4
Ehdotukset ja niiden vaikutukset
4.1
Keskeiset ehdotukset
Yleistä
Esityksessä ehdotetaan tilapäisiä tiukennuksia perintälakiin siltä osin kun kyse on muiden kuin kuluttajasaatavien perinnästä. Väliaikaiseksi tarkoitetussa laissa säädettäisiin perintäkulujen euromääräisistä enimmäismääristä, perintätoimien aikarajoista ja kulukorvaukseen oikeuttavien perintätoimien enimmäismääristä, velallisen kokonaiskuluvastuusta sekä tiettyjen velallisten osalta myös trattaperinnän kiellosta tai rajoituksesta. Ehdotettava sääntely on samansuuntaista kuin jo nykyisin perintälakiin sisältyvä kuluttajasaatavien perintää koskeva sääntely, mutta siinä on huomioitu erityisesti sellaisten saatavien perinnän erityispiirteet, joissa velallisena on yritys.
Väliaikainen nykyistä yksityiskohtaisempi ja tiukempi perintäkulusääntely myös muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä on perusteltua, sillä koronavirustilanteesta johtuen yrityksille on aiheutunut maksuvaikeuksia, ja on myös oletettavaa, että vaikeudet edelleen poikkeustilan lakkaamisesta huolimatta jatkuvat. Vaikka tavoitteena on erityisesti puuttua sellaisten saatavien perintään, joissa velallisena on yritys ja edistää osaltaan niiden selviytymistä vaikeasta tilanteesta, ehdotettujen säännösten soveltamisalaa ei olisi tarkoituksenmukaista rajata sen perusteella, harjoittaako velallinen elinkeinotoimintaa tai liittyykö perittävä saatava tämän harjoittamaan elinkeinotoimintaan. Tällaisen rajauksen myötä sääntelyn ulkopuolelle jäisivät sellaiset velalliset, joita ei pidetä elinkeinonharjoittajina, vaikka nämä olisivat suojan tarpeessa elinkeinonharjoittajia vastaavalla tavalla. Ottaen huomioon myös sen, että perintäkulut ehdotetaan asetettavan kohtuulliselle tasolle niin velallisten kuin velkojien kannalta, on perusteltua, että ehdotettujen säännösten soveltamisalaan kuuluisivat paitsi saatavat, jossa velallisena on yritys, myös muut sellaiset saatavat, jotka eivät ole kuluttajasaatavia.
Esityksessä on otettu huomioon myös perinnän tehokkuuden turvaaminen eritoten sen johdosta, että velkojan asemassa on myös pk-yrityksiä, joille suorituksen saaminen velasta joutuisasti voi olla erityisen tärkeää. Kun käytettävissä on tehokkaat perintäkeinot ja perintätoimista saadaan vaatia kohtuulliset kulut, on saatavien perinnällä edellytykset onnistua.
Toimenpidekohtaiset perintäkulujen enimmäismääriin liittyvät ehdotukset
Esityksen mukaan muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä velalliselta voisi vaatia perintätoimista enintään laissa säädetyn määrän. Kuten kuluttajasaatavissa, toimenpidekohtaiset euromääräiset enimmäismäärät koskisivat maksumuistutuksista, maksuvaatimuksista, maksusuunnitelmista ja maksuajan pidennyksistä perittäviä kuluja. Muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä perintäkeinona voidaan käyttää myös trattaa ja konkurssiuhkaista maksukehotusta. Sääntelyn tehokkuuden varmistamiseksi myös näistä perintätoimista vaadittaville perintäkuluille ehdotetaan asetettavaksi enimmäismäärät.
Ehdotettu kulutaso merkitsisi huojennusta perintäkulujen enimmäismääriin ottaen huomioon valvontaviranomaisena toimivan Etelä-Suomen aluehallintoviraston ratkaisukäytäntö kohtuullisten perintäkulujen määristä sekä oikeusministeriön velkomustuomioita koskeva selvitys. Edellä mainituista seikoista on esitetty selvitystä edellä jaksossa 2.1.2 ja 2.1.3. Ehdotettua kulutasoa asetettaessa on otettu huomioon myös velkojien ja perimistoimia suorittavien näkökulma: ehdotetut enimmäismäärät ovat merkittävästi korkeammat kuin kuluttajasaatavien perinnässä.
Vaikka edellä todetun mukaisesti tavoitteena on esityksellä erityisesti puuttua sellaisten saatavien perintään, joissa velallisena on yritys ja edistää osaltaan niiden selviytymistä vaikeasta tilanteesta, sääntelyn loogisuus ja tasapuolisuus edellyttävät, että ehdotettu kulusääntely koskee yrityssaatavien lisäksi myös muita sellaisia saatavia, joissa velallinen on muu kuin kuluttaja, kuten asunto-osakeyhtiö, yhdistys tai säätiö.
On syytä myös huomata, että ehdotetuilla perintäkulujen enimmäismääriä koskevilla säännöksillä ei vaikuteta velkojan perintälain 10 e §:n mukaiseen oikeuteen saada velalliselta 40 euroa vakiokorvauksena perintäkuluista, jos kaupallisten sopimusten maksuehdoista annetun lain 1 §:ssä tarkoitettu maksu on viivästynyt siten, että velkojalla on oikeus viivästyskorkoon. Mainittu pykälä perustuu maksuviivästysdirektiiviin, josta ei voida kansallisessa lainsäädännössä poiketa velkojan vahingoksi, eikä sitä näin ollen ehdoteta esityksessä muutettavaksi. Jos velkoja perii vakiokorvauksen velalliselta, velkojalla on oikeus saada korvausta muista velkojalle aiheutuvista kohtuullisista perintäkuluista vain siltä osin kuin niiden määrä ylittää vakiokorvauksen määrän.
Ehdotetut enimmäismäärät eivät olisi ehdottomia, vaan niistä voitaisiin poiketa laissa säädetyillä perusteilla. Tällöin velalliselta voitaisiin vaatia todelliset perintäkulut. Suoraan ulosottokelpoisen saatavan perinnässä enimmäismääriä ei kuitenkaan saisi ylittää. Suoraan ulosottokelpoisten saatavien rajaamista poikkeamismahdollisuuden ulkopuolelle pidetään perusteltuna, sillä tällaisten saatavien perintää voidaan jatkaa oikeudellisessa perinnässä ilman täytäntöönpanoperustetta.
Perintätoimien aikarajoihin liittyvät ehdotukset
Esityksen mukaan lakiin otettaisiin säännökset aikarajoista perintätoimenpiteiden välillä muiden saatavien kuin kuluttajasaatavien perinnässä. Ehdotettu 7 päivän aikaraja koskisi uutta kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla toimitettavaa maksumuistutusta ja maksuvaatimusta. Säännösten tavoitteena on varmistaa, että velallisella on perintätoimenpiteiden välillä riittävästi aikaa huomautusten tai maksusuorituksen tekemiseen ennen mahdollisia seuraavia perintätoimenpiteitä. Tavoitteena on myös estää se, että perintäkulut muodostuvat epäasianmukaisen suuriksi sen vuoksi, että perintätoimenpiteitä suoritetaan kohtuuttoman lyhyin aikavälein. Sääntely poikkeaa valitun aikarajan osalta kuluttajasaatavien aikarajoja koskevasta sääntelystä. Sääntelyratkaisua tehtäessä on otettu huomioon, että liikesuhteissa perinnän nopeus ja tehokkuus voi olla velkojalle ensiarvoisen tärkeää, minkä vuoksi kuluttajasaatavissa säädetyn 14 päivän aikarajan sijasta 7 päivän aikarajaa pidetään perusteltuna.
Lisäksi ehdotetaan, että maksuajan pidennyksestä saisi vaatia perintäkuluja velalliselta vain, jos maksuaikaa pidennetään vähintään 14 päivällä. Tältä osin tavoitteena on estää se, että velallisen kuluvastuuta tarpeettomasti kasvatetaan perimällä toistuvasti kuluja hyvin lyhyistä maksuajan pidennyksistä, joista velalliselle on tosiasiallisesti vain vähäinen hyöty.
Kulukorvaukseen oikeuttavien perintätoimien enimmäismääriin liittyvät ehdotukset
Esityksen mukaan muuta saatavaa kuin kuluttajasaatavaa perittäessä kulukorvaukseen oikeuttavien maksuvaatimusten, trattojen, konkurssiuhkaisten maksukehotusten ja maksusuunnitelmien enimmäismäärää rajoitettaisiin. Jotta varmistetaan osaltaan perintäkuluja koskevan sääntelyn tehokkuus, esityksessä ehdotetaan, että velalliselta saisi pääsääntöisesti vaatia perintäkuluja enintään kahdesta maksuvaatimuksesta, yhdestä tratasta ja yhdestä konkurssiuhkaisesta maksukehotuksesta. Velalliselta saisi kuitenkin vaatia perintäkuluja vain yhdestä maksuvaatimuksesta, jos velan perintää jatketaan tratalla. Samoin pääsääntönä olisi, että velalliselta saa vaatia kuluja enintään yhdestä maksusuunnitelmasta. Tietyn suuruisten saatavien osalta kuluja saisi esityksen mukaan kuitenkin vaatia kahdesta maksusuunnitelmasta.
Velallisen kokonaiskuluvastuuseen liittyvät ehdotukset
Velallisen kokonaiskuluvastuu muuta saatavaa kuin kuluttajasaatavaa perittäessä saisi esityksen mukaan olla enintään laissa säädetty määrä. Kokonaiskuluvastuun lähtökohdaksi on perusteltua ottaa kohtuullisten kulujen määrä niistä perintätoimenpiteistä, joiden perintälain vuoden 2013 uudistuksessa katsottiin kuluttajasaatavien osalta sisältyvän asianmukaiseen perintäprosessiin. Muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä voidaan käyttää myös trattaa ja konkurssiuhkaista maksukehotusta, mikä on kuitenkin syytä ottaa huomioon korottavana tekijänä kokonaiskuluvastuusta säädettäessä.
Enimmäismäärät vastaisivat kahdesta maksumuistutuksesta, yhdestä maksusuunnitelmasta ja kahdesta maksuvaatimuksesta tai, jos perinnässä käytetään trattaa, kahden maksuvaatimuksen sijaan yhdestä maksuvaatimuksesta ja yhdestä tratasta perittävien enimmäiskulujen yhteismäärää korotettuna 15 %:lla ja pyöristettynä lähimpään kymmeneen euroon. Jos kyse on pääomaltaan yli 500 euron saatavasta, enimmäismääriin sisältyisi muiden perintätoimenpiteiden lisäksi myös yhdestä konkurssiuhkaisesta maksukehotuksesta perittävä enimmäiskulu. Ehdotettu 15 %:n joustovara on tarkoitettu kattamaan kohtuulliset kustannukset mahdollisista muista tarpeellisista perintätoimista. Käytännössä voi esiintyä vaihtelua sen suhteen, minkä perintätoimien kustannuksista perintäkulujen kokonaismäärä kussakin tapauksessa muodostuu.
Poikkeustapauksissa velalliselta saataisiin vaatia ehdotettuja enimmäismääriä suurempia perintäkuluja. Poikkeamismahdollisuus ei koskisi suoraan ulosottokelpoisia saatavia, sillä tällaisten saatavien perintää voidaan jatkaa oikeudellisessa perinnässä ilman täytäntöönpanoperustetta, eikä vapaaehtoisen perinnän kulujen kerryttäminen yli ehdotettujen enimmäismäärien ole sen johdosta velallisen näkökulmasta asianmukaista. Enimmäiskulusääntelyllä ei rajoitettaisi velkojan oikeutta vakiokorvaukseen.
Trattaperinnän rajoittaminen
Esityksessä ehdotetaan myös, että trattaperintä kielletään tiettyjen velallisten osalta myös silloin, kun kyse on muusta kuin kuluttajasaatavasta. Tratan käyttäminen tällaisten saatavien perimiseksi olisi esityksen mukaan ensinnäkin kiellettyä, jos velallinen on yksityinen elinkeinonharjoittaja, avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö. Näissä yritysmuodoissa yksityishenkilö on henkilökohtaisessa vastuussa yrityksen veloista. Korkeat perintäkulut heikentävät yrityksen taloudellisen aseman lisäksi myös yksityishenkilön taloudellista asemaa. Tällaisten yritysten maksuhäiriömerkinnät voivat aiheuttaa merkittävää haittaa sekä yritykselle että yrityksestä vastuussa olevalle yksityishenkilölle. Tämän johdosta pidetään perusteltuna kieltää väliaikaisesti tratan käyttö tällaisten yritysten saatavien perinnässä. Lisäksi ehdotettu trattakielto koskisi yksityishenkilöiden saatavia silloin, kun kyse ei ole kuluttajasaatavasta esimerkiksi sen johdosta, että saatava on syntynyt jo lakanneessa elinkeinotoiminnassa.
Esitysluonnoksesta kommenttikierroksella saatujen huomioiden johdosta ehdotetaan rajoituksia tratan käyttöön myös silloin, kun velallisena on liikevaihdoltaan pieni osakeyhtiö. Pienissä osakeyhtiöissä toiminta perustuu usein yhden tai kahden henkilön työpanokseen ja omistukseen ja omistajat ovat usein antamiensa takausten taikka muiden sitoumusten johdosta myös henkilökohtaisesti vastuussa yhtiön veloista. Suojan tarpeen osalta tällaiset osakeyhtiöt rinnastuvat henkilöyhtiöihin ja toiminimiyrittäjiin. Liikevaihtorajaksi ehdotetaan asetettavaksi 100 000 euroa, jolloin ehdotetun trattarajoituksen piiriin tulisi Verohallinnon vuoden 2018 tietojen perusteella arvioiden noin 167 529 osakeyhtiötä, kun osakeyhtiöitä oli yhteensä 259 924. Laskennassa on mukana myös ne yhtiöt, joilla ei ollut kyseisessä tilikaudella lainkaan toimintaa. Tällaisia oli mainittuna vuonna 105 922 kappaletta.
Koska tratta on tärkeä painostuskeino vapaaehtoisessa perinnässä, perusteltuna ei sitä vastoin pidetä, että tratan käyttö kiellettäisiin tai sen käyttöä rajoitettaisiin liikevaihdoltaan isompien osakeyhtiöiden osalta edes tilapäisesti. Muita yhteisöjä kohtaan tratan käyttö perinnässä on Suomen Asiakastieto Oy:stä saatujen tietojen mukaan harvinaista eikä niiden osalta sen johdosta ole tarvetta esittää tratan käytön kieltoa tai rajoittamista.
4.2
Pääasialliset vaikutukset
Vaikutukset valtiontalouteen
Esityksellä ei ole vaikutuksia valtiontalouteen. Esitetyt muutokset tehdään valtiontalouden kehyspäätösten ja valtion talousarvioiden mukaisten määrärahojen ja henkilötyövuosimäärien puitteissa.
Vaikutukset velallisiin
Ehdotetut perintäkuluja ja tratan käyttöä koskevat säännökset ovat voimassa väliaikaisesti, joten niillä on rajatumpi vaikutus kuin pysyvillä säännöksillä olisi niiden velallisten asemaan, joiden saatavat kuuluvat säännösten soveltamisalaan.
Ehdotetut perintäkuluja koskevat säännökset turvaavat nykyistä tehokkaammin sen, että perintäkuluja ei voi kerryttää itsetarkoituksellisesti ja että niiden määrä ei muodostu kohtuuttoman suureksi suhteessa saatavan pääomaan. Ehdotetut säännökset koskevat edellä 4.1 jaksossa selvitetyn mukaisesti niin sellaisia saatavia, jossa velallisena on yritys, kuin muitakin saatavia, jotka eivät ole kuluttajasaatavia. Vaikka ehdotettujen säännösten soveltamisalaan kuuluvat siten myös saatavat, joissa velallisena on esimerkiksi asunto-osakeyhtiö, yhdistys taikka säätiö, joka ei harjoita elinkeinotoimintaa, oletetaan merkittävimpien myönteisten vaikutusten kohdistuvan yrityksiin. Korkeimpien perintäkulujen leikkaantuminen edesauttaa yritysten säilymistä elinkelpoisina koronavirusepidemian vaikutuksista huolimatta, millä voi olla myönteisiä vaikutuksia myös työllisyyteen. Ehdotetuilla säännöksillä on myönteinen vaikutus myös niihin yksityishenkilöihin, joilta perittävänä oleva saatava on syntynyt jo lakanneessa elinkeinotoiminnassa eikä saatavan perintää koske siten kuluttajasaatavia koskevat säännökset.
Riskinä on, että ehdotetut enimmäismäärät saattavat muodostua käytännössä vakiomääriksi. Etuna on tällöinkin velallisten näkökulmasta se, että kaikkein korkeimpien perintäkulujen vaatiminen ei ole enää sallittua.
Patentti- ja rekisterihallituksen tilaston mukaan kaupparekisteriin oli 1.7.2020 merkitty yhteensä 616 124 yritystä. Näistä 261 257 oli osakeyhtiöitä, 222 053 yksityisiä elinkeinonharjoittajia, 25 788 kommandiittiyhtiöitä, 9 056 avoimia yhtiöitä ja 3 685 osuuskuntia. Edellä todetun mukaisesti ehdotettuja perintäkuluja koskevien säännösten soveltamisalaan kuuluisivat myös esimerkiksi asunto-osakeyhtiöt, yhdistykset ja säätiöt. Asunto-osakeyhtiöitä oli Patentti- ja rekisterihallituksen tilaston mukaan 89 413 kappaletta, yhdistyksiä 561 kappaletta ja säätiöitä 46 kappaletta. Yhdistysten ja säätiöiden osalta on otettava huomioon, että rekisteröitymisvelvollisuus kaupparekisteriin ei koske kaikkia yhdistyksiä ja säätiöitä.
Suomen Perimistoimistojen liitto ry:n tekemän selvityksen mukaan sen jäsenyrityksille tuli perintätoimeksiantoja vuonna 2019 noin 10,2 miljoonaa kappaletta ja näistä noin 20 % eli noin 2 miljoonaa oli yrityssaatavia. Suomen Perimistoimistojen liitto ry:n mukaan edellä mainituissa yrityssaatavissa velallisina ovat olleet osakeyhtiöiden, yksityisten elinkeinonharjoittajien, avointen yhtiöiden, kommandiittiyhtiöiden ja osuuskuntien lisäksi esimerkiksi asunto-osakeyhtiöitä ja yhdistyksiä, mutta luvuista voi puuttua esimerkiksi yksityishenkilövelallisia, jotka ovat perinnän kohteena muussa kuin kuluttajan asemassa. Ehdotetun kulusääntelyn piiriin tulevien saatavien kokonaismääristä ei ole ollut saatavissa tietoa.
Vaikka muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismääriä ehdotetaankin rajoitettavaksi, perintäkulut olisivat uudistuksen jälkeenkin sellaisella tasolla, etteivät ne kannusta maksulaiminlyöntien jatkamiseen. Ehdotuksilla ei siten arvioida olevan kielteistä vaikutusta velallisten maksumoraaliin.
Ottaen huomioon ehdotettujen enimmäiskulumäärien taso ja se, että sääntely on voimassa vain väliaikaisesti, arvioidaan vastaavasti, etteivät velkojat muuttaisi menettelytapojaan siten, että ne ryhtyisivät nykyistä merkittävästi useammin vaatimaan laissa säädettyä vakiokorvausta ja että ehdotetulla sääntelyllä olisi sitä kautta kielteisiä vaikutuksia velallisten asemaan.
Ehdotetuilla trattaperinnän rajoituksilla voidaan arvioida olevan myönteinen vaikutus niiden piiriin tulevien yritysten ja henkilöiden selviytymiseen taloudellisesti haastavasta ja poikkeuksellisesta tilanteesta. Trattaprotestien määrä on Suomen Asiakastieto Oy:stä saadun tiedon mukaan kasvanut vuoteen 2019 verrattuna. Lukumääräisesti trattoja on protestoitu kuluvana vuonna viikkoon 34 mennessä 54 000 kappaletta, kun niitä vuonna 2019 viikkoon 34 mennessä oli protestoitu 47 500 kappaletta. Tiedossa ei ole, kuinka suuri osuus näistä koskee ehdotettujen säännösten piiriin tulevia yrityksiä ja henkilöitä.
Vaikutukset velkojiin, perintäalan yrityksiin ja luottotietorekistereiden ylläpitäjiin
Esityksellä ei ole suoria vaikutuksia velkojien ja toimeksisaajina toimivien perintäyhtiöiden välisiin sopimuksiin, sillä sääntely ei estä toimeksisaajaa vaatimasta velkojalta perintäkuluina toimijoiden välillä sovittua rahamäärää. Jos velkojan ja toimeksisaajana toimivan perintäyhtiön välillä on sovittu ehdotettuja enimmäismääriä korkeammista taksoista tai muutoin ehdotetun lain säännöksistä poikkeavista perintätoimista, jää osapuolten välisten neuvottelujen varaan, muutetaanko sopimusta ehdotettujen perintäkuluja koskevien säännösten mukaiseksi vai pidetäänkö sopimus ennallaan. Ensiksi mainitussa tapauksessa ehdotetulla sääntelyllä on epäedullisia vaikutuksia perintäyhtiöille, kun taas jälkimmäisessä tapauksessa vaikutukset kohdistuvat velkojaan, jonka vastuulle lain enimmäismäärät ylittävät perintäkulut jäisivät.
Oikeusministeriössä on selvitetty summaarisena riita-asiana vireille tulleita velkomusasioita koskevista ratkaisuista saatavan tiedon perusteella perintäkulujen määrää muiden kuin kuluttajasaatavien vapaaehtoisessa perinnässä. Selvityksen mukaan perintätoimien ylimmän neljänneksen ensimmäiset kulut olivat pääomasta riippumatta maksumuistutuksen osalta 20 euroa, maksuvaatimuksen osalta 110 euroa, tratan osalta 250 euroa, maksusuunnitelman osalta 50 euroa ja kokonaisperintäkulujen osalta 309 euroa. Selvityksen mukaan yksittäisen maksuvaatimuksen korkein kulu oli yli 580 euroa. Korkeimmat perintäkulujen kokonaiskulut olivat yli 1 000 euroa. Kun ehdotetun sääntelyn mukaan maksumuistutuksesta saa vaatia enintään 10 euroa, maksuvaatimuksesta 50 tai 80 euroa saatavan pääomasta riippuen, tratasta 100 euroa, maksusuunnitelmasta 30 tai 60 euroa saatavan pääomasta riippuen ja kokonaisperintäkuluina 230 euroa tai 410 euroa saatavan pääomasta riippuen, selvää on, että nyt ehdotetulla sääntelyllä tulee olemaan vaikutusta niihin perintäyhtiöihin ja velkojiin, joiden saatavien perinnässä velallisilta on vaadittu ehdotetun lain ylittäviä perintäkuluja. Viime kädessä perintäkulusäännösten vaikutusten kohdentuminen riippuu perintäyhtiöiden ja velkojien liiketoiminnallisista ratkaisuista.
Lisäksi perintäkulusääntelyn vaikutuksia arvioitaessa on huomattava, että perintälaki ei muiden kuin kuluttajasaatavien osalta aseta estettä sille, että velalliselta saadut varat kohdennetaan ensin perintäkulujen suoritukseksi ja vasta tämän jälkeen velan ja sen koron suoritukseksi. Jos velallinen kykenee maksamaan vain osan veloistaan, kohtuulliset perintäkulut edesauttavat siten sitä, että velkoja voi saada suuremman suorituksen saatavalleen kuin silloin, jos perintäkulut olisivat korkeammat.
Finanssiala ry:n ja Elinkeinoelämän keskusliitto ry:n arvioiden mukaan perintäkulujen aleneminen voi aikaansaada maksujen viivästymistä, kun maksujen maksamatta jättämisen seuraamukset ovat lievemmät. Jos viivästysten määrä kasvavaisi merkittävästi, voisivat näiden tahojen mukaan pankeilta niitä sitovassa vakavaraisuussääntelyssä edellytettävät pääomavaateet kasvaa, kun odotettavissa olevien luottotappioiden määrät nousevat. Edellä todetun mukaisesti ehdotetulla perintäkulusääntelyllä ei odoteta olevan vaikutusta velallisten maksumoraaliin eikä siten merkittävää vaikutusta maksujen viivästymiseen.
Nyt ehdotetut muutokset, erityisesti säännökset perintäkulujen enimmäismääristä ja perintätoimien aikarajoista, edellyttävät muutoksia velkojien ja perintäyhtiöiden tietojärjestelmiin paitsi sääntelyn voimaan tullessa myös sääntelyn voimassaolon päätyttyä. Myös sopimuksia ja vakiosopimuslomakkeita voidaan joutua uusimaan. Näistä toimenpiteistä aiheutuu velkojille ja perintäyhtiöille kertaluonteisia kustannuksia. Muutokset tulevat oletettavasti edellyttämään myös koulutuksen järjestämistä henkilöstölle. Suomen Perimistoimistojen Liitto ry arvioi, että väliaikaisesta laista aiheutuu yksittäiselle perintätoimistolle noin 100 000–200 000 euron kustannukset. Summassa on saadun tiedon mukaan huomioitu väliaikaisen lakihankkeen aiheuttamat IT-muutokset, järjestelmien testaus, koulutustarve sekä manuaalisen työn lisäys. Ehdotetut muutokset voivat aiheuttaa kustannuksia myös velkojien ja perintäyhtiöiden järjestelmiin tehtävien integraatiomuutosten vuoksi.
Lisäksi lisätyötä ja –kustannuksia saattaa yksittäisille yrityksille aiheutua myös laissa asetetusta velvollisuudesta ilmoittaa toiselle sopimusosapuolelle sopimusehtojen muutoksista. Tällaisesta velvollisuudesta säädetään sähkömarkkinalain (588/2013) 93 §:n 4 momentissa ja maakaasumarkkinalain (587/2017) 78 §:n 5 momentissa. Mahdollisesta ilmoitusvelvollisuudesta aiheutuvien kustannusten arvioidaan kuitenkin olevan vähäisiä, koska mainittuja lainkohtia koskevien perustelujen mukaan (HE 20/2013 vp, s. 126 ja HE 50/2017 vp, s. 118) sopimusehtojen muutoksista voidaan ilmoittaa esimerkiksi laskun yhteydessä.
Tratan käytön rajoittamisella tulee olemaan vaikutuksia niihin perintäyhtiöihin ja velkojiin, jotka perivät saatavia sääntelyn piiriin tulevilta yrityksiltä ja henkilöiltä. Ehdotettu sääntely poistaa tilapäisesti perintäkeinovalikoimasta tratan silloin, kun velallinen on yksityishenkilö, jonka saatava ei ole kuluttajasaatava, taikka velallisena on toiminimiyrittäjä tai henkilöyhtiö. Liikevaihdoltaan pienien osakeyhtiöiden osalta tratan merkitys painostuskeinona vähenisi, koska sitä ei saisi julkaista tai ilmoittaa luottotietorekisteriin merkittäväksi. Tratan käytän rajaaminen esitetyllä tavalla voi myös vaikeuttaa luottoriskin arviointia luottotietorekisteriin muutoin talletettavien tietojen puuttuessa.
Ehdotettu trattaperintää koskeva rajoitus saattaa aiheuttaa muutostarpeita luottotietorekistereiden ylläpitäjille sen varmistamiseksi, ettei trattaa merkitä luottotietorekisteriin sellaisten yritysten ja henkilöiden osalta, joiden saatavien perimiseksi on kiellettyä käyttää trattaa taikka joiden saatavien perimiseksi käytettyä trattaa ei saa merkitä luottotietorekisteriin.
Vaikutukset viranomaisten toimintaan
Ehdotetut muutokset lisäävät jossain määrin Etelä-Suomen aluehallintoviraston työmäärää, sillä sääntelyn noudattamisen valvonnan lisäksi sen on muun muassa annettava rekisteröidyille perintäyhtiöille ohjeistusta sääntelyn sisällöstä. Muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismäärän, korvattavien perintätoimien lukumäärän, aikarajojen, kokonaiskuluvastuun, ja tratan käytön rajoittamisen lisääminen lakiin selkeyttää ja helpottaa lain noudattamisen valvontaa tilapäisesti verrattuna nykytilaan, minkä voidaan arvioida toisaalta vähentävän viranomaisen työmäärää. Sääntelyn voimaantullessa aluehallintoviraston työmäärän voi kuitenkin tilapäisesti kasvaa mahdollisesti lisääntyneiden ilmoitusmäärien ja tästä aiheutuvan lisävalvontatarpeen vuoksi. Aikaisempaa täsmällisempi sääntely saattaa pidemmällä aikavälillä vähentää valvontaviranomaiselle tehtävien ilmoitusten määrää. Tämä riippuu osaltaan siitä, kuinka hyvin perintäyhtiöt omaksuvat uuden väliaikaisen sääntelyn. Kaiken kaikkiaan ehdotuksilla ei ole merkittävää vaikutusta valvontaviranomaisen toimintaan tai voimavarojen tarpeeseen, eikä siitä näin ollen arvioida aiheutuvan viranomaiselle lisäresurssien tarvetta.
Vaikutukset tuomioistuimiin ja Ulosottolaitokseen
Ehdotetut muutokset eivät edellytä muutostarpeita käräjäoikeuksien tietojärjestelmiin niitä tilanteita silmällä pitäen, joissa väliaikaisen lainsäädännön soveltamisalaan kuuluvia velkomusasioita päätyy tuomioistuimeen. Sekä Santra-järjestelmää käyttäviä perintätoimistoja että internetin kautta toimivaa asiointiliittymää eli Riiveliä käyttäviä olisi kuitenkin tarpeen ohjeistaa täydentämään vaatimuskenttää tarvittavilla perintätoimia koskevilla lisätiedoilla.
Ehdotettavien perintäkulujen ja kulukorvaukseen oikeuttavien perintätoimien enimmäismäärien taso sekä perintätoimien aikarajoja koskeva sääntely huomioon ottaen ei ole oletettavaa, että velkojat siirtäisivät saatavia tuomioistuimeen tai ulosottoon tavanomaista aikaisemmassa vaiheessa taikka muuten muuttaisivat merkittävästi menettelytapojaan. Velkojalle on todennäköisesti olennaisempaa se, kuinka tuloksellista perintä on, kuin se, minkä suuruisen korvauksen perintäkuluista se on oikeutettu velalliselta vaatimaan. Siksi ei ole oletettavaa, että velkojat perintäkuluja koskevien säännösten muuttamisen seurauksena jättäisivät suorittamatta tuloksellisia vapaaehtoisen perinnän perintätoimia.
Tratan käytön rajoittaminen voi aiheuttaa sen, että sääntelyn piiriin tulevien velallisten saatavat siirretään aikaisemmassa vaiheessa oikeudelliseen perintään. Ottaen kuitenkin huomioon sääntelyn väliaikaisuuden, on oletettavaa, ettei menettely oleellisesti lisää saatavien oikeudelliseen perintään siirtoa.
Muutoin väliaikaisen lain vaikutuksia tuomioistuinten työmäärään on vaikea tarkkaan arvioida, koska työmäärään vaikuttaa muun ohella se, miten hyvin velkojat omaksuvat uuden väliaikaisen sääntelyn. Lain arvioidaan kasvattavan tilapäisesti erityisesti kansliahenkilökunnan mutta myös lainkäyttöhenkilöstön työmäärää niissä käräjäoikeuksissa, joissa käsitellään summaarisia riita-asioita, koska tuomioistuimen tulisi viran puolesta varmistaa, että vastaajan maksettavaksi vaadittavien perintäkulujen määrä ei ylitä laissa säädettyjä rajoja, sekä tarvittaessa hylätä vaatimukset tuomiolla. Työmäärää lisää tältä osin vähäisesti se, että perintätoimet voivat kohdistua osin aikaan ennen lain voimaantuloa, aikaan lain voimassa ollessa sekä aikaan lain voimassaolon päättymisen jälkeen, jolloin tulee ottaa huomioon kulloinkin sovellettava sääntely. On oletettavaa, että erityisesti tuomareiden ja käräjänotaareiden työmäärä saattaa lisääntyä myös muun muassa kansliahenkilökunnan ohjeistamistarpeen johdosta. Uuden sääntelyn omaksumista helpottaa toisaalta se, että säännökset vastaavat rakenteeltaan pitkälti kuluttajasaatavien perintäkuluja koskevia säännöksiä, joita tuomioistuimissa on sovellettu jo pitkään. Perintäkulujen tarkistaminen tuomioistuimessa voi kuitenkin olla osin hankalampaa kuin kuluttajasaatavien kohdalla, esimerkiksi sen osalta, millä perusteilla eri enimmäisrajat voidaan ylittää todellisten toimien ja kustannusten vuoksi.
Suomen Asiakastieto Oy:ltä saatujen tietojen mukaan vuonna 2019 henkilöitä koskevia yksipuolisia velkomustuomioita annettiin yhteensä 308 449 kappaletta ja yrityksiä koskevia 12 013 kappaletta. Valtaosa ensiksi mainituista tuomioista koskee kuluttajasaatavia. Koska nyt ehdotetut muutokset ovat väliaikaisia ja koska ne koskevat muita kuin kuluttajasaatavia, voidaan kokonaisuutena arvioida, että ehdotusten toteuttaminen ei edellytä käräjäoikeuksien voimavarojen lisäämistä.
Esityksellä ei arvioida olevan vaikutuksia Ulosottolaitoksen toimintaan muun muassa sen johdosta, että esityksessä ei ehdoteta muutoksia suoraan ulosottokelpoisten perintäkulujen määrään. Esitys ei edellytä ulosottoviranomaisen voimavarojen lisäämistä.
5
Muut toteuttamisvaihtoehdot
Perintäkuluja koskeva sääntely
Lähtökohtana esitystä valmisteltaessa oli, että kuluttajasaatavia koskevia säännöksiä olisi sovellettu sellaisenaan myös sellaisiin saataviin, joissa velallisena on pk-yritys. Kyseinen vaihtoehto ei kuitenkaan osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi sisällöllisesti eikä myöskään soveltamisalaltaan.
Merkittävin syy siihen, ettei esityksessä ehdoteta sovellettavaksi kuluttajasaatavia koskevia säännöksiä sellaisenaan, on maksuviivästysdirektiivin täytäntöön panemiseksi perintälakiin vuonna 2013 lainmuutoksella lisätty 10 e §, jonka mukaan velkojalla on oikeus saada velalliselta 40 euroa vakiokorvauksena perintäkuluista tiettyjen edellytysten täyttyessä. Jos yrityssaataviin olisi sovellettu kuluttajasaatavien perintäkuluja koskevia säännöksiä sellaisenaan, riskinä olisi ollut, että velkojat olisivat nykyisistä käytännöistään poiketen laajamittaisesti ryhtyneet vaatimaan vakiokorvausta erityisesti kestovelkasuhteissa ja että tämä olisi väliaikaisen lain voimassaolon jälkeenkin jäänyt pääasialliseksi toimintamalliksi. Muun muassa tästä syystä ei pidetty perusteltuna, että perintäkulujen enimmäismäärät olisivat olleet yhtä alhaiset kuin kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismäärät. Kuluttajasaatavien perintäkulujen hieman kevyempää sääntelyä puoltaa myös yritysten välisissä suhteissa tyypillisesti vallitseva laajempi sopimusvapaus ja toisaalta tarve varmistaa perinnän tehokkuus myös koronavirustilanteessa ottaen erityisesti huomioon, että pk-yritys voi olla myös velkojan asemassa suhteessa toiseen yritykseen.
Sääntelyn soveltamisalaa harkittaessa esillä oli vaihtoehto, jonka mukaan väliaikaista perintäkulusääntelyä olisi sovellettu vain yrityksiin, joiden liikevaihto alittaa perinnän alkaessa tietyn euromäärän. Liikevaihtorajaan kytketystä sääntelyvaihtoehdosta luovuttiin, koska sen todettiin olevan käytännössä hankalasti sovellettava. Ajantasaisen liikevaihtotiedon hankkiminen olisi myös aiheuttanut lisäkustannuksia perintää harjoittaville yrityksille ja sen johdosta painetta säätää perintäkulujen enimmäismäärät ehdotettua korkeammiksi.
Valmisteluvaiheessa soveltamisalaa harkittaessa esillä oli niin ikään vaihtoehto, jonka mukaan väliaikainen perintäkuluja koskeva sääntely koskisi vain tilanteita, joissa elinkeinonharjoittaja perii toiselta elinkeinonharjoittajalta tämän elinkeinotoiminnassa syntynyttä saatavaa. Tämä olisi kuitenkin merkinnyt sitä, että esimerkiksi yhdistyksiltä ja asunto-osakeyhtiöiltä perittävät saatavat, jotka niin ikään jäävät nykyisen kuluttajasaatavan määritelmän ulkopuolelle, olisivat jääneet kokonaan täsmällisemmän ja velallismyönteisemmän sääntelyn soveltamisalan ulkopuolelle, mitä ei pidetty loogisena.
Tratan käytön rajoittaminen
Ehdotuksen mukaan tratan käyttökielto esitetään koskemaan vain yksityishenkilöä, yksityistä elinkeinonharjoittajaa, avointa yhtiötä ja kommandiittiyhtiötä. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi, ettei trattaa saa julkaista tai ilmoittaa merkittäväksi luottotietorekisteriin, jos velallisena olevan osakeyhtiön viimeksi päättyneen tilikauden liikevaihto tai sitä vastaava tuotto alittaa 100 000 euroa, ja tätä koskeva selvitys toimitetaan ennen tratan julkaisemista tai ilmoittamista. Tratan julkaiseminen tai ilmoittaminen ei ole esityksen mukaan myöskään sallittua, jos velallisena oleva osakeyhtiö toimittaa tratan lähettäjälle ennen tratan julkaisemista tai ilmoittamista selvityksen, jonka mukaan sillä on käynnissä vasta ensimmäinen tilikausi.
Valmisteluvaiheessa harkittavana oli muun muassa tratan käytön kieltäminen kokonaan. Trattaa voidaan pitää tärkeänä perinnän aikaisena painostuskeinona, minkä vuoksi sen käyttöä ei ole kaikissa tilanteissa perusteltua kieltää edes väliaikaisesti. Osakeyhtiöitä koskevan tratan käytön rajoittamisen osalta valmistelun kuluessa harkittiin myös sitä, että sääntelyn piiriin tulisivat esimerkiksi sellaiset osakeyhtiöt, joiden liikevaihto on enintään 200 000 tai 400 000 euroa. Tällöin sääntelyn piiriin olisi tullut vuoden 2018 Verohallinnon yhteisöjä koskevien tilinpäätöstietojen mukaan ensiksi mainitussa tapauksessa 190 332 osakeyhtiötä ja jälkimmäisessä tapauksessa 211 324 osakeyhtiötä. Tratan käytön rajoitukset olisivat koskeneet ensimmäisessä tapauksessa 73 % ja jälkimmäisessä tapauksessa 81 % osakeyhtiöistä. Korkeampia liikevaihtorajoja ei päädytty ehdottamaan, koska perusteltua ei ole edes tilapäisesti rajoittaa tratan käyttöä näin laajalti ottaen huomioon erityisesti se, että velkojana saamisessa saattaa olla pk-yritys.
Liikevaihdoltaan pienten osakeyhtiöiden osalta harkittiin myös sitä, että niitä olisivat koskeneet samat säännökset kuin toiminimiyrittäjiä ja henkilöyhtiöitä, jolloin trattaa ei olisi saanut lähettääkään näille yhtiöille. Koska velkojan tai toimeksisaajan olisi käytännössä etukäteen vaikea saada kaikissa tapauksissa selvitys velallisena olevan osakeyhtiön liikevaihdosta, päädyttiin ehdottamaan sääntelyä, jonka mukaan tratan lähettäminen on sallittua osakeyhtiöille näiden suuruudesta riippumatta, mutta velalliselta saatavan selvityksen perusteella ei ole välttämättä sallittua julkaista trattaa tai ilmoittaa sitä luottotietorekisteriin merkittäväksi.
6
Säännöskohtaiset perustelut
3 b §. Perintäkulujen enimmäismäärät muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä. Pykälässä säädetään siitä, kuinka paljon muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä velalliselta saa vaatia 1 momentissa luetelluista perintätoimista. Edellä jaksossa 4.1 selvitetyn mukaisesti pykälä koskisi paitsi saatavia, joissa velallisena on yritys myös saatavia, joissa velallisena on esimerkiksi asunto-osakeyhtiö, yhdistys tai säätiö.
Pykälä vastaa rakenteeltaan pitkälti lain 10 a §:ää, jossa säädetään kuluttajasaatavien perintäkuluja koskevista enimmäismääristä. Toisin kuin 10 a §:n 1 momenttiin, ehdotetun pykälän 1 momenttiin ei sisältyisi erillisiä säännöksiä suoraan ulosottokelpoisten saatavien perintäkuluista.
Ehdotetun pykälän mukaiset määrät ovat enimmäismääriä, ja perittävien kulujen tulee yksittäistapauksessa aina täyttää myös 10 §:n 1 momentissa perintäkuluille asetettu yleinen kohtuullisuusvaatimus. Toimenpidekohtaisista enimmäismääristä säädettäessä on otettu huomioon se, että muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkuluja tulisi väliaikaisesti alentaa 3 jaksossa tarkoitettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.
Pykälässä säädettäviin enimmäismääriin sisältyy myös arvonlisävero-osuus silloin, kun se voidaan periä velalliselta.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan kirjallisesta tai muulla pysyvällä tavalla toimitetusta maksumuistutuksesta saa periä enintään 10 euroa. Muulla pysyvällä tavalla tarkoitetaan 3 a §:n 2 kohdan mukaan tiedonannon toimittamista vastaanottajalle henkilökohtaisesti kirjallisesti tai sähköisesti siten, että vastaanottaja voi tallentaa ja toisintaa sen muuttumattomana.
Momentin 2 kohdan mukaan perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla toimittamasta 5 a §:n mukaiset tiedot sisältävästä maksuvaatimuksesta perittävän kulun enimmäismäärä porrastetaan sen mukaan, onko saatavan pääoma enintään 500 euroa tai sitä enemmän. Porrastuksella tavoitellaan sitä, että perintäkulut olisivat pienemmät saatavan pääoman ollessa pienempi ja vastaavasti perintäkulut voisivat tarvittaessa olla suuremmat saatavan pääoman ollessa suurempi. Momentin 2 kohdan a alakohdan mukaan perintäkulujen enimmäismäärä olisi 50 euroa silloin, kun saatavan pääoma on enintään 500 euroa. Momentin 2 kohdan b alakohdan mukaan enimmäiskulu olisi 80 euroa silloin, kun saatavan pääoma on yli 500 euroa.
Momentin 3 kohdan mukaan samaa saatavaa koskevasta uudesta maksuvaatimuksesta saa periä kuluja enintään puolet 2 kohdan a tai b alakohdissa säädetyistä määristä. Jos samasta saatavasta esitetään useampi maksuvaatimus, myöhempien maksuvaatimusten kulut ovat niistä yleensä aiheutuvan pienemmän työmäärän vuoksi pienemmät kuin ensimmäisellä kerralla, koska valtaosa asiassa tehdystä työstä liittyy perintätoimeksiannon vastaanottamiseen. Siksi ehdotetaan säädettäväksi, että jos kyse on samaa saatavaa koskevasta uudesta maksuvaatimuksesta, kuluja saa periä enintään puolet ensimmäisen maksuvaatimuksen kuluja koskevasta enimmäismäärästä.
Momentin 4 kohdan mukaan perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla toimittamasta 5 a §:n mukaiset tiedot sisältävästä maksuvaatimuksesta saa vaatia enintään 10 euroa, jos saatavaa perii rekisterilain 2 §:n 1 momentin 2 tai 3 kohdassa tarkoitettu perintätoiminnan harjoittaja. Eräät velkojat käyttävät saataviensa perimiseen sellaista perintätoiminnan harjoittajaa, joka kuuluu velkojan kanssa samaan taloudelliseen kokonaisuuteen. Tällaiset perintätoiminnan harjoittajat on rekisterilaissa vapautettu velvollisuudesta rekisteröityä. Lakiin ehdotetaan otettavaksi säännös, jonka perusteella velkojan kanssa samaan konserniin kuuluva perintätoiminnan harjoittaja ei saa vaatia velalliselta kuluja maksuvaatimuksesta enempää kuin velkoja itse saisi vaatia kirjallisesta maksumuistutuksesta eli 10 euroa. Säännös koskisi myös tilannetta, jossa velkoja ja perintätoiminnan harjoittaja ovat saman luonnollisen henkilön määräysvallassa.
Momentin 5 kohdan mukaan velallisen pyynnöstä tehdystä maksuajan pidennyksestä saa vaatia enintään 10 euroa. Edellytyksenä on, että maksuaikaa pidennetään vähintään ehdotetun 3 c §:n 2 momentissa mainitulla ajalla. Maksuajan pidennyksellä tarkoitetaan säännöksessä sellaista velallisen pyynnöstä tapahtuvaa toimenpidettä, jolla velalliselle annetaan maksulykkäystä erääntyneen saatavan suorittamiseen. Kyse voi olla esimerkiksi siitä, että velalliselle lähetetyssä maksuvaatimuksessa on asetettu määräpäivä, johon mennessä saatava tulee suorittaa uhalla, että asia siirretään oikeudelliseen perintään, ja tuota määräpäivää sittemmin velallisen pyynnöstä siirretään myöhemmäksi. Säännös ei koske ennen saatavan erääntymistä tehtäviä sopimuksia luottoajan pidentämisestä tai eräpäivän siirrosta, sillä tällöin ei ole kyse perintälain soveltamisalaan kuuluvasta erääntyneen saatavan perinnästä. Ehdotettu 10 euron enimmäismäärä kattaa kaikki kulut, joita maksuajan pidennyksestä velkojalle aiheutuu, mukaan luettuna velalliselle mahdollisesti lähetettävä vahvistus maksuajan pidennyksestä ja laskelma siitä määrästä, joka velallisen tulee pidennetyn maksuajan jälkeen suorittaa. Maksuajan pidennyksen yhteydessä ei siis voida vaatia velalliselta erillistä korvausta uuden maksumuistutuksen tai maksuvaatimuksen lähettämisestä. Selvää on, että velkoja ei voi veloittaa kuluja maksuajan pidennyksestä, joka ei perustu velallisen pyyntöön. Maksuajan pidennyksestä ei siis voi vaatia kuluja pelkästään sillä perusteella, että velallinen tosiasiallisesti suorittaa saatavan myöhemmin kuin määräpäivänä.
Momentin 6 kohdan mukaan yhdessä velallisen kanssa laaditusta koko jäännössaatavan kattavasta maksusuunnitelmasta, joka on tehty kirjallisesti tai pysyvällä tavalla, veloitettava enimmäiskulu määräytyy sen mukaan, onko saatavan pääoma enintään 500 euroa tai sitä enemmän ja onko maksusuunnitelman sovittu käsittävän enintään neljä maksuerää vai sitä enemmän. Momentin 6 kohdan a alakohdan mukaan maksusuunnitelmasta perittävien kulujen enimmäismäärä ehdotetaan säädettäväksi 30 euron suuruiseksi silloin, kun kyseessä on saatava, jonka pääoma on enintään 500 euroa tai kun maksusuunnitelma käsittää enintään neljä erää. Momentin 6 kohdan b alakohdan mukaan enimmäiskulu olisi 60 euroa silloin, kun kyseessä on saatava, jonka pääoma on enemmän kuin 500 euroa ja maksusuunnitelma käsittää enemmän kuin neljä maksuerää. Maksusuunnitelman enimmäiskulu on tarkoitettu kattamaan myös suunnitelman tavanomaiset ja vähäiset muutokset, kuten yksittäisiä maksueriä koskevat maksuajan pidennykset tai kokonaismaksuajan pidentämisen. Selvää on, että jos maksusuunnitelmaa muutetaan olennaisesti, toimenpide voidaan rinnastaa uuden suunnitelman tekemiseen, josta voidaan 3 momentissa säädettyjen edellytysten täyttyessä veloittaa erikseen.
Momentin 6 kohdan c alakohdan mukaan olisi mahdollista vaatia edellä 6 kohdan a tai b alakohdassa mainitun määrän lisäksi 5 euroa maksuerää kohti seitsemännestä maksuerästä lukien, jos maksusuunnitelman on sovittu käsittävän enemmän kuin kuusi maksuerää. Vastaavaa sääntelyä ei ole kuluttajasaatavien osalta. Ehdotuksella pyritään siihen, että velallisen maksukyvyn huomioon ottavien pidempienkin maksusuunnitelmien solmiminen olisi varteenotettava vaihtoehto sen sijaan, että perintää jatkettaisiin muilla keinoin. Selvää on, että maksusuunnitelman on kaikissa tilanteissa oltava realistinen suhteessa velallisen maksukykyyn.
Momentin 7 kohdan mukaan tratasta veloitettava enimmäiskulu on 100 euroa. Tratan käyttöön liittyy erityinen huolellisuusvelvollisuus, minkä vuoksi perintäkulujen enimmäismäärä on perusteltua säätää korkeammaksi maksuvaatimukseen verrattuna. Tratasta perittävä enimmäiskulu olisi sama riippumatta siitä, julkaistaanko tai ilmoitetaanko se merkittäväksi luottotietorekisteriin. Lähtökohtaisesti kulu kattaisi myös velallisena olevan osakeyhtiön mahdollisesti toimittaman tilinpäätöksen tai muun selvityksen tarkastelun.
Momentin 8 kohdan mukaan konkurssiuhkaisesta maksukehotuksesta veloitettava enimmäiskulu on 100 euroa. Konkurssiuhkaisen maksukehotuksen tiedoksiantotavoista säädetään konkurssilain 2 luvun 3 §:ssä. Säädetyn enimmäiskulun lisäksi velalliselta olisi mahdollista periä mainitun maksukehotuksen todisteellisesta tiedoksiantamisesta aiheutuvat todelliset kulut. Jos 2.1.1.3 jaksossa viitatun hallituksen esityksen johdosta konkurssilain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimassaoloa jatketaan, ja sen johdosta konkurssiuhkaisen maksukehotuksen käyttäminen ei olisi sallittua hyvän perintätavan vastaisena menettelynä, ei kulujenkaan periminen tietysti tule kysymykseen ehdotetun kohdan nojalla.
Pykälän 2 momentissa säädetään muusta muistuttamistavasta kuin kirjallisesta tai muulla pysyvällä tavalla toimitetusta maksumuistutuksesta. Näistä saisi velalliselta periä todelliset kulut. Todelliset kulut voidaan momentin mukaan määrittää myös käytetystä muistuttamistavasta keskimäärin aiheutuvien todellisten kulujen mukaisiksi. Käytännössä momentti koskisi esimerkiksi tilanteita, joissa maksumuistutus annetaan suullisesti. Esimerkiksi puhelimitse esitetyn muistutuksen kulujen ei tarvitse täsmällisesti vastata käydyn puhelinkeskustelun kuluja, vaan velalliselta vaadittava määrä saa vastata puhelinperinnässä yhden velallisen osalle keskimäärin kertyvää kulumäärää.
Pykälän 3 momentti sisältää säännöksen, jonka mukaan velalliselta saa vaatia perinnästä aiheutuneet todelliset kulut, jos perinnästä on sen edellyttämän tavanomaista suuremman työmäärän vuoksi aiheutunut muita kuin 1 momentissa mainittuja tai siinä säädetyt enimmäismäärät ylittäviä kuluja. Tavallista enemmän työtä voi aiheuttaa esimerkiksi velallisen tekemien, aiheettomiksi todettujen huomautusten selvittäminen. Lisätyötä voi aiheutua myös esimerkiksi erityislainsäädännön, esimerkiksi sähkömarkkinalain edellyttämän lisätyön suorittaminen perinnän yhteydessä. Kulukorvaukseen oikeuttavaa lisätyötä ei kuitenkaan aiheudu sellaisen lainsäädännön, esimerkiksi rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen estämisestä annetun lain (444/2017) soveltamisesta, jossa säädetään pakottavista, saatavan perintään kuulumattomista velvoitteista perintää harjoittavalle taholle. Velalliselle on edellä mainittuja todellisia kuluja vaadittaessa esitettävä erittely vaadituista perintäkuluista ja niiden perusteista sekä ilmoitettava kulujen määrän olevan muutoin sovellettavia enimmäismääriä suurempi.
Poikkeuksen muodostaisivat suoraan ulosottokelpoiset saatavat. Näiden saatavien perinnässä velalliselta ei saa vaatia 1 momentin mukaisia enimmäismääriä suurempia perintäkuluja. Suoraan ulosottokelpoista saatavaa perittäessä velkojalla on aina vaihtoehtona siirtää saatava suoraan ulosottoteitse perittäväksi, minkä vuoksi kulujen kerryttäminen vapaaehtoisessa perinnässä ei ole velallisen näkökulmasta asianmukaista.
3 c §. Perintätoimien aikarajat muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä. Pykälän 1 momentissa säädetään maksumuistutusten ja maksuvaatimusten esittämisen aikarajoista. Aikarajojen noudattaminen on edellytyksenä sille, että velallista voidaan vaatia suorittamaan perintäkuluja. Tältä osin täsmennettäisiin myös muiden kuin kuluttajasaatavien osalta hyvään perintätapaan kuuluvaa vaatimusta, jonka mukaan perinnässä ei saa aiheuttaa velalliselle tarpeettomia kuluja esimerkiksi lähettämällä jatkuvasti, lyhyin väliajoin maksumuistutuksia tai maksuvaatimuksia, jos niiden kulut on tarkoitus periä velalliselta.
Pykälän 2 momentissa säädetään voimassa olevaa 10 b §:ää vastaavasti, että maksuajan pidennyksestä saa vaatia perintäkuluja velalliselta vain, jos maksuaikaa pidennetään vähintään 14 päivällä.
3 d §. Kulukorvaukseen oikeuttavien perintätoimien enimmäismäärät muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä. Pykälässä säädetään sellaisten perintätoimien enimmäismääristä, jotka velallinen on velvollinen korvaamaan samaa saatavaa perittäessä.
Pykälän 1 momentin mukaan saman muun saatavan kuin kuluttajasaatavan perinnässä velalliselta saa vaatia perintäkuluja enintään kahdesta perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla toimittamasta 5 a §:n mukaiset tiedot sisältävästä maksuvaatimuksesta, enintään yhdestä 7 §:ssä tarkoitetusta tratasta ja enintään yhdestä 3 b §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitetusta maksukehotuksesta. Saman momentin mukaan velalliselta saisi vaatia perintäkuluja vain yhdestä maksuvaatimuksesta, jos velan perintää jatketaan tratalla. Tarkoituksena on, ettei velallisen kokonaiskuluvastuu kasva liian suureksi. Jos 2.1.1.3 jaksossa viitatun hallituksen esityksen johdosta konkurssilain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimassaoloa jatketaan, ei käsiteltävän momentin säännöksellä konkurssiuhkaisen maksukehotuksen enimmäismäärästä olisi merkitystä, koska maksukehotuksen käyttäminen ei ylipäätään olisi sallittua.
Pykälän 2 momentin mukaan ehdotetaan lakiin otettavaksi rajoitus, jonka mukaan velalliselta saa pääsääntöisesti periä kuluja enintään yhdestä maksusuunnitelmasta. Säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että jo ensimmäistä maksusuunnitelmaa laadittaessa velallisen kokonaistilanteeseen paneudutaan riittävän huolellisesti ja suunnitelmasta tehdään realistinen suhteessa velallisen maksukykyyn. Näin voidaan välttää perintäkulujen tarpeeton kasvattaminen toistuvilla maksusuunnitelmilla. Korvaus pidempien maksusuunnitelmien aiheuttamasta työmäärästä on huomioitu edellä 3 b §:n 1 momentin 6 kohdan c alakohdassa.
Velalliselta saa ehdotetun momentin mukaan kuitenkin vaatia perintäkuluja kahdesta maksusuunnitelmasta, jos perittävän saatavan pääoma on yli 500 euroa. Erityinen aihe periä kuluja useammasta kuin yhdestä maksusuunnitelmasta voi olla esimerkiksi se, että velallinen ei ole kyennyt noudattamaan ensimmäistä maksusuunnitelmaa sen vuoksi, että velallisen olosuhteet ovat maksusuunnitelman tekemisen jälkeen muuttuneet sellaisen syyn vuoksi, jota velkoja tai toimeksisaaja ei ole voinut käytettävissään olleiden riittävien tietojen perusteella ottaa huomioon maksusuunnitelman sisällöstä neuvoteltaessa. Toisaalta erityistä aihetta periä kuluja useammasta kuin yhdestä maksusuunnitelmasta ei ole esimerkiksi tilanteessa, jossa velallinen ei ole kyennyt noudattamaan ensimmäistä maksusuunnitelmaa eikä velkoja tai toimeksisaaja ollut sitä tehtäessä varmistunut riittävien tietojen perusteella siitä, että se on realistinen suhteessa velallisen maksukykyyn.
Pykälän 1 ja 2 momentti eivät estä lähettämästä velalliselle useampia maksuvaatimuksia, trattoja, konkurssiuhkaisia maksukehotuksia tai tekemästä velallisen kanssa useampia maksusuunnitelmia kuin momentissa säädetään. Kyse on vain siitä, kuinka usean edellä mainitun perintätoimen kuluista velalliselta saadaan enintään vaatia korvausta.
Pykälän 3 momentissa säädetään siitä, millä edellytyksillä 1 ja 2 momentissa säädetyt enimmäismäärät saadaan ylittää. Velalliselta saa vaatia perintäkuluja useammista perintätoimista kuin 1 ja 2 momentissa säädetään, jos useampiin perintätoimiin on ollut erityistä aihetta eikä toteutettuja perintätoimia voida pitää suhteettomina ottaen huomioon erityisesti saatavan pääoma. Erityinen aihe ylittää enimmäismäärät voi olla esimerkiksi se, että saatava on erääntynyt useassa erässä. Tällöin on kuitenkin huomattava, että 4 §:n 2 momentin 2 kohdassa säädetystä kiellosta aiheuttaa velalliselle tarpeettomia kuluja seuraa, että eri aikaan erääntyneitä maksueriä koskevat maksukehotukset on niin pitkälle kuin mahdollista koottava samaan maksuvaatimukseen. Erityinen aihe ylittää perintätoimien enimmäismäärä voi liittyä myös esimerkiksi siihen, että saatavan perintä tulee kohdistaa yhteisvastuussa oleviin velallisiin tai velallisen lisäksi takaajaan ja kullekin taholle on lähetettävä omat maksuvaatimuksensa taikka että velallinen on tahallaan vaikeuttanut perintää antamalla totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja.
Erityinen aihe ylittää maksuvaatimusten enimmäismäärä voi liittyä esimerkiksi siihen, että velallinen on laiminlyönyt noudattaa tehtyä maksusuunnitelmaa. Tällöin velalliselle voi olla perusteltua 1 momentissa säädetyn enimmäismäärän estämättä lähettää vielä maksuvaatimus, jossa ilmoitetaan, ettei maksusuunnitelmaa ole noudatettu ja että asia siirtyy oikeudelliseen perintään, sekä tarvittaessa muistuttaa velallista maksuhäiriötietojen ilmoittamisesta ja merkitsemisestä luottotietorekisteriin. Asiaa voi kuitenkin olla syytä arvioida toisin, jos maksusuunnitelma on jo alun perin ollut epärealistinen suhteessa velallisen ennakoitavissa olleeseen maksukykyyn.
Erityinen aihe periä kuluja useammasta kuin 2 momentin mukaan sallitusta maksusuunnitelmasta voi olla esimerkiksi se, että velallinen ei ole kyennyt noudattamaan aiempaa maksusuunnitelmaa sen vuoksi, että velallisen olosuhteet ovat maksusuunnitelman tekemisen jälkeen muuttuneet sellaisen syyn vuoksi, jota velkoja tai toimeksisaaja ei ole voinut käytettävissään olleiden riittävien tietojen perusteella ottaa huomioon maksusuunnitelman sisällöstä neuvoteltaessa. Toisaalta erityistä aihetta periä kuluja useammasta kuin 2 momentin mukaan sallitusta maksusuunnitelmasta ei ole esimerkiksi tilanteessa, jossa velallinen ei ole kyennyt noudattamaan aiempaa maksusuunnitelmaa eikä velkoja tai toimeksisaaja ollut sitä tehtäessä varmistunut riittävien tietojen perusteella siitä, että se on realistinen suhteessa velallisen maksukykyyn.
3 e §. Velallisen kokonaiskuluvastuu muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä. Pykälässä säädetään siitä, mikä on velallisen kokonaiskuluvastuu perittäessä samaa, muuta kuin kuluttajasaatavaa. Tavoitteena on estää se, että perintäkulut kasvavat kohtuuttoman suuriksi ja niiden maksuvelvollisuus entisestään pahentaa velallisen maksuvaikeuksia. Perusteltua on, että velallisen kokonaiskuluvastuun lähtökohdaksi otetaan se, mikä on asianmukaiseen perintäprosessiin sisältyvistä perintätoimenpiteistä aiheutuvien kohtuullisten kulujen määrä.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että saman, muuta kuin kuluttajasaatavaa koskevan saatavan perinnästä velalliselta saa vaatia perintäkuluina yhteensä enintään 230 euroa saatavan pääoman ollessa enintään 500 euroa ja 410 euroa saatavan pääoman ollessa yli 500 euroa. Ehdotetut enimmäismäärät vastaavat enintään 500 euron saatavan osalta kahdesta maksumuistutuksesta, yhdestä maksuvaatimuksesta, yhdestä tratasta ja yhdestä maksusuunnitelmasta perittävien enimmäiskulujen yhteismäärää korotettuna 15 prosentilla ja pyöristettynä lähimpään kymmeneen euroon. Laskennassa ei ole otettu huomioon konkurssiuhkaista maksukehotusta, sillä lähtökohtaisesti voidaan arvioida enintään 500 euron saatavan olevan vähäinen. Konkurssilain 2 luvun 2 §:n 2 momentissa säädetään, että jos velkojan saatava on vähäinen ja konkurssiin asettamista olisi pidettävä konkurssimenettelyn kustannuksiin ja konkurssimenettelystä saatavaan hyötyyn nähden ilmeisen epätarkoituksenmukaisena tai selvästi hyvän perintätavan vastaisena, velkojan konkurssihakemus on jätettävä tutkimatta.
Yli 500 euron saatavan osalta ehdotetut enimmäismäärät vastaavat kahdesta maksumuistutuksesta, yhdestä maksuvaatimuksesta, yhdestä tratasta, yhdestä konkurssiuhkaisesta maksukehotuksesta ja yhdestä maksusuunnitelmasta perittävien enimmäiskulujen yhteismäärää korotettuna 15 prosentilla ja pyöristettynä lähimpään kymmeneen euroon.
Pykälän 2 momentissa säädetään edellytyksistä, joiden täyttyessä 1 momentissa säädetyt velallisen kokonaiskuluvastuun enimmäismäärät voidaan poikkeuksellisesti ylittää, jos perinnän suorittaminen on ollut poikkeuksellisen vaikeaa eikä toteutettuja perintätoimia voida pitää suhteettomina ottaen huomioon erityisesti saatavan pääoma. Ylitykselle asetetaan säännöksessä kaksi edellytystä. Ensinnäkin kyseessä tulee olla tilanne, jossa perinnän suorittaminen on ollut poikkeuksellisen vaikeaa. Tämä edellytys täyttyy lähinnä silloin, jos velallinen on omilla aktiivisilla toimillaan — esimerkiksi aiheettomia väitteitä esittämällä — tietoisesti pyrkinyt vaikeuttamaan perintää. Toiseksi toteutetut perintätoimet eivät myöskään saa olla suhteettomia etenkään saatavan pääoma huomioon ottaen. Suhteettomana voidaan pitää esimerkiksi sitä, jos velalliselle lähetetään jatkuvasti maksuvaatimuksia tilanteessa, jossa on selvää, että velallinen on maksukyvytön.
Jos perintäkuluja poikkeuksellisesti vaaditaan yli 1 momentissa säädettyjen enimmäismäärien, velalliselle on ehdotetun säännöksen mukaan esitettävä erittely vaadituista kuluista ja niiden perusteista. Samalla velalliselle on ilmoitettava ne syyt, joiden vuoksi muutoin sovellettava kokonaiskuluvastuun enimmäismäärä siinä yksittäistapauksessa ylitetään. Tällainen perustelu on velallisen kannalta tärkeä, jotta säädetyn enimmäismäärän ylittävän perintäkuluvaatimuksen voi tarvittaessa riitauttaa. Enimmäismäärän ylittäviä perintäkuluja ei kuitenkaan ole oikeutta vaatia velalliselta, jos toteutetut perintätoimet ovat olleet suhteettomia ottaen huomioon erityisesti saatavan pääoma.
Selvyyden vuoksi 3 momentissa todetaan, ettei 1 ja 2 momentissa säädetty rajoita velkojan oikeutta periä 10 e §:n mukaista vakiokorvausta.
7 §. Tratan käyttö. Pykälä vastaa muilta osin voimassa olevaa lakia, mutta pykälän 2 ja 4 momenttiin lisätään uudet säännökset koskien tratan käytön rajoittamista tiettyjen velallisten osalta.
Pykälän 2 momenttiin lisätään uusi säännös, jonka mukaan muun kuin kuluttajasaatavan perimiseksi ei saa käyttää trattaa, jos velallinen on yksityishenkilö, yksityinen elinkeinonharjoittaja, avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö. Yksityisen elinkeinonharjoittajan toiminnan lakatessa tratan käytön kohdistaminen velasta vastuussa olevaan yksityishenkilöön on siten myös kiellettyä.
Tratan käyttökielto tarkoittaisi myös tosiasiallista muutosta hyvää perintätapaa koskevaan 4 §:ään. Tilanteissa, joissa tratan käyttäminen perinnässä ei olisi sallittua, ei sen käyttämisen uhalla voitaisi myöskään hyvän perintätavan mukaisesti vaatia tässä säännöksessä tarkoitetulta velalliselta maksua.
Pykälän 4 momenttiin lisätään uusi säännös, jonka mukaan trattaa ei saa julkaista tai ilmoittaa merkittäväksi luottotietorekisteriin, jos velallisena olevan osakeyhtiön viimeksi päättyneen tilikauden liikevaihto tai sitä vastaava tuotto alittaa 100 000 euroa, ja tätä koskeva selvitys toimitetaan ennen tratan julkaisemista tai ilmoittamista. Velallisen tulee toimittaa selvitys liikevaihtonsa suuruudesta tratan lähettäjälle. Riittävänä selvityksenä pidetään kaupparekisteriin rekisteröityä tilinpäätöstä, vahvistettua, mutta vielä rekisteröimätöntä tilipäätöstä, tai hallituksen ja mahdollisen toimitusjohtajan allekirjoittamaa vielä vahvistamatonta tilinpäätöstä. Tilanteissa, joissa tilinpäätöstä ei vielä ole laadittu, eivätkä säädetyt määräajat sen laatimiselle olisi päättyneet, riittävänä selvityksenä voidaan pitää hallituksen jäsenen tai toimitusjohtajan vakuutusta siitä, että yhtiön liikevaihto tai sitä vastaava tuotto viimeksi päättyneellä tilikaudella jää suurella todennäköisyydellä alle 100 000 euron.
Toimintaa aloitettaessa tai lopetettaessa taikka tilinpäätöksen ajankohtaa muutettaessa tilikauden pituus voi kirjanpitolain (1336/1997) 4 §:n mukaan olla enintään 18 kuukautta. Jos velallisena on esimerkiksi toimintansa vasta aloittanut osakeyhtiö, ei sen ensimmäinen tilikausi välttämättä vielä ole päättynyt sen saadessa trattakirjeen. Näissä tilanteissa tratan julkaiseminen tai ilmoittaminen luottotietorekisteriin ei ole sallittua, jos velallisena oleva osakeyhtiö toimittaa tratan lähettäjälle ennen tratan julkaisemista tai ilmoittamista selvityksen, jonka mukaan sillä on käynnissä vasta ensimmäinen tilikausi. Lähtökohtaisesti velallisen omaa ilmoitusta pidetään riittävänä. Jos tratan lähettäjä esittäisi näytön siitä, ettei velallisen esittämä selvitys pidä paikkaansa, tratan saa julkaista tai ilmoittaa merkittäväksi luottotietorekisteriin, jos muut saatavan protestoimisen edellytykset 4 momentin säännös mukaan lukien täyttyvät.
Selvyyden vuoksi todetaan, että ehdotetulla pykälällä ei vaikuteta veroviranomaisen verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta annetun lain (1346/1999) 21 §:n mukaiseen mahdollisuuteen julkaista tiettyjen verolajien osalta tietoja erääntyneistä ja maksamatta jätetyistä veroista ja ilmoittaa tiedot luottotietorekisterin ylläpitäjälle. Myös vakuutuslaitoksella on samankaltainen oikeus antaa tiettyjä tietoja luottotietorekisterin ylläpitäjälle vakuutuksenottajaan ja vakuuttamisvelvolliseen liittyen. Luottotietolain (527/2007) 24 §:n 1 momentin 5 kohdassa säädetään edellä mainittujen tietojen tallettamisesta luottotietorekisteriin, eikä ehdotetulla pykälällä vaikuteta siis kohdassa tarkoitettujen tietojen merkitsemiseen luottotietorekisteriin.
8
Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys
Ehdotuksen mukaan lakiin lisättäisiin väliaikaisesti muiden kuin kuluttajasaatavien perintää koskevat säännökset yksittäisistä perintätoimista veloitettavista kuluista, veloitettavien kulujen ja velallisen kokonaiskuluvastuun enimmäismääristä sekä aikarajoista sellaisten maksumuistutusten tai maksuvaatimusten lähettämiselle, joiden kuluista vaaditaan korvaus velalliselta. Lisäksi tratan käyttöä rajoitettaisiin velallisen ollessa yksityishenkilö, yksityinen elinkeinonharjoittaja, avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö taikka liikevaihdoltaan pieni osakeyhtiö.
Voimassa olevassa laissa ei säädetä perintäkulujen enimmäismääristä muiden kuin kuluttajasaatavien osalta. Lain mukaan myös muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkulujen tulee kuitenkin olla kohtuullisia. Tratan käyttö on nykyisin kielletty ainoastaan kuluttajasaatavien perinnässä.
Perustuslakivaliokunta on katsonut, että velallisen maksuviivästyksestä velkojalle aiheutuvat perintäkulut voidaan rinnastaa henkilön muusta laiminlyönnistä toiselle aiheutuneeseen taloudelliseen vahinkoon ja kulukorvaussaatava vastaavasti omaisuuden perustuslainsuojaa lähtökohtaisesti nauttivaan vahingonkorvaussaatavaan (PeVL 3/1982 vp; PeVL 27/2004 vp). Vaikka perintäkuluja koskeva sääntely ei muodollisesti estä velkojaa tai perintätoimistoa ylittämästä velallisen korvattaviin kuuluvien kulujen enimmäismäärää, ehdotetulla sääntelyllä on myös hintasääntelyn piirteitä, sillä sen voidaan olettaa vaikuttavan velkojien halukkuuteen ottaa kannettavakseen säännösten mukaisten enimmäismäärien ylittäviä perintäkuluja. Siten ehdotus voisi tilapäisesti vaikuttaa esimerkiksi perintätoimistojen tarjoamien palvelujen hintatasoon. Ehdotus on edellä mainituista syistä merkityksellinen perustuslain 15 §:n 1 momentissa turvatun omaisuuden suojan kannalta. Perintäkuluja koskevalla sääntelyllä samoin kuin tratan käytön rajoittamista koskevilla ehdotuksilla on välillisiä vaikutuksia myös elinkeinon harjoittamiseen. Ehdotus on näistä syistä merkityksellinen myös perustuslain 18 §:n 1 momentissa turvatun elinkeinovapauden kannalta.
Ehdotuksen mukaan lakia sovellettaisiin lain voimaantulon jälkeen suoritettaviin perintätoimiin. Ehdotetulla lailla voisi kuitenkin olla tietyiltä osin taannehtivia vaikutuksia olemassa oleviin sopimussuhteisiin. Velkojan oikeus periä perintäkuluja voi näet perustua sopimukseen, joka on tehty velkojan ja velallisen kesken ennen lain voimaantuloa, ja velallisen vastuu perintäkuluista voi tällaisen ennen lain voimaantuloa tehdyn sopimuksen mukaan olla ankarampi kuin ehdotetun lain mukaan. Ennen lain voimaantuloa tehdyssä sopimuksessa on myös voitu sopia tratan käytön mahdollisuudesta niiden velallisten osalta, joihin ehdotuksen mukainen tratan käytön rajoittaminen kohdistuu. Ehdotusta on myös tästä syystä arvioitava omaisuuden suojaa koskevan perustuslain 15 §:n kannalta.
Rajoitusten perustuslainmukaisuus ratkaistaan perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten perusteella. Tältä kannalta keskeistä on se, onko rajoituksille olemassa perusoikeusjärjestelmän kokonaisuuden kannalta hyväksyttävät perusteet ja ovatko rajoitukset painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimia sekä täyttyykö perusoikeusrajoitukselle asetettu oikeasuhtaisuusvaatimus eli ovatko rajoitukset välttämättömiä tavoitteen saavuttamiseksi ja muutoinkin oikeasuhtaisia.
Taannehtivuuden osalta voi todeta, että perustuslakivaliokunta on vuonna 2013 voimaan tullutta kuluttajaluottojen hintasääntelyä arvioidessaan pitänyt rajoituksen oikeasuhtaisuuden kannalta huomattavana sitä, että ehdotetulla sääntelyllä ei ollut taannehtivia vaikutuksia. Kielto puuttua taannehtivasti sopimussuhteisiin ei ole perustuslakivaliokunnan käytännössä kuitenkaan muodostunut ehdottomaksi (PeVL 42/2006 vp, s. 4, PeVL 63/2002 vp, s. 2, PeVL 37/1998 vp, s. 2, PeVL 34/1998 vp, s. 2, PeVL 33/1998 vp, s. 2). Valiokunnan käytännössä on katsottu, että oikeus luottaa sopimussuhteen kannalta olennaisia oikeuksia ja velvollisuuksia sääntelevän lainsäädännön pysyvyyteen kuuluu perusteltujen odotusten suojaan niin, että oikeuksia tai velvollisuuksia ei voida säännellä tavalla, joka kohtuuttomasti heikentäisi sopimusosapuolten oikeusasemaa (PeVL 42/2006 vp, s. 4, PeVL 21/2004 vp, s. 3).
Esityksen tarkoituksena on yritysten aseman helpottamiseksi ja muutoin elinkelpoisten yritysten maksuvaikeuksien pahenemisen välttämiseksi varmistaa se, että myös muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkulut ovat nykyistä alempia varsinkin, kun tulevaisuudennäkymiä voidaan koronavirustilanteen vuoksi edelleen pitää epävarmoina. Tavoitteena on myös rajoittaa tilapäisesti tratan käyttöä yrityssaatavien perinnässä maksuhäiriömerkinnöistä yritysten toiminnalle aiheutuvien haittojen vuoksi. Tavoitteena on tältä osin suojata erityisesti taloudellisesti haavoittuvimmassa asemassa olevia yrityksiä. Ehdotus on painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatima koronavirusepidemian velallisille aiheuttamien tilapäisten maksuvaikeuksien vuoksi.
Vaikka esitys käytännön soveltamisen helpottamiseksi koskisi perintäkulusääntelyn osalta myös esimerkiksi osakeyhtiöiden saatavien perinnästä aiheutuvia kuluja, sen soveltamisalaan kuuluvat keskeisesti myös sellaisten yritysten saatavien perintäkulut, joiden velvoitteista luonnolliset henkilöt ovat lain mukaan henkilökohtaisessa vastuussa.
Perustuslakivaliokunta on käytännössään pitänyt velallisten selviytymismahdollisuuksien edistämistä perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävänä perusteena puuttua velkojan varallisuusarvoisiin oikeuksiin muun muassa säädettäessä velallisen korvattaviksi tulevista perintäkuluista (PeVL 27/2004 vp) ja velallisen maksukyvyttömyyteen kytkeytyvästä täytäntöönpanolainsäädännöstä (PeVL 33/2002 vp). Viivästyskorkoa koskevan lainsäädännön muuttamisen yhteydessä annetun perustuslakivaliokunnan lausunnon (PeVL 5/2002 vp) mukaan kyse oli velan maksun viivästymisestä johtuvan sanktioluonteisen seuraamuksen määrästä eikä sopimuksen varsinaiseen ydinsisältöön kuuluvasta sellaisesta ehdosta, jonka perusteella esimerkiksi velkojan tuotto-odotukset tyypillisesti määräytyvät.
Perustuslakivaliokunta on useammassa lausunnossaan ottanut kokonaisarvioinnissa huomioon myös sen, etteivät yritykset ja muut elinkeinonharjoittajat voi perustellusti odottaa elinkeinotoimintaansa sääntelevän lainsäädännön pysyvän muuttumattomana (esim. PeVL 32/2010 vp, s. 7/I, PeVL 31/2006 vp, s. 4/II ja PeVL 56/2005 vp, s. 2/II ja PeVL 55/2018 vp, s. 3).
Ehdotus ei perintäkulusääntelyn osalta tuo aineelliseen oikeuteen mitään olennaista uutta, vaan sillä täsmennetään voimassa olevan lain vaatimusta perintäkulujen kohtuullisuudesta. Velalliselle ei nykysääntelynkään mukaan ole saanut aiheuttaa kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa. Jo olemassa oleva kohtuullisuussäännös itsessään tuottaa toimijoille varsin vahvan olettaman siitä, että lainsäätäjällä on intressi säännellä myös muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkuluista, ja myös mahdollisesti täsmentää kyseistä sääntelyä muuttuvissa olosuhteissa. Nykysääntely myös heikentää oletusta siitä, että toimijat voisivat perustellusti väittää, että enimmäiskuluja koskeva sääntely olisi ollut täysin ennakoimaton. Lisäksi huomionarvoista on, että velkojilla olisi edelleen oikeus saada kohtuullisiksi katsottavat perintäkulunsa korvatuiksi ja että sääntely jättää yksittäistapauksissa sijaa tapauskohtaiselle harkinnalle. Sääntelyllä ei myöskään rajoiteta velkojan oikeutta vakiokorvaukseen. Tratan käyttökielto sitä vastoin rajoittaa velkojan mahdollisuutta käyttää kaikkia lain mahdollistamia perintäkeinoja tiettyjen velallisten osalta, mutta sääntely on rajattu edellä todetun mukaisesti koskemaan vain yksityishenkilöitä, yksityisiä elinkeinonharjoittajia, henkilöyhtiöitä sekä liikevaihdoltaan pieniä osakeyhtiöitä. Sääntelyn ydinaluetta on siten yritysmuodot, joissa yksityishenkilö on lain mukaan henkilökohtaisessa vastuussa yrityksen veloista. Rajoitusten oikeasuhtaisuuden ja hyväksyttävyyden kannalta merkityksellisenä on pidettävä myös sitä, että sääntely olisi voimassa vain lyhyehkön ajan.
Edellä esitetyistä syistä lakiehdotus täyttää perustuslain asettamat vaatimukset, ja laki voidaan säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.