Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Täysistunnossa lähetekeskustelut pikaluotoista ja yksityisestä pysäköinninvalvonnasta

Julkaistu 11.9.2012 0.00
 

Täysistunnossa lähetekeskustelut pikaluotoista ja yksityisestä pysäköinninvalvonnasta

Eduskunta käy tiistaina 11. syyskuuta lähetekeskustelut pikaluottotoiminnan sekä yksityisen pysäköinninvalvonnan sääntelystä. Keskustelua voi seurata verkkolähetyksenä klo 14 alkaen.

Pikaluottojen osalta hallitus esittää laajoja rajoituksia luotonantajan oikeuteen periä kuluttajalta korkoa ja muita kustannuksia. Esityksen mukaan alle 2000 euron luottojen todellinen vuosikorko saisi olla enintään korkolain mukainen viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksiköllä. Tämänhetkisellä viitekorolla korkokatto olisi 51 %. Keskimääräisen pikaluoton todellinen vuosikorko on nykyisin noin 920 %. Korkokaton piiriin kuuluisivat pikaluottojen lisäksi myös muun muassa luottokorttiluotot. Hallituksen esitys sisältää myös muun muassa luoton myöntämiseen liittyviä säädöksiä. Luotonantajien tulisi esimerkiksi selvittää kuluttajan luottokelpoisuus nykyistä tarkemmin. Kuluttajan kannalta pikaluottojen tarjonta olisi jatkossa mahdollista vain nykyistä edullisemmin ehdoin.

Yksityisen pysäköinninvalvonnan osalta hallitus esittää, että yksityisten yritysten toiminta pysäköinninvalvonnassa rajataan viranomaisia avustavaksi ja luvanvaraiseksi. Esityksen mukaan kunnan pysäköinninvalvoja tai poliisi voisi käyttää pysäköinninvalvontaluvan omaavia yrityksiä avuksi pysäköinninvalvonnassa. Valvonnassa avustamiseen vaadittaisiin myös alueen omistajan tai haltijan suostumus. Valvonta-avustajien tulisi todentaa epäilemänsä pysäköintivirhe esimerkiksi kuvaamalla ja tehdä tämän jälkeen esitys kunnalle tai poliisille seuraamuksen määräämiseksi. Viranomainen päättäisi virhemaksusta, kirjallisesta huomautuksesta tai toimenpiteistä luopumisesta. Pysäköintivirhemaksut saisi valtio tai kunta. Korvausta pysäköinninvalvonnassa avustavalle voisivat maksaa kunta, poliisi ja lisäksi yksityisen alueen omistaja tai haltija.

Lakiuudistuksella pyritään selkeyttämään pysäköinninvalvontaa koskevaa oikeustilaa. Pysäköintivirhemaksun kaltaisen seuraamuksen määräämisen on katsottu olevan perustuslaissa tarkoitettua merkittävää julkisen vallan käyttöä, jota ei voi antaa esimeriksi yksityiselle pysäköinninvalvontayritykselle.

Lähetekeskustelun jälkeen seuraa esitysten valiokuntakäsittely, jonka jälkeen ne palaavat lopullista päätöksentekoa varten eduskunnan täysistuntoon.

Aihealueet