Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Eduskunnan kirjasto on julkaissut tietopaketin paikallisen sopimisen edistämisestä

Julkaistu 18.6.2024 8.40
kättelytilanne

Eduskunnan kirjasto on julkaissut tietopaketin paikallisen sopimisen edistämisestä

​​​Paikallisen sopimisen tai sopimuksen käsitettä ei ole määritelty maamme nykyisessä lainsäädännössä. Yleensä sillä tarkoitetaan kuitenkin yksittäisessä yrityksessä tapahtuvaa sopimista työehdoista työnantajan ja työntekijöiden kesken.

​Paikallista sopimista on Suomessa yritetty edistää kahdella tavalla: lainsäädännöllä tai työehtosopimuksen osapuolten keskinäisillä neuvotteluilla. Petteri Orpon hallituksen ohjelmaan on kirjattu lukuisia talouskasvua ja kilpailukykyä tukevia työmarkkinauudistuksia. Eräs tärkeimmistä on paikallisen sopimisen edistäminen lainsäädäntöä uudistamalla. 

Hallitus asetti 5.7.2023 kolmikantaisen työryhmän valmistelemaan hallituksen esitystä paikallisen sopimisen edistämistä koskevaksi lainsäädännöksi. Työryhmä sai työnsä valmiiksi 14.2.2024. SAK, AKAVA ja STTK jättivät eriävän mielipiteen työryhmän mietintöön. Sen jälkeen työ- ja elinkeinoministeriö on jatkanut hallituksen esityksen valmistelua. Luonnos hallituksen esityksestä oli lausuntokierroksella 1.3.–12.4.2024.

Työ- ja elinkeinoministeriö on valmistellut muutoksia muun muassa työehtosopimuslakiin, työsopimuslakiin, yhteistoimintalakiin ja eräisiin muihin työlainsäädännön erityislakeihin. Luonnos hallituksen esitykseksi sisältää kolme keskeistä ehdotusta: 

  • Yrityskohtaisilla työehtosopimuksilla on mahdollista poiketa useista työlainsäädännön säännöksistä. 
  • Järjestäytymättömillä työpaikoilla voidaan soveltaa yleissitovan työehtosopimuksen määräyksiä paikallisesta sopimisesta.
  • Paikallinen sopimus voidaan tehdä luottamusvaltuutetun tai henkilöstön kanssa yhdessä, jos työehtosopimuksen edellyttämää luottamusmiestä ei ole.

Eduskunnan kirjasto on julkaissut vireillä olevasta lainsäädäntöhankkeesta tietopaketin. Tietopaketti sisältää hankkeen lainvalmisteluaineistoa, tietoa aiheen aiemmasta käsittelystä eduskunnassa, kansainvälistä vertailua sekä aiheeseen liittyvää uutisointia ja kirjallisuutta. Päivitämme tietopakettia hankkeen edetessä.

Tutustu Eduskunnan kirjaston tietopakettiin Paikallisen sopimisen edistäminen

Muita Eduskunnan kirjaston lakihankkeiden tietopaketteja

Lisätietoa tietopaketista: kirjasto@eduskunta.fi

Aihealueet
Kirjasto