2.1  Soveltamisala

Nykyistä asetusta sovelletaan oikeushenkilön tai luonnollisen henkilön kaikkia velkoja koskevaan maksukyvyttömyysmenettelyyn, jossa velallinen menettää osittain tai kokonaan määräysvallan omaisuuteensa ja jossa määrätään selvittäjä. Yritysten tervehdyttämiseen tähtäävät menettelyt eivät kaikissa jäsenvaltioissa kuulu asetuksen soveltamisalaan. Uudessa asetuksessa soveltamisalaa on laajennettu kattamaan yrityksen tervehdyttämiseen tähtäävät menettelyt, jotka käynnistetään todennäköisen (uhkaavan) maksukyvyttömyyden perusteella ennen kuin yritys on maksukyvytön, sekä tietyin edellytyksin menettelyt, joissa velallinen säilyttää kokonaan tai osittain määräysvallan omaisuuteensa. 

Yksityishenkilöiden taloudellisen tilanteen korjaamiseen tähtäävät menettelyt kuuluvat nykyisen asetuksen soveltamisalaan vain harvoissa jäsenvaltioissa. Asetuksen soveltamisalaa on laajennettu niin, että se nykyistä useammin soveltuu myös tällaisiin menettelyihin. 

Asetusta sovelletaan (1 artiklan 1 kohta) kaikkia velkoja koskeviin julkisiin menettelyihin, väliaikaiset menettelyt mukaan luettuina, jotka perustuvat maksukyvyttömyyttä koskevaan lainsäädäntöön ja joissa toiminnan tervehdyttämistä, velkajärjestelyä, uudelleenjärjestelemistä tai omaisuuden rahaksi muuttamista varten velallinen menettää kokonaan tai osittain määräysvallan omaisuutensa ja määrätään selvittäjä (a alakohta) tai tuomioistuin valvoo velallisen omaisuutta ja liiketoimia (b alakohta). Lisäksi säädetään eräiden täytäntöönpanotoimien keskeyttämistä koskevien menettelyjen kuulumisesta soveltamisalaan (c alakohta). Johdanto-osan 10 kappaleen mukaan b alakohdassa tarkoitettu tuomioistuimen valvonta kattaa tilanteet, joihin tuomioistuin puuttuu vain velkojan tai muiden asiaan osallisten valituksen perusteella.  

Asetuksen soveltamisalaan kuuluvat menettelyt luetellaan tyhjentävästi liitteessä A. 

Suomen osalta asetusta sovelletaan konkurssiin, yrityssaneeraukseen ja yksityishenkilön velkajärjestelyyn. Asetusta 1346/2000 sovelletaan konkurssiin ja yrityssaneeraukseen. Asetuksen soveltamisalan laajentumisen johdosta uuden asetuksen liitteessä A mainitaan myös yksityishenkilön velkajärjestely. Tämän johdosta myös eräitä yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (57/1993, jäljempänä velkajärjestelylaki) säännöksiä on tarkistettava. 

Asetuksen 1 artiklan 2 kohdassa suljetaan asetuksen soveltamisalan ulkopuolelle vakuutusyritykset, luottolaitokset, sijoituspalveluyritykset ja muut yritykset ja laitokset siltä osin kuin ne kuuluvat direktiivin 2001/24/EY soveltamisalaan, sekä yhteissijoitusyritykset. Vastaava soveltamisalan rajoitus on nykyisessä asetuksessa. 

2.2  Tuomioistuimen toimivalta

Toimivalta menettelyn aloittamiseen säilyisi sen jäsenvaltion tuomioistuimella, jossa velallisen pääintressien keskus (centre of main interests, COMI) sijaitsee (3 artiklan 1 kohta). Asetusta sovelletaan, kuten aiemminkin, vain silloin, kun velallisen pääintressien keskus sijaitsee unionissa. Pääintressien keskuksen määrittelyä on asetuksessa täsmennetty. Artiklan mukaan pääintressien keskus on paikka, jossa velallinen hallinnoi säännöllisesti intressejään ja joka on kolmansien osapuolten todettavissa. Nykyisen asetuksen johdanto-osassa on vastaava maininta, joten kysymys ei ole sisällöllisestä muutoksesta. 

Johdanto-osassa todetaan, että asetukseen olisi sisällytettävä useita takeita vilpillisen oikeuspaikkakeinottelun (forum shopping) estämiseksi. Useiden uusien toimivaltaa koskevien säännösten tavoitteena on tämän ilmiön estäminen.  

Ennallaan on säännös siitä, että yhtiön tai muun oikeushenkilön pääintressien keskuksen oletetaan olevan sen sääntömääräinen kotipaikka, jollei muuta näytetä. Forum shopping –ilmiön torjumiseksi artiklaan on lisätty säännös siitä, että olettamaa sovelletaan vain, jos sääntömääräistä kotipaikkaa ei ole siirretty toiseen jäsenvaltioon maksukyvyttömyysmenettelyn hakemista edeltäneiden kolmen kuukauden aikana. 

Artiklaan on lisätty yksityisten elinkeinon- ja ammatinharjoittajien pääintressien keskuksen sijaintipaikkaa koskeva olettama. Pääintressien keskuksen oletetaan olevan siinä jäsenvaltiossa, jossa kyseisellä henkilöllä on toimipaikka, jollei muuta näytetä. Vastaavasti kuin yhtiöiden osalta, olettama soveltuu vain, jollei pääasiallista toimipaikkaa ole siirretty toiseen jäsenvaltioon maksukyvyttömyysmenettelyn hakemista edeltäneiden kolmen kuukauden aikana. 

Yksityishenkilöiden pääintressien keskuksen katsotaan sijaitsevan henkilön vakinaisessa asuinpaikassa, jollei muuta näytetä. Olettamaa sovelletaan vain, jos vakinaista asuinpaikkaa ei ole siirretty toiseen jäsenvaltioon maksukyvyttömyysmenettelyn hakemista edeltäneiden kuuden kuukauden aikana. 

Johdanto-osan mukaan olisi voitava kumota oletus, että sääntömääräinen kotipaikka, pääasiallinen toimipaikka tai vakinainen asuinpaikka on pääintressien keskus. Jäsenvaltion asianomaisen tuomioistuimen olisi huolellisesti arvioitava, sijaitseeko velallisen pääintressien keskus todella kyseisessä jäsenvaltiossa. 

Kun kyseessä on yritys, kyseinen oletus pitäisi voida kumota, jos yrityksen keskushallinto sijaitsee muussa jäsenvaltiossa kuin siinä, jossa sen sääntömääräinen kotipaikka sijaitsee, ja jos kaikkien asiaan liittyvien seikkojen kattavassa arvioinnissa käy ilmi kolmansien osapuolten todettavissa olevalla tavalla, että yrityksen johdon ja valvonnan tosiasiallinen keskus sijaitsee ja sen intressejä hallinnoidaan kyseisessä muussa jäsenvaltiossa. Kun kyseessä on yksityishenkilö, joka ei harjoita itsenäistä elinkeino- tai ammattitoimintaa, kyseinen oletus pitäisi voida kumota, jos esimerkiksi suurin osa velallisen omaisuudesta sijaitsee hänen vakinaisen asuinjäsenvaltionsa ulkopuolella tai jos voidaan näyttää, että hänen muuttonsa tärkein syy oli maksukyvyttömyysmenettelyn hakeminen toisessa jäsenvaltiossa ja jos maksukyvyttömyysmenettelyn hakeminen haittaisi tuntuvasti velkojia, jotka olivat suhteessa velalliseen ennen pääintressien keskuksen siirtämistä (johdanto-osan 30 kappale). 

Pää-, sekundääri- ja alueellisen menettelyn välinen suhde on säilytetty ennallaan. Päämenettelyllä tarkoitetaan velallisen pääintressien keskuksessa aloitettua maksukyvyttömyysmenettelyä, jonka vaikutukset ulottuvat velallisen kaikkeen omaisuuteen. Sekundäärimenettelyllä tarkoitetaan päämenettelyn aloittamisen jälkeen aloitettua paikallista maksukyvyttömyysmenettelyä. Alueellisella menettelyllä tarkoitetaan paikallista maksukyvyttömyysmenettelyä tilanteessa, jossa päämenettelyä ei ole aloitettu. 

Kun velallisen pääintressien keskus sijaitsee jäsenvaltiossa, muun jäsenvaltion tuomioistuimet ovat toimivaltaisia aloittamaan sekundäärimenettelyn tai alueellisen menettelyn vain, jos velallisella on toimipaikka tämän jäsenvaltion alueella. Sekundäärimenettelyn ja alueellisen menettelyn vaikutukset ulottuvat vain menettelyn aloittaneen jäsenvaltion alueella olevaan omaisuuteen. 

Sekundäärimenettelyä koskevaa sääntelyä on muutettu siten, että sekundäärimenettelyn ei tarvitse olla likvidaatiomenettely. Sekundäärimenettely voi siten asetuksen mukaan olla myös yrityksen tervehdyttämiseen tähtäävä menettely (3 artiklan 2 ja 3 kohta). Yrityksen saneerauksesta annetun lain (47/1993, jäljempänä yrityssaneerauslain) 2 §:ssä määritellään saneerausmenettelyn kohteet. Yhtiön osa ei voi olla saneerausmenettelyn kohteena. Tästä seuraa, että Suomessa sekundäärimenettelyn kohteena pitäisi olla koko yhtiö, mutta saneeraus kohdistuisi vain yhtiön Suomessa olevaan omaisuuteen. Sekundäärimenettely ei käytännössä voisi olla yrityssaneerausmenettely tilanteessa, jossa päämenettely on likvidaatiomenettely. Ongelmallinen olisi myös tilanne, jossa haettaisiin yrityssaneerausta alueellisena menettelynä. 

Alueellisen menettelyn aloittamista koskeviin säännöksiin on tehty vähäisiä tarkennuksia muun muassa säätämällä nimenomaisesti viranomaisen oikeudesta hakea alueellisen menettelyn aloittamista (3 artiklan 4 kohta). Täsmennys on tehty ajatellen sellaisten jäsenvaltioiden menettelyjä, joissa viranomainen voi hakea maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamista olematta itse velkoja. Artiklassa selvennetään menettelyjen välistä systematiikkaa toteamalla, että alueellisesta menettelystä tulee sekundäärimenettely, kun päämenettely aloitetaan. 

Asetukseen on otettu uusi säännös toimivallan tutkimisesta (4 artikla). Se edellyttää, että tuomioistuin tutkii toimivallan omasta aloitteestaan. Eräissä jäsenvaltioissa käytössä oleva menettely, jossa edellytetään asianosaisen vetoavan toimivallan puuttumiseen, ei siten enää ole mahdollinen. Suomen osalta ehdotus ei edellytä lainsäädäntömuutoksia. Maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamispäätöksessä on lisäksi mainittava, perustuuko tuomioistuimen toimivalta 3 artiklan 1 vai 2 kohtaan (pää- vai alueellinen/sekundäärimenettely). Tältä osin konkurssilain (120/2004) säännöstä konkurssiin asettamispäätöksen ja yrityssaneerauslain säännöstä menettelyn aloittamispäätöksen sisällöstä ehdotetaan täydennettäviksi. 

Artikla sisältää lisäksi säännöksen eräissä jäsenvaltioissa käytössä olevia sellaisia menettelyjä varten, joissa maksukyvyttömyysmenettely aloitetaan kansallisen lainsäädännön mukaisesti ilman tuomioistuimen päätöstä (4 artiklan 2 kohta). 

Asetus oikeuttaa velallisen ja velkojan hakemaan tuomioistuimessa muutosta päämenettelyn aloittamispäätökseen kansainvälisen toimivallan perusteella (5 artikla). Muilta osin muutoksenhakuoikeus määräytyy kansallisen lain mukaan. 

Asetukseen on otettu uusi säännös toimivallasta maksukyvyttömyysmenettelystä välittömästi johtuvien tai siihen läheisesti liittyvien kanteiden osalta (6 artikla). Säännöksen mukaan sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jonka alueella maksukyvyttömyysmenettely on aloitettu 3 artiklan mukaisesti, on toimivalta tutkia maksukyvyttömyysmenettelystä välittömästi johtuvat tai siihen läheisesti liittyvät kanteet, kuten takaisinsaantikanteet (6 artiklan 1 kohta). Säännös vastaa unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä omaksuttua linjaa. 

Selvittäjä voi nostaa maksukyvyttömyysmenettelystä johtuvan kanteen samaa vastaajaa vastaan myös siviili- ja kauppaoikeudellisen kanteen yhteydessä vastaajan kotipaikkajäsenvaltion tuomioistuimessa edellyttäen, että se on asetuksen (EU) N:o: 1215/2012 (Bryssel I –asetus) mukaisesti toimivaltainen. Kanteiden katsotaan liittyvän toisiinsa silloin, kun niiden välinen yhteys on niin läheinen, että kanteiden käsittely ja ratkaiseminen yhdessä on tarkoituksenmukaista, jotta niiden käsittely eri oikeudenkäynneissä ei johtaisi ristiriitaisiin tuomioihin (6 artiklan 2 ja 3 kohta). Asetuksen johdanto-osassa mainitaan esimerkkinä säännöksen soveltamistilanteista, että selvittäjä haluaa yhdistää maksukyvyttömyyslainsäädäntöön perustuvan, johtajan vastuuta koskevan kanteen sekä yritys- tai vahingonkorvauslainsäädäntöön perustuvan kanteen (johdanto-osan 35 kappale). 

Asetuksen toimivaltasäännöksiä sovelletaan suoraan, eivätkä ne itsessään edellytä kansallista lainsäädäntöä. Kansallisen lain säännöksiä on kuitenkin tarkistettava siten, että ne ovat yhteensopivia asetuksen kanssa. 

2.3  Sovellettava laki

Asetuksen säännökset sovellettavasta laista on säilytetty pääosin ennallaan. Kolmeen artiklaan on tehty lisäyksiä, jotka eivät muuta voimassa olevia lainvalintasääntöjä. 

Kiinteää omaisuutta koskevaa sopimusta sääntelevään artiklaan on lisätty toimivaltaa koskeva säännös. Sen mukaan päämenettelyn aloittaneella tuomioistuimella on toimivalta hyväksyä kiinteän omaisuuden hankkimista tai käyttöä koskevan sopimuksen irtisanominen tai muuttaminen, jos kyseisiin sopimuksiin sovellettavan jäsenvaltion lainsäädännön mukaan sopimus voidaan irtisanoa tai sitä voidaan muuttaa ainoastaan maksukyvyttömyysmenettelyn aloittaneen tuomioistuimen hyväksynnällä eikä kyseissä jäsenvaltiossa ole aloitettu maksukyvyttömyysmenettelyä (11 artiklan 2 kohta). 

Samoin työsopimuksiin sovellettavaa lakia koskevaan artiklaan on lisätty toimivaltaa koskeva säännös, joka sisällöltään poikkeaa edellä selostetusta kiinteää omaisuutta koskevasta säännöksestä. Säännöksen mukaan sen jäsenvaltion tuomioistuimilla, jossa maksukyvyttömyyttä koskeva sekundäärimenettely voidaan aloittaa, on toimivalta hyväksyä työsopimusten irtisanominen tai muuttaminen siitä huolimatta, että kyseisessä jäsenvaltiossa ei ole aloitettu maksukyvyttömyysmenettelyä. Vastaava toimivalta on tämän jäsenvaltion viranomaisilla (13 artiklan 2 kohta). 

Edellä selostetut säännökset on otettu asetukseen sen vuoksi, että eräiden jäsenvaltioiden lainsäädännössä edellytetään tuomioistuimen hyväksyntää kiinteää omaisuutta tai työsuhdetta koskevien sopimusten irtisanomiseen. Säännösten tarkoituksena on välttää tilanteita, joissa minkään jäsenvaltion tuomioistuin ei olisi toimivaltainen. 

Lisäksi asetusta on muutettu siten, että maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutuksista vireillä oleviin välimiesmenettelyihin säädetään vastaavasti kuin maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutuksista oikeudenkäynteihin. Maksukyvyttömyysmenettelyn vaikutukset menettelyn piiriin kuuluvaa omaisuutta tai oikeutta koskevaan vireillä olevaan oikeudenkäyntiin tai välimiesmenettelyyn määräytyvät yksinomaan sen jäsenvaltion lain mukaan, jossa oikeudenkäynti tai välimiesmenettely on vireillä (18 artikla). 

Edellä selostetut muutokset asetukseen eivät edellytä kansallisen lain muuttamista. 

2.4  Maksukyvyttömyysrekisterit

Asetuksessa velvoitetaan jäsenvaltiot perustamaan alueelleen yksi tai useampi rekisteri, jossa julkaistaan tietoja maksukyvyttömyysmenettelyistä, ja pitämään rekistereitä yllä (24 artiklan 1 kohta). 

Asetuksessa luetellaan nimenomaisesti tiedot, jotka rekisterin tulee sisältää (24 artiklan 2 kohta). Rekisteri voi lisäksi sisältää muita tietoja. Tiedot on julkaistava maksukyvyttömyysrekisterissä mahdollisimman pian menettelyn alkamisen jälkeen. 

Kansalliset rekisterit liitetään yhteen Euroopan oikeusportaalin avulla, joka toimii järjestelmän sisältämien tietojen julkisena sähköisenä yhteyspisteenä. Tiedot säilytetään kansallisissa tietokannoissa, ei Euroopan oikeusportaalissa. Järjestelmään sisältyy hakutoiminto kaikilla unionin virallisilla kielillä. Komissio määrittää järjestelmän tekniseen toteutukseen liittyvät seikat täytäntöönpanosäädöksellä (25 ja 82 artikla). 

Yhteenliittämisjärjestelmän perustaminen, ylläpito ja tuleva kehittäminen rahoitetaan unionin yleisestä talousarviosta, kun taas jäsenvaltiot vastaavat kustannuksista, jotka aiheutuvat kansallisten rekisterien perustamisesta ja mukauttamisesta yhteensopiviksi Euroopan oikeusportaalin kanssa sekä kansallisten rekisterien hallinnointi-, toiminta- ja ylläpitokustannuksista (26 artikla). 

Asetuksen 24 artiklan 2 kohdassa lueteltujen pakollisten tietojen on oltava maksutta saatavilla maksukyvyttömyysrekisterien yhteenliittämisjärjestelmän kautta. Jos jäsenvaltio sisällyttää rekisteriin muita kuin pakollisia tietoja, se voi pyytää näistä tiedoista maksun (27 artiklan 1 ja 2 kohta). 

Asetus velvoittaa ilmoittamaan julkisesti yhteenliittämisjärjestelmän kautta yhtiöiden ja elinkeinon- ja ammatinharjoittajien maksukyvyttömyysmenettelyihin liittyvät tiedot. Sen sijaan yksityishenkilöiden osalta, jotka eivät harjoita itsenäistä elinkeino- tai ammattitoimintaa, asetuksessa säädetään tietyistä poikkeusmahdollisuuksista. Sama poikkeusmahdollisuus koskee myös yksityisiä elinkeinon- ja ammatinharjoittajia, kun maksukyvyttömyysmenettely liittyy vain heidän yksityistalouteensa, eikä kyseiseen elinkeino- tai ammattitoimintaan. 

Ensinnäkin jäsenvaltiot voivat asettaa komission tarjoaman hakupalvelun vähimmäisvaatimuksia täydentäviä hakuvaatimuksia edellytykseksi pakollisten tietojen saannille yksityishenkilöistä (27 artiklan 3 kohta). Johdanto-osassa mainitaan esimerkkinä täydentävistä hakuvaatimuksista velallisen henkilökohtainen tunnistenumero, osoite, syntymäaika tai toimivaltaisen tuomioistuimen piiri (johdanto-osan 79 kappale). Tällöin haku esimerkiksi pelkällä nimellä ei onnistu, vaan tietojen hakijan tulee tietää maksukyvyttömyysmenettelyn kohteena olevasta henkilöstä enemmän. 

Toiseksi jäsenvaltiot voivat asettaa tietojen saannin ehdoksi, että niitä pyydetään toimivaltaiselta viranomaiselta. Tällöin tietoja ei saa suoraan internetin välityksellä, vaan niitä on pyydettävä viranomaiselta erikseen. Jäsenvaltiot voivat asettaa kyseisten tietojen saannin edellytykseksi tietojen hyväksyttävän käyttötarkoituksen (27 artiklan 4 kohta). 

Tietopyyntö on voitava toimittaa sähköisesti vakiolomakkeella Euroopan oikeusportaalin kautta. Edellytettäessä hyväksyttävää käyttötarkoitusta tietoja pyytävän henkilön on voitava perustella pyyntönsä asiakirjakopioilla. Toimivaltaisen viranomaisen on annettava tietoja pyytäneelle henkilölle vastaus kolmen työpäivän kuluessa. Tietoja pyytävä henkilö ei ole velvollinen toimittamaan käännöksiä pyynnön perusteena olevista asiakirjoista eikä vastaamaan toimivaltaiselle viranomaiselle mahdollisesti aiheutuvista käännöskustannuksista (27 artiklan 4 kohta). Asetuksessa ei säädetä siitä, millä kielellä toimivaltaisen viranomaisen on toimitettava tiedot. 

Asetuksessa mahdollistetaan myös se, ettei maksukyvyttömyysrekisteriin tarvitse sisällyttää tietoja yksityishenkilöistä, jotka eivät harjoita itsenäistä elinkeino- tai ammattitoimintaa. Tällöin edellytetään, että tiedossa oleville ulkomaisille velkojille ilmoitetaan erikseen tuomioistuin, jossa maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamispäätökseen haetaan muutosta, muutoksenhaun määräaika tai viittaus kyseisen määräajan laskemisperusteisiin. Maksukyvyttömyysmenettely ei saa vaikuttaa niiden ulkomaisten velkojien saataviin, jotka eivät ole saaneet näitä tietoja (24 artiklan 4 kohta). 

Asetuksen säännökset maksukyvyttömyysrekistereistä ovat ”direktiiviluonteisia” ja edellyttävät kansallisen lain muuttamista. Konkurssi- ja yrityssaneerausrekisteristä annettua lakia (137/2004) on tarkistettava. Yksityishenkilön velkajärjestelyn osalta rekistereitä koskevat säännökset sisältyvät yksityishenkilön velkajärjestelystä annettuun asetukseen (58/1993, jäljempänä velkajärjestelyasetus). Säännökset on tarkistamisen yhteydessä syytä nostaa lain tasolle. 

2.5  Täytäntöönpano

Päätösten tunnustamista ja täytäntöönpanoa koskevat säännökset on säilytetty asetuksessa lähes muuttamattomina. Päätösten täytäntöönpanon osalta viittaussäännöstä on päivitetty vastaamaan unionin voimassa olevaa lainsäädäntöä. Täytäntöönpanossa noudatetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston tuomioistuimen toimivallasta ja tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa antaman asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (jäljempänä Bryssel I -asetus) 39—44 ja 47—57 artiklan säännöksiä (32 artiklan 1 kohta). 

Uudelleenlaaditussa Bryssel I –asetuksessa on luovuttu eksekvatuurimenettelystä. Toisessa jäsenvaltiossa annettua tuomiota ei enää viedä täytäntöönpanovaltion tuomioistuimeen siellä täytäntöönpanokelpoiseksi julistettavaksi. Sen sijaan jäsenvaltiossa annettu täytäntöönpanokelpoinen tuomio on suoraan täytäntöönpanokelpoinen kaikissa jäsenvaltioissa. Toisessa jäsenvaltiossa annettu tuomio tulee siten panna täytäntöön samalla tavalla kuin täytäntöönpanovaltiossa annettu kansallinen tuomio. 

Kansallisen lain muuttaminen ei ole täytäntöönpanon osalta tarpeen. 

2.6  Sekundäärimenettely

Päämenettelyllä tarkoitetaan velallisen pääintressien keskuksessa aloitettua maksukyvyttömyysmenettelyä, jonka vaikutukset ulottuvat velallisen kaikkeen omaisuuteen. Sekundäärimenettelyllä tarkoitetaan päämenettelyn aloittamisen jälkeen aloitettua paikallista maksukyvyttömyysmenettelyä, jonka piiriin kuuluu vain menettelyn aloittamisvaltiossa oleva omaisuus. Edellä jaksossa 2.2 on selostettu tarkemmin päämenettelyn, sekundäärimenettelyn ja alueellisen menettelyn käsitteitä ja toimivaltaa aloittaa menettely. 

Asetukseen on lisätty säännös, joka koskee päämenettelyn selvittäjän oikeutta antaa paikallisille velkojille sitoumus sekundäärimenettelyn välttämiseksi (36 artikla). Tällaisen sitoumuksen antaminen ei ole missään tilanteessa pakollista, mutta se on mahdollista, jos sekundäärimenettelyn aloittaminen halutaan estää. 

Tarkoituksena on, että paikallisia velkojia kohdellaan päämenettelyssä samalla tavoin kuin heitä kohdeltaisiin, jos sekundäärimenettely olisi aloitettu. Tällöin siinä jäsenvaltiossa sijaitsevan omaisuuden osalta, jossa sekundäärimenettely olisi voitu aloittaa, noudatetaan päämenettelyn aloitusvaltion lain sijasta sen jäsenvaltion, jossa sekundäärimenettely olisi voitu aloittaa, omaisuuden jakamista ja maksunsaantijärjestystä koskevia säännöksiä (36 artiklan 1 ja 2 kohta).  

Asetuksessa annetaan toimivalta sitoumuksen tekemiseen selvittäjälle. Konkurssilain 14 luvun 2 §:n mukaan päätösvaltaa konkurssipesässä käyttävät velkojat siltä osin kuin asia ei kuulu lain mukaan pesänhoitajan päätettäväksi tai hoidettavaksi. Sitoumuksen tekeminen ei konkurssilain mukaan ole pesänhoitajan tehtäviin kuuluva asia, mutta asetus antaa pesänhoitajalle siihen valtuutuksen. Asetus ei estä sitä, että pesänhoitaja ennen sitoumuksen antamista hankkii asiasta velkojien päätöksen. 

Yrityssaneerauslain 29 §:n pääsäännön mukaan velallisella säilyy menettelyn alkamisen jälkeenkin valta määrätä omaisuudestaan ja toiminnastaan. Tiettyjen toimien suorittamiseen velallinen tarvitsee kuitenkin selvittäjän suostumuksen. Yrityssaneerauslain 31 §:n mukaan selvittäjällä on oikeus ryhtyä käyttämään velallisen puhevaltaa oikeudenkäynnissä tai muussa siihen rinnastettavassa menettelyssä. Samoin selvittäjällä on oikeus velallisen lukuun tehdä vaatimus tai panna vireille oikeudenkäynti tai muu siihen rinnastettava menettely ja käyttää asiassa puhevaltaa velallisen puolesta. 

Asetus antaa selvittäjälle itsenäisen toimivallan sitoumuksen tekemiseen. Tällaisen toimivallan voidaan katsoa olevan yrityssaneerauslain 31 §:n hengen mukainen. Tilanteen tullessa ajankohtaiseksi selvittäjän saattaa kuitenkin olla perusteltua keskustella sitoumuksen antamisesta velallisyhtiön edustajien samoin kuin velkojatoimikunnan, tai jos sellaista ei ole asetettu, suurimpien velkojien kanssa. 

Sitoumus on tehtävä sen jäsenvaltion, jossa sekundäärimenettely olisi voitu aloittaa, virallisella kielellä (36 artiklan 3 kohta). Sitoumus on tehtävä kirjallisesti ja päämenettelyn aloitusvaltion mahdollisia muita muotovaatimuksia ja omaisuuden jakoa koskevia hyväksymisvaatimuksia noudattaen (36 artiklan 4 kohta). 

Tiedossa olevien paikallisten velkojien on hyväksyttävä sitoumus. Sitoumuksen hyväksymiseen sovelletaan sen jäsenvaltion, jossa sekundäärimenettely olisi voitu aloittaa, saneerausohjelman hyväksymiseen sovellettavia määräenemmistöä ja äänestystä koskevia sääntöjä (36 artiklan 5 kohta). Säännöstä voidaan pitää ristiriitaisena, sillä oletettavaa on, että sitoumuksen käyttäminen on arvioitu tarpeelliseksi likvidaatiomenettelyjä ajatellen. Huolimatta siitä, että päämenettely ja haettu sekundäärimenettely olisivat likvidaatiomenettelyjä, pakottaa säännös soveltamaan tervehdyttämismenettelyn säännöksiä. Jos siis päämenettely on aloitettu toisessa jäsenvaltiossa ja Suomessa pyydetään paikallisilta velkojilta hyväksyntää sitoumukseen, noudatetaan sitoumuksen hyväksymisessä yrityssaneerauslain 49—55 §:ää. Äänestysmenettely tapahtuisi tuomioistuimen ulkopuolella, sillä kysymys olisi tilanteesta, jossa saneerausmenettelyä ei ole aloitettu Suomessa. 

Sitoumus sitoo pesää. Jos sekundäärimenettely aloitetaan sitoumuksesta huolimatta, tulee selvittäjän palauttaa sekundäärimenettelyn aloitusvaltioon sieltä mahdollisesti siirretty omaisuus tai sen tuotto (36 artiklan 6 kohta). 

Sitoumuksen antaneen selvittäjän on ilmoitettava aiotusta jaosta paikallisille velkojille ennen omaisuuden ja tuoton jakamista. Paikallinen velkoja voi hakea jakoon muutosta päämenettelyn aloitusvaltion tuomioistuimessa omaisuuden jaon muuttamiseksi sitoumuksen ehtojen ja sovellettavan lainsäädännön mukaiseksi (36 artiklan 7 kohta). Tältä osin konkurssiin sovelletaan Suomessa konkurssilain 13 lukua jakoluetteloehdotuksesta ja jakoluettelon vahvistamisesta. Yrityssaneerauksen osalta muutoksenhaku tapahtuisi samoin kuin muutosta haetaan saneerausohjelman vahvistamiseen. 

Paikallisilla velkojilla on oikeus saattaa päämenettelyn aloitusvaltion tuomioistuimen käsiteltäväksi vaatimuksensa selvittäjän ryhtymisestä päämenettelyn aloitusvaltion lain nojalla toteutettavissa oleviin tarvittaviin toimenpiteisiin, joilla varmistetaan sitoumuksen ehtojen noudattaminen. Samoin paikalliset velkojat voivat saattaa asian sen jäsenvaltion tuomioistuimen käsiteltäväksi, jossa sekundäärimenettely olisi voitu aloittaa, vaatiakseen tuomioistuinta toteuttamaan väliaikaisia toimenpiteitä tai suojelutoimenpiteitä sen varmistamiseksi, että selvittäjä noudattaa sitoumuksen ehtoja (36 artiklan 8 ja 9 kohta). Selvittäjällä on vahingonkorvausvastuu vahingosta, joka paikallisille velkojille aiheutui siitä, että selvittäjä ei noudattanut artiklassa säädettyjä velvoitteita ja vaatimuksia (36 artiklan 10 kohta). 

Sekundäärimenettelyn aloittamista on rajoitettu niin, että jos edellä selostetusta 36 artiklan mukaisesta sitoumuksesta on tullut sitova, sekundäärimenettelyn aloittamista on haettava 30 päivän kuluessa sitoumuksen hyväksymistä koskevan ilmoituksen vastaanottamisesta (37 artiklan 2 kohta). 

Asetukseen on lisätty säännöksiä sekundäärimenettelyn hakemisesta ja aloittamisesta. Tuomioistuimella on velvollisuus ilmoittaa sekundäärimenettelyn hakemisesta päämenettelyn selvittäjälle tai velalliselle, jolla säilyy määräysvalta omaisuuteensa, ja annettava tälle mahdollisuus tulla kuulluksi hakemuksen johdosta (38 artiklan 1 kohta). 

Jos selvittäjä on antanut 36 artiklassa tarkoitetun sitoumuksen, sekundäärimenettelyä ei saa selvittäjän vastustaessa aloittaa, jos sitoumus suojelee asianmukaisesti paikallisten velkojien yleisiä intressejä (38 artiklan 2 kohta). 

Artiklassa säädetään erikseen yksittäisten täytäntöönpanotoimien väliaikaisesta keskeyttämisestä (38 artiklan 3 kohta), jolla lienee liittymäkohta 1 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettuun yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämistä koskevaan menettelyyn. 

Tuomioistuin, jolle tehdään hakemus sekundäärimenettelyn aloittamisesta, voi päämenettelyn selvittäjän hakemuksesta aloittaa jonkin liitteessä A luetellun, muuntyyppisen kuin alun perin pyydetyn maksukyvyttömyysmenettelyn, jos edellytykset tämäntyyppisen menettelyn aloittamiseksi kansallisen lainsäädännön mukaisesti täyttyvät ja tämäntyyppinen menettely on asianmukaisin paikallisten velkojien intressien sekä pää- ja sekundäärimenettelyjen välisen johdonmukaisuuden kannalta. Velallisen maksukyvyttömyyttä ei saa tutkia uudelleen (38 artiklan 4 kohta). 

Säännöksen tarkoituksena on antaa päämenettelyn selvittäjälle toimivalta hakea sekundäärimenettelynä muun tyyppistä maksukyvyttömyysmenettelyä kuin esimerkiksi paikallinen velkoja on hakenut. Menettelyn aloittamisen edellytykset määräytyvät sen jäsenvaltion lain mukaan, jossa menettelyä haetaan, ja lisäksi edellytetään tuomioistuimen punnitsevan asiaa paikallisten velkojien intressien ja menettelyjen välisen johdonmukaisuuden kannalta. Menettelyjen välisellä johdonmukaisuudella tarkoitettaneen sitä, että olisi johdonmukaista, että molemmat menettelyt olisivat joko likvidaatiomenettelyjä tai tervehdyttämismenettelyjä. Toisessa jäsenvaltiossa aloitetun päämenettelyn selvittäjä voi esimerkiksi tehdä Suomessa yrityssaneeraushakemuksen tilanteessa, jossa päämenettely on tervehdyttämismenettely, mutta Suomessa on tehty konkurssia koskeva hakemus sekundäärimenettelyn aloittamiseksi. Tällöin sovelletaan, mitä yrityssaneerauslaissa säädetään samanaikaisesti vireillä olevien yrityssaneeraus- ja konkurssihakemusten käsittelystä (yrityssaneerauslain 24 §:n 1 momentti). 

Päämenettelyn selvittäjällä on oikeus hakea muutosta sekundäärimenettelyn aloittamispäätökseen siinä jäsenvaltiossa, jossa sekundäärimenettely on aloitettu (39 artikla). 

Pää- ja sekundäärimenettelyn selvittäjien välistä yhteistyö- ja kommunikointivelvollisuutta koskevaa säännöstä on täsmennetty (41 artikla). Asetukseen on lisätty tuomioistuinten välistä yhteistyötä ja kommunikointia koskeva säännös (42 artikla) sekä selvittäjien ja tuomioistuinten välistä yhteistyötyötä ja kommunikointia koskeva säännös (43 artikla). Asetuksen säännökset ovat suoraan sovellettavia eivätkä edellytä kansallista lainsäädäntöä. 

Säännösten mukaan yhteistyö tapahtuu kansallisten lainsäädäntöjen asettamissa rajoissa, sillä yhteistyö ei saa rikkoa kumpaankaan maksukyvyttömyysmenettelyyn sovellettavia kansallisia säännöksiä. Näin ollen asetuksessa tarkoitettu yhteistyö ei edellytä esimerkiksi salassa pidettävän aineiston luovuttamista eikä 42 artiklassa tarkoitettu tuomioistuimen mahdollisuus määrätä riippumaton henkilö tai elin hoitamaan yhteistyötä ohjeiden mukaisesti tule Suomessa sovellettavaksi. 

Asetukseen on otettu uusi säännös maksukyvyttömyysmenettelyn lopettamisen vaikutuksista (48 artikla). Säännöksen tarkoituksena on estää tilanteet, joissa kansallisen lain nojalla maksukyvyttömyysmenettelyn jatkaminen yhtiön purkauduttua ei olisi enää mahdollista. 

Maksukyvyttömyysmenettelyn lopettaminen ei estä jatkamasta muita kyseisenä aikana vielä käynnissä olevia, samaa velallista koskevia maksukyvyttömyysmenettelyjä (48 artiklan 1 kohta). Jos yhtiötä tai muuta oikeushenkilöä koskeva maksukyvyttömyysmenettely on vireillä jäsenvaltiossa, jossa on kyseisen yhtiön tai muun oikeushenkilön sääntömääräinen kotipaikka, ja menettely johtaisi yhtiön tai muun oikeushenkilön purkamiseen, kyseinen yhtiö tai muu oikeushenkilö lakkaa olemasta vasta sitten, kun samaa velallista koskevat muut maksukyvyttömyysmenettelyt on lopetettu tai kyseisten menettelyjen selvittäjä tai selvittäjät ovat antaneet suostumuksensa purkamiseen (48 artiklan 2 kohta). 

Osakeyhtiölain (624/2006) 20 luvun 25 §:n 2 momentin ja avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain (389/1988) 5 luvun 8 §:n mukaan jos omaisuutta ei konkurssin päättyessä ole jäljellä, yhtiö katsotaan purkautuneeksi, kun konkurssissa on hyväksytty lopputilitys. Vastaavia säännöksiä on muissa yhteisöjä koskevissa laeissa, kuten säätiölaissa (487/2015). Jos yhtiön sääntömääräinen kotipaikka on Suomessa, Suomessa on meneillään konkurssimenettely ja samaa yhtiötä koskeva menettely on vireillä myös toisessa jäsenvaltiossa, ei lopputilitystä tule hyväksyä ennen kuin muissa jäsenvaltioissa vireillä olevat maksukyvyttömyysmenettelyt on lopetettu tai näiden menettelyjen selvittäjät ovat suostuneet siihen, että lopputilitys voidaan hyväksyä. 

Sekundäärimenettelyn muuntamista koskevaa säännöstä (51 artikla) on muutettu jonkin verran. Päämenettelyn selvittäjän hakemuksesta sekundäärimenettelyn aloittaneen jäsenvaltion tuomioistuin voi määrätä sekundäärimenettelyn muuntamisesta muun tyyppiseksi maksukyvyttömyysmenettelyksi. Menettelyn on kuuluttava asetuksen soveltamisalaan, mutta sen ei tarvitse olla likvidaatiomenettely, kuten nykyisen asetuksen mukaan. Edellytysten pyydetyn menettelyn aloittamiseksi on kansallisen lainsäädännön mukaan täytyttävä ja menettelyn on oltava asianmukaisin paikallisten velkojien intressien sekä pää- ja sekundäärimenettelyjen välisen johdonmukaisuuden kannalta. 

Säännöksen tarkoituksena on mahdollistaa sekundäärimenettelyn muuntaminen likvidaatiomenettelyksi, jos päämenettely on likvidaatiomenettely, ja tervehdyttämismenettelyksi, jos päämenettely on tervehdyttämismenettely. Säännöksessä viitataan menettelyn tyypin asianmukaisuuteen paikallisten velkojien kannalta, kun taas nykyisen asetuksen vastaava säännös (37 artikla) viittaa päämenettelyn velkojien etuun. Lisäksi säännöksessä todetaan nimenomaisesti, että muuntaminen edellyttää menettelyn aloittamisen edellytysten täyttymistä kansallisen lain mukaan. 

Yrityssaneerauslain 24 §:n 4 momentissa säädetään siitä, millä edellytyksillä velallinen voidaan velkojan hakemuksesta asettaa konkurssiin saneerausmenettelyn alkamisen jälkeen. Konkurssihakemuksen on joko perustuttava saneeraushakemuksen vireilletulon jälkeen syntyneen velan maksun laiminlyöntiin tai kysymyksen on oltava menettelyn alkaessa maksukyvyttömästä velallisesta, jonka osalta käsillä on yrityssaneerauslain 7 §:n 1 momentin 1 kohdassa mainittu tilanne. Viimeksi mainitun säännöksen mukaan saneerausmenettelyä ei voida aloittaa, jos velallinen on maksukyvytön ja on todennäköistä, että maksukyvyttömyyttä ei saneerausohjelman avulla voida poistaa tai että sen uusiutumista ei voida torjua muuten kuin lyhytaikaisesti. 

Yrityssaneerauslain 29 §:n mukaan velallinen saa luovuttaa yrityssaneerausmenettelyn alkamisen jälkeen omaisuutensa konkurssiin vain selvittäjän suostumuksella. 

Selvittäjällä ei sen sijaan ole toimivaltaa hakea yrityssaneerauksessa olevaa velallista konkurssiin. Asetuksen tarkoituksena kuitenkin on antaa päämenettelyn selvittäjälle tällainen toimivalta siltä osin, kuin kysymys on sekundäärimenettelystä. Jos Suomessa on aloitettu paikallinen yrityssaneerausmenettely, yritys voidaan päämenettelyn selvittäjän pyynnöstä asettaa konkurssiin. Tällöin edellytetään, että 51 artiklassa mainittujen edellytysten lisäksi konkurssilain 2 luvun mukaiset konkurssiin asettamisen edellytykset täyttyvät.  

Yrityssaneerauslain 24 §:n 3 momentin mukaan saneerausmenettelyä koskeva hakemus, joka on tehty velallisen ollessa konkurssissa, on jätettävä tutkimatta. Tältä osin on pohdittava, voidaanko säännöstä soveltaa tilanteessa, jossa Suomessa on aloitettu sekundäärimenettelynä konkurssi, ja päämenettelyn selvittäjä hakee 51 artiklan mukaisesti menettelyn muuntamista yrityssaneeraukseksi. 

Jos asetuksen 51 artiklaa tulkitaan siten, että viittauksen kansalliseen lainsäädäntöön katsotaan sisältävän kansallisen prosessilainsäädännön mukaiset edellytykset, tulisi päämenettelyn selvittäjän hakemus jättää tutkimatta. Jos sen taas katsotaan sisältävän vain menettelyn aloittamisen aineelliset edellytykset, on yrityssaneerauslain 24 §:n 3 momentti ristiriidassa asetuksen 51 artiklan kanssa. Varmuutta ei ole siitä, miten säännöstä olisi tulkittava. Esityksessä ehdotetaan, että yrityssaneerauslain 24 §:n 3 momenttia muutettaisiin siten, että hakemus voidaan asetuksen 51 artiklan mukaisissa tilanteissa tutkia. Tällöin saneerausmenettely voidaan aloittaa, jos asetuksen ja yrityssaneerauslain mukaiset edellytykset menettelyn aloittamiselle täyttyvät. 

Asetuksen sekundäärimenettelyä koskevat säännökset ovat suoraan sovellettavia, eivätkä ne edellytä muilta osin kansallisen lain muuttamista. 

2.7  Tietojen antaminen velkojille ja saatavien ilmoittaminen

Ulkomaisten velkojien oikeutta ilmoittaa saatavansa maksukyvyttömyysmenettelyssä on täsmennetty toteamalla, että ilmoittaminen voidaan tehdä millä tahansa menettelyn aloitusvaltion lainsäädännössä hyväksytyllä viestintäkeinolla. Lakimiehen tai muun oikeusalan ammattilaisen käyttäminen ei ole pakollista pelkästään saatavia ilmoitettaessa (53 artikla). Ulkomaisella velkojalla tarkoitetaan velkojaa, jolla on vakinainen asuinpaikka, kotipaikka tai sääntömääräinen kotipaikka muussa jäsenvaltiossa kuin menettelyn aloitusvaltiossa, mukaan lukien jäsenvaltioiden veroviranomaiset ja sosiaaliturvaviranomaiset (2 artiklan 12 kohta). 

Velvollisuus toimittaa ilmoitus maksukyvyttömyysmenettelyn aloittamisesta tunnetuille ulkomaisille velkojille on säilynyt ennallaan (54 artiklan 1 ja 2 kohta). Ilmoituksen toimittaminen vakiolomakkeella on pakollista lukuun ottamatta maksukyvyttömyysmenettelyjä, jotka koskevat luonnollista henkilöä, joka ei harjoita elinkeino- tai ammattitoimintaa edellyttäen, että velkojat eivät ole velvollisia ilmoittamaan saataviaan niiden ottamiseksi menettelyssä huomioon (54 artiklan 4 kohta). Tällä viitattaneen siihen, että saatavia ei ole pakollista valvoa määräpäivään mennessä. 

Lomake toimitetaan ulkomaisille velkojille menettelyn aloitusvaltion virallisella kielellä tai muulla unionin toimielimen virallisella kielellä, jonka jäsenvaltio on ilmoittanut voivansa hyväksyä (54 artiklan 3 kohta ja 55 artiklan 5 kohta). 

Säännös ei edellytä kansallisen lain muuttamista. Käytännön kannalta on tärkeää, että pesänhoitajat ja selvittäjät ovat tietoisia lomakkeen käytön pakollisuudesta. 

Velkajärjestelyn osalta on otettava huomioon, että velkajärjestelyssä velkojien kuuleminen voi tapahtua jo ennen menettelyn aloittamispäätöksen tekemistä, jos maksuohjelmaehdotus on liitetty velkajärjestelyhakemukseen (velkajärjestelylain 52 a §). Asetus on laadittu silmällä pitäen yhtiöiden maksukyvyttömyysmenettelyjä, joten asetus on sanamuotonsa mukaisesti tulkittuna paikoin vaikeasti sovellettavissa velkajärjestelyyn. Velkojien kuulemista jo ennen menettelyn aloittamispäätöstä ei voida pitää asetuksen tarkoituksen vastaisena. Jos taas maksuohjelman laatii selvittäjä, velkojia kuullaan poikkeuksetta velkajärjestelyn aloittamispäätöksen jälkeen (velkajärjestelylain 54 §:n 2 momentin 3 kohta). 

Sen sijaan velkojien kuuleminen pelkästään velallisen toimesta niin sanotussa pakkosovintomenettelyssä (velkajärjestelylain 38 a § ja 52 a §:n 2 momentti) ei liene riittävää. Sama koskee nopeaa saneerausohjelman vahvistamista niin sanotussa Nopsa-menettelyssä silloin, kun vain velallinen on kuullut velkojia (yrityssaneerauslain 92 §). 

Ulkomaiset velkojat voivat ilmoittaa saatavansa vakiolomakkeella. Saatavien ilmoittamisessa vakiolomakkeen käyttäminen ei ole pakollista (55 artiklan 1 kohta). 

Velkojat voivat ilmoittaa saatavansa millä tahansa unionin toimielinten virallisella kielellä. Ilmoitus katsotaan määräajassa saapuneeksi, jos se on tehty määräajassa jollakin näistä kielistä. Velkojaa voidaan kuitenkin vaatia toimittamaan ilmoituksesta käännös menettelyn aloitusvaltion virallisella kielellä tai jollakin muulla kielellä, jonka kyseinen jäsenvaltio on ilmoittanut voivansa hyväksyä. Kunkin jäsenvaltion on ilmoitettava, hyväksyykö se saatavia ilmoitettaessa unionin toimielinten jonkin muun virallisen kielen kuin omansa (55 artiklan 5 kohta). 

Suomi on useiden siviili- ja kauppaoikeuden alalla annettujen asetusten osalta hyväksynyt asiakirjojen käännöksissä käytettäväksi suomen ja ruotsin kielen ohella englannin kielen. Tällaisia asetuksia ovat muun muassa asetus (EY) N:o 861/2007 eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä, asetus (EY) N:o 805/2004 riitauttamattomia vaatimuksia koskevan eurooppalaisen täytäntöönpanoperusteen käyttöönotosta, asetus (EY) N:o 1896/2006 eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn käyttöönotosta ja asetus (EU) N:o 655/2014 eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön ottamisesta rajat ylittävää velkojen perintää varten siviili- ja kauppaoikeudellisissa asioissa. Vastaavasti englanninkieliset käännökset tulisi hyväksyä myös nyt käsiteltävänä olevan asetuksen osalta. Käytännössä saatavien ilmoittaminen englanniksi on hyväksytty jo nykyisen asetuksen nojalla. Koska Suomen on ilmoitettava hyväksyttävistä kielistä, tulisi asiasta ottaa säännös lakiin. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi konkurssilain 12 luvun 14 §:n 2 momenttia ja 23 luvun 2 §:n 2 momenttia, yrityssaneerauslain 71 §:ää sekä velkajärjestelylain 54 §:ää. 

Saatavat on ilmoitettava menettelyn aloitusvaltion lainsäädännössä vahvistetussa määräajassa. Ulkomaisen velkojan osalta määräajan on oltava vähintään 30 päivää siitä, kun tieto maksukyvyttömyysmenettelyn alkamisesta julkaistiin menettelyn aloitusvaltion maksukyvyttömyysrekisterissä. Jos jäsenvaltio ei 24 artiklan 4 kohdan nojalla perusta maksukyvyttömyysrekisteriä yksityishenkilöitä koskevien menettelyjen osalta ollenkaan, 30 päivän määräaika lasketaan siitä, kun velkojalle on annettu 54 artiklan mukainen ilmoitus menettelyn alkamisesta (55 artiklan 6 kohta). 

Konkurssissa pesänhoitaja määrää valvontapäivän saatavien ilmoittamiselle pesäluettelon valmistumisen jälkeen. Valvontapäivän on oltava aikaisintaan kuukauden ja viimeistään kahden kuukauden kuluttua määräyksestä (konkurssilain 12 luvun 5 §). Valvontapäivä ei siten voi koskaan olla aikaisemmin kuin mitä asetuksessa edellytetään. Näin ollen konkurssilaki täyttää asetuksen edellytykset, mutta huomattava on, että ennen valvontapäivän määräämistä saapuneet valvonnat on katsottava määräajassa saapuneiksi. 

Yrityssaneerauksen ja velkajärjestelyn osalta tuomioistuin asettaa määräpäivän tai määrää selvittäjän asettamaan määräpäivän, johon mennessä velkojien on kirjallisesti ilmoitettava vaatimuksensa, mikäli ne poikkeavat velallisen ilmoittamasta (yrityssaneerauslain 71 §:n 1 momentin 3 kohta ja velkajärjestelylain 54 §:n 2 momentin 2 kohta). Asetuksen mukainen 30 päivän vähimmäismääräaikaa koskeva säännös ei aiheuta tarvetta muuttaa kansallista lainsäädäntöä, mutta määräpäivää asetettaessa tuomioistuimen tai selvittäjän on otettava huomioon se, että ulkomaisille velkojille jää asetuksen mukainen määräaika saataviensa ilmoittamiselle. 

Asetukseen on myös lisätty säännös, jonka mukaan velkojalle on annettava mahdollisuus esittää lisätodisteita saatavan olemassaolosta ja määrästä, jos saatavasta on epäilyksiä (55 artiklan 7 kohta). 

2.8  Yritysryhmän jäsenten maksukyvyttömyysmenettelyt

Asetukseen on lisätty kokonaan uusi V luku samaan yritysryhmään kuuluvien yhtiöiden maksukyvyttömyysmenettelyistä. Säännöksiä sovelletaan vain siltä osin kuin useammassa kuin yhdessä jäsenvaltiossa on aloitettu saman yritysryhmän eri jäseniä koskevia menettelyjä (johdanto-osan kappale 62). 

Asetuksessa säädetään yhteistyö- ja kommunikointivelvoitteista selvittäjien välillä (56 artikla), tuomioistuinten välillä (57 artikla) ja selvittäjien ja tuomioistuinten välillä (58 artikla). Säännökset muistuttavat pää- ja sekundäärimenettelyä koskevia yhteistyö- ja kommunikointivelvoitteita. 

Selvittäjä voi, siinä määrin kuin se on asianmukaista menettelyjen tehokkaan hallinnoinnin helpottamiseksi, tulla kuulluksi saman ryhmän muuta jäsentä koskevassa menettelyssä, pyytää asetuksessa mainituin edellytyksin omaisuuden rahaksimuuttoon liittyvän toimenpiteen keskeyttämistä saman ryhmän muuta jäsentä koskevassa menettelyssä ja hakea ryhmäkoordinointimenettelyn aloittamista (60 artiklan 1 kohta). 

Ryhmäkoordinointimenettely ja omaisuuden rahaksimuuton keskeyttäminen asetetaan asetuksessa vaihtoehtoisiksi tavoiksi mahdollistaa yritysryhmän koordinoitu saneeraus. 

Tuomioistuimen on selvittäjän pyynnöstä määrättävä omaisuuden rahaksimuuttoon liittyvä toimenpide kokonaan tai osittain keskeytetyksi, jos saneerausohjelma on esitetty ja sillä on riittävä onnistumismahdollisuus, keskeyttäminen on tarpeen, jotta voidaan varmistaa saneerausohjelman asianmukainen toteuttaminen ja saneerausohjelma olisi eduksi velkojille menettelyssä, jossa keskeyttämistä pyydetään (60 artiklan 1 ja 2 kohta). Tuomioistuimen on kuultava ennen keskeyttämisen määräämistä siihen menettelyyn määrättyä selvittäjää, jossa keskeyttämistä pyydetään. Keskeyttäminen voidaan määrätä enintään kolmeksi kuukaudeksi. Määräaikaa voidaan pidentää, mutta keskeyttämisen kokonaiskesto ei kuitenkaan saa ylittää kuutta kuukautta. Tuomioistuin voi lisäksi vaatia selvittäjää toteuttamaan kansallisen lainsäädännön nojalla soveltuvat toimenpiteet velkojien intressien varmistamiseksi (60 artiklan 2 kohta). 

Yritysryhmän jäsenen maksukyvyttömyysmenettelyyn määrätty selvittäjä voi hakea ryhmäkoordinointimenettelyä missä tahansa tuomioistuimessa, jolla on toimivalta ryhmän jäsenen maksukyvyttömyysmenettelyssä (61 artiklan 1 kohta). Jos hakemus on tehty usean jäsenvaltion tuomioistuimeen, muiden tuomioistuinten paitsi hakemuksen ensimmäisenä vastaanottaneen tuomioistuimen on jätettävä asia tutkimatta (62 artikla). Asetuksessa säädetään myös tuomioistuimen toimivallasta sopimisesta ryhmäkoordinointimenettelyä varten (66 artikla). 

Hakemukseen on liitettävä muun muassa ehdotus ryhmäkoordinaattoriksi nimettävästä henkilöstä, ryhmäkoordinoinnin pääpiirteet ja kustannusarvio (61 artiklan 3 kohta). 

Hakemuksen vastaanottaneen tuomioistuimen on tietyin edellytyksin ilmoitettava ryhmäkoordinointimenettelyn aloittamista koskevasta hakemuksesta sekä ehdotetusta koordinaattorista hakemuksessa mainituille yritysryhmän jäsenten maksukyvyttömyysmenettelyihin määrätyille selvittäjille ja varattava heille mahdollisuus tulla kuulluksi (63 artikla). 

Selvittäjä voi vastustaa sen maksukyvyttömyysmenettelyn, johon kyseinen selvittäjä on määrätty, sisällyttämistä ryhmäkoordinointimenettelyyn tai ehdotetun henkilön nimeämistä koordinaattoriksi. Vastustaminen on tehtävä tuomioistuimelle 30 päivän kuluessa siitä, kun selvittäjä on vastaanottanut ilmoituksen. Vastustaminen voidaan tehdä vakiolomakkeella. Selvittäjän on ennen päätöksen tekemistä saatava mahdollinen hyväksyntä, jota saatetaan vaatia sen maksukyvyttömyysmenettelyn, johon hänet on määrätty, aloitusvaltion lainsäädännön nojalla (64 artikla). Esityksessä ehdotetaan, että ryhmäkoordinointimenettelyyn osallistumisesta päättäminen kuuluisi konkurssissa pesänhoitajan ja yrityssaneerausmenettelyssä selvittäjän tehtäviin. Asetuksen 64 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu hyväksyntä ei siten voisi tulla sovellettavaksi Suomessa aloitettuun maksukyvyttömyysmenettelyyn. 

Jos selvittäjä vastustaa ryhmäkoordinointimenettelyyn osallistumista, menettelyä ei siihen sisällytetä. Koordinaattorilla ei ole tältä osin toimivaltuuksia eikä ulkopuolelle jäävälle ryhmän jäsenelle aiheudu kustannuksia (65 artikla). 

Päättäessään ryhmäkoordinointimenettelyn aloittamisesta tuomioistuin nimeää koordinaattorin, päättää koordinoinnin pääpiirteistä, kustannusarviosta ja ryhmän jäsenten maksettavaksi tulevasta osuudesta (68 artikla). 

Selvittäjä voi tuomioistuimen ryhmäkoordinointimenettelyn aloittamista koskevan päätöksen jälkeen pyytää menettelyn sisällyttämistä mukaan ryhmäkoordinointimenettelyyn. Päätöksen asiasta tekee artiklassa mainituin perustein koordinaattori. Menettelyyn osallistuva selvittäjä taikka selvittäjä, jonka pyyntö ryhmäkoordinointimenettelyyn sisällyttämisestä on hylätty, voi hakea muutosta koordinaattorin päätökseen sen jäsenvaltion, jossa ryhmäkoordinointimenettely on aloitettu, lainsäädännössä säädettyä menettelyä noudattaen (69 artikla). 

Kansallisessa laissa ei ole säännöksiä yritysryhmän jäsenten maksukyvyttömyysmenettelyjen välisestä koordinoinnista. Muutoksenhakuoikeutta koskevista yleisistä säännöksistä ei ole johdettavissa sitä, miten koordinaattorin päätökseen haetaan kansallisen lain mukaan muutosta. Konkurssilakiin ja yrityssaneerauslakiin ehdotetaan otettavaksi asiasta säännös. 

Koordinaattorin on oltava puolueeton (71 artikla). Koordinaattorin tehtävänä on laatia maksukyvyttömyysmenettelyjen koordinoitua etenemistä edistäviä suosituksia ja laatia yksilöity ryhmäkoordinointisuunnitelma (72 artikla). Selvittäjien on otettava huomioon koordinaattorin suositukset ja ryhmäkoordinointisuunnitelman sisältö, mutta selvittäjä ei ole velvollinen noudattamaan niitä edes osittain (70 artikla). Asetus sisältää säännökset selvittäjien ja koordinaattorin välisestä yhteistyöstä (74 artikla). Koordinaattorin nimeäminen voidaan tietyin edellytyksin peruuttaa (75 artikla). 

Koordinaattorin palkkion on oltava asianmukainen ja oikeassa suhteessa suoritettuihin tehtäviin, ja kulujen on oltava kohtuulliset. Koordinaattorin on tehtävän päättyessä laadittava lopullinen kustannusselvitys ja määriteltävä kunkin jäsenen maksettavaksi tuleva osuus sekä toimitettava selvitys selvittäjille ja koordinointimenettelyn aloittaneelle tuomioistuimelle. Selvittäjät voivat vastustaa kustannusselvitystä. Tuomioistuimen on vahvistettava kustannusselvitys. Jos kustannusselvitystä vastustetaan, tuomioistuimen on päätettävä koordinaattorille maksettavasta summasta ja kunkin jäsenen maksettavaksi tulevasta osuudesta. Selvittäjä voi hakea muutosta tuomioistuimen päätökseen sen jäsenvaltion, jossa ryhmäkoordinointimenettely on aloitettu, lainsäädännössä säädettyä menettelyä noudattaen (77 artikla). Muutoksenhaussa tuomioistuimen päätökseen noudatetaan, mitä muutoksenhausta tuomioistuimen päätökseen konkurssiasioissa ja yrityssaneerausasioissa säädetään. 

Asetuksen säännöksiä ryhmäkoordinointimenettelystä sovelletaan suoraan, eikä lainsäädäntöä ole tarvetta muuttaa muilta kuin edellä selostetuilta osin.  

2.9  Asetuksen soveltaminen ja siirtymäsäännökset

Asetusta sovelletaan 26 päivästä kesäkuuta 2017. Jäsenvaltioiden velvoittamista perustamaan alueelleen maksukyvyttömyysrekisteri koskevaa 24 artiklan 1 kohtaa sovelletaan kuitenkin vasta 26 päivästä kesäkuuta 2018 ja maksukyvyttömyysrekisterin yhteenliittämistä koskevaa 25 artiklaa 26 päivästä kesäkuuta 2019. Jäsenvaltioiden velvoittamista antamaan tietoja kansallisesta maksukyvyttömyyslainsäädännöstään koskevaa 86 artiklaa sovelletaan jo 26 päivästä kesäkuuta 2016 lukien. 

Asetuksen ajallisesta soveltamisesta säädetään 84 artiklassa. Asetusta sovelletaan ainoastaan niihin maksukyvyttömyysmenettelyihin, jotka aloitetaan 26 päivän kesäkuuta 2017 tai sen jälkeen. 

Nykyistä asetusta sovelletaan edelleen niihin maksukyvyttömyysmenettelyihin, jotka kuuluvat kyseisen asetuksen soveltamisalaan ja jotka on aloitettu ennen 26 päivää kesäkuuta 2017. 

Säännöksistä johtuu, että vasta sellaiset yksityishenkilön velkajärjestelyä koskevat päätökset tunnustetaan muissa jäsenvaltioissa, joissa päätös velkajärjestelyn aloittamisesta on tehty 26 päivän kesäkuuta 2017 tai sen jälkeen. Ei siis riitä, että maksuohjelma on vahvistettu edellä mainitun päivämäärän jälkeen.  

3.1  Tuomioistuimen toimivalta

Asetuksen toimivaltaa koskevia säännöksiä sovelletaan suoraan, eivätkä ne edellytä kansallista lainsäädäntöä. Kansallisen lainsäädännön tarkistaminen on kuitenkin tarpeen siltä osin, ettei se ole ristiriidassa asetuksen kanssa. 

Konkurssilain 7 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan suomalaisen tuomioistuimen toimivallasta konkurssiin asettamista koskevassa asiassa silloin, kun velallisen pääintressien keskus on Suomessa tai muussa sellaisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa, johon maksukyvyttömyysmenettelyistä annettua neuvoston asetusta (EY) N:o 1346/2000 sovelletaan, säädetään mainitussa asetuksessa. 

Säännös on informaatioluontoinen ja sen säilyttäminen konkurssilaissa on perusteltua. Säännöksen viittausta tulisi muuttaa siten, että siinä viitataan uuteen asetukseen. Sama koskee konkurssilain 1 luvun 2 §:n 2 momenttia, jonka mukaan jos asiassa on maksukyvyttömyysmenettelyistä annetussa neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1346/2000 tarkoitettu liittymä toiseen jäsenvaltioon, johon asetusta sovelletaan, konkurssilain asemesta sovelletaan, mitä asetuksessa säädetään. 

Yrityssaneerauslakiin ei sisälly informatiivisia viittauksia asetukseen, eikä siinä säädetä tuomioistuimen kansainvälisestä toimivallasta. Esityksessä ehdotetaan, että yrityssaneerauslakiin lisättäisiin konkurssilain 1 luvun 2 §:n 2 momenttia ja 7 luvun 1 §:n 1 momenttia vastaavat säännökset.  

Velkajärjestelylain 2 §:n 1 momentin mukaan velkajärjestely sekä takaus- ja vakuusvastuun järjestely voidaan myöntää henkilölle, jolla on kotipaikka Suomessa. Toisin kuin nykyistä asetusta, uutta asetusta sovelletaan myös yksityishenkilön velkajärjestelyyn. Kotipaikkavaatimus on ristiriidassa asetuksen toimivaltasäännön kanssa. Velkajärjestelylain vaatimus siitä, että velallisella on oltava kotipaikka Suomessa, on sen vuoksi kumottava. Sen sijasta toimivaltaperusteena tulisi käyttää velallisen pääintressien keskusta. 

Kotipaikkaa koskeva edellytys on kumottava myös sen vuoksi, että EU-tuomioistuin on katsonut asiassa Ulf Kazimierz Radziejewski v Kronofogdemyndigheten i Stockholm (C-461/11), että Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 45 artikla on esteenä sellaiselle kansalliselle säännöstölle, jonka mukaan velkajärjestelyn myöntäminen edellyttää asuinpaikan olevan kyseisessä jäsenvaltiossa. Tuomioistuin piti Ruotsin lain mukaista kotipaikkavaatimusta kiellettynä työntekijöiden vapaan liikkuvuuden rajoituksena. 

Lisäksi velkajärjestelylakiin ehdotetaan lisättäväksi konkurssilain 1 luvun 2 §:n 2 momenttia vastaava säännös siitä, milloin asetuksen säännöksiä sovelletaan velkajärjestelylain sijasta. 

Velkajärjestelylain 54 §:n 1 momentin mukaan päätökseen, jolla velkajärjestely on aloitettu, ei saa hakea muutosta. Säännöstä ei ole tarpeen muuttaa huolimatta siitä, että asetuksen 5 artiklan 1 kohdan nojalla velallinen tai velkoja voi hakea tuomioistuimessa muutosta päämenettelyn aloittamispäätökseen kansainvälisen toimivallan perusteella. Velallisella ja velkojalla on muutoksenhakuoikeus velkajärjestelyn aloittamiseen, mutta se toteutuu myöhemmässä vaiheessa menettelyä maksuohjelman vahvistamista koskevan päätöksen yhteydessä. Koska muutoksenhakuoikeus asiakysymykseen on olemassa, ei velkajärjestelylain 54 §:n 1 momentin voida katsoa olevan ristiriidassa asetuksen kanssa. Myöhempään ajankohtaan ajoittuva muutoksenhaku on ennemminkin ulkomaisen velkojan edun mukaista, kun muutoksenhakemuksen laatimiselle jää enemmän aikaa. 

Konkurssilain 7 luvun 12 §:n 1 momentissa ja yrityssaneerauslain 71 §:n 1 momentissa säädetään siitä, mitä tietoja konkurssiin asettamispäätöksen ja yrityssaneerausmenettelyn aloittamispäätöksen tulee sisältää. Näihin säännöksiin lisättäisiin selvyyden vuoksi asetuksen 4 artiklan 1 kohdassa edellytetty tieto siitä, perustuuko tuomioistuimen toimivalta asetuksen 3 artiklan 1 vai 2 kohtaan. Asetuksen 3 artiklan 1 kohdassa säädetään toimivallasta aloittaa päämenettely ja 2 kohdassa toimivallasta aloittaa alueellinen menettely tai sekundäärimenettely. Vastaavan säännöksen lisääminen ei ole velkajärjestelyn osalta tarpeen, koska velkajärjestely voi olla vain päämenettely. 

3.2  Maksukyvyttömyysrekisterit

3.3  Sekundäärimenettely

Asetuksen sekundäärimenettelyä koskevia säännöksiä voidaan soveltaa suoraan, eivätkä ne pääosin edellytä kansallisen lain muuttamista. Tulkinnanvaraista on kuitenkin, onko yrityssaneerauslain 24 §:n 3 momentti ristiriidassa asetuksen 51 artiklan kanssa. Säännöksen mukaan saneerausmenettelyä koskeva hakemus, joka on tehty velallisen ollessa konkurssissa, on jätettävä tutkimatta. Asetuksen 51 artikla puolestaan edellyttää, että tuomioistuin voi artiklassa mainittujen edellytysten täyttyessä määrätä sekundäärimenettelyn muuntamisesta toiseksi menettelyksi. 

Artiklan mukaan muun muassa kansallisen lainsäädännön edellytysten on täytyttävä, jotta menettelyn tyyppi voisi muuttua. Koska tältä osin ei ole varmuutta siitä, katsotaanko tällaisten vaatimusten sisältävän vain kansallisen lain aineelliset vai myös prosessuaaliset edellytykset, ehdotetaan yrityssaneerauslain 24 §:n 3 momenttia muutettavaksi siten, että asetuksessa tarkoitetuissa tilanteissa tuomioistuin voisi tutkia hakemuksen. Lisäksi säädettäisiin mahdollisuudesta pysäyttää konkurssimenettelyn eteneminen vastaavasti kuin tilanteessa, jossa yrityssaneeraushakemus on hylätty ja velallinen hakee siihen muutosta, ja velallinen on asetettu konkurssiin. 

3.4  Saatavien ilmoittamisen kieli ja käännökset

Edellä jaksossa 2.7 mainituista syistä konkurssivalvonnat sekä yrityssaneerauksessa ja velkajärjestelyssä velkojien ilmoitukset vaatimuksistaan voitaisiin toimittaa suomen ja ruotsin kielen lisäksi englanniksi. Suomi ilmoittaisi asetuksen 55 artiklan 5 kohdan mukaisesti, että se hyväksyy englannin kielen saatavia ilmoitettaessa. 

Konkurssilain 12 luvun 14 §:n 2 momentin mukaan jos valvontakirjelmä ei ole suomen tai ruotsin kielellä, pesänhoitajan on huolehdittava siitä, että kirjelmän sisältö tarpeellisin osin käännetään jommallekummalle näistä kielistä. Pesänhoitaja arvioi kääntämisen tarpeen ja hänellä on säännöksen nojalla tarpeen vaatiessa velvollisuus huolehtia kääntämisestä. Säännöstä tulisi muuttaa siten, että pesänhoitajan tulisi ensisijaisesti vaatia velkojaa toimittamaan käännös. Samoin tulisi täsmentää, että käännös voidaan tehdä myös englannin kielelle. 

Konkurssilain 23 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan valvontakirjelmän kääntämisestä aiheutuneet kustannukset voidaan vähentää velkojalle tulevasta jako-osuudesta, jos kirjelmä on toimitettu muulla kuin jollakin Euroopan unionin jäsenvaltion virallisella kielellä eikä kustannuksia voida pitää vähäisinä. Säännös tarkoittaa sitä, että Suomi hyväksyy kaikki Euroopan unionin viralliset kielet ja käännöskustannukset katetaan pesän varoista.  

Asetus ei edellytä, että kääntämisestä aiheutuvat kustannukset eivät voisi vaikuttaa velkojan jako-osuuteen, jos velkoja toimittaa valvontakirjelmän jollakin muulla kuin menettelyn aloitusjäsenvaltion virallisella kielellä tai sen nimenomaisesti hyväksymällä kielellä, eikä asetuksen 55 artiklan 5 kohtaan perustuvasta vaatimuksesta huolimatta toimita käännöstä. Perusteltuna ei voida pitää, että valvontakirjelmän kääntämisestä aiheutuvat kustannukset vaikuttaisivat muiden velkojien jako-osuuksiin. Näistä syistä ehdotetaan, että kääntämisestä aiheutuneet kustannukset voitaisiin aina vähentää velkojan jako-osuudesta, jos valvontakirjelmästä ei ole toimitettu käännöstä suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. 

Yrityssaneerauslaissa ei säädetä saatavien ilmoittamisessa käytettävästä kielestä. Yrityssaneerauslain 71 §:ään ehdotetaan lisättäväksi säännös siitä, että ilmoitus voidaan toimittaa suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Yrityssaneerauslaissa ei sen sijaan ole konkurssilain 12 luvun 14 §:ää vastaavaa säännöstä, eikä selvittäjän siten edellytetä huolehtivan ilmoituksen kääntämisestä. Jos velkoja ei pyynnöstä huolimatta toimita ilmoituksesta käännöstä vaaditulle kielelle, ei selvittäjällä ole velvollisuutta ottaa vieraskielistä ilmoitusta huomioon. 

Velkajärjestelylain 54 §:ään ehdotetaan lisättäväksi vastaava säännös siitä, että saatavat voidaan ilmoittaa suomen, ruotsin tai englannin kielellä. 

3.5  Yritysryhmän jäsenten maksukyvyttömyysmenettelyt

Asetuksen yritysryhmän jäsenten maksukyvyttömyysmenettelyjä koskevia säännöksiä sovelletaan suoraan, eivätkä ne pääosin edellytä kansallisen lainsäädännön muuttamista. Laissa tulisi kuitenkin säätää siitä, kenellä on päätösvalta ryhmäkoordinointimenettelyyn osallistumisesta.  

Esityksessä ehdotetaan, että konkurssilain 14 luvun 5 §:n 1 momentissa ja yrityssaneerauslain 8 §:n 1 momentissa säädettäisiin nimenomaisesti siitä, että konkurssissa pesänhoitaja ja yrityssaneerauksessa selvittäjä voisivat päättää asetuksessa tarkoitettuun ryhmäkoordinointimenettelyyn osallistumisesta. Erillistä velkojien tai velkojatoimikunnan hyväksyntää päätökselle ei tarvittaisi. Jos pesänhoitaja tai selvittäjä päättää, ettei ryhmäkoordinointimenettelyyn osallistuta, hänellä olisi itsenäinen toimivalta vastustamista koskevan ilmoituksen tekemiseen. 

Pesänhoitajan ja selvittäjän tulee pystyä toimimaan asiassa melko nopeasti, sillä ilmoituksen tekemiselle säädetään asetuksessa 30 päivän määräaika. Jos ilmoitus jää tekemättä, ryhmäkoordinointimenettelystä ja sen aiheuttamista kustannuksista ei enää pääse irrottautumaan. Sen sijaan menettelyyn voi myöhemmin liittyä mukaan. 

Päätösvaltaa konkurssipesässä käyttävät velkojat lukuun ottamatta pesänhoitajan itsenäiseen päätösvaltaan kuuluvia asioita. Päätösvalta ryhmäkoordinointimenettelyyn osallistumisesta kuuluisi konkurssissa luontevasti velkojille. Normaaliin toimivallan jakautumiseen velkojien ja pesänhoitajan kesken on tältä osin kuitenkin perusteltua tehdä poikkeus. Tämä johtuu ennen kaikkea päätöksenteolle asetuksessa asetetusta määräajasta ja sen ylittämisen seurauksista. 

Velkojainkokouksen järjestäminen ja koolle kutsuminen vie aikaa erityisesti suurissa konkurssipesissä. Ennen valvontapäivää pidettävän velkojainkokouksen aika ja paikka tulisi julkaista konkurssi- ja yrityssaneerausrekisterissä viimeistään kaksi viikkoa ennen kokousta. Osallistumista saatettaisiin käsitellä myös mahdollisessa velkojatoimikunnassa tai suurimpien velkojien kesken ennen velkojainkokouksen koolle kutsumista. Asetuksen edellyttämä 30 päivän määräaika saattaisi pahimmillaan kulua umpeen ennen kuin asiasta on ehditty tehdä päätöstä. Tällöin konkurssipesälle aiheutuisi ryhmäkoordinaatiomenettelystä huomattavia kustannuksia, vaikkei menettelyyn osallistuminen olisi ollut konkurssipesän kannalta hyödyllistä. Lisäksi pesänhoitajalla olisi käytännössä todennäköisesti paras käsitys ryhmäkoordinointimenettelyyn osallistumisen hyödyllisyydestä. Käytännössä tarkoitus olisi, että pesänhoitajat kuulisivat ennen päätöksentekoa mahdollista velkojatoimikuntaa tai suurimpia velkojia, jolloin myös velkojien esittämät näkökohdat tulisivat otetuiksi huomioon. 

Yrityssaneerauksessa selvittäjällä olisi parhaat edellytykset arvioida ryhmäkoordinointimenettelyyn osallistumisen hyödyllisyyttä. Päätösvallan antaminen velkojille tai velalliselle ei luontevasti soveltuisi yrityssaneerausmenettelyyn, ja myös yrityssaneerausmenettelyssä asetuksen edellyttämä määräaika vastustamisilmoitukselle saattaisi osoittautua liian lyhyeksi. Selvittäjä kuulisi käytännössä harkintansa mukaan velallista, velkojia ja velkojatoimikuntaa ennen päätöksen ja mahdollisen vastustamisilmoituksen tekemistä. 

Toiseksi asetuksen 69 artiklan 4 kohdassa todetaan muutoksenhaun koordinaattorin päätökseen hylätä pyyntö ryhmäkoordinointimenettelyyn sisällyttämisestä tapahtuvan sen jäsenvaltion, jossa ryhmäkoordinointimenettely on aloitettu, lainsäädännössä säädettyä menettelyä noudattaen. Suomen lainsäädäntöön ei sisälly säännöksiä ryhmäkoordinointimenettelystä. Koska asetuksessa viitataan kansalliseen lainsäädäntöön, ehdotetaan konkurssilain 23 luvun 3 §:ään ja yrityssaneerauslain 96 §:n 4 momenttiin otettavaksi säännös muutoksenhausta. Muutoksenhaku koordinaattorin päätökseen tapahtuisi siihen käräjäoikeuteen, joka on ratkaissut hakemuksen ryhmäkoordinointimenettelyn aloittamisesta. Muutoksenhakuaika olisi 30 päivää siitä, kun selvittäjä on saanut koordinaattorin päätöksen tiedoksi. 

Ryhmäkoordinointimenettelyn arvioidaan olevan käytännössä hyvin harvinaista ja edellä tarkoitettujen muutoksenhakemusten erittäin poikkeuksellisia. 

4.1  Valtiontaloudelliset vaikutukset ja vaikutukset viranomaisten toimintaan

Konkurssi- ja yrityssaneerausrekisterin ja velkajärjestelyrekisterin uudistamisella on taloudellisia vaikutuksia erityisesti sen johdosta, että konkurssia ja yrityssaneerausta sekä elinkeinonharjoittajan velkajärjestelyä koskevat tiedot tulevat olemaan saatavilla yleisessä tietoverkossa. Lisäksi rekisterien tietosisältöön tehdään vähäisiä muutoksia ja rekisterien rajapintaa muiden rekisterien kanssa kehitetään. Ehdotettuja muutoksia edellytetään asetuksessa, joten Suomella ei tältä osin ole liikkumavaraa. 

Kansallisten rekisterien muutoksista aiheutuvien kustannusten kattamiseen on haettu EU-rahoitusta 317 000 euroa. EU-rahoitukseen liittyvä omavastuuosuus on 105 500 euroa. Päätös EU-rahoituksesta saataneen maaliskuussa 2017. Jos EU-rahoitusta ei saada, aiheutuu kansallisten rekisterien muutostöistä yhteensä 250 000 euron menopaine vuodelle 2018. Kustannuksia aiheutuu konkurssi- ja yrityssaneerausrekisterin sekä velkajärjestelyrekisterin uudistamisesta aiheutuvista tietosisältöön tehtävistä muutoksista, rekisterien julkaisemisesta yleisessä tietoverkossa, yhteensovittamisesta käräjäoikeuksien käyttämien tietojärjestelmien (Tuomas/AIPA) kanssa sekä tietojen hakemisesta väestötietojärjestelmästä. Uudistukset hoidetaan valtiontalouden kehyspäätösten ja valtion talousarvioiden mukaisten määrärahojen puitteissa. 

Esityksessä mahdollistetaan tietyiltä osin tietojen siirtyminen konkurssiasiamiehen ylläpitämästä konkurssi- ja yrityssaneerausasioiden asianhallintajärjestelmästä (Kosti) konkurssi- ja yrityssaneerausrekisteriin. Nykyisin tiedonkulku on mahdollista rekisterien välillä vain toiseen suuntaan. Lakiehdotukset on kirjoitettu siten, ettei niiden hyväksyminen edellytä tiedonsiirron kaksisuuntaisuutta, vaan kysymys on mahdollisuudesta tulevaisuuden kehitystä silmällä pitäen. Tällainen kehittäminen edellyttää arviolta 20 000 euron rahoitusta, joka on tarkoitus kattaa Kosti-järjestelmän vuosittaisesta kehittämisbudjetista kehyksen puitteista. 

Asetuksen 26 artiklan mukaan kukin jäsenvaltio vastaa myös kansallisten maksukyvyttömyysrekisterien mukauttamisesta yhteensopiviksi Euroopan oikeusportaalin kanssa. Asetuksen 25 artiklan 2 kohdan mukaan komissio hyväksyy viimeistään 26 päivänä kesäkuuta 2019 tietyt rekistereihin liittyvät tekniset kysymykset. Tällä hetkellä komission tekniset vaatimukset rekistereille eivät ole tiedossa, joten tarkkoja kustannusarvioita ei voida tehdä. Tämänhetkisten tietojen mukainen kustannusarvio 500 000 euroa on menopaine, joka jakautuu vuosille 2018–2019 painottuen vuodelle 2019. Kustannusarvio tarkentuu alkuvuodesta 2017. 

Esityksessä ehdotetaan asetuksessa edellytetyn mukaisesti, että rekisterin käyttö yleisen tietoverkon kautta olisi maksutonta, samoin otteet rekisteristä. Nykyisin rekisteriotteista peritään maksu maksuperustelain mukaisesti. Vuonna 2017 maksu on 22 euroa jokaisesta otteesta. Sama maksu perittiin myös vuosina 2015 ja 2016. 

Vuonna 2015 konkurssi- ja yrityssaneerausrekisteristä luovutettiin 3 949 maksullista otetta, joista laskutettiin 86 878 euroa. Samana vuonna velkajärjestelyrekisteristä luovutettiin 499 otetta, joista laskutettiin 10 978 euroa. Tulot eivät vaikuta Oikeusrekisterikeskuksen budjettiin, mutta ne jäävät lain voimaantulon jälkeen kertymättä valtiolle. 

Esityksessä ei muuteta massaluovutuksena luovutettavien tietojen maksullisuutta eikä massaluovutuksia koskevaa sääntelyä muutoinkaan. Vuonna 2015 massaluovutuksista konkurssi- ja yrityssaneerausrekisteristä kertyi valtiolle tuloa noin 85 000 euroa ja velkajärjestelyrekisteristä noin 33 000 euroa. Tietojen saatavuuden yleisen tietoverkon kautta ei arvioida juurikaan vaikuttavan luottotietoyhtiöiden tarpeeseen saada tiedot suoraan rekisteristä massaluovutuksena, sillä tietojen kerääminen yleisen tietoverkon kautta tapahtuisi manuaalisesti ja vaatisi siten enemmän työtä. Esityksen ei siksi arvioida vaikuttavan tietojen massaluovutuksista valtiolle kertyviin tuloihin. 

Konkurssia ja yrityssaneerausta koskevien tietojen saatavuus yleisen tietoverkon kautta tarkoittaa sitä, ettei konkurssi- ja yrityssaneerausrekisteristä ole jatkossa enää tarvetta toimittaa otteita. Otteiden tekemiseen ja niistä laskuttamiseen arvioidaan kuluvan yhteensä 0,5 henkilötyövuotta. Samanaikaisesti on mahdollista, että velkajärjestelyrekisterin otteiden muuttuminen maksuttomiksi lisää otteiden kysyntää ja siten otteiden tekemiseen liittyvää työtä. Kokonaisuutena otteisiin liittyvän työmäärän arvioidaan vähenevän niin vähän, ettei esityksellä ole vaikutusta Oikeusrekisterikeskuksen budjettiin tai henkilöstömäärään. 

Esityksessä ehdotetaan, ettei kuuluttaminen virallisessa lehdessä olisi konkurssi- ja yrityssaneerausasioissa enää pääsääntö. Osa kuulutuksista poistuisi kokonaan, osassa kuuluttamisen tarpeellisuus jäisi pesänhoitajan tai selvittäjän harkintaan. Vuonna 2015 kuuluttamisesta virallisessa lehdessä aiheutui noin 300 000 euron kustannukset (+ arvonlisävero). Jos harkinnanvaraisia kuulutuksia tehtäisiin enää viidessä prosentissa tapauksista, vähenisivät kuuluttamiskustannukset virallisessa lehdessä kuuluttamisesta noin 285 000 euroa (+ arvonlisävero). 

Osa kuuluttamiskustannuksista sisältyy tuomioistuinmaksuun. Tuomioistuinmaksujen tasoa on nostettu 1 päivänä tammikuuta 2016 voimaan tulleella tuomioistuinmaksulailla (1455/2015). Tuomioistuinmaksuja korotettiin lähemmäs asioiden käsittelyn omakustannusarvoa, mutta ne ovat edelleen huomattavasti omakustannusarvoa alempia. Kuuluttamiskustannuksia ei ole otettu huomioon säädettäessä konkurssi- ja yrityssaneerausasioiden oikeudenkäyntimaksujen tasosta. Tästä syystä esityksessä ei ehdoteta maksujen alentamista. Säästö jäisi osin velkojille ja osin valtiolle. Valtion säästön arvioidaan olevan vuosittain noin 200 000 euroa. 

Koska kuuluttaminen ei enää kuuluisi tuomioistuimen tehtäviin, vähenisi myös tuomioistuinten toimistohenkilökunnan työmäärä jonkin verran. Työmäärän muutos olisi kuitenkin niin vähäinen, ettei sillä olisi vaikutusta budjettiin eikä henkilöstömäärään. 

Asetuksen soveltamisalan laajentuminen kattamaan yksityishenkilön velkajärjestelyn tarkoittaa talous- ja velkaneuvonnan työn vaativuuden kasvua rajat ylittävissä tapauksissa. Talous- ja velkaneuvonnassa tulisi olla riittävä osaaminen asetuksen sisällöstä. Tämä edellyttää koulutuksen järjestämistä. Asetuksen tai sen johdosta ehdotettavien lainsäädäntömuutosten vaikutusten talous- ja velkaneuvonnan asiakaskuntaan arvioidaan olevan vähäisiä ja painottuvan pääkaupunkiseudulle. Vaikutusten arvioidaan olevan sen verran vähäisiä, ettei esityksellä ole vaikutusta talous- ja velkaneuvonnan budjettiin. 

Esityksestä aiheutuviin taloudellisiin vaikutuksiin liittyvät kysymykset ratkaistaan valtion julkisen talouden suunnitelmasta ja talousarviosta päätettäessä. 

4.2  Yritysvaikutukset ja vaikutukset velallisten ja velkojien asemaan

Esityksen tarkoituksena on helpottaa velkojien tiedonsaantia konkurssi- ja yrityssaneerausmenettelyistä. Tiedot olisivat helposti ja maksutta saatavilla yhdestä rekisteristä yleisen tietoverkon kautta. Rekisterin hakuominaisuudet ovat hyvät, ja tietoa voi hakea eri hakuperustein kulloisestakin tarpeesta riippuen. Velkojien ei enää tarvitsisi etsiä tietoa menettelyistä kuulutusten kautta. Kuulutusten seuraaminen on ollut tiedon haun kannalta hankalaa ja aikaa vievää. 

Konkurssi- ja yrityssaneerausasioiden virallisessa lehdessä tapahtuvan kuuluttamisen arvioidaan vähenevän edellä jaksossa 4.1 selostetulla tavalla. Tämä vähentää tuomioistuinten lisäksi jossain määrin myös pesänhoitajien työmäärää sekä edellä selostetussa määrin virallista lehteä julkaisevan yrityksen liikevaihtoa. 

Esityksellä ei arvioida olevan vaikutusta luottotietoyhtiöiden toimintaan eikä siihen, miten luottotietorekistereistä haetaan tietoa. Yritysten ja yksityisten tarve hakea tietoa luottotietorekisteristä perustuu siihen, että luottotietorekisterissä yhdistellään useista eri viranomaisrekistereistä peräisin olevia tietoja ja luodaan siten kokonaiskuva yrityksen luottokelpoisuudesta. 

Asetuksella ja sitä täydentävällä kansallisella lainsäädännöllä helpotetaan saatavien ilmoittamista rajat ylittävissä tilanteissa. Ensinnäkin saatavat voidaan ilmoittaa vakiolomakkeella, joka on saatavilla kaikilla EU:n virallisilla kielillä. Toiseksi ulkomaisilla velkojilla on vähintään 30 päivää aikaa ilmoittaa saatavansa sen jälkeen, kun tieto maksukyvyttömyysmenettelyn alkamisesta julkaistiin menettelyn aloitusvaltion maksukyvyttömyysrekisterissä tai velkojalle annettiin ilmoitus menettelyn alkamisesta. Kolmanneksi oikeudellinen edustus ei ole pakollista pelkästään saatavia ilmoitettaessa. Muutosten voidaan arvioida hyödyttävän erityisesti pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joille saatavien ilmoittaminen nykyisen maksukyvyttömyysasetuksen nojalla on komission suorittaman arvioinnin mukaan aiheuttanut ongelmia ja kustannuksia.  

Velkajärjestelyn tunnustaminen muissa valtioissa parantaa velallisten asemaa ja mahdollisuuksia liikkua vapaasti rajojen yli esimerkiksi työn vuoksi. Velkajärjestelyrekisterin osalta ehdotetuilla muutoksilla ei sen sijaan arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia velallisten asemaan, sillä järjestelmä säilyisi pääosin ennallaan. 

Asetuksella ja sitä täydentävällä kansallisella lainsäädännöllä on myös yleisempiä taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Esimerkiksi asetuksen toimivaltaa koskevat uudet säännökset voivat vähentää vilpillistä oikeuspaikkakeinottelua jäsenvaltioiden välillä ja soveltamisalan laajentaminen erityyppisiin tervehdyttämistä koskeviin menettelyihin taas edesauttaa elinkelpoisten yritysten tervehdyttämistä rajat ylittävissä tilanteissa. Asetus voi siten tehostaa rajat ylittävien maksukyvyttömyysmenettelyjen toimivuutta ja samalla edesauttaa sisämarkkinoiden moitteetonta toimintaa, millä on vaikutusta myös suomalaisten yritysten mahdollisuuksiin kasvaa ja menestyä.