Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Lukiolaki ja yksityistielaki ensimmäisessä käsittelyssä täysistunnossa

Julkaistu 13.6.2018 22.00

Lukiolaki ja yksityistielaki ensimmäisessä käsittelyssä täysistunnossa

​Eduskunnan täysistunnossa oli keskiviikkona ensimmäisessä käsittelyssä hallituksen esitys lukiolaiksi (41/2018) sekä hallituksen esitys yksityistielaiksi (HE 147/2018).

Ehdotetulla lukiolailla uudistettaisiin lukiokoulutuksen rakennetta. Tavoitteena on edistää nykyistä laajempien opintojaksojen ja oppiainerajat ylittävien opintojen järjestämistä ja opiskelijoiden laaja-alaisen osaamisen kehittymistä lukio-opintojen aikana. Lukiokoulutus olisi edelleen kolmivuotinen koulutus, jota järjestettäisiin erikseen nuorille ja aikuisille tarkoitettuina oppimäärinä.

Uusi yksityistielaki korvaisi vuonna 1963 voimaan tulleen lain yksityisistä teistä. Samalla tehtäisiin vähäisiä, lähinnä teknisiä muutoksia kiinteistönmuodostamislakiin, maankäyttö- ja rakennuslakiin, kestävän metsätalouden määräaikaiseen rahoituslakiin, ulkoilulakiin, vesistöhankkeiden johdosta suoritettavista tilusjärjestelyistä annettuun lakiin, ympäristövahinkojen korvaamisesta annettuun lakiin, yhteismetsälakiin, kaivoslakiin ja valtion metsätalousosakeyhtiöstä annettuun lakiin.

Eduskunnan ajantasaiset tietopaketit lakiuudistuksista:  

Lukiolain uudistus
Ykstyistielain kokonaisuudistus

Aihealueet