Viimeksi julkaistu 9.2.2024 20.25

Toimenpidealoite TPA 173/2022 vp 
Ari Koponen ps 
 
Toimenpidealoite kirjallisuuden saattamisesta virikesetelin piiriin

Eduskunnalle

Virikeseteli on työnantajan tarjoama etu, jolla tuetaan työntekijöiden liikuntaa ja kulttuuriharrastuksia. Lukemisharrastukseen seteliä ei voi käyttää, sillä kirjallisuus on jätetty edun ulkopuolelle.  

Omaehtoisen edun verovapaa enimmäismäärä on 400 euroa vuodessa työntekijää kohti, ja työnantaja voi vähentää edun verotuksessa. Suomen kustannusyhdistyksen mukaan pelkästään yhden toimijan (Smartum) kautta virike-etua kulkee vuosittain useiden kymmenien miljoonien eurojen edestä. 

Kirjallisuuden ja lukemisharrastuksen myönteiset vaikutukset hyvinvointiin ja terveyteen ovat niin ikään kiistattomat. Lukeminen oli myös niitä harvoja kulttuurielämän muotoja, joita koronapandemian aikaan oli mahdollista harrastaa. 

Suomen kustannusyhdistys, Suomen Kirjailijaliitto, Kirjakauppaliitto sekä Suomen tietokirjailijat ovatkin yhteisesti esittäneet, että kirjojen ostaminen tulisi mahdollistaa virikesetelillä. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin virikesetelien käyttöalueen laajentamiseksi kirjallisuuteen. 
Helsingissä 27.1.2023 
Ari Koponen ps