7.1
Rikoslaki
1 luku Suomen rikosoikeuden soveltamisalasta
11 §.Kaksoisrangaistavuuden vaatimus. Pykälän 2 ja 3 momentissa säädetään poikkeuksista kaksoisrangaistavuuden vaatimukseen. Poikkeukset koskevat muun muassa 17 luvun 18, 18 a ja 19 §:ää ja 20 luvun 1, 2, 4, 5, 6, 7, 7 b ja 8 a–8 c §:iä sekä 20 luvun 9 a ja 9 §:ää kun teko kohdistuu 18 vuotta nuorempaan henkilöön (HE 117/1997 vp ja LaVM 3/1998 vp s. 10–11, HE 34/2004 vp s. 72 ja LaVM 4/2004 vp s. 4, LaVM 10/2006 vp s. 5, HE 282/2010 vp s. 101, sekä HE 155/2014 vp s. 81 ja TyVM 15/2014 vp s. 8).
Pykälän 2 ja 3 momenttien tarkoitus on ollut poistaa kaksoisrangaistavuuden vaatimus 17 luvun 18 §:n osalta lapsia koskevien tekomuotojen osalta (HE 117/1997 vp s. 7-8, HE 183/2020 vp s. 15-17, 41-42). Siirrettäessä lapsia koskevat tekomuodot asiallisesti rikoslain 20 luvun säännösten nojalla rangaistavaksi ei viittauksen säilyttämistä ehdotettuun jäljelle jäävään 17 luvun 18 §:ään näin ollen pidetä tarpeellisena ja se poistettaisiin. Muilta osin rikoslain 1 luvun 11 §:n 2 momentin 5–7 kohtia ja 3 momentin 2–4 kohtia muutettaisiin siten, että niissä mainittujen kumottavien rikoslain 17 ja 20 luvun säännösten sijaan viitattaisiin ehdotettuihin niiden asemasta sovellettaviin 20 luvun säännöksiin.
2 c luku Vankeudesta ja yhdistelmärangaistuksesta
11 §. Yhdistelmärangaistus. Pykälän 2 momentin 1 kohdassa säädetään rikoksista, joiden johdosta rikoksentekijä voidaan tuomita yhdistelmärangaistukseen (ks. HE 268/2016 vp). Yhdistelmärangaistukseen voidaan tuomita muun muassa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Säännöstä muutettaisiin siten, että siinä viitattaisiin tämän kumottavan säännöksen sijaan ehdotettuihin sen asemasta sovellettaviin 20 luvun säännöksiin.
8 luku Vanhentumisesta
1 §.Syyteoikeuden vanhentuminen. Pykälän 5 momentissa säädetään seksuaalirikosten syyteoikeutta koskevista erityisistä vanhentumisajoista. Säännös koskee nykyisiä rikoslain 20 luvun 6, 7 ja 7 b §:iä sekä 18 vuotta nuorempaan henkilöön kohdistuvaa pakottamista seksuaaliseen tekoon. Säännöstä muutettaisiin siten, siinä viitattaisiin näiden kumottavien säännösten sijaan ehdotettuihin niiden asemasta sovellettaviin 20 luvun säännöksiin. Tarkoitus ei ole muuten muuttaa säännöstä sisällöllisesti eikä puuttua nykyään rangaistavaksi säädettyjen tekojen syyteoikeuden vanhentumiseen esityksessä ehdotettujen säännösten voimaan tultua.
15 luku Rikoksista oikeudenkäyttöä vastaan
10 §.Törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen. Pykälässä säädetään rangaistavaksi törkeän rikoksen ilmoittamatta jättäminen (HE 6/1997 vp s. 41/I–43/II, HE 188/2002 vp s. 27/I–29/II, HE 34/2004 vp s. 72/II–73/I, HE 55/2007 vp s. 37/I, HE 76/2009 vp s. 34/II ja HE 289/2014 vp s. 30/II–31/I). Säännöksen nojalla rangaistaan muun muassa sitä, joka tietää lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön olevan hankkeilla eikä ajoissa, kun rikos vielä olisi estettävissä anna siitä tietoa viranomaiselle tai sille, jota vaara uhkaa. Säännöstä muutettaisiin siten, että siinä viitattaisiin tämän kumottavan säännöksen sijaan ehdotettuihin sen asemasta sovellettaviin 20 luvun säännöksiin.
17 luku Rikoksista yleistä järjestystä vastaan
18 §.Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen. Säännöstä muutettaisiin siten, että siitä poistettaisiin lapsia koskevat tekomuodot, jotka siirrettäisiin rikoslain 20 luvun 19 §:ään omaksi säännöksekseen. Tämän johdosta myös rikoslain 17 luvun 18 §:n loppuosaan tehtäisiin teknisiluonteisia muutoksia. Säännöksen soveltamisala säilyisi muita kuin lapsia koskevien tekomuotojen osalta nykyisellään.
18 a §.Törkeä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan levittäminen. Säännös kumottaisiin rikoslain 17 luvussa ja siirrettäisiin asiallisesti rikoslain 20 luvun 20 §:ään.
19 §. Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito. Säännös kumottaisiin rikoslain 17 luvussa ja siirrettäisiin rikoslain 20 luvun 21 §:ään eräin muutoksin.
22 §. Sukupuoliyhteys lähisukulaisten kesken. Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin kielellinen muutos. Momentin viimeisessä sivulauseessa oleva viittaus koskee pakottamista tai lainvastaista taivuttamista sukupuoliyhteyteen. Tämä sanamuoto ehdotetaan muutettavaksi niin, että se vastaisi ehdotettujen rikoslain 20 luvun säännösten tunnusmerkistöjä. Tämän vuoksi sanamuodoksi ehdotetaan: ”joka on saatu lainvastaisesti sukupuoliyhteyteen”. Tarkoitus ei ole muuten muuttaa 17 luvun 22 §:ää asiallisesti.
24 §. Oikeushenkilön rangaistusvastuu. Säännöksestä poistettaisiin viittaukset 17 luvun 18 a ja 19 §:iin, jotka kumottaisiin ja siirrettäisiin rikoslain 20 luvun 20 ja 21 §:ään. Näitä rikoksia koskevasta oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädettäisiin 20 luvun 25 §:ssä.
20 luku Seksuaalirikoksista
Luvun perustelut
Rikoslain nykyinen 20 luku seksuaalirikoksista ehdotetaan korvattavaksi uudella luvulla seksuaalirikoksista. Luku sisältäisi seksuaalirikoksia koskevat rangaistussäännökset ja niitä täydentävät säännökset.
Luvun uusien säännösten yleisenä tavoitteena on seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja henkilökohtaisen koskemattomuuden suojan turvaaminen nykyistä vahvemmin. Keskeinen tavoite on myös rikosoikeudellisen suojan parantaminen lasten koskemattomuuden ja häiriöttömän kehityksen turvaamiseksi. Rikosten täyttymisessä olennaista olisi se, osallistuiko henkilö sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen tekoon vapaaehtoisesti. Lapsia ja muuten heikommassa asemassa olevia suojattaisiin seksuaalisilta teoilta myös tätä laajemmin.
Yksilön seksuaalinen itsemääräämisoikeus kiinnittyy useisiin perusoikeuksiin, erityisesti perustuslain 7 §:n säännöksiin henkilökohtaisesta vapaudesta ja 10 §:n säännöksiin yksityiselämän suojasta. Perustuslain 7 §:n turvaama henkilökohtainen vapaus on luonteeltaan yleisperusoikeus, joka suojaa ihmisen fyysisen vapauden ohella myös hänen tahdonvapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan (HE 309/1993 vp s. 46). Perustuslain 10 §:n turvaaman yksityiselämän piiriin kuuluu muun muassa yksilön oikeus vapaasti solmia ja ylläpitää suhteita muihin ihmisiin sekä oikeus määrätä itsestään ja ruumiistaan samoin kuin vapaus päättää sukupuolisesta käyttäytymisestään (HE 309/1993 vp s. 53, PeVL 15/2001 vp s. 2, PeVL 17/2006 vp s. 3, PeVL 6/2014 vp s. 2).
Jokaisella on lähtökohtaisesti oikeus itse päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään edellyttäen, ettei hän loukkaa toisen oikeutta. Rikosoikeudellisella sääntelyllä ei sen vuoksi ole perusteltua tavoitella esimerkiksi siveellisyyden tai yhdenmukaisen sukupuolikäyttäytymisen ylläpitämistä tai aikaansaamista. On myös otettava huomioon, että seksuaalielämä voi eri ihmisillä olla hyvinkin erilaista. Ihmisten seksuaalinen käyttäytyminen on monen muotoista ja tavallisesti epämuodollista. Seksuaalirikoksia koskevilla säännöksillä ei ole tarkoitus asettaa rajoja tai muodollisia käyttäytymisvelvoitteita seksuaaliselle kanssakäymiselle, jonka osapuolet eivät loukkaa toistensa seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
Seksuaalisella itsemääräämisoikeudella ja henkilökohtaisella koskemattomuudella on sekä fyysinen että aineeton puoli. Siten fyysisen seksuaalisen koskemisen lisäksi näitä oikeuksia voidaan loukata myös muunlaisilla seksuaalisilla teoilla, esimerkiksi sanallisilla ilmaisuilla, viestien lähettämisellä taikka seksuaalisten kuvien ottamisella, näyttämisellä tai oikeudettomalla levittämisellä.
Luku jaettaisiin pääsääntöisesti erikseen aikuisiin ja lapsiin kohdistuvia rikoksia koskeviin säännöksiin. Tämän tarkoituksena on yhtäältä ottaa huomioon lapsiin kohdistuvien tekojen erityispiirteet ja moitittavuus sekä toisaalta selkiyttää säännösten soveltamisaloja. Luvussa noudatettaisiin edelleen seksuaalisen kanssakäymisen yleistä 16 vuoden suojaikärajaa. Alle 16-vuotiaisiin lapsiin kohdistuneisiin tekoihin sovellettaisiin siten pääsääntöisesti vain lapsiin kohdistuvia rikoksia koskevia säännöksiä erityissäännöksinä. Niissä määriteltäisiin seksuaaliset teot lähtökohtaisesti rangaistavaksi lapsen suhtautumisesta riippumatta. Alle 16-vuotiaisiin lapsiin kohdistuvien rikosten nimikkeet ja rangaistusasteikot olisivat myös nykyistä ankarampia.
Jos tekoon soveltuu lapsenraiskausta tai seksuaalista kajoamista lapseen koskeva säännös taikka näiden rikosten törkeää tekomuotoa koskeva säännös, siihen ei sovellettaisi erikseen raiskausta, seksuaalista kajoamista tai seksuaalista hyväksikäyttöä koskevia säännöksiä.
Teon kohteen ollessa 16–17-vuotias sovellettaisiin pääsääntöisesti yleisiä seksuaalirikossäännöksiä, joissa kuitenkin olisi tämän ikäisiä suojaavia erityisnormeja. Seksuaalista ahdistelua koskeva säännös soveltuisi lähtökohtaisesti kaiken ikäisiin kohdistuneisiin tekoihin, mutta lapsiin kohdistuvien tekojen osalta säännöksen soveltamisala olisi rajatumpi, koska teot olisivat usein arvioitava ankarammin seksuaalisena kajoamisena lapseen.
Luvun sääntely jättäisi nykytilaa vastaavasti tilaa ottaa 16 vuoden suojaikärajaa lähellä oleviin lapsiin kohdistuvien rikosten arvostelussa huomioon myös lapsen yksilöllinen kehitys ja teon olosuhteet erityisesti tapauksissa, joissa myös seksuaalisen teon toinen osapuoli on verrattain nuori. Samoin 16 vuoden suojaikärajaa ja kypsyydeltään toisiaan lähellä olevien nuorten keskinäiset teot olisivat edelleen rankaisemattomia, kun niillä ei loukata toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Tällaisia rankaisemattomia tekoja ei olisi myöskään olisi aihetta saattaa rikostutkinnan kohteeksi.
Keskeisistä seksuaalirikoksista olisi kustakin säädetty törkeät tekomuodot. Sääntelyssä otettaisiin nykyistä paremmin huomioon se, että myös sellaiset seksuaaliset teot, joissa ei ole sukupuoliyhteyttä, voivat olla huomattavan vakavia. Lisäksi sukupuoliyhteyden määritelmän laajentamisella eräät teot siirtyisivät ankarampien rangaistussäännösten perusteella tuomittaviksi.
Luvun rangaistussäännökset on tarkoitettu sukupuolineutraaleiksi. Ne soveltuisivat niin tekijän kuin kohteenkin sukupuolesta riippumatta. Säännökset koskisivat sekä eri että samaa sukupuolta olevien välistä sukupuoliyhteyttä tai seksuaalista tekoa. Ne soveltuisivat myös avio- tai avopuolisoon kohdistuvaan tai muussa ihmissuhteessa tapahtuviin tekoihin.
Ehdotetut säännökset panevat jatkossa osaltaan täytäntöön Suomea sitovia kansainvälisiä velvoitteita kuten direktiivin 2011/93 säännöksiä, Lanzaroten sopimuksen määräyksiä lapseen kohdistuvien seksuaalisten tekojen säätämisestä rangaistavaksi, Istanbulin sopimuksen määräyksiä seksuaalisten tekojen säätämisestä rangaistavaksi sekä YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksen määräyksiä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Säännökset ovat merkityksellisiä myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen, erityisesti sen 8 artiklan, kannalta. Säännöksiä tulisi tältä osin tulkita ottaen huomioon ihmisoikeusmyönteisen laintulkinnan periaate (PeVL 2/1990 vp s. 3) ja EU:n oikeuden tulkintavaikutus.
1 §. Raiskaus
Yleistä
Raiskaus tarkoittaisi sukupuoliyhteydessä olemista sellaisen henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. Säännöksessä tarkoitettu sukupuoliyhteys määriteltäisiin 23 §:n 1 momentissa. Raiskauksessa olisi edelleen kysymys vakavimmista aikuisiin kohdistuvista seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkauksista.
1 momentti
Pykälän 1 momentin nojalla sukupuoliyhteydessä oleminen sellaisen henkilön kanssa, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti, olisi rangaistava raiskauksena. Henkilön vapaaehtoisuus osallistua sukupuoliyhteyteen voi puuttua, vaikka häntä ei olisi siihen varsinaisesti pakotettu esimerkiksi väkivallalla tai uhkauksella. Henkilön osallistumista tiettyyn sukupuoliyhteyteen voidaan pitää vapaaehtoisena, kun hän on osallistunut siihen omasta valinnastaan, joka hänellä on ollut riittävä kyky ja vapaus tehdä (valinnanmahdollisuus). Henkilön vapaaehtoinen osallistuminen ei edellytä välttämättä sitä, että hän olisi tehnyt valintansa osallistua erityisesti harkiten. Vapaaehtoinen osallistuminen ei myöskään välttämättä edellytä, että henkilöllä olisi toista kohtaan seksuaalista kiinnostusta, koska henkilö voi olosuhteista riippuen vapaasti valita osallistua sukupuoliyhteyteen myös muista syistä, esimerkiksi tuottaakseen toiselle mielihyvää tai saadakseen jotain etua.
2 momentti
Pykälän 2 momentin 1-3 kohdissa lueteltaisiin kattavasti ne perusteet, joiden nojalla henkilön osallistumista sukupuoliyhteyteen ei olisi pidettävä vapaaehtoisena. Nämä koskevat vapaaehtoisuuden ilmaisun puuttumista, pakottamista sekä tilanteita, joissa henkilö ei ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Muissa tilanteissa raiskauksen tunnusmerkistö ei täyttyisi. Momentin 3 kohdan luettelo ei kuitenkaan olisi tyhjentävä.
Momentin 1 kohdan nojalla henkilön osallistumista sukupuoliyhteyteen ei olisi pidettävä vapaaehtoisena jo sillä perusteella, ettei hän ole millään tavalla ilmaissut osallistuvansa siihen vapaaehtoisesti. Tällaisesta ilmaisusta riippumattakin osallistumista ei olisi pidettävä vapaaehtoisena momentin 2-3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa.
Vapaaehtoisuutta ei lähtökohtaisesti poissulje vielä se, että henkilöä on suostuteltu tai hänen tahdonmuodostukseensa on jotenkin vaikutettu. Pykälän 2 momentin 2 ja 3 kohdassa määriteltäisiin sellaiset tilanteet, joissa ei olisi kysymys pelkästä suostuttelusta tai muusta rangaistavuuden ulkopuolelle jäävästä vaikuttamisesta toisen tahtoon. Näissä tapauksissa henkilöllä ei enää katsottaisi olevan riittävää valinnanmahdollisuutta, jotta osallistumista voisi pitää vapaaehtoisena. Arvioitaessa mainituissa tilanteissa tunnusmerkistön täyttymistä olisi huomiota syytä kiinnittää siihen, onko sukupuoliyhteyden kohteena olevalla henkilöllä ollut olosuhteet huomioon ottaen kohtuullinen mahdollisuus jättää siihen osallistumatta.
Pykälän 2 momentin 2 ja 3 kohdassa tarkoitettua muistuttavissa olosuhteissa henkilön valinnanmahdollisuus voi olla myös vähemmässä määrin rajoittunut niin, ettei tunnusmerkistö täyty. Esimerkiksi uhkaus voi olla niin vähäinen, ettei sitä voida pitää pakottavana tai sairaus tai vammaisuus sen luonteista, että henkilö voi yhä riittävästi muodostaa ja ilmaista tahtonsa. Henkilön valinnanmahdollisuuteen voivat vaikuttaa myös muunlaiset seikat, esimerkiksi sosiaalinen paine tai henkilön eri suuntaiset motiivit. Kun henkilö on ilmaissut osallistuvansa sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti, ei vapaaehtoisuutta poissulkisi tämän kaltaiset valinnanmahdollisuuteen vähemmän vaikuttaneet seikat eikä raiskauksen tunnusmerkistö vain niiden vuoksi täyttyisi. Erityisen haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä kuitenkin suojattaisiin seksuaaliselta hyväksikäytöltä ehdotetun 5 §:n nojalla eräissä sellaisissakin tapauksissa, joissa raiskauksen tunnusmerkistö ei täyttyisi.
Pykälän 2 momentin 1-3 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa toteutettuja raiskauksia koskisi sama rangaistusasteikko ja kussakin on kysymys vakavasta toisen henkilön seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ja koskemattomuuden loukkauksesta. Tarkoitus ei ole määritellä tekotyyppejä lähtökohtaisesti vakavuusjärjestykseen. Kussakin tapauksessa olisi otettava huomioon kyseisen teon tunnusmerkistöön liittyvät ominaispiirteet ja punnittava tekijän syyllisyyttä ja teon moitittavuutta lisääviä tai lieventäviä seikkoja teon ominaispiirteet huomioon ottaen.
1 kohta
Henkilön vapaaehtoisuudesta voidaan tietää vain sen perusteella, mitä hän on ilmaissut. Kohdan nojalla henkilön osallistumista sukupuoliyhteyteen ei olisi pidettävä vapaaehtoisena, jos hän ei ole sanallisesti, käytöksellään tai muulla tavalla ilmaissut osallistuvansa siihen vapaaehtoisesti. Sanamuodon on tarkoitus kattaa mitkä tahansa tavat, joilla ihminen voi viestiä vapaaehtoisuudestaan osallistua sukupuoliyhteyteen. Olennaista olisi siis se, onko vapaaehtoisuus ilmennyt ulkoisesti.
Kohdassa tarkoitetun ilmaisun, jonka puuttuessa sukupuoliyhteys olisi raiskaus, tulisi olla sellainen, jonka perusteella toisella osapuolella on aihetta pitää henkilön osallistumista vapaaehtoisena. Yleensä vapaaehtoista osallistumista sukupuoliyhteyteen koskeva ilmaisu on varsin selvä. Vapaaehtoisuutensa voi ilmaista esimerkiksi nimenomaisella sanallisella ilmaisulla tai aktiivisella osallistumisella sukupuoliyhteyteen ja sitä edeltävään seksuaaliseen kanssakäymiseen. Vastaavasti vapaaehtoisuuden puuttumista osoittavat esimerkiksi sanallinen kieltäytyminen tai torjuvat eleet. Tunnusmerkistön täyttyminen ei kuitenkaan edellyttäisi sitä, että toinen nimenomaisesti kieltäytyy sukupuoliyhteydestä taikka fyysisesti tai sanallisesti sitä vastustelee tai muuten puolustautuu.
Jos ilmaisu jää objektiivisesti arvioiden ja olosuhteet huomioon ottaen hyvin epäselväksi, ei sitä voisi pitää sellaisena kohdassa tarkoitettuna ilmaisuna, jota vapaaehtoinen osallistuminen edellyttää. Tunnusmerkistön täyttymistä arvioitaessa voi kuitenkin olla syytä ottaa huomioon, että seksuaalielämä voi eri ihmisillä olla hyvinkin erilaista ja tapoja viestiä tahdostaan osallistua tai olla osallistumatta sukupuoliyhteyteen on hyvin monenlaisia. Niin sanallisten kuin sanattomien ilmaisujen merkitykset voivat olla vahvasti tilannesidonnaisia. Henkilön ilmaisun merkityksen kannalta olennaisia voivat olla myös osapuolten suhde, henkilökohtaiset ominaisuudet ja muut olosuhteet. Esimerkiksi se, viittaako innoton tai epäröivä myöntyminen sukupuoliyhteyteen osallistumisen vapaaehtoisuuteen vai sen puuttumiseen, voi riippua olennaisesti tilanteesta ja siitä, onko henkilöltä puuttuneet riittävän vapaat lähtökohdat päättää osallistumisestaan.
Pelkästään lähentelyä ja sukupuoliyhteyttä koskevien kieltojen jälkeen tapahtuvasta fyysisen tai sanallisen vastustelun päättymisestä ei voida päätellä, että henkilö haluaa osallistua siihen. Myöskään se, että henkilö antaa toiselle kondomin tai käyttäytyy sukupuoliyhteyttä helpottavalla tavalla ei yksin osoita, että hän osallistuisi siihen vapaaehtoisesti, koska henkilö saattaa tehdä näin suojatakseen itseään esimerkiksi sukupuolitaudilta, sukupuoliyhteyden pitkittymiseltä tai raiskauksen aiheuttamalta kivulta.
Passiivisuutta, jossa henkilö ei ulkoisesti juurikaan reagoi toisen seksuaaliseen lähentelyyn, ei sellaisenaan voi pitää ilmaisuna osallistua sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti. Kysymys voi myös olla pelkotilasta tai muusta ehdotetussa 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetusta tilanteesta, jossa toinen ei voi muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Henkilön passiivisuutta toisen osapuolen edetessä sukupuoliyhteyteen ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa ole pidettävä vapaaehtoisuuden poissulkevana seikkana. Jotta 1 kohdan tunnusmerkistö ei täyttyisi, henkilön olisi tullut olla ennen sukupuoliyhteyden aloittamista jollain tavalla ilmaissut osallistuvansa siihen vapaaehtoisesti. Esimerkiksi yhden osapuolen edetessä yhdyntään toinen osapuoli voi olla passiivinen tai vähäeleinen, mutta osapuolten aikaisemman sanallisen tai sanattoman vuorovaikutuksen perusteella heillä voi olla yhteisymmärrys siitä, että sukupuoliyhteyden voi näin aloittaa. Pelkän aikaisemmassa tilanteessa esitetyn myönteisen tahdonilmaisun tai aikaisemman sukupuoliyhteyden osapuolten kesken ei kuitenkaan voi lähtökohtaisesti katsoa tarkoittavan vapaaehtoisuutta osallistua myöhempänä ajankohtana tapahtuvaan sukupuoliyhteyteen.
Se, että henkilö jälkeenpäin katuu vapaaehtoista osallistumistaan sukupuoliyhteyteen tai hänen suhtautumisensa siihen muuttuu kielteiseksi vasta sukupuoliyhteyden jälkeen, ei tekisi siitä raiskausta. Toisaalta teon jälkeen tapahtuvan käyttäytymisen merkitystä arvioitaessa olisi otettava huomioon, että uhrien toiminta raiskauksen jälkeen on hyvin vaihtelevaa. Raiskauksen uhri ei välttämättä heti osaa kuvata kokemustaan raiskaukseksi tai ymmärtää olleensa rikoksen kohde. Hän myös saattaa teon jälkeen vapaaehtoisesti jatkaa suhdettaan vastaajaan tai tehdä rikosilmoituksen vasta pitkän ajan kuluttua teosta. Tällaisten seikkojen ei voida yksinään katsoa osoittavan, ettei raiskauksen tunnusmerkistö ole täyttynyt.
Raiskaus olisi rangaistava vain tahallisena. Tahallisuuden täyttymisen arvioinnissa olisi olennaista, mitä toisen osapuolen vapaaehtoisuudesta tai sen puuttumisesta on ilmennyt, ja onko vastaaja tämän käsittänyt. Tapauksissa, joissa henkilö ei ollut mitenkään etukäteen ilmaissut halukkuuttaan osallistua sukupuoliyhteyteen tai hän on ilmaissut vastentahtoisuutensa torjuvin elein tai nimenomaisesti sanoin, ei vapaaehtoisuuden puuttumisesta tavallisesti voi jäädä toiselle osapuolelle epäselvyyttä. Arvioitaessa vastaajan tahallisuutta tilanteissa, joissa toisen ilmaisu ei ole ollut objektiivisesti arvioiden aivan selvä, voi olla syytä kiinnittää erityistä huomiota muihin seikkoihin.
Tekijän tahallisuutta ei poissulkisi pelkästään se, että hän ilmoittaa perustaneensa käsityksensä toisen vapaaehtoisesta osallistumisesta yleistyksiin, joita ei voida pitää perusteltuina. Paljastava vaatetus ei osoita toisen tahtovan sukupuoliyhteyttä. Myöskään esimerkiksi epäselvä flirttailu, viettelevä tanssiminen, suuteleminen tai riisuminen eivät yksinään osoita toisen tahtovan sukupuoliyhteyttä. Vaikka tällaiset seikat saattavat usein liittyä toimintaan, jolla viestitään halusta osallistua sukupuoliyhteyteen, olisi seikkojen merkitystä vapaaehtoisuuden ilmenemisen ja toisen osapuolen käsityksen kannalta arvioitava muiden olosuhteiden ja osapuolten muun toiminnan valossa. Tahallisuutta ei myöskään poissulje vain se, että tekijä olettaa vastustelun lopettaneen osapuolen muuttaneen mielensä ilman, että tahdon muuttumista on sanallisesti tai muutoin selkeästi ilmaistu (KKO 2013:96).
Seksuaalinen itsemääräämisoikeus jatkuu sukupuoliyhteyden aikanakin. Käytännössä sukupuoliyhteyden toteuttamistapaa ei tavallisesti sovita yksityiskohtaisesti etukäteen eikä raiskaussäännöksessä tarkoitettu vapaaehtoinen osallistuminen sukupuoliyhteyteen tällaista sopimista edellyttäisi. Selvää kuitenkin on, että seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kuuluu oikeus milloin tahansa kieltäytyä sukupuoliyhteyden jatkamisesta silloinkin, kun se on alkanut molemmin puolin vapaaehtoisesti. Seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaisi näin ollen myös se, että henkilö jatkaa sukupuoliyhteyttä toisen kiellosta huolimatta.
Samoin tilanteissa, joissa yksi osapuoli ilmaisee rajoja sukupuoliyhteyden toteuttamistavalle, voisi niiden noudattamatta jättäminen merkitä toisen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkausta. Sukupuoliyhteyden osapuoli saattaa esimerkiksi toiselta osapuolelta salaten jättää käyttämättä ehkäisyvälinettä, jonka käyttämistä toinen on edellyttänyt, tai aloittaa peräaukkoon kohdistuvan sukupuoliyhteyden henkilön kanssa, joka oli nimenomaisesti ilmaissut suostuvansa vain sukuelimeensä kohdistuvaan sukupuoliyhteyteen. Yhteisymmärryksessä aloitetun sukupuoliyhteyden aikana tehdyt tahalliset loukkaukset voivat olla asteeltaan ja luonteeltaan hyvin erilaisia ja sitä, minä rikoksina tällaiset teot ovat mahdollisesti rangaistavia, olisi arvioitava tapauskohtaisesti. Teko voisi täyttää raiskauksen tunnusmerkistön, jos sukupuoliyhteyden jatkuessa toiselta puuttuu vapaaehtoisuus osallistua minkäänlaiseen sukupuoliyhteyteen. Jos tekijä muulla tavalla olennaisesti loukkaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta, voisi teko täyttää seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistön. Jos tekijä vahingoittaa tai vaarantaa toisen terveyttä, voisi teko olla joissain tapauksissa rangaistava myös rikoslain 21 luvussa säädettynä rikoksena.
2 kohta
Momentin 2 kohdan nojalla henkilön osallistumista sukupuoliyhteyteen ei olisi pidettävä vapaaehtoisena, kun hänet on pakotettu siihen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkauksella. Kohdan tunnusmerkistön täyttyessä vapaaehtoisuus puuttuisi siis siitä riippumatta, ilmaisiko pakotettu näennäisesti osallistuvansa sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti.
Väkivallan käyttö
Henkilön osallistumista sukupuoliyhteyteen ei voisi pitää vapaaehtoisena, jos hänet on pakotettu sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa. Väkivallan alimman vakavuusasteen rajaa ei ole tarkoitus muuttaa nykyisestä. Arvioitaessa sitä, onko toinen pakotettu väkivallalla sukupuoliyhteyteen, on syytä kiinnittää huomiota paitsi siihen, kuinka voimakasta väkivaltaa käytetään, myös teko-olosuhteisiin kokonaisuudessaan. Väkivallaksi voidaan katsoa lieväkin voimankäyttö, kuten toisen kiinni- ja aloillaan pitäminen samoin kuin toisen työntäminen, kaataminen, vetäminen tai päällä istuminen. Myös vaatteiden riisuminen toisen tahdon vastaisesti voi olla säännöksessä tarkoitettua väkivaltaa. Perusmuotoiseen raiskaukseen lukeutuvana väkivaltana pidettäisiin muuta kuin vakavaa raiskauksen toteuttamisessa käytettyä väkivaltaa kuten kiinnipitämistä, kaatamista, kämmenellä tai nyrkillä lyömistä, potkimista tai raahaamista. Tätä vakavamman väkivallan käyttöä pidettäisiin ehdotetussa törkeän raiskauksen tunnusmerkistössä tarkoitettuna vakavana väkivaltana. Tunnusmerkistön täyttyminen ei edellyttäisi toiselta erityisiä toimia teon estämiseksi.
Tunnusmerkistö koskisi tapauksia, joissa sukupuoliyhteyden voidaan katsoa toteutuneen väkivallan käytön vuoksi, mutta edellytys ei olisi, että toisen saaminen sukupuoliyhteyteen oli tekijän käyttämän väkivallan tarkoitus. Mahdollinen tilanteeseen liittyvä väkivalta, joka ei ollut sukupuoliyhteyteen pakottava, ei välttämättä poissulkisi sitä, että henkilön osallistumista voidaan pitää vapaaehtoisena. Tällaisessakin tilanteessa saattaisi kuitenkin tulla joskus arvioitavaksi, onko käsillä ollut muu 2 momentissa tarkoitettu olosuhde, esimerkiksi pelkotila.
Rangaistavuus ei edellyttäisi sitä, että väkivallan kohteena on se henkilö, joka on sukupuoliyhteyden kohteena. Myös toiseen henkilöön kohdistettu väkivalta tulisi kysymykseen, jos tekijä saa sillä toisen sukupuoliyhteyteen. Tunnusmerkistö koskisi tältä osin vain henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa. Jos kysymyksessä on esineeseen (mukaan lukien eläimeen) kohdistuva väkivaltainen teko, saattaisi momentin 2 kohdan loppuosan nojalla tulla arvioitavaksi se, käsittikö teko pakottavan uhkauksen tai 3 kohdan nojalla se, saiko teko sukupuoliyhteyden kohteen pelkotilaan.
Tekijän aiempi sukupuoliyhteyden kohteeseen kohdistama väkivalta ei välttämättä poissulje sitä, että teon kohde osallistuisi myöhemmin sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti. Sukupuoliyhteyteen osallistumista ja väkivallan käyttöä on siten arvioitava kokonaisuutena myös muut olosuhteet huomioon ottaen. Aiemmin käytetty väkivalta voidaan ottaa huomioon myös arvioitaessa 3 kohdan nojalla, oliko teon kohteella mahdollisuutta muodostaa tai ilmaista tahtoaan pelkotilan tai muussa kohdassa tarkoitetun syyn vuoksi.
Kohdassa tarkoitetulla väkivallalla ei tarkoitettaisi sellaista sukupuoliyhteyteen liittyvää väkivaltaa, esimerkiksi sadomasokismia, johon osapuolet ovat etukäteen pätevästi suostuneet.
Silloin kun raiskauksessa käytetään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa, täyttyy usein myös pahoinpitelyn tunnusmerkistö. Jos pahoinpitely liittyy yksinomaan raiskauksen tekemiseen, tekijä olisi tuomittava ainoastaan raiskauksesta. Jos tekijä raiskauksen yhteydessä syyllistyy myös muuhun kuin raiskauksen tekemiseksi käytettyyn pahoinpitelyyn, voidaan raiskaussäännöksen lisäksi soveltaa pahoinpitelysäännöstä. Törkeän raiskauksen ja törkeän pahoinpitelyn kysymyksessä ollessa näitä rikoksia koskevia säännöksiä sovellettaisiin vastaavalla tavalla. Raiskauksen tekijä voi syyllistyä myös pakottamiseen, mutta jälkimmäinen säännös väistyy ankaruusvertailun perusteella.
Uhkauksella pakottaminen
Momentin 2 kohdan loppuosan nojalla henkilön osallistumista sukupuoliyhteyteen ei voisi pitää vapaaehtoisena, jos hänet on pakotettu siihen uhkauksella. Kysymykseen tulisi sekä väkivallalla uhkaaminen että muu vakava uhkaus, jolla toinen pakotetaan sukupuoliyhteyteen. Uhan ei edellytetä olevan välitön, vaan myös uhkaus tehdä väkivaltaa tai muu vakava teko vastaisuudessa sisältyisi tunnusmerkistöön. Tunnusmerkistön täyttyminen ei edellyttäisi, että uhan kohteena on se henkilö, johon pakottaminen kohdistuu. Sana ”pakottaa” tarkoittaa, että käytetyn uhan on oltava asteeltaan ja olosuhteet huomioon ottaen sellaista, että se riittää murtamaan toisen tahdon siten, että tämä tekee kuten pakottaja haluaa. Muu kuin pakottava uhkaus ei sellaisenaan poissulkisi sitä, että henkilö osallistuu sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti.
Väkivallan vakavuusasteelle ei uhkaamisenkaan osalta ehdoteta asetettavaksi nimenomaisia vähimmäisvaatimuksia. Väkivallan uhan pakottavuutta arvioitaessa on syytä kiinnittää huomiota paitsi siihen, kuinka vakavalla väkivallalla uhataan, myös teko-olosuhteisiin kokonaisuudessaan. Joissakin tapauksissa melko vähäiselläkin väkivallalla uhkaaminen voi riittää tahdon murtamiseen. Toisaalta taas tämän tunnusmerkistötekijän täyttymiseksi pakottamisen uhkaamalla myöhemmin tehtävällä väkivallalla voidaan katsoa edellyttävän melko vakavan väkivallan uhkaa, jota uhatun olosuhteista johtuen on vaikea torjua. Tekijä voi esimerkiksi uhata tehdä myöhemmin väkivaltaa kohteena olevan henkilön lapselle tai itselleen, jollei uhattu alistu sukupuoliyhteyteen.
Tunnusmerkistö koskisi myös muulla uhkauksella pakottamista. Mitä tahansa uhkausta, esimerkiksi uhkaamista vähäisellä edun menettämisellä, ei pidettäisi pakottavana eikä pelkästään sellainen poissulkisi osallistumisen vapaaehtoisuutta. Vaikka uhkausta ei olekaan määritelty, on selvää, että uhkauksen täytyy olla luonteeltaan sellainen, että se saa kohteena olevan henkilön taipumaan uhkaukseen. Vastaavasti raiskauksen yrityksessä uhkauksen on oltava sellainen, että se on omiaan saamaan sen kohteena olevan henkilön taipumaan. Uhkaus voi olla pakottava, jos se kohdistuu elämän perusedellytyksiin kuten toimeentuloon, asumiseen, terveyteen tai muihin keskeisiin tarpeisiin. Pakottavaksi uhkaukseksi voitaisiin yleensä katsoa esimerkiksi uhkaaminen työpaikan menettämisellä, asunnon menettämisellä tai yösijan menettämisellä tilanteessa, jossa uhkauksen kohteen on vaikeaa saada muuta yösijaa. Uhkauksen pakottavuutta arvioitaessa olisi syytä ottaa huomioon myös olosuhteet uhkauksen kohdetta laajemmin ja arvioitava uhkauksen merkitys asianomistajan valinnanmahdollisuuden kannalta. Joissakin elämäntilanteissa juuri sukupuolisuhteen jatkaminen voi olla tyypillinen riidanaihe eikä siihen liittyvät mielipiteenilmaisut merkitse välttämättä toisen pakottavaa uhkaamista.
Uhkauksessa voisi olla kysymys uhkaamisesta rikoksella. Esimerkiksi uhkausta levittää kohteena olevasta henkilöstä otettu seksuaalinen kuva voisi usein pitää pakottavana. Uhkauksen ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla oikeudenvastainen. Rangaistavaa on toisen pakottaminen sukupuoliyhteyteen esimerkiksi uhkaamalla paljastaa tämän tekemä rikos tai muu hänelle haitallinen tieto jollekin kolmannelle henkilölle, esimerkiksi uhatun puolisolle tai työnantajalle. Tällainenkin uhkaus voi kohdistua myös muuhun henkilöön kuin siihen, johon pyritään vaikuttamaan.
Uhkauksen pakottavuuden edellytys ei aina ole se, että toinen pitää uhkauksen toteuttamista todennäköisempänä kuin sen toteuttamatta jättämistä. Uhkaus voi olla pakottava jo silloin, kun seurauksena oleva vahinko on vakava ja tekijä esittää uhkauksen niin, että toinen pitää sen toteuttamista varteenotettava mahdollisuutena, jos hän ei alistu sukupuoliyhteyteen. Tahallisuuteen kuuluu, että tekijä käsittää uhatun uskovan uhkauksen mahdolliseen toteuttamiseen ja taipuvan sen vuoksi sukupuoliyhteyteen.
3 kohta
Momentin 3 kohdan nojalla osallistumista sukupuoliyhteyteen ei olisi pidettävä vapaaehtoisena, kun sukupuoliyhteyden kohteena oleva henkilö ei voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Vaikka henkilö tällaisessa tilanteessa ilmaisisi näennäisesti osallistuvansa sukupuoliyhteyteen vapaaehtoisesti, ei osallistumista olisi pidettävä vapaaehtoisena. Tunnusmerkistön täyttymisen kannalta ei olisi merkitystä sillä, mistä säännöksessä mainittu henkilöä koskeva tila tai tilanne on aiheutunut tai kuka sen on aiheuttanut.
Tiedottomuudella tarkoitettaisiin tilaa, jossa henkilö on tajuton tai muuten täysin tiedoton ympäristöstään, eikä hänellä ole siten mahdollisuutta muodostaa tai ilmaista tahtoaan sukupuoliyhteyteen osallistumisesta. Tiedottomuus voi johtua esimerkiksi nukkumisesta, unilääkkeistä, alkoholista, muista huumaavista aineista, koomasta, pyörtymisestä tai sairaudesta. Nukkuva henkilö on tiedoton, vaikka hän ei ole alkoholin tai muiden huumaavien aineiden vaikutuksen alainen. Myös nukahtamis- tai heräämisvaiheessa tai hypnoosissa olevan henkilön tajunnantila voi olla siinä määrin heikentynyt, ettei hän voi muodostaa tai ilmaista tahtoaan.
Voimakkaan päihtymistilan tai sairauden johdosta henkilö ei aina ole tiedoton, mutta tila on voinut heikentää niin paljon hänen tiedollisia tai motorisia kykyjään, ettei hän voi muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Henkilö saattaa tässä tilassa olla esimerkiksi kykenemätön reagoimaan toisen lähentelyyn. Pelkkää alkoholin tai muun päihdyttävän aineen vaikutuksesta johtuvaa estojen löystymistä ei voida pitää tällaisena tilana.
Vammaisuus tai sairaus voi olla sen laatuista, että se sulkee pois henkilön mahdollisuuden muodostaa tai ilmaista sukupuoliyhteyttä koskevan tahtonsa. Tarkoituksena ei ole säätää rangaistavaksi tämän laatuisestikaan sairaiden tai vammaisten sellaisia seksuaalisuhteita, joissa ei loukata kummankaan osapuolen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Edellytyksenä on kuitenkin se, että tällaisen henkilön tahto osallistua sukupuoliyhteyteen on voitu todeta.
Pelkotilalla tarkoitetaan ensinnäkin sellaista pelon aiheuttamaa tilaa, joka lamauttaa henkilön tahdonilmaisukyvyn. Lisäksi pelkotilalla tarkoitetaan tilanteita, joissa henkilö pitää vastentahtoisuuden ilmaisemista liian vaarallisena. Pelkotilan syntymiseen voivat vaikuttaa muun muassa tilanteen olosuhteet, osapuolten välinen suhde ja henkilökohtaiset ominaisuudet. Nämä olisi syytä ottaa huomioon arvioitaessa pelkotilan ilmenemistä ulkoisesti ja tekijän tahallisuutta. Pelkotila voi syntyä esimerkiksi tilanteessa, jossa toinen käyttäytyy aggressiivisesti tai uhkaavasti tai teon kohde kokee muusta syystä tilanteen vaaralliseksi, vaikka nimenomaista uhkausta ei esitetäkään. Tekijä saattaa esimerkiksi painostaa tai käskeä toisen henkilön uhkaavalla äänenpainolla suostumaan sukupuoliyhteyteen, jota tämä ei halua.
Pelkotilan ei tarvitse syntyä toisen osapuolen käyttäytymisestä, vaan se voi syntyä myös esimerkiksi teko-olosuhteista. Pelkotila voi syntyä myös parisuhteessa tai muussa suhteessa tapahtuneen aikaisemman fyysisen tai henkisen väkivallan seurauksena. Rikoksen syyksiluettavuus edellyttäisi tekijän tahallisuuden ulottumista siihen, että toinen myöntyy sukupuoliyhteyteen pelkotilansa takia. Sukupuoliyhteyteen pyrkivä henkilö voi käsittää esimerkiksi toisen osapuolen käytöksestä ja muista olosuhteista, että tämä ilmaisee suostuvansa sukupuoliyhteyteen, koska pelkää vastustamisen johtavan vakavampaan loukkaukseen, esimerkiksi itsensä tai läheisensä pahoinpitelyyn tai sukupuoliyhteyden pitkittymiseen.
Koska säännöksessä edellytettäisiin, ettei henkilö ole voinut pelkotilansa vuoksi muodostaa tai ilmaista tahtoaan, ei siinä tarkoitettu pelkotila olisi yleensä kysymyksessä, jos henkilö osoittaa osallistuvansa vapaaehtoisesti sukupuoliyhteyteen välttääkseen vain jonkin vähäisemmän kielteisen seurauksen, esimerkiksi kiusallisen tilanteen, toisen murjottamisen tai sanaharkan. Tällaisessa tapauksessa kysymys voi olla sukupuoliyhteyteen osallistuvan omasta valinnasta.
Raiskauksena rangaistavaa olisi myös sukupuoliyhteys henkilön kanssa, joka ei ole tilanteen äkillisyyden voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Tunnusmerkistön voisi täyttää sukupuoliyhteyden nopea aloittaminen tilanteessa, jossa osapuolten välillä ei ollut tapahtunut sukupuoliyhteyden aloittamiseen liittyvää sanallista tai sanatonta viestintää, eikä toinen sen vuoksi ole voinut muodostaa tai ilmaista sitä koskevaa tahtoansa. Esimerkiksi väkijoukossa tai hieronnan, saunomisen tai uimisen yhteydessä odottamaton ja äkillinen tunkeutuminen toisen sukuelimeen tai muu sukupuoliyhteyden muoto täyttäisi tunnusmerkistön. Tällainen teko olisi vapaaehtoisuuden ilmaisun puuttumisen vuoksi rangaistava jo momentin 1 kohdan nojalla, mutta siitä säädettäisiin selvyyden vuoksi nimenomaisesti 3 kohdassa.
Kohta kattaisi myös tilanteet, joissa henkilö on toiseen nähden erityisessä valta-asemassa ja hän käyttää tällaista valta-asemaansa vakavasti väärin siten, ettei sukupuoliyhteyden kohde voi muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Valta-asemassa oleva voi olla sukupuoliyhteyden osapuoli tai kolmas henkilö. Säännöksessä tarkoitettu valta-asema kattaisi tilanteet, joissa yhdellä osapuolella on toiseen nähden henkinen yliote taikka valta vaikuttaa tämän etuun tai asemaan. Valta-aseman perustetta ei ole säännöksessä rajattu ja kysymykseen tulisivat muutkin kuin muodolliset valta-asemat. Säännöksessä tarkoitetun valta-aseman tulisi kuitenkin olla merkitykseltään erityisen suuri. Kysymykseen tulevat erilaiset työsuhteisiin, taloudellisiin valtasuhteisiin, valmennussuhteeseen, uskonnolliseen tai henkiseen auktoriteettiin ja muuhun henkiseen valta-asemaan sekä käytännön avun tarpeeseen perustuvat valtasuhteet. Valtasuhteen merkittävyyttä harkittaessa on syytä arvioida suhteen merkitystä elämän perusedellytysten kuten toimeentulon, työsuhteen, asumisen, terveyden, hengellisten tai muiden keskeisten tarpeiden tai perusvapauksien kannalta. Jatkuvaa fyysistä tai psyykkistä hoitoa vaativa henkilö voi olla erityisen alisteisessa asemassa hoitajaansa. Lyhytaikaisenkin valtasuhteen, esimerkiksi lääkärintarkastuksen, väärinkäyttäminen seksuaalisiin tarkoituksiin kuuluisi säännöksen soveltamisalaan, jos teon kohde on sen aikana erityisen alisteisessa asemassa.
Tällaisen valta-aseman pelkkä olemassaolo sukupuoliyhteyden osapuolten välillä ei vielä riittäisi tunnusmerkistön täyttymiseen. Valtasuhteessakin olevien henkilöiden välinen sukupuoliyhteys voi perustua molemminpuoliseen vapaaehtoisuuteen. Säännöksen soveltuminen edellyttäisi tämän vuoksi myös, että valta-asemaa käytetään väärin. Säännöksessä tarkoitettu valta-aseman väärinkäyttäminen koskisi vain sellaista toimintaa, jonka seurauksena toinen ei voi muodostaa tai ilmaista tahtoaan sukupuoliyhteyteen osallistumisesta. Kysymys olisi näin ollen aseman vakavasta väärinkäytöstä. Tapauksissa, joissa valta-aseman väärinkäytön vuoksi toisen osapuolen mahdollisuus muodostaa tai ilmaista tahtoaan on heikentynyt tätä vähemmin, sukupuoliyhteys voisi tulla arvioitavaksi seksuaalisena hyväksikäyttönä 5 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla.
Väärinkäyttämisellä tarkoitetaan puuttumista valtasuhteen perusteena olevaan seikkaan. Esimerkiksi työsuhteessa tämä voi tarkoittaa puuttumista alaisen työsuhteen jatkuvuuteen tai sen johonkin merkittävään etuun. Uskonnollisessa yhteisössä valta-asemassa oleva voi päättää esimerkiksi yhteisöön kuulumisesta. Väärinkäyttäminen ei välttämättä edellyttäisi nimenomaista uhkausta tai viittaamista valtasuhteen perusteena olevaan seikkaan. Myös muiden olosuhteiden nojalla voi olla selvää, että päätöksellä sukupuoliyhteyteen osallistumisesta on keskeinen merkitys tällaisen seikan kannalta. Henkisessä valtasuhteessa, esimerkiksi psyykkisessä hoitosuhteessa, tekijä saattaa jo henkisellä yliotteellaan voida vaikuttaa olennaisesti hoidettavan tahdonmuodostamiskykyyn. Kun kysymys on aineellista etua koskevasta määräysvallasta, huomioon voi olla syytä ottaa olosuhteet pelkkää edun aineellista merkitystä laajemmin. Erityisesti pidempiaikaisissa valtasuhteissa, kuten työsuhteessa, valta-aseman väärinkäyttö voi vaikuttaa jotain yksittäistä etua vakavammin heikomman osapuolen valinnanmahdollisuuteen.
Kohdan tunnusmerkistö kattaisi myös teot, joissa toinen ei voi muodostaa tai ilmaista tahtoaan jonkin kohdassa nimenomaisesti mainittuihin seikkoihin rinnastettavan syyn vuoksi. Tällaisia syitä voisivat olla esimerkiksi säännöksessä mainittuja seikkoja lähellä olevat olosuhteet. Joissain tapauksissa esimerkiksi henkilön poikkeuksellinen henkinen tai fyysinen uupumus tai häneen kohdistunut erityisen voimakas painostus voisi merkitä tunnusmerkistössä tarkoitettua olosuhdetta. Tällaisissa tilanteissa henkilö ei välttämättä ole säännöksessä tarkoitetussa pelkotilassa, heikentyneessä tajunnantilassa tai muussa säännöksessä nimenomaisesti mainitussa tilanteessa. Tällaiset muut heikkoudentilat voivat johtua esimerkiksi parisuhteessa pitkään jatkuneesta henkisestä tai fyysisestä väkivallasta, mutta ne voivat syntyä myös lyhyemmällä aikavälillä tai yhdessä tilanteessakin. Soveltamiskynnyksen kannalta olennainen edellytys olisi muiden rinnastettavien syidenkin osalta, että teon kohde ei voi tällaisen syyn vuoksi muodostaa tai ilmaista tahtoaan. Tämä poissulkisi raiskauksen tunnusmerkistöstä esimerkiksi sukupuolielämään liittyviin vähäisempien riitoihin tai vähäisempään taivutteluun liittyviä tilanteita, joissa molemmilla osapuolilla on jäljellä mahdollisuus tehdä valintansa sukupuoliyhteyteen osallistumisesta.
Arvioitaessa kohdassa mainittujen seikkojen vaikutusta siihen, voiko henkilö muodostaa tai ilmaista tahtonsa, tulisi tilanteen mukaan ottaa huomioon myös tällaisten seikkojen mahdollisen yhtäaikaisuuden vaikutus. Tunnusmerkistö voisi täyttyä esimerkiksi tilanteessa, jossa vähemmän kuin voimakkaasti päihtynyt on sairautensa tai vammaisuutensa vuoksi tilassa, jossa hän ei voi muodostaa tai ilmaista tahtoaan, vaikka hänellä muuten tämä mahdollisuus olisikin.
Nykyisestä raiskaussäännöksestä poiketen kohdan tunnusmerkistössä ei enää nimenomaisesti mainittaisi edellytystä, että tekijä hyväksikäyttää toisen säännöksessä tarkoitettua heikompaa asemaa. Tunnusmerkistö täyttyisikin yleensä jo sillä, että henkilö on tahallisuusedellytyksen täyttävällä tavalla käsittänyt 3 kohdassa tarkoitetun olosuhteen ja on tästä huolimatta toisen kanssa sukupuoliyhteydessä. Sen sijaan tunnusmerkistö ei täyttyisi, jos kohdassa tarkoitetussa tilassa tai tilanteessa, esimerkiksi nukkumassa tai ilmaisukykyyn vaikuttavassa pitkäaikaisessa sairaudentilassa, oleva henkilö oli aikaisemmassa tilanteessa pätevästi muodostanut ja ilmaissut tahtonsa osallistua myöhempään sukupuoliyhteyteen. Tällaisessa tapauksessa ei voitaisi katsoa, ettei henkilö ole voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan.
Raiskaukseen osallistuneen tai muuten myötävaikuttaneen henkilön tekoon soveltuisivat yleiset rikoslain 5 luvun säännökset. Vaikka ehdotettava raiskaussäännös edellyttäisi sanamuotonsa mukaan sukupuoliyhteydessä olemista, voitaisiin rikoslain 5 luvun 3 tai 4 §:n nojalla raiskauksesta tuomita tekijänä edelleen myös henkilö, joka ei itse ole ollut sukupuoliyhteydessä asianomistajan kanssa (HE 44/2002 vp s. 152-154, KKO 1964 II 44 ja KKO 2001:62). Esimerkiksi asianomistajan kiinnipitäminen kolmannen henkilön häntä raiskatessa tai muu keskeinen myötävaikuttaminen sellaisen sukupuoliyhteyden aikaansaamiseksi kolmannen kanssa, johon asianomistaja ei osallistu vapaaehtoisesti, voisi olosuhteista riippuen tulla arvioitavaksi rikoskumppanuutena tai välillisenä tekemisenä.
3 momentti
Myös raiskauksen yritys olisi rangaistava.
2 §. Törkeä raiskaus
1 momentti. Raiskauksen ankaroittamisperusteet liittyisivät vakavaan väkivaltaan, uhrille aiheutettavaan seuraukseen tai kärsimykseen, rikoksentekijöiden määrään, rikoksen tekotapaan ja uhrin nuoreen ikään. Säännöksen soveltaminen edellyttäisi lisäksi, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Ankaroittamisperusteisiin lisättäisiin vakavan henkilöön kohdistuvan väkivallan käyttäminen. Muilta osin ankaroittamisperusteet vastaisivat asiallisesti nykyisiä (HE 6/1997 vp, HE 216/2013 vp), mutta niiden soveltamisaloihin vaikuttaisivat perusmuotoiseen raiskaussäännökseen tehtävät muutokset.
Momentin 1 kohdan nojalla vakavan henkilöön kohdistuvan väkivallan käyttäminen olisi raiskauksen uusi ankaroittamisperuste. Tarkoitus on näin laajentaa törkeän raiskauksen soveltamisalaa sellaisiin voimakkaampaa väkivaltaa käsittäviin raiskauksiin, joissa väkivallan aste ei aivan vastaa törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistössä tarkoitettua, ja jotka eivät täytä muitakaan säännöksessä olevia ankaroittamisperusteita.
Raiskaussäännöksen soveltamisalasta säädettäessä ei ole tarkoitus puuttua pahoinpitelysäännösten soveltamisalaan. Raiskaussäännöksissä tarkoitetun väkivallan asteen arvioinnissa voidaan tästä huolimatta edelleen turvautua pahoinpitelyrikoksissa vakiintuneeseen tulkintaan väkivallan vakavuudesta. Perusmuotoiseen raiskaukseen lukeutuva 1 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettu väkivalta, jolla toinen pakotetaan sukupuoliyhteyteen, koskisi jatkossa lähtökohtaisesti vain vähäistä ja tätä jonkin verran voimakkaampaa raiskauksen toteuttamisessa käytettyä väkivaltaa kuten kiinnipitämistä, kaatamista, kämmenellä tai nyrkillä lyömistä, potkimista tai raahaamista. Törkeän raiskauksen tunnusmerkistössä vakavalla väkivallalla tarkoitettaisiin tätä vakavampaa väkivaltaa, jonka ei kuitenkaan edellytettäisi voimakkuudeltaan täyttävän törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistössä tarkoitettua väkivaltaa. Ankaroittamisperusteen voisi täyttää esimerkiksi raiskauksen yhteydessä erityisen voimakas tai useasti toistuva nyrkillä lyöminen tai potkaiseminen päähän, erityisen voimakas tai useasti toistuva lyöminen tylpällä esineellä, veitsellä viiltäminen, hengittämistä salpaava kuristaminen, erityisen voimakas tönäisy seinää tai muuta kovaa pintaa vasten tai erityisen kivulias raajojen vääntäminen.
Säännöksessä tarkoitetun vakavan väkivallan edellytyksenä ei välttämättä olisi vaikean ruumiinvamman, vakavan sairauden tai hengenvaarallisen tilan aiheuttaminen. Jos vakavaa väkivaltaa käsittänyttä raiskausta ei ole pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä, arvioitaisiin teko perusmuotoisena raiskauksena. Jos väkivalta ei liity välittömästi raiskauksen tekemiseen, arvioitaisiin teko erikseen rikoslain 21 luvun säännösten nojalla kuten nykyisinkin.
Vakavalla väkivallalla uhkaaminen siirrettäisiin 1 kohtaan. Tekotapa mainitaan nykyisin säännöksen 5 kohdassa ja siinä mainitaan erikseen ampuma- tai teräaseen tai muun hengenvaarallisen välineen käyttö. Tarkoitus on tältä osin sääntelyä asiallisesti muuttamatta siirtää väkivaltaisia tekoja koskevat ankaroittamisperusteet 1 kohtaan. Siten myös ampuma- tai teräaseen tai muun hengenvaarallisen välineen käyttö olisi edelleen ankaroittamisperuste, joka asiallisesti sisältyisi vakavan väkivallan käyttämistä, sellaisella uhkaamista tai vaikean ruumiinvamman, vakavan sairauden tai hengenvaarallisen tilan aiheuttamista koskeviin tekotapoihin. Kuten nykyisin, vakavalla väkivallalla uhkaaminen ei edellyttäisi aseeseen rinnastettavan hengenvaarallisen välineen käyttöä (HE 6/1997 vp s. 174).
Muilta osin momentin 1 kohta olisi vastaava kuin törkeässä pahoinpitelyssä. Vaikka vakavan väkivallan edellytys ei täyttyisi, olisi raiskaus mahdollista arvioida törkeäksi, jos teolla aiheutetaan tahallisesti toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila. Kysymyksessä on vakavan seurauksen aiheuttaminen raiskauksella, joten tekijän tahallisuuden tulisi ulottua myös tällaisen seurauksen aiheuttamiseen. Se, että teko tehdään vaarallisella tavalla, ei ole tässä kohdassa riittävä peruste. Kohdan soveltamisessa voitaisiin nojautua törkeän pahoinpitelyn vastaavan ankaroittamisperusteen tulkinnassa syntyneeseen oikeuskäytäntöön.
Toisena ankaroittamisperusteena olisi momentin 2 kohdassa se, että rikoksen tekee useampi kuin yksi henkilöä. Kahden tai useamman henkilön raiskaamaksi joutuminen aiheuttaa tyypillisesti erityistä kärsimystä.
Momentin 3 kohdan ankaroittamisperusteena olisi se, että raiskauksessa aiheutetaan erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä. Raiskaus voidaan tehdä vakavaa väkivaltaa käyttämättä tai vakavaa fyysistä seurausta aiheuttamatta tavalla, johon liittyy erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä. Erityistä henkistä kärsimystä voi aiheutua myös poikkeuksellisen pelottavasta tekoympäristöstä tai -tavasta tai siitä, että tekoa joutuu seuraamaan tekijälle läheisiä ihmisiä, vaikka he eivät olisi tekoon osallisia. Raiskaus voi myös aiheuttaa erityistä kipua, vaikka siinä ei käytettäisikään 1 kohdassa tarkoitettua vakavaa väkivaltaa tai sillä ei aiheutettaisi 1 kohdassa tarkoitettua seurausta. Myös tällaiset raiskaukset on syytä arvostella tavallista ankarammin.
Momentin 4 kohtana mainittaisiin erityisen raaka, julma tai nöyryyttävä tekotapa. Näistä kaksi ensiksi mainittua vastaa törkeän pahoinpitelyn toista ankaroittamisperustetta. Raakuudella ja julmuudella voidaan nähdä vivahde-ero. Raakuudessa painopiste on väkivallan fyysisessä karkeudessa. Julmuus taas voi ilmetä esimerkiksi puolustuskyvyttömään kohdistuvana väkivaltana. Erityisen nöyryyttävällä tavalla tehdystä raiskauksesta voi olla kysymys esimerkiksi silloin, kun raiskaus tapahtuu muiden ihmisten nähden tai kun raiskauksen kohdetta nöyryytetään muulla tavoin.
Momentin 5 kohta koskisi tilanteita, joissa raiskauksen kohteena on kahdeksaatoista vuotta nuorempi lapsi. Kun 16 vuotta nuorempiin ja tietyissä tilanteissa 18 vuotta nuorempiin lapsiin kohdistuvat teot olisivat erikseen rangaistavia 12 ja 13 §:n nojalla, 2 §:n 5 kohta soveltuisi lähtökohtaisesti vain lapsen ollessa jo 16 vuotta täyttänyt.
Useampi ankaroittamisperuste voi toteutua yhtäaikaisesti saman teon yhteydessä. Ankaroittamisperusteiden määrittelemiseen melko laajasti on pyritty, jottei vakavia raiskauksia jäisi säännöksen ulkopuolelle. Useamman ankaroittamisperusteen toteutumisen edellyttämä rangaistuksen ankaroituminen on arvioitava ehdotetun laajan rangaistusasteikon mahdollistamissa rajoissa.
Teon täyttäessä sekä törkeän raiskauksen että pahoinpitelyn tai törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistön sovellettaisiin vain törkeää raiskausta koskevaa säännöstä, jos väkivalta on liittynyt välittömästi raiskaukseen. Jos taas väkivaltaa on käytetty pitempään kuin välittömästi raiskauksen tekemiseen tai se on ollut vakavampaa kuin välittömästi raiskaukseen liittynyt väkivalta, saattaa kysymykseen lisäksi tulla myös pahoinpitelyä koskevien säännösten soveltaminen.
2 momentti
Myös törkeän raiskauksen yritys olisi rangaistava.
3 §. Seksuaalinen kajoaminen
Yleistä
Säännös vastaisi muuten ehdotettua raiskausta koskevaa säännöstä, mutta se koskisi muita seksuaalisia tekoja kuin sukupuoliyhteyttä. Tunnusmerkistössä olisi siten olennaista se, ettei teon kohde osallistu seksuaaliseen tekoon vapaaehtoisesti. Säännöksessä määriteltäisiin raiskaussäännöstä vastaavasti ne tilanteet, joissa osallistumista seksuaaliseen tekoon ei ole pidettävä vapaaehtoisena. Säännös korvaisi erityisesti nykyisen seksuaaliseen tekoon pakottamista koskevan säännöksen.
1 momentti
Pykälän 1 momentin nojalla seksuaalisena kajoamisena rangaistavaa olisi seksuaalisen teon tekeminen koskettelemalla tai muulla tavoin sellaiselle henkilölle, joka ei osallistu siihen vapaaehtoisesti. Rangaistavaa olisi myös tällaisen henkilön saaminen ryhtymään sellaiseen tekoon. Tunnusmerkistö edellyttäisi, että seksuaalinen teko loukkaa sen kohteena olevan henkilön seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti. Säännöksessä tarkoitettu vapaaehtoisuuden puuttuminen arvioitaisiin tässä vastaavalla tavalla kuin 1 §:ää sovellettaessa. Myös tekijän tahallisuuteen liittyvien seikkojen osalta viitataan 1 §:n perusteluissa esitettyyn.
Seksuaalisen teon käsite olisi määritelty luvun 23 §:n 2 momentissa. Jos kuitenkin kysymyksessä on sukupuoliyhteys, sellaisena kuin se olisi määritelty luvun 23 §:n 1 momentissa, tekoon olisi sovellettava 1-2 §:ää. Seksuaalisuutta voi liittyä hyvin monenlaisiin tekoihin ja toimiin. Toisaalta käsitykset tekojen seksuaalisuudesta vaihtelevat. Erot voivat olla esimerkiksi niin henkilökohtaisista käsityksistä kuin yleisistä tavoistakin johtuvia. Lisäksi teko-olosuhteet vaikuttavat teon seksuaalisuuteen. Tämän vuoksi säännöksessä ei ole pyritty kuvaamaan tarkemmin siinä tarkoitettuja seksuaalisia tekoja.
Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kannalta olennaisille loukkauksille on yleensä ominaista, että ne sisältävät olennaisen puuttumisen toisen henkilökohtaiseen koskemattomuuteen kuten intensiivistä tai voimakasta koskettelemista seksuaalisesti merkityksellisiin ruumiinosiin. Seksuaalista itsemääräämisoikeutta voidaan kuitenkin olennaisesti loukata muunlaisellakin kuin koskettelua käsittävällä seksuaalisella teolla. Myös henkilön saaminen ilman vapaaehtoisuutta osallistumaan tekijän seksuaaliseen tyydyttämiseen voi olennaisesti loukata seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Tällaisesta voi olla kysymys jo toisen saamisessa katsomaan tekijän seksuaalista kanssakäymistä tai itsetyydytystä. Säännös soveltuisi myös sellaisiin tekoihin, joissa toinen saadaan muuten kuin vapaaehtoisesti ryhtymään häneen itseensä kohdistuvaan tai kolmanteen henkilöön kohdistuvaan seksuaaliseen tekoon. Muun kuin koskettelua käsittävän teon rangaistavuuden kannalta ei ole merkitystä sillä, tehdäänkö se osapuolten fyysisessä läheisyydessä vai viestintäteknologian välityksellä.
Sitä onko seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus olennainen, tulisi arvioida ottaen huomioon teon laatu, osapuolten välinen suhde ja muut teon olosuhteet. Seksuaalisessa kajoamisessa olisi tyypillisemmin kysymys muusta kuin lyhytkestoisesta ohimenevästä teosta, jollaisia voitaisiin arvioida seksuaalisena ahdisteluna. Laadultaan, intensiteetiltään tai muuten olosuhteisiin nähden vakavammat teot voisivat kuitenkin merkitä olennaista loukkausta lyhytkestoisinakin. Tällaisesta lyhytkestoisesta teosta voisi olla kysymys esimerkiksi asianomistajan sukuelinten voimakkaammassa koskettelussa, joka ei täytä sukupuoliyhteyden määritelmää. Asianomistajan saaminen masturboimaan itseään tämän vapaaehtoisuuden puuttuessa olisi niin ikään yleensä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden olennainen loukkaus. Loukkauksen olennaisuutta koskevan edellytyksen täyttymistä voivat lisätä myös esimerkiksi seksuaalisen teon jatkaminen uhrin kielloista tai estelyistä huolimatta ja olosuhteet, joissa uhrin on vaikeaa estää tai lopettaa teon kohteeksi joutuminen sanoin tai teoin.
Niin sanottu itsensäpaljastaminen, jossa mielihyvän saamiseksi oma sukuelin paljastetaan toiselle ilman tämän vapaaehtoista osallistumista tekoon, voi olla toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaava seksuaalinen teko. Tällainen teko on kuitenkin tavallisesti lyhytkestoinen, eikä se yleensä täyttäisi loukkauksen olennaisuuden vaatimusta, ja olisi sen vuoksi yleensä arvioitava seksuaalisena ahdisteluna, kun teko kohdistuu tiettyyn henkilöön. Yleisellä paikalla tehtynä teko voisi tulla myös arvioitavaksi sukupuolisiveellisyyden julkisena loukkaamisena. Samoin esimerkiksi voimakkaan seksuaalisen kuvan tai tallenteen lähettäminen toisen sähköpostiin tai puhelimeen olisi arvioitava ensisijaisesti seksuaalisena ahdisteluna.
Kuvan valmistamista toisesta salaa tai muuten ilman tämän lupaa olisi arvioitava kuvan sisällön ja muiden olosuhteiden perusteella. Esimerkiksi toisen henkilön sukuelinten tai sukupuoliyhteyden kuvaaminen ilman tämän vapaaehtoista osallistumista olisi lähtökohtaisesti säännöksessä tarkoitettu seksuaalisen itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaava seksuaalinen teko. Niin sanottu upskirting, eli toisen kuvaaminen hameen alta yleisellä paikalla ilman tämän vapaaehtoista osallistumista, tulisi taas ensisijaisesti arvioitavaksi seksuaalisena ahdisteluna. Tällaisten kuvien levittäminen olisi erikseen rangaistavaa seksuaalisen kuvan luvattomana levittämisenä.
Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen olennaisuutta arvioitaessa olisi otettava huomioon myös vallitseva käsitys seksuaalisesti olennaisista teoista. Yhtä vähän tekijän henkilökohtainen käsitys kuin rikoksen kohteeksi joutuneen henkilönkään näkemys olisi yksin ratkaiseva.
Seksuaalisten tekojen kirjo on laaja ja tahallisuuden arvioinnin kannalta merkitystä olisi myös teon luonteella. Seksuaalisessa kanssakäymisessä on tavallista, että kiinnostus toista kohtaan ja tahto osallistua seksuaaliseen tekoon osoitetaan muulla kuin sanallisella viestinnällä. Mitä voimakkaammin toisen henkilökohtaiseen koskemattomuuteen seksuaalinen teko kohdistuu, sitä vahvempia perusteita tulisi tekijällä olla käsitykselleen, että teon kohde osallistuu siihen vapaaehtoisesti.
Säännöksen tavoitteena on suojata nimenomaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisilta loukkauksilta. Jos käytetään väkivaltaa tai uhkausta, jotka eivät liity tällaiseen tekoon, tekoa on arvosteltava rikoslain muiden säännösten mukaan. Väkivaltaisessa seksuaalisessa kajoamisessa täyttyy yleensä myös pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkistö. Samoin kuin raiskauksessa seksuaalisen kajoamiseen välittömästi liittyvä pahoinpitely voi sisältyä 3 §:n tunnusmerkistöön. Myös mahdollinen rikokseen sisältyvä pakottaminen jää erikseen arvostelematta, koska pakottamista koskeva säännös väistyy ankaruusvertailun perusteella. Seksuaalista kajoamista koskevaa säännöstä ei sovellettaisi lapseen kohdistuvaan ehdotetun 14 §:n tunnusmerkistön täyttävään tekoon.
2 momentti
Pykälän 2 momentin 1-3 kohdissa olisi lueteltu ne perusteet, joiden nojalla henkilön osallistumista seksuaaliseen tekoon ei olisi pidettävä vapaaehtoisena. Momentti vastaisi muuten asiallisesti 1 §:n 2 momenttia, jonka säännöskohtaisiin perusteluihin viitataan.
3 momentti
Myös seksuaalisen kajoamisen yritys olisi rangaistava kuten seksuaaliseen tekoon pakottamisen yritys nykyisinkin on.
4 §. Törkeä seksuaalinen kajoaminen
Seksuaalisesta kajoamisesta säädettäisiin törkeä tekomuoto. Törkeää raiskausta vastaavissa tilanteissa myös 23 §:n 2 momentissa tarkoitettu muu seksuaalinen teko kuin sukupuoliyhteys voi olla olennaisesti perusmuotoista seksuaalista kajoamista vakavampi rikos.
1 momentti
Seksuaalisen kajoamisen ankaroittamisperusteet liittyisivät vakavaan väkivaltaan, rikoksentekijöiden lukumäärään, uhrille aiheutettuun kärsimykseen, rikoksen nöyryyttävään tekotapaan ja uhrin ikään. Säännöksen soveltaminen edellyttäisi lisäksi, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Momentin 1 kohdan nojalla vakavan henkilöön kohdistuvan väkivallan käyttäminen tai sillä uhkaaminen olisivat seksuaalisen kajoamisen ankaroittamisperusteita, joita sovellettaisiin kuten törkeän raiskauksen vastaavia perusteita ehdotetun 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa. Tarkoitus on siten määritellä törkeäksi seksuaaliseksi kajoamiseksi sellaisetkin voimakkaampaa väkivaltaa käsittävät seksuaaliset teot, joissa väkivallan aste ei aivan vastaa törkeän pahoinpitelyn tunnusmerkistössä tarkoitettua, ja jotka eivät täytä muita säännöksessä olevia ankaroittamisperusteita. Laajentaminen on perusteltua, koska perusmuotoisen seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistö täyttyisi jo ilman väkivallan käyttämistä, kun toinen osapuoli ei osallistu seksuaaliseen tekoon vapaaehtoisesti.
Törkeää raiskausta koskevasta säännöksestä poiketen törkeää seksuaalista kajoamista koskeva säännös ei kattaisi törkeää pahoinpitelyä koskevia tunnusmerkistötekijöitä. Näin ollen seksuaalisen kajoamisen yhteydessä tehdystä törkeästä pahoinpitelystä voitaisiin rangaista erikseen seksuaalisen kajoamisen lisäksi. Teon täyttäessä sekä törkeän seksuaalisen kajoamisen että perusmuotoisen pahoinpitelyn tunnusmerkistön sovellettaisiin vain törkeää seksuaalista kajoamista koskevaa säännöstä, jos väkivalta on liittynyt välittömästi seksuaaliseen kajoamiseen. Jos taas väkivaltaa on käytetty pidempään kuin välittömästi seksuaalisen kajoamisen tekemiseen tai se on ollut vakavampaa kuin välittömästi seksuaaliseen kajoamiseen liittynyt väkivalta, saattaisi kysymykseen lisäksi tulla myös muun 21 luvun säännöksen soveltaminen.
Momentin 2 kohta vastaisi asiallisesti pääosin 2 §:n 2 ja 3 kohdan ankaroittamisperusteita, sekä erityisen nöyryyttävän tekotavan osalta 2 §:n 4 kohdan ankaroittamisperustetta. Koska seksuaalisen kajoamisen soveltamisalaan kuuluisi laaja kirjo eri tyyppisiä seksuaalisia tekoja, useamman kuin yhden henkilön osallistuminen rikokseen ei kuitenkaan sellaisenaan riittäisi ankaroittamisperusteen soveltumiseen. Tämän lisäksi edellytettäisiin, että teko aiheuttaa erityisen tuntuvaa henkistä tai ruumiillista kärsimystä tai se tehdään erityisen nöyryyttävällä tavalla. Ankaroittamisperusteen soveltuminen edellyttäisi näin ollen yksittäistapauksessa sen arvioimista, onko seksuaalinen teko sen luonteinen, että rikoksentekijöiden lukumäärällä on olennainen merkitys teon aiheuttaman kärsimyksen kannalta tai onko tällainen teko tehty erityisen nöyryyttävällä tavalla. Esimerkiksi seksuaalinen kajoaminen, joka käsittää voimakasta koskettelua asianomistajan seksuaalisesti merkityksellisiin paikkoihin, aiheuttaa tyypillisesti erityistä kärsimystä, kun rikoksentekijöitä on useampi kuin yksi. Usean henkilön toteuttama seksuaalinen kajoaminen voidaan myös tehdä erityisen nöyryyttävällä tavalla, jolloin ankaroittamisperuste soveltuisi.
Momentin 3 kohta vastaisi asiallisesti 2 §:n 5 kohdan ankaroittamisperustetta.
Useampi ankaroittamisperuste voi toteutua yhtäaikaisesti saman teon yhteydessä. Ankaroittamisperusteiden määrittelemiseen melko laajasti on pyritty, jottei vakavia seksuaalisia kajoamisia jäisi säännöksen ulkopuolelle. Useamman ankaroittamisperusteen toteutumisen edellyttämä rangaistuksen ankaroituminen on arvioitava ehdotetun rangaistusasteikon mahdollistamissa rajoissa.
2 momentti
Myös törkeän seksuaalisen kajoamisen yritys olisi rangaistava.
5 §. Seksuaalinen hyväksikäyttö
Seksuaalinen hyväksikäyttö koskisi tekoja, joissa tekijä saa asemaansa hyväksikäyttäen erityisessä heikommassa tai haavoittuvassa asemassa olevan henkilön osallistumaan sukupuoliyhteyteen tai seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon. Ihmisten kesken on lukemattomia erilaisia suhteita ja tilanteita, joissa yksi on toiseen henkilöön nähden jollain tavalla heikommassa tai alisteisessa asemassa. Seksuaalista kanssakäymistä ei ole perusteltua rajoittaa rikoslaissa yleisesti kaiken tyyppisissä tilanteissa, joissa henkilöiden välillä on tällainen valta- tai voimasuhde. Lisäksi rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen mukaisesti rangaistavaksi voidaan säätää vain teot, jotka voidaan määritellä täsmällisesti ja tarkkarajaisesti. Rangaistavuus olisi näistä syistä rajattu 5 §:ssä koskemaan vahvempaa asemaa hyväksikäyttäen tehtyjä seksuaalisia tekoja vain erikseen määritellyissä tilanteissa, joissa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen ja vahingon riski heikommalle osapuolelle on merkittävä.
Säännös ei koskisi tekoja, joihin teon kohde ei osallistu vapaaehtoisesti, vaikka teot muuten tapahtuisivat 5 §:n 1 momentin 1-4 kohdissa kuvatun kaltaisissa olosuhteissa. Tällaiset teot olisi tuomittava ankarammin raiskausta tai seksuaalista kajoamista koskevien säännösten nojalla. Tämä ilmenisi 5 §:n sanamuodosta, jonka mukaan sitä ei sovelleta, jos teosta muualla 20 luvussa säädetään ankarampi rangaistus. Se, onko teossa kysymys raiskauksesta tai seksuaalista kajoamisesta vai seksuaalisesta hyväksikäytöstä, määrittyisi rajatapauksissa erityisesti sen perusteella, kuinka heikossa asemassa teon kohde oli. Seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan säännöksen soveltamisalaan kuuluisi sukupuoliyhteydet ja seksuaaliset teot, joihin teon kohteena oleva henkilö on ilmaissut osallistuvansa vapaaehtoisesti ja tämän valinnanmahdollisuus on ollut heikentynyt vähemmässä määrin kuin 1 §:n 2 momentin 3 kohdassa tai 3 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa.
Kuuttatoista vuotta nuorempiin ja tietyissä tilanteissa kahdeksaatoista vuotta nuorempiin lapsiin kohdistuvat seksuaaliset teot ja sukupuoliyhteydet teot olisivat erikseen rangaistavia 12-16 §:n nojalla, joiden soveltuessa 5 §:ää ei sovellettaisi. Näin ollen 5 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut 18 vuotta nuorempiin kohdistettuja tekoja koskevat tunnusmerkistöt soveltuisivat lähinnä, kun teon kohde on 16- tai 17-vuotias.
1 momentti
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin neljässä eri tilanteessa tapahtuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joissa tekijä käyttää asemaansa hyväksi toisen saamiseen joko sukupuoliyhteyteen tai ryhtymään muuhun seksuaaliseen tekoon, joka loukkaa olennaisesti tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
Tunnusmerkistö kattaisi sukupuoliyhteyden ja muut seksuaaliset teot. Sukupuoliyhteydellä tarkoitetaan luvun 23 §:n 1 momentissa määriteltyjä sukupuoliyhteyden muotoja ja seksuaalisella teolla 23 §:n 2 momentin määritelmän mukaista seksuaalisesti olennaista tekoa. Jälkimmäisten tekojen osalta soveltamisala koskisi vastaavia seksuaalisia tekoja kuin 3 §. Kysymykseen tulisivat siis myös muut kuin sellaiset teot, joissa tekijä fyysisesti koskee teon kohteeseen. Tunnusmerkistö edellyttäisi myös, että seksuaalinen teko on sellainen, joka loukkaa kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti. Tämän tarkoituksena on jättää vähäisemmät seksuaaliset teot soveltamisalan ulkopuolelle. Vähäisimmät toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta tyypillisesti loukkaavat teot arvioitaisiin seksuaalisena ahdisteluna.
Tunnusmerkistö ei enää edellyttäisi taivuttamista vaan se täyttyisi tekijän muunkinlaisella aktiivisella toiminnalla, jolla hän saa asemaansa hyväksikäyttäen heikomman osapuolen sukupuoliyhteyteen tai seksuaaliseen tekoon. Aseman hyväksikäyttämisellä tarkoitetaan sitä, että henkilö väärinkäyttää asemansa tuomaa mahdollisuutta vaikuttaa heikommassa tai alisteisessa asemassa olevan päätökseen seksuaaliseen tekoon ryhtymisestä.
Pykälän 1 momentin 1-4 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa voi esiintyä myös sellaisia seksuaalisuhteita, jotka eivät perustu aseman hyväksikäyttämiseen. Jos tällaisessa tilanteessa seksuaalinen teko ei pohjaudu vahvemman aseman hyväksikäyttämiseen vaan osapuolten tasavertaisista lähtökohdista tehtyihin ratkaisuihin, ei tunnusmerkistö täyttyisi. Pykälän 1 momentin 1 ja 3 kohdassa tarkoitetuissa laitoksissa saattaa olla sisäisiä ohje- tai järjestyssääntöjä, joiden johdosta sukupuolisuhteet ovat kokonaan kiellettyjä. Tällaisten normien rikkominen ei sinänsä osoita, että tekijä on syyllistynyt seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Jos tekijä on rikoslain mukaan virkamiehenä pidettävä henkilö, hän saattaa syyllistyä virkavirheeseen tai –rikokseen normia rikkoessaan. Jos hän samalla syyllistyy seksuaaliseen hyväksikäyttöön, sovelletaan myös sitä koskevaa säännöstä.
1 momentin 1 kohta
Kohdassa on kysymys 18 vuotta nuorempaan henkilöön kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Säännöksen tarkoituksena on suojata koulussa, laitoksessa, työsuhteessa tai vapaa-ajan toiminnassa olevia taikka muuten alisteisessa asemassa olevia nuoria auktoriteettiasemassa olevien henkilöiden seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Edellytyksenä on, että nuori on näissä tilanteissa joko tekijän määräysvallan tai valvonnan alainen taikka että hän on muussa niihin rinnastettavassa alisteisessa asemassa tekijään nähden. Voimakasta määräysvalta- ja valvontasuhdetta edustaa esimerkiksi vangin asema vankilan henkilöstöön nähden, mutta säännös soveltuu myös huomattavasti löyhemmän valvontasuhteen hyväksikäyttöön kuten opettajan aseman hyväksikäyttämiseen koulussa, valmentajan tai ohjaajan asemaan harrastustoiminnassa ja esimiehen asemaan työsuhteessa tai työharjoittelussa.
Säännöstä ei ole tarkoitettu sovellettavaksi yksinomaan sellaisiin laitoksiin, joihin henkilö on velvollinen menemään tai hänet määrätään lainsäädännön nojalla, vaan se soveltuu myös vapaaehtoisesti laitoksessa olevan henkilön hyväksikäyttöön. Ei ole myöskään välttämätöntä, että laitoksen toiminta perustuu lainsäädäntöön. Myös yksityisten ylläpitämissä laitoksissa voi esiintyä sellaisia alisteisia suhteita, joita säännöksessä tarkoitetaan. Säännös soveltuu myös muussa edellä mainittuihin laitosolosuhteisiin rinnastettavassa alisteisessa asemassa oleviin nuoriin kohdistuvaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Tällaisessa asemassa nuori saattaa olla joissain tapauksissa esimerkiksi leiriolosuhteissa suhteessa leirin toiminnasta huolehtiviin aikuisiin kuten ohjaajiin, yövahteihin tai keittäjiin.
Säännös ehdotetaan soveltumaan nimenomaisesti myös vapaa-ajan toimintaan. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi taide-, liikunta-, käsityö- ja urheiluharrastuksia, järjestötoimintaa, kielenopetusta ja muuta vastaavaa harrastus-, kerho-, kurssi- tai vapaaehtoistoimintaa. Myös vapaa-ajantoiminnassa rangaistavuuden edellytys on se, että teon kohde on tekijän määräysvallan tai valvonnan alainen taikka että hän on muussa niihin rinnastettavassa alisteisessa asemassa tekijään nähden. Rikoksentekijänä kysymykseen voivat tulla näin ollen vanhemmat opettajat, ohjaajat ja valmentajat. Säännöksessä tarkoitettu vapaa-ajan toiminta voi olla pitkäkestoista mutta myös lyhytaikaisessa alisteisessa suhteessa voi syntyä säännöksessä tarkoitettu tilanne, jossa vanhempi auktoriteettiasemassa oleva voi asemaansa hyväksikäyttäen saada nuoren seksuaaliseen tekoon. Ohjaus- tai valmennussuhteessa tapahtuvatkaan teot eivät kuuluisi tunnusmerkistöön, jos niihin ei kuulu aseman hyväksikäyttöä. Esimerkiksi samassa vapaa-ajan harrastuksessa toimivat apuohjaaja ja tätä iältään lähellä oleva nuori voivat olla siinä määrin tasavertaisia, ettei teossa välttämättä ole kyse säännöksessä tarkoitetuksi hyväksikäytöstä.
1 momentin 2 kohta
Kohta koskisi 18 vuotta nuoremman henkilön seksuaalista hyväksikäyttöä muissa kuin 1 kohdassa tarkoitetuissa määräysvalta- ja valvontasuhteissa. Säännöksellä suojattaisiin tämän ikäistä nuorta häntä vahvemmassa asemassa olevan aikuisen hyväksikäytöltä. Momentin 1 kohtaan nähden ero on siinä, ettei 2 kohdan soveltaminen edellytä, että tekijä on kohteeseen nähden muodollisesti auktoriteettiasemassa. Kysymys on 2 kohdassa sen sijaan hyväksikäytöstä tilanteissa, joissa nuorella on heikommat lähtökohdat päättää seksuaaliseen kanssakäymiseen ryhtymisestä kuin vanhemmalla ja kypsemmällä osapuolella. Osapuolten välinen suhde voi perustua esimerkiksi tuttavuuteen, ystävyyteen tai muuhun sellaiseen seikkaan. Nykyiseen säännökseen nähden tunnusmerkistön täyttyminen ei enää edellyttäisi, että tekijä käyttäisi hyväkseen nuoren kypsymättömyyttä törkeästi.
Rangaistavuuden edellytyksenä olisi, että nuoren kyky itsenäisesti päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään on hänen kypsymättömyytensä sekä osapuolten ikäeron vuoksi olennaisesti heikompi kuin tekijän kyky. Kypsymättömämpi ja nuorempi osapuoli voi olla heikommassa tai alisteisessa asemassa eikä sen vuoksi voi tasavertaisesti päättää osallistumisestaan seksuaaliseen kanssakäymiseen. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden olennainen loukkaaminen perustuu siihen, että tekijä käyttää vahvempaa asemaansa hyväkseen tällaisen nuoren saamiseksi ryhtymään seksuaaliseen tekoon.
Arvioitaessa nuorten henkilöiden kykyä päättää itsenäisesti seksuaalisesta käyttäytymisestään on otettava huomioon osapuolten iän lisäksi heidän henkinen kehityksensä. Kyky itsenäisiin päätöksiin edellyttää henkistä kypsyneisyyttä ja ymmärrystä seksuaalisen kanssakäymisen vaikutuksista. Nuoremmista lapsista poiketen 16–17-vuoden ikäisillä nuorilla seksuaalisuhteet eivät ole harvinaisia. Tämän ikäinen nuori voi kuitenkin olla olennaisesti vanhempaan osapuoleen nähden itsenäiseltä päätöksentekokyvyltään epätasavertaisessa asemassa ja siten alttiina hyväksikäytölle. Nuorten kehitystahti on myös yksilöllistä. Säännös suojaisi vanhemman henkilön hyväksikäytöltä myös niitä nuoria, jotka ovat ikäisiään henkisesti kehittymättömämpiä ja kykenemättömämpiä käyttämään seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan.
Säännöksellä ei ole tarkoitus rajoittaa nuorten keskinäisiä tai kaikkia nuorten ja heitä vanhempien henkilöiden välisiä seksuaalisuhteita. Ei myöskään sellaisia, joissa vanhempi henkilö on kypsempi ja vahvemmassa asemassa, jos nuorella on kuitenkin riittävän tasavertainen kyky ja vapaus päättää itse osallistumisestaan seksuaaliseen tekoon. Rangaistavuuden olennainen edellytys onkin, että vanhempi käyttää asemaansa hyväksi nuoren saamiseksi seksuaaliseen kanssakäymiseen.
Ikäerolla on merkitystä arvioitaessa osapuolten kypsyyseroa. Koska kohdan tunnusmerkistö koskisi vain 16 vuoden suojaikärajaa vanhempiin lapsiin kohdistuneita tekoja, edellyttäisi rangaistavuus tekijän ja kohteen iän ja kypsyyden osalta suurempaa eroa kuin sellaista, joka poissulkisi ehdotetun 17 §:n rajoitussäännöksen soveltumisen, eli käytännössä enemmän kuin noin viiden vuoden ikäeroa, ellei kypsyydessä ole muuten selvää epäsuhtaa.
1 momentin 3 kohta
Kohta koskisi sellaisten henkilöiden seksuaalista hyväksikäyttämistä, jotka ovat hoidettavina sairaalassa tai muussa laitoksessa ja joiden kyky muodostaa tai ilmaista tahtoaan on heikentynyt. Heikentymisen tulisi olla sen asteista, ettei henkilö voi riittävästi harkita osallistumispäätöksensä merkitystä. Henkilö saattaa tunnusmerkistössä tarkoitetuissa tilanteissa sinänsä suhtautua myönteisesti seksuaaliseen tekoon osallistumiseen. Jos henkilö on niin heikossa tilassa tai asemassa, ettei hän voi muodostaa tai ilmaista tahtoaan, arvioitaisiin teko seksuaalisen hyväksikäytön sijaan raiskauksena tai seksuaalisena kajoamisena.
Säännös koskisi sairaalan lisäksi mitä tahansa laitosta, jossa henkilö on hoidettavana. Teon kohteena tulee olla laitoksessa hoidettavana oleva henkilö, mutta hoidon syy voi vaihdella. Kysymykseen tulevat niin sairauden vuoksi sairaalahoidossa olevat henkilöt kuin esimerkiksi vanhainkotiin hoitoon hakeutuneet vanhukset tai laitosmaisessa vieroitushoidossa olevat henkilöt. Sanalla laitos viitataan siihen, että hoito tapahtuu laitosmaisissa olosuhteissa, mutta se ei edellytä, että hoitopaikka olisi nimetty laitokseksi. Kotihoitoon mahdollisesti liittyvää hyväksikäyttämistä ei ole tarkoitettu arvosteltavaksi tämän, vaan momentin 4 kohdan nojalla.
Rangaistavuus edellyttäisi tämänkin teon osalta aseman hyväksikäyttämistä. Kysymykseen tulevat siten sairaalan tai muun laitoksen henkilökunta, kuten lääkärit, hoitajat, vartijat, ravintolan henkilökunta ja muu henkilökunta, joilla on pääsy hoidettavana olevan luo. Aseman ei kuitenkaan tarvitse olla muodollinen. Esimerkiksi siivooja, vapaaehtoistyötä tekevä henkilö tai vierailija, joka kykenee liikkumaan laitoksessa ja sen ulkopuolella vapaasti, voi olla säännöksen tarkoittamassa, hyväksikäytön mahdollistavassa asemassa suljetussa laitoksessa hoidossa olevaan henkilöön nähden.
Sairaudella tarkoitetaan sekä fyysisiä että psyykkisiä sairauksia. Vastaavasti säännöksessä tarkoitettu vammaisuus voi ilmetä niin ruumiillisena kuin henkisenäkin vammana. Muu heikkoudentila on tarkoitettu viittaamaan sellaisiin tahdonmuodostuskykyä alentaviin heikkoudentiloihin, joita ei voida luonnehtia sairaudeksi. Sairaalahoidossa olevan henkilön kyky muodostaa tai ilmaista tahtoaan saattaa alentua esimerkiksi vahvojen lääkkeiden vuoksi, vaikka itse sairaus tai vamma ei tätä kykyä heikentäisikään. Edellytyksenä on aina, että hyväksikäytön kohteena olevan henkilön tahdonmuodostuskyky on sairauden, vammaisuuden tai muun heikkoudentilan vuoksi heikentynyt. Säännös ei siis koske esimerkiksi seksuaalisuhdetta sellaiseen potilaaseen, jolla on kyky tehdä omia ratkaisujaan ja ymmärtää seksuaaliseen tekoon osallistumisen merkitys.
Tarkoitus ei ole säätää tämänkään säännöksen nojalla rangaistavaksi sairaiden tai vammaisten sellaisia seksuaalisuhteita, joissa ei loukata kummankaan osapuolen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Psyykkisesti tai muuten vammaisilla on sama oikeus seksuaalisuhteisiin kuin muillakin ihmisillä eikä näillä säännöksillä rajoiteta tuota oikeutta myöskään silloin, kun he ovat laitoshoidossa. Kohta ei myöskään koske hoidettavana olevien henkilöiden keskinäistä seksuaalista kanssakäymistä, kun heidän välillään ei ole säännöksessä tarkoitettua asemaan perustuvaa hyväksikäyttöä.
1 momentin 4 kohta
Kohta koskee seksuaalista hyväksikäyttöä muissa tilanteissa, joissa tekijä on toiseen osapuoleen nähden erityisessä valta-asemassa ja hän tätä asemaansa väärinkäyttää. Valta-aseman perustetta ei olisi säännöksessä rajattu, mutta valta-aseman tulisi olla merkitykseltään erityisen suuri. Kohdan soveltamisalaan kuulisivat siten vastaavanlaiset valta-asemat kuin 1 §:n 2 momentin 3 kohdassa eli erilaiset työsuhteisiin, taloudellisiin valtasuhteisiin, henkiseen auktoriteettiin ja muuhun henkiseen valta-asemaan sekä käytännön avun tarpeeseen perustuvat valtasuhteet, joissa toinen osapuoli on heikommassa tai alisteisessa asemassa.
Rangaistavuus edellyttäisi, että erityistä valta-asemaa käytetään väärin. Tällä viitataan siihen, että sukupuoliyhteyteen tai seksuaaliseen tekoon saamisessa puututaan valtasuhteen perusteena olevaan seikkaan tai muuten käytetään väärin valta-aseman tuomaa vaikutusmahdollisuutta. Tältä osin viitataan edellä 1 §:n 2 momentin 3 kohdan perusteluissa esitettyyn. Seksuaalisessa hyväksikäytössä valta-aseman väärinkäytössä ei kuitenkaan puututa yhtä vahvasti toisen valinnanmahdollisuuteen kuin raiskauksessa tai seksuaalisessa kajoamisessa. Kysymys on siten valtasuhteen heikomman osapuolen suojaamisesta tilanteissa, joissa tämän valinnanmahdollisuus on väärinkäytön vuoksi heikentynyt vähemmässä määrin kuin 1 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetuissa tapauksissa. Työsuhteeseen perustuvissa erityisissä valta-asemissa esimerkiksi viittaaminen työsuhteen jatkuvuuden vaarantumiseen, jos toinen ei suostu sukupuoliyhteyteen, on yleensä vakavampaa kuin vihjaaminen johonkin työsuhteen kannalta vähäisempään muutokseen, kuten siirtämiseen huonompaan työvuoroon. Jälkimmäisissä tilanteissa toisen valinnanmahdollisuuden rajoittuminen voi olla vähäisempää ja tekoa arvioitaisiin tällöin raiskauksen sijaan seksuaalisena hyväksikäyttönä. Tällaisissakin tilanteissa voi kuitenkin olla syytä arvioida väärinkäytön kohteena olevaa etua laajemmin myös väärinkäytön muut vaikutukset heikomman osapuolen kannalta.
Henkisessä valta-asemassa seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön täyttäisi heikommassa asemassa olevan saaminen seksuaaliseen tekoon henkisellä yliotteella käyttämällä hyväkseen tämän puutteellista harkintakykyä. Tällöin tunnusmerkistö voisi täyttyä, vaikka väärinkäytön kohteena olevan henkilön suhtautuminen seksuaaliseen tekoon osallistumiseen olisi teon hetkellä myönteinen. Henkiseen valta-asemaan perustuva seksuaalinen hyväksikäyttö voi liittyä esimerkiksi hoito- tai terapiasuhteeseen. Näissä tapauksissa henkinen yliote voi tarjota mahdollisuuden valta-aseman väärinkäyttöön. Lisäksi tällainen valta asema voi perustua voimakkaan uskonnollisen tai muun vakaumuksen aiheuttamaan riippuvuuteen, jos esimerkiksi tällaisen henkistä sitoutumista edellyttävän liikkeen johtohenkilöt käyttävät auktoriteettiasemaansa väärin. Kuten edellä on todettu, 4 kohta soveltuu myös laitoksen ulkopuolella tapahtuvaan hoitoon, esimerkiksi kotihoitoon, liittyvään seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
2 momentti
Myös seksuaalisen hyväksikäytön yritys olisi rangaistava. Pykälän 1 momentissa tarkoitetuissa teoissa rangaistavuus alkaisi näin ollen jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Yksittäiset epämääräiset vihjaukset eivät kuitenkaan yleensä täyttäisi seksuaalisen hyväksikäytön yritystä. Vähäisemmät yritykseksi jäävät teot voitaisiin arvioida seksuaalisena ahdisteluna tai työsuhteissa työrikoksena.
6 §. Seksuaalinen ahdistelu
Seksuaalisella ahdistelulla tarkoitettaisiin koskettelemalla tai muilla niihin vakavuudeltaan rinnastettavilla tavoilla tehtyjä seksuaalisia tekoja, jotka ovat omiaan loukkaamaan toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta, ja jotka eivät ole rikoslain 20 luvun muiden säännösten nojalla ankarammin rangaistavia. Säännöstä muutettaisiin nykyiseen nähden siten, että se kattaisi koskettelun lisäksi muitakin seksuaalisia tekoja, jotka voimakkuutensa tai toistuvuutensa vuoksi ovat vakavuudeltaan kosketteluun rinnastettavia. Tällaisia tekoja voitaisiin tehdä sanallisesti, lähettämällä tai esittämällä viestin tai kuvan, ottamalla toisesta kuvan tai itseään paljastamalla. Tunnusmerkistö olisi siinä mielessä avoin, että se koskisi myös muita tällaisia kosketteluun vakavuudeltaan rinnastettavia tekoja. Kysymyksessä ei kuitenkaan olisi sellainen häirintätyyppinen säännös, jonka soveltaminen muodostuu ennakoimattoman laajaksi. Edellytys että teko rinnastuu voimakkuutensa tai toistuvuutensa vuoksi vakavuudeltaan kosketteluun jättäisi säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle vähäisemmät seksuaaliset teot sekä sellaiset teot, joiden seksuaalisuus tai seksuaalista itsemääräämisoikeutta tyypillisesti loukkaava luonne on hyvin tulkinnanvaraista.
Säännöksen suojelukohteena on seksuaalinen itsemääräämisoikeus. Jokaisella tulee lähtökohtaisesti olla oikeus itse päättää seksuaalisesta käyttäytymisestään edellyttäen, ettei hän loukkaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Seksuaalisesti ahdisteltu henkilö joutuu fyysisesti tai muulla tavalla mukaan tekijän seksuaalisesti olennaisen toiminnan kohteeksi tahdostaan riippumatta eli vastoin itsemääräämisoikeuttaan. Teon kohteen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus sisältää näin ollen myös sen, ettei hän osallistu toisen seksuaaliseen tekoon vapaaehtoisesti. Toisin kuin esimerkiksi seksuaalista kajoamista koskevassa säännöksessä, seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistössä ei mainittaisi sitä, että teon kohde ei osallistu tekoon vapaaehtoisesti. Tämä johtuu siitä, että seksuaalinen ahdistelu olisi niin sanottu abstrakti vaarantamisrikos eli arviointi kohdistuisi siihen, onko kyseessä seksuaalinen teko, joka teon olosuhteet huomioon ottaen tyypillisesti loukkaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Kun tämä edellytys täyttyy, vapaaehtoisuuden puuttumista ei ole tarpeen erikseen arvioida.
Tunnusmerkistö kattaisi myös tilanteet, joissa tekijä käyttää hyväkseen sitä, että seksuaalisen teon kohteella ei 3 §:n 2 momentin 3 kohdassa tarkoitetun syyn vuoksi ole mahdollisuutta muodostaa tai ilmaista tahtoaan, mutta seksuaalinen teko ei kuitenkaan ole vakavuudeltaan sen asteinen, että se 3 §:ssä edellytetyllä tavalla loukkaisi toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti.
Säännöksen 1 kohdassa mainittu tekotapa koskettelu sisältyy jo nykyiseen säännökseen. Ilmaus ”koskettelu” tuo sellaisenaan esiin sen, että kysymys ei ole tavanomaisena pidettävästä esimerkiksi ihmisjoukossa ohimennen tapahtuneesta toisen hipaisusta, vaan teosta, jolta edellytetään tiettyä intensiivisyyttä. Kysymys olisi toisen sivelystä, puristelusta, taputtelusta tai vastaavista teoista. Koska kysymys on seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojasta, rangaistavan koskettelun kohteena olisi yleensä ruumiinosa, jota on tavanomaista pitää seksuaalisesti merkityksellisinä, kuten ainakin rinnat, sukuelin, takapuoli, kaula tai reidet. Koskettelua käsittävä teko voi myös muuhun ruumiinosaan kohdistuvana olla seksuaalinen, jos siihen liittyy sanallista tai muuta seksuaalista toimintaa, esimerkiksi käsivarren siveleminen sanallisen seksuaalisen vihjailun yhteydessä. Myös toisen suutelemista voidaan pitää tässä tarkoitettuna kosketteluna. Pelkkää halaamista ei yleensä voi pitää sillä tavalla seksuaalisena, että se täyttäisi tunnusmerkistön.
Säännöksen 2 kohdassa mainitut tekotavat voivat olla vakavuudeltaan kosketteluun rinnastettavia. Sanallisesti, viestin tai kuvan lähettämällä tai esittämällä, kuvan ottamalla tai itsensä paljastamalla tehdyt seksuaaliset teot voivat olla omiaan loukkaamaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Tämän tyyppisten tekojen katsominen seksuaaliseksi ja toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta omiaan loukkaaviksi on usein kosketteluun verrattuna tulkinnanvaraisempaa, joten säännöksen soveltuminen edellyttäisi teoilta riittävää vakavuutta.
Kohdassa tarkoitetut tekotavat voitaisiin katsoa vakavuudeltaan kosketteluun rinnastuviksi joko niiden voimakkuuden (intensiivisyyden) tai toistuvuuden perusteella. Voimakkuudella ja toistuvuudella viitataan siihen, miten vahvasti teko sen luonne ja muut olosuhteet huomioon ottaen kohdistuu toisen seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen. Seksuaaliset teot olisi katsottava voimakkuudeltaan kosketteluun vakavuudeltaan rinnastettaviksi muun muassa silloin, kun niitä voidaan pitää kohdettaan halventavina tai nöyryyttävinä tai muuten hänelle kärsimystä tai ahdistusta aiheuttavina. Teon halventavuus voi seurata esimerkiksi kuvan, eleen tai sanallisen ilmaisun sisällöstä. Teko, esimerkiksi seksuaaliseen kanssakäymiseen ehdottelu, voi olla joissain tilanteissa nöyryyttävä sen vuoksi, että se tehdään muiden ihmisten edessä. Kärsimystä tai ahdistusta voi aiheuttaa vähäisempikin seksuaalinen teko, jos se jatkuu, toistuu tai tehdään muuten voimakkaasti.
Sanallisia seksuaalisena ahdisteluna rangaistavia seksuaalisia tekoja voisivat olla ainakin toisen seuraaminen sukupuoliyhteyttä ehdotellen tai muunlainen, esimerkiksi työyhteisössä tapahtuva taivuttelu sukupuoliyhteyteen. Samoin seksuaalista ahdistelua koskevaa rangaistussäännöstä voitaisiin soveltaa silloin, kun tekijä ehdottelee yleisellä paikalla toiselle, että tämä ryhtyisi hänen kanssaan maksua vastaan sukupuoliyhteyteen. Sanallista seksuaalista ahdistelua voisi myös olla perusteeton kysely toisen seksuaalielämästä, esimerkiksi sellaisen henkilön tekemänä, jonka virka- tai työtehtävien mukaista tällainen kysely ei ole. Toisen henkilön ulkoisten ominaisuuksien, erityisesti seksuaalisesti merkityksellisten ruumiinosien kommentoinnin tämän kuullen esimerkiksi julkisella paikalla voisi joissain tapauksissa katsoa olevan omiaan loukkaamaan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
Seksuaalissävyisiin yhteydenottoihin voivat luontevasti soveltua useat eri rangaistussäännökset (ks. HE 216/2013 vp s. 62). Samoin kunnianloukkaussäännös voi hyvinkin soveltua seksuaalissävyiseen nimittelyyn. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2005:137 tuomittiin kunnianloukkauksesta miesohjastaja, joka oli syyllistynyt kunnianloukkaukseen nimittelemällä kilpailutilanteessa naisohjastajaa sukupuoleen liittyvällä halventavalla ilmaisulla. Seksuaalisten solvausten esittäminen voitaisiin vakavimmissa tapauksissa katsoa seksuaaliseksi ahdisteluksi, kun ne kohdistuvat nimenomaan toisen seksuaalisuuteen. Tilanteita on monenlaisia ja riippuu vahvasti asiayhteydestä, kohdistuuko halventava nimittely kunniaan vai seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen.
Seksuaalista ahdistelua voisi olla myös itsensä paljastaminen seksuaalisesti toiselle.
Viestin tai kuvan lähettämisen tai esittämisen tyypillisenä tekotapana olisi sähköisen sanallisen tai kuvallisen viestin lähettäminen. Kyseessä voi olla esimerkiksi sukuelintä esittävän voimakkaasti seksuaalisen kuvan tai seksuaalisesti räikeän sanallisen viestin lähettäminen toiselle henkilökohtaisesti. Ainakin toistuvana myös vähemmän räikeästi vihjaileva seksuaaliseen kanssakäymiseen ehdottaminen viestejä lähettämällä voisi täyttää seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistön. Säännös koskisi vastaavasti myös seksuaalisten video- ja äänitallenteiden lähettämistä tai esittämistä toiselle. Tahallisuusedellytyksestä johtuisi, että tekijän tulee mieltää myös se, että tällainen teko on omiaan loukkaamaan toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Rangaistavaa ei luonnollisesti olisi sellaisten seksuaalisten viestien lähettäminen tai esittäminen, joka tapahtuu osapuolten yhteisymmärryksessä.
Tunnusmerkistössä mainitulla kuvan ottamisella tarkoitettaisiin toisen luvatonta kuvaamista seksuaalisella tavalla. Kysymykseen tulisi esimerkiksi toisen kuvaaminen hameen alta (niin sanottu upskirting). Vakavimmat teot, esimerkiksi toisen sukuelinten tai sukupuoliyhteyden kuvaaminen, arvioitaisiin seksuaalisena kajoamisena.
Seksuaalisten tekojen moninaisuuden vuoksi tunnusmerkistö olisi sillä tavalla avoin, että nimenomaisesti mainittujen tekotyyppien lisäksi ahdisteluna pidettäisiin myös muulla tavalla tehtyjä tekoja. Säännöksen soveltamista rajaisi myös tältä osin 23 §:n 2 momentin seksuaalisen teon määritelmä ja edellytykset, että teko rinnastuu voimakkuutensa tai toistuvuutensa vuoksi vakavuudeltaan kosketteluun ja on omiaan loukkaamaan toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Säännöksessä tarkoitettuja muulla tavalla tehtyjä seksuaalisia tekoja voisivat olla esimerkiksi riisuutuvien tai alastomien henkilöiden epäasiallinen katseleminen yhteisessä pukeutumis- tai peseytymistilassa. Seksuaalisena tekona ei pidettäisi pelkästään sitä, että sukupuolivähemmistöön kuuluva henkilö käyttää tietylle sukupuolelle osoitettua pukeutumis- tai peseytymistilaa. Ahdistelua voisi olla myös toisen riisuutumisen seuraaminen salaa ovenraosta. Jos seuraaminen tapahtuu teknisellä laitteella, voisi teko tulla arvioitavaksi seksuaalisen ahdistelun sijaan salakatseluna (rikoslain 24 luvun 6 §).
Lisäksi ahdisteluna rangaistavaa voisi olla toisen hameen tai paidan helman nostaminen tai vetoketjun avaaminen tai muu vastaava seksuaalinen koskettelu vaatteisiin. Toisen vaatteiden riisuminen ilman tämän vapaaehtoista osallistumista olisi vakavammissa tapauksissa arvioitava seksuaalisen ahdistelun sijaan seksuaalisena kajoamisena. Myöskin epäonnistunut yritys suudella toista väkisin seksuaalisesti voitaisiin arvioida seksuaaliseksi ahdisteluksi.
Ahdistelijan tekoa kuvattaisiin pykälässä yleisesti ilmaisulla seksuaalinen teko. Rikoslain 20 luvussa käytetään useissa kohdin seksuaalisen teon käsitettä, usein erilaisin lisämäärein varustettuna (”seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaava seksuaalinen teko”, ”seksuaalinen teko, joka on omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä”). Seksuaalinen teko on 23 §:n 2 momentissa määritelty teoksi, joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen. Seksuaalisen teon olennaisuuden osalta on keskeistä sen olosuhdesidonnaisuus. Suomen oloissa esimerkiksi mökin rannassa alastomana uimista tai saunomista ei yleensä pidetä seksuaalisena.
Selvyyden vuoksi todetaan, että seksuaalisella ahdistelulla ei välttämättä tavoitella tekijän kiihottumista. Seksuaalisen ahdistelun tavoite voi olla aivan toisenlainen, kuten vallan tavoittelu teon kohteeseen tai muihin nähden taikka kohteen halventaminen tai nöyryyttäminen. Tekijän motiivi ei sinänsä ole rikoksen tunnusmerkistön osa, mutta se voi muiden olosuhteiden ohella vaikuttaa siihen, onko tekoa pidettävä seksuaalisena (esimerkiksi vaatturin kosketus asiakkaan takapuoleen tätä mitatessaan ei lähtökohtaisesti ole seksuaalista).
Teon rangaistavuuden edellytys olisi, että se on myös omiaan loukkaamaan toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Se, että teko loukkaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta, olisi siis tuon teon tyypillinen seuraus eikä edellytyksenä ole, että kohde kokee seksuaalisen itsemääräämisoikeutensa tulleen loukatuksi. Toisaalta jos teon kohde reagoi selvästi tavanomaisesta poikkeavalla tavalla katsoen seksuaalisen itsemääräämisoikeutensa tulleen loukatuksi, se ei sellaisenaan merkitse, että näin olisi myös rikosoikeudellisessa arvioinnissa katsottava tapahtuneen. Lähtökohtana olisi pidettävä sitä, miten tekoon yleensä voidaan olettaa reagoitavan kyseessä olevissa olosuhteissa. Huomioon voi olla kuitenkin syytä ottaa teon kohteen keskeisiä henkilökohtaisia ominaisuuksia, kuten hänen ikänsä ja sukupuolensa.
Se, mikä on omiaan loukkaamaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta, vaihtelee huomattavasti ainakin sillä perusteella, mitkä ovat teko-olosuhteet ja millainen on tekijän ja teon kohteen välinen suhde. Olosuhteita sekä tekijän ja teon kohteen suhdetta voidaan ajatella jatkumona. Teko on varsin matalalla kynnyksellä omiaan loukkaamaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta, jos sen tekee esimerkiksi kadulla uhrille täysin tuntematon henkilö. Samoin voidaan arvioida tekoa, jossa käytetään luottamusta väärin, kuten esimerkiksi liikennevälineen kuljettajan ja asiakkaan välisessä asiakassuhteessa. Voidaan ajatella muitakin tilanteita, joissa ei ole kysymys 20 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisesta valta-asemasta, mutta joita kuitenkin olisi arvioitava eräänlaisena luottamussuhteena tai toimintavapautta rajoittavana suhteena, esimerkiksi työpaikoilla eri asemassa olevien työtoverien taikka työntekijän ja asiakkaan välillä. Jatkumon toisessa päässä on tekijän ja teon kohteen välinen vakiintunut parisuhde. Sellaisessa ei koskettelemisen, seksuaalisten viestien lähettämisen tai vastaavan toiminnan voida ainakaan yleensä katsoa olevan omiaan loukkaamaan seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Jatkumon eri kohdille sijoittuisivat sitten muut teko-olosuhteet sekä tekijän ja teon kohteen väliset suhteet, kuten seurustelutilanteet, vanhojen tuttavien väliset tapaamiset, satunnaiset tuttavuudet ja niin edelleen.
Tietyissä ammateissa toimivien (esimerkiksi lääkärit, hoitajat, hierojat ja vaatturit) tavanomaista toimintaa on asiakkaiden vartalon koskettelu, joka ei ole seksuaalista. Jos koskettelu poikkeaa normaalista ja asianmukaisesta ammatillisesta käytännöstä ja kohdistuu seksuaalisesti merkityksellisiin ruumiinosiin, kysymys voi olla seksuaalisesta ahdistelusta tai joissain tapauksissa vakavammasta seksuaalirikoksesta.
Teko olisi rangaistava tahallisena. Tahallisuuden on katettava teon tunnusmerkistö kokonaisuudessaan ja tahallisuuden sisältö määräytyisi sitä koskevien yleisten sääntöjen mukaisesti.
Ehdotettu rangaistussäännös olisi toissijainen muihin seksuaalirikoksia koskeviin rangaistussäännöksiin nähden. Se olisi edelleen rikoslain 20 luvun lievimmin rangaistava rikos. Sitä sovellettaisiin, jos teosta ei muualla 20 luvussa säädetä rangaistusta. Jos tekoon sen sijaan soveltuu jokin muu seksuaalirikosta koskeva rangaistussäännös, olisi sitä sovellettava seksuaalista ahdistelua koskevan säännöksen sijaan.
Seksuaalista ahdistelua koskeva säännös voisi soveltua myös 16 vuotta nuorempiin lapsiin kohdistuneisiin tekoihin. Seksuaaliset teot, jotka ovat omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä, rangaistaisiin kuitenkin ankarammin seksuaalisena kajoamisena lapseen. Tämän vuoksi seksuaalista ahdistelua koskeva säännös soveltuisi 16 vuotta nuorempiin kohdistettuihin seksuaalisiin tekoihin rajatummin kuin tätä vanhempiin henkilöihin kohdistuviin tekoihin.
Häirintään työolosuhteissa saattavat soveltua työsyrjintää ja työturvallisuusrikosta koskevat rangaistussäännökset. Säännös seksuaalisesta ahdistelusta ei sulkisi pois myöskään näiden työoloja koskevien rangaistussäännösten soveltamista. Seksuaalisesta häirinnästä työelämässä voidaan rangaista rikoslain 47 luvun 3 §:n mukaan työsyrjintänä. Tällöin lähtökohtana on tasa-arvolain mukainen seksuaalisen häirinnän käsite, joka on laajempi kuin nyt ehdotetun pykälän mukainen seksuaalisen ahdistelun käsite. Työelämässä tapahtuva seksuaalinen teko voi jatkossakin tulla arvioitavaksi seksuaalisen teon vakavuudesta riippuen työturvallisuusrikoksen ja työsyrjinnän lisäksi myös seksuaalisena ahdisteluna tai tilanteesta riippuen vakavampana seksuaalirikoksena (HE 216/2013 vp s. 34, 59, 62).
Teon rangaistavuuden edellytyksenä olisi, että seksuaalinen teko kohdistetaan tiettyyn henkilöön. Sillä, tehdäänkö tällainen teko yksityisessä vai julkisessa tilassa ei olisi rangaistavuuden kannalta ratkaisevaa merkitystä. Jos tekijä paljastaa itsensä julkisesti siten, ettei teon voida katsoa kohdistuvan tiettyyn henkilöön, loukkaa teko pikemminkin yleistä järjestystä kuin kenenkään seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkistö ei tällöin täyttyisi ja teko voitaisiin arvioida vain sukupuolisiveellisyyden julkisena loukkaamisena (rikoslain 17 luvun 21 §). Julkisesti tehty on teko, jonka voi nähdä ennalta määräämätön joukko ihmisiä (HE 6/1997 vp s. 154–155). Jos julkinen itsensä paljastaminen kohdistuu myös tiettyyn henkilöön, esimerkiksi siksi, että tekijä asettuu tietyn henkilön eteen tekoa tehdessään, voitaisiin sukupuolisiveellisyyden julkisen loukkaamisen lisäksi tuomita seksuaalisesta ahdistelusta. Jos tällaisen teon kohteena olisi alle 16-vuotias lapsi, kyseessä voisi olla seksuaalisen ahdistelun sijaan seksuaalinen kajoaminen lapseen, jos se on omiaan vaarantamaan lapsen kehitystä.
Seksuaaliseksi koettujen ilmaisujen häiritsevää huutelemista, jonka ei voi sanoa olevan kehenkään yksittäiseen paikallaolijaan suoraan kohdistuvaa, voidaan puolestaan arvioida järjestyslain (612/2003) mukaan. Lain 3 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan yleisen järjestyksen häiritseminen yleisellä paikalla metelöimällä ja muulla vastaavalla tavalla on kielletty. Hallituksen esityksen mukaan metelöimistä olisi muun muassa äänekäs kiroileminen (HE 20/2002 vp s. 35). Joissain tällaisissa tapauksissa kyseessä voisi olla rikoslain 17 luvun 21 §:n mukainen sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen (HE 6/1997 vp s. 155).
Rangaistuksena seksuaalisesta ahdistelusta tuomittaisiin sakkoa tai vankeutta enintään kuudeksi kuukaudeksi. Yleensä sakkoa on tekojen luonne ja vakavuusaste huomioon ottaen pidettävä riittävänä. Varsinkin toistuvia tekoja ajatellen on kuitenkin myös vankeusvaihtoehto tarpeellinen.
7 §. Seksuaalisen kuvan luvaton levittäminen
Säännöksen nojalla olisi rangaistavaa toista henkilöä seksuaalisesti esittävän kuvan tai kuvatallenteen esittäminen tai levittäminen oikeudettomasti siten, että teko loukkaa olennaisesti kuvassa esiintyvän seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
Säännöksessä termillä ”kuva” tarkoitettaisiin myös videota. Kuvatallenteella tarkoitetaan tiedostoa, filmiä tai muuta alustaa, jolta kuva voidaan toistaa.
Tyypillinen tekotapa olisi esimerkiksi osapuolten yhteisymmärryksessä omaan käyttöönsä ottama seksuaalinen kuva, jonka toinen osapuoli myöhemmin esittää tuttavilleen tai levittää internetissä ilman kuvassa esiintyvän suostumusta. Säännös koskisi monen tyyppisiä muitakin tilanteita ja kattaisi myös salaa tai muuten oikeudetta otettujen seksuaalisten kuvien levittämisen. Säännös ei koskisi alle 18-vuotiasta esittävää kuvaa, jonka levittämisen rangaistavuudesta säädettäisiin erikseen 19-20 §:ssä.
Kuvan tai kuvatallenteen esittäminen tai levittäminen olisi oikeudetonta, jos siihen ei ole kuvassa esiintyvän lupaa tai muuta pätevää suostumusta. Koska säännös koskisi vain seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavaa kuvan levittämistä, se ei soveltuisi tilanteisiin, joissa kuvan esittämisen tai levittämisen oikeudettomuus johtuisi vain tekijänoikeuden loukkauksesta tai esimerkiksi taloudellista seikkaa koskevan sopimusehdon loukkauksesta.
Joissain tapauksissa myös sanan- ja lehdistönvapauden käyttäminen voi merkitä sitä, ettei kuvan levittäminen ole oikeudetonta, esimerkiksi seksuaalisen kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. Sananvapaus seuraa perustuslain 12 §:stä ja sen laajuuden kannalta on merkitystä myös muun muassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklalla ja sitä koskevalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännöllä. Koska jäljempänä esitettävällä tavalla seksuaalisen kuvan luvattoman levittämisen rangaistavuus edellyttäisi teon vakavuudelta tiettyä painavuutta, voinee teko olla sanan- ja lehdistönvapauden perusteella oikeutettua käytännössä vain hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa. Tällaisen poikkeuksen mainitseminen pykälässä nimenomaisesti voisi sen vuoksi antaa väärän käsityksen säännöksen tarkoituksesta. Tämän vuoksi sanan- ja lehdistönvapauteen liittyvää poikkeusta ei mainittaisi pykälässä erikseen.
Esittämisellä tarkoitettaisiin kuvan näyttämistä toiselle siten, ettei tämä saa kuvaa haltuunsa. Kuvan voi esittää esimerkiksi tietokoneen tai matkapuhelimen näytöltä tai paperitulosteelta. Levittäminen tarkoittaisi kuvan tai kuvatallenteen luovuttamista toiselle siten, että tämä saa sen haltuunsa. Säännös koskisi esittämistä tai levittämistä luvatta yhdelle ihmiselle, suljetulle ryhmälle, lukuisille valituille vastaanottajille sekä esittämistä tai levittämistä avoimessa internetissä tai muuten lukuisten ihmisten saataville. Yhdenkin kuvan esittäminen tai kuvatiedoston levittäminen voisi riittää tunnusmerkistön täyttymiseen.
Kuvan seksuaalisuus määriteltäisiin yleisten käsitysten mukaisesti kuvan antaman kokonaisvaikutelman perusteella. Kuvan seksuaalisuus voi johtua alastomuudesta tai vähäpukeisuudesta, mutta myös siinä esiintyvän voimakkaan seksuaalisesta toiminnasta. Pelkkä alastomuus ei kaikissa tapauksissa tee kuvasta seksuaalista sellaisenaan, mutta kuva voi esittämis- tai levittämistavan tai muun yhteytensä vuoksi esittää siinä olevaa seksuaalisesti.
Kuvaa pidettäisiin henkilöä esittävänä, jos hän on kuvasta tunnistettavissa. Tunnistettavuus ei välttämättä edellyttäisi kasvojen tunnistettavuutta. Esimerkiksi henkilön alastonta vartaloa esittävän seksuaalisen kuvan esittäminen tai levittäminen voi loukata olennaisesti hänen seksuaalista itsemääräämisoikeutta, vaikka hänen kasvojaan ei näkyisi. Kyseeseen tulisivat sekä todellisuuspohjaiset että todenmukaiset kuvat, jotka olisi määritelty 2 momentissa. Esimerkiksi selkeästi ei-todenmukaiset pilakuvat eivät kuuluisi säännöksen soveltamisalaan ja tällaisia kuvia koskevia tekoja voitaisiin joissain tapauksissa arvioida kunnianloukkausta koskevien säännösten mukaan.
Teon rangaistavuus edellyttäisi, että kuvan esittäminen tai levittäminen loukkaa siinä esiintyvän seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaus tapahtuu jo sillä, että seksuaalista kuvaa levitetään oikeudettomasti. Olennaisuuden edellytys tarkoittaa, ettei säännös kattaisi kaiken tyyppistä seksuaalisena pidettävän kuvan levittämistä. Rangaistavuuden ulkopuolelle jäisi tekoja, joissa kuvan seksuaalisuuden aste ei ole voimakasta, se on hyvin tulkinnanvaraista, tai joissa kuvassa esiintyvää seksuaalisuutta pidettäisiin yleisesti hyväksyttynä esittää julkisella paikalla. Tällaisia olisivat esimerkiksi kuvat, joissa esiintyvä henkilö on rannalla tavanomaisella tavalla vähäpukeisena tai video, jossa esiintyvät halaavat ja suutelevat. Kun kuvan seksuaalisuuden aste on tätä voimakkaampaa, olisi loukkauksen olennaisuutta arvioitava myös teon muiden olosuhteiden kannalta. Loukkauksen olennaisuuteen vaikuttaisivat tällöin myös, se miten laajasti tai millä tavoin kuvaa esitetään tai levitetään. Henkilöä sukupuoliyhteydessä tai seksuaalisella tavalla alasti esittävän kuvan esittäminen jo yhdelle henkilölle voisi täyttää tunnusmerkistön. Vähemmän räikeäkin mutta kuitenkin voimakkaasti seksuaalinen kuva voisi riittää tunnusmerkistön täyttymiseen, jos kuvaa levitetään laajemmin esimerkiksi internetin kautta. Vaikka kuva ei alun perin esittäisi toista seksuaalisesti, esimerkiksi kuva alastomasta henkilöstä saunomassa, voi kuvan levittämisen olosuhteet tehdä siitä seksuaalisen ja seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavan, esimerkiksi jos kuva laitetaan pornografiaa sisältävälle internetsivustolle.
Teon arvosteluun vaikuttaisi myös esitettyjen tai levitettyjen kuvien tai kuvatallenteiden määrä. Esimerkiksi kuvan näyttäminen matkapuhelimen ruudulta yhdelle tai kahdelle ihmiselle olisi rangaistavaa vain, jos kuvan seksuaalisuuden ilmeneminen on hyvin voimakasta. Seksuaalisen kuvan jakaminen laajalle joukolle on lähtökohtaisesti vakavampaa kuin muutaman henkilön rajatulle ryhmälle. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden kannalta vakavimpana levittämisen muotona olisi yleensä pidettävä kuvan saattamista laajaan levitykseen esimerkiksi internetin kautta siten, että kuva on rajoittamattomasti saatavilla eikä sen leviämistä voi enää estää.
Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkauksen kannalta merkitystä voi olla myös sillä, onko kuvaa jo aiemmin levitetty siinä esiintyvän toimesta tai suostumuksella. Esimerkiksi jos kuva on jo julkaistu yleisesti siinä esiintyvän suostumuksella tai kuvassa esiintyvä on itse laittanut sen internetsivustolle, jolle pääsyä ei ole rajoitettu tietylle ryhmälle, kuvan edelleen levittämisen ilman hänen suostumustaan ei yleensä voisi katsoa loukkaavan tämän seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti. Sen sijaan loukkaus voisi olla olennainen, jos vain tietyille henkilöille jaettua kuvaa levitetään luvatta ulkopuolisille. Teon rangaistavuuteen ei lähtökohtaisesti vaikuttaisi myöskään se, esiintyykö kuvassa myös kuvan esittäjä ja levittäjä.
Kuvan levittämisen rangaistavuudella suojattaisiin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden ohella myös laajemmin henkilön yksityisyyttä. Sen vuoksi rikokseen syyllistynyttä ei tuomittaisi erikseen yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Säännös koskisi pelkästään kuvan esittämistä ja levittämistä, ei sen sijaan kuvan valmistamista. Kuvan levittämisen rangaistavuus ei riippuisi siitä, esiintyykö henkilö kuvassa vapaaehtoisesti vai oliko kuva valmistettu ilman hänen lupaansa. Seksuaalisen kuvan valmistaminen toisesta salaa tai muuten ilman tämän vapaaehtoisuutta, arvioitaisiin kuvan sisällöstä ja olosuhteista riippuen seksuaalisena kajoamisena tai seksuaalisena ahdisteluna. Kuvan valmistaja ja levittäjä, joka syyllistyy teoillaan sekä seksuaaliseen ahdisteluun tai seksuaaliseen kajoamiseen että seksuaalisen kuvan luvattomaan levittämiseen, voitaisiin tuomita molemmista rikoksista. Kuvan lähettäminen kuvattaessa suoratoistona esimerkiksi internetin välityksellä katsottaisiin sekä kuvan valmistamiseksi että levittämiseksi. Jos kohteena oleva henkilö on antanut luvan kuvaamiseensa, muttei kuvan levittämiseen, ja kuvaaja esimerkiksi suoratoistaa sitä kuvassa esiintyvältä salaa internetin kautta, olisi teko rangaistava vain seksuaalisen kuvan luvattomana levittämisenä.
Seksuaalisen kuvan luvatonta levittämistä koskeva säännös ei koskisi muiden oikeuksien kuin seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkausta. Jos teko loukkaa myös esimerkiksi tekijänoikeutta, voisi se tulla muista seikoista riippuen erikseen arvioitavaksi myös tekijänoikeusrikoksia koskevien rangaistussäännösten nojalla.
8 §. Seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttö
Säännös sisältäisi nykyistä seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöä asiallisesti vastaavan säännöksen (HE 229/2014 vp, HE 221/2005 vp, LaVM 10/2006 vp).
Jos teon kohde on ihmiskaupan uhri, seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäyttöön syyllistyvä, joka tietää sukupuoliyhteyden kohteen olevan ihmiskaupan uhri, voisi olosuhteita riippuen syyllistyä 8 §:n ohella myös raiskaukseen tai seksuaaliseen kajoamiseen taikka näiden rikosten törkeään tekomuotoon, koska ihmiskaupan uhrin osallistumista seksuaaliseen tekoon ei yleensä voisi pitää vapaaehtoisena. Tällöin tekijä voitaisiin tuomita molemmista rikoksista (HE 221/2005 vp s. 55).
9 §. Korvauksen tarjoaminen nuoreen kohdistuvasta seksuaalisesta teosta
Säännös sisältäisi nykyistä seksuaalipalveluiden ostamista nuorelta asiallisesti vastaavan säännöksen (HE 221/2005 vp ja HE 34/2004 vp, HE 117/1997 vp ja HE 6/1997 vp). Säännöksen nimike muutettaisiin niin, että se viittaisi selkeämmin ja asianmukaisemmin rangaistavaan tekoon. Tunnusmerkistöön tehtäisiin tätä vastaavat teknisluonteiset muutokset.
Säännöksen lisäksi sovellettavaksi voisivat tulla olosuhteita riippuen myös ehdotetut rikoslain 20 luvun 5 § tai 12–16 §:ien säännökset (HE 6/1997 vp s. 186).
10 §. Paritus
Säännöksen 1 momentin 1 kohtaa muutettaisiin lapsia koskevien tekojen osalta. Soveltamisalaa laajennettaisiin niin, että se kattaisi muistakin kuin korvausta vastaan tehdyistä lapsen kanssa tapahtuvista sukupuoliyhteyksistä tai seksuaalisista teoista hyötymisen. Lisäksi sanamuotoa muutettaisiin niin, ettei siinä enää viitattaisi sukupuolisiveellisyyttä ilmeisesti loukkaavaan tekoon vaan seksuaaliseen tekoon, joka on omiaan vaarantamaan lapsen kehitystä. Muilta osin säännöksen soveltamisala pysyisi ennallaan (HE 6/1997 vp, HE 34/2004 vp, HE 282/2010 vp, HE 103/2014 vp).
Ehdotettujen muutosten myötä paritus koskisi 18 vuotta nuorempaan lapseen kohdistuvia sukupuoliyhteyksiä sekä tämän ikäiseen lapseen kohdistuvia tai lapsen tekemiä seksuaalisia tekoja riippumatta siitä, tehdäänkö tällainen seksuaalinen teko korvausta vastaan. Muiden kuin sukupuoliyhteyksien osalta olennaista olisi teon aiheuttama abstrakti vaara lapsen kehitykselle. Terminologisilla muutoksilla on tarkoitus kuvata säännöksen suojelukohdetta paremmin ja yhdenmukaistaa sääntelyä muiden ehdotettujen rikoslain 20 luvun säännösten kanssa. Säännöksen 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja tekoja, jotka ovat omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä, on alle 16-vuotiaiden osalta käsitelty seksuaalista kajoamista lapseen koskevan säännöksen säännöskohtaisissa perustelussa. Kaikkien alle 18-vuotiaiden lasten osalta säännöksen kattamiksi teoiksi katsottaisiin esimerkiksi järjestetyssä seksuaalisessa esityksessä esiintyminen, seksuaalisessa kuvassa esiintyminen sekä teot, jotka loukkaavat lapsen seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
Rangaistavuus edellyttäisi teolta tahallisuutta. Paritukseen liittyen tahallisuuden täyttymistä arvioitu muun muassa korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2005:17. Samoin rangaistavuuden edellytys olisi edelleen se, että tekijä toimii taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi itselleen tai toiselle. Tekoja, joissa tekijä ei ole toiminut taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi, voitaisiin edelleen arvioida myös esimerkiksi ihmiskauppaa tai lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevien säännösten mukaisesti. Tapauksissa, joissa sekä parituksen että ihmiskaupan tunnusmerkistöt täyttyvät, olisi sovellettava ensisijaisesti ihmiskauppaa koskevaa sääntelyä. Alle 18-vuotiaan parittaminen tuleekin yleensä arvioida ihmiskaupparikoksena (HE 34/2004 vp, HE 103/2014 vp, s. 32 ja 46).
11 §. Törkeä paritus
Parituksen törkeää tekomuotoa koskeva säännös säilyisi muuttumattomana (HE 34/2004 vp).
12 §. Lapsenraiskaus
1 momentti
Pykälän 1 momentin nojalla sukupuoliyhteydessä oleminen kuuttatoista vuotta nuoremman lapsen kanssa olisi lapsenraiskaus. Tunnusmerkistössä tarkoitettu sukupuoliyhteys olisi määritelty 23 §:n 1 momentissa. Rangaistavuus edellyttäisi tahallisuutta. Tunnusmerkistön täyttyminen ei riippuisi siitä, kumpi sukupuoliyhteyden osapuolista on ollut aloitteellinen.
Jos teossa täyttyy myös 1 §:n 1-2 momentin tunnusmerkistö, teosta ei rangaistaisi enää erikseen 1 §:n nojalla. Sen sijaan tällaiset seikat tulisi ottaa huomioon arvioitaessa lapsenraiskauksen moitittavuutta yksittäistapauksessa. Myös lapsen taivuttelu, houkuttelu tai muu tai epäasiallinen vaikuttaminen tähän sukupuoliyhteyden aikaansaamiseksi samoin kuin kohteena olevan lapsen ikä vaikuttaisivat teon moitittavuuteen perustunnusmerkistönkin puitteissa. Tällaiset seikat tulisi ottaa huomioon rangaistusta määrättäessä rikoslain 6 luvun säännösten nojalla (HE 44/2002 vp s. 187-190).
Lapsenraiskaukseen voisi syyllistyä periaatteessa kuka tahansa rikosoikeudellisen vastuuikärajan ylittänyt henkilö. Jos rikoksentekijäkin on verrattain nuori ja teon kohde lähellä 16 vuoden suojaikärajaa, voisi joissain tapauksissa olla syytä arvioida, soveltuuko tekoon 12 §:n sijaan 16 §:ssä säädetty lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva säännös. Kokonaan rankaisemattomia olisivat 17 §:n rajoitussäännöksessä tarkoitetut nuorten keskinäiset sukupuoliyhteydet, joissa ei loukata toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Vastaavanlainen rajoitussäännös on voimassa nykyisinkin.
2 momentti
Lapsenraiskauksena rangaistaisiin myös 16 mutta ei 18 vuotta täyttäneeseen lapseen kohdistuva sukupuoliyhteys, kun tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen nähden. Lapsenraiskaussäännöstä sovellettaisiin näissäkin tapauksissa 2 §:ssa säädetyn törkeän raiskauksen asemasta. Momentin tunnusmerkistö vastaisi asiallisesti pitkälti nykyistä rikoslain 20 luvun 6 §:n 2 momentissa olevaa säännöstä (HE 6/1997 vp ja HE 282/2010 vp). Säännöksen soveltaminen ei kuitenkaan enää edellyttäisi sitä, että tekijä asuu lapsen kanssa samassa taloudessa. Vanhempaan rinnastettava asema voi olla muussakin tilanteessa esimerkiksi lasta säännöllisesti tapaavalla isä- tai äitipuolella tai lapsen vanhemman pitkäaikaisella seurustelukumppanilla, vaikkei hän asu lapsen kanssa samassa taloudessa.
3 momentti
Myös yritys ehdotetaan rangaistavaksi. Lapseen kohdistuvan raiskauksen ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritys ovat rangaistavia nykyisinkin.
13 §. Törkeä lapsenraiskaus
1 momentti. Lapsenraiskauksen ankaroittamisperusteet liittyisivät väkivaltaan, uhrille aiheutettavaan seuraukseen tai kärsimykseen, rikoksentekijöiden määrään, rikoksen tekotapaan ja lapsen iästä, kehitystasosta, luottamusasemasta tai riippuvaisesta asemasta johtuvaan erityiseen vahingonriskiin. Säännöksen soveltaminen edellyttäisi lisäksi, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Nykyisin törkeästä lapsenraiskauksesta tuomitseminen edellyttää syyllistymistä samalla teolla sekä törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön että lapseen kohdistuvaan törkeään raiskaukseen. Ehdotettu säännös olisi sen sijaan yksinomaan lapsenraiskauksen törkeä tekomuoto.
Momentin 1-4 kohdissa tarkoitetut perusteet vastaisivat asiallisesti törkeän raiskauksen vastaavia ankaroittamisperusteita. Niiden osalta viitataan edellä 2 §:n perusteluissa esitettyyn. Se, että törkeä lapsenraiskaus olisi lähtökohtaisesti törkeää raiskausta vakavampi rikos, otettaisiin huomioon törkeän lapsenraiskauksen ankarammassa rangaistusasteikossa. Ankaroittamisperusteiden täyttymisen arvioinnissa tulisi ottaa tapauksesta riippuen huomioon, että lapsi on lähtökohtaisesti aikuiseen nähden heikommassa asemassa. Tämän vuoksi ankaroittamisperusteiden täyttävien tekojen kirjo on 16 vuotta nuorempiin henkilöihin kohdistuneiden tekojen osalta laajempi. Esimerkiksi momentin 3 kohdassa tarkoitettua erityisen tuntuvaa henkistä tai fyysistä kärsimystä voi aiheuttaa jo lapsen kiinnipitäminen väkivaltaisesti lapsenraiskauksen yhteydessä.
Lapsenraiskauksen tunnusmerkistön sekä sukupuoliyhteyden määritelmän laajuuden vuoksi erityisesti momentin 2 kohdassa tarkoitetut useamman kuin yhden henkilön tekemät rikokset voisivat olla vakavuudeltaan monen asteisia. Teon vakavuuteen vaikuttavat seikat olisi yksittäistapauksessa syytä ottaa huomioon arvioitaessa sitä, onko rikos myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Momentin 5 kohdan ankaroittamisperuste liittyy siihen, että lapsenraiskauksen kohteeksi joutuneelle lapselle aiheutuu teosta yleensä niin ruumiillisesti kuin henkisestikin sitä suurempi vahinko, mitä nuorempi ja kehittymättömämpi hän on. Vahingollisuuteen voivat vaikuttaa myös teon tyyppi, olosuhteet ja tekijän ikä. Säännös onkin kirjoitettu tapauskohtaista harkintaa edellyttävään muotoon. Useita vuosia 16 vuotta nuoremmalle lapselle sukupuoliyhteys ja useimmat seksuaaliset teot ovat yleensä omiaan aiheuttamaan sellaista vahinkoa, johon pykälässä viitataan. Lapsen kehitystason vuoksi joissakin tapauksissa myös vanhempaan lapseen kohdistuva lapsenraiskaus voi olla omiaan aiheuttamaan yhtä suurta vahinkoa lapselle.
Momentin 6 kohdan ankaroittamisperusteessa on kysymys siitä, että lapselle on yleensä erityisen vahingollista, jos lapsenraiskauksen tekijänä on lapselle läheinen ihminen. Jos lapsi tuntee rikoksentekijää kohtaan erityistä luottamusta tai on tästä erityisen riippuvainen, raiskaus on yleensä omiaan aiheuttamaan hänelle vaikeita ristiriitoja ja voi aiheuttaa hyvin pitkäaikaista vahinkoa. Tilannetta edelleen kärjistää se, jos lapsi ei voi hakea tukea läheisiltään, koska tekijä on juuri se henkilö, johon lapsen tulisi voida turvautua. Momentissa ei edellytettäisi, että todellista vahinkoa olisi tapahtunut. Riittää, että tällainen vahinko tyypillisesti liittyy kysymyksessä olevan kaltaiseen tekoon. Erityisen vahingon vaaraa arvioitaessa olisi otettava huomioon osapuolten suhteen lisäksi myös lapsen ikä, teon luonne ja muut olosuhteet.
Säännöksessä tarkoitetussa asemassa ovat yleensä lapsen vanhemmat tai muut hänen kasvatuksestaan huolehtivat henkilöt, mutta myös kodin ulkopuolinen henkilö on voinut saavuttaa tällaisen aseman. Erityisen riippuvainen asema voi perustua myös henkiseen sitoutumiseen, jollainen voi liittyä esimerkiksi uskonnolliseen tai muuhun vakaumukseen. Joskus lapsi voi olla erityisen riippuvainen vanhemmasta henkilöstä muidenkin olosuhteiden johdosta, esimerkiksi harrastuksensa vuoksi.
Sukupuoliyhteys 18 vuotta nuoremman lapsen kanssa olisi 12 §:n 2 momentin nojalla jo sellaisenaan lapsenraiskaus, jos tekijä on lapsen vanhempi tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa lapseen nähden. Tällaisissa tapauksissa lapsenraiskaus olisi momentin 13 §:n 6 kohdan nojalla törkeä, jos rikos on omiaan aiheuttamaan lapselle erityistä vahinkoa ja se on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Edellytys erityisen vahingon vaarasta täyttyy usein jo sillä perusteella, että tekijänä on lapsen vanhempi tai siihen rinnastettavassa asemassa oleva henkilö. Tällainen lapsenraiskaus voisi jäädä perusmuotoiseksi esimerkiksi tapauksessa, jossa on kyse yksittäisestä lyhytkestoisestä teosta eikä se osapuolten suhde, lapsen ikä, teon luonne ja muut olosuhteet huomioon ottaen olisi omiaan aiheuttamaan erityistä vahinkoa lapselle tai jos tekoa ei olisi muista syistä pidettävä kokonaisuutena arvostellen törkeänä.
2 momentti. Yritys ehdotetaan rangaistavaksi. Nykyisin vastaavien tekojen yritykset on tuomittava joko törkeän raiskauksen tai törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yrityksenä.
14 §. Seksuaalinen kajoaminen lapseen
Säännöksessä määriteltäisiin seksuaalisena kajoamisena lapseen rangaistavaksi kuuttatoista vuotta nuorempiin lapsiin kohdistuvat seksuaaliset teot, jotka ovat omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä.
Tunnusmerkistössä tarkoitetun seksuaalisen teon määritelmä olisi rikoslain 20 luvun 23 §:n 2 momentissa. Seksuaalisella teolla tarkoitettaisiin sellaista tekoa, joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen. Määritelmä vastaisi nykyisin voimassa olevaa.
Teon seksuaalinen olennaisuus arvioitaisiin objektiivisesti ulkonaisesti havaittavista seikoista lähtien. Määritelmän täyttyminen ei edellyttäisi, että teolla tavoitellaan kiihotusta tai tyydytystä tavoittelua. Määritelmässä tarkoitettua olennaisuutta arvioitaessa merkitystä on kuitenkin sillä, missä tarkoituksessa teko tapahtuu. Tämä liittyy määritelmässä mainittuihin teko-olosuhteisiin. Esimerkiksi lääketieteellisesti perusteltavissa olevat ja asianmukaisesti suoritetut toimenpiteet eivät kuuluisi määritelmän piiriin. Muutenkin määritelmän kannalta olennaista on kokonaisarviointi, jossa otetaan huomioon kaikki säännöksessä mainitut seikat eli tekijä, teon kohde ja teko-olosuhteet.
Seksuaalisten tekojen piiri on näin ollen laaja, ja se on täsmentynyt lainvalmistelutöiden ja oikeuskäytännön perusteella. Useimmiten tällainen teko ilmenee lapsen kosketteluna, minkä vuoksi tämä tekotapa on nimenomaan mainittu. Teon ei kuitenkaan välttämättä tarvitse merkitä puuttumista toisen ruumiilliseen koskemattomuuteen, vaan muukin loukkaavuudeltaan tai lapsen kehitykselle koituvan vaaran kannalta vastaava tapa voi tulla kysymykseen. Esimerkkeinä seksuaalisesta teosta voidaan mainita seuraavat teot (ks. HE 6/1997 vp s. 180, HE 282/2010 vp s. 11, HE 212/2018 vp s. 7):
lapsen houkutteleminen katsomaan masturbointia, yhdyntää tai pornografisia kuvia tai videoita
pornografisten kuvien näyttäminen lapselle
seksuaalisesti latautuneiden tapahtumien kertominen lapselle ja niistä keskusteleminen
seksuaalisväritteisten tekstiviestien, sähköpostien, kirjeiden tai muiden viestien lähettäminen lapselle
lapsen pyytäminen tai saaminen toimimaan seksuaalisväritteisellä tavalla (esimerkiksi saadaan lapsi pukemaan paljastavat vaatteet tai riisuutumaan alastomaksi, saadaan lapsi masturboimaan tai virtsaamaan tekijän päälle, pyydetään lasta piirtämään sukuelimiä esittäviä kuvia, valokuvataan alastonta lasta, pyydetään lasta esiintymään seksuaalisessa kuvassa, ottamaan itsestään tällaisen kuvan tai lähettämään tekijälle tällaisen kuvan)
tekijän sukuelimen näyttäminen lapselle
itsetyydytystä tai sukupuoliyhteyttä kuvaavien eleiden esittäminen
lapsen suuteleminen seksuaalisesti
muussa yhteydessä normaaliin kanssakäymiseen tai lapsen hoitamiseen kuuluvat lapsen halaaminen, nostelu, syliin ottaminen, kylvettäminen ja riisuminen sekä perhepiirissä tapahtunut alasti kulkeminen, kun ne ovat tapahtuneet esimerkiksi lapsen sukuelimen seksuaalisen koskettelun tai muun seksuaalisen teon yhteydessä.
Lapsiin kohdistuvia seksuaalisia tekoja koskevien tunnusmerkistöjen täyttyminen ei edellytä fyysistä läheisyyttä rikoksentekijän ja asianomistajan välillä. Rikoksia voidaan tehdä myös esimerkiksi sellaisia teknisiä välineitä hyödyntäen, joiden avulla muodostuu kuvayhteys rikoksentekijän ja lapsen välille tai teksti- tai kuvapohjaisen viestinnän kautta, jossa yhteys osapuolten välillä ei ole reaaliaikainen. Lasta seksuaalisesti esittävän esityksen seuraaminen, kun tekijä ei ole saanut lasta ryhtymään esitykseen tai sitä jatkamaan, arvosteltaisiin ehdotetun 22 §:n nojalla.
Rangaistavaa olisi myös se, että tekijä saa lapsen ryhtymään kysymyksessä olevaan tekoon. Tällaisesta teosta on kysymys esimerkiksi silloin, jos tekijä saa lapsen masturboimaan tekijää tai itseään. Tunnusmerkistö ei tältä osin edellytä, että lapsen seksuaaliseen tekoon saanut tekijä saa teosta mielihyvää tai on edes teon aikana läsnä. Säännöksen sanamuoto kattaisi myös teot, joilla tekijä saa lapsen ryhtymään seksuaaliseen tekoon kolmannen henkilön kanssa.
Voimakkaan seksuaalisen teon tai vakavan seksuaalirikoksen tekeminen lapsen läsnä ollessa voi kohdistua lapsen seksuaaliseen koskemattomuuteen tämän kehitystä vaarantavalla tavalla, vaikka lapsi ei olisi teon pääasiallisena kohteena. Esimerkiksi toistuva sukupuoliyhteys tai lapsen vanhempaan kohdistuva raiskaus lapsen nähden voisi täyttää 14 §:n tunnusmerkistön.
Sallitun käyttäytymisen rajoja koskevia tulkintaongelmia ei voida kokonaan välttää. Tekojen seksuaalisuus ja myös niihin liittyvä uhka lapsen kehitykselle on paljolti sidoksissa tapoihin. Teko, joka jossain ympäristössä on seksuaalisesti merkittävä, voi olla toisessa kokonaan vailla seksuaalista latausta. Suomessa esimerkiksi saunan yhteyteen liittyy sellaista alastomana esiintymistä, jota jonkin toisen elämäntavan näkökulmasta voitaisiin pitää seksuaalisesti merkittävänä. Tunnusmerkistö ja seksuaalisen teon määritelmä mahdollistaisivat sen, että tapauskohtaiset olosuhteet voidaan ottaa tarvittavalla ja joustavalla tavalla huomioon.
Tunnusmerkistö edellyttäisi myös sitä, että seksuaalinen teko on omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä eli on luonteeltaan sellainen, joka tapauksen olosuhteiden kaltaisissa tilanteissa tyypillisesti aiheuttaa tällaista vahinkoa. Yksittäistapauksessa ei sen sijaan tarvitsisi arvioida, onko tällaista vahinkoa aiheutunut. Edellytyksen vuoksi säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle jäisivät vähäisimmät teot, jotka sinänsä ovat seksuaalisia, mutta joiden ei voi katsoa olevan omiaan vahingoittamaan lapsen kehitystä. Esimerkiksi seksuaalinen loukkaava huutelu tai eleiden esittäminen kadulla ohikulkijoille voi kohdistua lapseen, muttei välttämättä ole omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä. Tällaisetkin teot voisivat kuitenkin olla omiaan loukkaamaan lapsen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja tulla siten arvioitaviksi seksuaalisena ahdisteluna. Vahingon vaara lapsen kehitykselle voi riippua myös teon laadusta ja lapsen iästä ja kehitystasosta. Esimerkiksi pornon katsominen sitä ymmärtämättömän vauvan läsnä ollessa ei välttämättä ole tämän kehityksen kannalta vaarallista. Tunnusmerkin täyttymisen kannalta merkitystä voi myös olla myös osapuolten iällä ja heidän keskinäisellä suhteellaan.
Lapsen ei kuitenkaan tarvitse välttämättä tulla tietoiseksi teosta, jotta se olisi omiaan vahingoittamaan hänen kehitystään. Korkein oikeus katsoi ratkaisussaan KKO 2015:50, että lapsen kehitystä oli omiaan vahingoittamaan teko, jossa rikoksentekijä oli kuvannut puhelimella videokuvaa ja seitsemän valokuvaa 7-vuotiaan lapsen alastomasta alaruumiista ja sukuelimestä tämän nukkuessa, vaikka lapsi ei ollut tullut tietoiseksi teosta. Teossa vahingon aiheutumatta jääminen oli ollut sattumanvaraista eikä tekijän ennakoitavissa.
Vastaavasti kuin lapsenraiskaukseen myös seksuaaliseen kajoamiseen lapseen voisi syyllistyä periaatteessa kuka tahansa rikosoikeudellisen vastuuikärajan ylittänyt henkilö. Jos tekijäkin on verrattain nuori ja teon kohde lähellä 16 vuoden suojaikärajaa, voisi joissain tapauksissa olla perusteita arvioida, soveltuuko tekoon 12 §:n sijaan 16 §:ssä säädetty lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva säännös. Kokonaan rankaisemattomia olisivat 17 §:n rajoitussäännöksessä tarkoitetut nuorten keskinäiset seksuaaliset teot, joissa ei loukata toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Vastaavanlainen rajoitussäännös on voimassa nykyisinkin.
2 momentti
Momentin nojalla seksuaalisena kajoamisena lapseen rangaistaisiin myös 16 mutta ei 18 vuotta täyttäneen lapsen vanhemman tai vanhempaan rinnastettavassa asemassa olevan lapseen kohdistama 1 momentissa tarkoitettu seksuaalinen teko, joka on omiaan vahingoittamaan tämän kehitystä. Myös tämä kohta vastaisi asiallisesti muilta osin lapsenraiskausta koskevan säännöksen vastaavaa kohtaa (12 §:n 2 momentti).
3 momentti
Myös yritys ehdotetaan rangaistavaksi. Lapseen kohdistuvan seksuaaliseen tekoon pakottamisen ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritys ovat rangaistavia nykyisinkin.
15 §. Törkeä seksuaalinen kajoaminen lapseen
Seksuaalisesta kajoamisesta lapseen säädettäisiin törkeä tekomuoto. Myös muu lapseen kohdistuva seksuaalinen teko kuin sukupuoliyhteys voi olla olennaisesti perusmuotoista seksuaalista kajoamista vakavampi rikos törkeää lapsenraiskausta vastaavissa tilanteissa.
1 momentti
Lapseen kohdistuvan seksuaalisen kajoamisen ankaroittamisperusteet liittyisivät vakavaan väkivaltaan, uhrille aiheutettuun kärsimykseen, rikoksentekijöiden lukumäärään, tekotapaan ja lapsen iästä, kehitystasosta, luottamusasemasta tai riippuvaisesta asemasta johtuvaan erityiseen vahingonriskiin. Säännöksen soveltaminen edellyttäisi lisäksi, että rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Momentin 1, 3 ja 4 kohdissa tarkoitetut perusteet vastaisivat asiallisesti törkeän lapsenraiskauksen vastaavia ankaroittamisperusteita. Niiden osalta viitataan näiden säännösten perusteluissa esitettyyn.
Momentin 2 kohdassa tarkoitettu peruste vastaisi asiallisesti törkeän seksuaalisen kajoamisen vastaavaa ankaroittamisperustetta 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa. Ankaroittamisperusteiden täyttymisen arvioinnissa tulisi ottaa tapauksesta riippuen huomioon, että lapsi on lähtökohtaisesti aikuiseen nähden heikommassa asemassa. Tämän vuoksi ankaroittamisperusteiden täyttävien tekojen kirjo on 16 vuotta nuorempiin henkilöihin kohdistuneiden tekojen osalta laajempi.
2 momentti
Myös törkeän lapseen kohdistuvan seksuaalisen kajoamisen yritys olisi rangaistava.
16 §. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Pykälässä säädettäisiin lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Nimikkeestään huolimatta kyseessä olisi osittain erityyppinen säännös kuin nykyisin. Säännös koskisi lapsenraiskauksen ja seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistön täyttäviä tekoja sellaisissa olosuhteissa, joissa ne on perusteltua tuomita matalammalla rangaistusasteikolla ja vähemmän ankaralla rikosnimikkeellä. Säännöksen kirjoitustapa vastaa asiallisesti rikoslain tunnusmerkistöjen porrastamisessa vakiintunutta käytäntöä, eikä se tarkoita, että lapsen seksuaalisena hyväksikäyttönä rangaistavia tekoja voitaisiin pitää millään tavoin vakavuudeltaan vähäisinä.
Säännöstä sovellettaisiin 12 tai 14 §:n sijaan, jos tällainen teko, ottaen huomioon lapsen ja tekijän ikä, kypsyys ja suhde sekä muut teko-olosuhteet, on kokonaisuutena arvostellen teon vakavuutta vähentävien seikkojen vallitessa tehty. Kokonaisarvioinnissa huomioon otettavia olosuhteita ei olisi näin ollen lueteltu säännöksessä tyhjentävästi. Pykälän 3 momentin nojalla säännös ei ylipäänsä soveltuisi, jos teko on toteutettu säännöksessä viitatun raiskauksen tai seksuaalisen kajoamisen tunnusmerkistössä tarkoitetulla tavalla. Säännös ei liioin soveltuisi tilanteissa, joissa olisi sovellettava 17 §:n rajoitussäännöstä.
Säännöksen soveltamisala olisi edellä todetuista syistä varsin rajattu. Nykyisen lainsäädännön nojalla muodostunutta oikeuskäytäntöä perusmuotoisen ja törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rajanvedosta voitaisiin pitää edelleen suuntaa-antavana lähtökohtana myös arvioitaessa sitä, sovellettaisiinko lapsenraiskauksen sijaan ehdotettua lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaa säännöstä (esim. KKO 2020:85). Säännöksen soveltuminen voisi tulla arvioitavaksi tapauksissa, joissa seksuaalisen teon kohteena oleva lapsi on iältään lähellä 16 vuoden suojaikärajaa eikä merkkejä ole lapsen vapaaehtoisuuden puuttumisesta, mutta 17 §:n rajoitussäännös ei vanhemman osapuolen iän tai kypsyyden vuoksi aivan sovellu. Kyse voi olla esimerkiksi suhteesta, jonka osapuolet kokevat seurusteluksi. Tällaisia tekoja voi olla syytä pitää vähemmän moitittavina (ks. LaVM 43/2018 vp s. 16). Niiden ei kuitenkaan tulisi olla rankaisemattomia jo yleisen lapsen kehitykselle aiheutuvan vaaran vuoksi. Säännös voisi tulla sovellettavaksi myös vakavuudeltaan vähäisimmissä seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaamistilanteissa, joissa osapuolten ikä- ja kypsyysero on vähäinen.
Säännöksen soveltuminen edellyttäisi lisäksi sitä, että lapsella on kypsyytensä puolesta ollut jo jonkin verran kykyä arvioida seksuaaliseen tekoon osallistumisen vaikutuksia. Tämä arviointi olisi tehtävä tapauskohtaisesti. Lähtökohtaisesti 16 vuoden suojaikärajaa nuoremman henkilön kyky harkita osallistumisensa vaikutuksia ei näissä tilanteissa ole yhtä kehittynyt kuin tätä vanhemmilla henkilöillä. Vastaavasti sitä, onko lapsi voinut muodostaa tai ilmaista tahtoaan tekoon osallistumisesta, arvioitaisiin tästä lähtökohdasta. Vanhempi osapuoli voi kypsyytensä vuoksi usein olla henkisessä valta-asemassa lapseen nähden.
Vaikka säännöksessä ei olisi tiukkaa alaikärajaa, jota nuorempiin kohdistuviin tekoihin se ei soveltuisi, ei säännöstä yleensä tulisi soveltaa varsinkaan lapsenraiskauksen sijaan myöskään silloin, kun lapsi on enintään noin kaksitoistavuotias. Tässä iässä seksuaalinen kehitys on korkeintaan alkuvaiheessa. Näin nuoren lapsen suhtautumisella tekoon ei sen vuoksi ole lähtökohtaisesti enää sellaista merkitystä, että säännöksessä tarkoitettujen teon vakavuutta vähentävien seikkojen olemassaoloa olisi syytä arvioida. Poikkeuksena tästä voisivat olla olosuhteista riippuen lähinnä vähäisimmät kokeilunomaiset seksuaaliset teot, kun lapsi on jo kaksitoista vuotta täyttänyt ja tekijäkin on vielä iältään 16-vuoden suojaikärajaa lähellä.
Säännöksen soveltumista arvioitaessa huomioon otettavia seikkoja olisivat myös osapuolten suhde ja muut teko-olosuhteet. Osapuolen suhteella voi olla merkitystä sen kannalta, millaisista lähtökohdista lapsi on voinut osallistua seksuaaliseen tekoon. Seurustelusuhde voi antaa tähän paremmat valmiudet kuin lyhytkestoinen tuttavuus. Vanhemman osapuolen epäasiallinen vaikuttaminen lapsen tahtoon, esimerkiksi painostamalla tai taivuttelemalla, olisivat säännöksen soveltumattomuutta puoltavia seikkoja.
Merkitystä voi olla myös esimerkiksi seksuaalisen teon laadulla, kestolla ja voimakkuudella. Teon lyhytkestoisuus voi joissain tilanteissa puoltaa sen katsomista vakavamman teon sijaan seksuaaliseksi hyväksikäytöksi, jos muut edellytykset täyttyvät. Teon toistuminenkaan ei vielä sellaisenaan poissulkisi 16 §:n 1 momentin soveltamista. Jos toistuneissa yhdeksi rikokseksi katsottavissa sukupuoliyhteyksissä tai seksuaalisissa teoissa ei ole merkittäviä teon vakavuutta vähentäviä seikkoja, tulisi se kuitenkin yleensä arvioida perusmuotoisena rikoksena 12 tai 14 §:n nojalla. Sukupuoliyhteyden suojaamattomuutta olisi pidettävä teko-olosuhteena, joka puoltaa teon tuomitsemista 12 §:n nojalla.
Kun tekijäkin on lapsi eli alle 18-vuotias, voisi 16 §:n 1 momentin soveltamisedellytysten käsillä ollessa olla joissain tapauksissa syytä arvioida, onko perusteita toimenpiteistä luopumiselle rikoslain 6 luvun 12 §:n, oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 1 luvun 7 ja 8 §:n tai esitutkintalain 3 luvun 9 tai 10 §:n nojalla. Erityisesti jos tekijä on vielä lähellä 15 vuoden rikosoikeudellisen vastuun ikärajaa, voi olla perusteita arvioida hänen henkisen kehityksensä ja teon laadun kannalta, onko teko johtunut ymmärtämättömyydestä tai harkitsemattomuudesta (KKO 2021:15). Toimenpiteistä luopumiseen voi kuitenkin ryhtyä vain poikkeuksellisissa tapauksissa. Mitä moitittavammasta teosta on kyse, sitä pidättyväisemmin tulisi soveltaa toimenpiteistäluopumissäännöstä. Vaikka edellytykset toimenpiteistä luopumiselle eivät aivan täyttyisikään, voisi nuoren rikoksentekijän seksuaalisella kehittymättömyydellä ja siitä johtuvalla ymmärtämättömyydellä olla merkitystä rikoksen vakavuutta vähentävänä olosuhteena 16 §:n kannalta.
2 momentti
Myös lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yritys olisi rangaistava.
17 §. Rajoitussäännös
Luvussa olisi nuorten keskinäisiä tekoja koskeva rajoitussäännös kuten nykyisinkin. Säännöksen nojalla lapsenraiskauksena, seksuaalisena kajoamisena lapseen tai seksuaalisena hyväksikäyttönä ei pidettäisi tekoa, joka ei loukkaa kohteen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja jonka osapuolten iässä sekä kypsyydessä ei ole suurta eroa. Rajoitussäännöksen tarkoituksena olisi määritellä jatkossakin nuorten vapaaehtoiset keskinäiset seksuaaliset teot rankaisemattomiksi. Tavoite suojata lasta seksuaalisilta teoilta ei vaadi rajoittamaan nuorten keskinäistä seksuaalista kanssakäymistä silloin, kun toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ei loukata. Myöskään direktiivin 2011/93 säännökset eivät koske tällaisia tekoja (direktiivin johdanto-osan 20 kohta). Tarkoitus ei ole muuttaa lähtökohdiltaan nykyistä rajoitussäännöstä (rikoslain 20 luvun 7 a §) seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaamisen tai ikä- ja kypsyyseron arvioinnin osalta (HE 6/1997 vp, HE 282/2010 vp ja esim. KKO 2021:15, KKO 2018:74). Joitain täsmentäviä näkökohtia esitetään kuitenkin jäljempänä.
Säännöksessä ei jatkossakaan mainittaisi, kuinka monen vuoden ikäeroa olisi pidettävä tarkoitetulla tavalla suurena. Tähän on päädytty sen vuoksi, että ikäeron suuruutta on syytä tarkastella paitsi laskennallisena ikäerona myös suhteessa kummankin osapuolen ikään ja henkiseen kypsyyteen (HE 6/1997 vp s.183). Rajanvedon arvioinnissa tulisi siten ottaa huomioon sekä kohteen ikä että osapuolten ikäero. Vaikka seksuaalisuuteen liittyvän henkisen kehityksen tahti on yksilöllistä, nykytiedon nojalla noin 15-vuotiaiden ja muutamaa vuotta vanhemmankaan väliset vapaaehtoisuuteen perustuvat sukupuoliyhteydet tai muut seksuaaliset teot eivät yleisesti muodosta sellaisenaan riskiä lapsen kehitykselle. Näissä tapauksissa lapsen kehitykselle muodostuvan riskin kannalta ikäeroa olennaisempaa ovat muut tekoon liittyvät seikat, erityisesti se, onko lasta painostettu, hänen tahtoonsa muuten vaikutettu epäasiallisesti tai onko hän muuten ollut tekoon osallistumisen kannalta alisteisessa suhteessa vanhempaan osapuoleen nähden. Mitä nuorempi lapsi on, sen pienempää ikäeroa rajoitussäännöksen soveltuminen edellyttäisi.
Lähtökohtana olisi näin ollen syytä pitää, että lapsen ollessa noin 15-vuotias rajoitussäännös voi vielä muiden edellytysten täyttyessä soveltua, kun ikäero vanhempaan osapuoleen on enintään noin viisi vuotta. Lapsen ollessa tätä nuorempi, rajoitussäännöstä voitaisiin lähtökohtaisesti soveltaa vain, kun osapuolten ikäero on tätä pienempi. Vaikka rajoitussäännöksessä ei olisi tiukkaa alaikärajaa, jota nuorempiin kohdistuviin tekoihin se ei soveltuisi, olisi yleisenä lähtökohtana syytä pitää, ettei säännös sovellu lapsen ollessa enintään noin kaksitoistavuotias. Tällöin seksuaalinen kehitys ei ole alkanut tai se on vasta alkuvaiheessa. Poikkeuksena tästä voisivat olla olosuhteista riippuen lähinnä vähäisimmät kokeilunomaiset teot, kun lapsi on jo kaksitoista vuotta täyttänyt ja tekijä on vasta noin viisitoistavuotias eikä osapuolten kypsyydessä ole suurta eroa.
Säännöksessä kypsyys viittaisi sekä ruumiilliseen että henkiseen kypsyyteen. Säännöksen tarkoituksen ja sen soveltamisalaan kuuluvien tapausten kannalta henkinen kypsyys olisi olennaisempaa. Henkinen kypsyys viittaa tässä paitsi henkiseen seksuaaliseen kehittyneisyyteen myös päätöksentekokykyyn toisen, erityisesti vanhemman henkilön vaikutuksen alaisena sekä kykyyn ymmärtää seksuaalisen kanssakäymisen vaikutuksia. Tämä arviointi olisi tehtävä tapauskohtaisesti. Eroa osapuolten henkisessä kypsyydessä pidettäisiin suurena, kun he eivät voi eron vuoksi päättää sukupuoliyhteyteen osallistumisesta tasavertaisista lähtökohdista. Tällöin seksuaalista tekoa on pidettävä nuoremman osapuolen kehitykselle vaarallisena, vaikka tämä ilmaisisi tahtonsa osallistua siihen. Ikäeron ollessa huomattavan suuri on myös kypsyyseron syytä katsoa olevan suuri.
Vaikka osapuolten ikä- ja kypsyysero ei olisi suuri, olisi rajoitussäännöksen soveltumisen edellytyksenä vielä se, ettei teko loukkaa lapsen seksuaalista itsemääräämisoikeutta. Säännöksessä käytettäisiin käsitettä itsemääräämisoikeus käsitteen vapaaehtoisuus sijaan, koska 16 vuotta nuorempien osalta vapaaehtoisuudella ei ole samanlaista merkitystä kuin tätä vanhempien osalta 1-4 §:ssä. Selvää on, että lapsen seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaa seksuaalinen teko, johon lapsi ei osallistu vapaaehtoisesti. Pelkkä lapsen vapaaehtoisuuden ilmaisu tai aloitteellisuuskaan ei kuitenkaan osoittaisi seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaamattomuutta. Säännöksen soveltuminen edellyttäisi myös, että lapsi on kyennyt riittävästi ymmärtämään seksuaalisen kanssakäymisen merkityksen. Kuuttatoista vuotta nuoremmilla lapsilla ei lähtökohtaisesti ole samoja valmiuksia käyttää seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan kuin aikuisilla. Merkityistä on myös teon luonteella. Sukupuoliyhteys ja sitä lähellä olevien seksuaalisten tekojen merkityksen ymmärtäminen edellyttää enemmän tällaisia valmiuksia kuin esimerkiksi suuteleminen tai kevyt koskettelu vaatteiden päältä.
Lapsen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkaamattomuus tarkoittaa myös sitä, ettei lapsen tahdonmuodostukseen ole vaikutettu epäasiallisin keinoin. Merkitystä olisi annettava tällöin paitsi sille, onko lasta painostettu, taivuteltu tai muuten epäasiallisella tavalla ohjailtu seksuaaliseen tekoon, myös osapuolten henkilökohtaisille ominaisuuksille, heidän väliselleen suhteelle ja seksuaalisen teon muille olosuhteille (HE 282/2010 vp s. 106, KKO 2021:15 kohdat 13-16, KKO 2018:74 kohdat 19-21).
Merkitystä rajoitussäännöksen soveltumisen kannalta voi olla myös sillä, onko osapuolilla ollut seurustelusuhde tai muu läheinen suhde, jossa keskinäistä tuntemusta ja luottamusta on voitu rakentaa. Vaikka seurustelusuhde ei olisi rajoitussäännöksen soveltamisen ehdoton edellytys, on syytä ottaa huomioon, että 16 vuoden suojaikärajaa nuoremmalle lyhyt tuttavuus ennen seksuaaliseen tekoon ryhtymistä ei aina anna mahdollisuutta rakentaa keskinäistä luottamusta tai muita edellytyksiä päättää tasavertaisista lähtökohdista tekoon osallistumisesta. Seurustelusuhde tai muu läheinen suhdekaan ei kuitenkaan sellaisenaan merkitse, että vahingon riski nuoremmalle osapuolelle on pienempi. Tällaisten suhteiden laatu ja merkitys voivat vaihdella eivätkä ne välttämättä poissulje asianosaisten epätasavertaista asemaa. Pidempi suhde voi joissain tapauksissa myös tarjota vanhemmalle tai kypsemmälle osapuolelle puitteet painostaa toista seksuaalisiin tekoihin. Merkitystä tulisi antaa myös henkilön omalle käsitykselle siitä, onko hän kokenut osallistuneensa sukupuoliyhteyteen tai seksuaaliseen tekoon omasta valinnastaan, mutta tämä ei yksin olisi ratkaisevaa teon arvostelun kannalta.
Rikostutkinnan kohteeksi joutuminen voi itsessään vahingoittaa sekä nuoren rikoksesta epäillyn että asianomistajan psyykkistä kehitystä, vaikka myöhemmin todettaisiin, ettei näyttöä rikoksesta ole. Sen vuoksi on syytä korostaa, että ikäeron ollessa vähäinen ei osapuolten kypsyyseroa tai mahdollista itsemääräämisoikeuden loukkausta tulisi ryhtyä selvittämään rikoslain soveltamisen kannalta aiheettomasti. Tältäkin osin soveltuisivat normaalit edellytykset esitutkinnan aloittamiseen (esitutkintalaki 3 §). Edelleen on myös suositeltavaa, että lastensuojelulain 25 §:n 3 momentin nojalla lapseen kohdistuvaa seksuaalirikosta syystä epäilevät ilmoitusvelvolliset tahot ovat tarvittaessa yhteydessä poliisiin harkitessaan, ovatko ilmoituksen tekemiseen velvoittavat olosuhteet kyseisessä tapauksessa olemassa. Mahdollisuus konsultoida poliisia ilmoittamatta kyseessä olevan henkilön nimeä madaltaa ilmoittamiskynnystä ja sitä kautta nopeuttaa tiedonkulkua ja toisaalta ehkäisee väärien ilmoitusten tekoa (HE 164/2014 vp s. 144-145).
18 §. Lapsen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin
Pykälän 1 momentti sisältäisi asiallisesti nykyisen lapsen houkuttelemista seksuaalisiin tarkoituksiin koskevan rikoslain 20 luvun 8 b §:n 1 momentin säännökset (HE 282/2010 vp). Säännös laajenisi kattamaan nimenomaisesti lapsen houkuttelun myös yksittäisiä kuvia koskeviin tekoihin ehdotetun 19 §:n muutoksen vuoksi. Säännökseen tehtäisiin myös teknisiä muutoksia muihin säännöksiin viittaamisen osalta.
Jos teko on jo edistynyt lasta seksuaalisesti esittävän kuvan valmistamisrikoksen taikka 12-16 §:ssä tarkoitetun rikoksen yritykseen, tekijää ei rangaistaisi erikseen houkuttelemisesta, koska se sisältyy yritykseen.
19 §. Lasta seksuaalisesti esittävän kuvan levittäminen
Säännös sisältäisi asiallisesti voimassaolevan rikoslain 17 luvun 18 §:n säännökset lapsia koskevien tekomuotojen osalta (HE 282/2010 vp, HE 34/2003 vp, ja HE 6/1997 vp). Säännös siirrettäisiin rikoslain 20 lukuun, koska säännöksen ensisijaisena tarkoituksena on suojella yleisen järjestyksen sijaan lasten seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja terveellistä kehitystä. Lisäksi säännöksen sanamuotoja myös muutettaisiin siten, että termi "sukupuolisiveellisyyttä loukkaava" korvattaisiin termillä "seksuaalinen". Säännöksen sanamuotoa muutettaisiin myös niin, että se kattaisi myös yksittäistä kuvaa tai tallennetta koskevat teot. Säännöksen 3 ja 4 momenttiin tehtäisiin terminologiaan ja säännösviittauksiin liittyviä teknisiä muutoksia. Muilta osin säännös pysyisi asiallisesti nykyisellään. Tarkoitus ei ole säännöksen nojalla rangaista teoista, joissa on nuoret jakavat vapaaehtoisesti toisilleen itseään esittäviä kuvia (LaVM 4/2004 vp s. 4–5).
Säännöksessä käytetyllä termillä "seksuaalinen" korvattaisiin aiempi termi "sukupuolisiveellisyyttä loukkaava". Muutoksella ei olisi tarkoitus muuttaa säännöksen soveltamisalaa (HE 6/1997 vp s. 147). Viittauksella seksuaaliseen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan sijaan olisi tarkoitus vastata paremmin säännöksen ensisijaista tarkoitusta, joka on lasten suojeleminen seksuaalisilta ja vahingoittavilta teoilta, eikä julkisen moraalin tai yleisten siveellisyyskäsitysten suojeleminen. Lisäksi termiä "seksuaalinen" voidaan pitää selkeämpänä ja yleiskielisempänä kuin termiä "sukupuolisiveellisyys”. Sen määrittelyssä, onko jokin kuva tai kuvatallenne seksuaalisesti lasta esittävä, olisi näin ollen edelleen otettava huomioon useita seikkoja, kuten kuvan kohteen ikä, miten häntä esitetään, millä tavoin kuvan seksuaalisuus ilmenee ja millaisen kokonaisvaikutelman kuva katsojassa herättää. Se, esittääkö kuva lasta seksuaalisesti, ei riipu yksin siitä, mikä on tekijän tai kuvassa esiintyvän näkemys asiasta. Kuvan seksuaalista luonnetta eivät määritä myöskään yksinomaan kuvan valmistamisen olosuhteet tai se, täyttääkö kuvan valmistaminen itsessään jonkin muun seksuaalirikoksen tunnusmerkistön.
Seksuaalisten kuvien levittämistä koskisi myös ehdotettu säännös seksuaalisen kuvan luvattomasta levittämisestä (7 §). Tapauksissa, joissa sovellettavaksi tulisi 19 §:n säännös, ei sovellettaisi lisäksi 7 §:ää. Kun kyse on lapsista, ei siten olisi lähtökohtaisesti tarpeellista arvioida erikseen seksuaalisen itsemääräämisoikeuden loukkausta 7 §:än mukaisesti. Lasta seksuaalisesti esittävän kuvan valmistaminen voisi myös tulla rangaistavaksi 14–16 §:n nojalla, jolloin teosta ei tuomittaisi tämän lisäksi ehdotetun 19 §:n mukaan. Jos valmistamisesta rangaistaisiin 14–16 §:n perusteella ja kuvaa on valmistamisen jälkeen levitetty, voisi sovellettavaksi lisäksi tulla levittämisen osalta 19 §.
20 §. Törkeä lasta seksuaalisesti esittävän kuvan levittäminen
Rikoksen ankaroittamisperusteet vastaisivat asiallisesti nykyistä 17 luvun 18 a §:ssä olevia (HE 34/2004 vp). Säännös siirrettäisiin rikoslain 20 lukuun ja sen sanamuotoja muutettaisiin siten, että termi "sukupuolisiveellisyyttä loukkaava" korvattaisiin termillä "seksuaalinen" vastaavin perustein kuin 19 §:ssä. Säännöksen 2 kohdan sanamuotoa selvennettäisiin sen tarkoituksen mukaisesti niin, että ankaroittamisperuste koskee lasta seksuaalisesti esittäviä kuvia, jossa esitetään myös lapseen kohdistuvaa vakavaa väkivaltaa.
21 §. Lasta seksuaalisesti esittävän kuvan hallussapito
Pykälässä säädettäisiin rangaistavaksi asiallisesti vastaavat teot kuin nykyisessä rikoslain 17 luvun 19 §:ssä (HE 282/2010 vp, HE 34/2004 vp, ja HE 6/1997 vp). Säännös siirrettäisiin rikoslain 20 lukuun, koska sen ensisijaisena tarkoituksena on suojella lasten seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja koskemattomuutta yleisen järjestyksen sijaan. Säännöksen soveltamisalaa laajennettaisiin kattamaan myös tarkoituksellinen pääsyn hankkiminen lasta seksuaalisesti esittävään materiaaliin muutoin kuin maksua vastaan tai sopimalla. Säännöksen sanamuotoja muutettaisiin siten, että termi "sukupuolisiveellisyyttä loukkaava" korvattaisiin termillä "seksuaalinen" vastaavin perustein kuin edellä on esitetty ehdotetun rikoslain 20 luvun 19 §:n perusteluissa. Lisäksi edellä esitetyin perustein enimmäisrangaistus korotettaisiin kahteen vuoteen vankeutta.
Säännöksen soveltamisalan laajentamisella rangaistavuus ulotettaisiin myös vapaasti saatavilla olevaan aineiston hankkimiseen. Rangaistavuus koskisi siten myös esimerkiksi internet-sivustoja, joihin pääsyä ei ole rajoitettu. Edellytyksenä olisi kuitenkin se, että tekijän tarkoituksena on ollut pääsyn hankkiminen aineistoon. Uusien tekomuotojen rangaistavuus edellytettäisi näin ollen korotettua tahallisuutta. Tunnusmerkistöön eivät kuuluisi teot, joissa tekijä menee säännöksessä tarkoitettuja kuvia tai tiedostoja sisältävälle sivustolla muusta syystä kuin hankkiakseen pääsyn tällaiseen aineistoon. Rangaistavaa ei liioin olisi lasta seksuaalisesti esittävään aineistoon pääsyn hankkiminen vahingossa. Tekijän tarkoitus voitaisiin usein päätellä esimerkiksi hänen käyttämistä hakusanoista tai joissain tapauksissa pääsyn hankkimisen toistuvuudesta.
Säännöksen sanamuodon mukaan myös pääsyn hankkimisen rangaistavuus edellyttäisi, että hankkiminen on oikeudetonta. Rangaistavuuden ulkopuolelle jäisi siten esimerkiksi verkkosivuston ylläpitäjän lainsäädäntöön perustuvaan toimivaltuuteen tai velvollisuuteen kuuluva toiminta lasta seksuaalisesti esittävien kuvien poistamiseksi sivustolta tai ilmoittamiseksi viranomaisille. Tarkoitus ei myöskään ole säätää rangaistavaksi sellaista vakiintunutta ja yleisesti hyväksyttyä järjestötoimintaa, jossa lasta seksuaalisesti esittäviin kuviin hankitaan pääsy yksinomaan rikosten paljastamista ja välitöntä rikosilmoituksen tekemistä varten (ks. myös direktiivin 2011/93 johdanto-osan 17 kohta).
Tilanteissa, joissa tekijä syyllistyy lasta seksuaalisesti esittävän kuvan levittämiseen tai esimerkiksi seksuaaliseen kajoamiseen lapseen ottamalla tästä seksuaalisen kuvan, täyttyisi pääsääntöisesti myös kuvan hallussapitoa koskeva tunnusmerkistö ehdotetun 21 §:n nojalla. Tekijä olisi näissä tapauksissa tuomittava vain vakavammasta rikoksesta. Tarkoitus ei ole säännöksen nojalla rangaista teoista, joissa on nuoret jakavat vapaaehtoisesti toisilleen itseään esittäviä kuvia (ks. LaVM 4/2004 vp s.4–5, direktiivin 2011/93/EU johdanto-osan 20 kohta).
22 §. Lasta seksuaalisesti esittävän esityksen seuraaminen
Pykälässä säädettäisiin rangaistavaksi asiallisesti vastaavat teot kuin nykyisessä rikoslain 20 luvun 8 c §:ssä (HE 282/2010 vp). Säännöksen soveltamisalaa myös laajennettaisiin siten, että säännöksessä tarkoitettuna lapsena pidettäisiin 18 vuotta nuoremman henkilön lisäksi henkilöä, jonka ikää ei voida selvittää mutta jonka on perusteltua syytä olettaa olevan kahdeksaatoista vuotta nuorempi (ks. HE 34/2004 vp, s.78). Säännös olisi tältä osin yhtenevä ehdotettujen 19 ja 21 §:en kanssa. Säännöksen sanamuotoja myös muutettaisiin siten, että termi "sukupuolisiveellisyyttä loukkaava" korvattaisiin termillä "seksuaalinen" vastaavin perustein kuin edellä on esitetty 19 §:n perusteluissa.
Seuraamisesta ei erikseen rangaistaisi tekijää, joka saa aikaan sen, että kuuttatoista vuotta nuorempi (joissakin tapauksissa 16- tai 17-vuotias) henkilö esiintyy sukupuolisiveellisyyttä loukkaavassa esityksessä ja joka seuraa esitystä. Tällöin tekijä syyllistyisi ankarammin rangaistavaan seksuaaliseen kajoamiseen lapseen tai törkeään seksuaaliseen kajoamiseen lapseen.
23 §. Määritelmät
Säännöksessä olisi sukupuoliyhteyden ja muun seksuaalisen teon määritelmät. Määritelmissä tarkoitettua teon seksuaalista luonnetta arvioitaisiin objektiivisesti. Teon seksuaalista luonnetta arvioitaessa vastaajan ja asianomistajan käsityksille tai tarkoitusperille tulisi antaa merkitystä, mutta mitään näistä ei olisi pidettävä yksin ratkaisevana.
1 momentti
Momentti kattaisi asiallisesti nykyisen sukupuoliyhteyden määritelmän, jota kuitenkin laajennettaisiin siten, että tunkeutumisen ja omaan kehoon ottamisen lisäksi sukupuoliyhteydellä tarkoitettaisiin myös sukuelimen tai peräaukon koskettelua sukuelimellä tai suulla. Tarkoitus on näin saattaa määritelmän piiriin muutkin kuin tunkeutumista tai omaan kehoon ottamista käsittävät sukuelimellä tai suulla tehdyt teot, koska ne voidaan luonteensa ja kosketuksen intiimiyden vuoksi vakavuudeltaan rinnastaa muihin sukupuoliyhteyden määritelmään kuuluviin tekoihin.
Suulla koskeminen kattaisi myös kielellä koskemisen. Koskettelulla ei tarkoiteta kevyttä ja hetkellistä hipaisemista. Määritelmäsäännöstä tulisi soveltaa sukupuolineutraalisti. Määritelmän laajentaminen tarkoittaisi, että esimerkiksi naisen sukuelimeen kohdistuvat sukuelimellä tai suulla tapahtuvat koskettelut voisivat olla sukupuoliyhteyksiä, vaikka koskettelu ei etenisi ulkoista sukuelintä syvemmälle. Samoin määritelmään piiriin tulisi tekoja, joissa miehen sukuelintä kosketellaan sukuelimellä tai suulla ilman sukuelimen ottamista omaan kehoon. Sukupuoliyhteyden määritelmä olisi neutraali sen osalta, kumpi osapuoli on tekijä ja kumpi teon kohde. Siten esimerkiksi raiskauksessa rikoksentekijänä voisi olla se, jonka sukuelimeen säännöksessä tarkoitetulla tavalla kosketaan.
Kädellä, muulla ruumiinosalla tai esineellä tehtävä sukuelimeen kohdistuva koskeminen määriteltäisiin jatkossakin sukupuoliyhteydeksi vain, kun teko käsittää tunkeutumisen toisen kehoon tai sukuelimen ottamisen omaan kehoon (HE 6/1997 vp s. 188, HE 216/2013 vp s. 63). Kaikenlainen sukuelimen tai peräaukon seksuaalinen koskeminen ei näin ollen jatkossakaan täyttäisi sukupuoliyhteyden määritelmää vaan osa tällaisista teoista olisi edelleen pykälän 2 momentissa tarkoitettuja muita seksuaalisia tekoja.
2 momentti
Momentti kattaisi asiallisesti nykyisen seksuaalisen teon määritelmän (ks. HE 6/1997 vp s. 188-189, HE 216/2013 vp s. 63). Edellä 1 momenttiin esitetty laajennus sukupuoliyhteyden määritelmään tarkoittaisi, ettei tällaisia tekoja katsottaisi enää 2 momentissa tarkoitetuksi seksuaaliseksi teoksi.
Jos rikos käsittää 2 momentissa tarkoitetun seksuaalisen teon, joka on lähellä sukupuoliyhteyttä, tulisi tämä ottaa huomioon teon moitittavuutta lisäävänä seikkana.
24 §. Syyteoikeus
Säännöksen nojalla syyttäjä ei saisi nostaa syytettä kahdeksantoista vuotta täyttäneeseen henkilöön kohdistuneesta seksuaalisesta ahdistelusta tai seksuaalisen kuvan luvattomasta levittämisestä ellei asianomistaja ilmoita rikosta syytteeseen pantavaksi taikka ellei erittäin tärkeä yleinen etu vaadi syytteen nostamista. Kyseiset rikokset olisivat siis tältä osin niin sanottuja asianomistajarikoksia. Säännösten kattamat teot ovat myös nykyisin asianomistajarikoksia.
Asianomistajan ilmoituksesta riippumatta syyttäjä voisi nostaa syytteen mainituista rikoksista, jos erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syytteen nostamista. Aikaisempia hallituksen esityksiä mukaillen voidaan todeta, että erittäin tärkeä yleinen etu voi vaatia syytteen nostamista esimerkiksi silloin, kun tekijä on syyllistynyt useisiin tällaisiin rikoksiin, vaikka yksittäiset teot olisivatkin lieviä (HE 216/2013 vp s. 63, HE 6/1997 vp s. 189).
25 §. Oikeushenkilön rangaistusvastuu
Oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskeva säännös kattaisi nykyisiä vastaavat rikoslain 20 luvun rikokset eli parituksen, törkeän parituksen ja eräiltä osin lapsen houkuttelemisen seksuaalisiin tarkoituksiin. Lisäksi oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskeva säännös kattaisi ne rikoslain 17 luvusta 20 lukuun siirretyt rangaistussäännökset, joita koskevasta oikeushenkilön rangaistusvastuusta säädetään nykyisin 17 luvun 24 §:ssä. Mainittuihin säännöksiin tehtävät sisällölliset muutokset koskisivat vastaavasti oikeushenkilön rangaistusvastuuta. Muut muutokset olisivat pääosin teknisluonteisia. Säännös täyttäisi edelleen Suomea sitovat kansainväliset velvoitteet (HE 282/2010 vp, HE 34/2004 vp ja HE 6/1997 vp).
25 luku Vapauteen kohdistuvista rikoksista
3 §. Ihmiskauppa
Säännökseen tehtäisiin tekninen muutos paritusta koskevan säännöksen pykälänumeroinnin muutoksen johdosta.
Ihmiskauppasäännöksen soveltamisala on kyseeseen tulevien seksuaalisten tekojen osalta nykyistä 20 luvun 9 §:ää laajempi, sillä se kattaa myös muun nykyiseen 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa mainittuun tekoon rinnastettavan seksuaalisen hyväksikäytön. Korvauksen suorittaminen ei ole nykyisinkään ihmiskauppasäännöksen soveltamisen edellytys (HE 34/2001 vp s. 96). Näin ollen ehdotetun paritusta koskevan sääntelyn muutoksen ei katsota asiallisesti muuttavan ihmiskauppaa koskevan säännöksen soveltamisalaa.