Lakialoitteita ja muita valtiopäivätoimia 1994–2000

Yksitoista kansanedustajaa teki vuoden 1993 valtiopäivillä lakialoitteen LA 4/1993, johon sisältyi ehdotus laiksi kahden samaa sukupuolta olevan henkilön rekisteröidystä parisuhteesta. Lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja oli Outi Ojala. Lain tarpeellisuutta perusteltiin syillä, jotka muistuttivat läheisesti perhetoimikunnan mietinnön KM 1992:12  perusteita. Lakialoite raukesi, sillä sitä ei ehditty käsitellä ennen vuoden 1995 eduskuntavaaleja.

Vuoden 1996 valtiopäivillä 58 kansanedustajaa teki lakialoitteen LA 26/1996 laiksi kahden samaa sukupuolta olevan henkilön parisuhteen virallistamisesta. Tämänkin lakialoitteen ensimmäinen allekirjoittaja oli Outi Ojala. Lakiehdotus vastasi pääpiirteiltään lainsäädäntöä, joka jo tuolloin oli voimassa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. 

Lakivaliokunta ei mietinnössään LaVM 10/1997 pitänyt lakialoitteen hyväksymistä oikeana ratkaisuna. Se mm. totesi yleisen suhtautumisen lakialoitteeseen olevan ristiriitaista ja kahtiajakautunutta. Lisäksi valiokunnan mielestä lainsäädännön perustana tulisi olla hyvin laadittu ja perusteltu hallituksen esitys sekä perusteellinen valiokuntakäsittely. Lakivaliokunta ehdotti, että lakialoite hylätään. Eduskunta hyväksyi valiokunnan ehdotuksen ja toivomuksen hallituksen ryhtymiseksi asianmukaisiin lainsäädäntötoimiin samaa sukupuolta olevien kumppaneiden yhteiselämään liittyvien oikeudellisten epäkohtien poistamiseksi.​

​Valtiopäivätoimia

Edellä mainittujen lakialoitteiden lisäksi eduskunnassa oli käsiteltävänä seuraavia valtiopäivätoimia:

KK 678/1992: Kirjallinen kysymys: Erilaisissa parisuhteissa elävien ihmisten oikeudellisen aseman järjestämisestä (Pykäläinen / vihr ym.)

TA 5/1994: Toivomusaloite: Samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen rekisteröimisestä (Biaudet / RKP)

SKT 144/1994: Suullinen kyselytunti: Samaa sukupuolta olevien parisuhteen rekisteröiminen (Pykäläinen / vihr). Istuntopöytäkirja PTK 55/1994

KK 460/1994: Kirjallinen kysymys: Samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen rekisteröimisestä (Rehn, O / kesk ym.)

SKT 10/1996: Suullinen kyselytunti: Samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen rekisteröinti (Anttila, Ulla / vihr). Istuntopöytäkirja PTK 18/1996

KVN 13/1996: Kysymys valtioneuvostolle: Perusoikeuksien toteuttamisesta samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen rekisteröinnissä (Anttila, Ulla / vihr ym.)

KK 142/1996: Kirjallinen kysymys: Homojen ja lesbojen parisuhteen rekisteröinnistä (Aittoniemi, Sulo / kesk)

KK 706/1998: Kirjallinen kysymys: Samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteesta (Tahvanainen, Säde / sd ym.)

SKT 140/2000: Suullinen kyselytunti: Samaa sukupuolta olevien parisuhteet (Sinnemäki, Anni / vihr). Istuntopöytäkirja PTK 74/2000

SKT 166/2000: Suullinen kyselytunti: Samaa sukupuolta olevien parisuhde (Räsänen, Päivi / skl). Istuntopöytäkirja PTK 101/2000