Ajatuspaja e2:n tutkijat julkaisivat viime viikolla tuloksia suomalaisten arvoista, asenteista ja identiteeteistä. Tutkimuskysymyksenä on muun muassa ollut se, ovatko suomalaiset niin jyrkästi eri leireihin jakautuneita kuin mediasta voisi päätellä.
Tulosten mukaan suomalaiset kokevat eriarvoistumisen suurimmaksi huolenaiheeksi. Myös jatkuvat erimielisyydet politiikassa ja sen ulkopuolella sekä maahanamuuttoasiat koettiin suomalaisia erotteleviksi tekijöiksi. Lisäksi median ja tutkijoiden motiivit julkisuudessa askarruttivat.
Ajattelin omalta osaltani vastata tutkimuskysymykseen eduskunnan näkökulmasta. Kun lukee lehtiä tai seuraa sosiaalista mediaa, helposti tulee vaikutelma, että myös kansanedustajien asenteet toisiaan kohtaan olisivat jyrkentyneet. Tuntuu siltä, kuin hallituksen ja opposition edustajien väliset suhteet olisivat aikaisempaa huonommat.
Jos katsotaan historiaa, näin ei kuitenkaan ole. Eduskunnan historiasta löytyy nykyistä vaikeampia ajanjaksoja, jolloin kansanedustajien välit ovat olleet paljon huonommat. 1920-luvulla aitosuomalaiset edustajat poistuivat istuinsalista, jos joku puhui siellä ruotsia. 1950-luvun lopulla kanneltiin Tehtaankadun suurlähetystölle, jos joku uskalsi sanoa täysistunnossa jotakin kriittistä silloisesta Neuvostoliitosta. 1970-luvulla hallituspuolueen edustajat lähtivät istunnosta heti pois protestina, kun Veikko Vennamo alkoi puhua.
Näillä esimerkeillä tahdon sanoa, että kansanedustajien väliset jännitteet ovat aina kuuluneet parlamentaariseen politiikkaan. Näistä ihmisten välisistä jännitteistä huolimatta eduskunta on aina kyennyt toimimaan valtiosäännön edellyttämällä tavalla. Tämä on tärkeintä.
Voisi kuvitella, että kansanedustajien väliset jännitteet tulisivat esille lisääntyvänä äänestämisenä hallituksen esityksistä. Jännitteistä ja ristiriidoista huolimatta vain hieman yli 11 prosenttia eduskunnan hyväksymistä laista on toisen maailmansodan jälkeen päätetty äänestämällä. Tämän vuoden puolella eduskunnassa on viime vaiheessa, eli toisessa käsittelyssä, äänestetty hallituksen esityksestä vain seitsemän kertaa.
Julkisuudessa käydyistä kiistoista huolimatta valiokunnissa edelleen siis kyetään tekemään hyvää yhteistyötä ja päätymään yksimielisiin mietintöihin. Tämän perusteella näyttää siltä, että emme ole niin jakautuneita eri leireihin kuin mediasta voi päätellä.
Yhteiskunnan jakautumista tuntuu tapahtuvan kaikkialla länsimaissa. Voidaanko sitä ehkäistä?
Tärkeitä ovat ihmisten kohtaamiset. Sitä kovemmaksi asenteet muuttuvat, mitä vähemmän ollaan tekemisessä toisten kanssa. Hyvässä yhteiskunnassa tulee olla yhteisiä merkityksiä, paikkoja ja tavoitteita.
Viime viikolla luonani kävi joukko kansanedustajia, jotka haluavat uudistaa suomalaista politiikkaa. Yhdessä. Omien sanojen mukaan he haluavat kehittää poliittista järjestelmää sekä eduskunnan toimintakulttuuria. Tätä tekee myös meneillään oleva puhemiesneuvoston työ eduskuntatyön uudistamiseksi. Tästä on hyvä jatkaa.
Paula Risikko