Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Suuri valiokunta kuuli sisäministeriä muuttoliiketilanteesta Kreikan ja Turkin rajalla

Julkaistu 4.3.2020 14.05

Suuri valiokunta kuuli sisäministeriä muuttoliiketilanteesta Kreikan ja Turkin rajalla

​Eduskunnan suuri valiokunta sai tänään sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) selvityksen muuttoliiketilanteesta EU:n ulkorajoilla, erityisesti Kreikan ja Turkin rajalla. Ministeri oli valiokunnan kuultavana etäyhteydellä Brysselistä, jossa pidetään tänään EU:n oikeus- ja sisäasioiden neuvoston ylimääräinen kokous. 

Ministeri Ohisalo kertoi, että neuvoston on tarkoitus antaa yhteinen lausuma tilanteesta ja keskustella toimenpiteistä ulkorajavaltioiden tukemiseksi.

Ohisalon mukaan on tärkeää, että EU-maat tukevat Kreikkaa rajojen valvonnassa ja sen pyrkimystä hoitaa muuttoliiketilannetta Turkin vastaisella rajalla. Ministeri korosti myös pitkäaikaisen poliittisen ratkaisun löytämistä EU:n maahanmuuttopolitiikkaan sekä kansainvälisen oikeuden ja turvapaikanhakijoiden ihmisoikeuksien kunnioittamista.  

Ministeri selvitti valiokunnalle Suomen tukitoimia Kreikalle, suomalaisviranomaisten toimintaa yhteiseurooppalaisissa (mm. Frontex, EASO) operaatioissa sekä Suomen kansallista varautumisesta muuttoliikkeen mahdolliseen laajenemiseen. Valiokunta kävi keskustelua myös Turkista Kreikkaan pyrkivien turvapaikanhakijoiden alkuperämaista sekä heidän turvapaikkaprosessistaan ja kohtelustaan rajalla.

Suuri valiokunta keskusteli lisäksi Välimeren alueen pakolaisten sijoittamisesta eri EU-maihin sekä näiden turvapaikkaprosessista. Suomi on sitoutunut vastaanottamaan Välimereltä 175 pakolaista, ensisijaisesti ilman huoltajaa olevia alaikäisiä sekä yksinhuoltajaperheitä, joilla on todennäköisesti perusteet saada kansainvälistä suojelua ja jotka tulevat erityisen heikon turvallisuustilanteen maista. 

Turkin toimintaa sekä EU:n ja Turkin vuonna 2016 annetun muuttoliikejulkilausuman toimeenpanoa käsittelevässä keskustelussa ministeri Ohisalo totesi sopimuksen toimineen kokonaisuutena suhteellisen hyvin, vaikka Kreikan tilanteessa nyt onkin viitteitä Turkin hybridivaikuttamisesta.  

Lisäksi valiokunta kävi ministerin kanssa laaja-alaista keskustelua EU:n maahanmuuttopolitiikan kehittämisestä pitkällä tähtäimellä. Ohisalo kertoi odottavansa komission ehdotuksia uudistuksiksi jo lähiaikoina.

Lisätietoja oikeus- ja sisäasioiden neuvoston ylimääräisestä kokouksesta saa EU:n neuvoston sivuilta.

Aihealueet
EU-asiat; Suuri valiokunta; Valiokunnat