Turpeen ominaisuudet ovat ylivoimaiset Suomen energiahuollon turvaajana. Polttoaineena se on kotimainen ja parantaa siten energiaomavaraisuuttamme. Turve turvaa myös talouttamme. Lisäksi turve on hyvin varastoitavaa. Hallitusohjelman mukaan (HVK/2023/00450-1 muistio) energiaturpeen tuotanto varmistaa turpeen saatavuuden myös muilla huoltovarmuuskriittisillä aloilla, kuten ruuantuotannossa ja maataloudessa. Energiaturpeen käytöstä valtaosa tapahtuu lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksissa eli CHP-laitoksissa, jotka ovat aivan keskeisiä voimahuollon turvaajia erityisesti talvikaudella. Turve parantaa puun energiakäytön huoltovarmuutta. Turpeen ominaisuudet parantavat puun puhtaampaa palamista ja pidentävät siten polttokattiloiden elinikää. Turvetta tarvitaan polttoaineena, huoltovarmuuspolttoaineena, sekä kasvualustana kasvihuone- ja metsätaimituotannossa, kuivikkeena kotieläintaloudessa ja uusien tuotteiden raaka-aineena. Kasvu-, kuivike- ja energiaturve yhdessä muodostavat taloudellisesti kannattavan kokonaisuuden. Energiaturpeen tuotanto alentaa kuivike- ja kasvuturpeen hintaa turvaten kotimaista antibioottivapaata ruuantuotantoa ja edistää eläinten hyvinvointia. Turve on myös Suomessa yksi tärkeimpiä antibioottiresistenssin ehkäisijöitä.
Turvetta muodostuu Suomessa enemmän kuin sitä vuosittain käytetään. Suomessa on 9,08 miljoonaa hehtaaria turvemaata eli noin kolmannes Suomen maapinta-alasta. Siitä 0,6 prosenttia on turvetuotantoon käytettyä pinta-alaa. Keskimääräinen turpeen kerrostumisnopeus on 0,38 mm vuodessa painotettuna Geologian tutkimuskeskus GTK:n tutkimien soiden syvyysalueiden pinta-alaan. Turpeen pitkäaikainen kerrostumisnopeus vaihtelee huomattavasti riippuen monista tekijöistä. Turpeen kerrostumisnopeus on suurempi Etelä- ja Länsi-Suomen rahkavaltaisilla soilla kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Suurin turpeen keskimääräinen kerrostumisnopeus on 0,7—0,8 mm vuodessa Etelä- ja Länsi-Suomen rahkaturvevaltaisilla rannikkoalueilla ja pienin 0,24 mm vuodessa Tunturi-Lapin palsa- ja paljakkasoilla.
Eräs turpeen mainetta haittaava tekijä onkin edellä kerrottujen tosiasioiden vastaisesti sen poliittinen määrittely uusiutumattomaksi energiaksi. Asiasta on väännetty jo pitkään. Euroopan unionissa aiottiin alun perin jo vuonna 2000 määritellä Suomen turvevoimaloiden sähköntuotantoon käyttämät turvekuutiot uusiutuvaksi energianlähteeksi. Euroopan parlamentti hyväksyi 16.11.2000 europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan ehdotuksen, jossa turve luokiteltiin uudistuvaksi energianlähteeksi sen vuotuiseen kasvurajaan asti. Ideana oli, että korjataan korot mutta ei kajota pääomaan. Korholan muutosesitys tuli Euroopan komission direktiiviesitykseen, joka sääteli uusiutuvista energianlähteistä tuotetun sähkön käytön edistämistä sisämarkkinoilla. Komissio oli pitänyt turvetta tuohon asti fossiilisena polttoaineena, mutta se joutui tekemään parlamentin painostuksesta uuden esityksen. Päätös turpeen uusiutuvuudesta kaatui kuitenkin Euroopan unionin neuvostossa tammikuussa 2001 Suomen sitä vastustaessa.
Eduskunnan suuressa valiokunnassa äänestettiin 5.12.2000 turpeen määrittelemisestä uusiutuvaksi energianlähteeksi. Äänten mentyä tasan arpa ratkaisi. Tämän myötä valiokunta yhtyi tuolloisen hallituksen kantaan, jonka mukaan turvetta ei määritelty uusiutuvaksi. Asian käsittely liittyi EU:n direktiiviin, jolla haluttiin suosia uudistuviin energianlähteisiin perustuvaa sähköntuotantoa.
Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan turvetta ei luokitella Ruotsissa uusiutuvaksi eikä fossiiliseksi, vaan se on jotain siitä väliltä. Turvetta kuitenkin käytetään sähköä tuottavissa yhdistetyissä, puuta ja turvetta polttavissa laitoksissa. Tämän takia turve voi näissä tapauksissa saada uusiutuvan sähkön sertifikaatin.
Yksi tapa ryhmitellä energiamuodot on jakaa ne niihin, joissa poltetaan jotakin polttoainetta, sekä niihin, joissa ei polteta mitään. Kaikki, joissa poltetaan, aiheuttavat enemmän tai vähemmän hiilidioksidipäästöjä. Polttolaitoksen piipusta mitattuna eniten hiilidioksidia tuotettua lämpökilowattituntia kohden tulee poltettaessa puuta. Puun CO2-päästöt (395 g/kWh) ovat siis tuotettua energiayksikköä kohden suuremmat kuin turpeella (379 g/kWh). Puu on kuitenkin sovittu poliittisesti päästöttömäksi sillä verukkeella, että sadan vuoden kierrossa poltettu puu palautuu uudelleen kasvettuaan hiilinieluksi. Tilanne on turpeen kannalta epäreilu, minkä vuoksi asiaan tarvitaan muutos.
Turve on ainoa kotimainen, huoltovarma, säävarma ja helposti varastoitava energiamuoto, jota kannattaa polttaa muun muassa puun yhteydessä. Hallitusohjelman huoltovarmuuskirjauksen mukaan turve on osa huoltovarmuuttamme. Tämän johdosta katsomme viisaaksi, että hallitus ryhtyisi toimenpiteisiin turpeen luokittelemiseksi vähintään samalle tasolle kuin pohjoismaisissa verrokkimaissa. Huoltovarmuus ei ole pelkästään taloudellinen kysymys, vaan se antaa myös neuvotteluvaltteja kansainvälisillä neuvotteluareenoilla ja turvaa itsenäisyyttämme. Turpeen määrittely uusiutuvaksi tai hitaasti uusiutuvaksi biomassaksi olisi osa tätä kokonaisuutta.