​Vuosi 1918: tynkäeduskunta

Eduskunta kokoontui viimeisen kerran täysilukuisena tammikuun 25. päivänä 1918. Päätöspuheenvuoron kiistassa seuraavasta täysistunnon ajankohdasta sai Edvard Gylling: Minä ilmoitan vastalauseen sen johdosta, että tällä tavoin estetään eduskuntaa käsittelemästä ja päättämästä sen hallituksen moninkertaisista laittomuuksista, joka kaiken muun lisäksi nykyisin provoseeraa ilmeistä kansalaissotaa. Vastatkoon oikeisto seurauksista!

Sisällissodan aikana Helsinki oli punaisten hallussa: eduskuntaa ei kutsuttu koolle mutta porvarillisia kansanedustajia ei toisaalta systemaattisesti pidätettykään. Valkoisten joukot valloittavat yhdessä saksalaisten kanssa Helsingin huhtikuun puolivälissä. Eduskunta kokoontui seuraavan kerran vajaalukuisena 15. päivänä toukokuuta valkoisten voitonparaatin aattona. Aluksi vain 84 kansanedustajaa pääsi paikalle. Suurimmillaan tynkäeduskunnan työhön osallistui 111 kansanedustajaa.

SDP:n 92 kansanedustajan jääminen pois eduskuntayöstä oli sisällissodan jälkeen itsestäänselvyys. Punaisten johtajat, kuten kansanvaltuuskunnan jäsenet ja muut hallintotehtäviin nimetyt olivat paenneet sodan loppuselvittelyjä Neuvosto-Venäjälle. Noin viidentuhannen punapakolaisen joukossa oli nelisenkymmentä kansanedustajaa. Suomessa vangituista 50 istuvasta edustajasta viisi oli teloitettu sodan jälkiselvittelyissä. Vankileireille heistä menehtyi niin ikään neljä. Kuolemantuomio langetettiin kymmenelle, mutta niitä ei pantu täytäntöön. Punaiset olivat puolestaan surmanneet sisällissodan aikana yhden nuorsuomalaisen puolueen istuvan kansanedustajan. Eduskuntatyön käynnistyttyä 15 pidätettyä SDP:n edustajaa todettiin syyttömiksi ja vapautettiin, mikä ei kuitenkaan merkinnyt heidän paluutaan eduskuntaan. Vain kuusi vuonna 1918 tavoitettavissa olleista SDP:n kansanedustajista vältti kokonaan syytteet ja tuomiot.

Hallitusmuotokamppailu

Tynkäeduskuntaan hyväksyttiin ainoastaan yksi työväen edustaja: SDP:n entinen senaattori Matti Paasivuori, joka sai aluksi yksin edustaa koko vasemmistoa. Muut kymmenen eduskuntaan paluuta yrittänyttä kansanedustajaa pidätettiin ja tuomittiin. Eduskunta teki vajaalukuisuuttaan koskevia päätöksiä vasta marraskuussa 1918 – edes kuolleiden SDP:n edustajien tilalle ei siihen mennessä ollut hyväksytty varamiehiä. Vuoden lopulla SDP:n kansanedustajien pääluku oli kasvanut puoleen tusinaan. Porvaristo ei sallinut työväenedustajien paluuta, koska maassa käytiin hallitusmuotokamppailua tasavaltalaisten ja monarkistien välillä. Työläisedustajien paluu olisi uhannut kuningasmielisten enemmistöä.

Matti Paasivuoren välikysymys vangituista kansanedustajista raukesi, koska sen tueksi ei saatu yhtään allekirjoitusta: Ed. Matti Paasivuoren välikysymys erinäisten eduskunnan jäsenten vangitsemisten johdosta

Perustuslakivaliokunta laati poisjääneiden kansaedustajien kohtelusta mietinnön. Siinä pohdittiin esimerkiksi SDP:n vangittujen tai tuomittujen edustajien korvaamista porvarillisilla edustajilla, koska SDP:n varaedustajatkin olivat usein tuomion saaneita. Ehdotus poisjääneiden edustajien sakottamisesta kuulostaa yhtä hämmentävältä:  Perustuslakivaliokunnan mietintö poisjääneistä kansanedustajista

Tynkäeduskunta päätti syksyllä 1918 Suomen hallitusmuodoksi monarkian ja valitsi valtionpäämieheksi saksalaisen prinssin. Maailmansodan päättyminen Saksan romahdukseen teki kuitenkin sitoutumisen saksalaissuuntaukseen mahdottomaksi. Saksan lyöneet länsivallat edellyttivät, että Suomessa järjestetään uudet vapaat eduskuntavaalit maaliskuussa. Käytännössä maltillisen vasemmiston poliittiset toimintaoikeudet palautettiin samassa yhteydessä vuoden 1918 lopulla. SDP sai uuteen eduskuntaan 80 paikkaa. Tasavaltainen hallitusmuoto hyväksyttiin eduskunnassa kesäkuussa 1919.

Eduskunta teki kauaskantoisia päätöksiä Suomen suunnasta vajaamiehisenä ilman suurimman puolueen edustusta. Tynkäeduskunnan kausi on ymmärrettävä aikansa lähtökohdista: eduskunnan porvarillinen enemmistö katsoi punaiset syyllisiksi kapinaan ja kansalliseen murhenäytelmään. Työväen edustajien välitön paluu lainsäätäjiksi, miten se olisi käytännössä toteutettukaan, olisi tulkittu levottomuutta lietsovaksi kädenojennukseksi, kun varsinaiset rangaistuksetkin olivat vielä antamatta toukokuussa 1918. Edustuksellisuuden kunnioittaminen ei ollut ensisijaista tilanteessa, jossa demokratia oli valkoisten näkökulmasta osoittanut haavoittuvuutensa. 

Vallankumouksensa Suomessa hävinneet sosiaalidemokraatit radikalisoituivat Neuvosto-Venäjän sekavissa oloissa bolševikeiksi ja perustivat Moskovassa Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) elo-syyskuun vaihteessa 1918. Puolueohjelmaan kirjattiin aseelliseen vallankumouksen levittäminen, mikä teki SKP:stä lähtökohtaisesti laittoman Suomessa. SKP:ssä uskottiin aluksi maailmanvallankumouksen leviämiseen Suomeenkin maailmansodan päättymisen murrosvaiheessa.

Kansanvallan tulikoe -tietopaketti​ | Vuoden 1918 perintö: tynkäeduskunta | SSTP:n eduskuntaryhmän pidätys 1923 | Kohti kommunistilakeja | Kirjallisuutta ​