Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Valtiovarainvaliokunnan mietintö suurten konsernien vähimmäisverosta valmistui

Julkaistu 1.12.2023 16.30

Valtiovarainvaliokunnan mietintö suurten konsernien vähimmäisverosta valmistui

Valtiovarainvaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä suurten konsernien vähimmäisveroa koskevaksi lainsäädännöksi (VaVM 13/2023 vp – HE 77/2023 vp) valmistui perjantaina 1. joulukuuta. Valiokunta ehdottaa esityksen hyväksymistä vähäisin muutoksin. Lisäksi valiokunta ehdottaa yhtä lausumaa. Mietintö on yksimielinen.

Esityksen tarkoituksena on panna täytäntöön neuvoston direktiivi (EU) 2022/2523 monikansallisten konsernien ja suurten kotimaisten konsernien maailmanlaajuisen vähimmäisverotason varmistamisesta unionissa. Esityksessä ehdotetaan, että direktiivi pannaan täytäntöön säätämällä direktiivissä tarkoitetusta konsernien minimiverotuksesta erillisessä kansallisessa suurten konsernien vähimmäisverosta annettavassa laissa.

Direktiivi pohjautuu OECD:n niin kutsuttuun pilari 2 -sääntelyyn, jonka tavoitteena on, että konserneja verotettaisiin vähintään minimitason mukaisesti riippumatta siitä, missä valtioissa toimintaa harjoitetaan. Minimiverotasoa arvioitaisiin valtiokohtaisesti ja tosiasiallisen verotason tulisi olla vähintään 15 prosenttia. Mikäli tosiasiallinen verotaso olisi alle 15 prosenttia, uudella sääntelyllä toteutettaisiin verotus 15 prosentin tasoon asti.

Valiokunnalla ei ole huomautettavaa ehdotettuihin säännöksiin. Kyse on monimutkaisen ja vaativan verosääntelyn voimaansaattamisesta nopealla aikataululla. Esityksen tarkoituksena on panna täytäntöön direktiivin ja sitä myötä GloBE-sääntelyn mukaiset säännökset. Vaikka ehdotettu sääntely on teknisesti yksityiskohtaista ja hallinnollisesti raskasta, minkä myötä yrityksille ja Verohallinnolle aiheutuu selvää hallinnollista rasitetta, ei GloBE-sääntely anna juurikaan joustovaraa sääntelylle.

Niin kutsuttu GloBE-sääntely (Global Anti-Base Erosion) tarkoittaa OECD:n maailmanlaajuisia veropohjan rapautumisen estämistä koskevia mallisääntöjä.

Valiokunta pitää hyvänä sitä, että globaalisti on päästy yhteisymmärrykseen säännöistä, joilla pystytään suitsimaan veropohjan rapautumista ja verokilpailua. Valiokunta katsoo, että Suomen kaltaiselle valtiolle suurin hyöty sääntelystä tuleekin välillisesti sitä kautta, että globaali haitallinen verokilpailu todennäköisesti vähenee.

Aihealueet
Valtiovarainvaliokunta; Valiokunnat