Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.41

Talousarvioaloite TAA 248/2018 vp 
Kimmo Kivelä sin ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Kuopion henkilö- ja tavararatapihojen uudistamiseen (49 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Asemanseudut ovat tärkeitä kaupunkikehityksen paikkoja, joita kaupungit voisivat hyödyntää asunto- ja palvelurakentamisessa huomattavasti nykyistä paremmin. Alueiden hyödyntäminen edellyttää usein myös ratapihojen uudistamista, kansiratkaisuja tai toimintojen muualle siirtämistä. Kuopiossa molemmat ratapihat ovat liikenneteknisesti ja turvallisuuden kannalta tulleet tiensä päähän aiheuttaen huomattavia vuotuisia käyttö- ja ylläpitokustannuksia. 

Kuopiossa keskeisenä osana kaupunkikeskustan kehittämistä ollaan toteuttamassa Kuopion Asemanseudun uudistaminen. Alueelle on vuonna 2014 valmistunut kunnallistekniikka, joka mahdollistaa tehokkaan etenemisen yhteistyössä yksityissektorin toteuttajatahon ja VR-Yhtymä Oy:n kanssa. Kyseessä on merkittävä elinvoimaa ja työllisyyttä lisäävä hankekokonaisuus, josta yksityisten investointien osuus on noin 150—170 milj. euroa. Nykyisestä linja-auto- ja rautatieaseman alueesta muodostetaan seudullisesti tärkeä joukkoliikennepalvelut ja matkakeskustoiminnot sisältävä keskittymä, jota täydentää arkkitehtuuriltaan edustava toimisto-, liike- ja palvelutiloja sekä asumista sisältävä työpaikka-alue. Hankekokonaisuuden toteutumisen kannalta on erityisen tärkeää, että alueen henkilö- ja tavarapihojen uudistaminen tunneleineen (valtiorahoitteinen osio noin 50 milj. euroa) kyettäisiin sovittamaan muun rakentamisen aikatauluun. Lisäksi uudistus palvelisi Kuopion Sorsasaloon suunnitteilla olevan kuljetustarpeiltaankin erittäin merkittävän biotuotetehtaan tarpeita. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 49 000 000 euroa momentille 31.10.77 Kuopion henkilö- ja tavarapihojen uudistamiseen. 
Helsingissä 28.9.2018 
Kimmo Kivelä sin 
Eero Reijonen kesk 
Hannakaisa Heikkinen kesk 
Markku Eestilä kok 
Sari Raassina kok 
Matti Semi vas 
Pentti Oinonen sin 
Sari Essayah kd 
Markku Rossi kesk 
Seppo Kääriäinen kesk 
Kari Kulmala sin 
Krista Mikkonen vihr 
Riitta Myller sd