Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Suomen EU-puheenjohtajakauden ohjelmaa valmistelleen työryhmän raportti julkistettiin

Julkaistu 25.10.2018 13.05

Suomen EU-puheenjohtajakauden ohjelmaa valmistelleen työryhmän raportti julkistettiin

Eduskuntaryhmien nimeämän, suuren valiokunnan puheenjohtaja Arto Satosen (kok.) johtaman työryhmän raportti Suomen tulevan EU-puheenjohtajakauden painopisteistä julkistettiin torstaina 25. lokakuuta.

Työryhmän tehtävänä oli kartoittaa aiheita Suomen EU-puheenjohtajakauden kansallisesti merkittäviksi EU-poliittisiksi painopisteiksi. Raporttia hyödynnetään etenkin EU-puheenjohtajakauden tavoitteita valmistelevissa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) koolle kutsumissa pyöreän pöydän keskusteluissa.  Lopullisen puheenjohtajaohjelman laatii huhtikuun 2019 eduskuntavaalien jälkeen muodostettava hallitus. 

”EU-puheenjohtajuus on Suomelle tilaisuus nostaa unionissa esiin kansallisesti sekä alueellisesti tärkeitä asioita. Myöhemmin ne voidaan sisällyttää koko unionin tavoitteisiin.”, työryhmän puheenjohtaja Satonen toteaa.

Tulevan EU-puheenjohtajakauden kolme painopistealuetta ovat työryhmän ehdotuksen mukaan:
1) Kansalaiset keskiöön
2) Ilmastopolitiikka haltuun
3) Vahvempi Eurooppa, turvallisempi maailma

Työryhmän jäseniksi eduskuntaryhmät nimesivät kansanedustajat Arto Satonen (kok., puheenjohtaja),
Sirkka-Liisa Anttila (kesk.), Paavo Arhinmäki (vas.), Eva Biaudet (r.), Simon
Elo (sin.), Sari Essayah (kd.), Pekka Haavisto (vihr.), Timo Harakka (sd.), Jani Mäkelä (ps.),
Sari Raassina (kok.), Mikko Savola (kesk.) ja Tytti Tuppurainen (sd.).

Työryhmän raportissa korostetaan, että raportti on kartoitus puheenjohtajakauden agendan mahdollisista aiheista. Raportin kirjaukset ovat työryhmän keskustelujen kooste, eivätkä välttämättä edusta kaikkien eduskuntaryhmien kantoja. 

Aihealueet