6
Lausuntopalaute
Esityksen valmistelun yhteydessä toiminut työryhmä kuuli elintarvikeketjun keskeisiä toimijoita sekä elintarvikemarkkinavaltuutettua ja markkinaoikeutta. Kuulemisissa ei vastustettu ehdotusta luopua kauppatapadirektiivin mukaisesta dynaamisesta mallista, jossa soveltamisala porrastuisi eri kokoisten yritysten liikevaihdon mukaan useisiin eri kategorioihin. Kuulemisen yhteydessä ehdotettuja ostajan ja myyjän välisen liikevaihdon eroon liittyviä lisämääritteitä, kuten olennaisesti suurempi, ei pidetty tarkoituksenmukaisina niistä seuraavista tulkintakysymyksistä johtuen. Kuulemisissa ehdotettiin esityksen laajentamisesta kaikkiin sopimussuhteisiin riippumatta siitä, onko myyjä pienempi kuin ostaja. Tätä ei katsottu perustelluksi ottaen huomioon kauppatapadirektiivin lähtökohta ostajaa pienemmän myyjän suojaamisesta sekä tällaisen muutoksen laajuus ja vaikutusten arvioinnin vaikeudet. Elintarvikeketjun toimijoiden kannat poikkesivat toisistaan maksuaikoihin ehdotetun kauppatapadirektiiviä tiukemman sääntelyn (30 päivää 60 päivän sijaan) osalta. Tähän liittyvää vaikutusarviointia täydennettiin. Kannat poikkesivat myös kieltojen asettamisessa ja seuraamusten määräämisessä sovellettavien menettelyjen osalta. Kuulemiskierroksen perusteella ehdotusta täsmennettiin seuraamuksen määrän laskemisen osalta. Kuulemisissa ei vastustettu muutoksenhaun keskittämistä markkinaoikeuteen.
Esityksestä pyydettiin lausunnot seuraavilta tahoilta: oikeusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, valtiovarainministeriö, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, markkinaoikeus, Luonnonvarakeskus, elintarvikemarkkinavaltuutettu, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira, Ruokavirasto, Oikeusrekisterikeskus, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC r.f., Elintarviketeollisuusliitto ry, Päivittäistavarakauppa PTY ry, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK, Keskuskauppakamari, Matkailu- ja Ravintolapalvelut Mara ry, Kaupan liitto ry, Suomen Yrittäjät, Leipuriliitto ry, Puutarhaliitto - Trädgårdsförbunset ry, Kesko Oyj ja SOK-yhtymä. Nämä antoivat lausuntonsa ehdotuksesta. Lausunto pyydettiin myös seuraavilta tahoilta, jotka eivät kuitenkaan lausuneet asiasta: LIDL, Panimoliitto ry, Lihakeskusliitto, Suomen Siipikarjaliitto, VYR Vilja-alan yhteistyöryhmä, Kauppapuutarhaliitto ry, Svenska Trädgårdsförbundet rf, Osuustoimintakeskus Pellervo ry ja Pellervon taloustutkimus sekä Elintarvikeketjun kauppatapalautakunta. Lausunnon antoivat lisäksi Uudenmaan ruokaverkosto, Suomen kalankasvattajaliitto ry ja K-kauppiasliitto ry. Lausunnot on julkaistu edellä mainitun hankkeen yhteydessä.
Lausunnoissa esitetyt kannat vastasivat elintarvikeketjun keskeisten toimijoiden osalta pitkälti jo aiemmin elintarvikeketjun keskeisten tahojen kuulemisessa esille tulleita seikkoja, jotka oli pyritty mahdollisuuksien mukaan huomioimaan jo lausunnolla olleessa ehdotuksessa. Tuottajia edustavat järjestöt sekä Puutarhaliitto, Uudenmaan ruokaverkosto ja Suomen yrittäjät kannattivat esitystä. Kalankasvattajien liitto ry lausui, ettei sillä ole esitykseen huomauttamista. Teollisuutta edustavien tahojen kannat olivat toisaalta esitystä tukevia ja toisaalta eräitä ehdotettuja säännöksiä vastustavia. Elintarvikeketjun ostajia edustavat tahot sekä EK, MaRa ry ja Suomen Leipuriliitto ry suhtauivat kriittisesti erityisesti kauppatapadirektiivistä ehdotettaviin kansallisiin poikkeuksiin, elintarvikemarkkinavaltuutetun toimivaltuuksiin ja seuraamusmaksujen tasoon. Keskuskauppakamari totesi, että sen yhteydessä toimivan elintarvikeketjun kauppatapalautakunnan toiminnasta on sovittu vain tämän vuoden loppuun ja jatko riippuu mahdollisen rahoituksen saamisesta.
Viranomaiset suhtautuivat esitykseen pääasiassa myönteisesti. Kilpailu- ja kuluttajavirasto ja Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto totesivat, että heillä ei ole esitykseen huomauttamista. Ruokavirasto suhtautui ehdotukseen myönteisesti, mutta kiinnitti huomiota sille esityksestä mahdollisesti aiheutuviin kustannusvaikutuksiin. Työ- ja elinkeinoministeriö kiinnitti huomiota liikesalaisuuksia koskevien säännösten yhteensovittamiseen voimassa olevan lainsäädännön kanssa. Valtiovarainministeriö kiinnitti huomiota julkiseen talouteen ja valtion talousarvioon liittyvien seikkojen kuvaukseen. Oikeusrekisterikeskus esitti ehdotettavan seuraamusmaksun lisäämistä myös sakon täytäntöönpanosta annettuun lakiin. Oikeusministeriö ja elintarvikemarkkinavaltuutettu esittivät useita sisällöllisiä ja säädösteknisiä muutosehdotuksia.
Asiasisällöltään lausunnoissa nousivat esille erityisesti ehdotettu lain soveltamisala, maksuja ja peruutuksia koskevat määräajat ja seuraamusten taso sekä elintarvikemarkkinavaltuutetun toimivaltuudet. Lisäksi lausunnoissa esitettiin muutoksia muun muassa muutoksenhakuun liittyen. Seuraavassa käydään tarkemmin läpi keskeisiä lausuntojen aiheita.
Soveltamisalaan liittyvät kommentit koskivat kauppatapadirektiivin niin sanotusta dynaamisesta mallista luopumista. Kuten esityksessä on todettu, lausunnoissa esille tullut mahdollisuus siitä, että tavarantoimittajan ja ostajan liikevaihdon ero voi olla vähäinen, on mahdollinen myös dynaamisessa mallissa. Esitetyssä mallissa toimijoilla ja valvontaviranomaisella ei olisi tarvetta selvittää, kuuluvatko toimijat tiettyihin dynaamisen mallin ryhmiin. Riittävää soveltamisalan selvittämiseksi ehdotetussa mallissa olisi tieto siitä, kumpi on liikevaihdoltaan suurempi. Ehdotettu yksinkertaisempi malli parantaisi toimijoiden mahdollisuuksia arvioida, tuleeko ehdotetut säännökset sovellettaviksi. Ehdotettua soveltamisalan selkeyttä puollettiin useissa lausunnoissa.
Eräissä lausunnoissa esitettiin lisäksi, että soveltamisalassa tulisi huomioida myös ostajien suoja myyjiä vastaan siten, että kaikki sopimussuhteet toimijoiden koosta riippumatta kuuluisivat lain soveltamisalaan. Tämä sääntelytapa on kuitenkin todettu liian laajaksi ottaen erityisesti huomioon kauppatapadirektiivin lähtökohdan suojata neuvotteluasemaltaan heikompaa tavarantoimittajaa. Näitä seikkoja on selvitetty tarkemmin edellä lainsäädännön nykytilan arviointia, vaikutuksia ja vaihtoehtoja koskevissa kohdissa, joihin tältä osin viitataan. Soveltamisalan osalta täsmennettiin oikeusministeriön ehdotuksesta kansainvälistä pakottavuutta koskevaa säännöstä siten, ettei se koskisi sääntelyn kansallisia tiukennuksia.
Maksuja ja peruutuksia koskevien määräaikojen osalta tuottajien edustajat kannattivat kauppatapadirektiiviä tiukempien määräaikojen käyttöönottoa. Kaupan edustajat vastustivat esitystä tältä osin ja teollisuuden edustajat näkivät siinä sekä hyviä että huonoja puolia. Vastustavissa kannoissa tuotiin esille muun muassa kotimaisille toimijoille mahdollisesti aiheutuvat haitalliset vaikutukset. Oikeusministeriö kiinnitti huomiota siihen, että ehdotus merkitsisi sopimusvapauden kaventamista. Lausuntojen perusteella todettiin, että esityksen vaikutuksia on vaikea arvioida varsinkin tiettyjen vaikutuksissa tarkemmin kuvattujen toimijoiden ja tuotteiden osalta. Myös nykyisin toteutuvista maksuajoista esiintyi erilaista tietoa. Lisäksi esitettiin, että kansallisesti tiukemmilla maksuajoilla olisi suomalaisten toimijoiden vientiä ja tuontia heikentävä vaikutus.
Ottaen erityisesti huomioon, että kyse olisi sopimusvapauden rajoittamisesta, päädyttiin kokonaisarvion perusteella siihen, ettei ehdotettu kategorinen maksuaikoja koskeva kansallinen tiukennus ole tässä yhteydessä perusteltu. Ehdotusta muokattiin siten, että maksuaikojen osalta lähtökohtana olisi alkuperäisen ehdotuksen mukaisesti enintään 30 päivää, mutta siitä voitaisiin sopimuksella poiketa kauppatapadirektiivin asettamissa rajoissa Tarpeellista olisi kuitenkin tehdä seurantaa maksuaikojen pituuden osalta. Jos vaikuttaa siltä, että maksuajat käytännössä pitenevät, asiaan on syytä palata uudelleen. Sen sijaan peruutuksia koskeva kansallinen tiukennus, jonka mukaan peruutusten kielto alle 30 päivää toimituksesta koskisi kaikkia maataloustuotteita ja elintarvikkeita pelkkien pilaantuvien sijaan, katsottiin edelleen perustelluksi. Yksipuolinen tilauksen peruuttaminen ei ole jo yleisen sopimusoikeuden mukaan sallittua. Sitä, että sopimista koskeva kielto rajautuisi kauppatapadirektiivin mukaan pelkästään pilaantuviin tuotteisiin, ei pidetty perusteltuna. Tältä osin ehdotettu sääntely olisi siten kansallisesti EU-lainsäädäntöä tiukempaa. Näitä seikkoja on selvitetty tarkemmin edellä lainsäädännön nykytilan arviointia, vaikutuksia ja vaihtoehtoja koskevissa kohdissa, joihin tältä osin viitataan.
Lausunnoissa kiinnitettiin huomiota myös seuraamusmaksujen suuruuteen. Tuottajien edustajat kannattivat ehdotuksen mukaista tai korkeampaa seuraamusmaksun tasoa. Kaupan ja teollisuuden edustajat taas pitivät ehdotettua seuraamusmaksua liian suurena. On todettava, että toisin kuin vastustavissa lausunnoissa esitettiin, ehdotetun seuraamusmaksun perusteena ei olisi yrityksen liikevaihto kokonaisuudessaan eikä myöskään konsernin liikevaihto, vaan tuotteet ostaneen yrityksen lain soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden kaupan vuotuinen liikevaihto. Tämä on yleistä liikevaihtoa pienempi ja ottaa paremmin huomioon sen, että kyse on sektorikohtaisesta sääntelystä. On myös huomioitava, että esitysluonnoksen mukaan seuraamusmaksun suuruuden osalta otettaisiin huomioon rikkomuksen laatu ja laajuus, moitittavuuden aste sekä rikkomuksen kestoaika.
Näin ollen ehdotettu seuraamusmaksu huomioisi monin keinoin suhteellisuusperiaatteen ja toisaalta varmistaisi riittävän varoittavuuden, jota EU-lainsäädäntö edellyttää. Eräissä lausunnoissa ehdotetut vaihtoehdot olisivat perustuneet euromääräisiin seuraamusmaksuihin tai kyseessä olevan toimitussopimuksen arvoon. Niiden osalta ongelmallisena on pidetty sitä, että euromääräisesti rajattu seuraamusmaksu voisi suurempien toimijoiden kohdalla jäädä toiminnan muuhun kokoon nähden varoittavuuden kannalta liian heikoksi verrattuna pienempiin toimijoihin. Sama koskee ehdotusta yksittäisen toimitussopimuksen arvoon perustuvasta seuraamusmaksusta. Todettakoon, että elintarvikemarkkinavaltuutetun lausunnon mukaan: ”Enimmäisseuraamusmaksutason on oltava pelotevaikutuksen kannalta riittävä, minkä lisäksi sen on noudateltava mahdollisuuksien mukaan muiden jäsenvaltioiden tilannetta. Tältä osin lakiluonnoksessa ehdotettua yhden prosentin enimmäismäärää voidaan pitää perusteltuna, mutta samalla myös sellaisena, jonka alle ei ole mahdollista mennä ilman, että pelotevaikutus kärsii liikaa”.
Eräissä lausunnoissa todettiin ongelmalliseksi myös se, että viranomaisten osalta seuraamusmaksun suuruus poikkeaisi edellä todetusta. Asiassa on otettu huomioon, että kaikki julkisen puolen toimijat, kuten koulut, eivät pidä kaupan tuotteita eikä kaupan pidettyjen tuotteiden liikevaihto olisi näin ollen sopiva peruste. Näistä syistä niiden osalta ehdotetaan perusteeksi soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden vuotuisten hankintojen arvoa.
Elintarvikemarkkinavaltuutetun mukaan lakiin tulisi uutta kilpailulainsäädäntöä vastaavasti lisätä menettelyllisiä rikkomuksia koskevat seuraamusmaksut, joita valtuutettu voisi määrätä. Tältä osin on huomioitava, että kyseessä on EU:n kilpailulainsäädännössä nimenomaisesti edellytetty ja varsin tarkkaan säännelty kokonaisuus. Ehdotettavassa laissa on kyse kauppatapadirektiivin täytäntöönpanosta. Siihen ei sisälly kyseisenlaisia säännöksiä.
Elintarvikemarkkinavaltuutetun toimivaltuuksien osalta teollisuuden ja kaupan edustajien mukaan tällä ei tulisi olla valtuuksia kieltää menettelyjä tai antaa julkisia varoituksia, vaan ne tulisi säätää markkinaoikeuden päätettäväksi. Toisaalta elintarvikemarkkinavaltuutettu esitti, että tällä tulisi olla oikeus myös laissa viitatun yleislainsäädännön mukaisten kieltojen asettamiseen sekä seuraamusmaksujen määräämiseen markkinaoikeuden sijaan. Tältä osin voidaan todeta, että julkisen varoituksen antaminen kuuluu nykyisinkin valtuutetulle. Kauppatapadirektiivi näyttäisi esityksessä edellä tarkemmin selvitetyin tavoin edellyttävän, että valvontaviranomaisella on oikeus tarvittaessa kieltää sen säännösten vastainen menettely. Seuraamusten osalta taas on otettu huomioon muun muassa elintarvikemarkkinavaltuutetun toimiston resurssit sekä se, että esimerkiksi kilpailu- ja kuluttajasuojalainsäädännössä seuraamusten määräämisestä päättää markkinaoikeus viranomaisen esityksestä. Elintarvikemarkkinavaltuutettu esitti, että tarkastusoikeuden tulisi kattaa myös kotirauhan piiriin kuuluvat tilat. Tähän ei kuitenkaan nähty tarvetta. Näitä seikkoja on selvitetty tarkemmin esityksen nykytilan arviointia koskevissa perusteluissa.
Annettujen lausuntojen perusteella päätettiin, ettei huomautuksen antamista koskevan säännöksen kumoaminen ole lausunnolla olleesta ehdotuksesta poiketen perusteltua. Huomautuksen, julkisen varoituksen, kiellon ja seuraamusmaksujen porrastusta täsmennettiin saatujen lausuntojen perusteella. Elintarvikemarkkinavaltuutettu ja oikeusministeriö esittivät myös harkittavaksi, tulisiko kiellettyjen ehtojen ja menettelyjen seurauksena olla tehottomuus. Tätä ei kuitenkaan katsottu tarpeelliseksi edellä nykytilan arvioinnin yhteydessä tarkemmin selvityistä syistä.
Erityisesti elintarvikemarkkinavaltuutetun lausunnossa esitettiin voimassa olevan lain säännösten muuttamista siten, että niihin soveltuisivat samat säännökset kuin kauppatapadirektiiviin muun muassa soveltamisalan ja viranomaisen toimivaltuuksien osalta. Tätä ei ole kuitenkaan pidetty perusteltuna, koska voimassa olevien säännösten perusteena on eri lainsäädäntö. Markkinajärjestelyasetuksen sääntely esimerkiksi pakollisten kirjallisten sopimusten osalta rajautuu kauppatapadirektiiviin nähden eri toimijoihin ja tuotteisiin. Elintarvikemarkkinalaissa viitatussa yleislainsäädännössä, kuten yrittäjänsuojalaissa, on kyse jo pitkään voimassa olleesta kaikkia sektoreita koskevasta lainsäädännöstä, johon on tällä sektorilla lisätty elintarvikemarkkinalain antamisen yhteydessä viranomaisvalvonnan mahdollisuus. Asian taustaa on selvitetty alkuperäisen elintarvikemarkkinalain antamista koskevassa esityksessä. Kyseisille säännöksille on niitä annettaessa ollut omat perusteensa eikä niistä ole kauppatapadirektiivin täytäntöönpanon vuoksi katsottu olevan perusteita poiketa.
Oikeusministeriön lausunnon perusteella lakiluonnokseen tehtiin useita säädösteknisiä muutoksia ja täydennettiin perusteluja. Sisällöllisesti täsmennettiin muun muassa seuraamusmaksua koskevaa säännöstä siten, ettei se tulisi kyseeseen vähäisisissä tai ilmeisen kohtuuttomissa tilanteissa. Myös viranomaisen tiedonsaantia ja tietojen antoa koskevaa säännöstä täsmennettiin. Muutoksenhaun osalta otettiin huomioon erityisesti oikeusministeriön ja markkinaoikeuden lausunnot siten, että kaikkea muutoksenhakua ei keskitetä markkinaoikeuteen, vaan ainoastaan julkista varoitusta, kieltoja ja seuraamusmaksuja koskevat asiat. Oikeusministeriön lausunnon perusteella oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 1 luvun 6 §:n viittaus elintarvikemarkkinalakiin ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana.
Lausunnolla olleessa versiossa ehdotetuista eräiden voimassa olevien pykälien siirrosta ja korvaamisesta toisilla luovuttiin. Voimassa oleviin säännöksiin ehdotetaan tehtäväksi vain kauppatapadirektiivistä johtuvista lisäyksistä seuraavat välttämättömät muutokset ja täsmennykset. Oikeusrekisterikeskuksen lausunnon perusteella esitystä täydennettiin sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 §:n muutoksella, joka mahdollistaa Oikeusrekisterikeskukselle seuraamusmaksujen täytäntöönpanon. Lausunnoissa tuotiin esille myös se, että eräät selvitykset olisivat vanhentuneita. Tältä osin viitataan nykykäytännöt ja niiden arviointi -kohdan lopussa todettuun. On syytä huomioida, että säädöstarve perustuu kauppatapadirektiivissä jäsenvaltiolle asetettuihin vaatimuksiin.
Jatkovalmistelussa todettiin tarve lisätä lakiin säännökset liikesalaisuuksien suojaa täydentävistä liikesalaisuuslaissa tarkoitetuista teknisistä ohjeista, jotka voivat koskea esimerkiksi tuotteiden valmistamiseksi toiselle yritykselle annettujen reseptien suojaa. Jatkovalmistelun aikana todettiin lisäksi tarve arvioida uudelleen elintarvikemarkkinavaltuutetun kelpoisuusehtoja ottaen huomioon nykyisen valtuutetun rekrytointiprosessissa saadut kokemukset kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden vähäisyydestä.
7
Säännöskohtaiset perustelut
Laki elintarvikemarkkinalain muuttamisesta
1 §.Soveltamisala. Pykälän 1 momentin mukaan lakia sovellettaisiin nykytilan mukaisesti elinkeinonharjoittajien välisiin elintarvikkeiden ja maataloustuotteiden kauppaa koskeviin sopimuksiin ja käytäntöihin. Säännös rajaisi soveltamisalan ulkopuolelle kuluttajien kanssa tehtävät sopimukset ja kattaisi siten kauppatapadirektiivin 1 artiklan 2 kohdan kuudennen alakohdan vaatimuksen. Säännöksen lähtökohtana olisi kauppatapadirektiiviä vastaavasti tavarantoimittajan suojaaminen suhteessa ostajaan. Momenttiin tehtäisiin säädöstekninen täsmennys siitä, että sopimusehtoja koskeva säännös koskee myös sopimuskäytäntöjä.
Momentista poistettaisiin säännös, jonka mukaan lakia ei sovelleta majoitus- ja ravitsemistoiminnasta annetussa laissa (308/2006) tarkoitettua majoitus- ja ravitsemistoimintaa harjoittavien elinkeinonharjoittajien kanssa tehtäviin sopimuksiin tai käytäntöihin. Kauppatapadirektiivi ei mahdollista tällaista yleistä soveltamisalan poikkeusta siinä edellytettyjen vaatimusten ja kieltojen osalta. Kyseistä alaa koskeva poikkeus on kuitenkin huomioitu nykyisessä sopimusten määrämuotoa koskevassa 3 §:ssä, joka ei koske majoitus- ja ravitsemistoimintaa harjoittavia elinkeinonharjoittajia. Myöskään 4 §:n yleislakeihin viittaava elintarvikemarkkinavaltuutetun suorittamaa valvontaa koskevan nykyinen 7 §:n säännös ei koske kyseisiä toimijoita. Kyseisissä säännöksissä ei ole kyse kauppatapadirektiivin soveltamisalaan kuuluvista vaatimuksista. Niiden osalta sääntely jatkuisi nykytilan mukaisena.
Pykälän uudessa 2 momentissa säädettäisiin kauppatapadirektiivin johdosta lakiin lisättäväksi ehdotettavien 2 a – 2 g §:n säännösten soveltamisalasta. Liikesalaisuuksien ja teknisten ohjeiden osalta vaatimuksista on jo säädetty liikesalaisuuslaissa, johon viitattaisiin 2 h §:ssä.
Ehdotettavia säännöksiä sovellettaisiin, jos tavarantoimittaja on liikevaihdoltaan ostajaa pienempi ja ostajan liikevaihto on vähintään 2 miljoonaa euroa. Lisäksi edellytettäisiin, että tavarantoimittaja tai ostaja taikka molemmat ovat sijoittautuneet Euroopan unioniin. Säännöksiä sovellettaisiin myös, kun ostaja on Euroopan unionin alueen viranomainen. Tällöin ei arvioida liikevaihtoa.
Liikevaihtorajaa tulkittaisiin kauppatapadirektiivin 1 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti komission suosituksen 2003/361/EY liitteen asiaankuuluvien osien ja erityisesti siinä olevan 3, 4 ja 6 artiklan mukaisesti, mukaan lukien ”riippumattoman yrityksen”, ”omistusyhteysyrityksen” ja ”sidosyrityksen” määritelmät sekä muut liikevaihtoon liittyvät seikat. Suosituksesta seuraa esimerkiksi, että kauppaketjun omistaman yksittäisen kaupan liikevaihdon arvioinnin lähtökohtana on koko konsernin liikevaihto. Suositusta sovellettaisiin nimenomaan liikevaihdon suuruuden tulkintaan, ei esimerkiksi yrityksen kotipaikan määrittämiseen. Sijoittautumispaikaksi katsottaisiin se paikka, johon sopimuksen tekijä tai käytännön toteuttaja on sijoittunut. Näin ollen esimerkiksi monikansallisen yrityksen Suomeen rekisteröidyn tytäryhtiön tekemien sopimusten osalta sijoittautumispaikaksi katsottaisiin Suomi.
Ehdotettavan pykälän 3 momentissa huomioitaisiin kauppatapadirektiivin 3 artiklan 4 kohta, jonka mukaan jäsenvaltion on varmistettava, että 3 artiklan 1 ja 2 kohdassa säädetyt kiellot ovat kansainvälisesti pakottavia säännöksiä, joita sovelletaan kaikkiin kyseisten kieltojen soveltamisalaan kuuluviin tilanteisiin riippumatta siitä, mitä lakia osapuolten väliseen toimitussopimukseen muutoin sovellettaisiin. Muutoin lainvalintatilanteisiin sovelletaan, mitä asiasta on säädetty muualla, kuten esimerkiksi kansainvälisessä kauppalaissa (Convention on Contracts for the International Sale of Goods, CISG, SopS 49-50/1988) tai sopimusvelvoitteisiin sovellettavasta laista annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 593/2008 (Rooma I).
Kansainvälistä pakottavuutta ei ulotettaisi kauppatapadirektiivistä poikkeaviin kansallisiin tiukennuksiin. Tällainen on tilausten peruuttamisaikoja koskeva 2 b §:n säännös siltä osin kuin siinä tarkoitettu kielto koskisi pilaantuvien tuotteiden lisäksi kauppatapadirektiivistä poiketen myös muita maataloustuotteita ja elintarvikkeita. Kansainvälinen pakottavuus ei koskisi myöskään soveltamisalaan liittyvää kansallista laajennusta siltä osin kuin kyse on kieltojen soveltamisesta myös tavarantoimituksiin, joissa myyjän liikevaihto ylittää kauppatapadirektiivin mukaisen 350 miljoonan euron rajan ja ostaja on tätä suurempi. Koska ehdotettava maksuaikoja koskeva säännös mahdollistaisi maksuajasta sopimisen kauppatapadirektiivin puitteissa, sitä ei olisi tarve erikseen huomioida tässä yhteydessä. Direktiivin vaatimuksia laajempaa kansallista sääntelyä ei ole katsottu perustelluksi säätää kansainvälisesti pakottavaksi ottaen huomioon kansainvälisesti pakottavaa lainsäädäntöä koskevat reunaehdot. Kansainvälinen pakottavuus kattaisi kuitenkin kansallisesti ehdotettavan soveltamisalan yksinkertaisemman mallin, jossa riittää, että ostaja on myyjää suurempi ilman tarvetta arvioida dynaamisen mallin eri kategorioita. Tämä laajennus, jonka tarkoitus on soveltamisen yksinkertaistaminen, olisi käytännössä varsin vähäinen. Näin ollen kansainvälinen pakottavuus rajoittuisi kauppatapadirektiivin säännöksiin myös soveltamisalan osalta lukuun ottamatta soveltamisalan dynaamista mallia.
2 §. Määritelmät. Pykälän 1 kohdan mukaista maataloustuotteen määritelmä muutettaisiin siten, että se vastaisi kauppatapadirektiivin 2 artiklan 1 kohdan mukaista määritelmää, jossa viitataan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen liitteessä I tarkoitettuihin tuotteisiin. Se ei kuitenkaan kattaisi kalatuotteita, jotka huomioitaisiin elintarvikkeen määritelmässä.
Pykälän 2 kohdan mukainen keskisuuren yrityksen määritelmä vastaisi nykytilaa.
Pykälän 3 kohdan mukainen elintarvikkeen määritelmä muutettaisiin kauppatapadirektiivin 2 artiklan 1 kohdan mukaiseksi. Se kattaisi siinä tarkoitetut tuotteet 1 kohdassa tarkoitettuja maataloustuotteita lukuun ottamatta. Kauppatapadirektiivin mukaan maataloustuotteilla ja elintarvikkeilla tarkoitetaan SEUT:n liitteessä I lueteltujen tuotteiden lisäksi tuotteita, joita ei luetella kyseisessä liitteessä mutta jotka on jalostettu käytettäväksi elintarvikkeena käyttäen kyseisessä liitteessä lueteltuja tuotteita. Määritelmä kattaisi maataloustuotteiden lisäksi myös kalatuotteet. Uusi elintarvikkeen määritelmä eroaisi voimassa olevasta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseen (EY) N:o 178/2002 viittaavasta elintarvikkeen määritelmästä erityisesti siten että vesi ei kuulu SEUT liitteen I tuotteisiin eikä sen kauppaa koskeviin sopimuksiin näin ollen sovellettaisi ehdotettavan lain säännöksiä.
Pykälän kohdassa 4 säädettäisiin tavarantoimittajan määritelmästä. Sen on tarkoitus vastata asiasisällöllisesti kauppatapadirektiivin 2 artiklan 4 kohtaa. Määritelmässä mainittu ryhmä kattaa esimerkiksi tuottajaorganisaatiot, tavarantoimittajaorganisaatiot ja tällaisten organisaatioiden yhteenliittymät.
Pykälään lisättäisiin 5 kohta, jossa säädettäisiin ostajan määritelmästä. Määritelmän on tarkoitus vastata kauppatapadirektiivin 2 artiklan 2 kohtaa. Ostaja voisi kyseiseen kohtaan perustuen olla myös ostajien ryhmä. Jos esimerkiksi useampi toimija ostaisi yhdessä, ostajan liikevaihdoksi katsottaisiin näiden yhteenlaskettu liikevaihto.
Pykälään lisättäisiin 6 kohta, jossa määriteltäisiin viranomainen. Määritelmän on tarkoitus vastata kauppatapadirektiivin 2 artiklan 3 kohtaa ja sitä sovellettaisiin viranomaisen toimiessa maataloustuotteiden tai elintarvikkeiden tavarantoimittajana tai ostajana.
Pykälään lisättäisiin 7 kohta, jossa määriteltäisiin pilaantuva tuote. Määritelmä vastaa kauppatapadirektiivin vastaavaa määritelmää.
Pykälään lisättäisiin 8 kohta, jossa säädettäisiin markkinajärjestelyasetuksen määritelmästä.
2 a §. Maksuajat. Lakiin lisättäisiin maksuaikoja koskeva pykälä. Sen säännöksiä on tarkoitus soveltaa kauppatapadirektiivin 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdan säännösten mukaisesti lukuun ottamatta maksuajan pituutta, joka olisi lähtökohtaisesti 30 päivää riippumatta siitä, onko kyseessä pilaantuva tuote.
Pykälän 1 momentin mukaan ostajan tulisi maksaa maataloustuotteet tai elintarvikkeet viimeistään 30 päivän kuluessa toimituspäivästä tai maksettavan määrän vahvistamisesta, jos tämä on toimituspäivää myöhemmin. Kauppatapadirektiivin 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen a alakohdan mukaisesti maksuajat alkaisivat kulua toimituspäivästä, jos ostaja vahvistaa maksettavan määrän.
Joillakin tuotesektoreilla on ollut käytäntönä jakaa maksu kahtia siten, että loppuosa tuotteista maksetaan myöhemmin, tiettyjen asioiden tarkennuttua. Esimerkiksi sokerialalla on ollut käytäntönä maksaa tuotteista tietty loppuosuus tuottajalle vasta useiden kuukausien jälkeen tuotteiden toimituksesta. Ehdotettavat maksujen enimmäismääräajat asettaisivat tällaisille käytännöille rajoituksia, koska maksu on tehtävä lähtökohtaisesti 30 päivän kuluttua toimituksesta tai maksettavan määrän vahvistuksesta. Maksun voisi kuitenkin tehdä useammassa erässä, jos myyjä vahvistaa maksettavan määrän ja lähettää ostajalle laskut. Esimerkkitapauksessa molempien laskujen osalta olisi siis noudatettava ehdotettavia enimmäismaksuaikoja, mutta jälkimmäisen osalta maksuaika ei alkaisi kulua ensimmäisestä laskusta, vaan vasta jälkimmäisestä. Olennaista menettelyn hyväksyttävyydelle olisi, että oikeus maksun vahvistamiseen on myyjällä ja tämä konkreettisesti sen tekee ja lähettää laskut.
Maksujen osalta on myös huomioitava, että säännös koskisi kauppatapadirektiivin edellä mainitun a alakohdan mukaan vain kyseisten tuotteiden myyntiin liittyviä maksuja. Kaikki maksut eivät ole tällaisia. Erityisesti osuuskuntien kohdalla voi olla tapana maksaa tiettyjä lisämaksuja sen jäsenille siten, etteivät ne suoranaisesti koske tuotteiden myyntiä. Tämä on huomioitu myös kauppatapadirektiivin johdanto-osan 17 kappaleessa, jonka mukaan maksuihin liittyviä rajoituksia olisi sovellettava ainoastaan maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden myyntiin liittyviin maksuihin, ei muihin maksuihin, kuten osuuskunnan jäsenilleen suorittamiin lisämaksuihin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin maksuajoista tilanteessa, jossa toimitussopimuksissa on sovittu säännöllisistä toimituksista. Ostajan tulisi tällöin maksaa viimeistään 30 päivän kuluessa sovitun toimituskauden päättymisestä tai toimituskaudelle maksettavan määrän vahvistamisesta, jos tämä on toimituskauden päättymistä myöhemmin. Jos ostaja vahvistaa maksettavan määrän, maksuajat alkavat kulua sovitun toimituskauden päättymisestä. Kauppatapadirektiivin 3 artiklan 1 kohdan ensimmäiseen a alakohtaan perustuen maksuaikojen soveltamisen osalta katsottaisiin joka tapauksessa, että sovitut toimituskaudet ovat enintään yhden kuukauden pituisia. Jos esimerkiksi toimitusjakso olisi viiden viikon pituinen, 30 päivän määräajan laskeminen alkaisi kuukauden kuluttua ja tätä määräaikaa sovellettaisiin myös viidennellä viikolla tehtäviin toimituksiin.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta sopia muiden kuin pilaantuvien tuotteiden osalta 1 ja 2 momentin mukaista enintään 30 päivää pidemmästä ajasta. Maksuaika voisi olla enintään 60 päivää kauppatapadirektiivin mukaisesti. Mainituista 1 ja 2 momentin maksuajoista poikkeamisesta tulisi erikseen sopia.
Pykälän 4 momentin mukaan pykälällä ei 1 – 3 n momentissa säädettyjä maksuaikoja lukuun ottamatta rajoitettaisi muualla laissa säädettyjen maksuviivästyksen seuraamusten ja velkojan käytettävissä olevien oikeussuojakeinojen soveltamista. Tällä huomioitaisiin kauppatapadirektiivin 3 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan vastaava säännös. Mainitun maksuviivästysdirektiivin täytäntöönpanosta Suomessa säädetään muun muassa maksuehtolaissa ja korkolaissa. Ehdotettavasta säännöksestä seuraisi, että tilanteessa, jossa sopimusosapuolet eivät olisi sopineet saatavan eräpäivästä tai jos sopimuksen mukainen maksuaika olisi edellä 1 – 3 momentissa säädettyä pitempi, saatavan katsottaisiin erääntyneen tässä pykälässä säädetyn enimmäismaksuajan päätyttyä.
Momentissa huomioitaisiin myös kauppatapadirektiivin 3 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan säännös, jonka mukaan maksuaikoja koskevalla kiellolla ei rajoiteta ostajan ja tavarantoimittajan mahdollisuutta sopia markkinajärjestelyasetuksen 172 artiklassa tarkoitetun arvon jakamista koskevasta lausekkeesta. Suoraan sovellettavan markkinajärjestelyasetuksen 172 a artiklan mukaan viljelijät, mukaan luettuina viljelijäyhdistykset, ja niiden ensiostaja voivat sopia arvon jakamista koskevista lausekkeista, mukaan lukien markkinabonukset ja -tappiot, joissa määritellään, miten asianomaisten tuotteiden asiaankuuluvien markkinahintojen tai muiden hyödykemarkkinoiden kehitys kohdennetaan niiden kesken, sanotun kuitenkaan rajoittamatta erityisten arvon jakamista koskevien lausekkeiden soveltamista sokerialalla. Kyseinen 172 a artikla sallii nimenomaisesti esimerkiksi bonuksista sopimisen. Kuten edellä osuuskuntien lisämaksujen osalta on todettu, myöskään näiden bonuksien osalta ei olisi kyse lähtökohtaisesti tuotteiden maksamisesta eikä kyseinen säännös näin ollen koskisi niiden maksuaikaa.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin kauppatapadirektiivin 3 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan alakohdissa edellytetyistä, koulujakelujärjestelmään, terveydenhuoltopalveluihin ja viininvalmistukseen tarkoitettujen rypäleiden tai puristemehun toimitussopimuksiin liittyvistä poikkeuksista.
2 b §. Tilausten peruutukset. Lakiin lisättäisiin tilausten peruuttamisen kieltoa koskeva pykälä. Sen säännöksiä on tarkoitus soveltaa kauppatapadirektiivin 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdan säännösten mukaisesti, mutta kuitenkin niin, että säännös koskiksi maataloustuotteita ja elintarvikkeita riippumatta siitä, onko kyseessä pilaantuva tuote. Säännöksen soveltamisen lähtökohtana on kauppatapadirektiivin 17. johdantokappale, jonka mukana peruuttaminen vaikuttaa kielteisesti tavarantoimittajan taloudelliseen elinkelpoisuuteen ilman, että tämä saisi vastineeksi hyötyä.
2 c §. Ehtojen yksipuoliset muutokset. Lakiin lisättäisiin sopimusehtojen yksipuolisten muutosten kieltoa koskeva uusi pykälä. Jotta sopimuksen yksipuolinen muuttaminen olisi ylipäätään mahdollista, sopimuksessa on tullut olla muutokseen oikeuttava ehto tai vaihtoehtoisesti osapuolten ymmärrys. Ehdotettava säännös estäisi tällaisen mahdollisuuden. Se vastaisi asiasisällöllisesti kauppatapadirektiivin 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdan säännöksiä. Kauppatapadirektiivin 21. johdantokappaleen mukaan vahvempien ostajien ei pitäisi muuttaa hyväksyttyjä sopimusehtoja yksipuolisesti esimerkiksi poistamalla toimitussopimukseen kuuluvia tuotteita valikoimasta.
2 d §. Kielletyt maksut. Lakiin lisättäisiin pykälä, jossa säädettäisiin tiettyjä hyvän kauppatavan vastaisina pidettyjä maksuja ja korvauksia koskevista kielloista.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan ostaja ei saisi vaatia tavarantoimittajalta maksua, joka ei liity tavarantoimittajan tuotteiden myyntiin. Säännös vastaisi asiasisällöllisesti kauppatapadirektiivin 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan d alakohdan säännöstä. Arvioinnin lähtökohtana on se, saako tavarantoimittaja jotakin lisämaksun vastineeksi.
Momentin 2 kohdan mukaan ostaja ei saisi vaatia tavarantoimittajalta maksua tuotteiden pilaantumisesta tai häviämisestä, joka aiheutuu ostajan tiloissa tai sen jälkeen, kun omistus on siirtynyt ostajalle, jos tällainen pilaantuminen tai häviäminen ei ole aiheutunut tavarantoimittajan laiminlyönnistä tai virheestä. Säännös vastaisi asiasisällöllisesti kauppatapadirektiivin 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan e alakohdan säännöstä. Säännöksen taustana ovat tilanteet, joissa riski tuotteista voi siirtyä ostajalle jo ennen tuotteiden siirtämistä ostajan tiloihin. Tarkoituksena on tavarantoimittajan suojaaminen tapauksissa, joissa pilaantuminen tai häviäminen ei ole enää tämän vastuulla.
Momentin 3 kohdan mukaan ostaja ei saisi vaatia tavarantoimittajalta korvausta tavarantoimittajan tuotteiden myyntiä koskevien asiakasvalitusten käsittelyn kustannuksista, jotka eivät johdu tavarantoimittajan laiminlyönnistä tai virheestä. Säännös vastaisi asiasisällöllisesti kauppatapadirektiivin 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan i alakohdan säännöstä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin maksuista, joita ostaja ei saisi vaatia tavarantoimittajalta, jos ostaja ja tavarantoimittaja eivät ole aikaisemmin selkeästi ja yksiselitteisesti toimitussopimuksessa tai tavarantoimittajan ja ostajan välillä myöhemmin tehdyssä sopimuksessa sopineet.
Pykälän 2 momentin 1 kohdan mukaan kiellettyä olisi vaatia tavarantoimittajalta maksua ostajan toteuttamasta varastoinnista, esilläpidosta, tuotevalikoimaan sisällyttämisestä taikka myytäväksi asettamisesta. Säännös vastaisi asiasisällöllisesti kauppatapadirektiivin 3 artiklan 2 kohdan b alakohdan säännöstä.
Momentin 2 kohdan mukaan kiellettyä olisi vaatia tavarantoimittajalta myytäessä tuotteita alennuksella osana myynninedistämistä maksua aiheutuvista kustannuksista. Säännös vastaisi asiasisällöllisesti kauppatapadirektiivin 3 artiklan 2 kohdan c alakohdan säännöstä.
Momentin 3 kohdan mukaan kiellettyä olisi vaatia tavarantoimittajalta maksua ostajan toteuttamasta tuotteiden mainonnasta tai markkinoinnista. Säännös vastaisi asiasisällöllisesti kauppatapadirektiivin 3 artiklan 2 kohdan d ja e alakohdan säännöstä. Markkinoinnilla tarkoitettaisiin yleisempää toimenpiteiden kokonaisuutta, joka kattaisi esimerkiksi markkinointitutkimukset ja markkinoinnin suunnittelun sekä muut toimet, joilla pyritään kasvattamaan tuotteen myyntiä.
Momentin 4 kohdan mukaan kiellettyä olisi vaatia tavarantoimittajalta maksua tavarantoimittajan tuotteiden myyntiin käytettyjen tilojen sisustamisesta aiheutuvista kustannuksista. Säännös vastaisi asiasisällöllisesti kauppatapadirektiivin 3 artiklan 2 kohdan f alakohdan säännöstä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin edellytyksistä, joiden tulee täyttyä, jos osapuolet sopivat 2 momentissa tarkoitetuista seikoista.
Momentin 1 kohdan mukaan ostajan olisi tavarantoimittajan pyynnöstä toimitettava tavarantoimittajalle kirjallinen arvio maksuista yksikkökohtaisesti tai yhteensä. Säännös vastaisi asiasisällöllisesti kauppatapadirektiivin 3 artiklan 3 kohdassa säädettyä. Kauppatapadirektiivin 26. johdantokappaleen mukaan maksun tulee perustua puolueettomiin ja kohtuullisiin arvioihin.
Momentin 2 kohdan mukaan 2 momentin 1, 3 ja 4 kohdissa tarkoitetuista tilanteissa tulisi lisäksi esittää kirjallinen arvio kustannuksista ja arvion perusteet. Säännös vastaisi asiasisällöllisesti kauppatapadirektiivin 3 artiklan 3 kohdassa säädettyä. Kauppatapadirektiivin 27. johdantokappaleen mukaan maksun tulee perustua puolueettomiin ja kohtuullisiin arvioihin.
Momentin 3 kohdan mukaan 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetussa tilanteessa tulisi lisäksi esittää selvitys suunnitellusta myynninedistämiskaudesta ja alennettuun hintaan tilattavien tuotteiden odotetusta määrästä. Säännös vastaisi asiasisällöllisesti kauppatapadirektiivin 3 artiklan 2 kohdan toista alakohtaa.
2 e §. Kaupalliset kostotoimet. Lakiin lisättäisiin kaupallisten kostotoimien kieltoa koskeva pykälä. Se vastaisi asiasisällöllisesti kauppatapadirektiivin 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan h alakohdan säännöstä. Säännöksen soveltamisen lähtökohtana on kauppatapadirektiivin 25. johdantokappale, jonka mukaan tavarantoimittajien on voitava tehdä valituksia hyvän kauppatavan vastaisista käytännöistä, jollaisia ovat myös taloudelliset kostotoimenpiteet tai niillä uhkaaminen esimerkiksi tilanteessa, jossa ostaja poistaa tuotteita valikoimasta, vähentää tuotteiden tilausmääriä tai lopettaa tietyt ostajan tavarantoimittajalle tarjoamat palvelut – kuten tavarantoimittajien tuotteiden markkinoinnin tai myynninedistämisen – sen vuoksi, että tavarantoimittaja käyttää kauppatapadirektiivin mukaisia oikeuksiaan.
2 f §. Palautukset. Lakiin lisättäisiin uusi tuotteiden palautuksia koskeva pykälä. Pykälän 1 momentin mukaan ostaja ei saisi ilman sopimusta palauttaa myymättä jääneitä tuotteita tavarantoimittajalle maksamatta niistä tai niiden hävittämisestä. Säännös vastaisi asiasisällöllisesti kauppatapadirektiivin 3 artiklan 2 kohdan a alakohdan säännöstä. Asiasta tulee sopia aikaisemmin selkeästi ja yksiselitteisesti toimitussopimuksessa tai tavarantoimittajan ja ostajan välillä myöhemmin tehdyssä sopimuksessa.
2 g §. Toimitussopimuksen ehtojen kirjallinen vahvistaminen pyynnöstä. Lakiin lisättäisiin toimitussopimusten kirjallista muotoa koskeva säännös. Siinä säädettäisiin kauppatapadirektiivissä edellytetystä, maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden toimitussopimusten kirjallista muotoa koskevasta vaatimuksesta. Sen mukaan ostajan olisi tavarantoimittajan pyynnöstä vahvistettava kirjallisesti toimitussopimuksen ehdot. Ehdotettavaa säännöstä ei kuitenkaan sovellettaisi tuottajaorganisaation jäsenen toimituksiin tuottajaorganisaatiolle, jos kyseisen tuottajaorganisaation sääntöihin taikka niistä vahvistettuihin tai niistä johdettuihin sääntöihin ja päätöksiin sisältyy määräyksiä, jotka vaikutuksiltaan vastaavat toimitussopimuksen ehtoja.
Säännös vastaisi asiasisällöllisesti kauppatapadirektiivin 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan f alakohdan säännöstä, jonka mukaan jäsenvaltioin on kiellettävä seuraava menettely: ostaja kieltäytyy vahvistamasta kirjallisesti ostajan ja tavarantoimittajan välisen toimitussopimuksen ehtoja, joista tavarantoimittaja on pyytänyt kirjallista vahvistusta; tätä ei sovelleta silloin, kun toimitussopimus koskee tuotteita, jotka tuottajaorganisaation, mukaan lukien osuuskunta, jäsenen on määrä toimittaa tuottajaorganisaatiolle, jonka jäsen tavarantoimittaja on, jos kyseisen tuottajaorganisaation sääntöihin tai näissä säännöissä vahvistettuihin taikka niistä johdettuihin sääntöihin ja päätöksiin sisältyy määräyksiä, jotka vaikutuksiltaan vastaavat toimitussopimuksen ehtoja. Taustana säännökselle on kauppatapadirektiivin 23. johdantokappale, jonka mukaan muotovapaus elinkeinonharjoittajien välisissä sopimuksissa on yleinen pääsääntö. Kuitenkin, kirjallisten sopimusten käyttö maataloustuote- ja elintarvikeketjussa voi edistää tiettyjen hyvän kauppatavan vastaisten käytäntöjen torjumista. Tämän vuoksi sellaiset käytännöt ovat kiellettävä hyvän kauppatavan vastaisina, joissa ostaja kieltäytyy vahvistamasta toimitussopimuksen ehtoja kirjallisesti.
Kuten edellä esityksessä on tarkemmin selvitetty, voimassa olevan lain 3 §:ssä säädetty sopimusten kirjallista muotoa koskeva säännös, jonka soveltaminen rajoittuu tuottajien kanssa tehtäviin maataloustuotteiden toimituksiin, jäisi edelleen voimaan.
2 h §. Liikesalaisuudetja tekniset ohjeet. Lakiin lisättäisiin pykälä, jossa viitattaisiin informatiivisesti liikesalaisuuslaissa säädettyyn kieltoon oikeudettomasti hankkia, käyttää tai ilmaista liikesalaisuutta ja oikeudettomasti käyttää tai ilmaista teknistä ohjetta. Säännös perustuisi kauppatapadirektiivin 3 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan g alakohtaan, jossa kielletään ostajaa hankkimasta, käyttämästä tai ilmaisemasta laittomasti tavarantoimittajan liikesalaisuuksia liikesalaisuusdirektiivissä tarkoitetussa merkityksessä. Liikesalaisuusdirektiivi on implementoitu Suomessa liikesalaisuuslailla.
Liikesalaisuuksia voivat olla esimerkiksi yrityksen toimintaan liittyvä tietotaito tai taloudelliset tiedot. Liikesalaisuuslain 2 §:ssä määritellyn liikesalaisuuden kriteerin täyttymisen kannalta keskeistä on kolmen kriteerin täyttyminen: tiedon salaisuus, taloudellinen arvo ja toimenpiteet sen salassa pitämiseksi.
Liikesalaisuuslain 7 §:n 1 momentin mukaan teknistä toimintaohjetta tai toimintamallia (tekninen ohje), joka ei ole yleisesti saatavilla, ei saa oikeudettomasti käyttää tai ilmaista se, jolle se on uskottu työn tai tehtävän suorittamista varten taikka muuten liiketarkoituksessa. Tekninen ohje ei siis ole sellaisenaan suojattu, kuten liikesalaisuus, vaan suoja edellyttää sen antamista toiselle työn tai tehtävän suorittamista varten taikka muuten liiketarkoituksessa. Tekninen ohje voi olla esimerkiksi piirros, malli tai resepti. Liikesalaisuuslain esitöiden mukaan teknisiä ohjeita annetaan esimerkiksi tuotteiden valmistamista tai tuotantoprosessin valvomista varten. Niitä uskotaan toisille yrityksille myös muun muassa tarjouspyyntöjen ja tarjousten antamisen yhteydessä sekä yritysten välisen yhteistyön käynnistämistä koskevien neuvottelujen aikana. Liikesalaisuuslain esitöiden mukaan teknisen ohjeen käsite vastaa sisällöllisesti aiemmin sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain, liikesalaisuuslain antamisen yhteydessä kumotun 4 §:ssä tarkoitettua teknistä esikuvaa tai ohjetta. Näin ollen myös sitä koskeva oikeuskäytäntö on merkityksellistä nykyisin liikesalaisuuslaissa tarkoitetun teknisen ohjeen osalta. Liikesalaisuuslain 7 §:n 2 momentin mukaan teknistä ohjetta ei saa oikeudettomasti käyttää tai ilmaista se, joka tietää tai jonka pitäisi tietää, että sille uskottu tekninen ohje on saatu suoraan tai välillisesti siltä, joka on ilmaissut ohjeen oikeudettomasti. Sen 3 momentin mukaan teknistä ohjetta loukkaavien tuotteiden tuotanto, tarjoaminen ja saattaminen markkinoille sekä teknistä ohjetta loukkaavien tuotteiden tuonti, vienti ja varastointi tällaisia tarkoituksia varten katsotaan teknisen ohjeen oikeudettomaksi käyttämiseksi, jos henkilö tietää tai hänen pitäisi tietää, että kysymys on teknistä ohjetta loukkaavasta tuotteesta.
Liikesalaisuuden ja teknisen ohjeen käsitteitä ja suojaa selvitetään tarkemmin liikesalaisuuslain esitöissä (HE 49/2018 vp).
4 §. Muut kielletyt ehdot ja käytännöt. Pykälän otsikkoon lisättäisiin sana ”muut” erottamaan sen kattamat kielletyt ehdot ja käytännöt lakiin kauppatapadirektiivin johdosta lisättävistä säännöksistä.
6 §. Elintarvikemarkkinavaltuutetun nimittäminen ja toimisto. Pykälän 1 momentissa säädetyistä elintarvikemarkkinavaltuutetun kelpoisuusehdoista poistettaisiin vaatimus oikeustieteellisestä korkeakoulututkinnosta nykytilan arvioinnin yhteydessä tarkemmin selvitetyistä syistä.
Pykälän 2 momentti säilyisi nykyisellään.
Pykälän 3 momenttia muutettaisiin siten, että valtioneuvoston asetuksen antamiseen liittyvä muotoilu ”voidaan antaa” muutettaisiin velvoittavaan muotoon ”annetaan”. Tarkempia säännöksiä tulisi antaa muualla esityksessä tarkemmin selvitetyin perustein siitä, että elintarvikemarkkinavaltuutetun päätökset tehdään esittelystä ja siitä, että esittelyyn tulee osallistua joko esittelijänä tai ratkaisijana vähintään yksi ylemmän oikeustieteellisen tutkinnon saanut henkilö.
7 §. Valvonta. Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin kauppatapadirektiivin johdosta lakiin lisättäväksi ehdotettavien 2 a – 2 h §:n säännösten valvonnasta. Säännökset perustuisivat kauppatapadirektiivin 6 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohtaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on myönnettävä valvontaviranomaiselle toimivalta panna vireille ja suorittaa tutkimuksia. Liikesalaisuuksiin ja teknisiin ohjeisiin liittyvä valvonta tulee asian luonteesta johtuen käytännössä vireille liikesalaisuuden tai teknisen ohjeen haltijan aloitteesta.
8 §. Asian saattaminen elintarvikemarkkinavaltuutetun käsiteltäväksi. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin tekninen muutos. Pykälän 2 momentti korvattaisiin uudella 2 momentilla ja nykyinen 2 momentti siirtyisi 3 momentiksi.
Ehdotettavassa 2 momentissa säädettäisiin tahoista, jotka voivat saattaa kauppatapadirektiivin johdosta lakiin lisättäväksi ehdotettavissa 2 a – 2 h §:ssä tarkoitetut kielletyt käytännöt elintarvikemarkkinavaltuutetun käsiteltäväksi. Säännöksen on tarkoitus kattaa asiasisällöllisesti kauppatapadirektiivin 5 artiklan 1 ja 2 kohdissa tarkoitetut toimijat. Nämä eroavaisivat jossain määrin voimassa olevista 1 momentissa säädetyistä tahoista. Syynä tähän olisi kauppatapadirektiivin sanamuodon lisäksi se, että 1 momentissa tarkoitettuihin asioihin kuuluu myös yleislakien, kuten yrittäjänsuojalain soveltaminen, jossa vireillepano ei ole rajattu vain tavarantoimittajaan, vaan suojan kohteena voi olla kumpi tahansa sopimusosapuoli. Kauppatapadirektiivin lähtökohtana taas on kauppatapadirektiivin tavarantoimittajan suojaaminen, minkä vuoksi asian vireillepanoon olisivat oikeutettuja tavarantoimittaja ja tätä edustavat tahot.
Pykälän nykyinen 2 momentti, jossa säädetään elintarvikemarkkinavaltuutetun oikeudesta ottaa asia käsiteltäväksi myös oma-aloitteisesti, siirtyisi 3 momentiksi. Sen soveltamisala kattaisi jatkossa myös mainitut kauppatapadirektiivissä tarkoitetut säännökset. Säännöksestä poistettaisiin kriteeri, jonka mukaan kyse tulisi olla elintarvikeketjun toimivuuden kannalta merkittävästä asiasta. Kauppatapadirektiivin 6 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohdan säännös ei mahdollista tällaista rajausta.
8 a §. Asian käsittely. Lakiin lisättäisiin pykälä, jossa säädettäisiin eräistä kauppatapadirektiivissä edellytetyistä asioiden käsittelytavoista. Säännöksiä sovellettaisiin jatkossa myös voimassa olevan lain mukaisten asioiden käsittelyyn.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin asian käsiteltäväksi ottamisesta ja siihen liittyvistä ilmoituksista ja käsittelyajoista. Säännökset täsmentäisivät hallintolain sääntelyä kauppatapadirektiivin 5 artiklan 4-6 kohdissa edellytetyllä tavalla.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin elinkeinonharjoittajan oikeudesta tulla kuulluksi. Kuulemisessa sovelletaan lähtökohtaisesti hallintolakia, mutta erillinen säännös olisi tarpeen seuraamusmaksujen esittämisen osalta, edellä tarkemmin selvitetyistä syistä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kilpailulakia vastaavalla tavalla elinkeinonharjoittajan oikeudesta saada tieto tutkintaa koskevista asiakirjoista ja asian käsittelyvaiheesta siltä osin kuin siitä ei voi aiheutua haittaa asian selvittämiselle, jollei viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetusta laissa, tässä laissa tai Euroopan unionin säädöksissä toisin säädetä. Viittaus tässä laissa toisin säädettyyn tarkoittaisi laissa ehdotettavia eräiden tietojen suojaamista koskevia säännöksiä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin kilpailulain 38 §:n 3 momenttia vastaavasti elinkeinonharjoittajalta saatujen tietojen käytön rajoituksista.
8 b §. Eräiden tietojen suojaaminen. Lakiin lisättäisiin uusi pykälä, jossa säädettäisiin rikkomuksista ilmoittamiseen liittyvien tietojen suojaamisesta ja puolustautumisoikeuksista.
Pykälän 1 momentin mukaan elintarvikemarkkinavaltuutetun olisi asian käsiteltäväksi saattavan toimijan pyynnöstä pidettävä tämän ja 8 §:ssä tarkoitetun tavarantoimittajan ja jäsenen henkilöllisyys ja muut asian käsittelyyn liittyvät, asian käsiteltäväksi saattavan toimijan yksilöimät tiedot salassa, jos niiden paljastamisen voidaan olosuhteiden perusteella arvioida vahingoittavan näiden etuja. Säännöksen soveltaminen perustuisi ilmoittajan pyyntöön. Ilmoittajan subjektiivinen käsitys haitan aiheutumisesta ei kuitenkaan pelkästään riittäisi säännöksessä tarkoitetun salassapitoperusteen soveltamiseen. Arvion tekisi asiaa käsittelevä elintarvikemarkkinavaltuutettu. Ehdotetulla säännöksellä pantaisiin täytäntöön kauppatapadirektiivin 5 artiklan 3 kohta. Sitä sovellettaisiin jatkossa myös 8 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin, voimassa olevan lain mukaisten asioiden käsittelyyn.
Tarkoituksena on varmistaa erityisesti ilmoituksen tekijän ja 8 §:ssä tarkoitettujen jäsenten tai tavarantoimittajien suojaaminen ostajan mahdollisilta vastatoimilta. Soveltamisessa lähtökohtana olisi kauppatapadirektiivin 8. johdantokappale, jonka mukaan pelko kaupallisista kostotoimista valituksen tekijää kohtaan sekä tällaisten käytäntöjen riitauttamiseen liittyvät taloudelliset riskit rajoittavat nykyisten muutoksenhakukeinojen käytännön arvoa. Myös 25. johdantokappaleessa 25 huomioidaan mahdollisuus, että ostajat toteuttavat tai uhkaavat toteuttaa kaupallisia kostotoimia tavarantoimittajia vastaan, kun nämä käyttävät oikeuksiaan. Jäsenvaltioiden valvontaviranomaisten olisi 28. johdantokappaleen mukaan ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin, jos valituksen tekijä pyytää henkilöllisyytensä pitämistä luottamuksellisena kaupallisten kostotoimien pelossa.
Pykälässä ehdotettavan sääntelyn suhdetta julkisuuslain säännöksiin, erityisesti sen 11 §:än ja salassa pidettäviä tietoja koskeviin 24 §:n 1 momentin 15 ja 22 kohtiin on selvitetty edellä kohdassa 3.2.4. Lähtökohtaisesti kyseessä olevassa tilanteessa tulisi erityisesti sovellettavaksi mainitun 15 kohdan mukainen salassapitoperuste, jos tiedon antaminen vaarantaisi valvonnan tai sen tarkoituksen toteutumisen tai ilman painavaa syytä olisi omiaan aiheuttamaan vahinkoa asiaan osalliselle. Julkisuuslain salassapitoperusteet tulisivat yleislainsäädäntönä ensisijaisesti sovellettaviksi, mutta näiden säännösten ei ole katsottu kaikissa tapauksissa varmistavan kauppatapadirektiivin edellyttämän suojan toteutumista. Näin ollen elintarvikemarkkinavaltuutetun tulisi tarvittaessa suojata tietoja ehdotettavan säännöksen edellyttämällä tavalla.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin vastapuolen puolustautumisoikeuksista. Sen mukaan tietoja ei voisi salata, jos salassapito vaarantaisi asianosaisten oikeuden tulla kuulluksi tai oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön kauppatapadirektiivin 6 artiklan 2 kohta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että toimivallan käyttöön sovelletaan puolustusoikeuksia koskevia asianmukaisia suojatoimia unionin oikeuden ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan yleisten periaatteiden mukaisesti myös tapauksissa, joissa valituksen tekijä pyytää 5 artiklan 3 kohdan nojalla tietojen luottamuksellista käsittelyä. Puolustautumisoikeuksia on selvitetty tarkemmin esityksen lainsäädännön nykytilan arviointia ja suhdetta perustuslakiin koskevissa kohdissa. Jos elintarvikemarkkinavaltuutettu olisi päätynyt 1 momentin nojalla siihen, että tietojen suojaaminen on lähtökohtaisesti perusteltua, tämä tekisi vireille tullutta asiaa selvitettyään ja hankittuaan mahdollisesti lisätietoja kokonaisarvion siitä, onko asian käsittely tällä tavoin mahdollista ilman edellä todettujen puolustautumisoikeuksien vaarantumista.
Ehdotettavassa säännöksessä huomioitaisiin myös kauppatapadirektiivin 6 artiklan 1 alakohdan d alakohta, jossa säädetään mahdollisuudesta pidättyä päätöksen tekemisestä, jos siitä aiheutuisi riski asian vireille saattanutta tahoa koskevien salassa pidettävien tietojen paljastumisesta. Anonyymiä käsittelyä pyytänyttä toimijaa tai tämän edustamia toimijoita koskevia tietoja tulisi suojata siten, että ilmoituksen tehneellä olisi oikeus peruuttaa asian käsittely, jos sitä ei voida toteuttaa ilman kyseisten tietojen julkistamista rikkomuksesta epäillylle taholle. Anonyymisti vireille pannun asian jatkaminen kyseiset tiedot julkistamalla voisi tarpeettomasti ja mahdollisesti vahingollisesti vaikuttaa ilmoittajan elinkeinotoimintaan vastoin tämän tahtoa. Oikeuteen kieltää käsittelyn jatkaminen ei liittyisi harkintaa eikä anonyymiä käsittelyä pyytäneeltä ilmoittajalta edellytettäisi perusteluja käsittelyn peruttamista koskevalle kannalleen. Säännöstä sovellettaisiin jatkossa myös 8 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin, voimassa olevan lain mukaisten asioiden käsittelyyn.
Tietojen suojaaminen asianosaisen pyynnöstä olisi tässä tilanteessa tärkeää, koska muutoin asian vireille saattanut taho voisi joutua tilanteeseen, jossa tämä on olettanut käsittelyn pysyvän luottamuksellisena, mutta tätä koskevat tiedot annettaisiinkin vastapuolelle. Tällaisen mahdollisuuden on arvioitu rajoittavan toimijoiden aloitteellisuutta mahdollisten epäkohtien esille tuonnissa. Kauppatapadirektiivin lähtökohtana on puuttua erityisesti tilanteisiin, joihin voi liittyä vastapuolen toimiin liittyvä niin sanotun fear factor. Näin ollen asiassa on katsottu tarpeelliseksi antaa asian vireille saattaneelle taholle varmuus siitä, ettei tilanne viranomaisen harkintaan perustuen voisi muodostua sellaiseksi, jossa tavarantoimittajaa koskevat tiedot tulisivatkin ostajan tietoon. Tämän vuoksi asian vireille saattaneen tahon tulisi voida vaikuttaa siihen, jatketaanko käsittelyä tässä tilanteessa.
Estettä käsittelyn jatkamiselle ei toisaalta olisi, jos elintarvikemarkkinavaltuutettu toteaa tilanteen olevan sellainen, että vastapuolen puolustautumisoikeudet voidaan toteuttaa, vaikka asian vireille saattanutta tahoja koskevia tietoja tuodakaan esille. Näin voisi tapauskohtaisesti olla esimerkiksi, jos kyse on useiden toimijoiden esille tuomasta samaa ostajaa koskevasta rikkomusepäilystä tai vakiosopimuksesta, joka ei ole rajoittunut erityisesti asian vireille saattaneeseen tahoon. Tällöin ei olisi ehdotonta tarvetta suojata tai ylipäätään tuoda esille tätä koskevia tietoja. Elintarvikemarkkinavaltuutettu voisi tällöin jatkaa asian käsittelyä, jos se on mahdollista ilman vireille saattanutta tahoa koskevien tietojen ilmaisemista. Menettely perustuisi tällöin elintarvikemarkkinavaltuutetun toimivaltaan suorittaa valvontaa myös oma-aloitteisesti.
10 §. Huomautus. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että huomautus voitaisiin antaa myös lakiin lisättäväksi ehdotettavien 2 a – 2 g §:n vaatimusten tai kieltojen rikkomisesta. Säännöksestä poistettaisiin myös vaatimus siitä, että rikkomus on tehty tahallaan tai huolimattomuudesta. Laissa säädettyjen vaatimusten tai kieltojen rikkomisesta tulisi aina voida huomauttaa ilman teon tai laiminlyönnin tuottamuksellisuuden arviointia. Momenttia täsmennettäisiin siten, että huomautus voitaisiin antaa vähäisistä rikkomuksista. Tällä osaltaan toteutettaisiin suhteellisuusperiaatteen mukainen porrastus huomautuksen, julkisen varoituksen ja seuraamusmaksun välillä.
Säännös ei nykytilan mukaisesti koskisi 4 §:ssä tarkoitettuja yleislakeja, joiden osalta menettelyt säilyisivät kyseisissä yleislaeissa säädetyn mukaisina. Säännös ei koskisi myöskään liikesalaisuuksiin liittyvää 2 h §:ä. Tältä osin rikkomuksiin liittyvät menettelyt ja seuraamukset perustuisivat voimassa olevaan liikesalaisuuslakiin ja käsiteltävänä olevassa laissa ehdotettavin säännöksiin.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin eri toimenpiteiden porrastuksesta johtuen selvyyden vuoksi, että huomautus voitaisiin antaa edellyttäen, ettei asia anna aihetta ankarampiin toimenpiteisiin. Säännöstä muutettaisiin teknisesti siten, ettei siinä viitattaisi enää vain 11 §:n mukaiseen julkiseen varoitukseen, koska jatkossa säännösten rikkomisesta voisi seurata myös kielto ja seuraamusmaksu.
Pykälän 3 momentti vastaisi nykytilaa. Sen mukaan huomautusta ei voitaisi antaa, jos sen kohde on välittömästi 1 momentissa tarkoitetun menettelyn havaittuaan oma-aloitteisesti ryhtynyt asiassa korjaaviin toimenpiteisiin. Tämä mahdollistaa vähäisempiin rikkeiden korjaamisen kevyemmällä menettelyllä.
11 §.Julkinen varoitus. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että voimassa oleva julkista varoitusta koskeva säännös laajennettaisiin sovellettavaksi myös kauppatapadirektiivin johdosta lakiin lisättäviin 2 a – 2 g §:ssä tarkoitettuihin kieltoihin ja vaatimuksiin. Säännös koskee nykyisin 3 §:ssä ja markkinajärjestelyasetuksen 148 tai 168 artiklassa säädettyjä sopimusten ja tarjousten kirjalliseen muotoon liittyviä vaatimuksia. Julkisen varoituksen kriteerien osalta huomioitaisiin ehdotettava porrastus huomautukseen, julkiseen varoitukseen ja seuraamusmaksuihin siten, että julkista varoitusta ei annettaisi, jos rikkomus antaisi aiheen ankarampiin toimenpiteisiin, käytännössä ehdotettavan seuraamusmaksun määräämiseen. Momentissa huomioitaisiin myös elinkeinotoiminnan siirtymistilanteet.
Pykälän 2 momentti säilyisi nykyisellään.
Voimassa olevan 3 momentin säännökset elinkeinonharjoittajan nimen julkaisematta jättämisestä kumottaisiin, koska kauppatapadirektiivin 6 artiklan 1 alakohdan f alakohta edellyttää toimijoille annettavia kieltoja ja seuraamuksia koskevien päätösten julkaisemista.
11a §.Elintarvikemarkkinavaltuutetun asettama kielto. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös elintarvikemarkkinavaltuutetun oikeudesta kieltää jatkamasta tai uusimasta 2 a – 2 g §:n, 3 §:n tai markkinajärjestelyasetuksen 148 tai 168 artiklan vastaista menettelyä. Se voisi erityisestä syystä kohdistua myös elinkeinonharjoittajan palveluksessa olevaan tai muuhun, joka toimii elinkeinonharjoittajan lukuun. Tällainen syy voisi olla esimerkiksi aikomus kiertää kieltoa. Säännös vastaisi tältä osin yrittäjänsuojalain 1 §:ssä ja sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain 6 §:n 2 momentissa säädettyä.
Tarkoituksena on, että elintarvikemarkkinavaltuutettu ei voisi tehdä kieltopäätöstä itsenäisesti, vaan elintarvikemarkkinavaltuutetun viraston virkamiehen esittelystä. Päätöksentekoa koskevasta menettelystä voitaisiin antaa tarkemmat säännökset elintarvikemarkkinalain 6 §:n 3 momentin nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella tai elintarvikemarkkinavaltuutetun viraston työjärjestyksessä.
Kieltopäätöksen osalta tulisi noudatettavaksi päätöksen täytäntöönpanokelpoisuutta koskeva oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 122 §. Sen 1 momentin mukaan päätöstä ei saa panna täytäntöön ennen kuin se on saanut lainvoiman. Kuitenkin sen 3 momentin 2 kohdan mukaan päätös voidaan panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana, jos päätös on luonteeltaan sellainen, että se on pantava täytäntöön heti. Mainitun momentin 3 kohdassa säädetään lisäksi mahdollisuudesta panna päätös täytäntöön lainvoimaa vailla olevana myös, jos päätöksen täytäntöönpanoa ei yleisen edun vuoksi voida lykätä. Samoista kriteereistä säädetään myös hallintolain 49 f §:ssä. Elintarvikemarkkinavaltuutettu voisi näin ollen päätöstä tehdessään arvioida tapauskohtaisesti, onko kyseessä tämän tyyppinen tilanne ja tarvittaessa mainitun säännöksen kriteerien täyttyessä, todeta tämän päätöksen yhteydessä.
Pykälän 2 momentin mukaan elintarvikemarkkinavaltuutettu voisi asettaa pykälässä tarkoitetun kiellon noudattamisen varmistamiseksi uhkasakon uhkasakkolaissa (1113/1990) säädetyllä tavalla. Uhkasakon asettamisen mahdollisuus varmistaisi, että kielletty toiminta saadaan tarvittaessa lopetettua nopeasti. Toisaalta uhkasakolle ei olisi tarvetta esimerkiksi silloin, kun on perusteltua syytä uskoa, että elinkeinonharjoittaja ei jatka kielletyn ehdon käyttämistä.
12 §. Markkinaoikeuden asettama kielto. Pykälän otsikkoa muutettaisiin siten, että säännös eroaisi selkeämmin lakiin lisättäväksi ehdotettavasta elintarvikemarkkinavaltuutetun asettamasta kiellosta.
12 a §. Seuraamusmaksut. Lakiin lisättäisiin uusi seuraamusmaksuja koskeva pykälä. Sen 1 momentissa säädettäisiin seuraamusmaksun määräämisen perusteista. Seuraamusmaksu perustuisi kauppatapadirektiivin 6 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan e alakohtaan. Saman artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukainen seuraamusten oikeasuhtaisuus huomioitaisiin siten, että ensisijaisesti tulisivat kyseeseen huomautus ja julkinen varoitus. Seuraamusmaksu voitaisiin määrätä, jos rikkomus on ollut toistuva tai kestoltaan pitkä tai luonteeltaan vakava. Sen määräämisen edellytyksenä ei kuitenkaan olisi se, että ensin olisi annettu julkinen varoitus, vaan niillä molemmilla olisi omat, teon vakavuuden mukaiset kriteerit. Säännöksessä huomioitaisiin myös elinkeinotoiminnan siirtymistilanteet. Säännös kattaisi jatkossa myös nykyiset 3 §:ssä ja markkinajärjestelyasetuksen 148 tai 168 artiklassa tarkoitetut vaatimukset.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin seuraamusmaksun enimmäismäärästä. Määrättävän seuraamusmaksun suuruus perustuisi kokonaisarviointiin, ja sitä määrättäessä olisi otettava huomioon rikkomuksen laatu ja laajuus, moitittavuuden aste sekä rikkomuksen kestoaika. Seuraamusmaksu voisi olla enintään yksi prosentti tuotteet ostaneen toimijan tämän lain soveltamisalaan kuuluvien tuotteiden kaupan liikevaihdosta siltä vuodelta, jona tämä viimeksi osallistui rikkomukseen. Seuraamusmaksun perusteena olevan liikevaihdon määrittämisessä ei siten sovellettaisi lain soveltamisalaan liittyvää komission ohjetta. Momentissa säädettäisiin myös seuraamusmaksun enimmäismäärästä, kun ostaja on viranomainen.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin edellytyksistä, joiden perusteella seuraamusmaksun määräämisestä voitaisiin luopua.
12 b §.Seuraamusmaksun määrääminen ja täytäntöönpano. Lakiin lisättäväksi ehdotettavassa pykälän 1 momentin mukaan seuraamusmaksun määräisi markkinaoikeus elintarvikemarkkinavaltuutetun esityksestä.
Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön mukaan seuraamusasiat tulisi käsitellä hallintoprosessuaalisessa järjestyksessä. Tästä johtuen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 1 luvun 2 §:ä siten, että kyseisten seuraamusmaksujen käsittelyssä sovellettaisiin kilpailu- ja valvonta-asioiden käsittelyä koskevia säännöksiä.
Pykälän 2 momentin mukaan seuraamusmaksun täytäntöönpanosta huolehtisi Oikeusrekisterikeskus. Maksettavaksi määrätyn seuraamusmaksun täytäntöönpanon osalta viitattaisiin sakon täytäntöönpanosta annettuun lakiin, johon ehdotetaan tehtäväksi vastaava muutos. Seuraamusmaksu vanhenisi viiden vuoden kuluttua seuraamusmaksua koskevan lainvoiman saaneen ratkaisun antamispäivästä.
Pykälän 3 momentin mukaan seuraamusmaksu määrättäisiin maksettavaksi valtiolle. Seuraamusmaksua ei saisi määrätä, jos hakemusta sen määräämiseksi ei ole tehty markkinaoikeudelle viiden vuoden kuluessa siitä, kun rikkomus päättyi
12 c §. Liikesalaisuuksiin ja teknisiin ohjeisiin liittyvät toimenpiteet. Lakiin lisättäisiin uusi 12 c §, jossa säädettäisiin kauppatapadirektiivin täytäntöönpanemiseksi tarpeellisista liikesalaisuuksiin ja teknisiin ohjeisiin liittyvistä toimenpiteistä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin elintarvikemarkkinavaltuutetun oikeudesta avustaa liikesalaisuuden haltijaa tämän pyynnöstä liikesalaisuuslaissa tarkoitetun asian vireille saattamisessa ja hoitamisessa tuomioistuimessa. Liikesalaisuuslain mukaan liikesalaisuuden haltija voi hakea kieltoa ja korjaavia toimenpiteitä ja tälle voidaan määrätä käyttökorvausta, hyvitystä ja vahingonkorvausta. Liikesalaisuuslain mukaan liikesalaisuuden haltija saattaa liikesalaisuuslain mukaisen asian vireille tuomioistuimessa. Tästä syystä elintarvikemarkkinavaltuutetun rooli olisi näissä asioissa oikeudenhaltijaa avustava. Liikesalaisuuden haltija voisi myös esimerkiksi valtuuttaa elintarvikemarkkinavaltuutetun toimimaan tämän puolesta oikeudenkäynnissä. Tällaista avustamista muistuttavasta toiminnasta säädetään kuluttajien osalta Kilpailu- ja kuluttajavirastosta annetun lain (661/2012) 13 §:ssä. Avustaminen toteutettaisiin virkatyönä siten, ettei elintarvikemarkkinavaltuutettu laskuttaisi avustettavaa liikesalaisuuden haltijaa eikä valtuutetun kuluja myöskään haettaisi vastapuolen korvattavaksi ja toisaalta siten, että valtuutettu ei vastaisi oikeudenkäynnissä avustettavan maksettavaksi mahdollisesti määrättävistä kuluista.
Avustamiseen ryhtymistä, kuten muutakin elintarvikemarkkinavaltuutetun toimintaa, ohjaisi elintarvikemarkkinalain 5 §:n 3 momentti, jonka mukaan elintarvikemarkkinavaltuutetun on erityisesti toimittava asioissa, joilla on elintarvikeketjun toimivuuden kannalta huomattavaa merkitystä tai joissa voidaan olettaa yleisimmin esiintyvän huomattavia ongelmia.
Tarkastustoiminta ja liikesalaisuuksiin liittyvä avustaminen olisi syytä erotella toisistaan elintarvikemarkkinavaltuutetun toiminnassa siten, että avustava henkilö ei voisi olla sama kuin tarkastuksen tehnyt henkilö. Asiasta voitaisiin säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella.
Mitä edellä on todettu liikesalaisuudesta tai liikesalaisuuden haltijasta, koskisi myös teknistä ohjetta ja teknisen ohjeen haltijaa. Liikesalaisuuslain 7 §:n mukaan teknistä ohjetta ei saa oikeudettomasti käyttää tai ilmaista ja sitä loukkaavien tuotteiden tuotanto, tarjoaminen ja saattaminen markkinoille katsotaan teknisen ohjeen oikeudettomaksi käyttämiseksi mainitun 7§:n 1 – 3 momentissa tarkemmin säädetyllä tavalla. Saman pykälän 5 momentin mukaan teknisen ohjeen käyttämisen ja ilmaisemisen kieltämiseen, väliaikaiseen kieltämiseen, korjaavien toimenpiteiden ja käyttökorvauksen määräämiseen sekä vahingon korvaamiseen sovelletaan, mitä 8–11 §:ssä säädetään liikesalaisuuden käyttämisen ja ilmaisemisen kieltämisestä, väliaikaisesta kieltämisestä, korjaavien toimenpiteiden ja käyttökorvauksen määräämisestä sekä vahingon korvaamisesta. Näin ollen teknisen ohjeen haltijalla olisi käytössä lähtökohtaisesti vastaavat oikeussuojakeinot kuin liikesalaisuudenkin haltijalla.
Pykälän 2 momentissa viitattaisiin informatiivisesti siihen, että todistelun turvaamisesta liikesalaisuuslaissa tarkoitetun liikesalaisuuden tai teknisen ohjeen oikeudettomaan käyttöön tai ilmaisemiseen perustuvan vahingon korvaamista tai mainitun lain 8 §:ssä tarkoitetun kiellon määräämistä koskevassa asiassa säädetään laissa todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia koskevissa riita-asioissa (344/2000).
12 d §. Viittaus rikoslakiin. Lakiin lisättäväksi ehdotettavassa pykälässä viitattaisiin informatiivisesti rikoslakiin, jossa säädetään liikesalaisuuksiin läheisesti liittyvien yritysalaisuusrikosten rangaistuksista. Vastaava viittaussäännös on myös liikesalaisuuslain 17 §:ssä. Rangaistus yritysvakoilusta säädetään rikoslain 30 luvun 4 §:ssä, yrityssalaisuuden rikkomisesta 5 §:ssä ja yrityssalaisuuden väärinkäytöstä 6 §:ssä sekä salassapitorikoksesta mainitun lain 38 luvun 1 §:ssä ja salassapitorikkomuksesta 2 §:ssä. Yrityssalaisuusrikokset ovat asianomistajarikoksia. Niiden sisältöä selvitetään tarkemmin niitä sekä liikesalaisuuslakia koskevissa esitöissä. Yrityssalaisuuden määritelmän suhdetta liikesalaisuuteen on selvitetty tarkemmin liikesalaisuuslain esitöissä.
13 §. Tietojenantovelvollisuus. Pykälää täsmennettäisiin siten, että se kattaisi jatkossa myös kauppatapadirektiivin johdosta lakiin lisättyjen vaatimusten ja kieltojen noudattamisen varmistamiseksi tarvittavat välttämättömät tiedot ja asiakirjat. Tiedonsaantioikeus koskisi elintarvikemarkkinavaltuutetun valvontaan 7 §:n mukaan kuuluvia asioita. Säännös perustuisi kauppatapadirektiivin 6 artiklan 1 momentin b alakohtaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että valvontaviranomaisella on toimivalta vaatia ostajia ja tavarantoimittajia esittämään kaikki tarvittavat tiedot kiellettyjä kaupan käytäntöjä koskevien tutkimusten suorittamiseksi. Tiedot voisivat koskea esimerkiksi toimijan liikevaihdon varmistamisessa tarpeellisia tietoja sekä tämän tekemiä maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden toimitussopimuksia ja niiden sisältöä. Kuten esityksen suhdetta perustuslakiin koskevassa kohdassa on tarkemmin selvitetty, tiedonantovelvollisuuden kohteena eivät olisi arkaluonteiset tiedot tai erityiset tietoryhmät.
Lisäksi momentissa säädettäisiin kilpailulain 38 §:n 3 momenttia vastaavasti elinkeinonharjoittajalta saatujen tietojen käytön rajoituksista. ja siitä, ettei elinkeinonharjoittajaa voida velvoittaa myöntämään, että se on toiminut tämän lain vastaisesti.
Pykälän 2 momentti säilyisi nykyisellään.
13 a §. Tarkastukset. Lakiin lisättäisiin uusi elintarvikemarkkinavaltuutetun ja tämän toimiston palveluksessa olevan tarkastusta toimittavan virkamiehen tekemiä tarkastuksia koskeva pykälä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin oikeudesta tehdä ennalta ilmoittamatta ehdotettavassa laissa tarkoitettujen vaatimusten ja kieltojen noudattamiseen velvollisten toimijoiden tiloissa tarkastuksia, jotka ovat välttämättömiä kyseisten vaatimusten ja kieltojen noudattamisen varmistamiseksi. Säännöksiä sovellettaisiin jatkossa myös voimassa olevan lain mukaisten asioiden käsittelyyn. Tarkastusoikeus koskisi elintarvikemarkkinavaltuutetun valvontaan 7 §:n mukaan kuuluvia asioita. Säännös perustuisi kauppatapadirektiiviin 6 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohtaan, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että valvontaviranomaisella on toimivalta suorittaa paikan päällä tapahtuvia ennalta ilmoittamattomia tarkastuksia osana tutkimuksiaan kansallisten sääntöjen ja menettelyjen mukaisesti. Tarkastusten osalta on syytä huomioida, että 6 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että 1 kohdassa tarkoitetun toimivallan käyttöön sovelletaan puolustusoikeuksia koskevia asianmukaisia suojatoimia unionin oikeuden ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan yleisten periaatteiden mukaisesti myös tapauksissa, joissa valituksen tekijä pyytää 5 artiklan 3 kohdan nojalla tietojen luottamuksellista käsittelyä. Asiasta säädettäisiin tarkemmin ehdotettavan lain 8 b §:ssä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, mitä asiakirjoja ja muita tietoja voidaan tarkastaa, ja kenellä tällainen oikeus on. Tarkastusta suoritettaessa on otettava huomioon perustuslain 10 §:n 1 momentin säännös yksityiselämän suojasta sekä riittävät menettelylliset ja oikeusturvan takeet (PeVL 5/2010 vp). Elintarvikemarkkinavaltuutetulla ja tämän toimiston palveluksessa olevalla tarkastusta toimittavalla virkamiehellä olisi oikeus tallennusvälineestä riippumatta tutkia elinkeinonharjoittajan ja elinkeinonharjoittajien yhteenliittymän liikekirjeenvaihto, kirjanpito, tietojenkäsittelyn tallenteet, muut asiakirjat ja data, joilla voi olla merkitystä tämän lain noudattamisen valvonnassa, ja ottaa niistä jäljennöksiä. Säännös vastaisi asiasisällöllisesti kilpailulain 37 §:n 1 momentin toista lausetta. Myös ehdotettava säännös koskee yritysten välisiin sopimusmenettelyihin liittyviä tietoja, joiden tutkinta ilman ehdotettavia valtuuksia olisi vaikeaa.
Momentissa säädettäisiin myös viranomaisen oikeudesta pyytää elinkeinonharjoittajan edustajilta tai henkilöstön jäseniltä tarkastuksen kohteeseen ja tarkoitukseen liittyviä selvityksiä ja sinetöidä tiloja, kirjanpitoa, asiakirjoaja ja dataa. Säännös vastaisi asiasisällöllisesti kilpailulain 37 §:n 3 momenttia. Mainittua kilpailulain 37 §:ä koskevan hallituksen esityksen mukaan mobiililaitteiden tarkastamisessa tulisi noudattaa erityistä huolellisuutta, sillä ne saattavat sisältää muita tarkastettavia laitteita enemmän yksityisyyden suojan piiriin kuuluvaa aineistoa. Edelleen todetaan, että yksityisyyden suojan piiriin kuuluvaa aineistoa ovat esimerkiksi yksityiselämään liittyvät sähköpostiviestit ja muistutetaan, että tarkastajilla on salassapitovelvollisuus yksityisen aineiston sisällöstä. Yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain (759/2004) nojalla työnantaja vastaa siitä, että sen edustaja tai henkilöstön jäsen ei tarkastuksen aikana tai sen jälkeen tutustu oikeudettomasti työntekijän aineistoon (HE 68/2018 vp, s. 60). Myös ehdotettavassa pykälässä tarkoitetussa tarkastuksessa tulisi kiinnittää huomiota näihin seikkoihin.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin oikeudesta saada tarvittavat tiedot myös yritykseltä, joka käsittelee 2 momentissa tarkoitettuja tietoja tarkastuksen kohteena olevan elinkeinonharjoittajan pyynnöstä, sekä tähän liittyvistä kustannuksista. Säännös vastaisi asiasisällöllisesti kilpailulain 37 §:n 2 momenttia.
Pykälän 4 momentissa viitattaisiin informatiivisesti poliisin virka-apua koskevaan lainsäädäntöön.
13 b §. Viranomaisten välinen tietojenvaihto. Lakiin lisättäisiin viranomaisten välistä tietojenvaihtoa koskeva pykälä. Sen 1 momentissa säädettäisiin edellytyksistä, joiden täyttyessä elintarvikemarkkinavaltuutettu voisi saada salassapitosäännösten estämättä tietoja toisilta viranomaisilta. Säännös olisi rajattu vain tiettyihin viranomaisiin ja tietojen tulisi olla välttämättömiä sen selvittämiseksi, onko tapahtunut tai tapahtumassa 2 a – 2 h, 3 tai 4 §:ssä tarkoitettu rikkomus.
Pykälän 2 momentin mukaan elintarvikemarkkinavaltuutettu voisi salassapitosäännösten estämättä luovuttaa tietoja ja asiakirjoja toiselle momentissa nimetylle viranomaiselle, jos ne olisivat välttämättömiä toiselle viranomaiselle laissa säädetyn tehtävän hoitamiseksi. Momentti ei velvoittaisi elintarvikemarkkinavaltuutettua tietojen ja asiakirjojen luovuttamiseen.
Momentin 1 kohdan nojalla salassa pidettäviä tietoja ja asiakirjoja voitaisiin luovuttaa Kilpailu- ja kuluttajavirastolle kilpailulain 2 luvussa ja 4a luvussa tarkoitettujen kilpailunrajoitusten selvittämistä sekä 4 luvussa tarkoitettujen yrityskauppojen valvomista varten.
Momentin 2 kohdan nojalla salassa pidettäviä tietoja ja asiakirjoja voitaisiin luovuttaa Verohallinnolle verotuksen toimittamiseen, verovalvontaan, verojen ja maksujen kantoon ja perintään liittyvien tehtävien hoitamista varten.
Momentin 3 kohdan nojalla salassa pidettäviä tietoja ja asiakirjoja voitaisiin luovuttaa esitutkintaviranomaisille rikosten ennalta estämistä, paljastamista, selvittämistä ja syyteharkintaan saattamista varten sekä esitutkintaviranomaisten tietojen keräämis- ja tallentamistarkoituksen mukaisia muita tehtäviä varten. Esitutkintaviranomaisella tarkoitettaisiin esitutkintalain (805/2011) 2 luvun 1 §:ssä mainittuja viranomaisia.
Momentin 4 kohdan nojalla salassa pidettäviä tietoja ja asiakirjoja voitaisiin luovuttaa Ruokavirastolle ja muille elintarvikevalvontaviranomaisille niiden toimivaltaan kuuluvien maataloustuotteita ja elintarvikkeita koskevien vaatimusten ja niihin liittyvien tukien myöntämisedellytysten varmistamisen valvontaa varten.
Pykälän 3 momentissa viitattaisiin julkisuuslain säännöksiin, joita sovellettaisiin tilanteessa, jossa elintarvikemarkkinavaltuutetun kauppatapadirektiivin 8 artiklassa tarkoitettu tehtävien hoito edellyttäisi tietojen luovuttamista toisen jäsenvaltion viranomaiselle.
Pykälässä tarkoitetut tiedot voisivat koskea esimerkiksi tietoja elinkeinonharjoittajan tekemistä maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden toimitussopimuksista ja niiden sisällöstä. Kohteena eivät olisi arkaluonteiset tiedot.
13 c §. Tietojen säilyttäminen. Pykälässä säädettäisiin elintarvikemarkkinavaltuutetun velvollisuudesta säilyttää asian käsittelyä koskevat tarpeelliset tiedot.
14 §.Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta elintarvikemarkkinavaltuutetun tekemiin päätöksiin. Nykyisen lain mukaan muutosta elintarvikemarkkinavaltuutetun päätökseen haetaan hallinto-oikeudelta. Viittaus on informatiivinen, koska viranomaisten tekemiin hallintopäätöksiin haetaan muutosta hallinto-oikeudelta oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain nojalla ilman, että siitä on tarpeen säätää erikseen erityislaissa. Päätöksiä, joihin haettaisiin muutosta hallinto-oikeudelta, olisivat esimerkiksi elintarvikemarkkinavaltuutetun antamaan huomautukseen liittyvät päätökset sekä muut elintarvikemarkkinavaltuutetun toiminnan yhteydessä tehtävät hallintopäätökset. Voimassa olevan lain sisältöä ei tältä osin ehdoteta muutettavaksi.
Ehdotuksen mukaan julkista varoitusta tai kieltoa koskevaan elintarvikemarkkinavaltuutetun päätökseen haettaisin hallinto-oikeuden sijaan muutosta markkinaoikeudelta. Myös näistä päätöksistä valitettaisiin noudattaen, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa säädetään valittamisesta viranomaispäätöksiin. Valituksen tekemisessä noudatettaisiin näin ollen mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 3 luvussa säädetään valituksen tekemisestä, noudatettavista määräajoista ja valituksen sisällöstä.
Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetussa laissa säädetään erikseen markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvan asian käsittelystä markkinaoikeudessa. Markkinaoikeudessa annetun asian käsittelyssä noudatetaan näin ollen sitä, mitä oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetussa laissa säädetään.
Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 1 luvun 2 §:än ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 kohta, jonka mukaan elintarvikemarkkinavaltuutetun tekemää julkista varoitusta tai kieltoa koskevaa päätöstä koskeva valitus ja seuraamusta koskeva asia käsiteltäisiin kilpailu- ja valvonta-asiana. Kilpailu- ja valvonta-asioiden käsittelystä säädetään oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 2 luvun 1 §:ssä. Säännöksen mukaan markkinaoikeudessa noudatetaan näiden asioiden käsittelyssä eräin täsmennyksin mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa säädetään. Säätämällä varoitus- ja kieltopäätöstä ja seuraamusta koskevat asiat käsiteltäväksi kilpailu- ja valvonta-asiana varmistetaan, että seuraamusasiat käsitellään perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön mukaisesti hallintoprosessuaalisessa järjestyksessä.
Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jonka mukaan markkinaoikeuden seuraamusmaksua koskevaan päätökseen haetaan muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Asiassa ei tarvittaisi valituslupaa. Markkinaoikeuden julkista varoitusta tai kieltoa koskevaan päätökseen saisi hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Kuten edellä on todettu, elintarvikemarkkinavaltuutetun asettamat kiellot ja julkiset varoitukset sekä esittämät seuraamusmaksut käsiteltäisiin markkinaoikeudessa kilpailu ja valvonta-asioina. Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 7 luvun 1 §:n mukaan markkinaoikeuden päätökseen kilpailu- ja valvonta-asiassa haetaan muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen siten kuin 1 luvun 2 ja 3 §:ssä mainituissa laeissa säädetään. Oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain 7 luvun 1 § edellyttää näin ollen, että erityislaissa eli tässä tapauksessa elintarvikemarkkinalaissa on säädettävä siitä, miten muutosta haetaan seuraamusmaksupäätöksisin ja muutoksenhaun johdosta annettuihin markkinaoikeuden päätöksiin, jotka koskevat julkista varoitusta tai kieltoa. Ehdotetun säännöksen mukaan muutoksenhaku korkeimpaan hallinto-oikeuteen edellyttäisi valituslupaa, jos muutoksenhaku koskisi markkinaoikeuden toisena oikeusasteena antamaa päätöstä. Seuraamusmaksun osalta, jolloin markkinaoikeus ratkaisee asian ensimmäisenä oikeusasteena, valituslupa ei olisi tarpeen.
Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin valitusoikeudesta markkinaoikeuden päätökseen asianosaisaseman mukaan. Lähtökohtana on, että asianosainen saa aina valittaa markkinaoikeuden päätöksestä. Elintarvikemarkkinavaltuutettu saisi valittaa markkinaoikeuden seuraamusmaksua koskevasta päätöksestä, jolla markkinaoikeus on hylännyt elintarvikemarkkinavaltuutetun esityksen kokonaan tai osaksi, sekä julkista varoitusta tai kieltoa koskevasta päätöksestä, jolla markkinaoikeus on kumonnut elintarvikevaltuutetun päätöksen tai muuttanut sitä.
Pykälään lisättäisiin uusi 4 momentti, jossa säädettäisiin tuomioistuin oikeudesta lykätä seuraamusmaksuasian käsittelyä, jos toisessa oikeudenkäynnissä on vireillä samaa toimintaa koskeva muu asia, jolla voi olla vaikutusta seuraamusmaksuasiassa annettavaan ratkaisuun.
Selvyyden vuoksi on syytä todeta, että lain 4 §:ssä mainitut kieltoasiat säädetään markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluviksi sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetussa laissa ja yrittäjänsuojalaissa eikä asiasta ole tarpeen säätää tässä yhteydessä.
Siirtymäsäännös ja voimaantulo
Voimaantulon osalta huomioitaisiin kauppatapadirektiivin 13 artiklan 1 kohdan toinen alakohta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on sovellettava kauppatapadirektiivin säännöksiä viimeistään 1. päivänä marraskuuta 2021 ja 1 artiklan 3 kohta, jonka mukaan sitä sovelletaan toimitussopimuksiin, jotka on tehty niiden toimenpiteiden soveltamispäivän jälkeen, joilla kauppatapadirektiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä.
Siirtymäsäännöksen osalta huomioitaisiin 13 artiklan 1 kohdan 1 alakohta, jonka mukaan jäsenvaltioiden on annettava ja julkaistava kauppatapadirektiivin edellyttämät säännökset viimeistään 1. päivänä toukokuuta 2021 ja 1 artiklan 4 kohta, jonka mukaan toimitussopimukset, jotka on tehty ennen niiden toimenpiteiden julkaisemista, joilla kauppatapadirektiivi saatetaan osaksi kansallista lainsäädäntöä, on saatettava kauppatapadirektiivin mukaisiksi 12 kuukauden kuluessa.
Laki oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta
1 Luku
2 §. Kilpailu- ja valvonta-asiat. Lain 1 luvun 2 §:n 1 momentin 5 kohtaan tehtäisiin ehdotettavasta lisäyksestä johtuva tekninen muutos. Momenttiin lisättäisiin uusi 6 kohta, jonka mukaan, markkinaoikeus käsittelisi kilpailu- ja valvonta-asioina sen toimivaltaan elintarvikemarkkinalaissa kuuluviksi säädetyt julkista varoitusta, kieltoa ja seuraamusmaksun määräämistä koskevat asiat. Näiden on katsottu edellyttävän kilpailu- ja valvonta-asioiden käsittelytapaa. Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön mukaan seuraamusasiat tulisi käsitellä hallintoprosessuaalisessa järjestyksessä.
6 §. Markkinaoikeudelliset asiat. Pykälän 1 momentin 13 kohdan viittaus elintarvikemarkkinalakiin kumottaisiin tarpeettomana. Säännös on kattanut yrittäjänsuojalain ja sopimattomasta menettelystä annetun lain mukaiset elintarvikemarkkinavaltuutetun esityksestä markkinaoikeudessa käsiteltävät elintarvikemarkkinalain 4 §:ssä informatiivisesti viitatut kiellot. Ne kuitenkin kuuluvat markkinaoikeuden toimivaltaan jo sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain ja yrittäjänsuojalain nojalla eikä asiasta ole tarpeen säätää tässä yhteydessä erikseen.
Laki sakon täytäntöönpanosta annetun lain 1 §:n muuttamisesta
1 §. Soveltamisala. Pykälän 1 momentin 15 kohtaan tehtäisiin ehdotettavasta lisäyksestä johtuva tekninen muutos. Momentin lain soveltamisalaan kuuluvia asioita koskevaan luetteloon lisättäisiin uusi 16 kohta, jossa viitattaisiin elintarvikemarkkinalaissa säädettäväksi ehdotettaviin seuraamusmaksuihin. Niiden täytäntöönpanosta vastaisi Oikeusrekisterikeskus kyseisen lain mukaisesti.