1.1
Etu- ja sukunimilaki
1 luku Etunimi
1 §.Etunimivelvoite ja etunimen ehdottomat edellytykset. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan jokaisella tulee olla vähintään yksi etunimi. Henkilö, jolla ei ole etunimeä, on velvollinen ottamaan etunimen. Menettelystä etunimivelvoitteen täyttämiseksi säädetään lain 22 §:ssä. Etunimivelvoite vastaa voimassaolevaa lainsäädäntöä.
Pykälän 2 momentin mukaan etunimiä saa olla enintään neljä. Yhteen kirjoitettu (esimerkiksi Annamari) tai yhdysmerkillä yhdistetty kahdesta etunimestä muodostettu kaksoisnimi (esimerkiksi Anna-Mari) katsotaan yhdeksi nimeksi. Etunimien lukumäärää koskevaa edellytystä on muutettu siten, että nimien enimmäislukumäärää on korotettu voimassa olevaan lakiin perustuvasta kolmesta etunimestä nyt ehdotettuun neljään etunimeen. Etunimien lukumäärää koskeva lisäys on tarpeen, koska kansainvälistymisen myötä yhä useammalla Suomessa asuvalla henkilöllä on tosiasiallisesti enemmän kuin kolme etunimeä tai liittymä sellaiseen nimikulttuuriin, jossa etunimiä voi olla useampia kuin kolme.
Jos henkilö on tullut Suomeen ulkomailta, jossa hänelle on annettu useampia etunimiä kuin kolme, on henkilön nimet merkitty Suomessa väestötietojärjestelmään sellaisenaan riippumatta etunimien lukumäärää koskevasta kansallisesta rajoituksesta. Etunimiä on voitu merkitä useampia kuin kolme myös silloin, jos henkilön nimen määräytymiseen sovelletaan kansainvälisyksityisoikeudellisten säännösten mukaan jonkin muun maan kuin Suomen lakia. Ehdotettu muutos edistää yhdenvertaista kohtelua ja vastaa useimpien sellaistenkin henkilöiden tarpeita, joiden nimikulttuureissa etunimiä annetaan useampia kuin kolme. Ehdotettu muutos lisää yhtäältä henkilöiden valinnanvapautta omasta ja lapsensa nimestä ja toisaalta vähentää nimiviranomaisen kansainvälisyksityisoikeudellisiin liittymiin liittyvää selvitystyötä.
Pykälän 3 momentin mukaan etunimeksi voidaan hyväksyä vain nimi tai etunimistä muodostettu kokonaisuus, joka ei ole omiaan aiheuttamaan pahennusta. Etunimi tai etunimistä muodostettu kokonaisuus on omiaan aiheuttamaan pahennusta esimerkiksi silloin, kun se on kirosana tai merkityssisällöltään lietsoo vihaan tai viittaa sukupuoliseen kanssakäymiseen, rikolliseen toimintaan, kyseenalaisiin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin taikka uskonnolliseen tai elämänkatsomukselliseen vakaumukseen sen kielteisessä merkityksessä. On huomattava, että säännöksen tarkoituksena on palvella yleistä etua, joten edellytystä tulee tarkastella yleisestä eikä nimenhakijan omasta näkökulmasta. Kysymys on objektiivisesta edellytyksestä, jonka merkityksen arvioi ensisijaisesti nimiviranomainen ja viime kädessä tuomioistuin.
Etunimistä muodostetulla kokonaisuudella tarkoitetaan tilannetta, jossa joko ensimmäinen etunimi yhdessä jälkimmäisten etunimien kanssa tai jälkimmäiset etunimet keskenään muodostavat pykälässä tarkoitetun pahennusta aiheuttavan kokonaisuuden.
Etunimeksi voidaan lisäksi hyväksyä vain nimi tai etunimistä muodostettu kokonaisuus, jonka käyttö ei ole omiaan aiheuttamaan haittaa. Toisin kuin pahennus-edellytyksen kohdalla, haitta-edellytystä tulee pääasiallisesti tarkastella hakijan omasta subjektiivisesta näkökulmasta. Näin ollen nimestä aiheutuvan haitan arvioi lähtökohtaisesti ilmoituksen tai hakemuksen tehnyt henkilö itse tai hänen laillinen edustajansa. Viimesijainen haitan arviointi jää kuitenkin nimiviranomaisille etenkin silloin, kun etunimeä ehdotetaan lapselle tai täysi-ikäiselle henkilölle, jonka ymmärryskyky on olennaisesti heikentynyt. Alaikäiselle lapselle esitetyn etunimen hyväksyttävyyttä arvioitaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. On huomioitava, että myös jo vakiintuneesti käytössä oleva etunimi tai etunimistä muodostettu kokonaisuus voidaan arvioida lapsen edun vastaiseksi, jos se on omiaan aiheuttamaan lapselle haittaa. Lapsen edun mukaisuutta tulee harkita yksittäistapauksessa vallitsevien olosuhteiden perusteella kokonaistilanne huomioon ottaen. Haittakynnys tulee arvioida alaikäisen lapsen kohdalla alhaisemmaksi kuin hakijan ollessa täysi-ikäinen. Alaikäisen oma mielipide tulee ottaa huomioon lapsen etua arvioitaessa hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti ottaen huomioon alaikäisen puhevaltaa koskevat säännökset. Tästä johtuu, että 15 vuotta täyttäneen alaikäisen katsotaan lähtökohtaisesti itse kykenevän arvioimaan hänelle nimestä aiheutuvan haitan.
Etunimeksi voidaan lisäksi hyväksyä vain nimi, joka ei ole etunimeksi ilmeisen soveltumaton. Etunimi on etunimeksi ilmeisen soveltumaton esimerkiksi silloin, kun etunimeksi haetaan numeroa tai merkityksetöntä yksittäistä kirjainta tai kirjainyhdistelmää tai nimeä, joka viittaa arvonimeen, ammattiin, julkiseen instituutioon tai virastoon.
Pykälän 3 momentissa luetellut etunimen ehdottomat edellytykset vastaavat pääosin voimassa olevaa sääntelyä, mutta säännöksen sisältöä on selvennetty. Edellytysten ehdottoman luonteen vuoksi niitä tulee tulkita suppeasti.
2 §.Etunimen harkinnanvaraiset edellytykset. Pykälän 1 momentissa säädetään sellaisista etunimelle asetettavista edellytyksistä, joista voidaan 3 §:ssä luetelluista syistä poiketa.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan etunimeksi voidaan hyväksyä vain nimi, joka muodoltaan, sisällöltään ja kirjoitusasultaan vastaa vakiintunutta etunimikäytäntöä. Säännöksen tavoitteena on turvata kansallisen nimikulttuurin hallittu kehittyminen. Säännös eroaa voimassa olevasta laista kuitenkin siten, että enää ei edellytetä, että etunimi vastaa nimenomaisesti vain kotimaista nimikäytäntöä, jolla on soveltamiskäytännössä tarkoitettu suomen-, ruotsin- ja saamenkielisten sekä romaneiden käyttämää etunimistöä. Muutoksen seurauksena ehdotetun etunimen vertailukohta laajenee kattamaan kotimaisen nimikäytännön sijaan kaikki Suomessa käytössä olevat etunimet riippumatta siitä, minkä maan nimikulttuurista nimi on lähtöisin. Etunimen vakiintuneisuutta tarkastellaan suomalaiseen väestötietojärjestelmään tallennettujen etunimien perusteella. Nimi, joka muodoltaan, sisällöltään ja kirjoitusasultaan vastaa samalla tavalla aikaisemmin muodostettuja ja vakiintuneesti käytössä olevia etunimiä, voidaan hyväksyä uudisetunimenä. Muutos on tarpeen, koska maahanmuutto ja kansainvälistyminen ovat vaikuttaneet ja voivat edelleen vaikuttaa käytössä olevaan etunimistöön sitä laajentavasti.
Etunimi ei vastaa muodoltaan tai sisällöltään vakiintunutta etunimikäytäntöä silloin, kun se ei ole muodoltaan tai merkityssisällöltään etunimityyppinen. Esimerkiksi useat esineitä tarkoittavat sanat kuten pöytä tai polkupyörä eivät ole etunimityyppisiä. Etunimi ei vastaa kirjoitusasultaan vakiintunutta etunimikäytäntöä esimerkiksi silloin, kun nimi sisältää muita välimerkkejä kuin yhdysmerkin tai siinä käytetään muita kuin latinalaisia kirjaimia ja niihin liitettäviä lisämerkkejä. Lisämerkkien käyttöä arvioidaan kielikohtaisesti.
Etunimi voi sisältää ison kirjaimen vain nimen alussa ja kaksoisnimessä yhdysmerkin jälkeen. Nimessä on oltava vähintään kaksi kirjainta, joista vähintään toisen on oltava vokaali. Etunimen on oltava nykyisten oikeinkirjoitussääntöjen mukainen ja äännerakenteeltaan lausuttavissa. Etunimeksi ei siten kelpaa esimerkiksi OlliPekka, koska se ei ole nykyisten oikeinkirjoitussääntöjen mukainen. Ero etunimen 1 §:n perusteella arvioitavan soveltumattomuus-edellytyksen ja 2 §:n perusteella arvioitavan kirjoitusasua koskevan edellytyksen välillä jää viime kädessä soveltamiskäytännössä arvioitavaksi.
Säännöksen tarkoitus ei ole estää etunimistön luontaista kehitystä. Eri etunimien suosio vaihtelee eri aikoina samoin kuin käsitykset etunimiksi soveltuvista sanoista ja kirjoitusmuodoista. On mahdollista, että tulkinta, jonka mukaan tietty sana tai kirjoitusmuoto ei ole katsottavissa luonteeltaan nimeksi, voi kielellisen kehityksen myötä muuttua.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan etunimeksi voidaan hyväksyä vain samalle sukupuolelle vakiintunut nimi. Nimen harkinnanvaraisten edellytysten täyttymistä harkittaessa tulee näin ollen arvioida, voidaanko kyseisen nimen katsoa vakiintuneen nimensaajan sukupuolelle.
Useat Suomessa yleisesti käytetyt etunimet ovat vakiintuneet toiselle sukupuolelle. Jako naisen- ja miehennimiin ei kuitenkaan käytännössä ole tarkkarajainen. On olemassa useita etunimiä, jotka ovat käytössä vakiintuneesti molemmilla sukupuolilla ja ovat molemmille sukupuolille vakiintuneisuudesta johtuen sukupuolineutraaleja. Sitä, onko nimi vakiintunut sekä naisen että miehen nimenä, voidaan arvioida väestötietojärjestelmästä ilmenevien tietojen perusteella. Jos nimeä on annettu säännönmukaisesti molemmille sukupuolille, voidaan tätä pitää osoituksena nimen vakiintuneisuudesta molemmille sukupuolille. Sukupuolittuneiden ja sukupuolineutraalien etunimien lukumäärä kuitenkin vaihtelee. Esimerkiksi pitkään yhdellä sukupuolella käytössä ollut etunimi voi muuttua sukupuolineutraaliksi vaikkapa kansainvälisen muuttoliikkeen tai kuolleisuuden myötä. Ääritapauksessa etunimi on voinut alun perin olla yksinomaan toisen sukupuolen käytössä, mutta kehityksen myötä siirtyä myöhemmin pelkästään vastakkaisen sukupuolen nimeksi. Väestötietojärjestelmän tietoja pidetään käytännössä ratkaisevina arvioitaessa sitä, onko tietty etunimi vakiintunut naisen tai miehen nimi vai onko se vakiintunut sekä naisen että miehen nimenä eli sukupuolineutraali. Säännös vastaa sisällöltään nykytilaa, mutta säännöksen termistöä on täsmennetty.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan etunimeksi voidaan hyväksyä vain nimi, joka ei ole luonteeltaan ilmeisen sukunimityyppinen. Käytännön asioinnissa on tarkoituksenmukaista, että etu- ja sukunimenä käytettävät nimet voidaan erottaa toisistaan. Vaikka Suomessa käytettyihin sukunimiin sisältyy nimiä, joita käytetään sekä etu- että sukuniminä, ei ole tarkoituksenmukaista edistää etu- ja sukunimien sekoittumista. Säännös ei estä sellaisten sukunimenä käytössä olevien erisnimien hyväksymistä etunimiksi, jotka ovat olleet alun perin etunimiä tai joita on perinteisesti käytetty myös etuniminä. Sen sijaan lähtökohtaisesti sukunimityyppisiä nimiä ovat esimerkiksi nen-loppuiset nimet kuten Aaltonen, Pekkanen, Hyvönen ja Turkulainen sekä useat sellaiset jälkiosan -man sisältävät nimet kuten Snellman ja Backman. Sukunimiksi on omaksuttu myös sellaisia tyypillisiä talonnimiä kuin Karhula, Mattila, Koivisto, Snickars ja Södergård. Myös sellaiset paikannimien mallin mukaan muodostetut yhdyssanat kuten Sinisalo, Korvenperä ja Joensuu ovat sukunimityyppisiä nimiä. Tulkinta-apua nimen sukunimityyppisyyden määrittelemiseen voidaan hakea väestötietojärjestelmään merkittyjen samantyyppisten sukunimien ja niiden kantajien lukumääristä, mutta tavoitellun nimen yleisyyttä sukunimenä ei voida yksinään pitää ratkaisevana. Esitetty säännös on aiempaa sallivampi, sillä se ei estä hyväksymästä uudisnimeä etunimeksi, vaikka se olisi jo käytössä oleva sukunimi, jos nimi ei ole luonteeltaan ilmeisen sukunimityyppinen ja siten ensisijaisesti sukunimeksi tunnistettavissa.
Pykälän 2 momentin mukaan alaikäisen lapsen ensimmäiseksi etunimeksi voidaan hyväksyä vain erityisestä syystä nimi, joka on jo nimensaajan elossa olevalla sisaruksella tai puolisisaruksella ensimmäisenä etunimenä. Ehdotettu säännös rajoittaa tällaisen etunimen käyttöä vain ensimmäisenä etunimenä. Edellytys vastaa voimassaolevaa sääntelyä.
Alaikäisen lapsen ensimmäiseksi etunimeksi ei 2 momentin mukaan voida myöskään hyväksyä ilman erityistä syytä tytär- tai poika-loppuista tai vastaavalla tavalla muodostettua nimeä. Tällaisia nimiä ovat esimerkiksi lapsen oikeudellisen tai tosiasiallisen vanhemman etunimestä tai kutsumanimestä muodostetut matro- tai patronyymit kuten Liisantytär ja Lisasson tai Matinpoika ja Kallesdotter. Vastaavalla tavalla muodostettuna nimenä voidaan pitää myös esimerkiksi tyttö-loppuisia nimiä kuten Antintyttö. Ehdotettu säännös rajoittaa tällaisen etunimen käyttöä vain ensimmäisenä etunimenä. Tytär- ja poika-loppuisten nimien käyttömahdollisuus ei ole sidottu tiettyyn kieleen, vaan suomen- ja ruotsinkielisten nimien lisäksi on mahdollista ottaa käyttöön myös oman äidinkielen mukainen vastaavalla tavalla muodostettu nimi, kuten islantilainen Lísudóttir. Säännös vastaa pääosin nykytilaa. Sellaisen -tytär- tai -poika-loppuisen etunimen antamista lapselle, joka ei sisällä lapsen oikeudellisen tai tosiasiallisen vanhemman nimeä, kuten esimerkiksi kuvaannollinen nimi Metsänpoika, tulee kuitenkin arvioida myös 1 §:n 3 momentin ja 2 §:n 1 momentin edellytysten perusteella.
3 §.Poikkeusperusteet. Pykälässä on lueteltu ne perusteet, joiden nojalla 2 §:n 1 momentin mukaisista harkinnanvaraisista etunimiedellytyksistä voidaan poiketa.
Pykälän 1 kohdan mukaan etunimi voidaan hyväksyä, jos etunimi on väestötietojärjestelmän tietojen mukaan jo käytössä nimensaajan kanssa viidellä samaa sukupuolta olevalla elossa olevalla henkilöllä etunimenä. Väestötietojärjestelmään merkittyjen nimenkantajien lukumäärää voidaan pitää yhdenvertaisena ja läpinäkyvänä tapana arvioida etunimen käyttämisen hyväksyttävyyttä. Jos nimi on merkitty viidelle samaa sukupuolta olevalle elossa olevalle henkilölle, voidaan yhdenvertaisuuden vuoksi todeta, että kyseinen nimi tulee hyväksyä niissä muissakin tapauksissa, joissa lain 1 §:n ehdottomat edellytykset täyttyvät. Jos nimi on käytössä alle viidellä samaa sukupuolta olevalla elossa olevalla henkilöllä etunimenä, nimeä tulee harkita tapauskohtaisesti 3 §:n 4 kohdan nojalla. Esimerkiksi uusien tai harvinaisten nimien kohdalla nimi voi tulla hyväksytyksi 3 §:n 1 kohdan mukaan toiselle sukupuolelle ja 3 §:n 4 kohdan mukaan toiselle sukupuolelle. Säännöksen tarkoituksena ei näin ollen ole vakiinnuttaa uusia tai harvinaisia nimiä ainoastaan toisen sukupuolen käyttöön viiden väestötietojärjestelmässä olevan nimen perusteella. Säännös on uusi, mutta se vastaa osittain nykyistä soveltamiskäytäntöä, jossa nimen hyväksyttävyyttä on arvioitu väestötietojärjestelmään merkittyjen käytössä olevien nimien perusteella. Säännös on tarpeellinen yhdenvertaisen kohtelun edistämiseksi.
Pykälän 2 kohdan mukaan etunimi voidaan hyväksyä myös, jos henkilöllä on kansalaisuutensa, perhesuhteidensa tai muun niihin rinnastettavan seikan perusteella yhteys vieraaseen valtioon ja esitetty etunimi vastaa sanotussa valtiossa noudatettua etunimikäytäntöä. Säännös vastaa nykytilaa ja on edelleen tarpeen yhä kansainvälistyvän ja eri nimikulttuureista lähtöisin olevan väestön tarpeiden huomioon ottamiseksi. Kaikissa nimikulttuureissa ei esimerkiksi tehdä eroa etu- ja sukunimien välillä.
Pykälän 3 kohdan mukaan etunimeksi voidaan hyväksyä 2 §:n 1 momentin vastainen nimi, jos nimi kuuluu nimensaajan tai hänen huoltajansa uskonnon tapoihin. Kysymys voi olla esimerkiksi siitä, että hakija on kääntynyt sellaiseen uskontoon, jonka tapoihin etunimen muuttaminen kuuluu. Säännöksen tavoitteena on edistää uskonnonvapautta. Säännös vastaa nykytilaa.
Pykälän 4 kohdan mukaan harkinnanvaraisesta etunimiedellytyksestä poikkeaminen on mahdollista myös, jos siihen harkitaan olevan muu erityinen syy. Säännös vastaa nykytilaa ja on edelleen tarpeen poikkeuksellisten olosuhteiden ottamiseksi huomioon.
Muuna erityisenä syynä voidaan pitää esimerkiksi nimen vakiintumattomuutta sukupuolen suhteen. Uusien ja harvinaisten nimien vakiintuminen jommankumman tai molempien sukupuolten nimeksi on vielä kesken. Mikäli harvinainen nimi tulee hyväksytyksi 3 §:n 1 kohdan mukaan toiselle sukupuolelle hyväksyttävänä nimenä, ei tämä poissulje sitä, että nimi voitaisiin hyväksyä harvinaisuutensa vuoksi myös toiselle sukupuolelle. Harkinta tulee tällaisessa tapauksessa tehtäväksi pykälän 4 kohdan erityisenä syynä ja harkinnassa tulee muun muassa ottaa huomioon väestötietojärjestelmästä ilmenevät kyseisen nimen yleisyyttä osoittavat merkinnät.
Muuna erityisenä syynä voidaan pitää myös esimerkiksi nimenhakijan sukupuoli-identiteettiin liittyviä syitä. Vastakkaiselle sukupuolelle vakiintunut etunimi voidaan hyväksyä hakijan sukupuoli-identiteettiin perustuvasta syystä. Toisin kuin tilanteessa, jossa haetaan sukupuolen vahvistamista transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta annetun lain (563/2002) nojalla, poikkeusperuste ei edellytä, että hakija esittää mainitun lain 1 §:ssä tarkoitetun selvityksen vastakkaiseen sukupuoleen kuulumisesta vaan hakijan luotettavalla tavalla esittämän kokemuksen sukupuoli-identiteetistään tulee olla ratkaiseva. Poikkeusperuste vastaa nykyistä soveltamiskäytäntöä.
2 luku Sukunimi
4 §.Sukunimivelvoite sekä sukunimen muuttaminen ja yhdistäminen. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan jokaisella tulee olla sukunimi. Henkilö, jolla ei ole sukunimeä, on velvollinen ottamaan sukunimen. Menettelystä sukunimivelvoitteen täyttämiseksi säädetään lain 23 §:ssä.
Pykälän 2 momentin mukaan sukunimi voidaan muuttaa tässä laissa säädetyllä tavalla. Sukunimi voidaan ensinnäkin muuttaa uudissukunimeksi eli sukunimeksi, joka ei ole nykyisin käytössä väestötietojärjestelmän mukaan elossa olevalla henkilöllä. Uudissukunimen edellytyksistä säädetään 17—20 §:ssä. Sukunimi voidaan myös muuttaa toiseksi käytössä olevaksi sukunimeksi 16 §:ssä ehdotettujen edellytysten mukaisesti. Nimivaihtoehdoista avioitumisen yhteydessä säädetään erikseen 9—13 §:ssä. Sukunimi voidaan myös yhdistää toiseen sukunimeen muodostamalla 5 §:ssä tarkoitettu sukunimiyhdistelmä. Sukunimivelvoite vastaa voimassaolevaa lainsäädäntöä. Uudissukunimi on soveltamiskäytännössä jo nykyisin käytetty termi, jonka määritelmästä ehdotetaan säädettäväksi lailla. Jaolla uudissukunimiin ja käytössä oleviin sukunimiin korvataan voimassaolevassa lainsäädännössä käytetty termi ’uusi sukunimi’, joka on katsottu tulkinnanvaraiseksi. Mahdollisuus muodostaa periytyvä sukunimiyhdistelmä on sen sijaan uusi.
5 §.Sukunimiyhdistelmä. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi sukunimiyhdistelmän muodostamisesta. Pykälän mukaan sukunimiyhdistelmän katsotaan muodostuvan kahdesta erillisestä sukunimestä. Sukunimiyhdistelmä ei näin ollen ole sukunimi vaan siinä yhdistetään kaksi sukunimeä. Sukunimiyhdistelmän eri sukunimien tulee olla sukuniminä erikseen käytettävissä. Säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa kahden sukunimen yhdistäminen. Kahden sukunimen yhdistäminen on voimassaolevan lainsäädännön mukaan kielletty muissa tilanteissa kuin avioiduttaessa, muutettaessa sukunimeä kansainvälisen liittymän perusteella tai kun Suomessa tunnustetaan ulkomailla saatu sukunimi. Kiellosta on katsottu perustelluksi luopua väestörakenteen muuttumisen ja kansainvälistymisen myötä. Väestön yhdenvertainen kohtelu edellyttää, että kansallisen nimiperinteen sallitaan kehittyä hallitusti väestön tarpeiden mukaan niissäkin tilanteissa, joissa nimen hakijalla ei ole sellaista yhteyttä vieraaseen nimikulttuuriin, millä on voimassaolevan lainsäädännön mukaan voitu perustella sukunimiyhdistelmien käyttöönotto. Ehdotettu muutos lisää yhtäältä henkilöiden valinnanvapautta omasta ja lapsensa sukunimestä ja toisaalta mahdollistaa nimiyhteyden muodostamisen kahden eri suvun tai sukuhaaran välillä.
On huomattava, että sukunimiyhdistelmät tulee jatkossa erottaa sellaisista nykyisin käytössä olevista yhdysmerkin sisältävistä sukunimistä, jotka muistuttavat sukunimiyhdistelmiä, mutta joita on sekä syntyhistoriansa kannalta että nimioikeudellisesti tarkasteltava yhtenä nimenä. Tällaisia sukunimiä ovat esimerkiksi talonnimilähtöiset Ylä- ja Ala-alkuiset sukunimet. Esimerkiksi sukunimeä Ylä-Mattila on edelleen pidettävä yhtenä sukunimenä, joka periytyy sellaisenaan. Säännöksen tarkoituksena ei ole ollut rajoittaa jo nykyisin mainitunkaltaisten käytössä olevien sukunimien käyttöä. Säännöksen suhdetta voimassaolevan lain mukaisiin henkilökohtaisessa käytössä oleviin nimiin käsitellään jäljempänä 50 §:ssä.
Säännöksen mukaan sukunimiä ei voisi yhdistää kahta enempää. Rajoitus on tarkoituksenmukainen sukunimien käytettävyyden kannalta. Sukunimiyhdistelmän siirtymisestä seuraavalle sukupolvelle tai puolisoille ehdotetaan säädettäväksi erikseen 7 ja 11 §:ssä. Henkilö voisi muodostaa sukunimiyhdistelmän kahdesta sellaisesta sukunimestä, jonka käyttöön hänellä on oikeus tämän lain perusteella. Kahta samaa sukunimeä ei kuitenkaan voisi yhdistää sukunimiyhdistelmäksi. Tästä seuraa, ettei lapselle voisi antaa sukunimiyhdistelmää Virtanen-Virtanen, vaikka hänen vanhempansa ovat nimiltään Virtanen ja Virtanen-Heikkinen. Sukunimiyhdistelmän voisi muodostaa paitsi vanhempien sukunimistä tai puolisoiden sukunimistä kuten jäljempänä ehdotetaan, myös esimerkiksi kahdesta sellaisesta uudissukunimestä, jotka täyttävät 17—20 §:ssä säädetyt uudissukunimen edellytykset tai sellaisista 16 §:n mukaisista käytössä olevista sukunimistä, jotka hakija voisi saada hakemuksesta omaksi sukunimekseen.
Edelleen pykälässä ehdotetaan säädettäväksi, että sukunimet yhdistetään yhdysmerkillä tai kirjoitetaan erilleen. Vaikka vakiintuneeseen kotimaiseen sukunimikäytäntöön on kuulunut sukunimien yhdistäminen yhdysmerkillä, yhdysmerkin käyttö ei kuitenkaan olisi jatkossa välttämätöntä. Kahta sukunimeä ei sen sijaan voisi kirjoittaa yhteen yhdeksi merkkijonoksi ilman yhdysmerkkiä esimerkiksi muotoon Virtanenlindberg. Säännöksen tarkoituksena on ottaa erityisesti huomioon sellaiset kansainväliset perheet ja nimikulttuurit, joissa yhdysmerkin käyttö ei kuulu nimen muodostamisperinteeseen. Samaa tavoitetta toteutetaan sillä, että sukunimien järjestys on yhdistelmää muodostettaessa ilmoittajan tai hakijan valittavissa. Sen sijaan sellaiset sukunimet kuten Ylä-Mattila tai Ala-Heikkilä, joita on tarkasteltava yhtenä nimenä, olisi edelleen kirjoitettava yhdysmerkin kanssa. Sukunimien järjestystä ja yhdysmerkin käyttöä koskevat valinnat tulee tehdä yhdistelmää muodostettaessa. Valinta on henkilökohtainen, ellei kyse ole 6 §:n 1—3 momentin mukaisesta lapsen sukunimen määräytymisestä vanhempien yhteisen sukunimiyhdistelmän, täyssisaruksen sukunimiyhdistelmän tai ainoan vanhemman sukunimiyhdistelmän perusteella tai 10 §:ssä tarkoitetusta puolisoiden yhteisestä sukunimiyhdistelmästä.
6 §.Lapsen sukunimen määräytyminen. Ehdotetussa pykälässä on säännökset siitä, miten lapsen sukunimi määräytyy eri tilanteissa. Perherakenteen muuttumiseen liittyvistä haasteista huolimatta perheen nimiyhteyden säilyttämisestä ei ole syytä tarkoituksellisesti luopua. Säännöksen lähtökohtaisena tarkoituksena onkin varmistaa syntyneen lapsen nimiyhteys perheeseensä. Samaa tavoitetta toteutetaan sillä, että ehdotuksen mukaan lapselle sallitaan lapsen molempien vanhempien sukunimistä muodostettu sukunimiyhdistelmä. Sukunimiyhdistelmän salliminen lapselle on muutos voimassaolevaan lainsäädäntöön. Tarve sukunimiyhdistelmän käyttöön ottamiselle on kasvanut paitsi vanhempien erinimisyyden, myös väestön kansainvälistymisen myötä. Toinen muutos voimassaolevaan lainsäädäntöön on se, että lapsen sukunimen määräytymisen ajankohta muuttuu ehdotuksen mukaan lapsen syntymähetkestä siihen hetkeen, kun vanhemmat ilmoittavat lapsensa sukunimen kuten 23 §:n 1 momentissa säädetään. Näin ollen ratkaisevaa lapsen sukunimen määräytymisen kannalta on ilmoituksen tekohetki.
Pykälän 1 momentin mukaan lapsen sukunimi määräytyisi ensisijaisesti vanhempien yhteisen sukunimen tai yhteisen sukunimiyhdistelmän perusteella. Jos vanhemmilla on lapsen nimeä ilmoitettaessa yhteinen sukunimi tai sukunimiyhdistelmä, lapsi saa tämän vanhempiensa yhteisen sukunimen tai sukunimiyhdistelmän. Perheen nimiyhteyden edistämiseksi on perusteltua, että lapsi edelleen saa saman sukunimen kuin hänen vanhemmillaankin on. Vanhempien yhteisen sukunimen ensisijaisuutta korostava säännös vastaa nykytilaa.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi tilanteesta, jossa vanhemmilla ei ole yhteistä sukunimeä tai yhteistä sukunimiyhdistelmää, mutta lapsen sukunimeä koskeva valinta on jo tehty aiemmin syntyneen, vanhempien yhteisessä huollossa olevan yhteisen alaikäisen lapsen kohdalla. Tällöin lapsi saa sen sukunimen tai sukunimiyhdistelmän, joka hänen täyssisaruksellaan on. Sisarusten keskinäisen nimiyhteyden periaate on toissijainen vanhempien yhteiseen sukunimeen nähden. Tästä johtuu, että lapsi saa vanhempiensa yhteisen sukunimen tai sukunimiyhdistelmän siinäkin tilanteessa, jossa vanhemmilla on ennestään yhteisessä huollossa oleva yhteinen alaikäinen lapsi jollain muulla sukunimellä kuin vanhempiensa yhteisellä sukunimellä tai sukunimiyhdistelmällä. Lapsen erinimisyys voi johtua esimerkiksi siitä, että vanhempien avioituessa nimiyhteys heidän ennen avioliittoa syntyneeseen lapseensa on katkennut. Nimiyhteys vanhempiin, joilla on sama sukunimi tai sukunimiyhdistelmä, voidaan näissä tilanteissa palauttaa maksutta ehdotetun lain 28 §:n perusteella.
Säännös, joka rajoittaa vanhempien valinnanvapautta tilanteessa, jossa perheessä on useampia lapsia, vastaa nykytilaa. Se on edelleen perusteltu lasten keskinäisen nimiyhteyden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Säännöksen merkitys korostuu sukunimiyhdistelmän sallimisen myötä, koska vanhempien valinnanvapaus ensimmäisen yhteisen lapsen sukunimestä kasvaa huomattavasti nykyisestä eikä voida pitää tarkoituksenmukaisena, että sukunimiyhdistelmien järjestys ja merkitsemistapa vaihtelee täyssisarusten kesken.
Pykälän 3 momentin mukaan lapsen sukunimi määräytyisi vanhemman sukunimen perusteella silloin, kun lapsella olisi lapsen nimeä ilmoitettaessa yksi vanhempi. Sukunimi seuraisi tällöin vanhemman sukunimeä tai sukunimiyhdistelmää. Perheen nimiyhteyden edistämiseksi on perusteltua, että lapsi saa saman sukunimen kuin vanhemmallaan.
Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi lapsen sukunimen määräytymisestä silloin, kun lapsen vanhemmilla ei ole yhteistä sukunimeä tai sukunimiyhdistelmää taikka yhteisessä huollossa olevaa aikaisemmin syntynyttä lasta, jonka sukunimi määrittäisi nuoremman täyssisaruksen sukunimen. Tällaisessa tilanteessa vanhempien valinnanvapaus lapsensa sukunimestä on laajimmillaan. Lapselle voidaan valita ensinnäkin jommankumman vanhemman sukunimi tai sukunimiyhdistelmä. Lapselle voidaan valita myös vanhempien sukunimistä muodostettu sukunimiyhdistelmä vanhempien valitsemassa järjestyksessä. Vanhemman sukunimiyhdistelmän antamisesta lapselle säädetään lisäksi 7 §:ssä.
On otettava huomioon, että tulkinta vanhempien yhteisestä sukunimestä muuttuisi ehdotuksen myötä. Nykykäytännön mukaan, jos lapsen vanhemmat ovat Lahtinen ja Johansson-Lahtinen, vanhempien yhteinen sukunimi on esimerkkitilanteessa Lahtinen. Johansson sen sijaan on toisen vanhemman yhteisen sukunimen edellä henkilökohtaisessa käytössä oleva sukunimi, joka ei periydy lapselle. Näin ollen voimassaolevan lain mukaan syntyvälle lapselle määräytyy vanhempien yhteinen sukunimi Lahtinen. Ehdotuksen mukainen määritelmä vanhempien yhteisestä sukunimestä eroaa voimassa olevan lain määritelmästä siten, että molemmilla vanhemmilla olisi oltava joko täysin sama sukunimi tai sukunimiyhdistelmä, jotta se määriteltäisiin vanhempien yhteiseksi sukunimeksi tai sukunimiyhdistelmäksi. Koska vanhemmilla ei olisi esimerkkitilanteessa yhteistä sukunimeä tai sukunimiyhdistelmää, lapselle voitaisiin valita sukunimien Johansson ja Lahtinen lisäksi näistä muodostettu sukunimiyhdistelmä vapaasti valittavassa järjestyksessä, joko Johansson-Lahtinen tai Lahtinen-Johansson tai samat nimivaihtoehdot erillään ilman yhdysmerkkiä. Ehdotettu määritelmä vastaisi jäljempänä ehdotettua puolisoiden yhteisen sukunimen tai sukunimiyhdistelmän määritelmää. Jotta vanhempien sukunimiyhdistelmä katsottaisiin yhteiseksi, sukunimien on oltava samassa järjestyksessä kummallakin vanhemmalla ja yhdysmerkin käytön tulee olla yhteneväinen. Ehdotettu muutos mahdollistaa lapsen nimiyhteyden vahvistamisen tasa-arvoisesti suhteessa kumpaankin vanhempaansa siinäkin tilanteessa, jossa lapsen vanhemmilla ei ole yhteistä sukunimeä tai sukunimiyhdistelmää.
Sen estämättä, mitä pykälän 1—4 momentissa säädetään, lapsen sukunimen ehdotetaan voivan määräytyä myös vieraan valtion nimikulttuurin mukaisesti 5 momentissa määritellyissä tilanteissa. Yhä useammalla Suomessa syntyvällä lapsella on yhteys sellaiseen nimikulttuuriin, jossa lapsen sukunimi ei määräydy suoraan vanhempien sukunimien perusteella. Voimassa olevan nimilain säännökset edellyttävät, että syntyvälle lapselle merkitään hänen jommankumman vanhempansa sukunimi siitä huolimatta, ettei lapselle merkitty nimi vastaa perheen alkuperämaan nimikulttuurin mukaista sukunimikäytäntöä. Tavoitellun nimikulttuurin mukainen sukunimi on ollut mahdollista saada vasta aikaa vievän nimenmuutoksen kautta. Tämän epäkohdan korjaamiseksi ehdotetaan, että lapsen nimi voisi määräytyä suoraan ehdotetun 5 momentin perusteella. Säännöksen mukaan lapsen sukunimeksi voidaan valita vanhemman tai isovanhemman nimestä tai molempien nimistä muodostettu sukunimi tai sukunimiyhdistelmä, jos vanhemmilla on kansalaisuutensa, avioliittonsa tai muun niihin rinnastettavan seikan perusteella yhteys vieraaseen valtioon. Edellytyksenä olisi lisäksi se, että vanhempien ilmoittama sukunimi vastaa tässä valtiossa noudatettua nimikäytäntöä. Edellä mainittua muuta rinnastettavaa seikkaa tulee tulkita suppeasti. Näin ollen mikä tahansa yhteys vieraaseen valtioon, kuten esimerkiksi aikomus muuttaa ulkomaille tai työskentely ulkomailla, ei sellaisenaan vielä muodosta laissa tarkoitettua yhteyttä vieraaseen valtioon.
Ehdotettu 5 momentti on uusi. Säännös on tarpeellinen yhdenvertaisen kohtelun varmistamiseksi, ja se vastaa useimpien sellaisiin nimikulttuureihin kuuluvien henkilöiden tarpeita, joilla sukunimet eivät periydy suoraan vanhemman sukunimen perusteella. Lisäksi lapsen etu edellyttää, että hänelle rekisteröidään hänen oman nimikulttuurinsa mukainen ja pysyväksi tarkoitettu sukunimi mahdollisimman nopeasti.
7 §.Vanhemman sukunimiyhdistelmän antaminen lapselle. Ehdotetussa pykälässä säädetään vanhemman sukunimiyhdistelmän antamisesta lapselle tilanteessa, jossa ainakin toisella vanhemmalla on sukunimiyhdistelmä. On huomattava, että säännöstä sovelletaan vain silloin, jos vanhemmilla ei ole yhteistä sukunimiyhdistelmää tai yhteisessä huollossa olevaa alaikäistä yhteistä lasta. Näissä tilanteissa lapsen sukunimi määräytyy 6 §:n 1 ja 2 momentin mukaan. Jos lapsella on vain yksi vanhempi, lapsi saa tämän sukunimiyhdistelmän 6 §:n 3 momentin mukaisesti.
Pykälässä tarkoitetussa tilanteessa vanhempien valinnanvapaus lapsen nimestä on laaja. Lapselle voidaan ensinnäkin pykälän 1 kohdan mukaan valita jommankumman vanhemman sukunimiyhdistelmä sellaisenaan. Pykälän 2 kohdan mukaan lapselle voidaan antaa myös vanhemman sukunimiyhdistelmästä yksi sukunimi sellaisenaan tai yhdistää vanhempien sukunimet siten, että lopputulos on vanhempien sukunimet sisältävä nimiyhdistelmä. Yleinen 5 §:ssä asetettu rajoitus, jonka mukaan sukunimiä ei voi yhdistää kahta enempää, koskee myös näitä tilanteita. Näin ollen, jos toisella vanhemmista on jo entuudestaan sukunimiyhdistelmä ja vanhemmat toivovat voivansa antaa lapselle vanhempien sukunimet sisältävän nimiyhdistelmän joudutaan valitsemaan, kumpi sukunimiyhdistelmän nimistä periytyy lapselle. Jos molemmilla vanhemmilla on sukunimiyhdistelmä, kummankin sukunimiyhdistelmän kohdalla joudutaan tekemään sama valinta. Sukunimiyhdistelmää ei voi yhdistää toisen vanhemman sukunimeen tai sukunimiyhdistelmään sellaisenaan, koska sukunimien lukumäärärajoitus ylittyisi. Vanhemmat voivat keskenään sopia siitä, missä järjestyksessä vanhempien nimet esiintyvät lapselle annettavassa sukunimiyhdistelmässä sekä siitä, yhdistetäänkö sukunimet yhdysmerkillä vai kirjoitetaanko ne erilleen.
8 §.Alaikäisen sukunimen määräytyminen adoption perusteella. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan alaikäisen adoptiolapsen sukunimen määräytymiseen sovelletaan, mitä lapsen sukunimen määräytymisestä 6 ja 7 §:ssä säädetään. Tästä seuraa, että adoptiovanhemmilla on käytettävissään samat valintamahdollisuudet lapsensa sukunimestä kuin biologisilla vanhemmilla.
Pykälän 2 momentissa säädetään lapsen oikeudesta säilyttää oma nimensä. Sen estämättä, mitä 6 ja 7 §:ssä säädetään, lapsen sukunimi voidaan säilyttää sellaisenaan tai sukunimiyhdistelmän yhtenä nimenä. Säännös korostaa nykyistä lainsäädäntöä vahvemmin lapsen oikeutta pysyvään nimi-identiteettiin. Mitä vanhemmasta lapsesta on kysymys, sitä tärkeämmäksi muodostuu kysymys lapsen oikeudesta säilyttää oma sukunimensä. Ehdotetulla säännöksellä otetaan myös nykyistä paremmin huomioon perheen sisäinen adoptio, jossa lapsen sukunimeä ei ole useinkaan tarvetta muuttaa adoption seurauksena. Sukunimi, jonka lapsi on säilyttänyt, ei ehdotetun säännöksen mukaan siirry hänen sisarukselleen 6 §:n 2 momentin nojalla.
9 §.Sukunimen säilyttäminen vihittäessä. Ehdotetun pykälän mukaan kummallakin puolisolla säilyy vihittäessä se sukunimi tai sukunimiyhdistelmä, joka heillä oli avioliittoon mennessään, elleivät he muuta sovi. Pykälän pääperiaatteena on puolisoiden yhdenvertaisuus ja nimien muuttumattomuus. Säännös vastaa nykytilaa. Puolisot säilyttävät nykyisin yhä useammin avioituessaan omat nimensä. Näin ollen voimassa olevaan lainsäädäntöön perustuva lähtökohta sukunimien säilyttämisestä on edelleen perusteltu. Puolisoiden tasa-arvon kannalta on tärkeää, että molemmilla puolisoilla on oikeus säilyttää oma sukunimensä ja mahdollisuus antaa tämä nimi edelleen mahdollisille lapsille.
Ehdotetussa pykälässä ja muissa tämän lain puolison nimeä koskevissa pykälissä puolisolla tarkoitetaan aviopuolisoita, ellei säännöksen sanamuodosta muuta johdu. Rekisteröidystä parisuhteesta annettua lakia ehdotetaan lisäksi muutettavaksi siten, että puolison nimeä koskevat säännökset soveltuisivat jatkossa myös rekisteröidyn parisuhteen osapuoleen.
10 §.Puolisoiden yhteinen sukunimi ja sukunimiyhdistelmä. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan avioliittoon aikovat voivat yhdessä päättää, että he ottavat vihittäessä yhteisen sukunimen tai yhteisen sukunimiyhdistelmän. Säännös yhteisen sukunimen ottamisesta vastaa osittain voimassaolevaa lainsäädäntöä. Nykytilasta poiketen ehdotetaan kuitenkin, että puolisot voivat ottaa myös omasta ja toisen puolison sukunimestä muodostetun yhteisen sukunimiyhdistelmän. Molemmilla puolisoilla on näin ollen yhtäläinen oikeus muodostaa sukunimiyhdistelmä omasta ja toisen puolison nimestä. Sukunimiyhdistelmän muodostamisen edellytyksistä säädetään tarkemmin 5 §:ssä.
Puolisot voivat yhteistä sukunimiyhdistelmää muodostettaessa yhdessä valita nimiensä järjestyksen sekä sen, yhdistetäänkö sukunimet yhdysmerkillä vai kirjoitetaanko ne erilleen. Jotta sukunimiyhdistelmä katsottaisiin yhteiseksi, sukunimien on oltava samassa järjestyksessä kummallakin puolisolla ja yhdysmerkin käytön tulee olla yhteneväinen. Jos avioliittoon aikovat Lena Johansson ja Kalle Lahtinen haluavat ottaa yhteisen sukunimiyhdistelmän, sukunimiyhdistelmän tulee olla molemmilla samassa muodossa, esimerkiksi Johansson-Lahtinen. Kyseessä on muutos nykytilaan. Voimassaolevan lain mukaan vain toinen puolisoista voi ottaa aiemman sukunimensä henkilökohtaiseen käyttöön puolisoiden yhteisen sukunimen edellä. Tällainen henkilökohtaisessa käytössä oleva nimi ei voimassa olevan lainsäädännön mukaan periydy puolisolle tai lapselle. Nyt ehdotetun sukunimiyhdistelmän molemmat sukunimet ovat periytyviä. Muutos edistäisi puolisoiden välistä tasa-arvoa ja mahdollistaisi nimiyhteyden luomisen puolisoiden kesken ilman, että kumpikaan joutuisi luopumaan omasta nimi-identiteetistään.
Pykälän 1 momentin mukaan yhteiseksi sukunimeksi tai sukunimiyhdistelmän toiseksi sukunimeksi voidaan ottaa se sukunimi, joka jommallakummalla heistä on pyydettäessä avioliiton esteiden tutkintaa tai joka jommallakummalla viimeksi oli naimattomana ollessaan. Säännös merkitsee muutosta nykytilaan. Voimassaolevan lain mukaan yhteiseksi sukunimeksi voidaan ottaa vain se sukunimi, joka jommallakummalla heistä viimeksi oli naimattomana ollessaan. Tällä tarkoitetaan sitä sukunimeä, joka hakijalla oli ennen ensimmäisen avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen solmimista. Ehdotuksen mukaan yhteiseksi sukunimeksi tai sukunimiyhdistelmän toiseksi sukunimeksi voidaan ottaa myös se nimi, joka puolisolla on heidän pyytäessään avioliittolain (234/1929) 10 §:ssä tarkoitettua avioliiton esteiden tutkintaa.
Ehdotettu muutos laajentaa nimivaihtoehtoja siten, ettei yhteinen sukunimi ole sidottu vain nimeen, joka jommallakummalla oli viimeksi naimattomana ollessaan. Esimerkiksi jos jompikumpi avioliittoon aikovista on ottanut aiemman avioliiton aikana hakemuksella isovanhempansa sukunimen ja se on hänellä käytössä pyydettäessä avioliiton esteiden tutkintaa, voidaan tämä ottaa yhteiseksi sukunimeksi sen estämättä, ettei nimi ollut puolisolla käytössä viimeksi naimattomana ollessaan. Säännöstä täydentää kuitenkin 13 §:ssä säädetty kielto siirtää aiemmalta puolisolta saatu sukunimi uudelle puolisolle.
Pykälän 2 momentin mukaan yhteiseksi sukunimeksi voidaan ottaa myös yksi sukunimi jommankumman puolison sukunimiyhdistelmästä. Yhteiseksi sukunimiyhdistelmäksi voidaan ottaa myös jommankumman puolison sukunimiyhdistelmä sellaisenaan. Ehdotettu säännös on uusi ja korostaa sukunimiyhdistelmien periytyvyyttä.
Puolisoiden yhteistä sukunimiyhdistelmää koskevalla säännöksellä ei tarkoiteta yhteisen sukunimen muodostamista siten, että molempien puolisoiden sukunimistä yhdisteltäisiin vain osia muodostamalla näin kokonaan uusi uudissukunimi. Sellainen olisi esimerkiksi tilanne, jossa avioliittoon aikovat Maija Tervanen ja Antti Laaksola haluavat yhdistää nykyisten sukunimiensä osista uudissukunimen Tervalaakso. Uudissukunimen edellytyksistä säädetään erikseen 17—20 §:ssä. Uudissukunimen muodostaminen eroaa sukunimiyhdistelmän muodostamisesta myös menettelyllisesti. Kun avioiduttaessa muodostettu sukunimiyhdistelmä voidaan ottaa käyttöön avioliiton esteiden tutkinnan yhteydessä tehdyllä ilmoituksella, uudissukunimen käyttöönotto edellyttää 25 §:n mukaan erillisen hakemuksen tekemistä maistraattiin.
11 §.Puolison sukunimen tai sukunimiyhdistelmän yhden sukunimen ottaminen. Ehdotetussa pykälässä säädetään puolison sukunimen tai sukunimiyhdistelmän yhden sukunimen ottamisesta silloin, kun avioliittoon aikovat eivät ota 10 §:ssä tarkoitettua yhteistä sukunimeä tai sukunimiyhdistelmää. Tällaisessa tilanteessa avioliittoon aikova voi paitsi säilyttää oman sukunimensä tai sukunimiyhdistelmänsä 9 §:n mukaisesti, myös muodostaa 5 §:ssä tarkoitetun sukunimiyhdistelmän. Puolison sukunimen tai sukunimiyhdistelmän yhden sukunimen ottaminen edellyttää aina puolison suostumusta.
Pykälän mukaan avioliittoon aikova voi ottaa sukunimekseen omasta ja puolisonsa nimestä koostuvan sukunimiyhdistelmän. Tämän lisäksi on mahdollista yhdistää oman sukunimen tai sukunimiyhdistelmän ja puolison sukunimen tai sukunimiyhdistelmän sukunimiä. Avioliittoon aikova voi myös ottaa sukunimekseen puolisonsa sukunimiyhdistelmän yhden sukunimen. Sukunimen muodostamisessa ja ottamisessa on otettava huomioon 5 § ja 12 §:ssä sukunimiyhdistelmälle säädetyt edellytykset sekä 13 §:ssä säädetty aiemmalta puolisolta saadun sukunimen siirtymistä koskeva rajoitus.
Oikeus muodostaa sukunimiyhdistelmä omasta ja puolison sukunimestä on näin ollen korostetun henkilökohtainen, eikä se ole sidoksissa siihen, muodostavatko molemmat puolisot sukunimiyhdistelmän tai missä järjestyksessä puolison sukunimiyhdistelmän nimet esiintyvät. Ehdotettu säännös on muutos voimassaolevaan lainsäädäntöön. Säännös muistuttaa henkilökohtaisessa käytössä olevia sukunimiä koskevaa säännöstä voimassaolevassa lainsäädännössä, kuitenkin sillä erotuksella, että näin muodostettu sukunimiyhdistelmä voi periytyä lapselle.
12 §.Puolison sukunimen siirtymisen edellytykset. Pykälässä säädetään 11 §:ssä tarkoitetulla tavalla puolisolle siirtyvälle sukunimelle asetettavista edellytyksistä. Sukunimen, joka siirtyy puolisolle sukunimeksi tai sukunimiyhdistelmän yhdeksi sukunimeksi, tulee säännöksen mukaan olla toisella puolisolla pyydettäessä avioliiton esteiden tutkintaa tai hänen viimeksi naimattomana ollessaan. Tältä osin viitataan 10 §:n 1 momentin perusteluissa esitettyyn. Säännöksen tarkoituksena on osaltaan mahdollistaa se, että puolisot voisivat ottaa käyttöönsä aikaisemman sukunimensä tilanteessa, jossa esteiden tutkinnan aikaista sukunimeä ei 13 §:ssä tarkoitetun rajoituksen vuoksi voida siirtää puolisolle.
Edellytyksenä on lisäksi, että puolisolle siirtyvän nimen tulee säilyä toisella puolisolla avioliittoa solmittaessa tai hänen tulee ottaa kyseinen nimi käyttöönsä avioliittoa solmittaessa. Säännös on uusi. Säännösten taustalla on mahdollistaa puolisoiden keskinäinen nimiyhteys tilanteessa, jossa molemmat säilyttävät myös oman sukunimensä tai ottavat käyttöönsä nimen, joka heillä oli aiemmin naimattomana ollessaan. Tavoite ei toteudu, jos puolisoista toinen siirtää toiselle sellaisen sukunimen, josta aikoo itse luopua tai joka ei itsellä ole käytössä. Säännöksen nojalla ei näin ollen ole myöskään mahdollista ottaa avioitumisen yhteydessä käyttöön nimeä, joka henkilöllä on ollut naimattomana ollessaan, jollei tämä sukunimi siirry avioliittoa solmittaessa myös puolisolle.
13 §.Aiemmalta puolisolta saatu sukunimi. Ehdotetun pykälän mukaan aiemmalta puolisolta saatua sukunimeä ei voi siirtää uudelle puolisolle sukunimeksi tai sukunimiyhdistelmän yhdeksi sukunimeksi. Myöskään aiemmalta puolisolta saatua sukunimiyhdistelmää ei voi siirtää uudelle puolisolle. Tämä ei kuitenkaan estä sitä, että puoliso itse säilyttää sukunimiyhdistelmän yhtenä sukunimenä aiemman avioliiton kautta saamansa nimen. Säännös ei myöskään estä edellisen avioliiton aikana puolisoiden yhdessä käyttöönottamansa uudissukunimen siirtämistä uudelle puolisolle. Säännös vastaa asiallisesti nykytilaa, vaikka se on toteutettu voimassaolevasta lainsäädännöstä poikkeavalla tavalla.
14 §.Yhteisen tai puolison sukunimen ottaminen avioliiton aikana. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan muutettaessa sukunimeä saman avioliiton aikana sovelletaan, mitä 10—13 §:ssä säädetään avioliittoon aikovien nimivaihtoehdoista. On johdonmukaista, että avioliittoon aikovien sukunimivalintoja koskevia säännöksiä sovelletaan myös silloin, kun sukunimi muutetaan myöhemmin saman avioliiton aikana. Koska nimivaihtoehdot avioliittoon mentäessä ovat ehdotuksen mukaan laajemmat kuin aikaisemmin, myös muutosvaihtoehdot ovat voimassaolevaa lakia laajemmat. Säännös on avioliittokohtainen. Tästä johtuu, ettei hakija voi ottaa avioliiton päätyttyä puolisoperusteella entisen puolisonsa sukunimeä, ellei hakijalla ole oikeutta nimeen ehdotetun 16 §:n 1 kohdan nojalla.
Pykälän 2 momenttiin on otettu erityissäännös niitä tilanteita varten, joissa puoliso on muuttanut sukunimeään avioliiton esteiden tutkimisen jälkeen. Erityissäännöksestä seuraa, että toiselle puolisolle voidaan siirtää avioliiton aikana vain se sukunimi tai sukunimiyhdistelmä, joka puolisolla on hakemusta tehtäessä. Viittaus hakemuksen tekohetkeen viittaa siihen ajankohtaan, jolloin hakemus 10—13 §:ssä tarkoitetun sukunimen tai sukunimiyhdistelmän ottamiseksi tehdään. Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa molemmat puolisot ovat vihittäessä säilyttäneet omat sukunimensä. Toinen puolisoista on avioliiton aikana muuttanut sukunimensä isovanhempansa nimeksi. Hänen puolisonsa haluaisi nyt ottaa omaksi sukunimekseen sen nimen, mikä nimensä muuttaneella puolisolla on aiemmin ollut vihittäessä. Tämä ei ole mahdollista, koska kyseinen nimi ei ole enää puolisolla hakemusta tehtäessä. Nimeksi voidaan valita puolison suostumuksin puolisolla hakemushetkellä oleva isovanhemman nimi.
15 §.Sukunimiyhdistelmästä luopuminen. Ehdotetun pykälän mukaan sukunimiyhdistelmään kuuluvasta sukunimestä voidaan luopua hakemusmenettelyssä. Tuolloin hakijan sukunimeksi jää sukunimiyhdistelmästä jäljelle jäänyt sukunimi. Hakija voi itse päättää, kummasta sukunimiyhdistelmänsä sukunimestä hän luopuu. Sukunimiyhdistelmään kuuluvasta sukunimestä voidaan luopua riippumatta siitä, onko jäljelle jäävä sukunimi esimerkiksi muulla henkilöllä käytössä tai suojattu myös toiminimenä. Säännös on tarpeen muun muassa siksi, että sukunimiyhdistelmä voi käytännössä osoittautua hankalaksi käyttää.
16 §.Sukunimen muuttaminen käytössä olevaksi sukunimeksi. Pykälässä on säännökset käytössä olevien sukunimien sukunimisuojasta sekä niistä poikkeusperusteista, joiden nojalla siitä voidaan poiketa. Sukunimisuojaa tarkastellaan suomalaiseen väestötietojärjestelmään tallennettujen käytössä olevien sukunimien perusteella. Jos sukunimi on merkitty väestötietojärjestelmässä elossa olevan henkilön nykyiseksi sukunimeksi, ei tällaista käytössä olevaa nimeä voi saada ilman erityistä syytä. Tästä seuraa, ettei sukunimeä, jonka viimeiset kantajat ovat jo kuolleet, suojata, ellei ole kyse 18 §:n 2 kohdassa tarkoitetusta yleisesti tunnetun historiallisesti merkittävän suvun nimestä. Sukunimiyhdistelmän katsotaan muodostuvan kahdesta erillisestä sukunimestä. Tästä seuraa, että henkilö, jolla on sukunimiyhdistelmä, katsotaan kummankin sukunimen kantajaksi. Pykälässä lueteltuja edellytyksiä sovelletaan erikseen kumpaankin sukunimiyhdistelmän sukunimeen.
Pykälän 1 kohdan mukaan käytössä olevan sukunimen voi saada, jos hakija osoittaa, että haettu sukunimi on aiemmin kuulunut hänelle tai hänen esivanhemmalleen korkeintaan viidennessä polvessa hakijasta luettuna. Säännöksen mukaan hakijalla on aina oikeus palata hänellä itsellään aikaisemmin käytössä olleeseen nimeen. Säännös vastaa tältä osin nykytilaa. Oikeus palata esivanhemman nimeen on rajattu koskemaan viidettä sukupolvea, hakijan ollessa ensimmäistä polvea. Sukupolvirajaa koskeva täsmennys vastaa nykyistä korkeimman hallinto-oikeuden tapauksessaan 20.9.2013/2980 vahvistamaa soveltamiskäytäntöä. Rajoite on edelleen perusteltu, koska henkilöllä voi olla henkilökohtainen kontakti omassa suvussaan korkeintaan viiden sukupolven sisällä.
Pykälän 2 kohta mahdollistaa nimenmuutoksen tilanteessa, jossa hakijan omassa käytössä olevan vierasperäisen sukunimen kirjoitusasua muutetaan tai lyhennetään helpommin käytettävissä olevaan muotoon, vaikka lopputuloksena on sukunimi, joka on jo käytössä jollain toisella henkilöllä. Erityisperustetta voidaan soveltaa esimerkiksi tapauksessa, jossa maahanmuuttajan sukunimi on kyrillisistä tai arabialaisista aakkosista transkription yhteydessä kirjoitettu muotoon, joka on Suomessa kankea ja hankala käyttää. Momentin 2 kohta soveltuu myös tilanteisiin, joissa vierasperäinen useammasta osasta koostuva tai muutoin pitkä sukunimi halutaan lyhentää. Säännös on uusi, mutta vastaa nykykäytäntöä.
Pykälän 3 kohdan mukaan avopuolisolla käytössä olevan sukunimen voi saada, jos hakija on elänyt avopuolisonsa kanssa yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai avopuolisoilla on tai on ollut yhteisessä huollossa oleva lapsi. Edellytysten täyttyminen todetaan lähtökohtaisesti väestötietojärjestelmään talletettujen osoitetietojen perusteella. Lisäksi nimenmuutos edellyttää avopuolison suostumusta. On johdonmukaista, että laissa käytetyt avopuolison ja avoliiton määritelmät vastaavat avopuolisoiden yhteistalouden purkamista koskevan lain (26/2011) 3 §:n mukaisia määritelmiä. Säännös on uusi, mutta vastaa vakiintunutta soveltamiskäytäntöä. Monille lapsen syntymä on tärkeä peruste ottaa perheelle yhteinen sukunimi. Muutos edistää lasten yhdenvertaista kohtelua ja lapsen nimiyhteyden toteutumista suhteessa kumpaankin vanhempaansa.
Pykälän 4 kohdassa on kyse sukunimen käyttöoikeudesta sopimisesta. Erityisenä syynä jo käytössä olevan sukunimen ottamiseen voidaan pitää sitä, jos tavoiteltu sukunimi on käytössä hakijan lapsella tai sisaruksella ja hakija saa kaikilta elossa olevilta väestötietojärjestelmään merkityiltä kyseisen sukunimen kantajilta suostumuksen nimenmuutokselle. Suostumus tulee saada kaikilta 15 vuotta täyttäneiltä henkilöiltä, joiden nykyisenä sukunimenä tavoiteltu nimi on. Ikäraja vastaa laissa muutoinkin käyttöön otettua itsenäisen puhevallan ikärajaa. Alle 15-vuotiaan puolesta suostumuksen antaa hänen huoltajansa. Kohdassa tarkoitettu tilanne voi tulla esiin esimerkiksi täysi-ikäisten sisarusten kesken tilanteessa, jossa yksi sisar on ottanut itselleen uudisnimen ja hänen sisaruksensa haluavat saman nimen. Suostumusten saaminen laajalta henkilöjoukolta on vaivalloista, joten säännös tulee todennäköisesti sovellettavaksi lähinnä tilanteissa, joissa haettava nimi on harvinainen, esimerkiksi uudissukunimi. Säännös on uusi, mutta vastaa voimassa olevan lain soveltamiskäytäntöä.
Pykälän 5 kohtaan on otettu erityissäännös niitä tilanteita varten, joissa haetaan sijaisvanhemmalla käytössä olevaa sukunimeä sijaisvanhemman suostumuksella. Säännös ehdotetaan otettavaksi lakiin, koska erityisesti silloin, kun lapsen sijoitus tietyssä perheessä on jatkunut pitkään, mahdollisuus muodostaa nimiyhteys sijaisvanhempaan voi olla perusteltu ja lapsen edun mukainen. Säännöksen soveltaminen perustuu tapauskohtaiseen harkintaan, jonka keskiössä on lapsen etu. Lapsen nimeä muutettaessa sijaisvanhemman nimeksi on otettava huomioon tämän lain puhevaltaa ja alaikäisen itsemääräämisoikeutta koskevat säännökset. Huostaanotetun lapsen nimiasian ratkaisemisen menettelyllisiä edellytyksiä selostetaan tarkemmin 27 §:n yhteydessä. Säännös mahdollistaa nimenmuutoksen myös lapsen tultua täysi-ikäiseksi. Säännös vastaa nykyistä soveltamiskäytäntöä, mutta sitä on selvyyden vuoksi täydennetty sijaisvanhemman suostumusta koskevalla edellytyksellä.
Pykälän 6 kohdan mukaan sukunimisuojasta poikkeaminen on mahdollista myös, jos haetun nimen ottamista on hakijan perhesuhteissa tapahtuneiden muutosten tai muun erityisen painavan syyn johdosta pidettävä erityisen perusteltuna. Kyseessä on poikkeus pääsääntöön, joten poikkeusta tulee tulkita suppeasti. Jos kyseessä on perhesuhteissa tapahtunut muutos, hakijan tulee yhtäältä osoittaa tämä perhesuhteissa tapahtunut muutos sekä toisaalta suhde tavoiteltuun nimeen. Lisäksi edellytyksenä on, että nimenmuutosta on pidettävä erityisen perusteltuna.
Yhtenä esimerkkinä perhesuhteissa tapahtuneesta muutoksesta voidaan pitää tilannetta, jossa lapsi muuttaa asumaan toisen vanhempansa luokse ja huoltajat pitävät perusteltuna, että lapsen sukunimi muutetaan vastaamaan sen vanhemman nimeä, jonka luona hän asuu, siitä huolimatta, että vanhempien yhteisessä huollossa oleva lapsen täyssisar jää eri sukunimelle. Toisena esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa lapsen sukunimi halutaan muuttaa lapsen edun mukaisesti vastaamaan lapsen tosiasiallisia perhesuhteita. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin, kun lapsi on syntynyt samaa sukupuolta olevalle parille, ja lapsen oikeudellisten vanhempien lisäksi lapsen huollosta ja kasvatuksesta vastaa lapsen sosiaalinen vanhempi, jonka nimi halutaan antaa lapselle. Tämä saattaa olla lapsen edun mukaista esimerkiksi silloin, kun perheessä asuvien lasten nimiyhteys katsotaan ratkaisevaksi. Nimen hyväksyttävyyden arvioinnissa on näin ollen otettava ensisijaisesti huomioon lapsen etu. Säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa lain soveltamisen mukautuminen mahdollisiin yhteiskunnassa tapahtuviin muutoksiin perhesuhteiden moninaisuuden lisääntyessä.
Muuna erityisen painavana syynä voidaan esimerkiksi pitää tilannetta, jossa hakija tarvitsee turvallisuussyistä sellaisen käytössä olevan sukunimen, jolla hän ei erotu joukosta. Säännös vastaa pääosin nykytilaa. Säännöksen käyttöala on kuitenkin rajattu sellaisiin tilanteisiin, joissa nimen ottamista on lisäksi pidettävä erityisen perusteltuna. Säännös mahdollistaa lain ajanmukaisuuden säilymisen tilanteissa, joita lakia valmisteltaessa ei ole ollut mahdollista ennakoida.
17 §.Uudissukunimen ehdottomat edellytykset. Pykälän mukaan uudissukunimeksi voidaan hyväksyä vain nimi, joka ei ole omiaan aiheuttamaan pahennusta tai haittaa tai joka ei ole sukunimeksi ilmeisen soveltumaton.
Sukunimen aiheuttamaa pahennusta arvioidaan samalla tavoin kuin etunimien kohdalla. Tältä osin viitataan 1 §:n 3 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa esitettyyn.
Kuten etunimeksi, myös sukunimeksi voidaan hyväksyä vain nimi, jonka käyttö ei ole omiaan aiheuttamaan ilmeistä haittaa. Lähtökohtaisesti sukunimestä aiheutuvan haitan arvioi ilmoituksen tai hakemuksen tehnyt henkilö itse tai hänen laillinen edustajansa. Viimesijainen haitan arviointi jää kuitenkin nimiviranomaisille etenkin sukunimen osalta, jota haetaan lapselle tai täysi-ikäiselle henkilölle, jonka ymmärryskyky on olennaisesti heikentynyt. Yleisestä pyrkimyksestä perheenjäsenten keskinäiseen nimiyhteyteen johtuu, että toisin kuin etunimen kohdalla, uudissukunimen haittaedellytyksen arvioinnissa on otettava huomioon myös muille kuin nimenhakijalle itselleen aiheutuva haitta. Tämä korostuu etenkin tilanteessa, jossa sukunimen hakijoina on hakijan lisäksi alaikäisiä lapsia. Alaikäisen oma mielipide tulee ottaa huomioon lapsen etua arvioitaessa hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti ottaen huomioon alaikäisen puhevaltaa koskevat säännökset. Näin ollen 15 vuotta täyttäneen alaikäisen katsotaan lähtökohtaisesti itse kykenevän arvioimaan hänelle nimestä aiheutuvan haitan.
Sukunimi on sukunimeksi ilmeisen soveltumaton esimerkiksi silloin, kun sukunimeksi haetaan numeroa tai merkityksetöntä yksittäistä kirjainta tai kirjainyhdistelmää tai nimeä, joka viittaa arvonimeen, titteliin, julkiseen instituutioon tai virastoon. Edellytys vastaa pitkälti etunimien kohdalla esitettyä soveltumattomuus-edellytystä. Etunimistä poiketen ammattiin viittaava nimi ei kuitenkaan lähtökohtaisesti muodosta estettä hyväksymiselle. Ero johtuu siitä, että ammatinnimitysten pohjalta on perinteisesti muodostunut paljon sukunimiä.
Pykälässä luetellut sukunimen ehdottomat edellytykset vastaavat pääosin voimassa olevaa sääntelyä, mutta säännöksen sisältöä on selvennetty.
18 §.Uudissukunimen hyväksymisen harkinnanvaraiset edellytykset. Pykälässä säädetään uudissukunimen harkinnanvaraisista edellytyksistä. Pykälän 1 kohdan mukaan sukunimeksi voidaan hyväksyä vain nimi, joka muodoltaan, sisällöltään ja kirjoitusasultaan vastaa kotimaista sukunimikäytäntöä. Säännös vastaa voimassaolevaa oikeutta. Kotimaisella sukunimikäytännöllä tarkoitetaan suomen-, ruotsin- ja saamenkielisten sekä romaneiden Suomessa käyttämää sukunimistöä. Säännöksen tavoitteena on turvata kansallisen nimikulttuurin hallittu kehittyminen ja kotimaisen sukunimistön historiallinen arvo. Sukunimien muodostaminen on kulttuurisidonnaisempaa kuin etunimien muodostaminen. Etunimistön kehittymisessä nimivarantoa lainataan herkemmin muista nimi- ja kielikulttuureista. Sukunimistö on myös luonteeltaan periytyvää ja näin ollen pysyvämpää. Sukunimen yhtenä tehtävänä on osoittaa henkilön kuuluminen tiettyyn sukuun. Toisin kuin etunimien kohdalla, ehdotetun sukunimen vertailukohtaa ei voida laajentaa kattamaan kotimaisen nimikäytännön sijaan kaikkia Suomessa käytössä olevat sukunimiä, koska Suomessa käytössä olevat sukunimet ovat 16 §:n mukaisesti suojattuja. Etunimissä vertailun pohjana voidaan käyttää väestötietojärjestelmään merkittyjä etunimiä, koska vakiintunut etunimi on lähtökohtaisesti sallittu kaikille. Myös monessa muussa nimikulttuurissa on omat säännöksensä sukunimisuojasta ja sukunimien periytymisestä. Edellä sanotusta johtuu, ettei sukunimien kohdalla ole luovuttu kotimaisen nimikäytännön mukaisuuden vaatimuksesta.
Uudissukunimi ei ole muodoltaan tai sisällöltään kotimaisen nimikäytännön mukainen esimerkiksi silloin, kun nimi ei ole luonteeltaan sukunimityyppinen. Tästä johtuu, että mitkä tahansa sanat eivät ole merkityssisällöltään sukunimiksi soveltuvia. Sen sijaan useat yleiset luontoon viittaavat paikannimet tai talonnimet ovat kotimaisen nimikäytännön mukaisia eli sukunimityyppisiä ja siten lähtökohtaisesti soveltuvat uudissukunimiksi. Erikielisten sukunimien muodostaminen saattaa kuitenkin erota joiltain osin toisistaan.
Uudissukunimen kirjoitusasua koskevaa edellytystä arvioidaan samalla tavoin kuin etunimien osalta. Tältä osin viitataan 2 §:n 1 momentin 1 kohdan yksityiskohtaisissa perusteluissa esitettyyn.
Säännöksen tavoitteena ei kuitenkaan ole estää sukunimistön luonnollista kehittymistä. Tästä seuraa, että tulkinta kotimaisen sukunimikäytännön mukaisesta nimestä voi nimistön ja kielen kehityksen myötä muuttua.
Pykälän 2 kohdan mukaan uudissukunimeksi voidaan hyväksyä vain nimi, joka ei ole vakiintunut tietylle yleisesti tunnetulle ja historiallisesti merkittävälle kotimaiselle tai ulkomaiselle suvulle. Säännös tulee sovellettavaksi silloin, kun nimi ei ole enää käytössä, mutta nimeä voidaan pitää niin vakiintuneena tietylle yleisesti tunnetulle historiallisesti merkittävälle suvulle, että suojan jatkaminen on tarpeen myös viimeisen nimenkantajan kuoltua. Tällaisen historiallisesti merkittävän suvun sukunimen määrittäminen jää viime kädessä soveltamiskäytännössä arvioitavaksi. Edellytys vastaa sisällöllisesti voimassaolevaa sääntelyä.
Pykälän 3 kohdan mukaan uudissukunimeksi voidaan hyväksyä vain nimi, joka ei ole luonteeltaan ilmeisen etunimityyppinen. Säännöksen sanamuotoa on yhtenäistetty vastaamaan 2 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaista etunimen edellytystä. Nykytilasta poiketen ehdotetaan, että ratkaisevaa on nimen ilmeinen etunimityyppisyys, eikä se, onko nimi yleisesti käytössä etunimenä. Tulkinta-apua nimen etunimityyppisyyden määrittelemiseen voidaan edelleen saada väestötietojärjestelmän tiedoista, mutta tavoitellun nimen yleisyyttä etunimenä ei voida yksinään pitää ratkaisevana.
Pykälän 4 kohdan mukaan uudissukunimeksi voidaan ilman erityistä syytä hyväksyä vain nimi, joka ei koostu kahdesta tai useammasta erilleen kirjoitetusta nimestä tai nimen osasta. Tästä johtuu, ettei uudissukunimi voi sisältää esimerkiksi etuliitteitä kuten aatelisnimissä käytettyjä af, von, van, zu ja de. Säännös ei estä muodostamasta kahdesta erillisestä uudissukunimestä muodostuvaa sukunimiyhdistelmää, kuten 5 §:ssä säädetään. Rajoite on tarkoituksenmukainen sukunimien käytettävyyden kannalta, erityisesti ottaen huomioon sukunimiyhdistelmien salliminen. Säännös on uusi, mutta vastaa uudissukunimiä koskevaa soveltamiskäytäntöä.
19 §.Suojatut tunnukset. Pykälässä on suojattuja tunnuksia koskevat säännökset. Säännöksissä on kysymys rajoituksista, jotka suojaavat tunnuksen haltijan yksityistä etua säännöksissä luetelluissa tilanteissa. Säännöksen tarkoituksena on erityisesti turvata taloudellisten toimijoiden erotettavuus ja yksilöitävyys. Säännöksen pääasiallinen käyttöala on rajattu tämän tarkoituksen mukaisesti. Vaikka säännös vastaa pääosin voimassaolevaa oikeutta, säännöksen sisältöä ja siinä käytettyjä käsitteitä on muokattu ottaen huomioon voimassaolevassa toiminimilaissa (128/1979) ja sen soveltamiskäytännössä käytetty käsitteistö.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan ilman erityistä syytä uudissukunimeksi voidaan hyväksyä vain nimi, joka ei ole sekoitettavissa valtakunnallisesti tunnetun säätiön, yhdistyksen tai muun yhteisön nimeen. Säännös vastaa pääosin nykytilaa, mutta säännöksen sisältöä on täsmennetty. Ehdotettu muutos rajaa suojan vain niihin tilanteisiin, joissa yhteisön nimi on valtakunnallisesti tunnettu ja on siten omiaan aiheuttamaan käsityksen yhteisön nimestä. Jos yhdistys, säätiö tai muu yhteisö, joka ei ole valtakunnallisesti tunnettu, harjoittaa elinkeinotoimintaa ja on rekisteröitynyt kaupparekisteriin, saa tällainen yhteisön nimi kuitenkin suojaa momentin 2 kohdan nojalla rekisteröitynä toiminimenä. Muilla yhteisöillä tarkoitetaan esimerkiksi rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia ja kauppakamareita.
Momentin 2 kohdan mukaan uudissukunimeksi voidaan hyväksyä vain nimi, joka ei ole sekoitettavissa rekisteröityyn toiminimeen tai tavaramerkkiin taikka muuhun elinkeinotoiminnassa käytettyyn suojattuun tunnukseen. Sukunimen, tavaramerkin ja toiminimen oikeudelliset funktiot eroavat jossain määrin toisistaan. Kilpailuoikeudellisista syistä on ymmärrettävää, että tavaramerkkien ja toiminimien tulee olla erotettavissa toisistaan ilman sekaantumisen vaaraa. Sen sijaan samanlaista tarvetta erottaa toimiva yhtiö tai yritys luonnollisesta henkilöstä ei aina ole olemassa. Sukunimen ottaminen osaksi toiminimeä ei kuitenkaan yleensä estä toista elinkeinonharjoittajaa käyttämästä omassa toiminimessään samaa sukunimeä, jos kyseessä on hänen oma sukunimensä. Tästä seuraa, että suojatun tunnuksen ottaminen uudissukunimeksi voisi johtaa siihen, että henkilö käyttää uudissukunimeään myös kilpailevan suojatun tunnuksen osana. Muilla elinkeinotoiminnassa käytetyillä suojatuilla tunnuksilla tarkoitetaan esimerkiksi aputoiminimiä ja rinnakkaistoiminimiä.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan myös kansallisesti tai kansainvälisesti yleisesti tunnettu taiteilijanimi lähtökohtaisesti estää uudissukunimen hyväksymisen. Säännös vastaa pääosin nykytilaa, mutta voimassa olevan lain nimimerkkiesteestä on luovuttu. Taiteilijanimi on kulttuurisen työn kautta vakiinnutettu nimi, jota käytetään virallisen nimen asemesta. Se voi pitää sisällään myös nimimerkin. Jos taiteilijanimenä käytetään jo käytössä olevaa sukunimeä, taitelijanimi tulee suojan piiriin 16 §:n 1 momentin nojalla.
Pykälän 2 momentin mukaan 1 momentin 2 kohtaa ei sovelleta asunto-osakeyhtiön toiminimeen. Asunto-osakeyhtiöitä on lukumääräisesti paljon, mutta ne ovat usein vain paikallisesti tunnettuja eikä asunto-osakeyhtiön nimellä ole yleensä sellaista tunnettuutta ja kaupallista arvoa, jonka suojaaminen on tarkoituksenmukaista. Säännös on uusi, mutta vastaa nykyisen lain soveltamiskäytäntöä.
Pykälän 3 momentissa säädetään yleistä paikannimeä tai yleiskielistä sanaa koskevasta poikkeuksesta. Yleinen paikannimi tai yleiskielinen sana ei ole säännöksen tarkoittamalla tavalla sekoitettavissa yksittäiseen suojattuun tunnukseen. Suojatulla tunnuksella viitataan 1 momentin 1—3 kohtaan. Säännös on uusi, mutta vastaa nykyisen lain soveltamiskäytäntöä. Lisäksi säännös on yhdenmukainen toiminimilain soveltamiskäytännön kanssa, jonka mukaan toiminimen haltija ei voi saada yksinoikeutta kaksoismerkityksellisen sanaan tai yleiseen paikannimeen silloin, jos nimellä ei voida erottaa yrityksiä tai niiden tavaroita tai palveluita toisistaan. Esimerkkinä sellaisesta toiminimestä, joka ei sisällä paikannimeä tai yleiskielistä sanaa, voidaan mainita toiminimi Valmet. Tästä johtuu, että uudissukunimiehdotus Valmet voi olla sekoitettavissa rekisteröityyn toiminimeen. Toisaalta esimerkkinä yleisestä paikannimestä, joka ei estä uudissukunimen rekisteröintiä siitä huolimatta että se on käytössä suojatun tunnuksen nimenä, voidaan mainita Karhuvuori.
20 §.Erityiset syyt uudissukunimen hyväksymiselle. Pykälän 1 momentissa on lueteltu erityiset syyt, joiden nojalla 18 §:ssä säädetyistä harkinnanvaraisista edellytyksistä voidaan poiketa.
Momentin 1 kohdan mukaan erityinen syy on, että haettu sukunimi on kuulunut hakijalle itselleen tai hänen esivanhemmalleen korkeintaan viidennessä polvessa hakijan ollessa ensimmäistä polvea. Esivanhemmalle kuulunutta sukunimeä ei kuitenkaan hyväksytä, jos on kyse nimen vanhentuneesta kirjoitusasusta, joka edustaa oman aikansa horjuvaa oikeinkirjoitusta. Esimerkiksi sukunimen Nikkanen yksi vanhoissa kirkonkirjoissa esiintynyt kirjoitusmuoto on ollut ”Nickain”. Kohta vastaa sisällöltään ja sanamuodoltaan 16 §:n 1 kohtaa. Tältä osin viitataan kyseisen kohdan yhteydessä jo aiemmin todettuun.
Momentin 2 kohta koskee tilannetta, jossa vierasperäisen sukunimen kirjoitusasua muutetaan tai lyhennetään helpommin käytettävissä olevaan muotoon, vaikka lopputuloksena on sukunimi, joka ei ole aivan kielenmukainen. Tällä tarkoitetaan sitä, että lopputuloksena voi olla nimi, joka ei enää edusta hakijan alkuperämaan nimiperinnettä mutta ei myöskään vastaa kotimaista sukunimikäytäntöä. Säännöksen soveltamisala kattaa 16 §:n 2 kohdan perusteluissa esitellyt esimerkkitilanteet. Säännös vastaa nykyistä käytäntöä.
Momentin 3 kohdan mukaan 18 §:n vastainen sukunimi voidaan hyväksyä myös, jos henkilöllä on kansalaisuutensa, avioliittonsa tai muun niihin rinnastuvan seikan perusteella yhteys vieraaseen valtioon ja esitetty sukunimi vastaa sanotussa valtiossa noudatettua sukunimikäytäntöä. Edellä mainittua muuta rinnastettavaa seikkaa tulee tulkita suppeasti. Näin ollen mikä tahansa yhteys vieraaseen valtioon, kuten esimerkiksi aikomus muuttaa ulkomaille tai työskentely ulkomailla, ei sellaisenaan vielä muodosta laissa tarkoitettua yhteyttä vieraaseen valtioon. Säännös vastaa nykytilaa ja on edelleen tarpeen yhä kansainvälistyvän ja eri nimikulttuureista lähtöisin olevan väestön tarpeiden huomioon ottamiseksi. Sukunimeksi voidaan esimerkiksi hyväksyä vanhemman, isovanhemman tai puolison etunimi tai näistä muodostuva nimiyhdistelmä, jos se kuuluu kyseiseen nimikulttuuriin.
Momentin 4 kohdan mukaan harkinnanvaraisten edellytysten vastainen nimi voidaan myös hyväksyä, jos sukunimen osoitetaan vastaavan perustellusti hakijan uskonnollista tapaa. Kysymys voi olla esimerkiksi siitä, että hakija on kääntynyt sellaiseen uskontoon, jonka tapoihin uusi sukunimi kuuluu. Säännös on uusi mutta tarpeellinen uskonnonvapauden edistämiseksi.
Momentin 5 kohdan mukaan 18 §:ssä säädetyistä sukunimiedellytyksistä poikkeaminen on mahdollista myös, jos hakijan esittämän uudissukunimen ottamista on pidettävä muutoin erityisen perusteltuna. Säännös vastaa nykytilaa ja on edelleen tarpeen. Muuna erityisenä syynä voidaan pitää esimerkiksi sitä, että hakija on käyttänyt sukunimeä vakiintuneesti taiteilijanimenään ja on tullut laajalti ammatissaan tunnetuksi kyseisellä nimellä.
Sen estämättä mitä 19 §:ssä säädetään, suojatun tunnuksen nimi voidaan pykälän 2 momentin mukaan hyväksyä sukunimeksi ensinnäkin, jos kyseinen nimi on ollut hakijalla itsellään tai hänen esivanhemmallaan 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla sukunimenä käytössä. Lisäksi nimen hyväksymiselle on erityinen syy, jos hakija saa suojatun tunnuksen haltijalta tai haltijoilta suostumuksen nimenmuutokselle. Säännös on uusi, mutta vastaa voimassa olevan lainsäädännön vakiintunutta soveltamiskäytäntöä. Säännös on tarpeellinen sen varmistamiseksi, ettei 19 §:n soveltamisala muodosta liian laajaa estettä nimen hyväksymiselle tilanteissa, joissa suojatun tunnuksen haltija ei koe uudisnimen rekisteröinnin loukkaavan oikeuttaan suojatun tunnuksen nimeen tai on saanut tästä yhteisesti sovitun korvauksen.
3 luku Nimiviranomaiset ja menettelysäännökset
21 §.Nimiviranomaiset. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi nimiasioita käsittelevistä viranomaisista. Pykälän 1 momentin mukaan etu- ja sukunimeä koskevat asiat ratkaisee se maistraatti, jonka toimialueella on hakijan kotikunta tai väestökirjanpitokunta. Hakemus voidaan lähettää mille tahansa maistraatille. Maistraattien tehtäviä on keskitetty niiden toiminnan tehostamiseksi. Alueellisesti kattavan maistraattien verkoston ylläpitämiseksi voi kuitenkin olla tarpeen, että työtehtäviä siirretään maistraattien välillä. Näin on menetelty nykyisinkin. Jotta tehtävien siirto voidaan joustavasti toteuttaa, pykälään sisältyy asetuksenantovaltuus. Asetuksenantovaltuuden mukaan valtiovarainministeriön asetuksella voidaan antaa tarvittavat säännökset siitä, millä perusteilla toimivalta jakautuu maistraattien kesken.
Nimenmuutosasioita Ahvenanmaan maakunnassa hoitaa maistraatin sijaan Ahvenanmaan valtionvirasto. Pykälän 1 momentissa on siksi säännös, jonka perusteella maistraatteja koskevia säännöksiä sovelletaan Ahvenanmaan maakunnassa Ahvenanmaan valtionvirastoon.
Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuin voi adoption vahvistamisen yhteydessä antaa päätöksen alaikäisen adoptiolapsen sukunimestä. Alaikäisen sukunimen määräytymisestä adoption perusteella säädetään 8 §:ssä.
Pykälän 3 momentin mukaan erityisenä asiantuntijaviranomaisena lain soveltamista koskevissa kysymyksissä toimii oikeusministeriön asettama nimilautakunta. Nimilautakunta on perustettu vuonna 1985 turvaamaan silloisten sukunimilain ja etunimilain soveltamiskäytännön yhdenmukaisuutta sekä antamaan muiden nimiviranomaisten käyttöön riittävästi kielitieteellistä, nimistöntutkimuksen sekä väestötietojärjestelmän asiantuntemusta. Nimilautakunnassa on edellä mainittujen asiantuntija-alojen lisäksi edustettuna myös sukututkimuksen asiantuntemus. Pykälään sisältyvän asetuksenantovaltuuden mukaan säännökset nimilautakunnan kokoonpanosta ja tehtävistä annetaan valtioneuvoston asetuksella. Valtioneuvoston asetuksella voidaan lisäksi antaa säännöksiä lausuntokäsittelyssä sovellettavasta menettelystä. Säännös vastaa nykytilaa sillä erotuksella, että nimilautakunnan asettajatahosta ehdotetaan säädettäväksi laissa. Asetuksenantovaltuutta ehdotetaan lisäksi täsmennettäväksi siten, että asetuksen antaa valtioneuvosto ja että asetuksella voidaan säätää myös lautakuntakäsittelyssä sovellettavista menettelyistä.
22 §.Etunimen ilmoittaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi menettelystä etunimivelvoitteen täyttämisestä tilanteessa, jossa henkilölle ei ole aiemmin annettu etunimeä.
Pykälän 1 momentin mukaan huoltajan tulee ilmoittaa lapsen etunimi kolmen kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Voimassaolevan lainsäädännön mukaan lapsen nimi tulee ilmoittaa kahden kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Määräaikaa ehdotetaan pidennettäväksi kolmeen kuukauteen. Määräajan pidentäminen on perusteltua, koska on havaittu, että nimivelvoitteen täyttämistä kahden kuukauden määräajassa on ollut käytännössä vaikea noudattaa. Väestörekisterikeskuksesta saadun selvityksen mukaan vain noin 62 prosenttia lapsista on saanut Suomessa etunimen 60 vuorokauden kuluessa syntymästään vuosien 2011 ja 2016 välisenä aikana. Prosenttiosuus nousee lähes 92:een 90 vuorokauden kuluessa syntymästä. Maistraateista ja seurakunnista saadun tiedon mukaan nimenannon viivästymiseen ovat vaikuttaneet muun muassa isyyden vahvistamiseen liittyvät määräajat. Vaikka isyyden vahvistamiseen liittyvät viranomaispäätökset liittyvät lähinnä sukunimen määräytymiseen, ilmoitetaan lapsen etunimi samanaikaisesti sukunimen kanssa, joten sukunimen määräytymisperusteella on välttämätön syy-yhteys myös etunimen ilmoittamisajankohtaan.
Myös muissa Pohjoismaissa noudatettu käytäntö puoltaa nimivelvoitteelle asetetun määräajan pidentämistä. Ruotsissa nimivelvoitteen täyttämiselle annettu määräaika on kolme kuukautta. Norjassa, Tanskassa ja Islannissa määräaika on kuusi kuukautta.
Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan etunimeä koskevan ilmoituksen voi edelleen tehdä joko maistraatille tai sille evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkon seurakunnalle, jonka jäsen lapsi on. Ehdotus vastaa voimassaolevaa lainsäädäntöä. Seurakuntien asema nimi-ilmoitusten vastaanottajana on tarkoituksenmukaista säilyttää. Tätä puoltavat erityisesti väestön joustava asiointi ja viranomaisten resurssien tehokas käyttö.
Nimi-ilmoituksen vastaanottajan on selvitettävä nimen lainmukaisuus. Säännöstä on tarkennettu siten, että nimen lainmukaisuuden selvittämisvelvollisuus on sekä maistraatilla että seurakunnalla. Säännös vastaa voimassaolevaa soveltamiskäytäntöä. Käytännössä on joskus esiintynyt epäselvyyttä siitä, onko etunimen lainmukaisuutta selvitetty tai miten seurakunnan henkilöstön tulisi menetellä silloin, kun etunimen lainmukaisuus on kyseenalainen. Tästä syystä 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan seurakunnan on siirrettävä asia viipymättä toimivaltaisen maistraatin ratkaistavaksi, jos on syytä epäillä nimen lainmukaisuutta, nimi ei ole ennestään käytössä tai nimeä ei voi hyväksyä. Siirtomenettely on perusteltu etunimien ehdottomien ja harkinnanvaraisten edellytysten yhdenmukaisen soveltamiskäytännön turvaamiseksi. Siirtomenettely on perusteltu myös siksi, että seurakunta ei ole sellainen 21 §:ssä tarkoitettu nimiviranomainen, joka voi tehdä valituskelpoisen päätöksen nimiasiassa.
Jos nimen lainmukaisuudesta ei ole epäilystä, seurakunnan tulee tallentaa ilmoitettu etunimi väestötietojärjestelmään nykyiseen tapaan. Tallentamisvelvoite perustuu väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain (661/2009) 25 §:n 1 momenttiin, joten erillisestä tallentamisvelvoitteen osoittavasta säännöksestä on voitu tässä laissa luopua.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi etunimivelvoitteelle säädetystä määräajasta muussa kuin 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa. Jos henkilöllä ei ole etunimeä silloin, kun hänet Suomessa merkitään väestötietojärjestelmään, nimi tulee ilmoittaa kuuden kuukauden kuluessa väestötietojärjestelmämerkinnän tekemisestä. Puhevalta alaikäisen nimeä koskevassa asiassa on lain 43 §:n mukaan hänen huoltajallaan, mutta 15 vuotta täyttänyt alaikäinen voi ilmoittaa nimestään itsenäisesti 44 §:n perusteella. Käytännössä tilanne nousee esiin esimerkiksi silloin, jos Suomeen muuttaa pysyvästi henkilö, jonka alkuperämaan nimikulttuurissa ei tunneta etunimiä tai kansainvälisessä adoptiotilanteessa lasta ei ole vielä nimetty valtiossa, josta hän saapuu Suomeen. Säännös on uusi, mutta tarpeellinen kasvaneen kansainvälisen muuttoliikkeen myötä. Määräajaksi ehdotetaan kuutta kuukautta siitä syystä, että käytännössä soveltamisalaan kuuluvissa tapauksissa henkilöt ovat usein vasta saapuneet maahan, eikä heillä useinkaan ole käsitystä suomalaisen kulttuurin nimikäytännöistä, mistä syystä nimenvalinnalle on tarkoituksenmukaista varata kohtuullinen aika. Määräajasta on mahdollisuus lisäksi joustaa erityisistä syistä. Erityinen syy voi olla esimerkiksi se, että henkilö on saapunut Suomeen sellaisissa olosuhteissa, että hänen ei voida määräajassakaan olettaa voivan riittävästi harkita etunimivalintaa. Nimi-ilmoituksen voi 2 momentissa tarkoitetussa tilanteessa tehdä ehdotuksen mukaan vain maistraatille.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi toimenpiteistä, joihin maistraatti voi ryhtyä, jos alaikäisen etunimen ilmoittamista koskevaa velvoitetta ei ole määräajassa täytetty. Maistraatin tulee tuolloin lähettää alaikäisen lapsen huoltajalle kehotus ilmoitusvelvollisuuden täyttämiseksi. Jos ilmoitusvelvollisuutta ei ole kohtuullisessa ajassa täytetty kehotuksesta, maistraatilla on velvollisuus ilmoittaa asiasta sen kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jonka alueella lapsi asuu. Kunnan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen tehtävänä on sen jälkeen huolehtia nimen ilmoitusvelvollisuuden täyttämisestä yhteistyössä lapsen huoltajien kanssa. Ilmoitusvelvollisuus on perusteltu lapsen edun toteuttamista varten.
Ehdotettu säännös ei aseta tarkkaa määräaikaa ilmoitusvelvollisuuden täyttämiseksi kehotuksen lähettämisen jälkeen. Maistraatti voi arvioida esimerkiksi kehotuksen vastaanottajalta saamiensa tietojen perusteella, milloin se ilmoittaa edelleen nimivelvoitteen täyttämättä jättämisestä. Kehotuksessa on kuitenkin mainittava ajankohta, jonka jälkeen ilmoitusvelvollisuuden täyttämättä jättämisestä seuraa asiasta tiedottaminen kunnan sosiaalitoimelle toimenpiteitä varten.
Myös kunnan käyttämät toimenpidevaihtoehdot on jätetty säännöksessä avoimeksi. Kunnan sosiaalihuollosta vastaavalla toimielimellä on usein maistraattia läheisempi yhteys perheeseen ja näin ollen parempi mahdollisuus saavuttaa tuloksellinen lopputulos nimiasiassa neuvotteluteitse. Neuvotteluyhteyden katkettua kunnalla on mahdollisuus hakea tuomioistuimelta edunvalvojan sijaisen määräämistä lapsen nimeämistä varten. Tämä viimesijainen vaihtoehto on käytössä jo nykyisin ja perustuu holhoustoimilain (442/1999) 11 §:ssä säädettyyn mahdollisuuteen määrätä edunvalvojan sijainen tietyissä tilanteissa. Maistraatin ilmoitusvelvollisuus sosiaalitoimelle on perusteltu myös siksi, että nimivelvoitteen täyttämättä jättäminen voi olla merkki perheen tarvitsemasta laajemmasta tuesta.
23 §.Sukunimen ilmoittaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi menettelystä sukunimivelvoitteen täyttämiseksi tilanteessa, jossa henkilöllä ei ennestään ole sukunimeä.
Pykälän 1 momentissa ehdotetut säännökset sukunimivelvoitteen täyttämiseksi vastaavat pääosin 22 §:n säännöksiä. Tältä osin viitataan tuon pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa todettuun. Seurakunnalle tehdyn sukunimi-ilmoituksen siirtovelvollisuus maistraatille on kuitenkin muotoiltu eri tavalla kuin etunimien kohdalla on menetelty. Seurakunnalla on ehdotetun 1 momentin mukaan velvollisuus siirtää asia viipymättä maistraatin ratkaistavaksi, jos sillä on syytä epäillä sukunimen tai sukunimiyhdistelmän lainmukaisuutta, sukunimeä tai sukunimiyhdistelmää ei voi hyväksyä tai ilmoitettu sukunimi tai sukunimiyhdistelmä perustuu lain 6 §:n 5 momenttiin. Viitatun säännöksen mukaan lapsen sukunimeksi voidaan pääsäännöstä poiketen valita vanhemman tai isovanhemman nimestä tai molempien nimistä muodostettu sukunimi, jos vanhemmalla on kansalaisuutensa, avioliittonsa tai muun niihin rinnastettavan seikan perusteella yhteys vieraaseen valtioon ja vanhempien ilmoittama sukunimi vastaa sanotussa valtiossa noudatettua nimikäytäntöä.
Mahdollisuus saada suoraan vieraan nimikulttuurin mukaan määräytyvä sukunimi on voimassaolevaan lainsäädäntöön nähden uusi. Seurakunnilta ei kuitenkaan voida edellyttää samanlaista asiantuntemusta vieraista nimikulttuureista kuin maistraatteihin on kertynyt. Tästä syystä on katsottu perustelluksi, että nimi-ilmoitukset, joissa lapselle on ilmoitettu vieraan nimikulttuurin mukaan määräytyvä sukunimi, tulee siirtää aina maistraatin ratkaistavaksi. Maistraatin ratkaistavaksi ehdotetaan siirrettäväksi myös ne nimi-ilmoitukset, joissa seurakunta muutoin epäilee ehdotetun sukunimen lainmukaisuutta tai katsoo, että sukunimeä ei voi hyväksyä. Näitä siirtoperusteita on kuvattu edellä 22 §:n perusteluissa.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi sukunimen määräytymisestä ja sukunimivelvoitteelle säädetystä määräajasta muussa kuin 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa. Ehdotettua määräaikaa on perusteltu 22 §:n 2 momentin perusteluissa. Sukunimen määräytymiseen sovelletaan näissä tilanteissa lisäksi, mitä sukunimen määräytymisestä 6 ja 7 §:ssä säädetään.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi sukunimen määräytymisestä tilanteissa, joissa alaikäisen sukunimen ilmoittamista koskevaa velvoitetta ei ole määräajassa täytetty. Jos ilmoitusta alaikäisen sukunimestä ei ole tehty määräaikaan mennessä, tulee maistraatin lähettää huoltajalle kehotus ilmoitusvelvollisuuden täyttämiseksi. Jos ilmoitusvelvollisuutta ei ole täytetty kohtuullisessa ajassa kehotuksesta, merkitään alaikäiselle lapselle hänet synnyttäneen vanhemman sukunimi tai, ellei se ole tiedossa, hänen toisen vanhempansa sukunimi. Jos kummankaan vanhemman sukunimi ei ole tiedossa, maistraatilla on velvollisuus ilmoittaa asiasta sen kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jonka alueella lapsi asuu. Kunnan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen tehtävänä on sen jälkeen huolehtia nimen ilmoitusvelvollisuuden täyttämisestä yhteistyössä lapsen huoltajien kanssa. Ilmoitusvelvollisuus on perusteltu lapsen edun toteuttamista varten. Sukunimen määräytymisellä perheyhteyden perusteella voidaan edesauttaa lapsen nimivelvoitteen toteutumista ilman sosiaalihuollon viranomaistoimia. Sellaisissa harvinaisissa tapauksissa, joissa lapsen kumpaakaan vanhempaa ei tiedetä, on kuitenkin välttämätöntä ottaa yhteys lapsen asuinkunnan sosiaalihuollosta vastaaviin viranomaisiin nimivelvoitteen täyttämiseksi. Ilmoitusvelvollisuutta on perusteltu tarkemmin 22 §:n 3 momentin perusteluissa.
24 §.Sukunimen muuttaminen vihkimisen yhteydessä. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi sukunimen muuttamisesta vihkimisen yhteydessä.
Pykälän 1 momentin mukaan jos avioliittoon aikovat ovat päättäneet, että he ottavat avioituessaan 10—13 §:ssä tarkoitetun sukunimen tai sukunimiyhdistelmän, heidän tulee ilmoittaa sukunimivalinnastaan pyydettäessä avioliiton esteiden tutkintaa. Säännös aikaistaa tulevien puolisoiden nimivalintaa voimassaolevaan lainsäädäntöön verrattuna. Myös voimassaolevan lain mukaan sukunimivalinta tulee kuitenkin ilmoittaa vihkijälle ennen vihkimistä.
Valitun sukunimen ilmoittamisen aikaistaminen on tarpeen, koska valittavien sukunimivaihtoehtojen lukumäärän kasvaessa sukunimivalinnan lainmukaisuuden tarkastaminen on aikaisempaa haasteellisempi tehtävä. Tästä syystä 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että jos esteiden tutkintaa pyydetään evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkon seurakunnalta ja jos on syytä epäillä ilmoitetun nimen lainmukaisuutta tai ilmoitettua nimeä ei voi hyväksyä, seurakunnan on viipymättä siirrettävä asia maistraatin ratkaistavaksi. Ehdotettu siirtomenettely on johdonmukainen lapsen nimen määräytymiseen liittyvän siirtomenettelyn kanssa.
Sukunimivalinnan lainmukaisuuden tarkastamiseen liittyy myös ehdotettu 2 momentti, jonka mukaan todistuksessa avioliiton esteiden tutkinnasta on todettava avioliittolain 13 §:ssä tarkoitettujen tietojen lisäksi valitun sukunimen lainmukaisuus. Avioliittolain 18 §:n 2 momentista johtuu, että vihkijällä on velvollisuus varmistua siitä, että avioliiton esteiden tutkinta on toimitettu. Käytännössä tämä tapahtuu esittämällä todistus avioliiton esteiden tutkinnasta. Samalla vihkijä saa varmistuksen valitun sukunimen lainmukaisuudesta.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi siitä, että kumpikin puoliso voi vihittäessä myös säilyttää oman sukunimensä siitä riippumatta, että hän on avioliiton esteiden tutkinnan yhteydessä ilmoittanut toisen nimivalinnan. Säännös on tarpeen sellaisia tilanteita varten, joissa avioliittoon aikova muuttaa mielipidettään nimivalinnastaan esteiden tutkinnan jälkeen tai todistuksen antamisen jälkeen havaitaan, että valittu sukunimi ei ole lain mukaan mahdollinen. Vihkiminen voidaan tällaisessakin tilanteessa toimittaa, mutta vihittävä säilyttää tällöin vihittäessä oman sukunimensä. Jos virhe tai puutteellisuus havaitaan niin hyvissä ajoin, että avioliiton esteiden tutkijalla on mahdollisuus antaa uusi todistus ennen vihkimistä, on puute tai virhe luonnollisesti mahdollista korjata. Esteiden tutkijan omaa virhettä olisi tuolloin pidettävä sellaisena painavana syynä, että uusi todistus voidaan antaa lyhyemmässäkin ajassa kuin avioliittolain 13 §:n 2 momentissa tarkoitetun 7 päivän kuluttua esteiden tutkinnan pyytämisestä.
25 §.Etu- tai sukunimen muuttaminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi menettelystä etu- tai sukunimeä muutettaessa. Sen mukaan nimen muuttamista voidaan hakea vain hakemuksella, ellei nimiasia koske etu- tai sukunimen määräytymistä ilmoituksella tai puolison nimen muuttamista vihkimisen yhteydessä. Näistä nimenmääräytymistavoista säädetään 22—24 §:ssä. Säännös eroaa voimassaolevasta laista siten, että sillä rajataan ilmoitusmenettelyn käyttöä nykyisestä.
Muutos on perusteltu siksi, että asianosainen voisi jatkossa panna nimenmuutosasian vireille ilman, että hänen tarvitsee osata valita useasta lomakkeesta tarkoitukseen sopivaa lomaketta. Kaikki nimenmuutosasiat vihkimistilanteita lukuun ottamatta voisi jatkossa panna vireille yhdellä paperisella tai sähköisellä lomakkeella. Tarve yhden lomakkeen malliin siirtymiselle korostuu erityisesti siirryttäessä sähköisiin palveluihin.
26 §.Ilmoitus ja hakemus. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi etu- tai sukunimeä koskevan ilmoituksen tai hakemuksen muodosta. Nimeä koskeva asia pannaan vireille kirjallisesti riippumatta siitä, onko kyseessä nimeä koskeva ilmoitus tai hakemus. Säännöksessä ei rajata asioinnin muotoa muutoin. Säännös mahdollistaa sekä sähköisen että henkilökohtaisen asioinnin.
Momentissa ehdotetaan säädettäväksi myös nimeä koskevan ilmoituksen tai hakemuksen sisällöstä. Ilmoituksessa tai hakemuksessa on mainittava haluttu etu- tai sukunimi. Lisäksi hakemuksessa tulee esittää perusteet uudelle etu- tai sukunimelle. Käytännössä vaadittavien perusteluiden laajuus riippuu nimen saamiseen oikeuttavan perusteen laadusta ja siitä, kuinka poikkeuksellisesta nimestä on kysymys. Perusteiden esittäminen hakemukselle on kuitenkin ilmeisen tarpeetonta esimerkiksi silloin, kun nimenmuutos perustuu sellaiseen perhesuhteiden muutokseen, joka on todennettavissa väestötietojärjestelmän tiedoista tai joka muutoin on viranomaisen tiedossa, ellei lapsen edusta muuta johdu. Perusteiden esittäminen on ilmeisen tarpeetonta myös silloin, kun haetaan sellaista etunimeä, joka on yleisesti käytössä hakijan kanssa samaa sukupuolta olevalla henkilöllä.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan lisäksi säädettäväksi siitä, milloin nimeä koskeva muutos voidaan tehdä yhteisellä hakemuksella. Lähtökohtana on, että hakemus nimen muuttamisesta on henkilökohtainen. Tämä tarkoittaa, että yhdellä hakemuksella voidaan lähtökohtaisesti muuttaa vain yhden henkilön nimeä. Nimen muuttaminen ei kuitenkaan ole samalla tavoin korostetun henkilökohtainen oikeustoimi kuin esimerkiksi isyyden tunnustaminen tai avioliiton solmiminen. Näin ollen huoltaja tai edunvalvoja voi tehdä hakemuksen edustamansa henkilön puolesta. Tuolloin sovelletaan, mitä lain 43 ja 44 §:ssä säädetään puhevallasta ja alaikäisen itsemääräämisoikeudesta.
Yhteisen hakemuksen voivat säännöksen mukaan tehdä puolisot tai laissa tarkoitetut avopuolisot. Lisäksi yhteisen hakemuksen voi tehdä vanhempi samassa taloudessa asuvan alaikäisen lapsensa kanssa. Yhteinen hakemus voi säännöksen mukaan koskea vain tilannetta, jossa perhe hakee samaa sukunimeä tai samaa sukunimiyhdistelmää.
27 §.Huostaanotetun lapsen nimiasian ratkaiseminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi erityisistä edellytyksistä, joiden pitää täyttyä, jos huostaanotetun lapsen etu- tai sukunimeä halutaan muuttaa huostaanoton aikana.
Säännöksen mukaan maistraatin on pyydettävä ennen huostaanotetun lapsen nimeä koskevan asian ratkaisemista lausunto nimen muuttamisen edellytyksistä sen kunnan sosiaalihuollosta vastaavalta toimielimeltä, jonka huostassa lapsi on. Edellytys koskee sekä lapsen etu- että sukunimen muuttamista. Säännös vastaa voimassaolevaa lainsäädäntöä. Säännöksen tarkoituksena on, että päätöksenteko toteutuisi kussakin yksittäisessä tapauksessa lapsen edun mukaisesti.
Kun lapsi otetaan lastensuojelulain (417/2007) nojalla huostaan, päätösvalta useissa lapsen huoltoon liittyvissä asioissa siirtyy sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle lastensuojelulain 45 §:n perusteella. Oikeus tehdä lapsen nimeä koskevia päätöksiä ei kuitenkaan siirry, koska tätä asiaryhmää ei ole erikseen säännöksessä mainittu. Lastensuojelulain 45 §:n perusteluissa todetaan nimenomaisesti (HE 252/2006 vp s. 171), että lapsen nimestä päättäminen kuuluu yksinomaan lapsen huoltajille. Tästä ja puhevaltaa koskevasta yleisestä säännöksestä tämän lain 43 §:ssä johtuu, että huostaanotetun lapsen nimen muuttamiselle tarvitaan kyseisen sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen lausunnon lisäksi lapsen huoltajan aktiivisuutta. Hakemuksen lapsen nimen muuttamiseksi tekee puhevaltaa koskevan säännöksen mukaan lapsen huoltaja. Tämän lain alaikäisen itsemääräämisoikeutta koskevasta 44 §:stä kuitenkin johtuu, että jos 15 vuotta täyttänyt alaikäinen ja huoltaja tai muu laillinen edustaja ovat erimielisiä, on alaikäisen oma mielipide ratkaiseva. Alaikäisen oma mielipide tulee ottaa huomioon lapsen etua arvioitaessa hänen ikänsä ja kehitystasonsa mukaisesti ottaen huomioon alaikäisen puhevaltaa koskevat säännökset. Jos huostaanotetulle lapselle haetaan sijaisvanhemman sukunimeä, tulee ehdotetun 16 §:n 5 kohdan tarkoittamalla tavalla saada edellä mainitun lisäksi sijaisvanhemman suostumus nimenmuutokselle.
28 §.Ilmoitusten ja hakemusten maksuttomuus. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi niistä nimeä koskevista ilmoituksista tai hakemuksista, joista ei peritä maksua. Pykälän 1 momentissa asetetun pääsäännön mukaan ilmoituksen käsittelystä ei peritä maksua. Lähtökohtaisesti hakemuksesta tehdystä päätöksestä peritään maksu. Maksun suuruudesta säädetään valtion maksuperustelaissa ja sen perusteella annetussa alemman asteisessa lainsäädännössä.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan luetteloa niistä hakemustyypeistä, joiden johdosta annetuista päätöksistä ei pääsäännöstä poiketen peritä maksua. Luetteloon on otettu kaikki ne hakemustyypit, jotka voimassaolevan lainsäädännön mukaan voidaan käsitellä ilmoitusasioina maksutta. Pyrkimyksenä on, että näiden hakemustyyppien käsittely olisi mahdollisimman vaivatonta ja että niiden käsittelyyn tarvittava käsittelyaika ei ainakaan pidentyisi. Yhteisenä nimittäjänä luetteloon kuuluville hakemustyypeille on, että niillä tavoitellaan jotain sellaista asiantilaa, johon liittyy myös julkinen intressi.
Momentin 1 kohdan mukaan maksutta tulisi käsitellä hakemukset, joiden tarkoituksena on, että alaikäinen lapsi saa molemmilla vanhemmilla olevan sukunimen tai sukunimiyhdistelmän. Maksuttomuuden perusteena on mahdollistaa perheen keskinäisen nimiyhteyden luominen tai säilyttäminen.
Momentin 2 kohdassa hakemuksen maksuttomuudella pyritään turvaamaan vanhempien valinnanvapautta alaikäisen lapsen sukunimestä tilanteessa, jossa toisen vanhemman vanhemmuutta ei lapsen syntymän jälkeen nimeä ilmoitettaessa ollut vielä vahvistettu eikä tuon vanhemman sukunimi ollut tästä syystä tuolloin valittavissa.
Momentin 3 kohdassa hakemuksen maksuttomuudella pyritään turvaamaan mahdollisuus antaa lapselle adoptiovanhempien tai -vanhemman sukunimi tai sukunimiyhdistelmä tilanteessa, jossa adoptio on vahvistettu tuomioistuimessa, mutta tuomioistuin ei ole tässä yhteydessä tehnyt päätöstä lapsen sukunimen muuttamisesta. Säännös on perusteltu lapsen sukunimiyhteyden muodostamiseksi lapsen ja hänen vanhempansa välille.
Momentin 4 kohdassa on otettu huomioon tilanne, jossa alaikäinen lapsi tai hänen huoltajansa haluaa muuttaa lapsen sukunimen vastaamaan oikeudellista perheyhteyttä isyyden kumoamisen jälkeen. Mainitusta tilanteesta on säädetty voimassa olevassa lainsäädännössä sukunimen menetetyksi julistamista koskevissa säännöksissä. Valittuna menettelynä on tuomioistuinmenettely. Säännöksestä ehdotetaan luovuttavaksi 33 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa mainituista syistä. Sen sijaan ehdotetaan mahdollisuutta muuttaa lapsen sukunimi lapsen tai hänen huoltajansa omasta aloitteesta maksutta maistraatissa sen mukaan kuin tämä arvioidaan alaikäisen lapsen kannalta tarkoituksenmukaiseksi.
Momentin 5 kohdassa on otettu huomioon tilanne, jossa alaikäisen lapsen vanhempi on avioitunut tai solminut rekisteröidyn parisuhteen ja ottanut tällä perusteella yhteisen sukunimen tai sukunimiyhdistelmän, joka on molemmilla puolisoilla. Tällöin perheessä asuvalla lapsella saattaa olla eri sukunimi kuin hänen vanhemmallaan ja tämän uudella kumppanilla. Perheen nimiyhteyden turvaamiseksi ehdotetaan tässä tilanteessa mahdollisuutta muuttaa alaikäisen lapsen sukunimi maksutta molemmilla puolisoilla olevaksi sukunimeksi toisen puolison suostumuksella. Jos lapsen vanhemman puoliso ei ole lapsen toinen huoltaja, edellyttää lapsen puhevaltaa koskeva säännös lain 43 §:ssä lisäksi, että suostumus lapsen sukunimen muuttamiseen saadaan hänen toiselta huoltajaltaan.
Momentin 6 kohdassa ehdotetaan mahdollisuutta 15 vuotta täyttäneelle alaikäiselle luopua maksutta sukunimiyhdistelmänsä toisesta sukunimestä. Alle 15-vuotiaan alaikäisen lapsen ei voida olettaa voivan päättää itse sukunimivalinnastaan ja hän saattaa kasvaessaan kokea vanhempien valitseman sukunimiyhdistelmän hankalaksi käyttää. Alaikäinen saa itsenäisen puhevallan huoltajiensa ohella täyttäessään 15 vuotta. Puhevallasta nimeä koskevassa asiassa ja alaikäisen itsemääräämisoikeudesta säädetään lain 43 ja 44 §:ssä. Ehdotetulla säännöksellä tarjotaan 15-vuotiaalle mahdollisuus luopua sukunimiyhdistelmänsä toisesta sukunimestä ilman maksua. Lapsen mahdollisuus luopua sukunimiyhdistelmänsä toisesta sukunimestä maksutta olisi voimassa vain tietyn ajan. Kun lapsi saavuttaa täysi-ikäisyyden, hän maksaisi ehdotuksen mukaan saman hakemusmaksun kuin mikä maistraatin suoritteista muutoin määrätään.
Momentin 7 kohdassa ehdotetaan maksutta käsiteltäväksi etunimihakemus, jolla hakija haluaa etunimensä vastaavan sitä sukupuolta, johon hänet väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annetun lain mukaan on merkitty. Etunimihakemus tulee tehdä sukupuolen vahvistamista koskevan hakemuksen yhteydessä tai sen jälkeen, jotta se olisi maksuton. Mahdollisuus tukee etunimien sukupuolisidonnaisuuden säilyttämistä. Jos hakija toivoo etunimeään muutettavaksi ennen sukupuolen vahvistamista koskevaa hakemusta, poikkeamista etunimen sukupuolisidonnaisuudesta joudutaan harkitsemaan yksittäistapauksellisesti. Tuolloin on perusteltua, että asiassa maksetaan normaali hakemusmaksu. Normaali hakemusmaksu peritään myös silloin, kun hakija hakee uutta etunimeä sen jälkeen, kun hän on kertaalleen muuttanut nimen sukupuoltaan vastaavaksi.
29 §.Haetusta uudissukunimestä tiedottaminen sekä muistutuksen tekeminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi maistraatin tiedotusvelvollisuudesta ennen uudissukunimen hyväksymistä sekä mahdollisuudesta tehdä muistutus. Pykälän 1 momentin mukaan maistraatin on tiedotettava verkkosivuillaan sellaisesta haetusta uudissukunimestä, jonka hyväksymiselle maistraatti ei näe estettä. Haettu uudissukunimi voidaan hyväksyä vasta, kun 30 päivää on kulunut nimen julkaisemisesta maistraatin verkkosivuilla.
Pykälän 2 momentin mukaan ehdotetusta, maistraatin julkaisemasta uudissukunimestä on mahdollisuus tehdä muistutus. Oikeus muistutuksen tekemiseen on sillä, joka katsoo, että hakija tulisi saamaan haetun uudissukunimen vastoin 18 §:n 2 kohdassa tai 19 §:ssä tarkoitettuja säännöksiä ja että hakemuksen hyväksyminen loukkaisi hänen oikeuttaan. Mainituissa kohdissa viitataan sukunimeen, joka on vakiintunut yleisesti tunnetulle ja historiallisesti merkittävälle kotimaiselle tai ulkomaiselle suvulle taikka joka on sekoitettavissa suojattuun tunnukseen. Tällaista uudissukunimeä ei voi hyväksyä kuin 20 §:ssä tarkoitetusta erityisestä syystä.
Pykälän 3 momentin mukaan muistutus on tehtävä maistraatille kirjallisesti 30 päivän kuluessa siitä, kun hakemuksesta on tiedotettu julkaisemalla se maistraatin verkkosivuilla. Ehdotettu määräaika ei ole ehdoton. Muistutus, joka tehdään määräajan päättymisen jälkeen, voidaan ehdotuksen mukaan ottaa huomioon, jollei asiaa ole vielä ratkaistu.
Säännös vastaa osittain voimassa olevaa lainsäädäntöä. Oikeus muistutuksen tekemiseen on kuitenkin voimassaolevan lainsäädännön mukaan huomattavasti laajempi ja kattaa uudissukunimien lisäksi myös kaikki käytössä olevat sukunimet, joista on pyydetty nimilautakunnan lausunto. Näin laajaa tiedottamisvelvollisuutta ei ole enää pidettävä tarkoituksenmukaisena ottaen huomion, että muistutuksia tehdään maistraateilta saadun tiedon mukaan perin harvoin eikä muistutuksen tekeminen välttämättä estä sukunimen hyväksymistä, jos laissa säädetyt edellytykset täyttyvät. Muistutusmahdollisuus viivästyttää nimihakemuksen hyväksymistä vähintään 30 vuorokaudella ja sen toteuttaminen kasvattaa myös nimihakemusten kustannuksia, koska nimihakemuksista kuulutetaan nykyisin Virallisessa lehdessä ja tiedottamisesta aiheutuvat kustannukset peritään hakijalta. Nyt ehdotetussa mallissa tiedottamisvelvollisuus supistetaan uudissukunimiin ja tiedottamiskanava siirretään maistraattien käyttämille verkkosivuille. Tiedottamisesta koituvat kustannukset voidaan edelleen kanavoida valtion maksuperustelain nojalla hakemusmaksuihin, mutta niistä koituvat kustannukset on arvioitu maltillisemmiksi verrattuna nykyiseen tiedottamiskanavaan. Momenttiin sisältyvän valtuussäännöksen mukaan verkkosivuilla julkaistavan tiedotteen sisällöstä voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella.
30 §.Nimilautakunnan lausunto. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi niistä hakemustyypeistä, joista maistraatin on pyydettävä nimilautakunnan lausunto. Velvollisuus pyytää nimilautakunnan lausunto rajoittuu kuitenkin vain niihin hakemuksiin, joita ei ole siirrettävä toiselle viranomaiselle, jätettävä tutkimatta tai heti hylättävä. Nimilautakunnan lausuntoa ei pyydetä siis esimerkiksi sellaisista hakemuksista, jotka on tehty väärälle viranomaiselle tai joissa esiintyvät virheet ja puutteellisuudet, joita ei ole saatu korjatuiksi, ovat niin ilmeiset, että hakemus on heti jätettävä tutkittavaksi ottamatta tai hylättävä. Asiakirjan siirtämiseen ja täydentämiseen sovelletaan täydentävästi hallintolain (434/2003) säännöksiä. Pykälän tarkoituksena on rajata nimilautakunnalle lähetettävät nimihakemukset sellaisiin hakemuksiin, joiden käsittelyssä nimilautakunnan tarjoama asiantuntemus tulee tehokkaimmin käyttöön. Rajauksilla pyritään myös välttämään tarpeetonta päällekkäistä viranomaiskäsittelyä ja lyhentämään nimihakemusten keskimääräisiä käsittelyaikoja.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan maistraatin on pyydettävä nimilautakunnan lausunto, jos hakemus koskee etunimeä, jos on perusteltua aihetta epäillä, että se ei täytä lain 1—3 §:ssä säädettyjä edellytyksiä. Kyse on tällöin etunimestä, jonka hyväksyttävyys on kyseenalainen siksi, että se ei täytä laissa säädettyjä nimen edellytyksiä. Jos maistraatti katsoo, että nimihakemus tulisi hylätä menettelyllisellä perusteella, ei lausuntopyyntövelvoitetta ole. Menettelyllisestä perusteesta hylättävästä etunimihakemuksesta on kyse esimerkiksi silloin, kun nimihakemus hylätään siitä syystä, että alaikäisen toisen huoltajan suostumusta etunimihakemukselle ei ole saatu. Hyväksyttävistä etunimihakemuksista maistraatilla ei olisi velvollisuutta pyytää lausuntoa, ellei se itse katso lausunnon pyytämiselle olevan 2 momentin mukaista erityistä syytä.
Momentin 2 kohdan mukaan maistraatin on pyydettävä nimilautakunnan lausunto myös silloin, kun hakemuksessa haetaan uudissukunimeä, joka ei ole aiemmin ollut hakijalla omassa käytössä. Hakijalla on käytännössä aina oikeus palata aiemmin hänen omassa käytössään olevaan sukunimeen. Tämän vuoksi ei ole tarkoituksenmukaista, että hakemuksesta tulee pyytää nimilautakunnan lausunto.
Momentin 3 kohdan mukaan maistraatin on pyydettävä nimilautakunnan lausunto myös silloin, kun kyse on sukunimestä, jota hakija hakee sillä perusteella, että se on kuulunut hänen esivanhemmalleen, mutta jota koskeva myöhäisin asiakirjamerkintä on tehty ennen vuotta 1900. Tarkoituksena on, että maistraatit voisivat tehdä itsenäisesti päätöksiä vuonna 1900 tai sen jälkeen tehtyihin väestötietojärjestelmässä tai kirkollisissa rekistereissä tehtyihin merkintöihin luottaen. Nimen vakiintuneisuuden ja oikeinkirjoituksen arvioiminen, jotka perustuvat tätä varhaisempiin merkintöihin, ei ole yksiselitteistä. Siksi on katsottu tarkoituksenmukaiseksi pyytää näistä hakemuksista aina nimilautakunnan lausunto.
Pykälän 2 momentin mukaan maistraatin tulee pyytää lausunto nimilautakunnalta etu- tai sukunimeä koskevassa asiassa lisäksi, jos se itse katsoo, että siihen on erityinen syy. Säännös ei rajaa lausuntopyyntömahdollisuutta vain hakemusasioihin, vaan lausunnon voi pyytää myös ilmoitusasiasta, jos maistraatti katsoo, että siihen on erityinen syy. Nykyisin rajattu lausuntopyyntömahdollisuus on koettu maistraateissa puutteeksi, joka pyritään korjaamaan ehdotetulla säännöksellä.
Silloin, kun maistraatti pyytää nimilautakunnan lausunnon, on luonnollisesti hallintolain säännöksiä asianomaisen kuulemisesta noudatettava asian ratkaisemisessa. Hallintolain 34 §:n mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Maistraatin tulee näin ollen ennen asian ratkaisemista kuulla asianomaista, jos nimilautakunta ei anna asiassa puoltavaa lausuntoa.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan lisäksi säädettäväksi, että valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää, ettei nimilautakunnan lausuntoa pyydetä asetuksessa tarkemmin mainituista hakemuksista. Asetuksenantovaltuus on tarpeen, jotta nimilautakunnalle lähetettävien lausuntopyyntöjen sisältöä ja kokonaislukumäärää voidaan myöhemmin tarkentaa päällekkäisen viranomaisasioinnin välttämiseksi. Nimilautakunnan lausuntomenettelystä voidaan myöhemmin luopua, jos soveltamiskäytäntö on vakiintunut ja nimenmuutosta koskeva asia havaitaan niin selkeäksi ratkaista, että nimilautakunnan lausuntovelvoitteen katsotaan tarpeettomasti pitkittävän hakemuksen käsittelyä. Vastaavanlainen mahdollisuus on myös voimassaolevassa lainsäädännössä.
31 §.Nimiasian ratkaiseminen. Ehdotetun pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi ilmoitukseen perustuvan nimiasian ratkaisemisesta. Ilmoitukseen perustuva nimiasia katsotaan ratkaistuksi sinä päivänä, kun maistraatti tai lain 22—24 §:ssä tarkoitettu seurakunta on tallentanut ilmoitetun nimen väestötietojärjestelmään.
Ehdotetun 2 momentin mukaan, jos ilmoitukseen perustuvaa nimeä ei ole voitu tallentaa ilmoituksen mukaisena vaan se on siirretty maistraatin ratkaistavaksi, ratkaisun nimiasiassa tekee maistraatti. Jos maistraatti ei voi hyväksyä ilmoitettua nimeä, se tekee asiasta päätöksen. Hakemukseen perustuva nimiasia ratkaistaan maistraatin päätöksellä riippumatta siitä, onko päätös myönteinen vai kielteinen.
Lisäksi ehdotetun 2 momentin mukaan jollei hakemuksesta ole tehty muistutusta tai sitä ei olisi edes mahdollista tehdä, hyväksytty nimi on merkittävä viipymättä väestötietojärjestelmään. Nimi merkittäisiin siis rekisteriin ennen kuin päätös on lainvoimainen. Poikkeuksena olisi kuitenkin tilanne, jossa nimihakemuksesta on tehty muistutus. Jos muistutusta ei ole tehty, kellään ei ole myönteisen päätöksen johdosta oikeussuojan tarvetta, joten päätöksen puuttuva lainvoimaisuus ei ole esteenä rekisterimerkinnälle.
Ehdotetussa 3 momentissa säädetään maistraatin tekemän ratkaisun tiedottamisesta nimilautakunnalle, mistä säädetään nykyisin asetustasolla. Asiasta on katsottu tarkoituksenmukaisemmaksi säätää laissa. Säännös vastaa pääasiallisesti voimassa olevaa sääntelyä, mutta sen käyttöalaa on tarkennettu. Tiedottamisvelvollisuus on ehdotuksen mukaan rajattu vain niihin nimiratkaisuihin, joissa on pyydetty nimilautakunnalta lausunto. Ehdotettu rajaus on tarpeellinen päällekkäisen viranomaistyön välttämiseksi. Toisaalta ehdotuksen mukaan tiedottamisvelvollisuus koskisi myös niitä ilmoitusasioita, joista on pyydetty lausunto ennen asian ratkaisemista. Näin ollen velvollisuus ei olisi riippuvainen siitä, onko asiassa lopulta tehty päätöstä. Jäljennöksen vaatimuksesta on ehdotuksen mukaan luovuttu, joten tiedottamistapa on jätetty soveltamiskäytännössä ratkaistavaksi. Tiedottamistapa voisi olla jäljennöksen lisäksi esimerkiksi sähköinen linkki.
Pykälän säännökset täydentävät yleislakina sovellettavan hallintolain säännöksiä hallintoasian käsittelyssä ja ratkaisemisessa sovellettavista menettelyistä.
32 §.Tiedon korjaaminen ja muutoksenhaku. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan tehtäväksi informatiivinen viittaus väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annettuun lakiin. Lain 76 §:ssä säädetään tiedon korjaamisesta, kun kysymys on väestötietojärjestelmässä olevan rekisterimerkinnän korjaamisesta. Jos kysymys kuitenkin on nimeä koskevassa päätöksessä olevan virheen korjaamista, sovelletaan tältä osin hallintolakia.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi muutoksenhakumahdollisuudesta maistraatin tekemään päätökseen. Maistraatin päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. Muutosta olisi mahdollista hakea vain päätöksellä ratkaistuun asiaan. Koska ilmoitukseen perustuva myönteinen ratkaisu tehdään rekisterimerkinnällä, siitä ei synny valituskelpoista hallintopäätöstä. Oikaisuvaatimusmenettelyä ei otettaisi käyttöön. Asia on harkittu yksilöllisesti jo hallintopäätöstä tehtäessä, ja oikaisuvaatimusvaihe saattaisi aiheettomasti pidentää käsittelyn kokonaiskestoa. Epäselvissä tapauksissa maistraatilla on lisäksi velvollisuus pyytää nimilautakunnan lausuntoa.
Muutoksenhakuun oikeutettujen joukko määräytyisi hallintolainkäyttölain säännösten mukaan. Oikeus valittaa olisi näin ollen niillä tahoilla, joihin päätös välittömästi vaikuttaa. Valitusoikeus olisi ainakin nimen ilmoittajalla, hakijalla ja muistutuksen tekijällä. Samoin muutoksenhakuoikeus olisi muulla asiaan välittömästi liittyvällä taholla, kuten suostumusta edellyttävissä asioissa suostumuksen antajalla tai lapsen molemmilla huoltajilla. Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Ehdotetut muutoksenhakua koskevat säännökset vastaavat voimassaolevaa oikeustilaa. Viittaus väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista annettuun lakiin on kuitenkin uusi.
Lisäksi ehdotetun 2 momentin mukaan hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden päätös nimeä koskevassa asiassa on lähetettävä tiedoksi nimilautakunnalle. Säännös on uusi, mutta vastaa pääasiallisesti voimassaolevan nimiasetuksen säännöstä samassa asiassa. Kuten maistraatin tekemän ratkaisun tiedottamisvelvollisuudesta, myös hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen tiedottamisvelvollisuudesta ehdotetaan säädettäväksi laissa. Päätöksen jäljentämisvaatimuksesta on kuitenkin luovuttu. Tältä osin viitataan 31 §:n 3 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa esitettyyn.
33 §.Sukunimen menettäminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi tilanteista, joissa yhdelle myönnetty oikeus uuteen sukunimeen loukkaa niin olennaisesti toisen oikeutta suojattuun nimeen tai muuhun tunnukseen, että oikeus nostaa kanne käräjäoikeudessa sukunimen julistamisesta menetetyksi on perusteltu. Sukunimen muuttamiseen jälkikäteisesti vastoin sukunimen kantajan tahtoa liittyy enemmän haittoja kuin sen epäämiseen hakemusmenettelyssä. Tämän vuoksi sukunimen menettäminen voi tulla kysymykseen vain silloin, kun toisen oikeutta nimeen tai tunnukseen on olennaisesti loukattu. Loukkauksen olennaisuutta arvioitaessa voidaan kiinnittää huomiota esimerkiksi loukkauksesta aiheutuvaan taloudelliseen haittaan tai käytössä olevan sukunimen harvinaisuuteen.
Suojatun nimen tai tunnuksen haltijalle ehdotettu oikeus ajaa kannetta sukunimen menettämisestä on katsottu tarpeelliseksi etenkin siksi, että sukunimen muuttamista koskevassa hallintoasiassa ei tällaisten oikeuksien haltijoiden suojaa voida perusteellisesti tutkia. Vaikka suojatun nimen kantajalla on mahdollisuus tehdä uudissukunimeä koskeva muistutus, ei tämä mahdollisuus kata niitä nimiä, jotka ovat jo entuudestaan käytössä. Mahdollisuus muistutuksen tekemiselle on myös ajallisesti hyvin rajattu, joten pelkästään se seikka, että oikeuden haltija ei ole tehnyt muistutusta, ei estä kanteen nostamista.
Sukunimen menetetyksi julistamista koskevan kanteen nostaminen on sidottu viiden vuoden määräaikaan. Määräaika alkaa kulua siitä, kun uusi sukunimi on merkitty väestötietojärjestelmään. Kannetta ajetaan oikeudenkäymiskaaren 10 luvun osoittamassa käräjäoikeudessa.
Sukunimen menetetyksi julistamista koskeva säännös rajoittuu sääntelemään vain sitä kysymystä, voidaanko suojatun nimen tai tunnuksen sukunimekseen saanut velvoittaa tietyssä määräajassa ottamaan takaisin aikaisemman sukunimensä. Oikeudenkäynnissä ei anneta ratkaisua esimerkiksi siitä, voiko suojatun nimen tai tunnuksen sukunimekseen saanut henkilö käyttää uutta sukunimeään toiminimenä tai tavaramerkkinä elinkeinotoiminnassa taikka taitelijanimenä kirjallisessa tai taiteellisessa toiminnassa.
Sukunimen menetetyksi julistamista koskeva kannemahdollisuus vastaa voimassaolevaa lainsäädäntöä. Sen sijaan ehdotuksessa on luovuttu voimassaolevaan lainsäädäntöön sisältyvästä säännöksestä, jonka mukaan sukunimen menettämistä koskeva kanne olisi mahdollinen myös tilanteessa, jossa lapsen isyys on kumottu ja mies vaatii tuomioistuimessa lapsen sukunimen menettämistä isyyden kumoamisen seurauksena. Tuon säännöksen ei ole katsottu enää vastaavan nykyistä käsitystä miehen ja lapsen oikeuksien toteutumisen oikeasuhtaisuudesta tai tarkoituksenmukaisista menettelyistä nimiasioissa.
4 luku Kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvat säännökset
34 §.Nimen määräytyminen. Sukunimen määräytymisellä tarkoitetaan ehdotetussa säännöksessä nimen saamista tai sen muuttumista perhesuhdeperusteella. Nimenomaisina esimerkkeinä on mainittu syntymä, avioliiton solmiminen tai purkaminen, adoptio sekä vanhemmuuden vahvistaminen ja kumoaminen. Sukunimen määräytymisestä on pykälän mukaan kysymys silloin, kun nimen saaminen tai muuttuminen perustuu välittömästi lain säännökseen taikka kun nimi saadaan tai muutetaan toimivaltaiselle viranomaiselle tehtävällä ilmoituksella.
Pykälässä tarkoitettu nimen määräytyminen olisi kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun lapsi saa 6 §:n perusteella vanhempien yhteisen sukunimen tai saman nimen kuin hänen täyssisaruksellaan on. Sukunimen määräytymisestä olisi kansainvälisen yksityisoikeuden näkökulmasta kysymys myös silloin, kun puoliso ottaa vihittäessä puolisonsa sukunimen tai muodostaa sukunimiyhdistelmän omasta ja puolisonsa sukunimestä.
Pykälässä tarkoitettu nimen määräytyminen käsittää myös ne tapaukset, joissa sukunimen saamista tai muuttumista ei ole kytketty kiinteästi perheoikeudellisen aseman muutoksiin vaan se on jätetty riippuvaksi henkilön tai hänen laillisen edustajansa tahdosta siten, että laissa on annettu mahdollisuus valita sukunimi tiettyjen, laissa määriteltyjen vaihtoehtojen puitteissa tai päättää, että sukunimi ei muutu perhesuhteissa tapahtuvista muutoksista huolimatta. Tällainen sukunimen määräytyminen on kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun vanhemmilla on mahdollisuus valita lapsen sukunimi, jos heillä on syntyneen lapsen nimeä ilmoitettaessa eri sukunimet, taikka kun avioliittoon aikovilla on mahdollisuus ottaa ilmoituksella yhteiseksi sukunimeksi jommankumman sukunimi tai säilyttää ilmoituksella omat nimensä. Olennaista on tällöin se, että sukunimen valinta tai muuttaminen tehdään viranomaiselle tehtävällä ilmoituksella ilman että viranomainen antaa asiassa oikeudellisesti sitovaa päätöstä.
Säännöksen tarkoittamana sukunimen määräytymisenä voidaan pitää myös commonlaw -maissa perhesuhteiden muutoksen perusteella saatua tai perhesuhteiden muutoksesta huolimatta muuttumattomana pysyvää sukunimeä. Vaikka sukunimen käyttö näissä maissa katsotaan pikemmin tavan kuin oikeuden piiriin kuuluvaksi ilmiöksi, säännöt sukunimen saamisesta tai muuttamisesta perhesuhteiden muuttuessa ovat siinä määrin vakiintuneet, että ne voidaan rinnastaa oikeudellisiin sääntöihin. Jos nimen muuttamiselle on kuitenkin haettu rekisteriviranomaisen tai tuomioistuimen vahvistus, tilanne rinnastuu viranomaisen päätökseen.
Pykälä vastaa voimassaolevaa sääntelyä lukuun ottamatta sitä, että ehdotetun säännöksen kirjoitusasu kattaa nyt sekä etu- että sukunimet. Sama muutos on tehty kaikkiin tämän luvun säännöksiin. Myös pykälässä käytettyjä käsitteitä on ajanmukaistettu.
35 §.Nimen määräytymiseen sovellettava laki. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan nimi määräytyy Suomen lain mukaan, jos henkilöllä, jonka nimestä on kysymys, on asuinpaikka Suomessa nimen määräytymisen perusteen syntyessä. Vastaavasti sellaisen henkilön, jolla on asuinpaikka vieraassa valtiossa, nimi määräytyisi pykälän 2 momentin mukaan asianomaisen asuinpaikkavaltion lain perusteella. Säännös ei kuitenkaan jälkimmäisessä tapauksessa osoita sovellettavaa aineellista lakia, vaan tämä jäisi asuinpaikkavaltion kansainvälisyksityisoikeudellisten sääntöjen varaan: olisi sovellettava sen valtion lakia, jota asianomaisen valtion viranomainen esillä olevassa tapauksessa soveltaisi. Jos asuinpaikkavaltion lainvalintasäännöt perustuvat asuinpaikkaperiaatteelle, sovellettaisiin tämän valtion aineellisia nimisäännöksiä. Jos taas asuinpaikkavaltiossa noudatettaisiin kansalaisuusperiaatetta, on myös Suomessa nimen määräytymistä ratkaistaessa sovellettava sen valtion aineellisia säännöksiä, jonka kansalainen henkilö on.
Säännöksessä on valittu liittymäksi henkilön asuinpaikka voimassa olevassa laissa käytetyn henkilön kotipaikan sijaan. Liittymän muuttaminen on perusteltua sen vuoksi, että asuinpaikka on Suomen henkilö- ja perheoikeudessa sekä kansainvälisissä säädöksissä nykyisin kotipaikkaa yleisemmin käytetty kansainvälisyksityisoikeudellinen liittymä. Muutos toteuttaa yleistä pyrkimystä käytettyjen liittymien yhdenmukaistamiseen. Kotipaikka ja asuinpaikka ovat kansainvälisen yksityisoikeuden käsitteinä sangen lähellä toisiaan. Muutoksesta ei arvioida koituvan suuria muutoksia nykyiseen käytäntöön. Erona on lähinnä vain se, että harkittaessa, missä valtiossa henkilöllä on asuinpaikka, ei kiinnitetä huomiota siihen, onko henkilö tarkoittanut asua maassa pysyväisluonteisesti, vaan arvio perustetaan puhtaasti tosiasiallisiin seikkoihin. Pyrkimyksenä on tällöin löytää se valtio, jossa asianomaisella henkilöllä on tosiasiallisesti keskeinen elämänympäristönsä.
Sovellettaessa 1 ja 2 momenttia on ratkaisevana ajankohtana pidettävä sitä hetkeä, jolloin nimen saamisen tai muuttumisen peruste syntyi. Jos nimen saaminen tai muuttuminen edellyttää viranomaiselle tehtävää ilmoitusta, olisi vastaavasti ratkaisevaa se, missä asianomaisella on asuinpaikka ilmoitusta tehtäessä. Henkilö, jolla nimen määräytymisen kannalta merkitsevänä ajankohtana on ollut asuinpaikka vieraassa valtiossa, ei siten taannehtivasti joutuisi Suomen lain alaiseksi muuttaessaan Suomeen.
Suomen kansalaisella on 3 momentin mukaan oikeus vaatia, että hänen sukunimensä määräytymiseen on sovellettava Suomen lakia, vaikka hänen asuinpaikkansa olisi vieraassa valtiossa. Vaatimus voidaan tehdä esimerkiksi haettaessa passia tai silloin, kun vieraassa valtiossa pysyvästi asunut Suomen kansalainen muuttaa takaisin Suomeen. Momenttiin sisältyvän valtuussäännöksen mukaan viranomaisesta, jolle vaatimus osoitetaan, säädetään valtioneuvoston asetuksella.
Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa sovelletaan nimiasioissa asuin- tai kotipaikkaperiaatetta kansalaisuusperiaatteen sijaan. Tämän vuoksi ja koska pohjoismaisissa suhteissa on käytännön kannalta tärkeää pyrkiä mahdollisimman laajaan toisen Pohjoismaan lakiin perustuvan oikeustilan tunnustamiseen, ei ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi ulottaa Suomen kansalaisen valintamahdollisuutta koskemaan niitä tilanteita, joissa asianomaisella henkilöllä on asuinpaikka Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa. Esimerkiksi sellaisen Suomen kansalaisen nimen määräytymistä, jolla on asuinpaikka Ruotsissa, arvioitaisiin aina Ruotsin lain mukaan.
Islannin kansalaisella on voimassaolevan nimilain kansainvälisyksityisoikeudellisten säännösten mukaan ollut oikeus vaatia nimensä määräytymistä Islannin nimijärjestelmän mukaan. Erillissääntelystä on voitu luopua sen myötä, että Suomen aineellisoikeudellisia säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi siten, että ne entistä laajemmin ottavat huomioon henkilön yhteydet vieraaseen valtioon ja siellä noudatettuun nimikäytäntöön.
Kun Suomen tuomioistuin vahvistaa adoption, alaikäisen lapsen sukunimi määräytyy 4 momentin mukaan Suomen lain perusteella. Suomen lakia sovelletaan näissä tilanteissa siitä riippumatta, missä lapsella on asuinpaikka.
Pykälän 5 momentissa on säännös sellaista tilannetta varten, jossa henkilöllä ei ole nimen määräytymisen kannalta merkityksellisenä ajankohtana asuinpaikkaa missään. Tuolloin nimen määräytymiseen sovelletaan ehdotetun säännöksen mukaan sen valtion lakia, johon asianomaisella kaikki seikat huomioon ottaen on läheisin yhteys. Säännös tulisi sovellettavaksi esimerkiksi silloin, kun turvapaikanhakija joko avioituu Suomessa tai saa täällä lapsen, mutta alkuperämaata ei voida enää pitää hänen asuinpaikkanaan eikä asuinpaikan toisaalta voida katsoa siirtyneen Suomeen. Tuolloin nimen määräytymiseen sovellettava laki määräytyisi sen valtion lain mukaan, johon hänellä yksittäiseen tapaukseen liittyen on läheisin yhteys.
Asuinpaikkaliittymän käyttöönottoa, asuinpaikattomien henkilöiden nimiasioihin sovellettavaa lakia ja Islannin kansalaisten erilliskohtelua koskevia muutoksia lukuun ottamatta säännökset vastaavat voimassaolevaa oikeutta. Käytettyjä käsitteitä ja asetuksenantovaltuutuksen sisältöä on kuitenkin ajanmukaistettu.
36 §.Suomen viranomaisen toimivalta nimeä koskevassa asiassa. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi Suomen viranomaisen toimivalta nimen muuttamista koskevassa asiassa. Suomen tuomioistuimen toimivallasta tutkia sukunimen menettämistä koskeva vaatimus säännellään 2 momentissa ja 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi yleistoimivallasta lapsen sukunimestä adoptiota vahvistettaessa. Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi niin sanotusta varatoimivallasta.
Ehdotetun 1 momentin pääsäännön mukaan Suomen viranomaisella on toimivalta nimen muuttamista koskevassa asiassa, jos henkilöllä on Suomessa asuinpaikka. Säännöksessä on valittu liittymäksi henkilön asuinpaikka voimassa olevassa laissa käytetyn henkilön kotipaikan sijaan. Valintaa on perusteltu 35 §:n yksityiskohtaisten perusteluiden yhteydessä.
Suomen kansalaisten osalta toimivaltaa on lisäksi laajennettu kansalaisuusperiaatteen hyväksi siten, että nimen muuttamista koskeva asia voidaan tutkia täällä, vaikka henkilön asuinpaikka ei ole Suomessa, jos henkilö on Suomen kansalainen ja hänellä on asuinpaikka jossain muussa valtiossa kuin Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa.
Jos Suomen kansalaisella on asuinpaikka Norjassa, Ruotsissa tai Tanskassa, hän ei voisi saada nimenmuutosasiaansa tutkituksi Suomessa, vaan hänen olisi haettava muutosta asuinpaikkavaltiossaan. Tämä johtuu siitä, että Suomessa annettua ratkaisua ei pidetä pätevänä sanotuissa valtioissa. Säännös kuvastaa lisäksi yleisempää pohjoismaista pyrkimystä siihen, että yleistoimivalta on vain yhden Pohjoismaan viranomaisilla. Koska Islannin voimassaoleva nimilainsäädäntö poikkeaa muiden Pohjoismaiden oikeudesta, voidaan Islannissa vakinaisesti asuvan Suomen kansalaisen nimenmuutosasia 1 momentin mukaan tutkia Suomessa.
Suomen kansalaisten osalta toimivaltasäännöstä on laajennettu suhteessa voimassa olevaan lakiin. Voimassa olevan lain mukaan Suomen viranomaisen toimivalta on Suomen kansalaista koskevassa asiassa riippuvainen siitä, että tunnustetaanko Suomessa annettu päätös siinä valtiossa, missä hänellä on asuinpaikka. Selvityksen saaminen vieraan valtion lain sisällöstä ja sen nimeä koskevien päätösten tunnustamista koskevista säännöksistä on osoittautunut usein hankalaksi erityisesti kaukaisemmista maista. Tästä syystä Suomen viranomaiset eivät ole aina voineet tutkia Suomen kansalaisen nimenmuutoshakemusta. Tilanne on muodostunut erityisen vaikeaksi tilanteessa, jossa hakijan asuinpaikan lainsäädännössä noudatetaan kansalaisuusperiaatetta ja näin ollen myöskään asuinpaikkavaltion viranomaiset eivät ole voineet tutkia nimenmuutosasiaa. Kansalaisuuteen perustuvan toimivaltaperusteen laajentamisella pyritään tarjoamaan parempaa palvelua Suomen kansalaisille myös niissä tilanteissa, joissa kansalainen asuu vieraassa valtiossa Pohjoismaiden ulkopuolella.
Nimen menettämistä koskevalla vaatimuksella tarkoitetaan 2 momentissa 33 §:ssä tarkoitettua vaatimusta sukunimen julistamista menetetyksi, kun joku on saanut uuden sukunimen, jonka käyttäminen olennaisessa määrin loukkaa oikeutta suojattuun nimeen tai tunnukseen. Tällöin Suomen tuomioistuimella olisi toimivalta ainoastaan silloin, kun vastaajalla on Suomessa asuinpaikka.
Kun adoptio vahvistetaan Suomessa, tuomioistuin voi antaa myös päätöksen lapsen sukunimestä. Yhdenmukaisesti niiden sääntöjen kanssa, jotka koskevat sukunimen määräytymistä adoption yhteydessä, ehdotetaan 3 momentissa, että Suomen tuomioistuimella olisi adoption vahvistamisen yhteydessä toimivalta antaa myös päätös alaikäisen lapsen sukunimestä, vaikka lapsella ei olisi täällä asuinpaikkaa.
Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan otettavaksi varatoimivaltaa koskeva säännös. Suomen viranomainen olisi ehdotetun säännöksen mukaan toimivaltainen käsittelemään nimiasian 1—3 momentissa lueteltujen tilanteiden lisäksi, jos asiaa ei voida ratkaista hakijan asuinpaikkavaltiossa ja asian ratkaisemiselle Suomessa on erittäin painava syy. Tällainen tilanne saattaa olla käsillä, jos hakijan asuinpaikkavaltio on sekasortoisessa tilassa.
Asuinpaikkaliittymän käyttöönottoa ja uutta 4 momenttia lukuun ottamatta säännökset vastaavat voimassaolevaa oikeutta. Suomessa annettu päätös tunnustetaan päteväksi siinä valtiossa, missä hänellä on asuinpaikka. Suomessa annettua päätöstä voidaan pitää pätevänä asuinpaikkavaltiossa muun muassa siitä syystä, että siellä noudatetaan kansalaisuusperiaatetta. Jos asuinpaikkavaltiossa noudatetaan lähtökohtaisesti asuinpaikkaperiaatetta mutta Suomessa annettua päätöstä pidetään kuitenkin pätevänä kansalaisuusliittymän vuoksi, ei tällöinkään ole estettä tutkia Suomen kansalaisen nimenmuutosasiaa Suomessa. Koska Suomen viranomainen on velvollinen viran puolesta tutkimaan, onko se asiassa toimivaltainen, se voi nyt käsillä olevassa tilanteessa joutua hankkimaan selvityksen vieraan valtion lain sisällöstä.
37 §.Vieraassa valtiossa vireillä olevan asian vaikutus. Pykälässä on säännös vieraassa valtiossa vireillä olevan asian niin sanotusta vireilläolovaikutuksesta (lis pendens) Suomessa. Tällä tarkoitetaan sitä, vaikuttaako nimeä koskevan asian viranomaiskäsittelyyn täällä se, että asian käsittelyn yhteydessä on tullut ilmi, että sama asia on jo aikaisemmin tullut vireille toisessa valtiossa. Viranomaisella ei kuitenkaan ole aktiivista velvollisuutta selvittää, onko asia vireillä toisessa valtiossa.
Säännöksen mukaan vireilläolovaikutus syntyisi, jos on ilmeistä, että vieraassa valtiossa annettava päätös tunnustetaan Suomessa. Jos tätä voidaan pitää ilmeisenä, Suomen viranomaisen on keskeytettävä saman, täällä myöhemmin tulleen asian käsittely, kunnes on selvitetty, tunnustetaanko vieraassa valtiossa annettu päätös täällä. Jos päätös tunnustetaan, asian käsittely täällä raukeaa. Säännös vastaa kansainvälisessä prosessioikeudessamme sovellettavia yleisiä periaatteita.
Jos sitä vastoin ei voida pitää ilmeisenä, että vieraassa valtiossa annettava päätös tulee täällä tunnustettavaksi, asian käsittely Suomessa voi jatkua vieraassa valtiossa vireillä olevasta menettelystä riippumatta. Tällainen tilanne voi syntyä erityisesti sen vuoksi, että vieraan valtion viranomaisen toimivalta perustuu sellaiseen seikkaan, jota ehdotuksen 39 §:n mukaan ei pidetä Suomessa hyväksyttävänä toimivallan perusteena, tai että menettelyssä on sellainen virhe tai puute, joka saman pykälän mukaan muodostaa perusteen jättää ulkomainen päätös tunnustamatta.
Vireilläolovaikutukseen ei kuitenkaan voitaisi vedota tapauksissa, joissa ulkomaisen ratkaisun odottaminen johtaisi asian ratkaisun kohtuuttomaan viivästymiseen verrattuna tilanteeseen, että asia ratkaistaisiin Suomessa. Pykälän 2 momentin mukaan viranomainen voi tällaisessa tilanteessa olla keskeyttämättä asian käsittelyä tai päättää, että jo keskeytynyttä käsittelyä jatketaan. Käsittelyn jatkamista vaativan olisi osoitettava ne seikat, joiden vuoksi ulkomaisesta viranomaisesta ei ole saatavissa ratkaisua tapauksen olosuhteisiin nähden kohtuullisessa ajassa.
Säännös on nykytilaan nähden uusi, mutta säännös on katsottu yleisesti tarpeelliseksi vähentämään päällekkäistä viranomaiskäsittelyä kahden eri valtion viranomaisessa asian käsittelyn ollessa kesken.
38 §.Sovellettava laki nimeä koskevassa asiassa. Kun Suomen viranomainen on 36 §:n mukaan toimivaltainen tutkimaan nimeä koskevan hakemuksen tai kanteen, on asia ehdotetun pykälän mukaan ratkaistava Suomen lain mukaan. Säännös vastaa nykytilaa.
39 §.Uuden nimen käyttöönoton pätevyys Suomessa. Nimen määräytymisestä perhesuhteiden perusteella säädetään ehdotuksen mukaan 35 §:ssä ja nimen muuttamisesta tai menettämisestä vieraassa valtiossa annetun päätöksen tunnustamisesta säädetään 40 §:ssä. Jos henkilö on muussa kuin 35 ja 40 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa tosiasiallisesti ottanut vieraassa valtiossa käyttöönsä uuden nimen, nimi voidaan 39 §:n perusteella katsoa päteväksi nimeksi myös Suomessa. Edellytyksenä on tällöin, että nimen käyttöönotto oli sallittua siinä valtiossa, jossa asianomaisella henkilöllä oli asuinpaikka käyttöönoton hetkellä.
Esimerkiksi eräissä commonlaw -maissa se, mikä nimi henkilöllä on, ei ole oikeudellinen vaan tosiasiallinen kysymys. Henkilön nimenä pidetään sitä nimeä, jolla hänet vakiintuneesti tunnetaan. Jos esimerkiksi Suomen kansalainen asuu pysyvästi Isossa-Britanniassa ja hän on siellä ottanut käyttöön uuden nimen, voitaisiin hänen siellä ottamansa uusi sukunimi ehdotetun säännöksen mukaan hyväksyä päteväksi Suomessa, vaikka hänelle ennen nimenmuutosta annetussa passissa olisikin vielä hänen aikaisempi nimensä. Edellytyksenä on, että hän esittää riittävän selvityksen siitä, että hän on Isossa-Britanniassa asuessaan ottanut vakiintuneesti käyttöönsä toisen nimen. Säännös vastaa nykytilaa sillä erotuksella, että viittaus kotipaikkaan on muutettu asuinpaikaksi.
40 §.Vieraassa valtiossa annetun päätöksen tunnustaminen. Vieraassa valtiossa annetun nimipäätöksen tunnustaminen ehdotetaan säänneltäväksi siten, että lähtökohtana olisi asuinpaikkaperiaate, mutta että myös henkilön kotipaikka- tai kansalaisuusvaltiossa annettu päätös olisi täällä pätevä. Pykälän mukaan ulkomainen päätös sukunimen muuttamisesta tai menettämisestä on katsottava Suomessa päteväksi, jos jokin seuraavista edellytyksistä on ollut olemassa päätöksen antamisen hetkellä:
1) päätöksen on antanut henkilön asuinpaikkavaltion viranomainen (1 momentti),
2) päätöksen on antanut henkilön kotipaikkavaltion viranomainen (1 momentti)
3) päätöksen on antanut jonkin muun valtion viranomainen, mutta se tunnustetaan päteväksi henkilön asuin- tai kotipaikkavaltiossa (1 momentti) tai
4) päätöksen on antanut sen valtion viranomainen, jonka kansalainen henkilö on (2 momentti).
Muussa kuin henkilön asuinpaikka-, kotipaikka- tai kansalaisuusvaltiossa annetut päätökset olisivat edellä 3 kohdassa mainitulla perusteella päteviä esimerkiksi silloin, kun asuin- tai kotipaikkavaltio tunnustaa asianomaisessa valtiossa annetun päätöksen päteväksi valtiosopimuksen nojalla henkilökohtaisista liittymistä riippumatta.
Pykälässä tarkoitetaan sekä tuomioistuimen että hallinnollisen viranomaisen päätöstä. Yleisten periaatteiden mukaan tunnustetaan ainoastaan lainvoimaiset päätökset eli sellaiset päätökset, joihin ei saa hakea muutosta varsinaisin muutoksenhakukeinoin. Tunnustamisen edellytyksenä on, että päätös on lainvoimainen alkuperävaltiossaan. Jos päätös ei ole voimassa alkuperävaltiossaan esimerkiksi sen vuoksi, että siihen on haettu muutosta tai se on kumottu taikka korvattu alkuperävaltiossa annetulla tai tunnustetulla päätöksellä, päätöstä ei tunnusteta Suomessakaan.
Pykälän mukaan vieraassa valtiossa annettu nimeä koskeva päätös tunnustetaan vain, jos nimi on sillä muutettu toiseksi taikka nimi on julistettu menetetyksi. Sen sijaan ratkaisua, jolla nimen muuttamista koskeva hakemus tai nimen menetetyksi julistamista koskeva vaatimus on hylätty, ei tunnusteta Suomessa. Eri asia on, että esimerkiksi ratkaisulla, jolla nimen muuttamista koskeva hakemus on hylätty, voi Suomessa käsiteltävässä nimen muuttamista koskevassa asiassa olla todistusvaikutusta harkittaessa esimerkiksi ulkomaiselle suvulle kuuluvan sukunimen suojaa.
Säännökset vastaavat nykytilaa sillä erotuksella, että 1 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa kotipaikka- ja kansalaisuusliittymän lisäksi riittäväksi liittymäksi päätöksen tunnustamistilanteissa katsottaisiin myös asuinpaikkaliittymä.
41 §.Vieraassa valtiossa annetun päätöksen tunnustamatta jättäminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi siitä, mitkä seikat estävät vieraassa valtiossa annetun päätöksen tunnustamisen Suomessa, vaikka 38 §:ssä säädetyt edellytykset olisivat olemassa. Kuten yllä, päätöksellä tarkoitetaan sekä tuomioistuimen että hallinnollisen viranomaisen päätöstä. Kieltäytymisperusteiden luettelo on tarkoitettu tyhjentäväksi.
Pykälän 1 kohdassa on niin sanottua epäsuoraa toimivaltaa koskeva säännös. Sen mukaan nimipäätöstä ei tunnusteta, jos päätöksen antaneen vieraan valtion viranomaisen toimivalta ei perustunut kenenkään osapuolen asuin- tai kotipaikkaan, kansalaisuuteen tai muuhun sellaiseen liittymään, jonka huomioon ottaen viranomaisella olisi ollut perusteltu syy ottaa asia käsiteltäväkseen. Ehdotettu säännös, joka jättää soveltajalleen harkintavaltaa, perustuu yleiseen periaatteeseen, ettei vastaajan voida edellyttää vastaavan sellaisen valtion tuomioistuimessa, johon asialla ei ole mitään järkevää yhteyttä. Vastaavasti nimipäätöstä, joka on annettu valtiossa, johon asialla ei ole mitään järkevää yhteyttä, ei tule tunnustaa päteväksi.
Pykälän 2 kohdan mukaan päätöksen tunnustamisesta voidaan kieltäytyä myös, jos saman asian käsittely on vireillä Suomessa ja asia oli Suomessa pantu vireille ennen ulkomailla annettuun päätökseen johtanutta menettelyä. Vireilläolovaikutuksesta ja aikaprioriteettiperiaatteesta johtuu, että vieraan valtion viranomaisen olisi tullut keskeyttää asian käsittely ja odottaa suomalaista päätöstä ennen ratkaisun antamista, koska asian käsittely oli tullut Suomessa vireille ensin.
Pykälän 3 kohdan mukaan päätöksen tunnustamisesta voidaan kieltäytyä myös, jos päätös on ristiriidassa sellaisen samasta asiasta annetun päätöksen kanssa, jonka käsittely oli Suomessa tullut vireille ennen ulkomailla annettuun päätökseen johtanutta menettelyä. Kieltäytymisperuste on siten olemassa silloin, jos ulkomainen päätös on annettu sitä aikaisemmasta suomalaisesta päätöksestä tietämättä tai siitä piittaamatta. Säännös ei sitä vastoin koske tilannetta, jossa suomalaista päätöstä on vieraassa valtiossa muutettu. Tällainen päätös, joka on tehty suomalaista päätöstä tietoisesti muuttaen, ei ole tässä tarkoitetulla tavalla ristiriidassa suomalaisen päätöksen kanssa.
Pykälän 4 kohdassa on säännös päätöksen tunnustamatta jättämisestä sillä perusteella, että se on ristiriidassa sellaisen vieraassa valtiossa aikaisemmin nimeä koskevan päätöksen kanssa, joka tunnustetaan Suomessa. Milloin päätösten on katsottava olevan keskenään ristiriidassa, on ymmärrettävä samalla tavoin kuin edellä 3 kohdassa selostetussa tilanteessa.
Pykälän 5 kohdan mukaan päätöstä ei tunnusteta myöskään, jos se on annettu menettelyssä, joka on vastoin Suomen oikeusjärjestyksen perusteita tai jos päätöksen tunnustaminen johtaisi tulokseen, joka on Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen. Tällä perusteella voidaan jättää tunnustamatta päätös, joka räikeästi poikkeaa niistä arvolähtökohdista, joille Suomen nimilainsäädäntö perustuu. Kysymys, onko päätös tällä perusteella jätettävä tunnustamatta, tulee ratkaista yksittäistapauksen olosuhteiden perusteella kiinnittäen huomiota siihen, mihin päätöksen tunnustamatta jättäminen johtaisi. Vakiintuneen käsityksen mukaan tällaisia niin sanottuja ordrepublic -lausekkeita on tulkittava suppeasti. Mitä pidetään Suomen oikeusjärjestyksen perusteisiin kuuluvana, ei ole täsmällisesti rajattavissa. Esimerkkinä 5 kohdassa tarkoitetusta menettelyllisestä virheestä voidaan mainita se, että vastaajalle ei ole annettu mahdollisuutta vastata kanteeseen. Ordrepublic -periaatteen vastainen olisi myös päätös, joka sotisi täällä vallitsevia moraalikäsityksiä vastaan. Pelkästään se seikka, että vieraassa valtiossa on päädytty toisenlaiseen tulokseen kuin mihin Suomen viranomainen tulisi, ei oikeuta pitämään ulkomaista päätöstä ordrepublic -periaatteen vastaisena.
Ehdotetuilla säännöksillä yhdenmukaistetaan vieraassa valtiossa annetun päätöksen tunnustamatta jättämistä koskevat säännökset vastaamaan yleisemminkin henkilö- ja perheoikeudessa sovellettuja säännöksiä. Pykälän 1 kohdan epäsuoraa toimivaltaa koskeva säännös on uusi ja 2—4 kohdan säännöksiä on muutettu siten, että ristiriitavertailu tehdään nimiasioiden vireilletuloajankohtien kesken eikä vinosti vireillepano- ja päätösajankohtien kesken kuten voimassa olevassa laissa. Pykälän 5 kohta vastaa voimassaolevaa oikeutta.
42 §.Vieraan valtion lain soveltamatta jättäminen. Pykälässä on kysymys ordrepublic -periaatteen toteuttamisesta 35 §:n 2 momenttia ja 39 §:ää sovellettaessa. Harkittaessa, johtaako vieraan valtion lain säännöksen soveltaminen Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen tulokseen, on otettava huomioon, mitä 39 §:n perusteluissa on sanottu. Säännös vastaa nykytilaa.
5 luku Erinäiset säännökset
43 §.Puhevalta nimeä koskevassa asiassa. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi puhevallasta tilanteessa, jossa on kysymys alaikäisen nimeä koskevasta asiasta. Pykälässä on säännös myös tilanteen varalta, jossa täysi-ikäinen ei kykene ymmärtämään asian merkitystä tai ilmaisemaan tahtoaan.
Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan alaikäisen nimeä koskevassa asiassa puhevaltaa käyttää lapsen huoltaja tai muu laillinen edustaja. Ehdotus vastaa nykytilaa. Jos lapsi on yhteishuollossa, vaaditaan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) 5 §:ssä asetetun huoltajien yhteistoimintavelvoitteen mukaisesti molempien huoltajien suostumukset. Jos vanhemmat eivät ole yhdessä lapsen huoltajia, päätösvalta erimielisyystilanteessa on lapsen huoltajalla, ellei huoltoa koskevasta tuomioistuimen päätöksestä muuta johdu.
Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi viittaussäännös holhoustoimesta annetun lain 29 §:n 2 momenttiin, jossa säädetään edunvalvojan oikeudesta edustaa päämiestään tämän henkilöä koskevassa asiassa. Tästä seuraa, että jos täysi-ikäinen nimenhakija ei kykene ymmärtämään nimiasian merkitystä tai ilmaisemaan tahtoaan, puhevaltaa käyttää nimeä koskevassa asiassa edunvalvoja. Säännöksen sanamuotoa on tarkennettu ja viittaussäännöstä on ajanmukaistettu, mutta säännös vastaa asiallisesti nykytilaa.
44 §.Alaikäisen itsemääräämisoikeus. Ehdotetussa pykälässä on säännökset alaikäisen itsemääräämisoikeudesta. Säännös täydentää 43 §:n puhevaltaa koskevaa säännöstä. Lisäksi pykälän säännökset täydentävät yleislakina sovellettavan hallintolain säännöksiä puhevallasta ja kuulemisesta. Koska nimi liittyy olennaisesti lapsen omaan identiteettiin ja jokapäiväiseen elämään, lapsen näkemykset on otettava huomioon lapsen iän ja kehitystason mukaisesti.
Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan 15 vuotta täyttäneellä alaikäisellä on nimeään koskevassa asiassa huoltajiensa ohella itsenäinen puhevalta. Tästä seuraa, että 15 vuotta täyttäneellä alaikäisellä on halutessaan mahdollisuus tehdä nimenmuutoshakemus omasta aloitteestaan. Jos huoltaja tai muu laillinen edustaja ei anna suostumusta 15 vuotta täyttäneen alaikäisen nimenmuutokselle, on alaikäisen oma mielipide ratkaiseva. 15 vuotta täyttäneen alaikäisen huoltajaa tai muuta laillista edustajaa on lähtökohtaisesti kuultava, mutta huoltajan tai muun laillisen edustajan kuulemisen puuttuminen ei estä asian ratkaisemista tilanteessa, jossa huoltajan olinpaikkaa ei tiedetä tai häntä ei tavoiteta. Jos huoltaja ei vastaa nimiviranomaisen hänelle lähettämään kirjeeseen, katsotaan, että huoltajalle on varattu asiassa tilaisuus tulla kuulluksi. Ehdotus vastaa nykyistä soveltamiskäytäntöä, mutta säännöksen sanamuotoa on täsmennetty 15-vuotiaan alaikäisen nimenhakijan osalta.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi alaikäisen suostumuksesta häntä itseään koskevassa nimiasiassa. Alaikäisen nimenmuutosta ei voida hyväksyä ilman 12 vuotta täyttäneen alaikäisen kirjallista suostumusta. Tästä seuraa, että 12 vuotta täyttäneellä alaikäisellä on oikeus vastustaa omaa nimenmuutostaan, eikä hänen tarvitse esittää vastustukselleen perusteluita. Suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos alaikäinen ei esimerkiksi mielenterveyden häiriön, kehitysvammaisuuden tai muun vastaavan syyn kuten esimerkiksi tajuttomuustilan vuoksi ymmärrä nimiasian merkitystä tai ei kykene ilmaisemaan tahtoaan. Mainitulla kykenemättömyydellä tarkoitetaan kyvyn jatkuvaa puutetta eikä lyhytaikaista ja ohimenevää tilaa. On kuitenkin huomattava, ettei lapsen vakava sairaus tai vammaisuus automaattisesti tarkoita sitä, että lapsi olisi kykenemätön ilmaisemaan tahtoaan.
Ehdotettu 12 vuoden ikäraja vastaa nykylaissa asetettua 12 vuoden ikää. Se on myös johdonmukainen muussa lainsäädännössä yleisesti käytetyn lapsen itsemääräämisoikeudelle asetetun ikärajan kanssa. Säännöksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole se, että suostumuksen selvittäminen rajattaisiin kategorisesti pois alle 12-vuotiailta. Tilanteessa, jossa lapsi ei ole vielä täyttänyt 12 vuotta, mutta on lähestymässä 12 vuoden ikää, on usein tarpeen selvittää myös alle 12-vuotiaan alaikäisen mielipide, koska lapsen nimeä ei voida muuttaa ilman lapsen suostumusta enää sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt 12 vuotta. Tästä syystä säännöksen mukaan nimenmuutosta ei voida hyväksyä tätä nuoremmankaan lapsen tahdon vastaisesti, jos lapsi on niin kehittynyt, että hänen mielipiteeseensä voidaan kiinnittää huomiota. Säännös vastaa nykytilaa.
Tämän lain alaikäisen itsemääräämisoikeutta koskevien säännösten lisäksi on huomattava, että lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain 4 §:n 2 momentin mukaan huoltajan tulee keskustella lasta koskevasta henkilökohtaisesta asiasta tämän kanssa, jos se lapsen ikään ja kehitystasoon sekä asian laatuun nähden on mahdollista. Päätöstä tehdessään hänen on kiinnitettävä huomiota lapsen mielipiteeseen ja toivomuksiin. Lapsen mielipiteen huomioon ottamista koskeva velvollisuus ei ole mainitun lain mukaan sidottu tiettyihin ikärajoihin. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettua lakia sovelletaan täydentävästi tämän lain ohella.
45 §.Alaikäisen nimen muuttamista koskevat rajoitukset. Ehdotetussa pykälässä säädetään niistä rajoituksista, jotka koskevat alaikäisen nimen muuttamista. Pykälän 1 ja 2 momentin rajoituksista voidaan poiketa erityisellä syyllä.
Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan alaikäisen nimen muuttamista ei ilman erityistä syytä voida hyväksyä, jos lapsen etu- tai sukunimeä on muutettu jo aiemmin kolme kertaa ennen kuin hän täyttää 12 vuotta. Kyseessä on etu- ja sukunimeä koskevien muutosten yhteenlaskettu lukumäärärajoitus, eikä mukaan lukumäärärajoitusta laskettaessa oteta lapselle ensimmäisenä ilmoitettuja etu- ja sukunimiä.
Ehdotettu kolmen kerran lukumäärärajoitus mahdollistaa sellaiset yleisimmät lapsen nimenmuutostilanteet, jotka ovat seurausta lapsen perhesuhteissa tapahtuneista muutoksista kuten lapsen vanhempien avioitumisesta. Ehdotettu uusi säännös on kuitenkin perusteltu lapsen edun toteuttamista varten tilanteissa, joissa lapsen nimeä toistuvasti muutetaan. Toistuvat nimenmuutokset eivät tue lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 8 artiklassa todettua lapsen oikeutta säilyttää oma nimensä. Toisaalta saattaa esiintyä tilanteita, joissa momentissa ehdotetusta lukumäärärajoituksesta on tarpeen voida poiketa erityisestä syystä. Erityiseksi syyksi nimen muuttamiselle lukumäärärajoituksen estämättä voidaan katsoa esimerkiksi tilanne, jossa lapsen nimiyhteys vanhempaansa on katkennut vanhemman tekemän oman nimenmuutoksensa johdosta, ja nyt tavoiteltu lapsen nimenmuutos palauttaisi nimiyhteyden alaikäisen lapsen ja vanhempansa välille, ja lapsen nimenmuutosta on pidettävä lapsen edun mukaisena. Lapsen edun mukaisuutta tulee harkita yksittäistapauksessa vallitsevien olosuhteiden perusteella kokonaistilanne huomioon ottaen. Säännös on rajattu alle 12 vuotta täyttäneisiin alaikäisiin, koska lapsen itsemääräämisoikeuden kasvaessa hänen tosiasialliset mahdollisuutensa tehokkaasti vastustaa omaa nimenmuutostaan kasvavat.
Ehdotetun pykälän 2 momentin mukaan lapsen sukunimeä koskevaa muutosta ei ilman erityistä syytä voida hyväksyä, jos muutos johtaisi siihen, että lapsen nimiyhteys kumpaankin vanhempaan katkeaisi. Nimenmuutosta ei voida ilman erityistä syytä saman momentin mukaan myöskään hyväksyä, jos muutos johtaisi siihen, että perheen alaikäisillä täyssisaruksilla olisi eri sukunimet. On johdonmukaista, että alaikäisen lapsen nimenmuutostilanteessa sovelletaan lähtökohtaisesti samoja periaatteita kuin lapsen sukunimen määräytymisessä. Ehdotettu säännös sallii kuitenkin erityisolosuhteiden ottamisen huomioon ehdotettua 6 §:n 1 ja 2 momenttia joustavammin. Mitä nuoremmasta lapsesta on kysymys, sitä tärkeämmäksi muodostuu kysymys lapsen ja vanhemman välisestä sekä täyssisarusten keskinäisestä nimiyhteydestä. Vastaavasti lapsen itsemääräämisoikeuden kasvaessa nimiyhteyden merkitys vähenee.
Pykälän 2 momentissa ehdotetuista nimiyhteyttä korostavista rajoituksista voidaan poiketa erityisestä syystä. Erityisenä syynä voidaan pitää esimerkiksi 16 §:n 5 kohdassa tarkoitettua tilannetta, jossa huostaan otetulle lapselle haetaan sijaisvanhemman sukunimeä sen estämättä, että lapsen nimiyhteys oikeudelliseen vanhempaan tai täyssisarukseen katkeaa. Erityisenä syynä täyssisarusten välisen nimiyhteyden katkeamiselle voidaan pitää myös esimerkiksi tilannetta, jossa lapsi muuttaa asumaan toisen vanhempansa luokse, ja lapsen sukunimi halutaan muuttaa vastaamaan sen vanhemman nimeä, jonka luona hän asuu. Kyseessä on tapauskohtainen harkinta, jonka keskiössä on lapsen etu. Säännös on uusi, mutta vastaa nykyistä soveltamiskäytäntöä. Se on perusteltu perheen keskinäisen nimiyhteyden mahdollistamiseksi ja täyssisarusten yhdenvertaisuuden edistämiseksi.
Ehdotetun pykälän 3 momentin mukaan lapsen sukunimi on mahdollista muuttaa toisen vanhemman sukunimeksi lapsen kuoleman jälkeen vain, jos vanhemmuus on tunnustamisen perusteella vahvistettu vasta sen jälkeen, kun lapsi on kuollut. Lapsen vanhemmat voivat pitää inhimillisistä syistä tärkeänä, että lapsen sukunimi voidaan muuttaa toisen vanhemman sukunimeksi vielä lapsen kuoleman jälkeen. Säännös vastaa pääosin nykytilaa, mutta sen sanamuotoa on ehdotettu ajanmukaistettavaksi siten, että säännöksessä käytettäisiin ilmaisuja ”vanhemman” ja ”vanhemmuuden” isän ja isyyden sijaan, jotta säännös kattaisi myös ne mahdolliset tilanteet, joissa naispuolisen henkilön vanhemmuus on vahvistettu tunnustamisen perusteella. On huomattava, että tämä ei voimassaolevan lainsäädännön mukaan ole Suomessa mahdollista.
46 §.Tarkemmat säännökset. Ehdotetussa pykälässä on asetuksenantovaltuus tarkempien säännösten antamiseksi nimiasioissa käytettävistä lomakkeista ja siitä viranomaisesta, jonka tehtäviin lomakkeiden vahvistaminen kuuluu. Lomakkeet kattavat myös sähköisessä järjestelmässä käytetyt lomakkeet. Nykyinen nimiasetus on annettu nimilain nojalla. Ehdotetun lain 47 §:n 2 momentin mukaan voimassa oleva nimilaki kumotaan. Samalla kumoutuvat sen perusteella annetut alempiasteiset säädökset. Tästä syystä ehdotettuun nimilakiin tarvitaan asetuksenantovaltuus tarkempia säännöksiä varten. Luonnosta valtioneuvoston asetukseksi ei ole katsottu tarkoituksenmukaiseksi valmistella vielä tässä vaiheessa lain voimaantuloajankohta huomioon ottaen.
6 luku Voimaantulo
47 §.Voimaantulo. Pykälän 1 momentissa on voimaantulosäännös. Tarkoituksena on, että laki tulisi voimaan noin vuoden kuluttua sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. Lain täytäntöönpanoon on varattava riittävästi aikaa erityisesti uudesta lainsäädännöstä johtuvien välttämättömien muutosten tekemiseksi väestötietojärjestelmään ja uusien sähköisten käsittelyjärjestelmien luomiseksi. Pitkä siirtymäaika on tarpeen myös uusien toimintakäytäntöjen suunnittelemista sekä riittävää tiedotusta ja koulutusta varten.
Pykälän 2 momentin säännöksellä kumotaan nykyinen nimilaki. Voimassaolevaan nimilakiin viitataan kumottuna lakina sekaannuksen välttämiseksi.
48 §.Lain soveltaminen. Pykälän 1 momentissa todetaan pääsääntö, jonka mukaan uudella lailla ei tulisi olemaan taannehtivia vaikutuksia. Uutta lakia sovellettaisiin lähtökohtaisesti vain nimiasioihin, jotka ovat tulleet vireille sinä päivänä, kun uusi laki tulee voimaan tai sen jälkeen. Nimiasiaa koskevassa muutoksenhakumenettelyssä määräävänä on niin ikään asian alkuperäinen vireilletulopäivämäärä eikä se päivämäärä, jona muutoksenhakua koskeva asia tuli vireille. Siirtymäsäännös koskee sekä nimiasioissa sovellettavia aineellisia edellytyksiä että nimiasioissa sovellettavia menettelysäännöksiä. Nimiasian käsittelyssä ja muutoksenhaussa sovelletaan usein täydentävästi myös esimerkiksi hallintolain tai hallintolainkäyttölain säännöksiä. Tästä syystä pykälässä ei viitata vain kumottuun lakiin. Säännös ei estä kumotun lain voimassa ollessa ratkaistun asian käsittelemistä uudelleen uuden lain perusteella, jos hakija laittaa vireille uuden hakemuksen uuden lain voimaantulon jälkeen. Lisäksi jos tuomioistuin on muutoksenhaun yhteydessä palauttanut asian maistraatin käsiteltäväksi, tuomioistuimen uudelleen käsiteltäväksi palauttamaan asiaan sovelletaan säännöksen mukaan uuden lain säännöksiä.
Uudella lailla ei siis lähtökohtaisesti muutettaisi nimeä, jota koskeva asia on ratkaistu tai joka on merkitty väestötietojärjestelmään ennen lain voimaantuloa. Lain 49 ja 50 §:ssä ehdotetaan kuitenkin säädettäväksi tätä koskevista poikkeuksista. Ehdotetut poikkeukset koskevat nimivelvoitteen täyttämistä ja uuden lain vaikutusta kumotun lain 7 §:n 3 momentissa tarkoitettuihin henkilökohtaisessa käytössä oleviin sukunimiin. Poikkeuksia selostetaan tarkemmin mainittujen pykälien kohdalla.
Uusi laki tarjoaa avioituville huomattavasti aiempaa laajemman mahdollisuuden muuttaa sukunimeään vihkimisen yhteydessä. Samalla ehdotetaan, että avioituessa muuttuvan nimen lainmukaisuus on selvitetty ennen vihkimistä avioliiton esteiden tutkinnan yhteydessä. Tästä syystä uuden lain puolison nimeä koskevat säännökset voivat tulla sovellettaviksi vain niissä tilanteissa, joissa avioliiton esteiden tutkintaa on pyydetty uuden lain voimaantulon jälkeen. Jos avioliiton esteiden tutkintaa on pyydetty ennen lain voimaantuloa, sukunimen muuttamiseen vihittäessä sovelletaan ehdotetun pykälän 2 momentin mukaan kumottua lakia. Sukunimen muuttamiseen avioliiton aikana sovelletaan 1 momentin perusteella uutta lakia, jos hakemus tästä on tehty uuden lain voimaantulon jälkeen. Näin puolisot, jotka eivät vihittäessä ole voineet ottaa käyttöön uuden lain mukanaan tuomia sukunimivaihtoehtoja, saavat tähän mahdollisuuden vihkimisen jälkeen hakemusmenettelyn kautta.
49 §.Nimivelvoitteen täyttäminen. Pykälän mukaan uuden lain nimivelvoitetta koskevia säännöksiä olisi sovellettava taannehtivasti. Poikkeus on perusteltu, koska voimassaolevat säännökset nimivelvoitteen täyttämiseksi ovat osin puutteelliset. Säännöksillä pyritään turvaamaan lapsen etua ja lapsen oikeutta nimeen. Jos lapsi on syntynyt ennen uuden lain voimaantuloa, nimivelvoitteen täyttämistä koskevaan määräaikaan sovelletaan kumottua lakia. Jos nimivelvoitteen täyttäminen ei perustu lapsen syntymään vaan esimerkiksi siihen, että suomalaiseen väestötietojärjestelmään on ennen uuden lain voimaantuloa merkitty vieraasta valtiosta Suomeen muuttanut henkilö, jolla ei ole etu- tai sukunimeä, lasketaan määräaika ehdotetun säännöksen mukaan uuden lain voimaantulopäivämäärästä.
50 §.Henkilökohtaisessa käytössä olevat sukunimet. Kumotun lain 7 §:n 3 momentissa säädetään mahdollisuudesta ottaa yhteisen sukunimen edellä henkilökohtaiseen käyttöön nimi, joka hänellä viimeksi oli naimattomana ollessaan tai avioliittoon mennessään. Henkilökohtaiseen käyttöön otettu nimi ei kumotun lain mukaan periydy, eikä henkilökohtaista nimeä voi ottaa kuin toinen puolisoista. Uuden lain 5 §:ssä säädetään sukunimiyhdistelmistä. Sukunimiyhdistelmä voi periytyä lapsille ja molemmat puolisot voivat halutessaan ottaa sukunimiyhdistelmän.
Pykälässä ehdotetaan, että kumotun lain 7 §:n 3 momentissa tarkoitettua yhteisen sukunimen ja henkilökohtaista käyttöä varten otetun sukunimen yhdistelmää pidetään uuden lain voimaantulon jälkeen ilman eri hakemusta uuden lain 5 §:ssä tarkoitettuna sukunimiyhdistelmänä. Sähköistä väestötietojärjestelmää on tarkoitus uusia siten, että ehdotettu muutos tulee olemaan teknisesti mahdollista toteuttaa. Ehdotetusta järjestelystä on etua sekä nimen kantajalle että viranomaisille. Nimen kantajan ei ehdotuksen mukaan tarvitse tehdä erillistä hakemusta henkilökohtaiseen käyttöön otetun nimen ja yhteisen nimen yhdistelmän muuttamiseksi 5 §:n mukaiseksi nimiyhdistelmäksi. Koska avioliiton kautta saatua sukunimeä ei edelleenkään voisi siirtää uudelle puolisolle eikä puolison sukunimeä voisi ottaa ilman tämän suostumusta, nimiyhdistelmän oikeudellisen luonteen muuttumisesta ei ennakoida koituvan haittoja kolmansille osapuolille tai puolisoille itselleen. Järjestely helpottaa myös viranomaisten työtä. Kahden eri nimijärjestelmän ylläpitäminen muodostuisi liian monimutkaiseksi ja kalliiksi pitää yllä. Kahden eri nimijärjestelmän rinnakkainen olemassaolo olisi lisäksi altis virheille.
51 §.Nimilautakunnan jäsenten toimikausi. Pykälässä on siirtymäsäännös, joka koskee nykyisen nimilautakunnan toimikautta. Ehdotuksen mukaan nimilautakunnan jäsenet jatkavat tehtävässään määräajan, joksi heidät on määrätty. Nimilautakunnan nykyinen toimikausi jatkuu vuoden 2019 loppuun saakka.
52 §.Kansainvälistä yksityisoikeutta koskevat säännökset. Pykälässä on siirtymäsäännös, joka koskee kansainvälisen yksityisoikeuden alaan kuuluvia säännöksiä. Ehdotetun pykälän mukaan kumotun lain 6 luvun säännöksiä sovelletaan, jos nimen määräytymisen peruste on syntynyt, ilmoitus tehty taikka asia on tullut vireille ennen tämän lain voimaantuloa.
53 §.Viittaukset aikaisempaan lakiin. Pykälä sisältää oikeusohjeen niiden tilanteiden varalle, joissa laissa tai asetuksessa on viitattu lainkohtaan, jonka tilalle on tullut tämän lain säännös. Kumotun lain sijaan sovelletaan tuolloin uutta lakia.