1.1  Tausta

1.2  Valmistelu

Työ- ja elinkeinoministeriön, sisäministeriön, ulkoministeriön, sosiaali- ja terveysministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäälliköt asettivat 17.4.2020 ulkomaalaislainsäädännön ja lupamenettelyjen kehittämishankkeen pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmaan sisältyvien maahanmuuttoon liittyvien säännösten ja menettelyjen kehittämiseksi.  

Kehittämishanke organisoitiin työryhmiksi, joita oli viisi. Näistä kaksi, lainsäädäntöryhmä ja viranomaismenettelyt ja sähköiset ratkaisut -ryhmä, liittyy tämän hallituksen esityksen tematiikkaan. Muut työryhmät liittyivät opiskelijoiden ja tutkijoiden maahantuloon (HE 232/2021 vp), kausityöntekijöiden maahantuloon (HE 294/2021 vp, sk 294/2021), ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön ehkäisemiseen (HE 253/2020 vp, sk 554/2021) ja luonnonmarjanpoimijoiden aseman turvaamiseen (HE 42/2021 vp, sk 487/2021), joista kustakin on jo aiemmin annettu omat hallituksen esityksensä. Kehittämishanke muodostaa kokonaisuuden, jossa monet asiat liittyvät ja vaikuttavat toisiinsa. Keskeistä on ollut myös UMA:n eli ulkomaalaisasioiden käsittelyjärjestelmän kehittäminen samaan aikaan ja liittää muiden tietojärjestelmien liittymäpinnat siihen, varmistaa tiedonkulku viranomaisten välillä ja lupa-asioihin liittyvien muiden tahojen, kuten työnantajien ja oppilaitosten toiminnot prosessissa. Valmistelun aikana lainsäädäntöryhmä ja viranomaismenettelyt ja sähköiset ratkaisut -ryhmä yhdistettiin ja ne jatkoivat työskentelyään yhdessä. 

Hallitusohjelman mukaan työperusteisten oleskelulupahakemusten nopea ja sujuva käsittely varmistetaan tavoitteena keskimäärin kuukauden käsittelyaika. Hakemusten käsittelyä tehostetaan ja nopeutetaan vahvistamalla edustustoverkkoa sekä purkamalla prosesseihin liittyviä pullonkauloja selvitysten pohjalta. Suomeen töihin tulevien osalta varmistetaan, että he saapuvat maahan työntekoon tarkoitetulla luvalla (muun muassa turistiviisumien käytön kitkeminen). Uudistuksissa otetaan huomioon ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön torjunta. Työsuojeluvalvonnan resursseja lisätään työturvallisuuden, harmaan talouden torjunnan, palvelussuhteen ehtojen valvonnan sekä ulkomaisen työvoiman valvonnan tehostamiseksi. Viranomaisten keskinäistä tiedonkulkua parannetaan. Työvoiman liikkuvuuden ja kohtaannon varmistamiseksi sekä saatavuusharkinnan joustavoittamiseksi arvioidaan tarve alueellisten työlupalinjausmenettelyjen yhdistämiseksi laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Työperäisessä maahanmuutossa EU- ja ETA-alueen ulkopuoliseen työvoimaan sovelletaan saatavuusharkintaa eurooppalaisen valtavirran mukaisesti. 

Esitykseen sisältyvät ehdotukset on valmisteltu työ- ja elinkeinoministeriön johtamassa työryhmässä. Valmisteluun ovat osallistuneet sisäministeriö, ulkoministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Maahanmuuttovirasto, Uudenmaan, Pirkanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kaakkois-Suomen TE-toimistot, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Ahvenanmaan työmarkkina- ja opintopalveluviranomainen (AMS), Rajavartiolaitos ja Business Finland.  

Valmistelussa on otettu huomioon edellä mainitut selvitykset. 

Hankkeen aikana on esityksen sisällöstä ja tavoitteista järjestetty seuraavat kuulemiset ja keskustelut:  

1) Työperäisen maahanmuuton pyöreä pöytä –tilaisuudet 1.9.2020 ja 1.3.2021, jossa olivat edustettuina Matkailu ja ravintolapalveluliitto MaRa ry, Posti- ja logistiikka-alan unioni, SAK, Kiinteistötyönantajat ry, Suomen Yrittäjät ry, Akava ry, AKT ry, Teknologiateollisuus ry, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Teollisuusliitto ry, Keskuskauppakamari, EK, Kaupan liitto ja Tehy ry. 

2) Helsingin seudun kauppakamarin yritysraadin keskustelut 7.2. ja 27.9.2021 sekä 17.1.2022. Yritysraadin kokoonpanoon kuuluvat 2021-2023 Barona It Oy, Barona HoReCa Oy, Barona sote, Paulig/Gold&Green, HOK-Elanto, Compass Group FS Finland Oy, EEX Global, VTT, Lidl Suomi Oy, Arctic HR Oy, Finland Relocation Oy, Varuboden-Osla, Krapihovi Oy, Inission Lohja Oy, Wärstilä Oyj, Arffman, Nokia, FinVector Oy, Charles River Discovery Research Services Finland Oy, Teollisuuden Voima Oyj, HT Laser, Skanska Talonrakennus Oy, SOL, ISS Palvelut Oy, Planmeca, Nordics at GE Healthcare ja Supercell. Yritysraadin koordinaattoreina toimivat edustajat Helsingin seudun kauppakamarista, työ- ja elinkeinoministeriöstä ja Maahanmuuttovirastosta.  

3) Talent Boost –ohjausryhmä. Ohjausryhmää puheenjohtavat työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäälliköt ja ryhmässä ovat edustettuna TEM:n ja OKM:n lisäksi SM, VM, UM, STM, Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun kaupungit, Business Finland, seutukunnat, ELY-keskukset, TE-toimistot ja vuodesta 2021 alkaen Migri, OPH ja DVV. Kehittämishanketta on käsitelty kokouksissa 25.5.2020, 2.2. ja 22.9.2021. 

4) Työministeriön työryhmät: työllisyysjohtoryhmä, joka on ministeriön sisäinen työryhmä, 16.6. ja 15.12.2021, sekä Palvelut, etuudet ja osallisuus –alatyöryhmä, jossa ovat edustettuina Kuntaliitto, Kuntatyönantajat, EK, Suomen Yrittäjät ry, Akava ry, SAK ja STTK, 17.6. ja 8.12.2021. 

Esitys on käsitelty kuntatalouden ja – hallinnon neuvottelukunnassa 8.6.2022. 

2.1  Ulkomaalaislain työntekoa ja elinkeinon harjoittamista koskeva sääntely

2.2  Sertifioidut työnantajat

Voimassa olevassa ulkomaalaislaissa ei säädetä sertifioiduista työnantajista. Laissa ei säädetä, että työnantaja, joka hoitaa velvoitteensa viranomaisia ja työntekijöitään kohtaan siten kuin lait ja määräykset velvoittavat, voisi hyötyä prosessista jotenkin. Hyvin asiansa hoitavan työnantajan liiketoiminta voi kärsiä siitä, että viranomaisen käsittelyssä oleskelulupahakemusten käsittely kestää vireillä olevien hakemusten suuresta lukumäärästä ja hakemusten epätäydellisyydestä johtuen.  

2.3  Työntekijän ja yrittäjän oleskelulupahakemuksen käsittelyjärjestys

Työntekijän oleskelulupa on työnteon perusteella myönnettävä oleskelulupa, joka oikeuttaa työntekoon luvassa mainitulla ammattialalla tai vaihtoehtoisesti tietyn työnantajan palveluksessa. Kysymyksessä on työntekoa varten myönnettävä lupa, jota on haettava silloin, kun työnteko ei ole mahdollista muiden lainkohtien nojalla. Työntekijän oleskeluluvan erottaa muista työnteon perusteella myönnettävistä luvista menettelyn kaksivaiheisuus, vaikka hakijan kannalta kysymys onkin yhdestä hakemuksesta.  

Ulkomaalaislain 73 §:n mukaisesti työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto) arvioi ensin osapäätöksessään työntekijän oleskeluluvan työvoimapoliittiset edellytykset eli työhön sopivan, työmarkkinoilla käytettävissä olevan työvoiman saatavuuden kohtuullisessa ajassa varmistaen, että työntekijän oleskeluluvan myöntäminen ei estä työhön sopivan, työmarkkinoilla käytettävissä olevan henkilön työllistymistä. Harkitessaan työntekijän oleskeluluvan myöntämistä, TE-toimisto ottaa huomioon ulkomaisen työvoiman käytön yleisiä edellytyksiä koskevat valtioneuvoston päätöksellä annetut valtakunnalliset linjaukset sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskus) alueelliset linjaukset, joiden laadintaan myös työmarkkinaosapuolet ulkomaalaislain 71 §:n nojalla osallistuvat.  

TE-toimisto myös varmistaa, että työntekijän oleskelulupa myönnetään vain edellytykset täyttävälle henkilölle, jos työssä vaaditaan erityistä pätevyyttä tai hyväksyttyä terveydentilaa, ja että työnantajan hakemukseen liittämät selvitykset ja vakuutus ovat 72 §:ssä säädetyn mukaiset. Työnantajan on liitettävä työntekijän oleskelulupahakemukseen työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 4 §:ssä tarkoitettu selvitys työnteon keskeisistä ehdoista, vakuutus siitä, että ehdot ovat voimassa olevien säännösten ja asianomaisen työehtosopimuksen mukaiset tai, jos työehtosopimusta ei ole sovellettava, että ne vastaavat työmarkkinoilla vastaavissa tehtävissä toimiviin työntekijöihin noudatettavaa käytäntöä, ja TE-toimiston vaatiessa selvitys siitä, että työnantaja on huolehtinut ja vastaisuudessa kykenee huolehtimaan velvoitteistaan työnantajana. 

Yrittäjän oleskeluluvan myöntäminen perustuu harkintaan, jossa tulee varmistaa, että yritystoiminnalla on kannattavan toiminnan edellytykset. Menettely on tässäkin kaksivaiheinen siten, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ratkaisee ensin yrittäjän oleskeluluvan myöntämiselle 76 §:ssä säädettyjen edellytysten täyttymisen, minkä jälkeen Maahanmuuttovirasto myöntää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tekemän myönteisen osapäätöksen jälkeen ulkomaalaiselle yrittäjän oleskeluluvan, jollei 36 §:stä muuta johdu. 

Ulkomaalaislain 83 §:n 2 momentin ja 84 §:n 2 momentin mukaan TE-toimiston ja ELY-keskuksen tekemän myönteisen osapäätöksen jälkeen Maahanmuuttovirasto myöntää oleskeluluvan, jos 36 §:n mukaiset luvan myöntämisen yleiset edellytykset täyttyvät. Jos TE-toimiston tai ELY-keskuksen tekemä osapäätös on kielteinen, ei oleskelulupaa voida myöntää.  

Vaikka etukäteen olisi tiedossa, että Maahanmuuttovirasto ei voi myöntää hakijalle oleskelulupaa Suomeen, TE-toimiston tai ELY-keskuksen on tehtävä osapäätös. Tällöin osapäätös jää turhaan tehdyksi kuormittamaan TE-toimiston ja ELY-keskuksen resursseja ja siten pidentää hakemusten keskimääräistä käsittelyaikaa. Maahanmuuttoviraston arvion mukaan tällaisia tapauksia on vuosittain 40–50 kappaletta. 

2.4  Ulkoisten palveluntarjoajien rooli oleskelulupaprosessissa

Ulkomaalaislakiin on lisätty 1.6.2015 voimaan tulleella lailla säännökset ulkomailla oleskelulupa-asioihin liittyvien tiettyjen tehtävien antamisesta toisen Schengen-valtion edustustolle tai viimesijaisesti ulkoiselle palveluntarjoajalle.  

2.5  Valvonta ja työsuojeluviranomaisen ilmoituskynnys poliisille

Ulkomaalaislain 86 §:n 2 momentin mukaan, jos työsuojeluviranomaisella on todennäköisiä perusteita epäillä rikoslain (39/1889) 47 luvun 6 a §:ssä säädetyn luvattoman ulkomaisen työvoiman käytön, tämän lain 185 §:n 1 momentissa säädetyn ulkomaalaisrikkomuksen tai 186 §:ssä säädetyn työnantajan ulkomaalaisrikkomuksen tapahtuneen, työsuojeluviranomaisen on ilmoitettava asiasta poliisille. 

Ilmoitusvelvollisuuden sisältö on hiukan erilainen kuin muissa työsuojeluviranomaisen valvonnassa olevissa asioissa. Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (44/2006) 50 §:n mukaan, jos on todennäköisiä perusteita epäillä, että on tehty työsuojeluviranomaisen valvottavana olevassa laissa tai rikoslain (39/1889) 44 luvun 1 §:n 1 momentin 8–10 kohdassa tai 47 luvussa rangaistavaksi säädetty teko, työsuojeluviranomaisen on tehtävä siitä ilmoitus poliisille esitutkintaa varten. Ilmoitus voidaan kuitenkin jättää tekemättä, jos tekoa on pidettävä olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä eikä yleinen etu vaadi ilmoituksen tekemistä. 

Näin ollen työsuojeluviranomaisen on tällä hetkellä ilman vähäisyysharkintaa ilmoitettava poliisille aina kun se havaitsee, että työtä on tehty työnteko-oikeudetta, havaitessaan että työnantaja on antanut viranomaiselle virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja ulkomaalaisen työnteon ehdoista taikka työtehtävistä ja niiden asettamista vaatimuksista tai kun työnantaja on jättänyt ilmoittamatta TE-toimistolle palkkaamastaan kolmannen maan kansalaisesta tai jättänyt ilmoittamatta työpaikan luottamusmiehelle, luottamusvaltuutetulle ja työsuojeluvaltuutetulle ulkomaalaisen nimen sekä sovellettavan työehtosopimuksen.  

Erilainen kynnys on perua siitä, että ulkomaalaislakia säädettäessä vuonna 2003, ei työsuojeluviranomainen vielä tehnyt nykyisenlaista ulkomaalaisvalvontaa. Työsuojelun ilmoitusvelvollisuutta perustellaan HE 28/2003 vp (s. 247) sillä, että työnteko-oikeutta koskevien säännösten valvonta on tuolloin kuulunut ulkomaalaisvirastolle, poliisille, rajavartiolaitokselle ja tulliviranomaisille. Aiemman työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain (131/1973) 24 §:n nojalla työsuojeluviranomaisen oli ilmoitettava epäilemänsä työluparikos syyttäjälle. Tämä nähtiin ongelmalliseksi, koska se perusti työsuojeluviranomaiselle velvollisuuden olla perillä ulkomaalaislain työlupasäännöksistä ja tältä osin valvoa ulkomaalaislain noudattamista, vaikka alue ei muilta osin kuulunut työsuojeluviranomaisen toimivaltaan eikä asiantuntemukseen. Tätä ei pidetty tarkoituksenmukaisena, joten ulkomaalaislakiin säädettiin ilmoittamista varten oma kynnys. 

TE-toimistolla ja Maahanmuuttovirastolla ei ole lakiin kirjattua velvoitetta ilmoittaa ulkomaalaislaissa rangaistaviksi säädetyistä teoista. Maahanmuuttovirasto ilmoittaa poliisille luvattomasta oleskelusta ja työnteosta matalalla kynnyksellä, soveltaen kuitenkin vähäisyysharkintaa kaikkein lievimpien tapausten osalta. TE-toimistot eivät ilmoita poliisille nykyisen 86 a §:n 2 momentin mukaisista teoista eli siitä, että työnantaja on jättänyt toimittamatta TE-toimistolle tiedon palkkaamastaan kolmannen maan kansalaisesta, mutta TE-toimisto on poliisin pyynnöstä luovuttanut tietoja tutkintaa varten lain 186 §:n 1 momentin 2 kohdan tapauksissa, kun kyse on väärän tiedon antamisesta viranomaisille. Luvattomasta työnteosta ne ovat ilmoittaneet poliisille tapauskohtaisesti, jos niille toimitettujen selvitysten tai UMA:sta ilmenevien tietojen perusteella luvaton työnteko käy selvästi ilmi.  

Ulkomaalaislain 86 b §:n mukaan ulkomaisen työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden työskennellessä urakointi- tai aliurakointityössä tai vuokratyövoimana, työnantajan 72 §:ssä ja 86 a §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettuja velvollisuuksia sovelletaan Suomessa toimivaan pääurakoitsijaan tai pääteettäjään. 

Rikoslain 47 luvun 6 a §:n mukaan luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä tuomitaan myös urakan tai aliurakan antaja tai työn teettäjä taikka heidän edustajansa, joka laiminlyö varmistautua siitä, että sen ulkomaiselle yritykselle antamassa urakointi- tai aliurakointityössä taikka ulkomaisen yrityksen sen käyttöön asettamana vuokratyövoimana työskentelevillä ulkomaalaisilla työntekijöillä on työntekijän oleskelulupa tai muu työntekoon Suomessa oikeuttava lupa.  

Ulkomaalaislain 86 b §:n ja rikoslain 47 luvun 6 a §:n sääntelyn ero voi johtaa siihen, että ulkomaalaisrikkomukseen voi syyllistyä vain pääurakoitsija tai pääteettäjä, mutta luvattoman ulkomaalaisen työvoiman käyttöön voi syyllistyä myös se taho ketjussa, joka on tehnyt sopimuksen yrityksen kanssa, jolla on luvaton työntekijä.  

Käytännössä on todennäköisempää, että tilaaja voi vaatia tiedot ulkomaalaisen sopimuskumppanin työntekijöiden työnteko-oikeudesta nähtäväkseen, mutta pitkän ketjun yläpäässä olevalla pääurakoitsijalla ei välttämättä ole mitään mahdollisuutta tähän. Silti pääurakoitsija voidaan tällä hetkellä tuomita työnantajan ulkomaalaisrikkomuksesta pelkän huolimattomuuden perusteella eli käytännössä aina, kun taas urakan antajan kohdalla vaaditaan rikoslain mukaan tahallisuutta.  

Ulkomaalaislain 86 b §:ssä käytetään kolmea eri termiä, toimeksiantaja, pääurakoitsija ja pääteettäjä, mikä on koettu valvonnan suorittamisessa sekavaksi. Termit eivät ole keskenään yhteneväisiä, eivätkä ne ole yksiselitteisiä. Työturvallisuuslain (738/2002) 49–51 §:ssä käytetään termiä pääasiallista määräysvaltaa käyttävä työnantaja ja rakennustyön turvallisuudesta annetun valtioneuvoston asetuksen (205/2009) 2 §:n 4 kohdassa termiä päätoteuttaja. Viranomaisyhteistyössä on tullut esille toive, että vastuussa olisivat sekä pääasiallista määräysvaltaa käyttävä toimeksiantaja että jokainen tilaaja omista sopimuskumppaneistaan. Lisäksi on tuotu esille, että tällä hetkellä vastuusäännökset eivät vastaa työnantajasanktiodirektiiviälähettävien työnantajien osalta, koska tällä hetkellä vastuu on vain päätoteuttajalla, kun direktiivissä säädetään nimenomaan työnantajan velvollisuuksista.  

Yhteisellä työpaikalla pääasiallista määräysvaltaa käyttävän on työturvallisuuslain 49 §:n mukaan oltava työnantaja ts. tällä on oltava omia työntekijöitä yhteisellä työpaikalla. Eli jos ulkomaalaislain 86 b §:n vastuutaho määritellään työturvallisuuslain pääasiallista määräysvaltaa käyttävä työnantaja -termillä, olisi varmistettava, ettei ketjun ylin jää ilman vastuuta, jos tällä ei esimerkiksi ole omia työntekijöitä. Esillä on myös ollut terminologian yhdenmukaistaminen rikoslain 47 luvun 6 a §:ssä säädetyn kanssa, jolloin sanamuoto olisi ”urakan tai aliurakan antaja tai työn teettäjä taikka heidän edustajansa”. Tällöin olisi varmistettava, että velvollisuus ulottuisi kaikkiin ketjussa ja päätoteuttajaan. Vakiintuneen tulkinnan mukaan rikoslain vastuun piiriin kuuluvat päätoteuttaja eli työn teettäjä ja kaikki ketjun väliportaat eli urakan tai aliurakan antajat. Esitöissä (HE 6/1997 vp, s. 194, HE 293/1992 vp, s. 6) ei sanavalintaa perustella, eikä perusteluista muutenkaan käy ilmi, miten säännöstä tulisi tulkita.  

Työturvallisuuslain 52 b §:n 1 momentin mukaan pääurakoitsijan tai muun päätoteuttajan on pidettävä työturvallisuuden varmistamiseksi ja tässä laissa säädettyjen velvoitteiden valvontaa varten ajantasaista luetteloa yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevistä työntekijöistä ja itsenäisistä työnsuorittajista. Pykälän 6 momentin mukaan mitä tässä pykälässä säädetään pääurakoitsijasta ja muusta päätoteuttajasta, sovelletaan rakennuttajaan, jos työmaalla ei ole pääurakoitsijaa tai muuta päätoteuttajaa.  

Työturvallisuuslakiin on lisätty uusi 52 c §, joka tulee voimaan 1.7.2022 (HE 2/2021 vp). Siinä säädetään telakka-alueella työskentelyä koskevista edellytyksistä. Sen 2 momentin mukaan sovelletaan, mitä 52 a ja 52 b §:ssä säädetään yhteistä rakennustyömaata johtavan tai valvovan rakennuttajan sekä pääurakoitsijan tai muun päätoteuttajan velvollisuuksista, sovelletaan myös tämän pykälän 1 momentissa tarkoitetulla telakka-alueella pääasiallista määräysvaltaa käyttävään työnantajaan, kun kysymys on työskentelystä telakka-alueella. Vastaavasti, mitä 52 a ja 52 b §:ssä säädetään työnantajan velvollisuuksista, sovelletaan myös työnantajaan, jonka työntekijöitä työskentelee telakka-alueella. Lain 52 c §:n säännöskohtaisten perustelujen mukaan osa Suomen telakoista toimii tällä hetkellä teollisuuspuistossa, jossa toimii muitakin yrityksiä. Pykälässä tarkoitettuna telakka-alueena pidettäisiin tällöin vain sitä osaa teollisuuspuistosta, joka on telakkatoiminnan käytössä. Tunnistekortin käyttövelvollisuus olisi siten voimassa vain telakan alueella. Teollisuuspuiston muiden yritysten käytössä olevilla alueille ei olisi pykälän mukaista velvollisuutta käyttää veronumeron sisältävää tunnistekorttia. Telakkayhtiön käytössä oleva alue on tavallisesti myös teollisuuspuistoissa rajattu muiden yritysten käytössä olevista alueista. Tunnistekortin käyttövelvollisuus olisi kuitenkin niiden teollisuuspuistossa toimivien yritysten työntekijöillä, jotka työskentelevät telakan alueella. 

Edellä mainitun perusteella rakennustyömailla ja telakka-alueilla on vastuut valvoa työntekoa, kun muilla aloilla siitä ei ole säädetty.  

2.6  Työnantajan ja toimeksiantajan tehtävät

Ulkomaalaislain 86 a §:n mukaan työnantajan on varmistauduttava siitä, että palvelukseen tulevalla ja palveluksessa olevalla ulkomaalaisella on vaadittava työntekijän oleskelulupa tai että hän ei tarvitse oleskelulupaa. 

Työnantajan, joka ottaa palvelukseensa muun kuin unionin kansalaisen, tähän rinnastettavan tai tämän perheenjäsenen, tulee viivytyksettä toimittaa työ- ja elinkeinotoimistolle 72 §:ssä tarkoitetut selvitys ja vakuutus sekä ilmoittaa työpaikan luottamusmiehelle, luottamusvaltuutetulle ja työsuojeluvaltuutetulle ulkomaalaisen nimi sekä sovellettava työehtosopimus. 

Työnantajan tulee säilyttää työpaikalla tiedot palveluksessaan olevista ulkomaalaisista ja heidän työnteko-oikeutensa perusteista siten, että ne ovat tarvittaessa vaivattomasti työsuojeluviranomaisen tarkastettavissa. Työnantajan on säilytettävä tiedot ulkomaalaisen palvelussuhteen päättymisestä neljä vuotta. 

Lain 86 b §:n mukaan ulkomaisen työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden työskennellessä urakointi- tai aliurakointityössä tai vuokratyövoimana, työnantajan 72 §:ssä ja 86 a §:n 1 ja 2 momentissa tarkoitettuja velvollisuuksia sovelletaan Suomessa toimivaan pääurakoitsijaan tai pääteettäjään. Työntekijöiden lähettämisestä annetussa laissa (447/2016) tarkoitettujen työntekijöiden työsuhteen ehdoista säädetään mainitussa laissa. 

Toimeksiantajan velvollisuudet lainkohdan mukaan ovat siis seuraavat:  

1) Työnteko-oikeuden varmistaminen: Toimeksiantajan on urakointi-, aliurakointi- tai vuokratyössä varmistauduttava siitä, että palvelukseen tulevalla ja palveluksessa olevalla ulkomaalaisella on vaadittava työntekijän oleskelulupa tai että hän ei tarvitse oleskelulupaa. 

2) Selvityksen ja vakuutuksen toimittaminen TE-toimistolle ja luottamushenkilöille (toimeksiantaja): Toimeksiantajan on urakointi-, aliurakointi- tai vuokratyössä, toimitettava TE-toimistolle 72 §:ssä tarkoitetut selvitys ja vakuutus sekä ilmoittaa työpaikan luottamusmiehelle, luottamusvaltuutetulle ja työsuojeluvaltuutetulle ulkomaalaisen nimi sekä sovellettava työehtosopimus ottaessaan palvelukseensa muun kuin unionin kansalaisen, tähän rinnastettavan tai tämän perheenjäsenen. 

3) Velvollisuudet lupaprosessissa eli toimeksiantajan velvollisuudet lupaa myönnettäessä  

Ulkomaalaislain 86 b §:n mukaan työnantajan 72 §:ssä tarkoitettuja velvollisuuksia sovelletaan Suomessa toimivaan pääurakoitsijaan tai pääteettäjään. Tämä tarkoittaa, että työntekijän oleskelulupaa hakiessa toimeksiantaja voi toimittaa lupahakemuksen liitteeksi työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 4 §:ssä tarkoitetun selvityksen työnteon keskeisistä ehdoista, vakuutuksen siitä, että työehdot ovat voimassa olevien säännösten ja asianomaisen työehtosopimuksen mukaiset tai, jos työehtosopimusta ei ole sovellettava, että ne vastaavat työmarkkinoilla vastaavissa tehtävissä toimiviin työntekijöihin noudatettavaa käytäntöä ja työ- ja elinkeinotoimiston vaatiessa selvityksen siitä, että työnantaja on huolehtinut ja vastaisuudessa kykenee huolehtimaan velvoitteistaan työnantajana. 

Käytännössä on koettu TE-toimistoissa, että 72 §:n velvollisuuksien soveltaminen toimeksiantajaan ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista. Työnantaja on joka tapauksessa se taho, joka vastaa siitä, että työehdot ovat Suomen lain mukaisia. Usein päätoteuttajalla ei edes ole mahdollisuuksia saada näitä tietoja ulkomaalaisilta yrityksiltä. 

Lain esitöiden (HE 28/2003 vp s. 166-167) mukaan toimeksiantajan vastuu on ulkomaalaislaissa ollut tarkoitus säilyttää samanlaisena kuin aiemman ulkomaalaislain (29 §:n 3 momentti ja 64 a §:n 1 momentti) aikana. Hallituksen esityksessä todetaan, että työsopimuslain säätämisen yhteydessä yrityksen rajat ylittävä vastuu omaksuttiin vain tietyissä erityistilanteissa, jotka liittyvät työn tarjoamisvelvollisuuteen irtisanomistilanteessa. Yrityksen rajojen ylittämisen edellytyksenä tällöin on, että yritykset kuuluvat samaan konserniin ja että niiden välillä on myös tosiasiallisesti kiinteä henkilöstöhallinnollinen yhteys. Ajatuksena oli, että yritystä ei voida asettaa vastuuseen toisen yrityksen laiminlyönnistä ilman sellaista määräysvaltaa, jonka avulla toisen yrityksen velvoitteiden täyttäminen on varmistettavissa. Pelkän asiakkuussuhteen ei katsottu luovan tällaista määräysvaltaa.  

Kun toimeksiantajan vastuusta on alun perin säädetty (HE 293/1992 vp), esityksessä on erikseen todettu, että on huomattava, että voimassa olevat säännökset toimeksiantajan vastuusta eivät kanavoi toimeksiantajalle ulkomaisen työnantajan vastuuta työntekijöitä kohtaan, vaan ainoastaan vastuun vaadittavan luvan olemassaolosta ja viranomaiselle annettujen tietojen oikeellisuudesta. Toimeksiantajan vastuuta näistä seikoista ei esityksessä kuitenkaan ole pidetty kohtuuttomina varsinkin, kun ne on mahdollista ottaa etukäteen huomioon esimerkiksi sopimussakko- tai takautumislausekkein toimeksiantosopimuksessa.  

Säännöstö on luotu 1990-luvun alussa, jolloin esimerkiksi työlupia ei ole pääsääntöisesti myönnetty vuokratuille työntekijöille, mikä on johtanut siihen, että ulkomaalaisille vuokratyöntekijöille on haettu lupia peitellysti. Tällöin on esiintynyt epäselvyyttä työnantajan velvollisuuksien soveltuvuudesta ulkomaiseen työnantajaan (HE 293/1992 vp. s. 6). Ottaen kuitenkin huomioon sen, että säännökset toimeksiantajan vastuusta eivät kanavoi, eikä niiden esitöiden mukaan ole tarkoituskaan kanavoida, toimeksiantajalle ulkomaisen työnantajan vastuuta työntekijöitä kohtaan, on vaikea nähdä, mitä lisäarvoa on toimeksiantajan vakuutuksella siitä, että työsopimuksen ehdot ovat vaaditunlaiset, kun hän ei niistä kuitenkaan juridisesti vastaa.  

Voimassa oleva lain 86 b § säätää vain työntekijän oleskeluluvan osalta, eikä Maahanmuuttoviraston myöntämiä oleskelulupia muuta työntekoa varten. Tämän on kuitenkin uudessa prosessissa tarkoitus muuttua, kun kaikkia työnteon perusteella myönnettäviä lupia koskee sama perussääntely. Tällöin tulee pohdittavaksi myös se, onko toimeksiantajalla vielä uudessa prosessissa tehtäviä, vai pyydetäänkö kaikki selvitykset suoraan työnantajalta. 

2.7  Pidättäytymispäätös

Pidättäytymispäätöstä koskeva ulkomaalaislain 187 § on vuodelta 1993 ja sitä on vain hieman päivitetty vuonna 2004. Siinä säädettiin kaksoisrangaistavuuden kieltoa koskevasta säännöksestä, jolloin se rinnastui pidättäytymispäätöksen rangaistusluonteiseen seuraamukseen. Se mahdollisti viranomaiselle hyvin laajan harkintavallan ja pidättäytymispäätöksen tekemisen virheellisten tietojen toimittamisen vuoksi toistaiseksi, minkä ei voitu katsoa täyttäneen oikeasuhtaisuuden vaatimusta. Säännös myös mahdollisti, että pidättäytymispäätös voitiin tehdä jopa toistaiseksi voimassa olevana. Säännöstä muutettiin 1.10.2021 (HE 253/2020 vp), jolloin muutoksilla korostettiin seuraamuksen luonnetta hallinnollisena seuraamuksena. Lakiin lisättiin tuolloin päätöksentekoa edeltävä ohjausmenettely. Säännös ei ole ollut koskaan perustuslakivaliokunnan arvioitavana.  

Lain 187 §:n 1 momentin mukaan TE-toimisto voi päättää, että työntekijän oleskelulupia ei myönnetä sellaisen työnantajan palvelukseen tai toimeksiantajan sopimussuhteeseen, joka itse tai edustajansa välityksellä on antanut viranomaiselle virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja 72, 86 a tai 86 b §:ssä säädetyistä seikoista. Päätös on tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun työ- ja elinkeinotoimisto saa tiedon päätöksen perusteesta. Pykälän 2 momentin mukaan päätöksen edellytyksenä on, että tietojen virheellisyys tai harhaanjohtavuus on merkittävää ja että asianomainen työnantaja tai toimeksiantaja ei ole kehotuksesta huolimatta annetussa määräajassa korjannut tietoja oikeiksi. Päätös pidättäytymisestä voidaan tehdä enintään kuuden kuukauden määräajaksi. Jos kyseessä on yritys tai yhteisö, päätös voidaan kohdistaa myös vastuuhenkilöön. Pykälän 3 momentissa säädetään pidättäytymispäätöksen suhteesta työnantajan ulkomaalaisrikkomukseen. 

Hallituksen esityksen (HE 253/2020 vp) eduskuntakäsittelyn aikana hallintovaliokunta kiinnitti lausunnossaan (HaVL 15/2021 vp) huomiota siihen, että lain 187 § koskee vain työntekijän oleskelulupia eli niitä lupia, joihin sovelletaan saatavuusharkintaa, eikä kaikkia oleskelulupia, jotka oikeuttavat työntekoon Suomessa. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta yhtyi mietinnössään (TyVM 8/2021 vp) hallintovaliokunnan huomioon ja totesi, että hyväksikäyttötilanteet eivät jäsenny pohjalla olevan oleskeluluvan mukaan, vaan hyväksikäyttö voi liittyä mihin tahansa työn perusteella tai muulla perusteella myönnettyyn oleskelulupaan. Tämän vuoksi työelämä- ja tasa-arvovaliokunta katsoi, että ehdotetun säännöksen soveltuminen myös muihin oleskelulupiin kuin työntekijän oleskelulupaan olisi tarpeen hyväksikäytön ehkäisemisen tehostamiseksi. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta oli saanut selvityksen, jonka mukaan säännöksen soveltamisalan laajentaminen ei ollut siinä vaiheessa mahdollista, koska ulkomaalaislaissa säädetään työnantajalle velvollisuuksia vain työntekijän oleskeluluvan osalta ja pidättäytymispäätös tulee kytkeä työnantajalle säädettyihin aineellisiin velvollisuuksiin. Valiokunta kiirehti säännöksen soveltamisalan laajentamista koskemaan kaikkia työntekoon oikeuttavia oleskelulupia. 

Vastaavanlaisesta päätöksestä säädetään kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten annetun lain (907/2017) 20 §:ssä, jota koskeva muutos on tullut voimaan 17.6.2021. 

Pidättäytymispäätöksiä on tehty lain yli 17 vuoden voimassaoloaikana kuitenkin vain muutamia, ja aikaisempi säännös jäi sanktiosääntelyn kehittymisen myötä myös vanhanaikaiseksi. Ulkomaalaislain 1.10.2021 voimaan tulleessa muutoksessa pidättäytymispäätöstä koskevaa säännöstä on täsmennetty.  

Oikeusministeriön työryhmän laatimassa mietinnössä Rangaistusluonteisia hallinnollisia seuraamuksia koskevan sääntelyn kehittäminen (Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 52/2018) jaotellaan erilaisia seuraamuslajeja hallinnollisiin seuraamuksiin, rangaistusluonteisiin hallinnollisiin seuraamuksiin ja rikosoikeudellisiin rangaistuksiin. Pidättäytymispäätöksen käyttöalaa tarkentamalla on haluttu aikaisempaa paremmin selventää pidättäytymispäätöksen luonnetta karenssiluonteisena hallinnollisena seuraamuksena rangaistusluonteisen seuraamuksen asemesta.  

2.8  Rangaistussäännökset

Ulkomaalaislain 12 luvussa säädetään rangaistussäännöksistä. Lain 185 §:n 1 momentin 2 kodan mukaan ulkomaalainen, joka tahallaan oikeudetta tekee ansiotyötä tai harjoittaa elinkeinoa on tuomittava ulkomaalaisrikkomuksesta sakkoon. 

Lain 186 §:ssä säädetään työnantajan ulkomaalaisrikkomuksesta. Sen 1 momentin mukaan työnantaja tai tämän edustaja, joka 1) tahallaan tai huolimattomuudesta pitää palveluksessaan ulkomaalaisen, jolla ei ole oikeutta ansiotyön tekemiseen, 2) tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta antaa viranomaiselle virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja ulkomaalaisen työnteon ehdoista taikka työtehtävistä ja niiden asettamista vaatimuksista taikka 3) tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta laiminlyö 86 a §:n 2 momentissa säädetyn velvollisuuden, on tuomittava työnantajan ulkomaalaisrikkomuksesta sakkoon, jollei teosta muualla laissa ole säädetty ankarampaa rangaistusta. Pykälän 2 momentin mukaan rangaistusvastuu työnantajan ja toimeksiantajan kesken määräytyy 86 b §:n mukaan ja 3 momentin mukaan rangaistusvastuun kohdentumisesta työnantajan ja tämän edustajan kesken säädetään rikoslain 47 luvun 7 §:ssä. 

Lain 187 §:ssä säädetään pidättäytymispäätöksestä, josta on tarkemmin kohdassa 2.7. 

Lain 188 §:ssä säädetään luvattoman ulkomaalaisen työvoiman käytöstä informatiivisesti. Rangaistus luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä säädetään rikoslain 47 luvun 6 a §:ssä. 

2.9  Oleskelulupahakemusten käsittelyajoista

Voimassa olevassa ulkomaalaislain 82 §:ssä säädetään käsittelyajasta työntekijän oleskelulupaa tai muuta oleskelulupaa ansiotyötä varten koskevan hakemuksen käsittelyaikamaksimista. Toimivaltaisen viranomaisen on tehtävä päätös viimeistään neljän kuukauden kuluessa siitä, kun viranomainen on vastaanottanut asianmukaisesti täytetyn hakemuksen liitteineen. Jos hakemus pannaan vireille sähköisesti, käsittelyaika lasketaan siitä, kun hakija asioi henkilökohtaisesti viranomaisessa antaakseen 60 d §:n mukaiset biometriset tunnisteet ja esittääkseen hakemuksen liitteet alkuperäisinä. 

Ulkomaalaislain 82 §:ssä ei säädetä muista 5 luvussa säädetyistä oleskeluluvista, kuten yrittäjän oleskeluluvasta, eikä 47 h §:n kasvuyrittäjän oleskeluluvasta. 

Työperusteisten ja muillakin perusteilla haettavien oleskelulupien hakemuskäsittelyyn kuluvista ajoista on ollut aika ajoin runsaasti keskustelua julkisuudessa.  

Ensimmäisen työntekijän oleskeluluvan käsittelyaika vuoden lopussa vuosina 2018 - 2021 (vrk, keskiarvo): 

Ensimmäisen oleskeluluvat (vrk, keskiarvo): 

Ylimmät laillisuusvalvojat ja Maahanmuuttoviraston toimintaan kohdistuvaa laillisuusvalvontaa suorittava sisäministeriö ovat vuosien varrella antaneet useita kanteluratkaisuja, joissa kyse on ollut laissa säädetyn käsittelyajan ylittyminen. Ratkaisuja on annettu muissakin kuin työntekoon perustuvissa oleskelulupa-asioissa. Mediassa on varsin usein ollut esillä etenkin työperusteisten oleskelulupien pitkään kestävät prosessit.  

Hallitusohjelman mukaan työperusteisten oleskelulupahakemusten nopea ja sujuva käsittely varmistetaan tavoitteena keskimäärin kuukauden käsittelyaika. 

Lain 82 § perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin 2011/98/EU kolmansien maiden kansalaisille jäsenvaltion alueella oleskelua ja työskentelyä varten myönnettävää yhdistelmälupaa koskevasta yhden hakemuksen menettelystä sekä jäsenvaltiossa laillisesti oleskelevien kolmansista maista tulleiden työntekijöiden yhtäläisistä oikeuksista. Sen 5 artiklan 2 kohdan mukaan toimivaltainen viranomaisen on tehtävä täydellisen hakemuksen johdosta päätös mahdollisimman pian ja joka tapauksessa viimeistään neljän kuukauden kuluessa hakemuksen tekemisestä.  

Direktiivi on pantava kansallisesti täytäntöön, ja se velvoittaa jäsenvaltiota siitä huolimatta, että täytäntöönpanoa ei olisi tapahtunut. Direktiivi on pantu täytäntöön hakemuksen käsittelyaikaa koskevilta osin 1.1.2014 voimaan tulleella lailla (HE 139/2013 vp). Direktiivin käsittelyaikaa koskeva säännös on jäsenvaltiota siten sitova, ettei jäsenvaltio saa säätää direktiivissä säädettyä pitempää eli niin sanotusti huonompaa käsittelyaikaa. Sen sijaan kansallisesti saa säätää lyhyemmästä käsittelyajasta. 

2.10  Suullinen kuuleminen ja DNA-tutkimusnäytteen ottamisen valvominen ja näytteenottajan henkilöllisyyden varmistaminen

Ulkomaalaislain 64 §:ssä säädetään suullisesta kuulemisesta haettaessa oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Sen 1 momentin mukaan, kun oleskelulupaa haetaan perhesiteen perusteella, hakijaa, perheenkokoajaa tai muuta omaista voidaan kuulla suullisesti maahantulon ja maassa oleskelun edellytysten selvittämiseksi. Sen 2 momentissa säädetään, että kuulemisen suorittaa Maahanmuuttovirasto tai Suomen edustuston virkamies. Ulkomaalaislaissa ei säädetä kuulemisesta muiden oleskelulupaperusteiden osalta, esimerkiksi jos oleskelulupaa haetaan työnteon tai yrittäjyyden perusteella. Niiden osalta kuuleminen on perustunut hallintolain 6 lukuun, jossa säädetään asian selvittämisestä ja asianosaisen kuulemisesta, ulkomaalaislain 7 §:n 2 momenttiin, jossa säädetään asian selvittämisestä ja asianosaisen velvollisuudesta myötävaikuttaa oman asiansa selvittämiseen, sekä 10 §:ään, jossa säädetään tulkin käytöstä. Hallintolain (434/2003) 37 §:n 1 momentissa säädetään, että viranomaisen on pyynnöstä varattava asianosaiselle tilaisuus esittää vaatimus tai selvitys suullisesti, jos se on tarpeen asian selvittämiseksi ja kirjallinen menettely tuottaa asianosaiselle kohtuuttomia vaikeuksia. Lain 42 §:ssä säädetään, että tiedot suullisesti esitetyistä vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun, on kirjattava tai muulla tavoin rekisteröitävä.  

Ulkomailla suullinen kuuleminen suoritetaan edustustossa ja edustuston toimesta. Maahanmuuttovirasto antaa edustustoille yksityiskohtaista ohjeistusta siitä, miten haastattelut tulee järjestää ulkomailla Suomen edustustoissa. Käytäntö on ollut, että Maahanmuuttovirasto pyytää edustustoa kuulemaan hakijan ja toimittaa edustustolle kysymykset, jotka haastattelussa tulee selvittää. Tarvittaessa haastattelussa on mukana tulkki. Haastattelusta tehdään pöytäkirja, johon on kirjattu haastattelun sisältö. Pöytäkirja luetaan hakijalle ja hakija tarkistaa ja allekirjoittaa pöytäkirjan. Pöytäkirja toimitetaan Maahanmuuttovirastolle, joka ottaa sen huomioon päätöstä tehdessään. 

Vuoden 2021 lopussa Suomen edustustoissa oli yhteensä 1 455 työntekijää, joista 582 työntekijää oli virkasuhteessa ja 873 työntekijää työsuhteessa. Työsuhteessa olevaa henkilöstöä kutsutaan myös paikalta palkatuksi henkilöstöksi. Edustusto solmii työsuhteen suoraan asianomaisen henkilön kanssa. Menettelyn etuna on se, että paikalta palkatuilla työsuhteessa olevilla henkilöillä on paikallistuntemusta asemamaasta ja mahdollisesti myös asianomaisen maan kielitaito, mikä esimerkiksi konsulipalveluiden antamisessa mukaan lukien oleskelulupa-asiat, on etu.  

Edustustoissa on käytetty myös edustustoon työsuhteessa olevaa henkilöstöä ulkomaalaislain 64 §:ssä tarkoitettujen haastattelujen tekemiseen. Oikeuskansleri on antanut päätöksellään 20.1.2022 (OKV/2116/10/2020) ulkoministeriölle huomautuksen kyseisestä menettelystä ja katsonut, että julkisen vallan käyttöä sisältävät hallintotehtävät tulee hoitaa pääsääntöisesti virkasuhteessa. Oikeuskanslerin päätöksen johdosta edustustot ovat tällä hetkellä järjestäneet tehtävänsä niin, että vain virkasuhteessa olevat henkilöt hoitavat toistaiseksi perheside perusteisten oleskelulupien kuulemiset sekä DNA-tutkimusnäytteenoton valvonnat.  

DNA-tutkimuksen suorittamisesta säädetään ulkomaalaislain 66 §:ssä. Sen 3 momentissa säädetään, että tutkimusnäytteen ottamista valvoo ja näytteenantajan henkilöllisyyden varmistaa Maahanmuuttoviraston tai ulkoasiainhallinnon virkamies. Virkamiehen on oltava läsnä henkilökohtaisesti koko näytteen ottamisen ajan. Myös näissä tehtävissä edustustoissa on käytetty paikalta palkattua edustustoon työsuhteessa olevaa henkilöstöä. Vastaavasti oikeuskansleri on huomauttanut edellä mainitulla päätöksellään myös tästä menettelystä. 

DNA-tutkimusnäytteen ottamisen valvomisen ja näytteenantajanottajan henkilöllisyyden varmistamisen osalta säännös on tullut voimaan 1.5.2019. Säännöksen yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 217/2018 vp, s. 12) todetaan muun muassa, että näytteenoton valvojan vastuu korostuisi lakimuutoksen yhteydessä. Valvoja on vastuussa koko näytteenottotilanteen asianmukaisesta toteuttamisesta. Valvoja tarkistaa näytteenantajan henkilöllisyyden, ohjeistaa näytteenantajaa näytteen ottamisessa, varmistaa näyteharjan hygieenisen käyttämisen, valvoo näytteenottotilanteen mahdollisen vilpin estämiseksi, merkitsee näyteputken asianmukaisin tunnistein ja vahvistaa valvontatilanteen sujumisen lain edellyttämällä tavalla allekirjoituksellaan tutkimuspyyntöön sekä pakkaa pyynnön ja näytteen lähetettäväksi analysoitavaksi. Valvontaan kuuluu lisäksi näytteenottovälineistöstä vastaaminen, otettujen näytteiden koskemattomuuden valvonta sekä näytteiden kuljetuksesta ja säilyttämisestä vastaaminen. Edellä mainituista syistä näytteenottoa valvovan virkamiehen tulee olla henkilökohtaisesti läsnä koko näytteenottotilanteen ajan. Erilaisten etäyhteyksien käyttö on lisääntynyt viime aikoina, mutta niiden käyttöä ei pidetä mahdollisena näytteenottotilanteessa näytteen luotettavuuden varmistamiseen liittyvän tärkeän intressin vuoksi.  

Ulkomaalaislain säännösten ja niiden esitöiden perusteella edellä mainittujen oleskelulupahakemuksen käsittelyyn ja DNA-näytteiden ottamisen valvontaan liittyvissä tehtävissä ei voida käyttää muuta kuin viranhaltijaa. Oikeuskansleri on edellä mainitussa päätöksessään todennut, että perinteisen eli niin sanotun valtiosääntöoikeudellisen virkamieshallintoperiaatteen mukaan julkista valtaa voivat Suomessa käyttää vain viranomaiset ja viranomaisten nimissä vain laillisesti virkoihinsa nimitetyt virkamiehet. Perustuslaissa turvattu lainalaisuusperiaate edellyttää, että viranomainen ei ilman lain tukea ryhdy siirtämään laissa virkamiehen tehtäviksi säädettyjä toimenpiteitä työsopimussuhteisen henkilöstön hoidettavaksi. Mikäli oleskeluluvan myöntämisen edellytysten selvittämiseen liittyvän suullisen kuulemisen tai näytteenottojen valvontaan liittyviä tehtäviä haluttaisiin siirtää muun kuin virkamiehen suoritettaviksi, asiasta tulisi säätää laissa. 

Suullisen kuulemisen osalta on hallituksen esityksessä ulkomaalaislaiksi (HE 28/2003 vp) säännöskohtaisissa perusteluissa todettu, että hakemuksen vastaanottamisen yhteydessä toimitettava suullinen kuuleminen on luonnollinen osa hakemuksen vastaanottamista. Kun hakijan edellytetään saapuvan henkilökohtaisesti paikalle, hänelle voidaan samalla esittää kaikki tarvittavat lisäkysymykset, jottei häntä tarvitsisi vaivata uudelleen saapumaan viranomaisen luokse. Kuten edellä on todettu, Maahanmuuttovirasto ohjeistaa suullisen kuulemisen suorittamisessa yksityiskohtaisesti. Suullista kuulemisesta koskeva sääntely on ulkomaalaislaissa sen voimaantulosta 1.5.2004 lähtien, jolloin ulkomaalaislakia muutettiin siten, että oleskelulupien myöntäminen kaikille ulkomailla oleville ulkomaalaisille siirrettiin Suomen ulkomaan edustustoilta silloiselle Ulkomaalaisvirastolle nykyiselle Maahanmuuttovirastolle. Tätä aikaisemmin virkasuhteen edellytyksestä ei ole ollut sääntelyä. 

DNA-tutkimusnäytteen ottamisen valvontaa koskevaa sääntelyä on muutettu 1.5.2019 voimaantulleella ulkomaalaislain muutoksella siten, ettei laissa enää säädetä DNA-tutkimusnäytteen ottajasta. Hallituksen esityksessä (HE 217/2018 vp, s. 12) on edellä ottamisen valvomisen osalta todettu, että tutkimusnäytteen ottaja voisi olla kussakin tapauksessa tarkoituksenmukaisin henkilö. Itsenäiseen toimintaan pystyvä aikuinen asianosainen voisi ottaa näytteen itse. Näytteen ottaminen itseltä on perusteltua myös kontaminaatioriskin minimoimiseksi. Lapselta ja itsenäiseen näytteenottoon kykenemättömältä henkilöltä näytteen voisi ottaa huoltaja, saattaja tai muu tarkoitukseen soveltuva henkilö. Verinäytteen ottaisi edelleen terveydenhuollon ammattihenkilö.  

Ulkoministeriö kouluttaa ja ohjeistaa yhtäläisesti näissä tehtävissä virkasuhteessa ja työsuhteessa olevat henkilöt. Työsuhteessa olevien henkilöiden osaamisen taso suullisen kuulemisen suorittamisessa sekä DNA-tutkimusnäytteen vastaanottamisessa on siten sama kuin virkasuhteisten henkilöiden. Edustustoissa sekä kuulemiset että DNA-tutkimusnäytteen ottamiset, jotka on hoidettu työsuhteisten työntekijöiden toimesta, ovat käytännössä hoidettu hyvin, eikä hakijoilta tai muilta viranomaistahoilta ole tullut huomautuksia.  

Maahanmuuttovirasto ohjeistaa suullisen kuulemisen hoitamisen yksityiskohtaisesti. DNA-tutkimusnäytteen ottamisen osalta on huomattava, että tehtävä ei enää sisällä varsinaista näytteen ottamista, vaan ainoastaan sen valvomisen. Tämän lisäksi tehtävä sisältää myös muun muassa henkilöllisyyden tarkistamisen, joka tehtävänä on arvioitu sellaiseksi tehtäväksi, joka ulkomaalaislain 69 c §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan on mahdollista ulkoistaa ulkoiselle palveluntarjoajalle.  

Suullisen kuulemisen ja DNA-tutkimusnäytteen ottamisen valvontaa koskevat tehtävät ovat julkisia hallintotehtäviä, joihin on katsottava sisältyvän jonkin verran myös julkisen vallan käyttöä. Tehtäviä on hoidettava virkavastuulla. Valmistelussa on katsottu, ettei virkavastuuta koskevasta periaatteesta voida poiketa. Tämän vuoksi ehdotetaan sääntelyä siitä, että yleinen virkavastuu tulisi koskemaan myös Suomen edustustoon työsuhteessa olevia työntekijöitä näiden tehtävien hoitamisen osalta.  

2.11  Laki henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa

Henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa annetun lain (615/2020) 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan lakia sovelletaan, jollei muualla laissa toisin säädetä, henkilötietojen kokonaan tai osittain automaitisoituun käsittelyyn sekä muuhun henkilötietojen käsittelyyn, kun henkilötiedot muodostavat tai niiden on tarkoitus muodostaa henkilörekisteri tai sen osa ja henkilötietoja käsitellään ulkomaalaisen maahantuloa ja maastalähtöä sekä oleskelua koskevien asioiden käsittelyn sekä niitä koskevan päätöksenteon ja valvonnan tarkoituksessa. Lain 7 §:ssä säädetään käsiteltävistä henkilötietoista. Pykälän 4 momentin mukaan rekisterinpitäjä saa käsitellä ulkomaalaisen työntekijän palvelukseensa ottavan henkilötietoja. Ehdotettavat muutokset eivät edellytä henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa annetun lain muuttamista. 

4.1  Keskeiset ehdotukset

4.2  Pääasialliset vaikutukset

5.1  Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Esityksessä ehdotetaan säädettävän työnantajan sertifioinnista. Sertifioinnin myöntäminen edellyttäisi tiettyjen edellytysten täyttämistä, jotta se työnantajalle voitaisiin myöntää. Esityksen valmistelussa on ollut esillä säätämisvaihtoehtoina laki ja asetus. Hallituksen esityksen luonnokseen annetun lausuntopalautteen johdosta asiassa on päädytty siihen, että sertifioinnin myöntämisen edellytyksistä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Asetuksella säätäminen antaisi joustavammat mahdollisuudet muuttaa myöntämisen edellytyksiä, jos siihen ilmenee tarvetta. Työnantajan sertifiointi olisi uutta sääntelyä, joten sen toimivuutta on tarkoitus seurata tarkoin ja viimeistään kolmen vuoden kuluttua tarkastella, onko edellytyksiä tarve muuttaa. Kolmen vuoden tarkastelujakso olisi siksi perusteltu, koska ensimmäisen kerran sertifiointi myönnettäisiin kahdeksi vuodeksi, jolloin kolmen vuoden jälkeen olisi jo tietoa myös sertifioinnin jatkohakemuksista ja niihin liittyvästä työnantajien toiminnan tarkastelusta. Esityksen ehdotus sertifioinnista vertautuisi suhteellisen hyvin Ruotsissa käytössä olevaan malliin, josta jäljempänä kohdassa 5.2.1. Ruotsissa tosin potentiaalisten työnantajien määrä lienee alhaisempi ja menettelyyn liittyisi useammin työpaikan avoimeksi laittaminen ja menettelyyn osallistuisi ammattiliitto lausunnollaan. Suomessa menettely olisi kevyempi, vaikka työntekijän oleskeluluvassa edelleen sovellettaisiin saatavuusharkintaa. Käsittelyaikatavoite olisi kutakuinkin samaa tasoa, paitsi jos ammattiliiton lausunto menettelyssä Ruotsissa tarvittaisiin. 

Esityksessä ehdotetaan, että säädettäisiin erityisasiantuntijan oleskeluluvasta. Merkitykselliseksi asian tekee se, että oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä olisi laissa säädetty vähimmäispalkkataso. Voimassa olevassa laissa ei säädetä tällaisesta palkkakynnyksestä, kun oleskelulupa myönnetään erityisosaamista vaativiin asiantuntijatehtäviin. Pikemminkin on ollut vallalla vakiintunut hallinto- ja oikeuskäytäntö siitä, että palkan tulee vähintään 3 000 euroa kuukaudessa ja että siihen on voinut osittain sisällyttää luontoisetuja verotusarvojen puitteissa. Tilanne on ollut tämä vuosien ajan. Ehdotus siis on, että vastaisuudessa palkan tulisi olla vähintään palkansaajan keskimääräinen bruttoansio. Malli tällaiseen rakenteeseen tulee EU:n sinistä korttia koskevasta sääntelystä, jota koskeva uudistettu direktiivi on julkaistu EU:n virallisessa lehdessä 28.10.2021, jolloin se on pantava kansallisesti täytäntöön viimeistään 18.11.2023. Tällä hetkellä sinisen kortin palkkakerroin on edellä olevan mukaan 1,5, kun se uudistetussa direktiivissä on jäsenvaltion valittava väliltä 1,0–1,6. Suomessa eduskunta on edellyttänyt sen lisäksi, että kansallinen erityisasiantuntijan oleskelulupa tulee säilyttää, että sinisen kortin osalta palkkaa koskevan kertoimen tulee olla alle 1,5, jotta sinisiä kortteja myönnettäisiin enemmän. Kansallisen erityisasiantuntijan oleskeluluvan kohdalla ehdotus merkitsee, että osa nykyisistä hakijoista ei sitä lupaa saan, vaan hakevat työntekijän oleskelulupaa. Kynnyksen tason määrittely vaikuttaa siihen, millaisesta osasta hakijoita on kyse.  

Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan ensimmäisten ja jatko-oleskelulupahakemusten välillä ei ole suurta eroa palkan jakautumisesta eri tasoihin vuosina 2020–4/2022, kun palkkaan ei sisälly luontoisetuja, vaan se on ilmoitettu bruttokuukausipalkkana ja on vähintään 3 000 euroa:  

Ensimmäiset oleskelulupahakemukset: 

Jatko-oleskelulupahakemukset:  

Vuoden 2022 (tammi-huhtikuu) osalta sekä ensimmäiset että jatko-oleskelulupahakemukset: 

Näiden tilastojen mukaan palkkakertoimen valitseminen samalle tasolle kuin palkansaajan keskimääräinen bruttokuukausiansio on tarkoituksenmukaisin muutos pitkään vallinneeseen käytäntöön verrattuna oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä. Taulukossa mainitun osalta valinta tarkoittaisi 3 380 euron tai sen ylittävän palkan tasoa. Tällä tavalla noin 15 % ensimmäisistä ja jatko-oleskelulupahakemuksista, kun huomioon otettaisiin vain bruttopalkka, ja siten luontoisetuja ei huomioitaisi, siirtyisi työntekijän oleskeluluvan puolelle ja siten työ- ja elinkeinotoimistojen tehtäväksi osapäätösharkintana ja saatavuusharkintana. Jos valinta olisi ollut 1,1-kertoimen mukainen, olisi määrä lisääntynyt noin 10 %-yksikköä. Se, että sovelletaanko tällaiseen hakemukseen saatavuusharkintaa, riippuu siitä, mikä on ELY-keskuksen alueellisen linjauksen sisältö alueella, jolla työ tehdään, ja miten hyvin työnantaja on siitä tietoinen. Kun otetaan huomioon, että osapäätöksiä tekeviä työ- ja elinkeinotoimistoja on neljä, lisäys työmäärään toimistoa kohden ei olisi kovin suuri siihen kokonaisuuteen nähden, minkä verran ne jo muutenkin työntekijän oleskelulupahakemuksia käsittelevät. Ennen lain voimaantuloa ei voida ennakoida, vaikuttaisiko uusi sääntely työnantajien toimintatapoihin siten, että hakemuksia siirtyisikin arvioitua vähemmän työntekijän oleskeluluvan puolelle. Lopputuloksella ei kuitenkaan pitäisi olla suurta merkitystä, koska riippumatta siitä, mikä työntekoon oikeuttava oleskelulupa on haettavana, kaikki hakemukset tulisi ratkaista keskimäärin kuukaudessa. Työ- ja elinkeinotoimistojen osalta olisi lisäksi huomioitava, että työkuorma jakautuisi niiden välillä tasaisesti, vaikka hakemuksia tehtäneen eri puolilla maata eri määriä, koska työ- ja elinkeinotoimistot ovat vuoden 2022 aikana siirtymässä yhden yhteisen työjonon malliin. Säädöstasolla muutos tehtäisiin muuttamalla ulkomaalaislain nojalla säädettyihin tehtäviin toimivaltaisista työ- ja elinkeinotoimistoista annettua työ- ja elinkeinoministeriön asetusta (835/2017). 

Esityksessä ehdotetaan, että suullinen kuulemisen ja DNA-tutkimusnäytteen ottamisen valvomisen ja näytteenantajan henkilöllisyyden varmistamisen voisi tehdä myös Suomen edustustoon työsuhteessa oleva henkilö. Valmistelussa on arvioitu mahdollisuutta muuttaa ulkoasiainhallinnon käytäntöä siten, että työsuhteessa olevat henkilöt eivät näitä tehtäviä enää tekisi. Tämä olisi kuitenkin ongelmallista oleskelulupahakemusten käsittelyn sujuvuuden ja käsittelyaikojen kannalta. Edustustoverkoston henkilöstö muodostuu pääasiallisesti edustustoon työsuhteessa olevasta henkilöstöstä, minkä vuoksi tehtävien rajaaminen vain virkasuhteessa olevien henkilöiden suoritettavaksi myös vaikuttaisi oleskelulupahakemusten käsittelyyn. Virkavastuuta koskevasta periaatteesta ei voida poiketa. Tämän vuoksi valmistelussa on päädytty ehdottamaan sääntelyä siitä, että yleinen virkavastuu tulisi koskemaan myös Suomen edustustoon työsuhteessa olevia työntekijöitä mainittujen tehtävien hoitamisen osalta. 

Oleskelulupahakemusten käsittelyaikaa koskevassa ehdotuksen 84 §:ssä säädettäisiin ulkomaalaislain 5 luvussa säädettyjen oleskelulupahakemusten käsittelyn keston enimmäisajasta. Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmassa on asetettu tavoite, että hallituskauden loppuun mennessä työ- ja koulutusperusteisten hakemuksen käsittelyaika on keskimäärin kuukausi. Tämä on tavoite, jota kohti hakemusten käsittelyajoissa on kehitystä tapahduttava, ja siihen tämän esityksen ehdotuksilla myös tähdätään. Käsittelyaikojen toteutumista seurataan muun muassa ministeriöiden ja virastojen välisissä tulossopimusmenettelyissä. Voimassa olevassa lain 82 §:ssä säädetään enintään neljän kuukauden käsittelyajasta. Käsittelyaikaa koskeva sääntely perustuu tässä tapauksessa EU-lainsäädäntöön, vaikka viranomaisella on hallintolain mukaan velvollisuus käsitellä toimivaltaansa kuuluvat asiat viivytyksettä. Lain tasolla ei ole tarkoituksenmukaista säätää mainittu hallitusohjelman käsittelyaikatavoite huomioon ottaen enää neljän kuukauden käsittelyajasta. Laissa ei toisaalta ole myöskään tarkoituksenmukaista säätää kuukauden käsittelyajasta, koska oleskelulupahakemusten määrissä voi tapahtua ennakoimattomia muutoksia, joilla voi olla vaikutusta hakemusten käsittelyyn. Hankkeessa on päädytty näiden syiden johdosta siihen, että laissa säädettäisiin kahden kuukauden enimmäiskestosta. Uutta olisi, että myös toimivaltaisia viranomaisia koskien säädettäisiin omista, enintään kuukauden käsittelyajoista. Laissa säädetty käsittelyaika on se aika, jota tarkastellaan kantelujen näkökulmasta. Koska valittu käsittelyaikamaksimi olisi puolet voimassa olevaan sääntelyyn verrattuna ja hallitusohjelman tavoitteessa ei vielä täysin olla, laissa säädettäisiin tältä osin siirtymäsäännöksestä. Maahanmuuttoviraston tilastojen mukaan huhtikuussa 2022 työntekijän oleskeluluvan ensimmäisen hakemuksen keskimääräinen kesto on ollut 40 päivää ja työ- ja elinkeinotoimiston osapäätöksen keskimäärin 32 päivää ja jatkohakemuksen 20 ja 50 päivää, erityisasiantuntijan ja EU:n sinisen kortin ensimmäisen hakemuksen 9 päivää ja jatkohakemuksen 22 päivää, kasvuyrittäjän ensimmäisen hakemuksen 17 päivää ja jatkohakemuksen 27 päivää ja yrittäjän ensimmäisen oleskelulupahakemuksen 26 päivää ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen osapäätöksen 64 päivää ja jatkohakemuksen 29 ja 57 päivää. Muutoksen tarkoituksena ei olisi lisätä kantelujen määrää ja siitä aiheutuvaa työmäärän lisääntymistä niin laillisuusvalvojien kuin lupaviranomaisten kohdalla. Sääntelyllä on kuitenkin tarkoitus osoittaa tavoitetta päästä oleskelulupahakemusten käsittelyssä lyhyempiin käsittelyaikoihin ja hallitusohjelman tavoitteisiin.  

5.2  Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot

Kolmansista maista rekrytoitavien henkilöiden työnantajia koskevat sertifiointi-, akkreditointi- tai sponsorointimenettelyt ja näihin liittyvä nopeutettu käsittely ovat laajasti käytössä verrokkimaissa. Hakemus voidaan maasta ja tapauksesta riippuen yleisesti jättää joko työnantajan tai työntekijän aloitteesta sähköisesti ja tässä voidaan useissa tapauksissa käyttää apuna ulkoista palveluntarjoajaa. Useissa maissa on käytössä hakijoiden pisteytysjärjestelmä, jonka erityisasiantuntijat voivat mahdollisesti ohittaa. Käsittelyajat vaadittavine asiakirjoineen, haastattelu- ja tunnistamismenettelyineen sekä odotus- ja toimitusaikoineen vaihtelevat kuitenkin suuresti. Myös työnantajiin ja erityisosaajiin kohdistuvat houkuttelu-, kannustus- ja tukitoimet vaihtelevat maittain. Yrittäjiä ja startup-yrittäjiä varten on verrokkimaissa omat erityismenettelynsä. Muista verrokkimaista poiketen Viro tarjoaa ulkomaalaisille virtuaalisen oleskelumahdollisuuden. 

7.1  Ulkomaalaislaki

3 §. Määritelmät. Pykälän 6 a kohta eli muulla oleskeluluvalla ansiotyötä varten -määritelmä kumottaisiin. Muutos johtuu siitä, että se on määritelty luvaksi, joka myönnetään nimenomaan ansiotyötä varten, mutta jatkossa lupa voitaisiin myöntää myös elinkeinonharjoittamista varten. Määritelmän sijaan jatkossa niiden lupien kohdalla, joissa työ- ja elinkeinotoimiston osapäätöstä ei tarvita, mainittaisiin se erikseen. Näin ollen määritelmä olisi jatkossa tarpeeton.  

Lisäksi pykälän 7 kohdan yrittäjän oleskeluluvan ja 9 kohdan yrittäjän määritelmät kumottaisiin, koska niistä säädettäisiin 79 §:ssä, minkä johdosta määritelmät olisivat tarpeettomia. 

17 c §.Pitkäaikaisen viisumin myöntäminen erityisasiantuntijalle ja kasvuyrittäjälle sekä heidän perheenjäsenilleen. Pykälään esitettäisiin tehtävän tekniset muutokset säännösviittauksiin ja myös täsmennys yrityksen yli- ja keskijohdon osalta. Näin siksi, että 1–3 kohdassa tämän esityksen johdosta säännösviittaukset menisivät muutoin väärin, kun tämän esityksen lait tulisivat voimaan 15.12.2022, ja koska säännöksestä puuttuvat yrityksen yli- ja keskijohto, joita koskevasti säädettäisiin 4 ja 5 kohdassa.  

36 §. Yleiset edellytykset oleskeluluvan myöntämiselle. Säännöksen lisättäisiin uusi 5 momentti. Säännöksellä täsmennettäisiin lain 36 §:n 2 ja 4 momentin soveltamista, kun kyse on työnteon perusteella haettavista oleskeluluvista.  

Voimassa olevan säännöksen 2 momentin perustelut lain esitöissä (HE 28/2003 vp, s. 138) ovat niukat. Perustelujen mukaan laiton maahanmuutto tarkoittaa yhä useammin laillisten maahantulokeinojen väärinkäyttöä. Esimerkkinä tuodaan esille tilanne, jossa viisumia ja oleskelulupaa haetaan perusteella, joka ei vastaa maahantulon todellista tarkoitusta tai viisumivapausaikaa käytetään laittomaan työntekoon. Näennäisesti laillinen maahantulotapa voidaan perusteluiden mukaan saada aikaan myös salaamalla viranomaiselta maahantulon todellinen tarkoitus ja antamalla asiaan liittyviä vääriä tietoja mukaan lukien asiakirjaväärennykset. Edelleen todetaan, että maahantulosäännösten kiertämistä laillisia maahantulokeinoja väärinkäyttämällä voidaan kutsua näennäisesti lailliseksi maahanmuutoksi, jolloin myös laittoman maahantulon järjestäminen tapahtuu entistä useammin muodollisesti laillista menettelyä (esimerkiksi liikemiesviisumit, opiskelija-asema, lumeavioliitot) käyttäen todellinen maahantulon tarkoitus salaamalla.  

Ehdotettavalla 5 momentin säännöksellä selkiytettäisiin tilanteita, joissa maahantuloa ja maassa oleskelua koskevien säännösten kiertämisen tarkoituksen katsotaan syntyneen työnteon perusteella haettavissa luvissa. Säännöksen tarkoituksena olisi, että oleskelulupaharkinnassa tehdään aina kokonaisarviointi, jossa työnteon kohdalla huomioidaan hakijan ja työnantajan hakemusta varten antamat tiedot. Kokonaisarvioinnin tarkoituksena on arvioida, onko hakijalla aito tarkoitus tulla suorittamaan työtehtävää, johon lupaa haetaan. Jos tarkoitus on aito, niin jokin muu yksittäinen seikka, vaikka olisikin moitittava, ei sellaisenaan välttämättä riittäisi antamaan sellaista painoa maahantuloa ja maassa oleskelua koskevien säännösten kiertämisen tarkoitukselle, että oleskelulupahakemus olisi hylättävä.  

Jos hakemuksessa annettujen tietojen tai siihen liitettyjen asiakirjojen perusteella syntyy perusteltua aihetta epäillä hakemuksen ja maahantulon todellista tarkoitusta, arvioidaan annettujen tietojen luotettavuutta suhteessa työnantajan luotettavuuteen ja suhteessa hakijan esittämiin selvityksiin. Arvioinnissa otettaisiin huomioon, onko työnantaja täyttänyt työnantajavelvoitteensa aiemmin. Jos työnantaja on aiemmin ja etenkin jo pitkään toiminut moitteettomalla tavalla työntekoa koskevissa oleskeluasioissa ja työnantajavelvoitteiden täyttämisessä, on todennäköisempää, vaikka hakijalla olisi puutteita hakemuksessaan tai asiakirjoissa, että työsuhde olisi kunnossa ja edellytykset oleskeluluvan myöntämiselle olisivat olemassa. Kokonaisarvioinnissa olisi siten aina arvioitava paitsi hakijan esittämiä tietoja, myös työnantajan luotettavuutta.  

Maahantuloa ja maassa oleskelua koskevien säännösten kiertämisen tarkoitusta osoittaa vahvemmin esimerkiksi hakijan esittämä väärennetty matkustusasiakirja tai väärennetty muu henkilöllisyyttä osoittava asiakirja kuin muussa asiakirjassa, kuten työ- tai koulutustodistuksessa, ilmenevät epäselvyydet. Jos lupaharkinnassa epäillään väärennettyä asiakirjaa, tapauskohtaisessa harkinnassa otettaisiin huomioon edellä mainitut työnantajaan ja työsuhteeseen liittyvät seikat ja jos kyse ei kokonaisarvioinnin kannalta ole olennaisesta seikasta oleskelulupaharkinnassa, asiakirjan aitoutta ei olisi tarvetta selvittää. Kokonaisharkinnassa olisi huomioitava, että työnantajalla on lähtökohtaisesti paras kyky arvioida, milloin sillä on tarve palkata ulkomaista työvoimaa, millaista osaamista se työntekijältään vaatii ja täyttääkö hakija työsuhteessa vaadittavan ammattitaidon tai terveydentilan vaatimukset. 

Ulkomaalaislain 36 §:n 4 momenttia sovellettaessa olisi otettava jatkossakin huomioon, mitä sitä koskevassa hallituksen esityksen (HE 253/2020 vp) on todettu.  

53 §.Ensimmäisen määräaikaisen oleskeluluvan pituus. Pykälän 1 ja 10 momentti ehdotetaan muutettavan. 

Pykälän 1 momentista poistettaisiin vaatimus hakijan matkustusasiakirjan voimassaolosta sen ajan, jolle ensimmäisen oleskelulupa myönnetään. Riittävää olisi, että matkustusasiakirja on voimassa, kun oleskelulupa myönnetään, eikä sen olisi välttämätöntä olla voimassa koko sitä aikaa, jolle oleskelulupa myönnetään. Säännös on ollut ulkomaalaislaissa sen voimaantulosta 1.4.2004 lukien ja on vastannut aikaa, jolloin oleskeluluvan osoituksena matkustusasiakirjaan liimattiin oleskelulupatarra. Myönnettävien oleskelulupien voimassaoloaikoja on pidennetty viime vuosien aikoina ja oleskeluluvan osoitukseksi annetaan oleskelulupakortti. Lain 35 §:ssä säädetään matkustusasiakirjan voimassaoloa koskevasta vaatimuksesta.  

Pykälän 10 momentti, joka koskee kasvuyrittäjän ja yrityksen yli- tai keskijohdon taikka erityisosaamista vaativissa asiantuntijatehtävissä toimivan ulkomaalaisen ensimmäisen luvan pituutta, muutettaisiin vastaamaan uutta pykälänumerointia.  

60 §. Oleskeluluvan hakeminen. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin ohjaava säännös, jonka tarkoituksena olisi korostaa, että työntekoa koskeva oleskelulupahakemus tulisi jättää ensisijaisesti sähköisesti. Jos sähköinen asiointi ei jostain syystä olisi mahdollista, voisi hakemuksen kuitenkin aina jättää myös paperisena. Paperihakemuksen jättämistä ei tarvitsisi perustella, eikä Maahanmuuttoviraston olisi tarkoitus tutkia sitä, onko oleskeluluvan sähköinen hakeminen hakijalle mahdollista. Paperihakemuksen tekeminen olisi riittävä merkki siitä, ettei sähköisen hakemuksen tekeminen ole hakijalle mahdollista.  

64 §.Suullinen kuuleminen haettaessa oleskelulupaa. Pykälä ehdotetaan muutettavaksi. Myös pykälän otsikko muutettaisiin. Voimassa olevan säännöksen mukaan oleskeluluvan hakijaa voidaan kuulla suullisesti ainoastaan silloin, kun oleskelulupaa haetaan perhesiteen perusteella.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että hakijaa, perheenkokoajaa tai muuta omaista voidaan kuulla suullisesti. Hakijalla tarkoitettaisiin laajasti kaikkia hakijoita, jotka voivat jollain perusteella hakea oleskelulupaa Suomeen. Kyseeseen tulisi näin ollen esimerkiksi perhesiteen perusteella oleskelulupaa hakeva, työntekijä, yrittäjä ja elinkeinon harjoittamisen perusteella oleskelulupaa hakeva. Kuulemisen tarkoituksena on selvittää maahantulon tai oleskeluluvan myöntämisen edellytykset.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kuulemisen suorittajasta ja siitä, että kuuleminen voitaisiin suorittaa etäyhteyttä käyttäen. Voimassa olevan sääntelyn mukaan kuulemisen voi suorittaa Maahanmuuttovirasto tai Suomen edustuston virkamies. Ehdotuksena on, että kuulemisen voisi suorittaa Maahanmuuttovirasto, ulkoasiainhallinnon virkamies tai Suomen edustustoon työsuhteessa oleva edustuston päällikön määräämä henkilö, jolla on tehtävän edellyttämät taidot. 

Ulkoasiainhallinnon virkamiehellä tarkoitetaan ulkoministeriön edustustoon lähettämää virkamiestä, joka on virkasuhteessa ulkoministeriöön. Ulkoasiainhallintolain 26 ja 27 §:n muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 60/2020 vp, s. 6) mukaan asemamaasta palkatun henkilöstön toiminnasta edustuston yhteydessä voidaan sopia vapaamuotoisemmin, koska nämä eivät saa diplomaattista erityisasemaa. Suomen edustustossa palvelevalla edustuston päällikön määräämällä henkilöllä tarkoitettaisiin henkilöä, joka on työsuhteessa edustustoon ja on esittänyt edustuston päällikölle selvityksen siitä, että hän omaa riittävät taidot kyseiseen tehtävään. Esitetyn selvityksen perusteella edustuston päällikkö antaa valtuutuksen tehtävien hoitamiselle. Selvitys olisi todistus siitä, että henkilö on suorittanut hyväksyttävästi ulkoministeriön kyseistä tehtävää koskevaan koulutusjakson. Koulutus olisi sama koulutus, minkä vastaavasti virkasuhteessa ulkoministeriöön olevat henkilöt suorittaisivat ennen kyseisten tehtävien aloittamista edustustossa. Jokaisesta työsuhteessa olevasta henkilöstä tehtäisiin myös turvallisuusselvitys, kuten se vastaavasti tehdään virkamiehistä. Työsuhteessa olevalle edustuston päällikön määräämälle henkilölle annettaisiin siten vastaava koulutus ja tuki tehtävän hoidossa kuin virkasuhteessa olevalle. Myös tehtävän hoidon valvonta olisi toteutettu vastaavasti kuin edustustoon virkasuhteessa olevan henkilöstön osalta tehdään. Rikoslain 40 luvun 12 §:n 1 momentin mukaan virkamiestä koskevia säännöksiä sovelletaan myös julkista valtaa käyttävään henkilöön eli julkista hallintotehtävää hoitavaan henkilöön. Edustustoon työsuhteessa olevaan edustuston päällikön määräämään henkilöön sovellettaisiin rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä hänen suorittaessaan kuulemista koskevaa tehtävää. Momentissa viitattaisiin myös vahingonkorvausvastuuta koskevaan vahingonkorvauslakiin. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi, että suullinen kuuleminen voitaisiin suorittaa etäyhteyttä käyttäen. Etäkuuleminen voisi tapahtua edustuston, ulkoisen palveluntarjoajan tai toisen Schengen-valtion edustuston tiloissa. Ulkoistettuja tehtäviä hoitavan toimijan tiloissa tapahtuvan kuulemisen osalta olisi huomioitava, että sen tilat ovat sopivat ja turvalliset suorittaa kuuleminen. Kun ulkoistamisesta on sovittu, ulkoministeriö on siinä yhteydessä ulkomaalaislain 69 e §:n mukaisesti selvittänyt, että ulkoisen palveluntarjoajan tilat ovat sopivat ja turvalliset, mukaan lukien tietoturvalliset, että edustuston 69 c §:n mainittuja tehtäviä voidaan antaa ulkoisen palveluntarjoajan tai toisen Schengen-valtion edustuston tehtäväksi. Kun etähaastatteluun ryhdyttäisiin, olisi tilat nimenomaisesti sitä ajatellen oltava auditoitu joko edustuston tai Maahanmuuttoviraston toimesta. Lisäksi tiloihin ja ulkoistettuja tehtäviä hoitavan toimijan toimintaan kohdistettaisiin valvontaa, josta säädetään voimassa olevassa 69 f §:ssä. Kuuleminen tulisi suorittaa suojatulla etäyhteydellä siten, että kuultava on Suomen edustustossa, ulkoisen palveluntarjoajan tai toisen Schengen-valtion edustuston tiloissa haastatteluhuoneessa ja kuulemisen suorittaja Suomessa Maahanmuuttovirastossa.  

Ennen kuulemista kuultavan henkilöllisyys tarkistettaisiin, joka tehtävä ulkoiselle palveluntarjoajalle 69 c §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan voidaan antaa. Kuulemisessa voidaan käyttää tulkkia, jonka hakija voi itse järjestää tai kyseessä olisi tulkkiyrityksen kautta hankittava tulkki. Maahanmuuttoviraston ja Suomen edustuston olisi etäyhteyttä käyttäessään varmistettava, että hakijan ja hänen mukanaan mahdollisesti olevan muun henkilön sekä tulkin henkilöllisyys on tarkistettu, tila on kuulemisen suorittamiseen sopiva ja että kuuleminen voidaan suorittaa hakijan ymmärtämällä kielellä ja tietoturvallisesti. Momentissa säädettäisiin keinoista kuulla hakijaa siten, ettei hän ole samassa tilassa kuin haastattelija. Kuulemisessa tulisi aina huolehtia asian riittävästä salassapidosta. Olennaista on varmistua siitä, että hakijan kertomuksen uskottavuutta voidaan luotettavasti arvioida. Tilan, jossa kuuleminen suoritetaan, tulee olla siihen sopiva ja tietoturvallinen käyttää. Kuulemisesta laadittaisiin myös pöytäkirja, joka luetaan kuultavalle ja jonka sisällön kuultava nimenomaisesti hyväksyy. 

66 §. DNA-tutkimuksen suorittaminen. Pykälän 3 momentti ehdotetaan muutettavaksi. Muutos perustuisi 64 §:n 2 momentin osalta edellä esitettyyn. Tutkimusnäytteen ottamista voisi valvoa ja näytteenantajan henkilöllisyyden voisi varmistaa Maahanmuuttoviraston tai ulkoasiainhallinnon virkamiehen lisäksi Suomen edustustossa palveleva edustuston päällikön määräämä henkilö, joka on työsuhteessa edustustoon ja joka on esittänyt selvityksen siitä, että hän omaa riittävät taidot kyseiseen tehtävään. Selvitys olisi todistus siitä, että henkilö on suorittanut hyväksyttävästi ulkoministeriön kyseistä tehtävää koskevaan koulutusjakson. Koulutus olisi sama koulutus, minkä vastaavasti virkasuhteessa ulkoministeriöön olevat henkilöt suorittaisivat ennen kyseisten tehtävien aloittamista edustustossa. Vastaavasti Suomen edustuston päällikön määräämän henkilön olisi oltava läsnä henkilökohtaisesti koko näytteen ottamisen ajan, kuten olisi Maahanmuuttoviraston tai ulkoasiainhallinnon virkamiehenkin oltava. Suomen edustustossa palvelevalla edustuston päällikön määräämällä henkilöllä tarkoitettaisiin henkilöä, jonka edustuston päällikkö katsoo täyttävän vaadittavat edellytykset tehtävään. Henkilö olisi edustustoon työsopimussuhteessa ja kuuluisi näin edustuston henkilöstöön. Jokaisesta tällaisesta työntekijästä olisi tehtävä turvallisuusselvitys, kuten se vastaavasti tehdään virkasuhteessa olevalle virkamiehelle. Työsuhteessa olevalle työntekijälle annettaisiin vastaava koulutus ja tuki tehtävän hoidossa kuin virkasuhteessa olevalle ja myös tehtävän hoidon valvonta olisi toteutettu vastaavasti. Edustustoon työsuhteessa olevaan edustuston päällikön määräämään henkilöön sovellettaisiin rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä hänen suorittaessaan pykälässä tarkoitettua tehtävää. Momentissa viitattaisiin myös vahingonkorvausvastuuta koskevaan vahingonkorvauslakiin. 

67 §.Maahanmuuttovirasto oleskelulupaviranomaisena. Pykälän 5 momentti kumottaisiin ja se siirrettäisiin 83 §:n 5 momentiksi.  

69 b §.Suomen edustuston oleskelulupatehtävien antaminen ulkoiselle palveluntarjoajalle ja toisen Schengen-valtion edustustolle. Pykälä ehdotetaan muutettavan. Voimassa olevan säännöksen 1 momentin mukaan sisäministeriötä on kuultava ennen kuin ulkoministeriö sopii edustuston tehtävien ulkoistamisesta. Vuoden 2020 alussa tapahtuneen työ- ja koulutusperusteisten oleskelulupa-asioiden hallinnon siirron myötä työ- ja elinkeinoministeriö on tullut toimivaltaiseksi oleskelulupa-asioissa. Näin ollen säännöksessä tulisi huomioida tapahtunut hallinnon siirto. Ehdotuksen mukaan ulkoministeriön tulisi kuulla sekä sisäministeriötä että työ- ja elinkeinoministeriötä, kun se aikoo sopia ulkoistamisesta.  

Voimassa olevassa säännöksessä säädetään ulkoistamisen järjestyksestä. Sääntelyn mukaan ensin tulee selvittää, onko ulkoistaminen toisen Schengen-valtion edustustolle mahdollista. Vasta tämän jälkeen ulkoistaminen ulkoiselle palveluntarjoajalle tulee mahdolliseksi. Lain oleskelulupatehtävien ulkoistamista koskevat säännökset ovat tulleet voimaan 1.6.2015 (HE 295/2014 vp ja PeVL 62/2014 vp). Kuluneen reilun seitsemän vuoden aikana ulkoistaminen toisen Schengen-valtion kanssa ei ole toteutunut lainkaan, eikä sitä pidetä todennäköisenä muun muassa siihen liittyvän vastavuoroisuusperiaatteen vuoksi. Tästä syystä ehdotetaan, että säännöksestä poistettaisiin ulkoistamisen pakottava järjestys. Ehdotuksen mukaan ulkoministeriö voisi harkintansa ja selvitystensä jälkeen päättää ulkoistamisesta kumman tahansa kanssa. Koska ulkoinen palveluntarjoaja on tällä hetkellä ainoa ulkoistettu toimija ja koska se on jatkossakin todennäköisempi vaihtoehto ulkoistamiselle kuin toisen Schengen-valtion edustusto, ehdotuksessa ulkoinen palveluntarjoaja mainittaisiin ensin. Ulkoistamisen muut edellytykset säilyisivät ennallaan. Näin ollen ulkoistaminen ulkoiselle palveluntarjoajalle edellyttäisi jatkossakin erityisten olosuhteiden tai paikallisen tilanteen selvittämistä.  

69 e §. Ulkoistamistoiminnan edellytykset.Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jolloin voimassa oleva 3 momentti siirtyisi 4 momentiksi. Uudessa 3 momentissa säädettäisiin ulkoisen palveluntarjoajan tai toisen Schengen-valtion tiloissa tapahtuvasta 64 §:ssä tarkoitetusta etäyhteyttä käyttäen tapahtuvasta kuulemisen suorittamisesta ja siinä huomioitavista seikoista. 

Suullisen kuulemisen järjestäminen etäkuulemisena edellyttäisi, että ulkoisen palveluntarjoajan tai toisen Schengen-valtion edustuston tiloista voidaan varmistua, jotta kuuleminen voidaan suorittaa asianmukaisesti ja turvallisesti, miltä osin 64 §:n perusteluissa mainittu soveltuisi tässä myös. Ulkomaalaislain 69 e §:ssä säädetään ulkoisena palveluntarjoajana toimivan oikeushenkilön vaatimuksista. Pykälän 1 momentissa on 6-kohtainen listaus asioista, joista tulee varmistua.  

Edellä 64 §:ssä tarkoitetun suullisen kuulemisen suorittaminen etäyhteyden välityksellä ulkoisen palveluntarjoajan tai toisen Schengen-valtion tiloissa edellyttää, että ennen kuulemisen suorittamista on varmistuttu 1 ja 2 momentissa säädetyn lisäksi siitä, että kuulemisessa käytettävä tila on kuulemisen suorittamiseen sopiva ja turvallinen ja että kuulemisen suorittamiselle ulkoisen palveluntarjoajan tiloissa ei ole estettä asianomaisen maan kansallisen lainsäädännön mukaan. Tietoturvallisuudella tarkoitettaisiin, että sen toteutustavan tulee vastata sisäministeriön hallinnonalalla käytössä olevan kansallisen tietoturvakriteeristön (katakri), joka määrittää perustason vaatimukset salassa pidettävän tiedon käsittelylle, vähimmäisvaatimuksia, jotka koskevat niin kuulemistiloja, käytettyä laitteistoa kuin hallinnollisia vaatimuksia. Siihen liittyy toimintaan osallistuvien taustaselvityksien tuottamista, palveluntoimittajien seurantaa ja tietoturvapoikkeamien käsittelyä ja ilmoitusjärjestelyjen tekemistä.  

70 §. Luvun sääntelyn tarkoitus. Pykälä sisältäisi voimassa olevan 70 §:n mukaisen sääntelyn hieman muutettuna ja huomioiden luvun sääntelyn kattavammin, ja pykälän otsikkoa muutettaisiin vastaamaan paremmin pykälän sisältöä.  

71 §.Työnteon perusteella myönnettävän oleskeluluvan yleiset edellytykset. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi työnteon perusteella myönnettävien oleskelulupien yleisistä edellytyksistä. Pykälä olisi uusi ja se koskisi kaikkia työnteon perusteella myönnettäviä oleskelulupia eli 72, 73, 73 a, 74 ja 75 §:n perusteella myönnettäviä lupia.  

Pykälän 1 kohdan mukaan edellytyksenä olisi, että työnantaja on huolehtinut ja vastaisuudessa kykenee huolehtimaan velvoitteistaan työnantajana ja että työehdot, joista työnantaja on hakijan kanssa sopinut, ovat voimassa olevien säännösten ja asianomaisen työehtosopimuksen mukaiset tai, jos työehtosopimusta ei ole sovellettava, että ne vastaavat työmarkkinoilla vastaavissa tehtävissä toimiviin työntekijöihin noudatettavaa käytäntöä. Tämä edellytys vastaa voimassa olevan 73 §:n 1 momentin 4 kohtaa ja sen tarkoituksena on tuoda näkyväksi se periaate, että ulkomaalaisiin työntekijöitä tulee kohdella samoin kuin suomalaisia. Työntekoa koskevaan oleskelulupahakemukseen liitettävät tiedot työsuhteen keskeisistä ehdoista, jotka perustuisivat tähän kohtaan, muodostaisivat siten sellaiset työsuhteen minimiehdot, joita huonommin ehdoin osapuolet eivät voisi sopia työsopimusta. Tällä hetkellä muun työnteon perusteella myönnettävään oleskelulupaan liittyen ei säädetä siitä, mitä selvityksiä työnantajan ja työntekijän tulee esittää. Käytännössä Maahanmuuttovirasto kuitenkin pyytää samoja selvityksiä kuin mitä TE-toimisto pyytää työntekijän oleskelulupiin liittyen. Uudella 71 §:llä on tarkoitus selkeyttää tilannetta ja säätää luvan myöntämisen edellytyksistä lailla. Sen seikan toteaminen, että työnantaja on huolehtinut ja vastaisuudessa kykenee huolehtimaan velvoitteistaan työnantajana, voitaisiin tehdä esimerkiksi velvoitteidenhoitoselvityksestä tai muusta viranomaisen tietovarannosta saatavalla tiedolla. Verohallinnon velvoitteidenhoitoselvitys olisi ensisijainen tietovaranto, jota hyödynnettäisiin, mutta 71 a ja 71 b §:ssä viittaa yleisesti viranomaisen tietovarantoon, jolloin muutkin lähteet voisivat tulla kyseeseen.  

Siltä osin kuin työnantajasta ei saada tietoja viranomaisten tietovarannoista, vastaavia tietoja voitaisiin pyytää työnantajalta. Yhdistyksen osalta voitaisiin pyytää esimerkiksi yhdistyksen toimintasuunnitelma, viimeisin toimintakertomus ja selvitys yhdistyksen varallisuudesta ja mistä yhdistys saa varat toimintaansa, yhdistyksen allekirjoitettu tilinpäätös viimeksi päättyneeltä tilikaudelta ja työeläke-, tapaturma- ja työttömyysvakuutustodistukset. Henkilötyönantajan osalta voitaisiin pyytää esimerkiksi mainitut vakuutustodistukset sekä tieto, maksaako työntekijän palkan kunta, jolloin selvityksen voisi olla maksajan päätös palkanmaksusta. 

Pykälän 2 kohdassa säädettäisiin, että työnantajan tulee varmistaa, että sen työntekijällä on työssä vaadittavat pätevyydet, luvat tai terveydentila. Ulkomaalaisen työntekijän ammattitaidon, koulutuksen ja työkokemuksen arviointi kuuluu normaalisti työnantajalle. Eräissä tehtävissä, esimerkiksi terveydenhuollon, koulutuksen, kaivosteollisuuden ja liikenteen alalla, työntekijöille on usein säädetty erityisiä pätevyys-, koulutus-, kielitaito- tai terveydentilavaatimuksia. Lähtökohtana olisi, että työnantajalla on tieto, milloin tällaiset vaatimukset tulevat kyseeseen työssä, johon työntekijää haetaan. Työnantajalla tulee olla tieto vastaavasti uusista vaatimuksista, jos sen työntekijä etenee urallaan uusiin tehtäviin, joissa olisi uudet vaatimukset. Selvityksiä ei kuitenkaan tarvitsisi liittää oleskelulupahakemuksen liitteeksi. Jotta voitaisiin kuitenkin saada selkoa siitä, että työnantaja on tämän velvoitteensa noteerannut ja hoitanut, tulisi sen vahvistaa se tekemällä merkintä asianomaiseen kohtaan sähköisessä asiointipalvelussa taikka ilmaista asia paperisen hakemuksen yhteydessä. Ehdotettavissa 71 a ja 71 b §:ssä säädettäisiin, että tässä tarkoitetut selvitykset tulisi esittää lupaviranomaiselle, jos siihen ilmenisi perusteita, mikä käytännössä tarkoittaisi, että selvitykset tulisi olla työnantajan tai työntekijän hallussa ja helposti esitettävissä tarvittaessa.  

Pykälän 3 kohdassa säädettäisiin toimeentuloedellytyksestä. Kun oleskelulupa myönnetään työnteon perusteella, hakijan tulee saada siitä riittävä toimeentulo. Toimeentulon tulisi olla turvattu ansiotyöstä saatavalla vastikkeella. Toimeentulon tulee olla turvattu laskennallisesti kuukausittain työntekijän oleskeluluvan voimassa ollessa. Kokoaikaisessa työssä toimeentuloedellytyksen olisi katsottava täyttyvän, kun palkka on vähintään työhön sovellettavan työehtosopimuksen mukainen. Ellei soveltuvaa työehtosopimusta ole, toimeentuloedellytys täyttyisi, jos palkka vastaa samankaltaisista tehtävistä maksettavaa palkkatasoa. Jos palkkaa ei kyseisellä alalla voitaisi määritellä edellä mainittujen kriteereiden perusteella, tulisi sen olla työttömyysturvalaissa (1290/2002) tarkoitetulla tavalla työssäoloehtoa kartuttavan suuruinen. Vastaavasti arvioitaessa toimeentulon riittävyyttä osa-aikaisen työn osalta, vähimmäisrajana pidettäisiin sitä, että työ oleskeluluvan voimassaoloaikana kerryttäisi työttömyysturvalaissa tarkoitetulla tavalla työssäoloehtoa. 

Pykälän 4 kohdassa säädettäisiin siitä, että kaikkien työnteon perusteella myönnettävien oleskelulupien edellytyksenä on myös, että sekä työntekijä että työnantaja täyttävät 71 a ja 71 b §:ssä säädetyn selvitysvelvollisuutensa. Lain 71 a ja 71 b §:ssä säädettäisiin lisäksi siitä, että TE-toimisto ja Maahanmuuttovirasto voisivat pyytää työnantajalta ja työntekijältä tarkempia ja hakemuksen ratkaisen kannalta välttämättömiä tietoja arvioidessaan 71 §:n ja etenkin sen 1 kohdan mukaisten edellytysten täyttämistä. 

Pykälän 5 kohdassa säädettäisiin siitä, että työntekijän ja työnantajan olisi täytettävä ulkomaalaislain 36 §:ssä oleskeluluvan myöntämisen yleiset edellytykset.  

Turkin ja Euroopan talousyhteisön välisen assosiaatiosopimuksen ja assosiaationeuvoston päätöksen N:o 1/80 soveltamisesta Turkin kansalaisen työntekoa koskevaan jatko-oleskelulupaan, katso 72 a §:n säännöskohtaiset perustelut siltä osin kuin kyse ei ole työntekijän oleskelulupaan ja saatavuusharkintaan liittyvistä asioista. 

71 a §.Työntekijän selvittämisvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin, mitä selvityksiä hakijan eli työntekijän olisi liitettävä työnteon perusteella tekemäänsä oleskelulupahakemukseen. Kuten 71 §, myös tämä pykälä koskisi kaikkia työnteon perusteella tehtäviä hakemuksia.  

Pykälän 1 momentin 1 kohdassa säädettäisiin, että hakija ilmoittaa tiedon siitä, mitä työnantajaa hänen hakemuksensa koskee. Työnantajan ja sen yhteystietojen ilmoittaminen olisi välttämätöntä, jotta niiden tietojen perusteella työnantajalle voitaisiin lähettää linkki sähköiseen järjestelmään, jossa se täyttäisi oman selvittämisvelvollisuutensa.  

Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettäisiin siitä, mitä selvityksiä työsuhteen keskeisistä ehdoista hakijan on lupahakemuksensa liitteeksi toimitettava. Käsite ”työsuhteen keskeiset ehdot” viittaisi työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 4 §:än. Kohdan a alakohdan mukaan työntekijän tulisi liittää hakemukseensa tieto pääasiallisista työtehtävistä. Kohdan b alakohdan mukaan työntekijän tulisi toimittaa palkan ja muun vastikkeen määräytymisen perusteet sekä palkanmaksukausi. Tämä olisi vastaava tieto kuin työsopimuslain 2 luvun 4 §:n 2 momentin 8 kohdassa. Työntekijän tulisi siis toimittaa tieto palkan suuruudesta ja mistä palkka koostuu eli sisältääkö palkka esimerkiksi luontoisetuja. Lisäksi työntekijän tulisi toimittaa tieto, onko kyseessä kuukausipalkka vai tuntipalkka ja mikä on palkanmaksukausi eli maksetaanko palkka esimerkiksi kuukausittain vai kahden viikon välein. Tämän tiedon avulla varmistettaisiin, että työntekijä on tietoinen siitä, mitä palkkaa hänelle tulee maksaa ja että se on työehtosopimuksen mukaista tai muuten riittävää. Kohdan c alakohdan mukaan työntekijän on lisäksi toimitettava tieto noudatettavasta työajasta. Tämä tieto on tarpeen, jotta voitaisiin varmistaa, että työntekijä on tietoinen siitä, mikä hänen työaikansa on ja onko kyse osa- vai kokoaikaisesta työstä.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, millä edellytyksin työntekijältä voitaisiin pyytää muitakin selvityksiä kuin 1 momentissa säädettävät selvitykset, jotka ovat välttämättömiä hakemuksen ratkaisemisen kannalta. Tällaisia välttämättömiä tietoja voisivat olla esimerkiksi tarkemmat tiedot työsuhteesta, kuten työsopimuslain 2 luvun 4 §:n mukaisia työsuhteen ehtoja eli esimerkiksi koeaikaa, vuosiloman määräytymistä ja irtisanomisaikaa tai sen määräytymisen perustetta koskevat tiedot, ja muiden tietojen osalta voitaisiin pyytää esimerkiksi ammattipätevyyttä ja terveydentilaa koskevat tiedot. Näitä tietoja voitaisiin pyytää, jos olisi perusteltua aihetta epäillä, että työntekijä ei täytä 71 §:n 2–5 kohdan vaatimuksia tai että työntekijän tarkoituksena on maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen ulkomaalaislain 36 §:ssä säädetyllä tavalla. Hakija voitaisiin velvoittaa esittämään tiedot joko suoraan hakemuksen tekemisen yhteydessä, jos peruste voidaan jo siinä vaiheessa havaita, tai sitten erillisellä pyynnöllä asian käsittelyn yhteydessä. Jos hakemus tehdään sähköisessä asioinnissa, lisätietojen edellyttäminen voisi perustua myös automaattisesti muodostettuihin, hakijalta vaadittaviin liitteisiin vaikuttaviin sääntöihin. Tiedot pyydettäisiin työntekijältä siltä osin kuin niitä ei saa toisen viranomaisen tietovarannosta. 

Pykälän 2 momentin perusteltuna aiheena epäillä kynnyksen ylittämisenä pidettäisiin esimerkiksi, kun hakijan ja työnantajan esittämät tiedot työehdoista eivät täsmäisi keskenään. Jos tiedoissa on merkittäviä eroavaisuuksia, hakemus voitaisiin ottaa tarkempaan selvittelyyn. Näin voitaisiin myös tehdä, jos esimerkiksi työsuojelun tarkastustoiminnassa tai muutoin olisi identifioitu tiettyyn ammatti- tai toimialaan liittyen suurempia riskejä työntekijän joutumisesta työsuhteessa hyväksikäytön uhriksi tai jopa ihmiskauppaan viittaavia riskejä. Jos hakijan hakemushistoriasta ilmenisi, että hakija on aikaisemmin hakenut ihmiskaupan uhrin oleskelulupaa tai hän on hakeutunut ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään taikka on hakenut todistusta työnteko-oikeudesta ehdotettavan 81 a §:n 5 momentin, joka vastaa voimassa olevaa 67 §:n 5 momenttia sellaisenaan, perusteella, hakemus voitaisiin ottaa tarkempaan selvittelyyn. Hakemus tutkittaisiin tarkemmin myös, jos työnantajarekisteristä tai muista rekistereistä tulisi esille heräte yrityksen vastuuhenkilöstä, yrityksen aiemmasta moitittavasta toiminnasta, mahdollisesta ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäytön tai ihmiskaupan uhkasta tai työnantajan mahdollisesta maahantulosäännösten kiertämisestä.  

Hakemus voitaisiin ottaa tarkempaan selvitykseen esimerkiksi myös, jos hakijaa koskien on vireillä maasta poistaminen tai luvan peruuttamista koskeva asia, tai jos hakijalle on aikaisemmin tehty kielteinen päätös maahantulosäännösten kiertämisen perusteella taikka jos hakijasta on niin sanottu rekisteriosuma. Rekisteriosumalla tarkoitettaisiin tietoa viranomaisrekisterissä, esimerkiksi oikeusrekisterikeskuksen ja poliisin rekisterit, joista ilmenee rikostiedot, maahantuloa ja rajan ylittämistä koskeva rekisteri, josta ilmenee muun muassa Schengen-aluetta koskeva maahantulokielto, väestötietojärjestelmä, josta ilmenee tiedot muun muassa nimen, osoitteen ja asumisen osalta, ja KOSKI-järjestelmä, josta ilmenee tutkinnon suorittamista koskevat tiedot. Jos hakija hakee oleskelulupaa Suomessa ja hän on viisumivelvollisen maan kansalainen, RVL- ja VISA-rekisteristä selvitetään maahantulon laillisuus ja viisumin käyttäminen.  

Hakemus voitaisiin ottaa tarkempaan tutkintaan myös, jos hakijan aikaisemmasta hakuhistoriasta ilmenisi, että hakija tai työnantaja on kiertänyt saatavuusharkintaan liittyvää sääntelyä, hakija on vaihtanut heti hakuperustetta edellisen kielteisen päätöksen jälkeen tai hakijalla ei ole selkeää käsitystä siitä, mihin työhön hän on lupaa hakemassa, mitä työtä on tulossa tekemään tai millä työehdoilla. 

Hakemus voitaisiin ottaa tarkempaan tutkintaan myös, jos hakijan henkilöllisyyttä on syytä epäillä tai on syytä epäillä henkilöllisyyttä osoittavien asiakirjojen oikeellisuutta taikka mahdollisen avustavan henkilön roolia asiassa. Myös välittäjän käyttäminen työntekijän rekrytoinnissa voisi olla peruste ottaa hakemus tarkempaan tutkintaan. 

Momentin tarkoittama selvittämiskynnys ylittyisi myös, jos jatko-oleskelulupaa koskevassa lupaharkinnassa tulee ilmi hakijan nostaneen etuuksia toimeentuloedellytystä koskevan 39 §:n 3 momentin vastaisesti. Hakemusta voitaisiin selvittää tarkemmin myös, jos olisi syytä epäillä hakijan työskennelleen edellisen luvan voimassaolon aikana vastoin, mihin lupa oikeutti.  

Kuten edellä 36 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa todetaan, lupaharkinta olisi kokonaisharkintaa. Kokonaisharkinnassa on olennaista, onko hakemuksen tarkemmassa tutkinnassa tullut esille seikkoja niin painavasti, että ne merkitsevät hakemuksen hylkäämistä. Hylkääminen voi tietyissä tilanteissa olla hakijan etu, jos sillä ennaltaehkäistään hakijan mahdollinen joutuminen hyväksikäytön uhriksi työsuhteessa tai jopa ihmiskaupan uhriksi. 

Ensisijaisesti työnantajan tehtävä on arvioida työntekijänsä ammattipätevyyttä tehtävään, johon tämä on palkattu, myös laillistetuissa tai terveystodistusta edellyttävissä ammateissa. Näistä pyydettäisiin todistuksia työntekijältä jatkossa ainoastaan silloin, kun on perusteltua aihetta epäillä, että työntekijältä puuttuu pätevyys tai vaadittu todistus terveydentilasta.  

71 b §.Työnantajan selvittämisvelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin, mitä työnantajan on liitettävä hakemukseen, kun työntekijä hakee oleskelulupaa työnteon perusteella sen palvelukseen.  

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan työnantajan olisi liitettävä hakemukseen vastaavat tiedot, jotka työntekijän on 71 a §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan toimitettava. Näitä olisivat tieto työntekijän pääasiallisista työtehtävistä, palkan ja muun vastikkeen määräytymisen perusteet sekä palkanmaksukausi ja noudatettava työaika. Työnantaja toimittaisi samat tiedot kuin työntekijä, jotta niiden toimittamia tietoja voitaisiin tarvittaessa verrata keskenään ja siten varmistua siitä, että työtekijällä ja työnantajalla on yhtäläinen käsitys sovituista työehdoista. Tieto työtehtävistä olisi tarpeen ammattialan määrittämiseksi. Työnantajan toimittama tieto palkasta olisi puolestaan tarpeen sen arvioimiseksi, maksaako työnantaja työehtosopimuksen mukaista tai muuten riittävää palkkaa työntekijälleen eli toimiiko hän 71 §:n 1 ja 3 kohdan mukaisesti siten, että työntekijän toimeentulo on turvattu. Tieto noudatettavasta työajasta olisi tarpeen erityisesti toimeentulon varmistamisen kannalta. Mikäli työ ei olisi kokoaikaista, tulisi arvioida, ylittyykö toimeentulon minimiraja ilmoitetulla säännöllisellä vähimmäistuntimäärällä. 

Momentin 2 kohdan mukaan työnantajan olisi toimitettava tieto siitä, mitä työehtosopimusta työhön sovelletaan. Tämä tieto on tarpeen, jotta voidaan varmistua siitä, että työnantaja on tietoinen alalla noudatettavasta työehtosopimuksesta ja jotta voidaan varmistua siitä, että hän toimii 71 §:n 1 kohdan mukaisesti. Mikäli alalla, jolle lupaa haetaan, ei noudateta työehtosopimusta, ilmoittaa työnantaja tiedon siitä.  

Momentin 3 kohdan mukaan työnantajan olisi ilmoitettava työntekopaikka tai jos työntekijällä ei ole pääasiallista kiinteää työntekopaikkaa, selvitys niistä periaatteista, joiden mukaan työntekijä työskentelee eri työkohteissa. Tämä on työntekijän oleskeluluvissa tarpeellinen tieto, koska 72 a §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtien mukainen arviointi eli saatavuusharkinta tehdään alueellisten linjausten pohjalta. Lisäksi tieto on kaikkien lupien osalta tarpeen tilastointia varten.  

Momentin 4 kohdan mukaan työnantajan olisi liitettävä hakemukseen tieto työnteon alkamisajankohdasta ja määräaikaisen työsopimuksen osalta sen päättymisaika. Nämä tiedot ovat tarpeen luvan alkamisajankohdan ja sen keston määräytymisen kannalta. Toistaiseksi voimassa olevalla työsopimuksella ei ole päättymispäivää, mutta työnteon alkamisajankohta olisi ilmoitettava. 

Momentin 5 kohdan mukaan työnantajan olisi liitettävä hakemukseen lisäksi tieto ammattialasta, jolla työ tehdään. Tämä olisi tarpeen, jotta työ- ja elinkeinotoimisto pystyisi työntekijän oleskelulupahakemuksessa määritellä ammattialan ja arvioida työvoiman saatavuutta kyseisellä alalla ja jotta saataisiin tarkempaa ja kattavampaa tietoa siitä, mihin töihin ulkomaalaiset työnteon perusteella myönnettävillä oleskeluluvilla Suomessa tulevat. Ammattialan määrittelyyn käytettäisiin Tilastokeskuksen vahvistamaa luokitusstandardia ISCO-08 tai muuta käyttöön otettavaa luokitusstandardia. 

Momentin 6 kohdan mukaan työnantajan olisi vakuutettava, että se on huolehtinut ja vastaisuudessa kykenee huolehtimaan velvoitteistaan työnantajana ja että työehdot ovat voimassa olevien säännösten ja asianomaisen työehtosopimuksen mukaiset tai, jos työehtosopimusta ei ole sovellettava, että ne vastaavat työmarkkinoilla vastaavissa tehtävissä toimiviin työntekijöihin noudatettavaa käytäntöä. Säännös vastaisi voimassa olevaa 72 §:n 1 momentin 2 kohtaa ja toteutettaisiin viittauksella ehdotuksen 71 §:n 1 kohtaan. Tarkoituksena olisi, että työnantaja on selvillä sovellettavan työehtosopimuksen sisällöstä. Sääntely kytkeytyy myös 187 §:n mukaiseen pidättäytymispäätökseen ja 186 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaiseen työnantajan ulkomaalaisrikkomukseen.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että työnantaja voitaisiin velvoittaa toimittamaan 1 momentin 6 kohdan tarkoittamia tietoja, jos Maahanmuuttovirasto tai työ- ja elinkeinotoimisto ei saisi tietoja toisen viranomaisen tietovarannosta. Työnantajaa ja työnantajavelvoitteiden hoitamista koskevat tiedot haettaisiin ensisijaisesti toisen viranomaisen tietovarannosta, joita ovat esimerkiksi velvoitteidenhoitoselvitys ja tulorekisteri. Jos tietoja ei saisi tai ne saisi vain osittain, voitaisiin työnantaja velvoittaa toimittamaan puuttuvat tiedot. Pykälän 1 momentin 6 kohdan mukaisista tiedoista, jotka velvoitteidenhoitoselvityksestä voitaisiin tarkistaa, olisivat esimerkiksi työnantajan verovelkaa ja lakisääteisiä vakuutuksia koskevat tiedot. Sääntelyn tarkoituksena olisi, että tällä tavalla jokaisen työnantajan osalta päätöksenteko tehtäisiin yhtäläisin tiedoin. Se, että työnantajasta ei löydy tietoja esimerkiksi velvoitteidenhoitoselvityksestä, ei voisi tarkoittaa sen kohdalla hakemuksen ratkaisemista muihin työnantajiin verrattuna vähäisemmin tiedoin. Tällöin puuttuvat tiedot voitaisiin pyytää työnantaja toimittamaan. Pyytäminen voisi tapahtua automaatiota hyödyntäen tai erikseen työnantajalle lähetettävällä lisäselvityspyynnöllä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi vastaavasti kuin työntekijän osalta 71 a §:n 2 momentissa siitä, että työnantaja voitaisiin velvoittaa toimittamaan muita hakemuksen ratkaisemisenkannalta välttämättömiä lisätietoja, jos olisi perusteltua aihetta epäillä, että työnantaja ei täytä 71 §:n vaatimuksia tai että hakijan tai työnantajan tarkoituksena on maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen. Viitteitä tällaisista epäilyistä ja tilanteista on tarkemmin kuvattuna edellä 71 a §:n 2 momentin perusteluissa.  

Pykälän 3 momentin mukaan työnantajan olisi toimitettava edellä 1 ja 2 momentissa mainitut tiedot sähköisesti käyttäen Maahanmuuttoviraston sähköisestä asiointipalvelua. Jos se ei kuitenkaan olisi mahdollista, voisi tiedot toimittaa paperisena. Kuten työntekijän osalta edellä 60 §:n 3 momentissa, ei työnantajan erikseen tarvitsisi perustella, miksi se ei voi käyttää sähköistä asiointipalvelua, eikä Maahanmuuttoviraston olisi tarkoitus tutkia sitä, onko sähköinen asiointi työnantajalle mahdollista.  

72 §. Työntekijän oleskelulupa. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi työntekijän oleskeluluvan myöntämisestä. Sen myöntämisen edellytyksenä olisi kuten voimassa olevassa sääntelyssä, että työ- ja elinkeinotoimisto on tehnyt myönteisen osapäätöksen. Lisäksi luvan myöntämisen yleisten edellytysten, joista säädetään 71 §:ssä, tulisi täyttyä.  

72 a §.Työ- ja elinkeinotoimiston osapäätös työntekijän oleskelulupahakemukseen. Pykälässä säädettäisiin työ- ja elinkeinotoimiston osapäätösharkinnasta, saatavuusharkinnasta, tilanteista, joissa sitä ei suoritettaisi, osapäätöksen sisällöstä ja toimivaltaisista työ- ja elinkeinotoimistoista.  

Pykälän 1 momentissa säädetään osapäätösharkinnan sisällöstä. Sen 1 ja 2 kohdassa säädetään saatavuusharkinnasta ja alueellisten linjausten huomioimisesta harkinnassa. Momentin 1 kohdan mukaan TE-toimiston tulee selvittää tarkoitettuun työhön sopivan, työmarkkinoilla käytettävissä olevan työvoiman saatavuus kohtuullisessa ajassa ottaen huomioon 72 b §:n mukaiset linjaukset. Sen tulee 2 kohdan mukaan huolehtia siitä, että työntekijän oleskeluluvan myöntäminen ei estä 1 kohdassa tarkoitetun henkilön työllistymistä. Ammatti- ja toimialakohtainen arvio työvoiman saatavuudesta alueen työmarkkinoilla sisältyisi ELY-keskuksen alueelliseen linjaukseen. Saatavuuden selvittämiseen liittyvällä kohtuullisella ajalla tarkoitettaisiin kahta viikkoa, joka käytännössä olisi se aika, jonka työpaikkailmoituksen tulee olla julkisessa haussa.  

Selvittäessään työmarkkinoilla käytettävissä olevia henkilöitä TE-toimiston tulee ottaa huomioon EU- ja ETA-alueen kansalaiset ELY-keskusten linjausten ohjaamassa alueellisessa laajuudessa. TE-toimiston tulee myös ottaa huomioon Suomessa oleskelevat EU- ja ETA-alueen ulkopuolisten valtioiden kansalaiset, joilla ei ole laillista estettä hakeutua kyseiseen työhön. Sekä työvoiman saatavuuden arviointi että arvio siitä, estääkö työntekijän oleskeluluvan myöntäminen säännöksessä tarkoitetun henkilön työllistymisen, tulisi tehdä mahdollisimman todennettavissa olevaan ja todenmukaiseen tietoon perustuen. Arviointi voisi perustua esimerkiksi työnantajan antamaan selvitykseen rekrytoinnista. 

Momentin 3 kohdan mukaan TE-toimisto varmistaisi, että työntekijän oleskelulupahakemukseen liitetyt selvitykset ovat 71 §:n 1 ja 2 kohdan mukaiset. 

Momentin 1–3 kohtaa sovellettaessa Turkin kansalaiseen tulee ottaa huomioon tämän jatko-oleskelulupahakemuksen kohdalla Turkin ja Euroopan talousyhteisön välinen assosiaatiosopimus ja assosiaationeuvoston päätös N:o 1/80. Sopimus ja päätös ovat sellaisenaan voimassa ja suoraan sovellettavaa kansallisesti. Ne on siis otettava huomioon työntekijän oleskeluluvan harkinnassa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Turkin kansalaiseen työntekijän oleskeluluvan hakijana saatetaan soveltaa hieman erilaista linjausta kuin muuta kansalaisuutta olevaan kolmannen maan kansalaiseen. Käytännössä assosiaatiosopimuksen vaikutus työlupaharkintaan lienee vähäinen, mutta yksittäisissä tapauksissa on katsottava, sovelletaanko assosiaatiosopimusta ja miten. 

Päätöksen N:o 1/80 6 artiklan 1 kohdan mukaan turkkilaisella työntekijällä on oikeus 

yhden vuoden työskentelyn jälkeen oikeus työluvan uusimiseen saman työnantajan palveluksessa työskentelyä varten (6 art. 1 kohta 1. luetelmakohta), 

kolmen vuoden työskentelyn jälkeen oikeus vastaanottaa tässä jäsenvaltiossa valitsemaltaan saman ammattialan työnantajalta työtarjous, jollei unionin työntekijöille annettavasta etusijasta muuta johdu (6 art. 1 kohta 2. luetelmakohta), ja  

neljän vuoden laillisen työskentelyn jälkeen oikeus tehdä mitä tahansa valitsemaansa palkkatyötä (6 art. 1 kohta 3. luetelmakohta). 

Turkin kansalaisen olisi täytettävä kolme edellytystä voidakseen vedota 6 artiklaan perustuviin oikeuksiin. Edellytykset olisivat, että Turkin kansalainen:  

1) olisi työntekijä, jolla on todellinen ja aito työ, joka ei saa olla toisarvoinen tai liitännäinen työ, ja hän tekee tietyn ajanjakson toiselle tämän johdon alaisena suorituksia vastiketta vastaan,  

2) kuuluisi laillisille työmarkkinoille ja olisi noudattanut maahantuloa ja työskentelyä koskevia lakeja ja hallinnollisia säädöksiä ja hänellä on oikeus työskennellä alueella, ja  

3) työskentely olisi säännönmukaista, työ olisi vakiintunut ja Turkin kansalaisella olisi varma asema työmarkkinoilla sekä olisi kiistaton oleskeluoikeuden olemassaolo. 

Assosiaatiosopimus ei koske työnantajan velvollisuuksia, joten työnantajan tulee täyttää laissa säädetyt edellytykset. Toimeentulon osalta, jos assosiaatiosopimusta sovelletaan, ei sovellettaisi toimeentuloedellytystä. Vastikkeen pienuudella tai turvautumisella valtion tukiin ei olisi merkitystä. Edellytystä sovellettaisiin, jos hakijan edellinen lupa olisi jokin muu kuin työntekijän oleskelulupa tai hän vaihtaa alaa. Jos edellinen lupa on työntekijän oleskelulupa ja työnantaja on sama, vakuutetun toimeentulon olisi kuitenkin toteuduttava. 

Momentin 4 kohdan mukaan TE-toimisto varmistaisi, että ulkomaalaisen toimeentulo olisi turvattu 71 §:n 3 kohdan mukaisesti. Toimeentulon tulee olla turvattu laskennallisesti kuukausittain työntekijän oleskeluluvan voimassa ollessa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeuksista saatavuusharkinnan suorittamiseen. Säännökseen olisi yhdistetty voimassa olevan lain 83 §:n 3 ja 4 momentti. Koska ensimmäinen työntekijän oleskelulupa myönnetään pääsääntöisesti vuodeksi, ei ulkomaalainen ole käytännössä voinut vaihtaa ammattialaa 83 §:n 4 momentissa säädetyn johdosta, koska siinä edellytetään, että hän on työskennellyt työntekijän oleskeluluvan nojalla vähintään yhden vuoden. Ensimmäinen oleskelulupa haetaan pääsääntöisesti ulkomailta, jolloin maahantulo ja työskentelyn aloittaminen alkavat käytännössä myöhemmin kuin mikä on oleskeluluvan myöntämispäivä, minkä seurauksena ulkomaalaisen ei käytännössä ole mahdollista täyttää yhden vuoden työskentelyn edellytystä. Sen vuoksi työskentelyn kestoa ehdotetaan lyhennettäväksi yhdeksään kuukauteen, jonka olisi katsottava olevan riittävän pitkä aika osoittamaan, että ulkomaalainen on tehnyt sitä työtä, jota varten oleskelulupa myönnettiin. Kuluneen yhdeksän kuukauden mittaisen työskentelyn jälkeen ulkomaalaiselle voitaisiin myöntää työntekijän oleskelulupa toiselle ammattialalle ilman saatavuusharkintaa. Tässä tarkoituksessa uutta oleskelulupaa ei voitaisi myöntää ennen kuin työnteko on tosiasiassa kestänyt vähintään yhdeksän kuukautta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin osapäätöksen sisällöstä siinä tapauksessa, että se on myönteinen. Osapäätöksessä määrättäisiin, mille ajalle työntekijän oleskelulupa voidaan myöntää, eikä oleskelulupapäätöksessä siten voi olla tästä poikkeavaa voimassaoloaikaa. Siinä määrättäisiin myös, onko työnteko tilapäistä (B) vai jatkuvaa (A). Työnteon on katsottava olevan tilapäistä, kun kyseessä on enintään kaksi vuotta kestävä kertaluonteinen työtehtävä. Muun työnteon on katsottava olevan jatkuvaluonteista. TE-toimiston arviointi koskee nimenomaan työnteon – ei palvelussuhteen – tilapäisyyttä tai jatkuvaluonteisuutta. TE-toimisto määrää osapäätöksessä vielä, oikeuttaako työntekijän oleskelulupa työskentelemään yhdellä vai useammalla ammattialalla. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin työ- ja elinkeinoministeriön asetuksenantovaltuus määrittää ne työ- ja elinkeinotoimistot, jotka ovat toimivaltaisia tekemään osapäätöksen työntekijän oleskelulupahakemukseen. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 85 §:ää. Voimassa oleva asetus on 27.11.2017 annettu työ- ja elinkeinoministeriön asetus ulkomaalaislain nojalla säädettyihin tehtäviin toimivaltaisista työ- ja elinkeinotoimistoista (835/2017). 

72 b §. Ulkomaisen työvoiman käytön alueelliset linjaukset.Pykälässä säädettäisiin alueellisesta linjauksesta, jota käytettäisiin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueen työmarkkinatilanteen ja työvoiman saatavuuden kuvaamiseksi. 

Työvoiman saatavuus eri ammatti- ja toimialoilla vaihtelee alueellisten ja paikallisten työmarkkinoiden rakenteen ja tilanteen mukaan. Alueellisen linjauksen tarkoitus on tukea työvoiman saatavuutta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella huomioiden alueen työmarkkinoiden erityispiirteet. Linjauksessa annetaan tiivis kuvaus työmarkkinatilanteesta ja arvioidaan työvoiman saatavuutta. Alueelliset linjaukset liittyvät työntekijän oleskeluluvan myöntämiseen ja työvoiman saatavuuden arviointiin ja niissä määritellään, millä ammattialoilla ammattiluokkatasolla työvoiman saatavuus on vaikeutunut.  

Työntekijän oleskelulupahakemuksia keskitetysti käsittelevät TE-toimistot tarvitsevat työvoiman saatavuuden arvioinnin tueksi ajantasaiset alueelliset linjaukset niiltä alueilta, joilla työnteko tapahtuu. Siksi jokaisella elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella tulisi olla ajantasainen linjaus, jota säännöllisesti, vähintään puolivuosittain, päivitettäisiin. Työmarkkinaosapuolet osallistuisivat alueellisten linjausten laadintaan.  

Yhteistyö työmarkkinaosapuolten kanssa on tarpeen työntekijän oleskelulupien tiiviin työmarkkinakytkennän ylläpitämiseksi, luparatkaisujen ennustettavuuden ja yhdenmukaisuuden lisäämiseksi sekä ulkomaisen työvoiman aseman ja käytön normalisoimiseksi. 

Pykälässä ei enää säädettäisi työvoiman käytön valtakunnallisista linjauksista. Valtioneuvoston päätös ulkomaisen työvoiman käytön yleisiä edellytyksiä koskevista valtakunnallisista linjauksista on annettu 11.10.2012. Päätös tulisi kumottavaksi silloin, kun tämän esityksen säännökset tulisivat voimaan.  

73 §. Erityisasiantuntijan oleskelulupa. Pykälässä säädettäisiin nimenomaisesta erityisasiantuntijalle myönnettävästä oleskeluluvasta korostaen tämän oleskeluluvan merkitystä oleskelulupajärjestelmässä ja kansainvälisten korkeasti koulutettujen osaajien houkuttelua Suomeen. Erityisasiantuntijalla olisi sellaista erityisosaamista, joka on hankittu koulutuksella tai muulla tavoin ja jota työnantaja arvostaa siten, että se ilmenee erityisasiantuntijan palkkauksessa.  

Pykälän 1 momentin mukaan oleskeluluvan myöntäminen edellyttäisi 71 §:ssä säädettyjen edellytysten täyttämistä. Lisäksi edellytettäisiin, että asiantuntijatehtävät, joissa ulkomaalainen toimiin, vaativat erityisosaamista. Tehtävien vaativuutta osoittaisi palkkaus, jonka osalta asetettaisiin bruttopalkkaukseen perustuva vähimmäistaso. Näin ollen palkkausta ei voisi tuohon tasoon saakka kerryttää luontoisetujen tai muiden etujen verotusarvoilla. Palkkataso olisi EU:n sinisen kortin mukaisesti asetettu, mutta sitä alemmalla tasolla, jotta tätä kansallista oleskelulupaa voitaisiin jatkossakin käyttää osaajien maahantulossa. Palkkauksen olisi oltava vähintään keskimääräisen palkansaajan bruttopalkan suuruinen. Näin ollen sen taso vaihtelisi vuosittain, kun keskimääräinen palkansaajan bruttopalkan taso määritetään vuosittain. Hakemuksessa ei lähtökohtaisesti vaadittaisi selvityksen esittämistä koulutuksesta, vaan se olisi esitettävä, jos Maahanmuuttovirasto sitä 71 a §:n 2 momentin tai 71 b §:n 2 momentin nojalla vaatisi. Erityisasiantuntijalla olisi lähtökohtaisesti korkeakoulututkinto, jonka osalta voidaan pyytää tietoa hakemuslomakkeessa. Koska etenkin IT-alalla on tyypillistä, että erityisosaaminen on hankittu työn ohessa ja muulla tekemisellä, voisi sen osoittaa myös muulla tavalla.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi, että tämän oleskeluluvan kohdalla ei ole kyse työntekijän oleskelulupaan liittyvästä harkinnasta, josta säädetään 72, 72 a ja 72 b §:ssä. Erityisasiantuntijan oleskelulupa myönnettäisiin yksinomaan Maahanmuuttoviraston harkinnasta.  

73 a §. Euroopan unionin sininen kortti. Säännöksen 1 momentissa säädettäisiin sellaisenaan voimassa oleva 81 §. Euroopan unionin parlamentti ja neuvosto ovat 20.10.2021 hyväksyneet direktiivin (EU) 2021/1883 kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä korkeaa osaamistasoa vaativaa työtä varten sekä neuvoston direktiivin 2009/50/EY kumoamisesta. Direktiivi on kansallisesti pantava täytäntöön viimeistään 18.11.2023. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, ettei sinisen kortin myöntämiseen sovelleta työntekijän oleskelulupamenettelyä.  

73 b §. Toiseen jäsenvaltioon siirtyneen Euroopan unionin sinisen kortin haltijan ja hänen perheenjäsenensä maahan palaaminen ja oleskelu. Säännöksessä säädettäisiin sellaisenaan voimassa oleva 81 b §. 

74 §. Muu oleskelulupa ansiotyötä tai elinkeinon harjoittamista varten. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevaa 77 §:ä ja myös sen otsikkoa muutettaisiin. Johdantokappaletta selkeytettäisiin siten, että säännöksen perusteella oleskelulupa voidaan myöntää ansiotyötä, mutta myös elinkeinon harjoittamista varten. Tämä vastaisi voimassa olevan säännöksen soveltamista, mutta myös kansainvälisiä velvoitteita, koska Suomea sitoviin kauppasopimuksiin on usein sisällytetty myös itsenäiset ammatinharjoittajat, joilla Suomen kontekstissa tarkoitetaan yksityistä elinkeinon harjoittamista. Elinkeinon harjoittamisen oikeudesta ja sen kestosta säädettäisiin 81 d §:ssä, jonka säännöskohtaisissa perusteluissa kerrotaan myös tarkemmin elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetusta laista (122/1919) ja sen sisällöstä. Yrittäjänä toimivan tulisi kuitenkin ensisijaisesti hakea 79 §:ssä säädettyä yrittäjän oleskelulupaa.  

Pykälän 1 momentin kohdat ryhmiteltäisiin uudelleen siten, että 1–7 kohdat perustuvat Suomen kansainvälisistä velvoitteista johtuviin määräyksiin myöntää lupa ilman saatavuusharkintaa. Momentin 1–3 ja 11 kohta olisivat kestoltaan rajattuja, mikä määrittäisi tämän säännöksen perusteella myönnettävän oleskeluluvan voimassaoloajan enimmäispituuden.  

Momentin 1 kohdassa säädettäisiin yksittäisen ulkomailta maahan tuodun tai maasta ulkomaille vietävän koneen, laitteen, tuotantolinjan tai asiantuntijajärjestelmän toimitussopimukseen sisältyvän työn tekemisestä, jos työ kestää enintään kuusi kuukautta. Säännös vastaa voimassa olevan 77 §:n 1 momentin 10 kohtaa ja se perustuu GATS:n ja EU:n vapaakauppasopimusten määräyksiin. 

Momentin 2 kohdassa säädettäisiin työn tekemisestä, kun ulkomaalainen tutkii markkinoita, valmistelee yrityksen sijoittautumista Suomeen, neuvottelee tilauksista, hankkii tilauksia tai valvoo tehtyjen tilausten toimeenpanoa tai toimii muissa vastaavissa tehtävissä, jollei hänen työn- eikä toimeksiantajallaan ole toimipaikkaa Suomessa, jos työ kestää enintään vuoden. Säännös vastaa voimassa olevan 77 §:n 1 momentin 7 kohtaa ja se perustuu EU:n kauppasopimuksiin, joista viimeisimpänä EU-UK -kauppasopimus. 

Momentin 3 kohdassa säädettäisiin työstä konsulttina ja sen kestosta enintään vuoden. Säännös vastaa 77 §:n 1 momentin 9 kohtaa ja se perustuu EU:n kauppasopimuksiin, viimeisimpänä EU-UK -kauppasopimus. 

Momentin 4 kohdan perusteella myönnettäisiin oleskelulupa ulkomaalaiselle, joka toimii yrityksen yli- tai keskijohdon tehtävissä. Säännös vastaa voimassa olevan 77 §:n 1 momentin 1 kohtaa sillä erolla, että erityisasiantuntijasta säädettäisiin omassa pykälässä. Säännös perustuu GATS:n ja EU:n vapaakauppasopimusten määräyksiin. Jotta työtä voidaan pitää toimimisena yrityksen yli- tai keskijohdon tehtävissä, tulee yrityksen olla kooltaan sellainen, että siinä on erotettavissa johdon eri tasot. Yrityksen koon lisäksi merkitystä on yrityksen johdon tehtävillä. Johdon tyypillisiä tehtäviä ovat esimerkiksi yrityksen toiminnan suunnittelu, koordinointi, johtaminen sekä investointi- ja menettelytapapäätösten tekeminen. Yleensä johto myös vastaa yrityksen henkilöstön, tekniikan ja tulosten kehityksestä. Johdon tehtävät vaihtelevat yrityksen alan ja koon mukaan, mutta mitä rutiininomaisempia ja suorittavampia tehtäviä niihin kuuluu, sitä todennäköisemmin niitä varten tarvitaan työntekijän oleskelulupa. 

Momentin 5 kohdan perusteella myönnettäisiin oleskelulupa ulkomaalaiselle, joka toimii kansainvälisessä järjestössä tai valtioiden väliseen viralliseen yhteistyöhön liittyvissä tehtävissä. Säännös vastaa voimassa olevan lain 77 §:n 1 momentin 5 kohtaa. Lain tarkoituksena on 1 §:n mukaan myös ottaa huomioon Suomea velvoittavat kansainväliset sopimukset, mikä näin ollen tulisi huomioiduksi. Kohdassa ei enää esitetä säädettävän kansalaisjärjestöjen vaihto-ohjelmaan perustuvasta työnteon perusteella myönnettävästä oleskeluluvasta, koska siitä säädetään kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annetussa laissa (719/2018). 

Momentin 6 kohdan perusteella myönnettäisiin oleskelulupa ulkomaalaiselle, joka toimii ammattimaisesti joukkoviestinnän alalla, jollei hänen työn- eikä toimeksiantajallaan ole toimipaikkaa Suomessa. YK:n ihmisoikeuksien julistuksen 19 artiklassa todetaan, että jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta. KP-sopimuksen 19 artiklan 2. kohta toteaa, että jokaisella on sananvapaus; tämä oikeus sisältää vapauden hankkia, vastaanottaa ja levittää kaikenlaisia tietoja ja ajatuksia riippumatta alueellisista rajoista joko suullisesti, kirjallisesti tai painettuna taiteellisessa muodossa tahi muulla hänen valitsemallaan tavalla. 

Momentin 7 kohdan ulkomaalainen tekee työn, joka sisältyy valtioiden väliseen sopimukseen. Jos oleskelulupaa ei voitaisi myöntää 5 kohdan perusteella, se voitaisiin myöntää tämän 7 kohdan perusteella. 

Momentin 8–11 kohdassa säädettäisiin aloista, joilla saatavuusharkinnasta poiketaan joko siksi, että kyse on henkilön erityisosaamisesta, jolloin saatavuusharkintaa ei ole tarkoituksenmukaista suorittaa, tai alasta johtuvasta syystä.  

Momentin 8 kohdassa säädettäisiin urheilijana, valmentajana tai urheilutuomarina työskentelystä silloin, kun toiminta on ammattimaista. Ammattimaisuutta arvioitaisiin sillä sarjatasolla, jossa toimitaan, ja toiminnasta saatavalla toimeentulolla. Toimeentulon tulisi olla turvattu perusteesta, jolla oleskelulupaa haetaan. Sarjatason tulisi olla ylin taso tai jos tasoja on kolme tai enemmän, ylin tai toiseksi ylin taso. Mikäli heräisi epäily siitä, että henkilö ei ole ammattimainen urheilija, voisi Maahanmuuttovirasto pyytää henkilöltä tietoja hänen aiemmasta ammattiurheilutaustastaan ja mahdollisesta koulutuksesta urheilun alalla. Valmentajien osalta voitaisiin tarvittaessa pyytää selvitystä työtaustasta ja tuomareilta kokemuksesta tuomaritoiminnan parissa.  

Momentin 9 kohdassa säädettäisiin oleskeluluvan myöntämisestä, kun ulkomaalainen toimii ammattimaisesti kulttuurin tai taiteen alalla. Säännös vastaisi voimassa olevan 77 §:n 1 momentin 4 kohtaa muutettuna. Hallituksen esityksessä eduskunnalle (HE 232/2021 vp) esitetään, että voimassa olevasta säännöksestä kumottaisiin ammattimainen tieteenharjoittaja, koska siitä esitetään säädettävän kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annetussa laissa (719/2018). Ravintolamuusikoiden osalta tehdystä poikkeuksesta saatavuusharkinnan suorittamisen osalta luovuttaisiin sen vähäisen merkityksen vuoksi, minkä seurauksena heille myönnettäisiin oleskelulupa tämän lainkohdan perusteella, kuten muillekin muusikoille. 

Ammattimaisuutta arvioitaisiin pääsääntöisesti työhistorialla ja toimeentulolla. sen avulla, että henkilön toimeentulo on turvattu toiminnan avulla. Toissijaisesti, jos Maahanmuuttovirastolla heräisi epäily toiminnan ammattimaisuudesta, voisi virasto pyytää lisäselvityksiä henkilön ammattihistoriasta taiteen alalla ja tarvittaessa koulutustaustasta taiteen alalla. Järjestön jäsenyys ei olisi edellytyksenä, koska sitä voidaan pitää syrjivänä kriteerinä erityisesti maahanmuuttajataiteilijoiden kannalta, koska heidän osaltaan järjestäytymisaste on matalampi ja koska järjestöt myös valitsevat itse jäsenensä. Myös kirjallisuuden alalla on myös muilla kuin kotimaisilla kielillä kirjoittavia henkilöitä. 

Momentin 10 kohdassa säädettäisiin oleskeluluvan myöntämisestä, kun ulkomaalainen toimii uskonnollisen yhdyskunnan palveluksessa tehtävässä, joka liittyy uskonnon harjoittamiseen. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 77 §:n 1 momentin 3 kohtaa siten muutettuna, että se ei enää koskisi kaikkia yhdistyslain (503/1989) mukaisia aatteellisia yhdistyksiä, vaan ainoastaan uskonnonvapauslain (453/2003) 2 §:ssä tarkoitetussa uskonnollisessa yhdyskunnassa työskentelevää henkilöä silloin, kun henkilön tehtävä liittyy uskonnon harjoittamiseen. Uskonnan harjoittamiseen liittyvät tehtävät muodostaisivat pääasiallisen osan ulkomaalaisen tehtävistä, jolloin tehtäviin voisi sisältyä osaksi myös muita tehtäviä, jotka eivät liity uskonnon harjoittamiseen. Muilta osin ei ole syytä sille, että yhdistyksen palvelukseen tuleva henkilö välttäisi saatavuusharkinnan.  

Momentin 11 kohdan oleskelulupa myönnettäisiin ulkomaalaiselle, joka toimii kutsun tai sopimuksen nojalla vierailevana opettajana, luennoitsijana tai kouluttajana, jos työ kestää enintään vuoden. Säännös vastaisi voimassa olevan 77 §:n 1 momentin 9 kohtaa siten muutettuna, että siinä ei enää säädettäisi konsulteista, joista säädettäisiin 3 kohdassa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta hakea työntekijän oleskelulupaa työn tekemiseksi 1 momentin 1–3 tai 11 kohdan perusteella, jos niissä säädetty aikaraja ylittyisi. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin toimeentuloedellytyksestä. Siinä säädettäisiin, että toimeentulon tulee olla pääosin turvattu perusteesta, jolla perusteella oleskelulupa myönnetään, saatavalla tulolla. Jos tästä perusteesta ei kuitenkaan saisi riittävää toimeentuloa, jotta oleskelulupa myönnettäisiin, voisi toimeentulon osalta ottaa huomioon myös ansiotyöstä saatavan tulon ja elinkeinon harjoittamisesta saatavan tulon yhdistelmän. Pääasiallisen toimeentulon tulisi tulla kuitenkin nimenomaan siitä perusteesta, jolla lupa myönnetään. Elinkeinon harjoittamisesta saatavan tulon osalta olisi otettava huomioon, mitä laissa elinkeinon harjoittamisesta säädetään, ja kyseeseen voisi tulla tuon lain tarkoittama kaikenlainen elinkeinon harjoittaminen. Jos oleskeluluvan myöntäminen perustuisi kokoaikaiseen työsuhteeseen, tulisi kuitenkin riittävä toimeentulo saada tästä työsuhteesta. Kaikissa tilanteissa toimeentulon tulee olla turvattu koko sen ajan, jolle oleskelulupa myönnetään. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi, että oleskeluluvan kohdalla ei ole kyse työntekijän oleskelulupaan liittyvästä harkinnasta, josta säädetään 72, 72 a ja 72 b §:ssä. 

75 §.Suomessa tutkinnon tai tutkimuksen suorittaneen oleskelulupa. Pykälä olisi uusi ja se perustuisi voimassa olevan ulkomaalaislain 77 §:n 1 momentin 8 kohtaan. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin luvan myöntämisestä hakemuksesta ulkomaalaiselle, joka on suorittanut Suomessa tutkinnon tai tutkimuksen loppuun ja jonka maassa oleskelun pääasiallinen tarkoitus on työnteko tai elinkeinon harjoittaminen. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin toimeentuloedellytyksestä. Jotta Suomeen tutkimuksen ja opiskelun perusteella tulleiden ulkomaalaisten maahan jäämistä voitaisiin lisätä, toimeentuloedellytyksen osalta sovellettaisiin lain yleistä toimeentulosäännöstä 39 §:ää, jolloin oleskeluluvan myöntämisen kannalta riittävä toimeentulon taso voisi koostua muustakin kuin ansiotyöstä, esimerkiksi ansiotyön ja elinkeinon harjoittamisen yhdistelmästä. Jos ulkomaalaisen toimeentulo perustuisi yksinomaan elinkeinon harjoittamisesta saatavaan tuloon, jossa muutoin olisi kyse yrittäjän oleskelulupaan liittyvästä elinkeinon harjoittamisesta, ei sitä oleskelulupaa kuitenkaan tarvitsisi hakea, vaan oleskelulupa myönnettäisiin tämän 75 §:n perusteella. Elinkeinon harjoittamisen tulee täyttää elinkeinon harjoittamisesta annetun lain vaatimukset, joista on tarkemmin 81 d §:n perusteluissa.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi, että oleskeluluvan kohdalla ei ole kyse työntekijän oleskelulupaan liittyvästä harkinnasta, josta säädetään 72, 72 a ja 72 b §:ssä. Koska luvan hakija olisi suorittanut Suomessa tutkinnon tai tutkimuksen loppuun, ei työnteon perusteella haettavaan oleskelulupaan olisi perusteltua soveltaa työntekijän oleskelulupaa koskevaa sääntelyä. Oleskelulupa näin ollen myönnettäisiin yksinomaan Maahanmuuttoviraston harkinnasta. 

76 §. Työnantajan sertifioinnin myöntäminen. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi työnantajan sertifioinnista. Sertifioinnilla tarkoitettaisiin työnantajan luottamusasemaa oleskelulupaprosessissa, kun ne hakevat työntekijöitä palvelukseensa. Kun sertifiointi on myönnetty, työnantajan taustasta ja kyvystä on varmistuttu siten, että sen osalta oleskelulupaprosessissa voidaan käyttää niin sanotusti kevyempää menettelyä. Maahanmuuttoviraston toimivallasta myöntää sertifiointi säädettäisiin 83 §:n 5 momentissa. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin niistä edellytyksistä, jotka työnantajan tulee täyttää, jotta sertifiointi voidaan myöntää. Työnantajalta edellytettäisiin, että se pitää kotipaikkaa ja toimipaikkaa Suomessa, koska tällöin myös sertifioinnin myöntämisen edellytysten täyttämistä ja vastuukysymyksiä voidaan paremmin valvoa verrattuna tilanteeseen, jossa työnantaja olisi sijoittautunut ulkomailla ja toimisi sieltä käsin. Siinä säädettäisiin lisäksi, että työnantajan sertifiointi voidaan myöntää hakemuksesta. Kun sertifiointi myönnetään, se myönnetään ensimmäisellä kerralla kahdeksi vuodeksi ja sen jälkeen kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Määräaikaisuuksien perusteena on se, että työnantajaan voidaan kohdistaa valvontaa sen tarkistamiseksi, että se edelleen täyttää sertifioinnin myöntämisen edellytykset. Koska työnantaja saa sertifioinnilla tietynlaisen luottamusaseman oleskelulupaprosessissa, on sen vastapainona oltava määräajoin tapahtuvat tarkistukset. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että sertifioinnin myöntämisen edellytyksistä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Koska työnantajan sertifiointi on uutta sääntelyä ja uudenlaista menettelyä, pitäisi sen myöntämisen edellytyksiä voida tarvittaessa suhteellisen nopeastikin muuttaa, jolloin säädöstasona asetus on tähän tarkoituksenmukaisempi väline. Koska sääntely on uutta, on sertifioinnin toimivuutta seurattava lain voimaantulon jälkeen. 

77 §. Työnantajan sertifioinnin vaikutus. Säännöksessä ilmenisi, miten sertifiointi vaikuttaa toisaalta oleskelulupamenettelyssä ja toisaalta menettelyn läpinäkyvyydessä sen piirissä olevien työnantajien osalta.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että sertifiointia sovelletaan ainoastaan hakemuksiin, jotka tehdään 5 luvun perusteella. Näin ollen oleskelulupahakemukset, jotka haetaan erillislakien, kuten kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten annetun lain (907/2017), kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä yrityksen sisäisen siirron yhteydessä annetun lain (908/2017) tai kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annetun lain (719/2018) nojalla, eivät tule tässä sovellettavaksi. 

Siinä säädettäisiin myös, kun työnantajan sertifiointi on myönnetty, että työnantajan tulisi täyttää oma selvitysvelvollisuutensa 71 b §:n 1 momentin 1–5 kohdan ja 2 momentin osalta. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa viitataan 71 a §:n 1 momentin 2 kohdan tietoihin keskeisistä työsuhteen ehdoista. Sertifioinnissa oleskeluluvan myöntämiseksi pyydettäisiin vähemmän selvityksiä kuin muissa työnteon perusteella haettavissa oleskeluluvissa. Selvitykset työstä ja työsuhteesta voi parhaiten antaa työnantaja. Tietojen antaminen olisi keskeistä sen määrittämiseksi, mikä työnteon perusteella myönnettävä oleskelulupa on kyseessä ja edellytetäänkö siinä TE-toimiston osapäätösharkintaa. Lain 71 b §:ä ei muilta osin sovellettaisi sertifioituun työnantajaan.  

Lisäksi 1 momentissa säädettäisiin, mikä on sertifioinnin vaikutus työntekijän kannalta. Vaikutus olisi, että työntekijän ei tarvitsisi liittää hakemukseensa selvitystä niistä työsuhteen keskeisistä ehdoista, jotka on mainittu lain 71 a §:n 1 momentin 2 kohdassa, koska työnantaja ne esittäisi, mutta kuitenkin häneen sovellettaisiin pykälän 1 momentin 1 kohtaa sekä myös 2 momenttia. Työntekijän olisi annettava tiedot työnantajastaan, mikä on vähimmäistieto sille, että työnantaja ja työntekijä voidaan järjestelmässä liittää samaan hakemukseen.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin myönnetyn sertifioinnin vaikutuksesta menettelyn läpinäkyvyyteen ja työnantajan luotettavuuteen. Koska työnantaja saisi sertifioinnilla tiettyjä etuja, olisi avoimuuden vuoksi perusteltua pitää julkista listaa sertifioiduista työnantajista tietyin yksilöintitiedoin. Jos sertifioitu työnantaja olisi valtuuttanut toisen toimijan toimimaan puolestaan, olisi tästäkin oltava vastaavat tiedot näkyvillä. 

78 §. Työnantajan sertifioinnin peruuttaminen. Pykälässä säädettäisiin myönnetyn työnantajan sertifioinnin peruuttamisesta, mitä vaikutuksia peruuttamisasian vireille tulolla olisi ja milloin sertifiointia voisi peruuttamisen jälkeen hakea uudelleen. Maahanmuuttoviraston toimivallasta peruuttaa sertifiointi säädettäisiin 83 §:n 5 momentissa. 

Pykälän 1 momentin mukaan Maahanmuuttoviraston voisi peruuttaa myöntämänsä työnantajan sertifiointi siinä säädetyissä tilanteissa. Kun peruuttaminen tulisi vireille, pykälän 3 momentin vaikutukset alkaisivat, kun työnantaja on saanut tiedon peruuttamista koskevan asian vireille tulemisesta. Peruuttamisharkinta olisi kokonaisharkintaa, jossa otettaisiin huomioon peruuttamista koskevan perusteen luonne ja vakavuus, siihen liittyvän tai liittyvien henkilöiden asema ja rooli työnantajan palveluksessa, onko käsillä tilanne, jossa työnantajan luotettavaan asemaan toimia oleskelulupa-asioissa kohdistuisi epäilyjä siten, ettei sen luotettavuuteen hoitaa velvoitteensa ja toimia säännösten mukaisesti voida enää luottaa. Kyse on hallintomenettelystä, jossa työnantajalle varattaisiin tilaisuus antaa vastineensa asiassa ja korjata tilanne. Sertifiointia ei välttämättä peruutettaisi, jos työnantaja pystyisi korjaamaan asian.  

Työnantajan sertifiointi voitaisiin peruuttaa momentin 1 kohdan mukaan, jos työnantaja ei enää täytä sen myöntämisen edellytyksiä, joista säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Sertifioinnin peruuttaminen voisi tulla vireille esimerkiksi työsuojeluviranomaisen tarkastustoiminnan kautta, jossa olisi tehty huomioita työnantajavelvoitteiden hoitamisen osalta, tai jossa työnantajan taloudellisessa tilassa olisi tapahtunut muutos siten, että sertifioinnin myöntämisen edellytykset eivät joltain osin täyttyisi. Kuten edellisessä kappaleessa on kuvattu, peruuttamisen osalta tehtäisiin kokonaisharkinta ja jos työnantaja pystyisi osoittamaan tai muuten asiassa voitaisiin todeta, että edellytykset jälleen täyttyisivät, ei sertifiointia peruutettaisi. 

Momentin 2 kohdan mukaan, jos työnantaja tai tämän edustaja on tuomittu 186 §:ssä säädetystä työnantajan ulkomaalaisrikkomuksesta, sertifiointi voitaisiin peruuttaa.  

Momentin 3 kohdan mukaan, jos työnantajalle tai tämän edustajalle määrätään 187 §:ssä säädetty pidättäytymispäätös, sertifiointi voitaisiin peruuttaa.  

Momentin 4 kohdan mukaan, jos työnantajalle määrätään työsopimuslain (55/2001) 11 a luvun 3 §:ssä säädetty seuraamusmaksu, sertifiointi voitaisiin peruuttaa. Työsopimuslain mainitun luvun säännöksiä sovelletaan työnantajaan, joka on ottanut työhön ulkomaalaislain 3 §:n 2 a kohdassa tarkoitetun kolmannen maan kansalaisen, joka oleskelee maassa laittomasti. Luvun 3 §:ssä säädetään seuraamusmaksun suuruudesta ja 6 §:ssä siitä, että Maahanmuuttovirasto määrää maksun. Koska Maahanmuuttovirastolla on toimivalta määrätä seuraamusmaksu, sillä on tällöin myös tieto, koskeeko määrääminen sertifioitua työnantajaa. 

Momentin 5 kohdan mukaan, jos työnantaja tai tämän edustaja määrätään liiketoimintakiellosta annetussa laissa (1059/1985) säädettyyn liiketoimintakieltoon, sertifiointi voitaisiin peruuttaa. Lain 2 §:ssä säädetään liiketoimintakiellon henkilöpiiristä. Lain 5 §:ssä säädetään, että liiketoimintakielto voidaan määrätä vähintään kolmeksi ja enintään seitsemäksi vuodeksi. 

Momentin 6 kohdan mukaan, jos työnantaja tuomitaan rikoslain (39/1889) 9 luvussa säädettyyn yhteisösakkoon, sertifiointi voitaisiin peruuttaa. Luvun 1 §:ssä säädetään soveltamisalasta, 2 §:ssä rangaistusvastuun edellytyksistä, 3 §:ssä rikoksentekijän ja oikeushenkilön välisestä suhteesta ja 5 §:ssä yhteisösakon rahamäärästä. 

Momentin 7 kohdan mukaan, jos työnantaja tai työnantajan edustaja on liiketoiminnan yhteydessä tehdystä rikoksesta, josta on säädetty rangaistukseksi vankeutta, epäilty tai tuomittu vankeusrangaistukseen, sertifiointi voitaisiin peruuttaa.  

Jos työnantaja on oikeushenkilö, 1 momentin 2 ja 3 kohdassa edustajalla tarkoitettaisiin toimitusjohtajaa ja hänen sijaistaan, hallituksen jäsentä ja varajäsentä, hallintoneuvoston ja siihen rinnastettavan toimielimen jäsentä ja varajäsentä, vastuunalaista yhtiömiestä sekä muuta ylimpään johtoon kuuluvaa. Edustajalla tarkoitettaisiin myös henkilöä, jolla on suoraan tai välillisesti vähintään 25 prosenttia osakeyhtiön osakkeista tai osakkeiden tuottamasta äänivallasta tai vastaava omistus- tai määräämisvalta, jos kyseessä on muu yhteisö kuin osakeyhtiö. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että 1 momentin seuraamuksen, päätöksen tai tuomion ei tarvitse olla lainvoimainen, jotta sertifioinnin peruuttamiseen voidaan ryhtyä. Tämä olisi perusteltua siksi, että työnantajan tai tämän edustajan menettely on johtanut seuraamukseen, josta 1 momentin 2–7 kohdassa mainitaan, tai on tullut ilmi, ettei se enää täytä sertifioinnin myöntämisen edellytyksiä. 

Pykälän 3 momentin mukaan sertifioinnin hyödyt lakkaisivat siitä hetkestä, kun sertifioinnin peruuttamista koskeva asia on annettu työnantajalle tiedoksi. Peruuttamista koskevan asian vireille panon kynnys on korkea, mutta se tapahtuisi tilanteissa, joissa työnantajan tai tämän edustajan menettely luotettavana toimijana oleskelulupa-asioissa voidaan syystä kyseenalaistaa, minkä vuoksi peruuttamisen vaikutusten olisi oltava etupainotteiset. Näin ollen, kun asia on tullut vireille ja se on annettu tiedoksi työnantajalle, 77 §:ää ei sovellettaisi. Säännöstä ei myöskään sovellettaisi, kun sertifioinnin peruuttamisesta olisi tehty päätös, joka ei ole vielä saanut lainvoimaa.  

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin määräajoista, joiden jälkeen työnantajan sertifiointia voisi hakea uudelleen, jos se on aikaisemmin peruutettu. Sertifiointia voisi hakea uudelleen ennen määräajan umpeutumista, mutta se voitaisiin myöntää vasta, kun määräaika on mennyt umpeen. Lisäksi 76 §:n 2 momentin nojalla valtioneuvoston asetuksella säädetyt sertifioinnin myöntämisen edellytykset tulisi täyttää. 

Sertifiointi voitaisiin 1 momentin 1 kohdan nojalla peruuttaa, jos työnantaja ei enää täytä sertifioinnin myöntämisen edellytyksiä. Jos sertifiointi peruutettaisiin, tällaisessa tilanteessa työnantaja voisi hakea uudelleen sertifiointia, kun se täyttäisi sen myöntämisen edellytykset uudelleen. Tällaiseen tilanteeseen, kun siihen ei liity moitittavaa menettelyä, ei ole perusteltua asettaa määräaikaa sertifioinnin uudelleen hakemiselle ja sen myöntämiselle. Lisäksi olisi perusteltua, että syy sertifioitujen työnantajien listalta, josta säädettäisiin 77 §:n 2 momentissa, poistamisesta mainittaisiin, jos työnantaja sitä haluaa, jotta julkisesti ei syntyisi väärinkäsitystä listalta poistamisesta, kun se muissa tilanteissa tapahtuisi rikkeen, moitittavan menettelyn tai jopa rikollisen toiminnan johdosta. 

Momentin 1 kohta koskisi tilannetta, jossa sertifiointi on peruutettu 1 momentin 2 tai 3 kohdassa mainitulla perusteella. Jos työnantajalle on tuomittu sakkorangaistus työnantajan ulkomaalaisrikkomuksesta, sakon tulisi olla maksettu. Jos työnantajalle tai tämän edustajalle on määrätty pidättäytymispäätös, se ei saisi olla enää voimassa. Molemmissa tapauksissa lisäksi vaadittaisiin, että uusi sertifiointi voitaisiin myöntää aikaisintaan kahden vuoden kuluttua peruuttamispäätöksestä. 

Momentin 2 kohdan mukaan uutta sertifiointia voisi hakea viiden vuoden kuluttua sen peruuttamisesta. Tässäkin tilanteessa edellytettäisiin, että edellytykset uuden sertifioinnin myöntämiseksi tulee täyttää. Lisäksi seuraamusmaksu, joka on määrätty työsopimuslain 11 a luvun 3 §:n nojalla, on suoritettu, liiketoimintakiellon voimassaoloaika on päättynyt tai rikoslain 9 luvun nojalla määrätty yhteisösakko on suoritettu taikka tuomittu vankeusrangaistus on suoritettu loppuun. Jos peruuttamispäätös on perustunut siihen, että työnantaja tai sen edustaja on ollut syytettynä rikoksesta, josta on säädetty vankeusrangaistukseksi vankeutta, 2 kohtaa sovellettaisiin.  

79 §.Yrittäjän oleskelulupa. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi yrittäjän oleskeluluvan myöntämisestä. Sen myöntämisen edellytyksenä olisi, kuten voimassa olevassa sääntelyssä, että ulkomaalaiselle, jonka tarkoituksena on johtavassa asemassa harjoittaa yritystoimintaa, ensin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekee myönteisen osapäätöksen ja sen jälkeen Maahanmuuttovirasto myöntää oleskeluluvan.  

Yrittäjänä pidettäisiin avoimen yhtiön yhtiömiestä tai muun yhteisön tai yhtymän sellaista osakasta tai yhtiömiestä, joka on henkilökohtaisessa vastuussa yhteisön tai yhtymän velvoitteista ja sitoumuksista. Yrittäjänä pidettäisiin myös osakeyhtiössä johtavassa asemassa työskentelevää osakasta tai muussa yhteisössä johtavassa asemassa työskentelevää henkilöä, jos osakeyhtiön osakas omistaa yksin vähintään 30 prosenttia yhtiön osakepääomasta tai hänellä on yksin vähintään 30 prosenttia yhtiön osakkeiden tuottamasta äänimäärästä tai jos muussa yhteisössä johtavassa asemassa työskentelevällä henkilöllä on vastaava määräämisvalta yhteisössä.  

Osuuskuntayrittäjänä pidettäisiin yrittäjää, joka on johtavassa asemassa ja jolla on tosiasiallista määräysvaltaa osuuskunnassa. Osuuskunnassa työskenteleviä osuuskunnan jäseniä ei lähtökohtaisesti pidettäisi yrittäjinä, koska he eivät ole henkilökohtaisessa vastuussa osuuskunnan velasta. Kuitenkin jos osuuskunnan säännöissä on määrätty, että osuuskunnan jäsenet ovat velkojia kohtaan rajattomasti lisämaksuvelvollisia, osuuskunnassa johtavassa asemassa työskenteleviä osuuskunnan jäseniä pidettäisiin yrittäjinä. Rajattoman lisämaksuvelvollisuuden tulisi olla merkitty kaupparekisteriin. Johtavalla asemalla tarkoitettaisiin käytännössä toimitusjohtajaa tai hallituksen varsinaista jäsentä, jolla on tosiasiallinen määräysvalta osuuskunnassa. 

Yrittäjänä pidettäisiin edelleen myös henkilöä, joka harjoittaa yritystoimintaa siten, että hänellä on yksityinen toiminimi (yksityinen elinkeinonharjoittaja). Toiminimiyrittäjän yritystoiminnassa mukana työskentelevää puolisoa ei pidettäisi yrittäjänä. Avoimessa yhtiössä työskentelevä yhtiömies ja kommandiittiyhtiössä työskentelevä vastuunalainen yhtiömies pidettäisiin yrittäjinä, koska heidän vastuunsa yhtiössä on henkilökohtainen ja rajaton. Kommandiittiyhtiössä työskentelevää äänetöntä yhtiömiestä ei pidettäisi yrittäjänä.  

Oleskelulupaa ei myönnettäisi pelkän omistuksen perusteella, vaan myöntämisen edellytyksenä on työskentely yrityksessä Suomessa. 

Johtavalla asemalla tarkoitettaisiin käytännössä toimitusjohtajuutta ja hallituksen varsinaista jäsenyyttä, ei pelkkää hallituksen jäsenyyttä. Yrittäjän määritelmä pidettäisiin tarkoituksellisesti suppeampana kuin se on yrittäjän eläkelain 3 §:ssä määritelty. Perheenjäseniä ja lähiomaisia ei pidettäisi yrittäjinä. Yrittäjän oleskelulupaprosessin sujuvuuden kannalta yrittäjän määritelmä on perusteltua pitää mahdollisimman yksinkertaisena ja rajattuna. Määritelmän tarkentaminen osuuskuntien kohdalla olisi näin ollen yhtenevä osakeyhtiöyrittäjien kanssa ja selkiyttäisi tosiasiallisen määräysvallan omaavien henkilöiden todentamista osuuskunnissa. Osuuskuntien vaihtelevan koon, suurten jäsenmäärien ja yleistyneiden työosuuskuntien myötä tosiasiallisen määräysvallan ja johtavan aseman tunnistaminen on vaikeutunut. Osuuskuntien yrittäjämääritelmässä mainittu lisämaksuvelvollisuuden täyttyminen ei pelkästään ja uskottavasti yksin kertoisi henkilön johtavasta asemasta osuuskunnassa.  

79 a §.Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen osapäätös yrittäjän oleskelulupahakemukseen. Pykälässä säädettäisiin osapäätöksen tekemisestä yrittäjän oleskelulupahakemukseen ja siinä suoritettavasta harkinnasta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin edellytyksistä, joiden perusteella osapäätösharkinta lähtökohtaisesti tehtäisiin, ellei pykälän 2 momentista muuta johtuisi. 

Momentin 1 kohdan mukaan tulisi varmistaa, että yritystoiminta tapahtuu Suomeen rekisteröidyssä yrityksessä. Yrityksellä tulisi sen osoituksena olla y-tunnus. Yritys on rekisteröitävä Suomen kaupparekisteriin sekä tarvittaviin verohallinnon rekistereihin. Yksityinen elinkeinonharjoittaja voi perustellusta syystä ilmoittautua ainoastaan verohallinnon rekistereihin. Ulkomaisen elinkeinonharjoittajan katsotaan harjoittavan yritystoimintaa Suomeen rekisteröidyssä yrityksessä, jos ulkomainen elinkeinonharjoittaja on rekisteröinyt sivuliikkeen kaupparekisteriin ja verohallinnon rekistereihin. Elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetusta laista (122/1919) tarkemmin 81 d §:ssä. 

Momentin 2 kohdan mukaan harkinta perustuisi jatkossakin siihen, että yrityksellä arvioidaan olevan kannattavan liiketoiminnan edellytykset. Toiminnan kannattavuuden arviointi olisi kokonaisharkintaa, jossa arvioidaan toteutunutta ja tulevaa liiketoimintaa. Yrityksen toiminnan tulee olla lainmukaista ja todellista. Kannattavan liiketoiminnan edellytykset selvitettäisiin esimerkiksi liiketoimintasuunnitelman, sitovien sopimusten tai esisopimusten sekä rahoituksen pohjalta. Arvioinnissa voitaisiin ottaa huomioon muun muassa yrityksen kannattavuutta, vakavaraisuutta ja maksuvalmiutta kuvaavia taloudellisia tunnuslukuja. Yrityksen toimintaa voidaan pitää kannattavan toiminnan osalta lain edellytykset täyttävänä, kun yrityksen arvioidaan selviytyvän velvoitteistaan ja sen toiminta näyttää muodostuvan kannattavaksi. Liiketoiminnan ei katsottaisi olevan kannattavaa pelkän omistuksen tai sijoitustoiminnan perusteella, vaan edellytyksenä olisi työskentely yrityksessä Suomessa.  

Momentin 3 kohdan mukaan harkinta perustuisi siihen, että yrityksellä on riittävät resurssit liiketoiminnan toteuttamiseen. Riittäviä resursseja arvioitaessa otettaisiin huomioon muun muassa käytettävissä oleva rahoitus, miten yrityksen toimitilat on järjestetty, aineelliset hyödykkeet kuten esimerkiksi koneet ja kalusto, työntekijät ja yrittäjät sekä heidän ammattitaitonsa ja osaamisensa, yrityksen johdon kyvykkyys harjoittaa liiketoimintaa ja johtaa yritystä sekä tarpeen mukainen vaadittava pätevyys. Lisäksi olisi otettava huomioon luvat, jos kyseisen elinkeinon harjoittaminen on säädetty luvanvaraiseksi, jolloin niiden asianmukaiseen harjoittamiseen on ennen yritystoiminnan aloittamista hankittava lupa, esimerkiksi alkoholin anniskelu, myynti tai valmistus, ja jos oikeus harjoittaa ammattia on suojattu, kuten terveydenhuollon ammattihenkilöillä.  

Momentin 4 kohdan mukaan harkinnassa otettaisiin huomioon, että yritystoiminnassa ei ole olennaisesti laiminlyöty lakisääteisiä velvollisuuksia suorittaa veroja tai maksuja. Tässä arvioinnissa huomioitaisiin erilaisista julkisista ja yksityisistä rekistereistä saatavat tiedot yrityksen ja sen vastuuhenkilöiden maksuhäiriöistä sekä verojen ja muiden julkisoikeudellisten maksujen suorittamisesta ja niiden hoitamisesta tehdyistä maksusuunnitelmista velkojan tai ulosottolaitoksen kanssa. Arviointi ei välttämättä rajoittuisi vain sen yritystoiminnan piiriin, jota hakemus koskee, vaan siinä voidaan huomioida myös yrityksen vastuuhenkilön muu tai aiempi yritystoiminta. Lähtökohtana arvioinnissa olisi se, että julkis- ja yksityisoikeudelliset velvoitteet on asianmukaisesti hoidettu. Poikkeuksellisesti liiketoiminta voidaan arvioida kannattavaksi, jos velvoitteiden laiminlyönti olisi vain vähäinen ja niiden hoitamisesta on tehty maksusuunnitelma. Eduksi ei katsottaisi sellaista toimintaa, jota on harjoitettu ilman yritystoiminnan harjoittamiseen oikeuttavaa oleskelulupaa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että ulkomaalaisen olisi toimitettava 1 momentin mukaiset yritystä ja yritystoimintaa koskevat tiedot. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen saa tehtäviensä hoitamiseksi käyttöönsä velvoitteidenhoitoselvityksen, jota lupamenettelyssä on hyödynnettävä ottaen huomioon tiedonhallintalain 20 §:ssä säädetty. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarkistaisi siten ensisijaisesti yrityksen velvoitteiden hoitoa velvoitteidenhoitoselvityksestä. Momentin sanamuoto ”muun viranomaisen tietovarannosta” on johdettu tiedonhallintalaista. Näin kirjoittaen momentti soveltuisi myös myöhemmin esimerkiksi tulotietorekisterin, jota koskevan lain muuttaminen on valmisteilla valtiovarainministeriössä, ja tulevaisuudessa mahdollisesti muidenkin rekistereiden osalta, jos lupaviranomaisella olisi tehtäviensä hoitamiseksi oikeus saada tietoja niistä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi, että elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus voisi pyytää ulkomaalaista toimittamaan yritystä tai yritystoimintaa koskevia muita tietoja, jotka ovat välttämättömiä hakemuksen ratkaisemiseksi ja joita se ei saa viranomaisrekistereistä. Pyytäminen voisi tapahtua automaatiota hyödyntäen tai erikseen ulkomaalaiselle lähetettävällä lisäselvityspyynnöllä. Ulkomaalaislain 7 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen on huolehdittava asian selvittämisestä. Asianosaisen on esitettävä selvitystä vaatimuksensa perusteista ja muutoinkin myötävaikutettava oman asiansa selvittämiseen. Viranomaisen on osoitettava asianosaiselle, mitä lisäselvitystä asiassa tulee esittää. Selvityspyynnön tulee olla yksilöity sekä oikeassa suhteessa niihin selvityskeinoihin, jotka asianosaisella on hänen olosuhteensa huomioon ottaen käytettävissään.  

Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tulisi selvityksiä pyytäessään lisäksi ottaa huomioon yrityksen toimialaa, liikeideaa, toimintaympäristöä, yhtiömuotoa, yritystoiminnan ikää eli olisiko kyseessä aloittava yritys vai jo pidempään toiminut yritys, tai sitä millaista tietoa hakijasta on kertynyt viranomaisten tietovarantoihin. Käytännössä selvityksenä voitaisiin pyytää esimerkiksi yrittäjäasemaan liittyvä selvitys, kuten osakasluettelo, sijainti ja toimintaympäristö, toimitilat, investoinnit ja rahoitus, tuotteet ja palvelut, asiakkaat, markkinat ja kilpailutilanne, miten markkinoidaan, osaaminen ja pätevyys, kirjanpidosta saatavissa olevat tiedot, hakijan esittämä kannattavuuslaskelma ja tulosennuste, asiakkaiden ja yhteistyökumppanien kanssa tehdyt sopimukset ja esisopimukset, miten yritys ja yrittäjä ovat hoitaneet velvoitteensa, maksetut palkat, hakijan ja yrityksen tiliote, tiedot mahdollisesta yritysostosta, tiedot yritystoiminnan edellyttämistä työvälineistä, kuten esimerkiksi ajokortti ja tiedot ajoneuvosta.  

Pykälän 3 momentissa säädetään toimeentuloedellytyksestä. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus arvioisi toimeentulon. Pääsääntö olisi, että ulkomaalaisen toimeentulon tulisi olla turvattu yritystoiminnasta saatavalla tulolla. Jos yritystoiminta olisi vasta alkuvaiheessa, toimeentulo voi alkuvaiheen ajan olla turvattu laajemmin muulla tavalla. Se voisi olla turvattu ansiotyöstä saatavalla tulolla, yrityksen käytössä olevalla alkurahoituksella tai hakijan käytettävissä olevilla omilla rahavaroilla, mutta ei muulla varallisuudella. Näin ollen esimerkiksi osakekirjan tai lainhuutotodistuksen esittäminen ei osoittaisi riittävällä tavalla hakijan mahdollisuutta hyödyntää omaa varallisuuttaan toimeentulonsa kattamiseen. Yritystoiminnan alkuvaiheella tarkoitettaisiin lähtökohtaisesti kahta vuotta. Yrityksen alkuvaiheen keston voidaan katsoa olevan riippuvainen toimialan luonteesta. Silloin, kun yrittäminen on mahdollista aloittaa heti täysipainoisesti, ei toiminnan aloitusvaiheen voitaisi katsoa kestävän vuotta kauempaa. Silloin kun liiketoiminnan aloitus vaatii merkittäviä panostuksia esimerkiksi asiakashankintaan tai investointeihin, aloitusvaihe voisi kestää kauemmin, mutta tällöinkin liiketoiminnan tosiasiallisesta aloittamisesta tulisi kuitenkin olla selkeää näyttöä. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että osapäätöksessä määrätään, mille ajalle yrittäjän oleskelulupa voidaan myöntää ja myönnetäänkö oleskelulupa tilapäisenä vai jatkuvana.  

Pykälän 5 momentin mukaan toimivaltaisesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta säädetään valtioneuvoston asetuksella. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista 28.12.2018 annetun valtioneuvoston asetuksen (1373/2018) 4 §:ssä säädetään, että Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus hoitaa kaikkien elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten toimialueilla muun muassa ulkomaalaislaissa (301/2004) tarkoitetut yrittäjän oleskelulupaan liittyvät tehtävät. 

80 §. Kasvuyrittäjän oleskelulupa. Pykälässä ehdotetaan säädettävän voimassa olevan 47 h §:n sisältö hieman muutettuna. Pykälän 1 momenttiin ei ehdoteta muutosta.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että Business Finlandin lausunto olisi voimassa neljä kuukautta aiemman kahden kuukauden sijaan. Käytännössä on osoittautunut, että kahden kuukauden voimassaoloaika on liian lyhyt ja se aiheuttaa turhaa työtä Business Finlandille, kun lausuntoja pyydetään uudelleen. Vaikka liiketoimintaa koskeva arviointi tehdään senhetkisen markkinatilanteen perusteella, mistä syystä puoltolausunnon informaatioarvo ei kestä määräämättömästi, ei kaksi kuukautta pidemmällä voimassaoloajalla käytännössä ole vaikutusta lausunnon ajantasaisuuteen.  

Pykälän 3 momentissa säädetään toimeentuloedellytyksestä, joka tulisi täyttää, jotta oleskelulupa voidaan myöntää. Toimeentuloa arvioidaan lain 39 §:n perusteella.  

Pykälän 4 momentin mukaan ulkomaalaiselle, jolle myönnetään kasvuyrittäjän oleskelulupa, ja tämän perheenjäsenelle myönnettäisiin jatkuva oleskelulupa Suomessa tai ulkomailla haettuna.  

80 a §.Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin lausunto kasvuyrittäjän oleskelulupahakemukseen. Pykälässä säädettäisiin kasvuyrittäjän oleskelulupaan liittyvän Business Finlandin lausunnon harkinnan sisällöstä. Business Finland arvioi, täyttävätkö liiketoimintamalli ja yrityksessä toimivien henkilöiden henkilökohtainen osaaminen edellytykset Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin alkaville innovatiivisille nopean kasvun yrityksille myönnettävästä rahoituksesta. 

80 b §. Kasvuyrittäjän jatkolupa. Pykälässä ehdotetaan säädettävän voimassa olevan 54 a §:n sisältö muutettuna. Tarkoituksena olisi selkeyttää Maahanmuuttoviraston ja Business Finlandin tehtäviä jatkolupavaiheessa. Pykälän 1 momentin mukaan edellytyksenä jatkoluvan myöntämiselle olisi, että liiketoiminta on kannattavaa tai että se täyttää edelleen edellytykset Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin alkaville innovatiivisille nopean kasvun yrityksille myönnettävästä rahoituksesta. Lisäksi edellytettäisiin, että jatkolupavaiheessa on kyse liiketoiminnan jatkamisesta eli yrityksen tulee olla perustettuna. 

Kasvuyritystoiminnalle on tyypillistä toiminnan ja palveluiden mukauttaminen, mistä syystä laissa jatkossakin säädettäisiin mahdollisuudesta myöntää jatkolupa myös tilanteessa, jossa kyse ei ole aivan samasta liiketoiminnasta kuin ensimmäisen luvan yhteydessä. Selvää kuitenkin on, että kyse tulisi olla kasvuyritystoiminnasta. Jos liiketoiminta ei olisi enää kasvuyritystoimintaa, tulisi kyseeseen yrittäjän oleskelulupa.  

Kasvuyrittäjän jatkoluvan myöntäminen edellyttäisi pääsääntöisesti, että yritystoiminta on kannattavaa. Oleskelulupa voitaisiin kuitenkin myöntää tästä huolimatta, jos yrityksen liiketoimintamalli olisi edelleen edellä 80 §:ssä säädetyn mukainen eli liiketoimintamalli täyttäisi edellytykset Business Finlandin kasvuyritystoiminalle suunnatusta rahoituksesta. Säännöksen tarkoituksena on siten jättää mahdollisuus yritystoiminnan jatkamiseen Suomessa, vaikka se ei vielä tuottaisi voittoa, jos yritystoiminnalla katsottaisin edelleen olevan tosiasialliset mahdolliseen kannattavaan liiketoimintaan ja kansainväliseen kasvuun. 

Pykälän 2 momentti ehdotetaan muutettavan siten, että jatkossa olisi selkeämpää, että Business Finlandin lausunto koskee nimenomaan sitä, onko hakija kasvuyrittäjä vai ei. Kannattavuuden arviointi sen sijaan kuuluisi Maahanmuuttovirastolle. Jos kyseessä olisi sama liiketoiminta kuin edellistä lupaa haettaessa ja toiminta on kannattavaa, ei lausuntoa tarvittaisi. Jos kyseessä olisi vastaavanlainen yritystoiminta ja se olisi kannattavaa, voisi Maahanmuuttovirasto pyytää lausuntoa, jos olisi epäselvää, täyttääkö muuttunut liiketoiminta edelleen Business Finlandin rahoituskriteerit. Tilanteessa, jossa toiminta ei ole vielä kannattavaa, voisi Maahanmuuttovirasto aina pyytää lausuntoa.  

81 §.Työnteko-oikeus. Pykälässä säädettäisiin yleisesti siitä, että jotta ulkomaalaisella olisi työnteko-oikeus, tulisi siitä olla laissa säädetty. Erilaisiin oleskelulupiin kuuluvista työnteko-oikeuksista säädettäisiin 81 a ja 81 b §:ssä. Kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annettuun lakiin (719/2018) on ehdotettu (HE 232/2021 vp) tarkempaa sääntelyä työnteko-oikeudesta.  

81 a §. Työnteko-oikeus oleskeluluvan nojalla. Pykälässä säädettäisiin työnteko-oikeudesta, kun se perustuu myönnettyyn oleskelulupaan. Säännös vastaisi pääosin voimassa olevan lain 78 §:ää.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tilanteet, joissa ulkomaalaisella on rajoittamaton työnteko-oikeus. Momentin 1–4 ja 6 kohta vastaisivat voimassa olevan 78 §:n 3 momentin 1–3, 5 ja 6 kohtaa. Momentin 5 kohta koskisi rajoittamatonta työntekoa, kun olisi myönnetty 54 b §:n mukainen jatko-oleskelulupa työnantajan moitittavan menettelyn takia tai 75 §:n mukainen Suomessa tutkinnon tai tutkimuksen suorittaneen oleskelulupa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin työntekijän oleskelulupaan liittyvästä työnteko-oikeudesta. Työntekijän oleskelulupa oikeuttaa työskentelemään yhdellä tai useammalla ammattialalla sen mukaan kuin työ- ja elinkeinotoimiston tekemässä osapäätöksessä määrätään. Koska työnantajakohtaisista oleskeluluvista esitetään luovuttavan, ei momentissa enää mainittaisi, että lupa oikeuttaa työskentelemään tietyn työnantajan palveluksessa.  

Pykälän 3 momentissa, joka pääosin perustuisi voimassa olevan 78 §:n 2 momenttiin säädettäisiin, että erityisasiantuntijan oleskeluluvan saaneella tai muun oleskeluluvan ansiotyötä varten saaneella, olisi luvan perusteen mukainen työnteko-oikeus. Momentissa säädettäisiin lisäksi, että myös muulla perusteella myönnetyn oleskeluluvan haltijalla on oikeus tehdä 73 §:ssä ja 74 §:n 1 momentin 4, 5 ja 8–10 kohdassa tarkoitettua työtä. Muulla perusteella tarkoitettaisiin kaikkia perusteita, joita ei muuten erikseen mainita, esimerkiksi lain 45 §:ää.  

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin vastaavasti kuin säädetään voimassa olevan 78 §:n 3 momentin 7 kohdassa, mutta sillä tarkennuksella, että ulkomaalaisella on oikeus tehdä se työ, jota varten oleskelulupa on myönnetty. Tämä ei muuttaisi nykytilaa, vaan selkeyttäisi sitä. Ulkomaalaislain esitöissä HE 28/2003 vp on nimenomaisesti todettu, että edustuston rakennus-, korjaus- tai huoltotyön tekemistä varten myönnetyn oleskeluluvan työnteko-oikeus koskisi nimenomaan sitä työtä, jota varten oleskelulupa on myönnetty. 

Pykälän 5 momentti vastaisi voimassa olevaa 78 §:n 4 momenttia. Momentissa olevat säännösviittaukset korjattaisiin vastaamaan 5 luvun uutta rakennetta.  

Pykälän 6 momentissa säädettäisiin EU:n sinisen kortin haltijan työnteko-oikeudesta selkeyttävästi. Nykyisessä laissa ei työnteko-oikeudesta tällä lupaperusteella ole mainintaa. Korkeaa pätevyyttä vaativilla töillä tarkoitettaisiin samaa kuin ehdotetussa 73 a §:ssä.  

Pykälän 7 momentti vastaisi voimassa olevaa 78 §:n 6 momenttia. Momentin säännösviittaus korjattaisiin vastaamaan säännöksen uutta rakennetta. 

81 b §. Työnteko-oikeus ja oikeus harjoittaa elinkeinoa ilman oleskelulupaa. Pykälässä säädettäisiin ulkomaalaisen työnteko-oikeudesta ja oikeudesta harjoittaa elinkeinoa ilman oleskelulupaa ja oikeuden kestosta. Työnteko ja elinkeinon harjoittaminen sekä siihen liittyvä maassa oleskelu olisi luonteeltaan lyhytaikaista. Elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetun lain sisällöstä ja sen vaikutuksista elinkeinon harjoittamiseen kerrotaan tarkemmin 81 d §:n perustelujen kohdalla. 

Pykälän 1 momentin johdantokappaleessa säädettäisiin, että työnteko-oikeus ja oikeus elinkeinon harjoittamiseen kestäisi enintään 90 päivän ajan minkä tahansa 180 päivän jakson aikana momentin 1–5 kohdan mukaisissa tilanteissa. Kesto määrittyisi samalla tavalla kuin lain 40 §:ssä säädetään laillisesta oleskelusta ja sen kestosta. Tämä tarkoittaisi, että ulkomaalaisen maassa oleskelu perustuisi voimassa olevaan viisumiin tai viisumivapaaseen oleskeluun. Oikeus olisi enintään 90 päivää ja sitä rajaisi se laillisen oleskelun aika, joka on vielä jäljellä. Jos ulkomaalainen olisi käyttänyt viisumin tai viisumivapaan oleskeluajan loppuun ja hän haluaisi jatkaa työntekoa tai elinkeinotoimintaa, hänen olisi haettava sitä varten oleskelulupaa työnteon tai elinkeinon harjoittamisen perusteella.  

Edellä mainitun oikeuden kuluminen ei katkeaisi, vaikka ulkomaalainen kävisi välillä Suomen ulkopuolella esimerkiksi loman, työajan tasaamiseksi annetun vapaan tai sairauspoissaolon aikana. Työssäoloaika tai työssäolon veroinen aika ei saisi millään 180 päivän jaksolla ylittää 90 päivää ja sama koskisi elinkeinon harjoittamista. Ainoastaan selvästi pidemmän Suomen ulkopuolella vietetyn jakson katsottaisiin keskeyttävän myös työnteko-oikeuden kulumisen edellyttäen, ettei kyse ole työssäolon veroisesta ajasta. Tällaisen jakson vähimmäispituutena pidettäisiin yhtä kuukautta. Työssäolon veroisella ajalla tarkoitetaan vuosilomalain (162/2005) 7 §:n mukaan muun muassa aikaa, jolta työnantaja on velvollinen maksamaan palkan, keskimääräisen työajan tasaamiseksi annettua vapaata sekä työpäiviä, joina työntekijä on tiettyjen tuossa lainkohdassa säädettyjen syiden vuoksi estynyt tekemästä työtään.  

Oikeutta työntekoon tai elinkeinon harjoittamiseen ei olisi, jos ennalta on tiedossa, että työ tai elinkeinon harjoittaminen tulee kestämään yli 90 päivää. Jos tiedetään jo ennalta, että Suomessa tehtävä työ tai elinkeinon harjoittaminen kestää yli 90 päivää, tulisi ulkomaalaisen hakea oleskelulupaa ennen Suomeen saapumista. Työnteko-oikeus ja oikeus harjoittaa elinkeinotoimintaa keskeytyy viimeistään 90 päivän jälkeen siihen saakka, kunnes ulkomaalaiselle on myönnetty työntekijän oleskelulupa tai muu työntekoon oikeuttava taikka elinkeinon harjoittamiseen oikeuttava oleskelulupa. Maassa oleskelu ja oleskeluluvan hakeminen eivät luo työnteko-oikeutta tai oikeutta harjoittaa elinkeinotoimintaa tilanteessa, jossa sitä ei lain perusteella ole olemassa ennen oleskeluluvan myöntämistä.  

Momentin 1 kohta koskisi ulkomaalaista, joka tulee kutsun tai sopimuksen nojalla tulkiksi, opettajaksi tai asiantuntijaksi. Momentin 1 kohta vastaisi pääosin voimassa olevaa 79 §:n 1 momentin 1 kohtaa. Urheilutuomarit kuitenkin siirretään ehdotuksessa 2 kohtaan. Tulkit, opettajat ja asiantuntijat ovat kaikki ammattiryhmiä, jotka saavat työskennellä lyhytaikaisesti Suomessa ilman oleskelulupaa perustuen GATS:iin ja muihin EU:n solmimiin vapaakauppasopimuksiin. Lisäksi olisi johdonmukaista, että 73 §:n tarkoittamalla erityisasiantuntijalla olisi samanlainen oikeus lyhytkestoiseen työntekoon kuin on asiantuntijalla.  

Euroopan unionin ja Euroopan atomienergiayhteisön sekä Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistyneen kuningaskunnan välisessä kauppa- ja yhteistyösopimuksessa asiantuntijalla tarkoitetaan luonnollista henkilöä, jolla on erityistä, yrityksen toimialojen, tekniikoiden tai johtamisen kannalta olennaista osaamista, jonka arvioinnissa otetaan huomioon yrityksen kannalta erityisen osaamisen lisäksi myös se, onko kyseisellä henkilöllä huomattava pätevyys sekä riittävä ammattikokemus erityistä teknistä osaamista vaativassa työssä tai toiminnassa, muun muassa henkilön mahdollinen kuuluminen luvanvaraisten ammattien harjoittajiin. Asiantuntijalla ei siis tarkoiteta täsmälleen samaa kuin 73 a §:n tarkoittamalla erityisasiantuntijalla.  

Momentin 2 kohdassa säädettäisiin ulkomaalaisesta, joka tulee kutsun tai sopimuksen nojalla ammattitaiteilijaksi tai –urheilijaksi, mukaan lukien avustava, huoltava ja valmentava henkilökunta sekä urheilutuomari. Kohta vastaisi voimassa olevaa 79 §:n 1 momentin 2 kohtaa tarkennuksella, että urheilijan tulee olla ammattiurheilija, eikä niin sanotusti pelkkä urheilija, ja lisäksi siinä säädettäisiin urheilutuomareista myös. Ammattimaisuuden osalta otettaisiin huomioon, mitä edellä 74 §:n 1 momentin 8 ja 9 kohdan perusteluissa on todettu.  

Momentin 3 kohdan mukaan ulkomaalainen työskentelee merimiehenä joko kauppa-alusluetteloon merkityllä aluksella tai, tultuaan palvelukseen muualla kuin Suomessa, aluksella, joka pääasiassa liikennöi ulkomaisten satamien välillä. Suomi on ratifioinut ILOn sopimuksen merenkulkijoiden henkilöllisyystodistuksista vuodelta 1958 ("C108 - Seafarers' Identity Documents Convention, 1958 (No. 108)"). Siinä sivutaan hieman oleskelua sopimuksen ratifioineen valtion alueella siltä kannalta, että henkilö on todistanut sopimuksen mukaisella dokumentilla olevansa merenkulkija. 

Momentin 4 kohdassa säädettäisiin ulkomaalaisen oikeudesta tehdä töitä, kun hän tulee suorittamaan toisessa Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen valtiossa toimivan yrityksen työntekijänä palvelujen tarjoamisvapauden piiriin kuuluvaa tilapäistä, enintään kuuden kuukauden mittaista hankinta- tai alihankintatyötä, jos hänellä on mainitussa valtiossa oleskeluun ja työntekoon oikeuttavat luvat, jotka ovat voimassa työn päätyttyä Suomessa. Säännös perustuu EY:n tuomioistuimen ennakkoratkaisuun asiassa Vander Elst (C-43/93). Säännös, joka on voimassa olevan 79 §:n 1 momentin 4 kohta, jäisi pääosin ennalleen, mutta sitä täsmennettäisiin EU-tuomioistuimen oikeuskäytännön perusteella. Säännöksestä ehdotetaan poistettavan sana ”vakituisena” perustuen EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön. Sana ohjaa tulkintaa liikaa siihen suuntaan, että työsopimuksen tulisi olla voimassa toistaiseksi. Lisäksi ehdotetaan selvennettäväksi vakiintunut tulkinta siitä, että tilapäinen hankinta- tai alihankintatyö, joka voi olla urakka, voi kestää korkeintaan kuusi kuukautta. Siten yksittäisen urakan kesto olisi enintään kuusi kuukautta ja tai jos se koostuisi useasta osasta, sen kokonaiskesto ei saisi ylittää kuutta kuukautta. Urakkasopimusten pilkkomisella ei voisi pidentää kuuden kuukauden kestoa. Urakka voisi tarkoittaa sekä tiettyä työmaata tai työkohdetta että useampaa työmaata tai työkohdetta, jos niin on urakkasopimuksessa sovittu. EU-tuomioistuimen oikeuskäytäntöön perustuen myöskään sitä, että työsuhteen on tullut alkaa yli kuusi kuukautta ennen lähettämistä, ei edellyttäisi, kuten ei tälläkään hetkellä. Vaatimusta vuoden voimassa olevasta luvasta lähettäjävaltiossa ei myöskään edellytettäisi, mutta ratkaisevaa olisi, että luvan perusteella voi palata lähtömaahan. Tiedossa ei ole, että tilapäisyys olisi määritelty, mutta Ruotsi säätää tilapäisyydestä siten, että se tarkoittaa kolmea kuukautta kuuden kuukauden aikana, mitä myös tässä ehdotuksessa käytettäisiin. Oleskeluun ja työntekoon oikeuttavilla luvilla tarkoitettaisiin oleskelulupaa ja viisumia, joka oikeuttaa työntekoon. 

Momentin 5 kohdassa säädetään tilanteista, joissa ulkomaalaisella on oikeus tehdä ansiotyötä ilman oleskelulupaa, jos hän työskentelee tai toimii ja hänen työnantajallaan tai toimeksiantajallaan ei ole toimipaikkaa Suomessa.  

Momentin 5 kohdan a alakohdassa säädettäisiin tuote-esittelijästä ja se perustuu GATS:iin ja EU:n vapaakauppasopimuksiin. Tuote-esittelijällä tarkoitettaisiin esimerkiksi messuille osallistuvaa henkilöstöä, joka markkinoi yritystään, sen tuotteita tai palveluja.  

Momentin 5 kohdan b alakohdassa säädettäisiin elokuvatyöntekijästä.  

Momentin 5 kohdan c alakohdassa säädettäisiin ulkomaisessa omistuksessa tai hallinnassa olevan moottoriajoneuvon henkilökuntaan kuuluvasta, kun ulkomaalainen kuljettaa ajoneuvoa, jonka rajan ylittävä kuljetus viedään määräpaikkaan tai haetaan lähtöpisteestä, taikka kun liikennöinti Suomessa liittyy säännölliseen reittiliikenteeseen paikkakuntien välillä, joista ainakin yksi sijaitsee ulkomailla, eikä ulkomaalaisella ole asuinpaikkaa Suomessa. Säännös vastaisi voimassa olevaa 79 §:n 1 momentin 4 kohtaan. 

Momentin 5 kohdan d alakohdassa säädettäisiin maahantulosta ansiotyöhön ilman oleskelulupaa matkailualan henkilökuntaan kuuluvana. Säännös perustuu GATS:n ja EU:n solmimien vapaakauppasopimusten määräyksiin, joista jälkimmäisissä määrätään laajemmin matkailualan henkilökunnasta. Tämän alakohdan soveltamisessa matkailualalla tarkoitettaisiin matkatoimistoja, matkaoppaita ja matkanjärjestäjiä, jotka osallistuvat alan tilaisuuksiin tai seura- tai muuhun matkaan. Henkilökuntaan kuuluva olisi tällaiseen matkailualan toimijaan työ- tai muussa sopimussuhteessa ja tällaisen henkilön maahantulon tulisi liittyvä kiinteästi matkan järjestelyihin, opastukseen, kuljetukseen tai muuhun toimeen. Näin ollen sillä edelleen tarkoitettaisiin myös ulkomailta Suomeen suuntautuvan seuramatkan matkanjohtajaa, josta säädetään voimassa olevassa 79 §:n 3 momentin 3 kohdassa. Esimerkiksi seuramatkojen osalta olisi mahdollista, että seuramatkan matkanjohtaja voisi tulla maahan aiemmin kuin ryhmänsä, koska tällä on yleensä tarve ottaa seuramatkan turistit tai mahdollisesti useampia ryhmiä vastaan Suomessa johtaen heitä kunkin turistiryhmän Suomessa olon ajan.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin voimassa olevan lain 79 §:n 2 momentin sisältö sellaisenaan. Säännös koskee ulkomaalaisen, joka on hakenut kansainvälistä suojelua tai tehnyt 102 §:ssä tarkoitetun uusintahakemuksen, oikeutta tehdä ansiotyötä ilman oleskelulupaa momentin 1 ja 2 kohdassa tarkemmin säädetyissä tilanteissa. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tilapäistä suojelua hakevalle tilapäisen suojelun direktiivin mukainen oikeus työntekoon heti hakemuksen rekisteröinnistä. Hakija voisi osoittaa oikeuden työntekoon todistuksella, jonka poliisi tai Rajavartiolaitos antaa hakemuksen rekisteröinnin yhteydessä. Oikeus koskisi myös oikeutta harjoittaa yksityistä elinkeinotoimintaa. Oikeus elinkeinon harjoittamiseen alkaisi, kun henkilö on jättänyt tilapäistä suojelua koskeva hakemuksen ja hakemus on rekisteröity. Tilapäistä suojelua koskeva direktiivi ja sen 12 artikla katsotaan elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annetussa laissa (122/1919, jäljempänä elinkeinolaki) tarkoitetuksi Suomea velvoittavaksi sopimukseksi, eikä tilapäiseen suojeluun oikeutettuihin näin ollen sovelleta asuinpaikkaa koskevaa vaatimusta. Tällaiselta henkilöltä ei myöskään edellytettäisi elinkeinolaissa tarkoitettua Patentti- ja rekisterihallituksen myöntämää lupaa elinkeinon harjoittamiseen yksityisenä elinkeinonharjoittajana. Tässä esitetty poikkeus elinkeinolaista koskee tilapäistä suojelua koskevan direktiivin 12 artiklan soveltamisalan mukaisesti tilapäistä suojelua saavaa elinkeinotoimintaa harjoittavaa luonnollista henkilöä eli yksityistä elinkeinonharjoittajaa. Poikkeusta ei sovelleta muihin kansainvälisen suojelun tilanteisiin. Poikkeusta ei myöskään sovelleta yksityisen elinkeinonharjoittajan lisäksi miltään osin muihin elinkeinonharjoittamisen muotoihin, kuten osakeyhtiön hallituksen jäsenen tai henkilöyhtiön yhtiömiehen asuinpaikkaa koskevaa vaatimukseen. 

81 c §. Oikeus aloittaa työnteko ja oikeuden kesto. Pykälän otsikko ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan pykälän uutta sisältöä. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi kaiken tähän lakiin perustuvan työnteko-oikeuden kestosta. 

Pykälän 1 momentissa todettaisiin pääsääntö, että työnteko-oikeus alkaa oleskeluluvan myöntämisestä ja päättyy sen voimassaolon päättyessä ja että uuden oleskeluluvan mukainen oikeus alkaa, kun oleskelulupa on myönnetty. 

Pykälän 2 momentti vastaisi pääosin voimassa olevan 80 §:n 1 momenttia sillä poikkeuksella, että siinä ei enää säädettäisi työnantajakohtaisesta työntekijän oleskeluluvasta, koska tällä esityksellä siitä ehdotetaan luovuttavan. Työnteko-oikeus jatkuisi aiemman oleskeluluvan mukaisena, kun jatko-oleskelulupaa on haettu aiemman luvan voimassaoloaikana. Muutoksena olisi lisäksi se, että aiemman oleskeluluvan mukaista työntekoa voi jatkaa silloin, kun uutta oleskelulupaa on haettu eri ammattialalle. Aiemman luvan mukainen työnteko-oikeus päättyisi, kun uusi työnteko-oikeuden sisältä oleskelulupa on myönnetty, jolloin alkaisi uuden luvan mukainen työnteko-oikeus, tai kun kielteinen päätös on tullut lainvoimaiseksi. Aiemmin luvan mukainen työnteko-oikeus jatkuisi myös tilanteessa, jossa ulkomaalainen peruuttaa jatko-oleskelulupahakemuksensa hakuperusteen vaihdon vuoksi, jolloin työnteko-oikeuden päättymisen osalta sovellettaisiin, kuten tässä on todettu.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin selvyyden vuoksi, jos työnteko perustuu lain 74 §:n 1 momentin 1–3 tai 11 kohtaan, että työnteko-oikeus päättyy, kun oleskeluluvan voimassaolo päättyy. Kohta vastaisi voimassa olevan 80 §:n 3 momenttia.  

Pykälän 4 momentti vastaisi 80 §:n 4 momenttia sillä tarkennuksella, että työnteko-oikeuden, joka perustuu viisumiin tai viisumivapauteen, kestosta säädettäisiin tarkemmin liittäen se lailliseen oleskeluun. Työnteko-oikeus olisi enintään sen ajan, jonka ulkomaalainen voi viisumilla tai viisumivapaasti laillisesti oleskella Suomessa eli enintään 81 b §:n 1 momentissa mainitun ajan. Vaikka ulkomaalainen hakisi viisumin tai viisumivapauden voimassaolon aikana oleskelulupaa saman työn perusteella, ei työnteko-oikeus jatkuisi sen jälkeen, kun viisumiin tai viisumivapauteen perustunut aika on kulunut umpeen. Jotta työnteko-oikeus jatkuisi, tulisi oleskelulupaa olla haettu siten ajoissa, että oleskelulupa työntekoa varten olisi myönnetty ennen viisumiin tai viisumivapauteen perustuvan ajan kulumista umpeen. Momentissa säädettäisiin lisäksi, kuten voimassa olevassa 80 §:n 4 momentissa, työnteko-oikeuden päättymisestä sen estämättä, mitä 81 b §:ssä säädetään, kun ulkomaalaisen käännyttämistä koskeva päätös on täytäntöönpanokelpoinen.  

Pykälän 5 ja 6 momentti vastaisivat voimassa olevan 80 §:n 5 ja 6 momenttia.  

Pykälän 7 momentissa säädettäisiin tilapäistä suojelua hakeneen työnteko-oikeuden päättymisestä. Työnteko-oikeus ilman oleskelulupaa päättyisi lain nojalla siihen, kun Maahanmuuttovirasto hylkää hakemuksen. Muutoksenhaku ei jatka oikeutta työntekoon. Jos ulkomaalainen on aloittanut ansiotyön, työntekoa ei voi laillisesti jatkaa 81 b §:ssä tarkoitetulla tavalla. Työnteko-oikeus päättyisi myös, jos hakija peruuttaa hakemuksensa tai se raukeaa. Jos ulkomaalainen saa oleskeluluvan tilapäisen suojelun perusteella, hänen työnteko-oikeutensa jatkuu suoraan 81 a §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella. 

81 d §. Oikeus aloittaa elinkeinon harjoittaminen ja oikeuden kesto. Pykälä olisi uusi ja siinäsäädettäisiin selkeyden vuoksi oikeudesta elinkeinon harjoittamiseen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin informatiivisesti viittaus elinkeinon harjoittamisen oikeudesta annettuun lakiin (122/1919). Ahvenanmaan osalta oikeus harjoittaa elinkeinoa on maakunnan toimivallan piirissä. Oikeudesta harjoittaa elinkeinoa säädetään landskapslag om rätt att utöva näring –maakuntalaissa (Ålands författningssamling 1996:47), jonka osalta on vireillä muutosehdotus, jonka voimaantulon ajankohdasta ei toistaiseksi ole tietoa. Säännös myös täsmentäisi 185 §:n soveltamista, jossa yksi ulkomaalaisrikkomuksen tekotapa on ”harjoittaa luvatta elinkeinoa”. 

Elinkeinolain mukaan elinkeinoa saa harjoittaa luonnollinen henkilö, jäljempänä yksityinen elinkeinonharjoittaja, jolla on asuinpaikka Euroopan talousalueella. Asuinpaikalla tarkoitetaan lain esitöiden mukaan (HE 259/1992 vp, s. 11) kotikuntalain (201/1994) mukaista kotikuntaa. Elinkeinolain nojalla Patentti- ja rekisterihallitus voi kuitenkin myöntää luvan elinkeinon harjoittamiseen myös Euroopan talousalueen ulkopuolelle asuvalle yksityiselle elinkeinonharjoittajalle. Käytännössä luvan antamisen edellytyksenä on ollut, että henkilön asuinpaikka on Luganon sopimuksen osapuolena olevassa valtiossa. Euroopan talousalueen ulkopuolisista valtioista sopimusosapuolena on vain Sveitsi. Euroopan talousalueen ulkopuolella asuvalla yksityisellä elinkeinonharjoittajalla tulisi elinkeinolain nojalla olla Suomessa asuva edustaja, joka tulisi lisäksi ilmoittaa kaupparekisteriin merkittäväksi. Edustajalla on oikeus ottaa vastaan tiedoksiantoja. Edustaja myös vastaa verotusmenettelylain (1558/1995) nojalla Euroopan talousalueen ulkopuolella asuvalle yksityiselle elinkeinonharjoittajalle määrätyistä veroista. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ulkomaalaisen oikeudesta aloittaa elinkeinon harjoittaminen ja sen kestosta. Oikeus elinkeinon harjoittamiseen alkaisi, kun oleskelulupa sitä varten on myönnetty 74, 75 tai 79 §:n perusteella tai kun ulkomaalainen oleskelee maassa 81 b §:n perusteella tai muuten laillisesti. Elinkeinonharjoittamisen osalta ulkomaalaisen tulee täyttää 1 momentissa viitattujen lakien säännökset siltä osin kuin kyseessä olevan elinkeinon harjoittamisen osalta laissa säädetyt edellytykset tulevat sovellettavaksi. Tilapäistä suojelua hakevan osalta asiasta säädettäisiin poikkeus lain 81 b §:n 3 momentissa.  

Käytännössä elinkeinon harjoittaminen on hankalaa ilman sen rekisteröintiä. Rekisteröinti yksityiseksi elinkeinonharjoittajaksi edellyttää esimerkiksi henkilötunnusta. Elinkeinolaissa säädetään niistä edellytyksistä, jolloin yksityisen elinkeinonharjoittajan on ilmoitettava itsensä kaupparekisteriin merkittäväksi. Käytännössä on kuitenkin mahdollista, että yksityinen elinkeinonharjoittaja ilmoittautuu vain Verohallinnon ylläpitämiin rekistereihin, jolloin henkilö saa myös y-tunnuksen. Tarkempia tietoja rekisteröinnistä saa Patentti- ja rekisterihallitukselta sekä Verohallinnolta. 

Jos oleskelulupa on myönnetty muulla kuin elinkeinon harjoittamisen perusteella, ulkomaalaisella olisi oikeus harjoittaa myös elinkeinoa. Elinkeinon harjoittaminen ei kuitenkaan tällöin voisi olla maassa oleskelun pääasiallinen peruste. Jos se muodostuisi maassa oleskelun kannalta pääasialliseksi perusteeksi, tulisi ulkomaalaisen hakea sillä perusteella oleskelulupaa. Kuitenkin, jos oleskelulupa olisi myönnetty esimerkiksi perhesiteen perusteella, jonka peruste säilyy olemassa, voisi sillä perusteella harjoittaa elinkeinoa. Jos sen sijaan maassa oleskelun peruste olisi työnteko, siinä tapauksessa tulisi hakea oleskelulupaa elinkeinon harjoittamisen perusteella lain 79 §:n tarkoittamaa yrittäjän oleskelulupaa, ellei kyse ole 74 §:n tarkoittamasta elinkeinon harjoittamisesta. 

82 §. Työnantajan ja toimeksiantajan velvollisuudet. Pykälään yhdistettäisiin voimassaolevat 86 a ja b §:t. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin työnantajan velvollisuudesta varmistua työntekijänsä työnteko-oikeudesta. Säännös vastaisi pääasiassa nykytilaa. Sanamuotoa ehdotetaan selvennettäväksi nykyisestä, jonka mukaan työnantajan on varmistauduttava siitä, että palvelukseen tulevalla ja palveluksessa olevalla ulkomaalaisella on vaadittava työntekijän oleskelulupa tai että hän ei tarvitse oleskelulupaa. Työntekijän oleskelulupa on ilmaisuna epätarkka ottaen huomioon, että työnantajan tehtävänä on nimenomaan varmistaa, että työntekijällä on työnteko-oikeus, riippumatta siitä, minkälainen oleskelulupa hänellä on. Myös nykyistä säännöstä on kuitenkin tulkittu niin, että työnantajan tulee varmistua työnteko-oikeudesta, joten muutos olisi selkeyttävä, eikä se asiallisesti muuttaisi nykytilaa. Työnantajalla tarkoitettaisiin sekä suomalaisia että ulkomaisia työnantajia. 

Pykälän 2 momentti vastaisi pääosin nykytilaa. Uutta olisi kuitenkin, että TE-toimistolle toimitettavat tiedot tulisi lähtökohtaisesti toimittaa sähköisen asiointijärjestelmän kautta. Jos se olisi mahdollista jostain syystä, jota ei tarvitse selvittää, tiedot voisi toimittaa vaihtoehtoisesti paperisena. Tietojen toimittamisvelvollisuus koskisi sekä suomalaisia että ulkomaisia työnantajia. Etenkin ulkomaisten työnantajien voi olla vaikea käyttää sähköistä menettelyä. Toimitettavien tietojen sisältö myös muuttuisi hieman siten, että jatkossa ne olisivat tieto työntekijästä, työsuhteen kestosta, palkasta ja sovellettavasta työehtosopimuksesta. Velvollisuus ilmoittaa toimivaltaiselle viranomaiselle palkkaamastaan kolmannen maan kansalaisesta perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (2009/52/EY) maassa laittomasti oleskelevien kolmansien maiden kansalaisten työnantajiin kohdistettavia seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevista vähimmäisvaatimuksista 4 artiklaan. Direktiivin tarkoittama ilmoitusvelvollisuus olisi katsottava täytetyksi, jos työ- ja elinkeinotoimisto on jo saanut vaaditut tiedot työnantajalta työntekijän oleskelulupahakemuksen yhteydessä. Momentissa säädettäisiin edelleen myös, että työnantajan tulee ilmoittaa työpaikan luottamusmiehelle, luottamusvaltuutetulle ja työsuojeluvaltuutetulle ulkomaalaisen nimi sekä sovellettava työehtosopimus. 

Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan muutosta tietojen säilyttämisaikaan. Nykyinen neljän vuoden säilyttämisaika on tarpeettoman pitkä ja sitä ehdotetaan lyhennettäväksi kahteen vuoteen, joka on työnantajan ulkomaalaisrikkomuksen ja luvattoman ulkomaalaisen työvoiman käytön vanhentumisaika. Työnantajalla tarkoitettaisiin sekä suomalaisia että ulkomaisia työnantajia. 

Pykälän 4 momenttiin siirrettäisiin nykyinen 86 b §:n 1 momentti muutettuna. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi vastaamaan sitä, miten toimeksiantajan vastuusta säädetään rikoslain 47 luvun 6 a §:ssä eli, että urakan tai aliurakan antaja tai työn teettäjä vastaa siitä, että hänen ulkomaalaiselle yritykselle antamassaan urakassa sopimuskumppanin työntekijöillä on työnteko-oikeus. Urakointi- ja aliurakointityön ja vuokratyön lisäksi otettaisiin huomioon työskentely, joka tapahtuu yrityksen sisäisenä siirtona. Säännös merkitsisi, että työnteko-oikeuden varmistamisvelvollisuus olisi sekä työnantajalla että urakan tai aliurakan antajalla ja työn teettäjällä, eikä vastuu siis voimassa olevan säännöksen mukaisesti siirtyisi työnantajalta toimeksiantajalle. Lisäksi toimeksiantajalle jäisi edelleen velvollisuus toimittaa 2 momentin mukaiset tiedot työpaikan luottamusmiehelle, luottamusvaltuutetulle ja työsuojeluvaltuutetulle. Toimeksiantajalle säädettäisiin lisäksi velvollisuus säilyttää tietoja ulkomaalaisten työnteko-oikeuden perusteista 3 momentin mukaisesti. Ilman kyseistä velvollisuutta ei olisi mahdollista todentaa toimeksiantajan noudattaneen velvollisuutta varmistua aliurakoitsijansa työntekijöiden työnteko-oikeudesta.  

Pykälän 5 momentin mukaan telakka-alaa ja rakennusalaa koskisivat tarkemmat säännökset kuin muita aloja. Rakennustyömaalla pääurakoitsijan tai muun päätoteuttajan ja telakka-alueella pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan tulisi myös varmistua siitä, että kaikilla työmaalla tai telakka-alueella on työnteko-oikeus. Tämä on näillä aloilla mahdollista, koska työturvallisuuslain 52 b ja c §:ssä on säädetty näillä aloilla velvollisuudesta pitää työmaaluetteloa. Pääurakoitsijan tai muun päätoteuttajan ja pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan velvollisuus varmistua työnteko-oikeudesta koskisi kaikkia ulkomaalaisia eli myös suomalaisen yrityksen palveluksessa olevia ulkomaalaisia työntekijöitä. Muilla toimialoilla vastuu rajoittuisi jatkossa edelleen ulkomaisen yrityksen palveluksessa olevien työnteko-oikeuden tarkistamiseen. Momentissa säädettäisiin lisäksi, että pääurakoitsijaan ja muuhun päätoteuttajaan sovellettaisiin 3 momentissa säädettyä tietojen säilyttämisvelvollisuutta samalla tavalla kuin urakan tai aliurakan antajan ja työn teettäjän osalta säädettäisiin. Ilman kyseistä velvollisuutta valvonnassa ei olisi mahdollista todentaa pääurakoitsijan tai muun päätoteuttajan noudattaneen velvollisuutta varmistua työntekijöiden työnteko-oikeudesta. Pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan osalta säilyttämisvelvollisuutta ei ole tarve erikseen tässä momentissa säätää, koska pykälän 1–3 momenttia sovelletaan työnantajaan jo muutenkin. 

Pykälän 6 momentissa säädettäisiin voimassa olevan 86 b §:n sisältävä informatiivinen viittaus työntekijöiden lähettämisestä annettuun lakiin (447/2016) lisättynä viitauksella tilaajan selvitysvelvollisuudesta ja vastuusta ulkopuolista työvoimaa käytettäessä annettuun lakiin (1233/2006).  

83 §. Maahanmuuttoviraston toimivalta. Pykälä vastaisi osittain voimassa olevaa 82 §:ää ja siinä säädettäisiin Maahanmuuttoviraston toimivallasta 5 luvun mukaisissa oleskelulupa-asioissa.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Maahanmuuttoviraston toimivallasta myöntää työntekijän oleskelulupa, yrittäjän oleskelulupa ja kasvuyrittäjän oleskelulupa, kun hakemukseen on tehty myönteinen osapäätös tai lausunto. Kasvuyrittäjän oleskeluluvan osalta myös toimeentulovaatimuksen täyttymisen arvioiminen olisi Maahanmuuttoviraston tehtävä. Yrittäjän oleskeluluvan toimeentulovaatimuksen täyttymisen arvioisi 79 a §:n mukaan elinkeino-, ympäristö- ja liikennekeskus ja työntekijän oleskeluluvan osalta 72 a §:n mukaan työ- ja elinkeinotoimisto.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että muiden 5 luvun mukaisten oleskelulupien myöntäminen on yksinomaan Maahanmuuttoviraston toimivallassa.  

Pykälän 3 momenttiin otettaisiin säännös siitä, että 71 §:n mukaisten velvollisuuksien tarkistaminen on Maahanmuuttoviraston tehtävä muissa työntekoa varten myönnettävissä oleskeluluvissa kuin työntekijän oleskeluluvassa, joiden kohdalla tehtävä 72 a §:n mukaan kuuluu työ- ja elinkeinotoimistolle. Kuten 71 b §:n 2 momentin perusteluissa on todettu, selvittää Maahanmuuttovirasto työnantajavelvoitteiden hoitamista ensisijaisesti velvoitteidenhoitoselvityksen avulla. Lainkohdassa todettaisiin kuitenkin myös, että perustellusta syystä Maahanmuuttovirasto voisi myös työntekijän oleskeluluvan kohdalla tarkistaa työnantajan velvollisuuksien noudattamista. Tämä tarkoittaisi sitä, että Maahanmuuttovirasto ei saisi tarkistaa uudelleen samoja asioita, joita työ- ja elinkeinotoimisto on jo osapäätöksessään tarkistanut, jollei sillä olisi perusteltua syytä epäillä maahantuloa ja maassa oleskelua koskevien säännösten kiertämistä. Maahanmuuttovirastolla ei ole toimivaltaa työntekijän oleskeluluvan kohdalla selvittää 71 §:n 1 momentin mukaisten velvoitteiden noudattamista, vaan toimivalta rajoittuu ainoastaan yleisten maahantuloa ja maassa oleskelua koskevien säännösten selvittämiseen, joista säädetään 36 §:ssä.  

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta menettelyyn työntekijän ja yrittäjän oleskelulupahakemuksen kohdalla, kun hakija ei täytä tiettyjä maahantulon tai maassa oleskelun edellytyksiä taikka hänellä ei ole voimassa olevaa matkustusasiakirjaa, eikä hänelle siten voitaisi myönteisestä osapäätöksestä huolimatta myöntää hakemaansa oleskelulupaa. Sääntelyn tarkoituksena olisi estää turhan osapäätöksen tekeminen, kun Maahanmuuttovirasto joka tapauksessa tekisi lopullisen päätöksen kielteisenä ja tämä olisi nähtävissä siten ajoissa, ettei osapäätöstä ole vielä tehty. Säännöksen mukaan hakija ei täyttäisi maahantulon edellytyksiä, joista säädetään 11 §:n 1 momentin 1, 4 tai 5 kohdassa. Mainitun 11 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan säännös tarkoittaisi, että hakija olisi määrätty maahantulokieltoon, jolloin hänelle ei voitaisi myöntää oleskelulupaa sinä aikana, jona maahantulokielto on voimassa. Maahantulokielto voisi olla Suomea tai koko Schengen-aluetta koskeva ja se voisi koskea tilannetta, jossa hakija on yhä maassa, eikä maahantulokieltoa koskeva aika ole alkanut vielä kulua (EUT:n tuomio asiassa C-225/16). Mainitun 5 kohdan mukaan hakijan katsottaisiin vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta, kansanterveyttä tai Suomen kansainvälisiä suhteita. Tilanne voisi olla esimerkiksi, että hakija on aikaisemmin oleskellut Suomessa, on syyllistynyt rikoksiin ja on karkotettu Suomesta, jolloin hänelle ei välttämättä myönnettäisi oleskelulupaa, vaikka osapäätös olisi myönteinen. Säännöksen soveltaminen voisi olla tarpeen yksittäisissä tapauksissa ja myös tilanteissa, joissa on havaittu esimerkiksi laajempi ilmiö maahantulosäännösten kiertämisen tarkoituksessa. Sääntelyn tarkoituksen on lisäksi, että työ- ja elinkeinotoimiston, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja myös Maahanmuuttoviraston ja hallintotuomioistuimen resursseja ei kulutettaisi turhaan. Säännöksen soveltaminen edellyttää hallinnon yleislakien ja hyvän hallintomenettelyn noudattamista. Säännös ei edellytä järjestelmäkehityksen tekemistä. Työ- ja elinkeinotoimisto ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekisi ulkomaalaisasioiden käsittelyjärjestelmään merkinnän, ettei se suorita osapäätösharkintaa tämän säännöksen soveltamisen tilanteessa, jolloin Maahanmuuttovirastolla olisi tieto asiasta.  

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin Maahanmuuttoviraston toimivallasta myöntää ja peruuttaa työnantajan sertifiointi. 

Pykälän 6 momentissa säädettäisiin voimassa olevan lain 67 §:n 5 momentista sellaisenaan täsmennettynä uudella säännösviittauksella. Lisäksi momentissa säädettäisiin Maahanmuuttoviraston toimivallasta antaa pyynnöstä todistuksia myös muutoin suoraan lain nojalla määräytyvästä työnteko-oikeudesta. Tällöin esimerkiksi turvapaikanhakijalle annettavalla todistuksella olisi nykyistä selkeämpi oikeusperusta. Säännös tukisi myös sitä, että Maahanmuuttovirasto voisi todistuksessa ottaa kantaa työnteko-oikeuteen silloinkin, kun oikeus riippuu asioista, jotka eivät muutoin kuulu sen toimivaltaan, kuten päätöksen täytäntöönpanokelpoisuudesta. 

84 §. Käsittelyajat. Pykälä vastaisi pääosin voimassa olevan lain 82 §:ää ja sen otsikko muutettaisiin vastaamaan paremmin sen sisältöä.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin aluksi edelleen Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2011/98/EU kolmansien maiden kansalaisille jäsenvaltion alueella oleskelua ja työskentelyä varten myönnettävää yhdistelmälupaa koskevasta yhden hakemuksen menettelystä sekä jäsenvaltiossa laillisesti oleskelevien kolmansista maista tulleiden työntekijöiden yhtäläisistä oikeuksista 5 artiklan 2 kohdasta. Sen mukaan toimivaltainen viranomaisen on tehtävä täydellisen hakemuksen johdosta päätös mahdollisimman pian ja joka tapauksessa viimeistään neljän kuukauden kuluessa hakemuksen tekemisestä. Pykälän 1 momentissa esitetään sen sijaan säädettävän, että päätös olisi tehtävä viimeistään kahden kuukauden kuluessa hakemuksen tekemisestä. Momentissa säädettäisiin jatkossakin, mistä käsittelyajan kuluminen lasketaan eli siitä, kun hakija on antanut biometriset tunnisteensa. Sen lisäksi edellytettäisiin, että sekä työntekijä että työnantaja ovat täyttäneet 71 §:ssä säädetyt velvoitteensa, koska ilman niitä hakemus ei ole täydellinen. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin oleskelulupa-asioissa mukana olevien viranomaisten käsittelyajoista, kun ne käsittelevät hakemukseen liittyvää osapäätöstä tai lausuntoa. Momentti koskisi näin ollen työ- ja elinkeinotoimistoa ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta, kun ne tekevät hakemukseen osapäätöksen, ja Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandia, kun se antaa jatko-oleskelulupahakemukseen lausunnon. Hakemuksen enimmäiskäsittelyaika näissä viranomaisissa olisi enintään kuukausi. Kesto olisi puolet kokonaiskäsittelyajasta, josta säädetään 1 momentissa. Momentissa säädettäisiin lisäksi, että Maahanmuuttoviraston olisi tehtävä päätös kuukaudessa sen jälkeen, kun osapäätös tai lausunto on hakemukseen tehty ja Maahanmuuttovirasto on sen saanut. Business Finlandin osalta sääntely koskee kasvuyrittäjän jatko-oleskelulupavaihetta 80 b §:n 2 momentin tilanteessa, kun Maahanmuuttovirasto on tehnyt pyynnön saada lausunto päätöksen tekemiseksi kasvuyrittäjän jatko-oleskelulupahakemukseen. 

Pykälä 3 momentissa säädettäisiin voimassa olevan 82 §:n 2 momentista. Säännös perustuu edellä mainitun direktiivin 5 artiklan 2 ja 4 kohtaan. Poikkeuksellisena olosuhteena voitaisiin pitää esimerkiksi hakemuksessa olevia viitteitä ulkomaisen työvoiman hyväksikäytöstä tai ihmiskaupasta, jolloin hakemuksen selvittäminen vaatisi enemmän aikaa. 

Pykälän 4 momenttiin siirrettäisiin muuttamattomana voimassa olevan lain 81 a §:n säännös Euroopan unionin sinistä korttia koskevaan hakemukseen tehtävästä päätöksestä. Käsittelyajan laskeminen poikkeaa 1 momentista, koska tässä päätös on annettava tiedoksi hakijalle määrätyssä ajassa, kun 1 momentissa päätös on tehtävä määrätyssä ajassa. Ero johtuu siitä, että tämän momentin sääntely perustuu neuvoston direktiivin 2009/50/EY kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä korkeaa pätevyyttä vaativaa työtä varten 11 artiklaan. Edellä 73 a §:n kohdalla on kirjoitettu direktiivistä (EU) 2021/1883, jolla myös kumotaan neuvoston direktiivi 2009/50/EY ja joka on pantava kansallisesti täytäntöön viimeistään 18.11.2023. 

85 §. Työsuojeluviranomaisen toimivalta. Pykälään ehdotetaan siirrettäväksi nykyisen 86 §:n sisältö. Työsuojeluviranomaisen ilmoitusvelvollisuutta poliisille käsittelevään 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi maininta siitä, että ilmoitus voidaan jättää tekemättä, jos tekoa on pidettävä olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä eikä yleinen etu vaadi ilmoituksen tekemistä. Tämä kirjaus vastaisi ilmoituskynnystä muissa työsuojeluviranomaisen asioissa. Vähäisyyttä tulisi arvioida lajissaan ja arvioinnin tulisi olla kokonaisharkintaa. Esimerkiksi todennettua yhden tai kahden päivän mittaista luvatonta työntekoa voitaisiin pitää vähäisenä. Työnantajan jätettyä ilmoittamatta TE-toimistolle palvelukseensa ottamasta muusta kuin unionin kansalaisesta, tähän rinnastettavasta tai tämän perheenjäsenestä, tai jätettyään ilmoittamatta työpaikan luottamusmiehelle, luottamusvaltuutetulle ja työsuojeluvaltuutetulle ulkomaalaisen nimi sekä sovellettava työehtosopimus, tulisi vähäisyysharkinnassa huomioida palkattujen henkilöiden määrä ja asiassa mahdollisesti aiemmin annettu viranomaisohjaus. Muilta osin 4 momentin viittaukset muutettaisiin vastaamaan uutta sääntelyä. 

164 §. Työnteko ja elinkeinon harjoittaminen. Pykälä ja sen otsikko muutettaisiin 5 luvun muuttunutta sääntelyä vastaavaksi, sen sisältöön ei esitetä muutosta. Siinä säädettäisiin unionin kansalaisen ja häneen rinnastettavan sekä näiden perheenjäsenten ja muiden omaisten työnteko-oikeudesta ja oikeudesta harjoittaa elinkeinoa ilman velvollisuutta hakea 5 luvussa tarkoitettua oleskelulupaa.  

186 §. Työnantajan ulkomaalaisrikkomus. Pykälä muutettaisiin koko pykälän muutoksena ja se säilyisi pääosin ennallaan. Pykälän 1 momentin 1 kohdan sanamuotoa oikeudesta tehdä ansiotyötä täsmennettäisiin. Viranomaisilla on ollut eriäviä käsityksiä siitä, mitä 186 §:n 1 momentin 1 kohdassa ilmaisulla ”ei ole oikeutta ansiotyön tekemiseen” tarkoitetaan. Säännöstä tarkennettaisiin siten, että oikeutta ansiotyön tekemiseen tulisi tarkastella suhteessa siihen työhön, jota työntekijä tosiasiassa tekee. Näin ollen oikeutta ansiotyön tekemiseen ei olisi esimerkiksi silloin, kun työntekijä työskentelee eri ammattialalla kuin sillä, johon työntekijän oleskelulupa on myönnetty. Pykälän 1 momentin 3 kohdan viittaus muutettaisiin viittamaan 82 §:n 2 momenttiin, jossa esitetään säädettävän työnantajan, joka ottaa palvelukseensa muun kuin unionin kansalaisen, tähän rinnastettavan tai tämän perheenjäsenen, velvollisuudesta sähköistä asiointijärjestelmää käyttäen viivytyksettä toimittaa työ- ja elinkeinotoimistolle tieto palkkaamastaan työntekijästä, työsuhteen kestosta, palkasta ja sovellettavasta työehtosopimuksesta sekä ilmoittaa työpaikan luottamusmiehelle, luottamusvaltuutetulle ja työsuojeluvaltuutetulle ulkomaalaisen nimi sekä sovellettava työehtosopimus. Vastaavasti pykälän 2 momentin viittaus muutettaisiin viittaamaan 82 §:n 4 ja 5 momenttiin, jossa säädettäisiin rangaistusvastuusta työantajan ja toimeksiantajan kesken. Vastuu koskisi sekä työnantajaa että 82 §:n 4 ja 5 momentissa tarkoitettua toimeksiantajaa. Lisäksi jatkossa myös ulkomainen toimeksiantaja tai tämän edustaja voitaisiin tuomita työnantajan ulkomaalaisrikkomuksesta, koska edellytyksenä ei enää olisi, että toimeksiantaja on Suomessa toimiva. 

187 §. Pidättäytyminen oleskeluluvan myöntämisestä työnteon perusteella. Säännös ehdotetaan muutettavaksi siten, että toimivaltaiseksi viranomaiseksi pidättäytymispäätöksen tekemiseen tulisi työ- ja elinkeinotoimiston lisäksi myös Maahanmuuttovirasto. Toinen muutos säännöksessä olisi, että pidättäytymispäätös voitaisiin tehdä enintään vuoden määräajaksi, mutta aina kuitenkin vähintään kolmeksi kuukaudeksi. Pykälän 1 ja 2 momenttia muutettaisiin myös siten, että niistä poistettaisiin maininta toimeksiantajasta, koska toimeksiantajalla ei tämän esityksen johdosta enää olisi lupaprosessin yhteydessä mitään tehtäviä, minkä johdosta se ei myöskään voisi toimittaa virheellistä tai harhaanjohtavaa tietoa. Näistä syistä myös pykälän otsikkoa muutettaisiin. Pidättäytymispäätöstä koskeva sääntely olisi luonteeltaan valvontatyyppinen ja korjaamiseen tähtäävä. Menettelyn avulla pyrittäisiin ohjaamaan työnantajan toiminta vastaamaan ulkomaalaislaissa säädettyjä edellytyksiä ja menettelytapoja. Ehdotus edistäisi ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön torjuntaa. Kyseessä olisi hallintopäätös ja sitä tehtäessä olisi noudatettava hallintolain säännöksiä. Pidättäytymispäätökseen olisi liitettävä muutoksenhakuohje, koska päätöksestä voisi lain 190 §:n nojalla valittaa hallinto-oikeuteen. Pidättäytymispäätöksen oikeusvaikutukset alkaisivat päätöksen päivämäärästä. Säännösmuutokset tehtäisiin koko pykälän muutoksena, mutta säännöksen 3 momenttiin ei tehtäisi aineellista muutosta. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin toimivaltaisista viranomaisista tehdä pidättäytymispäätös. Maahanmuuttovirasto olisi tarkoituksenmukaista lisätä toimivaltaiseksi viranomaiseksi, koska ulkomaalaislain 5 luvun muutoksilla työnantajan velvollisuuksista säädettäisiin tarkemmin ja kattavammin kuin voimassa olevassa laissa säädetään. Muutoksen myötä kaikki työnteon perusteella myönnettävät oleskeluluvat tulisivat pidättäytymispäätöksen soveltamisalaan, ei enää pelkästään työntekijän oleskeluluvat, vaan myös ne oleskeluluvat, joissa Maahanmuuttovirasto yksin on toimivaltainen viranomainen. Tällöin säännöstä olisi muutettava tätä vastaavaksi siten, että merkitystä olisi se, että työnantaja itse tai edustajan välityksellä on antanut viranomaiselle eli työ- ja elinkeinotoimistolle tai Maahanmuuttovirastolle virheellistä tai harhaanjohtavaa tietoa 71 §:n 1 tai 2 kohdassa, 71 b §:n 1 ja 2 momentissa tai 82 §:ssä säädetyistä seikoista. Mainituissa säännöksissä säädettäisiin työnantajan velvollisuuksista oleskelulupamenettelyssä. Oleskelulupahakemuksen käsittelyä varten toimitettavista tiedosta säädettäisiin laissa selkeästi ja ne säädettäisiin työnantajan vastuulle toimittaa viranomaisille. Momentissa säädettäisiin lisäksi, että päätös olisi tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun työ- ja elinkeinotoimisto tai Maahanmuuttovirasto sai tiedon päätöksen perusteesta 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin päätöksenteon edellytyksistä. Sääntelyn tarkoituksena on pitää pidättäytymispäätös luonteeltaan karenssiluonteisena hallinnollisena seuraamuksena. Päätöksen edellytyksenä olisi, että tietojen virheellisyys tai harhaanjohtavuus on merkittävää ja että asianomainen työnantaja ei ole kehotuksesta huolimatta annetussa määräajassa korjannut tietoja oikeiksi. Muutos olisi, että pidättäytymispäätös voitaisiin tehdä voimassaololtaan nykyistä pitemmälle ajalle ja että sen pituus määritettäisiin tietyltä väliltä. Koska pidättäytymispäätös tulisi tehtäväksi vasta sen jälkeen, kun työnantajalle on annettu tilaisuus korjata virheellisyytensä, eikä se olisi johtanut toivottuun korjaavaan tilanteeseen, olisi seuraamuksen oltava vähintään kolmen kuukauden pituinen. Toinen muutos olisi, että pidättäytymispäätös voitaisiin tehdä enintään kahdentoista kuukauden ajaksi. Tämä maksimiaika olisi perusteltua ennalta estävyyden vuoksi. 

Päätöksenteon edellytyksenä olisi ensin, että tietojen virheellisyyden tai harhaanjohtavuuden olisi oltava merkittävää. Merkittävyyden arviointiin voitaisiin soveltaa edellä mainittujen säännösten säännöskohtaisia perusteluja. Tieto työnantajavelvollisuuksien laiminlyönnistä voisi tulla esille myös työsuojeluviranomaiselta, jolloin työ- ja elinkeinotoimisto tai Maahanmuuttovirasto voisi verrata työnantajan viranomaiselle toimittamia tietoja työsuojelun tekemään tarkastuskertomukseen. Merkittävyyden arvioinnissa voitaisiin ottaa huomioon esimerkiksi, että työntekijällä on ollut kohtuuttoman pitkät työajat ja työtunnit, tämän vapaita tai lomia puuttuisi taikka palkka tai sen osa olisi jäänyt maksamatta. Voitaisiin ottaa huomioon huomattava alipalkkaus tai palkan takaisinmaksu eli se, että palkka maksetaan työntekijän tilille, mutta nostatetaan takaisin työnantajalle. Palkkaukseen liittyvät puutteet voitaisiin katsoa merkittäviksi varsinkin silloin, kun käteen jäävä palkka ei enää täytä ulkomaalaislainsäädännössä edellytettyä toimeentuloedellytystä. Merkittävyyttä korostaisi myös työturvallisuuden laiminlyöminen tai vaaralliset työskentelyolosuhteet. Sitä korostaisi muu hyväksikäytön tilanteet, esimerkiksi se, että työnantaja uhkaa työntekijän tai hänen läheistensä henkeä tai terveyttä, uhkailee viranomaisiin vaikuttamalla peruuttaa oleskeluluvan tai poistaa työntekijän maasta, takavarikoi työntekijän henkilöasiakirjat taikka hallitsee työntekijän pankkitiliä, verokorttia tai muita tärkeitä asiakirjoja, taikka eristää työntekijän muista ihmisistä edellyttämällä asumista työnantajan osoittamissa tiloissa, jotka voivat olla asumiseen soveltumattomat, rajoittamalla puhelimen käyttöä, kieltämällä ruokailun työntekijän valitsemassa paikassa tai muulla tavalla rajoittamalla työntekijän kanssakäymistä muiden ihmisten kanssa, tai velkaannuttamalla työntekijän esimerkiksi pikavippien ottamisella tai verojen tilittämättä jättämisellä taikka tietojen pimittämisellä jälkiverojen maksamisesta. Pidättäytymispäätöksen pituutta arvioitaessa voitaisiin lisäksi ottaa huomioon, kuinka montaa työntekijää väärien tietojen antaminen koskee, mitä tietoja on jätetty ilmoittamatta tai onko työnantajalle aiemmin määrätty pidättäytymispäätös.  

Jos työnantaja olisi tuomittu lainvoimaisella tuomiolla väärien tietojen antamisesta, tulisi siitä lähtökohtaisesti määrätä pidättäytymispäätös asteikon yläpäästä. Samoin, jos useampaa työntekijää koskevien väärien tietojen antaminen ohjaisi määräämään pidättäytymispäätöksen asteikon yläpäästä, olisi huomioitava lisäksi, millaisia tietoja on jätetty ilmoittamatta ja onko työnantajalle aiemmin määrätty pidättäytymispäätös. Tietojen ilmoittamatta jättämistä koskevan kohdan osalta arviointiin voisi käyttää samoja seikkoja kuin merkittävyyden arviointiin. 

Pykälän 2 momentissa edellytettäisiin sen lisäksi, että tietojen virheellisyyden tai harhaanjohtavuuden olisi oltava merkittävää, että työnantaja ei ole kehotuksesta huolimatta määräajassa korjannut tietoja oikeiksi. Kyseessä olisi työnantajalle tehtävä hallintolain mukainen täydennyspyyntö, jolle tulee asettaa määräaika. Pidättäytymispäätös voitaisiin tehdä, jos tietoja ei ole korjattu oikeiksi tai jos työnantaja edelleen toimittaa totuutta vastaamattomia tietoja taikka jos täydennyspyyntöön ei saada vastausta ollenkaan. Jos työsuhdetta tai työehtoja koskevat tiedot olisi todettu virheellisiksi tai harhaanjohtaviksi, työnantajan tulisi käytännössä korjata tiedot myös työsuhteen ja käytännön työehtojen tasolla. Lisäksi työ- ja elinkeinotoimiston ja Maahanmuuttoviraston tulisi ilmoittaa täydennyspyynnön antamisesta myös työsuojeluviranomaiselle, jolla olisi mahdollisuus tehdä työsuojelutarkastus työnantajan kohteessa.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäksi, että päätös voitaisiin kohdistaa myös vastuuhenkilöön, jos kyseessä on yritys tai yhteisö. Vastuuhenkilöllä tarkoitettaisiin yrityksen organisaatiohenkilöpiirin kuuluvaa, kaupparekisteriin merkittyä vastuuhenkilöä sekä merkittävää omistajaa, kuten esimerkiksi toimitusjohtaja, hallituksen jäsen ja yhtiömies. Vastuuhenkilöt vaihtelevat riippuen yhtiömuodosta ja selviävät kaupparekisteristä. Päätös tulisi kohdistaa sekä yritykseen että vastuuhenkilöön tai -henkilöihin. Päätöstä ei kuitenkaan tulisi ilman harkintaa kohdistaa kaikkiin vastuuhenkilöihin, vaan siihen henkilöön, joka väärät tiedot yrityksen puolesta on antanut, jos tällainen taho olisi tiedossa. Sääntelyllä estettäisiin se, että virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja antanut henkilö voisi kiertää säännöksen jatkamalla ulkomaisten työntekijöiden käyttöä omistamansa tai hallitsemansa muun yrityksen kautta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin pidättäytymispäätöksen suhteesta työnantajan ulkomaalaisrikkomukseen. Koska kyse ei olisi rangaistusseuraamukseen verrattavissa olevasta sanktiosta, seuraamus liitettäisiin myös 186 §:n 1 momentin 2 kohdan toteamiseen. Pidättäytymispäätös voitaisiin tehdä työnantajalle tai tämän edustajalle, joka on tuomittu 186 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla työnantajan ulkomaalaisrikkomukseen annettuaan tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta viranomaiselle virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja ulkomaalaisen työnteon ehdoista taikka työtehtävistä ja niiden asettamista vaatimuksista. Säännös johdonmukaistaisi pidättäytymispäätöksen ja työnantajan ulkomaalaisrikkomuksen keskinäistä suhdetta siten, että rikosprosessissa tuomittu seuraamus yhdessä hallinnollisen seuraamuksen kanssa olisi ankarampi kuin pelkkä hallinnollinen seuraamus. 

190 §. Valitus. Pykälä ehdotetaan muutettavan kokonaisuutena, koska muutoin 2 momentti tulisi siirtää ja koska voimassa olevan säännöksen 3 momentti on kumottu lailla 737/2021. Sääntely pysyisi pääosin ennallaan. Uuden säännöksen 1 ja 2 momentin sisältöä täydennettäisiin. 

Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja Innovaatiorahoituskeskus Business Finland. Työvoimatoimisto korjattaisiin työ- ja elinkeinotoimistoksi. Momentin sääntelystä johtuisi, että Maahanmuuttoviraston työnantajan sertifiointia 76 ja 78 §:n nojalla tekemistä päätöksistä voisi myös hakea muutosta valittamalla. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että varsinainen oleskelulupapäätös, joka hakijalle tehdään, olisi se päätös, jonka yhteydessä muutosta voisi hakea päätöksen perusteena olevaan osapäätökseen tai lausuntoon. Työ- ja elinkeinotoimiston ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen osapäätökseen ja Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin lausuntoon ei voisi itsenäisesti hakea muutosta, vaan vasta pääasian eli oleskelulupaa koskevan päätöksen yhteydessä. Business Finlandin osalta useimmiten muutosta haettaisiin kasvuyrittäjän jatko-oleskelulupahakemuksen yhteydessä. Siinä tapauksessa, että ensimmäisen hakemuksen kohdalla oleskelulupa olisi myönnetty, sitä koskevaan lausuntoon voisi hakea muutosta samassa yhteydessä, jos oleskelulupapäätöksestä valitettaisiin.  

Voimassa olevan pykälän 2 momentti olisi muutetussa säännöksessä 3 momentti. Säännös pysyisi sisällöltään ennallaan. 

Voimassa olevan pykälän 4 momentti olisi muutetussa säännöksessä jatkossakin 4 momentti. Säännös pysyisi sisällöltään ennallaan. 

191 §. Valituskiellot. Pykälän 9 kohta kumottaisiin. Koska voimassa olevan lain 75 §:n ennakkotietoa koskeva säännös esitetään kumottavaksi, ei siihen liittyvästä valituskiellosta voida enää säätää.  

192 §. Toimivaltainen hallinto-oikeus. Pykälän 3 momentti muutettaisiin siten, että siinä säädettäisiin toimivaltaisesta hallinto-oikeudesta koskien 5 luvussa tarkoitettuja oleskelulupa-asioita. Voimassa olevassa säännöksessä toimivaltainen hallinto-oikeus on määritelty työntekijän oleskeluluvan ja yrittäjän oleskeluluvan, jota säännökseen jääneellä elinkeinonharjoittajan oleskeluluvalla tässä tarkoitetaan, osalta. Koska 5 luvussa säädettäisiin työnteon perusteella myönnettävistä oleskeluluvista, yrittäjän oleskeluluvasta, kasvuyrittäjän oleskeluluvasta ja muusta oleskeluluvasta ansiotyötä tai elinkeinon harjoittamista varten, toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyisi niissä sen mukaan, minkä hallinto-oikeuden tuomiopiirissä hakija asuu. Jos hakija ei asu Suomessa, yrittäjän ja kasvuyrittäjän oleskelulupaa koskevassa asiassa toimivaltainen hallinto-oikeus olisi Helsingin hallinto-oikeus ja työntekoa koskevassa asiassa hallinto-oikeus, jonka tuomiopiirissä hakemuksessa tarkoitetun työnantajan toimipaikka sijaitsee, ja muiden oleskelulupien osalta toimivaltainen hallinto-oikeus määräytyisi pykälän 1 momentin mukaan. Lisäksi momentissa säädettäisiin, että työnantajan sertifiointia koskevan päätöksen osalta toimivaltainen hallinto-oikeus olisi se hallinto-oikeus, jonka tuomiopiirissä työnantajan toimipaikka sijaitsee. Työnantajan sertifiointia koskevalla päätöksellä tarkoitettaisiin sertifioinnin myöntämistä, myöntämättä jättämistä ja peruuttamista.  

194 §. Työnantajan valitusoikeus. Pykälässä säädetään työnantajan muutoksenhakuoikeudesta. Voimassa olevaa säännöstä sovelletaan ainoastaan työnantajaan, joka on mukana työntekijän oleskelulupahakemusta koskevassa menettelyssä, koska vain siinä lupatyypissä työnantajalle on säädetty velvollisuuksia. Ulkomaalaislaissa ei muilta osin säädetä työnantajan velvollisuuksista, eikä niin muodoin muutoksenhakuoikeudesta laajemmin. Säännös ehdotetaan muutettavaksi, koska 5 luvussa esitetään säädettäväksi työnantajan velvollisuuksista kattavasti siten, että ne liittyvät kaikkiin työnteon perusteella haettaviin oleskelulupiin, eikä enää yksinomaan työntekijän oleskelulupaan. Työnantajan muutoksenhakua koskevaa säännöstä esitetään muutettavaksi, jotta työnantajan oikeussuojavaatimukset voidaan täyttää kattavasti.  

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että työnantajan valitusoikeus kohdistuisi 71 §:n 1–3 kohdan tarkoittamiin tietoihin, jotka työnantaja esittää hakemuksessa ja joilla siten on vaikutusta hakemusasiassa. Samoin sillä olisi valitusoikeus omien selvittämisvelvollisuuksien täyttämisen osalta eli 71 b §:n osalta. Työntekijän oleskeluluvan osalta työnantajan valitusoikeus kohdistuisi samalla tavalla kuin tälläkin hetkellä niihin edellytyksiin, jotka työ- ja elinkeinotoimisto ratkaisee eli 72 a §:n 1 momenttiin. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin työnantajan muutoksenhakuoikeudesta päätökseen, joka koskee työnantajan sertifioinnin myöntämistä tai myöntämättä jättämistä taikka sertifioinnin peruuttamista.  

7.2  Laki kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä yrityksen sisäisen siirron yhteydessä

13 a §.Työnteko-oikeus. Pykälässä säädettäisiin työnteko-oikeudesta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, kun ICT-oleskeluluvan myöntää Suomi, että työnteko-oikeus on luvan mukainen. Pykälän 2 momentissa kyse on lyhytaikaisesta liikkuvuudesta, jolloin työnteko olisi luvan mukainen, ellei lain 20 tai 22 §:stä muuta johdu. 

7.3  Laki kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten

12 a §.Työnteko-oikeus. Pykälässä säädettäisiin työnteko-oikeudesta, kun kolmannen maan kansalaiselle on myönnetty kausityölupa. Työnteko-oikeus olisi luvan mukainen. 

20 §.Työnantajaan kohdistettavat seuraamukset. Pykälän 2 momentin ulkomaalaislain viittaus ehdotetaan korjattavaksi vastaamaan uudistettavan ulkomaalaislain 5 luvun sääntelyä. Pykälän 3 momentti muutettaisiin siten, että siinä säädettävä päätös voitaisiin tehdä samalle ajalle kuin ulkomaalaislain 187 §:ssä säädetty pidättäytymispäätös. 

7.4  Lapsilisälaki

1 a §.Oikeus lapsilisään työnteon perusteella. Pykälän 3 momentin 1 kohdassa oleva viittaus ulkomaalaislakiin ehdotetaan korjattavaksi vastaamaan uudistettavan ulkomaalaislain 5 luvun sääntelyä. Sisällöllisiä muutoksia ei esitetä. 

7.5  Laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta

3 a §.Kansainväliset suhteet. Pykälän 2 momentin ulkomaalaislain viittaukset ehdotetaan korjattavaksi vastaamaan uudistettavan ulkomaalaislain 5 luvun sääntelyä. Sisällöllisiä muutoksia ei esitetä. 

7.6  Erikoissairaanhoitolaki

3 §. Pykälän 1 momentin ulkomaalaislain viittaukset ehdotetaan korjattavaksi vastaamaan uudistettavan ulkomaalaislain 5 luvun sääntelyä. Sisällöllisiä muutoksia ei esitetä. 

7.7  Kansanterveyslaki

14 §. Pykälän ulkomaalaislain viittaukset ehdotetaan korjattavaksi vastaamaan uudistettavan ulkomaalaislain 5 luvun sääntelyä. Sisällöllisiä muutoksia ei esitetä. 

7.8  Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä

56 §.Terveydenhuollon järjestäminen eräissä tapauksissa. Pykälän 1 ja 2 kohdan ulkomaalaislain viittaukset ehdotetaan korjattavaksi vastaamaan uudistettavan ulkomaalaislain 5 luvun sääntelyä. Sisällöllisiä muutoksia ei esitetä. Muutos tehdään koko pykälän muutoksena. 

12.1  Johdanto

Ulkomaalaisen oikeudesta tulla Suomeen ja oleskella maassa säädetään perustuslain 9 §:n 4 momentin mukaan lailla. Esityksen kannalta on myös huomioitava, mitä säädetään perustuslain 6 §:ssä yhdenvertaisuudesta, 10 §:ssä yksityiselämän suojasta, 18 §:ssä oikeudesta työhön ja elinkeinovapauteen ja 21 §:ssä oikeusturvasta ja hyvän hallinnon takeiden turvaamisesta.  

Perustuslain 9 §:n 4 momentin esitöiden mukaan lähtökohtana on kansainvälisen oikeuden voimassa oleva pääsääntö, jonka mukaan ulkomaalaisella ei ole yleisesti oikeutta asettua toiseen maahan (HE 309/1993 vp, PeVL 23/1998 vp). Perustuslaista ei siksi johdu suoranaisesti erityisiä sisältövaatimuksia kyseiselle lainsäädännölle. Lailla säätämisen vaatimuksesta voidaan kuitenkin johtaa syrjinnän ja mielivallan kiellot samoin kuin vaatimus maahan pääsyssä ja maassa oleskelussa sovellettavien perusteiden ja päätöksentekomenettelyjen sääntelemisestä siten, että oikeusturva toteutuu (PeVL 16/2000 vp). Ulkomaalaislain 5 §:n mukaan ulkomaalaisen oikeuksia ei saa rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä ja 6 §:n mukaan päätöksenteossa on kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen etuun. 

Perustuslain 6 §:n 1 momentin mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Yleisellä yhdenvertaisuuslausekkeella ilmaistaan yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa koskeva pääperiaate. Yleinen yhdenvertaisuuslauseke kohdistuu myös lainsäätäjään. Lailla ei voida mielivaltaisesti asettaa ihmisiä tai ihmisryhmiä edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan. Perustuslain 6 §:n 2 momentin sisältämä syrjintäkielto täydentää yleistä yhdenvertaisuussäännöstä. Syrjintäkiellon mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Perustuslakivaliokunnan käytännössä on vakiintuneesti korostettu, ettei yhdenvertaisuusperiaatteesta voi johtua tiukkoja rajoja lainsäätäjän harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen vaatimaan sääntelyyn (PeVL 35/2010 vp).  

Perustuslain yhdenvertaisuussääntely ja syrjintäkielto eivät kiellä kaikenlaista erottelua ihmisten välillä. Olennaista on, voidaanko kulloinenkin sääntely henkilöiden asettamisesta eri asemaan perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla (esim. PeVL 46/2006 vp, PeVL 18/2010 vp, PeVL 44/2010 vp, PeVL 64/2010 vp, PeVL 16/2006 vp, s. 2 ja PeVL 73/2002 vp). Hyväksyttävän perusteen olemassaolo tekee eri asemaan asettamisen sallituksi perustuslain näkökulmasta niin välittömän kuin välillisen syrjinnän kieltoon nähden (PeVL 10/2003 vp). Eduskunnan perustuslakivaliokunnan käytännössä on keskeisenä hyväksyttävänä perusteena pidetty erottelun tavoitteen liittymistä jonkun toisen perusoikeuden toteutumiseen. Hyväksyttävinä perusteina on pidetty myös muita merkittäviä julkisia tai yhteiskunnallisia intressejä. Erilaisen kohtelun arvioinnissa on kiinnitettävä huomiota paitsi tietyn tavoitteen saavuttamiseksi ehdotetun keinon hyväksyttävyyteen myös sääntelyn oikeasuhtaisuuteen. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on tässä yhteydessä korostanut hyväksyttävän syyn asiallista ja kiinteää yhteyttä säädettävän lain tarkoitukseen (PeVL 44/2010 vp) 

Toisaalta lainsäädännölle on ominaista, että siinä kohdellaan tietyn hyväksyttävän yhteiskunnallisen intressin vuoksi ihmisiä eri tavoin muun muassa tosiasiallisen tasa-arvon edistämiseksi HE 309/1993 vp, s. 42–43, PeVL 45/2016 vp, PeVL 67/2014 vp, PeVL 31/2014 vp, PeVL 38/2006 vp, s. 2). Perustuslakivaliokunnan käytännössä on vakiintuneesti katsottu, ettei yhdenvertaisuusperiaatteesta voi johtua tiukkoja rajoja lainsäätäjän harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen vaatimaan sääntelyyn (mm. PeVL 2/2011 vp, s. 2, PeVL 64/2010 vp, s. 2, PeVL 15/2001 vp, s. 3). Lisäksi valiokunta on eri yhteyksissä johtanut perustuslain yhdenvertaisuussäännöksistä vaatimuksen, että erottelut eivät saa olla mielivaltaisia eivätkä ne saa muodostua kohtuuttomiksi (ks. esim. PeVL 47/2018 vp, PeVL 20/2017 vp, PeVL 58/2014 vp, PeVL 7/2014 vp, s. 5–6, PeVL 11/2012 vp, s. 2, PeVL 37/2010 vp, s. 3, PeVM 11/2009 vp, s. 2, PeVL 18/2006 vp, s. 2. Ks. PeVL 52/2016 vp). 

Perustuslain 18 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Perustuslain 18 §:n 2 momentin mukaan julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Perustuslain 18 §:n 1 momentissa mainitaan myös, että julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta. Virkkeen säännöksen piiriin kuuluu työsuojelu sanan laajassa merkityksessä. Siihen sisältyy myös työaikasuojelu. Julkisen vallan on huolehdittava työolojen turvallisuudesta ja terveellisyydestä (PeVL 2/2014 vp, PeVL 8/2013 vp, PevL 39/2001 vp).  

12.2  Työntekoa ja elinkeinon harjoittamista koskeva sääntely

Esityksessä ehdotetaan ulkomaalaislain (301/2014) työntekoa ja elinkeinon harjoittamista koskevien säännösten ja eräiden muiden oleskelulupa-asioiden käsittelyyn ja menettelyihin liittyvien säännösten muuttamista. Esityksen taustalla on laaja työ- ja koulutusperusteisten oleskelulupamenettelyjen kehittämisen kokonaishanke, jota on esityksen alussa tarkemmin kuvattu. Esitykseen vaikuttavat myös hankkeen aikana ja sitä ennen tehdyt selvitykset, miten lupajärjestelmää tulisi kehittää, joista myös on tarkemmin esityksen alussa. Tässä esityksessä punaisena lankana on työperusteinen oleskelulupaprosessi ja myös kokonaisuudessaan painopisteen ollessa oleskeluluvan hakeminen ulkomailla, hakijan kuulemiseen, oleskelulupaharkintaan ja oleskeluluvan myöntämiseen liittyvät asiat.  

Voimassa olevat ulkomaalain 5 luvun säännökset ovat työntekijän oleskelulupaa lukuun ottamatta varsin niukasti säännellyt. Se on jättänyt lain soveltamisen pääosin vuosien saatossa syntyneen soveltamiskäytännön ja -ohjeiden sekä oikeuskäytännön varaan. Kuitenkin perustuslakivaliokunta on katsonut, mitä korkeampi riski käsittelystä aiheutuu luonnollisen henkilön oikeuksille ja vapauksille, sitä perustellumpaa on yksityiskohtaisempi sääntely (PeVL 26/2018 vp s. 3, PeVL 14/2018 vp, s. 5). Sääntelyä ehdotetaankin sen vuoksi täsmennettävän lupaedellytysten osalta, mutta myös työnantajan ja hakijan eli työntekijän velvollisuuksien osalta. 

Perustuslain 6 §:ssä säädetään yhdenvertaisuudesta, 18 § suojaa oikeutta työntekoon ja elinkeinovapauteen ja 21 §:ssä säädetään oikeusturvasta. Esityksessä ehdotetaan säädettävän yleisistä edellytyksistä, jotka kaikissa työnteon perusteella haettavissa oleskeluluvissa tulee täyttää. Sen lisäksi työnantajalle säädetään selvittämisvelvollisuus, joka sen tulee täyttää. Työntekijän oleskeluluvan kohdalla tämä toteutuu voimassa olevassa sääntelyssä, koska siinä työnantajalle on säädetty velvollisuuksia, jotka sen tulee täyttää. Esityksessä tämä laajennetaan koskemaan kaikkia työnteon perusteella haettavia oleskelulupia. Vastaavasti työntekijälle eli hakijalle esitetään säädettävän oma selvittämisvelvollisuutensa, joka sen tulee täyttää. Sääntelyn tarkoitus on, että ulkomaisella työntekijällä paremmat edellytykset olla tietoinen omista oikeuksistaan, ja uudessa normaalissa prosessissa työnantajan ja työntekijän esittämien tietoja voitaisiin tarvittaessa verrata keskenään, jolloin mahdollisiin epäkohtiin voidaan myös puuttua. Esitetty sääntely asettaa työnantajat velvollisuuksiensa ja sanktiouhkan osalta yhdenvertaiseen asemaan. Sääntelyllä myös suojataan työntekijää, kun pidättäytymispäätöksen käyttö laajenee kaikkiin työnteon perusteella haettaviin oleskelulupiin, ja luo siten oikeusturvaa. Esityksen mukaan työsuojelun valvonnasta ja työnantajan ja toimeksiantajan velvollisuuksista olisi lisäksi tarkemmin ja kattavammin säännelty.  

Tehtyjen selvitysten mukaan, joista tarkemmin esityksen alussa, kaikista työ- ja koulutusperusteista oleskelulupahakemuksista yli 80 prosenttia ratkaistaan lopulta myönteisesti. Lupamenettelyssä on ollut ongelmana esimerkiksi käsittelyn pitkä kesto, lupaedellytysten sääntelemättömyys, useiden täydennyspyyntöjen tekeminen ja viranomaisten osittain päällekkäiset tehtävät. Muutoksena voimassa olevaan sääntelyyn, oleskeluluvan myöntämiseksi lähtökohtaisesti vaadittaisiin vähemmän selvityksiä, koska hakemuksessa vaadittaisiin vain ne selvitykset, jotka ovat oleellisia oleskelulupahakemuksen ratkaisemiseksi, ja vaadittavista selvityksistä säädettäisiin laissa. Enemmistössä hakemuksia päätöksenteko perustuisi esityksen mukaan siihen, että esitettävänä selvityksenä riittäisi tiedot työsuhteen keskeisistä ehdoista. Lisätietoja pyydettäisiin työntekijältä vain, jos hakemuksen ratkaisemisen kannalta tarvittaisiin jotain välttämätöntä lisätietoa, ja työnantajalta lisäksi myös, jos tietoja ei saataisi toisen viranomaisen tietovarannosta, taikka jos olisi syytä epäillä maahantuloa ja maassa oleskelua koskevien säännösten kiertämisen, hakemus tutkittaisiin tarkemmin.  

Esitys selkeyttää myös viranomaisten tehtäviä, koska Maahanmuuttoviraston, työ- ja elinkeinotoimiston ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tehtävistä ja toimivallasta säädettäisiin selkeämmin. Työntekijän oleskelulupahakemuksessa työ- ja elinkeinotoimisto tekee jatkossakin osapäätöksen, joka perustuu saatavuusharkintaan ja työsuhteen ehtojen selvittämiseen, ja vastaavasti elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tekee yrittäjän oleskelulupahakemukseen osapäätöksen, joka perustuu kannattavan liiketoiminnan edellytysten selvittämiseen. Molemmissa tapauksissa Maahanmuuttovirasto tutkii oleskeluluvan myöntämisen yleiset edellytykset ja tekee lopullisen oleskelulupapäätöksen pohjautuen osapäätöksen tietoihin.  

Esityksessä ehdotetaan myös, että laissa säädettäisiin erityisasiantuntijan oleskeluluvasta, jonka myöntämisen edellytys olisi erityisosaaminen, jonka työnantaja lähtökohtaisesti arvioisi. Lisäksi edellytyksenä olisi laissa säädettävä vuosittain määriteltävään palkansaajan keskimääräiseen bruttoansioon sidottu toimeentulon taso, joka tulisi oleskeluluvan myöntämiseksi vähintään täyttää. Toimeentuloedellytyksen sääntelyyn on haettu mallia EU:n sinisestä korttia koskevasta sääntelystä. Voimassa olevassa sääntelyyn verrattuna, jossa kyse on erityisosaamista vaativista asiantuntijatehtävästä, palkkauksen taso on ollut samalla tasolla jo toistakymmentä vuotta ja sen on voinut kerryttää osittain luontoiseduista, esitys tuo selkeyttävän muutoksen. 

12.3  Työnantajan sertifiointi

Lisäksi esityksessä esitetään, että työnteon perusteella haettavien oleskelulupien osalta säädettäisiin työnantajan sertifioinnista. Sertifioinnilla tarkoitettaisiin sen myöntämisen edellytykset täyttävälle työnantajalle hakemuksesta myönnettävää erityistä luottamusasemaa. Sertifioinnin hakeminen ei olisi pakollista eikä välttämätöntä, koska työntekoon perustuvien oleskelulupien käsittelyn selkeyttäminen ja prosessin nopeuttaminen koskevat yhtä lailla muitakin työnantajia ja niiden palvelukseen tulevia työntekijöitä. Kokemuksesta on kuitenkin saatu tietoa, että suuri osa ulkomaalaisia työntekijöitä usein palkkaavista työnantajista noudattaa oleskelulupamenettelyssä ja muissa velvollisuuksissaan sääntelyä tarkasti, mistä johtuen lupamenettelyssä on voitu kohdentaa näihin hakemuksiin osa-automaatiota haettavan oleskeluluvan edellytysten tarkistamiseksi. Oleskelulupamenettelyn sujuvuuden ja sen oikeudenmukaisuuden vuoksi ei ole perusteltua, että työnantaja, joka hoitaa asiansa ajoissa ja vaatimusten mukaisesti ja rekrytoi ulkomaista työvoimaa keskimäärin enemmän kuin muut työnantajat, joutuu odottamaan käsittelyä johtuen muiden hakemusten aiheuttamista epäselvyyksistä ja käsittelyn kestosta. Menettelyn läpinäkyvyyden vuoksi on kestävämpää, että sääntelyllä tällöin avoimesti voitaisiin osoittaa, että tietyt säädettävät edellytykset täyttäviin työnantajiin voitaisiin menettelyssä kohdistaa tietyllä tavalla kevyempi prosessi, kun työnantajan edellytyksiä toimia työnantajana ulkomaalaiselle työvoimalle ei enää tutkittaisi jokaisen oleskelulupahakemuksen kohdalla erikseen, koska tutkinta olisi tehty sertifioinnin hakemisen yhteydessä. Sääntelyllä voidaan katsoa olevan hyväksyttävät perusteet asettaa eri työnantajat ja näiden työntekijät tietyllä tavalla eri asemaan suhteessa muihin työnantajiin ja näiden työntekijöihin perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla (esim. PeVL 46/2006 vp, PeVL 18/2010 vp, PeVL 44/2010 vp, PeVL 64/2010 vp, PeVL 16/2006 vp ja PeVL 73/2002 vp). 

Esityksen mukaan sertifioinnin myöntämisen edellytyksistä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Sertifioinnin myöntämisestä, sen vaikutuksista lupamenettelyssä ja sen peruuttamisesta sekä siihen liittyvästä karenssista säädettäisiin laissa. Sertifioinnin myöntämisen edellytyksistä säätäminen asetuksella, koska edellytykset koskisivat yritystoiminnan tiettyjä tunnuslukuja tietyllä ajanjaksolla ja tietoa tietyn määrän oleskelulupahakemusten ratkaisuista sekä tietoa työnantajavelvoitteiden täyttämisestä, jotka voitaisiin pääosin todeta eri rekistereistä saatavilla tiedoilla (PeVL 41/2006 vp, PeVL 43/2006 vp, PeVL 25/2005 vp, PeVL 1/2004 vp, PeVL 56/2002 vp). Valtuutuksen tulkintaa ja niiden nojalla annettavien säännösten sisältöä rajoittaa suoraan perustuslain 80 §:n 1 momentti, jonka mukaan lailla on säädettävä yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista sekä asioista, jotka perustuslain mukaan muuten kuuluvat lain alaan (PeVL 19/2006 vp, PeVL 29/2004 vp, PeVL 37/2005 vp). Työnantajan sertifioinnin myöntämisen edellytyksistä säätäminen valtioneuvoston asetuksella olisi katsottava olevan täsmällistä ja tarkkarajaista. Sertifioinnin myöntämisestä, sen vaikutuksista ja sen peruuttamisesta säädettäisiin laissa, kuten perustuslain 80 §:n 1 momentti edellyttää. Valitulla säätämistasolla voitaisiin lisäksi lainsäätämistä joustavammin muuttaa sertifioinnin myöntämisen edellytyksiä sen mukaan kuin menettelystä saadaan kokemusta. Koska sertifiointia koskeva sääntely olisi uutta, viimeistään kolmen vuoden kuluttua edellytyksiä tarvittaessa muutettaisiin. Oleskelulupa-asioihin liittyvän jälkivalvonnan kehittymisen ja ensimmäisten sertifiointien ja jatkohakemusten osalta saataisiin tuossa vaiheessa tietoa, miten menettely on toiminut käytännössä. Asetettavien edellytysten osalta ei ole tietoa, miten moni työnantaja tulee sertifiointia hakemaan, ja edellytyksiä muuttamalla voidaan vaikuttaa siihen, kuinka monelle työnantajalle sen hakeminen tulisi mahdolliseksi tai tulisiko sen myöntämiseksi asettaa uudenlaisia tai toisenlaisia edellytyksiä. Sertifioinnin hakeminen ei liene kannattavaa työnantajalle, joka satunnaisesti rekrytoi ulkomaista työvoimaa. Toisaalta menettely on tarkoituksellisesti ehdotettu luotavan tavalla, että riittävän isot, vakaat ja asiansa hoitavat työnantajat saisivat erityisaseman menettelyssä, mikä olisi myös kansainvälisesti huomionarvoista, ja olisi huomionarvioista myös sen vuoksi, että työntekijän maahantulon nopeuttamiseksi siihen myöhemmässä vaiheessa liitettäisiin myös pitkäkestoisen eli niin sanotun D-viisumin hakemisen mahdollisuus.  

Sääntelyehdotukseen kuuluu myös, että sertifiointi voitaisiin peruuttaa, jos ilmenisi, ettei sen myöntämisen edellytyksiä enää olisi käsillä taikka työnantajan liiketoiminnassa olisi toimittu tavalla, että luottamus työnantajan toimintaan oleskelulupa-asioissa olisi menetetty. On korostettava, että sertifioinnin peruuttaminen olisi kokonaisharkintaa, joka edellyttäisi ottamaan huomioon työnantajan selvitykset ja tapauksen olosuhteet kokonaisuudessaan. Siten toimenpide olisi sidottu menettelyyn, jossa työnantaja saisi mahdollisuuden korjata tilanteen tai selvittää sitä tarkemmin, kuten myös perustuslakivaliokunnan käytännössä on todettu (PeVL 41/2006 vp, PeVL 28/2005 vp, PeVL 7/2005 vp, PeVL 44/2004 vp, PeVL 16/2003 vp). Koska työnantajan sertifiointi ei olisi edellytys ulkomaisten työntekijöiden palkkaamiselle ja oleskeluluvan myöntämiselle, sen peruuttaminen ja määräajaksi siitä poissulkeminen eivät merkitse estettä ulkomaalaisen hakea oleskelulupaa työnantajan palvelukseen. Kyseessä olisi hallinnollinen seuraamus, jossa työnantaja suljetaan pois sertifioinnista määräajaksi, mutta sillä ei olisi vaikutusta oleskeluluvan myöntämiseen ja työantajana toimimiseen. Muutos ei olisi työnantajalle oleskelulupien kannalta senkään vuoksi merkittävä, koska tavoite työntekoon perustuvien lupa-asioiden selkeyttämisessä ja lupamenettelyn nopeuttamisessa koskisi kaikkea lupamenettelyä ja kaikkia työnantajia, myös sertifioimattomia työnantajia. Kyse olisi pikemminkin työnantajan muusta maineesta, joka olisi menetetty sen syyn perusteella, josta sertifioinnin peruuttamisen prosessi alkaisi. Sääntelylle ei voida katsoa olevan perustuslain 18 §:n mukaisen elinkeinovapauden kannalta estettä, koska sertifioinnin peruuttamisella ei puututa tähän vapauteen.  

Esityksessä ehdotetaan, että sertifioinnin peruuttamisen jälkeen se voitaisiin myöntää uudelleen enintään kahden tai viiden vuoden kuluttua sen peruuttamisesta eli eräänlaisen karenssin jälkeen. Kuten edellä on todettu, sertifioinnin myöntäminen olisi kokemuksesta saatuun tietoon ja luottamukseen perustuva asema. Jos luottamus sertifioituun työnantajaan olisi menetetty, ei luottamusta voisi heti saada takaisin, vaan vasta enintään mainittujen määräaikojen jälkeen. Karenssimenettelystä säädetään virkamiehen osalta valtion virkamieslaissa katsoen, että siinä karenssi merkitsee rajoitusta virkamiehen perustuslain 18 §:n 1 momentissa turvattuun oikeuteen hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla, ja todeten, että rajoitusten on oltava suhteellisuusvaatimuksen mukaisia (PeVL 35/2016 vp, PeVL 10/2016 vp). Tässä esityksessä työnantajan sertifioinnin peruuttamisen yhteydessä ja siihen liittyvällä karenssilla ei ole työnantajalle tällaista rajoitusta, koska karenssiaika ei merkitse estettä työnantajan palkata työvoimaa kolmannesta maasta. Sääntely ei siten merkitse työnantajalle perustuslain 18 §:n mukaisen elinkeinovapauden harjoittamisen estettä. Karenssiaikaan kuluvaan aikaan voi sisältyä tällainen este muusta syystä, jos työnantaja on määrätty esimerkiksi liiketoimintakieltoon tai sille on määrätty pidättäytymispäätös, mutta ne eivät johdu työnantajan sertifioinnin peruuttamisesta. Sertifioinnin peruuttaminen ei siten merkitse estettä toimia työnantajana ulkomaalaisen oleskelulupaa koskevassa työperusteisessa hakemuksessa, mutta se merkitsi, että työnantajan edellytykset toimia työnantajana tutkittaisiin kunkin oleskelulupahakemuksen yhteydessä samalla tavalla kuin muidenkin ei-sertifioitujen työnantajien kohdalla tapahtuisi.  

Karenssiajan pituus, enintään kaksi tai viisi vuotta, korostaisivat työnantajan moitittavan teon seurausta suhteessa luotettavuuteen toimia sertifioituna työnantajana. Karenssia ei voitaisi määrätä sen johdosta, että työnantaja ei enää täyttäisi sertifioinnin myöntämisen edellytyksiä, joista säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella. Työnantaja, joka ei täytä sertifioinnin myöntämisen edellytyksiä, voisi hakea sertifiointia uudelleen, kun se edellytykset taas hyväksytysti täyttäisi. Sen sijaan karenssi voitaisiin määrätä tilanteessa, joista säädettäisiin ehdotuksen ulkomaalaislain 78 §:n 1 momentin 2–7 kohdassa. Karenssin kesto noudattaisi työnantajan saaman seuraamuksen vakavuutta. Karenssin pituus olisi enintään kaksi vuotta, kun peruuttaminen perustuu 2 ja 3 kohdassa siihen, että työnantaja tai tämän edustaja on tuomittu 186 §:ssä säädetystä työnantajan ulkomaalaisrikkomuksesta tai työnantajalle tai tämän edustajalle määrätään 187 §:ssä säädetty pidättäytymispäätös. Muissa eli 4–7 kohdassa teot on katsottava sen verran vakavammiksi, mikä korostuu etenkin rikoslakia sovellettaessa, jolloin karenssin olisi myös oltava voimassaololtaan pitempi. Esityksen mukaan karenssi olisi näissä tilanteissa enintään viisi vuotta. Karenssiajan jaottelua tällä tavalla voitaisiin pitää oikeasuhtaisena, kun siinä olisi otettu sertifioinnin peruuttamisen perusteena oleva seikka ja sen luonne huomioon. Sertifioinnin myöntämisestä, sitä koskevan hakemuksen hylkäämisestä ja sertifioinnin peruuttamista saisi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen, mikä korostaisi perustuslain 21 §:ssä säädettyä.  

12.4  Pidättäytymispäätös

Esityksessä ehdotetaan ulkomaalaislain 187 §:n työnantajalle tehtävän pidättäytymispäätöksen soveltamisalan laajentamista ja myös pidättäytymispäätöksen voimassaolon keston pidentämistä siten, että se voitaisiin tehdä enintään vuodeksi, mutta kun sen tehdään, tehtäisiin se aina kuitenkin vähintään kolmeksi kuukaudeksi. Kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten annetun lain 20 §:ssä säädetyn vastaavanlaisen päätöksen kesto ehdotetaan muutettavan samalla tavalla. Kun ehdotuksen ulkomaalaislain 5 luvun sääntely olisi työnantajan kohdalla kattavasti koko luvun läpäisevä, tulisi mahdolliseksi pidättäytymispäätöksen tekeminen hallintovaliokunnan (HaVL 15/2021 vp) ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan (TyVM 8/2021 vp) esittämällä tavalla kaikkiin työperusteisiin oleskelulupiin. Samalla muutos tarkoittaisi, että pidättäytymispäätöksen tekijäksi toimivaltaiseksi viranomaiseksi tulisi Maahanmuuttovirasto työ- ja elinkeinotoimiston ohella. 

Perustuslain 18 ja 80 §:n säännöksistä johtuu, että pidättäytymispäätöksen tekemisestä on säädettävä lailla. Hallinnollisen seuraamuksen yleisistä perusteista on säädettävä perustuslain 2 §:n 3 momentin edellyttämällä tavalla lailla, koska sen määräämiseen sisältyy julkisen vallan käyttöä. Pidättäytymispäätös merkitsi työnantajalle määräaikaista rajoitusta rekrytoida työvoimaan kolmansista maista, mutta muuta rekrytointia se ei estäisi, eikä estäisi jatkamasta elinkeinon harjoittamista. Rajoitus on siten suhteellisuusvaatimuksen mukaista (PeVL 35/2016 vp, PeVL 10/2016 vp ja siinä viitatut lausunnot). Esityksessä pidättäytymispäätöksen tekemiselle säädettäisiin oleellisen korkea kynnys ja selkeät edellytykset. Edellytyksenä olisi, että työnantaja tai tämän edustaja olisi antanut viranomaiselle virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja seikoista, joista tämän esityksen johdosta säädettäisiin laissa selkeästi. Säännöstä on tarkennettu 1.10.2021 voimaan tulleella lainmuutoksella siten, että sen teonkuvaus ei ole liki sama kuin rikosoikeuteen kuuluvassa ulkomaalaislain 186 §:n työnantajan ulkomaalaisrikkomuksessa. Lisäksi väärät ja harhaanjohtavat tiedot kytkettiin tuolloin aineellisiin säännöksiin, joita tässä esityksessä täsmennettäisiin vastaamaan ulkomaalaislain 5 luvun uutta sääntelyä. Sääntely noudattaisi siten siltä vaadittavaa tarkkuusvaatimusta (PeVL 9/2012 vp). Ehdotuksen 71 §:n 1 kohdassa säädettäisiin työnantajan velvollisuudesta huolehtia työnantajavelvoitteistaan ja 2 kohdassa siitä, että työnantaja on varmistanut, jos työssä vaaditaan erityistä pätevyyttä, lupaa tai hyväksyttyä terveydentilaa, että sen työntekijä täyttää niitä koskevat vaatimukset. Ehdotuksen 71 b §:ssä säädettäisiin työnantajan selvittämisvelvollisuudesta oleskelulupahakemuksen yhteydessä. Ehdotuksen 82 §:ssä säädettäisiin työnantajan muista velvollisuuksista. Mainituissa säännöksissä ja niiden säännöskohtaisissa perusteluissa säädettäisiin nykyistä tarkemmin työnantajan velvollisuuksista, jolloin työ- ja elinkeinotoimiston tai Maahanmuuttoviraston olisi varsin helppo ratkaista se, milloin kyse on virheellisten tai harhaanjohtavien tietojen antamisesta. Sääntely oli näin ollen myös täsmällistä (PeVL 43/2013 vp). 

Ennen kuin pidättäytymispäätös voitaisiin tehdä, työnantajalle tulisi olla varattu tilaisuus korjata väärät tiedot. Jos ohjauksen seurauksena tietoja ei olisi korjattu, pidättäytymispäätös voitaisiin tehdä. Säännös olisi siten luoteeltaan hallinnollinen seuraamus, koska se olisi valvontatyyppinen ja työnantajan menettelyn korjaamiseen tähtäävä (PeVL 28/2005 vp, PeVL 41/2006 vp, PeVL 43/2006 vp). 

Esityksen mukaan pidättäytymispäätös voitaisiin tehdä enintään vuodeksi, mutta se tehtäisiin aina vähintään kolmeksi kuukaudeksi. Sääntelyn tarkoituksena olisi ennalta estää työnantajan vilpillinen toiminta ja työntekijöiden hyväksikäyttö, minkä vuoksi sille olisi perusteltua asettaa minimikesto kolmeen kuukauteen. Lyhyemmällä ajalla ei olisi nähtävissä tehokasta vaikutusta, koska pidättäytymispäätös tehtäisiin vain, jos työnantaja ei korjaa menettelyään. Jos työnantaja olisi antanut virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja, eikä se niitä syystä tai toisesta korjaisi, tulisi pidättäytymispäätös tehdä ja tällöin se olisi tehtävä vähintään kolmeksi kuukaudeksi ja tapauksen olosuhteet huomioon ottaen enintään vuodeksi. Sääntelyn voitaisiin katsoa täyttävän myös oikeasuhtaisuuteen liittyvät vaatimukset (PeVL 28/2014 vp), koska sillä suojattaisiin toisaalta etenkin ulkomaalaisia työntekijöitä ja toisaalta työnantajien keskinäisiä suhteita ja reilua kilpailua. 

Pidättäytymispäätöstä koskevassa säännöksessä tarkoitettu teko tai laiminlyönti saattaa täyttää rikoslaissa tai muussa laissa säädetyn rikoksen tunnusmerkistön, etenkin ulkomaalaislain 186 §:n työnantajan ulkomaalaisrikkomuksen osalta. Hallinnollisia seuraamuksia koskeva sääntely on tämän vuoksi merkityksellistä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa määritellyn kaksoisrangaistavuuden kiellon (ne bis in idem -kielto, PeVL 10/2016 vp, PeVL 17/2013 vp) kannalta. Näistä syistä ja säännöksen hallinnollisen seuraamuksen luonnetta korostavasti säännökseen lisättiin 1.10.2021 voimaan tullut säännöksen 3 momentti, johon ei tällä esityksellä ehdoteta muutosta. Sen mukaan pidättäytymispäätös voidaan tehdä myös työnantajalle tai tämän edustajalle, joka on lainvoiman saaneella tuomiolla tuomittu 186 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla työnantajan ulkomaalaisrikkomuksesta annettuaan tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta viranomaiselle virheellisiä tai harhaanjohtavia tietoja ulkomaalaisen työnteon ehdoista taikka työtehtävistä ja niiden asettamista vaatimuksista. Säännös korostaa pidättäytymispäätöksen hallinnollisen seuraamuksen luonnetta, koska pidättäytymispäätöksen tekemistä edeltää erillinen lainvoimainen rikosoikeudellinen prosessi, joka ei ole vaikuttanut työnantajan toimintaan. Hallinnollisen seuraamuksen luonnetta korostaa myös säännöksen 2 momentti, joka myös tuli uutena voimaan 1.10.2021, kun siinä säädetään pidättäytymispäätöksen tekemistä edeltävänä toimena ohjaavista toimista, jotka oikein täyttämällä työnantaja voisi välttää kohdalleen osuvan pidättäytymispäätöksen. 

Sääntelyn pidättäytymispäätöksestä ja sen voimassaoloajan pituudesta voitaisiin katsoa oikeasuhtaiseksi, ennakoitavaksi, täsmälliseksi, tarkkarajaiseksi ja asianmukaiseksi oikeusturvan kannalta. Pidättäytymispäätös ei merkitse työnantajalle perustuslain 18 §:n elinkeinovapauden rajoitusta, koska sen olisi mahdollista jatkaa elinkeinotoimintaa ja rekrytoida työntekijöitä muuten paitsi kolmannen maan kansalaisia oleskeluluvan hakijoina. 

Esityksen edellä esitetyllä ulkomaalaislain muutoksilla korostetaan perustuslain 6, 18, 21 ja 80 §:n vaatimuksia voimassa olevaan sääntelyyn nähden paremmin. Työnantajan sertifioinnille ja pidättäytymispäätökselle on katsottava olevan perustuslain 6, 18, 21 ja 80 §:n tarkoittamat hyväksyttävät perusteet, kuten on katsottava olevan myös eri työntekoon perustuvien oleskelulupien osalta. Työvoiman saatavuutta ja oikeutta työhön turvaa työvoiman saatavuusharkinta ja siitä eri perustein, muun muassa Suomea sitovista kansainvälisistä sopimuksista johtuen, laissa säädetyt poikkeukset. Valitulla sääntelytavalla työperusteisen oleskeluluvan myöntämisen edellytyksistä edistetään työllisyyttä ja samalla suojellaan työvoimaa. 

12.5  Kuulemisen suorittaminen ja DNA-näytteenoton valvonta työsopimussuhteisen henkilön toimesta

Esityksessä ehdotetaan, että ulkomaalaislain 64 §:n suullisen kuulemisen ja 66 §:n 3 momentin mukaisesta virkasuhteisuusvaatimuksesta poikettaisiin siten, että kuulemisen ja DNA-tutkimusnäytteen ottamisen valvonnan ja näytteenantajan henkilöllisyyden varmistamisen voisi tehdä myös edustustoon työsuhteessa oleva henkilö.  

Edustuston suorittama suullinen kuuleminen perustuu Maahanmuuttoviraston tekemään pyyntöön suorittaa kuuleminen. Kuuleminen suoritetaan Maahanmuuttoviraston toimittamien kysymysten ja taustatietojen mukaisesti. Haastattelun suorittaja ei tee päätöstä hakemukseen. DNA-tutkimusnäytteenottamisen valvonta ja näytteenantajan henkilöllisyyden tarkistaminen on ohjeistettu yksityiskohtaisesti. Hallintovaliokunnan mietinnössä (HaVM 26/2018 vp) on todettu, että näiden näytteiden ottaminen lastenvalvojien ja Suomen edustuston valvonnassa on valiokunnan asiantuntijakuulemisen perusteella sujunut erittäin hyvin ja näytteiden laatu on ollut erinomainen.  

Perustuslakivaliokunnan käytännössä on katsottu, että merkittävänä julkisen vallan käyttönä on pidetty esimerkiksi itsenäiseen harkintaan perustuvaa oikeutta puuttua merkittävällä tavalla yksilön perusoikeuksiin (ks. esim. PeVL 62/2010 vp, s. 6/I ja PeVL 28/2001 vp, s. 5/II). Tästä näkökulmasta selvänä voidaan pitää, että kaikki ne ratkaisut, joilla olennaisesti puututaan perustuslain 7 §:ssä tarkoitettuun henkilökohtaiseen vapauteen tai koskemattomuuteen (esim. tarkkailuun ottaminen, hoitoon määrääminen ja virka-avun pyytäminen) sisältävät merkittävän julkisen vallan käyttöä.  

Suomen passin myöntäminen, passin laadun ja oikeasisältöisyyden tarkastaminen sekä passin toimittaminen ja luovuttaminen muodostavat sellaisen tehtäväkokonaisuuden, jota on perustuslakivaliokunnan mielestä pidettävä perustuslain 124 §:ssä tarkoitettuna julkisena hallintotehtävänä (PeVL 6/2013 vp, vrt. PeVM 8/2002 vp, s. 3/II ja PeVL 55/2010 vp, s. 2/I). Passin myöntämistä koskevassa päätöksenteossa on selvästi kysymys merkittävän julkisen vallan käytöstä, jota koskevia tehtäviä ei voida antaa muulle kuin viranomaiselle. Passin myöntäminen säilyy tämän mukaisesti edelleen viranomaisen tehtävänä. Sen sijaan lakiehdotuksessa tarkoitetut yksityiselle palveluntuottajalle siirrettävät tehtävät ovat menettelyn vaiheina selkeästi epäitsenäisiä eikä niihin sisälly päätöksentekoa tai harkintavaltaa. Lähinnä kysymys on teknisluonteisista, viranomaisia avustavista tehtävistä (ks. esim. PeVL 47/2005 vp, s. 2/II, PeVL 3/2009 vp, s. 4/II ja PeVL 30/2010 vp, s. 10/II). 

Kuulemisen suorittamista ja DNA-tutkimusnäytteen ottamisen valvomista ja näytteenantajan henkilöllisyyden tarkistamista on arvioitava julkisina hallintotehtävinä. Erityisesti virkavastuun toteutumisen kannalta on tämän lisäksi arvioitava, sisältääkö kyseiset hallintotehtävät julkisen vallan käyttöä ja missä määrin. Tehtävät eivät sisällä päätöksentekoa eikä sellaista itsenäistä harkintavaltaa oleskelulupa-asiassa, että tehtävien voitaisiin katsoa perustuslakivaliokunnan käytäntökin huomioon sisältävän merkittävää julkisen vallan käyttöä. Tehtävät eivät kuitenkaan ole teknis- ja rutiiniluotoisia tehtäviä, sillä ne ovat luonteeltaan sellaisia, että niillä on kuitenkin merkitystä asian lopputulokseen. Sen vuoksi tehtävien voidaan arvioida sisältävän myös jonkin verran julkisen vallan käyttöä ottaen huomioon, että menettelykokonaisuutena sekä suullinen kuuleminen että DNA-tutkimusnäytteen ottamisen valvonta ja näytteenantajan henkilöllisyyden tarkistaminen ovat merkittävä tekijä päätöksenteossa. Tehtävät eivät kuitenkaan sisällä merkittävää julkisen vallan käyttämistä. 

Perustuslain 2 §:n 3 momentti, 118 § ja 124 § korostavat virkamieshallintoperiaatetta, jonka mukaan julkista valtaa voivat Suomessa käyttää vain viranomaiset ja viranomaisten nimissä vain laillisesti virkoihinsa nimitetyt virkamiehet (HE 1/1998 vp s 178). Hallintotehtävien hoitaminen sikäli kuin ne sisältävät julkisen vallan käyttöä, kuuluu sen mukaan vain virkamiehille, jotka asetetaan tehtäväänsä erityisessä menettelyssä ja joita koskee erityinen virkavastuu. Sen sijaan työsopimussuhteisille henkilöille tai yksityisille oikeushenkilöille ei yleensä voi kuulua julkista valtaa. 

Perustuslain 118 §:ssä säädetään virkatoimia koskevasta vastuusta. Hallituksen esityksessä eduskunnalle uudeksi Suomen Hallitusmuodoksi todetaan, että vastuu virkatoimista ulotetaan tämän säännöksen nojalla koskemaan virkamiesten ohella myös muita julkisia tehtäviä hoitavia henkilöitä. Virkavastuu sisältää sekä vahingonkorvausoikeudellisen että rikosoikeudellisen vastuun. Rikosoikeudellisesta virkavastuusta säädetään rikoslain 40 luvussa. Se, keitä on pidettävä virkamiehinä ja muut virkarikossäännösten soveltamisalaan kuuluvat henkilöryhmät määritellään 40 luvun 11 §:ssä. Luvun 12 §:n 1 momentin mukaan virkamiestä koskevia säännöksiä sovelletaan myös julkista valtaa käyttävään henkilöön. Julkisyhteisön työntekijään sovelletaan saman pykälän 2 momentin perusteella luvun 1–3, 5 ja 14 §:n säännöksiä, viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta. Julkisyhteisön työntekijällä tarkoitetaan rikoslain 40 luvun 11 §:n 3 kohdan mukaan henkilöä, joka on työsopimussuhteessa valtioon, kuntaan tai kuntayhtymään taikka muuhun pykälässä mainittuun julkisyhteisöön tai laitokseen. Jos julkisyhteisön työntekijä käyttää tehtävässään julkista valtaa, häntä pidetään julkista valtaa käyttävänä henkilönä ja häneen soveltuvat julkista valtaa käyttävää henkilöä koskevat säännökset. Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n säännöstä julkisen vallan käyttäjän tuottamuksesta sovelletaan paitsi julkisyhteisöihin myös muihin yhteisöihin, kun ne lain, asetuksen tai lakiin sisältyvän valtuutuksen perusteella hoitavat julkista tehtävää ja tässä tehtävässä käyttävät julkista valtaa. Säännöksen mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Korvausvelvollisuus toteutuu kuitenkin vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. 

Suomen edustustoon työsuhteessa oleva edustuston päällikön määräämää henkilöä on pidettävä rikoslain 40 luvun 11 §:n 3 kohdassa tarkoitettuna julkisyhteisön työntekijänä, jonka Suomen ulkopuolella tekemään virkarikokseen sovelletaan rikoslain 1 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla Suomen lakia. Koska edellä mainittuihin julkisiin hallintotehtäviin sisältyy julkisen vallan käyttöä, sovellettaisiin työsuhteessa edustustoon olevaan edustuston päällikön määräämään henkilöön virkavastuuta koskevaa sääntelyä samalla tavoin kuin virkasuhteessa ulkoministeriöön olevaan henkilöön heidän hoitaessaan ulkomaalaislain 64 §:ssä ja 66 §:n 3 momentissa tarkoitettuja tehtäviä. Työsuhteessa olevan henkilön tulee täyttää samat edellytykset tehtävän suorittamiselle kuin virkasuhteessa olevan henkilön. Tämä varmistetaan tehtäviin annettavalla koulutuksella ja siihen liittyvällä kurssikokeella, jonka suorittaminen hyväksytysti on edellytys tehtävien hoitamiselle. Tällä varmistetaan kuulemisessa ja DNA-tutkimusnäytteen ottamisen valvomisessa ja näytteenantajan henkilöllisyyden tarkistamisessa hyvän hallinnon, oikeusturvan ja perusoikeuksien toteutuminen. 

Perustuslakivaliokunta on katsonut, että hallintotehtävä perusoikeudellisessa tarkastelussa ymmärretään laajasti ja tällöin merkitystä on tehtävän hoitamisen laadulla riippumatta siitä, suorittiko sen viranomainen vai muu taho. Perusoikeuksien, oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimusten turvaamisesta voidaan tällaisessa toiminnassa huolehtia yleensä sääntelyn yleisen tarkkuuden ja muun asianmukaisuuden sekä asianomaisten henkilöiden sopivuuden ja pätevyyden avulla (PeVL 24/2001 vp, s. 4/II). 

Suomen edustustoon työsuhteessa olevien henkilöiden perehdyttämisessä tehtäviin noudatettaisiin samaa menettelyä kuin virkasuhteisten henkilöiden osalta noudatetaan. Lisäksi heidän tulee esittää selvitys osaamisestaan samalla tavoin kuin virkasuhteisten henkilöiden. Näin varmistuttaisiin siitä, että tehtävien suorittamisessa täyttyy perustuslain 21 §:n mukaisen perusoikeuksien, oikeusturvan ja muut hyvän hallinnon vaatimukset. 

Ottaen huomioon, että työsuhteessa olevaan henkilön tulisi täyttää samat edellytykset tehtävän suorittamiseen kuin virkasuhteessa olevan henkilön, varmistetaan kuulemisessa hyvän hallinnon, oikeusturvan ja perusoikeuksien toteutuminen. 

12.6  Etäkuuleminen

Esityksessä ehdotetaan, että suullinen kuuleminen oleskelulupa-asiassa voisi tapahtua etäyhteyttä käyttäen. Kuulemisen voisi edelleenkin suorittaa Maahanmuuttovirasto ja Suomen edustusto. Tällä hetkellä kuulemisen suorittaa pääasiassa Suomen edustusto, mutta edustustojen resurssien ja toisaalta oleskelulupa-asian omistajuuden kannalta olisi tehokkaampaa, että kuulemisen suorittaisi Maahanmuuttovirasto. Maahanmuuttovirasto käsittelee ja ratkaisee hakemuksen, johon kuuleminen liittyy. Maahanmuuttovirastolle tehtävä ei olisi uusi, mutta kuuleminen etäyhteyttä käyttäen olisi melko uutta toimintaa ja vaatisi resursseja sen toteuttamiseksi. Maahanmuuttovirastolla on tietotaitoa järjestää etäkuuleminen ja sellaista on jo pilotoitu. Suullisen kuulemisen voisi kuitenkin jatkossakin suorittaa edustusto. 

Suomen edustustojen toimipaikat ovat yleensä ahtaat, eikä niissä ole ylimääräistä tilaa tai huonetta, jossa kuuleminen voitaisiin järjestää, tai ei ole riittävästi henkilöstöä kuulemisen suorittamiseksi. Sen vuoksi ehdotetaan, etenkin kun edustuston oleskelulupien käsittelyyn liittyviä tehtäviä on ulkoistettu jo kymmenessä maassa, että kuulemisen voisi suorittaa siten, että kuultava voisi olla ulkoisen palveluntarjoajan tiloissa. Ulkoinen palveluntarjoaja tarkistaisi kuultavien henkilöllisyyden. Ehdotuksen mukaan varmistettaisiin, että kuuleminen voidaan suorittaa turvallisesti, niin fyysisesti turvallisesti kuin tietoturvallisesti. Jälkimmäinen tarkoittaisi, että yhteys Maahanmuuttoviraston ja kuultavan välillä olisi turvallinen ja toimiva. Kuulemisesta tehtäisiin Maahanmuuttoviraston toimesta asiakirja, johon sovelletaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (621/1999), joka luetaan kuultavalle kuulemisen jälkeen ja jonka kuultava hyväksyisi. Suullisissa kuulemisissa käsiteltävät asiat ovat lähtökohtaisesti salassa pidettäviä julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 24 kohdan perusteella. Salassa pidettävän tiedon käsittely edellyttää julkisuuslain ja tiedonhallintalain (906/2019) tietoturvavaatimusten toteuttamista. Maahanmuuttovirasto noudattaa sisäministeriön hallinnonalalla käytössä olevaa kansallista tietoturvakriteeristöä (katakri), joka määrittää perustason vaatimukset salassa pidettävän tiedon käsittelylle.  

Voimassa olevan ulkomaalaislain 69 c §:n 1 momentin 7 kohdan (PeVL 62/2014 vp) mukaan toisen Schengen-valtion edustustolle ja ulkoiselle palveluntarjoajalle voidaan antaa oleskeluluvan hakijan kuulemiseen liittyvien järjestelyiden hoitaminen. Yksityiskohtaisten perustelujen mukaan sillä tarkoitettaisiin sellaisten toimenpiteiden suorittamista, joilla varmistetaan viranomaisen toimesta tapahtuvan kuulemisen toteutuminen asianmukaisesti. Kyse voisi olla esimerkiksi kuulemispaikan tilojen ja teknisten laitteiden toimivuuden tarkistamisesta, mahdollisesti tarvittavan tulkin käyttämisen mahdollistamisesta ja kuulemistilaisuuteen saapuvien henkilöiden toteamisesta. Ulkoinen palveluntarjoaja siten varmistaisi, että kuuleminen voidaan asianmukaisesti suorittaa. 

Ulkomaalaislain 69 f §:n mukaan ulkoministeriö ja Suomen edustustot valvovat ulkoisen palveluntarjoajan toimintaa. Oleskelulupaulkoistusten prosessin omistaa ministeriössä toimiva prosessinomistaja. Hänen vastuullaan on prosessin toiminta ja hän hyväksyy kaikki prosessiin tehtävät muutokset ja poikkeukset. Ulkoministeriö tekee ulkoisen palveluntarjoajan lupakeskuksiin prosessi- ja tietoturva-auditointeja. Ulkoisen palveluntarjoajan päivittäistä toimintaa valvovat edustustot. Käytännössä edustuston virkailija käy ulkoisen palveluntarjoajan lupakeskuksessa vähintään kerran viikossa, monessa toimipaikassa useamminkin. Edustusto vastaa siitä, että ulkoistettu toiminta säilyy laadukkaana ja toiminnassa noudatetaan sovittua. Edustustot järjestävät säännöllisesti, vähintään kerran kuukaudessa, laadunseuranta- ja valvontapalavereita paikallisen ulkoisen palveluntarjoajan yhdyshenkilön tai lupakeskuksen johtajan kanssa. Sen lisäksi, että edustustot tekevät ulkoisen palveluntarjoajan luo suunniteltuja tarkistuskäyntejä, he tekevät myös ennalta ilmoittamattomia kontrollikäyntejä. Edustustot raportoivat ulkoministeriöön ulkoisen palveluntarjoajan toiminnassa havaitsemistaan puutteista ja havaitut puutteet korjataan. 

EU:n perusoikeuskirjan 7 artiklassa turvataan yksityiselämän suoja ja 8 artiklassa jokaisen oikeus henkilötietojensa suojaan. Ehdotettu sääntely on merkityksellistä myös perustuslain 10 §:n 1 momentin kannalta, koska etäkuulemisessa käsitellään henkilötietoja. Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla. Henkilötietojen käsittelystä säädetään Euroopan unionin yleisessä tietosuoja-asetuksessa (EU) 2016/679, joka on Suomessa suoraan sovellettavaa oikeutta. Perustuslakivaliokunnan mukaan (PeVL 17/2021 vp) on lähtökohtaisesti riittävää perustuslain 10 §:n 1 momentin kannalta, että sääntely täyttää EU:n yleisessä tietosuoja-asetuksessa asetetut vaatimukset. Ulkomaalaisasioissa henkilötietojen käsittelystä säädetään henkilötietojen käsittelystä maahanmuuttohallinnossa annettua lakia (615/2020, PeVL 7/2019 vp), joka täydentää tietosuoja-asetusta, tietosuojalakia (1050/2018) ja henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annettua lakia (1054/2018). 

Etäkuuleminen olisi ulkomaalaisen hakijan etu, kun kuuleminen voitaisiin suorittaa välittömässä suhteessa päätöksentekijän kanssa etäyhteydellä ilman välissä olevan tahon vaikutusta. Etäyhteydellä tapahtuva kuuleminen olisi hakijan etu, jos maassa, jossa hän asuu ja oleskelee, ei olisi Suomen edustustoa tai se olisi hyvin kaukana hakijan kotoa. Joissakin maissa, joista Suomeen haetaan runsaasti oleskelulupia, esimerkiksi etäisyydet ovat pitkiä, kulkeminen vaikeaa ja aikaa vievää muun muassa maastonmuotojen takia ja matkustaminen sekä kuulemisen ajankohdan ajaksi majoituksen hankkiminen kallista. Tällöin, jos ulkoisen palveluntarjoajan tiloja voitaisiin kuulemisessa käyttää, olisi siitä hakijalle suuri hyöty. Jos edustuston oleskelulupatehtävien ulkoistamista tapahtuisi maassa, jossa ei ole Suomen edustustoa läsnä, hyöty olisi myös suuri. Yhteisön viisumisäännöstön laatimisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) 2009/810, jäljempänä viisumisäännöstö, siten kuin se on muutettuna Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2019/1155, ei viisumiasioissa enää edellytetä, että edustusto ja ulkoinen palveluntarjoaja sijaiset samassa maassa. Viisumisäännöstön 8 artiklan 10 kohdan mukaan, jos jäsenvaltio ei ole läsnä tai edustettuna siinä kolmannessa maassa, jossa hakijan on määrä jättää hakemus, kyseisen jäsenvaltion on pyrittävä tekemään 43 artiklan mukaisesti yhteistyötä ulkoisen palveluntarjoajan kanssa kyseisessä kolmannessa maassa. Yhteneväisesti myös oleskelulupahakemusten käsittelyn osalta ei enää ole perustetta edellyttää, että edustusto ja ulkoinen palveluntarjoaja ovat samassa maassa. 

Kuulemisesta hallintoasioissa säädetään hallintolain (434/2003) 6 luvussa. Lain 37 §:n 1 momentissa säädetään, että viranomaisen on pyynnöstä varattava asianosaiselle tilaisuus esittää vaatimus tai selvitys suullisesti, jos se on tarpeen asian selvittämiseksi ja kirjallinen menettely tuottaa asianosaiselle kohtuuttomia vaikeuksia. Lain 42 §:ssä säädetään, että tiedot suullisesti esitetyistä vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun, on kirjattava tai muulla tavoin rekisteröitävä.  

Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Lisäksi 2 momentin mukaan käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla. 

Videoyhteyden välityksellä tapahtuvasta kuulemisesta säädetään muun muassa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 52 §:ssä ja oikeudenkäynnistä hallintoasioista annetun lain (808/2019) 73–75 §:ssä. Perustuslakivaliokunta on 23.11.2021 antanut lausunnon (PeVL 43/2021 vp, HE 133/2021 vp) hallituksen esityksestä, mutta siinä esitys koski suullisen todistelun tallentamista ja vastaanottamista yleisissä tuomioistuimissa. 

Arvioitaessa esitystä etäkuulemisen ja henkilötietojen suojan kannalta on huomattava, että Maahanmuuttovirastoa noudattaa toiminnassaan tarkoin lainsäädäntöä ja hallinnon sisällä luotua tietoturvakriteeristöä. Etäkuuleminen olisi oleskeluluvan hakijalle uutta ja mahdollisuuksia saada asiansa käsitellyksi nopeammin ja kustannuksiltaan edullisemmin kuin se muuten tapahtuisi. Esityksen etäkuulemisen suorittamista ja myös sen suorittaminen ulkoisen palveluntarjoajan tiloissa voi katsoa täyttävän ainakin perustuslain 10 ja 21 §:n vaatimukset. 

12.7  Ulkoisen palveluntarjoajan ensisijaisuus edustuston oleskelulupatehtävien ulkoistamisessa

Edustuston oleskelulupatehtävien ulkoistamisesta koskevat ulkomaalaislain säännökset ovat tulleet voimaan 1.6.2015. Hallituksen esityksessä (HE 295/2014 vp) ulkomaalaislakia esitettiin muutettavaksi siten, että ulkoministeriö voi sopia Suomen edustustolle ulkomaalaislain mukaan kuuluvien oleskelulupa-asioihin liittyvien tiettyjen avustavien ja teknisten tehtävien antamisesta toisen Schengen-valtion edustustolle. Esityksessä sopimuksen tekeminen ulkoisen palveluntarjoajan kanssa oli toissijaista. Ennen tehtävien antamista sisäministeriötä on kuultava. 

Hallituksen esitystä koskevan perustuslakivaliokunnan lausunnon (PeVL 62/2014 vp) mukaan tehtävän antamista muulle kuin viranomaiselle perustellaan mm. oleskelulupahakemusten suurella määrällä, Suomen ulkomaan edustustoverkon supistamisella sekä palveluiden saatavuuden ja tason turvaamisella. Tarkoituksenmukaisuusvaatimuksen osalta valiokunta kiinnitti huomiota lakiehdotuksen 69 b §:n 2 momenttiin, jonka mukaan oleskelulupatehtävien antaminen ulkoiselle palveluntarjoajalle on mahdollista toissijaisesti, erityisissä olosuhteissa tai paikallisesta tilanteesta johtuvista syistä (PeVL 55/2010 vp, s. 2/II). Hallituksen esityksen (HE 122/2021 vp) yhteydessä on esitetty, että kokemukset ulkoisen palveluntarjoajan käyttämisestä oleskelulupa-asioissa ovat olleet positiivisia ja että oleskelulupahakemuksiin liittyviä ulkomaalaislain 69 c §:ssä säädettyjä tehtäviä on ulkoistettu tällä hetkellä kymmenessä maassa. Samoin siinä on todettu, että ulkoinen palveluntarjoaja on tällä hetkellä kaikissa toimipaikoissa sama. Sama yritys toimii Suomen edustustojen ulkoisena palveluntarjoajana myös lyhytaikaista viisumia koskevien palveluiden tarjoajana yhteensä 27 maassa.  

Edustuston oleskelulupahakemuksiin liittyviä ulkomaalaislain 69 c §:ssä säädettyjä tehtäviä ei ole kertaakaan ulkoistettu toisen Schengen-valtion edustustolle lain voimaantulosta 1.6.2015 lähtien. Esityksessä ehdotetaan, että lain 68 b §:ää muutetaan siten, että toisen Schengen-valtion edustuston ensisijaisuudesta ulkoistamisessa luovutaan, koska realiteetit ovat osoittaneet, ettei se ole todennäköinen vaihtoehto. Esitys on, että järjestys vaihdetaan toisin päin eli, että ulkoinen palveluntarjoaja olisi ensin ja toisen Schengen-valtion edustusto sen jälkeen. Muutoin ulkoistamisen edellytyksenä säilyisi, että se voisi tapahtua erityisissä olosuhteissa tai paikallisesta tilanteesta johtuvista syistä. Tehtävän antamista muulle kuin viranomaiselle voidaan perustella edelleen muun muassa oleskelulupahakemusten suurella määrällä, kun otetaan huomioon maahanmuuton lisäämisen tavoitteet, Suomen ulkomaan edustustoverkostolla, joka ei ole riittävän kattava tarpeisiin nähden, sekä palveluiden saatavuuden ja tason turvaamisella. 

12.8  Valvonta

Perustuslain 18 §:n mukaan julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta. Säännöksen piiriin kuuluu työsuojelu sanan laajassa merkityksessä. Siihen sisältyy myös työaikasuojelu. Julkisen vallan onhuolehdittava työolojen turvallisuudesta ja terveellisyydestä (PeVL 2/2014 vp, PeVL 8/2013vp, PevL 39/2001 vp). Kohtuuttoman pitkät työajat ja vaaralliset työolot on tunnistettu merkittäväksi osaksi työperäistä hyväksikäyttöä. 

Esityksessä ehdotetaan, että työsuojeluviranomaisella säilyy tehtävänä valvoa ulkomaista työvoimaa samalla tavalla kuin voimassa olevan ulkomaalaislain mukaan tapahtuu. Toisaalta valvontaa myös saatettaisiin yhdenmukaiseksi työsuojeluviranomaisella muussa laissa säädetyn ilmoitusvelvollisuuden osalta. Muutoksen syynä olisi se, että voimassa olevan ulkomaalaislain 86 §:n 2 momentin mukaan työsuojeluviranomaisen on tehtävä ilmoitus poliisille aina, kun sillä on todennäköisiä perusteita epäillä rikoslain (39/1889) 47 luvun 6 a §:ssä säädetyn luvattoman ulkomaisen työvoiman käytön, ulkomaalaislain 185 §:n 1 momentissa säädetyn ulkomaalaisrikkomuksen tai 186 §:ssä säädetyn työnantajan ulkomaalaisrikkomuksen tapahtuneen. Esityksessä katsotaan, että asiassa voisi olla samanlaista harkintaa kuin säädetään työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta annetun lain (44/2006) 50 §:n 1 momentissa. Siinä säädetään, että ilmoitus voidaan jättää tekemättä, jos tekoa on pidettävä olosuhteet huomioon ottaen vähäisenä eikä yleinen etu vaadi ilmoituksen tekemistä. Ottaen huomioon perustuslain 18 §:stä edellä mainittu sekä muun muassa poliisin resurssit tutkia pienimmätkin ulkomaalaisrikkomustapaukset, että ehdotusta on pidettävä perustuslain mukaisena. Työsuojeluviranomaisella on kyky ja osaaminen tehdä arvio siitä, onko teko vähäinen tai vaatiiko yleinen etu ilmoituksen tekemisen. On huomattava, että valittu sääntelymalli ei välttämättä aiheuta juurikaan muutosta siltä osin, miten moni teko ilmoitetaan poliisille, koska jatkossakin pienimmät teot voidaan poliisille ilmoittaa. Muutoksella on työsuojeluviranomaisen kannalta vaikutus siihen, että resursseja voidaan käyttää tehokkaammin tapauksiin, joissa todella vaaditaan poliisitutkintaa. 

12.9  Muutoksenhaku

Perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Lisäksi 2 momentin mukaan käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.  

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi muutoksenhakua koskevaa ulkomaalaislain 190 §:ää. Muutos olisi, että säännökseen lisättäisiin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen päätös ja Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin lausunto. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen osapäätöksestä ei pykälässä ole säädetty, joten se siihen lisättäisiin. Voimassa olevassa laissa ei myöskään säädetä, että Business Finlandin tekemään lausuntoon voisi hakea muutosta. Lausuntoa on tarkasteltava hallintolain 11 §:n perusteella. Sen mukaan hallintoasiassa asianosainen on se, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee. Lausunto koskee lausunnon hakijan oikeutta ja etua, koska lausunnon ollessa myönteinen, sen perusteella hakijalle myönnetään ehdotetussa 80 b §:ssä tarkoitettu kasvuyrittäjän oleskelulupa. Perustuslain 21 § myös edellyttää, ja edellyttäisi ilman sääntelyäkin, että lausuntoon saa hakea muutosta. Sen vuoksi Business Finlandin lausunto lisättäisiin säännökseen. Muutos olisi myös, että laissa säädettäisiin, että osapäätökseen ja lausuntoon haetaan muutosta pääasian eli oleskelulupapäätöksestä tehdyn valituksen yhteydessä, mistä ei tällä hetkellä säädetä. Koska oleskelulupamenettely näissä tilanteissa on kaksivaiheinen, ei ole prosessiekonomisesti perusteltua, että kesken oleskelulupahakemuksen käsittelyn osapäätökseen tai lausuntoon haettaisiin muutosta, etenkin kun hakemusten käsittelyaikojen odotetaan lyhentyvän huomattavasti. Myöhemmin oikeusministeriön ja valtiovarainministeriön automaattista päätöksentekoa koskevan esityksen yhteydessä oleskelulupienkin osalta tultaneen säätämään oikaisumenettelystä, jolloin tilanne saattaa olla toinen. 

Esityksessä ehdotetaan myös muutettavaksi ulkomaalaislain 194 §:n työnantajan valitusoikeudesta. Koska 5 luvun sääntelyä muutetaan ja työnantajan vastuu kattaisi kaikissa työperusteisissa lupa-asioissa, työnantajan muutoksenhakuoikeuden tulee myös vastata tähän. Lisäksi siinä säädettäisiin, että sertifioinnin myöntämisestä, sitä koskevan hakemuksen hylkäämisestä ja sertifioinnin peruuttamista saisi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen. Työnantajan oikeusturva edellyttää, että muutoksenhakuoikeutta täsmennetään.  

Muutoksenhakusääntely liittyy keskeisimmin oikeusturvaa koskevaan perustuslain 21 §:ään ja myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaan. Ehdotettua sääntelyä voidaan pitää perustuslain kannalta hyväksyttävänä. Esityksen edellä esitetyllä ulkomaalaislain muutoksilla korostetaan perustuslain 2 §:n 3 momentin vaatimusta siitä, että julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. 

12.10  Johtopäätös

Hallituksen käsityksen mukaan esitys ja siihen sisältyvät lait voidaan hyväksyä perustuslain 72 §:n mukaisessa tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Ehdotuksesta arvioidaan kuitenkin olevan aiheellista pyytää perustuslakivaliokunnan lausunto ulkomaalaislain 76–78 §:n työnantajan sertifioinnin ja 187 §:n pidättäytyminen oleskeluluvan myöntämisestä työnteon perusteella osalta.