Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Velallisen suojaosuuden korottamisen jatko ensimmäisessä käsittelyssä

Julkaistu 16.11.2023 18.50

Velallisen suojaosuuden korottamisen jatko ensimmäisessä käsittelyssä

Hallituksen esitys ulosottokaaren 4 luvun 48 §:n muuttamisesta (HE 32/2023) oli tänään ensimmäisessä käsittelyssä. Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena.

Ulosottokaarta muutettiin viime vuonna velallisen suojaosuuden korottamiseksi väliaikaisesti vuodeksi 2023. Hallitus esittää, että ulosottovelallisen suojaosuuden korotuksen voimassaoloa jatketaan vuoden 2024 alusta alkaen ja että suojaosuuden taso säilyy korotettuna, kunnes jatkotoimista on päätetty.

Suojaosuuden korottamisen alkuperäisenä tavoitteena oli huolehtia, että ulosvelallisten käyttöön jää riittävästi tuloja poikkeuksellisessa taloudellisessa tilanteessa, jossa elinkustannukset nousivat merkittävästi. 

Lakivaliokunnan mietintö aiheesta  valmistui keskiviikkona 15. marraskuuta. Lakivaliokunta pitää hallituksen esitystä ja sen tavoitteita kannatettavina. Suojaosuuden korotuksen voimassaolon jatkamisen avulla voidaan tukea pienituloisimpien velallisten selviytymistä laajemman lainsäädäntöuudistuksen valmistelun aikana tilanteessa, jossa elinkustannukset ovat pysyneet aiempaa korkeammalla tasolla.

Hallituksen esitys liittyy esitykseen valtion vuoden 2024 talousarvioksi ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.  




Aihealueet
Täysistunto