Suuri valiokunta sai tänään elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) selvityksen EU:n kilpailukykyministerien videokokouksista 19.–20.11., jotka käsittelevät eurooppalaisen teollisuuspolitiikan tulevaisuutta sekä Euroopan roolia avaruustaloudessa, avaruusmarkkinoiden muutosta ja sääntelyä.
Teollisuuspolitiikkaa koskeva keskustelu käydään otsikolla ”Elpymisen hyödyntäminen: dynaamisempi, joustavampi ja kilpailukykyisempi eurooppalainen teollisuus investoimalla vihreään siirtymään”.
Ministeri Lintilän mukaan Suomelle tärkeää on mm. ottaa teollisuus ja yritykset tiiviisti mukaan suunnittelemaan ja rakentamaan toimenpiteitä, jotka vievät kohti ilmasto-, digi- ja kestävyystavoitteita.
Suuri valiokunta ja ministeri kävivät lisäksi keskustelua mm. puhtaan energian edistämisestä teollisuuspolitiikassa, jäsenmaiden kestävän kehityksen hankkeista sekä ilmastoystävällisen kiertotalouden näkymistä eurooppalaisessa teollisuudessa.
Avaruuspolitiikan osalta suuren valiokunnan kokouksessa keskustelua käytiin mm. avaruuslainsäädännön kehittämistarpeista sekä avaruusdatan hyödyntämisen laajoista mahdollisuuksista. Ministeri Lintilä sanoi Euroopan toimivan aktiivisesti sääntelyn kehittämiseksi alalla, joka kehittyy erittäin nopeasti. Suomalaisyritysten toiminta avaruusalalla on Lintilän mukaan erittäin lupaavaa ja mahdollisuudet mm. avaruusdatan hyödyntämisessä ovat suuria.
Suuren valiokunnan seuraava kokous on perjantaina 20. marraskuuta. Valiokunnan on silloin tarkoitus mm. päättää eduskunnan kanta EU:n neuvoston ja Euroopan parlamentin saavuttamaan neuvottelutulokseen ns. oikeusvaltiomekanismista, jonka tarkoituksena on suojata EU:n talousarviota.
Asetusehdotus liittyy EU:n monivuotisen rahoituskehyksen ja elpymisvälineen käsittelyyn. Oikeusvaltiomekanismin käsittelytiedot (U 40/2018 vp) ja asiakirjat eduskunnan verkkosivuilla.