1.1
Euroopan unionin lainsäädäntö
Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka rakennettiin toisen maailmansodan jälkeisenä aikana eli se on jo yli 50 vuotta vanha järjestelmä. Yhteisen maatalouspolitiikan alkuperäisiä tavoitteita olivat maatalouden tuottavuuden parantaminen, maatalousyrittäjien kohtuullisen elintason varmistaminen, elintarvikemarkkinoiden tasapainottaminen, ruoan saatavuuden turvaaminen ja kohtuullisten kuluttajahintojen varmistaminen. Näitä tavoitteita on myöhemmin täydennetty uusilla tavoitteilla, jotka liittyvät erityisesti ympäristöön. Viimeisin Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan uudistaminen saatiin päätökseen vuonna 2013, joskin yksityiskohtien osalta työ jatkui vielä vuonna 2014. Mainitussa uudistuksessa yhteisen maatalouspolitiikan tavoitteiksi määriteltiin muun muassa elinvoimaisen elintarviketuotannon ylläpitäminen, luonnonvarojen kestävä käyttö ja tasapainoinen alueellinen kehitys. Vuoden 2013 yhteisen maatalouspolitiikan uudistamista koskevaan lainsäädäntökokonaisuuteen kuuluu kaikkiaan seitsemän Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta yhteisen maatalouspolitiikan eri osa-alueilta eli suorista tuista, yhteisistä maataloustuotteiden markkinajärjestelyistä, maaseudun kehittämisestä, horisontaalisista asioista, maatalouden yhteiseen markkinajärjestelyyn liittyvien tiettyjen tukien ja vientitukien vahvistamista sekä lukuisa määrä komission delegoituja asetuksia ja komission täytäntöönpanoasetuksia. Nämä mainitut asetukset tulivat sovellettaviksi vuoden 2015 alusta lukien, jolloin myös muun muassa uudet suorien tukien tukijärjestelmät sekä maatilojen neuvontajärjestelmä otettiin jäsenvaltioissa käyttöön.
Euroopan unionin kokonaan rahoittamien suorien tukien ja Euroopan unionin osarahoittamien ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten eli niin sanottujen viljelijätukien osalta merkitystä on erityisesti kolmella Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella, eli yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta, hallinnoinnista ja seurannasta ja neuvoston asetusten (ETY) N:o 352/78, (EY) N:o 165/94, (EY) N:o 2799/98, (EY) N:o 814/2000, (EY) N:o 1290/2005 ja (EY) N:o 458/2008 kumoamisesta annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1306/2013, jäljempänä horisontaaliasetus, yhteisen maatalouspolitiikan tukijärjestelmissä viljelijöille myönnettäviä suoria tukia koskevista säännöistä ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 637/2008 ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 73/2009 kumoamisesta annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1307/2013, jäljempänä tukiasetus, ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1698/2005 kumoamisesta annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) N:o 1305/2013, jäljempänä maaseutuasetus.
Horisontaaliasetukseen sisältyy säännökset muun muassa maatalousrahastoja — Euroopan maatalouden tukirahasto (maataloustukirahasto) ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto (maaseuturahasto) — koskevista yleisistä säännöksistä, kuten säännökset rahastojen menoista, maksajavirastosta ja todentamisviranomaisesta, maatilojen neuvontajärjestelmästä, rahastojen varainhoidosta sekä valvontajärjestelmistä ja seuraamuksista.
Horisontaaliasetukseen sisältyy lukuisia valtuussäännöksiä komission oikeudesta antaa horisontaalisasetusta tarkempia säännöksiä joko komission delegoidulla asetuksella tai komission täytäntöönpanoasetuksella. Komissio on antanut horisontaaliasetuksen nojalla muun muassa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 soveltamissäännöistä yhdennetyn hallinto- ja valvontajärjestelmän, maaseudun kehittämistoimenpiteiden ja täydentävien ehtojen osalta annetun komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) N:o 809/2014, jäljempänä valvonta-asetus. Valvonta-asetukseen sisältyy tarkemmat säännökset muun muassa yhdennetystä hallinto- ja valvontajärjestelmästä, hallinnollisesta ja paikan päällä tehtävästä valvonnasta, valvontamääristä ja valvontakohteiden valinnasta sekä valvonnan sisällöstä.
Tukiasetukseen sisältyy puolestaan yhteiset säännökset suorien tukien tukijärjestelmissä myönnettävistä tuista ja tukien myöntämisen edellytyksistä kuten säännökset tuen myöntämisestä aktiiviviljelijälle ja aktiiviviljelijän määritelmä. Tukiasetus sisältää lisäksi säännökset eri tukimuodoista, joita suorien tukien tukijärjestelmässä voidaan myöntää. Suorina tukina voidaan myöntää muun muassa perustukea, viherryttämistukea, nuoren viljelijän tukea sekä tuotantosidonnaista tukea tietyille aloille ja tuotannoille.
Maaseutuasetukseen sisältyy viljelijätukien osalta säännökset niistä tukimuodoista, joista maaseutuasetuksen mukaan voidaan myöntää, eli esimerkiksi luonnonhaittakorvaus, ympäristökorvaus, eläinten hyvinvointikorvaus ja korvaus luonnonmukaiselle tuotannolle. Maaseutuasetukseen sisältyy myös säännöksiä maatilojen neuvontajärjestelmästä. Maaseutuasetuksen nojalla jäsenvaltioissa käyttöön otettavat tukijärjestelmät on tullut sisällyttää jäsenvaltioiden maaseudun kehittämisohjelmiin ja Manner-Suomessa käyttöön otetut tukijärjestelmät on sisällytetty Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmaan 2014—2020, jäljempänä maaseudun kehittämisohjelma.
Kuluvaan ohjelmakauteen liittyen komissio antoi 14 päivänä syyskuuta 2016 monivuotisen rahoituskehyksen 2014—2020 väliarvion. Tämä väliarvio koostui komission tiedonannosta sekä varainhoitoasetuksen ja sektorikohtaisen lainsäädännön, mukaan lukien Euroopan unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan liittyvän lainsäädännön, muutosesityksistä. Komission ehdotus tuki kahta väliarvioinnin keskeistä tavoitetta eli yksinkertaistamista ja joustavuutta. Komission ehdotuksessa sisällytettiin yhteen säädökseen yleisten varainhoitosääntöjen tarkistus sekä muutoksia alakohtaisiin varainhoitosääntöihin, mukaan lukien yhteisen maatalouspolitiikan asetukset kuten tukiasetus. Yhdistämällä alakohtaiset muutokset samaan säädösehdotukseen, komissio pyrki takaamaan johdonmukaisen ja nopean neuvotteluprosessin. Komission esityksen tavoitteena oli menettelyjen yksinkertaistaminen, rahoitusinstrumenttien tehokkaampi käyttö, joustavampi budjettihallinto ja fokuksen kiinnittäminen tuloksiin ja raportoinnin virtaviivaistamiseen. Komissio ei halunnut kuitenkaan tuossa yhteydessä avata laajempaa maatalouspolitiikan reformikeskustelua, vaikka komissio ehdottikin muutoksia yhteisen maatalouspolitiikan perusasetuksiin eli Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksiin. Komission antaman ehdotuksen sisältö muokkautui merkittävästi tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä Euroopan parlamentin ja neuvoston toimesta.
Euroopan unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan liittyvät asetukset irrotettiin valmistelun aikana omaksi kokonaisuudekseen. Vuoden 2018 alusta lukien on tullut pääosin sovellettavaksi 30 päivänä joulukuuta 2017 voimaan tullut Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen annetun asetuksen (EU) N:o 1305/2013, yhteisen maatalouspolitiikan rahoituksesta, hallinnoinnista ja seurannasta annetun asetuksen (EU) N:o 1306/2013, yhteisen maatalouspolitiikan tukijärjestelmissä viljelijöille myönnettäviä suoria tukia koskevista säännöistä annetun asetuksen (EU) N:o 1307/2013, ja maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EU) N:o 1308/2013 ja elintarvikeketjuun, eläinten terveyteen ja eläinten hyvinvointiin, kasvien terveyteen ja kasvien lisäysaineistoon liittyvien menojen hallinnointia koskevista säännöksistä annetun asetuksen (EU) N:o 652/2014 muuttamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/2393, jäljempänä koontiasetus.
Koontiasetuksella muutettiin eräiltä osin useita Euroopan unionin yhteiseen maatalouspolitiikkaan liittyviä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksia kuten tukiasetusta ja maaseutuasetusta. Tukiasetusta muutettiin muun muassa aktiiviviljelijää ja viherryttämistukeen liittyvää ekologista alaa koskevien säännösten osalta. Maaseutuasetusta muutettiin puolestaan muun muassa maatilojen neuvontajärjestelmään liittyvien neuvojien valintaa koskevien säännösten osalta.
Tukiasetuksessa säädetään edellä sanotun mukaisesti paitsi suorien tukien tukijärjestelmään kuuluvista tukimuodoista niin myös tuen myöntämisen edellytyksistä. Tukiasetuksen 9 artiklassa (Aktiiviviljelijät) säädetään aktiiviviljelijästä eli toisin sanoen siitä, mille tahoille suoria tukia voidaan myöntää. Tukiasetuksen 9 artiklan 2 kohdassa määritellään sellaiset luonnolliset tai oikeushenkilöt taikka luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden ryhmät, joille suoria tukia ei saa myöntää. Tällaisia ovat sellaiset, joiden maatalousmaa koostuu pääosin aloista, jotka pidetään laitumeksi tai viljelyyn soveltuvassa kunnossa luontaisella tavalla sekä lentoasemia, rautatieyhtiöitä, vesiyhtiöitä, kiinteistöyhtiöitä, pysyviä urheilukenttiä tai vapaa-ajan alueita hallinnoivia tahoja (niin sanottu kieltolista). Edelleen tukiasetuksen 9 artiklan 2 kohdan mukaan aktiiviviljelijänä on kuitenkin pidettävä edellä mainittuja tahoja, jos esimerkiksi niiden maataloustoiminta ei ole merkityksetöntä tai niiden pääliiketoimintaan taikka -toimialaan kuuluu maataloustoiminnan harjoittaminen. Tukiasetuksen 9 artiklan 2 kohdan mukaan aktiiviviljelijänä on pidettävä myös sellaista toimijaa, jonka suorien tukien vuotuinen määrä on vähintään viisi prosenttia muusta kuin maataloustoiminnasta saadusta kokonaistulosta viimeisimpänä vahvistettuna verovuonna. Tukiasetuksen 9 artiklan 4 kohdan mukaan artiklan 2 kohdan (eli niin sanottua kieltolistaa) aktiiviviljelijän säännöksiä ei sovelleta viljelijöihin, jotka ovat saaneet aiempana tukivuotena suoria tukia määrän, joka ei ylitä jäsenvaltion vahvistamaa tiettyä, korkeintaan 5 000 euron, määrää. Korkeintaan tämän jäsenvaltion vahvistaman määrän suoraa tukea aiempana vuonna saaneita hakijoita pidetään siten kaikissa tapauksissa aktiiviviljelijänä ja heidän osaltaan erillistä aktiiviviljelijän tarkastelua ei tarvitse tehdä.
Koontiasetuksella tukiasetuksen 9 artiklaan lisättiin uusi 8 kohta, jonka mukaan: ”Jäsenvaltiot voivat päättää lopettaa 2 kohdan [eli edellä mainitun kieltolistan] soveltamisen vuodesta 2018 tai mistä tahansa sitä seuraavasta vuodesta alkaen. Niiden on ilmoitettava komissiolle tällaisesta päätöksestä, jos sitä sovelletaan vuodesta 2018 alkaen, viimeistään 31 päivänä maaliskuuta 2018, tai jos sitä sovelletaan jostakin sitä seuraavasta vuodesta alkaen, viimeistään sen soveltamista edeltävän vuoden 1 päivänä elokuuta.”
Suorien tukien tukijärjestelmään kuuluu yhtenä tukimuotona viherryttämistuki (tuki ilmaston ja ympäristön kannalta suotuisiin maatalouskäytäntöihin), joka otettiin käyttöön uutena tukimuotona kuluvalla ohjelmakaudella. Viherryttämistuen avulla toteutetaan perustason ympäristötoimenpiteitä, mistä johtuen 30 prosenttia suorista tuista on sidottu viherryttämistukeen. Viljelijöiden on noudatettava tukikelpoisilla hehtaareillaan kolmea viherryttämistoimenpidettä eli viljelyn monipuolistamista, pysyvän nurmen säilyttämistä sekä ekologista alaa. Tukiasetuksen 46 artiklan (Ekologinen ala) 2 kohdassa säädetään niistä aloista, joita jäsenvaltio voi päättää pitää viherryttämistukeen liittyvänä ekologisena alana. Koontiasetuksella tukiasetuksen 46 artiklan 2 kohtaan lisättiin kolme uutta kohtaa ekologisen alan tyyppien luetteloon sellaisiksi aloiksi, joita jäsenvaltio voi päättää pitää ekologisena alana, eli alat, joilla kasvaa elefanttiheinää; alat, joilla kasvaa leveäkompassikukkaa sekä mesikasveille kylvetyt kesantoalat. Mainittua lisäystä mahdollisten ekologisten alojen luetteloon perustellaan koontiasetuksen johdanto-osassa seuraavasti: ”Koska tietyt pysyvät viljelykasvit voivat tarjota biologisen monimuotoisuuden kannalta mahdollisesti välillisiä ympäristöhyötyjä, […] ekologisen alan tyyppien luetteloon olisi sisällytettävä elefanttiheinä ja leveäkompassikukka. Koska kasvillisuustyypillä voi olla myönteinen vaikutus siihen, kuinka kesantomaa edistää biologista monimuotoisuutta, mesikasveille kylvetyt kesannot olisi tunnustettava erilliseksi ekologisen alan tyypiksi.”
Horisontaaliasetuksen 12 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on perustettava järjestelmä, jossa tuensaajille annetaan maankäyttöä ja tilanhoitoa koskevaa neuvontaa eli niin sanottu maatilojen neuvontajärjestelmä. Mainitussa artiklassa säädetään myös siitä, mitä seikkoja tai asiakokonaisuuksia maatilojen neuvontajärjestelmän tulee kattaa. Maatilojen neuvontajärjestelmän tavoitteista, sisällöstä ja neuvojien valinnasta säädetään tarkemmin maaseutuasetuksen 15 artiklassa. Maatilojen neuvontaa annetaan muun muassa täydentävistä ehdoista, viherryttämistuen vaatimuksista, ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja muutokseen sopeutumisesta, luonnon monimuotoisuudesta, vesien ja maaperän suojelusta, innovaatioista, ympäristökorvauksista, maatalousmaan säilyttämisestä, luonnonmukaisesta tuotannosta, kasvinsuojelusta ja integroidusta torjunnasta, tuotantoeläinten hyvinvoinnista ja terveydestä, ympäristötehokkuuteen liittyvistä seikoista sekä maatilojen nykyaikaistamisesta ja kilpailukyvyn parantamisesta.
Koontiasetuksella on muutettu maaseutuasetuksen 15 artiklan (Neuvonta-, tilanhoito- ja lomituspalvelut) 3 kohtaa, joka koskee neuvojien valintamenettelyä, siten, että neuvontapalveluita tarjoavat on valittava sekä julkisille että yksityisille elimille avoimella valintamenettelyllä. Aiemmin voimassa olleen säännöksen mukaan neuvojat oli valittava tarjouspyynnöillä ja valintamenettelyyn piti soveltaa julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä. Maaseutuasetuksen 15 artiklan 3 kohdassa jo aiemmin säädettyjä muita valintamenettelyä koskevia säännöksiä ei ole muutettu koontiasetuksella, vaan valintamenettelyn on edelleenkin esimerkiksi oltava puolueeton ja valintamenettelyn ulkopuolelle on jätettävä hakijat, joihin liittyy eturistiriitoja.
Edellä mainitut muutokset Euroopan unionin lainsäädännössä liittyvät siis komission monivuotisen rahoituskehyksen 2014—2020 väliarvioon ja siihen liittyviin Euroopan unionin lainsäädännön muutoksiin. Komissio on antanut 22 päivänä toukokuuta 2018 väliarvioon liittymättömän komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2018/746 edellä mainitun valvonta-asetuksen (EU) N:o 809/2018 muuttamisesta. Mainitulla täytäntöönpanoasetuksella (EU) 2018/746 valvonta-asetukseen on lisätty uusi 40 a artikla (Monitorointitarkastukset), jolla mahdollistetaan käytettävissä olevien perinteisten valvontatapojen sijaan ja täydennyksenä vaihtoehtoisten valvontatapojen eli uusien tekniikoiden ottaminen käyttöön pinta-alatukivalvonnassa ja täydentävien ehtojen valvonnassa. Uusilla tekniikoilla tarkoitetaan esimerkiksi satelliittikuvien, miehittämättömien ilma-alusten ja paikkatiedon sisältävien valokuvien käyttöä valvonnassa. Menettelyn ottaminen käyttöön on jäsenvaltioille vapaaehtoista.
Komissio perustelee uusien tekniikoiden käyttöönottomahdollisuutta asetuksen (EU) 2018/746 johdanto-osassa muun muassa seuraavasti: ”... Maatalousmaalla toteutettavista toimista saadaan merkityksellisiä tietoja uusilla tekniikoilla, joita ovat esimerkiksi miehittämättömät ilma-alusjärjestelmät, paikkamerkityt valokuvat, GNSS-vastaanottimet yhdistettyinä EGNOS- ja Galileo-satelliittinavigointiohjelmiin sekä Copernicus Sentinel -satelliiteista ja muista satelliiteista saatavat tiedot. Jotta voidaan vähentää toimivaltaisille viranomaisille ja tuensaajille tarkastuksista ja erityisesti fyysisistä tarkastuksista kentällä aiheutuvaa taakkaa ja edistää uusien tekniikoiden käyttöönottoa yhdennetyssä hallinto- ja valvontajärjestelmässä, on aiheellista sallia asianmukaisten todisteiden kerääminen näillä tekniikoilla ja minkä tahansa muun asianmukaisen asiakirjatodisteen käyttäminen sen osoittamiseen, että asianomaisen tukijärjestelmän tai tukitoimenpiteen tukikelpoisuusperusteita, sitoumuksia tai muita velvoitteita on noudatettu, sekä täydentäviin ehtoihin liittyvien vaatimusten ja standardien noudattamisen osoittamiseen. Fyysiset tarkastukset kentällä ovat edelleen tarpeen, jos nämä todisteet eivät johda lopullisen päätelmän mahdollistaviin tuloksiin.”
Jos valvonta-asetuksen 40 a artiklassa tarkoitettu valvontamenetelmä otetaan jäsenvaltiossa käyttöön, tämä vähentää paikan päällä tehtävien valvontojen määrää, koska uusilla tekniikoilla saadusta aineistosta tehtävät analyysit riittävät pääsääntöisesti todentamaan sen, että tuensaamisen edellytykset täyttyvät. Jos pinta-alan tukikelpoisuudesta ei kuitenkaan saada uusien tekniikoiden avulla (monitorointitarkastuksella) eikä muillakaan todisteilla riittävää varmuutta, olisi suoritettava paikan päällä tehtävä valvonta. Uusilla tekniikoilla (monitoroinnilla) ei voi luonnollisesti tarkastaa kaikkien pinta-alatukien saamisen edellytyksenä olevien tukiehtojen — kuten esimerkiksi viherryttämistukeen liittyvän ekologisen alan kesantojen ja typensitojakasvialojen kasvinsuojeluaineiden käyttökielto — täyttymistä, vaan tällaisen tukiehdon täyttymisen valvonta edellyttää paikan päällä tehtävän valvonnan suorittamista.
1.2
Kansallinen lainsäädäntö
Siltä osin kuin muun muassa edellä osiossa 1.1 mainittujen asetusten täytäntöönpano edellyttää kansallista sääntelyä viljelijätukien osalta, mainitut asetukset on pantu Suomessa täytäntöön Euroopan unionin suorista tuista maataloudelle annetulla lailla (193/2013), jäljempänä suorien tukien laki, eräistä ohjelmaperusteisista viljelijäkorvauksista annetulla lailla (1360/2014), jäljempänä ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten laki, sekä maatalouden tukien toimeenpanosta annetulla lailla (192/2013), jäljempänä toimeenpanolaki.
Suorien tukien lailla on pantu täytäntöön tukiasetus siltä osin, kuin tukiasetuksen täytäntöönpano edellyttää kansallista sääntelyä. Suorien tukien lakiin sisältyy säännökset muun muassa suorien tukien lain nojalla myönnettävistä tuista eli perustuesta, viherryttämistuesta, nuoren viljelijän tuesta ja tuotantosidonnaisista tuista. Suorien tukien lain nojalla voidaan myöntää tuotantosidonnaisena tukena lypsylehmäpalkkiota, nautapalkkiota, peltokasvipalkkiota sekä lammas- ja vuohipalkkiota. Lain nojalla myönnettävistä tuista sekä näiden myöntämisen tarkemmista edellytyksistä säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksilla. Suorien tukien lakiin sisältyy myös lukuisa määrä määritelmiä mukaan lukien aktiiviviljelijän määritelmä, johon suorien tukien lain mukaiseen määritelmään muussa maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan substanssilainsäädännössä tarvittaessa viitataan.
Voimassa olevan suorien tukien lain 2 §:n 12 kohdan mukaan aktiiviviljelijällä tarkoitetaan tukiasetuksen 9 artiklan 2—5 kohdassa tarkoitettua viljelijää eli aktiiviviljelijätarkastelussa otetaan huomioon tukiasetuksen ns. kieltolista. Voimassa olevan suorien tukien lain 3 §:n 2 momentin mukaan viljelijää pidetään tukiasetuksen 9 artiklan 4 kohdassa tarkoitettuna aktiiviviljelijänä, jos hän on saanut edellisenä tukivuonna suoria tukia enintään 5 000 euroa. Säännös tarkoittaa käytännössä sitä, että tällaisia tuenhakijoita pidetään kaikissa tapauksissa aktiiviviljelijänä ja heidän osalta ei tarvitse tehdä erillistä aktiiviviljelijän tarkastelua. Edelleen voimassa olevan suorien tukien lain 3 §:n 2 momentin mukaan aktiiviviljelijänä pidetään sellaista toimijaa, jonka suorien tukien määrä on vähintään viisi prosenttia muusta kuin maataloustoiminnasta saadusta kokonaistulosta viimeisimpänä vahvistettuna verovuonna, vaikka tämä harjoittaisi tukiasetuksen 9 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla, niin sanotulla kieltolistalla olevaa toimintaa.
Suorien tukien lain 23 §:ssä säädetään viherryttämistuesta ja sen saamisen ehdoista. Lain 23 §:n 2 momentissa säädetään viherryttämistukeen liittyvästä ekologisesta alasta. Ekologisen alan osalta pääsääntönä on, että tiloilla, joilla on yli 15 peltohehtaaria, on oltava viisi prosenttia ekologista alaa. Nurmi-, palkokasvi- ja/tai kesantovaltaiset tilat sekä metsäisillä alueilla sijaitsevat tilat on vapautettu tietyin edellytyksin ekologisen alan vaatimuksesta. Suomessa ekologisia aloja ovat voimassa olevan lain mukaan kesantoalat, typensitojakasvien ja lyhytkiertoisen energiapuun alat sekä horisontaaliasetuksen liitteen II toimenpidevaatimuksen 7 mukaisesti säilytettävät täydentävien ehtojen maisemapiirteiden alat. Suomessa on lisäksi otettu käyttöön aluetasolla sovellettuna tukiasetuksen 46 artiklan 7 kohdassa tarkoitettu poikkeus ekologisen alan vaatimuksesta eli niin sanottu metsäisyyspoikkeus. Mainitun tukiasetuksen kohdan mukaan jäsenvaltiot, joiden pinta-alasta yli 50 prosenttia on metsää, voivat ottaa poikkeuksen ekologisen alan vaatimuksesta käyttöön alueella edellyttäen, että alueen maapinta-alasta yli 50 prosenttia on metsää ja metsämaan ja maatalousmaan välinen suhde on suurempi kuin kolmen suhde yhteen. Koska Suomessa metsäisyyspoikkeuksen kriteerejä tarkastellaan maakuntatasolla, metsäisyyspoikkeuksen kriteerit täyttyvät muissa kuin Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakunnissa sekä Ahvenanmaan maakunnassa. Viherryttämistuesta säädetään kansallista ja Euroopan unionin lainsäädäntöä tarkemmin tällä hetkellä perustuesta, viherryttämistuesta ja nuoren viljelijän tuesta annetussa valtioneuvoston asetuksessa (234/2015).
Ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten laissa säädetään niistä korvauksista, jotka on sisällytetty maaseudun kehittämisohjelmaan ja joista säädetään maaseutuasetuksessa. Ohjelmaperusteisten viljelijätukien lain nojalla voidaan myöntää luonnonhaittakorvausta, ympäristökorvausta, eläinten hyvinvointikorvausta, luonnonmukaisen tuotannon korvausta, ei-tuotannollisten investointien korvausta sekä ja korvausta maatilojen neuvontaan. Ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten lain nojalla myönnettävien korvausten yksityiskohdista, kuten korvaukseen oikeuttavien toimenpiteiden sisällöstä ja muista korvausten tarkemmista ehdoista sekä korvausten määrästä, säädetään tarkemmin valtioneuvoston asetuksilla.
Ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten lain 10 §:n (Korvaus maatilojen neuvontaan) mukaan korvausta maatilojen neuvontaan voidaan myöntää maaseutuasetuksen 15 artiklassa ja horisontaaliasetuksen 12 artiklassa tarkoitetusta maatilojen neuvonnasta. Edelleen mainitun pykälän mukaan neuvontaa voidaan antaa täydentävistä ehdoista, viherryttämistuen vaatimuksista, ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja muutokseen sopeutumisesta, luonnon monimuotoisuudesta, vesien ja maaperän suojelusta, innovaatioista, ympäristökorvauksesta, maatalousmaan säilyttämisestä, luonnonmukaisesta tuotannosta, kasvinsuojelusta ja integroidusta torjunnasta, tuotantoeläinten hyvinvoinnista ja terveydestä, maatilan nykyaikaistamisesta ja kilpailukyvyn parantamisesta sekä energian käytön tehostamisesta, uusiutuvasta energiasta ja muista ympäristötehokkuuteen liittyvistä seikoista. Muista korvausmuodoista poiketen korvausta ei makseta viljelijälle, vaan korvaus maksetaan toimeenpanolain 45 §:n mukaisesti hyväksytylle neuvojalle tai, jos tämä on toisen palveluksessa, hänen työnantajalleen. Maatilojen neuvontaan antavaksi hyväksytyt neuvojat ja heidän osaamisalueensa ovat Maaseutuviraston neuvojarekisterissä. Viljelijä valitsee sekä neuvojan että neuvonnan aihealueen omien tarpeidensa mukaan ja tilalla voi olla useampia neuvontatapahtumia. Neuvonnan avulla voidaan parantaa viljelijän osaamista edellä mainituista seikoista ja uuden tiedon välittäminen tilan olosuhteisiin sovitettuna edesauttaa tilan kehittämistä ja riskien hallintaa.
Toimeenpanolakia sovelletaan muun muassa suorien tukien lain ja ohjelmaperusteisten viljelijäkorvausten lain nojalla myönnettävien tukien ja korvausten toimeenpanoon. Toimeenpanolaissa säädetään keskitetysti eri viranomaisten tehtävistä ja toimivallasta, tuen hakumenettelystä, tukihakemuksen käsittelystä viranomaisessa ja päätöksenteosta, valvonnasta sekä tuen palauttamisesta ja takaisinperinnästä. Toimeenpanolakiin sisältyy myös säännökset maatilojen neuvontajärjestelmän toimeenpanosta kuten neuvojien valinnasta ja hyväksymisestä ja neuvojien kelpoisuusvaatimuksista sekä neuvontarekisteristä. Toimeenpanolaissa säädetään lisäksi päätöksen maksullisuudesta, viranomaisen oikeudesta tietojensaantiin sekä muutoksenhausta.
Maatilojen neuvontajärjestelmän toimeenpanosta säädetään toimeenpanolain 9 luvussa. Toimeenpanolain 44 §:n (Maatilojen neuvontajärjestelmä) mukaan maaseutuasetuksen 15 artiklassa ja horisontaaliasetuksen 12 artiklassa tarkoitettua neuvontapalvelua antavat Maaseutuviraston (vuoden 2019 alusta lukien Ruokaviraston) valitsemat neuvojat. Toimeenpanolain 45 §:n (Neuvojien valitseminen ja hyväksyminen) 1 momentin mukaan neuvojat valitaan noudattaen, mitä julkisista hankinnoista annetussa laissa (348/2007) säädetään. Tältä osin ehdotus perustuu aiemmin voimassa olleeseen maaseutuasetuksen 15 artiklan 3 kohtaan, jonka mukaan neuvojat oli valittava tarjouspyynnöillä ja valintamenettelyyn oli sovellettava julkisia hankintoja koskevaa lainsäädäntöä. Edelleen 45 §:n 1 momentin mukaan neuvojat valitaan ja hyväksytään määräajaksi, joka päättyy Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014—2020 voimassaolon päättyessä, miltä osin säännös perustuu maaseudun kehittämisohjelmaan. Valitsemisen ja hyväksymisen edellytyksenä on, että neuvojalla on neuvontatehtävän laatuun ja laajuuteen nähden riittävä asiantuntemus. Sama vaatimus sisältyy myös maaseutuasetuksen 15 artiklaan. Toimeenpanolain 9 lukuun sisältyy maatilojen neuvontajärjestelmän toimeenpanoon liittyen myös säännökset neuvojien kelpoisuusehdoista, hyväksynnän peruuttamisesta, neuvontatehtävän hoitamisesta, neuvontarekisteristä sekä neuvontarekisterin tietojen luovuttamisesta ja säilytysajasta.