Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.26

Talousarvioaloite TAA 553/2018 vp 
Matti Semi vas ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä valtatien 23 Varkaus—Viinijärvi-välin parantamiseen (35 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Valtatie 23 välillä Varkaus—Viinijärvi on osa itä-länsisuuntaista päätieyhteyttä. Pohjois-Karjalasta etelään suuntautuvat elinkeinoelämän kuljetukset ovat lisänneet valtatien 23 käyttöä viimeisten valtatien 5 parantamisten jälkeen. Tie on tärkeä myös Varkauden metsäteollisuuden kuljetuksille.  

Nykyinen valtatie on mäkinen, mutkainen ja kapea. Näkemäolosuhteet ovat monin paikoin huonot. Tien puutteet aiheuttavat ongelmia erityisesti raskaalle liikenteelle. Tieosuuden liikenne on lisääntynyt tai lisääntyy huomattavasti Äänekosken biotuotelaitoksen ja Leppävirran Riikinvoima Oy:n ekovoimalaitoksen liikenteen johdosta. 

Tieosuudelle laadittiin vuonna 2001 tarveselvitys, joka päivitettiin vuonna 2007. Tiesuunnitelma valtatien 23 parantamiseksi välillä Varkaus—Viinijärvi on hyväksytty Liikennevirastossa helmikuussa 2014 lukuun ottamatta Karvion kohtaa. 

Hankkeesta on toteutettu Alakylän ohituskaistaosuus ja Kypäräjärven ohituskaistaosuus. Alakylän ohituskaistaosuuden rakentaminen alkoi vuonna 2014 ja hanke valmistui syksyllä 2015. Alakylän ohituskaistojen ja tarvittavien yksityistiejärjestelyjen rakentamisen kokonaiskustannukset olivat noin 5 milj. euroa.  

Kypäräjärven ohituskaistojen rakentaminen tarvittavine yksityistiejärjestelyineen alkoi elokuussa 2015 ja urakka valmistui syksyllä 2016. Kypäräjärven ohituskaistojen rakentamisen kokonaiskustannukset olivat noin 6 milj. euroa.  

Hankkeen toteuttamisesta muilta osin ei ole tehty päätöstä. Koko hankkeen arvioidut kustannukset ovat noin 53 milj. euroa, mistä 11 miljoonaa euroa on jo toteutettu. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 35 000 000 euroa momentille 31.10.77 valtatien 23 parantamisen loppuun saattamiseen välillä Varkaus—Viinijärvi. 
Helsingissä 28.9.2018 
Matti Semi vas 
Hannakaisa Heikkinen kesk 
Pentti Oinonen sin 
Markku Eestilä kok 
Kimmo Kivelä sin 
Sari Essayah kd 
Markku Rossi kesk 
Seppo Kääriäinen kesk 
Eero Reijonen kesk 
Kari Kulmala sin 
Krista Mikkonen vihr 
Riitta Myller sd 
Sari Raassina kok