Perhevapaauudistus


Säädöshanke ei enää ole vireillä, eikä tietopakettiin lisätä uutta aineistoa


Tämä tietopaketti käsittelee hallituksen esityksen HE 129/2021 valmistelua ja eduskuntakäsittelyä.

Hallituksen esitys eduskunnalle: HE 129/2021
Hankkeen pohjalta annettu laki: 28/2022
Muut annetut lait: 29/2022–59/2022

Hankkeen tausta

Perhevapaajärjestelmän kehittäminen on ollut yhteiskuntapoliittisen keskustelun kohteena jo pitkään. Useat työmarkkinatahot ja poliittiset ryhmittymät ovat esittäneet omia mallejaan perhevapaiden uudistamiseksi. Mallien tavoitteet ovat kahdenlaisia: perhevapaat halutaan jakaa tasaisemmin äitien ja isien kanssa ja äidit halutaan saada palaamaan työmarkkinoille nykyistä nopeammin.

Edellisellä hallituskaudella pääministeri Juha Sipilän hallitus aikoi toteuttaa perhevapaauudistuksen, jossa oli tarkoitus muun muassa kasvattaa isille kiintiöityä osuutta perhevapaista ja pidentää näin perhevapaiden tukea, joka on sidottu ansioihin. Kotihoidon tukeen kaavailtiin porrastusta, mutta reunaehtoihin kuului myös mahdollisuus saada hoitaa lasta kotona kolmivuotiaaksi ja että uudistuksen tuli vahvistaa työllisyyttä.

Pääministeri Antti Rinteen hallitus perusti vuorostaan hankkeen perhevapaauudistuksesta, ja hanke tuli osaksi myös Sanna Marinin hallitusohjelmaa. Perhevapaauudistusta valmisteleva työryhmä päätyi helmikuussa 2020 esittämään pidennystä äitiys- ja isyysvapaisiin niin sanotulla 1+7+7-mallilla. Kummankin vanhemman kiintiöstä sai mallin mukaan luovuttaa toiselle vanhemmalle 69 päivää. Lisäksi raskaana olevalle vanhemmalle oli ajateltu noin kuukauden päivärahajakso (niin kutsuttu raskausraha) ennen vanhempainrahan alkua.

Uusi luonnos hallituksen esitykseksi perhevapaauudistuksesta annettiin 16.2.2021. Lausuntokierroksen jälkeen päivärahapäivien malli tarkentui muun muassa siten, että kumpikin vanhempi saisi 160 päivärahapäivän kiintiön. Hallituksen esitys eduskunnalle annettiin syyskuussa 2021.

Ennen uudistusta perhevapaat koostuivat raskaana olevalle naiselle myönnettävästä äitiysrahasta (105 arkipäivää eli noin 4,2 kk), isän isyysrahasta (54 arkipäivää eli noin 9 vk) ja vanhempainrahasta toiselle vanhemmista tai vanhempien kesken jaettavaksi (158 arkipäivää eli noin 6,3 kk).

Uudistuksen myötä kumpikin vanhempi saa 160 päivärahapäivän kiintiön, vanhempainrahapäiviä kertyy lasta kohden yhteensä noin 13 kuukautta. Vanhempi voi myös luovuttaa omasta 160 päivärahapäivän kiintiöstään enimmillään 63 päivää toiselle. Loppuraskauden osalle tulee 40 päivärahapäivän mittainen raskausraha. Vanhempainrahapäiviä voi käyttää siihen saakka, kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta. Uudistuksessa lisääntyy myös erilaisten perhemuotojen tasa-arvoinen kohtelu vanhempainpäivärahajärjestelmässä.

Perhevapaauudistuksen tavoitteena oli perhevapaiden tasaisempi jakautuminen, mikä ennen kaikkea tarkoittaa sitä, että isät käyttäisivät oikeuttaan perhevapaisiin aiempaa enemmän. Uudistuksella toteutetaan myös ne muutostarpeet, jotka johtuvat EU:n työelämän tasapaino -direktiivistä. Muutoksilla pyritään edistämään miesten ja naisten tasa-arvoa työelämässä sekä helpottamaan työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista.

Perhevapaauudistusta valmisteli sosiaali- ja terveysministeriön vetämä työryhmä sekä työsopimuslain osalta työ- ja elinkeinoministeriön työryhmä. STM:n työryhmään kuului ministeriöiden ja virastojen lisäksi työmarkkinajärjestöjen edustajia. Eduskunta hyväksyi 8.12.2021 muutokset sairausvakuutuslakiin (28/2022) sekä siihen liittyvät muutoslait (29/2022)–(59/2022) . Lait tulevat voimaan voimaan 1.8.2022.

Valmistelu ennen eduskuntakäsittelyä

Sosiaali- ja terveysministeriön hanke Perhevapaauudistusta valmisteleva työryhmä STM065:00/2019.
Toimikausi: 1.8.2019–31.12.2020.
– Kolmikantainen työryhmä työryhmä on luonnostellut esitystä perhevapaauudistuksesta. Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2022.

Perhevapaauudistuksen tiedotustilaisuus 16.2.2021, verkkotallenne (tilaisuus alkaa kohdasta 13.30)

Hallituksen esityksen luonnos eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain, työsopimuslain ja varhaiskasvatuslain muuttamisesta sekä niihin liittyviksi laeiksi
– Lausuntopalvelu.fi: lausuntokierros 19.2.–2.4.2021
Palautteiden johdosta esitykseen tehtävät muutokset

Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto perhevapaiden uudistamisesta. Lainsäädännön arviointineuvosto 28.5.2021. VN/12207/2021-VNK-2

Tutustu myös rinnakkaishankkeisiin:
– Sosiaali- ja terveysministeriön hanke Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain, työsopimuslain ja varhaiskasvatuslain muuttamisesta sekä niihin liittyviksi laeiksi STM020:00/2020
– Työ- ja elinkeinoministeriön hanke Työelämän tasapaino -direktiivin täytäntöönpanoa valmisteleva työryhmä TEM092:00/2019
– Sosiaali- ja terveysministeriön hanke Perhevapaalta työelämään
STM004:00/2019

Käsittely eduskunnassa

Hallituksen esitys HE 129/2021 vp eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain, työsopimuslain ja varhaiskasvatuslain muuttamisesta sekä niihin liittyviksi laeiksi annettiin eduskunnalle 16.9.2021.

Lähetekeskustelussa 21.9.2021 asia lähetettiin sosiaali- ja terveysvaliokuntaan, jolle sivistysvaliokunnan ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan on annettava lausunto

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan lausunto TyVL 14/2021, 11.11.2021

Sivistysvaliokunnan lausunto SiVL 19/2021, 11.11.2021

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö StVM 33/2021, 24.11.2021

Valiokunnissa kuultujen asiantuntijoiden lausunnot

Ensimmäinen käsittely 30.11.2021:
Yleiskeskustelu päättyi ja asian käsittely keskeytettiin.

Ensimmäinen käsittely 1.12.2021:
Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 129/2021 sisältyvien 1.–30. lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Eduskunta hyväksyi valiokunnan mietinnössä ehdotetun uuden, 31. ja 32. lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi.

Toinen käsittely 7.12.2021:
Keskustelu päättyi ja asian käsittely keskeytettiin.

Toinen käsittely 8.12.2021:
Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt, hallituksen esitykseen HE 129/2021 sisältyvät 1.–30. lakiehdotuksen. Eduskunta hyväksyi valiokunnan mietinnössä ehdotetun uuden, 31. ja 32. lakiehdotuksen.
Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi. Eduskunta hyväksyi mietintöön sisältyvän lausumaehdotuksen.
Asian käsittely päättyi.

Aiheen aikaisempi käsittely

Valtioneuvoston kirjelmä U 61/2009 eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi (vanhempainvapaasopimuksen uudistaminen)

Toimenpidealoite TPA 45/2016: Perhevapaajärjestelmän uudistamisesta / Emma Kari, vihr

Suullinen kysymys SKT 111/2016: Perhevapaiden uudistamisesta / Mikaela Nylander, r

Valtioneuvoston kirjelmä U 36/2017: Komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi vanhempien ja omaistaan hoitavien työ- ja yksityiselämän tasapainottamisesta ja neuvoston direktiivin 2010/18/EU kumoamisesta (työelämän tasapainodirektiivi)

Suullinen kysymys SKT 18/2017: Perhevapaiden uudistamisesta / Susanna Huovinen, sd

Toimenpidealoite TPA 36/2017: Perhevapaajärjestelmän uudistamisesta / Emma Kari, vihr

Toimenpidealoite TPA 48/2017: Perhepoliittisesta kokonaisuudistuksesta / Anna-Maja Henriksson, r

Suullinen SKT 128/2017: Osa-aikatyön yhdistämisestä perhevapaisiin / Sofia Vikman, kok

Suullinen kysymys SKT 4/2018: Perhevapaauudistuksesta / Antti Lindtman, sd

Keskustelualoite KA 1/2019: Lapsi- ja perhemyönteisemmän Suomen rakentamisesta / Eeva Kalli, kesk

Suullinen kysymys SKT 66/2019: Tasa-arvon edistämisestä perhevapaauudistuksen yhteydessä / Noora Koponen, vihr

Suullinen kysymys SKT 23/2021: Suullinen kysymys perhevapaauudistuksen vaikutuksista työelämään / Peter Östman, kd

Kirjallinen kysymys KK 126/2021: Lapsikuolemaperheiden kohtelusta perhevapaauudistuksessa / Ari Koponen, ps

Toimenpidealoite TPA 33/2021: Lapsikuolemaperheiden aseman parantamisesta / Ari Koponen, ps

Suullinen kysymys SKT 138/2021: Perhevapaaudistuksesta / Mari-Leena Talvitie, kok

Oikeusvertailevaa aineistoa

Kansainvälinen sääntely

Euroopan sosiaalinen peruskirja. 8 artikla Naispuolisten työntekijöiden oikeus suojeluun

OECD Family Database: Parental leave systems
– OECD:n Social policies and data-sivuston vertailutietoa eri OECD:n jäsenmaiden järjestelmistä

Sääntely Euroopan unionissa

Neuvoston direktiivi 92/85/ETY, annettu 19 päivänä lokakuuta 1992, toimenpiteistä raskaana olevien ja äskettäin synnyttäneiden tai imettävien työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen kannustamiseksi työssä (kymmenes direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi)

Neuvoston direktiivi 2010/18/EU, annettu 8 päivänä maaliskuuta 2010, BUSINESSEUROPEN, UEAPME:n, CEEP:n ja EAY:n tekemän vanhempainvapaata koskevan tarkistetun puitesopimuksen täytäntöönpanosta ja direktiivin 96/34/EY kumoamisesta

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2019/1158, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2019, vanhempien ja omaistaan hoitavien työ- ja yksityiselämän tasapainottamisesta ja neuvoston direktiivin 2010/18/EU kumoamisesta

Sääntely muissa maissa

Vanhempainvapaajärjestelmät Pohjoismaissa ja Baltiassa

Ruotsi

Föräldraledighetslag (1995:584)

Socialförsäkringsbalk (2010:110). AVD. B FAMILJEFÖRMÅNER

Ruotsin perhevapaasääntelyä on muutettu vuonna 2018. Katso erityisesti seuraavat esityöt:

– Regelförenklingar inom ekonomisk familjepolitik Prop. 2017/18:270

– Jämställt föräldraskap och goda uppväxtvillkor för barn : en ny modell för föräldraförsäkringen SOU 2017:101

Norja

Lov om folketrygd (folketrygdloven), LOV-1997-02-28-19
Del V. Ytelser knyttet til livsløp og familiesituasjon, Kapittel 14. Ytelser ved svangerskap, fødsel og adopsjon

Lov om arbeidsmiljø, arbeidstid og stillingsvern mv. (arbeidsmiljøloven) LOV-2005-06-17-62

Tanska

Bekendtgørelse af lov om ret til orlov og dagpenge ved barsel (barselsloven)
LBK nr 67 af 25/01/2019

Aiheeseen liittyvää aineistoa kirjaston kokoelmassa ja verkossa

Vauvasta vaariin : työn ja perheen yhteensovittamisen lainsäädännölliset mallit / Marika Kytölä, Johanna Niemi. Lakimies : Suomalaisen lakimiesyhdistyksen aikakauskirja (2021) : 3–4/2020, s. 439-459.
Lakimies-lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa
– Luettavissa myös Edilex-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakastietokoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Perhevapaauudistus on muuttamassa myös vanhempainvapaiden hakua tasa-arvoisemmaksi – nyt moni pieni asia työntää isiä sivuun. Mari Uusivirta, Suomen Kuvalehti 15.6.2021
Suomen kuvalehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Isälle kiintiöidyn vanhempainvapaan käyttö ja sen taustatekijät / Anneli Miettinen, Miia Saarikallio-Torp. Yhteiskuntapolitiikka 4/2020
Yhteiskuntapolitiikka-lehden saatavuus Eduskunnan kirjastossa

2020-luvun perhepolitiikkaa / Osmo Kontula. Helsinki, Väestöliitto, 2018. Väestöliiton perhebarometri.
Kontulan julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Laskelmia perhevapaauudistuksesta : koonti valmistelutyössä​ syntyneistä taustatiedoista / Tapio Isolankila, Eeva-Maria Keski-Säntti ja Jukka Mattila. Kela, 2018. Kela, Työpapereita 141.

Isien osuus perhevapaista kasvanut vain vähän. Kela, 2018. Kela, Tilastokatsauksia 9.11.2018.

Kolme myyttiä perhevapaista : pohjoismaiden vanhempainvapaat vertailussa​ / Anneli Miettinen, Anna Rotkirch. Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos. Ajatushautomo Agenda, 2017.
Miettisen ym. julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Perhevapaat, talouskriisi ja sukupuolten tasa-arvo / Minna Salmi, Johanna Närvi. Helsinki, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, 2017. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Raportti 2017, 4.
Salmen ja Närvin julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Työsopimuslaki / Markus Äimälä, Mika Kärkkäinen. Helsinki, Alma Talent, 2017. 5., uudistettu painos.
Työsopimuslaki -julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa
– Luettavissa myös Verkkokirjahylly-palvelussa Eduskunnan kirjastossa asiakaskoneilla ja eduskunnan lähiverkossa.

Jämställt föräldraskap och goda uppväxtvillkor för barn : en ny modell för föräldraförsäkringen : betänkande.​ Statens offentliga utredningar (SOU 2017:101). Stockholm, Wolters Kluwer 2017. 
SOU 2017:101 -julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Perhevapaiden toteutuminen työelämässä / Jenni Asunmaa, Suvi Lappalainen. Laurea ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2016.

Hallituksen tasa-arvo-ohjelma 2016–2019. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2016:4. Helsinki, Sosiaali- ja terveysministeriö, 2016.
Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisu 2016:4:n saatavuus Eduskunnan kirjastossa.

Perhevapaat 2013 -väestökyselyn toteutus : tiedonkeruu, aineiston edustavuus ja perustietoja vastaajista / V-P Juutilainen, M. Saarikallio-Torp, A. Haataja, A. Kela, 2016. Kela, Työpapereita 89.

Perhepoliittiset uudistukset ja pienten lasten vanhempien mielipiteet / Minna Salmi, Johanna Närvi. Yhteiskuntapolitiikka 79, (2014):4

Kuinka pitkään lasten kotihoitoa? : selvitys äitien lastenhoitojaksoista kotona 2000-luvulla / A. Haataja, V-P Juutilainen. Kela, 2014. Kela, Työpapereita 58.

Rakennepoliittinen ohjelma talouden kasvuedellytysten vahvistamiseksi ja julkisen talouden kestävyysvajeen umpeen kuromiseksi. Tehtäväksianto: Selvitetään vanhemmuuden kustannusten tasaamisen eri mallien vaihtoehdot ja niiden kustannukset. Sosiaali- ja terveysministeriön muistio 15.11.2013, s. 4-5

Perhevapaakäytännöt Suomessa ja Euroopassa 2012 / Anneli Miettinen. Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen työpaperi, 2012.

Äidin hoiva, jaettu vanhemmuus - ja vapaus valita : perhevapaiden uudistamisen argumentointi 1970-luvulta 2000-luvulle / Sampo Varjonen. Helsinki, Kelan tutkimusosasto, 2011. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia, 118.
Varjosen julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Vanhempainvapaatyöryhmän muistio. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2011:12. Helsinki, Sosiaali- ja terveysministeriö, 2011.

6+6+6 -malli vanhempainvapaan uudistamiseksi / Minna Salmi ja Johanna Lammi-Taskula. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, 2010. Päätösten tueksi 1/2010.

Työ, perhe ja tasa-arvo / Johanna Lammi-Taskula, Minna Salmi, Sanna Parrukoski. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä, 2009:55. Helsinki : Sosiaali- ja terveysministeriö, 2009.
Lammi-Taskulan ym. julkaisun saatavuus Eduskunnan kirjastossa

Perhevapaita koskevaa kirjallisuutta Eduskunnan kirjastossa

Hankkeen uutisointia

Yle – Perhevapaa

Uusi Suomi – Perhevapaat

Etelä-Suomen Sanomat – Perhevapaa 

Perhevapaauudistus astuu voimaan elokuussa 2022. Opetus- ja kulttuuriministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 13.1.2022

Perhevapaa ei ole mikään juttu. Veera Luoma-aho, kolumni, Helsingin Sanomat 22.12.2021

Eduskunta hyväksyi hallituksen perhevapaauudistuksen – Tämä muuttuu. Elina Kervinen. Helsingin Sanomat 8.12.2021

Työnantajien tylyttämä perhevapaauudistus läpi eduskunnassa: ”Tuntuva harppaus”. Uusi Suomi 8.12.2021

Perhevapaauudistus parantaa monimuotoisten perheiden asemaa – katso tilanne nyt ja uudistuksen jälkeen. Tiina-Emilia Kaunisto, Monimuotoiset perheet 8.12.2021

Eduskunta hyväksyi ns. perhevapaauudistusta käsittelevän hallituksen esityksen. Eduskunnan tiedote 8.12.2021

Perhevapaauudistukselle sinetti – ministeri Sarkkinen: jos menot eivät kasva, uudistus ei ole onnistunut. Elli Harju, Iltalehti 8.12.2021

Ministeri Sarkkinen tietää itse läheisen isäsuhteen merkityksen ja ajaa muutosta työpaikoille ja perheisiin: ”Ajattelen tämän uudistuksen olevan lahja tuleville isille”. Johannes Kotkavirta, Ilta-Sanomat 14.11.2021

Isät käyttivät 54 päivän isyysvapaasta keskimäärin 35 päivää.​ Ajankohtaista, Kela, 12.11.2021

Ministerit perhevapaauudistuksesta: Päivärahapäivät ja joustavuus lisääntyvät. Hanna Sipinen, Iltalehti 21.9.2021

Perhevapaauudistuksella tasa-arvoa ja joustavuutta nykyperheiden ja työelämän arkeen. Opetus- ja kulttuuriministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 17.9.2021

Perhevapaat pidentyvät, isille lisää vapaita, kustannukset kasvavat: Näin eduskuntaan lähetetty perhevapaauudistus muuttaa nykytilannetta. Elina Kervinen, Helsingin Sanomat 16.9.2021

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen perhevapaauudistuksesta. Opetus- ja kulttuuriministeriö, sosiaali- ja terveysministeriön ja työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 16.9.2021

Eduskunnan työ alkaa – Nämä teemat sähköistävät politiikan syksyn. Elina Kervinen, Helsingin Sanomat 7.9.2021

Perhevapaat – uudistuksesta asennemuutokseen SuomiAreenassa tiistaina 13.7. klo 16. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 2.7.2021

Ministeriksi nouseva Hanna Sarkkinen jatkaa vasemmistoliiton tiukkaa linjaa hallituksessa – “Työttömyysturvaa leikkaamalla ei luoda työpaikkoja”. Hannu Tikkala, Yle uutiset 24.6.2021

Arviointineuvosto perhevapaiden uudistamista koskevasta lakiesityksestä: yritysvaikutusten arviointia tulisi vielä täsmentää. Valtioneuvoston uutinen 28.5.2021

Perhevapaauudistusta koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta saatiin runsaasti palautetta. Edilex-uutinen 27.4.2021

Perhevapaauudistuksessa huomioidaan saatua lausuntopalautetta. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 26.4.2021

Lapsensa menettäneiden asema heikkenemässä perhevapaauudistuksessa – lausuntopalautteiden mukaan muutosta pidetään kohtuuttomana. Viivi Salminen, Helsingin Sanomat 6.4.2021

Lapsensa menettäneiden vapaat uhkaavat lyhentyä yli kolmella viikolla – Työryhmän jäsen ei ollut ”ollenkaan ymmärtänyt” esittävänsä tällaista muutosta. Marjaana Varmavuori 10.3.2021 

Suomen perhevapaat ovat pitenemässä Ruotsin ohi, mutta yksi epäkohta uhkaa vesittää uudistuksen tavoitteen. Ossi Kurki-Suonio, Talouselämä 27.2.2021

Näin perhevapaauudistus vaikuttaa työehtosopimuksiin – Äitiysvapaa muuttuu raskausvapaaksi, eikä isyysvapaata enää ole. Minna Karkkola, Talouselämä 17.2.2021

Työmarkkinajärjestöt arvostelevat perhevapaauudistuksen toimia tasa-arvon ja työllisyyden eteen riittämättömiksi: ”Tämä on poliittinen valinta”. Anni Keski-Heikkilä, Helsingin Sanomat 16.2.2021

Näin perhevapaat mullistuvat: Nyt myös työehtosopimuksia täytyy muuttaa – ”Jopa parempi” kuin 6+6+6-malli. Minna Karkkola, Uusi Suomi 16.2.2021  

Hallituksen esityksen luonnos perhevapaauudistuksesta valmistunut. Opetus- ja kulttuuriministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön, ja työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 16.2.2021

”Perhevapaauudistuksen tulee olla aidosti tasa-arvoa lisäävä ja naisten työllisyyttä vahvistava” – kokoomuskaksikko listaa odotuksensa uudistukselle. Demokraatti 13.2.2021

Perhevapaauudistus etenee viimein – pohjaratkaisu tiettävästi pysyy, mutta ansiosidonnaisten päivien lukumäärä on elänyt. Yle uutiset 13.2.2021

Pitkittynyt hoitovapaa heikentää naisten urakehitystä ja tekee ison loven tilipussiin – Perhevapaauudistus jäi silti lähtötelineeseen, keskusta poikkiteloin. Talouselämä 16.1.2021 

Osallistuva isyys ­muokkaa työelämän johtajuutta ja näkyy myös perheiden taloudessa – Olli Kärkkäinen: Isyysvapaiden käyttäminen voi hyödyttää useilla tuhansilla euroilla. Talouselämä 7.12.2020

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen on joutumassa esittämään sosiaaliturvan leikkauksia, vaikka hän itse vastustaa niitä tiukasti. Teemu Muhonen, Helsingin Sanomat 14.11.2020 

Perhevapaauudistuksen valmistelijoiden blogisarja: Perhevapaauudistusta valmistelevan perhe-elämää. Sosiaali- ja terveysministeriön kolumni 13.11.2020

Uraäitijärjestö teilaa perhevapaauudistuksen vaikutukset: jäsenet ratkaisivat ongelman talousporkkanoilla ja isien kuukausia entisestään lisäämällä. Sanna Pekkonen, Kauppalehti, 10.7.2020

Perhevapaita uudistetaan. Anne Kiiski, Kuntatyönantaja 26.3.2020

Asiantuntija tyrmää hallituksen perhevapaiden uudistuksen. Calle Koskela, Verkkouutiset.fi 8.3.2020

Järjestöiltä kiitosta perhevapaauudistuksen valmistelijoille. Valtioneuvoston tiedote 26.2.2020

Perhevapaauudistus tähtää perheiden hyvinvointiin ja tasa-arvon lisäämiseen. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 5.2.2020.

Työryhmän kaavailu perhevapaista: Molemmille vanhemmille oma seitsemän kuukauden kiintiö, josta osan voisi luovuttaa toiselle. Sanna Nikula, Helsingin Sanomat 31.1.2020

Tyly arvio perhe­vapaa­uudistuksesta: Työllisyys vähenee jopa 5 000:lla, hinta 140 miljoonaa euroa. Timo Haapala, Ilta-Sanomat 20.12.2019

Ministeri Aino-Kaisa Pekonen: Perhevapaiden kiintiöiminen molemmille vanhemmille vauhdittaa isiä vapaille. Kansan uutiset 30.11.2019

Vihreät haluaa myös isovanhemmat vanhempainvapaille. Jenni Tamminen, Kauppalehti 22.11.2019   

Raportti: Suomalaisisät käyttävät vähiten isyysvapaita Pohjoismaissa – isien mielestä lastenhoito menee kodeissa tasan, äitien mielestä ei. Sara Vainio, Helsingin Sanomat 14.11.2019 

Lapsi- ja perhejärjestöt korostivat lapsen etua ja perheiden erilaisuutta perhevapaauudistuksen järjestökuulemisessa. Sosiaali- ja terveysministeriön uutinen 22.10.2019

EK vaatii päivähoidon aukioloaikojen venyttämistä, SAK palkallisen isyysvapaan pidentämistä syntyvyyden lisäämiseksi. Antti Autio, Helsingin Sanomat 1.10.2019

Perhevapaisiin jää tämänkin vaalikauden jälkeen uudistettavaa. Helsingin Sanomat 14.8.2019

Perhevapaauudistuksen valmistelu alkaa. Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 13.8.2019

Hallitus kaavailee: Sekä äidille että isälle viisi kuukautta vapaata, vanhempainvapaan kestoksi 5–6 kuukautta. Yle uutiset 12.6.2019

Puolueet haluavat isät kotiin lapsia hoitamaan – äitien työllisyyteen perhevapaauudistuksella olisi kuitenkin vain pieni vaikutus. Matti Koivisto, Terhi Toivonen, Yle uutiset 29.1.2019

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo: Perhevapaauudistus on hallituskysymys. Timo Keränen, Yle uutiset 26.1.2019

Pitkään valmisteltua perhevapaauudistusta ei toteuteta tällä vaalikaudella – isien osuus vanhempainvapaista ei pitene. Kari Räisänen, Helsingin Sanomat 12.2.2018

Isät kotiin, äidit töihin, lapset päivähoitoon? Tästä on kyse hallituksen perhevapaariidassa, johon odotetaan ratkaisua tänä iltana. Teija Sutinen, Helsingin Sanomat 12.2.2018 

Neuvottelut perhevapaista loppusuoralla – isät ovat saamassa pidemmät vapaat, mutta kiintiö herättää myös vastustusta. Teija Sutinen, Helsingin Sanomat 30.1.2018 

Tutkimus: Suomalaiset eivät halua pakkokiintiöitä perhevapaisiin. Yrittäjät, uutiset 24.1.2018 

Isät kotiin ja äidit töihin – hallitus on kasvattamassa isien osuutta perhevapaista. Matti Koivisto, Yle-uutiset 3.1.2018 

Perhevapaauudistuksen valmistelu alkaa: Mahdollisuus hoitaa lasta 3-vuotiaaksi asti kotona säilyy. Jaana Hevonoja, Yle uutiset 31.8.2017

Työllisyyden, välittämisen, osaamisen ja turvallisuuden budjetti. Valtioneuvoston viestintäosasto, tiedote 31.8.2017  

Perhevapaa repii hallitusta – Sampo Terho tyrmää hallituskumppanien haaveen. Linda Pelkonen, Ilta-Sanomat 24.4.2017 

Kokoomus luopuisi kotihoidon tuesta – tilalle vanhempien kesken jaettava kuuden kuukauden hoitoraha. Teija Sutinen, Helsingin Sanomat 28.2.2017 

Keskusta haluaisi perhevapaiden uudistuksen käyntiin jo tällä hallituskaudella. Teija Sutinen, Helsingin Sanomat 13.12.2016 

​Muuta aineistoa

Kotimaisia aineistoja

Sosiaali- ja terveysministeriö: Perhevapaauudistus

Perhevapaauudistus lisää perheiden hyvinvointia ja tasa-arvoa.
Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen perhevapaauudistusta koskevan tiedotustilaisuuden verkkolähetys 5.2.2020.
Tiedotustilaisuuden esitysmateriaali

Sosiaali- ja terveysministeriö: Perhe-elämän ja työn yhteensovittaminen

Sosiaali- ja terveysministeriö: Lapsia, nuoria ja perheitä koskevaa lainsäädäntöä

Sosiaali- ja terveysministeriö: Lapsiperheiden tuet

Työ- ja elinkeinoministeriö: Perhevapaat

Työ- ja elinkeinoministeriö: Hoitovapaa

THL: Lapset, nuoret ja perheet – tutkimukset ja hankkeet

THL: Työn ja perheen yhteensovittaminen

THL-blogi 29.2.2016. OECD Suomen perhevapaiden kimpussa

Tasa-arvotiedon keskus, Sukupuolten tasa-arvo: Perheen ja työn yhteensovittaminen

Tasa-arvovaltuutetun blogi 23.4.2021: Perhevapaauudistus voi parantaa sukupuolten tasa-arvoa – mutta myös heikentää sitä

Kela: Lapsiperheet 

Kela: Perhevapaat-tietopaketti

Kela – Tutkimusblogi: ”Isä on aina yhtä tärkeä kuin äiti, kaikessa” – Isyysvapaata käyttää yhä monipuolisempi joukko isiä

Väestöliitto: Työ ja perhe

Väestöliitto: Tasa-arvo ja isät -hanke

Monimuotoiset perheet: Perhevapaat monimuotoisissa perheissä

infoFinland.fi: Perhevapaat​

Kansainvälisiä aineistoja

The international network on leave policies and research
– Kansainvälisen verkosto, jossa on perhevapaiden asiantuntijoita 45 maasta. Verkoston sivustolle on kerätty myös maaraportteja. Country reports

OECD: Parental leave: Where are the fathers? : men’s uptake of parental leave is rising but still low. OECD Policy Brief, March 2106

OECD: Gender equality: Length of maternity leave, parental leave and paid father-specific leave

OECD Stat: Employment : Length of maternity leave, parental leave, and paid father-specific leave

EU: Your Europe: Parental leave

​Sisällöllinen toimitus: Eduskunnan kirjasto, sähköposti: kirjasto@eduskunta.fi, syyskuu 2019, päivitetty 27.1.2022