2.1.1  Sosiaali- ja terveyspalveluja sekä pelastustointa koskevan uudistuksen muutokset verotukseen

Vuoden 2023 alusta toteutettavan sote-uudistuksen yhteydessä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen rahoitusvastuut siirtyvät kunnilta valtiolle. Tämän johdosta valtion tuloja lisätään ja kuntien tuloja vastaavasti vähennetään siirtyvän rahoitusvastuun verran. Uudistuksessa valtion verotuloja kasvatetaan kiristämällä valtion ansiotuloverotusta. Kuntien verotulojen alentaminen puolestaan toteutetaan pääosin kunnallisveron määrää alentamalla. Kuntien vuoden 2023 kunnallisveroprosentteja leikataan 12,64 prosenttiyksiköllä. Lisäksi kuntien yhteisövero-osuutta alennetaan yhdellä kolmasosalla ja valtion osuutta korotetaan vastaavasti. 

Sote-uudistuksen verotusta koskevien muutosten lähtökohtana on hallituksen linjaus siitä, että verorakenteen muutokset eivät saa voimaan astuessaan aiheuttaa verotuksen kiristymistä. Verojärjestelmän rakenteista johtuen uudistus on mahdotonta toteuttaa siten, että yhdenkään yksittäisen henkilön veroprosentti ei muutu lainkaan. Sen varmistamiseksi, että ansiotuloverotus ei kiristy verotusta oli kevennettävä uudistuksen yhteydessä. Koska uudistuksen varsinaisena tavoitteena ei ollut verotuksen keventäminen, veroparametrien muutosten yhteisvaikutuksesta johtuvat kevenemät kohdistuivat satunnaisille tulotasoille. Myös erittäin pieniä kiristymiä esiintyi satunnaisilla tulotasoilla. Kiristymät olivat tulolajikohtaisissa tarkasteluissa keskimääräisellä kunnallisveroprosentilla laskettuna kaikilla tulotasoilla enintään noin 0,2 prosenttiyksikköä. Nämä muutokset katsottiin uudistuksen mittaluokkaan nähden niin pieniksi, että ne eivät olleet ristiriidassa hallituksen linjauksen kanssa. 

Valtion verotulojen kasvattaminen ja kuntien verotulojen pienentäminen toteutettiin nykyisen verojärjestelmän sisällä muuttamalla valtion tuloveroasteikkoa sekä useita eri ansiotuloverotuksen vähennysten parametreja. Lisäksi valtion- ja kunnallisverotuksen veropohjat yhdistettiin siten, että tulosta tehtävät vähennykset myönnettäisiin samoin perustein ja saman suuruisena sekä valtionverotuksessa että kunnallisverotuksessa. 

Sote-uudistusta koskevan hallituksen esityksen (HE 241/2020 vp) perusteella säädettiin laki vuoden 2023 tuloveroasteikosta (620/2021). Sote-uudistuksen takia vuoden 2023 veroasteikoista säädettiin siis jo kesällä 2021 muun sote-uudistusta koskevan lainsäädännön säätämisen yhteydessä. Samalla muutettiin muun ohessa tuloverolain eläketulovähennystä, perusvähennystä, ansiotulovähennystä ja työtulovähennystä koskevia parametreja lailla 619/2021. Lisäksi muutettiin eläketulovähennyksen ja työtulovähennyksen rakennetta. Vähennyksiä koskevat muutokset säädettiin tulevaksi voimaan 1.1.2023 ja niitä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta 2023 toimitettavassa verotuksessa. 

Laeilla 619/2021 ja 620/2021 säädetyt muutokset ansiotulojen veroperusteisiin ja vuoden 2023 tuloveroasteikkoon laskettiin vuoden 2020 tasolle korotetulla vuoden 2017 pohja-aineistolla. Hallituksen esityksessä HE 241/2020 vp todettiin, että koska vuoden 2023 veropohjaa sekä kunnilta valtiolle siirrettävien verotulojen määrää koskevat ennusteet tulevat päivittymään ja veroperusteisiin tulee todennäköisesti muutoksia ennen lakien voimaantuloa, tullaan vuoden 2022 aikana antamaan uusi esitys, jossa ehdotetaan muutoksia nyt esitettäviin ansiotulojen veroperusteisiin. Esityksen mukaan tarkoituksena oli, että uudistuksesta aiheutuvat muutokset verovelvollisten verotukseen uudistuksen voimaantulovuonna olisivat mahdollisimman neutraalit, ja että verorakenteen muutokset eivät voimaan astuessaan aiheuta verotuksen kiristymistä. Rahoituslaskelmien päivityksen johdosta sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (616/2021) 55 §:ssä säädettyä kuntien vuoden 2023 kunnallisveron leikkausprosenttia muutettiin vuoden 2022 aikana 13,26 prosenttiyksiköstä 12,64 prosenttiyksikköön lailla 702/2022. Säännös tuli voimaan 15.7.2022.  

Hallituksen esityksen HE 241/2020 vp perusteella muutettiin myös verontilityslaissa (532/1998) säädettyjä yhteisöveron jako-osuuksia koskevia säännöksiä siten, että kuntien yhteisövero-osuutta alennettiin yhdellä kolmasosalla ja valtion osuutta korotettiin vastaavasti vuodesta 2023 alkaen. Lailla 621/2021 säädettyjä muutoksia yhteisöveron jako-osuuksiin ei ole tarkoitus päivittää ennen sote-uudistuksen voimaantuloa toisin kuin edellä mainittuja veroperusteita koskevia säännöksiä. 

2.1.2  Ansiotulojen veroasteikko

Tuloverolain 124 §:n 5 momentin mukaan kultakin vuodelta toimitettavassa ansiotulon verotuksessa sovellettavasta veroasteikosta säädetään erikseen. Eriytetyssä tuloverojärjestelmässä progressiivinen tuloveroasteikko koskee luonnollisten henkilöiden ja kuolinpesien saamaa ansiotuloa. Veronalaista ansiotuloa on muun ohessa työsuhteen perusteella saatu palkka ja siihen rinnastuva tulo, eläke sekä tällaisen tulon sijaan saatu etuus tai korvaus.  

Vuoden 2023 tuloveroasteikosta säädettiin poikkeuksellisesti jo kesällä 2021 muiden sote-uudistusta koskevien säännösten yhteydessä. Tarkoituksena kuitenkin oli, että lopulliset ansiotulon veroperusteet vuodelle 2023 tullaan ehdottamaan vuonna 2022 annettavassa hallituksen esityksessä eli nyt käsillä olevassa esityksessä. 

Valtion tuloveroasteikkoa muokattiin siten, että siinä on viisi tuloluokkaa aikaisemman neljän sijaan. Ensimmäinen porras alkaa nollasta eurosta ja aiempi kahdeksan euron vero ensimmäisen alarajan kohdalla poistettiin. Asteikon marginaaliveroprosentteja kiristettiin siten, että asteikon alimmalla portaalla marginaaliveroprosentti vastaa prosenttiyksikköinä määrää, jolla kunnallisveroprosentteja alennetaan ja muiden portaiden marginaaliveroprosentteja korotettiin vastaavalla määrällä. Tämä tarkoittaa sitä, että ansiotuloista alettaisiin maksaa valtion tuloveroa nykyistä alemmalla tulotasolla eli nykyistä useampi verovelvollinen maksaisi valtion tuloveroa. Tuloluokkien tulorajat ja marginaaliveroasteet mitoitettiin niin, että uudistuksen vaikutukset ansiotulojen verotukseen olisivat mahdollisimman neutraalit. 

2.1.3  Eläketulovähennys

Vuoteen 2022 asti tuloverolaissa on säädetty eläketulovähennyksestä erikseen valtionverotuksessa (100 §) ja kunnallisverotuksessa (101 §).  

Tuloverolain 100 §:n mukaan verovelvollisen puhtaasta ansiotulosta vähennetään valtionverotuksessa eläketulovähennys. Täyden eläketulovähennyksen määrä lasketaan siten, että luvulla 3,726 kerrotun täyden kansaneläkkeen määrästä vähennetään progressiivisen tuloveroasteikon alimman verotettavan tulon määrä ja jäännös pyöristetään seuraavaan täyteen kymmenen euron määrään. Eläketulovähennys ei kuitenkaan voi olla eläketuloa suurempi. Jos verovelvollisen puhdas ansiotulo on suurempi kuin täyden eläketulovähennyksen määrä, eläketulovähennystä pienennetään 38 prosentilla määrästä, jolla puhdas ansiotulo ylittää täyden eläketulovähennyksen määrän. Valtionverotuksen täyden eläketulovähennyksen määrää laskettaessa täytenä kansaneläkkeenä pidetään yksinäiselle henkilölle verovuonna maksetun täysimääräisen kansaneläkkeen määrää. 

Tuloverolain 101 §:n mukaan eläketuloa saavan verovelvollisen puhtaasta ansiotulosta vähennetään kunnallisverotuksessa eläketulovähennys. Täyden eläketulovähennyksen määrä lasketaan siten, että luvulla 1,346 kerrotun täyden kansaneläkkeen määrästä vähennetään 1 480 euroa ja jäännös pyöristetään seuraavaan täyteen kymmenen euron määrään. Eläketulovähennys ei kuitenkaan voi olla eläketuloa suurempi. Jos verovelvollisen puhdas ansiotulo ylittää täyden eläketulovähennyksen määrän, eläketulovähennystä pienennetään 51 prosentilla ylimenevän osan määrästä. 

Sote-uudistuksen yhteydessä lailla 619/2021 muutettiin tuloverolain 100 §:ää. Pykälässä säädetään uudesta eläketulovähennyksestä, joka myönnetään saman suuruisena ja samoin perustein valtionverotuksessa ja kunnallisverotuksessa. Uusi eläketulovähennys korvaa aikaisemmat kunnallisverotuksen eläketulovähennyksen ja valtionverotuksen eläketulovähennyksen. Vähennyksen rakenne perustuu aikaisempaan kunnallisverotuksen eläketulovähennykseen. 

Pykälän 1 momentin mukaan eläketuloa saavan verovelvollisen puhtaasta ansiotulosta vähennetään eläketulovähennys. Pykälän 2 momentissa puolestaan säädetään eläketulovähennyksen laskentaperusteista. Vähennyksen rakenne perustuu nykyiseen kunnallisverotuksen eläketulovähennykseen. Täyden eläketulovähennyksen määrä lasketaan siten, että täyden kansaneläkkeen määrä kerrottaisiin luvulla 1,16 ja pyöristetään seuraavaan täyteen kymmenen euron määrään. Eläketulovähennys ei kuitenkaan voi olla eläketulon määrää suurempi. 

Pykälän 2 momentissa säädettyjä vähennyksen vähentymisperusteita muutettiin siten, että, että siinä on kaksi porrasta. Verovelvollisen puhtaan ansiotulon ylittäessä täyden eläketulovähennyksen määrän, vähennyksen määrä pienenee 51 prosentilla ylittävältä osalta. Kuitenkin siltä osin kuin verovelvollisen puhdas ansiotulo ylittää 22 000 euroa, vähennyksen määrä pienenee 13 prosentilla ylittävältä osalta. Täyden eläke-tulovähennyksen määrää laskettaessa täytenä kansaneläkkeenä pidetään edelleen verovuonna yksinäiselle henkilölle maksetun täysimääräisen kansaneläkkeen määrää. 

Kunnallisverotuksen eläketulovähennystä koskeva 101 § kumottiin 1.1.2023 alkaen lailla 619/2021. Uudesta valtionverotuksessa ja kunnallisverotuksessa myönnettävästä eläketulovähennyksestä säädetään vuodesta 2023 alkaen 100 §:ssä. 

2.1.4  Ansiotulovähennys

Vuonna 2022 voimassa olevan tuloverolain 105 a §:n mukaan kunnallisverotuksessa verovelvollisen puhtaasta ansiotulosta vähennetään kunnallisverotuksen ansiotulovähennys. Vähennys lasketaan verovelvollisen ansaitsemien veronalaisten palkkatulojen, muusta toiselle suoritetusta työstä, tehtävästä tai palveluksesta saatujen ansiotulojen, ansiotulona pidettävien käyttökorvausten, ansiotulona verotettavan osingon, jaettavan yritystulon ansiotulo-osuuden sekä yhtymän osakkaan elinkeinotoiminnan tai maatalouden ansiotulo-osuuden perusteella. 

Vuonna 2022 vähennys on 51 prosenttia edellä mainittujen tulojen 2 500 euroa ylittävältä osalta tulojen 7 230 euron määrään saakka ja sen ylittävältä osalta 28 prosenttia. Vähennyksen enimmäismäärä on kuitenkin 3 570 euroa. Verovelvollisen puhtaan ansiotulon ylittäessä 14 000 euroa vähennyksen määrä pienenee 4,5 prosentilla puhtaan ansiotulon 14 000 euroa ylittävältä osalta. 

Sote-uudistuksen yhteydessä kunnallisverotuksen ansiotulovähennystä koskevaa pykälää muutettiin 1.1.2023 alkaen lailla 619/2021. Veropohjien yhdistämiseksi kunnallisverotuksen ansiotulovähennys muutettiin ansiotulovähennykseksi, joka myönnetään samoin perustein ja saman suuruisena valtionverotuksessa ja kunnallisverotuksessa. Vähennyksen rakenne säilyi muuten samana. Vähennyksen poistumaa koskevia sääntöjä muutettiin siten, että verovelvollisen puhtaan ansiotulon ylittäessä 16 000 euroa vähennyksen määrä pienenisi 5,5 prosentilla puhtaan ansiotulon 16 000 euroa ylittävältä osalta. 

2.1.5  Perusvähennys

Vuoden 2022 verotuksessa myönnettävästä kunnallisverotuksen perusvähennyksestä säädetään tuloverolain 106 §:ssä. Säännöksen mukaan verovelvollisen luonnollisen henkilön tulosta vähennetään 3 740 euroa, jos hänen puhdas ansiotulonsa ei muiden vähennysten tekemisen jälkeen ole mainittua määrää suurempi. Jos puhtaan ansiotulon määrä muiden vähennysten jälkeen ylittää täyden perusvähennyksen määrän, vähennystä pienennetään 18 prosentilla yli menevän tulon määrästä. 

Koska perusvähennys myönnetään muiden tulosta tehtävien vähennysten tekemisen jälkeen, vähennys kohdistuu päivärahatulon-, palkkatulon- ja eläketulonsaajalla eri tulotasoille mainituista tuloista tehtävien erilaisten vähennysten vuoksi. Perusvähennys tulee täysimääräisenä myönnettäväksi päivärahatuloa saavalla 3 740 euron vuosituloilla, palkkatuloa saavalla noin 7 800 euron ja eläketuloa saavalla noin 12 200 euron vuosituloilla. Perusvähennyksen vaikutus ulottuu päivärahatulonsaajalla noin 24 500 euron vuosituloille, palkkatulonsaajalla noin 31 100 euron ja eläketulonsaajalla noin 25 900 euron vuosituloille. 

Sote-uudistuksen yhteydessä kunnallisverotuksen perusvähennystä koskevaa pykälää muutettiin 1.1.2023 alkaen lailla 619/2021. Veropohjien yhdistämiseksi kunnallisverotuksen perusvähennys muutettiin perusvähennykseksi, joka myönnetään samoin perustein ja saman suuruisena valtionverotuksessa ja kunnallisverotuksessa. Vähennyksen rakenne säilyi muuten samana. Vähennyksen enimmäismääräksi säädettiin tässä yhteydessä 3 540 euroa. 

2.2.1  Työtulovähennyksen määräytyminen

Työtulovähennyksestä säädetään tuloverolain 125 §:ssä. Työtulovähennys tehdään ensisijaisesti ansiotulosta valtiolle suoritettavasta tuloverosta. Siltä osin kuin ansiotulosta valtiolle suoritettava tulovero ei riitä vähennyksen tekemiseen vähennys tehdään kunnallisverosta, sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksusta ja kirkollisverosta näiden verojen suhteessa. Vähennys lasketaan verovelvollisen veronalaisten palkkatulojen, muusta toiselle suoritetusta työstä, tehtävästä tai palveluksesta saatujen ansiotulojen, ansiotulona pidettävien käyttökorvausten, ansiotulona verotettavan osingon, jaettavan yritystulon ansiotulo-osuuden sekä yhtymän osakkaan elinkeinotoiminnan tai maatalouden ansiotulo-osuuden perusteella. Vähennys tehdään ennen muita tuloverosta tehtäviä vähennyksiä.  

Vuoden 2022 verotuksessa työtulovähennys on 13 prosenttia vähennykseen oikeuttavien tulojen 2 500 euroa ylittävältä osalta. Vähennyksen enimmäismäärä on kuitenkin 1 930 euroa. Vähennyksen määrä pienenee 1,96 prosentilla puhtaan ansiotulon 33 000 euroa ylittävältä osalta. Vähennys tehdään ennen muita tuloverosta tehtäviä vähennyksiä. Kun puhdas ansiotulo ylittää noin 132 200 euroa, työtulovähennystä ei enää myönnetä.  

Sote-uudistukseen liittyvän rahoituslainsäädännön säätämisen yhteydessä muutettiin myös tuloverolain työtulovähennystä koskevaa pykälää lailla 619/2021. Työtulovähennys on yksi veroperusteista, joita muuttamalla toteutetaan sote-uudistuksessa tapahtuva verotuksen siirto kunnallisverosta valtionveroon, kun sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden rahoitusvastuu siirtyy kunnilta valtiolle. Vuoden 2023 alusta voimaan tulevaksi säädetyn 125 §:n 2 momentin mukaan vähennys on 10,3 prosenttia vähennykseen oikeuttavien tulojen määrästä. Vähennyksen enimmäismäärä on 1 800 euroa. Vähennyksen määrä pienenee 1,92 prosentilla puhtaan ansiotulon 16 000 euroa ylittävältä osalta. Siltä osin kuin verovelvollisen puhdas ansiotulo ylittää 40 000 euroa, vähennyksen määrä kuitenkin pienenee 1,27 prosentilla ylittävältä osalta. Pykälän muuttamisen aikaan oli kuitenkin jo tiedossa, että sote-uudistuksen rahoituslaskelmia päivitetään vielä keväällä 2022. Päivityksen jälkeen veroperusteita, mukaan lukien työtulovähennys, on tarpeen muuttaa päivitettyjen laskelmien perusteella, eikä lailla 619/2021 säädetty 125 §:n 2 momentti siten ehdi tulla voimaan säädetyssä muodossaan. 

Työtulovähennyksen tarkoituksena on ollut muun ohessa ansiotulon verotuksen keventäminen sekä työllisyyden tukeminen työn tarjontaa lisäämällä (HE 112/2008 vp). Vähennykset katsotaan verotueksi, koska ne kohdistuvat vain tietylle verovelvollisryhmälle.  

Työtulovähennys lasketaan työtulon perusteella ja tehdään ansiotuloverosta. Palkkatuloista maksetaan ainoastaan palkansaajamaksuja, eikä lainkaan tuloveroa noin 16 000 euron vuosituloille saakka. Tästä johtuen työtulovähennystä kasvattamalla ei voida kasvattaa sellaisten henkilöiden käteen jäävää tuloa, jotka saavat ainoastaan pientä palkkatuloa. 

2.2.2  Eläkeläisen saaman työtulon verotus ja työllistymisen kannustimet

Eläkkeensaaja voi tehdä työtä eläkkeellä ollessaan. Vanhuuseläkkeen (työeläke ja kansaneläke) aikana henkilö voi työskennellä vapaasti, koska palkkatulo ei vaikuta vanhuuseläkkeen määrään. Sen sijaan esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeeseen liittyy työskentelyä koskevia rajoituksia.  

Koska eläkkeensaajan palkkatuloa verotetaan lähtökohtaisesti kuten palkkatuloa yleensä, siitä myönnetään myös samat vähennykset kuin muustakin palkkatulosta. Eläkkeensaajan saaman palkkatulon perusteella voidaan siten myöntää tulonhankkimisvähennys (TVL 95 §:n 1 momentin 1 kohta), puhtaasta ansiotulosta vähentää kunnallisverotuksen ansiotulovähennys (TVL 105 a §) ja verosta tehdä työtulovähennys (TVL 125 §). Perusvähennys koskee kaikkia, etenkin pienituloisia ansiotulon saajia. Eläkkeensaajan saama palkkatulo vaikuttaa kuitenkin eläkkeiden verotukseen esimerkiksi siten, että eläkkeensaajan saamat palkkatulot pienentävät eläketulovähennystä.  

Verotuksessa myönnettävien vähennysten lisäksi palkasta käteen jäävät tulot kasvavat vanhuuseläkkeellä myös siksi, että sosiaalivakuutusmaksujen rasitus kevenee iän karttuessa. Tosin maksujen pienentyminen kasvattaa hieman muiden verojen määrää.  

Osittain eläkkeestä ja osittain palkasta koostuvien tulojen verokohtelu on edellä mainituista syistä jo nykyään usein varsin edullista. Palkasta ja eläkkeestä koostuvien tulojen verotus on yleensä edullisempaa kuin, jos sama kokonaistulo olisi pelkkää palkkaa tai eläkettä. Siten eläketuloa saavalle työn tekeminen on jo nyt varsin kannattavaa. 

2.2.3  Ikääntyneiden työllisyys

Ikääntyneiden työvoimaan osallistuminen ja työllisyys ovat kasvaneet koko 2000-luvun. Vielä 1990-luvulla ikääntyneiden työllisyysasteet erityisesti 60—64-vuotiaiden, mutta myös 55—59-vuotiaiden keskuudessa olivat hyvin matalia. Sen jälkeen työllisyyskehitys on parantunut vuosi vuodelta. Vahvistunut työllisyys näkyy ikäluokkien parantuneena tulokehityksenä muihin ikäluokkiin verrattuna. Positiivinen tulokehitys perustuu palkkatuloja saavien osuuden kasvuun. Ikääntyneiden työllisyyden edistämiskeinoja valmistelevan työryhmän loppuraportti, 11.3.2019. Saatavilla: https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/d2b523c5-77e2-4709-b404-b330f71deab2/f9e4ed0a-6852-4f08-8e43-0e46ec6b50cc/JULKAISU_20190311125000.PDF 

Myös Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan ikääntyneiden työllisyysaste on noussut voimakkaasti 2000-luvulla. Vuosituhannen alussa luku oli puolet nykyisestä. Viime vuosina työllisyysastetta on parantanut erityisesti eläkeuudistuksessa sovittu eläkeiän nosto. Eläketurvakeskuksen mukaan 60–64-vuotiaiden työllisyysaste (56,9 %) nousi puoli prosenttiyksikköä vuonna 2021.Eläkkeellesiirtymisikä vahvassa nousussa jo toista vuotta - Eläketurvakeskus (etk.fi) 

Positiivisesta työllisyyskehityksestä huolimatta ikääntyneiden työllisyysasteet Suomessa ovat selkeästi pohjoismaisia verrokkimaita alempana. Korkeaa työllisyysastetta muissa Pohjoismaissa selittää osittain korkeampi osa-aikaisen työn osuus.  

Ikääntyneiden työntekoa voidaan tarkastella esimerkiksi työllisyysasteen ja työvoimaosuuden käsitteiden kautta. Näihin seikkoihin vaikuttaa ratkaisevasti eläkkeelle siirtyminen. Vanhuuseläkkeen alaikäraja vuonna 2021 oli 63 vuotta ja 9 kuukautta, jonka saavuttivat 1.4.1957–31.12.1957 syntyneet. Eläketurvakeskuksen tilastojen mukaan 63 vuotta oli yleisin ikä siirtyä eläkkeelle sekä vuonna 2020 että vuonna 2021. ja Suomen työeläkkeensaajat (SVT) - Eläketurvakeskus (etk.fi) 

Ikääntyneiden työvoimaosuuteen vaikuttavat vanhuuseläkkeelle siirtymisen lisäksi myös esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyminen tai työnteon vapaaehtoinen lopettaminen ennen vanhuuseläkkeen alaikärajan saavuttamista.  

Eläkkeelle siirtymistä koskevien tietojen lisäksi ikääntyneiden työmarkkina-asemaa voidaan kuvata esimerkiksi alla olevan taulukon avulla. (Tilastokeskuksen työvoimatutkimus, vuosi 2020, sukupuolet yhteensä, tuhatta henkilöä) 

Työvoimatutkimuksen perusteella voidaan todeta, että 60-vuotiaiden työllisyysaste Työllisyysaste = Työllisyysaste on työllisten prosenttiosuus väestöstä. Virallinen työllisyysaste lasketaan 15-64-vuotiaiden työllisten prosenttiosuutena samanikäisestä väestöstä. (Tilastokeskus) on vuonna 2020 ollut 71,8 %, kun taas 63-vuotiaiden ryhmässä se oli 51,1 %, 65-vuotiaiden ryhmässä enää 18,7 % ja 70-vuotiaiden ryhmässä 8,5 %. Työllisyysaste koko 15—74-vuotiaiden ryhmässä oli samana vuonna 60,4 %. Työllisyysaste laskee alle koko työvoiman keskiarvon 63-vuotiailla ja jatkaa tämän jälkeen laskuaan.  

Työvoimatutkimuksen mukaan työvoimaosuus Työvoimaan kuuluvat kaikki ne 15-74 -vuotiaat henkilöt, jotka tutkimusviikolla olivat työllisiä tai työttömiä. Työvoimaosuus lasketaan työvoimaan kuuluvien prosenttiosuutena työikäisestä 15–74-vuotiaasta väestöstä. Työvoimaosuus kertoo halukkuudesta kuulua työvoimaan. on ollut 60-vuotiailla vuonna 2020 ollut 78,1 %, kun taas 63-vuotiaiden ryhmässä se oli 54,5 %, 65-vuotiaiden ryhmässä enää 19,2 % ja 70-vuotiaiden ryhmässä 8,5 %. Työvoimaosuus koko 15—74-vuotiaiden ryhmässä oli samana vuonna 65,4 %. Työllisyysaste laskee alle koko työvoiman keskiarvon 63-vuotiailla ja jatkaa tämän jälkeen laskuaan. 

Tilastosta voidaan havaita, että työvoimaosuus alkaa kuitenkin laskea jo ennen 63 vuoden eli alimman vanhuuseläkeiän saavuttamista. Esimerkiksi 61-vuotiailla osuus on enää 70,9 %, kun vielä 59-vuotiailla se on 78,8 %. Samoin työllisyysasteessa tapahtuu laskua, kun 61-vuotiaiden työllisyysaste on 64,9 %, kun vielä 59-vuotiailla se on 73,1 %. Tilastojen perusteella työllisten määrä alkaa ikäryhmissä siten laskea jo ennen alimman lakisääteisen eläkeiän saavuttamista. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksesta voidaankin havaita selvä laskeva trendi sekä ikääntyvien työvoimaosuudessa että työllisyysasteessa. 

2.3.1  Asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten enimmäismäärä ja kilometrikohtaisen vähennyksen määrä

Asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten vähentämisestä säädetään tuloverolain 93 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan ansiotulon hankkimisesta johtuneina menoina pidetään myös matkakustannuksia asunnosta työpaikkaan ja takaisin halvimman kulkuneuvon käyttökustannusten mukaan laskettuna. Näitä matkakustannuksia voidaan kuitenkin vähentää enintään 7 000 euroa ja vain siltä osin kuin ne ylittävät verovuonna 750 euroa (omavastuuosuus). 

Pykälän 2 momentin mukaan jos 1 momentissa tarkoitettuna halvimpana kulkuneuvona pidetään muuta kuin julkista kulkuneuvoa, vähennystä laskettaessa otetaan huomioon se kohtuullinen kustannusten lisäys, joka aiheutuu kulkuneuvon käytöstä asunnon ja työpaikan välisiin matkoihin. Verohallinto määrää vuosittain tarkemmin vähennyksen laskentaperusteista. 

Tuloverolain 93 §:n 1 ja 2 momenttia muutettiin väliaikaisesti 1.7.2022 voimaan tulleella lailla 426/2022. Muutoksia sovelletaan verovuoden 2022 verotuksessa. Matkakuluvähennyksen enimmäismäärä korotettiin 7 000 eurosta 8 400 euroon. Lisäksi pykälään lisättiin säännökset matkakuluvähennyksen kilometrikohtaisesta määrästä. Väliaikaisen säännöksen mukaan matkakuluvähennyksen määrä on 0,30 euroa kilometriltä, jos vähennys myönnetään oman auton käyttökustannusten mukaan. Myönnettäessä vähennys käyttöetuauton mukaan vähennyksen määrä on 0,24 euroa kilometriltä. Verohallinto määrää tarkemmin vähennyksen laskentaperusteista muiden kulkuneuvojen osalta. 

Tavallisesti Verohallinto tekee päätöksen muun kuin julkisen liikenteen käytön perusteella tehtävän matkakuluvähennyksen määrästä vuosittain marraskuussa kyseisen vuoden hintakehityksestä saatujen tietojen perusteella. Verohallinto ottaa matkakuluvähennyksen määrää vahvistaessaan huomioon ne kohtuulliset kustannusten lisäykset, jotka verovelvolliselle aiheutuvat oman auton käyttämisestä asunnon ja työpaikan väliseen matkaan. Näitä lisäkustannuksia ovat lähinnä auton muuttuvat kustannukset kuten rengaskulut, korjaus- ja huoltokulut, polttoainekulut sekä se auton pääoma arvon aleneminen, joka aiheutuu autolla ajetuista lisäkilometreistä. Verohallinnon 4.11.2021 antaman päätöksen mukaan vähennys oman auton käytön mukaan oli 0,25 euroa kilometriltä vuonna 2021 (Verohallinnon päätös matkakuluvähennyksen määrästä vuodelta 2021 toimitettavassa verotuksessa, säädöskokoelmanumero 911/2021). 

Koska vuoden 2022 osalta kilometrikohtaisen vähennyksen määrästä säädettiin poikkeuksellisesti tuloverolain 93 §:n 2 momentissa, Verohallinto ei tee marraskuussa 2022 päätöstä vuosittaista päätöstä matkakuluvähennyksen määrästä vuodelle 2022 siltä osin kuin vähennyksen määrästä on säädetty laissa eli oman auton ja käyttöetuauton osalta. 

Verovuodelle 2022 tehty tilapäinen korotus matkakuluvähennyksen enimmäismäärään ja oman auton käytön ja käyttöetuauton perusteella myönnettävän kilometrikohtaisen vähennyksen määrään perustui liikennepolttoaineiden hinnan voimakkaaseen nousuun alkuvuonna 2022. Hallitus päätti kompensoida polttoaineen hinnan nousua erityisesti henkilöille, jotka tarvitsevat autoa asunnon ja työpaikan välisiin matkoihinsa. Lakimuutosten tarkoituksena oli sekä polttoaineen hinnan nousun kompensoiminen että työnteon tukeminen. Kilometrikohtaisen vähennyksen säätäminen lailla kesken verovuotta mahdollisti korotuksen huomioon ottamisen myös ennakkoperinnässä verovelvollisten verokorteilla. Jos Verohallinto olisi tehnyt tavalliseen tapaan päätöksen vähennyksen määrästä marraskuussa 2022, mahdollinen korotus olisi ollut mahdollista ottaa huomioon vasta verotuksen toimittamisen yhteydessä. 

2.3.2  Asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten omavastuun alentaminen

Tuloverolain 93 §:n 4 momentissa säädetään, että jos verovelvollinen on verovuoden aikana saanut työttömyysturvalain mukaista työttömyyspäivärahaa, työmarkkinatukea tai päivärahaa toimeentulon turvaamiseksi, hänen omavastuuosuuttaan pienennetään 70 eurolla jokaiselta täydeltä korvauskuukaudelta. Omavastuuosuus on kuitenkin vähintään 140 euroa. Täyteen korvauskuukauteen katsotaan kuuluvan 21,5 korvauspäivää vastaava määrä. Verotuskäytännössä työttömyyskorvaukseen oikeuttavat päivät lasketaan yhteen vuositasolla, jonka perusteella määräytyy, kuinka monelta kuukaudelta verovelvollinen on oikeutettu omavastuun alentamiseen. Työtön on oikeutettu omavastuun alentamiseen myös siltä ajalta, kun hän työskentelee osa-aikaisesti, satunnaisesti, sivutoimisesti tai hänen työaikaansa on lyhennetty. Näiltä ajoilta maksettu soviteltu työttömyysetuus muunnetaan omavastuuta laskettaessa täysiksi korvauspäiviksi. 

Työttömänä olleiden henkilöiden omavastuuosuuden alennus on ollut voimassa vuoden 1999 alusta alkaen. Alennusta perusteltiin hallituksen esityksessä (HE 129/1998 vp) muun ohessa sillä, että matkakuluvähennyksen omavastuuosuus voi vaikuttaa työttömän halukkuuteen vastaanottaa työtä, kun samansuuruisista kuukausittaisista matkakustannuksista vain osan vuotta työssä oleva voi saada työkuukautta kohti pienemmän vähennyksen kuin koko vuoden työssä käynyt. Matkakuluvähennyksen omavastuuosuudella katsottiin siten olevan merkitystä työllisyyden kannalta. 

Tuloverolaissa ei ole säädetty muista poikkeuksista matkakustannusten omavastuuosuuteen. 

2.3.3  Perhevapaat ja yhteiskunnan tuet

Perhevapailla tarkoitetaan erityisäitiys-, äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaata, osittaista vanhempainvapaata, hoitovapaata, osittaista hoitovapaata, tilapäistä hoitovapaata ja muita pakottavia poissaoloja perhesyistä johtuen. Oikeus perhevapaisiin perustuu työsopimuslakiin. Perhevapaan aikana Kansaneläkelaitos (Kela) maksaa erilaisia vanhempainpäivärahoja. Kela toimittaa tiedot tulorekisteriin maksetuista etuuksista viiden kalenteripäivän kuluessa maksupäivästä. 

Vanhempainpäivärahojen tarkoitus on korvata raskauden, synnytyksen tai lapsen hoidon vuoksi ansiotyöstään pois jäävälle vanhemmalle vapaasta aiheutuvaa ansionmenetystä tai taata perusturva. Vanhempainpäivärahaoikeudesta ja vanhempainpäivärahakausista säädetään sairausvakuutuslain (1224/2004) 9 luvussa. Vanhempainpäivärahoja ovat äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainraha. Kummankin vanhemman on myös mahdollista käydä osa-aikatyössä, jolloin molemmille maksetaan osittaista vanhempainrahaa. 

Vanhempainpäivärahan jälkeen lapsen hoidosta hoitovapaan ajalta maksetaan lastenhoidon tukea. Lisäksi hoitovapaan aikana voi saada kuntalisää. Lastenhoidon tukia ovat kotihoidon tuki, yksityisen hoidon tuki, joustava hoitoraha ja osittainen hoitoraha. Lastenhoidon tuista säädetään laissa lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta (1128/1996). 

Perhevapaat uudistuivat 1.8.2022 alkaen. Työntekijä saa uuden lain mukaisia vanhempainpäivärahoja, jos lapsen laskettu aika on 4.9.2022 tai sen jälkeen tai jos adoptiolapsi otetaan hoitoon 31.7.2022 tai sen jälkeen. Perhevapaauudistus muuttaa vanhempainvapaiden ja niistä maksettavien vanhempainpäivärahojen kestoa ja ajankohtaa. Vanhempainpäivärahoja ovat jatkossa erityisraskausraha, raskausraha ja vanhempainraha sekä osittainen vanhempainraha. Kaikki edellä mainitut ovat vanhempainpäivärahoja, joista säädetään sairausvakuutuslain 9 luvussa. Lastenhoidon tukeen ei ole tämän uudistuksen myötä tulossa muutoksia. 

Uudet ja vanhat vanhempainpäivärahat ovat käytössä rinnakkain yli kaksi vuotta. 

2.4.1  Tunnustuspalkintojen veronalaisuutta koskeva sääntely

Stipendien, apurahojen ja tunnustuspalkintojen veronalaisuudesta säädetään tuloverolain 82 §:ssä. Pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohdan mukaan veronalaista tuloa ei ole stipendi tai muu apuraha, joka on saatu opintoja tai tieteellistä tutkimusta tahi taiteellista toimintaa varten eikä tieteellisen, taiteellisen tai yleishyödyllisen toiminnan tunnustukseksi saatu palkinto. 

Pykälän 2 momentin mukaan valtiolta, kunnalta, hyvinvointialueelta tai muulta julkisyhteisöltä taikka Pohjoismaiden neuvostolta saadut stipendit, opintorahat ja muut apurahat sekä palkinnot ovat verovapaita ilman ylärajaa. Muilta kuin julkisyhteisöiltä tai Pohjoismaiden neuvostolta saadut stipendit, opintorahat, muut apurahat sekä palkinnot ovat kuitenkin veronalaisia siltä osin kuin niiden sekä julkisyhteisöiltä ja Pohjoismaiden neuvostolta saatujen stipendien, muiden apurahojen, opintorahojen ja palkintojen yhteenlaskettu määrä tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneiden menojen vähentämisen jälkeen ylittää verovuonna valtion taiteilija-apurahan vuotuisen määrän. Taiteen edistämiskeskus vahvistaa vuosittain verovapaan taiteilija-apurahan määrän. Vuonna 2022 valtion taiteilija-apurahan määrä on 24 761,09 euroa. Stipendit, opintorahat ja muut apurahat sekä palkinnot ovat sen verovuoden tuloa, jona ne maksetaan. 

Tuloverolain 82 §:n 3 momentin mukaan valtiovarainministeriö voi hakemuksesta päättää, että pykälässä tarkoitettu tieteellisen, taiteellisen tai yleishyödyllisen toiminnan tunnustuksena saatu palkinto on koko määrältään verosta vapaata tuloa. Tunnustuspalkintoja koskeva sääntely on ollut pääpiirteiltään voimassa nykyisessä muodossaan vuodesta 1975. Vuoden 1974 tulo- ja varallisuusverolakia (1043/1974) säädettäessä stipendien, apurahojen ja tunnustuspalkintojen täydestä verovapaudesta luovuttiin ja verovapaus rajattiin 15 000 markkaan. Tässä yhteydessä kuitenkin valtiovarainministeriölle säädettiin mahdollisuus myöntää hakemuksesta verovapaus tunnustuspalkinnoille koko määrästä. 

Tunnustuspalkinnon verovapautta haetaan valtionvarainministeriöltä vapaamuotoisella hakemuksella. Verovapautta ei myönnetä palkinnolle itselleen, vaan verovapauspäätöksen kohteena on yksittäinen jaettu palkinto ja sen saaja. Hakemuksen tekemiselle ei ole säädetty laissa määräaikaa. Jos tunnustuspalkinnolle myönnetään verovapaus, verovelvollinen voi ilmoittaa palkinnon verovapaudesta veroilmoituksessaan. Jos verovelvollisen palkinnon saamisvuoden verotus on jo ehtinyt päättyä, hän voi tehdä oikaisuvaatimuksen verotuksestaan. Tunnustuspalkintoa, jolle valtiovarainministeriö on myöntänyt verovapauden, ei oteta lainkaan huomioon laskettaessa tuloverolain 82 §:n 2 momentin mukaista verovapaata ja veronalaista osuutta muille verovelvollisen saamille apurahoille ja stipendeille. 

Verohallinnon ennakonpidätysvelvollisuudesta vapauttamisesta tekemän päätöksen (988/2019) 1 §:n 13 kohdan mukaan tuloverolain 82 §:ssä tarkoitetusta veronalaisesta stipendistä, apurahasta tai tunnustuspalkinnosta ei toimiteta ennakonpidätystä. Apurahan ja tunnustuspalkinnon maksajan on ilmoitettava luonnollisille henkilöille myöntämänsä tuloverolain 82 §:n mukaiset apurahat, stipendit ja tunnustuspalkinnot Verohallinnolle vuosi-ilmoituksella. Apurahat on ilmoitettava, jos samalle henkilölle maksetut suoritukset ovat vähintään 1 000 euroa vuodessa. Vuosi-ilmoitus on annettava viimeistään suorituksen maksuvuotta seuraavan tammikuun 31. päivänä. Tuloverolain 82 §:n mukaisia apurahoja, stipendejä ja tunnustuspalkintoja ei ilmoiteta tulorekisteriin. 

Valtiovarainministeriö on tehnyt viime vuosina vuosittain vajaa sata hyväksyttyä tunnustuspalkintojen verovapauspäätöstä. Palkinnot ovat jakautuneet jakoperusteensa perusteella siten, että tieteellisen toiminnan tunnustukseksi myönnettyjen palkintojen osuus on ollut noin 27 prosenttia ja taiteellisen toiminnan noin 65 prosenttia. Yleishyödyllisen toiminnan tunnustukseksi jaettuja palkintoja on ollut myönnetyistä verovapauspäätöksistä noin 8 prosenttia. Vuosina 2019–2021 verovapaiden palkintojen suuruus on vaihdellut 500 ja 332 000 euron välillä. Alla olevassa taulukossa on jaoteltu verovapaushakemuksissa tarkoitettuja palkintoja suuruuden mukaan. 

Taulukko: Hyväksyttyjen päätösten määrät palkinnon arvon mukaan vuosina 2019-2021 

Yllä olevasta taulukosta voidaan havaita, että vuosina 2019—2021 verovapauspäätöksistä noin 80 prosenttia koski alle 20 000 euron suuruisia palkintoja. Noin kaksi kolmasosaa päätöksistä koski suuruudeltaan 5 000 ja 20 000 euron välillä olevia palkintoja. Verovapauspäätöksissä palkinnon suuruuden keskiarvo oli noin 17 000 euroa ja mediaanisuuruus noin 12 000 euroa. Yli 50 000 euron suuruisia palkintoja koskevia päätöksiä on ollut vain yksittäisiä viime vuosina. 

2.4.2  Arviointia valtiovarainministeriön roolista tunnustuspalkintojen verovapauden myöntäjänä

Perustuslain 81 §:n 1 momentin mukaan valtion verosta säädetään lailla, joka sisältää säännökset verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta. Perustuslain 121 §:n 3 momentin mukaan kunnilla on verotusoikeus. Lailla säädetään verovelvollisuuden ja veron määräytymisen perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta. 

Verohallinnosta annetun lain (503/2010) 1 §:n mukaan verotusta varten on valtiovarainministeriön alainen Verohallinto. Lain 2 §:n 1 momentin mukaan Verohallinnon tehtävänä on verotuksen toimittaminen, verovalvonta, verojen ja maksujen kanto, perintä ja tilitys sekä veronsaajien oikeudenvalvonta sen mukaan kuin erikseen säädetään. Pykälän 2 momentissa Verohallinnon tehtäväksi säädetään lisäksi edistää oikeaa ja yhdenmukaista verotusta sekä kehittää Verohallinnon palvelukykyä. 

Veroista ja niiden perusteista on siten säädettävä lailla. Verohallinnolla puolestaan on laissa säädettynä tehtävänään toimittaa verotus ja siten ratkaista verovelvollisten verotusta koskevat asiat verolainsäädäntöä soveltaen ja tulkiten. Verohallinto voi myös antaa ohjeita aineellisista ja menettelyllistä verotuskysymyksistä. Verohallinnon oikeus antaa syventäviä ja muita ohjeita perustuu verohallinnosta annetun lain 2 §:n 2 momentissa Verohallinnolle säädettyyn tehtävään edistää oikeaa ja yhdenmukaista verotusta. Ohjeiden avulla verovelvollisia ja Verohallintoa ohjataan siten, että verotus tulisi toimitettua mahdollisimman oikein, eli toisin sanoen lain mukaisesti. 

Verohallinto on valtiovarainministeriön alainen virasto. Tämä tarkoittaa sitä, että valtiovarainministeriö ohjaa Verohallinnon toimintaa. Verohallinnolle asetetaan tulostavoitteet tulosohjausprosessin mukaisesti ministeriön ja Verohallinnon välisessä tulossopimuksessa. Valtiovarainministeriössä myös valmistellaan verotusta koskeva lainsäädäntö. Koska Verohallinnolla on toimivalta toimittaa verotus, valtiovarainministeriö ei voi puuttua yksittäiseen verotusratkaisuun. Ainoastaan muutamissa poikkeustilanteissa valtiovarainministeriölle on säädetty mahdollisuus ottaa muutoin Verohallinnolle kuuluva asia ratkaistakseen. Veronkantolain (11/2018) 47 §:n mukaan valtiovarainministeriö voi ottaa Verohallinnossa käsiteltävän periaatteellisesti tärkeän verosta vapauttamista koskevan asian ratkaistavakseen. Veron vapauttamista koskevassa päätöksessä ei kuitenkaan ole kysymys verotuksen toimittamisesta, vaan jo määrätystä verosta vapauttamisesta. Tuloverolain 82 §:n 3 momentissa valtiovarainministeriölle säädetty mahdollisuus myöntää verovapaus tunnustuspalkinnolle sen sijaan tarkoittaa suoraa mahdollisuutta päättää yksittäistä verovelvollista koskevasta verotusratkaisusta. Tällainen ministeriölle annettu toimivalta on hyvin poikkeuksellista valtiovarainministeriön ja Verohallinnon muussa lainsäädännössä määriteltyihin tehtäviin ja toimivaltasuhteisiin verrattuna. 

2.5.1  Yleistä

Tuloverolain 9 §:ssä säädetään yhteisöjen yleisestä ja rajoitetusta verovelvollisuudesta. Pykälää muutettiin 1.1.2021 voimaan tulleella lailla tuloverolain muuttamisesta (1188/2020). Mainitulla lailla pykälän 1 momentin 1 kohta muutettiin siten, että yleisesti verovelvollinen olisi myös ulkomailla perustettu tai rekisteröity yhteisö, jonka tosiasiallinen johtopaikka sijaitsee Suomessa. Pykälän 1 momentin 2 kohtaa muutettiin siten, että rajoitetusti verovelvollisena pidetään muuta kuin 1 kohdassa tarkoitettua ulkomaista yhteisöä. Pykälään lisättiin uusi 7 momentti, jonka mukaan 1 momentissa tarkoitetulla kotimaisella yhteisöllä tarkoitetaan Suomen lainsäädännön mukaisesti perustettua tai rekisteröityä yhteisöä. Pykälään lisättiin myös uusi 8 momentti, jonka mukaan 1 momentissa tarkoitetun ulkomaisen yhteisön tosiasiallinen johtopaikka sijaitsee paikassa, jossa yhteisön hallitus tai muu päätöksentekoelin tekee yhteisön tärkeimmät ylintä päivittäistä johtamista koskevat päätökset. Tosiasiallisen johtopaikan sijaintia arvioitaessa otetaan kuitenkin huomioon myös muut yhteisön organisointiin ja liiketoimintaan liittyvät olosuhteet. Yleisesti verovelvollista ulkomaista yhteisöä pidetään yleisesti verovelvollisena perustamis- tai rekisteröitymishetkestä tai tosiasiallisen johtopaikan muodostumishetkestä. Pykälään lisättiin vielä uusi 9 momentti, jonka mukaan mitä muussa tuloverolainsäädännössä säädetään suomalaisista yhteisöistä tai kotimaisista yhteisöistä, sovelletaan 1 momentin 1 kohdassa ja 8 momentissa tarkoitettuihin ulkomaisiin yhteisöihin. 

Lain 1188/2020 voimaantulosäännöksen mukaan lakia sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2021 toimitettavassa verotuksessa. Voimaantulosäännöksen mukaan tästä poiketen 9 §:n 8 momenttia sovelletaan toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa (jäljempänä ETA-valtio) perustettuun tai rekisteröityyn, sijoitusrahastolain (213/2019) 1 luvun 2 §:n 1 momentin 17 kohdassa tarkoitettuun yhteissijoitusyritykseen (jäljempänä UCITS-rahasto) sekä toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa perustettuun tai rekisteröityyn, vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain (162/2014) 2 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun vaihtoehtorahastoon (jäljempänä AIF-rahasto) ensimmäisen kerran vasta vuodelta 2023 toimitettavassa verotuksessa (jäljempänä rahastopoikkeus). 

Sijoitusrahastolain 1 luvun 2 §:n 1 momentin 17 kohdan mukaan yhteissijoitusyrityksellä tarkoitetaan sellaista muussa ETA-valtiossa kuin Suomessa toimiluvan saanutta yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavaa yritystä, joka kotivaltionsa lainsäädännön perusteella täyttää sijoitusrahastodirektiivin (2009/65/EY) edellytykset. Vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 2 luvun 1 §:n mukaan vaihtoehtorahastolla tarkoitetaan yhteisöä tai muuta yhteistä sijoittamista, jossa varoja hankitaan useilta sijoittajilta ja sijoitetaan määritellyn sijoituspolitiikan mukaisesti sijoittajien eduksi ja jolta ei edellytetä sijoitusrahastodirektiivin 5 artiklassa tarkoitettua lupaa. Erikoissijoitusrahastolla tarkoitetaan mainitun lain 16 a luvun 1 §:ssä tarkoitettua vaihtoehtorahastoa, jonka hoidossa on noudatettava mainitussa luvussa säädettyjä velvoitteita. Sijoitusrahastolaissa ja joukkorahoituspalvelun tarjoamisesta annetussa laissa (203/2022) säädetyin edellytyksin vaihtoehtorahastolla tarkoitetaan myös sellaista yhteisöä tai muuta yhteistä sijoittamista ja joukkorahoituksen välitystä, jolta ei edellytetä sijoitusrahastodirektiivin 5 artiklassa tarkoitettua lupaa ja jossa varoja hankitaan joukkorahoituksella, luotonvälityksellä tai muutoin yhteisen sijoittamisen tarkoituksessa yhdeltä tai useammalta sijoittajalta ja sijoitetaan määritellyn sijoituspolitiikan mukaisesti sijoittajien eduksi. 

Hallituksen esityksen HE 136/2020 vp mukaan siirtymäsäännös sisällytettiin lakiin, koska yleisen verovelvollisuuden laajentaminen tosiasiallisen johtopaikan perusteella UCITS- ja AIF-rahastoihin voisi lausuntopalautteen perusteella vaikuttaa Suomen kilpailukykyyn rahastojen hallinnoinnin osalta ja lamaannuttaa markkinat niiden rahastojen osalta, joiden verostatus on jollakin perusteella epäselvä tai tulkinnanvarainen. Lausunnoissa tuotiin lisäksi esiin, että riittävä siirtymäaika uudelle sääntelylle on tarpeen. Hallituksen esityksessä lisäksi todettiin, että pysyvään rahastopoikkeukseen voisi liittyä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (jäljempänä SEUT) 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun valtiontuen näkökulmasta ongelmia, joita voitaisiin arvioida tarkemmin määräajan kuluessa. Määräajalla myös varmistettaisiin mahdollisuus riittävään siirtymäaikaan, mikäli toimialaa koskeva lainsäädäntö muuttuisi. 

Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä VaVM 33/2020 vp todettiin, että esityksen mukaan valtiovarainministeriö selvittää kahden vuoden siirtymäajan kuluessa pysyvään rahastopoikkeukseen Euroopan unionin valtiontukinäkökohdat. Valiokunta muistutti, että suomalaisiin rahastoihin verrattavat rahastot olisivat yleisestä verovelvollisuudesta huolimatta Suomessa verovapaita toimijoita. Valiokunta korosti valtiovarainministeriön selvityksen merkitystä ja riittävän laaja-alaista arviointia, mikä ottaa huomioon veropohjan turvaamisen ohella sekä verotuksen että taloudellisen tehokkuuden tasapainoisella tavalla. Selvityksessä tuli huomioida kansainvälinen vertailu ja arvioida myös rahastopoikkeuksen tarpeellisuus ja mahdollisuus.  

2.5.2  Euroopan unionin toiminnasta tehtyyn sopimukseen sisältyvät säännökset valtiontuesta

SEUT:n 107 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.  

SEUT:n 107 artiklan 2 ja 3 kohdan kriteerit täyttävät toimenpiteet voidaan katsoa määrätyissä tilanteissa sisämarkkinoille soveltuvaksi tueksi. SEUT:n 108 artiklan 4 kohdan mukaan komissio voi antaa kyseisiä valtiontukimuotoja koskevia asetuksia, jollainen on esimerkiksi niin kutsuttu yleinen ryhmäpoikkeusasetus. Komission asetus (EU) N:o 651/2014, annettu 17 päivänä kesäkuuta 2014, tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti (EUVL L 187, 26.6.2014). Lisäksi komissio on määritellyt niin kutsuttuja horisontaalisia kriteereitä suuntaviivojen ja puitteiden muodossa. Sijoitustoiminnan osalta komissio on arvioinut riskirahoitustoimenpiteiden soveltuvuutta sisämarkkinoille yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa sekä suuntaviivoissa valtiontuesta riskirahoitussijoitusten edistämiseksi. Komission tiedonanto Suuntaviivat valtiontuesta riskirahoitussijoitusten edistämiseksi (EUVL C 19, 22.1.2014). 

Komissio on 19.7.2016 antanut tiedonannon SEUT:n 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuen käsitteestä. Komission tiedonanto Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta valtiontuen käsitteestä (EUVL C 262, 19.7.2016). Tiedonannossa selvennetään eri tekijöitä, jotka muodostavat valtiontuen käsitteen: yrityksen olemassaolo, toimenpiteen johtuminen valtiosta, toimenpiteen rahoittaminen valtion varoista, edun myöntäminen, toimenpiteen valikoivuus ja sen vaikutus kilpailuun ja jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tärkein peruste mainittujen valtiontukea koskevien säännösten soveltamiselle verotustoimenpiteeseen on se, että toimenpiteellä saadaan aikaan poikkeus yleisen verojärjestelmän soveltamisesta jäsenvaltioiden tiettyjen yritysten eduksi. Valtiontukea voi siten muodostaa alempi verokanta, erityinen vähennys verotuksessa, määrätyn tulon tai tiettyjen verovelvollisten verovapaus. Komission tiedonantoon sisältyy myös kriteereitä, joiden perusteella arvioidaan SEUT 107 artiklan soveltumista sijoitusyhtiöihin, yhteissijoitusrahastoihin ja -yrityksiin. Komission tiedonanto valtiontuen käsitteestä (EUVL C 262, 19.7.2016), kappale 5.4.2. 

Hallituksen esityksessä HE 136/2020 vp todettiin, että pysyvään rahastopoikkeukseen liittyvät valtiontukinäkökohdat arvioidaan tarkemmin määräajan kuluessa. Valtiovarainministeriö on käynnistänyt keskustelut EU:n komission kanssa pysyvään rahastopoikkeukseen liittyvistä valtiontukinäkökohdista. Asian käsittely komissiossa on kuitenkin viivästynyt. 

4.1.1  Ansiotulojen verotus

Sote-uudistuksen verotusmuutokset

Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi sote-uudistuksen rahoituslaskelmien päivityksestä johtuvat muutokset ansiotulojen veroperusteisiin. Sote-uudistuksessa kunnilta valtiolle siirtyvien verotulojen määrää päivitettiin keväällä 2022 tehtyjen rahoituslaskelmien perusteella. Päivityksen perusteella tehtiin uudet laskelmat osasta sote-uudistukseen liittyvistä verotusmuutoksista eli vuoden 2023 kunnallisveron leikkausprosentista sekä sote-uudistuksen voimaantulon jälkeen vuonna 2023 sovellettavista ansiotuloveroperusteista. Vuoden 2023 kunnallisveron leikkausprosentiksi säädettiin 12,64 prosenttiyksikköä lailla 702/2022. Laskelmat tehtiin vuoden 2022 tasossa. Vuodesta 2023 alkaen sovellettavista ansiotuloveroperusteista ei kuitenkaan säädetty samassa yhteydessä kuin vuoden 2023 kunnallisveroprosentin leikkauksen ja muiden sote-uudistuksen rahoitussäännösten muutoksista (HE 68/2022 vp). 

Tätä esitystä varten ansiotuloverotuksen veroperusteita on päivitetty tuoreimpien ennusteiden perusteella ja siitä näkökulmasta, että sote-uudistuksen verotusmuutoksille asetetut tavoitteet toteutuvat myös vuoden 2023 tasossa laskettuna. Kunnallisveron leikkausprosenttia ei enää tässä vaiheessa päivitetä. Myöskään yhteisöveron jako-osuuksiin ei ehdoteta muutosta.  

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki vuoden 2023 veroasteikosta. Lisäksi tuloverolain eläketulovähennystä, ansiotulovähennystä, perusvähennystä ja työtulovähennystä koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi. Sote-uudistusta koskevan lainsäädännön yhteydessä lailla 620/2021 säädetty vuoden 2023 tuloveroasteikosta annettu laki ehdotetaan kumottavaksi uuden lain säätämisen yhteydessä. Vastaavasti ehdotetaan kumottavaksi lailla 619/2021 säädetyt tuloverolain muutokset, jotka koskevat eläketulovähennystä (100 §), ansiotulovähennystä (105 a §), perusvähennystä (106 §) ja työtulovähennystä (125 §:n 2 momentti), ja joiden oli tarkoitus tulla voimaan 1.1.2023. 

Muut muutokset ansiotuloveroperusteisiin

Hallitusohjelman mukaisesti ansiotuloveroperusteisiin ehdotetaan lisäksi tehtäväksi indeksitarkistus kaikilla tulotasoilla 3,5 prosentin ansiotuloindeksin mukaisesti. Valtiovarainministeriön syksyn 2022 ennusteen mukainen arvio kuluttajahintaindeksin muutoksesta vuonna 2022 on 3,2 prosenttia ja ansiotasoindeksin muutoksesta 3,5 prosenttia. Indeksitarkistus ehdotetaan toteutettavaksi korottamalla progressiivisen tuloveroasteikon kaikkia tulorajoja sekä kasvattamalla perusvähennyksen enimmäismäärää. Lisäksi kasvatetaan työtulovähennyksen enimmäismäärää, tulorajaa sekä kertymä- ja poistumaprosentteja. 

Kokonaisuutena katsottuna työn verotus kiristyy kaikilla tulotasoilla lukuun ottamatta tulovälejä noin 23 400–28 600 ja 34 400–43 800 euroa vuodessa ansaitsevat, kun otetaan huomioon ansiotason nousu sekä palkansaajan veronluonteisten maksujen muutokset. Keskituloisen kohdalla verotus kiristyy noin 0,05 prosenttiyksiköllä ja enimmillään noin 0,39 prosenttiyksiköllä.  

4.1.2  Työtulovähennyksen korottaminen 60 vuotta täyttäneillä

Työtulovähennystä ehdotetaan korotettavaksi ikäperusteisesti 60 vuotta täyttäneillä verovelvollisilla. Korotus toteutettaisiin korottamalla vähennyksen enimmäismäärää asteittain yli 60-vuotiailla verovelvollisilla. Vähennyksen enimmäismäärää korotettaisiin seuraavasti: 

- ennen verovuoden alkua 60 vuotta täyttäneille 200 eurolla,  

- ennen verovuoden alkua 62 vuotta täyttäneille 400 eurolla ja  

- ennen verovuoden alkua 65 vuotta täyttäneille 600 eurolla.  

Työtulovähennys määräytyisi muilta osin samalla tavalla yli 60-vuotiailla kuin nuoremmillakin. Vähennyksen määrä pienenisi siten 60 vuotta täyttäneillä samoilla perusteilla kuin muillakin tulojen määrän kasvaessa. 

Yli 60-vuotiaille myönnettävän korotetun työtulovähennyksen tarkoituksena on edistää säännöksessä tarkoitetun iän saavuttaneiden henkilöiden työllisyyttä. Säännökseen sisältyvien porrastusten eli iän myötä kasvavan vähennyksen määrän tarkoituksena on ottaa huomioon se, että tilastollisesti verovelvollisten työllisyysaste laskee sitä enemmän mitä iäkkäämmästä henkilöstä on kysymys. 

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen tuloksista voidaan havaita, että työllisyysaste alkaa laskea selvästi 60 ikävuoden kohdalla. Samoin työttömyysaste nousee 60 ikävuoden jälkeen. Hallitusohjelman tavoitteena on nostaa työllisyysastetta ja työllisten määrää. Tältä kannalta on perusteltua ajoittaa työtulovähennyksen korotuksen ensimmäinen porras juuri 60-vuotiaisiin. 

Työllisyysaste jatkaa jyrkkää laskemista 60 ikävuoden jälkeen. Kun työllisyysaste oli 60 vuoden iässä 71,8 prosenttia, niin keskimääräisessä eläköitymisiässä, 63 vuotta, työllisyysaste on enää 51,1 prosenttia. Työllisyysaste 65-vuotiailla on pudonnut jo 26,8 prosenttiin. Esityksen mukaan työtulovähennyksen korotus kasvaa 60 vuoden ikärajan lisäksi 62 vuotta ja 65 vuotta täyttäneille. Työtulovähennyksen korotuksen porrastamisella pyritään parempaan kannustusvaikutukseen. Portaiden ajoittaminen 60, 62 ja 65 vuotta täyttäneisiin perustuu työllisyysastetta, työllisten määrää ja työttömyysastetta koskeviin tilastotietoihin. 

Palkasta ja eläkkeestä koostuvien tulojen verotus on yleensä edullisempaa kuin, jos sama kokonaistulo olisi pelkkää palkkaa tai eläkettä. Siten eläketuloa saavalle työn tekeminen on jo nyt varsin kannattavaa. Työtulovähennyksen enimmäismäärän korottaminen yli 60-vuotiailla tekee työn tekemisen eläkkeellä ollessa hieman nykyistä kannustavammaksi, jos palkkatulon määrä ylittää 17 500 euroa vuodessa. Työtulovähennyksen ikään perustuvan korotuksen yhtenä tavoitteena on kannustaa ikääntyneitä jatkamaan pidempään työelämässä. Palkasta ja eläkkeestä koostuvien tulojen edullisella verokohtelulla saattaa olla toisaalta myös vaikutusta eläkkeellejäämispäätöksen tekemiseen, jos henkilön tarkoituksena on jatkaa osin työskentelyä eläkkeellä ollessa. Palkan ja eläkkeen yhdistelmän edullinen verokohtelu voi tietyissä tilanteissa lieventää nettotulojen pienentymistä työelämästä eläkkeelle siirryttäessä ja siten vaikuttaa halukkuuteen siirtyä eläkkeelle kokopäiväisen työskentelyn sijaan. 

4.1.3  Matkakuluvähennyksen enimmäismäärän ja kilometrikohtaisen vähennyksen korotuksen jatkaminen vuodelle 2023

Verovuonna 2022 tilapäisesti sovellettavia säännöksiä asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten perusteella myönnettävän vähennyksen enimmäismäärästä jatkettaisiin myös verovuodelle 2023. Matkakuluvähennyksen enimmäismäärä olisi verovuonna 8 400 euroa. Oman auton ja käyttöetuauton käytön perusteella myönnettävästä kilometrikohtaisesta vähennyksestä säädettäisiin tuloverolaissa myös verovuotta 2023 koskien. Vähennyksen määrä olisi 0,30 euroa kilometriltä omalla autolla kuljettaessa. Käyttöetuautolla kuljettaessa vähennyksen määräksi säädettäisiin 0,24 euroa kilometriltä. Vähennyksen määrät pysyisivät ennallaan verovuoteen 2022 verrattuna.  

4.1.4  Perhevapaalla olevan asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten omavastuu

Tuloverolakiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten vähentämistä koskevaa omavastuuta pienennettäisiin, jos verovelvollinen on saanut tiettyjä perhe-etuuksia. Tällaisia perhe-etuuksia olisivat sairausvakuutuslaissa tarkoitetut äitiysraha, erityisäitiysraha, isyysraha, raskausraha, erityisraskausraha, vanhempainraha ja osittainen vanhempainraha. Omavastuuta pienennettäisiin vastaavalla tavalla kuin nykyisin on säädetty työttömyysetuuksia saavan henkilön osalta. Verovelvollisen omavastuuosuutta pienennettäisiin 70 eurolla jokaiselta täydeltä korvauskuukaudelta. Omavastuuosuus olisi kuitenkin vähintään 140 euroa. Täyteen korvauskuukauteen katsotaan kuuluvan 21,5 korvauspäivää vastaava määrä. 

Omavastuuta ei alennettaisi, jos verovelvollinen saa lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain mukaisia tukia. 

4.1.5  Tunnustuspalkintojen verovapaus

Esityksessä ehdotetaan, että tunnustuspalkintojen verotusta koskevia säännöksiä muutettaisiin. Tieteellisen, taiteellisen tai yleishyödyllisen toiminnan tunnustukseksi saatu palkinto säädettäisiin koko määrältään verovapaaksi. Valtiovarainministeriö ei enää jatkossa tekisi päätöksiä tunnustuspalkintojen verovapaudesta.  

Vuodesta 1975 voimassa ollutta menettelyä, jossa valtiovarainministeriö tekee tunnustuspalkintojen verotusta koskevia päätöksiä, ei voida pitää enää nykyoloissa perusteltuna. Valtiovarainministeriön rooliin Verohallintoa ohjaavana ministeriönä ei sovi yksittäisten verotusratkaisujen tekeminen, kun verotuksen toimittaminen on samalla säädetty yksiselitteisesti Verohallinnon tehtäväksi. Tunnustuspalkintojen verotusta koskevat ratkaisut olisivat jatkossa osa Verohallinnon toimivaltaan kuuluvaa tuloverotuksen toimittamista. Ratkaisu tunnustuspalkinnon verotuksesta olisi osa verovelvollisen verotuspäätöstä. 

Tieteellisen, taiteellisen ja yleishyödyllisen toiminnan tunnustukseksi saatu palkinto olisi jatkossa verovapaata tuloa riippumatta siitä, ylittyykö tuloverolain 82 §:n 2 momentissa tarkoitettu apurahojen, stipendien ja tunnustuspalkintojen yhteismäärä valtion taiteilija-apurahan vuosittaisen määrän. Tunnustuspalkintoja ei jatkossa myöskään otettaisi huomioon laskettaessa edellä mainitun säännöksen mukaista muiden apurahojen ja stipendien verovapaata enimmäismäärää. 

Uutta menettelyä sovellettaisiin vuonna 2023 tai sen jälkeen maksettuihin tunnustuspalkintoihin. Vuonna 2022 tai sitä aiemmin maksettuihin tunnustuspalkintoihin sovellettaisiin nyt voimassa olevaa sääntelyä eli valtiovarainministeriö tekisi verovapauspäätöksen hakemuksesta. 

4.1.6  Rahastopoikkeus

Valtiovarainvaliokunnan mietinnössä VaVM 33/2020 vp todettiin, että esityksen mukaan valtiovarainministeriö selvittää siirtymäajan kuluessa pysyvään rahastopoikkeukseen Euroopan unionin valtiontukinäkökohdat. Valtiovarainministeriö on käynnistänyt asian selvittämisen EU:n komission kanssa. Asian käsittely on kuitenkin viivästynyt. 

Rahastopoikkeuksen voimassaoloaikaa ehdotetaan jatkettavaksi vuodella, jotta rahastosektorille Suomessa voidaan taata toimintavarmuus siksi ajaksi, kun mahdollisuudet rahastopoikkeuksen säätämiseen pysyväksi selvitetään. 

Esityksessä esitetään tuloverolakia muutettavaksi siten, että lakiin lisätään uusi määräaikainen vuonna 2023 sovellettava 9 a §, jossa säädettäisiin määrättyihin rahastoihin sovellettavasta poikkeuksesta tuloverolain 9 §:n 1 momentin 1 kohdan sekä 8 momentin säännökseen yhteisöjen yleisestä verovelvollisuudesta tosiasiallisen johtopaikan perusteella. Säännös soveltuisi ETA-valtiossa perustettuun tai rekisteröityyn, sijoitusrahastolain 1 luvun 2 §:n 1 momentin 17 kohdassa tarkoitettuun yhteissijoitusyritykseen sekä toisessa Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa perustettuun tai rekisteröityyn, vaihtoehtorahastojen hoitajista annetun lain 2 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun vaihtoehtorahastoon. 

4.2.1  Taloudelliset vaikutukset

Yleistä

Sote-verouudistuksen yhteydessä toteutettavien muutosten seurauksena Manner-Suomen kuntien kunnallisverotulojen arvioidaan pienenevän noin 13 931 miljoonaa euroa. Valtion tuloverojen tuoton arvioidaan kasvavan noin 13 562 miljoonaa euroa. Progressiivisen tuloveron tuoton arvioidaan kasvavan noin 13 529 miljoonaa euroa, pääomatuloveron tuoton noin 33 miljoonaa euroa. Kirkollisveron tuoton arvioidaan kasvavan noin 60 miljoonaa euroa ja sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksun tuoton noin 3 miljoonaa euroa. Arviossa ei ole otettu huomioon mahdollisia kirkollisveroprosenttien alentamisia. Kaiken kaikkiaan verotuottojen arvioidaan pienenevän sote-uudistuksen johdosta yhteensä noin 310 miljoonaa euroa. 

Tässä esityksessä sote-uudistuksen lisäksi ehdotettujen muutosten arvioidaan vähentävän verotuloja yhteensä noin 787,5 miljoonalla eurolla. Valtion verotulojen arvioidaan vähentyvän noin 730,5 miljoonalla eurolla. Kuntien verotulojen arvioidaan vähenevän noin 48 miljoonalla eurolla. Seurakuntien verotulojen arvioidaan vähenevän noin 4,5 miljoonalla ja sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksun tuoton noin 4,5 miljoonalla eurolla. Esityksessä ehdotettujen muutosten arvioidaan vaikuttavan myös kotitalouksien ja yhteisöjen taloudelliseen toimintaan, joten muutoksiin liittyy myös epäsuoria vaikutuksia. Lisääntyneen taloudellisen toiminnan voidaan arvioida kasvattavan vero- ja maksutuottoja, kuten arvonlisäveroa, tuloveroa ja sosiaalivakuutusmaksuja. Lisäksi sen voidaan arvioida pienentävän julkisia menoja, kuten työttömyyskorvauksia ja muita työllisyyteen liittyviä menoja. Epäsuorat vaikutukset ovat kuitenkin vaikeasti kvantifioitavissa, eikä niitä ole voitu sisällyttää tässä esityksessä esitettyihin taloudellisiin vaikutuksiin.  

Ansiotulojen verotus

Ansiotuloveroperusteiden ansiotasoindeksin mukaisen tarkistuksen arvioidaan vähentävän ansiotuloveroja noin 684 miljoonalla eurolla. Indeksitarkistuksen johdosta esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työtulovähennystä, perusvähennystä sekä valtion tuloveroasteikkoa. Valtion tuloveroasteikon sekä eri vähennysten muutosten vaikutukset on eritelty seuraavassa.  

Valtion ansiotuloveroasteikkoon indeksitarkistuksen johdosta ehdotettavien muutosten arvioidaan vähentävän verotuloja vuositasolla yhteensä noin 392 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on 391 miljoonaa, kuntien osuus 1 miljoona. Muutoksen vaikutus seurakuntien ja Kansaneläkelaitoksen verotuloihin arvioidaan vähäiseksi.  

Indeksitarkistukseen perustuvan työtulovähennyksen korotuksen arvioidaan vähentävän verotuloja noin 228 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on 214 miljoonaa, kuntien osuus 12 miljoonaa, seurakuntien osuus 1 miljoona euroa ja Kansaneläkelaitoksen osuus 1 miljoona euroa. Perusvähennyksen korotuksen arvioidaan vähentävän verotuloja noin 64 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on 33 miljoonaa euroa, kuntien osuus on 25 miljoonaa, seurakuntien osuus 3 miljoonaa ja Kansaneläkelaitoksen osuus noin 3 miljoonaa euroa. 

Alla olevaan taulukkoon on koottu tuloveroperusteisiin tässä esityksessä sote-uudistuksen ja indeksitarkistuksen johdosta valtion progressiiviseen tuloveroasteikkoon, työtulovähennykseen ja perusvähennykseen tehtyjen muutosehdotusten yhteisvaikutukset eri tulotasoilla olevien alle 53-vuotiaiden palkansaajien veroasteisiin. Taulukossa on otettu huomioon myös sote-uudistuksessa toteutetusta kunnallisverotuksen ja valtionverotuksen veropohjien yhdistämisestä johtuvat vaikutukset. Taulukon luvuissa on mukana valtion tulovero, keskimääräinen kunnallisvero, yleisradiovero, keskimääräinen kirkollisvero, sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu ja päivärahamaksu sekä työntekijän työeläkevakuutusmaksu ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu. Laskelmassa on käytetty vuoden 2023 keskimääräistä kunnallisveroprosenttia sekä vuoden 2022 keskimääräistä kirkollisveroprosenttia ja palkansaajamaksuja. 

Palkkatulo, €/v.	Vuoden 2022   perusteet	Vuodelle 2023 ehdotetut   perusteet	Veroasteen   muutos, %-yks	Veron muutos, €/v.
5 000	8,65	8,65	0	0
10 000	8,65	8,65	0	0
20 000	14,05	13,38	-0,67	-134
30 000	22,36	21,63	-0,73	-219
40 000	28,05	27,03	-1,02	-408
50 000	32,06	31,48	-0,58	-290
60 000	35,14	34,62	-0,52	-312
70 000	37,5	37,23	-0,27	-189
80 000	39,28	39,08	-0,2	-160
90 000	40,66	40,52	-0,14	-126
100 000	42,36	41,92	-0,44	-440
110 000	43,94	43,48	-0,46	-506
120 000	45,26	44,78	-0,48	-576

Alla olevaan taulukkoon on koottu tuloveroperusteisiin tässä esityksessä sote-uudistuksen ja indeksitarkistuksen johdosta valtion progressiiviseen tuloveroasteikkoon, eläketulovähennykseen ja perusvähennykseen tehtyjen muutosehdotusten yhteisvaikutukset eri tulotasoilla olevien, eläketuloa saavien veroasteisiin. Taulukossa on otettu huomioon myös sote-uudistuksessa toteutetusta kunnallisverotuksen ja valtionverotuksen veropohjien yhdistämisestä johtuvat vaikutukset. Taulukon luvuissa on mukana valtion tulovero, keskimääräinen kunnallisvero, yleisradiovero, keskimääräinen kirkollisvero ja sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksu. Laskelmassa on käytetty vuoden 2023 keskimääräistä kunnallisveroprosenttia sekä vuoden 2022 keskimääräistä kirkollisveroprosenttia ja sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksua. 

Eläketulo, €/v.	Vuoden 2022   perusteet	Vuodelle 2023 ehdotetut   perusteet	Veroasteen   muutos, %-yks	Veron muutos, €/v.
5 000	0	0	0	0
10 000	0	0	0	0
20 000	16,79	16,74	-0,05	-10
30 000	24,7	23,74	-0,96	-288
40 000	29,25	29	-0,25	-100
50 000	32,3	32,05	-0,25	-125
60 000	35,25	35,06	-0,19	-114
70 000	37,36	37,21	-0,15	-105
80 000	38,94	38,82	-0,12	-96
90 000	40,95	40,54	-0,41	-369
100 000	42,86	42,5	-0,36	-360
110 000	44,42	44,1	-0,32	-352
120 000	45,72	45,43	-0,29	-348

Ikään perustuva työtulovähennyksen korottaminen

Työtulovähennyksen enimmäismäärää ehdotetaan korotettavaksi kolmessa portaassa 60, 62 ja 65 vuotta täyttäneillä verovelvollisilla. Alla olevasta kuviosta käy ilmi ehdotuksen vaikutus työtulovähennyksen määrään eri tulotasoilla eri ikäryhmillä. 

Ehdotetun muutoksen johdosta verotus kevenisi kaikilla niillä 60 vuotta täyttäneillä, joiden työtulot ylittävät noin 17 500 euroa vuodessa. Työtulovähennyksen enimmäismäärän täysimääräisestä korotuksesta hyötyisivät yli noin 19 000 euroa vuodessa ansaitsevat. 65 vuotta täyttäneillä korotettua työtulovähennystä ei enää myönnettäisi, kun tulot ylittäisivät noin 207 000 euroa vuodessa. Ehdotus tarkoittaisi, että noin 225 000 verovelvollisen verotus kevenisi. Muutoksen piirissä olevien keskimääräinen veronalennus olisi 60–61-vuotiailla noin 198 euroa vuodessa, noin 387 euroa vuodessa 62–64-vuotiailla ja 65 vuotta täyttäneillä verotus kevenisi keskimäärin 530 euroa vuodessa.  

Työtulovähennyksen korotuksen arvioidaan vähentävän verotuloja noin 76 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus on 73 miljoonaa, kuntien osuus 3 miljoonaa, seurakuntien ja Kansaneläkelaitoksen osuus muutoksesta arvioidaan vähäiseksi. Verotuottovaikutuksesta noin 17 miljoonaa euroa kohdistuu 60–61-vuotiaisiin, noin 37 miljoonaa euroa kohdistuu 62–64-vuotiaisiin ja noin 22 miljoonaa euroa 65 vuotta täyttäneisiin. 

Muutoksen vaikutuksesta noin 49,7 prosenttia arvioidaan kohdistuvan naisiin ja 50,3 prosenttia miehiin. Muutoksen piirissä olevien osalta käytettävissä oleva tulo kasvaa keskimäärin 330 eurolla naisilla ja 347 eurolla miehillä. Naisten käytettävissä olevan tulon keskimääräinen muutos on 0,89 prosenttia ja miesten noin 0,71 prosenttia. Uudistus vahvistaa osaltaan taloudellista tasa-arvoa. 

Tulonsaajaryhmittäin tarkasteltuna muutos kohdistuisi pääasiassa palkansaajiin ja eläkeläisiin. Alla oleva kaavio näyttää muutoksen vaikutuksen jakauman suhteellisesti suuremmasta pienempään. Viiva kuvaa prosenttiosuutta kokonaismäärästä. 

Alueellisesta näkökulmasta ehdotetun muutoksen vaikutus arvioidaan olevan jokseenkin tasainen. Ahvenanmaan maakunnassa, Helsingissä ja Uudellamaalla ja suurkaupungeissa vaikutus on kuitenkin keskimääräistä hieman suurempi. 

Kuviossa alla esitetään ehdotetun muutoksen vaikutus eri tulokymmenysten käytettävissä oleviin tuloihin. Vaikutukset on laskettu OECD:n modifioidun ekvivalenssiasteikon mukaisilla kotitalouskohtaisilla ekvivalenteilla tuloilla. Kuviosta käy ilmi, että työtulovähennyksen korotus kasvattaa käytettävissä olevaa tuloa kaikissa tulodesiileissä. Vaikutus on euromääräisesti suurin tulodesiilissä 10 ja suhteellisesti suurin tulodesiilissä 9 eli suurituloisilla kotitalouksilla. 

Muutoksen vaikutus tulonjakoon Gini-kertoimella mitattuna on 0,02 prosenttiyksikköä eli toimenpide on tuloeroja lievästi kasvattava. 

Alla olevaan taulukkoon on koottu tässä esityksessä ehdotetun ikään perustuvan työtulovähennyksen korotuksen vaikutukset eri tulotasoilla olevien eri ikäisten palkansaajien veroasteisiin ja käytettävissä oleviin tuloihin. Esimerkkilaskelmassa on käytetty vuoden 2023 keskimääräistä kunnallisveroprosenttia ja arviota vuoden 2023 palkansaajamaksuista sekä vuoden 2022 keskimääräistä kirkollisveroprosenttia. 

Veroasteen muutos, %-yks.

Käytettävissä olevan tulon muutos, €/v.

Ikäluokka Työtulo	60-61	62-64	≥65	60-61	62-64	≥65
0	0	0	0	0	0	0
5 000	0	0	0	0	0	0
10 000	0	0	0	0	0	0
15 000	0	0	0	0	0	0
20 000	-1	-1,85	-1,85	200	370	370
25 000	-0,8	-1,6	-2,4	200	400	600
30 000	-0,67	-1,33	-2	200	400	600
40 000	-0,5	-1	-1,5	200	400	600
50 000	-0,4	-0,8	-1,2	200	400	600
60 000	-0,33	-0,66	-1	200	400	600
70 000	-0,29	-0,57	-0,86	200	400	600
80 000	-0,25	-0,5	-0,75	200	400	600
90 000	-0,22	-0,44	-0,67	200	400	600
100 000	-0,2	-0,4	-0,6	200	400	600
110 000	-0,18	-0,37	-0,55	200	400	600
120 000	-0,17	-0,34	-0,5	200	400	600
130 000	-0,16	-0,31	-0,46	200	400	600
140 000	-0,14	-0,28	-0,43	200	400	600
150 000	-0,13	-0,27	-0,4	200	400	600
160 000	-0,11	-0,23	-0,36	176	376	576
170 000	-0,03	-0,15	-0,27	55	255	455
180 000	0	-0,07	-0,19	0	134	334
190 000	0	-0,01	-0,12	0	13	213
200 000	0	0	-0,05	0	0	92

Alla olevaan kuvioon on koottu tässä esityksessä ehdotetun ikään perustuvan työtulovähennyksen korotuksen keskimääräiset yhteisvaikutukset eri ikäluokissa ja eri bruttotuloluokissa olevien korotettua työtulovähennystä saavien verovelvollisten veroasteisiin. Koska 65 vuotta täyttäneiden bruttotulot muodostuvat suhteellisesti vähemmän työtuloista on myös muutoksen vaikutus tässä ryhmässä suhteellisesti pienempi suuremmasta enimmäismäärän korotuksesta huolimatta. 

Työtulovähennyksen korottamisen työllisyysvaikutuksia on valtiovarainministeriössä arvioitu mikrosimulointimallin avulla. Työllisyysvaikutuksia on arvioitu simuloimalla, kuinka paljon työllistymisveroasteella mitatut työnteon kannustimet muuttuisivat työtulovähennyksen korotuksen myötä. Kun kannustinmuutokseen yhdistetään tutkimuskirjallisuudesta poimittu työn tarjonnan jousto, saadaan arvio siitä, kuinka paljon työllisyys kasvaisi työtulovähennyksen korotuksen johdosta. Laskelmassa on käytetty tutkimuskirjallisuudesta poimittua arviota keskimääräisestä työntarjonnan joustosta Laskelmassa käytetyn joustoestimaatin (0,17) lähteenä Jäntti, Pirttilä & Selin (2015): Estimating labour supply elasticities based on cross-country micro data: A bridge between micro and macro estimates?, mutta on kuitenkin mahdollista että yli 60-vuotiaiden työn tarjonta ja työn tarjonnan jousto eroaa keskimääräisestä. Edellä mainitulla menetelmällä arvioiden saadaan tulokseksi, että työtulovähennyksen enimmäismäärän korottaminen lisäisi työllisyyttä pitkällä aikavälillä vajaalla 1 000 henkilöllä. 

Ottaen huomioon, että ehdotettu työtulovähennyksen korottaminen vähentäisi julkisen sektorin verotuloja noin 76 miljoonalla eurolla olisi kyseessä työllisyysvaikutukset huomioidenkin julkista taloutta heikentävä työllisyystoimenpide. 

Asunnon ja työpaikan välisten matkakustannusten enimmäismäärän korotus ja vähennyksen kilometrikohtainen määrä

Esityksessä ehdotetaan jatkettavaksi vuonna 2022 tilapäisesti voimassa ollutta matkakuluvähennyksen enimmäismäärän korotusta 7 000 eurosta 8 400 euroon. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi vuoden 2022 tapaan, että kilometrikohtaisen matkakuluvähennyksen määrä on 30 senttiä kilometriltä, kun vähennys lasketaan oman auton käytön perusteella ja 24 senttiä kilometriltä, kun vähennys lasketaan käyttöetuauton käytön perusteella. 

Matkakuluvähennyksen enimmäismäärän korottaminen 7 000 eurosta 8 400 euroon pienentäisi staattisesti arvioituna vuoden 2023 tasossa verotuloja yhteensä noin 24 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus olisi 16 miljoonaa, kuntien osuus 6 miljoonaa, seurakuntien osuus 0,5 miljoonaa euroa ja Kansaneläkelaitoksen osuus 0,5 miljoonaa euroa. Vähennyksen enimmäismäärän muutos kohdistuisi niihin noin 30 000 verovelvolliseen, joiden matkakulut tällä hetkellä ovat 7 750 euroa tai enemmän.  

Ilman ehdotettua säännöstä Verohallinto tekisi päätöksen vuoden 2023 verotuksessa matkakuluvähennyksessä käytettävistä kilometrikohtaisista määristä marraskuussa 2023 myös oman auton ja käyttöetuauton osalta. Verohallinto käyttäisi päätöksen perusteena toteutuneita polttoaineiden ja muiden vähennyksen suuruuteen vaikuttavien tekijöiden hintatietoja lokakuun 2022 ja syyskuun 2023 väliseltä ajalta. Tässä esityksessä ei ole mahdollista arvioida, mille tasolle Verohallinto määrittelisi kilometrikohtaisen vähennyksen marraskuussa 2023, jos vähennyksen suuruudesta ei säädettäisi tuloverolaissa. 

Verohallinnolta saadun karkean arvion mukaan matkakuluvähennyksen kilometrikohtainen määrä oman auton käytön perusteella laskettuna olisi voinut olla vuodelle 2022 noin 28—29 senttiä kilometriltä ilman vuodelle 2022 säädettyä erityissäännöstä. On kuitenkin huomattava, että Verohallinto olisi normaalitilanteessa laskenut vuoden 2022 vähennyksen määrän vasta marraskuussa 2022, joten edellä mainittu arvio perustuu puutteellisiin tietoihin ja hintakehityksestä tehtyihin karkeisiin oletuksiin. Yleisen hintatason on toisaalta ennustettu nousevan Euroopan keskuspankin nykyistä inflaatio-tavoitetta korkeammaksi myös vuonna 2023. On siten mahdollista, että myös vuoden 2023 matkakuluvähennyksen kilometrikohtainen määrä nousisi hieman vuoteen 2022 verrattuna Verohallinnon laskutavan mukaan laskettuna. On myös mahdollista, että kilometrikohtaisen matkakuluvähennyksen määrä lähestyisi nyt säädettäväksi ehdotettua 30 senttiä kilometriltä myös siinä tapauksessa, että erityissäännöstä ei säädettäisi. 

Edellä esitetyn perusteella arvioidaan, että vuoden 2023 kilometrikohtaisen matkakuluvähennyksen säätämisellä 30 senttiin kilometriltä oman auton käytön mukaan laskettuna ja 24 senttiin käyttöetuauton käytön mukaan laskettuna ei ole verotuottoja vähentävää vaikutusta. 

Perhevapaalla olevien matkakuluvähennyksen omavastuun alentaminen

Perhevapaalla olevien henkilöiden matkakuluvähennyksen omavastuun alentamista koskevan ehdotuksen arvioidaan vähentävän verotuottoja noin 3,5 miljoonalla eurolla, josta valtion osuus olisi 2,5 miljoonaa euroa ja kuntien osuus 1 miljoona euroa. Seurakuntien ja Kansaneläkelaitoksen osuus muutoksesta arvioidaan vähäiseksi.  

Tunnustuspalkintojen verovapaus

Voimassa olevan sääntelyn mukaan tunnustuspalkintoja on voinut hakea verovapaiksi valtiovarainministeriöltä. Tunnustuspalkinnot ovat myös olleet verovapaita, jos verovelvollisen saamien tunnustuspalkintojen, stipendien ja apurahojen yhteismäärä on jäänyt alle valtion taiteilija-apurahan määrän. Ehdotuksen, jonka mukaan hakemusmenettelystä luovutaan ja tunnustuspalkinnot säädetään koko määrästään verovapaaksi, vaikutukset verotuottoihin arvioidaan vähäisiksi. 

Rahastopoikkeus

Verohallinnolta saadun tiedon perusteella Verohallinnolla ei ole tietoa siitä, että lain 1188/2020 voimaantulosäännöstä olisi sovellettu vuodelta 2021 toimitetussa verotuksessa. Säännöksen soveltuminen ei ole ollut myöskään esillä ennakollisissa keskusteluissa, neuvonnassa tai ennakkoratkaisuissa. Ehdotetulla muutoksella ei arvioida olevan merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. 

Verotuottomuutoksen kompensaatio kunnille

Hallitusohjelman mukaisesti kunnille aiheutuva verotulomuutos kompensoidaan nettomääräisesti. Tässä esityksessä ehdotetut muutokset vähentävät kuntien verotuloja yhteensä 48 miljoonaa euroa. Luvussa ei ole otettu huomioon sote-uudistuksesta aiheutuneita verotuottomuutoksia. Verotulomuutos kompensoidaan valtionosuusjärjestelmän kautta. 

Tuloverotuksen veroperusteisiin ehdotetuilla muutoksilla on vaikutusta henkilöiden väliseen tulonjakoon. Tuloerojen muutosta mitataan Gini-kertoimen avulla. Gini-kerroin on kotitalouksien käytettävissä olevien tulojen jakautumista kuvaava indikaattori, joka voi saada arvot 0:n ja 100:n välillä. Mitä korkeampi indikaattorin arvo on, sitä suuremmat tuloerot ovat. Suomessa tuloerot ovat esimerkiksi muihin OECD-maihin verrattuna pienet, mutta tuloerot ovat kasvaneet 1990-luvun alun tasosta merkittävästi. Tuorein tuloerojen tarkastelu, jonka tilastokeskus on tehnyt tulonjaon kokonaistilaston tiedoista, on vuodelta 2021. Tuloeroja kuvaavan Gini-kertoimen arvo oli 27,7, mikä on 0,2 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aiemmin. 

Valtiovarainministeriön vero-osasto on tehnyt staattisen laskelman tässä esityksessä sote-uudistuksen lisäksi ehdotettujen veroperustemuutosten vaikutuksista tuloeroihin. 

Tarkasteluun sisältyivät progressiivisen tuloveroasteikon muutokset, perusvähennyksen korottaminen, työtulovähennyksen korottaminen ja matkakuluvähennyksen korottaminen. Tuloeroja pienentävä toimenpide on perusvähennyksen korottaminen. Valtion ansiotuloveroasteikon indeksitarkistus, työtulovähennyksen ja matkakuluvähennyksen korotukset kasvattavat yhteensä tuloeroja hieman. 

Alla olevaan kuvioon on koottu edellä mainittujen tuloveroperusteisiin tässä esityksessä tehtyjen muutosehdotusten yhteisvaikutukset tulodesiileittäin. Kuviosta käy ilmi, että verotus kevenee kaikissa tulodesiileissä. Vaikutus on euromääräisesti suurin tulodesiilissä 10 eli suurituloisilla kotitalouksilla. Vaikutus on suhteellisesti suurin tulodesiilissä 9. Kuviossa esitetyt muutokset on laskettu OECD:n modifioidun ekvivalenssiasteikon mukaisilla kotitalouskohtaisilla ekvivalenteilla tuloilla. 

Tässä esityksessä ehdotettujen veroperustemuutosten yhteisvaikutus tulonjakoon Gini-kertoimella mitattuna on 0,07 prosenttiyksikköä eli toimenpiteet kasvattavat tuloeroja hieman. 

4.2.2  Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Osasta ehdotettuja lakimuutoksia aiheutuu muutostarpeita Verohallinnon tietojärjestelmiin. IT-järjestelmien muutoksesta Verohallinnolle aiheutuvat ulkoiset kustannukset ovat arviolta noin 50 000–100 000 euroa. Järjestelmien muutoksen toteutuksesta Verohallinnolle aiheutuvat henkilöstömenot ovat arviolta vähintään noin 30 000 euroa (0,5 htv) ja enintään 50 000 euroa (0,8 htv). Lakimuutokset vaikuttavat Verohallinnossa osin tulorekisterin järjestelmiin ja tulorekisteritietojen luovuttamiseen tietojen käyttäjille, ennakkoperinnän muutoksina OmaVeroon ja muihin järjestelmiin, verotuksen tietojärjestelmiin sekä ohjeisiin, lomakkeisiin, kirjeisiin ja päätöksiin. Muutoksista on myös tiedotettava ja ohjattava asiakkaita. Lakimuutokset aiheuttavat Verohallinnossa lisäksi sisäistä koulutustarvetta virkailijoille. Ehdotetut muutokset lisäävät jonkin verran Verohallinnon työmäärää. 

Tunnustuspalkintojen verovapauspäätöksistä luopuminen vähentää hallinnollista työtä valtiovarainministeriössä vähäisissä määrin. 

9.1.1  Yleistä yhdenvertaisuudesta

Perustuslain 6 §:n 1 momentin mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Säännös ilmaisee paitsi vaatimuksen oikeudellisesta yhdenvertaisuudesta myös ajatuksen tosiasiallisesta tasa-arvosta. Perustuslain 6 §:n yhdenvertaisuusnäkökohdilla on merkitystä sekä myönnettäessä yksilöille lailla etuja ja oikeuksia että asetettaessa heille velvollisuuksia. Yhdenvertaisuussäännös ei kuitenkaan edellytä kaikkien samanlaista kohtelua, elleivät asiaan vaikuttavat olosuhteet ole samanlaisia (HE 309/1993 vp, s 42-43, PeVL 31/2014 vp). Perustuslakivaliokunnan käytännössä on tähän liittyen katsottu, ettei yhdenvertaisuusperiaatteesta voi johtua tiukkoja rajoja lainsäätäjän harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen vaatimaan sääntelyyn (esimerkiksi PeVL 53/2016 vp, PeVL 64/2010 vp sekä HE 309/1993 vp, s. 43). Perustuslakivaliokunta on eri yhteyksissä johtanut perustuslain yhdenvertaisuussäännöksistä vaatimuksen, etteivät henkilöihin kohdistuvat erottelut saa olla mielivaltaisia eivätkä erot saa muodostua kohtuuttomiksi (esimerkiksi PeVM 11/2009 vp ja PeVL 60/2002 vp). 

Yleistä yhdenvertaisuutta täydentää perustuslain 6 §:n 2 momentti, joka sisältää syrjintäkiellon. Lainkohdan mukaan ketään ei saa asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella ilman hyväksyttävää perustetta. Syrjintäkieltosäännöksellä ei ole kielletty kaikenlaista erontekoa ihmisten välillä, vaikka erottelu perustuisi säännöksessä nimenomaan mainittuun syyhyn. Olennaista on, voidaanko erottelu perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla (HE 309/1993 vp, s. 44 ja mm. PeVL 1/2006 vp). Samalla perustuslakivaliokunta on korostanut, että perustelulle asetettavat vaatimukset ovat erityisesti perustuslain syrjintäkieltosäännöksessä lueteltujen kiellettyjen erotteluperusteiden, kuten iän, kohdalla korkeat (mm. PeVL 31/2013 vp ja siinä mainitut PeVL 1/2006 vp ja PeVL 38/2006 vp). Valiokunta on myös kiinnittänyt huomiota valitun keinon oikeasuhtaisuuteen (PeVL 38/2006 vp). Kansalaisia voidaan siten asettaa perustuslain 6 §:n 2 momentissa mainittujen henkilöön liittyvienkin syiden nojalla eri asemaan, jos erottelulle on olemassa hyväksyttävä syy, ja jos valittua keinoa voidaan pitää myös oikeasuhtaisena sääntelyn tavoitteeseen nähden. 

9.1.2  Työtulovähennystä koskeva ehdotus yhdenvertaisuusnäkökulmasta

Esityksessä ehdotetaan, että työtulovähennystä korotetaan ikäperusteisesti kolmessa eri portaassa. Korotuksen ensimmäinen porras olisi 60 ikävuoden kohdalla, toinen porras 62 ikävuoden ja viimeinen porras 65 ikävuoden kohdalla. Ehdotetulla sääntelyllä palkansaajat asetettaisiin eri asemaan iän perusteella, joka olisi lähtökohtaisesti perustuslain 6 §:n 2 momentin syrjintäkiellon vastaista. Mainittu säännös kuitenkin mahdollistaa eri asemaan asettamisen, jos sille on olemassa hyväksyttävä peruste. Lisäksi perustuslakivaliokunnan vakiintuneen tulkinnan mukaan erottelun on oltava oikeasuhtaista tavoiteltuun päämäärään nähden. 

Yli 60-vuotiaille myönnettävän korotetun työtulovähennyksen tarkoituksena on edistää säännöksessä tarkoitetun iän saavuttaneiden henkilöiden työllisyyttä. Korotetulla työtulovähennyksellä voidaan yhtäältä kannustaa yli 60-vuotiaita jatkamaan työelämässä. Toisaalta sääntelyllä voidaan kannustaa jo eläkkeelle siirtyneitä henkilöitä tekemään osa-aikaista tai tilapaistyötä tai palaamaan eläkkeeltä työelämään nykyistä enemmän. Korotetulla työtulovähennyksellä tavoitellaan siten työn tarjonnan ja työllisten määrän lisäämistä.  

Säännökseen sisältyvien porrastusten eli iän myötä kasvavan vähennyksen määrän tarkoituksena on ottaa huomioon se, että tilastollisesti verovelvollisten työllisyysaste laskee sitä enemmän mitä iäkkäämmästä henkilöstä on kysymys. Myös työttömyysaste kasvaa yli 60-vuotiailla. Työtulovähennyksen korotuksella on siten myös tarkoitus parantaa heikommassa asemassa olevien henkilöiden asemaa. 

Perustuslakivaliokunta on arvioinut välillisesti ikään perustuvaa erilaista kohtelua tuloverolain 124 §:n 4 momentin mukaista eläketulon lisäveroa koskevassa asiassa (PeVL 53/2016 vp). Perustuslakivaliokunta arvioi lausunnossaan sekä eläketulon lisäveron tavoitteita että sääntelyn oikeasuhtaisuutta. Valiokunta katsoi, että ehdotukselle oli esitetty hyväksyttävä peruste, eikä ehdotus johtanut tietyn ryhmän asettamiseen merkittävästi muita heikompaan asemaan. Ehdotetun säännöksen ei siten katsottu muodostuvan perustuslain 6 §:ssä säädetyn yleisen yhdenvertaisuuden taikka syrjinnän kiellon vastaiseksi. 

Valiokunta arvioi lausunnossaan hallituksen esityksen (HE 87/2012 vp) tavoitteita. Tältä osin valiokunta katsoi, että hallituksen esityksessä mainittuja ihmisten välisten keskinäisten tuloerojen tasaamista ja heidän kannustamistaan työnteon jatkamiseen eläkkeelle jäämisen sijasta voitiin sinänsä pitää hyväksyttävinä verolainsäädännön tavoitteina. Perustuslakivaliokunta arvioi lisäksi säännöksen oikeasuhtaisuusvaatimusta ja totesi, että tietyn veron kohdistaminen yksinomaan eläketuloon voisi merkitä yhdenvertaisuuden loukkausta vain, jos se samalla saattaa eläkkeen saajat merkittävästi palkansaajia heikompaan asemaan  

Perustuslakivaliokunnan eläketulon lisäveroa koskevassa lausunnossa on katsottu, että eläkeikäisten työllisyyden edistämistä voidaan pitää perustuslain kannalta hyväksyttävänä tavoitteena. Työllisyysaste on ehdotetussa säännöksessä mainituissa ikäryhmissä nuorempia ikäryhmiä ja osin myös keskimääräistä heikompi. Siten yli 60-vuotiaiden palkansaajien asettamiselle muita ansiotulojen saajia parempaan asemaan voidaan katsoa olevan hyväksyttävä peruste. Kun otetaan huomioon iän myötä laskeva työllisyysaste, voidaan myös esitetyille porrastuksilla katsoa olevan hyväksyttävä peruste. 

Vaikka lainsäädännölle asetettu tavoite olisikin perustuslain näkökulmasta hyväksyttävä, tulee tuon tavoitteen saavuttamiseksi tehtävien toimenpiteiden olla myös oikeasuhtaisia. Lainsäätäjällä on kuitenkin perustuslakivaliokunnan käytännön perusteella verotuksen alalla varsin laaja mahdollisuus asettaa ihmiset yhteiskuntapolitiikan toteuttamiseksi eri asemaan, vaikka erottelut eivät tällöinkään saa muodostua kohtuuttomiksi. Rajoituksia säädettäessä tulisi silti punnita, olisivatko lainsäädännön päämäärät saavutettavissa yhdenvertaisuutta vähemmän rajoittavalla sääntelyllä. 

Ehdotetun sääntelyn oikeasuhtaisuuden näkökulmasta on merkityksellistä, asettaako säännös kohdejoukkonsa merkittävästi parempaan tai huonompaan asemaan kuin sellaiset henkilöt, joihin säännöstä ei sovelleta. Työtulovähennyksen enimmäismäärän korotuksella olisi vaikutusta 60 vuotta täyttäneiden verojen määrään, jos palkansaajan työtulot ovat vuodessa noin 17 500 euroa tai enemmän. Korotetun työtulovähennyksen määrä olisi vuodessa ikäryhmästä riippuen enimmillään 200–600 euroa, joka vähennettäisiin suoraan verosta. Kun otetaan huomioon korotetun vähennyksen suuruus sekä sille asetetut tavoitteet, voidaan katsoa, että korotettu työtulovähennys ei aseta alle 60-vuotiaita merkittävästi huonompaan asemaan kuin tuon iän saavuttaneita henkilöitä, jotka hyötyisivät työtulovähennyksen korottamisesta. Samoilla perusteilla myöskään korotetun työtulovähennyksen porrastusten ei voida katsoa asettavan säännöksen piiriin kuuluvia, pienempään vähennykseen oikeutettuja henkilöitä merkittävästi huonompaan asemaan kuin suurempaan vähennykseen oikeutettuja henkilöitä. Tältä osin ehdotettua säännöstä voidaan pitää oikeasuhtaisena. 

Työtulovähennyksen korottamisella ei toisaalta arvioida olevan merkittäviä työllisyyttä parantavia vaikutuksia johtuen korotuksen maltillisesta suuruudesta. Lisäksi vaikutusarvioiden pohjalta huomattava osa työtulovähennyksen korotuksesta kohdistuisi palkansaajille. Vähennyksen korotus voi toisaalta kannustaa tällaisia henkilöitä jatkamaan pidempään työelämässä. Työtulovähennyksen korottamisen jälkeenkin työskentelyn jatkaminen on kannattavampaa kuin eläkkeelle jääminen ja osapäiväinen työskentely. 

Korotettu työtulovähennys on vain yksi niistä toimista, joilla hallitus aikoo edistää ikääntyneiden työssä jaksamista, työkykyä, ja osaamista vahvistavia toimenpiteitä. Korotetun työtulovähennyksen oikeasuhtaisuutta voidaankin arvioida myös osana hallituksen esittämää toimenpiteiden kokonaisuutta ja niillä yhteisesti saavutettavia vaikutuksia. Hallituksen arvion mukaan työtulovähennyksen ikään perustuvaa korottamista voidaan pitää oikeasuhtaisena toimenpiteenä, kun otetaan huomioon säännöksen tavoite edistää ikääntyneiden työllisyyttä. 

Hallitus katsoo, että lakiehdotukset voidaan säätää tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Hallitus pitää kuitenkin suotavana, että perustuslakivaliokunta antaisi asiassa lausunnon.