Viimeksi julkaistu 9.2.2024 20.25

Toimenpidealoite TPA 92/2022 vp 
Ari Koponen ps 
 
Toimenpidealoite julkisten verkkopalveluiden saavutettavuuden parantamisesta

Eduskunnalle

Saavutettavuus tarkoittaa, että kuka tahansa voi käyttää palveluja helposti ja yhdenvertaisesti toimintarajoitteista huolimatta. Kuulovammaisten henkilöiden kohdalla saavutettavuus ei aina toteudu, ja palveluihin pääsy on hankalaa useista syistä. Tilanne on heikentynyt palveluiden siirtyessä yhä enemmän verkkoon.  

Kuulovammaisia ajatellen palveluntarjoajien tulisi tarjota myös muita tapoja ottaa yhteyttä asiakaspalveluun kuin pelkkä puhelinnumero, sillä kuurot eivät voi esimerkiksi käyttää lainkaan viime vuosina runsaasti yleistynyttä takaisinsoittopalvelua. Valtion laitoksien, kuten TE-palveluiden ja Poliisin lupapalveluiden, sivuilta sen sijaan ei löydy lainkaan viittomakielisiä ohjeistuksia, jolloin tiedon saaminen on erittäin haastavaa tai jopa mahdotonta. Kuinka kuuro varaa ajan TE-toimistoon tai mitä pitää tehdä, jos jää työttömäksi?  

Suomessa on noin 4 000—5 000 äidinkieleltään viittomakielistä henkilöä. Kuurous tai heikkokuuloisuus pitäisi huomioida paremmin palveluiden suunnittelussa. Heitä hyödyttää suuresti, jos verkkosivujen sisältö on esitetty viittomakielellä, selkeällä yleiskielellä tai selkokielellä. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin parantaakseen valtion laitosten verkkopalveluiden saavutettavuutta. 
Helsingissä 14.9.2022 
Ari Koponen ps