Tämä sivusto käyttää evästeitä. Lue lisää evästeistä
Alta näet tarkemmin, mitä evästeitä käytämme, ja voit valita, mitkä evästeet hyväksyt. Paina lopuksi Tallenna ja sulje. Tarvittaessa voit muuttaa evästeasetuksia milloin tahansa. Lue tarkemmin evästekäytännöistämme.
Hakupalvelujen välttämättömät evästeet mahdollistavat hakupalvelujen ja hakutulosten käytön. Näitä evästeitä käyttäjä ei voi sulkea pois käytöstä.
Keräämme ei-välttämättömien evästeiden avulla sivuston kävijätilastoja ja analysoimme tietoja. Tavoitteenamme on kehittää sivustomme laatua ja sisältöjä käyttäjälähtöisesti.
Ohita päänavigaatio
Siirry sisältöön
Suomesta tuli Venäjän suuriruhtinaskunta vuosina 1808–1809 käydyssä Suomen sodassa. Keisari Aleksanteri I kutsui säädyt koolle Porvoon valtiopäiville maaliskuussa 1809. Niiden jälkeen uudistuksia toteutettiin yli 50 vuoden ajan keisarillisilla asetuksilla, sillä Ruotsin ajalta periytyneen säännöstön mukaan hallitsija saattoi kutsua säädyt koolle oman tarpeensa ja harkintansa mukaan. Toisinaan tätä pitkää kautta ilman valtiopäiviä on kutsuttu valtioyöksi.
Venäjä hävisi vuosina 1853–1856 käydyn Krimin sodan, mikä toi esiin tarpeen uudistaa yhteiskunnan rakenteita.
Suomen suuriruhtinaskuntaankin kaivattiin asetusten sijasta lakeja, joiden säätäminen edellytti valtiopäivien koollekutsumista. Lisäksi keisarillisen Venäjän laita-alueilla kytenyt tyytymättömyys oli kärjistynyt Puolassa alkuvuodesta 1863 kapinaliikkeeksi. Keisari Aleksanteri II päätti lievittää jännitystä Suomen suuriruhtinaskunnassa kutsumalla säädyt koolle Helsinkiin syyskuussa 1863.
Suomen aikuisväestöstä vain alle 10 prosenttia oli äänioikeutettuja. Äänioikeus edellytti omaisuutta, mikä jätti sekä kaupunkien että maaseudun väestön enemmistön valtiopäivätoiminnan ulkopuolelle. Säätyvaltiopäivillä noudatettu säätyjako oli peräisin keskiajalta, eikä se enää vastannut modernisoituvan yhteiskunnan väestörakennetta.
Aatelissäädyssä oikeus osallistua valtiopäiville kuului jokaisen Ritarihuoneeseen hyväksytyn ja aateliskalenteriin kirjatun aatelissuvun päämiehelle. Jos suvusta ei löytynyt muutakaan valtiopäiväedustajaa, saattoi edustusoikeuden luovuttaa valtakirjalla kenelle tahansa aatelismiehelle.
Papiston edustajat valittiin hiippa- ja rovastikunnittain toimitetuissa äänestyksissä, joissa äänioikeus oli kirkkoherroilla ja kappalaisilla. Arkkipiispa ja piispat nimettiin automaattisesti pappissäädyn valtiopäiväedustajiksi.
Porvariston edustajien vaalissa äänioikeutettuja olivat kaikki kauppa- ja käsityöläisammatin harjoittamiseen oikeuttaneen porvarinoikeuden haltijat, jotka asuivat tapuli- tai maakauppaa harjoittavassa kaupungissa. Äänioikeuden ja kunkin käytettävissä olevan ääniosuuden määrittely oli mutkikas toimenpide, eikä vaalikelpoisuussääntöjä aina noudatettu.
Talonpojat valittiin valtiopäiville tuomiokunnittain. Valinnat tehtiin pitäjittäin valittujen valitsijamiesten kokouksissa. Toisinaan myös valitsijamiehet oli valittu edustajakokouksissa, jolloin vaalista tuli kahteen kertaan edustuksellinen.Ehdokkaiden valintaa koskevat säännöt kirjattiin maaliskuussa 1863 annettuun asetukseen (nro 13), joka oli yhteenveto Ruotsin vallan aikaista valtiopäivätyötä koskevista säännöksistä ja menettelytavoista.