Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Perustuslakivaliokunnan lausunto Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annetun neuvoston päätöksen hyväksymisestä on valmistunut

Julkaistu 27.4.2021 13.45

Perustuslakivaliokunnan lausunto Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annetun neuvoston päätöksen hyväksymisestä on valmistunut

​Perustuslakivaliokunta on antanut lausunnon hallituksen esityksestä Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä annetun neuvoston päätöksen (EU, Euratom) 2020/2053 hyväksymisestä. EU:n elpymisrahaston toteuttamiseen liittyvä päätös tulee voimaan, kun kaikki jäsenvaltiot ovat hyväksyneet sen valtiosääntönsä asettamien vaatimusten mukaisesti.

Perustuslakivaliokunta on arvioinut perustuslain 94 §:n 2 momentin mukaista säätämisjärjestyskysymystä valtiosäännön ja valtion suvereniteetin poliittisen ulottuvuuden kannalta. Valiokunnan mielestä järjestelyn kokonaisuutta voi pitää sellaisena uutena toimintamenojen rahoitusjärjestelynä, joka yleistyessään uhkaisi talousarviolle perussopimuksessa osoitettua asemaa ja johon Suomen ei voitaisi katsoa antaneen liittymissopimuksen tai myöhempien sopimusmuutosten käsittelyssä suostumustaan.

Perustuslakivaliokunnan mielestä nyt arvioitavassa kokonaisuudessa poiketaan kansallisen perustuslain kannalta merkityksellisellä tavalla vakiintuneista Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 310 ja 125 artiklan mukaisista unionin taloudenhoidon periaatteista. Asiassa tehtävät merkittävät uudet tulkinnat muuttavat unionin keskeisiä toimintaperiaatteita tavalla, jonka voidaan ajatella asiallisesti rinnastuvan siihen, että EU:n sekundäärilainsäädäntöön sisällytetään perussopimuksissa määriteltyihin velvoitteisiin nähden merkittäviä uusia menettelyjä tai elementtejä, joita Suomi ei ole hyväksynyt perussopimusten voimaansaattamisen yhteydessä. Kyse on siten merkittävään toimivallan siirtoon Euroopan unionille tosiasiallisesti rinnastuva järjestely, ja sitä koskeva ehdotus on eduskunnassa hyväksyttävä päätöksellä, jota on kannattanut vähintään kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

Lausunto ei ole yksimielinen. Perustuslakivaliokunta äänesti käsittelyn pohjasta äänin 9-8. Lausuntoon sisältyy valiokunnan puheenjohtajan Antti Rinteen, edustaja Outi Alanko-Kahiluodon, edustaja Bella Forsgrénin, edustaja Jukka Gustafssonin, edustaja Maria Guzeninan, edustaja Anna Kontulan, edustaja Johannes Koskisen ja edustaja Mats Löfströmin yhteinen eriävä mielipide.

Eriävän mielipiteen mukaan omien varojen päätöksessä on kysymys ainutlaatuisesta, poikkeuksellisesta, vakavan kriisin synnyttämästä tilanteesta, jonka seurauksien helpottamiseksi perussopimusten ja unionisääntelyn muut elementit mahdollistivat poikkeuksellisen, ainutkertaisen ja määräaikaisen järjestelyn perussopimusten mukaisesti. Järjestely edellyttää jäsenmaiden valtiosääntöisen hyväksynnän. Eduskunnan suostumus on sopimuksen hyväksymiselle tarpeen, mutta kysymyksessä ei ole merkittävä toimivallan siirto Euroopan unionille tai siihen rinnastuva järjestely. Eduskunnan suostumus voidaan eriävän mielipiteen mukaan antaa äänten enemmistöllä.

Lausunto eduskunnan verkkopalvelussa 

Aihealueet
Perustuslakivaliokunta; Valiokunnat