Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.51

Talousarvioaloite TAA 152/2016 vp 
Emma Kari vihr ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä varhaiskasvatuksen hoitajamitoituksen säilyttämiseen (15 859 000 euroa)

Eduskunnalle

Laadukas varhaiskasvatus on tutkitusti tehokas keino edistää lasten hyvinvointia. Se tukee elinikäistä oppimista ja koulussa tarvittavia valmiuksia sekä ehkäisee syrjäytymistä ja ylisukupolvista huono-osaisuutta. Kansainvälisissä tutkimuksissa varhaiskasvatus on todettu tuloksellisimmaksi ja kustannustehokkaimmaksi keinoksi lasten hyvinvoinnin ja kehityksen varmistamiseen.  

Hiljattain uudistetussa varhaiskasvatuslaissa määriteltiin varhaiskasvatukselle hyvät, haastavat ja pedagogista ammattitaitoa vaativat tavoitteet. Niiden toteutuminen edellyttää sopivan kokoisia lapsiryhmiä ja pedagogisen koulutuksen saaneiden työntekijöiden riittävää mitoitusta jokaisessa lapsiryhmässä. Hallituksen esitys hoitajamitoituksen muuttamisesta on ristiriidassa varhaiskasvatuslain kanssa ja vaarantaa YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksen toteutumisen.  

Päivähoidon ryhmäkokojen kasvattaminen ja ammattikasvattajien määrän vähentäminen heikentää varhaiskasvatuksen laatua. Suuressa lapsiryhmässä on vaikea toteuttaa monipuolista toimintaa ja ottaa huomioon erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia. Varhaiskasvatuksessa tehdään työtä hyvin erilaisista lähtökohdista tulevien lasten toimivan ja turvallisen arjen järjestämiseksi sekä oppimista ja kehittymistä tukevan ympäristön luomiseksi. Tämä vaatii lasten yksilöllistä huomioimista niin toiminnan suunnittelussa kuin toteutuksessakin. Kasvavat ryhmäkoot heikentävät lapsen oikeutta saada hänen henkilökohtaiset tarpeensa huomioivaa opetusta, kasvatusta ja hoitoa.  

Hoitajamitoituksen heikennys lisää entisestään fyysisesti ja henkisesti kuormittavan, pienipalkkaisen ja naisvaltaisen alan kuormittavuutta ja heikentää alan työllisyyttä. Hallitus ei ole asianmukaisesti arvioinut esityksensä vaikutuksia sukupuolten tasa-arvon tai lapsen edun näkökulmasta.  

Katsomme, että hallituksen esitystä määrärahan vähentämisestä ei tule hyväksyä, vaan varhaiskasvatuksen hoitajamitoitus tulee palauttaa vuoden 2015 tasolle.  

Tämä aloite kuuluu Vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 15 859 000 euroa momentille 28.90.30 varhaiskasvatuksen hoitajamitoituksen säilyttämiseen
Helsingissä 30.9.2016 
Emma Kari vihr 
Olli-Poika Parviainen vihr 
Touko Aalto vihr 
Johanna Karimäki vihr 
Satu Hassi vihr 
Ozan Yanar vihr 
Jani Toivola vihr 
Antero Vartia vihr 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Ville Niinistö vihr 
Heli Järvinen vihr 
Jyrki Kasvi vihr 
Krista Mikkonen vihr