​​​Paikallisen sopimisen edistäminen

​​​Paikallisen sopimisen tai sopimuksen käsitettä ei ole määritelty maamme nykyisessä lainsäädännössä. Yleensä sillä tarkoitetaan kuitenkin yksittäisessä yrityksessä tapahtuvaa sopimista työehdoista työnantajan ja työntekijöiden kesken.

Monien alojen työehtosopimuksiin on jo nyt kirjattu mahdollisuus sopia palkoista ja työehdoista paikallisesti. Sen myötä yritykset voivat aikaisempaa joustavammin ottaa huomioon alueelliset erityisolosuhteet, toimialan tuottavuuskehityksen ja työvoiman tarjonnan. Paikallisen sopimisen vaarana on kuitenkin pidetty sitä, että erityisesti heikossa työmarkkina-asemassa olevia työntekijöitä voidaan käyttää hyväksi, jos nämä eivät esimerkiksi puutteellisen kielitaidon tähden voi osallistua aitoihin neuvotteluihin työnantajansa kanssa. Parhaimmillaan paikallisen sopimisen on kuitenkin katsottu olevan hyödyllistä sekä työnantajalle että työntekijöille.

Paikallista sopimista on Suomessa yritetty edistää kahdella tavalla: lainsäädännöllä ja työehtosopimuksen osapuolten keskinäisillä neuvotteluilla. Juha Sipilän hallituksen aikana työ- ja elinkeinoministeriö asetti työryhmän valmistelemaan paikallista sopimista edistävää lainsäädäntöä. Työryhmä laati hallituksen esitystä valmistelevan mietinnön työnantajan oikeudesta tehdä paikallisia sopimuksia (7.6.2016). Suomen Yrittäjät kuitenkin irtautui siitä, minkä jälkeen hallitus ei ottanut työryhmän lainsäädäntöehdotuksia jatkovalmisteluun.

Myös Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa oli tavoite edistää paikallista sopimista. Hallitus kuitenkin torjui paikallisen sopimisen lisäämisen lainsäädännöllä ja korosti, että asiasta tulee neuvotella ja sopia työehtosopimuksen osapuolten kesken. Asiaa valmistellut kolmikantainen työryhmä jätti ​​kesällä 2020 selvityksensä (Paikallisen sopimisen tila ja edistämisen edellytykset : Paikallinen sopiminen –alatyöryhmän selvitys). Sitä täydennettiin selvityshenkilöiden ehdotuksilla paikallisen sopimisen lisäämisestä voimassa olevien työehtosopimusten mukaisesti (Selvitys työehtosopimukseen perustuvan paikallisen sopimisen nykytilasta ja paikallista sopimista edistävistä toimenpiteist​ä). Työnantajat olivat kuitenkin tyytymättömiä ehdotuksiin. Metsäteollisuus ilmoitti 1.10.2020, ettei enää jatkossa neuvottele alalle valtakunnallista ​​ja yleissitovana pidettävää työehtosopimusta vaan sopii palkoista ja työehdoista vastaisuudessa vain yksittäisissä yrityksissä.

Petteri Orpon hallituksen ohjelmaan on kirjattu talouskasvua ja kilpailukykyä tukevia työmarkkinauudistuksia. Niiden tarkoituksena on tukea työllisyyttä, talouskasvua, kilpailukykyä ja tuottavuuden kehitystä. Eräs tärkeimmistä hallituksen työmarkkinauudistuksista on paikallisen sopimisen lisääminen. Hallitusohjelmaan on kirjattu siitä seuraavasti:

"Paikallinen sopiminen on väline yrityksen toiminnan kehittämiseksi ja kilpailukyvyn parantamiseksi. Onnistunut paikallinen sopiminen perustuu luottamukseen, tietoon yrityksen tilanteesta ja molemminpuoliseen kykyyn hyödyntää lainsäädännön ja työehtosopimusten tarjoamia mahdollisuuksia.

Hallitus uudistaa lainsäädäntöä yritystasolla tapahtuvan paikallisen sopimisen mahdollisuuksien lisäämiseksi. Hallituksen tahtotila on, että paikallinen sopiminen on yhdenvertaisesti mahdollista kaikissa yrityksissä riippumatta siitä, kuuluuko yritys työnantajaliittoon tai millainen työntekijöiden edustusjärjestelmä yrityksessä on."

Orpon hallitus asetti 5.7.2023 kolmikantaisen työryhmän (TEM054:00/2023) valmistelemaan hallituksen esitystä paikallisen sopimisen edistämistä koskevaksi lainsäädännöksi. Työn pohjana oli edellä mainittu Juha Sipilän hallituksen aikana valmistunut mietintö, kuitenkin ilman nk. luottamusmieslukkoa.

Lainvalmisteluun ovat vaikuttaneet myös tuomioistuinten ratkaisut nykyisen lainsäädännön aikana tehdyistä paikallisista sopimuksista. Työnantajan ja työntekijöiden sopimusriitoja on käsitelty niin työtuomioistuimessa kuin korkeimmassakin oikeudessa​.

Työryhmän esitysluonnoksessa esitetään muutettavaksi muun muassa työehtosopimuslakia, työsopimuslakia, yhteistoimintalakia ja eräitä muita työlainsäädännön erityislakeja. Luonnos sisältää kolme keskeistä ehdotusta:

  • Yrityskohtaisilla työehtosopimuksilla on mahdollista poiketa useista työlainsäädännön säännöksistä.
  • Järjestäytymättömillä työpaikoilla voidaan soveltaa yleissitovan työehtosopimuksen määräyksiä paikallisesta sopimisesta.
  • ​Paikallinen sopimus voidaan tehdä luottamusvaltuutetun tai henkilöstön kanssa yhdessä, jos työehtosopimuksen edellyttämää luottamusmiestä ei ole. 

Työryhmä sain työnsä valmiiksi 14.2.2024. SAK, AKAVA ja STTK jättivät eriävän mielipiteen työryhmän mietintöön. Luonnos hallituksen esityksestä​ oli lausuntokierroksella ​​​1.3.–12.4.2024.

Hallituksen esitys HE 85/2024 paikallisen sopimisen edistämistä koskevaksi lainsäädännöksi annettiin eduskunnalle 5.9.2024.
– Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2025 alkaen.​​​​​​​

​Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä ​​

Työ- ja elinkeinoministeriön työryhmän ehdotus hallituksen esitykseksi eduskunnalle yleissitovaa työehtosopimusta noudattavan työnantajan oikeudesta tehdä paikallisia sopimuksia, 7.6.2016.

Paikallisen sopimisen tila ja edistämisen edellytykset : Paikallinen sopiminen -alatyöryhmän selvitys. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, 2020:8.

Selvitys työehtosopimukseen perustuvan paikallisen sopimisen nykytilasta ja paikallista sopimista edistävistä toimenpiteistä​ / Jukka Ahtela, Joel Salminen. Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, 2021:13.

Hallitusneuvottelut 2.5.–​​16.6.2023: Paikallinen sopiminen / Nico Steiner, Työ- ja elinkeinoministeriö, 28.5.2023. Hallitusneuvottelujen työlainsäädäntö­jaosto 29.5.2023.

Paikallinen sopiminen : ​​esitysmateriaali 29.5.2023.​​ Hallitusneuvottelut, Työlainsäädäntöjaosto.

Vahva ja välittävä Suomi: Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma 20.6.2023.
4.1 Talouskasvua ja kilpailukykyä tukevat työmarkkinauudistukset

Hanke: Hallituksen esitys eduskunnalle paikallisen sopimisen edistämistä koskevaksi lainsäädännöksi, TEM054:00/2023. Hankkeen toimikausi 3.7.2023–​

Paikallisen sopimisen lisääminen. Kysymyksiä ja vastauksia paikallisesta sopimisesta. Työ- ja elinkeinoministeriö. 

Lausuntopyyntö: Luonnos hallituksen esitykseksi paikallisen sopimisen edistämistä koskevaksi lainsäädännöksi, 1.3.–12.4.2024.

Eriävä mielipide paikallista sopimista käsittelevän työryhmän mietintöön / SAK, Akava, STTK, 27.2.2024.​​​

​Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle hallituksen esityksen luonnoksesta paikallisen sopimisen edistämistä koskevaksi lainsäädännöksi​. Lainsäädännön arviointineuvosto 8.7.2024

Käsittely eduskunnassa

Hallituksen esitys HE 85/2024 vp paikallisen sopimisen edistämistä koskevaksi lainsäädännöksi annettiin eduskunnalle 5.9.2024.

​​Lähetekeskustelussa 11.9.2024 asia lähetettiin työelämä- ja tasa-arvovaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan on annettava lausunto.

​Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 52/2024, 21.11.2024.

​Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan mietintö TyVM 14/2024, 29.11. 2024.

​​Valiokunnassa kuultujen asiantuntijoiden lausunnot​

​​Ensimmäinen käsittely 5.12.2024
Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 85/2024 sisältyvien 1.–11.​ lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Eduskunta yhtyi valiokunnan ehdotukseen lakialoitteeseen LA 26/2023 sisältyvän lakiehdotuksen hylkäämisestä.
Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi.

​​​Toinen käsittely​ 13.12.2024
Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt, hallituksen esitykseen HE 85/2024 sisältyvät 1.–​11. lakiehdotuksen.
Eduskunta pysyi ensimmäisessä käsittelyssä tekemässään päätöksessä lakialoitteeseen LA 26/2023 sisältyvän lakiehdotuksen hylkäämisestä.
Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi.
Eduskunta hyväksyi mietintöön sisältyvän lausumaehdotuksen.
Asian käsittely päättyi.

Aiheen aiempi käsittely eduskunnassa

Lakialoite LA 26/2023 laiksi työntekijöiden edustajan tulkintaetuoikeudesta / Lauri Lyly, sd

Kirjallinen kysymys KK 88/2024​ ulkomaisen työvoiman hyväksikäytöstä / Veronika Honkasalo, vas​​​​​​​

​​​​Oikeusvertailevaa aineistoa

Kansainvälinen sääntely

YK-sopimukset

YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus  (SopS 8/1976), erit. 22. artikla

YK:n taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten oikeuksien sopimus  (SopS 6/1976), erit. 8. artikla

Kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimukset ja suositukset

Kansainvälisen työjärjestön ILO:n yleissopimukset / Toni Sandell (toim.). Työministeriö, 2005. 2.uud. p.

ILO:n yleissopimus 154, joka koskee kollektiivisen neuvottelumenettelyn edistämistä (SopS 71/1983)

ILO: Collective Bargaining Recommendation, 1981 (No. 163)
– ks. HE 86/1982

ILO:n yleisopimus 135, joka koskee työntekijäin edustajien suojelua yrityksessä ja heidän toimintansa helpottamista (SopS 84/1976) 

ILO: Collective Agreements Collective Agreements Recommendation, 1951 (No. 91)
– ks. HE 104/1952

ILO:n sopimus 98, joka koskee järjestäytymisoikeuden ja kollektiivisen neuvotteluoikeuden periaatteiden soveltamista (SopS 32/1951)

ILO:n sopimus 87, joka koskee ammatillista järjestäytymisvapautta ja ammatillisen järjestäytymisoikeuden suojelua (SopS 45/1949)

Sääntely Euroopan unionissa 

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2019/1152 avoimista ja ennakoitavista työehdoista Euroopan unionissa
– ks. hanke työehtodirektiivin täytäntöönpanemiseksi TEM117:00/2020

Euroopan unionin perusoikeuskirja (erit. artiklat 12 ja 28)

Euroopan neuvoston sääntely

Euroopan sosiaalinen peruskirja (SopS 44/1991), ​erit. artiklat 5 ja 6

Euroopan ihmisoikeussopimus (SopS 63/1999), erit. artikla 11

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut, mm.
​– Enerji Yapi-Yol Sen v. Turkki, 21.4.2009
Demir and Baykara v. Turkey, 12.11.2008

European Social Charter, c. Collective Complaint No. 35/2006 by the Federation of Finnish Enterprises v. Finland
– Euroopan sosiaalisten oikeuksien kom​itean ratkaisu 35/2006​: Suomen Yrittäjät v. Suomen valtio työmarkkinoiden yleissitovuusjärjestelmästä, 26.1.2008​

Aiheeseen liittyvää aineistoa kirjaston kokoelmassa ja verkossa

Normaalisitovaan työehtosopimukseen perustuvan paikallisen sopimisen edistäminen Kansainvälisen työjärjestön periaatteiden näkökulmasta / Johannes Lamminen. Lakimies, 1/2024.

Missä mennään, Eteläranta? : työnantajapuolen toiminta ja tavoitteet työmarkkinoiden murroksessa / Maiju Wuokko. Teollisuuden palkansaajat TP, 2024.

Paikallinen sopiminen / Harri Hietala, Martti Kairinen, Petteri Ojanen. Alma Talent, 2024. 
Hietalan ym. julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Työsopimuslaki käytännössä / Harri Hietala, Martti Kairinen, Keijo Kaivanto, Esa Schön. Alma Talent, 2023.
Kairisen ym. julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Työmarkkinoiden Tivoli Finlandia / Markku Salomaa. Lector Kustannus, 2023.
Salomaan julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

The effects of the decentralization of collective bargaining on wages and wage dispersion : evidence from the Finnish forest and IT industries / Antti Kauhanen. An International Journal of Employment Relations, 20.11.2023.

Hajautunut neuvottelujärjestelmä parantaa palkkoja ja työhyvinvointia / Antti Kauhanen, Terhi Maczulskij. Talous & Yhteiskunta, 1/2022.

Työntekijän osallisuus: mitä se on ja mitä sillä tavoitellaan / Pauli Kettunen, Tuomo Ala-Soini. Gaudeamus, 2021.
Kettusen ym. julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Paikallinen sopiminen yrityksessä / Erkki Halttunen, Pertti Laine, Veli-Pekka Moisalo. Kauppakamarin, 2021.
Halttusen ym. julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastoss
– Saatavilla Kauppakamari Digikirjastossa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Miten palkoista sovitaan? : Suomen ja Ruotsin työmarkkinamallit vertailussa / Merja Kauhanen. Teollisuuden palkansaajat TP, 2021.

Paikallinen sopiminen yksityisillä palvelualoilla / Jarno Turunen, Sara Lindström , Tuomo Alasoini. Palvelualojen ammattiliitto PAM & Työterveyslaitos, 2021.

Paikallinen sopiminen vientiteollisuudessa 2021 / Risto Alanko. Kemianteollisuus Ry, Metsäteollisuus Ry, Teknologiateollisuus, 2021.

Neuvottelujärjestelmät : tutkimustuloksia ja maiden välisiä vertailuja / Antti Kauhanen, Jenni Nevavuo. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, 2021. ​​ETLA Raportti No 110.

Irti keskitetystä, kohti paikallista? : neljä myyttiä paikallisesta sopimisesta / Paul Jonker-Hoffrén, Markku Sippola, Satu Ojala. Teollisuuden palkansaajat TP ry, 2021.

Paikallinen sopiminen työoikeudessa​ / Kalevi Hölttä. Artikkeli julkaisussa Defensor Legis, 101 (2020) : 3.
Defensor legis -lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa
​– Luettavissa Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Talous- ja lakitietoa paikallisille sopijoille / Arto Suninen, Kalevi Hölttä. Into Kustannus Oy, 2019.
Sunisen ym. julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Yleissitovuus, sopimusjärjestelmä ja paikallinen sopiminen: oikeudellinen analyysi​ / Jaana Paanetoja, Viivi Vidgren. Itä-Suomen yliopisto, STTK, 2019.​​​​​​​​

​​Hankkeen uutisointia

Perustuslakivaliokunta: Laki paikallisesta sopimisesta voidaan säätää normaalijärjestyksessä. Anni Keski-Heikkilä, Demokraatti 21.11.2024

Hallituksen esitys paikallisen sopimisen edistämiseksi eduskuntaan. Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 5.9.2024

Arviointineuvosto: paikallisen sopimisen vaikutuksia yrityksille ja työntekijöille on kuvattava tarkemmin. Valtioneuvoston tiedote 8.7.2024

Lakiluonnos paikallisen sopimisen edistämisestä arviointineuvostoon. Työ- ja elinkeinoministeriö 28.6.2024

Paikallinen sopiminen uhkaa kriisiytyä – ”Tästä ei seuraa muuta kuin iso soppa”. Tiina Kyynäräinen, Tekijä – teollisuusliittolaisen lehti 15.5.2024

HS:n tiedot: Hallitus on esittämässä kiisteltyyn työpaikalla sopimiseen uudenlaista tapaa. Teemu Luukka, Helsingin Sanomat 9.5.2024

Yrittäjien Pentikäinen: Paikalliseen sopimiseen löydettävissä hyvä ratkaisu. Suomen Yrittäjät 1.5.2024

SAK:n Rami Lindström: Hallituksen esittämä paikallisen sopimisen laajentaminen vaarantaa suomalaisen työmarkkinajärjestelmän. SAK 12.4.2024

Paikallisen sopimisen lakiesitys jatkovalmisteluun. Työ- ja elinkeinoministeriö 12.4.2024

Paikallinen sopiminen – mitä on jäänyt sanomatta? Sirpa Leppäkangas, PAM 9.4.2024

Tästä paikallista sopimista koskevassa kiistassa on kyse. Simo Alastalo, Demokraatti 20.3.2024

Yrittäjät: SAK:n ehdotukset estäisivät paikallista sopimista. Suomen Yrittäjät 5.3.2024

Teollisuusliitto uhkasi irtautua paikallisesta sopimisesta, ja SAK:n mukaan kyse ei ole pelkästä puheesta. Toni Joukanen, Yle 2.3.2024

Paikallisen sopimisen lakimuutokset lausuntokierrokselle. Työ- ja elinkeinoministeriö 1.3.2024

Hallitus laajentaa paikallista sopimista holtittomasti. SAK 15.2.2024

EK: Paikallinen sopiminen etenee oikeaan suuntaan. Suvi Lahti-Leeve, Elinkeinoelämän keskusliitto 15.2.2024

Kauppakamarikysely: 69 prosenttia yrityksistä sanoo paikallisen sopimisen laajentamisen vauhdittavan työllisyyden ja tuottavuuden kasvua​. Keskuskauppakamari 5.10.2023​​​

​​Sisällöllinen toimitus: Eduskunnan kirjasto, sähköposti: kirjasto@eduskunta.fi, toukokuu 2024, päivitetty 17.12.2024.​