Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Tulevaisuusvaliokunta: Koronaelvytyksessä ratkottava hyvinvointivaltion rakenteellisia ongelmia ja tuettava vihreää siirtymää

Julkaistu 6.5.2020 14.00

Tulevaisuusvaliokunta: Koronaelvytyksessä ratkottava hyvinvointivaltion rakenteellisia ongelmia ja tuettava vihreää siirtymää

​Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan lausunnot valtioneuvoston selonteosta julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2021-2024 sekä EU:n vihreän kehityksen ohjelmasta (Green deal) ovat valmistuneet. Lausunnoissaan tulevaisuusvaliokunta korostaa, että tulevassa koronaelvytyksessä on samalla ratkottava hyvinvointivaltion rakenteellisia ongelmia ja tuettava ns. vihreää siirtymää.

Äärimmäisen haastavasta kokonaistilanteesta johtuen tulevaisuusvaliokunta keskittyy lausunnossaan erityisesti vihreän siirtymän toimeenpanon ja COVID-19-pandemian seurauksista elpymisen rajapintaan. Siihen, miten nämä kaksi suurta haastetta voidaan yhdistää niin, että samalla ratkaistaan myös kolmas haaste eli mahdollinen globaali lama ja velkakriisi.

Valiokunta korostaa lisäksi, että pandemiasta huolimatta on pidettävä mielessä myös yhteiskuntamme muut haasteet. Jo ennen koronapandemiaa oli tiedossa muun muassa huoltosuhteen kehitykseen, työvoiman riittävyyteen ja osaamiseen, veropohjaan, kansanterveyteen, alueelliseen eriarvoistumiseen ja moneen muuhun yhteiskuntamme peruspilariin liittyviä haasteita. Nämä haasteet eivät ole hävinneet minnekään COVID-19-pandemian myötä. Päinvastoin pandemia voi entisestään korostaa näitäkin haasteita, esimerkiksi heikentämällä hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa.

Valiokunta painottaa,, että vihreä siirtymä on COVID-19-pandemiasta huolimatta edelleen ihmiskunnan tärkein haaste ja samalla ihmiskunnan kaikkien aikojen suurin investointi. Ympäristön tilan heikentyminen on ajuri monille muillekin ongelmille. Kestämätön kehitys uhkaa koko maapallon elinkelpoisuutta ja on siksi suurempi uhka terveydelle ja taloudelle kuin koronavirus konsanaan. Tulevaisuusvaliokunta toteaa, että kaikki se, mitä COVID-19-pandemiasta elpymisen suhteen tehdään, on tehtävä niin, että samalla ratkaistaan myös muita yhteiskunnallisia ongelmia.

Tulevaisuusvaliokunta toteaa, että vihreän kehityksen ohjelman pitää olla poikkileikkaavana teemana kaikessa mitä EU tekee. Tulevaisuudessa ei voi olla enää ohjelmaa, strategiaa tai muuta tavoitetta tai toimenpidettä, joka samalla ei toteuttaisi myös vihreää siirtymää. Niiltä osin kun vihreässä siirtymässä on kyse teknologiasta, vihreä siirtymä onkin Suomelle suuri mahdollisuus. Suomi on edelleen maailman mittakaavassa huippuosaaja teknologiateollisuudessa ja siihen liittyvässä suunnittelussa ja prosessiosaamisessa. Suomi on tulevaisuusvaliokunnan mielestä yksi niistä maista, joille vihreä siirtymä lupaa hyvää ja avaa suuret markkinat sellaiselle, jossa Suomi on jo valmiiksi kilpailukykyinen.

Tulevaisuusvaliokunnan mielestä Suomen innovaatiopolitiikan pitäisi tukea entistä määrätietoisemmin innovatiivisia kasvuyrityksiä sekä lisätä Suomen houkuttelevuutta digitaalisen liiketoimintaosaamisen, ympäristöteknologian (cleantech) ja laajemminkin ympäristöliiketoiminnan tutkimus- ja kehitysinvestointien kohdemaana.

Valiokunnan lausunnot tulevaisuusvaliokunnan sivulla

Aihealueet
Tulevaisuusvaliokunta; EU-asiat