Valkoposkihanhen metsästystä koskeva kansalaisaloite luovutettiin eduskunnalle elokuussa 2019. Kuva: Eduskunta

​Lainvalmistelu

Lakialoitteen valmistelu tehdään siinä ministeriössä, jonka alaa asia on. Valmis lakialoite (hallituksen esitys) annetaan eduskunnalle, joka käsittelee sen valiokuntamietinnön pohjalta. Tasavallan presidentti vahvistaa eduskunnan hyväksymän lain, joka julkaistaan Finlex-tietokannassa.

​Lainvalmistelu vireille

Lainvalmistelu alkaa aloitteesta, joka voi olla esimerkiksi hallitusohjelman kirjaus, kansallista täytäntöönpanoa edellyttävä EU-säädös, ministerin tai ministeriön oma aloite lainsäädännön täytäntöönpanon tai vaikutusten seurannan pohjalta tai kansalaisaloite. 

Valtioneuvoston verkkosivuilta löytyvät hallituksen toiminta, käsittelyssä olevat asiat ja päätökset, hallitusohjelma, valtion talousarvio sekä pääsy ministeriöiden verkkosivuille. Säädösvalmistelut ja kehittämishankkeet valtioneuvostossa -sivulla on tiedot valtioneuvoston ja ministeriöiden hankkeista ja niiden asettamista työryhmistä. Osallistu ke​skusteluun ja vaikuta valmisteluun -listassa näkyvät ministeriöiden hankehallinnan palveluun päivitetyt lausuntokierrokset ja kuulemistilaisuudet. Myös ministeriöiden verkkosivuilla on tietoa vireillä olevista lainsäädäntöhankkeista. 

Lakihankkeiden tietopaketit – LATI -palvelussa on tietopaketteja keskeisistä lainsäädäntöhankkeista. Eduskunnan kirjaston asiantuntijoiden laatimat tietopaketit sisältävät aineistoa sekä eduskuntakäsittelyä edeltävältä ajalta että eduskuntakäsittelystä. Tietopaketit sisältävät hankkeita koskevaa uutisointia, oikeusvertailevaa aineistoa, kirjallisuutta sekä tutkimusaineistoa ja tietoa kansalaisten mahdollisuuksista vaikuttaa kyseiseen hankkeeseen. 

Tietoa tehdyistä kansalaisaloitteista löytyy Kansalaisaloite.fi:n Selaa kansalaisaloitteita -sivulla. Mukana ovat myös päättyneet kansalaisaloitteet sekä eduskuntaan päätyneet kansalaisaloitteet. Eduskuntaan toimitetut kansalaisaloitteet ja niiden käsittelytiedot löytyvät eduskunnan Taustatietoa kansalaisaloitteista -sivulta.

Verkkopalveluja

Vaikuta lainvalmisteluun verkossa

Lainvalmistelun eri vaiheisiin voi vaikuttaa oikeusministeriössä kehitettyjen verkkopalvelujen kautta.

Lainvalmistelun aloitevaiheen verkkopalvelu on Kansalaisaloite.fi.
Lain esivalmistelu- ja perusvalmisteluvaiheessa Otakantaa.fi ja Lausuntopalvelu.fi. Lausuntomenettelyvaiheessa Lausuntopalvelu.fi

Kansalaisaloite.fi

Vähintään viidelläkymmenellätuhannella äänioikeutetulla Suomen kansalaisella on oikeus tehdä eduskunnalle aloite lain säätämiseksi. 

Kansalaisaloite voi sisältää joko lakiehdotuksen tai ehdotuksen lainvalmisteluun ryhtymisestä. Aloite voi koskea myös voimassa olevan lain muuttamista tai kumoamista. Jos aloite tehdään lakiehdotuksen muotoon, sen tulee sisältää säädösteksti. Aloitteen tulee kohdistua yhteen asiakokonaisuuteen ja siinä tulee aina olla mukana perustelut. Aloitteen on koskettava asiaa, joka kuuluu eduskunnan lainsäädäntövallan alaisuuteen.

Kansalaisaloite.fi-palvelussa voi tehdä kansalaisaloitteen, kannattaa kansalaisaloitetta ja selata tehtyjä kansalaisaloitteita. Kansalaisaloitteen kannattaminen on yhtä tärkeää kuin kansalaisaloitteen teko.

Ennen kansalaisaloitteen tekemistä kannattaa tutustua voimassaolevaan lainsäädäntöön. Myös Lainkirjoittajan oppaaseen kannattaa tutustua ainakin silmäilemällä, vaikka kansalaisaloitelaissa annetaan kansalaisaloitteelle hyvin vähäiset muoto- ja sisältövaatimukset.

Otakantaa.fi

Keskustele ja ota kantaa lain esivalmistelu- ja perusvalmisteluvaiheessa. Esivalmistelussa kootaan tietoa ja näkemyksiä käsittelyssä olevan asian tavoitteista. Lisäksi arvioidaan, tarvitseeko lainvalmisteluhanketta käynnistää. Perusvalmistelu alkaa lainvalmisteluhankkeen toimeksiannosta ja päättyy hallituksen esityksen luonnoksen (HE-luonnos) valmistumiseen. Otakantaa.fi -palveluun mm. ministeriöt tuovat esivalmistelu- ja perusvalmistelussa olevia asioita kansalaisten ja sidosryhmien keskusteltavaksi.

Päättyneet keskustelut ja kyselyt sekä niiden sisältö arkistoituvat hankkeen omille sivuille.

Lausuntopalvelu.fi

Anna lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi lausuntomenettelyvaiheessa. 

Perusvalmistelun jälkeen luonnoksesta hallituksen esitykseksi pyydetään lausuntoja sidosryhmiltä ja kansalaisilta. Lausuntojen ja kuulemisen avulla pyritään selvittämään valmisteltavaan asiaan liittyvät erilaiset näkökohdat, vaikutukset ja käytännön toteuttamismahdollisuudet. Lausuntopalvelu.fi on verkkopalvelu, jossa lausuntoja voi sekä pyytää että antaa.

Lausuntomenettelyn päätteeksi lausunnoissa esitetyt kannat kootaan yhteen ja lausuntotiivistelmät julkaistaan. Kuulemisesta säädösvalmistelussa, saadusta palautteesta ja palautteen vaikutuksista säädösehdotukseen kirjoitetaan yhteenveto säädösehdotuksen perusteluihin. Perusteluissa myös kerrotaan, miltä osin ja miksi keskeisiä saatuja ehdotuksia ei kenties ole voitu toteuttaa.

​Lainsäädäntö eduskunnassa

Lakien säätäminen on eduskunnan tärkein tehtävä. Eduskunta säätää uuden lain tai muuttaa vanhaa lakia hallituksen esityksestä tai kansanedustajan aloitteesta tai kansalaisaloitteesta. Lähetekeskustelussa lakiehdotus lähetetään valiokuntaan, joka laatii lakiehdotuksesta mietinnön. Lakiehdotuksen eduskuntakäsittely tapahtuu eduskuntamietinnön pohjalta.

Eduskuntakäsittelyn ja eduskuntatyön tuloksena syntyvät asiakirjat, pöytäkirjat ja hakemistot ovat valtiopäiväasiakirjoja. Ne ovat painettuna valtiopäiväasiakirjasarjana saatavissa Eduskunnan kirjastossa.

Valtiopäiväasiakirjojen sähköiset versiot löytyvät eduskunnan hakupalvelusta vuoden 1980 valtiopäivistä lähtien. Vanhemmat valtiopäiväasiakirjat ovat haettavissa tai ladattavissa Digitoidut valtiopäiväasiakirjat 1907–2000 -palvelussa.

Verkkopalveluja


päivitetty: 13.1.2023