Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Ravintoloiden rajoitukset sulkutilan jälkeen ensimmäisessä käsittelyssä

Julkaistu 8.4.2021 18.25

Ravintoloiden rajoitukset sulkutilan jälkeen ensimmäisessä käsittelyssä

Eduskunta hyväksyi torstaina 8. huhtikuuta ensimmäisessä käsittelyssä tartuntatautilain 58 a ja 58 b pykälien muuttamisen. Epidemian torjunnassa tasolla 2 oleville alueille voidaan säätää nykyistä tiukempia rajoituksia ravitsemisliikkeiden aukiololle, anniskeluajoille sekä asiakaspaikkamäärille. 

Ravitsemisliikkeen asiakasmäärä voidaan laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä rajata jopa kolmasosaan normaalista. Anniskeluaika voidaan säätää päättymään tiukimmillaan kello 17 ja ravitsemisliikkeet suljettaviksi kello 18. Asetuksella voidaan myös edellyttää esimerkiksi pakollinen pöytävaraus.

Muutokset tulevat voimaan viimeistään 29. maaliskuuta ja ne olisivat voimassa kesäkuun loppuun saakka. Käyttöön otettavista rajoituksista on tarkoitus säätää valtioneuvoston asetuksella epidemiatilanteen edellyttämällä tavalla. 

Lakiehdotuksen sisältö hyväksyttiin sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön (StVM 9/2021) mukaisena. Lain voimaantulo vaatii vielä täysistunnon toisen käsittelyn.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö StVM 9/2021​

Aihealueet
Täysistunto