Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Eduskunta päätti ravintoloiden sulkemisesta

Julkaistu 3.4.2020 7.00

Eduskunta päätti ravintoloiden sulkemisesta

​Eduskunta päätti torstaina 2.4. perustuslakivaliokunnan ehdotuksen mukaisesti, ettei ravitsemisliikkeiden aukiolon väliaikaisesta rajoittamisesta tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi 31.3.2020 annettua valtioneuvoston asetusta kumota. 

Valtioneuvoston asetuksen mukaan (M 15/2020 vp) ravintolat kaikissa Suomen maakunnissa suljetaan 4. huhtikuuta. Ravintolat suljetaan 31.5. asti koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Tuotteiden ulosmyynti asiakkaille on edelleen sallittua. Sulkeminen ei koske sellaisia ravintoloita, jotka eivät ole avoinna yleisölle eli esimerkiksi henkilöstöravintoloita tai oppilaitosten ruokaloita.

Eduskunta käsitteli asiaa ensin hallituksen lainmuutosesityksen pohjalta. Se hyväksyi hallituksen esityksen (HE 25/2020 vp) ravitsemisliikkeiden aukiolon väliaikaisesta rajoittamisesta 28.3 ja tasavallan presidentti vahvisti lain 30.3. Laki tuli voimaan samana päivänä.

Eduskunta päätti hallituksen esityksestä talousvaliokunnan mietinnön pohjalta (TaVM 5/2020). Perustuslakivaliokunta antoi asiasta lausunnon (PeVL 7/2020). Eduskunta kiinnitti esityksen käsittelyssä huomiota muun muassa aukiolojen rajoittamisen alueellisiin rajauksiin, minkä vuoksi hallitus antoi eduskunnalle erillisen asetuksen (M 15/2020 vp) 31.3. Asetuksella säädetään alueista, joilla ravitsemisliikkeet on pidettävä suljettuina asiakkailta laissa tarkoitetuissa poikkeusoloissa.

Työ- ja elinkeinoministeriö seuraa yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa säännöllisesti, onko ravintolat pidettävä kussakin maakunnassa pidettävä suljettuina.
Aihealueet
Täysistunto