Hallituksen esityksessä HE 33/2015 vp esitetään muutoksia sekä autoveroon että ajoneuvoveroon. Auto- ja ajoneuvovero ovat molemmat porrastettu hiilidioksidipäästöjen mukaan. Hallituksen esityksessä autoveroa ollaan alentamassa porrastetusti siten, että neljän vuoden aikana (2016—2019) vuosittainen kertymä alenisi kaikkiaan noin 200 miljoonalla eurolla. Vastaavasti ajoneuvoveroa ollaan korottamassa niin, että veron kertymä kasvaisi noin 100 miljoonalla eurolla vuoden 2017 alusta lukien. Kokonaisuus keventäisi autoilun verotusta hallituskaudella noin 100 milj. euroa.
Autovero on Suomessa verrattain korkea, ja sitä voi pitää osasyynä vanhaan autokantaamme. Verotuksen painopisteen siirto auton hankinnan yhteydessä maksettavasta autoverosta vuosittain maksettavaan ajoneuvoveroon on tätä taustaa vasten perusteltu.
Autoilun kokonaisverotuksen keventäminen ei tässä taloudellisessa tilanteessa kuitenkaan ole perusteltu. Veronkevennysvara tulee nyt ohjata työn verotuksen keventämiseen ja kaikista pienituloisimpien ihmisten taloudellisen tilanteen parantamiseen.
Siksi esitämme, että autoveroa kevennettäisiin hallituskaudella 100 milj. euroa, mikä tekee kokonaisuudesta kustannusneutraalin, kun ajoneuvoveroa on tarkoitus korottaa saman verran. Tämän voi tehdä niin, että toteutetaan hallituskaudelle kaavailluista autoveron kevennyksistä vain kaksi ensimmäistä noin 50 milj. euron kevennystä.
Päästöihin kiinnitetty autovero on ohjannut ihmisiä hankkimaan vähäpäästöisempiä autoja, ja tätä kannustinta onkin syytä edelleen vahvistaa.
Hallitus kohdentaa autoveron alennuksen autoille, joiden ominaishiilidioksidipäästöt jäävät alle 140 g/km.
Esitämme, että veronalennus kohdennettaisiin vielä voimakkaammin pienipäästöisiin autoihin ja että kaikki nollapäästöiset autot vapautettaisiin kokonaan autoverosta määräajaksi vuoden 2019 loppuun saakka. Tämä vauhdittaisi vaihtoehtoisten teknologioiden kehitystä ja mm. sähkö- ja kaasuautojen yleistymistä. Fiskaalisten vaikutusten neutraloimiseksi suuripäästöisten (yli 140 g/km) verotusta tulee kiristää.
Ajoneuvoveroa hallitus esittää korotettavaksi kaikilta autoilta 36,50 euroa, eli ajoneuvoveron päästöporrastus pidettäisiin ennallaan.
Esitämme, että nollapäästöiset autot vapautettaisiin autoveron lisäksi myös ajoneuvoverosta määräajaksi. Vapautuksen verotuloja vähentävä vaikutus tulee kompensoida kiristämällä suuripäästöisten autojen verotusta.