Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Sivistysvaliokunta: Psykoterapiapalveluiden saatavuus turvattava

Julkaistu 24.3.2022 16.45

Sivistysvaliokunta: Psykoterapiapalveluiden saatavuus turvattava

​Sivistysvaliokunta ehdottaa, että valtioneuvosto jatkaa psykoterapeuttikoulutuksen järjestämistä ja rahoitusta koskevien vaihtoehtojen selvittämistä ja ryhtyy selvitysten pohjalta pikaisesti tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta psykoterapeuttien ja muiden mielenterveystyössä toimivien henkilöiden riittävä saatavuus sekä palveluiden saatavuus molemmilla kansalliskielillä voidaan turvata.

Mielenterveyden häiriöt muodostavat suuren kansanterveysuhan ja koronavirusepidemia on arvioiden mukaan lisännyt pahoinvointia entisestään. Yli puolet työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu mielenterveyden häiriöistä ja joka kolmas sairauspäivärahapäivä on mielenterveysperusteinen.

Psykoterapia kuuluu julkisen terveydenhuollon järjestämisvelvollisuuden piiriin​

Valiokunta toteaa mietinnössään kansalaisaloitteesta ”Psykoterapian puolesta ‒ kansalaisaloite psykoterapiakoulutuksen muuttamisesta maksuttomaksi” (KAA 3/2021)​, että psykoterapeuttien koulutus on Suomessa tällä hetkellä kohtuuttoman kallis yksittäisen opiskelijan kustannettavaksi. Valiokunta muistuttaa myös, että psykoterapiat ovat keskeinen osa kansallisia mielenterveyden häiriöiden hoitosuosituksia ja ne kuuluvat julkisen terveydenhuollon järjestämisvelvollisuuden piiriin.​

Nykyjärjestelmän kehittämismahdollisuuksia tutkittava

Valiokunta huomauttaa kuitenkin, ettei koulutuksen maksuttomuus ole sinällään ratkaisu psykoterapeuttipulaan tai psykoterapian saatavuusongelmaan, eikä mahdollisia lainsäädäntömuutoksia koskevien vaihtoehtojen tarkastelua tule rajata yksinomaan koulutuksen maksullisuutta tai maksuttomuutta koskevaan kysymykseen. Lisäksi on ratkaistava psykoterapiakoulutuksen asema koulutusjärjestelmässä.​


Selvitystyö on jo aloitettu

Sivistysvaliokunta toteaa, että käytännössä kansalaisaloitteessa edellytetty valmistelu on jo aloitettu. Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistämässä selvitystyön, jonka tavoitteena on tarkastella psykoterapian nykyisen koulutusrakenteen, koulutuksen ohjauksen sekä rahoituksen keskeisiä kehittämistarpeita suhteessa palveluiden sisältöön ja saatavuuteen. Lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat asettaneet yhdessä hankkeen, jonka tehtävänä on sosiaali- ja terveysalan tutkintorakenteen ja sitä täydentävän koulutuksen kehittäminen.​

Valiokunnan mietintö (SiVM 3/2022 vp) kokonaisuudessaan on luettavissa eduskunnan verkkopalvelussa​

Aihealueet
Sivistysvaliokunta