Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Eduskunta keskusteli polttoaineverotukseen liittyvistä kansalaisaloitteista

Julkaistu 6.6.2023 16.40
Lähikuvassa käsi avaa auton polttoainetankin korkkia. Toinen käsi pitelee tankkauspistoolia.

Eduskunta keskusteli polttoaineverotukseen liittyvistä kansalaisaloitteista

​​Eduskunta keskusteli tiistaina 6. kesäkuuta täysistunnossa kansalaisaloitteesta polttoaineveron kohtuullistamiseksi ja kohtuullisen hintatason turvaamiseksi sekä kansalaisaloitteesta dieselveron poistamiseksi. Lähetekeskustelun jälkeen kumpikin aloite lähetettiin valtiovarainvaliokuntaan mietintöä varten.

Lähetekeskustelussa useat kansanedustajat kiittivät aloitteen tekijöitä ja allekirjoittajia. Puheenvuorossa todettiin Suomen olevan pitkien etäisyyksien maa, ja että maaseudulla ja harvaanasutuilla alueilla polttoaineen hinnannousu on tuntunut erityisen paljon. Myös dieselin käyttövoimaveron poistaminen sai kannatusta kansanedustajilta. Toisaalta muistutettiin aloitteiden mahdollisesta vaikutuksesta valtiontalouteen.

Lue keskustelu kokonaisuudessaan täysistunnon pöytäkirjasta

Seuraa kansalaisaloitteiden käsittelyä verkkosivuiltamme: 
Lakialoite polttoaineveron kohtuullistamisesta ja kohtuullisen hintatason turvaamisesta (KAA 1/2023 vp) 
Dieselin käyttövoimavero poistettava ja luotava dieselille biopolttoaineiden jakeluvelvoitetuki (KAA 2/2023 vp)

Kansalaisaloitteet menevät seuraavaksi valtiovarainvaliokunnan käsittelyyn.
Lue lisää asioiden käsittelystä eduskunnassa 

Aihealueet
Täysistunto