Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Valtiovarainvaliokunnan mietintö valmisteverotuslain muuttamisesta valmistui

Julkaistu 31.5.2024 15.30

Valtiovarainvaliokunnan mietintö valmisteverotuslain muuttamisesta valmistui

​Valtiovarainvaliokunnan mietintö valmisteverotuslain muuttamisesta (VaVM 6/2024 vp – HE 45/2024 vp) valmistui perjantaina 31. toukokuuta. Mietintö on yksimielinen.

Valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä muuttamattomana. Hallituksen esityksestä ilmenevien seikkojen ja saadun selvityksen perusteella valiokunta pitää ehdotettuja muutoksia tarpeellisina ja tarkoituksenmukaisina. Tavoitteena on tehostaa valmisteverojen maksamista Suomeen valmisteverotuslain mukaisesti silloin, kun valmisteveronalaisia tuotteita hankitaan etämyynnillä toisesta EU:n jäsenvaltiosta, ja näin varmistaa verotulojen kertymistä.

Esityksessä ehdotetaan täydennettäväksi verovelvollisuutta etämyynnissä koskevaa säännöstä. Verovelvollisuus valmisteverojen suorittamisesta Suomeen olisi edelleen ensisijaisesti etämyyjällä, mutta tuotteiden ostaja olisi direktiivin mahdollistamalla tavalla myyjän lisäksi vastuussa verosta tietyissä etämyynnin tilanteissa. Ostaja vastaisi valmisteverosta yhteisvastuullisesti etämyyjän kanssa, jos myyjä ei ole noudattanut velvollisuuksiaan vaan on jättänyt ilmoittamatta Verohallinnolle tuotteista ennen niiden lähettämistä Suomeen eikä ole antanut vakuutta valmisteverojen suorittamisesta. Valmisteveron alaisten tuotteiden etämyynnissä Suomeen on käytännössä pääsääntöisesti kyse alkoholijuomien ostamisesta toisiin jäsenvaltioihin sijoittautuneista verkkokaupoista.

Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että etämyyjälle säädettäisiin velvollisuus antaa tuotteiden kuljetuksesta vastaavalle kuljetusyritykselle Verohallinnon antama tunniste, joka olisi kuljetuksen aikana pyydettäessä esitettävä toimivaltaiselle viranomaiselle. Tuotteet ostaneella yksityishenkilöllä olisi vastaava velvollisuus niin sanotussa etäostossa eli silloin, kun kyse on yksityishenkilön toisesta jäsenvaltiosta muuten kuin etämyynnillä ostamista tai matkustajatuontina tuomista tuotteista.

Lisäksi esityksessä ehdotetaan, että eräitä valmisteverotuslain menettelysäännöksiä täsmennettäisiin jo aiemmin kansallisesti toimeenpannun valmisteverotusdirektiivin mukaisesti. Lakiin tehtäisiin myös eräitä muita teknisiä tarkistuksia.

Tarkoitus on, että ostajan verovastuuta etämyynnissä ja kuljetuksen mukana seuraavaa tunnistetta koskevat säännökset tulisivat voimaan aikaisintaan 1.9.2024.

Lue mietintö VaVM 6/2024 vp eduskunnan verkkosivuilta

Aihealueet
Valtiovarainvaliokunta; Valiokunnat