2.1.1  2.1.1 Turvaamistoimet

Voimassa olevassa ulkomaalaislaissa säädetään hallinnollisista turvaamistoimista, joiden tarkoituksena on helpottaa joko ulkomaalaisen maahantulon tai maassa oleskelun edellytysten selvittämistä tai maasta poistamista. Turvaamistoimet olivat lähes nykyisessä muodossaan jo vuoden 1991 ulkomaalaislaissa. Ulkomaalaislain 117 a §:ssä säädetään turvaamistoimien määräämisen yleisistä edellytyksistä. Turvaamistoimen on oltava välttämätöntä ulkomaalaisen maahantulon tai maassa oleskelun edellytysten selvittämiseksi, hänen maasta poistamistaan koskevan päätöksen valmistelemiseksi tai täytäntöönpanon turvaamiseksi taikka muutoin maasta poistumisen valvomiseksi. Turvaamistoimi voidaan kohdistaa ulkomaalaiseen, jos välttämättömyysvaatimus ja jokin näistä turvaamistoimen määräämisen yleisistä edellytyksistä täyttyy. 

Päätös turvaamistoimen käyttämisestä ja tietyn turvaamistoimen valinnasta tehdään aina yksilökohtaisesti ja kokonaisharkintaa käyttäen. Turvaamistoimien käyttöä koskevassa harkinnassa keskeistä on yhtäältä henkilön halukkuus yhteistyöhön viranomaisten kanssa ja toisaalta hänen siteensä Suomeen. Näiden perusteella arvioidaan, kuinka suuri on riski siitä, että henkilö piileskelemällä, pakenemalla tai muulla tavoin vaikeuttaisi itseään koskevaa päätöksentekoa tai maasta poistamista koskevan päätöksen täytäntöönpanoa. 

Lähtökohtana on aina ensin harkita ulkomaalaislain 118—120 §:ssä säädettyjen säilöön ottamista lievempien turvaamistoimien käyttämistä. Jos näitä turvaamistoimia ei katsota tehokkaiksi, voidaan ulkomaalainen ottaa säilöön. Muiden turvaamistoimien ensisijaisuutta edellyttää myös ulkomaalaislain 5 §:n säännös ulkomaalaisen oikeuksien kunnioittamisesta. Sen mukaan lakia sovellettaessa ei ulkomaalaisen oikeuksia saa rajoittaa enempää kuin on välttämätöntä. Muiden turvaamistoimien kuin säilöönoton käyttö korostuu erityisesti arvioitaessa säilöön ottamisen kohtuullisuutta henkilön iän, terveydentilan tai muun vastaavan henkilöön liittyvän syyn, kuten esimerkiksi raskauden tai vaikean sairauden, ollessa käsillä. 

Säilöön ottamista lievemmät turvaamistoimet 

Säilöön ottamista lievemmistä turvaamistoimista säädetään ulkomaalaislain 118—120 §:ssä. Ulkomaalaislain 118 §:n mukaan ulkomaalainen voidaan velvoittaa ilmoittautumaan poliisin tai rajatarkastusviranomaisen toimipisteessä taikka vastaanottokeskuksessa määräajoin. Jos vastaanottokeskuksessa ilmoittautumaan velvoitettu ulkomaalainen ei noudata ilmoittautumisvelvollisuuttaan, on vastaanottokeskuksen ilmoitettava velvollisuuden laiminlyönnistä välittömästi velvoitteen määränneelle viranomaiselle. Ilmoittautuminen vastaanottokeskuksessa tuli mahdolliseksi heinäkuussa 2015 voimaan tulleen ulkomaalaislain muutoksen myötä. Ulkomaalaislain 119 §:n mukaan ulkomaalainen voidaan määrätä luovuttamaan matkustusasiakirjansa ja matkalippunsa poliisin tai rajatarkastusviranomaisen haltuun taikka ilmoittamaan poliisille tai rajatarkastusviranomaiselle paikka, josta hän on tavoitettavissa. Ulkomaalaislain 120 §:n mukaan ulkomaalainen voidaan velvoittaa asettamaan viranomaisen määräämä vakuus valtiolle oleskelu- ja paluukustannuksistaan. Vakuus on vapautettava tai palautettava, kun vakuus ei enää ole tarpeen ulkomaalaisen maahantulon tai maassa oleskelun edellytysten selvittämiseksi taikka maasta poistamista koskevan päätöksen valmistelemiseksi tai täytäntöönpanon turvaamiseksi. Muussa tapauksessa vakuus käytetään ulkomaalaisen oleskelu- tai paluukustannusten kattamiseen. Se osuus vakuudesta, jota ei käytetä näihin kustannuksiin, on välittömästi palautettava. 

Säilöönottoa lievempien turvaamistoimien käyttötiheyden arvioiminen on vaikeaa, koska kaikki poliisilaitokset eivät tilastoi niiden käyttöä. Vaihtoehtoisia turvaamistoimenpiteitä käytetään poliisilaitoksissa pääsääntöisesti muutamasta tapauksesta joihinkin kymmeniin tapauksiin vuositasolla. Helsingin poliisilaitos suorittaa suuren osan maasta poistamista koskevien päätösten täytäntöönpanosta, joten myös turvaamistoimia käytetään Helsingissä enemmän. Rajavartiolaitos käyttää säilöönotolle vaihtoehtoisia turvaamistoimia suhteellisen aktiivisesti etenkin, kun henkilön pääsy evätään ulkorajalla tai henkilö käännytetään rajalta nopealla aikataululla.  

Säilöön ottamista lievemmistä turvaamistoimista eniten käytetään ilmoittautumisvelvollisuutta ja matkustusasiakirjojen haltuunottoa. Ilmoittautumisvelvollisuuden käytön edellytyksenä on poliisin toiminnassa pidetty esimerkiksi seuraavia: henkilöllä on voimassaoleva matkustusasiakirja ja osoite, josta hänet voidaan tavoittaa, piileskely- ja rikoksentekovaara on alhainen eikä henkilöllä ole voimassaolevaa maahantulokieltoa Schengen-alueelle. Ilmoittautumisvelvollisuutta käytetään erityisesti maasta poistamisen turvaamiseksi silloin, kun ei ole kyse saattamalla maasta poistettavasta henkilöstä. Jos henkilö jättää ilmoittautumisvelvollisuuden noudattamatta, perusteet säilöönotolle usein täyttyvät. 

Säilöön ottamista lievemmät turvaamistoimet ovat osoittautuneet toimivaksi ratkaisuksi, jos ne on alun perin huolellisen harkinnan jälkeen arvioitu hyvin tapaukseen soveltuviksi. Joskus tapauskohtaisessa harkinnassa kuitenkin epäonnistutaan, minkä vuoksi näiden turvaamistoimien piirissä olleita henkilöitä on myös kadonnut. 

Säilöön ottaminen 

Euroopan ihmisoikeussopimuksen (SopS 63/1999) 5 artiklan 1 kohdan mukaan jokaisella on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. Artiklan 5 kappaleessa 1 on yksityiskohtainen luettelo vapaudenriiston hyväksyttävistä perusteista. Yksi niistä on tilanne, jossa henkilö pidätetään tai häneltä riistetään vapaus lain nojalla, jotta estettäisiin hänen laiton maahantulonsa, tai jos on ryhdytty toimiin hänen karkottamisekseen tai luovuttamisekseen. Tällöin edellytetään vapaudenriiston tapahtuvan lain määräämässä järjestyksessä. MyösEuroopan unionin perusoikeuskirjan (2012/C 326/02) 6 artiklan mukaan jokaisella on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen. 

Perustuslain 7 §:n mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Pykälän 3 momentin mukaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapaudenmenetyksen, määrää tuomioistuin. Muun vapaudenmenetyksen laillisuus voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Vapautensa menettäneen oikeudet turvataan lailla.  

Säilöönotolla tarkoitetaan ulkomaalaislain nojalla hallinnollisin perustein tapahtuvaa ulkomaalaisen vapauteen kohdistuvaa pakkokeinoa, jolla rajoitetaan ulkomaalaisen vapautta sijoittamalla tämä suljettuun yksikköön. Säilöönoton käytännöistä säädetään lisäksi säilölaissa. Säilöön ottamisesta päättää poliisi tai Rajavartiolaitos. Säilöönotto on turvaamistoimista tehokkain, mutta samalla yksilön oikeuksia eniten rajoittava. Säilöönoton edellytykset onkin laissa tarkasti rajattu ja ne tulevat harkittavaksi vasta, jos turvaamistoimien yleiset edellytykset täyttyvät. 

Säilöön ottamisen edellytyksistä säädetään ulkomaalaislain 121 §:ssä. Jos 118—120 §:ssä tarkoitetut turvaamistoimet eivät ole riittäviä, ulkomaalainen voidaan yksilöllisen arvioinnin perusteella ottaa säilöön, jos: 1) ulkomaalaisen henkilökohtaiset tai muut olot huomioon ottaen on perusteltua aihetta olettaa, että ulkomaalainen piileskelisi, pakenisi tai muulla tavalla vaikeuttaisi huomattavasti itseään koskevaa päätöksentekoa tai maasta poistamistaan koskevan päätöksen täytäntöönpanoa; 2) säilöönotto on tarpeellinen ulkomaalaisen henkilöllisyyden selvittämiseksi; 3) ulkomaalainen on syyllistynyt tai hänen epäillään syyllistyneen rikokseen ja säilöönotto on tarpeellinen maastapoistamispäätöksen valmistelun tai täytäntöönpanon turvaamiseksi; 4) ulkomaalainen on säilöönotettuna tehnyt uuden kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen lähinnä maastapoistamispäätöksen täytäntöönpanon viivyttämiseksi tai häiritsemiseksi; 5) säilöönotto perustuu vastuuvaltion määrittämisestä annetun neuvoston asetuksen 28 artiklaan; taikka 6) ulkomaalaisen henkilökohtaiset ja muut olosuhteet huomioon ottaen on perusteltua aihetta olettaa, että hän muodostaa uhkan kansalliselle turvallisuudelle. 

Kuten edellä on todettu, säilöön ottamista harkittaessa on aina ensin arvioitava mahdollisuus muiden, säilöönottoa lievempien turvaamistoimien käyttämiseen. Säilöönotto on kuitenkin perusteltu toimenpide tilanteissa, joissa lain mukaisia tavoitteita ei voida saavuttaa lievemmin toimin. Säilöönottoon joudutaan turvautumaan etenkin, jos kielteisen päätöksen saanut henkilö ei poistu maasta vapaaehtoisesti ja jos hän lisäksi pyrkii vaikeuttamaan palauttamistaan kotimaahansa. Poliisi vastaa palautuspäätösten tiedoksiannosta ja palautusten täytäntöönpanosta. Maasta poistamista koskevan Maahanmuuttoviraston päätöksen tiedoksiannon yhteydessä poliisi selvittää henkilön halukkuuden palata, keskustelee vaihtoehtoisista ratkaisuista ja arvioi, onko säilöönottoon tai muihin turvaamistoimiin tarvetta. 

Säilöönotto merkitsee henkilön perusoikeuksien huomattavaa rajoittamista, minkä vuoksi säilöön ottamista koskeva asia on saatettava viipymättä käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Menettely on niin ikään tarkan laillisuusvalvonnan alainen. Yhdenvertaisuusvaltuutetulle ilmoitetaan jokaisesta säilöönottopäätöksestä ja eduskunnan oikeusasiamies suorittaa säännöllisesti tarkastuksia säilöönottoyksiköissä. Lisäksi kansallisilla ja kansainvälisillä järjestöillä on vierailuoikeus säilöönottoyksiköissä. 

Säilöön otettu sijoitetaan ensisijaisesti erilliseen säilöönottoyksikköön, jonka toiminnasta säädetään säilölaissa. Jos säilöön otettu ulkomaalainen on lapsi, häntä ei saa sijoittaa poliisin tai rajavartiolaitoksen pidätystiloihin, vaan hänet on aina sijoitettava säilöönottoyksikköön. Suomessa säilöön otettuja ulkomaalaisia ei missään tilanteessa saa sijoittaa tavalliseen vankilaan. 

Helsingin kaupungin ylläpitämä Metsälä toimi syksyyn 2014 asti Suomen ainoana säilöönottoyksikkönä. Käytännössä yksikön kapasiteetti ei aina riittänyt vastaamaan säilöönottotarpeeseen, minkä vuoksi säilöön otettu henkilö saattoi joutua ensin odottamaan säilöönottoyksikköön pääsyä poliisivankilassa. Säilöönottokapasiteettia ja etenkin lasten ja perheiden asemaa paransi valtion ylläpitämän Joutsenon vastaanottokeskuksen yhteyteen syksyllä 2014 avattu uusi 30-paikkainen säilöönottoyksikkö, jossa on pyritty erityisesti ottamaan huomioon haavoittuvassa asemassa olevien tarpeet. Tilat on suunniteltu vastaamaan perheiden erityistarpeita siten, että eri ryhmät voidaan pitää erillään toisistaan ja tiloja voidaan muunnella niin, että perheet voidaan sijoittaa omiin huoneistoihinsa. Suomessa siis toimii tällä hetkellä kaksi säilöönottoyksikköä.  

Suurin osa säilöön otettavista henkilöistä on saanut maasta poistamista koskevan päätöksen. Vuosina 2010—2013 keskimäärin 81 prosenttia säilöönotoista tehtiin maasta poistamiseen liittyvällä perusteella. Vuonna 2015 maasta poistettiin kaikkiaan 3180 ulkomaalaista ja säilöön otettiin reilut 1000 ulkomaalaista. Tilastoiduista yksittäisistä säilöönottoperusteista yleisin oli maasta poistamisen turvaaminen (tai maasta poistamista koskevan päätöksen valmistelu tai täytäntöönpanon turvaaminen) ja suurin osa, 85 prosenttia säilöönotoista, tehtiin juuri tällä perusteella. Maahantulon ja maassa oleskelun edellytysten selvittäminen oli vuonna 2015 säilöönottoperusteena keskimäärin noin 15 prosentissa tapauksista. Vuonna 2016 heinäkuun loppuun mennessä säilöön on otettu yhteensä 374 ulkomaalaista ja yleisin peruste on aikaisempien vuosien tapaan maasta poistamisen turvaaminen. 

Lapsen ottaminen säilöön 

Yhdistyneiden kansakuntien lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59—60/1991) 3 artiklan mukaan kaikissa toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimuksen 9 artiklan mukaan lapsella on oikeus elää vanhempiensa kanssa sekä ylläpitää suhteitaan molempiin vanhempiinsa. Lasta ei saa erottaa vanhemmistaan heidän tahtonsa vastaisesti, paitsi jos se on lapsen edun mukaista. Yleissopimuksen 37 artiklan mukaan lapselta ei saa riistää hänen vapauttaan laittomasti tai mielivaltaisesti, ja lapsen vapaudenriistoon on turvauduttava viimeisenä ja mahdollisimman lyhytaikaisena keinona. 

Perustuslain 6 §:n 3 momentin mukaan lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti. Ulkomaalaislain 6 §:n mukaan lasta koskevassa päätöksenteossa on kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin. Pykälässä säädetään myös lapsen kuulemisesta ja lasta koskevien asioiden käsittelemisestä kiireellisesti. Kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta sekä ihmiskaupan uhrien tunnistamisesta ja auttamisesta annetun lain (746/2011, jäljempänä vastaanottolaki) 5 §:n mukaan kyseistä lakia sovellettaessa lapsen etuun sekä tämän kehitykseen ja terveyteen liittyviin seikkoihin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Lisäksi lapsen etua arvioitaessa on otettava huomioon, mitä lastensuojelulaissa (417/2007) säädetään. 

Lapsen säilöön ottamisen edellytyksistä säädetään ulkomaalaislain 122 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan lapsen säilöön ottaminen edellyttää, että 121 §:n 1 momentissa säädetty säilöön ottamisen edellytys on olemassa ja että yksilöllisen arvioinnin perusteella todetaan 118—120 §:ssä tarkoitetut turvaamistoimet riittämättömiksi ja säilöönotto viimesijaisena keinona välttämättömäksi. Edelleen 1 momentin mukaan lasta on kuultava ennen säilöön ottamista koskevan päätöksen tekemistä ja sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen määräämälle virkasuhteessa olevalle sosiaalityöntekijälle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi.  

Ulkomaalaislain 122 §:n 2 momentin mukaan huoltajansa kanssa säilöön otettavan lapsen osalta edellytetään lisäksi, että säilöön ottaminen on välttämätöntä lapsen ja hänen huoltajansa välisen perheyhteyden ylläpitämiseksi. Käytännössä perheyhteyden ylläpito edellyttää säilöönottoa etenkin silloin, kun lapsi on maassa vain yhden huoltajan kanssa. Huoltajan oletetun piileskelyn voitaisiin näissä tilanteissa olettaa johtavan käytännössä myös hänen lapsensa piileskelyyn. Kun lapsi on maassa huoltajansa tai huoltajiensa kanssa, harkitaan lähtökohtaisesti aina ensin muita ratkaisuja kuin säilöön ottamista. 

Ilman huoltajaa olevaa, alle 15-vuotiasta lasta ei saa ulkomaalaislain 122 §:n 3 momentin mukaan ottaa lainkaan säilöön. 15 vuotta täyttänyttä ilman huoltajaa olevaa kansainvälistä suojelua hakevaa lasta ei saa ottaa säilöön ennen kuin häntä koskeva päätös maasta poistamisesta on tullut täytäntöönpanokelpoiseksi. Näin ollen edes 15 vuotta täyttänyttä ilman huoltajaa olevaa lasta ei voida ottaa säilöön turvapaikkamenettelyn kestäessä, vaan vasta kun hän on jo saanut kielteisen päätöksen ja siihen liittyvä päätös maasta poistamisesta on tullut täytäntöönpanokelpoiseksi. 

Pykälän 4 momentin mukaan säilöön otettu ilman huoltajaa oleva lapsi on päästettävä vapaaksi viimeistään 72 tunnin kuluttua säilöön ottamisesta. Erityisistä syistä säilössä pitämistä voidaan jatkaa enintään 72 tuntia. 

Lapsia ei enää 1 heinäkuuta 2015 voimaan tulleen lainmuutoksen jälkeen ole saanut sijoittaa poliisin tai rajavartiolaitoksen pidätystiloihin. Heidät on aina, myös silloin kun he ovat maassa huoltajansa kanssa, sijoitettava säilöönottoyksikköön. Kuten edellä on todettu, Joutsenon säilöönottoyksikössä on erityisesti otettu huomioon haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt, ja tilat vastaavat perheiden erityistarpeita. Lasten kohtelua ajatellen Suomessa on myös omaksuttu kansainvälisesti poikkeuksellinen toimintamalli, jossa säilöönottoyksiköiden henkilökunta on saanut sosiaalialan koulutuksen. 

Ilman huoltajaa olevan lapsen säilöön ottaminen on Suomessa poikkeuksellista. Mahdollisuutta 15 vuotta täyttäneen lapsen säilöön ottamiseen on kuitenkin pidetty perusteltuna esimerkiksi tilanteissa, jossa lapsi on toistuvasti syyllistynyt rikoksiin Suomessa oleskellessaan ja hänen maasta poistamistaan valmistellaan. Kuten edellä on todettu, säilöön ottaminen edellyttää aina tapauskohtaista kokonaisharkintaa, jossa kaikkia säilöönottoa lievempiä turvaamistoimia priorisoidaan. Lapsia koskevissa tilanteissa arvioidaan myös, olisiko lapseen kohdistettava lastensuojelullisia toimia ulkomaalaislain mukaisten turvaamistoimien ohella tai sijasta. Säilöönotto ei sellaisenaan kuitenkaan ole aina lapsen edun vastaista, vaan sillä voidaan myös turvata lasta koskevan menettelyn lainmukainen ja hallittu läpivienti. Vuosina 2011—2012 otettiin säilöön yhteensä neljä ilman huoltajaa olevaa lasta, vuonna 2013 heitä otettiin säilöön kymmenen ja vuonna 2014 vain neljä. Vuonna 2015 säilöön otettiin 11 ilman huoltajaa olevaa lasta. Kuluvana vuonna elokuun loppuun mennessä ei ole otettu säilöön yhtään ilman huoltajaa olevaa lasta. 

2.1.2  2.1.2 Turvapaikkamenettely

Kansainvälistä suojelua koskeva hakemus ratkaistaan ulkomaalaislain 6 luvussa säädetyssä turvapaikkamenettelyssä. Kansainvälistä suojelua hakevien määrä vaihtelee vuosittain. Suomeen tulleiden hakijoiden määrä pysyi vuosien ajan melko vakaana, noin 3000–4000 hakijan vuositasolla. Vuoden 2015 syksyllä hakijamäärä kuitenkin kasvoi äkillisesti niin, että koko vuoden hakijamäärä oli 32 476. Kuluvana vuonna hakijoita on toukokuun loppuun mennessä tullut yhteensä 2 967. Myös ilman huoltajaa olevien alaikäisten hakijoiden määrä kasvoi vuonna 2015 selvästi. Kun vuonna 2013 Suomeen tuli 156 ilman huoltajaa olevaa alaikäistä hakijaa ja vuonna 2014 yhteensä 196, niin vuonna 2015 heitä tuli yhteensä 3 024. Kuluvana vuonna ilman huoltajaa olevia alaikäisiä hakijoita on toukokuun loppuun mennessä tullut yhteensä 228.  

Kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan ulkomaalaislaissa säädettyjen edellytysten täyttyessä jättää tutkimatta. Jos hakemus katsotaan ilmeisen perusteettomaksi, se voidaan ratkaista niin sanotussa nopeutetussa menettelyssä.  

2.1.3  2.1.3 Kansainvälistä suojelua hakevan majoittuminen

Vastaanottolain 3 §:n mukaan vastaanottokeskuksella tarkoitetaan paikkaa, johon kansainvälistä suojelua hakeva majoitetaan ja joka järjestää tälle vastaanottopalvelut. Lapsille tarkoitetut ryhmäkodit ja tukiasuntolat ovat myös vastaanottokeskuksia. 

Vastaanottokeskuksiin majoitetut turvapaikanhakijat voivat liikkua Suomessa vapaasti. Vastaanottolain 16 §:n mukaan kansainvälistä suojelua hakeva majoitetaan vastaanottokeskukseen. Majoitus on järjestettävä niin, että perheenjäsenet voivat halutessaan asua yhdessä. Ilman huoltajaa oleva lapsi majoitetaan vastaanottolain 17 §:n mukaan ryhmäkotiin. Tukiasuntolaan voidaan majoittaa 16 vuotta täyttänyt ilman huoltajaa oleva lapsi, jos se on hänen kehityksensä ja hyvinvointinsa kannalta perusteltua. Ilman huoltajaa oleva lapsi voidaan majoittaa myös muuhun lapselle tarkoitettuun majoituspaikkaan.  

Vastaanottolain 18 §:n mukaan kansainvälistä suojelua hakeva tai tilapäistä suojelua saava voi järjestää majoituksensa itse. Hänen on ilmoitettava kirjallisesti osoitteensa ja esitettävä vuokrasopimus tai muu selvitys yksityismajoituksesta vastaanottokeskukselle, jonka asiakkaaksi hänet on rekisteröity. Osoitteen ilmoittaminen ja vuokrasopimuksen tai selvityksen esittäminen ovat edellytyksenä muiden vastaanottopalvelujen saamiselle. Vastaanottokeskuksen johtaja päättää ilman huoltajaa olevan lapsen siirtymisestä yksityismajoitukseen kuultuaan lasta ja hänen edustajaansa sekä vastaanottokeskuksen sosiaalityöntekijää. 

Vastaanottodirektiivissä on säädetty kansainvälistä suojelua hakevan asuinpaikasta ja liikkumisvapaudesta. Direktiivin 7 artiklan pääsäännön mukaan hakijat voivat liikkua jäsenvaltion koko alueella tai tämän jäsenvaltion heille osoittamalla alueella. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltio voi kuitenkin päättää hakijan asuinpaikasta yleisen edun, yleisen järjestyksen tai tarvittaessa hänen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksensa sujuvan käsittelyn perusteella. Artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä mahdollisuudesta antaa hakijoille väliaikainen lupa poistua 2 kohdassa tarkoitetusta asuinpaikasta ja/tai 1 kohdassa mainitulta osoitetulta alueelta. Päätökset on tehtävä tapauskohtaisesti, objektiivisesti ja puolueettomasti, ja kielteiset päätökset on perusteltava. Hakijan ei kuitenkaan tarvitse hakea lupaa tavatakseen sovitulla tavalla viranomaisia ja ollakseen paikalla tuomioistuimessa, jos hänen läsnäolonsa on välttämätöntä. 

Suomessa ei pääsääntöisesti rajoiteta kansainvälistä suojelua hakevan mahdollisuutta itse valita sitä, majoittuuko hän vastaanottokeskuksessa vai järjestääkö hän majoituksensa itse. Poikkeuksen muodostavat lähinnä turvaamistoimena määrättävä säilöön ottaminen ja rekisteröintivaiheen lyhyt majoittuminen järjestelykeskuksessa laajamittaisen maahantulon tilanteessa. Valtaosa hakijoista majoittuu vastaanottokeskuksissa. Keskimäärin noin 13 prosenttia hakijoista järjestää majoituksensa itse. 

2.1.4  2.1.4 Ulkomaalaisrikkomus

Ulkomaalaislain 12 luvussa säädetään rangaistussäännöksistä. Ulkomaalaislain 185 §:n mukaan ulkomaalainen, joka tahallaan oleskelee maassa ilman vaadittavaa matkustusasiakirjaa, viisumia tai oleskelulupaa taikka laiminlyö velvollisuutensa rekisteröidä oleskelunsa taikka hakea oleskelulupakortti, oleskelukortti tai pysyvä oleskelukortti, tahallaan oikeudetta tekee ansiotyötä tai harjoittaa elinkeinoa, tahallaan jättää noudattamatta 118 §:n nojalla määrätyn ilmoittautumisvelvollisuuden, 119 §:n nojalla määrätyn muun velvollisuuden tai 130 §:n nojalla annetun kutsun saapua antamaan tietoja oleskelustaan taikka tahallaan tulee maahan, vaikka hänelle on määrätty maahantulokielto yleiseen järjestykseen tai yleiseen turvallisuuteen taikka kansanterveyteen liittyvistä syistä, on tuomittava ulkomaalaisrikkomuksesta sakkoon. 

Ilmoittautumisvelvollisuuden noudattamatta jättämisen vuoksi ei ole juuri annettu tuomioita ulkomaalaisrikkomuksista. Suurin osa ulkomaalaisrikkomuksista liittyy oleskeluun ilman vaadittavaa matkustusasiakirjaa, oleskeluun ilman viisumia tai muuta lupaa, oikeudettomaan työhön ja maahantulokiellon rikkomisiin. 

2.2.1  2.2.1 Kansainvälinen kehitys

Säilöön ottaminen 

Useat kansainväliset sopimukset säätelevät säilöönottoa. Yksi keskeisin näistä sopimuksista on YK:n lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus. Euroopan unionin jäsenmaissa velvoittavaa on lisäksi EU-lainsäädäntö. Ulkomaalaisten säilöönotto on melko yleinen käytäntö ympäri maailmaa. Säilöönoton edellytykset puolestaan vaihtelevat suuresti maittain. Missään vertaillussa maassa säilöönottoa ei ole saatu tehtyä tarpeettomaksi. 

Säilöönotto on vaikuttavuudeltaan hyvä turvaamistoimi, mutta sitä pidetään usein ongelmallisena niin ihmisoikeuksien kuin käytännön järjestelyidenkin kannalta. Ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet säilöönottoa ennen muuta liikkumisvapauden rajoittamisen ja yksityisyyden suojan näkökulmasta. Säilöönottomenettelyn kritiikki on keskittynyt erityisesti alaikäisten ja haavoittuvien asemaan kansainvälisessä ihmisoikeuskeskustelussa. Säilöönotto on myös varsin kallis turvaamistoimi. Säilöönoton vaihtoehdot ovat monessa maassa vasta kehittymässä, mutta yleinen tavoite on vähentää etenkin haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden säilöönottoa. 

Säilöönoton vaihtoehtoja kansainvälisesti arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota kunkin maan soveltamiin säilöönoton perusteisiin ja säilöön otettavien henkilöiden profiileihin. Jos jossakin maassa esimerkiksi turvapaikanhakijat otetaan hakemuksensa käsittelyn aikana säilöön lähes säännönmukaisesti, heille tarjottavat vaihtoehdot ja tukitoimet ovat perustellusti monipuolisempia kuin niissä maissa, joissa säilöönoton kynnys on korkea ja säilöön otetaan pääasiallisesti maasta poistamista odottavia henkilöitä kuten Suomessa.  

Säilöönoton ongelmia ovat aktiivisesti pitäneet esillä esimerkiksi YK:n pakolaisjärjestö UNHCR sekä säilöönottoa vastustava kansainvälinen koalitio IDC (International Detention Coalition), joka toimii 50 maassa. Valtiot suhtautuvat säilöönoton vähentämiseen vaihtelevasti, mutta viime vuosina ongelmat erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien osalta ovat herättäneet yhä enemmän keskustelua. On huomattava, että eri vaihtoehtojen käyttökelpoisuutta eri maissa määrittää olennaisesti se, kuinka paljon ja millaisia henkilöitä turvaamistoimien piiriin ylipäätään tulee. Jos esimerkiksi turvapaikanhakijat joutuvat turvaamistoimien kohteeksi systemaattisesti jo hakemuksensa käsittelyn aikana, tarjottavat vaihtoehdot ja niiden tavoitteet ovat erilaisia kuin silloin, jos turvaamistoimet ajankohtaistuvat lähinnä maasta poistamisen vaiheessa. 

Lapsen ottaminen säilöön 

Alaikäisten säilöön otettujen asemaan on viime aikoina kiinnitetty huomiota ja erityisesti yksin saapuvien alaikäisten säilöönottoa on monissa maissa joko rajoitettu tai se on kokonaan kielletty. Kielto voi olla sidottu erityiseen ikärajaan (14–15 vuotta) tai lapsen asemaan turvapaikanhakijana. Alaikäisten säilöönoton täyskielto ei näytä välttämättä tarkoittavan sitä, että kyseisessä maassa olisi käytössä erityisen tehokkaita säilöönoton vaihtoehtoja. Usein alaikäisiä ja heidän perheitään sijoitetaan erillisiin valvottuihin yksikköihin ja vapaudenriiston kokonaiskesto pyritään pitämään lyhyenä. Säilöönoton vaihtoehdoista yksin tulevien alaikäisten ja lapsiperheiden kohdalla on eniten käytetty joko yhteisövalvontaa tai ilmoittautumisvelvollisuutta. Myös tukipalveluita tarjottaessa haavoittuvassa asemassa olevia pyritään priorisoimaan. 

Euroopan Muuttoliikeverkoston EMN:n tutkimukseen osallistuneista maista (muuttoliikeverkostoon kuuluvat kaikki EU-maat ja Norja. Tanska, Italia ja Romania eivät osallistuneet tutkimukseen säilöönoton vaihtoehdoista) Espanja, Ranska, Belgia, Bulgaria, Slovakia ja Irlanti ovat kieltäneet alaikäisten säilöönoton kokonaan. Yksin tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden säilöönotto on lisäksi kielletty Tshekissä, Unkarissa, Puolassa, Kyproksella ja Sloveniassa. Maat eroavat toisistaan huomattavasti säilöön otettujen kokonaismäärissä ja säilöönoton yleisissä ehdoissa. Lisäksi osa maista on tietyiltä osin huonosti Suomeen verrattavissa sekä hallintokäytännöiltään että maahanmuuton kohdemaana. Espanja on mielenkiintoinen maa yksin saapuneiden alaikäisten säilöönoton kieltäjien joukossa, koska Ranskan ohella sen vuosittainen säilöönottojen määrä on hyvin korkea. Espanjassa määrä on vuosina 2010–2013 vaihdellut 9 000 ja 13 000 henkilön välillä. Kuitenkin säilöönoton vaihtoehdoista ovat käytössä vain tavanomaiset ilmoittautumisvelvollisuus, matkustusasiakirjan luovuttaminen ja asuinpaikan rajoittaminen. EMN-raportin mukaan alaikäinen voidaan Espanjassa ottaa säilöön vain, jos toimenpiteellä pyritään pitämään perhe koossa. Tällöin perhe sijoitetaan erilliseen perheyksikköön. 

Yleisesti voidaan todeta, että yksin tulleiden alaikäisten säilöönoton kieltäneissä maissa korostuvat erilaiset lastensuojelulliset ja muut tukitoimet. Monissa maissa lapset sijoitetaan säilön sijasta lapsille tai perheille tarkoitettuun erilliseen yksikköön, jossa on saatavilla tarpeellisia tukitoimia. Lapselle voidaan myös määrätä edunvalvoja. Tosiasiallisesti voi toisinaan olla kysymys pikemminkin säilöönoton eri muodoista kuin varsinaisista vaihtoehdoista. 

Lähtökohtaisesti kaikissa EMN:n tutkimukseen osallistuneissa maissa suhtaudutaan kielteisesti erityisesti ilman huoltajaa olevien alaikäisten säilöönottoon. Kuten edellä todetaan, ilman huoltajaa saapuvien alaikäisten säilöönotto on kielletty useassa Euroopan maassa. Lisäksi muutamat maat ovat rajoittaneet yksin tulevien alaikäisten säilöönottoa ikärajoilla. Esimerkiksi Itävallassa ja Latviassa alle 14-vuotiasta ilman huoltajaa saapuvaa lasta ei saa ottaa säilöön. Tshekissä ja Puolassa ikäraja on muiden kuin turvapaikanhakijoiden osalta 15 vuotta. Myös osassa Saksan osavaltioista on käytössä samantyyppisiä rajoitteita, joskin niistä voidaan yleensä poiketa, mikäli lapsi on esimerkiksi syyllistynyt rikokseen. 

Vaihtoehtoiset turvaamistoimet 

Säilöönoton vaihtoehdot ovat monessa maassa vasta kehittymässä, mutta yleinen tavoite on vähentää etenkin haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden säilöönottoa. Säilöönoton vaihtoehtojen kehittäminen, kokeilu ja käyttöönotto ovat nousseet laajalti ajankohtaisiksi viime vuosina. Vaihtoehtoiset turvaamistoimet ovat monessa maassa vasta kokeiluvaiheessa, niiden käyttö on vähäistä tai käytöstä ei ole toistaiseksi saatavilla arvioita. Olemassa oleva tieto taas on usein hajaantunut monille toimijoille, jolloin luotettavaa tilastotietoa sekä säilöönotosta että erityisesti säilöönoton vaihtoehdoista on vaikea saada. 

Valtioiden näkökulmasta vaihtoehtoisten turvaamistoimien käyttöönotto on usein tasapainottelua kansainvälisiin ihmisoikeusvelvoitteisiin vastaamisen sekä ulkomaalaislainsäädännön mukaisten menettelyiden tehokkaan läpiviemisen välillä. Säilöönoton vaihtoehtojen käyttö saa yleensä varauksetonta tukea, jos niiden avulla saavutetaan olennaisesti samat päämäärät kuin säilöönotolla. Kansainvälisessä vertailussa olennaista on kokonaiskuvan hahmottaminen: tarjottavien vaihtoehtojen kirjo ja tavoitteet vaihtelevat suuresti sen mukaan, kuinka paljon ja missä asemassa olevia ihmisiä turvaamistoimien kohteeksi tulee. Lisäksi ulkomaalaisiin kohdistuvat turvaamistoimet on sijoitettava laajempaan hallintokulttuuria ja -periaatteita koskevaan yhteyteen: olennaista on esimerkiksi se, millainen tavoitetaso viranomaistoiminnan tuloksellisuudelle kussakin maassa asetetaan. 

Vertailtujen maiden käytännön kokemuksissa säilöönoton vaihtoehdoista korostuu se, että kaikkien turvaamistoimien yhteydessä olisi tärkeää kiinnittää huomiota järjestelmän oikeudenmukaisuuteen ja läpinäkyvyyteen sekä riittävään neuvontaan. Oikeudenmukaisena näyttäytyvä turvapaikka- tai muu menettely saa hakijan todennäköisemmin toimimaan yhteistyössä viranomaisten kanssa ja saattaa näin ollen vähentää pakkotoimien tarvetta. Vaihtoehtoisten turvaamistoimien kehittämisen ohella monissa vertailun maista on katsottu tärkeäksi edistää vapaaehtoista paluuta. Vapaaehtoisen paluun järjestelmää ei sinänsä voida pitää säilöönoton vaihtoehtona, mutta vapaaehtoisuuden edistäminen tukee samoja tavoitteita kuin säilöönoton vaihtoehtojen kehittäminen. Mikäli maassa on toimiva vapaaehtoisen paluun järjestelmä, lähtökohtaisesti myös turvaamistoimien käytön tarve vähenee. 

Keskeistä turvaamistoimien käytön kokonaisuuden kannalta on ennen muuta se, kuinka korkealla kynnys säilöönotolle on. EU-maidenkin välillä on osittain yhteisestä lainsäädännöstä huolimatta vielä suuria eroja säilöönottoa koskevissa linjauksissa ja sitä kautta säilöön otettujen määrissä. Esimerkiksi Ruotsissa säilöön otettujen määrät ovat erittäin alhaiset, jos niitä vertaa turvapaikanhakijoiden määrään. Tämä on mahdollista siitäkin huolimatta, että Ruotsissa ei ole kuin yksi vaihtoehtoinen turvaamistoimi, jota ei käytetä erityisen runsaasti. Saksa ja Alankomaat ovat vastaavasti selkeitä esimerkkejä siitä, että vaihtoehtoisiin turvaamistoimiin panostamalla säilöön otettujen lukumäärää saadaan laskettua. 

2.2.2  2.2.2 Eräiden maiden lainsäädäntö

Saksa on valikoitunut mukaan vertailuun yhtenä EU:n merkittävimmistä maahanmuuttajien kohdemaista. Maassa on myös kokeiltu erilaisia vaihtoehtoisia turvaamistoimia hyvin laajalti. Saksan kohdalla on kuitenkin tärkeää huomata, että sen käytännöt koskien turvaamistoimia eroavat huomattavasti osavaltioittain. Lisäksi saksalaisessa säilöönottojärjestelmässä on käynnissä useita muutoksia liittyen erityisesti EU lainsäädäntöön. 

Yhdistynyt kuningaskunta on tässä vertailussa esitellyistä maista ainoa, jossa on kokeiltu sähköistä valvontaa. Saksan tavoin Yhdistyneessä kuningaskunnassa on myös käytössä suurin osa vertailussa esitellyistä vaihtoehtoisista turvaamistoimista. Yhdistyneessä kuningaskunnassa säilöönotto on lähtökohtaisesti mahdollinen kaikkien laittomasti maahan tulevien henkilöiden kohdalla edellytysten täyttyessä. Säilöönoton edellytykset liittyvät henkilöllisyyden ja maassaoloperusteen selvittämiseen, pakenemisriskiin ja viranomaisyhteistyöhön sekä tehokkaan maasta poistamisen varmistamiseen. Myös turvapaikanhakija voidaan ottaa säilöön henkilöllisyyden varmistamiseksi. Maassa on 15 säilöönottoyksikköä, joista kolme on lyhytaikaista säilöönottoa varten ja yksi varattu vain perheiden käyttöön. Vaihtoehtoisten turvaamistoimien valikoima on maassa verrattain laaja. Yhdistyneessä kuningaskunnassa ei ole suljettu myöskään haavoittuvassa asemassa olevia ryhmiä säilöönoton ulkopuolelle. Kuitenkin käytännössä tähdätään siihen, että tällaisia henkilöitä otetaan säilöön vain erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa. 

Eurooppalaisten valtioiden lisäksi Australia ja Kanada on otettu mukaan, sillä niissä on käytetty vaihtoehtoisena turvaamistoimena yhteisövalvontaa sekä neuvonta- ja tukipalveluihin perustuvaa mallia. Australiassa ylivoimaisesti suurin osa laittomasti maahan tulevista on meriteitse saapuvia pakolaisia. Kansainvälistä suojelua Australiasta hakevien määrä on ollut kasvussa. Vaikka maassa on viime vuosina lisätty vaihtoehtoisten turvaamistoimien käyttöä, on säilöön otettujen määrä silti kasvanut huomattavasti 2010-luvulla. Australiaan laittomasti tulleen henkilön säilöönotto on säännönmukaista siihen asti, kunnes hänelle joko myönnetään viisumi tai oleskelulupa taikka hänet poistetaan maasta. Kanadassa säilöön otetuilla ulkomaalaisilla on oikeus säännöllisin väliajoin tehtävään säilöönoton edellytysten tarkistukseen, joka voi johtaa joko täyteen tai ehdolliseen vapauttamiseen. Vapauttamisen ehtona on yleensä vakuuden asettaminen. Toronton alueella toimii valtion rahoittama vakuusohjelma, jonka piiriin kuuluvat vähävaraiset turvapaikanhakijat ja maahanmuuttajat, joilla ei ole perhe- ja yhteisökontakteja vakuuden asettamista varten. Kanadan vakuusohjelma (Toronto Bail Programme eli TBP) eroaa tavanomaisista vakuusjärjestelyistä siten, ettei varsinaista rahallista vakuutta annetta viranomaiselle, vaan vastuu siitä, että henkilö noudattaa hänelle asetettuja velvollisuuksia, siirtyy vakuuden järjestäjälle. Järjestelmä on käytössä Suur-Toronton alueella. Ohjelman toteuttajat suorittavat yksityiskohtaisia haastatteluja asiakkaidensa valitsemiseksi varmistaakseen, että pakenemisen riski on tarpeeksi pieni ja ettei hakijalla ole mahdollisuuksia omaehtoiseen vapautumiseen. Olennaista järjestelmässä on, että valitut henkilöt suostuvat TBP:n valvontaan ja ymmärtävät velvollisuuksien noudattamatta jättämisen seuraukset. Velvollisuudet liittyvät TBP:lle ilmoittautumiseen, asuinjärjestelyihin sekä myötävaikuttamiseen maasta poistamisen menettelyssä. 

Asuinpaikkaa koskevat velvoitteet  

Asuinpaikkaa koskevat vaatimukset ovat käytössä useissa tarkastelumaissa, mutta niiden sisällöt vaihtelevat huomattavasti. Rajoittavin muoto tästä säilöönoton vaihtoehdosta on Luxemburgissa käytössä oleva kotiaresti. Järjestely ei vaadi jatkuvaa oleskelua kotona, mutta siihen sisältyy useita lisärajoitteita ja asuinpaikkaa valvotaan. Sen sijaan Norjassa asuinpaikkaa koskevat vaatimukset tarkoittavat vain sitä, että viranomaiset voivat velvoittaa henkilön asumaan määrätyssä yksityisasunnossa tai vastaanottokeskuksessa. Monissa maissa asuinpaikkaa koskevia vaatimuksia käytetään rinnakkain muiden turvaamistoimien kanssa. Esimerkiksi belgialaiseen perheiden yhteisövalvonnan malliin kuuluu se, että mukana olevat perheet asuvat määrätyissä perheyksiköissä. Myös kanadalaiseen vakuusjärjestelmään (TBP) kuuluu se, että järjestelmän piirissä olevan henkilön on asuttava organisaation hyväksymässä osoitteessa. 

Luxemburgissa ainoa säilöönoton vaihtoehto on kotiaresti, johon voidaan määrätä ministerin päätöksellä enintään kuudeksi kuukaudeksi, mikäli maasta poistamisen toimeenpano viivästyy teknisistä syistä ja henkilö toimittaa tarvittavat todisteet siitä, ettei katoamisriskiä ole. Toisin sanoen vaihtoehdon käyttö on siis rajattu varsin pienelle joukolle. Kotiaresti tarkoittaa käytännössä määrättyä asuinpaikkaa, sillä henkilön ei tarvitse pysyä kotonaan 24 tuntia vuorokaudessa, vaan sovittuina aikoina valvonnan suorittamiseksi. Lisäksi henkilö joutuu luovuttamaan matkustusasiakirjansa viranomaisille sekä saapumaan ministerin kutsuessa henkilökohtaisesti paikalle. Voidaan siis sanoa, että Luxemburgissa on säilöönoton vaihtoehdoista käytössä myös ilmoittautumisvelvollisuus ja matkustusasiakirjojen takavarikointi, mutta näitä käytetään vain lisätoimina kotiarestin ohella. Kotiarestiin ottamisen keskeisin haaste on korkea katoamisriski, jota entisestään lisää valtion pieni koko. Lisäksi ulkomaalaisilla on usein vaikeuksia hankkia tarvittavia todisteita siitä, ettei katoamisriskiä ole. Vain murto-osa säilöön otetuista siirretään kotiarestiin, eikä säilöönoton viimesijaisuuden periaate näin käytännössä täysin toteudu. 

Saksassa asuinpaikkaa koskevia vaatimuksia voidaan asettaa yksin tuleville alaikäisille säilöönoton vaihtoehtona. Yksin tulleita alaikäisiä sijoitetaan usein nuorisolle tarkoitettuihin keskuksiin (Jugendamt). 

Alankomaissa on käytössä kaksi erillistä asuinpaikkaa rajoittavaa vaihtoehtoista turvaamistoimea. Ensinnäkin maasta poistamista koskevan päätöksen saanut henkilö voidaan sijoittaa erityiseen laitokseen (vrijheidsbeperkende locatie eli VBL). Henkilö saa liikkua laitoksen ulkopuolella, mutta ei poistua sen sijaintikunnasta. Oleskeluaika VBL:ssä on rajattu 12 viikkoon, joten käytännössä vaihtoehtoa voidaan käyttää vain, mikäli järjestelyt henkilön palauttamiseksi ovat jo alkaneet. Toinen asuinpaikkaa rajoittava vaihtoehtoinen turvaamistoimi on lapsiperheille tarjottava mahdollisuus oleskella perhekeskuksessa. Vaihtoehto on suunnattu perheille, jotka ovat jo saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen, mutta jotka eivät ole vielä poistuneet maasta. Molemmissa vaihtoehdoissa keskeistä on henkilöiden lähdön avustaminen ja menettelyssä tukeminen tilanteessa, jossa maahan jäämiselle ei ole mahdollisuuksia ja tarkoituksena on edistää maasta poistamista. Myös oman vastuun korostaminen on tärkeää, ja henkilöiltä edellytetään myötävaikuttamista asiansa käsittelyyn. 

Yhteisövalvonta  

Yhteisövalvonnan nimikkeen alle mahtuu monenlaisia järjestelyjä, joilla on usein yhtäläisyyksiä asuinpaikkaa koskevien velvoitteiden kanssa. Ne voivat joskus juridisesti olla säilöönoton muotoja eivätkä sen vaihtoehtoja. Yhteisövalvonnan vaihtoehdoista parhaiksi on arvioitu mallit, joissa ulkomaalaisille tarjotaan valvonnan lisäksi tukea ja neuvontaa. Keskeistä onnistumisen kannalta on ulkomaalaisen ja hänelle osoitetun ohjaajan välille rakentuva luottamus ja sitä kautta usko päätösprosessin oikeudenmukaisuuteen. 

Belgiassa on kehitetty yhteisövalvonnaksi määriteltyjä vaihtoehtoja säilöönotolle erityisesti perheille. Eniten käytetty vaihtoehto ovat lapsiperheille suunnatut avoimet perheyksiköt. Pilottiprojekti, jossa palauttamispäätöksen saaneiden lapsiperheiden säilöönotosta luovuttiin ja heitä alettiin sijoittaa avoimiin perheyksiköihin, käynnistettiin vuonna 2008. Vuonna 2009 projekti laajennettiin koskemaan myös perheitä, joilta on evätty maahanpääsy, mutta joita ei voida 48 tunnin sisällä poistaa maasta. Perheyksiköt koostuvat yksittäisistä taloista ja asunnoista, joissa asuvilla perheillä on vapaus liikkua tiettyjen rajoitusten puitteissa. Asunnosta saa poistua kouluun, kauppaan, tapaamaan oikeusavustajaa ja harjoittamaan uskontoa. Perheyksiköissä saa myös käydä vierailijoita. Perheyksiköissä pyritään varmistamaan mahdollisimman normaali arki lapsille. Jokaiselle perheelle osoitetaan Maahanmuuttoviraston toimesta ohjaaja, jonka päätehtävänä on tukea perheitä näiden odottaessa päätöstä joko oleskeluoikeudesta tai maasta poistamisesta sekä tehdä selväksi, mitä seurauksia saattaa olla yhteistyöhaluttomuudella. Ohjaajat toimivat myös linkkinä perheiden ja viranomaisten välillä. Kadonneiden määrä on suurin perheyksiköiden toiminnassa havaittu ongelma. Perheyksiköissä oleskelleista noin 25 prosenttia pakenee, kun taas säilöönottotilojen osalta vastaava luku on 1 prosentti. Lisäksi vaikka perheyksikköön sijoittaminen on säilöönottoa lievempi järjestely, se merkitsee silti perheen arjen muuttumista. Erityisesti niille turvapaikkaa hakeneille perheille, jotka ovat oleskelleet Belgiassa useamman vuoden, on kotoa perheyksikköön siirtäminen normaalin elämänrytmin rikkova toimenpide. 

Sähköinen valvonta  

Sähköinen valvonta on suhteellisen vähän käytetty vaihtoehtoinen turvaamistoimi. Yhdistyneessä kuningaskunnassa sähköistä valvontaa voidaan käyttää säilöönoton vaihtoehtona, mutta alaikäiset, raskaana olevat naiset, vanhukset tai mielenterveysongelmaiset henkilöt eivät tule valvottavina kysymykseen. Sähköinen valvonta on osoittautunut hyväksi keinoksi tarkkailla ihmisten sitoutuneisuutta viranomaisprosessiin ja pitää heidät viranomaisten saatavilla. Sen sijaan sitä ei ole koettu kovin tehokkaaksi viranomaisilta pakenemisen estämisessä. Toisaalta sähköinen valvonta kuitenkin antaa viranomaisille tiedon pakoyrityksestä aikaisessa vaiheessa. Sähköistä valvontaa käytetään lähinnä sellaisille henkilöille, joiden maahantuloa koskeva menettely kuten turvapaikanhaku on yhä kesken. Järjestelmän käyttöä rajoittavat valvonnan aiheuttamat kustannukset. 

Ranskassa sähköistä valvontaa käytetään kotiarestin yhteydessä alaikäisten lasten vanhemmille. Portugalissa sähköiseen valvontaan yhdistyy täyskielto poistua kotoa, joten se on pikemminkin säilöönoton yksi muoto kuin sen vaihtoehto. Tanskassa sähköinen valvonta voi ulkomaalaislain 34 a §:n mukaan kohdistua henkilöön, jonka kansainvälistä suojelua koskeva lupa on rauennut tai joka on saanut kielteisen päätöksen kansainvälistä suojelua koskevaan hakemukseen, mutta jota ei voida poistaa maasta. Jos tällainen henkilö on toistuvasti rikkonut hänelle asetettua asuinpaikkaa koskevaa velvoitetta, hänet voidaan määrätä kantamaan yhden kuukauden ajan kehoon kiinnitettävää sähköistä tunnistinta, joka rekisteröi hänen liikkumisensa sisään ja ulos asuinpaikasta. Tanskassa tätä soveltamisalaltaan rajattua ja seuraamusluonteista valvontaa ei kuitenkaan määritellä säilöönoton vaihtoehdoksi.