1.1  Laki sotilastiedustelusta

1 luku Yleiset säännökset

1 §.Lain soveltamisala. Pykälässä säädettäisiin lain soveltamisalasta. Tämän lain tarkoittamaa tiedustelua suorittaisi Puolustusvoimat ja toimintaa kutsuttaisiin sotilastiedusteluksi. Tiedustelutoiminnan tavoitteena olisi tuottaa varhaisvaiheen tietoa Puolustusvoimien tehtäviin liittyen, joka mahdollistaa uhkiin, riskeihin, mahdollisiin tapahtumakehityksiin ja muutoksiin varautumisen ja vaikuttamisen. Sotilastiedustelun yleisenä tehtävänä on sotilasstrategisen tilannekuvan muodostamiseksi seurata Suomen turvallisuusympäristön kehitystä, määrittää ympäristön muutokset ja tuottaa tietoa vallitsevasta tilanteesta. Laissa säädettäisiin sotilastiedustelun tarkoituksesta, viranomaisen tehtävistä ja toimivaltuuksista, päätöksenteosta, sekä tiedustelun ohjauksesta ja sotilastiedustelun valvonnasta puolustushallinnossa. Lisäksi laissa säädettäisiin tietoliikennetiedustelun teknisestä toteuttamisesta suojelupoliisin puolesta.  

2 §.Suhde muuhun lainsäädäntöön. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lain suhteesta muuhun sotilastiedustelutoimintaa lähellä olevaan toimintaan.  

Hallituksen esityksessä eduskunnalle poliisilain muuttamisesta annettavaksi laiksi (HE /2017) poliisilain 5 a luvun mukaan suojelupoliisi hoitaisi siviilitiedusteluun liittyviä tehtäviä.  

HE /2017 mukaan 5 a luvussa tiedustelumenetelmien soveltamisalaksi määriteltäisiin suojelupoliisin suorittamaa tiedustelua, jolla hankitaan tietoa toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. Sääntelyllä korostettaisiin sitä, että suojelupoliisi olisi ainoa siviilitiedusteluviranomainen, jolla olisi oikeus käyttää poliisilain 5 a luvussa säädettyjä keinoja.  

Lisäksi HE /2017 5 a luvun soveltamisalassa olisi viittaus säännös tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annettavaan lakiin. 5 a luvun siviilitiedusteluun liittyvänä toimivaltuutena olisi erillislaissa säädettynä tiedonhankinta Suomen rajat ylittävissä tietoliikennekaapeleissa liikkuvaan tietoliikenteeseen kohdistuva tiedonhankinta. 

Suomessa rajat ylittävissä tietoliikennekaapeleissa liikkuvaan tietoliikenteeseen kohdistuvan tiedonhankinnan tekninen toteuttaminen olisi keskitettynä yhdelle Puolustusvoimien toimijalle, jolla olisi velvollisuus toteuttaa suojelupoliisilta tulevat kyseistä tiedonhankintakeinoa koskevat toimeksiannot. Teknistä toteuttajaa koskeva sääntely olisi sotilastiedustelulaissa.  

Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedustelusta olisi erotettava Puolustusvoimien rikosten ennalta estäminen, paljastaminen ja selvittäminen, josta säädetään sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimista annetussa laissa (255/2014, SKRTL). SKRTL 86 §:n 1 momentin mukaan Puolustusvoimien rikosten ennalta estämisessä ja paljastamisessa huolehditaan sotilaallisen maanpuolustuksen alalla Suomeen kohdistuvaan tiedustelutoimintaa ja sotilaallisen maanpuolustuksen tarkoitusta vaarantavaan toimintaan liittyvien rikosten ennalta estämisestä ja paljastamisesta. SKTRL 89 §:n 2 momentissa säädetään rikoksista, joidenka paljastamisessa saadaan käyttää salaisia tiedonhankintakeinoja. SKRTL:ssä tarkoitettu rikostorjunnan soveltamisala liittyy rikoksen käsitteeseen, joka on erotettava tiedustelun kohteena olevista uhkista ja toiminnasta sekä niiden kehittymisestä. SKRTL:n toimivaltuuksia käyttää pääesikunnan tiedusteluosasto. Koska rikostorjunnan toimivaltuudet ovat osittain samankaltaiset tässä esityksessä ehdotettavien toimivaltuuksien kanssa, mutta niitä käytetään eri tarkoituksessa, olisi erityistä huomioita kiinnitettävä siihen, ettei sotilastiedustelun toimivaltuuksia ja rikostorjunnan toimivaltuuksia käyttäisi samat henkilöt.  

Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi myös SKRTL:iin, jolla pyritään eriyttämään tiedustelutoimivaltuuksia käyttävien ja rikostorjuntatoimivaltuuksia käyttävät henkilöt. Lisäksi muutettaisiin SKRTL:n mukaisten rikosten esitutkintaa suoritettava viranomainen suojelupoliisin luopuessa esitutkintatoimivaltuuksistaan. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetun lain soveltamisesta. Viittaussäännös on nähty tarpeelliseksi, koska ilman erityistä viittaussäännöstä henkilötietojen käsittelyyn sovellettaisiin Euroopan Parlamentin ja Neuvoston asetusta (EU) 2016/679 luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta (yleinen tietosuoja-asetus). Informatiivista viittausta yleislakeihin, kuten viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin (621/1999) ei ole katsottu tarpeelliseksi.  

Tiedustelutoiminnan luonteesta johtuen sen valvontaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. EIT:n ratkaisukäytännössä on korostettu, että valvonnan on oltava riippumatonta ja tiedusteluviranomaisen hallinnonalan ulkopuolista. Tiedustelutoiminnan ulkopuolinen oikeudellinen valvonta olisikin keskitetty tiedusteluvaltuutetulle, josta säädettäisiin erikseen.  

3 §. Sotilastiedustelun tarkoitus. Pykälässä määriteltäisiin sotilastiedustelun tarkoitus. Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedustelun tarkoitus olisi rajattu liittymään eräisiin Puolustusvoimien lakisääteisiin tehtäviin sekä ylimmän valtiojohdon päätöksenteon tukemiseen. Pykälän merkitys olisi koko lain läpileikkaava. Pykälän perusteella voitaisiin arvioida myös sitä, olisi tietyn toiminnan tiedustelu sotilastiedustelun vai siviilitiedustelun toimialalla. Sotilastiedustelulla ja tiedustelumenetelmillä mahdollistettaisiin sotilastiedusteluviranomaisen riittävän tehokas tiedonhankinta kaikkein vakavimmista yhteiskuntaa ja sen olemassa oloa uhkaavista ilmiöistä ja hankkeista. 

Puolustusvoimien tehtäviin liittyy olennaisesti myös ylimmän valtiojohdon päätöksenteko ja ylimmän valtiojohdon pitäminen tietoisena turvallisuusympäristössä tapahtuvista muutoksista. Lisäksi esimerkiksi puolustusvoimien kansainvälisiin tehtäviin liittyvä päätöksenteko ja harkinta edellyttävät aina ylimmän valtiojohdon päätöksen tekoa. Vaikka ylimmän valtiojohdon päätöksenteko on olennainen osa Puolustusvoimien toimintaa, pykälässä mainittaisiin erikseen ylimmän valtiojohdon päätöksen teon tukeminen. Maininta olisi informatiivinen. 

Käsiteltävänä olevassa ehdotuksessa esitetään säädettäväksi lisäksi jäljempänä sotilastiedustelun ohjauksesta, jossa keskeisenä olisi valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteinen kokous, sekä tietopyynnöstä, jonka voisi sotilastiedusteluviranomaiselle esittää ainoastaan tietyt Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesti merkittävät tahot. Edellä kuvatuista syistä Suomen ylimmän valtiojohdon mainitseminen erikseen ei ole tarkoituksen mukaista, sillä ylin valtiojohto olisi keskeisenä tiedustelutiedon saajana. 

Se, mihin toimiin hankitun ja analysoidun tiedon pohjalta ryhdytän, voi olla moninaista. Toimet voivat liittyä esimerkiksi Suomen alueella olevien ihmisten tilannetietoisuuden kasvattamiseen, ja panostuksissa koulutukseen, kuten disinformaatio-operaatioiden kohdalla tilanne saattaisi olla, ja ääritapauksessa liikekannallepanoon. Ensimmäisessä esimerkissä tiedustelutieto olisi suodattunut ylimmän valtiojohdon kautta asianmukaisille viranomaisille. Tiedon kulkeutuminen ei välttämättä kaikissa tapauksissa kuitenkaan kulkeutuisi valtiojohdon kautta tarvittaville tahoille, vaan esimerkiksi kehittyneiden haittaohjelmien tunnistamisen tapauksessa haittaohjelmaa koskevia tietoja saatettaisiin luovuttaa suoraan keskeisille yrityksille valtiojohdon päätöksenteon turvaamisen varmistamiseksi. 

Pykälässä sotilastiedustelun tarkoitus olisi sidottu tiettyihin Puolustusvoimista annetun lain tarkoittamiin Puolustusvoimien tehtäviin. Puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan Puolustusvoimien tehtävänä on Suomen sotilaallinen puolustaminen. Sen a-alakohdan mukaan Suomen sotilaalliseen puolustamiseen kuuluvat maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen. Kohdan b-alakohdan mukaan Suomen sotilaalliseen maan puolustukseen kuuluvat kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen sekä laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen. 

Puolustusvoimien ensimmäisen lakisääteisen tehtävän on katsottu merkitsevän sitä, että Puolustusvoimien tulee suojata Suomea ulkoisilta uhkilta. Ulkoinen uhka ei kuitenkaan välttämättä tarkoita fyysisesti Suomen rajan ulkopuolelta Suomeen tapahtuvaa toimintaa, vaan uhkaa voidaan pyrkiä toteuttamaan myös Suomen alueella. Ulkomainen toimija voi pyrkiä valmistelemaan ja järjestämään sotilaallista toimintaa esimerkiksi Suomessa olevien henkilöiden kautta.  

Sotilastiedustelulla pyrittäisiinkin selvittämään, mitkä tahot ovat tällaisen uhkan taustalla ja miten ne pyrkivät vaikuttamaan Suomeen ja esimerkiksi Suomen sotilaalliseen maanpuolustukseen. Suomessa tapahtuva toiminta voisi olla myös pyrkimys vaikuttaa sellaisiin kriisinhallintaoperaatioihin, joihin Suomi osallistuu, taikka Suomessa tapahtuvasta hybridivaikuttamisesta. Merkityksellistä olisi se, että toiminnan taustalla olisi vieras valtio tai ulkomainen toimija. 

Puolustusvoimien tehtävänä on lisäksi momentin 3 kohdan mukaan osallistuminen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 222 artiklaan tai Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 42 artiklan 7 kohtaan perustuvaan apuun, aluevalvontayhteistyöhön tai muuhun kansainvälisen avun antamiseen ja kansainväliseen toimintaan.  

Uuden 3 kohdan mukaisesti Suomen sotilaallista puolustusta pyritään vahvistamaan kansainvälisellä yhteistyöllä. Yhteistyötä tehdään EU:ssa sekä toisten valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen, kuten YK:n ja Naton sekä maaryhmäjärjestelyjen kanssa. Kansainvälistä apua voidaan 3 kohdan mukaisesti antaa toiselle valtiolle, Euroopan unionille tai kansainväliselle järjestölle esimerkiksi EU:n yhteisvastuulausekkeen tai keskinäisen avunannon lausekkeen tilanteissa taikka aluevalvonnassa siten kuin Puolustusvoimista annetussa laissa säädetään. Esimerkkeinä säännöksessä tarkoitetusta muusta kansainvälisestä toiminnasta voidaan mainita Suomen omista tarpeista lähtevä yhteistoiminta.  

Lisäksi Puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan Puolustusvoimien tehtävänä on osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan ja sotilastehtäviin muussa kansainvälisessä kriisinhallinnassa.  

Edellä tarkoitettujen säännösten lisäksi kyseeseen saattaisi tulla muiden viranomaisten tukeminen välillisesti. Tällaisena erityistilanteena olisi huomioitava Puolustusvoimien poliisille antama virka-apu. Vaikka muiden viranomaisten tukemista ei mainittaisikaan pykälässä, esimerkiksi virka-apu tilanteissa sotilastiedustelu saattaisi tulla kyseeseen välillisesti. Jos esimerkiksi poliisi pyytäisi virka-apua Puolustusvoimilta ulkomaille, sotilastiedustelua saatettaisiin joutua käyttämään ainoastaan Puolustusvoimien omaan toimintaan liittyen. Kyse ei olisi poliisille suoritettavasta tiedustelutoiminnasta. Tiedustelutieto tukisi Puolustusvoimien toimintaa eikä tietoja luovutettaisi näissä tapauksissa poliisille.  

Sotilastiedustelun tarkoituksena olisi tuottaa oikeaa ja riippumatonta tietoa riittävän aikaisessa vaiheessa ylimmän sotilasjohdon päätöksenteon tueksi puolustusvoimista annetun lain 2 §:ssä määriteltyjen Puolustusvoimien tehtäviin liittyen sekä viime kädessä ylimmän valtiojohdon päätöksenteon tueksi. Tietoa hankittaisiin vain tässä laissa myöhemmin määritellyistä sotilastiedustelun kohteista. Sotilastiedustelulla hankittu tieto mahdollistaisi ylimmän sotilasjohdon sekä ylimmän valtiojohdon oikea-aikaisen ja oikeaan tietoon perustuvan päätöksenteon sekä strategisen, operatiivisen ja taktisen ennakkovaroituksen antamisen sekä jo olemassa olevien viranomaisresurssien tehokkaan käyttämisen, mutta myös viranomaisresurssien tehokkaan suunnittelun, kehittämisen, ylläpidon ja lisäyksen riittävän ajoissa tilanteen niin vaatiessa.  

Tiedon hankkiminen sisältäisi myös Suomeen kohdistuvien ulkoisten uhkien kartoittamisen. Kyse olisi siten esimerkiksi turvallisuusympäristön kehityksen seuraamisesta tilannekuvan muodostamiseksi. Ilmaisu kattaisi myös jatkuvan tiedonhankinnan sotilastiedustelun kohteista. Tiedonhankintaa ei sinänsä olisi rajoitettu ajallisesti, sillä tiedustelutoimintaa on usein tarpeen seurata pitkäjänteisesti ja systemaattisesti ilman, että seurattavan toiminnan välttämättä tarvitsisi olla välittömästi uhkaavaa tiedustelun aikana. Tältä osin voidaan viitata oikeusministeriön perustuslain muutosta koskevaan mietintöön (OMML 41/2016, s. 49). 

Tapahtumaketjut ja toiminta voivat näyttää aluksi muulta kuin konkreettista uhkaa aiheuttavalta toiminnalta. Tiedon saaminen riittävän varhaisessa vaiheessa näistä tapahtumista ja toiminnasta mahdollistaa niiden tavoitellun päämäärän tunnistamisen sekä sen, kenen etua ja hyötyä niillä tavoitellaan. Tämä mahdollistaisi myös riittävän riskiarvioinnin ja ulko- turvallisuus- ja puolustuspoliittisen arvion siitä, kuinka todennäköisesti ja missä tilanteissa Suomi voisi joutua tällaisten tapahtumaketjujen ja toiminnan kohteeksi. Uhkien tunnistamisessa keskeisenä kysymyksenä on se, mikä taho uhkan takana on ja millä resursseilla uhka voitaisiin toteuttaa. 

Sotilastiedustelun keskeisenä kohteena on esimerkiksi sotilaallinen toiminta. Sotilaallinen toimintaa voi olla Suomen ulkoinen uhka, jonka taustalla voi olla valtiollinen tai ei-valtiollinen toimija (OMML 41/2016 s. 48). Sotilaallisessa toiminnassa usein liikutellaan suuria joukkokokonaisuuksia ja asejärjestelmiä. Joukkokokonaisuuksien ja asejärjestelmien sijoittaminen kertoo tietoa sotilaallisen toimijan toimintavalmiudesta rauhanaikana esimerkiksi sotilaallisissa harjoituksissa.  

Uhkien tiedustelu kattaisi myös esimerkiksi Puolustusvoimien tarvitseman maalittamistuen ja Puolustusvoimien tarvitsemien paikka- ja olosuhdetietojen tuottamisen. 

Sotilastiedustelun tiedonhankinnan tarkoituksena ei ole vaikuttaminen itse toimintaan, vaan tiedon hankkiminen siitä ja sen taustalla olevista tarkoitusperistä ja vaikuttimista. Toiminta saattaa olla esimerkiksi täysin normaalia, mutta sen organisointi saattaa olla lähtöisin vieraan valtion pyrkimyksistä vaikuttaa demokraattisen yhteiskunnan toimintaan. Tällaisessa tilanteessa olisi ensisijaisen tärkeää hankkia tietoa siitä, onko sisäisen konfliktin johtohenkilöt vieraan valtion määräysvallassa tai sen ohjauksessa taikka tulisiko vieraan valtion ottaa tällaisesta toiminnasta vastuu itselleen. Toiminta saattaisi olla osa vieraan valtion sotasuunnitelmaa ja saattaisi olla esivaihe vieraan valtion sotilaalliselle voimankäytölle. 

Sotilastiedustelun tarkoituksena ei ole puuttua esimerkiksi täysin normaaliksi katsottavaan kansainväliseen yksityiseen toimintaan, kuten markkinaehtoiseen kilpailuun, laillisiin oikeusprosesseihin tai laillisiin immateriaalioikeuksiin. Näissäkin tapauksissa tiedon hankinnan kohteeksi saattavat tulla toiminnan taustalla olevat vaikuttimet, kuten vieraan valtion päätös sen omistamien merkittävien yhtiöiden tuottaman Suomelle elintärkeän tuotteen tai raaka-aineen viennin kieltämisestä Suomeen ja tätä kautta pyrkiä vaikuttamaan suomalaisen yhteiskunnan vapaaseen toimintaan. Näissäkin tilanteissa saadun tiedon perusteella Puolustusvoimilla ei olisi välttämättä tarvetta ryhtyä käytännön konkreettisiin toimiin, vaan tieto toiminnan taustavaikuttimista saatettaisiin riittävän vakavan uhan tilanteissa luovuttaa keskeisille tahoille, jotka voisivat ryhtyä tarvittaviin toimiin uhkan vaikutusten rajaamiseksi ja tilanteen korjaamiseksi. 

Pykälän merkitys kuvastaisi myös sitä, että sotilastiedustelutoiminnassa tiedonhankkiminen tähtää aina Puolustusvoimista annetussa laissa säädettyihin tiettyihin Puolustusvoimien tehtävien toteuttamiseen. Jäljempänä säädettävien sotilastiedustelun kohteet perustuvat aina sotilastiedustelun tarkoitukseen, ja edelleen jäljempänä 4 luvussa säädettyjä tiedustelumenetelmiä voitaisiin käyttää ainoastaan pykälässä lueteltujen Puolustusvoimien tehtävien ja sotilastiedustelun kohteisiin perustuvan tiedustelutehtävän suorittamiseksi. 

4 §. Sotilastiedustelun kohteet. Pykälässä säädettäisiin siitä toiminnasta, josta sotilastiedustelun tiedustelumenetelmällä voitaisiin hankkia tietoja. Tiedustelumenetelmistä säädettäisiin jäljempänä 4 luvussa. Sotilastiedustelulla hankittaisiin aina tietoa edellä 3 §:ssä tarkoitettujen Puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien suorittamiseksi. Pykälän merkitys kohdistuu niin tietopyynnön esittäjään, tiedustelutehtävän antavaan, tiedustelumenetelmän käyttöä esittävään vaatimuksentekijään kuin vaatimuksen perusteella päätöksen tekevään tahoon tai luvan myöntäjään. Päätöksentekijän tapauskohtaisen harkinnan varaan jäisi se, voitaisiinko esimerkiksi tietoliikennetiedustelua käyttää tiedonhankkimiseksi vieraan valtion toiminnasta, joka voi vaarantaa Suomen maanpuolustusta. 

Pykälässä ei olisi rajattu maantieteellisesti sitä, missä tiedusteltavan toiminnan olisi tapahduttava. Ei olisi tarkoituksenmukaista, että tiedusteluoperaatio alkaisi Suomen rajan ulkopuolella ja että operaatio jouduttaisiin keskeyttämään tiedustelun kohteena olevan tahon saapuessa Suomeen.  

Sotilastiedustelun kohteena oleva toiminta on toimintaa, joka ei ole edennyt rikoksen valmistelun asteelle tai säädetty rangaistavaksi. Sotilastiedustelun kohteena oleva toiminta voisi siten olla täysin laillista. Toiminta saattaisi joissain tilanteissa kuitenkin muuttua laittomaksi rikosperusteiseksi toiminnaksi tiedustelun kohteena olevan toiminnan edetessä. Edellä tarkoitetut rikosperusteiset tilanteet eivät enää kuuluisi sotilastiedustelun toimialaan vaan kyse olisi rikosperusteisesta sotilasvastatiedustelusta taikka rikosten torjunnasta tai selvittämisestä. 

Sotilastiedustelun tiedonhankinnan kohteet olisi pykälässä lueteltu tyhjentävästi. Kohdat eivät välttämättä ole toisiaan poissulkevia. Ne voisivat olla myös limittäisiä ja tulla kyseeseen yhtä aikaa. 

Jäljempänä 9 §:ssä määriteltävän tiedustelutehtävän olisi aina perustuttava pykälässä lueteltuihin kohteisiin. Tiedustelutehtävä voisi perustua yhteen pykälässä mainittuun kohtaan tai se voisi sisältää useampia pykälässä mainituista kohdista. Päätöksentekijän harkittavaksi jäisi, onko tietyn tiedustelumenetelmän käyttäminen tietyssä tilanteessa perusteltua ja missä laajuudessa. 

Pykälän säännös ohjaisi sotilastiedustelun tiedustelutehtävän laatimista sekä tiedustelumenetelmien käyttöä. Jäljempänä säädettävien päätöksentekoa koskevissa säännöksissä edellytetään, että tiedusteltava toiminta pystytään yksilöimään ja perustelemaan. Tiedustelumenetelmiä koskevassa päätöksenteossa ja tiedustelun toteuttamisessa olisi lisäksi aina otettava huomioon yleiset periaatteet, kuten suhteellisuusperiaate ja vähimmän haitan periaate sekä syrjinnän kielto. 

Kaikkia tiedustelun kohteita ei voida jakaa selkeästi sotilas- ja siviililuonteisiin. Tästä johtuen olisikin tarkoituksenmukaista, että sotilastiedustelu ja siviilitiedustelu voisivat hankkia tietoa osittain samoista kohteista. Sotilastiedustelun ja siviilitiedustelun tiedonhankinta voisi kohdistua samaan laajempaan uhka- tai asiakokonaisuuteen, mutta kumpikin toimija hankkisi tietoja omasta osa-alueestaan. Tiedusteluviranomaisten yhteistyöllä ylimmälle valtiojohdolle voitaisiin toimittaa kokonaisvaltaisempi kuva tarkasteltavasta kokonaisuudesta. Etenkin sotilastiedustelun kohteena olevan toiminnan taustalla saattaa olla vieraan valtion tarkoitus vaikuttaa tarkoitusperiensä saavuttamiseksi toiseen valtioon niin, ettei mahdollisia perinteiseksi katsottuja sotilaallisia keinoja tarvitse käyttää. Vieraan valtion vaikuttaminen saatetaankin toteuttaa ulkoistamalla toimet varsinaisen valtiotoimijan ulkopuoliselle toimijalle tai naamioimalla toiminta rikolliselta tai terroristiselta toiminnalta vaikuttavaksi toiminnaksi osana suurempaa sotajuonta. Etenkin näissä tilanteissa sotilas- ja siviilitiedustelun kohteet saattavat limittyä, minkä lisäksi samalla toimintakentällä saattaisi olla mukana myös rikostorjuntaviranomaisia rikosperusteisen tiedonhankinnan takia. Tämä edellyttäisi tiedonhankinnan yhteensovittamista eri tiedusteluviranomaisten kesken. Sotilastiedusteluviranomaisten yhteistyöstä suojelupoliisin ja muiden viranomaisten kanssa säädettäisiin 16–18 §:ssä. 

EIT:n vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 8 artiklassa turvattuja oikeuksia rajoittavan lain on oltava muun ohella vaikutuksiltaan ennakoitava. Ennakoitavuus edellyttää ennen kaikkea lain riittävää täsmällisyyttä sen osoittamiseksi, missä olosuhteissa sekä millä edellytyksillä kansalaiset voivat joutua salaisten viranomaistoimenpiteiden kohteeksi (Weber ja Saravia v. Saksa, kohta 96 ja 97).  

EIT on toisaalta useasti muistuttanut, että jo asian luonnosta seuraa, että kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvat uhat ovat luonteeltaan erilaisia ja toisinaan myös ennakoimattomia, minkä vuoksi niitä voi olla vaikea määritellä etukäteen (Kennedy v. Yhdistynyt kuningaskunta, kohta 159). EIT:n ratkaisukäytäntöä on käsitelty tarkemmin yleisperusteluissa. Asiaa käsitellään tarkemmin yleisperusteluissa (Euroopan ihmisoikeussopimus). 

Sotilastiedustelun kohdeluettelossa pyritään sovittamaan yhteen vaatimus lain ennakoitavuudesta ja täsmällisyydestä sekä tarve voida hankkia tietoa myös uusista uhkista. EIT:n kannanotot on otettu huomioon kohdeluettelon laadinnassa ja sotilastiedustelun kohteista ehdotetaan säädettäväksi mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja kattavasti.  

Se, mitä menetelmiä tiedonhankinnassa voitaisiin käyttää, edellyttäisi aina tapauskohtaista harkintaa ja tiedonhankinnan kohteena olevan toimijan tunnistamista joko valtiolliseksi tai muuksi toimijaksi. 

Tiedustelumenetelmän käytön edellytyksenä ei olisi, että toiminnan taustalla oleva taho olisi tunnistettu sillä hetkellä, kun tiedustelumenetelmän käyttöön ryhdytään. Tiedustelumenetelmiä voitaisiin käyttää uhkien havaitsemiksi ja niiden aiheuttajina olevien tahojen tunnistamiseksi. Tiedustelumenetelmän kohteena voisi myös olla henkilö tai henkilöryhmä, jolla voidaan olettaa liittyvän tässä pykälässä tarkoitettuun toimintaan.  

Sotilastiedustelun soveltamisala rajattaisiin 1 momentissa tiedon hankkimiseen toiminnasta, joka on luonteeltaan sotilaallista, jolloin toiminnan ei tarvitsisi olla luonteelta konkreettista uhkaa aiheuttavaa.  

Luonteeltaan sotilaallisen toiminnan käsitettä ei ole määritelty lainsäädännössä eikä oikeustieteellisessä kirjallisuudessa. Sotilaallista toimintaa on tarkasteltu kumotun puolustusvoimista annetun lain (402/1974) muuttamista koskeneessa hallituksen esityksessä (HE 172/1999 vp) siitä näkökulmasta, mitkä asiat ovat sotilaskäskyasioita ja mitkä hallinnollisia asioita. 

Sotilaalliselle toiminnalle tyypillistä ovat suuret joukkokokonaisuudet, sotilaallisten toimenpiteiden valmistelu ja johtaminen, sotilaallinen järjestäytyminen, sotilaallinen kouluttautuminen ja varustautuminen vahvemmin kuin tavanomaisilla voimankäyttövälineillä. Lisäksi sotilaallinen toiminta vaatii usein vahvaa taloudellista resursointia. Usein tällaisen toiminnan taustalla on valtio.  

Sotilaallista toimintaa voivat harjoittaa muutkin kuin valtiot. Tällöin on kiinnitettävä huomiota toiminnan järjestäytyneisyyteen, taloudellisiin resursseihin, organisointiin sekä siihen, minkälaiseen voimankäyttöön kyseinen taho mahdollisesti pystyy. Sotilaallinen ei-valtiollinen toimija voi olla esimerkiksi valtioksi itsensä määrittelevä taho, jota muut valtiot eivät ole tunnustaneet, tai separatistijoukko, jonka toiminta liittyy merkittävästi aseelliseen konfliktiin. Ei-valtiollisesta toimijasta on kyse myös esimerkiksi aluevalvontalain (755/2000) 2 §:ssä tarkoitetusta tunnuksettomasta ryhmästä, jolla tarkoitetaan sotilasosastoon rinnastettavaa, vieraan valtion lukuun, puolesta tai suostumuksella toimivaa joukkoa, joka on sotilaallisesti järjestäytynyt, varustettu tai aseistettu ja jonka valtiollista alkuperää ei voida tunnistaa. Teknologian kehittyessä sotilaalliset uhkat voivat kohdistua Suomeen myös kauempaa kuin lähialueelta.  

Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan tiedustelumenetelmällä saataisiin hankkia tietoa vieraan valtion asevoimien ja niihin rinnastuvien järjestäytyneiden joukkojen toiminnasta ja toiminnan valmistelusta. Toiminnan olisi oltava luonteeltaan sotilaallista momentin johtolauseen mukaisesti.  

Kohdassa tarkoitettua toimintaa ei olisi rajattu koskemaan erityisesti Suomeen kohdistuvaa toimintaa. Puolustusvoimien olisi voitava hankkia laajasti tietoa vieraan valtion tai siihen rinnastuvien joukkojen toiminnasta ja kehityksestä ilman, että voitaisiin katsoa tämän aiheuttavan välitöntä sotilaallista uhkaa Suomelle. Toiminnasta saatavan tiedon pohjalta suomalainen yhteiskunta ja Puolustusvoimat voisivat paremmin varautua mahdollisiin Suomea vastaan kohdistuvaan vihamieliseen toimintaan ja sen vaikutuksiin.  

Vieraan valtion asevoimien ja niihin rinnastuvien joukkojen toiminta kattaisi sotilaallisen voimankäytön ja sen valmistelun, sekä sotilaalliset suunnitelmat ja aikeet. Edellä mainitut asiat vaikuttavat olennaisesti siihen, minkälainen todellinen uhka Suomelle tai muulle taholle olisi mahdollisesti muodostumassa. Onnistunut tiedonhankinta antaa lisäaikaa varautumiseen uhkaa vastaavasti. Sotilaallinen ennakkovaroitus edellyttää sitä, että erilaisia tapahtumakehityksiä pystytään laajasti arvioimaan. Näihin liittyvää tietoa voidaan saada esimerkiksi muualla maailmassa tapahtuvasta sotilaallisesta toiminnasta ja miten eri konflikteissa sotilaallinen toimija toimii tai on toiminut.  

Kohdassa maininnalla toiminnan valmistelu kattaisi sotilaspoliittisen ja sotilaallisen kehityksen sekä suunnitelmat. Toiminnan valmistelu kattaisi esimerkiksi sotasuunnitelmat, joukkojen ryhmittymisen sekä asejärjestelmien kehittämisen ja hankinnan. Hankitun tiedon perusteella erilaisia turvallisuusympäristön epävarmuustekijöitä pyritään jäsentämään, vähentämään ja myös hyödyntämään maanpuolustuksessa ja kriisiin varautumisessa. 

Kohdassa tarkoitettua toimintaa olisi myös vieraiden välinen sota tai sodanuhka, mikä voisi olennaisesti vaikuttaa myös Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin suhteisiin tai vaikeuttaa tätä kautta Suomen mahdollisuuksia toimia kansainvälisessä yhteisössä. 

Puolustusvoimien tehtävänä on osana Suomen sotilaallista puolustamista alueellisen koskemattomuuden turvaaminen. Puolustusvoimat turvaa Suomen aluetta, kansan elinmahdollisuuksia ja valtiojohdon toimintavapautta sekä puolustaa laillista yhteiskuntajärjestystä tarvittaessa sotilaallisin voimakeinoin aseellisen hyökkäyksen tai sitä vastaavan ulkoisen uhan kohdistuessa Suomeen.  

Kohdassa tarkoitettu toiminta kattaisi tilanteet, joissa vieras valtio pyrkii vaikuttamaan Suomen kansanvaltaiseen yhteiskuntajärjestykseen. Tällaisella toiminnalla tarkoitettaisiin sellaisia yhteiskuntajärjestyksen kumoamis- ja muutospyrkimyksiä, joissa saatettaisiin käyttää väkivaltaisia keinoja, niillä uhkaamista tai muuta perustuslain vastaista menettelytapaa.  

Uhkaava toiminta voisi ilmetä esimerkiksi suunnitelmana käyttää asevoimaa valtionsisäisen vallankaappauksen tai -kumouksen toteuttamiseksi taikka suunnitelmana liittää Suomi vieraan vallan alaisuuteen. Uhkaavana toimintana voitaisiin pitää myös esimerkiksi pyrkimyksiä väkivaltaisesti estää eduskuntaa käyttämästä lainsäädäntövaltaa taikka pakottaa hallitusvaltaa käyttäviä henkilöitä tekemään tai jättämään jotain tekemättä heidän valtiollisissa tehtävissään. Uhkaavan toiminnan taustalla voisi olla vieraan valtion pyrkimykset ja uhkaava toiminta voisi sisältää sotilaallisen toiminnan piirteitä, esimerkiksi hybridivaikuttamisen keinoja. Tietoa voitaisiin hankkia esimerkiksi siitä, mitä suunnitelmia tai valmisteluja edellä mainittuja pyrkimyksiä ajavalla toimijalla on ja ketkä henkilöt Suomesta tai ulkomailta käsin osallistuvat tällaiseen toimintaan. 

Puolustusvoimien tehtävänä on Suomen suojaaminen ulkoisilta uhkilta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että Puolustusvoimat ei voi puuttua Suomen sisäisiin asioihin, joita ovat muun muassa valtion sisäiset konfliktit ja demokraattisessa yhteiskunnassa tapahtuva valtion asukkaiden omasta aloitteesta tapahtuva vaikuttaminen, kuten yleislakko. Tosin edellä sanotusta on erotettava sisäiseltä konfliktilta näyttäytyvä tilanne, joka olisi vieraan valtion organisoima ja vieraan valtion tukemaa.  

Kohdan tarkoittamaa toimintaa olisivat myös vieraan valtion sotilaalliset ja ulko- ja turvallisuuspoliittiset suunnitelmat tai toiminta, joka tätä kautta voisi aiheuttaa vahinkoa Suomen kansainvälisille suhteille taikka muille tärkeille eduille. Vieraan valtion vahinkoa aiheuttavalla toiminnalla tarkoitettaisiin esimerkiksi toimintaa, jossa pyrittäisiin vihamielisellä tavalla vaikuttamaan Suomen päätöksentekoon. Vieraan valtion vihamielisen vaikuttamisen keinovalikoima voi olla laaja ja se voi vaihdella maailmapoliittisen tilanteen mukaan poliittisista, taloudellisista ja informaatiovaikuttamisen keinoista aina viranomaistoiminnan taktiseen laiminlyöntiin tai poikkeukselliseen aktivoitumiseen, jolle ei löydy tosiasialliseen toimintaympäristöön liittyvää perustetta. 

Toiminta liittyisi puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan b alakohtaan, jonka mukaan Puolustusvoimien tehtävänä on kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen. Valtiojohdon päätöksentekoon saatetaan pyrkiä vaikuttamaan poliittisilla ja taloudellisilla painostuskeinoilla sekä disinformaatio-operaatioilla, jotka saattaisivat johtaa ulkovallan sotilaalliseen voimankäyttöön Suomea vastaan. Sotilastiedustelun toiminnalla pyrittäisiin selvittämään tällaisen toiminnan todelliset tarkoitusperät ja sen taustalla olevat toimijat. Painostuskeinojen taustojen selvittämisellä on suora yhteys ennakkovaroituksen antamiseen sotilaallisen uhan kehittymisestä. Oikea-aikaisen ja objektiivisen tiedon merkitys korostuu poliittisiin ja taloudellisiin painostuskeinoihin ja disinformaatio-operaatioihin varautumisessa ja varauduttaessa näitä mahdollisesti seuraavaan sotilaalliseen uhkaan. Lisäksi oikea-aikainen ja objektiivinen tieto mahdollistavat valtiojohdon vapaan toiminnan tällaisten painostuskeinojen kohdistuessa Suomeen ja auttaa ennakoimaan uhkan kehittymistä.  

Vieras valtio voi pyrkiä toteuttamaan toimenpiteensä siten, ettei kohdevaltio voi olla varma onko kyseessä vieraan valtion ohjaama tavoitteellinen operaatio vai ei. Tällaista toimintaa voi olla esimerkiksi se, että suomalaiseen ja ulkomaiseen kansalaismielipiteeseen pyritään vaikuttamaan levittämällä järjestelmällisesti väärää tietoa Suomen politiikasta julkisuudessa. Tietoa voitaisiin tällöin hankkia siitä, onko Suomeen kohdistetun informaatiovaikuttamisen takana sotilaallisia pyrkimyksiä sekä siitä, mitä tällaisella toiminnalla tavoitellaan. 

Toisaalta kohdan mukaista toimintaa voisi olla esimerkiksi toisessa valtiossa käynnistynyt tai näköpiirissä oleva vallankaappaus tai -kumous, minkä yhteydessä tiedonintressi liittyisi ainakin siihen, miten kyseisen valtion poliittinen tilanne kehittyy. Poliittisen tilanteen kehityksellä voi olla merkittäviäkin vaikutuksia Suomen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen tilanteeseen. 

Pykälän 1 momentin 2 kohdassa tiedonhankinta voisi koskea ulkomaista tiedustelutoimintaa, joka kohdistuu Suomen maanpuolustukseen. 

Kansainvälisen oikeuden yleisen periaatteen mukaan jokainen suvereeni valtio nauttii alueellista koskemattomuutta ja poliittista riippumattomuutta suhteessa muihin valtioihin. Jokainen valtio päättää itse, salliiko se ja millä ehdoilla ulkomaisten virkamiesten toimia alueellaan. Edellä yleisperusteluissa todetaan, että useimmat valtiot tosiasiassa tiettyyn rajaan saakka sietävät tai jopa hyväksyvät vieraiden valtioiden tiedusteluviranomaisten toiminnan maaperällään. Kyse saattaa olla molempia osapuolia hyödyttävästä tiedonvaihdosta tai siitä, ettei ulkovallan avoimesti suorittama, kohdevaltion yleisiä olosuhteita koskeva tiedonkeruu vaaranna kohdevaltion tai minkään muunkaan tahon etuja. Toisissa olosuhteissa kohdevaltio saattaa suhtautua alueellaan tapahtuvaan vieraan valtion viranomaisten toimintaan torjuvasti. Toiminta saattaa tapauskohtaisesti myös täyttää jonkin kohdevaltion rikoslainsäädännössä rangaistavaksi säädetyn teon tunnusmerkistön. Toiminnan rangaistavuuteen saattaa kohdevaltiosta riippuen vaikuttaa esimerkiksi se, kuka tietoa hankkii, mitä tietoa hankitaan ja mitä menetelmää käyttäen tiedonhankinta tapahtuu.  

Tiedustelutoiminnan kohdistuessa maanpuolustukseen ja sen onnistuessa tällainen toiminta voi vaarantaa edellä tässä esityksessä tarkoitetut Suomen sotilaalliseen puolustamiseen kuuluvat edut. 

Vieraiden valtioiden harjoittamalla tiedustelulla tarkoitetaan vieraan valtion toimintaa, jonka päämääränä on oman valtion etujen edistämiseksi tai Suomen tai toisen vieraan valtion vahingoksi hankkia tietoa, jonka salassapitoon kohdevaltiolla on erityinen intressi. Vieraan valtion tiedonhankinnan kohteena voi olla esimerkiksi Suomen ulko- ja, turvallisuuspolitiikka, kuten Suomen maanpuolustuksen kehitys, päätöksenteon perusteet, strategisen tason päätöksenteko ja sotilaallinen suorituskyky, Suomen sotilaallinen valmius, yhteiskunnan kriisinsietokyky, huoltovarmuus sekä korkea teknologia sekä sen tutkimus ja tuotekehitys. Tiedonhankinnan lisäksi vieraiden valtioiden tiedustelutoiminnan päämääränä voi olla vaikuttaminen muun muassa edellä mainittuihin kohteisiin liittyvään päätöksentekoon vieraan valtion etujen edistämiseksi tai Suomen tai toisen vieraan valtion vahingoksi.  

Kohdan viittauksella maanpuolustukseen kohdistumisesta tarkoitettaisiin ulkomaista tiedustelutoimintaa, jossa tiedustelun kohteena olisivat muun muassa maanpuolustuksen järjestäminen, puolustuskyky tai käytössä oleva sotilasteknologia. Edellä tarkoitettuihin kohteisiin liittyy olennaisesti myös salassapitointressi, sillä hankitun tiedon perusteella vieraan valtion tiedustelun kohteita saatettaisiin pyrkiä heikentämään ennakolta ja ne pystyttäisiin eliminoimaan tarpeen niin vaatiessa. Kohdan viittaus maanpuolustukseen myös erottaisi sotilastiedustelun kohteen muusta tiedustelutoiminnasta, joka kuuluisi perinteisesti suojelupoliisin toimivaltaan. 

Jäljempänä säädettävillä tiedustelumenetelmillä voitaisiin hankkia tietoa esimerkiksi siitä, miten vieraan valtion tiedustelu toimii Suomen maanpuolustuksen osalta, ketkä toimivat ulkomaisen tiedustelupalvelun lukuun tai hyväksi tai mitkä ovat heidän avoimet ja salaiset tiedonhankintakeinonsa sekä -kohteensa. Tiedonhankinta voisi koskea myös esimerkiksi sitä, mitkä ovat vieraan valtion tiedustelupalvelulleen osoittamat Suomea koskevat tiedonhankintatavoitteet ja -prioriteetit. Tiedustelumenetelmillä voitaisiin myös havaita ja tunnistaa henkilöitä, jotka paljastavat maanpuolustuksen kannalta keskeistä salassa pidettävää tietoa vieraan valtion tiedustelupalvelulle, ja henkilöt, joita vieraan valtion tiedustelupalvelu pyrkii toimintaansa värväämään tai jotka pyrkivät vieraan valtion tiedustelupalvelulta saamiensa käskyjen ja ohjeiden mukaisesti vaikuttamaan päätöksentekoon Suomen vahingoksi.  

Ulkovallat ja ulkomaiset toimijat voivat yrittää hankkia Suomen maanpuolustukseen keskeisesti liittyvän teollisuuden osaamista omaan käyttöönsä muuten kuin normaaliksi katsottavalla tavalla. Sotilastiedustelun tiedonhankinta voisikin kohdistua esimerkiksi tällaisiin tilanteisiin ja sen selvittämiseen, mikä taho oikeasti yrittää hankkia suomalaisen puolustusteollisuuden osaamista käyttöönsä. 

Tiedustelutoiminta kattaisi myös tilanteet, joissa tiedustelua tehtäisiin tietoverkkojen välityksellä kehittyneitä haittaohjelmia käyttäen. Tiedustelutoiminta olisi ymmärrettävä tekniikkaneutraaliksi ja se kattaisi kaikki tilanteet, joissa toiminnan tavoitteena on hankkia tietoa esimerkiksi edellä kuvatuista vieraan valtion intresseissä olevista kohteista. 

Eri valtioiden tiedustelutoiminta on voitu organisoida hyvinkin monilla eri tavoilla, kuten edeltä kansainvälisestä vertailusta käy ilmi. Tämän takia ei voida katsoa tarkoituksen mukaiseksi eritellä, minkä tyyppisestä tiedustelupalvelusta sotilastiedustelussa voisi hankkia tietoja. 

Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan tiedustelumenetelmällä saataisiin hankkia tietoa joukkotuhoaseiden, kuten kemialliset ja biologiset aseet, toksiiniaseet sekä ydinaseet ja radiologiset aseet, suunnittelusta, valmistamisesta, levittämisestä ja käytöstä. Toiminnan tulisi olla luonteeltaan sotilaallista.  

Ydinaseet ja niiden rooli voimankäytössä ovat palanneet turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. Uhkana on myös muiden joukkotuhoaseiden ja niihin liittyvän vaarallisen materiaalin sekä tietotaidon leviäminen.  

Kemialliset aseet määritellään muun muassa kemiallisten aseiden kehittämisen, tuotannon, varastoinnin ja käytön kieltämistä sekä niiden hävittämistä koskevassa yleissopimuksessa (SopS 19/1997). Biologisten aseiden ja toksiiniaseiden taustalla taas on Genevessä vuonna 1925 tehty pöytäkirja tukahduttavien, myrkyllisten tai muiden samankaltaisten kaasujen sekä bakteriologisten keinojen käytön kiellosta sodassa (SopS 23/1929). Ydinaseista puolestaan määrätään muun muassa ydinaseiden leviämisen estämisestä tehdyssä niin sanotussa ydinsulkusopimuksessa (SopS 11/70). Radiologisten aseiden määrittelyä tehdään esimerkiksi terrorististen pommi-iskujen torjumista koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa (SopS 59/2002). 

Joukkotuhoaseisiin liittyvän tiedustelun kohteena voisi olla niin henkilö tai henkilöryhmä kuin valtiollinen toimijakin. Kyse voi olla esimerkiksi tiedonhankinnasta muualla kuin Suomessa tapahtuvasta joukkotuhoaseen valmistamisesta, hankkimisesta, varastoinnista, hallussapidosta tai kuljettamisesta.  

Joukkotuhoaseisiin kytkeytyvä tyypillinen haitta on mahdollisuus erittäin suuren vahingon syntymiseen. Haittaa voidaan pitää vakavana myös sen pitkäkestoisuuden vuoksi. Tällaista haittaa aiheuttaisi esimerkiksi radioaktiivista ainetta ympäristöön levittävä räjähdys taajaan asutulla alueella.  

Joukkotuhoaseet eivät välttämättä muodosta suoraa uhkaa Suomelle, mutta niiden aiheuttamaan uhkaan olisi pysyttävä varautumaan. Toisaalta niistä saatava tieto voi vaikuttaa Suomen mahdollisuuksiin toimia kansainvälisillä foorumeilla.  

Tiedonhankinnalla varmistettaisiin osaltaan riittävät mahdollisuudet torjua joukkotuhoaseiden aiheuttamaa vahinkoa. Toisaalta hankittujen tietojen pohjalta voidaan varautua kansainvälisillä foorumeilla toimimiseen ja mahdolliseen Puolustusvoimien kansainväliseen toimintaan osallistumiseen tai sotilaalliseen kriisinhallintaan.  

Kansainvälisen turvallisuuden järkkymisellä voi olla merkitystä välillisesti myös Suomen turvallisuustilanteeseen. 

Ehdotetun 1 momentin 4 kohdan mukaan tiedustelumenetelmillä saataisiin hankkia tieto vieraan valtion sotatarvikkeiden kehittämisestä ja levittämisestä. Kohdan tarkoittamasta toiminnasta hankitut tiedot liittyisivät edellä sotilastiedustelun tarkoitusta käsittelevän pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa lueteltuihin Puolustusvoimien tehtäviin.  

Tietoa voitaisiin hankkia niin valtiollisesta kuin ei-valtiollisesta toimijasta tai toimijajoukosta. Merkitystä ei olisi sillä, kuka sotatarvikkeita kehittää, vaan kyse olisi siitä, mitä varten sotatarvikkeita kehitetään. Kohdan tarkoittama toiminta olisi selkeintä silloin, kun kehitettävää tuotetta ei voida käyttää muuhun kuin sotilaalliseen toimintaan, kuten ohjus siihen liittyvine ohjausjärjestelmineen, Toisaalta tilanne olisi selkeä myös silloin, jos esimerkiksi vieraan valtion asevoimat on antanut toimeksiannon yksityiselle toimijalle kehittää tietty tuote.  

Epäselvempi tilanne on kyseessä silloin, kun vieras valtio ei suoraan tilaa koko asejärjestelmää kaikkine siihen liittyvine osiin yksittäiseltä toimittajalta, vaan on hajauttanut eri asejärjestelmän osat useammalle toimijalle. Tällöin olisi arvioita tilannetta kokonaisuutena ja pyrittävä saatujen tietojen perusteella arvioimaan, liittyvätkö kaikki eri toimijoilla olevat osahankkeet asejärjestelmän kehittämiseen. 

Kohdan tarkoittamissa sotatarvikkeissa olisi kyse teknologiasta, jota ei kehitetä yksityisten ihmisten hankittavaksi vaan sotatarvikkeiden käyttäjät olisivat lähtökohtaisesti valtiollisia tai niihin rinnastuvia toimijoita, joilla olisi myös riittävät resurssit hankkia edellä tarkoitettua teknologiaa.  

Asejärjestelmien kehittäminen ei välttämättä muodosta suoraa uhkaa Suomelle. Asejärjestelmien kehittämisestä saatavalla tiedolla olisi kuitenkin suuri merkitys Puolustusvoimien toiminnan kannalta, jotta asejärjestelmiä vastaan pystyttäisiin tarvittaessa toimimaan tehokkaasti ja uhkan konkretisoituessa niiden aiheuttamat vahingot minimoimaan.  

Tiedustelutoiminnan perustuessa tässä kohdassa tarkoitettuun sotatarvikkeiden kehittämiseen, huomiota olisi aina kiinnitettävä siihen, mikä taho sotatarvikkeita kehittää. Sotilaallisessa toiminnassa tarvittavien sotatarvikkeiden kehittäminen voi tapahtua yksityisen sektorin toimesta. Tällöin tiedustelumenetelmien käytön edellytykset ovat tiukemmat kuin valtiollisen toimijan suorittama sotatarvikkeiden kehitystyö. Huomiota on myös kiinnitettävä siihen, onko yksityinen sotatarvikkeita kehittävä taho valtion suorassa määräysvallassa ja kuinka merkittävää ohjausta valtio voi kehitystyötä tekevään tahoon käyttää. Tavanomaista kaupallista sopimusta valtiollisen toimijan ja yksityisen yhtiön välillä ei voida lähtökohtaisesti pitää sellaisena, minkä perusteella yksityistä tahoa voitaisiin pitää valtiollisena toimijana. 

Sotatarvikkeiden levittäminen viittaisi siihen, että jotkin tahot saattavat levittää sotatarvikkeita edelleen pienillekin ryhmittymille, joilla ei välttämättä ole resursseja hankkia sotatarvikkeita suoraan niiden valmistajalta. Sotatarvikkeiden levittämisestä hankittavalla tiedolla olisi merkitystä myös kansainvälisen avun antamisessa ja sotilaalliseen kriisinhallinoperaatioon osallistumisessa. Hankittujen tietojen merkitys kohdistuisi näissä tilanteissa toiminta-alueelle lähetettävien joukkojen varustamiseen ja varautumiseen alueella tapahtuvaan toimintaan. 

Kohdassa tarkoitetut sotatarvikkeet sekä niiden kehittäminen ja levittäminen liittyisivät olennaisesti sotilasstrategisen tilannekuvan muodostamiseen sekä Suomen turvallisuusympäristön kehittymiseen ja näiden muodostamiin uhkiin varautumiseen. Sotatarvikkeiden levittäminen nostaa riskiä siitä, että tietyssä valtiossa on muodostumassa sotilaallinen toimija tai tietyn valtion sotilaallinen toimija vahvistuu ja vaarantaa kansainvälistä rauhaa. Sotatarvikkeiden levittäminen kattaisi myös niiden kauttakuljetuksen. 

Puolustusvoimien tehtävät ja sotilastiedustelu eivät kuitenkaan liity kansainvälisen rikollisuuden, kuten laittoman asekaupan, ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan.  

Momentin 5 kohdan mukaan sotilastiedustelussa saisi hankkia tietoa kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaavasta kriisistä.  

Tiedustelu olisi sallittua tämän kohdan nojalla siitä riippumatta, onko kriisin aiheuttaja tai osapuoli valtiollinen vai ei-valtiollinen toimija. Valtiotoimijoiden rinnalle on noussut laajeneva joukko ei-valtiollisia toimijoita, joiden tavoitteet ja toimintatavat voivat olla uhka kansainväliselle tai yksittäisten maiden ja niiden asukkaiden turvallisuudelle. Näin ollen tiedonhankinta voitaisiin tämän kohdan perusteella kohdistaa paitsi aseelliseksi selkkaukseksi eskaloituneeseen toimintaan, myös sellaiseen toimintaan, joka vasta ennakoi kansainvälisen rauhan rikkoutumisen uhkaa. Kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta vaarantavaa kriisiä, ja sitä kautta tiedustelutarvetta saattavat aiheuttaa myös eri puolilla maailmaa toimivat tahot, jotka rajoittavat demokraattisten instituutioiden toimintaa sekä kaventavat perusvapauksia ja ihmisoikeuksia, ilmaisunvapautta ja sosiaalisen median toimintaa.  

Suomi osallistuu kansainväliseen kriisinhallintaan muun muassa kriisien ehkäisemiseksi ja rajoittamiseksi, niistä aiheutuneiden tuhojen korjaamiseksi ja yhteiskunnan häiriöttömän toiminnan palauttamiseksi sekä suuronnettomuuden tai luonnonkatastrofin aiheuttamien tuhojen lieventämiseksi. Konfliktien ennalta ehkäisemiselle ja ennakoivalla toiminnalle annetaan nykyisin enemmän painoarvoa. Tämän vuoksi kohdassa sallittaisiin tiedustelu mahdollisesti kriisinhallintaoperaatiota tai siihen osallistuvia henkilöitä vaarantavasta toiminnasta. Tietoa voitaisiin hankkia esimerkiksi ennakollisesti kriisinhallintaoperaatioalueen olosuhteista ja alueelle lähetettävien asiantuntijoiden turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Tiedonhankintaa näistä seikoista saisi luonnollisesti jatkaa myös operaation aikana kohdan 6 mukaisesti.  

Pykälän 6 kohdan mukaan sotilastiedustelun kohteena voisi olla kansainvälisten kriisinhallintaoperaatioiden turvallisuuteen kohdistuvat uhkat. Kohdan tarkoittama tiedonhankinta perustuisi puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 4 kohtaan sekä sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain (211/2006) 1 §:ään, jonka mukaan Suomi voi osallistua sotilaalliseen kriisinhallintaan muun muassa kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi taikka humanitaarisen avustustoiminnan tukemiseksi tai siviiliväestön suojaamiseksi. Siviilikriisinhallinnasta säädetään siviilihenkilöstön osallistumisesta kriisinhallintaan annetussa laissa (1287/2014). 

Tietoa hankittaisiin etenkin kriisinhallintaoperaation alueen olosuhteista ja suomalaisten kriisinhallintajoukkojen turvallisuuteen vaikuttavista tekijöistä, kuten siitä, kohdistuuko kriisinhallintaoperaation suomalaisiin asiantuntijoiden väkivaltaisen iskun uhkaa sekä missä, milloin ja kenen toimesta mahdolliset väkivallanteot olisi tarkoitus toteuttaa. Sotilaallisessa kriisinhallintaoperaatiossa suoritettava tiedonhankinta olisi tapahduttava kriisinhallintaoperaatiota johtavan organisaation määräysten ja ohjeistuksen mukaisesti. 

Tiedonhankinta kriisinhallintaoperaation olosuhteista voisi olla myös ennakollista, jolloin tietoa hankittaisiin kriisinhallintaoperaatioon osallistumiseen liittyvän päätöksenteon tueksi alueella vallitsevista olosuhteista. 

Momentin 7 kohta liittyisi puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 1 momentin 3 kohtaan. Kohdan mukaan Puolustusvoimien tehtävänä on osallistuminen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 222 artiklaan tai Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 42 artiklan 7 kohtaan perustuvaan apuun, aluevalvontayhteistyöhän tai muuhun kansainvälisen avun antamiseen ja kansainväliseen toimintaan. Puolustusvoimista annetun lain 12 §:n mukaan valtionjohto voisi päättää avun antamisesta toiselle valtiolle apua tietyissä tilanteissa, kuten terrori-iskun, luonnononnettomuuden, suuronnettomuuden tai muun vastaavan tapahtuman johdosta.  

Vaikka tietoa saataisiin ensisijaisesti avunpyynnön esittäneeltä taholta, tietoa olisi tarve voida hankkia esimerkiksi luonnononnettomuusalueen kartoittamiseksi ja lähetettävän avun saattamiseksi tarkoituksen mukaisesti perille mahdollisimman turvallisesti. Lisäksi kyse voisi olla vaativista monikansallisista evakuointioperaatioista, erityisesti, kun kyse on Euroopan unionin kansalaisten evakuoinnista ja evakuointitehtävän toteuttaminen muutoin esimerkiksi kansainvälistä pelastustoimintaa hyödyntäen ei ole mahdollista.  

Tilanteet saattaisivat myös liittyä Euroopan unionin taisteluosastojen ja Naton nopean toiminnan joukkojen käyttämiseen muussa kuin sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Näiden joukkojen käyttö on mahdollista kaiken tyyppisissä kriiseissä, myös luonnononnettomuuksissa tai ihmisen aiheuttamissa onnettomuuksissa. 

Kohdan mukaan sotilastiedustelua voitaisiin tehdä myös Lissabonin sopimuksen avunantolausekkeen mukaisen päätöksenteon tueksi kansainvälisessä yhteistyössä aseellisen hyökkäyksen torjunnassa. Puolustusvoimat pystyisi hankkimaan ennakolta tietoa operaatioon osallistumiseen liittyvistä seikoista, ennen kuin päätös osallistumisesta Suomen rajojen ulkopuolella suoritettavaan operaatioon tehdään. 

Hankittavilla tiedoilla pyrittäisiin tukemaan myös muita suomalaisia viranomaisia näiden kansainvälisessä toiminnassa. 

Yhtenä esimerkkinä kohdan tarkoittamista tilanteista voidaan mainita suomalaisten erityisosaajien lähettäminen ulkomaisiin erityistehtäviin. Suomi voi tarvittaessa lähettää kansainvälisiin tehtäviin erityisosaajia tuhoamaan joukkotuhoaseita sekä analysoimaan niiden käyttöä. Tieto aseiden kehittämisestä ja leviämisestä antaisi Suomelle mahdollisuuden tulevaisuudessakin olla joukkotuhoaseiden tuhoamisessa ja analysoinnissa kansainvälisessä kärjessä sekä kehittää tätä erityisosaamista.  

Joukkotuhoaseiden tuhoamiseen liittyvissä erityisoperaatioissa tiedustelutiedolla olisi erityinen tarve esimerkiksi toimintaympäristöstä ja turvallisuusuhista operaation valmisteluvaiheessa. Operaation alettua tiedustelutiedolla voitaisiin lisäksi varmistaa operaation tavoitteiden saavuttaminen, esimerkiksi tuhottavaan materiaaliin kohdistuvien turvallisuusuhkien kehittymisestä. 

Avun pyyntö voisi koskea myös osallistumista tiedonhankintayhteistyöhön muiden valtioiden viranomaisten kanssa. Tilanteissa voisi olla kyse suureen joukkoon ihmisiä kohdistuneesta iskusta, jos sen voitaisiin katsoa olevan luonteeltaan sotilaallinen. Kansainvälisestä yhteistyöstä säädettäisiin tarkemmin jäljempänä erikseen. Näissä tilanteissa olisi huomioitava kansainvälistä avun antamista ja vastaanottamista koskevasta päätöksenteosta annettu laki (418/2017). 

Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedustelussa voitaisiin hankkia tietoja Suomen maanpuolustusta vakavasti uhkaavasta toiminnasta tai yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja vakavasti uhkaavasta toiminnasta. Momentissa lueteltu toiminta olisi luonteeltaan Suomen kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavaa toimintaa, joka ei yksiselitteisesti ole sotilaallista toimintaa.  

Ilmaisu kansallisella turvallisuudella tarkoitettaisiin sitä, ettei säännöksessä tarkoitettu uhkaava toiminta kohdistuisi ensisijaisesti kehenkään yksilönä vaan yleisemmin yhteiskuntaan ja sen ihmisyhteisöön. Kuitenkin myös esimerkiksi yksityishenkilöihin kohdistuvat väkivallanteot voisivat olla kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvaa, jos ne laajuudeltaan tai merkitykseltään olisivat kansallisen turvallisuuden kannalta merkittäviä ja voisivat siten muodostaa uhan sille. On selvää, että esimerkiksi valtiojohtoon tai yhteiskunnan perustoiminnoista huolehtiviin henkilöihin samoin kuin heidän turvallisuusjärjestelyistään vastaaviin kohdistuvat uhat voivat muodostaa vakavan uhan kansalliselle turvallisuudelle. Kansallisen turvallisuuden määritelmää käsitellään tarkemmin perustuslain 10 §:n 3 momentin muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä. Yleisperusteluissa on käsitelty EIT:n ratkaisukäytännössä tehtyjä kannanottoja kansallisesta turvallisuudesta ja siihen kohdistuvista uhkista sekä tämän käsitteen muuttuvasta ja toisinaan myös ennakoimattomasta luonteesta. 

Momentin viittauksella Suomen maanpuolustukseen tarkoitettaisiin maanpuolustuksen kokonaisuutta, jolla turvataan kansalaisten elinmahdollisuudet ja turvallisuus ulkoista, valtioiden aiheuttamaa tai muuta uhkaa vastaan sekä viime kädessä Suomen valtiollinen itsenäisyys. 

Maanpuolustusta vakavasti uhkaavan toiminnan tulisi olla toimintaa, joka olisi esimerkiksi niin laajamittaista, että se vaarantaisi Suomen mahdollisuudet toimia tehokkaasti kriisitilanteessa. Tällaista voisi olla esimerkiksi laajamittainen ja pitkäkestoinen hyökkäys tietoverkoissa Suomen energiahuoltojärjestelmän lamauttamiseksi, jonka johdosta yhteiskunta ei pystyisi toimimaan kriisitilanteessa, ja mikä heikentäisi puolustusvalmiutta.  

Suomen maanpuolustuksen osaksi katsotaan myös osallistuminen kansainvälisiin kriisinhallintaoperaatioihin ja kansainväliseen avunantamiseen. Erotuksena 1 momentin 6 ja 7 kohtaan, 2 momentissa tarkoitettu toiminta saattaisi olla toimintaa, jonka taustalla ei ole valtiollista tai siihen rinnastettavaa toimijaa eikä toimintaa voitaisi katsoa sotilaalliseksi. Kansainväliset kriisinhallintaoperaatiot saattavat toimia alueilla, joissa ei ole yhteiskunnan rakenteita. Näissä tilanteissa kriisinhallintaoperaatioon saattaa kohdistua uhkia, kuten terrorismia. Tällainen toiminta ei välttämättä ole luonteeltaan sotilaallista, mutta sillä voi olla erittäin suuri merkitys operaation turvallisuuden kannalta. 

Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedustelun kohteena voisi olla myös toiminta, joka aiheuttaa vakavaa uhkaa yhteiskunnan elintärkeille toiminnoille. Tämä liittyisi olennaisesti puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan b alakohtaan, jonka mukaan Puolustusvoimien tehtävänä on kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen. Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot ovat poikkihallinnollisia, yhteiskunnalle välttämättömiä toimintokokonaisuuksia, joiden on oltava turvattuina kaikissa tilanteissa. Edellä viitatun lainkohdan lisäksi puolustusvoimista annetun lain 4 §:n mukaan Puolustusvoimat turvaa Suomen aluetta, kansan elinmahdollisuuksia ja valtiojohdon toimintavapautta sekä puolustaa laillista yhteiskuntajärjestystä tarvittaessa sotilaallisin voimakeinoin aseellisen hyökkäyksen tai sitä vastaavan ulkoisen uhan kohdistuessa Suomeen.  

Elintärkeiden toimintojen kokonaisuuteen kuuluvat muun muassa valtion johtaminen, kansainvälinen toiminta, valtakunnan sotilaallinen puolustaminen, sisäisen turvallisuuden ylläpitäminen ja talouden ja infrastruktuurin toimivuus. Näitä elintärkeitä toimintoja vaarantavalla toiminnalla tarkoitettaisiin esimerkiksi niiden merkittävään heikentämiseen tai keskeyttämiseen pyrkivää toimintaa. Tietoa voitaisiin hankkia siten esimerkiksi toiminnasta, jossa pyritään keskeyttämään tai tuhoamaan sellaisia yhteiskunnalle keskeisiä toimintoja, kuten sähköntuotanto, tietoliikenne ja tietojärjestelmät, kuljetuslogistiikka, yhdyskuntatekniikka, elintarvikehuolto tai rahoitus- ja maksujärjestelmä.  

Tietoteknisiin järjestelmiin kohdistuvat vakavat hyökkäykset voivat vaikuttaa julkisiin palveluihin, liike-elämään sekä hallintoon ja siten koko yhteiskunnan toimintaan niin merkittävästi ja laajasti, että niiden vaikutuksia joissakin tapauksissa voitaisiin verrata aseelliseen hyökkäykseen. Tietoa voitaisiin hankkia esimerkiksi Suomen huoltovarmuutta vaarantavista omistussuhteiden muutoksista tai toiminnasta, jossa vieras valtio kartoittaa tietoverkoissa eurooppalaisen energiajakeluverkoston tietoteknisen ohjausjärjestelmän rakennetta ja teknisiä haavoittuvuuksia tarkoituksenaan mahdollisesti hyödyntää tietoa sähköverkon lamauttamisessa. 

Elintärkeitä toimintoja vakavasti uhkaavassa toiminnassa voisi olla kyse esimerkiksi haittaohjelmasta, joka leviää yksityisen palveluntarjoajan välityksellä viranomaisten käyttämiin tietojärjestelmiin. Tiedonhankinnan aloittaminen tästä saattaisi perustua toisessa valtiossa tehtyyn havaintoon haittaohjelmasta, jonka perusteella sotilastiedustelu hankkisi tietoa siitä, onko haittaohjelma levinnyt myös Suomessa viranomaisten käyttämiin tietojärjestelmiin. Lisäksi tietoa voitaisiin hankkia siitä, mikä taho toiminnan taustalla on ja olisiko tällä taholla tahtotila käyttää haittaohjelmaa niin, että sillä lamautettaisiin Suomen viranomaisten käyttämät tietojärjestelmät. 

Valtaosa Suomen kriittisestä tietoliikenneinfrastruktuurista ja sen palveluista on yksityisen sektorin omistamaa ja tuottamaa, mistä johtuen sen merkitys yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisessa on tärkeä. Tämä korostuu myös Suomen maanpuolustuksen turvaamisessa. Tiedonhankinnalla mahdollistettaisiin valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen. Puolustusvoimilla on erityisosaamista poikkeusoloihin liittyen, jota voitaisiin hyödyntää tämän kohdan tarkoittamissa tilanteissa myös muuna aikana kuin poikkeusoloissa varautumisen varmistamiseksi.  

Yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja uhkaava toiminta ei kohdistuisi ensisijaisesti kehenkään yksilönä, vaan yleisemmin valtioon tai yhteiskuntaan. Kuitenkin esimerkiksi yksittäisiin henkilöihin kohdistuvat väkivallanteot voisivat olla säännöksessä tarkoitettua toimintaa, jos ne laajuudeltaan tai merkitykseltään olisivat yhteiskunnan kollektiivisten turvallisuusetujen kannalta merkittäviä ja voisivat siten muodostaa vakavan uhan sille. Ilmaisulla uhka tarkoitettaisiin tilanteita, joissa Suomen turvallisuus ei ole välittömästi vaarantumassa. Toisaalta sotilaallisen toiminnan ei tarvitse uhata Suomen kansallista turvallisuutta tullakseen tämän säännöksen mukaisesti sovellettavaksi. Sotilaallinen toiminta voi liittyä useisiin pykälän kohtiin ja sillä tarkoitettaisiin sekä valtiollista että ei-valtiollista toimintaa (OMML 41/2016, s. 48 ja 49). Toisaalta sotilaallinen ei-valtiollinen toimija voisi olla esimerkiksi terrorijärjestö, jonka toiminta linkittyy merkittävästi aseelliseen konfliktiin tai sisällissotaan. 

5 §. Suhteellisuusperiaate. Pykälän mukaan sotilastiedusteluviranomaisen toimenpiteiden olisi oltava puolustettavia suhteessa tiedonhankinnan merkittävyyteen. Suhteellisuusperiaatteen tavoitteena on tiedonhankinnan kohteena olevien henkilöiden oikeuksiin puuttumisen rajaaminen asian laadun perusteella, mutta toisaalta viranomaisvoimavarojen tarkoituksenmukainen kohdentaminen. Suhteellisuusperiaate ohjaisi osaltaan kaikkea tiedustelutoimintaa. Suhteellisuusperiaate pitäisi sisällään sen, että tiedonhankintatoimenpiteiden mitoittamisessa ja henkilöiden oikeuksiin puuttumisessa on otettava huomioon uhkan merkittävyys maanpuolustukselle ja kansalliselle turvallisuudelle sekä uhkan toteutumisen todennäköisyys. Todennäköisesti toteutuvasta vakavasta Suomen maanpuolustukseen tai kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvasta uhkasta olisi tarkoituksen mukaista hankkia tietoja laajemmin ja tuntuvammin oikeuksiin puuttuvalla keinolla. 

Tiedonhankintatoimenpidettä olisi arvioitava sillä tavoiteltavaan päämäärää nähden. Tiedonhankintatoimenpiteiden mitoittamiseen vaikuttaa esimerkiksi se, kuinka oleellinen merkitys tietyllä toimenpiteellä on uhkaan liittyvien tietojen hankinnan kannalta.  

Suhteellisuusperiaate sisältäisi myös perustuslain vaatimuksen perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien turvaamisen toteuttamisesta. Tiedonhankinnan tavoitteiden saavuttamisessa tulisi kunnioittaa tiedonhankinnan kohteeseen liittyvien henkilöiden perus- ja ihmisoikeuksia. Tiedustelun mahdollisimman hyvä kohdentaminen toteuttaisi suhteellisuusperiaatetta. Tiedustelun tulisi kaikissa tilanteissa aina olla mahdollisimman kohdennettua ja perus- ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa. Sotilastiedustelulainsäädännön nojalla tapahtuva harkinta tulisi olla aina perus- ja ihmisoikeusmyönteisesti. 

Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti kokonaisharkinnassa on kiinnitettävä huomiota toiminnan tai uhkan vakavuuteen ja sen mahdollisesti aiheuttamaan vahinkoon sekä tiedustelutoiminnan käytöstä aiheutuvaan yksityiselämän tai luottamuksellisen viestin salaisuuden loukkaukseen. 

Tiedustelun toimenpiteen käyttöä harkittaessa voitaisiin ottaa huomioon myös toimenpiteiden kohteena olevan henkilön oikeuksiin puuttumisen kesto. Jos sotilastiedustelun viranomaisella olisi jo tieto tarkasta kohteesta, tilanteessa saattaisi tulla kyseeseen enemmän kohteen oikeuksiin puuttuva keino, jos muiden keinojen käyttö sinänsä puuttuisi henkilön oikeuksiin vähemmän, mutta samalla muodostaisi pitkäkestoisemman puuttumisen tämän oikeuksiin. 

Suhteellisuusperiaatteen kohdalla on huomioitava se, ettei sillä ole samanlaista merkitystä valtiolliseen toimijaan, kuten sotilaallisen toimijaan kohdistuvassa tiedustelussa. Vieraan valtion viranomaisorganisaation viestintä ei nauti perusoikeussuojaa. Suhteellisuusperiaatteella saattaisi kuitenkin olla merkitystä kokonaisharkinnassa arvioitaessa sitä, kuinka paljon muuta viestintään kuin viranomaisviestintää tiedustelun kohteeksi joutuisi kulloisessakin tiedonhankinnan tapauksessa. 

Suhteellisuusperiaate liittyisi läheisesti vähimmän haitan periaatteeseen molempien pyrkiessä mahdollisimman vähäiseen puuttumiseen henkilön oikeuksiin. 

6 §. Vähimmän haitan periaate. Vähimmän haitan periaate vaikuttaisi suhteellisuusperiaatteen kanssa samansuuntaisesti. Pykälän tarkoittaman vähimmän haitan periaatteen mukaan tiedonhankintatoimivaltuuden käytöllä kenenkään oikeuksiin ei saisi puuttua enempää kuin on välttämätöntä tiedustelun käytön tarkoituksen saavuttamiseksi. Sotilastiedustelulla ei saisi myöskään aiheuttaa kenellekään tarpeettomasti vahinkoa tai haittaa. Tiedonhankinnan tavoitteeseen pääsemiseksi viranomaisen olisi ensisijaisesti käytettävä sitä toimivaltuutta, joka vähiten puuttuu perus- ja ihmisoikeuksiin. Toimivaltuuden riittävyys arvioitaisiin aina tapauskohtaisesti. 

Vähimmän haitan periaatteen mukaisesti tiedonhankintatoimivaltuuksista olisi aina valittava ensisijaisesti se, joka on kohdennettavissa parhaiten kohteeseen, josta tiedustelutehtävän päämäärän kannalta tarkoituksen mukaiset tiedot olisivat saatavissa. Periaatteen soveltamisessa olisi otettava huomioon myös toimivaltuuden käytön kohdentaminen. Mahdollisimman kohdennettu tiedonhankinta ehkäisee osaltaan myös sivullisille aiheutuvia negatiivisia vaikutuksia, kuten pelkoa siitä, että heidän yksityisyyttään loukataan.  

Vähimmän haitan periaatteella turvataan osaltaan perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien soveltaminen tuo entistä selkeämmin myös viranomaisten harkintavallan osaksi viranomaisen ratkaisuharkintaa toimivaltuuksien käyttötilanteessa. Vähimmän haitan periaate muiden periaatteiden lisäksi rajoittaisi sotilastiedusteluviranomaisen mielivaltaa. 

Vähimmän haitankin osalta olisi otettava huomioon valtiollisen ja ei-valtiollisen toimijan väliset erot perusoikeussuojassa. Vieraan valtion viranomaisorganisaation ei voida katsoa nauttivan perusoikeussuojaa. Tästä johtuen tunnistettuun vieraan valtion viranomaisorganisaatioon saataisiin kohdistaa merkittävämpiä tiedustelun keinoja kuin yksityiseen henkilöön. Kokonaisharkinnassa olisi kuitenkin huomioitava se, missä määrin tiedustelun keinon käyttäminen kohdistuisi muihin kuin vieraan valtion viranomaisorganisaatioon. Lisäksi vieraan valtion viranomaisorganisaation edustaja voi olla osan ajasta myös yksityisenä henkilönä, jolloin hän nauttii perusoikeussuojaa.  

7 §. Tarkoitussidonnaisuuden periaate. Pykälän mukaan sotilastiedustelun toimivaltuuksia saa käyttää vain säädettyyn tarkoitukseen.  

Periaate liittyisi siihen, että sotilastiedustelun toimivaltuuden käytön tulee perustua nimenomaiseen säännökseen. Puututtaessa yksilön oikeuksiin tai velvollisuuksiin säännöksen tulee olla laissa. Tarkoitussidonnaisuuden periaate koskisi kaikkea sotilastiedustelutoimintaa. 

Tarkoitussidonnaisuuden periaate sisältää kiellon käyttää valtaa väärin. Viranomaisen toimivaltuuksia voidaan käyttää vain niihin tarkoituksiin, joiden vuoksi ne on annettu. Tarkoitussidonnaisuuden periaatteen mukaan tiedustelumenetelmiä voitaisiin käyttää ainoastaan tiedustelutarkoituksessa sotilastiedustelun tarkoituksen ja sotilastiedustelun kohteisiin kohdistuen tiedustelutehtävän suorittamiseksi. Rikostorjunnassa tiedustelumenetelmän käytöllä saatua tietoa voitaisiin käyttää vain siitä erikseen säädetysti. 

Tarkoitussidonnaisuuden periaate korostaisi sitä, että viranomaisen toimivallan tulee aina perustua lakiin. Tämä toteuttaa osaltaan perustuslaista seuraavaa lainalaisuuden vaatimusta sekä perus- ja ihmisoikeuksien rajoitusten edellytyksenä olevaa vaatimusta siitä, että rajoitukset perustuvat lakiin. Lisäksi tarkoitussidonnaisuuden periaate toteuttaa ennakoitavuuden vaatimusta, koska se rajoittaa toimivaltuuksien käytön ainoastaan niihin tilanteisiin, joihin niiden käyttö on tarkoitettu.  

Tarkoitussidonnaisuuden periaatteella on merkitystä tiedustelumenetelmien käytön oikeasuhtaisuuden takaamisessa. Kun tiedustelumenetelmien käyttö rajataan vain säädetyn tarkoituksen toteuttamiseen, menetelmien käyttö ei laajene säädettyjä rajoja pidemmälle. 

8 §. Syrjinnän kielto. Lakiin otettaisiin voimassa olevaan muiden viranomaisten toimivaltuussääntelyyn nähden uusi periaate. Lain 8 §:ssä säädettäisiin syrjimättömyyden periaatteesta. Periaatetta voidaan pitää perusteltuna tiedustelutoiminnassa sen luonteen vuoksi. Lisäksi periaate vahvistaisi perustuslain 6 §:n 2 momentin yhdenvertaisuusperiaatetta tiedustelutoiminnassa. 

Pykälän mukaan sotilastiedustelun toimenpiteiden kohdentaminen olisi toteutettava mahdollisimman syrjimättömästi niin, ettei tiedustelutoimintaa voida kohdentaa ainoastaan alkuperää, kansalaisuutta, kieltä, uskontoa, vakaumusta, mielipidettä, poliittista toimintaa, ammattiyhdistystoimintaa, perhesuhteita, seksuaalista suuntautumista koskeviin tietoihin. Kohdentamisessa olisi käytettävä aina tiettyjä henkilöitä tai henkilöryhmiä koskevia muita tietoja. Tiedustelutoiminnasta pitäisi aina lähtökohtaisesti kohdentaa aina tiettyyn henkilöön tai henkilöryhmään, jolloin kohdentaminen ei voisi tapahtua laajaan ihmisryhmään kohdistuvin perustein. 

Kohdentaminen edellä tarkoitetuilla tiedoilla saattaisi kuitenkin olla tietyissä tilanteissa välttämätöntä edellä tarkoitetuilla tiedoilla, kuten esimerkiksi kansalaisuuden perusteella. Tämä edellyttäisi kuitenkin objektiivisia ja riittäviä perusteita. 

Kiellolla ehkäistäisiin vähemmistöjen syrjintää ja sen aiheuttamaa nöyryyttämisen ja leimatuksi tulemisen tunnetta vähemmistöjen edustajissa. 

9 §. Määritelmät. Pykälässä määriteltäisiin lain keskeiset määritelmät. Pykälän 1 kohdassa määriteltäisiin kytkennän suorittaja. Kytkennän suorittajalla tarkoitettaisiin julkisen hallinnon turvallisuusverkkotoiminnasta annetun lain (10/2015) 6 §:ssä tarkoitettua verkko- ja infrastruktuuripalvelujen tuottajaa eli Suomen Erillisverkot Oy -nimistä osakeyhtiötä tai sen kokonaan omistamaa tytäryhtiötä, eli Suomen Turvallisuusverkko Oy. Osakeyhtiö olisi valtion täysin omistama edellä tarkoitetun lainkohdan perusteella. 

Kytkennän suorittajan tehtävät liittyisivät jäljempänä esitettävän tietoliikennetiedustelua koskevien lupien toimeenpanemiseen, eli kytkennän suorittaja ohjaisi jäljempänä tässä luvussa tarkoitetun luvan mukaisesta viestintäverkon osasta tulevan tietoliikenteen Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle, jonka jälkeen Puolustusvoimien tiedustelulaitos hankkisi luvan mukaisesti tietoliikenteestä tiedot. 

Kytkennän suorittajan voidaan arvioida saada toiminnan aikana ja kehittyessä haltuunsa suomalaisista viestintäverkoista ja niiden toiminnasta sellaista kokonaisvaltaista tietoa, jota muilla toimijoilla ei voida katsoa olevan. Tästä johtuen on korostettava sitä, että kytkennän suorittaja ei voisi käyttää tätä tietoa muussa toiminnassaan. Tämä ei myöskään olisi mahdollista kytkennän suorittajaa koskevan muun lainsäädännön perusteella, jonka mukaan kytkennän suorittaja ei saa tuottaa liiketoiminnallista voittoa. 

Pykälän 2 kohdassa määriteltäisiin sijaintitieto. Määritelmä vastaisi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain (917/2014) 3 §:n 19 kohtaa. Sijaintitiedolla tarkoitettaisiin viestintäverkosta tai päätelaitteesta saatavaa tietoa, joka ilmaisee liittymän tai päätelaitteen maantieteellisen sijainnin ja jota käytetään muuhun tarkoitukseen kuin viestinnän välittämiseen. Sijaintitieto voitaisiin myös saada päätelaitteesta, jotta epäselvyyttä ei ilmenisi siitä, sovelletaanko sijaintitietoihin liittyvää sääntelyä myös esimerkiksi satelliittipohjaiseen paikannukseen. Sijaintitiedoilla voidaan ilmaista muun muassa liittymän tai päätelaitteen leveysaste, pituusaste ja korkeus, matkan suunta, sijainnin tarkkuus, se osa verkkoa, jossa liittymä tai päätelaite paikannetaan tietyllä hetkellä sekä sijaintitiedon tallentamisen ajankohta. Välitystiedot sisältävät myös esimerkiksi tukiasemakohtaisia sijaintitietoja. Se, pidetäänkö sijainnin ilmaisevaa tietoa välitystietona vai sijaintitietona ratkeaa tiedon käyttötarkoituksen perusteella. Jos sijainnin ilmaisevaa tietoa käytetään viestinnän toteuttamisessa, kysymyksessä on välitystieto. Tällöin liittymän tai päätelaitteen sijainnin ilmaiseva tieto on välttämätön viestinnän toteuttamiseksi. 

Pykälän 3 kohdassa määriteltäisiin teleyritys. Määritelmä olisi itsenäinen ja se vastaisi voimassa olevan sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 27 kohtaa. Teleyrityksellä tarkoitettaisiin sitä, joka tarjoaa verkkopalvelua tai viestintäpalvelua ennalta rajaamattomalle käyttäjäpiirille eli harjoittaa yleistä teletoimintaa. Ehdotetussa teleyritys-määritelmässä teleyrityksen asema määräytyisi toiminnan luonteen perusteella. Sillä, onko kyseessä yritys vai esimerkiksi kaupunki, ei tulisi olla teleyritys-aseman kannalta merkitystä. Toiminnan vastikkeellisuudella ei ole myöskään merkitystä.  

Yleisellä teletoiminnalla tarkoitetaan edelleen verkko- tai viestintäpalvelun tarjoamista käyttäjäpiirille, jota ei ole ennalta rajattu. Käyttäjäpiirin rajaamattomuuden arvioinnissa on otettava huomioon esimerkiksi verkon ja palvelun luonne, verkon ja käyttäjäpiirin laajuus ja käyttäjäksi pääsemisen edellytysten rajoittavuus. 

Yrityksen tai muun yhteisön omaa tarvettaan varten ylläpitämä viestintäpalvelu voidaan katsoa selkeästi etukäteen rajatulle käyttäjäpiirille tarjotuksi. Esimerkiksi yrityksen työntekijöilleen ja koulun opiskelijoilleen tarjoamia palveluja ei käyttäjäpiirin lukumääräisestä suuruudesta tai verkon laajuudesta riippumatta voida pitää yleisenä teletoimintana.  

Muita esimerkkejä rajatusta käyttäjäpiiristä ovat taksikeskuksen ja taksien sisäinen viestintäpalvelu taksien välittämiseksi tai vastaava bussiliikenteen sisäinen viestintäpalvelu. Edellä kuvatuissa esimerkeissä käyttäjäpiiriin kuuluminen liittyy selvästi yhteisön jäsenyyteen, joka on tiukasti rajattu. Esimerkeissä on myös selvää, että viestintäpalvelu ei ole syy yhteisöön liittymiselle.  

Edellä tarkoitetut esimerkit eivät siis ole tässä laissa tarkoitettuja teleyrityksiä eivätkä näin ollen näitä tahoja koskisi tässä laissa määritellyt velvollisuudet. 

Jos palvelun käyttäjäpiiri sen sijaan muodostuu yhteisöstä, joka on hyvin laaja tai johon liittyminen on hyvin vapaata, käyttäjäpiiriä ei voida pitää ennalta rajattuna. Esimerkiksi kahvilan tai hotellin asiakkailleen tarjoama viestintäpalvelu koskee sinänsä hyvin vapaasti valikoituvien asiakkaiden piiriä, mutta käyttäjäpiirin laajuus on näissä tapauksissa niin pieni, että kokonaisuutena palvelun tarjontaa ei yleensä voida katsoa yleiseksi teletoiminnaksi. Sen sijaan esimerkiksi se, että viestintäpalvelu toimii vain tietyllä sovelluksella tai tietyllä päätelaitteella, ei lähtökohtaisesti tee käyttäjäpiiristä ennalta rajattua. Samoin verkon tai palvelun saatavuutta vain tietyllä maantieteellisellä alueella ei yksinään voida pitää laissa tarkoitetulla tavalla ennalta rajatun käyttäjäpiirin tunnusmerkkinä. Sovellussidonnaiset viestintäpalvelut ovat tyypillisiä esimerkiksi internetissä tarjottavissa puhe- ja pikaviestintäpalveluissa ja sovellukset ovat muiden tuotteiden tavoin vapaasti käyttäjien hankittavissa. Samoin on arvioitava esimerkiksi päätelaitteisiin kuuluvia matkaviestinyrityksestä riippumattomia viestintäpalveluja, joita voivat olla esimerkiksi pikaviestintä, sähköposti ja teksti- tai multimediaviestit.  

Sovellussidonnaisia viestintäpalveluja lähellä ovat erilaiset verkkoyhteisöjen ja sosiaalisen median viestintäpalvelut, joissa yhteisöön ja viestintäpalvelun käyttäjäksi liittyminen on siinä määrin vapaata, että yhteisön jäsenyyttä ei yksinomaan voida pitää käyttäjäpiirin ennalta rajaamisena.  

Verkkojen kannalta voidaan joutua arvioimaan ennalta rajaamatonta käyttäjäpiiriä maantieteelliseltä peitoltaan vähäisissä tai hallinnointitavaltaan uudenlaisissa verkoissa. Esimerkiksi lähiverkot, kuten WLAN-verkot, joissa tarjotaan internetyhteyspalvelua, voivat olla alueellisesti varsin suppealla alueella, mutta jos niiden käyttäjäpiiri valikoituu vapaasti, suppea maantieteellinen peitto ei yksinään tee käyttäjäpiiristä ennalta rajattua.  

Joukkoviestintäverkon teleyrityksiä määriteltäessä ennalta rajaamattoman käyttäjäpiirin arvioiminen ei ole samalla tavalla tulkinnanvaraista kuin kohdeviestinnässä, sillä joukkoviestinnän viestintäpalvelu eli ohjelmistojen siirtäminen tai lähettäminen on jo lähtökohtaisesti luonteeltaan rajaamatonta. Sen sijaan joukkoviestintäverkossa joudutaan arvioimaan teletoiminnan ja sisältöihin liittyvän ohjelmistotoiminnan eli televisio- tai radiotoiminnan tai tilausohjelmapalvelun rajanvetoa.  

Pykälän 4 kohdassa määriteltäisiin tiedonsiirtäjä. Tiedonsiirtäjällä tarkoitettaisiin sitä, joka omistaa tai hallitsee Suomen rajan ylittävää viestintäverkon osaa. Määritelmällä on merkitystä sen varmistamiseksi, että tässä laissa säädettäväksi ehdotetut velvollisuudet avustaa viranomaisia tietoliikennetiedustelun toteuttamisessa kohdentuvat oikeaan tahoon. Velvollisuuksissa avustaa tietoliikennetiedustelun toteuttamisessa olisi kyse yhtäältä tämän lain 95 §:ssä säädettäväksi ehdotetusta velvollisuudesta antaa ilman aiheetonta viivytystä Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle tietoliikennetiedustelun kohdentamiseksi tarpeelliset hallussa olevat tiedot. Toiseksi kyse olisi 94 §:ssä määritellystä myötävaikuttamisvelvollisuudesta, jonka asettamisella varmistettaisiin se, että rajan ylittävään viestintäverkon osaan, käytännön tasolla tiedonsiirtoyhteyteen, voidaan rakentaa niin sanottu liityntäpiste, eli tietoliikennetiedustelun toteuttamispiste. Liityntäpisteiden kautta tuomioistuimen luvassa tarkoitetusta viestintäverkon osasta voitaisiin siirtää tietoliikenne Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen jatkokäsittelyyn. Kytkennän tekeminen ja sitä seuraava tietoliikenteen siirtäminen olisi osa tietoliikennetiedustelun teknistä toteuttamista. Tietoliikenteeseen kohdistuvassa tiedustelussa tuomioistuimelle esitettävässä lupavaatimuksessa olisi mainittava se tiedonsiirtäjä, jonka omistamasta tai hallinnoimasta viestintäverkon osasta tietoliikenne ohjattaisiin Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle. 

Määritelmässä käytettäisiin viestintäverkon määritelmää, jonka takia tiedonsiirtäjän määritelmä olisi tekniikkaneutraali. Viestintäverkon käsite määriteltäisiin jäljempänä kohdassa 11. 

Tiedonsiirtäjän käsite kattaisi sekä rajan ylittävän viestintäverkon osan omistajan että rajan ylittävän viestintäverkon osan haltijan. Haltijalla tarkoitettaisiin sellaista koti- tai ulkomaista yritystä tai yhteisöä, joka tosiasiassa hallitsee rajan ylittävää viestintäverkkoa tai sen osaa esimerkiksi vuokrattuaan sen operoitavakseen omistajana olevalta yritykseltä tai yhteisöltä. Tiedonsiirtäjänä pidettäisiin näin ollen tahoa, jolla on tekniset edellytykset päättää siitä, missä viestintäverkon osassa jokin tietoliikenne kulkee. Tietoteknisesti tarkasteltuna tiedonsiirtäjä olisi se taho, joka ohjaa verkkoliikennettä ns. OSI-viitemallin (Open Systems Interconnection Reference Model) kahden alimman kerroksen, fyysisen sekä siirtoyhteyskerroksen, tasolla. Tiedonsiirtäjän käsitteen ulkopuolelle jäisi tällöin sellainen yritys tai yhteisö, joka on vuokrannut tiedonsiirtäjältä käyttöönsä tiedonsiirtokapasiteettia ilman tietoteknistä mahdollisuutta vaikuttaa itsenäisesti siihen, missä verkon osassa mikäkin osa tietoliikennettä kuljetetaan. 

Määritelmä olisi tarkempi kuin esimerkiksi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 36 kohdassa tarkoitettu viestinnän välittäjä. Tiedonsiirtäjä ei käsittäisi esimerkiksi erilaisten sähköisten palveluiden tarjoavia yrityksiä ja määritelmän piiriin lukeutuisi määrällisesti vähemmän eri tahoja, tämän esityksen antamisen aikaan noin kymmenkunta. 

Pykälän 5 kohdan mukaan sotilastiedustelulaissa tiedustelumenetelmillä tarkoitettaisiin 4 luvussa säädettyjä toimivaltuuksia. Sotilastiedustelussa käytetään myös muita tiedustelumenetelmiksi luettavia tiedonhankintakeinoja, kuten avointen lähteiden tiedustelu, kuvaustiedustelu ja geotiedustelu, joista ei ole tarpeen säätää erikseen. 

Pykälän 6 kohdassa määriteltäisiin tiedustelutehtävä. Laissa säädettyjen toimivaltuuksien käyttö perustuisi tietyn tiedustelutehtävän toteuttamiseen ja sitä koskevaan tiedonhankintaan. Tiedustelutehtävällä tarkoitettaisiin pääesikunnan tiedustelupäällikön sotilastiedusteluviranomaiselle antamaa toimeksiantoa tiedustelutiedon hankkimiseksi. Tiedustelutehtävällä kohdistettaisiin ja rajattaisiin sotilastiedustelun toimivaltuuksien käyttöä. Lisäksi tiedustelutehtävän merkitys korostuisi konkretisoivana.  

Sotilastiedustelutoiminnassa tiedustelu tähtää aina johonkin lopputulokseen, viime kädessä 3 §.ssä säädettävän sotilastiedustelun tarkoituksen toteuttamiseen. Tiedustelutehtävä kuvastaisi edelleen sitä, ettei toiminnassa tietoja hankittaisi ainoastaan tietojen hankkimisen takia, vaan tiedusteluprosessissa syntyisi aina jokin lopputulos, kuten tilannekuva.  

Tiedustelutehtävän tarkoituksena olisi aina hankkia tietoa lain 4 §:ssä säädetyistä sotilastiedustelun kohteista. Tiedustelutehtävä voisi perustua yhteen tai useampaan 4 §:ssä määritellyistä kohteista.  

Sotilastiedustelun tarkoituksen mukaisesti sotilastiedustelussa hankittaisiin tietoa ulkoisista uhkista puolustusvoimista annetun lain 2 §:ssä tarkoitettujen eräiden Puolustusvoimien tehtävien suorittamiseksi ja ylimmän valtiojohdon päätöksenteon tueksi. Sotilastiedustelun tarkoitukseen perustuvat tiedustelutarpeet olisivat Puolustusvoimien sisäisiä ja perustuisivat Puolustusvoimien tehtäviin.  

Tiedustelutehtävä voisi perustua myös jäljempänä säädettävään toisen viranomaisen tietopyyntöön.  

Tiedustelutehtävällä määriteltäisiin tarkemmin ne konkreettiset kohteet, joista hankituilla ja käsitellyillä tiedoilla pystyttäisiin vastaamaan esimerkiksi tietopyyntöön. Tiedustelutehtävällä määriteltäisiin konkreettisemmin ne asiat, tiedontarpeet ja tiedustelun kohdistuminen, joista tiedustelutehtävän toteuttamiseksi hankittaisiin tietoa. Tiedustelutehtävän tarkoituksena voisi olla esimerkiksi tietyn laajallakin maantieteellisellä alueella tapahtuvan toiminnan selvittäminen tai muu vastaava, josta voitaisiin tarvittavia tietoja olettaa saatavan esimerkiksi tietopyyntöön vastaamiseksi.  

Tiedustelutehtävän suunnittelisi pääesikunta. Tiedonhankinnan ja hankitun tiedon käsittelyn ja tarvittavan analysoinnin toteuttaisi tiedustelua suorittava sotilastiedusteluviranomainen. Hankittujen tietojen pohjalta pääesikunta osallistuisi edelleen hankitun tiedon analysointiin sekä tietopyyntöön vastaamiseen.  

Tiedustelutehtävässä ei vielä määriteltäisi yksityiskohtaisesti tiedustelumenetelmän käytön kohteita esimerkiksi henkilötasolla tai tietyn tilan tai alueen tasolla, vaan ne määriteltäisiin tiedustelutehtävän perusteella tiedonhankintaa toteuttavan sotilasviranomaisen toimesta tiedustelutehtävän pohjalta käynnistettävän toiminnan alkaessa. Tiedustelutehtävän ja konkreettisempien kohteiden kautta sotilastiedusteluviranomainen määrittelisi tapauskohtaisesti ne toimivaltuudet, joita käyttämällä tarvittavaa tietoa olisi hankittava.  

Sotilastiedustelu on rikosperusteiseen tiedonhankintaan ja esimerkiksi rikostorjuntaan verrattuna pidempikestoisempaa ja tiedustelutehtävät lähtökohtaisesti ennakkoon tarkoin suunniteltu. Tiedustelutehtävän tavoitteena voi olla esimerkiksi kerätä tietoa kohdevaltion asevoimien toiminnasta ja siihen liittyvistä seikoista. Jos tiedustelutehtävän 4 §:n mukainen kohde on merkittävä, tiedustelutehtävän kesto saattaisi olla hyvinkin pitkäkestoista.  

Vaikka itse tiedustelutehtävä saattaisi olla pitkäkestoinen, tämä ei vaikuttaisi tiedustelumenetelmien käytön kestoon. Eri tiedustelumenetelmien käytöstä ja niiden voimassaoloajasta säädettäisiin aina erikseen. 

Tiedustelun tarkoituksena ei ole yksittäisen rikoksen estäminen tai selvittäminen, vaan varhaisen vaiheen tiedon kerääminen kokonaiskuvan saamiseksi ja ennakkovaroituksen varmistamiseksi.  

Pykälän 7 kohdan määritelmän mukaan tietoliikennetiedustelulla tarkoitettaisiin Suomen rajan viestintäverkossa ylittävään tietoliikenteeseen kohdistuvaa teknistä tiedonhankintaa. Määritelmän olennaisia elementtejä olisivat ensinnäkin se, että tietoliikennetiedustelu kohdistuu Suomen rajan ylittävään tietoliikenteeseen, toiseksi se, että rajan ylittyminen tapahtuu viestintäverkossa. 

Tietoliikenteen Suomen rajan ylittymisellä tarkoitettaisiin sitä, että tietoliikenne tosiasiassa ylittää valtakunnanrajan siirtymällä suomalaisesta viestintäverkosta ulkomaiseen viestintäverkkoon tai päinvastoin. Tietoliikennetiedustelu toteutettaisiin tekniseesti lähellä niitä pisteitä, joissa Suomen viestintäverkko ja ulkomainen kiinteä verkko tai satelliittiverkko kytkeytyisi toisiinsa ja tietoliikenteen valtakunnanrajan ylittyminen tapahtuisi.  

Suomen sisäiseksi tarkoitettu tietoliikenne voi internetin luonteesta johtuen sattumanvaraisesti reitittyä ulkomaisen viestintäverkon kautta. Tällainen tietoliikenne kuuluisi sinänsä määritelmän mukaisesti tietoliikennetiedustelun piiriin. Sen varmistamiseksi, että tietoliikennetiedustelulla ei tästä huolimatta hankittaisi tietoja asialliselta luonteeltaan kotimaisesta viestinnästä, asiasta säädettäisiin jäljempänä kotimaista viestintää koskevasta tiedustelukiellosta, jonka mukaan tietoliikennetiedustelua ei muun muassa saisi kohdistaa viestiin, jonka lähettäjä ja vastaanottaja olisivat Suomessa. 

Pykälän 8 kohdassa määriteltäisiin tietoliikenteen tekniset tiedot. Tietoliikenteen teknisillä tiedoilla tarkoitettaisiin viestiin liittyviä muita tietoja kuin viestin merkityksellistä sisältöä.  

Tietoliikenteen teknisiä tietoja ovat muun muassa viestin välitystiedot. Tietoliikenteen tekniset tiedot kattaisivat siten laajemman alan kuin jäljempänä määritellyt tunnistamistiedot. Välitystiedolla tarkoitetaan oikeus- tai luonnolliseen henkilöön yhdistettävissä olevaa tietoa, jota viestinnän välittäjä käsittelee viestien välittämiseksi. Tietoliikennetiedustelussa sisällöksi tulkittaisiin lähettäjän vastaanottajalle tarkoittama semanttinen sisältö, kun taas tekniseksi tiedoksi katsottaisiin esimerkiksi viestin ohjaustieto, mikä on tietoverkolle sekä lähettävälle ja vastaanottavalle tietojärjestelmälle tarkoitettu ohje, komento tai muu metatieto, jolla vaikutetaan viestin kuljetukseen ja ohjaamiseen verkossa sekä tietojärjestelmässä. Muita tietoliikenteen teknisiä tietoja olisivat tilaajaan tai käyttäjään yhdistettävissä olevia viestintää koskevia tietoja, jota viestintäverkoissa käsitellään viestin siirtämiseksi, jakelemiseksi tai tarjolla pitämiseksi, viestintäverkosta tai päätelaitteesta saatavia sijaintitietoja, joka ilmaisee liittymän tai päätelaitteen maantieteellisen sijainnin ja jota käytetään muuhun kuin viestin välittämiseen. 

Oman erityiskysymyksensä tietoliikenteen joukossa muodostavat verkon sisäinen signalointiliikenne, suoranainen hyökkäysliikenne sekä niin sanotun esineiden internetin ohjausliikenne. Tietoliikenneverkossa ei siis tosiasiallisesti ole kyse vain viestiverkosta, jossa kulkisi ainoastaan viestisisältöä, vaan verkossa kulkee myös verkon toimintaan vaikuttavia signalointisanomia, muiden digitaalisten järjestelmien ohjausliikennettä sekä suoranaista verkon toiminnan lamauttamiseen tähtäävää hyökkäysliikennettä. Internetverkon keskeisiä suunnitteluperiaatteita ovat tehokkuus ja vikasietoisuus. Kaikki liikenne, yhtä lailla viestintä kuin verkon sisäinen signalointikin kuljetetaan saman viitekehyksen mukaisesti määritellyillä liikenneprotokollilla. Signalointisanomia ovat esimerkiksi internetin kontrollisanomat (ICMP), joilla verkon laitteet voivat välittää toisilleen tilannetietoa jonkin tietoliikennelinkin ruuhkaisuudesta sekä nimipalvelukyselyt, joilla viestisovellus selvittää mihin verkko-osoitteeseen jollekin domain-nimelle tarkoitettu viesti lähetetään. On selvää, ettei signalointiliikennettä voida pitää luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaa nauttivana viestintänä. Toisaalta signalointiliikenteelle on ominaista, että se on tunnistettavissa otsikkotiedon perusteella.  

Esineiden internet tuo verkkoon ohjausliikennettä, jota ei sitäkään voida sinällään pitää viestintänä. Kuitenkaan sitä johtopäätöstä ei voida tehdä, että ilman ihmisen myötävaikutusta tapahtuva laitteiden ja ohjelmistojen välinen tietoliikenneliikenne ei missään tilanteessa olisi viestintää. Tyypillinen esimerkkitapaus ohjelmistojen välisestä viestinnästä olisi pörssikauppaa käyvä robottiohjelmisto, jonka transaktioihin liittyy henkilön intentio salassa pidettävästä viestinnästä. Siksi esineiden ohjausliikenteelle ei ole haluttu tehdä sisältöhaun mahdollistavaa poikkeussäännöstä tässä laissa. 

Tietoliikenteen tekniset tiedot käsittäisivät myös tietyissä tilanteissa muut tekniset tiedot, kuten erilaiset salaustekniikat. Etenkin suuret organisaatiot, jotka saattavat olla tiedustelun kannalta olennaisia, ovat saattaneet kehittää omia tietoliikenteen salaustekniikoita, jotka ovat ainoastaan tekniikan kehittäneen organisaation käytössä. Salaustekniikasta kertovat tiedot eivät ilmaise vielä itsessään viestin merkityksellistä sisältöä, vaan olisivat viestin teknistä tietoa.  

Viestin merkityksellisellä sisällöllä tarkoitettaisiin tässä yhteydessä viestin ymmärrettävää tekstimuotoa, joka on esimerkiksi viestin salaus purkaen saatettu johonkin kielellisesti ymmärrettävään luettavaan muotoon.  

Pykälän 9 kohdassa määriteltäisiin tunnistamistieto. Tunnistamistiedon määritelmä vastaisi asiallisesti voimassa olevan poliisilain määritelmää. Tunnistamistieto määriteltäisiin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 7 kohdassa tarkoitettuun käyttäjään tai mainitun pykälän 30 kohdassa tarkoitettuun tilaajaan yhdistettävissä olevaa viestiä koskevaksi tiedoksi. Tunnistamistiedon käsite eroaisi näin ollen sähköisen viestinnän palveluista annetussa laissa tarkoitetusta välitystiedosta.  

Pykälän 10 kohdassa määriteltäisiin valtiollinen toimija. Valtiollisella toimijalla tarkoitettaisiin vieraan valtion tunnistettua viranomaista tai sellaiseen rinnastuvaa toimijaa. Lisäksi määritelmä kattaisi valtiollisen tai sellaiseen rinnastuvan toimijan palveluksessa olevan sekä edellä tarkoitetun tahon määräyksessä ja ohjauksessa olevat tahot. Kuten aiemmin tässä esityksessä on todettu, vieraan valtion viranomainen ei nauti perusoikeussuojaa. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi silloin, kun viestintä tapahtuu viranomaisen viranomaistehtävien suorittamiseen tarkoitetulla laitteella. Mikäli virkamies käyttäisi laitetta yksityiseen viestintäänsä, niin hän samalla ottaa riski siitä, että viestinnän toinen osapuoli myös joutuu tiedustelumenetelmän käytön kohteeksi. Oletuksena on, että viranomaisen käyttöön tarkoitettuja laitteita käytetään ainoastaan viranomaisten väliseen viestintään. 

Vieraan valtion viranomaiseen rinnastuva taho kattaisi tilanteet, joissa esimerkiksi valtiossa ei olisi viranomaiseksi tunnistettavaa tahoa, mutta joka hoitaisi valtion asioita kuten viranomainen. Tahoa voitaisiin arvioida esimerkiksi sitä kautta, voisiko Suomi tai suomalainen viranomainen tehdä sopimuksen tällaisen tahon kanssa tai voisiko taho olla kansainvälisen järjestön toiminnassa mukana.  

Toisaalta valtiollinen toimija voisi olla myös yksityinen taho, kuten yritys, muu ryhmittymä tai jopa yksittäinen henkilö. Näissä tapauksissa olisi kyse viranomaisen puolesta toimivasta tahosta eli niin sanotusta välillisestä toimijasta, joka toimii valtiollisen toimijan lukuun. Tällöin olennaista on arvioida esimerkiksi sitä, toimiiko tällainen taho valtion määräysvallassa ja sen ohjauksessa taikka ottaako valtio tällaisen tahon toiminnasta vastuun itselleen. Esimerkiksi kaupalliseen yksityisoikeudelliseen sopimukseen perustuvia yrityksen velvollisuuksia valtiollista toimijaa kohtaan ei voida pitää sellaisena, minkä perusteella yritystä voitaisiin pitää valtiollisena toimijana. Huomiota olisikin kiinnitettävä esimerkiksi siihen, minkälainen tosiasiallinen määräysvalta ja ohjaus valtiolla olisi yritykseen ja kuinka konkreettisesti valtio voisi määrätä yrityksen toiminnasta. 

Muiden ryhmittymien osalta edellä sanotun lisäksi huomiota olisi kiinnitettävä siihen, kuinka järjestäytynyttä toiminta on, kuinka merkittävät resurssit ryhmittymällä on käytössään esimerkiksi aseellisen hyökkäyksen tekemiseksi ja voisiko tällainen hyökkäys tekona rinnastua vaikutuksiltaan vieraan valtion tekemäksi sekä pyrkiikö ryhmittymä toimimaan valtion tavoin.  

Itsestään selvää olisi, että valtiollisen toimijan tulisi olla edeltä käsin tunnistettu valtiolliseksi toimijaksi. Tämä tarkoittaisi sitä, että esimerkiksi tiedustelumenetelmän käytöstä päätettäessä tai lupavaatimusta laadittaessa sotilastiedusteluviranomaisella olisi ennakkotieto, että kohde olisi valtiollinen toimija ja tiedustelumenetelmän käytön aikana kohteena oleva toimisi tässä roolissa. Tiedustelutehtävän aikana tiedustelumenetelmän käyttö saattaisi alkaa muuhun kuin valtiolliseen toimijaan kohdistuvana tiedonhankintana, mutta tiedustelumenetelmällä saatujen perusteella tiedustelumenetelmän käyttö saattaisi myöhemmässä vaiheessa jatkua valtiolliseen toimijaan kohdistuvana tiedustelumenetelmän käyttönä, jos kävisi ilmeiseksi kohteena olevan toimijan valtiollinen status. Viime kädessä päätöksentekijän olisi ratkaistava se, onko vaatimuksen tueksi esitetty riittävä tosiseikasto sen tueksi, että kohteena oleva taho olisi valtiolliseksi toimijaksi katsottava. 

Pykälän 11 kohdan mukaan viestintäverkolla tarkoitettaisiin toisiinsa liitetyistä johtimista sekä laitteista muodostuvaa järjestelmää, joka on tarkoitettu viestien siirtoon tai jakeluun johtimella, radioaalloilla, optisesti tai muulla sähkömagneettisella tavalla. 

Oleellista määritelmän kannalta on järjestelmän käyttötarkoitus viestien siirtoon tai jakeluun, sähkömagneettinen tekninen toteutustapa ja teknologianeutraalius. Viestintäverkkoon kuuluu esimerkiksi siirtojärjestelmiä sekä kytkentä- tai reitityslaitteistoja ja muita välineitä – myös verkkoelementtejä, jotka eivät ole aktiivisia. Määritelmä on yläkäsite muille laissa käytetyille viestintäverkoille, joita ovat ehdotuksen mukaan joukkoviestintäverkko, maanpäällinen joukkoviestintäverkko, kaapelitelevisioverkko ja matkaviestinverkko. 

Pykälän 12 kohdan mukaan yhteisötilaajalla tarkoitettaisiin sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 3 §:n 41 kohdassa tarkoitettua yhteisötilaajaa. Lainkohdan mukaan yhteisötilaajalla tarkoitetaan viestintäpalvelun tai lisäarvopalvelun tilaajana olevaa yritystä ja yhteisöä, joka käsittelee viestintäverkossaan käyttäjien viestejä, välitystietoja tai sijaintitietoja. 

10 §. Sotilastiedusteluviranomaiset. Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin sotilastiedusteluviranomaiset. Pääesikunta vastaisi sotilastiedustelun kokonaisuudesta ja sen johtamisesta sekä ohjaamisesta Puolustusvoimien sisällä. Puolustusvoimien organisaatiorakenne perustuu puolustusvoimista annettuun lakiin, Puolustusvoimien työjärjestykseen sekä muihin säädöksiin. Pääesikunnan työjärjestyksen mukaan pääesikunnan tiedusteluosasto vastaisi sotilastiedustelun tehtäväkokonaisuuden hoitamisesta.  

Sotilastiedustelun toimialaan kuuluvat sotilastiedustelu sekä sotilasvastatiedustelu, jotka sisältävät tiedonhankinnan, tiedon käsittelyn sekä raportoinnin. Pääesikunta johtaa Puolustusvoimien tiedustelulaitosta ja puolustushaarojen tiedustelua sekä sotilastiedustelutoimialan kansallista ja kansainvälistä yhteistoimintaa.  

Sotilastiedustelun voimavarojen käyttöä ja kohdentamista ohjaa ensisijaisesti ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen antamat linjaukset. Painopisteiden perusteella ylimmän valtiojohdon tai sotilasjohdon antaman yksittäisen tietopyynnön käsittelystä päättäisi pääesikunta. Pääesikunta osallistuu tiedustelumenetelmin hankitun tiedon analysointiin ja raportointiin. 

Sotilastiedustelun toimivaltuuksia käyttävänä viranomaisena toimisi pääesikunta, eli pääesikunnan tiedusteluosasto, ja Puolustusvoimien tiedustelulaitos, jotka eri tiedustelumenetelmin hankkisivat tarpeellisen tiedon, analysoisivat sen sekä raportoisivat sen eteenpäin. Puolustusvoimien tiedustelulaitos on suoraan pääesikunnan alainen sotilaslaitos, jota pääesikunta ohjaa. 

Pääesikunnan tiedusteluosasto käyttää jo tällä hetkellä rikostorjuntaan liittyviä toimivaltuuksia SKRTL:n perusteella. Rikostorjunnan tiedonhankintakeinot ovat osittain samankaltaiset kuin tässä laissa säädettäväksi tarkoitetut toimivaltuudet. Tätä kokemusta voitaisiin hyödyntää uudessa sotilastiedustelutoiminnassa, kuitenkin siten, että sotilastiedustelutoiminta eriytettäisiin rikostorjunta puolesta.  

Sotilastiedusteluviranomainen suorittaisi tietopyynnön perusteella annettuun tiedustelutehtävään perustuvan tiedonhankinnan sekä tutkisi ja analysoisi hankitut tiedot. Tämän pohjalta sotilastiedusteluviranomainen tekisi tietopyynnön vaatimukset täyttävän lopputuotteen pääesikunnalle, jonka pääesikunta sen käsiteltyään toimittaisi edelleen tietopyynnön tehneelle viranomaiselle.  

Pääesikunnan tiedustelupäällikkö ja erityisesti tehtävään määrätyt tiedustelumenetelmien käyttöön perehtyneet virkamiehet päättäisivät merkittävissä määrin tässä laissa säädettävien toimivaltuuksien käyttämisestä. 

Sotilastiedusteluviranomaiset saisivat muuta kuin tiedustelumenetelmien käyttöön liittyvää tukea tiedusteluun myös muilta Puolustusvoimien osilta ja rajavartiolaitokselta. Puolustushaarojen ja rajavartiolaitoksen tuki perustuisi erityisesti niiden aluevalvontatehtävien suorittamisessa hankkimaan tietoon omassa toiminnassaan hankkimaan tiedustelun kannalta tarpeelliseen tietoon. Ilmavoimissa ja merivoimissa aluevalvonta tukee tiedustelutoimintaa ja päinvastoin. Myös Maanpuolustuskorkeakoulu ja Puolustusvoimien tutkimuslaitos tekevät tutkimusta ja analyysejä, jotka hyödyttävät sotilastiedustelua. Lisäksi sotilastiedusteluviranomainen voi saada olennaisia tietoja esimerkiksi Puolustusvoimien Logistiikkalaitokselta, jonka työntekijät toimivat aktiivisesti sotatarvikkeiden hankinnassa. Kyse ei ole varsinaisesti tiedustelusta, vaan tiedustelun kannalta merkityksellistä tietoa saadaan normaalien työtehtävien ohessa. 

Rajavartiolaitoksen osalta on lisäksi huomioitava se, että puolustusvalmiuden niin vaatiessa rajavartiolaitoksen rajajoukot tai niiden osia voidaan liittää Puolustusvoimiin tasavallan presidentin asetuksella. Näissä tilanteissa rajavartiolaitos olisi osa Puolustusvoimien organisaatiota ja niiden osallistuessa sotilastiedustelutoimintaan, sovellettavaksi tulisivat tämän lain säännökset. 

Tietyissä tilanteissa olisi tarkoituksen mukaista käyttää tiedustelun avustavissa tehtävissä Puolustusvoimien erityiskoulutuksen saaneita joukkoja. Näillä joukoilla olisi tiedustelumenetelmien käyttöön erityiskoulutus ja ne olisivat näissä tehtävissä sotilastiedusteluviranomaisen alaisia. Näitä joukkoja käyttävä sotilastiedusteluviranomainen olisi vastuussa joukon toiminnasta. 

Myös reserviläisiä olisi voitava käyttää tietyissä tilanteissa. Varusmiespalveluksessa osa varusmiehistä koulutetaan sotilastiedustelun tehtäviin. Reserviläisiä voitaisiin käyttää merkittävästi lähinnä tilanteissa, joissa olisi saatu tietoa valmiustilanteen sellaisen tehostamisen tai kohottamisen tueksi, joka ei vielä vaadi muiden kuin tiedusteluun koulutettujen reserviläisten kutsumista kertausharjoitukseen, mutta jossa sotilastiedusteluun tarvitaan lisäresursseja tiedon hankkimiseksi Suomea uhkaavan toiminnan kehittymisestä. Reserviläisten osallistumisesta säädettäisiin jäljempänä. 

Pykälän 2 momentin mukaan puolustushaarat voisivat käyttää radiosignaalitiedustelua tämän lain tarkoituksessa, kuten jäljempänä säädettäisiin. Päätöksentekoon sovellettaisiin kuitenkin samoja säännöksiä kuin toimivaltuuden käytöstä muuten on voimassa. Tilanteissa, joissa puolustushaarat suorittaisivat sotilastiedustelua, toiminta tapahtuisi sotilastiedusteluviranomaisen johdossa ja valvonnassa. Puolustushaarat toimittaisivat edelleen keräämänsä tiedot pääesikunnalle, joka tekisi niistä edelleen analyysin tietopyynnön esittäneelle viranomaiselle. 

11 §. Tiedustelumenetelmien käytön yleiset edellytykset. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin kaikille tiedustelumenetelmille yhteisestä yleisestä edellytyksestä ”voidaan perustellusti olettaa saatavan tietoa tiedustelutehtävän kannalta”. Kyse olisi perustelua edellyttävästä tuloksellisuusvaatimuksesta, jolloin tiedustelumenetelmän käytön odotusarvona olisi sen hyödyllisyys tiedon saamiseksi sotilastiedustelun tiedustelutehtävän kohteena olevasta toiminnasta. Tiedustelumenetelmän käytön hyödyllisyys tulisi pystyä yksittäistapauksellisesti perustelemaan, mitä ilmentäisi ilmaisu "perustellusti". Perustelu voisi liittyä esimerkiksi siihen, miksi nimenomaan tiettyä henkilöä tai henkilöryhmää taikka tiettyä tilaa tai muuta paikkaa tulisi voida tarkkailla ja miksi näin pystyttäisiin oletetusti saamaan hyödyllistä tietoa. Sotilastiedustelun tiedustelutehtävän kohteena olevalla toiminnalla tarkoitettaisiin 4 §:ssä (sotilastiedustelun kohteet) tarkoitettua toimintaa.  

Sotilastiedustelussa tiedustelutehtävän voi perustua 4 §:n 1 momentissa luonteeltaan sotilaalliseen toimintaan. Momentissa luetellun toiminnan ei tarvitsisi aiheuttaa uhkaa Suomelle tai kansalliselle turvallisuudelle. Tiedustelumenetelmän käytön perusteeksi riittäisi tässä tapauksessa se, että sillä saataisiin toiminnasta tietoa.  

Erotuksena edellä sanotusta, ehdotettu 4 §:n 2 momentissa tarkoitettu toiminta vakavasti uhkaisi Suomen kansallista turvallisuutta. Näissä tapauksissa tiedustelumenetelmän käytön perusteeksi ei riittäisi pelkkä abstraktiotason uhka, vaan yksittäistapauksellisesti tulisi pystyä osoittamaan, että 4 §:n 2 momentissa tarkoitettu toiminta myös tosiasiallisesti uhkaisi tai sen voitaisiin olettaa uhkaavan kansallista turvallisuutta. Esimerkiksi muualla kuin Suomessa havaittu energiainfrastruktuurin lamauttamiseen pystyvän haittaohjelman osalta voitaisiin useassa tapauksessa olettaa, että kyseisenlainen toiminta saattaisi laajeta myös Suomen alueella tapahtuvaksi. 

"Voidaan perustellusti olettaa" olisi todennäköisyysasteena vastaava kuin rikosperusteisissa toimivaltuuksissa nykyisin käytettävä "on syytä olettaa" tai "on syytä epäillä", jota käytetään muun muassa salaisten pakkokeinojen käytön todennäköisyysasteena. Nykyisin pienintä todennäköisyysastetta kuvaa ilmaisu "on syytä olettaa", joka kuvaa esimerkiksi pakkokeinolain 7 luvun 1 §:ssä takavarikoimisen edellytyksiä. "On syytä olettaa" rinnakkaisilmaisuna käytetään esimerkiksi vakuustakavarikon edellytyksiä koskevassa pakkokeinolain 6 luvun 11 §:ssä käytettyä ilmaisua "on syytä epäillä". Kyseistä ilmaisuvaihtoehtoa käytetään silloin, kun kysymyksessä on inhimillinen toiminta, joka on joko jo tapahtunut (esim. rikos) tai jonka arvellaan voivan tapahtua tulevaisuudessa (esim. esitutkinnan karttaminen). Ilmaisua ”on syytä epäillä” käytetään myös esitutkinnan toimittamisvelvollisuutta koskevassa esitutkintalain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa. Lakia koskevan hallituksen esityksen (HE 14/1985) perustelujen (s. 16) mukaan rikosta on syytä epäillä, kun asioita huolellisesti harkitseva ihminen havaintojensa perusteella päätyy tällaiseen tulokseen. 

Tiedustelumenetelmän käyttö tulisi lisäksi kyetä kohdistamaan mahdollisimman tarkasti. Kyseinen vaatimus johtuu sotilastiedustelun yleisistä periaatteista, erityisesti vähimmän haitan periaatteesta. Lisäksi kohdistaminen tulisi perustella erikseen tiedustelumenetelmään koskevassa päätöksessä tai luvassa, mistä säädettäisiin jäljempänä. 

Tiedustelumenetelmien käytön edellytykset olisivat porrasteiset. Erityisistä edellytyksistä säädettäisiin tiedustelumenetelmäkohtaisesti. Tiedustelumenetelmien käytön edellytysten porrasteisuus vastaisi sitä, mitä sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimista annetun lain 89 §:ssä ja poliisilain 5 luvun 2 §:ssä säädetään salaisista tiedonhankintakeinoista.  

Tiedustelumenetelmien käytölle, joka rajoittaisi voimakkaasti kohteena olevan henkilön perusoikeuksia, olisi säädetty lisäedellytyksiä tiedustelumenetelmäkohtaisesti. Erotuksena voimassa olevasta sääntelystä toimivaltuuksien käytön erityisistä edellytyksistä olisi säädetty tiedustelumenetelmäkohtaisesti. Erityisten edellytysten kirjaaminen toimivaltuuskohtaisesti selkeyttäisi säännösten systematiikkaa ja antaisi selkeämmän kuvan lainsoveltajalle toimivaltuuden käytön edellytyksistä. 

Tiedusteluprosessissa tiedustelumenetelmien käyttö saattaa alkaa lievempiä tiedustelumenetelmiä käyttäen ja tiedonhankinnan edetessä ryhdytään tarpeen mukaan käyttämään enemmän perusoikeuksiin puuttuvia keinoja.  

Toisaalta, jos sotilastiedusteluviranomaisella olisi tiedustelutehtävän alkaessa kohteen kannalta riittävän tarkat tiedot käytössään, kyseeseen saattaisi tulla enemmän perusoikeuksiin puuttuva toimivaltuuksien käyttö jo heti lähtötilanteessa.  

Tiedustelumenetelmien käyttöä harkittaessa olisi otettava aina huomioon myös yleiset periaatteet sekä syrjimättömyyden kielto. Tiedustelumenetelmän käyttö saattaisi jo lähtötilanteessa puuttua kohteena olevan tahon perusoikeuksiin merkittävästi, mutta se saattaisi olla hyväksyttyä yleisten periaatteiden näkökulmasta, jos sillä muuten aiheutettaisiin vähemmän haittaa kohteelle ja sivullisille. 

Tiedustelumenetelmiä käytettäessä sotilastiedustelun periaatteiden asema olisi korostunut silloin, kun tiedustelun kohteena olisi taho, joka nauttii perusoikeussuojaa. Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen, suhteellisuus ja pyrkimys vähimpään haittaan ovat kaikki tärkeitä periaatteita myös tiedustelumenetelmiä käytettäessä. Näiden periaatteiden noudattaminen varmistaa osaltaan tiedustelumenetelmien käytön edellytyksiä koskevan tulkinnan pysymisen sallituissa rajoissa ja ohjaa sotilastiedusteluviranomaista tarkoituksen mukaisimman tiedustelumenetelmän käyttöön. 

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan (PeVL 32/2013, s. 4 ja PeVL 33/2013, s. 4) arvioinut poliisilakiin ja pakkokeinolakiin sisältyvien yleisten periaatteiden sekä salaisten tiedonhankintakeinojen ja salaisten pakkokeinojen käytön yleisten ja erityisten edellytysten merkitystä lupaa haettaessa ja tuomioistuimen harkitessa luvan myöntämistä (ks. myös KKO 2007:7 ja 2009:54). Toisin kuin edellä tarkoitettujen lakien kohdalla, tiedustelumenetelmien käytön edellytyksiä ei ole mahdollista porrastaa rikosten vakavuuden perusteella, koska tiedustelutoiminnan kohteena eivät ole rikokset. Tämä asettaa päätöksentekijälle korostuneen tiedonsaantioikeuden luvan ehtojen arvioimiseksi. Jotta päätöksentekijällä olisi näissä tapauksissa mahdollisuus huolellisesti harkita luvan myöntämisen tarvetta ja laajuutta, niin sillä tulee olla käytössää riittävät tiedot. Lisäksi ulkopuolisen valvonnan merkitys korostuu. 

Viime kädessä luvan myöntämisessä ja toimivaltuutta käytettäessä olisi käytettävä kokonaisharkintaa, jossa merkitystä on annettava myös suhteellisuusperiaatteelle ja vähimmän haitan periaatteelle. 

Tiedustelumenetelmien käytön olisi aina perustuttava tiedustelutehtävään, joka on tarkemmin kuvatta edellä 9 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa. Tiedustelutehtävän olisi aina liityttävä sotilastiedustelun painopisteisiin ja sotilastiedustelun kohteisiin. Edellä tarkoitettujen edellytysten lisäksi tiedustelumenetelmäkohtaisesti säädettäisiin tiedustelumenetelmän käytön kestosta sekä lupahakemukseen tai päätökseen kirjattavista seikoista. Esimerkiksi telekuuntelua koskevassa lupahakemuksessa tulisi esittää tuomioistuimelle muun muassa tosiseikat, joihin telekuuntelun tai telekuuntelun sijasta toimitettavan tietojen hankkimisen edellytykset ja telekuuntelun kohdistaminen perustuisivat. 

Tiedustelumenetelmiä käytettäessä sotilastiedustelulain yleisten periaatteiden merkitys on korostunut. Suoraan perustuslaista tulevan perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen lisäksi suhteellisuusperiaate, pyrkimys vähimpään haittaan ja tarkoitussidonnaisuus sekä syrjinnän kielto ovat kaikki tärkeitä periaatteita tiedustelumenetelmiä käytettäessä. Näiden periaatteiden noudattaminen sotilastiedustelussa varmistaa osaltaan tiedustelumenetelmien käytön edellytyksiä koskevan tulkinnan pysymisen sallituissa rajoissa.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin luottamuksellisen viestin suojaan puuttuvien tiedustelumenetelmien käytön erityisistä edellytyksistä, kun tiedonhankinnan kohteena on 4 §:n 2 momentissa tarkoitettu toiminta. Momentissa lueteltujen erityisen edellytyksen lisäksi tiedustelumenetelmäkohtaisesti säädettäisiin vielä tiedustelumenetelmäkohtaisista edellytyksistä. 

Momentissa tarkoitettujen tiedustelumenetelmien käytön edellytyksenä olisi, että 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun toiminnan tulisi muodostaa ”vakava uhka” kansalliselle turvallisuudelle. Kyseinen vaatimus johtuu suoraan perustuslain 10 §:n 3 momentista. Kyseisen perustuslainkohdan perusteella vakavuusedellytys nostaa luottamuksellisen viestin suojaan puuttuvien keinojen soveltamiskynnystä asettaessaan kvalifioidun uhkan laadusta. Siten pelkästään jonkinasteisen uhkan kansalliselle turvallisuudelle muodostava toiminta ei vielä täyttäisi säännöksessä asetettua vaatimusta. Uhkan vakavuusaste kytkeytyy myös edellä 4 §:n 2 momentissa käsiteltyihin sisällöllisiin määrittelyihin siitä, millainen sotilastiedustelun kohteena oleva toiminta muodostaa uhkan kansalliselle turvallisuudelle. 

Ilmaisu ”kansallinen turvallisuus” tarkoittaisi sitä, ettei säännöksessä tarkoitettu uhkaava toiminta kohdistuisi ensisijaisesti kehenkään yksilönä vaan yleisemmin yhteiskuntaan ja sen ihmisyhteisöön. Kuitenkin myös esimerkiksi yksityishenkilöihin kohdistuvat väkivallanteot voisivat olla säännöksessä tarkoitettua toimintaa, jos ne laajuudeltaan tai merkitykseltään olisivat kansallisen turvallisuuden kannalta merkittäviä ja voisivat siten muodostaa vakavan uhan sille. On selvää, että esimerkiksi valtiojohtoon tai yhteiskunnan perustoiminnoista huolehtiviin henkilöihin samoin kuin heidän turvallisuusjärjestelyistään vastaaviin kohdistuvat uhat voivat muodostaa vakavan uhan kansalliselle turvallisuudelle. Kansallisen turvallisuuden määritelmää käsitellään tarkemmin perustuslain 10 §:n muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä. Yleisperusteluissa on käsitelty EIT:n ratkaisukäytännössä tehtyjä kannanottoja kansallisesta turvallisuudesta ja siihen kohdistuvista uhkista sekä tämän käsitteen muuttuvasta ja toisinaan myös ennakoimattomasta luonteesta. 

Momentissa tarkoitettujen tiedustelumenetelmien käytön perusteeksi ei kuitenkaan riittäisi pelkkä abstraktin tason uhka, vaan yksittäistapauksellisesti tulisi tosiseiskastotasolla pystyä osoittamaan, että sotilastiedustelun kohteena oleva toiminta muodostaisi vakavan uhkan tai sen voitaisiin olettaa vakavasti uhkaavan kansallista turvallisuutta. Ilmaisulla uhka tarkoitettaisiin sitä, ettei säännöksessä edellytettäisi kansallisen turvallisuuden olevan välittömästi vaarantumassa. Näin säännöksessä tarkoitettu tiedustelumenetelmien käyttö voisi koskea sotilastiedustelun kohteena olevaa toimintaa, joka jatkuessaan vakavasti uhkaisi kansallista turvallisuutta. Uhkalta kuitenkin edellytettäisiin tietynasteista ajallista läheisyyttä tai sillä tulisi olla ainakin välillinen liityntä Suomen kansalliselle turvallisuudelle. 

Teknistä kuuntelua, muun kuin valtiollisen toimijan telekuuntelua, tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta, muun kuin valtiollisen toimijan televalvonta, lähetyksen jäljentämisen ja muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvan tiedustelun lisäksi myös jäljentämisen käyttämisen edellytykset olisivat tiukemmat silloin, kun jäljentäminen kohdistuisi viestiin. Viestillä tarkoitettaisiin perustuslain 10 §:ssä turvattua luottamuksellista viestiä. Jäljentäminen kohdistuisi viestiin esimerkiksi silloin, kun jäljentämisen kohteena olisi pöydälle jätetty kirje tai tietokoneen näytöllä oleva sähköpostiviesti. Näissä tapauksissa valokuvan ottamisen tai muunlaisen jäljentämisen edellytyksenä olisi, mitä momentin 1. virkkeessä säädettäisiin. 

Kuten jäljempänä säädetään, valtiolliseen toimijaan kohdistuvien tiedustelumenetelmien käytön osalta säädettäisiin matalammasta käyttökynnyksestä. Tiedustelumenetelmien käyttö olisi pystyttävä kohdistamaan kahden valtiollisen toimijan väliseen viestintään, joka ei nauti perustuslaissa säädettyä luottamuksellisen viestin suojaa. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi silloin, jos viestintä tapahtuu viranomaisverkossa. Mikäli virkamies käyttäisi viranomaisverkko yksityispuhelujensa soittamiseen, niin hän samalla ottaa riski siitä, että niin sanottu B-tilaaja, eli taho, joka ei ole tiedustelumenetelmän käytön kohteena, joutuu myös tiedustelun kohteeksi. Oletuksena on, että viranomaisverkkoja käytetään viranomaisten väliseen viestintään. 

Pykälän 3 momentissa olisi säädetty siitä, että tiedustelumenetelmiä voitaisiin käyttää salassa niiden kohteelta. Tällä tarkoitettaisiin sitä, ettei tiedustelumenetelmää käyttävän viranomaisen tarvitsisi erikseen ilmoittaa kohteelle tai sivullisille siitä, että esimerkiksi alueella tai tilassa suoritettaisiin sotilastiedustelua. Mikäli henkilö olisi joutunut tiedustelumenetelmien käytön kohteeksi perusteettomasti tai muuten, olisi tästä ilmoitettava jälkikäteen kuten 86 §:ssä säädetään. Lisäksi henkilöllä olisi käytettävissään tiedustelutoiminnan valvonnasta annetussa laissa säädetyt keinot oikeuksiensa valvomiseen. 

Pykälän 4 momentin mukaan tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava ennen päätöksessä mainitun määräajan päättymistä, jos käytön tarkoitus on saavutettu tai sen edellytyksiä ei enää ole. Tiedustelumenetelmiä ei voitaisi missään tapauksessa käyttää pidempikestoisesti kuin on tarpeen, vaikka lupa olisikin voimassa. Selvää on, että tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava viimeistään silloin, kun luvan voimassaolo päättyy.  

2 luku Sotilastiedustelun ohjaus ja seuranta

12 §. Sotilastiedustelun ohjaus ja johtaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin sotilastiedustelun ohjaamisesta ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen valmistelevasti käsittelemien painopisteiden avulla. Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteinen kokous käsittelisi vuosittaiset painopisteet valmistelevasti.  

Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteiseen kokoukseen osallistuvat tasavallan presidentin lisäksi muut ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeiset tahot. Valtioneuvoston ohjesäännön 25 §:n 1 momentin mukaan ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa ovat pääministeri, ulkoministeri, puolustusministeri sekä neljä muuta valtioneuvoston määräämää ministeriä. Edellä tarkoitetun pykälän 2 momentin mukaan, jos asiat koskevat sisäministeriön hallinnonalaa, kokoukseen kutsutaan myös sisäministeri. 

Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen valmistelevasti käsittelemillä painopisteillä tarkoitettaisiin Suomelle ulko- ja turvallisuuspoliittisesti merkittäviä pitkäaikaisia kehityslinjoja, joista tarvittaisiin tarkempaa tietoa ylimmän valtionjohdon päätöksenteon tueksi. Painopisteet voisivat kohdistua esimerkiksi tiettyyn alueeseen tai tiettyyn asiakokonaisuuteen. Kyseessä eivät olisi yksittäiset sotilaalliset uhkat tai toiminta taikka yksittäiset Suomen kansallista turvallisuutta vaarantavat uhkat.  

Painopisteisiin voivat vaikuttaa myös lyhytaikaiset tapahtumat ja kehityskulut. Jos tällaisilla kehityskuluilla olisi vaikutuksia, painopisteitä voitaisiin tarvittaessa mukauttaa käsittelemällä uudet painopisteet valmistelevasti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisessä kokouksessa. 

Puolustusministeriö valmistelisi ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen valmistelevasti käsittelemät painopisteet, kuten se on tähänkin mennessä tehnyt kyseisissä kokouksissa käsiteltävien asioiden osalta. Toimintatapoja ei muutettaisi tältä osin. 

Painopisteissä ei otettaisi kantaa siihen, miten ja millä toimivaltuuksilla tietoa hankittaisiin. Sotilastiedusteluviranomaisen toimintaa ohjaavien yleisten periaatteiden ja toimivaltuuden käytön kohdistamista koskevien säännösten johdosta sotilastiedustelun toiminta olisi rajoitettu tarkoin lailla. Tämä tarkoittaisi myös esimerkiksi sitä, ettei esimerkiksi Suomen poliittisen tilanteen muutoksesta johtuva ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen kokoonpanon muutos itsessään vaikuttaisi siihen, miten, mistä ja millä edellytyksillä sotilastiedustelussa voitaisiin hankkia tietoa. Lisäksi on huomattava oikeuskanslerin rooli valtioneuvoston valvontaa koskevissa asioissa sekä periaatteellisia ja laajakantoisia asioita koskien. Viime kädessä pääesikunnan tiedustelupäällikkö ja sotilastiedusteluviranomaiset vastaisivat siitä, että sotilastiedustelussa on toimittu lainmukaisesti. 

Edellä sanotun lisäksi ohjauksen osalta olisi voimassa se, mitä sotilaskäskyasioiden päätöksenteosta säädetään puolustusvoimista annetun lain 31 ja 32 §:ssä. 

Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedustelua ohjaisi hallinnollisesti puolustusministeriö. Vaikka puolustusministeriön ohjausrooli perustuukin valtioneuvostosta annettuun lakiin ja valtioneuvoston ohjesääntöön (494/2007), asiasta olisi tarkoituksen mukaista säätää nimenomaisesti sotilastiedustelutoiminnan merkittävyyden ja laajuuden vuoksi. Säännöksellä ei olisi tarkoitus vaikuttaa puolustusministeriön normaaliin Puolustusvoimien ohjaukseen. Puolustusministeriö ohjaisi edelleen Puolustusvoimia ja sotilastiedustelua sen osana talous-, resurssi- ja budjettiohjauksella sekä säädösohjauksella. 

Lisäksi puolustusministeriöllä on merkittävä rooli sotilastiedustelun hallinnonalan valvonnassa ja sotilastiedustelun vuosittaisten painopisteiden valmistelussa. Puolustusvoimat on puolustusministeriön alainen puolustusvoimista annetun lain 24 §:n mukaisesti. 

Pykälän 2 momentin mukaan puolustusministeriö antaisi myös Puolustusvoimille 1 momentissa tarkoitetut ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen valmistelevasti käsittelemät painopisteet. Kyseessä olisi hallinnonalan sisäinen määräys, jossa vahvistettaisiin painopisteet. Puolustusministeriön antaman määräyksen jälkeen Puolustusvoimat olisi velvoitettu painopisteitä seuraamaan. 

Valmistelevasti käsiteltyjen painopisteiden mukaisesti jäljempänä säädetyssä pykälässä tarkoitetut viranomaiset voisivat antaa tiettyä tarkempaa kysymystä koskevan tietopyynnön pääesikunnalle. Tietopyynnön perusteella sotilastiedustelun viranomaiset muotoilisivat tarkemmat tiedustelutehtävät, jonka toteuttamisessa voitaisiin käyttää muun muassa tiedustelumenetelmiä.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin sotilastiedustelun johtamisesta, joka kuuluisi pääesikunnalla. Pääesikunta vastaisi sotilastiedustelun johtamisesta käytännössä jakamalla sotilastiedusteluviranomaisten kesken heidän suoritettavakseen tiedustelutehtävät. Tietopyynnöstä säädettäisiin jäljempänä. Pääesikunnalla olisi myös vastuu siitä, että sotilastiedustelutoiminta ja tiedustelutehtävät olisivat ylimmän valtiojohdon antamien tiedustelun painopisteiden mukaisia.  

Pääesikunta vastaisi johtamisen osalta myös tiedustelussa tarvittavasta käytännön toiminnan yhteensovittamisesta siviilitiedusteluviranomaisen ja muiden viranomaisten kanssa. 

13 §. Tietopyyntö. Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedustelun kohteista hankittavia tietoja koskevia tietopyyntöjä voisi antaa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ylin valtiojohto, jonka tiedonsaantitarpeita sotilastiedustelu palvelisi. Pykälässä säädetyt tietopyynnöt liittyisivät lain 4 §:ssä tarkoitettuihin sotilastiedustelun kohteisiin ja 12 §:ssä tarkoitettuihin painopisteisiin.  

Tietopyynnössä viranomainen antaisi mahdollisimman tarkan kuvauksen tietotarpeesta sekä kuvaisi sen, miten tietotarve vastaisi valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen antamia painopisteitä. 

Tietopyyntöjen pohjalta pääesikunnan tiedustelupäällikkö antaisi tiedustelutehtävän sotilastiedusteluviranomaiselle, joka päättäisi tarkemmin, millä tiedustelumenetelmillä tarvittavat tiedot pystyttäisiin hankkimaan tarkoituksen mukaisimmin. Hankittujen tietojen pohjalta sotilastiedusteluviranomainen laatisi tietopyynnön mukaisen selvityksen, jonka pääesikunta toimittaisi tietopyynnön esittäjälle.  

Sotilastiedustelun viranomainen voisi käyttää myös tietopyyntöön vastaamiseksi laadittua raporttia tarvittavilta osin sotilastiedustelutoiminnasta laadittavaan selvitykseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteiselle kokoukselle.  

Tietopyynnön pohjalta pääesikunnan tiedustelupäällikkö määrittelisi tiedustelutehtävät ja sen pohjalta sotilastiedusteluviranomainen tekisi päätöksen, mitä tiedustelumenetelmiä tiedonhankkimiseksi olisi syytä käyttää. Sotilastiedusteluviranomainen hankkisi tässä laissa tarkemmin määritellyt tarvittavat luvat ja päätökset toimivaltuuksien käyttämiselle. Edellä sanotusta pitää kuitenkin erottaa siviilitiedusteluviranomaisen esittämä toimeksianto tietoliikennetiedustelun käytölle, mistä säädettäisiin jäljempänä erikseen.  

Pykälässä lueteltujen viranomaisten alainen hallinto ei saisi itsenäisesti esittää tietopyyntöjä, vaan niiden olisi tultava aina pykälässä mainittujen viranomaisten kautta. Tällä varmistettaisiin se, ettei viranomaisten alainen hallinto käyttäisi tietopyyntöjä omien toimivaltuuksiensa kiertämiseen yksittäisiin tehtäviinsä liittyvien tietojen hankkimiseen. Lisäksi tällä varmistettaisiin se, että tietopyynnöt olisivat myös riittävän merkittäviä.  

Pykälässä säädetyllä ei olisi tarkoitus vaikuttaa normaaliin viranomaisyhteistyöhön ja sen perusteella vaihdettaviin tietoihin. 

Pykälän tarkoittamista tietopyynnöistä olisi erotettava tasavallan presidentin Puolustusvoimien ylipäällikkönä antamat sotilaskäskyt. Sotilaskäskyjen päätöksenteko menettelyyn ei olisi tarkoitus puuttua käsiteltävänä olevalla lainsäädännöllä. Sotilaskäskymenettelyä on käsitelty edellä tämän esityksen yleisperusteluissa. Lisäksi tietopyynnöistä olisi erotettava Puolustusvoimien sisäiset tietotarpeet, eli sotilastiedustelun tarkoitukseen perustuvat tiedustelutehtävät. 

14 §. Tiedustelutoiminnan yhteensovittaminen. Pykälän 1 momentin mukaan tiedonhallinnallisesti tiedustelun yhteensovittamisella varmistettaisiin tiedustelun kannalta ulko- ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia sisältäviin tietopyyntöihin reagoiminen, tiedustelutoimintaan kytkeytyvien eri hallinnonalojen näkemysten huomioon ottaminen ja tässä prosessissa saavutetun näkemyksen jakaminen asianmukaisille tahoille. 

Toiminnallisesti yhteensovittamisessa olisi kyse tiedustelun painopisteiden osoittamisesta ja koordinoinnista sekä tiedustelutoiminnan tehtävien jakamisesta sotilas- ja siviilitiedustelun välillä tiedustelun kohteita ja uhan luonnetta koskevan tarkoituksenmukaisuusharkinnan perusteella. Tämän harkinnan yhteydessä voitaisiin arvioida esimerkiksi muualla kuin Suomessa toteuttavaan sotilas- ja siviilitiedusteluun mahdollisesti liittyviä ulkopoliittisia ulottuvuuksia ja vaikutuksia Suomen kasainvälisiin suhteisiin.  

Tiedustelutoiminnan yhteensovittamisessa ei sitä vastoin olisi kyse tiedustelun valvonnasta tai operatiiviseen toimintaan, kuten tiedustelumenetelmien käyttämisestä päättämiseen, ulottuvasta ohjauksesta. 

Pykälän 1 momentin mukaan tasavallan presidentti, valtioneuvoston kanslia, ulkoasiainministeriö, puolustusministeriö ja sisäministeriö sovittaisivat yhteen sotilas- ja siviilitiedustelutoimintaa. Yhteensovittaminen voitaisiin tehdä samassa kokoonpanossa kuin valtioneuvostossa toimivan tilannekuvan koordinaatioryhmä. Koordinaatioryhmään ovat kuuluneet valtioneuvoston kanslian valtiosihteeri, ulkoasiainministeriön valtiosihteeri, sisäministeriön ja puolustusministeriön kansliapäälliköt ja tasavallan presidentin kanslian kansliapäällikkö sekä asiantuntijajäseninä suojelupoliisin päällikkö ja pääesikunnan tiedustelupäällikkö. Yhteensovittamiseen osallistuvat tahot saisivat tarvittavan hallinnollisen tuen edustamiltaan viranomaisilta.  

Tiedustelun yhteensovittamisessa tarkennettaisiin tarvittaessa pääesikunnalle toimitettuja tietopyyntöjä.  

Pykälän 2 momentin nojalla tiedustelun yhteensovittamisessa voitaisiin käsitellä ohjaavasti ja yhteen sovittavasti ulko- ja turvallisuuspoliittisia vaikutuksia sisältävät tietopyynnöt ja toimivaltuuksien käyttöä. Tällaisia asioita voisivat olla etenkin erityisiä toimivaltuuksia edellyttävät tiedonhankintaoperaatiot, tai operaatiot, joita voidaan pitää ulkopoliittisesti arkaluonteisina. Momentin tarkoittamassa tiedustelun yhteensovittamiseen ei sisältyisi valvontaan liittyviä asioita eikä operatiivista päätöksentekoa vaan yhteensovittamisessa otettaisiin huomioon esimerkiksi eri hallinnonalojen näkemykset tilanteissa, joissa tiedustelutoiminnasta voisi syntyä esimerkiksi Suomen kansainvälisille suhteille haittaa tai muita vaikutuksia. 

Tiedustelun yhteensovittamisessa voitaisiin myös tarkastella tilannekohtaisesti tietopyyntöjen toteuttamiseen käytettäviä toimivaltuuksia ja arvioida niiden käyttämiseen liittyviä ulkopoliittisia riskejä. Yhteensovittamisessa käsiteltävät asiat eivät olisi tavanomaisiksi katsottavia tietopyyntöjä tai tiedustelutehtäviä. 

Tiedustelun yhteensovittaminen varmistaisi osaltaan myös tiedon kulun asianmukaisille tahoille esimerkiksi ulkomaan tiedusteluun liittyen. Toisaalta toimivaltainen viranomainen voisi yhteensovittamisessa saada toimintansa kannalta olennaista tietoa ja tukea operatiiviseen päätöksentekoonsa. 

Sotilaskäskyasiana päätettäviä tiedusteluasioita ei tarvitsisi sovittaa yhteen vaan ne menisivät suoraan sotilaskäskynä. Sotilastiedustelulailla ei olisi tarkoitus muuttaa sotilaskäskyasioita koskevaa päätöksentekomenettelyä. 

15 §. Sotilastiedustelun seuranta. Pykälän 1 momentin mukaan puolustusministeriö olisi velvollinen vähintään kerran vuodessa toimittamaan selvityksen valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittiselle valiokunnan ja tasavallan presidentin yhteiselle kokoukselle tiedustelun painopisteiden perusteella tehdystä tiedonhankinnasta siltä osin kuin se kuuluu sotilastiedusteluviranomaisen toimialalle.  

Jos painopisteiden mukaisista kohteista hankitut tiedot sitä edellyttävät, selvitys voidaan tehdä useamminkin ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen pyynnöstä tai puolustusministeriön omasta aloitteesta. Jälkimmäisissä tilanteissa voisi olla kyse esimerkiksi tiedosta, jolla on merkitystä Suomen ulkopolitiikan hoitamiselle tai kansainvälisille suhteille.  

Annettavassa selvityksessä ei olisi kyse laillisuusvalvonnasta vaan ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteisen kokouksen valmistelevasti käsittelemien painopisteiden perusteella käynnistetyn tiedonhankinnan tuloksista. Selvityksessä voitaisiin käydä läpi esimerkiksi Suomen turvallisuustilannetta ja siihen vaikuttavia tekijöitä, jos se olisi painopisteiden tarkoittamaa. Tällä varmistettaisiin ylimmän valtiojohdon tietoisuus Suomen turvallisuusympäristöstä ja siinä tapahtuneista muutoksista.  

Pykälän 2 momentin mukaan pääesikunta olisi velvollinen antamaan vuosittain tai puolustusministeriön pyynnöstä selvityksen puolustusministeriölle tiedustelutoiminnasta. Säännös olisi merkityksellinen puolustusministeriön hallinnonalan yleisen ohjauksen, tuloksellisuuden seurannan ja lainmukaisuuden valvonnan kannalta.  

Puolustusministeriön saaman selvityksen olisi oltava kattavampi kuin ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsittelevän ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin yhteiselle kokoukselle annettava selvitys. Selvityksestä olisi käytävä ilmi kaikki ulko- ja turvallisuuspolitiikka käsittelevän ministerivaliokunnan ja tasavallan presidentin valmistelevasti käsittelemien painopisteiden nojalla toteutetut tiedustelutehtävät ja painopisteiden perusteella annetut vastaukset eri viranomaisten tietopyyntöihin.  

Momentin tarkoittamassa puolustusministeriön suorittamassa seurannassa ei olisi kyse laillisuusvalvonnasta, mistä säädettäisiin jäljempänä. 

3 luku Yhteistoiminta muiden viranomaisten kanssa ja kansainvälinen yhteistyö

16 §. Yhteistyö suojelupoliisin kanssa. Kasvavat riskit ja uuden tyyppiset uhat edellyttävät koko yhteiskunnalta jatkuvaa valmiutta ja varautumista. Lisäksi kokonaisturvallisuusajattelua vahvistetaan kansallisesti, EU:ssa ja kansainvälisessä yhteistyössä. 

Sotilaalliset tai Suomen kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvat uhkat eivät välttämättä ole itsestään selvästi sotilastiedustelun tai siviilitiedustelun tiedonhankinnan ensisijaisia kohteita. Uhkat saattavat olla luonteeltaan sellaisia, että niistä saattaa muodostua esimerkiksi sotilaallisia uhkia ajan kuluessa ja tapahtumakulkujen edetessä. Tiedusteluviranomaisten olisi voitava vaihtaa saumattomasti tietoa ja siirtää tiedustelutehtävä toiselle tiedusteluviranomaiselle, mikäli tiedonhankinnankohde paljastuisi enemmän siviili- tai sotilastiedustelun kohteeksi. 

Pykälän mukaan sotilastiedusteluviranomaisen olisi toimittava yhteistyössä suojelupoliisin kanssa tiedustelun tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi sekä annetta suojelupoliisille tässä tarkoituksessa tarpeellisia tietoja sen estämättä, mitä salassapitovelvollisuudesta säädetään. 

Hallintolain (434/2003) 10 §:ssä on yleinen säännös viranomaisten yhteistyöstä ja velvollisuudesta pyrkiä edistämään viranomaisten välistä yhteistyötä, mitä tarkennettaisiin nyt käsiteltävänä olevalla säännöksellä. Tiedonhankinnan tavoitteiden saavuttaminen sekä tiedonhankinnan tarkka ja asianmukainen kohdentaminen edellyttävät yhteistyötä tiedusteluviranomaisten kesken. Lisäksi yhteistyö edistää yhtenäisten menettelytapojen ja käytäntöjen luomista. 

Hallintolain tarkoittama yhteistyö ei kata oikeutta luovuttaa salassa pidettävää tietoa viranomaisten välillä, joten pykälän virkkeen loppuosassa säädettäisiin nimenomaisesti myös tällaisen tiedon luovuttamisesta sotilastiedusteluviranomaisen ja suojelupoliisin välillä. 

Viranomaisten yhteistyöllä varmistuttaisiin myös siitä, että sotilastiedusteluviranomainen sekä siviilitiedusteluviranomainen olisivat riittävällä tasolla tietoisia toistensa toteuttamasta tietojenhankinnasta niin, etteivät esimerkiksi suoritettavat tiedusteluoperaatiot vaarantuisi tai estyisi toisen viranomaisen toiminnan takia. Lisäksi viranomaisten resurssien takia ei voida pitää tarkoituksen mukaisena sitä, etteivät tiedusteluviranomaiset voisi jakaa kalustoaan ja osaamistaan toiselle tiedusteluviranomaiselle. 

Yhteistyössä olisi kuitenkin erityistä huomiota kiinnitettävä siihen, että tiedustelu pidettäisiin erillään rikosperusteisesta toiminnasta. Toimivaltuuksien käyttötarkoitus ja edellytykset poikkeavat merkittävästi toisistaan. Tietojen luovuttamisesta esitutkintaan ja rikostorjuntaan säädettäisiin 76 ja 77 §:ssä kattavasti. 

Pykälällä ei säänneltäisi henkilötietojen käsittelyä ja luovuttamista, vaan yleisemmin yhteistyön edellytyksistä. Henkilötietojen luovuttamisesta säädettäisiin erikseen henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetussa laissa tämän lain 2 §:n viittauksen mukaisesti.  

17 §.Yhteistyö muiden viranomaisten ja yhteisöjen kanssa. Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaisen olisi tarpeen mukaan toimittava yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa sotilastiedustelun tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi.  

Viranomaisten välisen yhteistyön toimivuudella on keskeinen merkitys sotilastiedustelun tavoitteiden toteutumisessa. Yhteistyön piiriin kuuluisivat tietojärjestelmien kehittäminen, tilannekuvan muodostaminen turvallisuusuhkista ja toimintaympäristön muutoksista, yhteiset toimintasuunnitelmat, keskinäinen virka-apu ja koulutusyhteistyö.  

Kyse olisi myös muiden viranomaisten normaalien tehtävien rajoissa tapahtuvasta viranomaisten välisestä taktisesta toiminnasta, jossa ei olisi kyse tiedustelumenetelmien käytöstä. Sotilastiedusteluviranomaisen kannalta keskeisiä viranomaisia olisivat etenkin rajavartiolaitos ja Tulli. Kyse voisi olla esimerkiksi peitetoiminnan tai tietolähteen paljastumisen estämisestä toteuttamalla se käytännön järjestelyin. 

Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomainen voisi tehtävänsä toteuttamiseksi toimia yhteistyössä yhteisöjen kanssa sekä luovuttaa muille viranomaisille ja yhteisöille salassapitosäännösten estämättä sellaisia tietoja, jos tietojen luovuttaminen olisi välttämätöntä maanpuolustuksen kannalta tai kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi.  

Sotilastiedustelussa voi ilmetä tilanteita, joissa maanpuolustuksen tai kansallisen turvallisuuden suojaamisen perusteella tietoja täytyy oma-aloitteisesti tai pyynnöstä välittää toiselle viranomaiselle Sama koskee muutenkin tietojen antamista toisen virananomaisen hoidettavaksi kuuluvien tehtävien suorittamista varten. Kyse olisi muista kuin henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetussa laissa tarkoitettujen tietojen luovuttamista, mistä säädetään asianomaisessa laissa. 

Momentin tarkoittamissa tilanteissa tietojen luovuttamisen tulisi kuulua sotilastiedustelun tarkoitukseen, josta säädetään tämän lain 2 §:ssä. Sotilastiedusteluviranomainen tekisi ensivaiheen harkinnan tiedon luovuttamisesta omaan tehtävänkenttäänsä liittyen. Toiseksi tiedon luovuttamisen tulisi olla välttämätöntä. Tällä korostettaisiin sitä, että ilmaisukynnyksen olisi oltava korkea. Tietoja ei saa luovuttaa muissa kuin momentin asettamat edellytykset täyttävissä tapauksissa. 

Sotilastiedusteluviranomaisen ja yhteisöjen välinen yhteistyö voisi liittyä myös yritysten turvallisuuteen ja yritysvakoilun estämiseen. Näissä tilanteissa tulisi ottaa huomioon erityisesti myös se, mikä on yrityksen asema maanpuolustuksessa ja osallistuuko se esimerkiksi yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen tuottamiseen. 

Pykälän 3 momentissa olisi viittaussäännös 76 ja 77 §:iin, joissa säädettäisiin tiedon luovuttamisesta keskusrikospoliisille eräissä tilanteissa. 

18 §. Salaisen tiedonhankinnan yhteensovittaminen. Pykälässä säädettäisiin sotilastiedusteluviranomaisen, suojelupoliisin, keskusrikospoliisin ja muun viranomaisen välisestä salaisen tiedonhankinnan koordinaatiosta. Kyseessä olisi erityissäännös suhteessa edellä esitettyihin yhteistyösäännöksiin nähden.  

Erityisesti salaista tiedonhankintaa suorittavien viranomaisten ja sotilastiedusteluviranomaisen päällekkäiset operaatiot voivat muodostaa vakavan työturvallisuusriskin, jos viranomaiset toimivat toisistaan tietämättä. 

Kun on useita viranomaisia, joilla on oikeus käyttää salaista tiedonhankintaa, niin tämä saattaa joissain tapauksissa aiheuttaa riskin sekä turvallisuusviranomaisten roolien että yksittäisten operaatioiden päällekkäisyydestä. Jotta tämänlaiset tilanteet pystyttäisiin ennalta estämään ja mahdolliset työtapaturmat torjumaan, niin voi tapauskohtaisesti olla välttämätöntä, että kyseiset viranomaiset keskenään koordinoivat salaisen tiedonhankinnan käyttöä. 

19 §.Kansainvälinen yhteistyö. Pykälässä säädettäisiin sotilastiedusteluviranomaisen kansainvälisestä yhteistyöstä. Yhteistyöllä tarkoitettaisiin kaikkea kansainvälistä tiedustelu- ja turvallisuusviranomaisten välistä yhteistyötä sotilastiedusteluviranomaisen ja muiden maiden vastaavien elinten välillä. Pykälä ei koskisi henkilötietojen vaihtoa, josta säädettäisiin erikseen, vaan kyseessä olisi muu yhteistyö, kuten operatiivinen yhteistyö ja esimerkiksi koulutuksellinen yhteistyö. Kansainvälisellä yhteistyöllä tarkoitetaan esimerkiksi tietojen vaihtoa, teknisen tuen antamista, koulutusyhteistyötä, virkamiesvaihtoa ja kansainvälistä yhdyshenkilötoimintaa. Yhteisillä tiedusteluoperaatioilla tarkoitettaisiin yhteistä tiedonhankinta toimintaa, jossa käytettäisiin tämän lain 4 luvussa säädettyjä tiedustelumenetelmiä. Kansainvälisen yhteistyön olisi aina oltava Suomen kansallisten etujen mukaista. 

Tiedustelun alalla ei ole voimassa kansainvälisiä oikeudellisesti sitovia yleissopimuksia. Valtiot Suomi mukaan luettuna ovat tehneet aihetta sivuavia korkeintaan yhteisymmärryspöytäkirjojen tasolla olevia järjestelyitä, joilla ei ole kansainvälisoikeudellista sitovuutta tai velvoittavuutta. Yhtenä syynä tähän on tiedustelutoiminnan ensisijainen tarkoitus, mikä on jokaisen maan oman kansallisen edun parantaminen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei kansallinen etu voisi olla yhtenäinen eri valtioiden kesken ja saavutettavissa parhaiten yhteistyöllä eri valtioiden tiedusteluviranomaisten kesken.  

Sotilastiedusteluviranomaisen olisi myös kansainvälisessä yhteistoiminnassa otettava huomioon sotilastiedustelutoiminnan yleiset periaatteet sekä EIS:n, Euroopan unionin sekä Suomen lainsäädäntö.  

Euroopan unionin toimivalta ei koske kansallista turvallisuutta. Tästä huolimatta esimerkiksi henkilötietojen luovuttamisessa etenkin Euroopan unionin ulkopuolelle olisi otettava tarvittavissa määrin huomioon Euroopan unionin tietosuojaa koskevat säädökset sekä Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö. Euroopan unionin tuomioistuin on muun muassa katsonut henkilötietojen yleisen siirron loukkaavan yksityiselämän kunnioittamista koskevan perusoikeuden keskeistä sisältöä, mikäli henkilötietojen vastaanottajavaltion kansallinen säännöstö mahdollistaa viranomaisten yleisen pääsyn sähköisen viestinnän sisältöön ilman, että viranomaisten oikeutta käyttää tai säilyttää henkilötietoja on rajoitettu, ja mikäli vastaanottajavaltion kansallinen säännöstö ei anna yksilölle mahdollisuutta käyttää oikeussuojakeinoja omassa asiassaan. Henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa säädettäisiin sitä koskevassa laissa. 

Pykälän tarkoittamalla kansainvälisellä yhteistyöllä ei olisi tarkoitus puuttua esimerkiksi puolustushaarojen kansainväliseen yhteistyöhön, minkä säädösperusta on aluevalvontalain 42 §:ssä. Puolustushaarat saavat tehtäviensä hoitamiseksi tietoa esimerkiksi toisen valtion käyttämistä sotalaivoista, mikä voi olla ulkomaisen yhteistyökumppanin kannalta kiinnostavaa tietoa myös tämän valtion tiedusteluviranomaisten näkökulmasta. Vaihdettavia tietoja ei kuitenkaan olisi katsottavissa tässä mielessä tiedustelutiedoksi, vaan tietoja vaihdetaan osana aluevalvontayhteistyötä. Jos tietojen hankkimiseen tarvittaisiin tässä laissa tarkoitettuja toimivaltuuksia, tietoja tulisi käsitellä ja vaihtaa tämän lain mukaisesti. 

Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomainen voisi osallistua Suomen kansallisten etujen mukaisesti tehtäviinsä liittyen kansainväliseen yhteistyöhön. Sotilastiedustelun tehtäviin liittyvät uhkat ovat usein luonteeltaan kansainvälisiä, joista ulkomaisilla tiedustelupalveluilla ja turvallisuuspalveluilla on mahdollisuus saada tietoja.  

Kansallisella edulla tarkoitettaisiin sitä, että kansainvälisellä yhteistyöllä olisi arvioitu olevan Suomen edun mukaista eikä sillä heikennettäisi suomalaisen yhteiskunnan eri osa-alueita. Esimerkiksi Suomen kansallisen edun mukaista ei olisi tietyn suomalaisen yrityksen yrityssalaisuuksien luovuttaminen sotilastiedusteluviranomaisen ulkomaiselle yhteistyökumppanille. Suomen kansallista etua arvioitaessa tulisi huomiota kiinnittää myös vastaanottajavaltion tai luovuttajavaltion ihmisoikeustilanteeseen ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten noudattamiseen. Viimeksi mainitut seikat tulisivat otettavaksi huomioon harkinnassa jo sotilastiedusteluviranomaisen virkamiestä velvoittavien säännösten, kuten perustuslain, hallintolain ja tässä ehdotuksessa esitettävien yleisten periaatteiden kautta. 

Momentin 1 kohdan mukaan sotilastiedusteluviranomainen voisi vaihtaa hankkimiaan tietoja ulkomaisten tiedustelupalveluiden ja turvallisuusviranomaisten kanssa. Sotilastiedusteluviranomaisen hankkimilla tiedoilla voi Suomen maanpuolustuksen ja kansallisen turvallisuuden takaamisen ohella olla suurta merkitystä kansainvälisesti esimerkiksi sotilaallisten uhkien ja kriisien kehittymisen kannalta. Tietojen luovuttamisessa olisi otettava aina huomioon henkilötietojen käsittelyä koskevat säännökset sekä tietojen luovuttamista koskevat kansainväliset sopimukset ja niitä koskeva oikeuskäytäntö.  

Sotilastiedusteluviranomaisella olisi oikeus luovuttaa vain sellaista tietoa, jota sillä tehtäviensä mukaisesti on. Luovutettavien tietojen olisi aina liityttävä 4 §:ssä tarkoitettuihin sotilastiedustelun kohteisiin ja uhkiin. Luovutettava tieto ei saisi olla tiedonhankinnassa syntynyttä ylimääräistä tai muuta tietoa, jota sotilastiedusteluviranomaisella ei olisi ollut oikeus hankkia tai käyttää, vaan sotilastiedusteluviranomaisen olisi voitava käyttää tietoa itsenäisestikin omaan käyttötarkoitukseensa. Tiedonvaihto voisi koskea esimerkiksi vieraan valtion aseteollisuutta.  

Sotilastiedusteluviranomainen voisi vastaanottaa tehtäviinsä liittyviä tietoja ulkomaisilta tiedustelupalveluilta ja turvallisuusviranomaisilta. Sotilastiedustelun tehtäviin liittyvät uhkat ovat usein luonteeltaan kansainvälisiä, joista myös ulkomaisilla tiedustelupalveluilla ja turvallisuuspalveluilla on mahdollisuus saada tietoja, joita sotilastiedusteluviranomaisella ei ole ollut mahdollisuus saada omilla toimivaltuuksillaan. Lisäksi etenkin henkilötiedustelun osalta kyse on pitkäaikaisesta ja suunnitelmallisesta toiminnasta, johon sotilastiedusteluviranomaisella ei ole ollut vielä mahdollisuuksia tai mistä sotilastiedusteluviranomaisella ei ole vielä kokemusta. Sotilastiedusteluviranomainen voisi saada esimerkiksi olennaista tietoa oman ulkomaan henkilötiedustelun käynnistämiseen tai muun toimivaltuuden käytön aloittamiseksi kansainvälisen yhteistyön kautta. 

Kyse voisi olla myös tiedustelumenetelmien tekniikkaa ja taktiikka, haittaohjelmia koskevista tiedoista tai turvallisuusuhkia koskevista analyyseistä taikka muusta sellaista tietoa, jonka luovuttaminen olisi Suomen intressien mukaista. Tiedon luovuttamisen tulisi toisaalta aina olla kansallisen edun mukaista. Tällaisen edun piitiin kuuluvat esimerkiksi tiedot Suomen poliittisista tai taloudellisista suhteita toisen valtion kanssa, sotilastiedustelua tai siviilitiedustelua taikka sotilaallista maanpuolustusta koskevat tiedot taikka kansainälisen tiedusteluyhteistyön turvaamiseksi. 

Kohdan tilanteita voisivat olla esimerkiksi kansainvälisissä sotilaallisissa kriisinhallintaoperaatioissa tehtävä tiedustelu operaatioon kohdistuvista uhkista, mutta myös operaatioon osallistumista koskevaa päätöstä varten olennaista tietoa voitaisiin saada kansainvälisen yhteistyön avulla. 

Luovutettavaa tietoa olisi arvioitava edellä sanottujen näkökohtien kautta kokonaisarviona ja siinä olisi otettava huomioon myös luovutettava tiedon ominaisuudet sekä tiedon vastaanottajana oleva taho. 

Tiedustelutoiminnan kansainväliseen yhteistyöhön liittyy aina epävarmuus vaihdettavien tietojen luotettavuudesta. Sotilastiedusteluviranomaisen luovuttamien tietojen ja tiettyä henkilöä koskevien tietojen laatu olisi aina varmennettava ja niihin olisi mahdollisuuksien mukaan lisättävä tietoja, joiden avulla vastaanottaja voisi arvioida tietojen oikeellisuutta, täydellisyyttä, ajantasaisuutta ja luotettavuutta. Mikäli ilmenisi, että luovutuksen kohteena on esimerkiksi virheellisiä henkilötietoja tietoja tai että tietoja olisi luovutettu lainvastaisesti, asiasta olisi ilmoitettava viipymättä vastaanottajalle. Arvio tietojen luotettavuudesta olisi tehtävä jo heti hankittuja tietoja analysoitaessa.  

Tiedustelutoiminnan perusluonteeseen voidaan katsoa kuuluvan, että siihen sisältyy epävarmuustekijöitä, epätarkkuuksia ja tulkinnan varaisuutta. Tämä ei kuitenkaan tarkoittaisi sitä, että tietoa ei saisi käyttää, vaan sotilastiedusteluviranomaisten olisi etenkin henkilöihin liittyvien tietojen osalta tarpeen mukaan varmistettava asioiden oikea tila esimerkiksi käynnistämällä tiedusteluoperaatio. 

Momentin 2 kohdan mukaan sotilastiedustelun viranomainen voisi osallistua tiedustelutietojen hankkimiseen ja arvioimiseen liittyvään kansainväliseen yhteistoimintaan. Edellä 4 §:ssä erääksi sotilastiedustelun kohteeksi on mainittu myös kansainväliset operaatiot ja tapahtumat. Osana näitä Suomen sotilastiedusteluviranomaiset voisivat osallistua kansainväliseen yhteistoimintaan, jotka perustuvat esimerkiksi Euroopan unionin jäsenvaltion perussopimuksen nojalla pyytämään kansainväliseen apuun.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteesta, jossa sotilastiedusteluviranomaisen virkamies osallistuu sotilastiedusteluviranomaisen ja ulkomaan tiedustelu- tai turvallisuusviranomaisen yhteistoimintaan toisen valtion alueella. Jos yhteistoiminta sen valtion kanssa, jonka alueella tiedustelumenetelmiä olisi tarkoitus käyttää, on noudatettava kyseisen valtion toiminnalle asettamia rajoituksia. Tällöin sotilastiedusteluviranomaisen virkamies voisi osallistuessaan yhteistoimintaan toisessa valtiossa käyttää kyseisen valtion suostumuksella 4 luvussa tarkoitettuja tai niitä vastaavia tiedustelumenetelmiä. Tiedustelumenetelmiä voitaisiin tässä tapauksessa käyttää vain siinä laajuudessa ja sillä tavoin kuin kyseinen valtio tämän sallii. Säännös koskisi siis yhteistyötä kyseisen aluevaltion kanssa. Yhteistyössä-ilmaisun voitaisiin katsoa kattavan myös sellaisen aluevaltion suostumukseen perustuvan yhteistoiminnan, johon aluevaltio ei itse osallistu. Jos yhteistoiminta sen sijaan suoritettaisiin kolmannen valtion alueella, niin sotilastiedusteluviranomaisen käyttämiin tiedustelumenetelmiin sovellettaisiin ulkomaantiedustelusta säädettyä. 

Sotilastiedusteluviranomaisen virkamies olisi ulkomailla myös yhteistoiminnassa toimiessaan sotilastiedusteluviranomaisen ohjauksen sekä sisäisen että ulkoisen valvonnan alainen ja häntä koskisi samat oikeudet ja velvollisuudet kuin muussakin ulkomaantiedustelussa. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että vieraan valtion toimivaltaisella virkamiehellä olisi pääesikunnan tiedustelupäällikön päätöksellä oikeus Suomen alueella sotilastiedusteluviranomaisen tehtävien hoitamiseksi tai Suomen kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi toimia yhteistoiminnassa ja sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen ohjauksessa ja valvonnassa käyttää tiedustelumenetelmiä, joista säädetään 20, 22, 41, 45, 49 ja 63 §:ssä.  

Toisin kuin 2 momentissa, tämän momentin perusteella sallittaisiin toisen valtion virkamiehen osallistuminen yhteistoimintaan Suomen alueella. Vieraan valtion virkamies toimisi yhteistoiminnassa Suomen vastuulla, määräysvallassa ja johdolla sekä Suomen lainsäädännön mukaisesti. Suomessa toimiessaan vieraan valtion virkamiehen pitäisi noudattaa niitä ohjeita, jotka sotilastiedusteluviranomainen hänelle antaa ja niitä rajoituksia, joita sotilastiedusteluviranomainen hänelle asettaa. 

Kyseiset tiedustelumenetelmät merkitsevät vain vähäistä puuttumista perusoikeuksiin, eikä yhdelläkään niistä kajottaisi luottamuksellisen viestin salaisuuteen. Vieraan valtion virkamies voisi käyttää näitä tiedustelumenetelmiä sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen ohjauksessa ja valvonnassa, jolloin vastuu yhteisestä operaatiosta ja siinä käytettävistä tiedustelumenetelmistä olisi sotilastiedusteluviranomaisella. Suunnitelmallista tarkkailua voitaisiin tehdä niin reaalimaailmassa kuin tietoverkossakin. Erityisesti tietoverkossa tapahtuvassa tarkkailussa voitaisiin tarvita toisen valtion sellaisen virkamiehen apua, jolla olisi sotilastiedusteluviranomaiselta puuttuva ominaisuus tai osaaminen, kuten kielitaito tai kulttuurin tuntemus, jota sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehillä ei ole. Vastaavanlainen yhteistoiminnan tarve voi liittyä peitetoimintaan, valeostoon ja tietolähteen ohjattuun käyttöön. Kyse olisi siitä, että vieraan valtion virkamies toimisi sotilastiedusteluviranomaisen tiedonhankintaoperaatiossa avustavassa roolissa. Ulkomaisella virkamiehellä voi olla sellaista osaamista tai muita ominaisuuksia, joita suomalaisella virkamiehellä ei ole, ja joita tarvittaisiin tiedustelutehtävän onnistuneeksi toteuttamiseksi. 

Pykälän 4 momentin mukaan päätöksen kansainvälisestä yhteistoiminnasta tekisi pääesikunnan tiedustelupäällikkö.  

Päätös yhteistoimintaan osallistumisesta olisi perustuttava sotilastiedustelun tarkoitukseen tai Suomen kansallisen turvallisuuden suojaamiseen. Jos toiminta perustuisi kansallisen turvallisuuden suojaamiseen esimerkiksi toisen valtion kanssa kyseisen valtion alueella, suoritettavalla yhteistoiminnalla tulisi olla ainakin välillinen kosketuspinta Suomen kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi silloin, kun toisen valtion alueella toimivan toimijan toiminnasta olisi tarpeen saada tietoa ja olisi oletettavaa, että kyseisen ryhmän toiminnan vaikutukset ulottuisivat tai tulisivat ulottumaan Suomen kansallisen turvallisuuden piiriin. 

Myös päätöksen siitä, että vieraan valtion virkamies voisi käyttää eräitä aiemmin tässä pykälässä erikseen säädettyjä tiedustelumenetelmiä, tekisi pääesikunnan tiedustelupäällikkö. Vieraan valtion virkamies voisi osallistua yhteistoimintaan Suomessa vain silloin, kun se olisi hänen lähettäjävaltionsa lainsäädännön sallimaa.  

Pykälän tarkoittaman kansainvälisen yhteistyötä koskevassa päätöksenteon osalta olisi huomioitava myös, mitä kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta annetussa laissa säädetään.  

Pykälän 5 momentissa kansainvälisillä velvoitteilla tarkoitettaisiin lähinnä kansainvälisiä tietoturvallisuussopimuksia, joita Suomi on jo solminut useiden merkittävien yhteistyötahojen kanssa.  

Lisäksi säännöksessä olisi viittaus kansainvälisistä tietoturvavelvoitteista annettuun lakiin, jolla on etusija soveltamisessa viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) sijaan. Edellä tarkoitettua lakia sovelletaan kansainvälisten tietoturvallisuussopimusten perusteella suojattaviin ulkomaisiin turvallisuusluokiteltuihin tietoihin. Lisäksi momentissa olisi informatiivinen viittaus henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annettuun lakiin. 

4 luku Tiedustelumenetelmät

Luvussa säädettäisiin yleisistä tiedonhankintatoimivaltuuksista, jotka olisivat samantyyppisiä kuin jo poliisilla ja Puolustusvoimilla voimassa olevat rikoksen ennalta estämisen tiedonhankintatoimivaltuudet.  

Luvussa säädettävien toimivaltuuksien lisäksi sotilastiedusteluviranomaisella on käytössään myös tiedonhankinnan keinoja, joiden käyttämiseen ei tarvita erityistä toimivaltuussääntelyä. Tällaisia ovat avointen lähteiden tiedustelu, kuvaustiedustelu ja geotiedustelu. Kyse on tiedonhankinnasta, jonka ei voitaisi katsoa loukkaavan yksityisyyden suojaa. Avointen lähteiden tiedustelua ei voida katsoa sellaiseksi viranomaisen toiminnaksi, josta perustuslain mukaan olisi säädettävä lailla. 

Avointen lähteiden tiedustelulla tarkoitetaan muun muassa sotilastiedusteluviranomaisen tiedon hankintaa julkisista tiedotusvälineistä, julkisista viranomaisrekistereistä, julkisesti saatavilla olevista tietokannoista sekä julkisuudessa esitetyistä lausunnoista. Avoimista lähteistä saatu informaatio koostuisi tiedoista, jotka olisivat jokaisen yksityisen henkilön laillisesti saatavilla esimerkiksi pyytämällä tai itse havainnoimalla. Tyypillisiä tiedonlähteitä ovat kirjallisuus, tilastot, kartat, lehdet, julkaisut, yleisölle suunnatut televisio- ja radiolähetykset, viranomaiset sekä sosiaalinen media. Internetiä ei avointen lähteiden tiedustelussa käsitetä omana tiedonlähteenään, vaan kanavana, josta tietoa hankitaan. Avointen lähteiden tiedustelu voidaan jakaa tiedonhankintaan sekä mediaseurantaan, jonka pääasiallisena tarkoituksena on tiedustelutilannekuvan muodostamisen tukeminen. 

Avointen lähteiden tiedustelua käytetään muiden tiedonhankintakeinojen tukena tai itsenäisenä tiedustelukeinona. Avointen lähteiden tiedonhankinnalle on ominaista tiedon suuri määrä ja disinformaation mahdollisuus. Toisaalta tiedonhankinnan vahvuuksiin kuuluvat sen nopeus, edullisuus, maantieteellinen rajoittamattomuus ja mahdollisuus kerätä tietoja tulevista tapahtumista. Pelkästään avoimiin lähteisiin perustuva tiedustelutieto on suojaustasoltaan muita tiedustelutietoja alhaisempi, jolloin tiedon käyttötapakin on monipuolisempi. 

Kuvaustiedustelussa sotilastiedusteluviranomainen voi esimerkiksi elektro-optisin ja tutkakuvauksen keinoin hankkia tietoa alueesta, alueen kehityksestä ja sillä tapahtuvasta toiminnasta. Kuvaustiedustelu on strategisen tason tilannekuvan muodostamiseen liittyvän tiedon hankkimista, kyse ei ole tietojen hankkimisesta yksittäisistä ihmisistä. Tietoa hankittaisiin laajoista alueista ja niillä tapahtuvasta kehityksestä, jolla voi olla merkitystä Puolustusvoimien toiminnan kannalta, esimerkiksi vieraan valtion joukkojen sijoittamisessa tapahtuvista muutoksista.  

Kuvaustiedustelu olisi välttämätöntä muun muassa turvallisuuspoliittisesti merkittävien tapahtumien arvioimiseksi riippumattomasti sekä itsenäisesti. Sotilastiedusteluviranomaisen näin hankkimat tiedot tukevat suoraan Suomen ulkopolitiikkaa muun muassa siinä, mikä valtio levittää joukkotuhoaseita. Kuvaustiedustelua voidaan käyttää myös esimerkiksi suomalaisen kriisinhallintajoukon turvallisuuden (omasuoja eli force protection) parantamiseksi. Kuvaustiedustelulla ei hankittaisi tietoja yksittäisistä henkilöistä eikä sitä voitaisi kohdistaan yksityisyyden suojaan kuuluviin asioihin. 

Geotiedustelun keinoin sotilastiedelusteviranomainen voi muodostaa laajemman kuvan esimerkiksi vieraan valtion maantieteellisistä ja alueen toimintaympäristön olosuhteista. Geotiedustelun tarkoituksena on kuvata, arvioida ja esittää tietyt kohteet, alueet, luonnonilmiöt ja olosuhteet. Geotiedustelussa käytetään hyväksi muun muassa kansallista ja kansainvälistä paikkatieto- ja kuva-aineistoa, olosuhdetietoja sekä tilastollisia aineistoja. Sotilastiedusteluviranomainen voi myös tilata ulkopuolisilta toimijoilta tällaista tietoa oman tiedustelunsa tueksi. 

Edellä tarkoitettujen tiedonhankintakeinojen lisäksi sotilastiedusteluviranomainen saa tiedustelun kannalta tarpeellista tietoa esimerkiksi Puolustusvoimien muilta yksiköiltä. Tällaista tietoa tuotetaan osana Puolustusvoimien normaaliin toimintaan. Sotilastiedustelun kannalta tarpeellista tietoa voi syntyä esimerkiksi Maanpuolustuskorkeakoulun tutkimustyössä taikka aluevalvonnan yhteydessä. Lisäksi tietoa voidaan saada viranomaisyhteistyön kautta.  

Henkilötiedustelulla tarkoitetaan henkilökohtaiseen kanssakäymiseen taikka henkilön tai muun kohteen henkilökohtaiseen havainnointiin perustuvaa tiedonhankintaa. Henkilötiedustelua voidaan harjoittaa esimerkiksi sosiaalisen median palveluiden välityksellä. Henkilötiedustelussa tiedonhankinta kohdistuu ihmisiin sekä heidän hallussaan oleviin asiakirjoihin ja sähköisiin tallenteisiin, jonka takia henkilötiedustelun toimivaltuuksista olisi säädettävä nimenomaisesti lailla.  

Henkilötiedustelulla hankitaan keskeistä tietoa turvallisuusympäristöstä sekä esimerkiksi asevoimien, tiedustelupalveluiden, yksittäisten henkilöiden tai organisaatioiden toiminnasta sekä niiden kiinnostuksen kohteista Suomen maanpuolustukseen liittyvissä asioissa. Tiedot voivat koskea myös esimerkiksi asiakirjoja, suunnitelmia, yleistä mielialaa taikka henkilöiden välisiä suhteita. Henkilötiedustelua voitaisiin tässä luvussa säädettyjen toimivaltuuksien turvin toteuttaa ulkomailla tapahtuvan toiminnan ohella ulkomaisiin kohteisiin myös Suomessa. Henkilötiedustelun tiedonhankintatoimivaltuuksia olisivat esimerkiksi suunnitelmallinen tarkkailu, tekninen tarkkailu ja tietolähteen käyttäminen. Henkilötiedustelu kykenee tuottamaan sellaista yksityiskohtaista ja syvää, korkeimman suojaustason tietoa, jota muilla tiedustelulajeilla on vaikea tai mahdotonta tuottaa. Henkilötiedustelun avulla voidaan luoda edellytyksiä myös muiden tiedustelulajien tehokkaalle hyödyntämiselle. 

Henkilötiedustelun tiedonhankintamenetelmillä pyritään aktiivisesti hankkimaan tietoa esimerkiksi asevoimien, tiedustelupalveluiden, yksittäisten henkilöiden tai organisaatioiden toiminnasta sekä niiden kiinnostuksen kohteista Suomen maanpuolustukseen liittyvissä asioissa.  

Henkilötiedustelussa käytettävät tiedustelutoimivaltuudet vastaisivat toimivaltuuksina monilta kohdin jo nykyisin Puolustusvoimillakin osin käytössä olevia salaiseen tiedonhankintaan tarkoitettuja poliisilain 5 luvussa säädettyjä toimivaltuuksia. Lähtökohtaisesti voimassa olevassa poliisilain 5 luvussa on säädetty tiedonhankintakeinot kattavasti, joten myös eduskuntakäsittelyssä aiemmin vakiintuneita toimivaltuuksia ei ole tarpeen muuttaa tiedustelun osalta. Lisäksi toimivaltuussääntelyn osalta on vakiintunut ja kattava perustuslakivaliokunnan tulkintakäytäntö ja ne on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella. 

Vaikka toimivaltuudet vastaisivat tosiasiallisesti poliisilain 5 luvussa säädettyjä toimivaltuuksia, ne poikkeavat sen kirjoitusasusta ja käyttötarkoituksesta. Käyttökynnykset olisivat samat tiedustelutoimintaan sopeutettuna. 

Poiketen poliisilain 5 luvusta, tässä esityksessä ehdotetun 4 luvun toimivaltuussäännöksiin on kirjoitettu sisään toimivaltuuden käytön erityiset edellytykset ja erityiset kiellot, kuten kielto kohdistaa tiedonhankintaa vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Säädösteknisellä ratkaisulla on pyritty selkeyttämään toimivaltuussääntelyä niin, että toimivaltuuden käyttöä koskeva sääntely olisi kirjoitettu suoraan toimivaltuutta koskevaan säännökseen sekä toimivaltuuden käyttöä koskevaan päätöksentekosäännökseen.  

Lisäksi, koska tiedustelutoiminnassa ei ole kyse rikoksen ennalta estämisestä ja torjunnasta, toimivaltuussäännöksiin ei ole kirjoitettu sisään viittauksia rikoksiin. Toimivaltuussäännöksiin on kirjoitettu ainoastaan tiedustelun tarpeen kannalta olennainen sisältö.  

Toimivaltuussäännösten esittämisjärjestys poikkeaisi poliisilain 5 luvussa säädetystä. Toimivaltuussäännökset olisivat järjestyksessä, joka alkaisi lievemmin perusoikeuksiin puuttuvista toimivaltuuksista ja etenisi kohti laajemmin perusoikeuksiin ja luottamuksellisen viestin salaisuuteen puuttuviin toimivaltuuksiin. Luvun lopussa olisivat toimivaltuudet, joita vastaavista toimivaltuuksista ei olisi tällä hetkellä sääntelyä. 

Puolustusvoimien suorituskyvyn kehittämisen kannalta on olennaista saada tietoa esimerkiksi lähialueiden valtioiden aikeista ja suunnitelmista Puolustusvoimien oman suorituskykynsä kehittämiseksi. Kyse saattaa olla tiedoista, joita ei ole saatavissa tavanomaisista dokumenteista tai viesteistä vaan esimerkiksi ihmisten keskenään käymistä keskusteluista, joista tiedon voi toimittaa vain keskusteluun osallistunut toinen osapuoli. Tällaisen tiedon hankkimisessa avustajan käytöllä ja siihen liittyvällä ehdottoman täydellisellä luottamuksella on keskeisen korostunut rooli. 

Henkilötiedustelun tiedonhankintatoimivaltuuksilla pyrittäisiin tiedonhankinnan lisäksi myös suojaamaan ja varmistamaan tiedustelutoiminnan tapahtuminen riittävän turvallisesti ja luotettavasti. Kaikissa tilanteissa ei ole esimerkiksi tietolähteen turvallisuuden takaamiseksi tarkoituksen mukaista esiintyä tiedusteluviranomaisena tai tiedustelutehtävän suorittamisen turvaamiseksi ottaa yhteys mahdolliseen tietolähteeseen, jolloin voi olla tarkoituksen mukaisinta käyttää peitetoimintaa. Sotilastiedusteluviranomainen voisi henkilötiedustelun toimivaltuuksilla varmistua myös esimerkiksi siitä, onko vapaaehtoisesti sotilasviranomaista avustavan henkilön todella vapaaehtoinen tehtävään ja sekä muista taustalla olevista mahdollisista motiiveista. 

Henkilötiedustelu voi tapahtua niin Suomen alueella kuin Suomen rajan ulkopuolella. Henkilötiedustelu kohdistuu nimenomaisesti ulkomaisiin kohteisiin ja olosuhteisiin, vaikka ne olisivatkin Suomen alueella. Tarkoituksena on tuottaa tilannekuvan ja suorituskyvyn tueksi välttämätöntä tietoa, jonka pohjalta ylin valtiojohto johtaa välttämätöntä tietoa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisen päätöksentekonsa tueksi.  

Ulkomailla tapahtuvan henkilötiedustelun luonteesta johtuen toiminnan yleismaailmallisena lähtökohtana on, että tarvittavat tiedot pyritään hankkimaan kevyimmällä mahdollisella keinolla. Käytännössä tiedustelu perustuu usein yhteystoimintaa läheisesti muistuttaviin toimintamalleihin. Kyse on kahden valtion viranomaisten välisestä vapaaehtoisuuteen perustuvasta tietojen ja näkökantojen vaihdosta, joka hyödyttää molempia osapuolia. Tiedonvaihto voi koskea esimerkiksi yhteisen mielenkiinnon kohteena olevia ilmiötä, yksittäisiä tapahtumia, havaintoja tai poliittisia mielialoja, joista tietoja antava osapuoli tarjoaa oman tulkintansa pyrkien vaikuttamaan vastaanottajaosapuolen näkemyksiin. Tällaisen molemminpuolisen tiedonvaihdon ohella ulkomaan tiedustelutoiminta voi perustua tiedustelevan valtion yksipuoliseen toimintaan. 

Perustilanteessa toiminta pitää sisällään sen, että tiedustelevan valtion ulkomaille lähettämä henkilöstö virka-asemaansa perustuen tekee yleisiä havaintoja asemavaltion oloista sekä käy keskusteluja asemavaltion edustajien tai kansalaisten kanssa. Vaikka kyse ei tällöin ole asemavaltion kanssa nimenomaisesti sovitusta tietojenvaihdosta, tapahtuu toiminta monesti asemavaltion hiljaisen hyväksynnän turvin. Kaikki valtiot joutuvat tosiasiassa tiettyyn rajaan saakka sietämään maaperällään tapahtuvaa tiedustelua. 

Ulkomaan henkilötiedustelua voidaan harjoittaa myös siten, että viestintä tapahtuu tietoverkon viestintäpalveluiden välityksellä Suomesta.  

Henkilötiedusteluun esitettävien Puolustusvoimille uusien tiedonhankintakeinojen käyttöönotto velvoittaisi sotilastiedusteluviranomaista varmistumaan siitä, että tiedustelua toteuttava henkilöstö on asianmukaisesti koulutettu ja henkilöstö on muutenkin hankkinut riittävän perehtyneisyyden tehtäviinsä. Toimivaltuuksien käytännön koulutuksessa olisi osin mahdollista hyödyntää Puolustusvoimien rikostorjunnan tehtävissä nykyisin palvelevien virkamiesten ammattitaitoa. Heillä olisi pidempiaikaista kokemusta rikosperusteisesta sotilasvastatiedustelun ja henkilötiedustelun tehtävistä. Joitain osia koulutuksesta voitaisiin mahdollisesti suunnitella ja toteuttaa myös yhteistoiminnassa Suojelupoliisin kanssa, kansainvälisellä yhteistyöllä saatavalla koulutuksella sekä muulla perehtymisellä.  

Reserviläiskoulutuksesta Puolustusvoimat vastaisi osana normaalia asevelvollisten kertausharjoitusjärjestelmää asevelvollisuuslain 32 §:n mukaisesti. Toiminnan erityisluonteen vuoksi toimivaltuuksien koulutusta ei olisi mahdollista hankkia vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetun lain (556/2007) mukaisin toimenpitein. 

Luvussa säädettäisiin myös muista kuin perinteisiksi katsottavista tiedustelumenetelmistä. Näitä olisivat radiosignaalitiedustelu ja ulkomaan tietojärjestelmätiedustelu sekä tietoliikennetiedustelu. Näissä olisi kyse nimenomaisesti teknisin menetelmin toteutettavasta tiedonhankinnasta, jossa kohteena ei pääasiallisesti ole henkilöiden välinen toiminta eikä niistä voi saada tietoa henkilökohtaisesti tilanteeseen osallistumalla. Lisäksi puheena olevia tiedustelumenetelmiä käytettäisiin Suomen alueelta kohteen ollessa Suomen alueen ulkopuolella. 

Luvussa säädettyjen tiedonhankintatoimivaltuuksien käytön osalta on huomioitava se, mistä sotilastiedustelun kohteesta niillä hankittaisiin tietoa. Vireillä olevan perustuslain 10 §:n 3 momenttia koskevan muutosehdotuksen mukaan luottamuksellisen viestin salaisuutta voidaan rajoittaa lailla, jos kohteena on sotilaallinen toiminta tai kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaava toiminta.  

20 §. Tarkkailu ja suunnitelmallinen tarkkailu. Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin tarkkailu. Tarkkailu olisi mahdollista, jos 10 §:ssä tarkoitetut yleiset edellytykset täyttyvät. Lisäksi toiminnassa tulisi ottaa huomioon yleiset periaatteet. Tarkkailu olisi henkilöön tai henkilöryhmään. Toimenpiteelle on luonteenomaista havaintojen tekeminen huomaamattomasti. Tarkkailu voidaan toteuttaa siten, ettei tiedonhankinnan kohde havaitse olevansa kohteena, vaikka sinänsä havainnointi toteutettaisiin täysin avoimesti. Kysymykseen tulee siten sekä havaintojen tekeminen sinänsä salaa että niiden tekeminen tiedonhankintatarkoitus salaten. 

Momentti eroaisi voimassaolevasta salaista tiedonhankintaa koskevasta lainsäädännöstä siinä, että siinä olisi mainittuna erikseen henkilöryhmän lisäksi esine, aine, omaisuus, tila tai alue. Tämä olisi perusteltua tiedustelumenetelmäsäännösten koherenttiuden kannalta. Voimassaolevassa lainsäädännössä edellä tarkoitetut kohteet on mainittuna erikseen muun muassa teknistä tarkkailua koskevissa säännöksissä.  

Lisäksi tiedustelutoiminnassa kohteena olevan toiminnan merkitystä maanpuolustuksen turvaamisen ja kansallisen turvallisuuden suojaamisen kannalta voidaan arvioida sitä kautta, minkälaiset resurssit ja tahtotila aiheuttaa vahinkoa Suomen maanpuolustuksella tai kansalliselle turvallisuudelle tietyllä taholla on. Kun kohteena olevan toimijan resurssit ovat vähintään tahtotilaa vastaavat, voidaan puhua jo todellisesta uhkaa aiheuttavasta tahosta. Etenkin tiettyjen resurssien kannalta voi olla olennaista, että niitä ja niiden liikkumista voidaan tarkkailla. Tätä kautta voidaan myös välillisesti tarkkailla sitä, miten tietty henkilö liikkuu. 

Havaintojen tekeminen viittaa havainnoitsijan läsnäoloon tarkkailun kohteen kanssa esimerkiksi samassa tilassa tai tilanteessa sekä havainnoitsijan ja tarkkailun kohteen välisen vuorovaikutuksen passiivisuuteen. Tämä ei estä vuorovaikutusta kohteen kanssa tilanteessa, jossa on vaarana esimerkiksi tiedonhankinnan paljastuminen. Havaintojen tekijä voi tarvittaessa poistua tilanteesta vuorovaikutuksen keinoin, käytännössä esimerkiksi keskustelemalla tiedonhankinnan kohteen kanssa.  

Tarkkailun kohteena voisi olla henkilöiden lisäksi myös esimerkiksi suuri erä tiettyä ainetta tai muuta omaisuutta, jota voidaan käyttää esimerkiksi sotilaalliseen toimintaan verrattavan vahingon aiheuttamiseen. Lisäksi yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alueiden ja kohteiden kartoittaminen ja maalittaminen ovat Suomeen kohdistuvan sotilaallisen tiedustelutoiminnan keskeisiä kohteita. Tarkkailua voitaisiin käyttää esimerkiksi edellä kuvatuista kohteista kiinnostuneiden henkilöiden kartoittamisessa.  

Tarkkailussa saisi käyttää omien aistihavaintojen tukena muun ohessa kiikaria, kameraa, videokameraa, valonvahvistinta tai muuta vastaavanlaista teknistä laitetta. Tällä tarkoitettaisiin havainnoinnin yhteydessä muun muassa teknisellä laitteella, menetelmällä tai ohjelmistolla tapahtuvaa kuvan tai äänen tallentamista, tiedon keräämistä ja niiden käsittelyä. Kuvan ja äänen tallennus havainnoinnin yhteydessä olisi tarpeellista esimerkiksi erilaisten tapahtumien dokumentoimisessa sekä niiden todentamisessa jälkikäteen. Apuvälineiden tulisi olla havaintojen tekijän hallinnassa koko havainnoinnin ajan.  

Momentin mukaan tarkkailussa voitaisiin käyttää rikoslain 24 luvun 6 §:n estämättä edellä tarkoitettuja laitteita näköhavaintojen tekemiseen ja tallentamiseen. Säännös selkeyttäisi rajanvetoa rikoslain 24 luvun 6 §:n mukaisen salakatselun kriminalisointiin nähden. 

Pykälän 2 momentin mukaan suunnitelmallisella tarkkailulla tarkoitetaan muun kuin lyhytaikaisen tarkkailun kohdistamista henkilöön tai henkilöryhmään, jonka voidaan perustellusti olettaa liittyvän tiedustelutehtävään. Tiedustelumenetelmien käyttöedellytysten mukaisesti tiedustelumenetelmää voidaan käyttää salassa sen kohteelta, mikä tarkoittaisi myös tarkkailua vastaavasti, että vuorovaikutusta kohteen kanssa tulisi välttää. 

Ilmaisulla ”voidaan perustellusti olettaa liittyvän” tarkoitettaisiin välittömästi henkilön tai henkilöryhmän omasta toiminnasta tehtyjä havaintoja ja ulkopuolisen henkilön, esimerkiksi tietolähteen tai kansainvälisen yhteistyötahon, antamia vihjetietoja ja muuta välillistä selvitystä. Selvityksen perusteella ulkopuolisen tarkastelijankin olisi voitava päätyä perustellusti oletukseen, että kyseinen henkilö tai henkilöryhmä liittyy tiedustelutehtävään ja henkilöstä tai henkilöryhmästä olisi saatavissa tietoja tiedustelutehtävän kannalta. Momentti vastaisi voimassa olevan poliisilain 5 luvun sääntelyä sillä erotuksella, että toimivaltuussäännökseen olisi kirjoitettu sisään kohteen rajausta koskeva oletus, mikä tarkoituksena olisi selkeyttää säännöksen systematiikkaa.  

Suunnitelmalliselle tarkkailulle ei voida määrittää mitään vähimmäiskestoa. Tällaiseen tarkkailuun tarvittava vähimmäisaika riippuisi tapauskohtaisista olosuhteista. Tarkkailu voitaisiin katsoa suunnitelmalliseksi myös silloin, kun tarkkailu ei kerrallaan kestä pitkää aikaa, mutta se toistetaan jonkin ajan kuluttua. Lyhytkestoisuuden arvioinnin kannalta merkityksellistä olisi siis ensimmäisen ja viimeisen tarkkailutoimenpiteen välinen aika. Suunnitelmalliselle tarkkailulle olisi tyypillistä sen seuraaminen, mitä tiedonhankinnan kohteena oleva tekee ja keitä henkilöitä hän tapaa. Momentin mukaan ainoastaan siinä tarkoitetun henkilön tai henkilöryhmän suunnitelmallinen tarkkailu olisi mahdollista. Muihin kuin häneen tai heihin kohdistuva tarkkailu olisi siten mahdollista ainoastaan lyhytkestoisena yksittäisenä toimenpiteenä lähinnä siitä syystä, että oikean tarkkailukohteen varmistamiseksi käytännössä jouduttaisiin kohdistamaan havaintojen tekemistä myös muihin ihmisiin. 

Pykälän 3 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomainen voisi käyttää suunnitelmallista tarkkailua, jos sillä olisi erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi tiedustelutehtävän kannalta.  

Vaatimus erittäin tärkeästä merkityksestä täyttyy hallituksen esityksen poliisilaiksi (HE 224/2010 vp., s. 38-43 sekä 90 ja 91) mukaan silloin, kun salaisen tiedonhankinnan suorittaminen muulla tavalla olisi muuten hyvin työlästä tai tiedustelutehtävän pitkittymisestä aiheutuisi erityistä vaaraa tai kohtuuttomia kustannuksia. Vaatimus erittäin tärkeästä merkityksestä edellyttäisi siis, että tiedustelutehtävän suorittamisesta muulla tavalla seuraa se, että tiedustelutehtävän suorittamisen pitkittymisestä aiheutuisi erityistä vaaraa Suomelle ja yhteiskunnalle sotilastiedustelun kohteena olevan toiminnan kehittyessä kohti konkreettisen vaaran aiheuttamista. Lisäksi tiedustelutoiminnassa olennaista on se, ettei toiminta paljastu ulkopuolisille, mikä voisi pahimmillaan vaarantaa olennaisesti myös Suomen maanpuolustuksen ja kansallisen turvallisuuden. 

Suunnitelmallisella tarkkailulla ei saisikaan hankkia tietoa esimerkiksi sattuman varaisista henkilöistä, vaan havainnoinnin kohdistumisen kohteeseen olisi aina voitava olla perusteltua. Tämä tarkoittaisi sitä, että sotilastiedusteluviranomaisella olisi jo ennakkoon käsitys siitä, että tiettyyn tiedustelutehtävän kannalta merkitykselliseen kohteeseen kannattaisi kohdistaa havainnointia. Tiedustelutehtävä itsessään rajaisi jo kohteet, joista voidaan olettaa saatavan olennaista tietoa. Toimivaltuuden käyttämisestä päättävän tulisi olla vakuuttunut siitä, että juuri kyseistä kohdetta havainnoimalla voitaisiin saada tiedustelutehtävän kannalta tarpeellisia tietoja. 

Pykälän toimivaltuuksien kohdentamista rajoittaisi 4 momentin kielto kohdistaa toimivaltuuden käyttöä vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Perustuslaissa turvattu kotirauhan piiri kattaa lähtökohtaisesti kaikenlaiset pysyväisluonteiset asumiseen käytetyt tilat (esim. PeVL 43/2010 vp., s, 2, PeVL 40/2010 vp., s 4, PeVL 18/2010 vp., s, 7, PeVL 6/2010 vp., s 4, PeVL 8/2006 vp.). Kotirauhan suojaama piiri määritellään kuitenkin eri tavoin perustuslaissa kuin esimerkiksi rikoslaissa. Tästä johtuen tiedustelumenetelmän käyttöä ei saisi kohdistaa rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan suojaamaan asuntoon tai muuhun asumiseen tarkoitettuun tilaan, jollei voitaisi osoittaa paikka tosiasiallisesti käytettävän muuhun kuin pysyväisluonteiseen asumiseen (PeVL 36/1998 vp, KKO 2009:54). 

Momentissa säädettäisiin myös rajauksesta, ettei tarkkailussa käytettävää teknistä laitetta voisi käyttää kotirauhan suojaamaan paikkaan kohdistuvassa tiedonhankkimisessa. Momentti vastaisi poliisilain 5 luvun 13 §:n 4 momentin säännöstä.  

21 §. Suunnitelmallisesta tarkkailusta päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan suunnitelmallisesta tarkkailusta päättäisi tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt lakimies tai virkamies.  

Päätöksenteosta suunnitelmallisesta tarkkailusta olisi tarpeen säätää erotuksena tarkkailusta, koska toiminta on pitkäkestoisempaa ja suunnitelmallisempaa. Tästä johtuen toimivaltuus puuttuu yksityiselämän suojaan laajemmin kuin tarkkailu. 

Päätöksentekijänä suunnitelmallisessa tarkkailussa olisi tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies.  

Jotta mainituilla virkamiehellä olisi itsenäinen päätösvalta asiassa, niin tämän tulisi olla tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt tai koulutettu. Koulutuksen järjestämisvastuu olisi Puolustusvoimilla. Esimerkiksi Puolustusvoimien rikostorjuntaa hoitavat virkamiehet ovat osallistuneet poliisihallinnossa järjestettyihin niin sanottuihin STEK-POV -koulutuksiin. Koulutusta voitaisiin järjestää yhteistyössä suojelupoliisin kanssa tai sitä voitaisiin hankkia kansainvälisiltä yhteistyötahoilta. Puolustusvoimilla on jo nykyisin tiettyjen esitettävien tiedustelumenetelmien käytöstä ja koulutuksesta pitkäaikaista kokemusta, kun taas suojelupoliisilla on pidempiaikainen kokemus yleisellä alueella toteutettavasta ja muiden kuin Puolustusvoimien käyttämien salaisten tiedonhankintakeinojen ja salaisten pakkokeinojen käytöstä. Lisäksi Puolustusvoimien olisi järjestettävä ja huolehdittava sisäisestikin sotilastiedusteluviranomaisten virkamiesten riittävästä koulutuksesta.  

Päätöksentekijän perehtyneisyys vaatimus toimivaltuuksien käyttöön eroaisi siitä, mitä muussa lainsäädännössä, kuten poliisilain 5 luvussa säädetään koulutusvaatimuksesta. Tiedustelumenetelmien käytön perusteista ja tiedustelumenetelmien välisistä toisinaan tulkinnanvaraisista rajanvedoista johtuen olisi tarpeen edellyttää tehtävään määrätyltä tiedustelumenetelmien käyttöön perehtyneeltä sotilaslakimieheltä tai muulta virkamieheltä riittävää taitotasoa tiedustelumenetelmien käyttämiseen. Perehtyneisyysvaatimus täyttyisi joko salaiseen tiedonhankintaan liittyvällä koulutuksella tai riittävällä kokemuksella salaisen tiedonhankinnan käyttämisestä.  

Perehtyneisyysvaatimus voisi täyttyä joko salaiseen tiedonhankintaan liittyvällä koulutuksella tai riittävällä kokemuksella salaisen tiedonhankinnan käyttämisestä taikka tiedustelumenetelmien käyttämisestä. Lisäksi virkamiehen olisi oltava perehtynyt tiedustelutoimivaltuuksia koskevaan lainsäädäntöön. Tiedustelumenetelmien käyttöön ei ole tiettyä koulutusohjelmaa, joten riittävä perehtyneisyys voitaisiin saavuttaa muilla keinoin. Sotilastiedusteluviranomaisen sisäisen harkinnan varaan jäisi se, keillä katsottaisiin olevan riittävä perehtyneisyys tiedustelumenetelmien käyttöön.  

Momentissa olisi tarkoituksen mukaista mainita myös erikseen sotilaslakimies. Sotilaslakimiehellä on koulutuksensa puolesta perehtyneisyys etenkin lainsäädännöllisiin kysymyksiin. Tämän takia sotilaslakimiehellä olisi tarvittava osaaminen päätöksen edellyttämien perusteluiden laatimisesta, juridisesta argumentoinnista sekä tulkinnanvaraisten tilanteiden rajanvedosta. Tiedustelumenetelmien käyttöön perehtyminen vaatii aikaa, joten riittävän perehtyneisyyden saavutettuaan myös muut virkamiehet voisivat tehdä päätöksiä. 

Viime kädessä riittävästä perehtyneisyyden arvioinnista vastaisi sotilastiedusteluviranomaisen johtaja. Viittauksella tehtävään määrättyyn tarkoitettaisiin sitä, että sotilastiedusteluviranomaisen organisaatiossa henkilöiden sijoittamisesta päättävä taho tekee päätöksen siitä, että sotilaslakimiehellä tai muulla virkamiehellä on riittävä perehtyneisyys tehtävän hoitamiseen. Viime kädessä organisaation esimiehen olisi arvioita tehtävään sopivuutta ja riittävää perehtyneisyyttä, mikä tarkoittaisi myös sitä, että esimies kantaisi vastuun virkamiehen pätevyydestä tehtävään. 

Pykälän 2 momentin mukaan päätös voitaisiin tehdä enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Päätöksentekijän harkintaa rajaisivat aiemmin laissa säädetyt suhteellisuus- ja vähimmän haitan periaatteet sekä tarkoitussidonnaisuuden ja syrjimättömyyden periaatteet. Säännöksessä tarkoitetut kuuden kuukauden päätöksen kestoaika ei kuitenkaan automaattisesti tarkoittaisi sitä, että päätös voitaisiin aina tehdä kuudeksi kuukaudeksi. Harkittaessa päätöksen voimassaoloaikaa, erityistä huomiota olisi kiinnitettävä suhteellisuus- ja vähimmän haitan periaatteisiin. Siksi lupaa hakiessa sekä sitä myönnettäessä tulisi harkita tiedustelumenetelmän käytön ajallisen keston tarpeellisuutta tapauskohtaisesti. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vaatimuksessa ja päätöksessä mainittavista seikoista. Momentin 1 kohdassa toimenpiteen perusteena olevalla tiedustelutehtävällä tarkoitettaisiin 9 §:ssä tarkoitettua tiedustelutehtävää, joka perustuisi 4 §:ssä oleviin sotilastiedustelun kohteisiin ja 16 §:ssä tarkoitettuun tietopyyntöön tai Puolustusvoimien hallintoyksikön toimeksiantoon. Tiedustelutehtävän tulisi olla tiedustelumenetelmän käytön perusteena. Lisäksi päätöksessä tulisi ilmetä toimenpiteen tavoite, mihin tiedustelumenetelmän käytöllä pyrittäisiin. Tavoite tulisi määritellä riittävällä tarkkuudella.  

Momentin 2 kohdassa säädettäisiin edellytyksestä sisällyttää päätöksen tiedustelumenetelmän käytön kohde. Suunnitelmallisen tarkkailun kohteena voisi olla henkilö tai henkilöryhmä. Päätöksessä tulisi osoittaa perusteltu oletus, että tietty henkilö tai henkilöryhmä liittyy tiedustelutehtävään.  

Sotilastiedustelussa voi ilmetä tarve seurata tietyn henkilöryhmän toimintaa passiivisesti tai aktiivisesti. Suunnitelmallisessa tarkkailussa tiedonhankinta olisi kuitenkin enemmän passiivista. Koska tiedustelumenetelmän käytössä kysymys ei olisi rikostorjuntaan tähtäävistä toimista, niin tietyn henkilön yksilöinnin kautta ei sotilastiedustelussa ilmene vastaavanlaista tarvetta arvioida toimivaltuuksien käytön erityisiä edellytyksiä, kuten onko kyseistä henkilöä syytä epäillä tietystä rikoksesta tai voidaanko hänen olettaa syyllistyvän sellaiseen. Sotilastiedustelussa olisi tarkoituksena esimerkiksi hankkia tietoa tietyn henkilöryhmän organisaatiosta, ryhmään kuuluvista henkilöistä ja henkilöryhmän aktiivisuudesta tietyillä alueilla sekä ryhmän toiminnan eri muodoista.  

Ollakseen henkilöryhmä tulisi siihen kuulua vähintään kolme henkilöä.  Kyseisten henkilöiden tulisi muodostaa tietyn ajan koossa pysyvä ja rakenteeltaan jäsentynyt yhteenliittymä, joka toimii yhteistuumin tai heillä on ainakin yhteinen tavoite, kuten esimerkiksi Suomeen kohdistuvan sotilaallisen toiminnan valmistelu tai tiedon hankkiminen Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta päätöksenteosta. Henkilöryhmän toiminnassa kysymys on eräänlaisesta organisaatiokulttuurista, jota saattaa ilmentää havaittavissa olevat näkyvät rakenteet, kuten käskyvaltasuhteet henkilöryhmän jäsenten välillä, tietyt arvot ja normit sekä perusoletukset, kuten käsitykset ja uskomukset. Kuuluakseen henkilöryhmään tulee yksittäisen henkilön toimia henkilöryhmän tavoitteiden mukaisesti tai ainakin edesauttaa niiden saavuttamista olennaisella tavalla. Henkilöryhmän voisi muodostaa esimerkiksi tietyn ulkomaisen tiedustelupalvelun tiedustelu-upseerit. Henkilöryhmän olisi oltava yksilöitävissä muutenkin kuin pelkästään tämän esityksen 8 §:ssä tarkoitettujen ominaisuuksien perusteella. Näin ollen henkilöryhmän määrittäminen esimerkiksi kansalaisuuden nojalla ei ole riittävää, vaan henkilöryhmä olisi määriteltävä muita henkilöryhmän määrittäviä tekijöitä käyttäen, kuten edellä mainittuja kriteerejä käyttäen. 

Tiedoilla voisi olla merkitystä päätöksenteossa muihin tiedustelumenetelmiin liittyen niin operatiivisella kuin strategisella tasolla. Sotilastiedustelun suorittamassa suunnitelmallisessa tarkkailussa toimivaltuuden käytön kohteen osalta merkitystä olisi sille, voidaanko kohteen perustellusti olettaa liittyvän tiedustelutehtävään. Toimivaltuuden käytön kynnyksenä on se, että suunnitelmallisella tarkkailulla on erittäin tärkeä merkitys tietojen hankkimiseksi tiedustelutehtävän kannalta. 

Vähimmän haitan periaatteen mukaisesti tulee toimivaltuuden käyttö ensisijaisesti kohdistaa tiettyyn henkilöön. Tiedustelutoiminnassa saattaa kuitenkin olla tarpeen selvittää keitä johonkin tiettyyn henkilöryhmään kuuluu tai voi olla tarpeen selvittää tietyn ryhmän esimerkiksi sotilaallinen ryhmä tai vieraan tiedustelupalvelun organisaation henkilöiden toimintaa tietyllä alueella. Silloin, kun tiedonhankinta kohdistuisi johonkin tiettyyn henkilöryhmään eikä se täsmentyisi Suomessa olevaan yksittäiseen tai yksittäisiin henkilöihin, niin 86 §:ssä tarkoitettua ilmoitusta ei olisi tarpeen tehdä. Jos tiedustelumenetelmän käyttö kohdistuisi johonkin tiettyyn Suomessa olevaan henkilöryhmään ja ryhmästä yksilöityisi henkilö niin, että hänen henkilöllisyytensä selviäisi, niin tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittamiseen sovellettaisiin tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittamista koskevaa 86 §:ää samalla tavoin kuin suunnitelmallinen tarkkailu olisi kohdistettu henkilöön. 

Kuten muidenkin tiedustelumenetelmien kohdalla, niin myös suunnitelmallista tarkkailua koskevassa päätöksessä tulisi kertoa henkilöön tai henkilöryhmään kohdistuvan tiedonhankinnan perusteena olevat tosiseikat, jotta menetelmän käyttämisestä päättävällä olisi mahdollisuus huolelliseen päätösharkintaan. Kun tiedustelumenetelmän käytöstä päättää tiedusteluviranomainen, niin päätökseen merkittävillä seikoilla on erityisen merkittävä asema niin sisäisen valvonnan kuin myös tiedusteluvaltuutetun suorittaman oikeudellisen valvonnan mahdollistamiseksi. 

Momentin 3 kohta olisi päätöksenteon kannalta merkityksellinen. Kohdan mukaan vaatimukseen ja päätökseen tulisi sisällyttää ne tosiseikat, joihin suunnitelmallisen tarkkailun edellytykset ja kohdistaminen perustuisivat. Tosiseikkojen esittäminen päätöksentekijälle velvoittaa esittämään ja perustelemaan ne tosiseikat, joiden perusteella päätöksentekijä voisi tehdä omat johtopäätöksensä edellytysten täyttymisestä. Mainituissa edellytyksissä olisi kyse 11 §:n tiedustelumenetelmien yleisistä edellytyksistä ja toimivaltuutta koskevassa 20 §:ssä mainituista edellytyksistä. Lisäksi päätöksessä olisi esitettävä riittävät tosiseikat tiedustelutehtävästä ja sen pohjana olevasta lain 4 §:ssä tarkoitetusta sotilastiedustelun kohteesta sekä 13 §:ssä tarkoitetusta tietopyynnöstä tai muusta toimeksiannosta. Suhteellisuusperiaatteen kannalta tärkeässä asemassa olisi erityisesti se, kuinka vakavasta toiminnan ilmenemismuodosta olisi kysymys.  

Momentin 4 kohdan mukaan päätökseen olisi sisällytettävä suunnitelmallista tarkkailua koskevan päätöksen voimassaoloaika.  

Momentin 5 kohdan mukaan päätöksessä olisi mainittava suunnitelmallisen tarkkailun suorittamista johtava ja valvova tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt virkamies. Johtava ja valvova virkamies on ensisijaisen tärkeä tiedustelumenetelmien käytön valvonnassa. Kyse on osaltaan normaalista esimiesvalvonnasta. Johtavan ja valvovan virkamiehen olisi puututtava mahdollisiin väärinkäytöksiin ja ohjattava yleisesti toimintaa tiedustelumenetelmän käytön aikana. Ohjauksesta ja valvonnasta vastaava virkamies voisi myös tarkastaa tiedustelumenetelmän käytön aikana syntyneitä asiakirjoja ja tallenteita. 

Momentin 6 kohdan mukaan vaatimukseen tai päätökseen tulisi sisällyttää mahdolliset suunnitelmallisen tarkkailun rajoitukset ja ehdot. Päätöksessä voitaisiin asettaa suunnitelmalliselle tarkkailulle rajoituksia ja käyttöehtoja.  

22 §. Peitelty tiedonhankinta. Pykälän 1 momentin mukaan peitellyllä tiedonhankinnalla tarkoitettaisiin tiettyyn henkilöön kohdistuvaa lyhytkestoisessa vuorovaikutuksessa tapahtuvaa tiedonhankintaa, jossa sotilastiedusteluviranomaisen tehtävän salaamiseksi käytetään vääriä, harhauttavia tai peiteltyjä tietoja. 

Peitellyn tiedonhankinnan käytön tilanteista voidaan mainita esimerkkinä tilanne, jossa tiedustelutehtävään liittyvältä kohteelta pitäisi arkipäiväisessä tilanteessa kysyä tämän matkakohteesta tai kielitaidon selvittämiseksi niin, ettei virkamiehen tarvitse paljastaa omaa henkilöllisyyttään.  

Lisäksi toimivaltuuden piiriin kuuluisi esimerkiksi tietyn henkilölle tarkoitetun lähetyksen toimittaminen perille lähettinä esiintyen. Tällaisissa tilanteissa on mahdollista, että lähetyksen ottaa vastaan muu kuin 1 momentissa tarkoitettu henkilö. Peiteltyä tiedonhankintaa voisi olla myös se, että sotilastiedusteluviranomaisen virkamies tarjoilijaksi tekeytyneenä harjoittaa tiedonhankintaa ravintolassa mainitun henkilön läheisyydessä. Tarkkaa aikarajaa peitellyn tiedonhankinnan kestolle ei voida antaa, koska vuorovaikutuksen toinen osapuoli voi omilla toimillaan pitkittää tilannetta, vaikka tiedonhankinnan tavoite olisikin jo saavutettu. Epäluonteva irtautuminen tilanteesta voisi myös paljastaa tiedonhankinnan.  

Peitellyn tiedonhankintaa voitaisiin myös toteuttaa tietoverkoissa. Tällöinkin erityistä huomiota olisi kiinnitettävä rajanvetoon peitellyn tiedonhankinnan ja peitetoiminnan välillä. Tietoverkoissa tapahtuvassa peitellyssä tiedonhankinnassa olisi edelleen oltava kyse lyhyt kestoisesta vuorovaikutuksesta ja siinä tapahtuvasta tiedonhankinnasta. Tilanne voisi tulla kyseeseen esimerkiksi tietylle keskustelufoorumille rekisteröitymisen yhteydessä ja keskustelun seuraaminen suoraa keskustelukontaktia tiettyyn keskustelijaan ottamatta. 

Erotuksena tarkkailusta ja suunnitelmallisesta tarkkailusta toimivaltuuden käytölle olisi luonteenomaista nimenomaan pyrkimys henkilökohtaiseen tapaamiseen tai vastaavaan vuorovaikutukseen tiedustelutehtävään liittyvän kohteen kanssa, ei kuitenkaan vastaavanlaiseen pitkäaikaiseen kanssakäymiseen ja erityisen luottamussuhteen muodostamiseen kuin peitetoiminnassa. Peitellyssä tiedonhankinnassa ei siten olisi kysymys soluttautumisesta.  

Toimivaltuutta ei saisi käyttää peitetoimintaa koskevan sääntelyn kiertämiseksi. Muutenkaan ei olisi tarkoitus korvata peitetoimintaa koskevaa sääntelyä. Peitetoiminnan käynnistäminen olisi kuitenkin tarpeettoman raskas menettely tällaista lyhytkestoista yksittäistä tiedonhankintatapahtumaa varten. Sotilastiedusteluviranomaisen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen virkamiehen koulutusvelvollisuuden vaatimuksesta johtuu, että tällaisen virkamiehen olisi erityisen tärkeä tiedostaa peitellyn tiedonhankinnan ja peitetoiminnan raja, jotta toimivaltuutta ei käytettäisi siten, että kysymys olisi tosiasiallisesti peitetoiminnasta. Koulutuksella voidaan myös vähentää tiedonhankinnan paljastumisen riskiä sekä edistää toiminnan tuloksellisuutta. Vielä peiteltyä tiedonhankintaa voimakkaammin nämä näkökohdat liittyvät peitetoimintaan ja valeostoon. 

Toiminnan luonteeseen kuuluisi lisäksi ainoastaan väärien, harhauttavien tai peiteltyjen tietojen käyttäminen. Esimerkkinä voidaan mainita kuljetustoimintaa harjoittavan yhtiön haalareiden ja nimikyltin käyttäminen. Tällaista suojausta voitaisiin käyttää ainoastaan Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen tehtävän salaamiseksi, toisin sanoen tiedonhankinnan paljastumisen estämiseksi. Tiedustelumenetelmän käytön suojaaminen olisi mahdollista 72 §:n mukaisesti.  

Pykälän 2 momentissa olisi säädetty peitellyn tiedonhankinnan käytön edellytyksistä. Käytön edellytyksenä olisi tiedustelumenetelmien käytön yleinen edellytys, jota on selostettu edellä 11 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa. 

Pykälän 3 momentin mukaan peitelty tiedonhankinta ei olisi sallittua asunnossa edes asunnonhaltijan myötävaikutuksella. Ratkaisu vastaa perustuslakivaliokunnan uuden pakkokeinolain eduskuntakäsittelyssä ottamaa kantaa (PeVL 66/2010 vp.). 

23 §. Peitellystä tiedonhankinnasta päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan pääesikunnan tiedustelupäällikkö tai tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies päättäisi peitellystä tiedonhankinnasta. Kuten edellä 20 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu, tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneellä sotilaslakimiehellä tai muulla virkamiehellä on korostuneesti velvollisuus tunnistaa se, onko tilanteessa kyseessä peitellyn tiedonhankinnan käyttö vai peitetoiminta. 

Tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen sotilaslakimiehen tai virkamiehen koulutusvelvoitteen myötä päätöksen tekevällä taholla olisi erityiset tiedot peitellyn tiedonhankinnan ja peitetoiminnan rajasta, jotta toimivaltuutta ei käytettäisi siten, että kysymys olisi tosiasiallisesti peitetoiminnasta. Koulutuksella voitaisiin myös vähentää paljastumisen riskiä. 

Pykälän 2 momentin mukaan päätös peitellystä tiedonhankinnasta olisi tehtävä kirjallisesti. Päätöksessä olisi mainittava: 1) toimenpide ja sen tavoite sekä toimenpiteen perusteena oleva tiedustelutehtävä, 2) toimenpiteen kohteena oleva henkilö tai henkilöryhmä, 3) tosiseikat, joihin peitellyn tiedonhankinnan edellytykset ja kohdistaminen perustuvat, 4) peitellyn tiedonhankinnan suorittamista johtava ja valvova tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt virkamies, 5) toimenpiteen suunniteltu toteuttamisajankohta, 6) mahdolliset peitellyn tiedonhankinnan rajoitukset ja ehdot. 

Kuten muidenkin tiedustelumenetelmien osalta, myös peiteltyä tiedonhankintaa koskevassa päätöksessä tulisi kertoa henkilöön tai henkilöryhmään kohdistuvan tiedonhankinnan taustalla olevat tosiseikat, joiden perusteella olisi ulkopuolisen tarkastelijan mahdollista tehdä tiedustelumenetelmän käytön edellytysten olemassaolosta omat johtopäätöksensä. 

Toimenpiteellä tarkoitettaisiin varsinaista peitellyn tiedonhankinnan toimenpidettä, kuten esimerkiksi sitä, että kysymyksessä on toimiminen tarjoilijana tai lähettinä. Toimivaltuuden käytön osalta edellytettäisiin erikseen siitä vastaavan Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen virkamiehen nimeämistä, jonka tehtävänä olisi huolehtia muun muassa siitä, ettei toiminnassa ole tosiasiallisesti kysymys peitetoiminnasta eikä taksikuskina toimiva peitemies ryhtyisi luomaan luottamuksellista suhdetta kuljetettavana olevaan. 

Peitellyn tiedonhankinnan osalta ei edellytettäisi alkamis- ja päättymisajankohdan määrittelyä kellonaikatarkkuudella, koska kysymys on useimmiten yksittäisen toimenpiteen suorittamisesta ennakolta määräämättömänä ajankohtana. On mahdollista, että peitelty tiedonhankinta tapahtuu tiettynä päivänä tai tiettynä viikkona. 

Peitellyn tiedonhankinnan osalta päätöksentekijä voisi asettaa rajoituksia ja ehtoja kuten muidenkin tiedustelumenetelmien käytön yhteydessä. Rajoitukset voisivat johtua esimerkiksi suhteellisuusperiaatteesta sekä tarkoituksenmukaisuus-, oikeusturva- ja työturvallisuusnäkökohdista. 

Peitellyn tiedonhankinnan osalta päätöksentekijä voisi asettaa rajoituksia ja ehtoja, kuten muidenkin tiedustelumenetelmien käytön yhteydessä. Rajoitukset voisivat johtua esimerkiksi suhteellisuusperiaatteesta sekä tarkoituksenmukaisuus-, oikeusturva- ja työturvallisuusnäkökohdista. 

Pykälän 3 momentin mukaan päätöstä on olosuhteiden muuttuessa tarvittaessa tarkistettava. Tiedusteluoperaatiossa on mahdollista, että tiedonhankinnan kohde täsmentyy, jolloin tiedustelumenetelmän käyttö tulisi kohdistaa siihen henkilöön tai henkilöryhmään, josta on alun perinkin ollut tarkoitus hankkia tietoa. Tämä velvoittaisi toimenpiteestä vastaavan seuraamaan peitellyn tiedonhankinnan edellytysten olemassaoloa ja tiedonhankinnan tarpeellisuutta erityisesti silloin, kun päätöksentekohetki ja tiedonhankinnan toteuttaminen eroavat ajallisesti paljon toisistaan. 

Pykälän 4 momentin mukaan, jos toimenpide ei siedä viivytystä, 1 momentissa tarkoitettua päätöstä ei tarvitse laatia kirjallisesti ennen peiteltyä tiedonhankintaa. Päätös on kuitenkin laadittava kirjallisesti viipymättä toimenpiteen jälkeen. 

Säännös olisi voimassa olevaan salaisia tiedonhankintakeinoja koskevaan lainsäädäntöön nähden uusi. Sotilastiedusteluviranomainen voisi tilanteen edellyttäessä ryhtyä kiireellisesti toteuttamaan peiteltyä tiedonhankintaa. Tämä ei poistaisi päätöksen kirjallisuusvaatimusta, vaan mahdollistaisi tiedustelumenetelmän käytön nopeassa tilanteessa. Päätös peitellystä tiedonhankinnasta olisi tehtävä kirjallisesti heti, kun se olisi mahdollista. Kiiretilanteessa tulisi huolehtia siitä, että toimenpiteen suorittajalle on tämän työturvallisuuden ja oikeusturvan kannalta kerrottu päätökseen kirjattavat tiedot suullisesti. Kiiretilanteessa korostuu päätöstä tekevän virkamiehen ammattitaito ja osaaminen.  

24 §. Tekninen kuuntelu. Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaisella olisi oikeus tietojen hankkimiseksi tiedustelutehtävän suorittamiseksi ulkopuolelle kohdistuvaan tekniseen kuunteluun. Tekninen kuuntelu eroaisi tarkkailusta siinä, että teknisessä kuuntelussa käytettäisiin paikkaan sijoitettuja teknisiä laitteita, menetelmiä tai ohjelmistoja.  

Teknisellä kuuntelulla tarkoitettaisiin rikoslain 24 luvun 5 §:n estämättä tapahtuvaa tietyn henkilön sellaisen keskustelun tai viestin, joka ei ole ulkopuolisen tietoon tarkoitettu ja johon keskusteluun kuunteluja ei osallistu, kuuntelua, tallentamista ja muuta käsittelyä teknisellä laitteella, menetelmällä tai ohjelmistolla keskustelun tai viestin sisällön tai sen osapuolten toiminnan selvittämiseksi. Momentissa mainittaisiin kuuntelun ja tallentamisen ohella myös muunlainen keskustelun tai viestin käsittely sekä tekniikkaneutraalisti teknisen laitteen ohella myös menetelmät ja ohjelmistot.  

Tekninen kuuntelu on liitännäinen usein suunnitelmalliseen tarkkailuun. Teknisellä kuuntelulla voidaan saada tietoa esimerkiksi siitä, milloin suunnitelmallisen tarkkailun kohteena oleva henkilö lähtee liikkeelle, jonka jälkeen suunnitelmallista tarkkailu voidaan taas aloittaa aktiivisesti. Teknisen kuuntelun tarkoituksena on hankkia tietoa ainoastaan tiedustelutehtävään liittyen. On kuitenkin todennäköistä, että tiedustelumenetelmän rikostorjuntatoimivaltuuksiin nähden laveampien kohdistamisedellytysten (henkilö, henkilöryhmä, tila tai muu paikka) takia myös muut kuin tiedustelutehtävän kannalta relevantit henkilöt joutuvat väistämättä kuuntelun kohteeksi. Tämän takia olisi välttämätöntä, että muun muassa tiedustelutehtävään liittymättömät tiedot hävitettäisiin välittömästi, jos havaittaisiin, ettei tietoja saataisi käyttää jäljempänä säädettävän tiedustelutehtävään liittymättömän tiedon käyttöä koskevan pykälän nojalla. Toisaalta sotilastiedustelun kannalta tilaan kohdistuvan tekninen kuuntelu voisi olla merkityksellistä myös sen selvittämiseksi, ettei tiettyä tilaa käytetä. 

Tekninen kuuntelu kattaisi myös tilanteet, joissa teknisesti tarkkailtaisiin sähköpostin lähettämisen yhteydessä tapahtuvaa tietokonepäätteen näppäimistöä.  

Tekninen kuuntelu olisi mahdollista, jos tiedonhankinta olisi kohdennettava vapautensa menettäneeseen. Vaikka sotilastiedustelulla ei ole toimivaltuutta ottaa kiinni henkilöitä, tilanne voisi tulla kyseeseen muiden viranomaisten kiinni ottamien henkilöiden kohdalla, kuten Tullin ja Rajavartiolaitoksen kiinni ottamien henkilöiden kohdalla voisi olla kyse. 

Teknistä kuuntelua ei saisi kohdistaa vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Merkitystä ei olisi sillä, mihin tekninen laite, menetelmä tai ohjelmisto asennetaan. Merkityksellistä olisi se mihin teknistä kuuntelua kohdistetaan.  

Puolustusvoimilla on sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimista annetun lain 4 luvun mukaan oikeus ottaa kiinni laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä henkilöitä. Edellytykset liittyvät sotilasoikeudenkäyntilain 2 §:ssä tarkoitettuihin rikoksiin. Sotilastiedusteluviranomaiselle saattaisi näissä tilanteissa olla tarve tiedustelun näkökulmasta hankkia tietoa kiinniotetusta henkilöstä. Tästä johtuen teknistä kuuntelua voitaisiin kohdistaa myös kiinniotettuun henkilöön tuomioistuimen päätöksellä. 

Teknisen kuuntelun määritelmässä määritettäisiin tiedonhankintakeinon suhde rikoslaissa kiellettyyn toimintaan. Rikoslain 24 luvun 5 §:n 1 momentissa säädetään rangaistavaksi salakuuntelu. Ilmaisu rikoslain estämättä tarkoittaisi sitä, että teknisen havainnoinnin yhteydessä ei syyllistytä salakuunteluun tai -katseluun, kunhan kyseistä tiedustelumenetelmää käytetään asianmukaisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että päätös teknisen kuuntelun käyttämisestä on syntynyt oikeassa järjestyksessä ja että teknistä kuuntelua käytetään lainmukaisesti.  

Teknistä kuuntelua voidaan toteuttaa reaaliaikaisesti tai passiivisesti. Reaaliaikaisessa teknisessä kuuntelussa olisi kiinnitettävä huomiota siihen, onko tiedustelumenetelmän käytön kohteena oleva henkilö tilassa vai ei sekä keskeytettävä tekninen kuuntelua sen ajaksi, jos tiedustelumenetelmän käytön kohteena oleva henkilö poistuu tilasta muuten kuin hetkellisesti. Passiivisessa teknisessä kuuntelussa edellä sanottu toteutettaisiin sotilastiedustelun viranomaisille asetettujen tallenteiden tarkastamista sekä asiaankuulumattoman ja tarpeettoman tiedon hävittämistä koskevien velvollisuuksien kautta. 

Teknisen kuuntelun määritelmään liittyy se, että esimerkiksi julkisessa tilassa käytävää kovaäänistä keskustelua koskeva tiedonhankinta ei edellytä tiedustelumenetelmien käyttöä. Sama koskee keskustelua, johon kuuntelija osallistuu. Teknistä kuuntelua ei olisi myöskään se, että kuuntelulaitteella seurataan epäillyn henkilön liikkumisen aiheuttamia ääniä. Teknistä kuuntelua olisi puolestaan se, että teknisellä laitteella kuunnellaan tai tallennetaan, mitä puhelinkeskustelun toinen osapuoli sanoo puhelimeen, kun kuuntelu kohdistuu puheen synnyttämiin ääniaaltoihin.  

Tietyn henkilön kuuntelua teknisellä laitteella ei pidettäisi teknisenä kuunteluna, jos laite ei ole paikkaan sijoitettu. Näissä tapauksissa toimenpiteen kestosta riippuen kysymyksessä olisi tarkkailu tai suunnitelmallinen tarkkailu. Paikkaan sijoittamista koskeva vaatimus tarkoittaisi käytännössä sitä, että teknisen havainnoinnin toteuttaminen ei ole lyhytaikaista toimintaa. Paikkaan sijoitetulla tarkoitettaisiin esimerkiksi sitä, että laite, menetelmä tai ohjelmisto on kiinnitetty seinään, kattoon tai muuhun kiinnittämiseen soveltuvaan kohteeseen. Lisäksi tekniselle kuuntelulle sen määritelmästä johtuen olisi ominaista, että laite, menetelmä tai ohjelmisto seuraisi kohdetta yleensä ilman sotilastiedusteluviranomaisen samanaikaista havaintojen tekemistä ja paikallaoloa. Seurantalaitteen asentamisesta ja poisottamisesta säädettäisiin jäljempänä. Jos kysymys on sellaisesta kohdehenkilön seurannasta, jossa virkamies reaaliaikaisesti käyttää hallussaan olevaa laitetta kohdehenkilön havainnointiin, toimenpide olisi suunnitelmallista tarkkailua. 

Pykälän 1 momentissa mainittaisiin kuuntelun ja tallentamisen ohella myös muunlainen keskustelun tai viestin käsittely. Tällä tarkoitettaisiin muun muassa sähköpostin lähettämisen yhteydessä tapahtuvaa tietokonepäätteen näppäimistön käytön teknistä tarkkailua, josta käytetään myös termiä näppäimistökuuntelu. Momentin määritelmäsäännöksessä todettaisiin nimenomaisesti, että teknisen kuuntelun tavoitteena on myös keskustelun tai viestin sisällön selvittäminen. Varsinaisen merkityssisällön selvittämisen lisäksi tavoitteena voi olla keskustelun tai viestinnän osapuolten tunnistaminen taikka epäillyn henkilön toiminnan selvittäminen muuten.  

Tässä yhteydessä on syytä kuitenkin korostaa sotilastiedustelussa sovellettavien periaatteiden merkitystä silloin, kun teknistä kuuntelua toteutetaan tavalla, joka ilman toimivaltuutta tarkoittaisi salakuunteluun tai -katseluun syyllistymistä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, keihin ja mihin teknistä kuuntelua voitaisiin kohdentaa sekä millä edellytyksellä. Teknistä kuuntelua voitaisiin kohdistaa henkilöön tai henkilöryhmään, jos sillä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi tiedustelutehtävän kannalta. Erittäin tärkeä merkitys -edellystä on kuvattu aiemmin 20 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa. 

Tekninen kuuntelu voitaisiin esimerkiksi toteuttaa kohdistamalla se tosiasiallisesti tilaan tai paikkaan, johon kohdistuva kuuntelu on sallittua. Kysymys olisi siten niin sanotusta tilakuuntelusta. Momentin mukaisissa tilanteissa teknistä kuuntelua ei voitaisi kohdistaa esimerkiksi paljastumisriskin vuoksi jatkuvana seurantatoimenpiteenä, vaan ainoastaan tietyissä tiedustelutehtävän kannalta merkityksellisissä tiloissa ja paikoissa. Esimerkkinä voidaan mainita tilanne, jossa epäilty tiedustelun kannalta olennainen henkilö siirtyy yleiseltä paikalta varastotilaan. Tiedustelua toteuttava virkamies ei voi paljastumatta seurata henkilöä kyseiseen tilaan, vaan tekninen kuuntelu on toteutettava muulla tavoin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kyseinen tila on varustettava kuuntelulaitteilla ennakkoon. Teknisellä kuuntelulla voidaan toisaalta saada tietoa myös siitä, ettei tiettyä tilaa tai muuta paikkaa käytetä tiedustelutehtävän kohteena olevaan toimintaan. 

Teknistä kuuntelua voitaisiin kohdistaa henkilöön tai henkilöryhmään rikoslain 24 luvun 11 §:n mukaisessa kotirauhan suojaamassa tilassa, kunhan se ei ole vakituiseen asumiseen käytetty tila. Merkitystä ei olisi sillä, mihin tekninen laite, menetelmä tai ohjelmisto asennetaan, kun tekninen kuuntelu kohdistuisi vakituiseen asumiseen käytettävän tilan ulkopuoliseen toimintaan.  

Teknisen kuuntelun käyttämisessä vakituiseen asumiseen käytettävien tilojen rajaus tulisi määrittää tapauskohtaisesti. Merkitystä ei kuitenkaan olisi sillä, mihin tekninen laite, menetelmä tai ohjelmisto asennettaisiin. Merkityksellistä olisi se, mihin teknistä kuuntelua kohdistetaan. 

25 §. Teknisestä kuuntelusta päättäminen.Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättäisi vapautensa menettäneen henkilön teknisestä kuuntelusta. Jos asia ei sietäisi viivytystä, tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies saisi päättää teknisestä kuuntelusta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia olisi saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua keinon käytön aloittamisesta. 

Vapautensa menettäneellä tarkoitettaisiin vangittua, pidätettyä tai muulla lainmukaisella perusteella kiinniotettua ja vapautensa menettänyttä henkilöä. Kuuntelun osalta ei edellytettäisi sitä, että kuuntelun kohteena olevan henkilön tulisi olla sellissä tai suorittaa rangaistustaan rangaistuslaitoksessa taikka ole pakkolaitoikseen eristetty tai tutkintavanki taikka poliisin säilytystiloissa oleva henkilö. Kyseisen edellytyksen mainitseminen on tarpeetonta, koska käytännössä vapautensa menettänyttä voidaan kuunnella ainoastaan niissä tiloissa, joissa hänellä on lupa käydä tai oleskella. 

Kiiretilannepäätöksen mahdollistamista perustelee operatiivisen toiminnan luonne. Äkillisesti voi syntyä tilanne, jolloin tuomioistuimen lupaa ei ehdittäisi hakea ilman, että menetetään tiedustelutehtävään liittyvästä kohteesta merkityksellinen tieto. Tilanteen kannalta voisi olla tarpeen saada tieto, mistä henkilöt keskustelevat. Tällöin sotilastiedustelun virkamies saattaisi esimerkiksi älypuhelimella nauhoittamalla tallentaa keskustelun siihen itse lainkaan osallistumatta. 

Pykälän 2 momentin mukaan tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies saisi tehdä päätöksen teknisestä kuuntelusta muussa kuin pykälän 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa. Päätöksentekijä ja päätöksenteko tehtäisiin samalla tasolla kuin edellä 20 §:ssä säädetyssä suunnitelmallisessa tarkkailussa. Päätöksessä olisi vastaavasti osoitettava jokainen tiedustelutehtävän kohteena oleva henkilö tai henkilöryhmä riittävällä tarkkuudella. 

Tietyissä tilanteissa teknisellä kuuntelulla saatettaisiin hankkia tietoa myös luottamuksellisen viestin suojaa nauttivasta viestinnästä. Viestintä liittyisi käytännössä kahden ihmisen väliseen keskusteluun. Puuttuminen luottamukselliseen viestintään ei olisi kuitenkaan yhtä vakavasti perusoikeuksiin puuttuvaa kuin telekuuntelussa, joten päätöksentekotasona voisi olla tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneellä virkamiehellä. 

Pykälän 2 momentin mukaan päätös tekniseen kuunteluun voitaisiin antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Päätöksen voimassaoloaika olisi pidempi, mitä esimerkiksi rikostorjunnasta on säädetty vastaavien toimivaltuuksien osalta. Tämä olisi perusteltua sotilastiedustelun tehtävien, tiedustelumenetelmien käytön perusteen ja käyttötarkoituksen takia. Tiedustelu on rikostorjuntaan verrattuna pidempikestoisempaa ja tiedustelutehtävät ennakkoon tarkoin suunniteltu. Tiedustelutehtävän tavoitteena voi olla esimerkiksi kerätä tietoa kohdevaltion asevoimien toiminnasta ja siihen liittyvistä seikoista. Jos tiedustelutehtävän kohde on merkittävä, sen kesto voisi olla hyvinkin pitkäaikainen. Esimerkiksi vieraan valtion aikeisiin kohdistuva tiedustelu voi käytännössä olla jatkuvaa. Tiedustelun tarkoituksena ei olisi yksittäisen rikoksen estäminen tai selvittäminen, vaan varhaisen vaiheen tiedon kerääminen kokonaiskuvan saamiseksi. Säännös mahdollistaisi ennakoivan ja pidempiaikaisemman tiedonhankinnan yhdellä lupapäätöksellä. 

Tiedustelumenetelmiä ei saisi käyttää yksittäisten rikosten estämiseksi, paljastamiseksi tai selvittämiseksi eikä menetelmillä saatua tietoa olisi lähtökohtaisesti tarkoitus käyttää rikoksiin liittyen. Tästä pääsäännöstä olisi kuitenkin säädetty poikkeuksia 6 luvussa.  

Säännöksessä tarkoitettu kuuden kuukauden aika ei kuitenkaan automaattisesti tarkoittaisi sitä, että lupa päätös tehtäisiin aina kuudeksi kuukaudeksi. Suhteellisuus- ja vähimmän haitan periaatteen mukaista harkintaa edellyttäisi säännöksessä oleva ilmaisu ”enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan”. Siksi päätöstä annettaessa tulisi harkita tiedustelumenetelmän käytön ajallisen keston tarpeellisuutta tapauskohtaisesti. 

Pykälän 3 momentin mukaan muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta teknisestä kuuntelusta päättäisi tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies.  

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin seikoista, jotka teknistä kuuntelua koskevassa vaatimuksessa ja päätöksessä olisi mainittava. 

Momentin 1 kohdassa toimenpiteen perusteena olevalla tiedustelutehtävällä tarkoitettaisiin 9 §:ssä tarkoitettua tiedustelutehtävää, joka perustuisi 4 §:ssä oleviin sotilastiedustelun kohteisiin ja 16 §:ssä tarkoitettuun tietopyyntöön tai Puolustusvoimien toimeksiantoon. Tiedustelutehtävän tulisi olla tiedustelumenetelmän käytön perusteena. Lisäksi vaatimuksessa ja päätöksessä tulisi ilmetä toimenpiteen tavoite, mihin tiedustelumenetelmän käytöllä pyrittäisiin. Tavoite tulisi määritellä riittävällä tarkkuudella.  

Momentin 2 kohdassa säädettäisiin edellytyksestä sisällyttää vaatimukseen ja päätöksen tiedustelumenetelmän käytön kohde. Kohdan mukaan teknisen kuuntelun kohteena voisi olla henkilö tai henkilöryhmä. Päätöksessä tulisi osoittaa perustellusti, että tietty henkilö tai henkilöryhmä liittyy tiedustelutehtävään. 

Lisäksi kohdan mukaan tekninen kuuntelu voisi kohdistua tilaan tai muuhun paikkaan. Tilalla tarkoitettaisiin seinillä ja katolla taikka vastaavilla rakenteilla rajattua paikkaa. Tila siis erotetaan jollakin rakenteellisella tavalla paikasta (yleinen tai yksityinen paikka). Muulla paikalla tarkoitettaisiin seinillä ja katolla taikka vastaavilla rakenteilla rajatun tilan ulkopuolista paikkaa, kuten esimerkiksi liikekiinteistön piha-aluetta. 

Teknisen kuuntelun tarkoituksena olisi hankkia tietoa ainoastaan tiedustelutehtävään. On kuitenkin todennäköistä, että tiedustelumenetelmien rikostorjuntaa laveampien kohdistamisedellytysten (henkilö, henkilöryhmä, tila tai muu paikka) takia myös muut kuin sotilastiedustelun kannalta relevantit henkilöt joutuvat väistämättä kuuntelun kohteeksi. Tätä asetelmaa tasapainotettaisiin muun muassa ilmoitusvelvollisuutta ja -oikeutta koskevilla säännöksillä sekä tiedusteluvaltuutetun sotilastiedusteluviranomaisiin kohdistamalla oikeudellisella valvonnalla. Lähtökohtaisesti tilakuuntelulla pyrittäisiin saamaan tietoa tilassa olevista henkilöistä, heidän keskinäisestä kanssakäymisestä, mutta toisaalta tiedustelutehtävän kannalta voi olla merkitystä myös sen selvittämisellä, ettei tiettyä tilaa käytetä tiedustelutehtävän kohteena olevaan toimintaan. 

Teknisen kuuntelun kohdistuessa muuhun paikkaan, kuin tilaan, niin vaatimuksessa ja päätöksessä olisi määriteltävä niin täsmällisesti kuin mahdollista, kuinka suurelle alueelle teknistä kuuntelua on tarkoitus kohdistaa. Teknisen kuuntelun kohteena oleva alue olisi mahdollisuuksien rajattava niin pieneksi kuin mahdollista. 

Teknisen kuuntelun käyttämisessä rajaus vakituiseen asumiseen käytettävien tilojen ja muiden paikkojen välillä tulisi määritellä tapauskohtaisesti, kun harkitaan teknisen kuuntelun edellytysten täyttymistä. Tekniseen kuunteluun liittyisi tiedustelumenetelmästä päättävän arviointivelvollisuus, johon tarvittaessa liittyisi selonottovelvollisuus. Jos tila tai muu paikka kuuluisi vakituiseen asumiseen käytettävän tilan piiriin, niin tiedustelumenetelmää ei voitaisi käyttää. Tämä lähtökohta voitaisiin kumota vastakkaista asiantilaa koskevalla selvityksellä. Esimerkiksi toimistona käytettävää huoneistoa voidaan tosiasiallisesti käyttää asumiseen (esim. KKO 2009:54) ja toisaalta asuinhuoneistoa voidaankin tosiasiallisesti käyttää toimistona. 

Momentin 3 kohta olisi päätöksenteon kannalta merkityksellinen. Kohdan mukaan vaatimukseen ja päätökseen tulisi sisällyttää ne tosiseikat, joihin teknisen kuuntelun edellytykset ja kohdistaminen perustuisivat. Tosiseikkojen esittäminen päätöksentekijälle velvoittaa esittämään ja perustelemaan ne tosiseikat, joiden perusteella päätöksentekijä voisi tehdä omat johtopäätöksensä edellytysten täyttymisestä. Mainituissa edellytyksissä olisi kyse 11 §:n tiedustelumenetelmien yleisistä edellytyksistä ja toimivaltuutta koskevassa 24 §:ssä mainituista edellytyksistä. Lisäksi vaatimuksessa ja päätöksessä olisi esitettävä riittävät tosiseikat tiedustelutehtävästä ja sen pohjana olevasta lain 4 §:ssä tarkoitetusta sotilastiedustelun kohteesta sekä 13 §:ssä tarkoitetusta tietopyynnöstä tai muusta Puolustusvoimien sisäisestä toimeksiannosta. Suhteellisuusperiaatteen kannalta tärkeässä asemassa olisi erityisesti se, kuinka vakavasta toiminnan ilmenemismuodosta olisi kysymys.  

Momentin 4 kohdan mukaan vaatimukseen ja päätökseen olisi sisällytettävä teknistä kuuntelua koskevan päätöksen voimassaoloaika kellonajan tarkkuudella.  

Momentin 5 kohdan mukaan vaatimuksessa ja päätöksessä olisi mainittava teknisen kuuntelun suorittamista johtava ja valvova tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt virkamies. 

Momentin 6 kohdan mukaan vaatimukseen ja päätökseen tulisi sisällyttää mahdolliset teknisen kuuntelun rajoitukset ja ehdot. Päätöksessä voitaisiin asettaa tekniselle kuuntelulle rajoituksia ja käyttöehtoja. 

26 §. Tekninen katselu. Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin tekninen katselu. Sillä tarkoitettaisiin rikoslain 24 luvun 6 §:n estämättä tapahtuvaa tietyn henkilön tai henkilöryhmä taikka tilan tai muun paikan tarkkailua tai tallentamista kameralla tai muulla sellaisella paikkaan sijoitetulla teknisellä laitteella, menetelmällä tai ohjelmistolla. 

Kuten tekninen kuuntelu, tekninen katselu liittyy myös olennaisesti suunnitelmallisen tarkkailun toteuttamiseen. Teknisellä katselulla voidaan saada tieto esimerkiksi siitä, milloin kohteena oleva henkilö lähtee liikkeelle, jonka jälkeen voidaan aloittaa suunnitelmallisen tarkkailu. Lisäksi tekninen katselu voisi tulla kyseeseen, kun tietolähteen tapaamisessa teknisellä katselulla hankittaisiin tietoa alueella liikkuvista henkilöistä, kuten toisen valtion tiedustelupalveluiden kiinnostuksesta tietolähdettä kohtaan. Teknisellä katselulla voidaan myös toteuttaa tiedonhankintaa, mikä ei olisi mahdollista tai turvallista esimerkiksi suunnitelmallisella tarkkailulla ilman, että sotilastiedusteluviranomaisen läsnäolo paljastuu. 

Teknisen kuuntelun määritelmän tavoin myös teknisen katselun määritelmässä todettaisiin, että tekninen katselu kohdistuu tiettyyn henkilöön tai henkilöryhmään. Teknistä katselua voitaisiin kuitenkin kohdistaa myös tiettyyn tilaan tai muuhun paikkaan. Tekniikkaneutraalisti säännöksessä mainittaisiin erilaisten kameroiden lisäksi myös muut tekniset laitteet, menetelmät ja ohjelmistot. Tekninen katselu eroaisi tarkkailusta ja suunnitelmallisesta tarkkailusta siinä, että teknisessä katselussa käytettäisiin paikkaan sijoitettuja teknisiä laitteita, menetelmiä tai ohjelmistoja.  

Teknisen kuuntelun määritelmän tavoin myös teknisen katselun määritelmässä määritettäisiin tiedustelumenetelmän suhde rikoslaissa kiellettyyn toimintaan. Rikoslain 24 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan salakatseluun syyllistyy se, joka oikeudettomasti teknisellä laitteella katselee tai kuvaa 1) kotirauhan suojaamassa paikassa taikka käymälässä, pukeutumistilassa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelevaa henkilöä taikka 2) yleisöltä suljetussa 3 §:ssä (julkisrauhan rikkominen) tarkoitetussa rakennuksessa, huoneistossa tai aidatulla piha-alueella oleskelevaa henkilöä tämän yksityisyyttä loukaten. Momentissa oleva rikoslain viittaus tarkoittaisi sitä, että katselun yhteydessä ei syyllistytä salakatseluun, kunhan tiedustelumenetelmää käytetään asianmukaisesti. Tämä tarkoittaisi sitä, että päätös teknisen katselun käyttämisestä on syntynyt oikeassa järjestyksessä ja katselua käytetään lainmukaisesti. 

Teknisen katselun kohdalla olisi huomioita sotilastiedustelua koskevat periaatteet. Erityisesti tämä koskisi rikoslain 24 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettuja tiloja ja muita paikkoja. Suhteellisuusperiaatteen mukaisesti punninnassa on otettava huomioon tiedustelumenetelmän käytöstä aiheutuva oikeuksien, tässä tapauksessa kotirauhan ja yksityisyyden suojan loukkaaminen. Huomioon on lisäksi otettava sotilastiedustelutoimintaa ohjaavat yleiset periaatteet. Erityisesti käymälätiloihin, pukeutumistiloihin ja muihin vastaaviin tiloihin teknistä katselua ei tulisi kohdistaa ilman painavia perusteita.  

Tekninen katselu voitaisiin toteuttaa myös muulla kuin viranomaisen laitteella. Tämä voi tapahtua esimerkiksi niin, että kaupungin hallitsema kameravalvontalaitteisto kohdistetaan sotilastiedusteluviranomaisen intressissä tiettyyn epäiltyyn henkilöön. Mikäli puolestaan kaupungin kameravalvontajärjestelmästä vain toimitettaisiin sotilastiedusteluviranomaiselle mahdollisesti tiedustelutehtävää tukevaa kuvamateriaalia ja tallentaminen olisi tapahtunut muuten kuin sotilastiedusteluviranomaisen kontrolloimana ja intressissä, kysymys ei olisi teknisestä katselusta.  

Paikkaan sijoittamista koskeva vaatimus tarkoittaisi käytännössä sitä, että teknisen katselun toteuttaminen ei ole lyhytaikaista toimintaa. Paikkaan sijoitetulla tarkoitettaisiin esimerkiksi sitä, että laite, menetelmä tai ohjelmisto on kiinnitetty seinään, kattoon tai muuhun kiinnittämiseen soveltuvaan kohteeseen. Lisäksi tekniselle havainnoinnille sen määritelmästä johtuen olisi ominaista, että laite, menetelmä tai ohjelmisto seuraisi kohdetta yleensä ilman sotilastiedusteluviranomaisen samanaikaista havaintojen tekemistä ja paikallaoloa. Seurantalaitteen asentamisesta ja poisottamisesta säädettäisiin jäljempänä. Jos kysymys on sellaisesta kohdehenkilön seurannasta, jossa virkamies reaaliaikaisesti käyttää hallussaan olevaa laitetta kohdehenkilön havainnointiin, toimenpide olisi tarkkailua tai suunnitelmallista tarkkailua. 

Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehellä olisi oikeus tiedustelutehtävän suorittamiseksi vakituiseen asumiseen käytettävän tilan ulkopuolella olevan henkilön tekniseen katseluun. Tiedustelumenetelmää voitaisiin kohdistaa tilaan tai muuhun paikkaa, jossa tiedustelutehtävään liittyvä henkilön voidaan olettaa todennäköisesti oleskelevan tai käyvän.  

Teknisen kuuntelun sääntelyn tavoin momentista ilmenisi, että teknisen katselun kohteena olisi tietty henkilö tai henkilöryhmä, mutta katselu voitaisiin toteuttaa kohdistamalla se tiettyyn tilaan, jolla on riittävän kiinteä yhteys mainittuun henkilöön tai henkilöryhmään. Tältä osin voidaan viitata siihen, mitä edellä 24 §:n perusteluissa on todettu teknisestä kuuntelusta. Tilassa saattaa oleskella ja liikkua muitakin henkilöitä, kuin tiedustelutehtävän kohteena olevia. Näissä tilanteissa tiedustelutehtävän ulkopuolisia henkilöitä koskevat tiedot ja tallenteet olisi hävitettävä heti. 

Teknistä katselua voitaisiin kohdistaa henkilöön tai henkilöryhmään rikoslain 24 luvun 11 §:n mukaisessa kotirauhan suojaamassa tilassa, kunhan se ei ole vakituiseen asumiseen käytetty tila. Merkitystä ei olisi sillä, mihin tekninen laite, menetelmä tai ohjelmisto asennetaan, vaan tekninen katselu olisi kohdistettava vakituiseen asumiseen käytettävän tilan ulkopuolelle. 

Käytön edellytyksenä olevaa erittäin tärkeää merkitystä on selostettu edellä 20 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa. 

27 §. Teknisestä katselusta päättäminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin teknistä kuuntelua vastaavasti vapautensa menettäneen teknisestä katselusta, josta päättäisi tuomioistuin. Tämän ja kiirepäätöksen osalta voidaan viitata 25 §:n 1 momentin yksityiskohtaisiin perusteluihin. 

Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaisen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies päättäisi muusta kuin vapautensa menettäneen teknisestä katselusta.  

Pykälän 3 momentin mukaan päätös voitaisiin antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Vaatimukseen ja päätösharkintaan vaikuttavien seikkojen osalta voidaan viitata edellä 21 §:n 2 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa todettuun. 

Pykälän 4 momentissa olisi lueteltuna vaatimuksen ja päätöksen sisällöstä tavalla, joka vastaa edelle 25 §:n 4 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa todettua.  

28 §. Tekninen seuranta. Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin tekninen seuranta. Sillä tarkoitettaisiin esineen, aineen tai omaisuuden liikkumisen seurantaa siihen erikseen sijoitettavalla tai siinä jo olevalla radiolähettimelle tai muulla sellaisella teknisellä laitteella taikka menetelmällä tai ohjelmistolla. Tekninen seuranta on yksi tiedustelun perinteisimpiä menetelmiä, eikä sillä puututa yhtä merkittävästi kohteena olevan henkilön perus- ja ihmisoikeuksiin kuin henkilön teknisellä seurannalla, josta säädetään jäljempänä. 

Momentin mukaan periaatteessa minkä tahansa esineen, aineen tai omaisuuden liikkumista voitaisiin seurata. Määritelmässä mainittaisiin liikkumisen seuranta erotuksena muista teknisen tarkkailun muodoista. Tämä sisältäisi luonnollisesti myös tiedon esineen, aineen tai omaisuuden sijainnista, kun se ei ole liikkeessä.  

Tekninen seuranta olisi mahdollista toteuttaa tekniikkaneutraalisti erilaisilla teknisillä laitteilla, menetelmillä ja ohjelmistoilla. Siinä voitaisiin esimerkiksi käyttää hyödyksi esineen, aineen tai omaisuuden olemassa olevia teknisiin, kaupallisiin tai vastaaviin tarkoituksiin kehitettyjä ominaisuuksia tai kiinnittämällä esineeseen, aineeseen tai omaisuuteen paikantamisen mahdollistava tekninen laite tai asentaa salaa paikantamisen mahdollistava ohjelmisto. Esimerkkinä voidaan mainita moottoriajoneuvossa olevan paikannuslaitteen aktivoiminen salaa. Henkilöiden paikantamisessa voitaisiin käyttää esimerkiksi seurattavan henkilön vaatteisiin laitettavaa seurantalaitetta.  

Pykälän 2 momentin mukaan teknisellä seurannalla olisi voitava olettaa saatavan tiedustelutehtävän kannalta tärkeää tietoa esimerkiksi yksittäisen henkilön liikkeistä tai henkilön havainnoinnin helpottamiseksi. Tieto teknisen seurannan kohteesta on voitu saada esimerkiksi muilla tiedustelun keinoilla.  

Joissain tapauksissa sotilastiedustelu voisi saada tärkeitä tietoja tiedustelutehtävän suorittamiseksi esimerkiksi tietyn esineen liikkumisesta. Tilanteessa saatettaisiin tunnistaa jokin esimerkiksi sotilaalliseen toimintaan soveltuva esine, mutta vielä ei olisi selkeää, kuka henkilö esinettä käsittelisi. Teknisellä seurannalla voitaisiin seurata esineen liikkumista uuteen määränpäähän ja tämän jälkeen selvittää muilla tiedustelumenetelmillä, ketkä ovat esineestä kiinnostuneita. 

Lisäksi teknistä seurantaa voitaisiin kohdistaa tiedustelutehtävään liittyvän henkilön oletettavasti hallussa olevaan tai käyttämään esineeseen, aineeseen tai omaisuuteen, kuten autoon. Tällä pystyttäisiin hankkimaan tietoa suoraan tietyn henkilön liikkumisesta, mutta ei kuitenkaan niin tarkkaa tietoa kuin 3 momentissa säädetyllä henkilön teknisellä seurannalla.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin erikseen henkilön teknisen seurannan edellytyksistä. Jos teknisen seurannan tarkoituksena olisi seurata henkilön liikkumista sijoittamalla seurantalaite hänen yllään oleviin vaatteisiin tai mukanaan olevaan esineeseen, saataisiin toimenpide suorittaa ainoastaan, jos toimenpiteen suorittamisella voidaan perustellusti olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi tiedustelutehtävän kannalta. Edellytystä on selostettu aiemmin 20 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa. 

Tieto henkilö liittymisestä tiedustelutehtävään oltaisiin voitu saada esimerkiksi muita tiedustelumenetelmiä käyttäen. 

29 §. Teknisestä seurannasta päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättäisi henkilön teknisestä seurannasta sotilastiedusteluviranomaisen tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies virkamiehen vaatimuksesta. Jos asia ei siedä viivytystä, tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies saisi päättää seurannasta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua tiedustelumenetelmän käytön aloittamisesta.  

Jäljempänä säädettäisiin tilanteesta, jossa kiiremenettelyssä aloitetun henkilön teknisen seurannan edellytyksiä ei olisi tuomioistuimen harkinnan mukaan ollut. Tällöin tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä. 

Pykälän 2 momentin mukaan muusta kuin henkilön teknisestä seurannasta päättäisi sotilastiedusteluviranomaisen tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies.  

Pykälän 3 momentin mukaan lupa voitaisiin antaa ja päätös tehdä enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Säännös vastaisi tältä osin voimassa olevia muiden viranomaisten toimivaltuuksia.  

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin teknistä seurantaa koskevassa vaatimuksessa ja päätöksessä mainittavista tiedoista tavalla, joka vastaisi pääosin muita tiedustelumenetelmiä koskevissa vaatimuksissa ja päätöksissä mainittavia tietoja, kuten edellä 25 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu. Momentin 2 kohdassa olisi tarkemmin mainittava toimenpiteen kohteena oleva esine, aine tai omaisuus, jota seurattaisiin teknisesti. 

30 §. Tekninen laitetarkkailu. Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin tekninen laitetarkkailu. Teknisellä laitetarkkailulla tarkoitettaisiin esimerkiksi tietokoneen tai muun vastaavan teknisen laitteen taikka sen ohjelmiston toiminnan, sisältämien tietojen tai yksilöintitietojen muuta kuin yksinomaan aistinvaraista tarkkailua, tallentamista tai muuta käsittelyä tiedustelutehtävän kannalta tarpeellisen seikan selvittämiseksi. Tekninen laitetarkkailu kohdistuisi esimerkiksi teknisten laitteiden ja ohjelmistojen väliseen tiedonvaihtoon sekä tekniseen laitteeseen tallennettuihin viesteihin.  

Teknisessä laitetarkkailussa ei olisi merkitystä sillä, missä laitetta käytettäisiin, sillä toimivaltuudella ei olisi tarkoitus selvittää laitteen sijaintipaikan tapahtumia näkö- tai kuulohavainnoin. Tekninen laitetarkkailu ei tältä osin rinnastuisi edellä tarkoitettuihin toimivaltuuksiin. 

Teknisellä laitetarkkailulla tarkkailtaisiin teknistä laitetta ja yleensä laitteen sisältämiä tiedustelutehtävään liittyvän henkilön siihen tallettamia tietoja. Tällaiset tiedot voisivat olla laitteeseen tallennetussa asiakirjassa. Teknisellä laitetarkkailulla voitaisiin seurata henkilön ja teknisen laitteen välistä vuorovaikutusta. Toimivaltuudella voitaisiin hankkia laitteen tai sen ohjelmiston yksilöintitietietoja sekä tietoa viestiin liittymättömästä signalointi- tai ohjausliikenteestä. Teknisellä laitetarkkailulla voitaisiin seurata henkilön ja teknisen laitteen välistä vuorovaikutusta menemättä viestin sisältöön. Eräs teknisen laitetarkkailun muoto olisi niin sanottu näppäimistökuuntelu, jonka tavoitteena on esimerkiksi selvittää verkkopalvelimen salasanan sisältö. Toimenpiteen tulisi olla luonteeltaan pääasiallisesti teknistä erotukseksi yksinomaan aistinvaraisesta, näkö- tai kuulohavainnoin tapahtuvasta tarkkailusta. Näppäimistökuuntelusta viestin sisällön selvittämiseksi on käsitelty edellä 24 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa. 

Määritelmän mukaisesti mikä tahansa tekninen laite ei voisi olla teknisen laitetarkkailun kohteena, vaan laitteen tulisi olla tietokoneeseen rinnastettava, kuten esimerkiksi älypuhelimet ja niin kutsutut tabletti-tietokoneet.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin teknisen laitetarkkailun rajoituksista. Voimassa olevasta poliisilaista tai sen perusteluista ei ilmene kuin välillisesti, että säännöksessä mainitulla viestin sisällöllä tarkoitetaan nimenomaan viestin sisältöä telekuuntelun ja teknisen kuuntelun tarkoituksessa eli silloin, kun viestintä tapahtuu kahden ihmisen välillä reaaliaikaisesti tietokoneelta, älypuhelimestä tai muutoin televerkon kautta. Siten esimerkiksi kyseiselle laitteelle jo tallennetut asiakirjat ja viestit, jotka eivät ole teknisen kuuntelun tarkoittamia vielä kirjoitusvaiheessa olevia viestejä tai telekuuntelun tarkoittamalla tavalla välitettävänä olevia viestejä, eli viesti on teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen vastaanotettava tai siitä lähetetty ja viestin välitys tapahtuu yleisen viestintäverkon tai siihen liitetyn viestintäverkon tai muun viestiyhteyden kautta, kuuluisivat teknisen laitetarkkailun piiriin. Viesti ja sen sisältö saattaa viitata myös muihin kuin viestintäverkon rajapinnan ylittäneisiin viesteihin, jotka eivät ole mainitun kiellon piirissä. 

Nyt käsiteltävänä olevalla teknisen laitetarkkailun rajoitus tarkoittaisi sitä, että teknisellä laitetarkkailulla voitaisiin sotilastiedustelussa hankkia tietoa myös teknisen laitteen sisältämästä viestistä. Uudella säännöksellä myös selkeytettäisiin oikeustilaa sen osalta, mitä toimivaltuutta käyttämällä tekniseen laitteeseen tallennetusta viestistä voitaisiin hankkia tietoa.  

Toimivaltuuden käytön kohteena olisi aina tietty henkilö. Välitettävänä olevien viestien rajaus toimivaltuuden ulkopuolelle tarkoittaisi sitä, ettei teknistä laitetarkkailua voitaisi käyttää esimerkiksi viestien välitykseen käytettävään järjestelmään niin, että kaikki järjestelmässä välitettävänä olevat viestit olisivat teknisen laitetarkkailun kohteena. Tällä myös estettäisiin telekuuntelun ja tietoliikennetiedustelun kiertäminen. Teknistä laitetarkkailua ei saisi kohdistaa henkilöiden väliseen viestiliikenteeseen eikä sillä saisi hankkia tietoa sellaisen viestin sisällöstä tai välitystiedoista. Tätä ilmaisisi momentin ilmaus ”välitettävänä olevan viestin”. 

Teknisen laitetarkkailun käytön rajaus poikkeaisi edellä kuvatuilta osin voimassa olevan poliisilain 5 luvun teknisen laitetarkkailusta. Esitettävää muutosta voidaan pitää perusteltuna myös poliisilain 5 luvun soveltamiskäytännöstä johtuen.  

Tekninen laitetarkkailu rinnastuisi myös jäljempänä esitettyyn jäljentämistoimivaltuuteen, jonka mukaan jäljentäminen voisi kohdistua niin asiakirjoihin ja esineisiin kuin myös viesteihin. Teknisellä laitetarkkailulla voitaisiin hankkia tietoja esimerkiksi valtiollisen toimijan tiedustelutoiminnasta Suomessa. 

Momentilla vedettäisiin rajaa eri tiedustelumenetelmien välillä. Kuten edellä on jo todettu, esimerkiksi näppäimistökuuntelu viestin sisällön selvittämiseksi viestin kirjoitusvaiheessa olisi teknistä kuuntelua. Viestin lähettämisen jälkeen ennen viestin perille menoa vastaanottajalle kyse on telekuuntelusta.  

Jos teknisen laitetarkkailun aikana kävisi ilmi, että tarkkailu kohdistuu jonkun muun, kuin luvan tarkoittaman kohteen viestin sisältöön tai tähän viestiin liittyviin tunnistamistietoihin, tiedustelumenetelmän käyttö olisi keskeytettävä niin pian kuin mahdollista sekä tallenteet ja tiedustelumenetelmällä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä muun kuin kohteen osalta jäljempänä säädetysti.  

Toimivaltuuden käytöllä puututtaisiin viestinnän suojaan. Teknisessä laitetarkkailussa päätöksenteko vastaisi jäljempänä 34 §:ssä säädettävää telekuuntelusta ja muusta tietojen hankkimisesta päättämistä. Näin ollen teknisen laitetarkkailun ei voitaisi katsoa olevan edellytyksiltään alemman kynnyksen takana kuin muutkaan viestintään puuttuvat tiedustelumenetelmät. 

Teknisen laitetarkkailun luvan ohella toimivaltuutta käyttävällä virkamiehellä voisi olla käytössään samanaikaisesti myös muita tiedustelumenetelmiä, jos niiden käyttämisen edellytykset täyttyvät. 

Pykälän 3 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaiselle voitaisiin antaa lupa valtiollisen toimija tekniseen laitetarkkailuun. Edellytyksenä olisi tällöin tiedustelumenetelmien käytön yleinen edellytys. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin muun kuin valtiollisen toimijan teknisen laitetarkkailun edellytyksistä. Teknisen laitetarkkailun edellytyksenä olisi, että sillä voitaisiin olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi tiedustelutehtävän suorittamiseksi. Puolustusvoimien tiedustelulaitos saisi kohdistaa tiedustelutehtävään liittyvän henkilön todennäköisesti käyttämään tietokoneeseen tai muuhun vastaavaan tekniseen laitteeseen taikka sen ohjelmiston toimintaan teknistä laitetarkkailua.  

Momentin rajaus tiedustelutehtävään liittyvän henkilön käyttämiin laitteisiin merkitsisi sitä, että laitteiden ei tarvitse olla hänen omistamia tai muutoin hallitsemia. Kohteena voisi olla myös laite tai ohjelmisto, jota tiedustelumenetelmän käytön kohteena oleva henkilö ei vielä käytä, mutta tulee tulevaisuudessa käyttämään. Näyttökynnys laitteen ja epäillyn henkilön väliselle yhteydelle olisi korkea, mihin momentissa käytetty sana ”todennäköisesti” viittaisi. Jos tiedustelumenetelmän käytön yhteydessä havaittaisiin, että teknistä laitetta käyttää joku muu kuin mainittu henkilö, olisi toimenpide keskeytettävä sekä mahdolliset tallenteet ja toimenpiteellä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot hävitettävä. 

Käytön edellytyksenä olevaa erityistä edellytystä erittäin tärkeä merkitys on selostettu aiemmin 20 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa. 

31 §. Teknisestä laitetarkkailusta päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättäisi teknisestä laitetarkkailusta sotilastiedusteluviranomaisen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimiehen tai muun virkamiehen vaatimuksesta. Jos asia ei siedä viivytystä, sotilastiedusteluviranomaisen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies saisi päättää seurannasta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua tiedustelumenetelmän käytön aloittamisesta.  

Jäljempänä säädettäisiin tilanteesta, jossa kiiremenettelyssä aloitetun henkilön teknisen seurannan edellytyksiä ei olisi tuomioistuimen harkinnan mukaan ollut. Tällöin tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä. 

Poikkeuksena muiden viranomaisten voimassa olevista salaisista tiedonhankinta keinoista, nyt käsiteltävänä olevassa esityksessä tekninen laitetarkkailu käsittäisi myös viestin suojan alaan puuttumisen. Päätöksenteko ja teknisen laitetarkkailun käytön edellytykset vastaisivat kuitenkin muita viestin suojan alaan puuttuvia tiedustelumenetelmiä ja edellyttäisi tuomioistuimen myöntämää lupaa. 

Pykälän 2 momentin mukaan lupa voitaisiin antaa ja päätös tehdä enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Säännös vastaisi tältä osin voimassa olevia muiden viranomaisten toimivaltuuksia. Kuuden kuukauden enimmäisaikaa on perusteltua aiempana. 

Pykälän 3 momentissa olisi listattuna seikat, jotka olisi mainittava vaatimuksessa ja päätöksessä. Momentti vastaisi edellä säädettyjä tiedustelumenetelmien käytön vaatimuksia. Vaatimuksessa ja päätöksessä mainittavat seikat on kuvattu tarkemmin edellä 25 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa. 

32 §. Telekuuntelu.Pykälässä säädettäisiin telekuuntelusta. Pykälän 1 momentin mukaan telekuuntelulla tarkoitettaisiin yleiseen viestintäverkkoon tai siihen liitetyn viestintäverkon kautta teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen vastaanotettavan taikka siitä lähetetyn viestin kuuntelua, tallentamista ja muuta käsittelyä viestin sisällön ja siihen liittyvien tunnistamistietojen selvittämistä. Telekuuntelua saadaan kohdistaa vain siltä henkilöltä lähtöisin olevaan tai sellaiselle henkilölle tarkoitettuun viestiin, jolla on erittäin tärkeä merkitys tiedustelutehtävän kannalta.  

Telekuuntelussa on kysymys valtaosin yleisissä viestintäverkoissa välitettävänä olevien viestien telekuuntelusta.  

Momentissa olisi erikseen mainittuna poikkeuksena voimassaolevaan toimivaltuuslainsäädäntöön, kuten poliisilain 5 luvussa tarkoitettuun telekuunteluun, myös muun viestiyhteyden kautta teleosoitteeseen tai telepäätelaiteeseen välitetty viesti. Muulla yhteydellä tarkoitettaisiin esimerkiksi satelliittiverkossa välitettyjä puheluita ja viestejä sekä muita tulevaisuudessa mahdollisesti kehitettäviä viestin välitysmuotoja.  

Satelliittipuheluissa käytetään maanpäällisten tukiasemien sijasta satelliittiyhteyttä, minkä ei voida katsoa menevän yleisen viestintäverkon määritelmän alaan. Satelliittiverkon huomioiminen on perusteltua senkin takia, että satelliittien määrä kasvaa, teknologian kehityksen myötä niiden koko pienenee ja niiden lähettämisestä tulee entistä helpompaa. Satelliittiverkko on yleensä toteutettu kolmijakoisesti ja se koostuu avaruusosasta, maa-asemista ja liikkuvista asemista eli esimerkiksi puhelimista. Maa-asemien osalta on lisäksi huomatta se, että ainoastaan lähettävän maa-asemat vaativat Viestintäviraston myöntämän luvan, kun taas vastaanottavat maa-asemat eivät ole luvanvaraisia.  

Satelliittipuhelimeen kohdistuva telekuuntelu on edellyttänyt usein virka-apupyyntöä maa-aseman omistavalle valtiolle, mutta tiedonhankintaa voitaisiin esitetyn säännöksen nojalla kohdistaa myös suoraan esimerkiksi satelliittipuhelimen ja maa-aseman väliseen yhteyteen. 

Muu viestintäyhteys kattaisi myös tilanteet, joissa esimerkiksi ulkomailla toteutettavassa sotilastiedustelussa telekuuntelu toteutettaisiin käyttämällä sotilastiedusteluviranomaisen valetukiasemaa käyttäen. Tilanteissa tiedustelun kohteen käyttämä telepäätelaite tai teleosoite ottaisi kohteen tietämättä yhteyden sotilastiedusteluviranomaisen valetukiasemaan, jonka kautta viestintä siirtyisi paikalliseen viestintäverkkoon. Edellä kuvatun tilanteen ei voida katsoa menevän voimassa olevan poliisilain 5 luvun 5 §:n määritelmään, sillä kyse ei ole vielä tässä vaiheessa yleisen viestintäverkon välitettävänä olevasta viestistä. 

Telekuuntelun kohdistaminen tapahtuisi viestintäverkon tai muun viestiyhteyden rajapinnan tietoon tai ominaisuuteen perustuen, jolla voidaan yhdistää tiettyyn käyttäjään tai tilaajaan, ja laitteeseen sisältyvä ja sitä myötä myös käyttäjään tai tilaajaan yhdistettävissä oleva tieto tai ominaisuus. Tällaisia tietoja voivat olla esimerkiksi sähköpostiosoite, IP-osoite, käyttäjätunnus ja salasana, profiili tai muu televerkkoon sisältyvä tieto, jonka avulla tele- tai datayhteyden osapuolet voidaan yksilöidä. Näin ollen myös puhelimen sarjanumero (IMEI-koodi) taikka muu päätelaitteen suoraan yksilöivä tai sen yksilöimiseen johtava tieto sisältyisi telekuuntelun määritelmän piiriin.  

Viestillä tarkoitetaan sähköisen viestinnän palveluista annetun lain mukaan viestintäverkossa osapuolten välillä tai vapaasti valikoituville vastaanottajille välitettävää puhelua, sähköpostiviestiä, tekstiviestiä, puheviestiä ja muuta vastaavaa sanomaa. Käsite kattaa lähes kaikenlaiset informaatiomuodot, mutta ei sisällä kuitenkaan puhtaasti viestiin liittymätöntä tietokoneiden välistä ohjaus- ja signalointiliikennettä. Telekuuntelutoimivaltuutta ei tarvittaisi kaikkien saataville toimitettavan verkkoviestin sisällön selvittämiseksi. Verkkoviestin tunnistamistiedot ovat kuitenkin luottamuksellisia, mikä vastaa niin ikään voimassa olevaa oikeutta. Telekuuntelu koskisi teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen vastaanotettavaa tai siitä lähetettyä viestiä. Viesti olisi telekuuntelutoimivaltuudella saatavissa, kun se on viestintäverkossa välitettävänä siten, että viesti on ylittänyt esimerkiksi lähettäjän teleosoitteen muodostaman rajapinnan, jolloin sitä pidettäisiin lähetettynä, eikä se ole vielä saapuessaan vastaanottajalle ylittänyt vastaanottavan teleosoitteen rajapintaa, jolloin se olisi edelleen vastaanotettavana. Näin ollen esimerkiksi matkapuhelimeen saapunut tekstiviesti ei olisi tässä tarkoitetulla tavalla välitettävänä. 

Telekuuntelutoimivaltuus kattaisi viestin välitystietojen hankkimisen. Käytännössä viesti ilman siihen liittyviä tunnistamistietoja (esimerkiksi lähettäjän ja vastaanottajan yksilöivä tieto) on merkityksetön. Tältä osin televalvonta sisältyisi telekuunteluun. Telekuuntelutoimivaltuudella ei kuitenkaan voitaisi esimerkiksi estää viestin perille menoa. Telekuuntelun yhteydessä saatavat tunnistamistiedot eivät myöskään sisältäisi telepäätelaitteen sijaintietoja. Tätä tarkoitettaisiin nimenomaisella maininnalla viestiin liittyvien tunnistamistietojen selvittämisestä. Jos myös sijaintitiedot ovat tarpeen, tulee hakea televalvontalupa. Momentissa todettaisiin nimenomaisesti, että telekuuntelua saadaan kohdistaa vain siltä henkilöltä lähtöisin olevaan tai sellaiselle henkilölle tarkoitettuun viestiin, joka on lähtöisin perustellusti tiedustelutehtävään liittyvältä henkilöltä tai jonka vastaanottajana on perustellusti tiedustelutehtävään liittyvältä henkilöltä ja saatavalla tiedolla on olennaista merkitystä tiedustelutehtävän kannalta. Tällä on tarkoitus korostaa sitä, ettei telekuuntelua saa kohdistaa kenenkään muun kuin mainitun henkilön viestintään. Hän voi tosin olla toistaiseksi nimeltään tuntematon henkilö, jonka perustellusti voidaan olevan olennainen tiedustelutehtävän kannalta. Tällöin hänet voidaan yksilöidä hänen hallussaan olevan tai hänen muuten oletettavasti käyttämän teleosoitteen tai telepäätelaitteen avulla. Erityisesti on kuitenkin huolehdittava siitä, että kuunteluluvan antaminen tuntemattomien henkilöiden käyttämiin teleosoitteisiin tai telepäätelaitteisiin ei tosiasiallisesti johda tiettyjen teleosoitteiden tai telepäätelaitteiden kuuntelemiseen siitä riippumatta, kuka niitä käyttää. 

Kuten edellä on todettu 4 luvun yksityiskohtaisten perusteluiden johdantokappaleessa, telekuuntelutoimivaltuutta saisi käyttää ainoastaan tiedonhankinnassa, jossa tiedustelutehtävä perustuisi sotilastiedustelun kohteeseen, joka olisi sotilaallista toimintaa tai aiheuttaisi Suomen kansalliselle turvallisuudelle vakavaa uhkaa. Lisäksi huomiota olisi kiinnitettävä siihen, onko tiedonhankinnan kohteena valtiollinen toimija vai muu toimija. Esimerkiksi 4 §:n 1 momentin tarkoittama luonteeltaan sotilaallinen toiminta ei nauti perustuslain 10 §:n 2 momentin suojaa, joten tällaiseen toimintaan osallistuvien henkilöiden väliseen viestintään kohdistetulla telekuuntelulla ei puututtaisi luottamuksellisen viestinnän suojaan.  

Vastaavasti 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa sotilastiedustelun kohteeksi määriteltäisiin tiedon hankkiminen ulkomaisten tiedustelupalveluiden maanpuolustukseen kohdistamasta tiedustelutoiminnasta. Kuten edellä on todettu, valtiolliset toimijat eivät nauti perusoikeussuojaa, joten tunnistettujen ulkomaisten tiedustelupalveluiden edustajien välinen viestintä ei sitä nauti Suomessa. 

Momentissa säädettäisiin nimenomaisesti, että telekuuntelua saadaan kohdistaa vain siltä henkilöltä lähtöisin olevaan tai sellaiselle henkilölle tarkoitettuun viestiin, jonka voidaan perustellusti olettaa liittyvän tiedustelutehtävään. Tällä korotettaisiin sitä, ettei telekuuntelua saa kohdistaa muun henkilön viestintään. Henkilö voi sinänsä olla sotilastiedusteluviranomaiselle tuntematon henkilö, jonka perustellusti voidaan olettaa esimerkiksi välittävän tietoja toisen valtion sotilastiedustelun käytettäväksi. Tällöin henkilö voidaan yksilöidä hänen hallussaan olevan tai hänen muuten oletettavasti käyttämän teleosoitteen tai telepäätelaitteen avulla. Erityisesti on kuitenkin huolehdittava siitä, että jos tuntematonta teleosoitetta tai päätelaitetta käyttäisi joku muu kuin tiedustelutehtävän kannalta merkityksellinen henkilö, hankitut tiedot olisi välittömästi hävitettävä, kun käy ilmi, ettei tiedustelumenetelmän käytön kohteena ollut tiedustelutehtävän kannalta olennainen henkilö. 

Telekuuntelun kohteena oleva tietty teleosoite, telepäätelaite tai henkilö voi viestiä myös tiedustelutehtävän kohteena olevaan toimintaan liittymättömien henkilöiden kanssa. Jos telekuuntelua käytettäessä tiedonhankinnan kohteeksi joutuisi tällaista tiedustelutehtävään liittymätöntä viestintää, olisi tällainen viestintä hävitettävä välittömästi. Tiedon hävittämisestä säädettäisiin 7 luvussa. 

Pykälän 2 momentin mukaan telekuuntelua olisi mahdollista kohdistaa tiedustelumenetelmien yleisten edellytysten täyttyessä valtiolliseen toimijaan.  

Toimivaltuuden käytön edellytyksenä olisi tuomioistuimen lupa, josta säädettäisiin 33 §:ssä. Kuten aiemmin tässä esityksessä on todettu yleisperusteluissa, valtiollisen toimijan ei voida katsoa nauttivan perusoikeussuojaa. Näin ollen kahden valtiollisen toimijan välinen viestintä ei ole luottamuksellisen viestin salaisuuden piirissä. Huomion arvoista on se, että telekuuntelu saa kohdistua ainoastaan viestintää, joka tapahtuu valtiollisen toimijan sisäisesti tai valtiollisten toimijoiden välillä. Kaikki muu viestintä olisi hävitettävä, kuten jäljempänä tässä esityksessä säädetään. Telekuuntelu olisi kohdistettava tiedustelutehtävän kannalta olennaiseen valtiollista toimijaa edustavaan henkilöön. Tämä edellytys tarkoittaisi sitä, että sotilastiedusteluviranomaisella on ennakolta käsitys siitä, että telekuuntelun kohteeksi joutuva henkilö edustaa valtiollista toimijaa. 

Valtiollisen toimijan telekuuntelu voisi tulla kyseeseen esimerkiksi tilanteessa, jossa on tunnistettu vieraan vallan tiedustelupalvelua edustava henkilö. 

Huomion arvoista on myös se, että tiedustelumenetelmien käytön kohde saattaa alussa näyttäytyä olemassa olevien tietojen nojalla muulta kuin valtiolliselta toimijalta, mutta tiedustelun edetessä saattaa käydä ilmi, että henkilö on esimerkiksi vieraan vallan tiedusteluorganisaation edustaja, tai henkilö on suoraan valtiollisen toimijan ohjauksessa. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin muuhun kuin valtiolliseen toimijaan kohdistuvasta telekuuntelusta. Toimivaltuuden käytön edellytyksenä olisi tuomioistuimen lupa, josta säädettäisiin 33 §:ssä. 

Telekuuntelun kohteena voisi olla henkilö, jonka voidaan perustellusti olettaa liittyvän tiedustelutehtävään. Lisäksi tiedustelumenetelmän käytön edellytyksenä olisi erittäin tärkeä merkitys tietojen hankkimiseksi tiedustelutehtävän kannalta. Edellytystä on kuvattu tarkemmin edellä 20 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa Sotilastiedustelun kohteet pyrkivät salaamaan toimintansa todelliset tarkoitusperät ja toimimaan salassa. Tilanne voisi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun tietoja olisi hankittava vieraan vallan tiedustelutoiminnasta eikä tiedustelumenetelmän kohteena olevaa henkilöä tai henkilöryhmää voida tunnistaa valtiolliseksi toimijaksi, vaan kyse olisi esimerkiksi tietämättään tietoja tällaiselle taholle välittävästä tahosta tai Suomen maanpuolustusta vahingoittavia tietoja vieraan valtion toimijalle välittävästä henkilöstä. 

33 §. Tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin eräistä telekuuntelun kaltaisista tiedonhankintakeinoista. Pykälän 1 momentin mukaan, jos on todennäköistä, että 32 §:ssä tarkoitettua viestiä ja siihen liittyviä välitystietoja ei ole enää saatavissa telekuuntelulla, sotilastiedusteluviranomaiselle voidaan antaa tiedustelutehtävän toteuttamiseksi lupa tietojen hankkimiseen teleyrityksen tai yhteisötilaajan hallusta 32 §:ssä säädetyillä edellytyksillä. Tiedustelumenetelmän edellytyksenä olisi myös, että sillä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tiedustelutehtävän toteuttamiseksi.  

Pykälässä olisi kyse tapauksista, joissa telekuuntelutoimivaltuudella saatava viesti on hävinnyt, mutta se on vielä teknisesti saatavissa teleyritykseltä tai yhteisötilaajalta. Sääntelyn tarkoituksen olisi myös estää telekuuntelun käyttöedellytyksien kiertäminen. Toimenpiteen käytölle asetettaisiin kynnykseksi todennäköisyys siitä, ettei viestiä ha siihen liittyviä välitystietoja ole enää saatavissa telekuuntelulla. 

Momentin tilanteet tulisivat kyseeseen silloin, kun tiedetään, että ennen telekuuntelun aloittamista olisi olemassa jo tietoja, jotka olisivat käytettävissä tiedustelutehtävään. Edellytykset vastaisivat telekuuntelua. 

Pykälän 2 momentin mukaan, jos tietojen hankkiminen kohdistetaan viestin sisällön selvittämiseksi telepäätelaitteeseen välittömästi yhteydessä olevaan viestin lähettämiseen ja vastaanottamiseen soveltuvaan henkilökohtaiseen tekniseen laitteeseen tai tällaisen laitteen ja telepäätelaitteen väliseen yhteyteen, sotilastiedusteluviranomaiselle voidaan antaa lupa tietojen hankkimiseen telekuuntelun sijasta, jos 32 §:ssä säädetyt edellytykset täyttyvät. Tämä estäisi sen, että telekuuntelun soveltamiskynnys muodostuisi tavanomaista alemmaksi silloin, kun kuuntelu voidaan toteuttaa kohdistamalla esimerkiksi teknistä havainnointia puhelun välityksessä käytettävään henkilökohtaiseen apulaitteeseen, kuten hands free -laitteeseen tai muuhun esimerkiksi matkapuhelimeen blue tooth -yhteydellä liitynnässä olevaan laitteeseen. Tiedustelumenetelmän käytön kohde voi edellä sanotussa tilanteessa perustellusti olettaa, että viestintä on yhtä luottamuksellista kuin puhuttaessa suoraan matkapuhelimeen.  

Momentin mukaan tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta tehtäisiin viestin sisällön selvittämiseksi. Laitteen tulisi olla välittömässä yhteydessä tekniseen laitteeseen, mikä sulkisi ulkopuolelle erilaiset siirrettävät tallennusvälineet. Momentin mukaisten laitteiden tulisikin olla nimenomaan viestin lähettämiseen ja vastaanottamiseen soveltuvia henkilökohtaisia apuvälineitä tai muita sellaisia teknisiä laitteita. Kyse olisi kuitenkin tekniikka neutraalista sääntelystä.  

Momentin mukaan tiedonhankinta kohdistuisi tiedonhankinnan kohdistaminen henkilökohtaisen apuvälineen ja telepäätelaitteen väliseen yhteyteen. Tällöin tiedonhankinta ei kohdistuisi sinänsä apuvälineeseen vaan sen ja telepäätelaitteen väliseen radio- tai muuhun vastaavaan yhteyteen. Esimerkiksi matkapuhelimen kaiutin puhelu tai kovaäänisen puhelun kuuntelu ei olisi momentissa tarkoitettua tietojen hankkimista telekuuntelun sijasta. 

34 §. Telekuuntelusta ja muusta vastaavasta tietojen hankkimisesta päättäminen.Pykälän 1 momentin mukaan päätöksen telekuuntelusta ja tietojen hankkimisesta telekuuntelun sijasta tekisi tuomioistuin Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen tehtävään määrätyn tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen sotilaslakimiehen tai muun virkamiehen vaatimuksesta. Vaatimuksen käsittelystä tuomioistuimessa säädettäisiin jäljempänä 113 §:ssä. 

Pykälän 2 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan lupa telekuunteluun tai tietojen hankkimiseen telekuuntelun sijasta voitaisiin antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Lupa-aika olisi pidempi, mitä voimassa olevassa lainsäädännössä, kuten poliisilain 5 luvussa tarkoitetun telekuuntelun osalta. Tämä olisi perusteltua sotilastiedustelun luonteen ja tehtävien, tiedustelumenetelmien käytön perusteen ja käyttötarkoituksen takia. Tiedustelutoiminnan luonne poikkeaa merkittävästi rikostorjunnan tarpeista. Jos tiedustelumenetelmän käytölle tarvittaisiin kuuden kuukauden jälkeen jatkoa, uusi käsittely antaisi myös tuomioistuimelle aidon mahdollisuuden kontrolloida luvan edellytysten olevan edelleen olemassa vaarantamatta oikeusturvaa.  

Telekuuntelutoimivaltuudella voidaan saada yksittäisen henkilön toiminnasta erittäin tarkkaa ja laajasti tietoa. Tiedustelutoiminnassa telekuuntelulla hankittuja tietoja ei kuitenkaan saisi käyttää rikostorjunnassa. Tästä pääsäännöstä olisi kuitenkin poikkeuksena 6 luku, jossa olisi säädetty tarkasti tilanteet, joissa tiedustelumenetelmin hankitusta tiedosta saataisiin ilmoittaa sotilastiedustelun ulkopuolelle. 

Kuten edellä on todettu teknisen kuuntelun osalta, tiedustelu on pitkäkestoista ja ennakkoon tarkoin suunniteltua toimintaa. Näin tarkoituksena ei olisi yksittäisen rikoksen estäminen tai selvittäminen, vaan varhaisen vaiheen tiedon kerääminen kokonaiskuvan saamiseksi. Säännös mahdollistaisi ennakoivan ja pidempiaikaisemman tiedonhankinnan yhdellä lupapäätöksellä.  

Pykälän 2 momentin toisen virkkeen mukaan silloin, kun toimenpiteen kohteena olisi henkilö, niin lupa voitaisiin antaa enintään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan. Telekuuntelussa (ja televalvonnassa) toimenpiteen kohteena voisi olla voimassaolevasta lainsäädännöstä poiketen teleosoitteen tai telepäätelaitteen lisäksi myös henkilö. Tällaisessa menettelyssä olisi perusteltua noudattaa lyhyempää lupa-aikaa. Jos telekuuntelun käytölle tarvittaisiin kolmen kuukauden jälkeen jatkoa, uusi käsittely antaisi myös tuomioistuimelle aidon mahdollisuuden kontrolloida telekuuntelun kohdistamista.  

Jos telekuuntelun kohteena oleva olevan henkilön käyttämä telepäätelaite tai -osoite olisi päätynyt jonkin toisen käytettäväksi, telekuuntelu olisi keskeytettävä tältä osin ja tämän jälkeen hankitut tiedot olisi hävitettävä 82 §:n mukaisesti. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vaatimukseen ja päätökseen sisällytettävistä tiedoista.  

Momentin 1 kohdassa toimenpiteen perusteena olevalla tiedustelutehtävällä tarkoitettaisiin 9 §:n 6 kohdassa tarkoitettua tiedustelutehtävää, joka perustuisi 4 §:n sotilastiedustelun kohteisiin ja 16 §:ssä tarkoitettuun tietopyyntöön. Tiedustelutehtävän tulisi olla tiedustelumenetelmän käytön perusteena. Lisäksi vaatimuksessa ja päätöksessä tulisi ilmetä toimenpiteen tavoite, mihin tiedustelumenetelmän käytöllä pyrittäisiin. Toimivaltuuden käytön tavoite tulisi määritellä riittävällä tarkkuudella.  

Momentin 2 kohdassa säädettäisiin edellytyksestä sisällyttää vaatimukseen ja päätöksen tiedustelumenetelmän kohde, joka telekuuntelussa olisi teleosoite tai telepäätelaite taikka henkilö.  

Kohdan mukaan telekuuntelun kohteena voisi olla myös henkilö. Kun telekuuntelulupa kohdistuisi henkilöön, lupa käsittäisi telekuunteluluvan kohteena olevan henkilön hallussa olevan tai hänen oletettavasti muuten käyttämän teleosoitteen tai telepäätelaitteen. Telekuuntelulupa ei olisi teleosoite- tai telepäätelaitekohtainen, vaan lupa käsittäisi kaikki luvan kohteena olevan henkilön hallussa olevat teleosoitteet ja telepäätelaitteet. Luvan hakijan tulisi pystyä osoittamaan perusteet sille, että tietty teleosoite tai telepäätelaite on luvan kohteena olevan henkilön hallussa tai että henkilö oletettavasti muuten käyttää teleosoitetta tai telepäätelaitetta. Henkilöön kohdistuvassa telekuuntelussa tiedonhankinta voisikin olla liitännäinen muihin tiedustelumenetelmiin, kuten teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimiseen. Kun tuomioistuimen luvassa määritelty toimenpiteen kohteena oleva henkilö ottaisi käyttöönsä tai hänen oletettaisiin ottaneen käyttöönsä uusia teleosoitteita tai telepäätelaitteita taikka ilmenisi, että hänen hallussaan on teleosoite tai telepäätelaite, joita ei olisi jo tuomioistuimelle toimitetussa lupahakemuksessa yksilöity, niin tiedusteluviranomainen voisi kohdistaa toimenpiteen näihin. Myös näiden teleosoitteiden tai telepäätelaitteiden kohdalla tulisi ilmoitus tehdä tiedusteluvaltuutetulle. 

Henkilöön kohdistuvassa telekuuntelussa olisi huomioitava henkilön asema valtiollisena toimijana taikka muuna toimijana. 

Momentin 3 kohta olisi päätöksenteon kannalta merkityksellinen. Kohdan mukaan vaatimukseen ja päätökseen tulisi sisällyttää ne tosiseikat, joihin telekuuntelun tai telekuuntelun sijasta toimitettavan tietojen hankkimisen edellytykset ja kohdistaminen perustuisivat. Tosiseikkojen esittäminen tuomioistuimelle velvoittaa tiedusteluviranomaisen esittämään ja perustelemaan ne tosiseikat, joiden perusteella tuomioistuimella olisi tosiasiallinen mahdollisuus huolelliseen lupaharkintaan ja tuomioistuin voisi tehdä tiedustelumenetelmän käytön edellytysten täyttymisestä omat johtopäätöksensä. Mainituissa edellytyksissä olisi kyse 11 §:n tiedustelumenetelmien yleisistä edellytyksistä ja toimivaltuutta koskevassa 32 §:ssä mainituista edellytyksistä. Lisäksi vaatimuksessa ja päätöksessä olisi esitettävä riittävät tosiseikat tiedustelutehtävästä ja sen pohjana olevasta lain 4 §:ssä tarkoitetusta sotilastiedustelun kohteesta sekä 16 §:ssä tarkoitetusta tietopyynnöstä tai muusta Puolustusvoimien sisäisestä toimeksiannosta. Lupaa haettaessa ja päätöstä perusteltaessa erityisen tärkeässä asemassa ovat sotilastiedustelun yleiset periaatteet. Suhteellisuusperiaatteen kannalta tärkeässä asemassa olisi erityisesti se, kuinka vakavasta toiminnan ilmenemismuodosta olisi kysymys. 

Kohdassa tarkoitettujen tietojen olisi oltava riittävää ja oikean sisältöistä. Tuomioistuin voisi varmistua tiedon riittävyydestä kyselyoikeuttaan käyttämällä. Lisäksi hakija toimii tosiseikastoa esittäessään virkavastuun alaisena ja vastaa esittämiensä perusteiden oikeellisuudesta. 

Tuomioistuimen harkinta voi perustua vain siihen, että hakija kertoo – asioiden korkeasta salaisuusasteesta huolimatta - tuomioistuimelle avoimesti ja oikeasisältöisesti siitä toiminnasta, josta tietoja halutaan tiedustelumenetelmiä käyttämällä hankkia, sekä toimenpiteen kohteesta. 

Momentin 4 kohdan mukaan vaatimukseen ja päätökseen olisi sisällytettävä telekuuntelua tai telekuuntelun sijasta toimitettavaa tietojen hankkimista koskevan luvan voimassaoloaika kellonajan tarkkuudella. Kellonajantarkkuutta ei edellytettäisi tietojen hankkimisessa telekuuntelun sijasta.  

Momentin 5 kohdan mukaan vaatimuksessa ja päätöksessä olisi mainittava telekuuntelun tai telekuuntelun sijasta toimitettavan tietojen hankkimisen suorittamista johtava ja valvova Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen virkamies.  

Momentin 6 kohdan mukaan vaatimukseen tai päätökseen tulisi sisällyttää mahdolliset telekuuntelun tai telekuuntelun sijasta toimitettavan tietojen hankkimisen rajoitukset ja ehdot. Tuomioistuin voisi asettaa päätöksessään telekuuntelulle rajoituksia ja käyttöehtoja. Jos tällaisia rajoituksia ja ehtoja olisi tiedossa jo vaatimusta laadittaessa, vaatimuksen esittäjän tulisi harkita niiden kirjaamista vaatimukseen. 

35 §. Televalvonta. Pykälän 1 momentin mukaan televalvonnalla tarkoitettaisiin tunnistamistietojen hankkimista viestistä, joka on lähetetty viestintäverkkoon kytketystä teleosoitteesta tai telepäätelaitteesta taikka vastaanotettu tällaiseen osoitteeseen tai laitteeseen sekä teleosoitteen tai telepäätelaitteen sijaintitiedon hankkimista taikka osoitteen tai laitteen käytön tilapäistä estämistä.  

Tunnistamistiedolla tarkoitetaan tilaajaan tai käyttäjään yhdistettävissä olevaa viestiä koskevaa tietoa, jota viestintäverkoissa käsitellään viestien siirtämiseksi, jakelemiseksi tai tarjolla pitämiseksi. Tunnistamistiedot olisi määritelty lain 9 §:ssä.  

Sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 134 §:n mukaan viestiin liittyvät välitystiedot ovat luottamuksellisia, jollei laissa toisin säädetä. Viesti ei ole luottamuksellinen, jos se on saatettu yleisesti vastaanotettavaksi. Verkkoviestin eli radioaaltojen, sähköisen viestintäverkon tai muun vastaavan teknisen järjestelyn avulla yleisön saataville toimitetun tiedon, mielipiteen tai muun viestin tunnistamistietojen luovuttamisesta säädetään puolestaan sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 17 §:ssä.  

Tunnistamistietojen käytössä on yleensä kysymys viestinnän osapuolen selvittämisestä. 

Tunnistamistietoihin voi kuulua tietoja, jotka viittaavat muun muassa viestinnän reititykseen, kestoon, ajankohtaan tai siirrettävän tiedon määrään, käytettyyn protokollaan, lähettäjän tai vastaanottajan päätelaitteen sijaintiin tietyn tukiaseman alueella, lähettävään tai vastaanottavaan verkkoon ja yhteyden alkuun, loppuun tai kestoon. Tiedot voivat myös koskea muotoa, jossa viesti välitetään verkossa. Olennaista on, että näiden tietojen tulee olla yhdistettävissä tilaajaan tai käyttäjään. Esimerkiksi sähköpostiviestin tunnistamistietoja ovat viestin otsikkotiedot, jotka koskevat lähettäjää, vastaanottajaa, reittitietoja ja aikamerkintöjä. Tunnistamistiedon käsitteen kannalta on huomattava, että tilaaja, johon tunnistamistieto voidaan yhdistää, voi olla luonnollisen henkilön lisäksi myös oikeushenkilö. Lisäksi on huomattava, että televalvonnan avulla on mahdollisuus saada tunnistamistietoja televiesteistä, mutta oikeus saada tunnistamistietoja ei merkitse oikeutta telekuunteluun. Viestin sisällöstä ei voitaisi hankkia tietoja tällä toimivaltuudella. Televalvonnan piiriin kuuluisi myös teleosoitteen ja telepäätelaitteen sijaintitiedon hankkiminen.  

Säännös olisi teknologianeutraali. Teknisen kehityksen vuoksi viestintään käytettävät laitteet voivat olla hyvinkin erilaisia. Aina ei ole edes selvyyttä siitä, onko kysymys matkaviestimestä vai sen kaltaisesta laitteesta. Ehdotettu määritelmä kattaisi ylipäänsä kaikkien siirrettävissä olevien teleosoitteiden ja telepäätelaitteiden sijainnin selvittämisen riippumatta siitä, onko kysymys sinänsä matkaviestimestä. 

Sotilastiedustelu voisi hankkia tietoja esimerkiksi tiedustelutehtävän kohteena olevan henkilön liikkeistä ja siitä kenen kanssa kohteena oleva henkilö viestii.  

Määritelmän rajoittuminen viestiä koskeviin tietoihin tarkoittaisi sitä, että viestiin liittymätön tietokoneiden välinen ohjausliikenne ei olisi luottamuksellisen viestinnän suojan piirissä. Ohjausliikenteellä tarkoitetaan tiedonsiirtoon, eli siihen, että tieto siirtyy tietyltä tekniseltä laitteelta tietylle tarkoitetulle tekniselle laitteelle, internet-verkossa liittyviä tietoja. Näitä tietoja voitaisiin hankkia teknistä laitetarkkailua koskevalla toimivaltuudella.  

Pykälän 2 momentin mukaan, vastaavasti kuin telekuuntelun osalta, sotilastiedusteluviranomaiselle voitaisiin antaa lupa tiedustelutehtävän kannalta olennaisen valtiollisen toimijan käyttämän teleosoitteen tai telepäätelaitteen televalvontaan. Kuten telekuuntelun yksityiskohtaisista perusteluista käy ilmi, valtiolliset toimijat eivät nauti samantasoista perusoikeussuojaa kuin yksityiset ihmiset. 

Vastaavasti, kuten telekuuntelussa, pykälän 3 momentissa televalvontaa olisi mahdollista kohdistaa muuhun kuin valtiolliseen toimijaan. Televalvontaa voitaisiin näissä tapauksissa käyttää tiukemmin edellytyksin, eli jos televalvonnalla voitaisiin olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tiedon hankkimiseksi tiedustelutehtävän kannalta. 

36 §. Televalvonnasta päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan päätöksen televalvonnasta tekisi tuomioistuin tehtävään määrätyn tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen sotilaslakimiehen tai muun virkamiehen vaatimuksesta. Jos televalvontaa koskeva asia ei siedä viivytystä, sotilastiedusteluviranomaisen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies saisi päättää televalvonnasta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia olisi saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se olisi mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua keinon käytön aloittamisesta. 

Jos kiireellisessä tilanteessa tehdyn päätöksen yhteydessä tuomioistuin katsoo, että edellytyksiä toimenpiteelle ei ole ollut, tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä.  

Kiirepäätösasia tulisi saattaa tuomioistuimen käsiteltäväksi siitä huolimatta, että televalvonnan käyttäminen lopetetaan 24 tunnin kuluessa sen käytön aloittamisesta. Muuten hyvin lyhytaikaisella tiedonhankinnalla voitaisiin kiertää päätöksentekomenettelylle annettavia vaatimuksia. Asian saattaminen tällaisissakin tapauksissa tuomioistuimen käsiteltäväksi edistää toimimista lainmukaisesti. Tämä koskisi muitakin tilanteita, joissa Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies voi väliaikaisesti päättää tiedustelumenetelmän käytöstä. 

Momentissa tarkoitettu päätösvalta vastaisi osittain voimassa olevan poliisilain 5 luvun 10 §:n 1 ja 2 momentin sääntelyä. Jos tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies on kiireellisessä tilanteessa tehnyt päätöksen ja tuomioistuin katsoo, että edellytyksiä toimenpiteelle ei ole ollut, tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin suostumukseen perustuvasta televalvonnasta. Sotilastiedusteluviranomainen saisi tietojen hankkimiseksi tiedustelutehtävän kannalta kohdistaa televalvontaa henkilön suostumuksella tämän hallinnassa olevaan teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen, jos sillä voidaan perustellusti olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi sotilastiedustelun kohteena olevasta toiminnasta. Esimerkiksi, jos henkilö joutuu osaksi tiedustelutehtävää tietämättään olevansa vieraan vallan tiedustelupalvelun tietojen välittäjä ja sotilastiedusteluviranomaiselle tämä käy ilmi, voisi sotilastiedusteluviranomainen ryhtyä henkilön kanssa yhteistyöhön asian selvittämiseksi ja henkilö voisi antaa suostumuksensa oman telepäätelaitteensa tai teleosoitteensa televalvontaan. 

Teleosoitteen tai telepäätelaitteen hallinnalla tarkoitettaisiin tosiasiallista hallintaa. Näin ollen esimerkiksi työnantaja ei voisi antaa suostumusta työntekijän käytössä olevan matkapuhelimen televalvontaan. Myöskään satunnainen toisen henkilön matkapuhelimen käyttäminen ei voisi oikeuttaa suostumuksen antamiseen matkapuhelimen omistajana viestinnän osalta. Suostumus tulisi antaa kirjallisessa muodossa. Kiireellisissä tilanteissa suostumus voitaisiin kuitenkin antaa suullisesti, mutta se tulisi vahvistaa kirjallisesti niin pian kuin mahdollista (HE 224/2010 vp., s. 99–100). 

Loukatun suostumusta koskevan opin mukaisesti jokainen voisi pätevästi antaa suostumuksensa hallinnassaan olevan teleosoitteen tai telepäätelaitteen televalvontaan, jos suostumus on annettu vapaaehtoisesti ennen toimenpiteeseen ryhtymistä ja ymmärtäen sen merkitys. Suostumuksen tulee olla aidosti vapaaehtoinen. Sen saamiseksi sotilastiedusteluviranomaisen puolelta ei saa käyttää taivuttelua tai muuta vastaavaa johdattelua. Sotilastiedusteluviranomainen voi tuoda esiin mahdollisuuden käyttää suostumusperusteista televalvontaa, mutta johtopäätösten tekeminen tiedonhankintakeinon käytöstä on aina jätettävä asianomaiselle henkilölle (HE 224/2010 vp., s. 99–100). 

Pykälän 3 momentin mukaan pääesikunnan tiedustelupäällikkö tai tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies päättäisi 2 momentissa tarkoitetusta televalvonnasta.  

Sotilastiedustelua koskevissa asioissa suostumusperäistä televalvontaa koskeva päätösvalta olisi aina pääesikunnan tiedustelupäälliköllä tai Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneellä sotilaslakimiehellä tai muulla virkamiehellä.  

Pykälän 4 momentin mukaan lupa voitaisiin antaa tai päätös tehdä enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. Se voitaisiin antaa myös päätöstä edeltänyttä tiettyä ajanjaksoa koskien, joka voisi olla kuutta kuukautta pidempi. Edeltänyttä aikaa koskevat tiedot ovat teleyrityksen säilyttämiä tietoja, joiden säilyttämisestä ja säilyttämisajoista säädetään sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 157 §:ssä. Säilyttämisaika on enimmillään 12 kuukautta. Näin ollen takautuvaa televalvontaa koskeva lupa voitaisiin antaa korkeintaan 12 kuukauden ajalta. 

Takautuvassa televalvonnassa olisi tarkkaan harkittava, minkä pituista ajanjaksoa lupa voisi koskea. Tiedustelutarkoituksessa takautuvalla televalvonnalla voitaisiin saada erittäin laajasti tietoja siitä, keiden kanssa tietty taho on ollut yhteyksissä. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin asioista, jotka televalvontaa koskevassa vaatimuksessa ja päätöksessä olisi mainittava. Tämän osalta voidaan viitata 34 §:n 3 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa esitettyyn. 

37 §. Tukiasematietojen hankkiminen.Pykälän 1 momentissa tukiasematietojen hankkimisella tarkoitettaisiin tiedon hankkimista tietyn tukiaseman kautta tukiasemaan kirjautuneista tai kirjautuvista telepäätelaitteista ja teleosoitteista. Tukiasematietojen hankkiminen sotilastiedustelussa kohdistuisi ennalta määräämättömään joukkoon teleosoitteita ja telepäätelaitteita, kuten matkaviestimiä. Toimivaltuus oikeuttaa tiedon saamiseen vain matkaviestimen sijainnista tiettynä hetkenä, mutta sitä vastoin ei siitä, onko matkaviestimellä otettu yhteyttä toiseen matkaviestimeen. Toimivaltuuden käytöllä voitaisiin selvittää niin tukiasemaan jo aiemmin kirjautuneet telepäätelaitteet ja tukiasemat kuin luvan voimassa olon aikana tiettyyn tukiasemaan kirjautuvat teleosoitteet ja telepäätelaiteet. Tiedustelumenetelmällä voitaisiin hankkia tietoja tietyn telepäätelaitteen ja teleosoitteen liikkeistä. Kyseessä ei olisi yhtä merkittävällä tavalla perusoikeuksien suojaan puuttuvasta keinosta kuin telekuuntelu ja tiedustelumenetelmä rinnastuisi tekniseen seurantaan. 

Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaiselle voidaan antaa lupa tukiasematietojen hankkimiseen, jos sillä voidaan tiedustelumenetelmien käytön yleisten edellytysten täyttyessä saada tarpeellisia tietoja tiedustelutehtävän kannalta olennaisessa tilassa tai alueella liikkuvista ihmisistä. Tiedustelutehtävän suorittamisen kannalta voidaan saada olennaisia tietoja hankkimalla tietoja tietyllä siitä, keitä tietyllä alueella tai tilassa liikkuu. Tukiasematietojen hankkiminen olisi tässä tarkoituksessa tehokas tapa. Teleosoitteen ja telepäätelaiteet kirjautumistiedoista ei kuitenkaan suoraan saada tietoa yksittäisten henkilöiden liikkumisesta tietyllä alueella, vaan teleosoitteiden ja telepäätelaitteiden tiedot on erikseen muilla keinoin liitettävä yksittäiseen henkilöön. 

38 §. Tukiasematietojen hankkimisesta päättäminen.Pykälän 1 momentin mukaan tuomioistuin päättäisi tukiasematietojen hankkimisesta sotilastiedusteluviranomaisen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisen koulutetun virkamiehen vaatimuksesta. Jos asia ei siedä viivytystä tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies saa päättää tukiasematietojen hankkimisesta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kutienkin viimeistään 24 tunnin kuluttua keinon käytön aloittamisesta. 

Tukiasematietojen hankkiminen merkitsee televalvontaa vähäisempään puuttumista perusoikeuksiin ja ei puuttuisi luottamuksellisen viestinnän suojan alaan. Jos kiireellisessä tilanteessa on tehty päätös tukiasematietojen hankkimisesta ja tuomioistuin katsoo, että edellytyksiä toimenpiteelle ei ole ollut, tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä. Rikosperusteisiin vastaaviin toimivaltuuksiin nähden tiedustelumenetelmällä saatua tietoa ei saisi käyttää ylimääräisenä tietona. 

Pykälän 2 momentin mukaan lupa annettaisiin tietyksi ajanjaksoksi. Momentti vastaisi asiallisesti poliisilain 5 luvun 12 §:n 2 momenttia. Sotilastiedustelussa lupa voitaisiin ulottaa koskemaan muutakin kuin tietyn tapahtuman kannalta merkityksellistä aikaa, sillä tiedustelulle tyypillistä saattaisi olla pidempiaikainen tiedonhankinta. Olennaista on se, että tietojen merkitys pystytään perustelemaan. Esimerkkinä voitaisiin mainita tilanne, jossa on tarve selvittää tietyn alueen tai paikan läheisyydessä tietyn tukiaseman kautta telejärjestelmään kirjautuneet teleosoitteet ja telepäätelaitteet sekä se, ovatko tietyt tiedustelumenetelmän käytön kohteena olevat tahot liikkuneet tällä alueella ja kuinka usein.  

Tukiasematietojen hankkimisessa ei olisi yhtä merkittävästä puuttumisesta perusoikeussuojaan kuin esimerkiksi telekuuntelussa. Tiettyyn tukiasemaan kohdistuva lupa ei vielä itsessään tarkoita sitä, että sotilastiedustelun kohteena oleva telepäätelaite tai teleosoite tulisi siihen kirjautumaan, vaan tilannetta voidaan pitää osittain myös tukiasemaan kirjautuvien telepäätelaitteiden ja teleosoitteiden tarkkailutyyppisestä tilanteesta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin asioista, jotka tukiasematietojen hankkimista koskevassa vaatimuksessa ja päätöksessä olisi mainittava. Tämän osalta voidaan viitata pääosin 32 §:n 3 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa esitettyyn. Koska tukiasematietojen hankkiminen ei olisi sidottu erityisesti keneenkään tiettyyn henkilöön vaan tiedustelutehtävän kannalta merkitykselliseen ajankohtaan ja paikkaan, riittäisi vaatimuksessa tai päätöksessä ainoastaan tiedustelutehtävän tosiseikkojen mainitseminen. Vaatimuksessa ja päätöksessä pitäisi perustella se, miksi tukiasematietojen hankkimisen tulisi koskea tiettyä ajanjaksoa ja mitä tukiaseman tietojen hankkimisella pyrittäisiin selvittämään. Suhteellisuusperiaatteen valossa ajanjakso ei voisi olla kuutta kuukautta pidempi kuin erittäin poikkeuksellisessa tapauksessa.  

Momentin 3 kohtaa tulisi soveltaa siten, että kysymyksessä ovat tosiseikat, joiden perusteella tukiaseman alueen ja esimerkiksi siellä mahdollisesti liikkuvien tiettyjen henkilöiden voitaisiin katsoa olevan olennaisia tiedustelutehtävän kannalta. 

39 §. Teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen.Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomainen saisi hankkia tiedustelutehtävän suorittamiseksi telepäätelaitteen tai teleosoitteen yksilöintitiedot. Yksilöintitietojen hankkimiseen käytettäisiin sotilastiedusteluviranomaisen käyttämää teknistä laitetta. Teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimisen edellytyksenä olisi tiedustelumenetelmien käytön yleinen edellytys, jonka mukaan tiedustelumenetelmällä voitaisiin perustellusti olettaa saatavan tietoja 4 §:ssä tarkoitetusta toiminnasta.  

Toimivaltuudella hankittaisiin tiedustelutehtävän kannalta olennaisen henkilön, tilan tai alueen käyttämän tai sillä sijaitsevan teleliittymän tai telepäätelaiteen yksilöiviä tietoja viranomaisen itse käyttämän teknisen laitteen avulla ilman, että on tarpeen kytkeä teleoperaattoreita mukaan viranomaisten tiedonhankintaan.  

Hankittavat tiedot eivät koskisi telepäätelaiteen sijaintitietojen hankkimista, vaan toimivaltuudella hankittaisiin telepäätelaitteen yksilöintiin tarvittavat tiedot, kuten puhelimen IMEI-koodi tai IP-osoite. Tietoja ei hankittaisi siitä, missä henkilö milloinkin sijaitsee, vaan hänen hallussaan olevan tai hänen oletettavasti käyttämänsä telepäätelaitteen tai teleliittymän yksilöintiin tarvittavista tiedoista. Hankittuja tietoja voitaisiin käyttää esimerkiksi muiden tiedustelumenetelmien kohdistamisessa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimisessa käytettävän laitteen Viestintäviraston tarkastusoikeudesta.  

Teknisin ja valvonnallisin keinoin olisi varmistettava, ettei laite ominaisuuksiensa vuoksi aiheuta haitallista häiriötä yleisen viestintäverkon laitteille tai palveluille. Käytännössä vähäisen ja lyhytaikaisen häiriön aiheutuminen olisi sallittavaa, mutta laite ei kuitenkaan saisi aiheuttaa vähäistä suurempaa tai pitkäaikaista häiriötä. Käytännössä on havaittu, että teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkimisessa käytettävä tekninen laite saattaa aiheuttaa hetkellistä ja vähäistä häiriötä joillekin muille ympäröiville laitteille.  

Sotilastiedustelussa ei olisi tarkoituksenmukaista rajata pykälässä tarkoitettua teknistä laitetta toiminnallisuudeltaan ainoastaan teleosoitteen ja telepäätelaitteen yksilöimiseen. Tämä liittyy erityisesti ulkomaan tiedustelussa toteutettavaan telekuunteluun ja televalvontaan. 

40 §. Laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentaminen ja poisottaminen. Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaisella olisi oikeus sijoittaa telekuunteluun, tietojen hankkimiseen telekuuntelun sijasta, televalvontaan, tekniseen kuunteluun, tekniseen katseluun, tekniseen seurantaan ja tekniseen laitetarkkailuun käytettävä laite, menetelmä tai ohjelmisto toimenpiteen kohteena olevaan esineeseen, aineeseen, omaisuuteen, tilaan tai muuhun paikkaan taikka tietojärjestelmään, jos tiedustelumenetelmän käyttö sitä edellyttää. Tiedustelumenetelmää käyttävällä virkamiehellä olisi tällöin oikeus laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamiseksi, käyttöön ottamiseksi ja poistamiseksi salaa mennä edellä mainittuihin kohteisiin tai tietojärjestelmään sekä kiertää, purkaa tai muulla vastaavalla tavalla tilapäisesti ohittaa kohteiden tai tietojärjestelmän suojaus tai haitata sitä. Tämä ei kuitenkaan tarkoittaisi yrityksille velvoitteita laitteidensa tai tuotteidensa tietoturvan heikentämiseen tai rajoituksia salausteknologian käytölle. 

Tiedustelutoiminnan luonteen vuoksi laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentaminen ja poisottaminen eivät saisi aiheuttaa näkyvää haittaa esimerkiksi yleiselle tietoliikenteelle. Tiedustelumenetelmäkohtaisesti olisi määritelty se, keneen tai keihin tiedustelumenetelmä saisi kohdistua ja missä tarkoituksessa tiedustelumenetelmää saa käyttää. Tästä johtuen laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentaminen ei käytännössä kohdistuisi kokonaisuudessaan esimerkiksi tietojärjestelmiin, joissa käsiteltäisiin ennalta rajaamattoman käyttäjäjoukon tietoja, sillä tiedustelumenetelmän käytön kohteena olevan tahon tietojen hankkiminen näin ei olisi tarkoituksen mukaista eikä sallittua. 

Vastaava säännös on voimassaolevassa laissa esimerkiksi poliisilain 5 luvun 26 §:n 1 momentissa. Pykälässä ei olisi erityisiä vaatimuksia Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen virkamiehelle, joka saisi momentissa tarkoitetut toimet suorittaa. Tiedustelumenetelmien käyttäminen voi edellyttää laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamisessa ja poisottamisessa teknisen asiantuntijan käyttämistä. Esimerkiksi eräiden kohteiden tai tietojärjestelmien suojaus voi edellyttää tilapäistä kiertämistä, pukamista tai ohittamista. 

Käytännössä lupa laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamiseen ja poisottamiseen saataisiin toimivaltuuden käyttöä koskevassa päätöksen tai luvan yhteydessä. 

Pykälän 2 momentin mukaan telekuunteluun, tietojen hankkimiseen telekuuntelun sijasta, televalvontaan, tekniseen kuunteluun, tekniseen katseluun, tekniseen seurantaan ja tekniseen laitetarkkailuun käytettävän laitteen, menetelmän tai ohjelmiston saa asentaa vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan vain, jos tuomioistuin on antanut siihen luvan pääesikunnan tiedustelupäällikön tai tehtävään määrätyn tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen sotilaslakimiehen tai muun virkamiehen vaatimuksesta. 

Jos tiedustelumenetelmän käytöstä päättäisi tuomioistuin, niin myös tiedustelumenetelmän käyttöä koskevassa luvassa tulisi erikseen pyytää ja sallia laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentaminen. Sitä vastoin laitteen, menetelmän tai ohjelmiston poistamiseen lupaa ei tarvittaisi. Jos tiedustelumenetelmän käytöstä päättäisi sotilastiedusteluviranomaisen virkamies, olisi päätökseen perusteltua merkitä laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamista ja poisottamista koskevat tarpeelliset tiedot. 

Laitteen. menetelmän tai ohjelmiston asentaminen ja poisottaminen olisi toissijainen toimivaltuussäännös, joka mahdollistaisi varsinaisen tiedustelumenetelmän käytön. Tämä ei poistaisi velvollisuutta hakea lupaa esimerkiksi telekuuntelun tai televalvonnan käytön osalta. 

Sotilastiedusteluviranomaisen palveluksessa olevalla virkamiehellä olisi laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamiseksi, käyttöön ottamiseksi ja poisottamiseksi oikeus mennä salaa tilaan tai muuhun paikkaan taikka tietojärjestelmään. Myös kohteiden tai tietojärjestelmien suojaus voidaan tilapäisesti kiertää, purkaa tai ohittaa. Suojausta voidaan myös tilapäisesti haitata. Kyseinen toimivaltuus ei kuitenkaan mahdollistaisi niin sanottua jälkikäteen ilmoitettavaa kotietsintää. Tiedustelutoiminnan luonteesta johtuen etene voi tulla tilanteita, joissa laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentaminen edellyttää kotirauhan suojan piiriin menemistä, sillä esimerkiksi teknisessä laitetarkkailussa laite tai ohjelmisto voi olla tarpeen asentaa vakituiseen asumiseen käytettävässä tilassa kohdehenkilön laitteelle. 

Säännöksessä ei oteta kantaa siihen, kuinka varhain laite, menetelmä tai ohjelmisto voidaan asentaa tai kuinka myöhään se voidaan poistaa, vaan tämä jätetään soveltajan harkintaan. Hyväksyttävää ei olisi, että jokin teknisen tarkkailun kohde pidettäisiin varustettuna teknistä tarkkailua varten ikuisesti. Tällä tarkoitetaan nimenomaan sotilastiedusteluviranomaisen asentamia laitteita. Tässä suhteessa tiedustelumenetelmän käytön paljastumisen estämisen kannalta on kuitenkin tärkeää, ettei kiinteitä aikarajoja aseteta, vaan säännös antaa liikkumavaraa. On mahdollista, että kohdehenkilön tai -henkilöiden valmiuksien ja valveutuneisuuden vuoksi tilaisuutta asentamiseen, käyttöönottamiseen tai poistamiseen ei saada tarpeen mukaan vaan silloin, kun siihen tulee tilaisuus. 

Laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamisen ja poisottamisen yhteydessä tulisi aina pohtia sen mahdollisesti aiheuttamaa kiinnijäämisriskiä sekä myös asentamisen kohteelle aihetuvan vahingon riskiä. Esimerkiksi salaa tietojärjestelmään asennettu ohjelmisto sisältää aina mahdollisen riskin tietojärjestelmän toiminnalle ja on omiaan heikentämään sen turvallisuutta. Sotilastiedusteluviranomaisen toimenpiteillä ei siten saisi aiheuttaa suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä laitteen, menetelmän tai ohjelmiston asentamisen ja poisottamisen yhteydessä.  

41 §.Peitetoiminta. Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin peitetoiminta. Peitetoiminnalla tarkoitettaisiin, erotuksena esimerkiksi tarkkailuun, kaikkea vuorovaikutuksessa tapahtuvaa tiedonhankintaa, jossa esimerkiksi henkilön tai henkilöryhmän luottamuksen saavuttamiseksi tai tiedonhankinnan salaamiseksi käytetään vääriä, harhauttavia tai peiteltyjä tietoja.  

Tiedustelutoiminnalle on tyypillistä sen suunnitelmallisuus ja pitkäjänteisyys. Peitetoiminta voisi tarkoittaa pitkäaikaista kanssakäymistä, luottamussuhteen rakentamista tai soluttautumista kohteena olevaan yhteisöön. Peitetoiminnan kohteena saattaisi olla esimerkiksi soluttautuminen tiettyyn vieraan valtion sotilaallisen toimijan joukko-osastoon. 

Erotuksen voimassa oleviin rikosperusteisiin toimivaltuuksiin nähden, peitetoiminta voisi kohdistua myös henkilöryhmään.  

Soluttautumisen kohteen voisi olla myös sellainen henkilöryhmä, jonka taustalla olevasta toiminnasta olisi tarkoitus hankkia tietoa. Kyse voisi olla kohdehenkilöryhmän toimintaa ohjaavasta tai siihen vaikuttavasta henkilöryhmästä tai organisaatiosta, kuten esimerkiksi ulkomaan sotilastiedustelupalvelun toiminnasta, jolla pyritään niin sanotun hybridivaikuttamisen kautta vaikuttamaan Suomen kansallisiin intresseihin.  

Kohteena olevaa henkilöä tai henkilöryhmää ei olisi tarve nimetä tai yksilöidä esimerkiksi fyysisiltä ominaisuuksiltaan, vaan riittävää on, että henkilö tai henkilöryhmä voidaan yksilöidä esimerkiksi hänen toimintansa tai heidän toiminnan kautta. 

Peitetoiminnan toteuttaminen vaatii tiedustelumenetelmänä laajaa resursointia ja pitkäjänteistä kouluttautumista esimerkiksi tietyn yhteiskunnan tai yhteisön toimintatavoista ja käytännöistä. 

Peitetoiminnasta olisi erotettava itsenäisenä toimivaltuutena sotilastiedustelun suojaamisesta, josta säädettäisiin jäljempänä 72 §:ssä. Tiedustelun suojaaminen voisi kuitenkin tulla peitetoiminnankin yhteydessä kyseeseen, kun peitehenkilöllisyydelle luodaan tarvittava taustainformaatio ja taustatiedot. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa sotilastiedusteluviranomainen voisi käyttää peitetoimintaa. Sotilastiedusteluviranomainen saisi käyttää tiedustelutehtävässä peitetoimintaa, jos se olisi välttämätöntä tietojen saamiseksi tiedustelutehtävän kannalta. Edellytys välttämättömyydestä vastaisi salaisia tiedonhankintakeinojen käytön edellytyksiä, joista säädetään poliisilain 5 luvun 2 §:ssä. Nykyistä poliisilaki koskevassa hallituksen esityksessä (HE 224/2010 vp., s. 38-42 ja 90 ja 91) tiedonhankintakeinojen käytön edellytyksiä koskevassa yleisperustelujen jaksossa on selostettu tarkemmin käsitteen ”välttämätöntä” merkityssisältöä. 

Välttämättömyyden lisäksi peitetoiminnan käytön edellytyksenä olisi sen kohdistuminen järjestäytyneeseen toimintaan. Järjestäytyneeseen toimintaan liittyy usein suunnitelmallisuus. Suunnitelmallisuuden mainitseminen säännöksessä tarkoittaisi myös sitä, että menetelmää olisi mahdollista kohdistaa jatkossakin esimerkiksi saman yksittäisen toimijan suunnitelmalliseen toimintaan. Peitetoiminnan yhtenä edellytyksenä olisi, että sen käyttäminen olisi tarpeellista sotilastiedustelun kohteena olevan toiminnan ennakoitavissa olevan jatkuvuuden tai toistuvuuden kannalta. Tällä tarkoitettaisiin sitä, että toiminnan ei tarvitse olla suunnitelmallista, järjestäytynyttä tai ammattimaista, mutta kylläkin oletettavasti jatkuvaa tai toistuvaa, jolloin kyse voisi olla esimerkiksi yksittäisistä ei-järjestäytyneistä henkilöistä. 

Peitetoiminnassa sotilastiedusteluviranomaisella olisi oltava ennakkokäsitys siitä, keneen tai keihin taikka mihin toimintaan peitetoiminta kohdistetaan.  

Poikkeuksena voimassa olevassa lainsäädännössä tarkoitetusta peitetoiminnasta, esitettävä säännös mahdollistaisi peitetoiminnan käyttämisen myös henkilöryhmää koskevassa tiedonhankinnassa.  

Soluttautuminen olisi mahdollista kohdentaa myös sellaiseen henkilöryhmään, jonka taustalla olevasta toiminnasta olisi tarkoitus hankkia tietoa. Kyse voisi olla kohdehenkilöryhmän toimintaa ohjaavasta tai siihen vaikuttavasta henkilöryhmästä tai organisaatiosta, kuten esimerkiksi ulkomaan tiedustelupalvelun toiminnasta, jolla pyritään hybridivaikuttamaan Suomen kansallisiin intresseihin.  

Tiedustelumenetelmien käyttöä rajaa vakituiseen asumiseen käytettävät tilat. Peitetoimintavaltuus ei oikeuttaisi menemään itsenäisesti vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Tästä yleissäännöstä olisi kuitenkin poikkeus pykälän 3 momentissa. Sen mukaan peitetoimintaa suorittavalla henkilöllä olisi oikeus paljastumisen estämiseksi mennä asuntoon käyttämällä hyväkseen luotua peitettä, jos se tapahtuu asuntoa käyttävän myötävaikutuksella. Peitetoimintaa suorittava Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen virkamies ei useinkaan voisi edes paljastumatta kieltäytyä tällaisessa tilanteessa. Asunnon käyttämisellä tarkoitetaan sen tosiasiallista käyttöä. Käytännön tilanteissa ei ole mahdollista luotettavasti varmistua asunnon omistajasta tai sen laillisesta haltijasta, minkä vuoksi momentti koskisi asuntoa käyttävää. Momentin tarkoittamissa tapauksissa tulisivat kysymykseen kaikenlaiset nimenomaiset ja hiljaiset tahdonilmaisut, joiden perusteella voidaan tulkita henkilön hyväksyneen sisään menemisen ja oleskelun asunnossa. 

Peitetoiminnassa tulisi kuitenkin pyrkiä välttämään sellaista tilannetta, että peitetoiminta ajautuisi asuntona käytettävään tilaan. Tämä edellyttäisi peitetoiminnan täsmällistä suunnittelua. 

Pykälän 4 momentin mukaan peitetoimintaa voitaisiin suorittaa myös tietoverkoissa. Tietoverkoissa tapahtuvalle ihmisten väliselle vuorovaikutukselle on jo muutoin sinänsä tyypillistä, ettei toisen osapuolen henkilöllisyyttä aina tiedetä varmuudella. Tietoverkoissa tapahtuvassa peitetoiminnassa olisikin arvioitava, minkä tyyppisiä toimia Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen virkamies toteuttaisi. Tietoverkoissa tapahtuva peitetoiminta olisi mahdollista, jos sillä voitaisiin olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tiedustelutehtävän kannalta. 

Tietoverkoissa tapahtuva peitetoimintaa on toteuttamisen osalta huomattavasti kevyempää ja turvallisempaa kuin normaali peitetoiminta. Tietoverkoissa tapahtuvaa peitetoiminnan voitaisiin arvioida olevan pääasiallinen toimivaltuus peitetoiminnan osalta. 

Tietoverkoissa tapahtuvassa peitetoiminnassa olisi otettava huomioon esimerkiksi tilanteet, joissa rekisteröitymisessä tiettyyn palveluun vaadittaisiin niin sanottua vahvaa sähköistä tunnistetta, josta on säädetty vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetussa laissa (617/2009). Vahvan sähköisen tunnisteen käyttäminen vaatii peitetoiminnalle tyypillisiä valmistelutoimia ja tietoverkoissa toimiminen tapahtuisi ulkoisesti vahvaa ulkoista luottamusta herättävien tunnisteiden avulla. Pelkästään rekisteröityminen kaikille avoimelle keskustelufoorumille nimimerkillä ja keskustelufoorumilla käytävän keskustelun seuraamista ei voitaisi katsoa peitetoiminnaksi, sillä peitetoiminnalle tyypillinen luottamuksellisen suhteen saavuttaminen ja väärien, harhauttavien tai peiteltyjen tietojen käyttäminen eivät täyttyisi näissä tapauksissa. Pelkkä rekisteröityminen väärillä tiedoilla olisi katsottava peitellyksi tiedonhankinnaksi, jos esimerkiksi yleisellä keskustelupalstalla ei olisi tarkoitus aktiivisesti keskustella yksittäisten henkilöiden kanssa. 

Tietoverkoissa tapahtuvassa peitetoiminnassa sotilastiedusteluviranomaisella tulisi olla ennakkotieto esimerkiksi siitä, millä keskustelufoorumilla tiedustelutehtävän kannalta olennainen henkilö tai henkilöryhmä toimii tai mitä viestintäkanavaa esimerkiksi tiedustelutehtävän kannalta olennainen henkilö käyttää ennen kuin peitetoiminnan tarkoittamaa luottamuksellisen suhteen rakentaminen voidaan aloittaa. 

42 §. Peitetoimintaa koskeva esitys ja suunnitelma. Pykälän 1 momentin mukaan peitetoimintaa koskevassa esityksessä olisi mainittava 1) toimenpiteen esittäjä, 2) tiedonhankinnan kohteena oleva henkilö tai henkilöryhmä riittävästi yksilöitynä, 3) toimenpiteen perusteena oleva tiedustelutehtävä, 4) peitetoiminnan tavoite, 5) peitetoiminnan tarpeellisuus, 6) muut peitetoiminnan edellytysten arviointia varten tarvittavat tiedot. Pykälän 6 kohdassa arviossa voitaisiin ottaa huomioon esimerkiksi peitetoiminnan purkamista koskeva suunnitelma. 

Momentissa lueteltaisiin yksityiskohtaisesti suunnitelman laatimiseksi ja päätöksenteon tueksi tarvittavat tiedot. 

Pykälän 2 momentin mukaan peitetoiminnan toteuttamisesta olisi laadittava kirjallinen suunnitelma., jonka tulisi sisältää peitetoimintaa koskevan päätöksenteon ja peitetoiminnan toteuttamisen kannalta oleelliset ja riittävän yksityiskohtaiset tiedot. Suunnitelmaa olisi olosuhteiden muuttuessa tarvittaessa tarkistettava. Suunnitelman tarkistamisvelvollisuus merkitsee jatkuvaa peitetoimintaoperaation seuraamisvelvoitetta. 

43 §. Peitetoiminnasta päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan pääesikunnan tiedustelupäällikkö päättäisi 41 §:ssä tarkoitetusta peitetoiminnasta. Yksinomaan tietoverkossa toteutettavasta peitetoiminnasta päättäisi tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies.  

Peitetoiminnan edellytyksistä annettavasta tuomioistuimen ratkaisusta ei olisi tarpeen säätää. Ensinnäkin tiedustelumenetelmänä käytettävän peitetoiminnan kohdalla olisi vahva presumptio siitä, ettei saatua tietoa tultaisi käyttämään rikosprosessissa. Vaikka näin voisi erittäin poikkeuksellisissa olosuhteitta käydä, niin tuomioistuimen arviointia peitetoiminnan edellytyksistä ei olisi vastaavassa määrin tarpeellinen mitä esimerkiksi poliisilain 5 luvussa ja pakkokeinolain 10 luvussa, sillä siviilitiedustelua ja tiedustelumenetelmien käyttöä valvoo tiedusteluvaltuutettu. Peitetoiminnan arkaluontoisuudesta johtuen on tarkoituksenmukaista, että päätökset tehdään organisaation sisäisesti. Tämä helpottaisi sensitiivisen toiminnan salassapitoa, koska tietoa ei tarvitsisi siirtää organisaatiosta toiseen. Lisäksi sotilastiedustelutoimintaa tapahtuisi myös kotimaan rajojen ulkopuolella, ja siten tuomioistuin ei olisi toimivaltainen päättämään asiasta.  

Päätöksentekotaso vastaisi poliisilain 5 luvun päätöksentekoa ja on yhdenmukainen siviilitiedustelulakiehdotuksen kanssa. Peitetoiminnan edellytyksistä annettavasta tuomioistuimen ratkaisusta ei laissa olisi tarpeen säätää. Ensinnäkin tiedustelumenetelmänä käytettävän peitetoiminnan kohdalla olisi vahva presumptio siitä, ettei saatua tietoa tultaisi käyttämään rikosprosessissa. Vaikka näin voisi erittäin poikkeuksellisissa olosuhteissa käydä, niin tuomioistuimen arviointia peitetoiminnan edellytyksistä ei olisi vastaavassa määrin tarpeellinen kuin mitä esimerkiksi poliisilain 5 luvussa ja pakkokeinolain 10 luvussa, sillä sotilastiedustelua ja tiedustelumenetelmien käyttöä valvoo tiedusteluvaltuutettu. 

Pykälän 2 momentin mukaan peitetoimintaa koskeva päätös voidaan antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan. 

Pykälän 3 momentin mukaan päätös peitetoiminnasta on tehtävä kirjallisesti. Päätöksessä on mainittava: 1) toimenpiteen esittäjä, 2) peitetoiminnan toteuttamisesta vastaava tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt virkamies, 3) tunnistetiedot peitetoiminnan suorittavista virkamiehistä, 4) toimenpiteen perusteena oleva tiedustelutehtävän ja toimenpiteen tavoite riittävästi yksilöitynä, 5) tiedonhankinnan kohteena oleva henkilö tai henkilöryhmä riittävästi yksilöitynä, 6) tosiseikat, joihin peitetoiminnan edellytykset ja kohdistaminen perustuvat, 7) peitetoiminnan tavoite ja toteuttamissuunnitelma, 8) päätöksen voimassaoloaika ja 9) peitetoiminnan mahdolliset rajoitukset ja ehdot. Säännös vastaisi pääosin voimassaolevan poliisilain 5 luvun 32 §:n 3 momenttia. 

Pykälän 3 momentin 3 kohdassa tarkoitettavilla tunnistetiedoilla tarkoitetaan tietoja, joilla peitetoimintaa suorittava virkamies pystytään peitetoiminnan aikana ja sen jälkeen tunnistamaan. 

Pykälän 4 momentin mukaan päätöstä olisi olosuhteiden muuttuessa tarvittaessa tarkistettava. Peitetoiminnan lopettamisesta on tehtävä kirjallinen päätös. 

44 §. Rikoksentekokielto. Pykälän 1 momentissa todettaisiin selvyyden vuoksi se lähtökohta, että peitetoimintaa suorittava sotilastiedusteluviranomaisen virkamies ei saisi tehdä rikosta eikä aloitetta rikoksen tekemiseen. Myös sellainen aloitteellisuus, joka ei vielä ole rikoslain tarkoittamaa rikokseen yllyttämistä, olisi peitehenkilöltä kielletty. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin eräistä rikkomuksia koskevista vastuuvapaustilanteista. Jos peitetoimintaa suorittava sotilastiedusteluviranomaisen virkamies tekisi liikennerikkomuksen, järjestysrikkomuksen tai muun niihin rinnastettavan rikoksen, josta on säädetty rangaistukseksi rikesakko, hän olisi rangaistusvastuusta vapaa, jos teko on ollut tarpeen peitetoiminnan tavoitteen saavuttamiseksi tai tiedonhankinnan paljastumisen estämiseksi. 

Säännös ei olisi siinä mielessä yleisluonteinen, että peitetoimintaa suorittava sotilastiedusteluviranomaisen virkamies voisi automaattisesti vapautua rangaistusvastuusta tehdessään pykälässä tarkoitetun rikkomuksen. Laissa on useita säännöksiä, joiden perusteella virkamiehellä on oikeus toimia tietyllä tavalla, joka ilman nimenomaista toimivaltasäännöstä katsottaisiin lainvastaiseksi menettelyksi. Esimerkiksi tieliikennelain (267/1981) 48 §:n 5 momentin mukaan poliisimiehellä, tullimiehellä, rajavartiomiehellä sekä sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa annetussa laissa tarkoitetulla rikosten ennaltaestämis- ja paljastamistehtävissä toimivalla virkamiehellä on tarkkailutehtävässä ja teknisen tarkkailun tehtävässä ja poliisimiehellä peitetoimintatehtävässä ja valeostotehtävässä toimiessaan erityistä varovaisuutta noudattaen sama oikeus kuin säädettyjä ääni- ja valomerkkejä antavan poliisiauton kuljettajalla poiketa tämän lain säännöksistä. 

Vastuuvapaus voisi tulla kysymykseen vain silloin, kun todetaan, että teko on ollut tarpeen peitetoiminnan tavoitteen saavuttamiseksi tai tiedonhankinnan paljastumisen estämiseksi. Rangaistusvastuusta vapautuminen olisi siten varsin rajoitettua. Suhteessa mainittuun tieliikennelain 48 §:n 5 momenttiin ehdotettu säännös tulisi sovellettavaksi esimerkiksi silloin, kun peitetoimintaa suorittava virkamies ei ole noudattanut erityistä varovaisuutta, jolloin myöskään mainittu momentti ei tulisi sovellettavaksi. Peitetoimintaa suorittava virkamies voisi tällöin vapautua rangaistusvastuusta ehdotetun momentin perusteella. 

Ensi vaiheessa sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen menettelyä arvioisi tiedustelutoimintaa valvova tiedusteluvaltuutettu. 

45 §. Valeosto. Pykälän 1 momentin mukaan valeostolla tarkoitettaisiin sotilastiedusteluviranomaisen tekemää esineen, aineen, omaisuuden tai palvelun ostotarjousta tai ostoa, jonka tavoitteena on saada sotilastiedusteluviranomaisen haltuun tai löytää tiedustelutehtävään liittyvä esine, aine, omaisuus tai tieto.  

Valeosto voisi tulla kyseeseen esimerkiksi väärien asiakirjojen valmistamisessa käytettävästä materiaalista, jota vieraan valtion tiedustelupalvelu saattaisi käyttää. Toisaalta kyse voisi olla yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen vahingoittamiseen mahdollisesti käytettävästä ohjelmistosta tai sen valmistamisesta, jolla voitaisiin suorittaa vakava tietoverkkohyökkäys yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin. Sotilastiedusteluviranomainen voisi tässä tapauksessa hankkia tällaisesta toimijasta tietoa tekemällä ostotarjouksen tällaisen ohjelmiston valmistamisesta tai hankkia näytteen tällaisesta ohjelmistosta. 

Tarkoituksena olisi myös hankkia tietoja tiettyyn myyjään yhteydessä olevista tahoista. Valeoston kautta voitaisiin päästä lähelle tiettyä tiedustelutehtävään liittyvää myyjää ja tätä kautta voitaisiin myös saada tietoa siitä, ketkä hankkivat esimerkiksi tietyltä myyjältä palveluita ja tarvikkeita. 

Yksinomaan yleisön saataville toimitetusta myyntitarjouksesta tehtävästä valeostosta säädettäisiin 46 §:n 1 momentissa sen johdosta, että päätöksenteko silloin poikkeaisi pääsäännöstä. Valeosto on kuitenkin erotettava tiedustelujen tekeminen yleisesti saatavilla olevan ilmoituksen perusteella. 

Valeoston yhteydessä olisi mahdollista myös tehdä valmistelevia toimenpiteitä, kuten esimerkiksi valeoston kohteena olevan tavaran varastoiminen tai siirtäminen ennen varsinaista ostotarjousta tai ostoa, jolloin tällainen toimenpide voisi muodostaa myös osan vastikkeesta. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valeoston edellytyksistä. Sotilastiedustelun viranomainen saisi tehdä valeoston, jos sen tekeminen olisi välttämätöntä tietojen saamiseksi tiedustelutehtävän kannalta.  

Pykälän 3 momentin mukaan valeoston toteuttaja saisi tehdä vain sellaista tiedonhankintaa, joka on välttämätöntä valeoston toteuttamiseksi. Valeosto olisi toteuttava siten, ettei se saa kohteena olevaa tai muuta henkilöä tekemään rikosta, jota hän ei muuten tekisi. 

Valeostoa ei ole usein mahdollista tehdä, jollei sitä edellä tiedonhankinta- ja kauppaneuvotteluvaihe sekä luonteva kaupantekotilaisuudesta irtautumisen vaihe. Ennen valeostoa on pystyttävä varmistumaan siitä, että valeoston kohteena oleva esine, aine, omaisuus tai palvelu on kohteena olevan henkilön hallinnassa, jolloin voidaan sulkea pois rikosprovokaation vaaraa. Näiden seikkojen vuoksi momentissa todettaisiin nimenomaisesti, että valeoston toteuttaja saa tehdä vain sellaista tiedonhankintaa, joka on välttämätöntä valeoston toteuttamiseksi. Valeostona koskevalla toimivaltuudella ei saisi kiertää esimerkiksi peitetoimintavaltuutta tekemällä pelkästään tiedonhankintaa varsinaiseen valeostoon pyrkimättä. 

Momentissa mainittaisiin nimenomaisesti velvollisuudesta toteuttaa valeosto siten, ettei se saa kohteena olevaa tai muuta henkilöä tekemään rikosta, jota hän ei muuten tekisi. Jos valeoston toteuttamiseksi jouduttaisiin käyttämään jotakin sivullista henkilöä esimerkiksi yhteyden muodostamiseksi valeostajan ja valeoston kohteena olevan henkilön välille, olisi varmistuttava siitä, ettei valeosto saa aikaan sitä, että sivullinen tekisi yhteyttä muodostaessaan rikoksen. Toisaalta sotilastiedustelun viranomaisen selonottovelvollisuus ei voisi olla kovin ankara, koska valeostotapahtumaan nähden etäisten henkilöiden toiminta on usein sotilastiedustelun viranomaisten vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Luonnollisesti kysymyksessä oleva kielto koskisi ennen kaikkea sitä henkilöä, jolle ostotarjous tehdään tai jolta ostetaan.  

Pykälän 4 momentissa mainittaisiin, että valeosto asunnossa on sallittua vain, jos sisäänkäynti tai oleskelu tapahtuu asuntoa käyttävän aktiivisella myötävaikutuksella. Puheena olevan sääntely olisi oikeusturvasyistä perusteltua, koska valeosto voidaan toteuttaa myös asunnossa. Sääntely olisi perusteltua säätää yhdenmukaisesti peitetoimintaa koskevan vastaavanlaisen vaatimuksen kanssa.  

46 §. Valeostosta päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan pääesikunnan tiedustelupäällikkö päättäisi valeostosta. Yksinomaan yleisön saataville toimitetusta myyntitarjouksesta tehtävästä valeostosta saa päättää myös tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies. Yleisön saataville toimitetusta myyntitarjouksesta tehtävässä valeostossa rikos provokaatioriski on lähtökohtaisesti vähäinen, jolloin myös päätöksentekotaso voisi alla matalampi.  

Pykälän 2 momentin mukaan valeostoa koskeva päätös voidaan antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan.  

Pykälän 3 momentin mukaan päätös valeostosta on tehtävä kirjallisesti. Päätöksessä on mainittava: 1) toimenpiteen perusteena oleva tiedustelutehtävä, 2) valeoston kohteena oleva henkilö, 3) tosiseikat, joihin valeoston edellytykset ja kohdistaminen perustuvat, 4) valeoston kohteena oleva esine, aine, omaisuus tai palvelu, 5) valeoston tarkoitus, 6) päätöksen voimassaoloaika, 7) valeoston suorittamista johtava ja valvova tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies, 8) mahdolliset valeoston rajoitukset ja ehdot. 

Valeoston tuloksellisuusodotus (3 kohta) liittyisi asetettavaan todennäköisyyden vaatimukseen. 45 §:n mukaan valeoston tulisi olla välttämätöntä tiedon saamiseksi tiedustelutehtävän kannalta. 

Valeosto voisi kohdistua myös niin sanotusti vilpittömässä mielessä toimivaan henkilöön. Valeosto voisi nykyiseen tapaan kohdistua myös muuhun kuin myyjänä olevaan henkilöön. Esimerkiksi tehokas tiedonhankkiminen vieraan vallan sotilastiedustelupalvelun toiminnasta edellyttää, että sotilastiedustelun viranomaiset kykenevät saamaan riittävästi tietoa vieraan vallan sotilastiedustelupalvelun toiminnasta, maksuyhteyksistä sekä taustalla toimivasta organisaatiosta ja sen johdosta. Tällaisessa tilanteessa valeosto voisi olla tarpeen kohdistaa esimerkiksi edellä kuvatun tahon kauppakumppaniin. 

47 §. Valeoston toteuttamista koskeva suunnitelma. Pykälän 1 momentin mukaan valeoston toteuttamisesta olisi laadittava kirjallinen suunnitelma, jos se on tarpeen toiminnan laajuuden tai muun vastaavan syyn vuoksi. Pykälän 2 momentin mukaan valeoston toteuttamista koskevaa suunnitelmaa olisi olosuhteiden muuttuessa tarvittaessa tarkistettava.  

Pykälä vastaisi poliisilain 5 luvun 37 §:ssä säädettyä. Erillinen valeoston toteuttamista koskeva suunnitelma voi olla tarpeen erityisesti toimintaan sisältyvien riskien torjumiseksi.  

Valeoston vaativuuden ja siihen sekä tiedustelutoimintaan liittyvien riskien vuoksi suunnitelma tulee käytännössä kysymykseen kaikissa operaatioissa. Suunnitelma voitaisiin jättää laatimatta esimerkiksi yksinkertaisen lehti-ilmoituksen tai muun vastaavan syyn perusteella toteutettavissa valeostoissa. 

Suunnitelman tarkistamisvelvollisuus merkitsee jatkuvaa valeoston-operaation seuraamisvelvoitetta. Mikään ei estäisi laatimasta myös valeoston purkamista koskevaa suunnitelmaa, jos sellainen olisi valeostoa suunniteltaessa mahdollista ja tarpeen. 

48 §. Valeoston toteuttamista koskeva päätös. Pykälän 1 momentin mukaan päätös valeoston toteuttamisesta olisi tehtävä kirjallisesti. Päätöksen tekee valeoston toteuttamisesta vastaava tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies. Valeoston käyttäminen olisi siis kaksivaiheinen. Valeoston käytännön toteuttaminen vaatii ensi päätöksen valeostosta, jonka jälkeen olisi tehtävä erillinen päätös valeostotapahtumasta, kun tilaisuus valeostolle tulee mahdolliseksi. 

Pykälän 2 momentin mukaan päätöksessä olisi mainittava: 1) valeoston päättänyt tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt virkamies; 2) tunnistetiedot valeoston suorittavista sotilastiedusteluviranomaisten virkamiehistä; 3) selvitys siitä, miten on varmistuttu, että valeosto ei saa sen kohteena olevaa tai muuta henkilöä tekemään rikosta, jota hän ei muuten tekisi; 4) mahdolliset valeoston rajoitukset ja ehdot. 

Pykälän 3 momentin mukaan, jos toimenpide ei siedä viivytystä, 2 momentissa tarkoitettua päätöstä ei tarvitsisi laatia kirjallisesti ennen valeostoa. Päätös olisi kuitenkin laadittava kirjallisesti viipymättä valeoston jälkeen.  

Pykälän 4 momentin mukaan valeoston toteuttamista koskevaa päätöstä olisi olosuhteiden muuttuessa tarvittaessa tarkistettava. 

Monenkertaisen asiakirjaprosessin tarkoituksena on varmistua siitä, että valeosto voidaan toteuttaa asianmukaisesti. Lisäksi koko prosessi tulee luotettavasti dokumentoitua, mikäli ilmenee tarvetta jälkikäteisarvioinnille. Erityisesti valeostoon liittyvien riskein vuoksi on mahdollista, että toimintaa joudutaan selvittämään vielä jälkikäteen. 

49 §. Tietolähdetoiminta. Pykälän 1 momentti sisältäisi tietolähdetoiminnan määritelmän. Tietolähdetoiminnalla tarkoitettaisiin muuta kuin satunnaista luottamuksellista, sotilastiedustelulle merkityksellisten tietojen vastaanottamista ja yhteydenpitoa suomalaisen viranomaisen ulkopuolisen henkilön kanssa (tietolähde). Tietolähde toiminta on yksi henkilötiedustelun keskeisimpiä tiedonhankintakeinoja. 

Yksittäisten tietojen antajat eivät olisi määritelmässä tarkoitettuja tietolähteitä, minkä lisäksi määritelmän ulkopuolelle jäisivät virkamiehet. Tietolähteen ohjatuksi käytöksi ei katsottaisi sitä, että tietolähde kertoo oma-aloitteisesti sotilastiedusteluviranomaiselle tätä oletettavasti kiinnostavista seikoista, joita viranomainen harkintansa mukaan hyödyntää. Ohjatulle toiminnalle on luonteenomaista, että tietolähteen antamat tiedot hankitaan tiedustelutehtävän kohteesta kohteen tietämättä.  

Tietolähdetoiminnasta olisi erotettava tilanteet, joissa henkilö muuten avustaisi sotilastiedustelua. Henkilö voisi antaa tukea esimerkiksi luovuttamalla tilan sotilastiedusteluviranomaisen käyttöön tiedustelumenetelmän käytön ajaksi taikka antamalla perustamansa yrityksen tunnisteet Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen käytettäväksi tiedustelutehtävässä. Tätä toimintaa ei voida pitää tietolähdetoimintana. Koska henkilön antama tuki sotilastiedustelulle perustuisi esimerkiksi tämän määräysvaltaan kuuluvasta vapaudesta käyttää omaisuuttaan haluamallaan tavalla, jolloin tällainen toiminta ei edellyttäisi erillistä sääntelyä. Henkilön tulisi antaa esimerkiksi määräysvallassaan oleva omaisuus vapaaehtoisen suostumuksensa perusteella sotilastiedusteluviranomaisen käyttöön. Sotilastiedusteluviranomaisen virkamies voisi tuoda esille mahdollisuuden sotilastiedustelun avustamiseen, mutta henkilön tulisi itse tehdä johtopäätöksensä avustamiseen ryhtymisestä. Sotilastiedusteluviranomaisen tulisi tehdä näissä tapauksissa selkoa siitä, ettei avustaminen ole lain nojalla syntynyt velvollisuus, vaan avustaminen perustuu täysin henkilön omaan vapaaehtoisuuteen. 

Lähtökohtana tiedustelumenetelmien käytössä on, ettei niitä saa kohdistaa vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Tietolähdetoiminnassa on kuitenkin muihin tiedustelutoimivaltuuksiin nähden erilainen tilanne, sillä virkamies ei ole toteuttamassa tiedonhankintaa. Näin ollen tietolähteen toiminta ei myöskään olisi muutoin kuin tietolähdettä ohjattaessa sotilastiedusteluviranomaisen kontrollissa. Tietolähteelle esitettävissä tiedonhankintapyynnöissä pitäisi huomioida se, että tiedonhankinta ei edellyttäisi menemistä vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Tästä syystä tietolähteen kanssa asioivan sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen tulisi kertoa tietolähteelle edellä mainittu rajoite. Tietolähde saisi kuitenkin samalla tavoin kuin peitetoiminnassa mennä vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan silloin, kun se olisi tarpeen tietolähdetoiminnan paljastumisen estämiseksi. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tietolähteen ohjatun käytön edellytyksistä. Momentin mukaan sotilastiedusteluviranomainen saisi pyytää tähän tarkoitukseen hyväksyttyä, henkilökohtaisilta ominaisuuksilta sopivaa, rekisteröityä ja tiedonhankintaan suostunutta tietolähdettä hankkimaan 1 momentissa tarkoitettuja tietoja.  

Momentissa tarkoitetun suostumuksen tulisi aina olla aidosti vapaaehtoinen. Suhde sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen ja tietolähteen välillä ei saa muodostua epäasialliseksi esimerkiksi niin, että virkamies painostaa tietolähdettä tiedonhankintaan lupaamalla etuja, joita ei voida voimassa olevan lainsäädännön perusteella antaa. Epäasiallinen riippuvuussuhde saattaa syntyä myös silloin, kun tietolähteestä muodostuu sotilastiedusteluviranomaiselle liian tärkeä muut tiedonhankintakeinot ohittava keino. 

Maininta tietolähteen henkilökohtaisista ominaisuuksista liittyisi siihen, että tietolähteellä saattaa olla epäasiallisia syitä tietolähteenä toimimiseen. Näitä voivat olla esimerkiksi taloudellisen hyödyn tai muun edun tavoittelu ja kosto. Ohjattua tietolähdetoimintaa käynnistettäessä olisikin selvitettävä se, missä tarkoituksessa ja miksi tietolähde lähtee mukaan ohjattuun toimintaan. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tietolähteen ohjatun käytön rajoituksista ja tiedonhankinnan toteuttamisesta muutenkin. Tietolähteen ohjatussa käytössä tietoja ei saisi pyytää hankittavaksi sellaisella tavalla, joka edellyttäisi viranomaiselle kuuluvien toimivaltuuksien käyttöä tai joka vaarantaisi tietolähteen tai muun henkilön hengen tai terveyden. Ennen tietolähteen ohjattua käyttöä tietolähteelle olisi tehtävä selkoa hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan sekä erityisesti hänelle lain mukaan sallitusta ja kielletystä toiminnasta. Tietolähteen turvallisuudesta olisi tarpeen mukaan huolehdittava tiedonhankinnan aikana ja sen jälkeen.  

Muu henkilö kuin virkamies ei voi käyttää viranomaisten toimivaltuuksia, ellei asiasta ole nimenomaisesti säädetty. Tietolähteelle ei ehdoteta annettavaksi oikeuksia perusoikeuksien ydinalueelle kohdistuvien toimivaltuuksien käyttöön. Tästäkin lähtökohdasta on selvää, että tietolähdettä ei voida käyttää viranomaisille annettujen toimivaltuuksien käyttöä koskevien rajoitusten kiertämiseen. Esimerkiksi vakituiseen asumiseen kohdistuvien rajoitusten kiertäminen tietolähdettä käyttämällä ei olisi sallittua. Sama koskisi myös esimerkiksi teknistä kuuntelua ja teknistä katselua. Puolustusvoimien tiedustelulaitos ei voisi varustaa tietolähdettä kuuntelun tai katselun mahdollistavilla laitteilla. Momentti noudattaisi EIT:n ratkaisukäytäntöä (esimerkiksi Allan v. Yhdistynyt kuningaskunta).  

Sallittua tietolähdetoiminnassa olisi kuitenkin se, että tietolähde suhteidensa johdosta liikkuu sotilastiedustelun kohteiden parissa ja tapaa entuudestaan tuntemiaan henkilöitä sekä keskustelee heidän kanssaan. Sallittua tiedonhankintaa olisi myös esimerkiksi yhteyden muodostaminen peitteellä toimivan Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen virkamiehen ja tiedustelutehtävän kohteena olevaa toimintaa harjoittavan organisaation välille. Tietolähde voisi välittää myös tietoja ja toimia rajoitetusti vaikkapa tulkkina. Tätä toimintamahdollisuutta rajoittaisi kuitenkin se, ettei Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen virkamiehen tai tietolähteen toiminta saa johtaa siihen, että tietolähde toiminnallaan syyllistyisi rikokseen. Rikosprovokaation välttämiseen liittyy se, että välihenkilöitä käyttäessään sotilastiedusteluviranomaisen on lähtökohtaisesti toimittava passiivisesti niin, että tällainen henkilö ei tietolähdetoiminnassa syyllisty rikoksiin (EIT:n ratkaisut esimerkiksi Vanyan v. Venäjä ja Ramanauskas v. Liettua).  

Sotilastiedusteluviranomainen ei voisi antaa tietolähteelle tehtävää, joka vaarantaa tietolähteen hengen tai terveyden. Vaara voi kohdistua myös tietolähteen läheisiin, mikä on tietolähdetoiminnan järjestämisessä otettava huomioon. Riippuu tapauksesta, onko tiedonhankinnan aikana ja sen jälkeen huolehdittava tietolähteen turvallisuudesta ja missä määrin. Tietolähteen erityisestä suojaamisesta säädettäisiin jäljempänä. Jos olisi syytä epäillä, että tietolähteen turvallisuutta olisi tarpeen suojata jo ennen tiedonhankintaa tai tietolähdettä olisi tarpeen suojata intensiivisemmin, tilanteessa tulisi sovellettavaksi 75 §:n säännös tietolähteen turvaamisesta.  

50 §. Palkkion maksu tietolähteelle. Pykälän mukaan rekisteröidylle tietolähteelle voitaisiin maksaa palkkio. Perustellusta syystä palkkio voitaisiin maksaa myös rekisteröimättömälle tietolähteelle. Lisäksi momentissa todettaisiin, että palkkion veronalaisuudesta esitetään säädettäväksi tässä hallituksen esityksessä erikseen.  

51 §. Tietolähteen ohjatusta käytöstä päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan pääesikunnan tiedustelupäällikkö päättäisi tietolähteen ohjatusta käytöstä. Päätöksentekotaso vastaisi rikosperusteista tietolähdetoimintaa. 

Pykälän 2 momentin mukaan tietolähteen ohjattua käyttöä koskeva päätös voitaisiin antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tietolähteen ohjattua käyttöä ja suojaamista koskevassa päätöksessä mainittavista asioista. Momentin mukaan päätös olisi tehtävä kirjallisesti. Päätöksessä olisi mainittava 1) toimenpiteen esittäjä, 2) tiedustelutehtävän toteuttamisesta vastaava tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt virkamies, 3) tunnistetiedot tietolähteestä, 4) toimenpiteen perusteena olevat seikat, 5) tiedonhankinnan tai suojaamisen tavoite ja toteuttamissuunnitelma, 6) päätöksen voimassaoloaika ja 7) mahdolliset tietolähteen käyttämisen ja suojaamisen rajoitukset ja ehdot. 

Pykälän 4 momentin mukaan päätöstä olisi olosuhteiden muuttuessa tarvittaessa tarkistettava. Tietolähteen ohjatun käytön ja suojaamisen lopettamisesta olisi tehtävä kirjallinen päätös.  

52 §. Paikkatiedustelu. Pykälässä säädettäisiin paikkatiedustelun määritelmästä. Paikkatiedustelulla tarkoitettaisiin muussa kuin vakituiseen asumiseen käytettävässä tilassa tai tilassa, jossa tiedustelumenetelmän käytön kohteeksi on syytä olettaa joutuvan tietoa, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11, 13, 14, 16, 20, 21 §:n tai 22 §:n 2 momentin mukaan on velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta, toimitettavaa tiedustelua esineen, omaisuuden, asiakirjan, tiedon tai seikan löytämiseksi.  

Toimivaltuus olisi uusi verrattuna poliisilain 5 luvun salaisiin tiedonhankintakeinoihin. Paikkatiedustelu toteutettaisiin lähtökohtaisesti salaa niin, ettei paikan omistaja, haltija tai muu henkilö tietäisi sotilastiedusteluviranomaisen käyvän siellä. Tätä ilmentää välillisesti myös tiedustelumenetelmän nimi, paikkatiedustelu. 

Paikkatiedustelu kohdistuisi määritelmänsä mukaisesti paikkaan tai tilaan. Se voisi ensinäkin kohdistua pakkokeinolain 8 luvun 1 §:n 4 momentissa tarkoitettuun paikkaan. Lainkohdan mukaan paikanetsinnällä tarkoitetaan etsintää, joka toimitetaan muussa kuin mainitun pykälän 2 tai 3 momentissa tarkoitetussa paikassa, vaikka siihen ei ole yleistä pääsyä tai yleinen pääsy siihen on rajoitettu tai estetty etsinnän toimittamisajankohtana, taikka jonka kohteena on kulkuneuvo. 

Toiseksi paikkatiedustelu voisi kohdistua rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan suojaamaan paikkaa, mutta ei kuitenkaan vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Näin ollen paikanetsinnän kohteena voisivat olla loma-asunnot ja muut asumiseen tarkoitetut tilat, kuten hotellihuoneet, teltat, asuntovaunut ja asuttavat alukset, sekä asuintalojen porraskäytävät ja asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat niihin välittömästi liittyvine rakennuksineen. Jos kuitenkin ilmenisi, että jotain paikkaa tai tilaa käytettäisiin vakituiseen asumiseen, niin paikkatiedustelua ei saisi sinne kohdistaa. 

Paikkatiedustelua ei kuitenkaan saisi kohdistaa rikoslain 24 luvun 11 §:ssä tarkoitettuun kotirauhan suojaamaan asuntoon, jollei voitaisi osoittaa paikkaa tosiasiallisesti käytettävän muuhun kuin pysyväluonteiseen asumiseen (PeVL 36/1998 vp, KKO 2009:54). 

Paikkatiedustelua ei saisi kohdistaa myöskään sellaiseen tilaan, jossa tilatiedustelun kohteeksi on syytä olettaa joutuvan tietoa, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11, 13, 14,16,20, 21 §:n tai 22 §:n 2 momentin mukaan on velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta. Säännöksessä tarkoitettuja paikkoja olisivat esimerkiksi lääkärin vastaanotot, asianajo- ja lakiasiaintoimistot, mediatalot ja lehtien toimitukset, uskonnonvapauslaissa (453/2003) tarkoitetun rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan papin tilat, palvelunkeskukset, joiden voidaan olettaa siirtävän lainkohdassa tarkoitettua vaitiolovelvollisuuden tai –oikeuden alaista tietoa.  

Edellä tarkoitettujen tilojen korostunut liityntä salassapitovelvollisuuteen tai -oikeuteen todettaisiin ilmaisulla ”tiedustelua sellaisessa tilassa, jossa tiedustelun kohteeksi on syytä olettaa joutuvan tietoa”. Ilmaisu tarkoittaisi sitä, että paikkaan kohdistuvan tiedonhankinnan määrittäminen paikkatiedustelun kieltojen alaan ei riippuisi kategorisesti siitä, mihin tarkoitukseen kyseessä olevaa paikkaa yleensä tai pääasiallisesti käytetään. Paikkatiedustelun alaan saattaisi mennä esimerkiksi asianajajan asunto, jos hän tekee töitä siellä tai jos siellä muuten on hänen työhönsä liittyviä asiakirjoja. Toisaalta asianajotoimistoon kohdistuva paikkatiedustelu saatettaisiin rajata siten, että tietoon ei ilmeisesti tule salassa pidettäviä tietoja. Koska tarkoituksena on tältä osin suojata salassapitovelvollisuutta tai -oikeutta eikä tiettyjä tiloja, paikkatiedustelun kohteena olevan tilan määrittely jäisi pakostakin jossakin määrin avoimeksi ja paikkatiedustelupäätöksen valmistelussa tehtävän huolellisen harkinnan yhteydessä yksityistapauksellisesti määritettäväksi. 

Jos alkuperäinen arvio tilojen luonteesta osoittautuisi vääräksi, paikkatiedustelun lähtökohtia olisi arvioitava uudelleen ja paikkatiedustelu keskeytettävä välittömästi. 

Paikkatiedustelun hyväksyttävyyttä perusoikeuksien näkökulmasta arvioidaan tarkemmin säätämisjärjestystä koskevassa jaksossa. 

Paikkatiedustelun kohteena voisi olla esimerkiksi suljettu kulkuneuvo (kuten auto), jota ei käytetä asumiseen. Esineen tai asiakirjan löytämiseksi ja jäljentämiseksi auton tavaratilaan tai hansikaslokeroon kohdistuva salaa toimitettava etsintä olisi tyyppiesimerkki paikkatiedustelusta. Muina esimerkkeinä paikkatiedustelun piiriin kuuluvista paikoista voidaan mainita hotellihuoneet, teltat, asuntovaunut ja asuttavat alukset, sekä asuintalojen porraskäytävät, myymälät, virastot, kahvilat ja liiketilojen huoneet. 

Suljettuun tilaan meneminen saattaisi joissain tapauksissa edellyttää esteen poistamista, kuten esimerkiksi lukitun oven tai lukitun kaapinoven avaamista olosuhteisiin soveltuvalla tavalla. 

Tiedustelussa tiedon välittämiseenkin tarvitaan toisinaan useita välikäsiä, ja voi olla tarpeen selvittää, kuka tiedon välittää eteenpäin. Tiedustelutoiminnassa on melko yleistä käyttää esimerkiksi kätköjä ja postilaatikoita, joissa tietoa voidaan piilottaa erilaisiin paikkoihin. Lähetyksen toimittaja ja vastaanottaja eivät tapaa toisiaan ja kiinnijäämisen riski pienenee. Sotilastiedustelun kannalta on erittäin tärkeää pystyä kohdistamaan tiedonhankintaa mainitunlaisiin paikkoihin salaa ja jäljentää esimerkiksi ulkomaan sotilasorganisaatioiden sisäistä ja ulkoista viestintää.  

Pykälän viittaus paikkaan olisi yläkäsite, joka käsittää tilat ja muut paikat. Viimeksi mainittuja olisivat lähinnä ulkoalueet. Viittauksella tilaan tarkoitettaisiin seinin ja usein myös katolla rajattuja paikkoja. 

Paikkatiedustelussa tarkoituksena on löytää sotilastiedustelun kohteiden kannalta olennaista tietoa. Paikkatiedustelussa ei kuitenkaan saisi ottaa haltuun tilassa olevia esineitä, asiakirjoja tai muuta omaisuutta, vaan niitä koskevat tarvittavat tiedot tulisi tallentaa esimerkiksi valokuvaamalla tai jäljentämällä. Jos tilassa oleva esine olisi tarpeen jäljentää, se tulisi jäljentää sellaisella teknisellä laitteella tai menetelmällä, joka ei edellyttäisi esineen haltuun ottamista.  

Paikkatiedustelua koskevassa päätöksenteossa tulee kiinnittää erityistä huomiota perus- ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen erityisesti silloin, kun harkitaan paikkatiedustelun kohdistamista kotirauhan suojan alueelle. 

Paikkatiedustelusta ilmoittamista tiedustelun kohteelle sekä paikan omistajalle tai haltijalle säädettäisiin 86 §:ssä. 

53 §. Paikkatiedustelusta päättäminen. Pykälässä säädettäisiin paikkatiedustelusta päättämisestä.  

Pykälän 1 momentin mukaan silloin, kun paikkatiedustelun kohteena olisi kotirauhan suojaama paikka tai paikka, johon ei ole yleistä pääsyä tai johon yleinen pääsy on rajoitettu tai estetty, paikkatiedustelusta päättäisi tuomioistuin. Toimivaltuuden luonteesta seuraisi, että tuomioistuimen päätöksen perusteella sotilastiedusteluviranomaisella olisi oikeus mennä suljettuun paikkaa oven tai muun kulun estävän esteen lukitus ohittamalla taikka muutoin tarkoitukseen soveltuvalla tavalla olosuhteet huomioon ottaen.  

Vaikka paikkatiedustelulla ei puututtaisi kotirauhan suojan ydinalueelle, päätöksentekotoimivallan osoittaminen tuomioistuimelle 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa on perusteltua paikkatiedustelun vaivihkaisen luonteen johdosta. Tämä johtuisi siitä, että paikkatiedustelussa ei noudatettaisi kotietsintämenettelyä. Tällöin tiedonhankinnan kohteella ei ole mahdollisuuksia kontrolloida viranomaisen toimintaa vastaavalla tavalla kuin yleisessä kotietsinnässä tai paikanetsinnässä. 

Pykälän 2 momentin mukaan, jos 1 momentissa tarkoitettu asia ei siedä viivytystä, pääesikunnan tiedustelupäällikkö tai tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies saisi päättää paikkatiedustelusta siihen asti, kunnes tuomioistuin on ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Asia olisi saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua keinon käytön aloittamisesta. 

Kiiretilanteen päätöksenteko olisi käytännössä hyvin poikkeuksellista, koska Helsingin käräjäoikeuteen olisi järjestetty ympärivuorokautinen päivystys. 

Jos kiireellisessä tilanteessa tehdyssä päätöksessä tuomioistuin katsoisi, että edellytyksiä toimenpiteelle ei ole ollut, tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä. Hävittämisvelvollisuudesta näissä tapauksissa säädettäisiin jäljempänä 84 §:ssä. 

Pykälän 3 momentin mukaan pääesikunnan tiedustelupäällikkö tai tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies päättäisi muusta kuin 1 momentissa tarkoitetusta paikkatiedustelusta. 

Momentin alaan kuuluisivat sellaiset paikat, joihin on yleinen pääsy ja joihin yleistä pääsyä ei ole rajoitettu tai estetty paikkatiedustelun toimittamisajankohtana. Sama koskisi paikkatiedustelua, jonka kohteena olisi kulkuneuvo. 

Pykälän 4 momentin mukaan lupa voitaisiin antaa ja päätös tehdä enintään kuukaudeksi kerrallaan. 

Paikkatiedustelu on tiedustelumenetelmä, jonka tarkoituksena on löytää tiedustelutehtävän kannalta tietoa, jolla voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tiedustelutehtävän kannalta. Tiedustelun luonteeseen kuuluu se, että tietyssä paikassa ilmenisi tarvetta käydä useammin kuin kerran. Tällaiset tilanteet perustelevat pidempää lupa-aikaa. Mainittakoon esimerkkinä tilanne, jossa olisi tarpeen paikkatiedustelun yhteydessä jäljentää tiedustelutehtävän kannalta merkityksellisiä asiakirjoja useammin kuin kerran. 

Pykälän 5 momentin mukaan paikkatiedustelu koskevassa vaatimuksessa tai päätöksessä olisi riittävällä tarkkuudella yksilöitävä: 1) toimenpiteen perusteena oleva tiedustelutehtävä, 2) paikkatiedustelun kohteena oleva paikka, 3) ne tosiseikat, joiden perusteella paikkatiedustelun edellytysten katsotaan olevan olemassa, 4) mahdollisuuksien mukaan se, mitä paikkatiedustelulla pyritään löytämään, 5) mahdolliset paikkatiedustelun rajoitukset. 

Pykälän 6 momentin mukaan asian kiireellisyyden sitä edellyttäessä paikkatiedustelua koskeva päätös saataisiin kirjata paikkatiedustelun toimittamisen jälkeen. 

54 §. Jäljentäminen. Pykälän mukaan sotilastiedusteluviranomainen olisi sotilastiedustelussa oikeus jäljentää asiakirja tai muu esine tietojen hankkimiseksi tiedustelutehtävään. 

Asiakirja tai esine tulisi pääsääntöisesti jäljentää ilman haltuunottamista tiedusteluoperaation paljastumisriskin takia.  

Asiakirja voitaisiin käytännössä jäljentää ottamalla siitä valokuva tai skannaamalla asiakirja esimerkiksi puhelimeen asennetulla skannausohjelmalla. Muun esineen jäljentämisellä tarkoitettaisiin esimerkiksi tilannetta, jossa olisi tarpeen jäljentää esine käyttämällä 3D-skanneria. 

Jäljentäminen koskisi reaalimaailmassa olevia fyysisiä asiakirjoja ja esineitä. Silloin, kun tiedot olisivat tekniseen laitteeseen tallennetussa asiakirjassa, tiedot tulisi hankkia lähtökohtaisesti teknisellä laitetarkkailulla. Muistiinpanojen kirjoittaminen tietokoneen auki jääneeltä näytöltä voitaisiin vielä tehdä jäljentämistoimivaltuutta käyttäen. Jos näytöllä olevat tiedot hankittaisiin teknistä laitetta, kuten esimerkiksi kameraa käyttäen, kyse olisi teknisestä laitetarkkailusta. Jäljentämisessä voisi olla kyse esimerkiksi avaimen jäljentämisestä paikkatiedustelutoimivaltuuden käyttämiseksi, jolloin paikkatiedustelun kohteena olevaan tilaan ei tarvitsisi mennä esimerkiksi oven lukitus murtaen. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin jäljentämistoimivaltuuden käytön erityistilanteesta, jäljentämisen kohdistuessa muun kuin valtiollisen toimijan viestiin. Tällöin toimivaltuuden erityisenä käyttöedellytyksenä olisi se, että sillä voidaan perustellusti olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi tiedustelutehtävän kannalta. Edellytys vastaisi muita luottamuksellisen viestin suojan alaan puuttuvia toimivaltuuksia. 

55 §. Lähetyksen jäljentäminen. Pykälän mukaan kirje tai muu vastaava lähetys saataisiin ennen sen saapumista vastaanottajalle jäljentää, jos sillä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tiedustelutehtävän kannalta ja tiedot liittyvät toimintaan, joka vakavasti uhkaa maanpuolustusta tai kansallista turvallisuutta. Kirjeen osalta olisi huomioitava, että kirje kuuluu luottamuksellisen viestin salaisuuden alaan.  

Pykälä vastaisi pakkokeinolain 7 luvun 5 §:ään. Erona olisi, ettei lähetyksen jäljentämisestä tarvitsisi ilmoittaa lähetyksen vastanottajalle, vaan kyseessä olisi vastaanottajalta salaa tehtävä toimenpide. 

Pykälän 2 momentissa olisi säädetty lähetyksen jäljentämisen erityistilanteesta, lähetyksen jäljentämisen kohdistuessa muun kuin valtiollisen toimijan viestiin. Tällöin toimivaltuuden käytön erityisenä edellytyksenä olisi, että sillä voidaan perustellusti olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi tiedustelutehtävän kannalta. 

56 §. Lähetyksen pysäyttäminen jäljentämistä varten. Pykälän 1 momentin mukaan jos olisi syytä olettaa, että kirje tai muu vastaava lähetys, joka voidaan jäljentää, on tulossa postitoimistoon, rautateiden liikennepaikkaan tai lähetysten kuljetusta ammatikseen liikennöinnin yhteydessä tai muuten harjoittavan toimipaikkaan taikka on jo siellä, tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies saa määrätä lähetyksen pidettäväksi postitoimistossa, liikennepaikassa tai toimipaikassa, kunnes jäljentäminen on ehditty suorittaa. 

Momentin sääntely perustuisi pääosin pakkokeinolain 7 luvun 6 §:n 1 momentin sääntelyyn. Tavaraliikenteen osalta edellytyksenä on, että on olemassa kiinteä toimipaikka, josta lähetys voidaan noutaa tai joka huolehtii sen toimittamisesta vastaanottajalle. Tällaisena toimipaikkana voidaan pitää esimerkiksi yhden logistiikka-alan yritystoimintaa harjoittavan konttoria, milloin sieltä käsin hoidetaan saapuvaa rahtia koskevia asioita ja pidetään yhteyttä sen vastaanottajiin. 

Pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa tarkoitettu määräys annettaisiin enintään kuukauden määräajaksi, joka alkaa siitä, kun postitoimiston, liikennepaikan tai toimipaikan esimies on saanut tiedon määräyksestä. Lähetystä ei saisi ilman 1 momentissa tarkoitetun virkamiehen lupaa luovuttaa muulle kuin hänelle tai hänen määräämälleen henkilölle. 

Määräajan asettaminen ei voisi olla kuukautta pidempi, koska määräyksellä asetetaan toimipaikan henkilöstölle ylimääräinen velvoite valvoa saapuvia lähetyksiä. Määräys voitaisiin antaa uudelleen edellisen määräajan loputtua.  

Pykälän 3 momentin mukaan postitoimiston, liikennepaikan tai toimipaikan esimiehen olisi heti ilmoitettava määräyksen antajalle lähetyksen saapumisesta. Tämän on ilman aiheetonta viivytystä päätettävä jäljentämisestä. 

Jos saapuvaa lähetystä ei ole voitu tarkoin yksilöidä ja määräyksen antajan tai hänen edustajansa saapuessa toimipaikkaan esimerkiksi kirjekuoressa olevan lähettäjän nimen tai käsialan perusteella on selvää, että kysymyksessä ei voi olla jäljennettävä lähetys, sitä ei saa avata eikä tutkia, vaan se on viipymättä toimitettava eteenpäin. 

57 §. Jäljentämisestä päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies päättäisi jäljentämisestä. Kyseisiin virkamieheen liittyvä koulutuksen vaatimus johtuu siitä, että olisi erityisen tärkeää tiedostaa rajapinnat jäljentämisen ja muiden tiedustelumenetelmien, kuten teknisen laitetarkkailun välillä. Näihin liittyisivät olennaisesti jäljentämiskieltojen hallitseminen. Koulutuksella voidaan myös vähentää tiedonhankinnan paljastumisen riskiä sekä edistää toiminnan tuloksellisuutta.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kiirepäätöksentekomenettelystä. Muu kuin tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies voisi yksittäistapauksessa päättää jäljennöksen ottamisesta itsenäisesti. Asia olisi kuitenkin saatettava 24 tunnin sisällä pykälän 1 momentissa tarkoitetun sotilaslakimiehen tai virkamiehen ratkaistavaksi. 

58 §. Radiosignaalitiedustelu. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin radiosignaalitiedustelusta, jonka avulla sotilastiedusteluviranomainen voisi hankkia tietoa radiotaajuisista sähkömagneettisista aalloista eli radioaalloista. Radiosignaalitiedustelua voitaisiin kohdistaa laajasti eri sotilaskohteiden käyttämään viestintään ja erilaisten teknisten laitteiden ohjausliikenteeseen. 

Radiosignaalitiedustelu kattaa signaalitiedustelun osa-alueista radioteknisen viestitiedustelun (COMINT), elektronisen mittaustiedustelun (ELINT) ja vieraiden laitteiden instrumentointisignaalien tiedustelun (FISINT). 

Viestitiedustelu kohdistuu tyypillisesti vieraan vallan viranomaisten sisäiseen viestiliikenteeseen tai esimerkiksi suomalaisella rauhanturvajoukolle uhkaa aiheuttavan joukon viestiliikenteeseen. Kohteena oleva viestiliikenne voi olla myös radiotiellä siirrettävää digitaalista tietoliikennettä. Valtioiden hallitsemista radiotaajuusalueista on usein varattu tietyt taajuudet pelkästään asevoimien käyttöön, eikä näillä taajuusalueilla tapahtuvan viestinnän voida katsoa nauttivan yksityisen viestin suojasta. Toisaalta vieraiden valtioiden asevoimat saattavat hämäystarkoituksessa käyttää myös muita kuin asevoimille varattuja taajuusalueita viestinnässään. 

Elektronisella mittaustiedustelulla tarkoitetaan muiden kuin viestintää sisältävien signaalien etsimistä, sieppaamista, paikantamista, tallentamista sekä näin kerätyn tiedon analysointia. Näitä ovat esimerkiksi tutkasignaalit, korkeusmittaussignaalit ja muut vastaavat signaalit. 

Vieraiden laitteiden instrumentointisignaaleita ovat esimerkiksi asejärjestelmien osien välistä järjestelmän toimintaan tai toiminnan tarkkailuun liittyvät radiosignaalit. Eri tekniset laitteet ja järjestelmät voivat viestiä keskenään radioaalloilla ilman, että kyseessä on kahden ihmisen välinen viestintä. Kyse voi olla esimerkiksi kahden laiteen välisestä tietojen vaihdosta, kuten ohjuksen ohjautuminen annettuun maaliinsa tai asejärjestelmän ohjaaminen kauempana olevasta ohjauskeskuksesta. Kyseessä voi olla myös muu radioaaltoihin perustuva toiminta, kuten lentokoneiden ja ohjusten liikkuminen sekä näiden liikkeen mittaaminen. 

Sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 136 §:n 3 momentissa säädetään, että sähköisiä viestejä ja välitystietoja saa käsitellä viestinnän osapuolen suostumuksella tai jos laissa niin säädetään. Tässä ehdotuksessa käsiteltävänä olevalla säännöksellä säädettäisiin radioaaltojen tiedustelusta. Kuten käsiteltävänä olevan pykälän 2 momentista käy ilmi, tiedustelumenetelmän käytön edellytyksenä on tiedustelumenetelmän käytön yleinen edellytys. Tiedustelumenetelmän käytön yleisen edellytyksen kautta radiosignaalitiedustelua saisi käyttää vain tiedustelutehtävän kohteena olevan toiminnan tiedusteluun. 

Pykälän 2 momentissa olisi erikseen säädetty radiosignaalitiedustelun kohdistumisesta Suomen rajan ulkopuolella olevaan kohteeseen. Jos kohde siirtyisi Suomen rajan sisäpuolelle, voitaisiin siihen puuttua ja sitä seurata muun muassa aluevalvontalain toimivaltuuksin ja muilla tiedustelumenetelmillä. Radiosignaalitiedustelussa käytettävillä menetelmillä voidaan mitata myös Suomessa omien ja ystävällismielisten joukkojen käyttämien järjestelmien lähettämiä radioaaltoja, kuten teknisten laitteiden toiminnan varmistamiseksi ja omasuojaan liittyvien tietokantojen ja laitteiden täydentämiseksi. Tässä tarkoituksessa menetelmän käyttö ei kuitenkaan olisi osana radiosignaalitiedustelutoimivaltuutta. 

Edellytyksenä radiosignaalitiedustelulle olisi tiedustelutoiminnan yleinen edellytys: voidaan perustellusti olettaa saatavan tietoa tiedustelutehtävän kannalta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin informatiivisesti siitä, ettei radiosignaalitiedustelua saisi kohdistaa henkilöiden väliseen luottamukselliseen viestintään eli radiosignaalitiedustelulla voitaisiin hankkia tietoa esimerkiksi valtiollisen toimijan sotilastoiminnassa käyttämästä viestinnästä.  

Radiosignaalitiedusteluun voi toiminnan luonteesta ja käytettävistä menetelmistä johtuen joutua myös radiosignaaleita, jotka sisältävät luottamuksellisen viestin suojan alaan kuuluvaa viestintää. Tällainen viesti olisi kuitenkin jäljempänä säädettyjen hävittämisvelvollisuuksien mukaisesti heti hävitettävä tiedon luonteen käytyä ilmi. Hävittämisvelvollisuudesta säädettäisiin 82 §:ssä. Radiosignaalitiedustelussa syntyneet tallenteet olisi tarkastettava, kuten 107 §:ssä säädettäisiin.  

Suomen rajan sisäpuolella sotilastiedusteluviranomaisella olisi käytössään henkilötiedustelun toimivaltuudet, joilla tilanteen niin vaatiessa voitaisiin puuttua kahden henkilön väliseen luottamukselliseen viestintään. 

59 §. Radiosignaalitiedustelusta päättäminen. Pykälän mukaan päätöksen radiosignaalitiedustelusta tekisi pääesikunnan tiedustelupäällikkö. Radiosignaalitiedustelun luonteesta johtuen toiminnassa ei olisi tarpeen säätää päätöksen voimassaoloaikaa.  

Lisäksi radiosignaalitiedustelu on pitkäkestoista ja laajasti vieraan vallan asevoimien toimintakenttää kohdistuvaa, minkä takia olisi perusteluta, ettei radiosignaalitiedustelulle olisi säädetty päätöksen voimassaoloaikaa.  

60 §.Ulkomaan tietojärjestelmätiedustelu. Pykälässä säädettäisiin ulkomaan tietojärjestelmätiedustelusta. 1 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomainen voisi tunkeutua Suomen rajan ulkopuolella olevaan tietojärjestelmään ja -verkkoon tiedonhankintatarkoituksessa Suomesta käsin. Tiedonhankinta tapahtuisi tietoteknisin menetelmin.  

Erotuksena edellä säädetyistä teknisestä laitetarkkailun, teknisen kuuntelun, telekuuntelun ja televalvonnan toimivaltuuksista ulkomaan tietojärjestelmätiedustelussa olisi kyse laajasta ja pitkäkestoisesta tiedonhankinnasta ulkomaisista tietojärjestelmistä ja -verkoista. Ulkomaan tietojärjestelmätiedustelussa olisi kuitenkin samoja tiedonhankinnassa käytettäviä elementtejä kuin edellä mainituissa henkilötiedusteluksi katsottavissa toimivaltuuksissa, kuten näppäimistökuuntelu, tietoteknisellä menetelmällä teknisen laitteen ja ihmisen välisen vuorovaikutuksen tarkkailu sekä tiedonhankkiminen viestintäjärjestelmistä. Toiminnasta olisi kuitenkin tarkoituksenmukaista säätää yhtenä kokonaisuutena sen ulkopoliittisesti herkän luonteen vuoksi. Poliisilain ehdotetussa uudessa 5 a luvussa ulkomaan tietojärjestelmätiedustelusta ei säädettäisi erikseen vaan ulkomaan tietojärjestelmätiedustelun sijaan käytettäisiin teknisen kuuntelun ja teknisen laitetarkkailun menetelmiä. 

Tietojärjestelmätiedustelu olisi kohteen osalta tekniikkaneutraali, eli tietojärjestelmätiedustelu voisi kohdistua tietokoneen lisäksi myös muuhun vastaavaan tekniseen laitteeseen. Tiedustelun kohteena voisi olla myös laitteen ohjelmiston toiminnan, sen sisältämien tietojen ja yksilöintitietojen hankkiminen sekä viestin, joka ei ole ulkopuolisten tietoon tarkoitettu, kuuntelua tallentamista ja muuta käsittelyä. 

Olennaista olisi se, että laitteella käsitellään tietoja, joilla voi olla merkitystä tiedustelutehtävän ja sotilastiedustelun tiedonhankinnan kannalta. Ulkomaan tietojärjestelmätiedustelussa käytettäviä menetelmiä voidaan ohjata reaaliaikaisesti virkamiehen toimesta kohdistumaan tiettyyn esimerkiksi tietojärjestelmässä käytettävään ohjelmistoon tai järjestelmään tallennettaviin asiakirjoihin. Ulkomaan tietojärjestelmätiedustelussa käytettäviä menetelmiä voidaan kohdistaa tarkasti tiettyyn kohteeseen tietojärjestelmässä, mikä myös vähentää tarpeettomasti hankitun tiedon määrää ja toimivaltuuden käytön kannalta ylimääräisen tiedon hankintaa.  

Toimivaltuuden käytön kannalta tarkoituksenmukaista ei olisi tietyn tietojärjestelmän kaiken tiedon hankkiminen tai tietojärjestelmään satunnaisen käyttäjän tallentamien tietojen hankkiminen. Toimivaltuuden käytön olennainen osa on se, että sen käyttö tapahtuu salassa sen kohteelta. Suurien tietomäärien hankkiminen voisi lisäksi vaarantaa toimivaltuuden käytön salassa käytön, sillä tiedustelumenetelmän käytön kohteena olevan taho saattaisi huomata suuren tietoliikenteen.  

Toimivaltuus olisi myös kohdeneutraali ja sen kohteena voisivat olla esimerkiksi tietojärjestelmään tallennettujen asiakirjojen sisältämät tiedot ja lähetetyt viestit. 

Säädettävästä toimivaltuudesta ei aiheutuisi suomalaisille yksityisille toimijoille velvoitetta asentaa ohjelmistoihin ja laitteistoihin niin sanottuja takaportteja eikä yksityiset toimijat olisi velvollisia luovuttamaan salausavaimia. 

Tietojärjestelmätiedustelussa ei olisi kyse hyökkäyksellisestä toiminnasta, jonka tarkoituksena olisi puuttua kohdejärjestelmän toiminnallisuuteen, vaan kyse olisi tietojärjestelmän sisältämien, tietojärjestelmään tallennettavien ja tietojärjestelmällä tuotettavien tietojen hankinnasta. Operaatioihin voi kuitenkin liittyä ulkopoliittisia näkökohtia, jotka vaativat tarkkaa harkintaa. 

Kansainvälisoikeudellisessa keskustelussa tehdään yleensä ero yhtäältä tiedonhankintaa palvelevien tietojärjestelmäoperaatioiden ja toisaalta haitallisten verkkohyökkäysten kesken. Erilaisia näkemyksiä on esitetty siitä, voidaanko tiedonhankinta tai jopa pelkkä läsnäolo toisen valtion tietojärjestelmissä ymmärtää suvereenisuuden loukkaukseksi. Valtiot voivat suvereniteettinsa perusteella reagoida katsomallaan tavalla paljastuneeseen tiedonhankintaan.  

Pykälän 2 momentin mukaan Puolustusvoimien tiedustelulaitos saa kohdistaa tietojärjestelmään ulkomaan tietojärjestelmätiedustelua, jos sillä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi tiedustelutehtävän kannalta. Momentti rajaisi niitä kohteita, joidenka tietojärjestelmistä voitaisiin hankkia tietoa ja missä tilanteissa. Sotilastiedusteluviranomainen ei voisi laskea vapaasti liikkeelle esimerkiksi tietojärjestelmään takaportin luovia haittaohjelmia ja käyttää näitä satunnaisiin tietojärjestelmiin luotuja takaportteja vapaasti tiedonhankinnassaan. 

Toimivaltuuden käyttökynnys vastaisi toimintaa lähellä olevia teknistä kuuntelua ja teknistä laitetarkkailua. 

Muun kuin valtiollisen toimijan osalta lisäedellytyksenä olisi se, että kohteena oleva toiminta aiheuttaisi vakavaa vaaraa kansalliselle turvallisuudelle.  

Pykälän 3 momentin mukaan ulkomaan tietojärjestelmätiedustelun toteuttamisesta olisi laadittava kirjallinen suunnitelma. Suunnitelmasta tulisi käydä ilmi se, miten kohteena olevaan tietojärjestelmään mentäisiin ja miten mahdollisia tiedustelumenetelmän käyttöön liittyviä riskejä on havaittu.  

Tiedustelumenetelmän kohteena olevaan tietojärjestelmää ei välttämättä voida määritellä etukäteen kovinkaan tarkkaan. Tästä johtuen suunnitelmassa voitaisiin määritellä tiedustelumenetelmän kohde väljemmin kuin esimerkiksi teknisen laitetarkkailun kohdalla on asian laita. Toisaalta hankittujen tietojen pohjalta suunnitelmaa voitaisiin tarkentaa ja tiedustelumenetelmää kohdistaa tarkasti tiettyyn kohteeseen. 

Tiedustelumenetelmän luonteen vuoksi tiedustelumenetelmään käyttävällä virkamiehellä ei olisi välttämättä tarkkaa tietoa siitä, missä kohteena olevassa tietojärjestelmässä tiedustelutehtävän kannalta tarpeellisia tietoja olisi tallennettuna. Tiedustelumenetelmän käytön aikana tiedustelumenetelmää käyttävä virkamies voisi ohjata tiedonhankintaohjelmistoa saatujen tietojen pohjalta kohdistumaan tiettyyn merkitykselliseen osaan tietojärjestelmän sisältämiä tietoja. 

Suunnitelmassa olisi myös ylätasolla kuvattava se, minkälaisia tietoja tietojärjestelmästä voidaan olettaa saatavan ja mitä tietoja tietojärjestelmästä hankittaisiin. Tiedustelumenetelmän luonteen vuoksi kaikkea tietojärjestelmässä olevaa tietoa ei tallennetta, vaan menetelmää käyttävä virkamies voi aktiivisesti vaikuttaa siihen, mitä tietoja hankitaan. 

61 §.Ulkomaan tietojärjestelmätiedustelusta päättäminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin päätöksenteosta tietojärjestelmätiedustelussa tilanteessa, joka ei sisällä ulko- ja turvallisuuspoliittisesti merkittäviä liityntöjä. Tietoliikennetiedustelun käyttämisestä tiedonhankinnassa päättäisi Puolustusvoimien tiedustelupäällikkö. Pääesikunnan tiedustelupäällikön olisi otettava huomioon lain 1 luvussa tarkoitetut periaatteet päätöksenteossaan ja arvioitava esimerkiksi tiedustelumenetelmän käytön oikeasuhtaisuus saatavaan tietoon nähden. 

Koska ulkomaan tietojärjestelmätiedustelussa tietojen hankkiminen tapahtuisi tosiasiallisesti Suomen rajan ulkopuolella olevasta tietojärjestelmästä, päätöksentekotaso vastaisi ulkomailla tapahtuvasta sotilastiedustelusta päättämistä.  

Riittävän yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden varmistamiseksi tällaisissa tilanteissa Puolustusvoimien tiedustelupäällikön olisi tilanteen arvioituaan vietävä ennen ulkomaan tietojärjestelmätiedusteluoperaation aloittamista koskevaa päätöstään asia tiedustelun koordinaatioryhmän käsiteltäväksi. Arvion tarpeesta käsitellä asiaa yhteensovittavasti 14 §:ssä tarkoitettujen viranomaisten kesken tekisi pääesikunnan tiedustelupäällikkö. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ulkomaan tietojärjestelmätiedustelua koskevasta päätöksestä.  

Momentin 2 kohdan mukaan päätöksessä olisi mainittava toimenpiteen kohde. Tiedustelumenetelmän luonteen vuoksi kohdetta ei välttämättä voitaisi kuvata yhtä tarkasti, mikä on tilanne teknisen kuuntelun ja teknisen laitetarkkailun kohdalla. Kohde olisikin kuvattava riittävällä tarkkuudella, jotta tiedustelumenetelmän käytöllä ei saataisi täysin hallitsemattomasti tietoa tietyn tietojärjestelmän kaikesta tiedosta. Lisäksi tiedustelumenetelmän käyttöön sisältyy se, ettei kaikkea tietoa tietojärjestelmästä tallenneta. 

Momentin 3 kohdan mukaan päätöksessä olisi esitettävä ulkomaan tietojärjestelmätiedustelun tavoite ja toteuttamissuunnitelma. Kohta olisi olennainen sen kannalta, että ulkomaan tietojärjestelmätiedustelun olisi edellä 61 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa kuvatusti oltava suunnitelmallista toimintaa. Puolustusvoimien tiedustelulaitos ei voisi laskea liikkeelle täysin ennalta määräämättömästi tietoja hankkivaan ohjelmistoa tietoverkkoihin, vaan tiedonhankintaohjelmiston olisi oltava suunnattu tiettyyn momentin 2 kohdassa tarkoitettuun kohteeseen. Tiedonhankintaohjelmiston kohteena oleva tietojärjestelmässä voi tapahtua muutoksia ja eikä tiedustelumenetelmää käyttävällä virkamiehellä olisi välttämättä tietoa siitä, missä tietojärjestelmän osassa mitäkin tietoa olisi tallennettuna. Tiedustelumenetelmän käytön aikana saatujen tietojen perusteella suunnitelmaa olisi tarvittaessa muutettava. 

Pykälän 3 momentin mukaan puolustusministeriö olisi pidettävä tietoisena käynnissä olevasta tietojärjestelmätiedustelusta. Puolustusministeriö voisi harkintansa mukaan informoida muita keskeisiä ulko- ja turvallisuuspoliittisia merkittäviä toimijoita, kuten ulkoministeriä ja tasavallan presidenttiä.  

62 §. Ulkomailla tapahtuva sotilastiedustelu. Pykälässä säädettäisiin tiedustelumenetelmien käytöstä Suomen rajan ulkopuolella. Eräät tiedustelumenetelmät ovat jo luonteeltaan sellaisia, kuten tietoliikennetiedustelu ja ulkomaan tietojärjestelmätiedustelu, ettei niistä ole tarkoituksen mukaista päättää tämän pykälän perusteella. 

Pykälän 1 momentin mukaan tässä laissa säädettyjä kieltoja kohdistaa tiedustelumenetelmää vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan, 58 §:n 3 momenttia, 76-77 §:n, 79-80 §:n, 82 §:n 2 momentin, 84 ja 86 §:n säännöksiä voitaisiin soveltaa ulkomailla tapahtuvaan sotilastiedusteluun ja tiedustelumenetelmien käyttöön. 

Sotilastiedusteluviranomaisen harkintavaltaa sekä tiedustelumenetelmien käyttöä myös ulkomaan tiedustelussa ohjaavat tämän lain yleiset periaatteet, joiden merkitystä sotilastiedustelussa käsitellään tarkemmin niitä koskevien pykälien yksityiskohtaisissa perusteluissa. Lisäksi erityisesti virkamiehiä velvoittavassa hallintolaissa säädetty perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamisen merkitys on ulkomaan tiedustelussa korostuneessa asemassa. Ulkomaan tiedustelussa EIS:n säännökset voivat osin muodostaa tulkintaperustan erityisesti silloin, jos kohdevaltion oikeusjärjestelmä, kulttuuri ja olosuhteet eivät vastaa länsimaista. Ihmisoikeuslähtöistä perustelua voitaisiin käyttää tulkintaa ohjaavaan apuvälineenä ulkomaan tiedustelutoiminnassa. 

Perustuslain 2 §:n 3 momentista yhdessä perustuslain 22 §:n kanssa seuraa, että suomalainen virkamies ei voi ulkomaillakaan ollessaan toimia tavalla, joka loukkaa perus- ja ihmisoikeuksia. Ulkomaan tiedusteluun liittyvien herkkyyksien vuoksi olisi kuitenkin yksittäistapauksellisesti perusteltua, ettei momentissa erikseen mainittuja lainkohtia olisi aina tarpeen soveltaa. Tätä ilmentäisi ilmaisu "voidaan soveltaa". Tämä antaisi pääesikunnan tiedustelupäällikölle harkintavallan arvioida, milloin säännöksiä voitaisiin soveltaa ja milloin niiden soveltaminen ei olisi perusteltua. 

Tiedustelumenetelmiä koskevissa säännöksissä säädetään kiellosta kohdistaa tiedustelumenetelmän käyttö vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Lähtökohtana olisi, ettei ulkomaan tiedustelussakaan tiedustelumenetelmän käyttöä voitaisi kohdistaa kenenkään asuntoon. Rajanveto ulkomaana sotilastiedustelussa saattaisi muodostua lähes mahdottomaksi ainakin vakituiseen asumiseen käytettävä tilan osalta sellaisissa tilanteissa, kun ulkomaan tiedustelua suoritettaisiin heikoimmin kehittyneessä tai alikehittyneessä maassa, missä infrastruktuuri ei mahdollistaisi asunnon käyttötarkoituksen selvittämistä esimerkiksi viranomaisen ylläpitämistä rekistereistä. 

Säännöksessä mainittu 58 §:n 3 momentti koskisi radiosignaalitiedustelun käytön rajausta, jonka mukaan muun kuin valtiollisen toimijan viestin sisältöä ei saisi selvittää radiosignaalitiedustelulla. Ulkomailla tapahtuvassa tiedustelutoiminnassa vastaavaa rajausta ei olisi perusteltua olla. Etenkin Puolustusvoimien kansainvälisessä toiminnassa saattaa syntyä tilanteita, joissa Puolustusvoimia vastaan kohdistuu uhka, jonka alkuperä ei ole valtiollinen, kuten terrorismia sotilaallisessa kriisinhallintaoperaatiossa. Lisäksi telekuuntelun käyttäminen ulkomailla ei välttämättä ole kaikissa tilanteissa mahdollista.  

Edellä kuvatuissa tilanteissa muuhun kuin valtiolliseen toimijaan saattaisi olla perusteltua kohdistaa radiosignaalitiedustelua viestin selvittämiseksi. Olennaista radiosignaalitiedustelun osalta olisi sen tunnistaminen, että radiosignaalitiedustelun kohteena oleva signaali lähtee ja vastaanotetaan Suomen rajan ulkopuolella tai radiosignaali on Suomen rajan ulkopuolella, kun siihen kohdistetaan radiosignaalitiedustelua. 

Ulkomailla tapahtuvaan radiosignaalitiedusteluun liittyy olennaisena myös 82 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan radiosignaalitiedustelu olisi keskeytettävä heti ja sillä saadut asiakirjat ja tallenteet hävitettävä heti siltä osin, kuin se kohdistuisi muun kuin valtiollisen toimijan viestintään. Puolustusvoimien kansainvälisessä toiminnassa Puolustusvoimiin voi kohdistua uhkia myös muun kuin valtiollisen toimijan taholta, mistä johtuen 82 §:n 2 momentin säännöksen soveltamista ei kaikissa tapauksissa voitaisi pitää tarkoituksen mukaisena.  

Esitettävässä 76 §:ssä säädettäisiin rikosta koskevan tiedon luovuttamisesta ja 77 §:ssä tiedon luovuttamisesta eräissä tapauksissa. Kummankin pykälän säännökset tulisivat myös harkinnanvaraisesti sovellettavaksi ulkomaan tiedustelutoiminnassa. 

Esitetyssä 79 §:ssä säädettäisiin tiedustelukielloista ja 80 §:ssä jäljentämiskielloista, jotka tulisivat myös harkinnanvaraisesti sovellettavaksi ulkomaan tiedustelutoiminnassa. 

Esitetyssä 84 §:ssä säädettäisiin kiiretilanteessa saadun tiedon hävittämisestä. Kyseinen säännös ei ulkomaan tiedustelussa tulisi sovellettavaksi, koska pääesikunnan tiedustelupäällikkö päättäisi poikkeuksetta jokaisen tiedustelumenetelmän käytöstä. 

Esitetyssä 86 §:ssä säädettäisiin tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittamisesta. Sen 1 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta ilmoittaa siinä mainittujen tiedustelumenetelmien käytöstä kohteena olleelle henkilölle kirjallisesti sen jälkeen, kun tiedustelumenetelmän käytön tarkoitus on saavutettu. Tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittaminen sen kohteelle ulkomaan tiedustelussa paljastaisi tiedustelutoiminnan käyttämisen toisen valtion alueella, joka voisi vahingoittaa valtioiden välisiä suhteita. Tämä puoltaisi ilmoituksen tekemättä jättämistä ottaen huomioon, että suomalaisella tuomioistuimella ei ole toimivaltaa päättää ulkomaan tiedustelussa käytetyn tiedustelumenetelmän käytön ilmoittamisen lykkäämisestä tai kokonaan ilmoittamatta jättämisestä yhtä lailla, kun sillä ei ole toimivaltaa päättää tiedustelumenetelmän käyttämisestäkään. Näin ollen ilmoituksen tekemistä koskevan päätöksen harkinta jäisi kokonaan sotilastiedusteluviranomaiselle. 

Pykälän 2 momentin mukaan pääesikunnan tiedustelupäällikkö päättäisi muualla kuin Suomessa toteutettavasta sotilastiedustelusta ja tiedustelumenetelmien käytöstä. Pääesikunnan tiedustelupäällikkö toisin sanoen tekisi operatiivisen tason päätöksen sotilastiedustelun toteuttamisesta ulkomailla sekä sen yhteydessä käytettävistä tiedustelumenetelmistä. Ulkomaan tiedusteluun liittyvien ulkopoliittisten herkkyyksien johdosta päätöksenteossa olisi otettava huomioon tiedustelun painopisteet sekä 14 §:n sääntely ja sitä kautta tulleet mahdolliset suuntaviivat. 

Pykälän 3 momentin mukaan tiedustelumenetelmän käyttöä koskevan päätöksen, esityksen ja suunnitelman sisällön osalta noudatettaisiin mitä esityksestä, suunnitelmasta, luvasta tai päätöksestä tässä laissa säädetään. 

Muualla kuin Suomessa käytettävää tiedustelumenetelmää koskevaan päätökseen tulisi kirjata vastaavat tiedot, mitä esitykseen, suunnitelmaan, vaatimukseen tai päätökseen tulee kirjata silloin, kun tiedustelumenetelmää käytettäisiin Suomessa. 

Tiedonhankinta tietoliikenteestä 

Tiedustelu kokonaisuudessaan on toimintaa, jossa pyritään ennakoimaan tulevia tapahtumia ja tunnistamaan Suomeen kohdistuvia sotilastiedustelun tehtävien mukaisia uhkia mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tiedustelun kohteen muodostavat ennen kaikkea vieraan vallan organisaatiot ja niiden toimijat.  

Tietoliikennetiedustelu on osa sotilastiedustelun kokonaisuutta ja sotilastiedustelun toteuttamaa tiedustelua. Tietoliikennetiedustelussa Suomen alueella liikkuvasta tietoliikenteestä kerättäisiin automatisoidusti ja tallennettaisiin lupaehtojen mukaisessa viestintäverkon osassa, kuten esimerkiksi tietoliikennekaapelin kuiduin aallonpituudessa, liikkuvaa tietoliikennettä hakuehtojen mukaisesti. Erotuksena ulkomaan tietojärjestelmätiedustelusta, tietoliikennetiedustelu tapahtuisi Suomen alueella ja se kohdistuisi Suomen alueella liikkuvaan Suomen rajan ylittävään tietoliikenteeseen. Tästä johtuen tietoliikennetiedustelun kohteena voisi olla esimerkiksi viestintä, joka tietoliikenteen reitittymisen takia käy hetkellisesti Suomen rajan sisäpuolella. Tietoliikennetiedustelussa etsittäisiin kohdennetusti suuresta määrästä tietoa tiedustelutehtävien kannalta olennaisia tietoja.  

Tietoliikennetiedustelun avulla sotilastiedustelun kohteesta voitaisiin saada laajasti tietoja. Tietoliikennetiedustelulla tietoja voitaisiin saada puheluista, sähköpostiviesteistä, pikaviestinnästä ja muista vastaavista viestintäkanavista ja -menetelmistä. Sotilastiedustelun kannalta olennaisia tietoja voi välittää kuka tahansa sotilastiedustelun kohteena olevassa organisaatiossa tai toimijajoukossa. Sotilastiedustelun kokonaisuudessa tietoliikennetiedustelulla hankittavat tiedot voivat muodostaa esimerkiksi tiedon tiedustelutehtävän kohteen sijainnista, liikkumisesta, kokoonpanosta sekä sotilastiedustelun kohteisiin liittyvistä organisaatioista, kuten esimerkiksi vieraanvaltion sotilasorganisaatioita tukevat toimijat. 

Tietoliikennetiedustelun kohdentamisessa luvan mukaisesta viestintäverkon osasta, esimerkiksi kuidun aallonpituudesta, ohjattaisiin tietoliikennettä edelleen sotilastiedustelulle, jolla olisi oikeus kerätä ja tallentaa sotilastiedusteluviranomaisen käsittelyä varten tuomioistuimen luvassa määriteltyjen hakuehtojen mukaisia viestejä. Tässä vaiheessa tiedot ohjautuisivat tietoliikennetiedustelujärjestelmän välimuistiin, jossa tiedon käsittely olisi tilapäistä ja väliaikaista. Välimuistin käyttö on erottamaton ja välttämätön osa tietoliikennetiedustelujärjestelmän toiminnan teknistä prosessia, jonka tarkoituksena on hakuehtojen mukaisten viestien löytäminen tietoliikennevirrasta. Hakuehtoja vastaamattomalla tietoliikenteellä ei olisi itsenäistä merkitystä tiedustelutehtävän kannalta. Sotilastiedusteluviranomainen ei pysty tallentamaan välimuistissa olevia tietoja erikseen, jollei ne vastaa tuomioistuimen luvassa määriteltyjä hakuehtoja. Välimuistin tarkoituksesta johtuen tiedot olisivat siellä hyvinkin lyhyen aikaa, käytännössä voidaan puhua sekunneista, ennen kuin tiedot ylikirjoitetaan välimuistiin tulevien uusien tietojen johdosta.  

Tiedusteluvaltuutettu valvoisi tietoliikennetiedustelun käyttöä. Tiedusteluvaltuutettu valvoisi myös sitä, että käytetyt tekniset ratkaisut olisivat asianmukaiset ja ettei tiedusteluviranomainen pyrkisi kiertämään lakia esimerkiksi toteuttamalla välimuistin teknisen käyttötarkoituksen niin, että siellä olleisiin tietoihin voitaisiin palata myöhemmin.  

Hakuehdot eivät saisi kohdistua viestien sisältöön keräys- ja tallennusvaiheessa. Vasta viestien käsittelyssä sotilastiedusteluviranomainen voisi käsitellä viestien sisältöä ja muita viesteihin liittyviä tietoja. Sotilastiedusteluviranomainen ei voisi käsitellä muuta tietoliikennettä kuin sitä, joka on tallennettu tuomioistuimen antaman luvan perusteella. Muu kuin tuomioistuimen luvassa tarkoitettujen hakuehtojen mukainen tietoliikenne ja viestit poistetaan automaattisessa keräämisessä ja tallentamisessa tiedustelun ja tietoliikennetiedustelun prosessista. Hakuehtoluokkia ja hakuehtoja vastaamatonta tietoliikennettä ei voitaisi palauttaa jälkikäteen tiedusteluviranomaisen käytettäväksi. Tietoliikennetiedustelu liittyy aina tiettyyn tiedustelutehtävään ja sitä voitaisiin käyttää ainoastaan tuomioistuimen luvassa myönnetyn ajanjakson aikana. 

Hakuehtojen perusteella tallentunut tietoliikenne olisi osa toimivaltuuden käytön toteuttamista. Tallennetun tietoliikenteen tarkastamista koskisi 107 §:ssä säädetty tallenteiden ja asiakirjojen tarkastamisvelvollisuus, kuten muitakin tiedustelumenetelmiä.  

Viestien käsittelyvaiheessa viestinnästä kerättäisiin tietoa tiedusteluviranomaisen tekemien analyysien ja raporttien pohjaksi sekä kerättäisiin tiedustelutehtävän kannalta muita olennaisia tietoja käytettäväksi esimerkiksi tiedustelumenetelmien jatkokohdentamiseksi. Tässä vaiheessa myös tarkentuisi se, mikä osa tiedoista olisi henkilötietoa, mitä olisi käsiteltävä puolustusvoimien henkilötietojen käsittelystä annetun lain mukaisesti, ja mikä osa muuta kuin henkilötietoa. Henkilötietojen käsittelyä valvoisi tietosuojavaltuutettu ja omalta osaltaan tiedusteluvaltuutettu. Lisäksi hakuehtojen mukaisesta aineistosta olisi poistettava tiedustelukieltojen alainen materiaali ja hetihävittämisvelvollisuuden alainen materiaali. 

Tietoliikennetiedustelun tarkoituksena on kerätä olennaisia tietoja tiedustelutehtävän kohteen tietoliikenteestä, eikä tarkoituksena olisi kerätä esimerkiksi yksittäisiin henkilöihin liittyvien välitystietojen kautta laajempaa profiilia henkilön käyttäytymisestä. 

Tietoliikennetiedustelu voisi kohdistua myös pilvipalveluun tallennettaviin tietoihin. Tietoliikennetiedustelun keskeisenä käyttötarkoituksena on hankkia tietoja sotilastiedustelun kohteena olevasta toiminnasta sekä tunnistaa niiden taustalla olevia tahoja ja henkilöitä. Pilvipalveluun tallentamiseen kohdistettavalla tietoliikennetiedustelulla on samankaltainen merkitys kuin muullakin tietoliikennetiedustelulla tämän tarkoituksen toteuttamisen kannalta. Pilvipalveluun tallentamista käytetään tosiasiassa laajasti hyväksi esimerkiksi vakoiluun liittyvässä toiminnassa. Esimerkiksi valtiollinen kybervakoilu toteutetaan yleensä siten, että vakoilussa käytettävä haittaohjelma tallentaa anastamansa tiedot ulkomailla sijaitsevan pilvipalvelun serverille. Lisäksi useat pikaviestinpalvelut käyttävät viestinnän välittämiseen pilvipalveluita.  

Pilvipalveluun kohdistuvaa hakuehtoa saisi käyttää samoin perustein kuin muita hakuehtoja, eli jos tuomioistuin hyväksyisi sen käytön päätöksessään. Pilvipalveluun tallentamista koskevan hakuehdon tulisi aina perustua johonkin riittävän konkreettiseen sotilastiedustelun kohteeseen, jota koskevat tosiseikat Puolustusvoimien tiedustelulaitos olisi velvoitettu antamaan tuomioistuimelle esittämässään lupavaatimuksessa. 

Tietoliikennetiedustelunvälttämättömänä osana olisi myös viestinnän teknisten tietojen käsittely, jolla tarkoitettaisiin viestintäverkoissa kulkevien viestien muita kuin sisältöön liittyviä tietoja. Tällaisia tietoja ovat muun muassa viestin tunnistetiedot. Tällä varmistettaisiin tietoliikennetiedustelun kohdentuminen mahdollisimman tarkasti oikeaan viestintäverkon osaan. 

Lisäksi tietoliikennetiedustelussa voitaisiin hankkia tietoja teknisen laitteen tai päätelaitteen sijainnista. 

63 §. Teknisten tietojen käsittely. Pykälässä säädettäisiin Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen oikeudesta kerätä ja tallentaa sekä automaattisen tietojenkäsittelyn avulla käsitellä tilastollista analyysiä varten viestintäverkon tietoliikenteestä tietoliikenteeseen liittyviä teknisiä tietoja tietoliikennetiedustelun kehittämiseksi ja viestintäverkon osan tarkemmaksi kohdentamiseksi. Tekniset tiedot kohdistuvat yhteyksiä käyttäviin ja viestintää välittäviin teleyrityksiin ja tiedonsiirtäjiin sekä muihin organisaatioihin, kuten suoratoistopalveluihin.  

Hankituilla tiedoilla olisi merkitystä kohdistettaessa tietoliikennetiedustelua jäljempänä 65 ja 67 §:ssä säädetysti. 

Viestinnän tekniset tiedot eivät koskisi viestin sisältöä. Teknisten tietojen käsittelyllä saataisiin tieto tietoliikenneverkon tietoliikennevirroista ja käsitys esimerkiksi siitä, mistä viestintäverkon osasta tulisi tietyltä maantieteelliseltä alueelta tietoliikennevirtaa. Teknisten tietojen käsittelyn avulla tietoliikennetiedustelua voitaisiin kohdistaan paremmin vain niihin viestintäverkon osiin, joissa liikkuisi tiedustelutehtävän kannalta olennaista viestintää. Teknisiä tietoja analysoimalla voitaisiin hankkia tarkempia tietoja tietoliikennetiedustelun lupahakemukselle ja kohdentamiselle fyysisesti tiettyyn viestintäverkon osaan.  

Viestinnän teknisillä tiedoilla tarkoitettaisiin muun muassa viestien välitystietoja. Tietoliikenteen tekniset tiedot on määritelty aiemmin tämän lain 9 §:n 8 kohdassa. Muita viestinnän teknisiä tietoja voivat olla BGP-reititystiedot (Border Gateway Protocol), yhteyskäytäntöosoitealueet (IP-osoitealueet) ja autonomisen järjestelmän numero (AS-numero). 

Viestinnän teknisten tietojen käsittelyssä pyritään selvittämään, mitä viestintäverkon osaa pitkin tietyn toimijan tai tietyltä maantieteelliseltä alueelta tuleva tietoliikenne kulkee. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi hankkimalla ensin julkisesti saatavilla olevista tiedoista viestinnän BGP-reitityksestä, josta voidaan nähdä kaikki ne autonomisten järjestelmien omistajat, joidenka kautta viestintä on tullut tiettyyn pisteeseen. 

Autonomisten järjestelmien omistajat ovat tyypillisesti operaattoreita ja muita suurempia toimijoita, joidenka vastattavana on tiettyjen IP-osoitealueiden reitittämiskokonaisuus. Autonomiset järjestelmät yksilöidään niin sanotulla AS-numerolla. AS-numero voi olla lähinnä teleyrityksillä paikallisesta teleyrityksestä maailmanlaajuisiin tietoliikenteen välittäjiin, ICT-palveluiden tarjoajilla sekä isoilla, globaaleilla yrityksillä. AS-numeroiden kautta pystytään yksilöimään tietyt IP-osoitealueet, joita AS-numeron haltija hallinnoi ja jakaa asiakkailleen edelleen käytettäväksi.  

IP-osoitealueiden perusteella voidaan tunnistaa tietoliikenteestä tiedustelutehtävän kannalta olennaisia toimijoita ja tietty alue, josta tietoliikenne tulee tai minne tietoliikenne menee.  

Teknisten tietojen käsittelyllä pyrittäisiin jo lähtövaiheessa rajaamaan tietoliikennetiedustelun ulkopuolelle epärelevantti tietoliikenne. Eri arvioiden mukaan yli 60 prosenttia tietoliikenneverkon käytetystä kapasiteetista käytetään erilaisten suoratoistopalveluiden välittämään tietoliikenteeseen ja tästä tietoliikenteestä suurin osa on videokuvaa. Lisäksi merkittävä osa tietoliikenneverkon käytetystä kapasiteetista liittyy myös muuhun viihdekäyttöön, kuten tietokonepelaamiseen, ja verkkokauppaan.  

Edellä tarkoitettuihin palveluihin liittyvän tietoliikenteen voidaan lähtökohtaisesti katsoa olevan epärelevanttia sotilastiedustelun kannalta. Useimmissa tapauksissa videoihin liittyvä tiedustelutarve pystytään täyttämään myös muita tiedustelumenetelmiä kuin tietoliikennetiedustelua käyttäen, kuten peitetoiminnalla tietoverkoissa.  

Kerätyistä ja tallennetuista viestinnän teknisistä tiedoista tehtäisiin tilastollinen analyysi automaattisella tietojenkäsittelyllä. Tilastollisen analyysin perusteella viestinnän kerääminen ja tallentaminen voidaan kohdentaa paremmin fyysisesti ainoastaan siihen osaan viestintäverkkoa, jossa oletettavasti liikkuu tiedustelutehtävän kannalta olennaista viestintää. 

Lisäksi tilastollisella analyysillä voitaisiin saada tarkempia tietoja viestinnän keräämistä ja tallentamista koskevalle lupahakemukselle.  

Pykälän 1 momentin mukaisesti hetkellisellä tallentamisella tarkoitettaisiin teknisten tietojen käsittelyn toteuttamisen lyhytkestoisuutta. Tilastollisen analyysin pohjaksi voitaisiin teknisiä tietoja kerätä joko ottamalla lyhyt kestoinen näyte koko tietoliikenne virran tietoliikenteestä tai ottamalla tilastollisen analyysin pohjaksi esimerkiksi joka kymmenestuhannes IP-paketti tietoliikennevirrasta. Kummassakin tapauksessa tilastollinen analyysi perustuisi tietoliikennevirrassa liikkuviin satunnaisiin IP-paketteihin. Tuomioistuimelle esitettävässä teknisten tietojen käsittelyä koskevassa suunnitelmassa kuvattaisiin tarkemmin teknisten tietojen toteuttaminen, mistä säädettäisiin 63 §:n 3 momentin 4 kohdassa. 

Viestinnän teknisten tietojen tilastollisen analyysin tarkoituksena on selvittää, liikkuuko tietyltä maantieteelliseltä alueelta tai tietyn toimijan tietoliikennettä tietyssä viestintäverkon osassa. Sotilastiedusteluviranomainen ei saisi käyttää kerättyjä ja tallennettuja viestinnän teknisiä tietoja muuhun tarkoitukseen kuin automaattisella tietojenkäsitellyllä tapahtuvaan tilastolliseen analyysiin. Automaattinen tietotekninen tilastollinen analyysi tehtäisiin välittömästi teknisten tietojen keräämisen ja tallentamisen jälkeen, jonka jälkeen analyysin pohjana olleet tiedot hävitettäisiin välittömästi.  

Teknisten tietojen käsittelyssä Puolustusvoimien tiedustelulaitoksella ei olisi pääsyä yksittäisiin viestinnän teknisiin tietoihin eikä sotilastiedusteluviranomainen voisi siten selvittää viestinnän osapuolena olevaa luonnollista henkilöä. 

Teknisten tietojen käsittelyllä pystyttäisiin myös hankkimaan tarvittavia tietoja tietoliikenteessä tapahtuvista muutoksista. Tietoliikenteen liikkumisessa viestintäverkossa voi tapahtua varsin lyhyelläkin aikavälillä muutoksia muun muassa viestinnän reitittämisessä, teknologioissa sekä tietoliikennekaapeleissa tapahtuvien muutosten johdosta. Jotta tietoliikennetiedustelu voitaisiin kohdistaa mahdollisimman tarkasti fyysisesti ja teknisesti, sotilastiedusteluviranomaisella olisi oltava mahdollisimman ajantasainen tieto kohdentamiseen vaikuttavista teknisistä seikoista, kuten viestien BGP-reitityksestä ja tiettyjen toimijoiden, kuten suoratoistopalveluiden, käyttämistä viestintäverkon osista.  

Viestinnän teknisten tietojen tilastollisella analyysillä ei voitaisi selvittää viestinnän osapuolena olevaa luonnollista henkilöä tai viestin sisältöä.  

Puolustusvoimien tiedustelulaitos suorittaa suojelupoliisille tietoliikennetiedustelun teknisen toteuttamisen suojelupoliisin erillisen toimeksiannon perusteella. Suojelupoliisi voisi antaa teknisten tietojen hankkimista koskevan toimeksiannon Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle, joka tässä tapauksessa hankkisi tarvittavan luvan ja suorittaisi teknisten tietojen tilastollisen analyysin sekä toimittaisi analyysin suojelupoliisin käyttöön. Tietoliikennetiedustelun teknisestä toteuttamisesta suojelupoliisille säädettäisiin jäljempänä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kiellosta tuottaa viestinnän teknisten tietojen pohjalta tietoa, josta voitaisiin tunnistaa yksittäisiä luonnollisia henkilöitä. Kiellon tarkoituksena on myös estää henkilöihin kohdistuvan tietoliikennetiedustelutoimivaltuuden kiertäminen. Tilastollisen analyysin tarkoituksena on tuottaa tietoa siitä, missä viestintäverkon osassa liikkuu tietystä tiedustelutehtävän kannalta olennaisesta kohteesta lähtevää tai sinne tulevaa tietoliikennettä. Tilastollisen analyysin tarkoituksena olisi tietoliikennetiedustelun kohdentaminen fyysisesti ja teknisesti mahdollisimman tarkasti ainoastaan siihen osaan viestintäverkossa liikkuvasta tietoliikenteestä, joka on tiedustelutehtävän kannalta olennaista. Fyysisellä ja teknisellä kohdentamisella pystyttäisiin rajaamaan pois suuri osa viestintäverkoissa liikkuvasta tietoliikenteestä, jolla ei olisi sotilastiedustelun tehtävien kannalta merkitystä.  

Pykälän 3 momentissa olisi teknisten tietojen hävittämisvelvollisuus. Teknisten tietojen käsittelyssä käytettäviä teknisiä tietoja ei saisi tallentaa sotilastiedustelulle myöhempää käyttöä varten. Teknisten tietojen käsittelyssä olisi tarkoituksena tuottaa tilastollinen analyysi, jonka jälkeen analyysin pohjana olleet tiedot olisi välittömästi hävitettävä eikä niitä voitaisi jälkikäteen käyttää tiedustelutehtävän suorittamiseksi. 

64 §. Teknisten tietojen käsittelystä päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan teknisten tietojen keräämisestä päättäisi tuomioistuin tehtävään määrätyn tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen sotilaslakimiehen tai muun virkamiehen vaatimuksesta. Menettelystä tuomioistuimessa säädettäisiin jäljempänä.  

Pykälän 2 momentin mukaan teknisten tietojen käsittelyä koskevan luvan enimmäisvoimassaoloaika olisi kolme kuukautta. Luvan voimassaoloaikaan vaikuttaisi se, miten teknisten tietojen kerääminen toteutettaisiin; teknisten tietojen kerääminen voidaan toteuttaa ottamalla teknisen analyysin kohteeksi lyhyt aikainen näyte tietyssä viestintäverkon osassa liikkuvasta tietoliikenteestä, jolloin perusteltua olisi lyhyempi luvan voimassaoloaika, tai ottamalla tietyssä viestintäverkon osassa liikkuvista IP-paketeista esimerkiksi joka kymmenestuhannes paketti, jolloin luvan voimassaoloaika voisi olla pidempi. 

Ensimmäisessä vaihtoehdossa luvan voimassaolon aikana sotilastiedusteluviranomainen voisi useampaan otteeseen hetkellisesti kerätä ja tallentaa viestintäverkossa liikkuvan viestinnän teknisiä tietoja ja tuottaa niistä automaattisella tietojen käsittelyllä tilastollisen analyysin. Tässä tapauksessa olisi luonnollista, että luvan voimassaoloaika olisi lyhyempi, koska teknisen analyysin kohteeksi joutuisi laajemmin tietoliikennettä, vaikka kyseessä olisikin hetkellinen tietojen kerääminen ja tallentaminen. Jälkimmäisessä vaihtoehdossa luvan voimassaoloaika voisi olla pidempi, koska kyseessä olisi satunnaisten IP-pakettien ottaminen tekniseen analyysiin. Tässä vaihtoehdossa tietoliikennettä ei joutuisi tiettynä ajanhetkenä teknisen analyysin kohteeksi yhtä laajalti kuin ensimmäisessä vaihtoehdossa, mikä perustelisi pidempää luvan voimassaoloaikaa. 

Pykälän 3 momentin 1 kohdan mukaan lupahakemuksessa olisi ilmoitettava ensisijaisesti maantieteellinen alue, jolta tulevan tai jolle menevään tietoliikenteeseen liittyvää viestintäverkon osaa selvitettäisiin. Maantieteellinen alue voisi olla tarpeen mukaan laaja alue, jossa esimerkiksi tiedetään olevan sotilaallista toimintaa, tai tietty rakennus, jonka tiedetään liittyvän tiedustelutehtävään. Toisaalta alueena voisi olla myös Suomessa esimerkiksi energiainfrastruktuurin kannalta merkittävä alue, jonne tulevien tietoliikennevirtojen analysointi voisi olla tarpeen yhteiskunnan elintärkeisiin toimintoihin kohdistuvan uhkan takia. 

Aina liikenteen lähteenä tai kohteena oleva maantieteellinen alue ei kuitenkaan ole nimettävissä. Digitaalisia palveluita rakennetaan entistä enemmän fyysisestä paikasta riippumattomaksi. Vihamielisellä tavalla toimiva taho voi esimerkiksi ohjata hyökkäyksessä käytettäviä tietojärjestelmiä pilvipalvelusta, johon kuuluvien laitteiden fyysinen sijainti ei ole ennalta selvitettävissä. Siksi maantieteellisen alueen sijasta lupahakemuksessa voidaan käyttää luvan rajaamiseen myös verkko-aluetta silloin, kun maantieteellistä aluetta ei ole tiedossa, tai maantieteellinen alue olisi kohtuuttoman suuri. Verkko-alueella tarkoitettaisiin verkko-osoitteiden muodostamaa luontevaa yhtenäistä joukkoa. Verkko-alue voi olla niin sanottu autonominen reititysalue (AS), IP-osoitteiden muodostama joukko tai niin sanottu domain-alue, kuten mil.xy.  

Alueen kattavuutta arvioitaessa olisi kiinnitettävä huomiota siihen, mistä tulevien tai minne menevien tietoliikennevirtojen tiedustelu saattaisi olla tarpeellista. Myöskään täysin summittainen koko internet-verkkoon menevien tai sieltä tulevien tietoliikennevirtojen analysointiin haettavaa lupaa ei voitaisi pitää suhteellisuusperiaatteen tai tarkoitussidonnaisuuden periaatteen kannalta tarkoituksen mukaisena. Kaikkialta tulevien tietoliikennevirtojen analyysi ei välttämättä tuottaisi myöskään tarkoituksen mukaista lopputulosta tietoliikennetiedustelun kohdentamisen kannalta. 

Momentin 2 kohdan mukaan sotilastiedusteluviranomaisen olisi ilmoitettava ne viestintäverkon osat, kuten tietoliikennekaapelin kuitu, kuidun aallonpituus tai muu tarkempi tiedonsiirron taso, joista tietoliikenteen teknisiä tietoja kerättäisiin. Jotta viestintäverkon kokonaisuudesta löytyisi tiedustelun kannalta olennainen osa, olisi teknisten tietojen keräämistä ja tallentamista voitava kohdistaa useampaan kuin yhteen viestintäverkon osaan samalla luvalla.  

Viestintäverkon osien lukumäärääkin olisi arvioita suhteellisuusperiaatteen ja tarkoitussidonnaisuuden kannalta. Teknisten tietojen käsittelyn tarkoituksena on tuottaa analyysi tietoliikennetiedustelun kohdentamiseksi. Kaikkien Suomen rajan ylittävien viestintäverkon osien tietoliikennevirran analysointi ei olisi tarkoituksen mukaista tietyltä alueelta tulevan tai sinne menevän tietoliikenteen analysoimiseksi. 

Momentin 3 kohdassa teknisten tietojen keräämiseen olisi nimettävä viestinnän teknisten tietojen käsittelyä valvova ja johtava tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen virkamies. Valvova ja johtava virkamies toimisi tehtävässä virkavastuulla. Teknisten tietojen keräämistä, tallentamista ja käsittelyä valvoisi tiedusteluvaltuutettu, jonka tehtävistä säädettäisiin erillisessä laissa. 

Momentin 4 kohdan mukaan lupahakemuksessa olisi esitettävä suunnitelma siitä, miten, milloin ja minkä pituisissa ajanjaksoissa teknisten tietojen kerääminen ja tallentaminen toteutettaisiin. Suunnitelmassa olisi esitettävä myös se, minkälaista keinoa teknisessä analyysissä käytettäisiin. Edellä kuvatusti pykälän tarkoittama teknisten tietojen käsittely voitaisiin toteuttaa ottamalla lyhyt kestoisia, sekunnista muutamaan, näytteitä kaikesta tietyssä viestintäverkon osassa liikkuvasta tietoliikenteestä tai ottamalla satunnaisesti esimerkiksi joka kymmenestuhannes IP-paketti viestintäverkon osassa liikkuvasta tietoliikenteestä.  

Suunnitelmassa olisi kuvattava, millä edellä kuvatulla keinoilla teknisiä tietoja hankittaisiin. Koska teknisten tietojen käsittely tietoliikenteestä voisi tapahtua hetkellisesti kaikkeen viestintäverkon osassa liikkuvaan tietoliikenteeseen kohdistuen, olisi tarkoituksen mukaista, että Puolustusvoimien tiedustelulaitos voisi luvan voimassaoloajan kerätä ja tallentaa teknisiä tietoja useamman kerran. Suunnitelmassa olisi ilmoitettava myös se, kuinka monesti teknisiä tietoja olisi tarkoitus hankkia luvan voimassaolon aikana.  

Vaihtoehtoisesti suunnitelmassa olisi ilmoitettava se, miten satunnainen IP-pakettien kerääminen toteutettaisiin.  

Teknisten tietojen käsittelyn toteuttamista olisi arvioitava suhteellisuusperiaatteen ja tarkoitussidonnaisuuden periaatteen kautta.  

65 §. Valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuva tiedustelu. Pykälässä säädettäisiin Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen toimivaltuudesta kerätä, tallentaa ja käsitellä valtiollisen toimijan viestintää sekä sen edellytyksistä. Pykälässä tarkoitettu valtiollinen toimija olisi erityinen kohde verrattuna muuhun tietoliikennetiedusteluun.  

Voimassa olevan tulkinnan mukaan valtio ja muut julkisyhteisöt jäävät perusoikeussuojan ulkopuolelle (HE 309/1993 vp. ja PeVL 9/2015 vp.), jolloin myöskään valtion harjoittaman viestinnän ei voida katsoa nauttivan peruslaillista luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaa. 

Jos tietoliikenteen kerääminen voitaisiin kohdistaa pelkästään vieraan valtion tietoliikenteeseen, siihen kohdistuviin hakuehtoihin voitaisiin kohdistaa myös viestin sisältöä kuvaavaa tietoa. Hakuehtona voisi olla viestin sisällöstä löytyvä merkkijono, esimerkiksi luonnollisen kielen sana tai lause. 

Vieraan valtion tietoliikennettä koskevan poikkeuksen soveltaminen tulisi kyseeseen vain niissä tapauksissa, joissa tiedustelujärjestelmään ohjautuva tietoliikennevirtaan ei voisi päätyä luottamuksellisen viestinnän suojaa nauttivaa tietoliikennettä. Käytännössä tämä edellyttäisi, että se viestintäverkon osa, johon tuomioistuimen antama lupa koskee ja johon hakuehdot kohdistuvat, olisi varattu valtiollista tietoliikennettä varten. Vieraan valtion tietoliikennettä koskevan poikkeuksen käyttö olisi siten käytännössä kapea. 

Valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvan tiedustelun edellytyksenä olisi tiedustelun yleisenä edellytyksenä oleva tuloksellisuusvaatimus. Toimivaltuutta voitaisiin käyttää, jos sillä voidaan perustellusti olettaa olevan merkitystä tiedustelutehtävän kannalta. 

Pykälän 1 momentin mukaista tietoliikennetiedustelua olisi mahdollista käyttää valtiollisen tietoliikenteen tiedustelussa. Tietoliikenteen tiedustelu käsittäisi tietoliikenteen keräämisen, tallentamisen ja käsittelyn tiedonhankinta tarkoituksessa. 

Valtiollisen toimijan tietoliikenteen tiedustelussa ensimmäisessä vaiheessa Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle ohjatusta tietoliikenteestä etsittäisiin tiedustelutehtävän kannalta olennaisia tietoja tuomioistuimen myöntämässä luvassa määritellystä viestinverkon osasta. Tuomioistuimen luvasta säädettäisiin jäljempänä.  

Pykälän 1 momentin tilanteissa kerääminen tapahtuisi automaattisen tietojen käsittelyn avulla, joka perustuisi hakuehtojen käyttöön. Tällä tehtäisiin eroa muihin viestintäverkossa liikkuvaan tietoliikenteeseen kohdistuvien tiedonhankintakeinojen, ennen kaikkea aiemmin tässä luvussa säädettäviin telekuunteluun ja televalvontaan samoin kuin poliisi- ja pakkokeinolaeissa säänneltyjen telekuuntelun ja televalvonnan välille. Telekuuntelu kohdistetaan täsmällisesti johonkin sellaiseen telepäätelaitteeseen tai teleosoitteeseen, jonka yksilöintitiedot ovat selvillä tiedonhankinnan alkaessa taikka henkilöön, joka on etukäteen tiedossa. Tietoliikennetiedustelussa ei olisi kyse mihinkään ennakkoon yksilöitävissä olevaan telepäätelaitteeseen tai teleosoitteeseen kohdistuvasta tiedonhankinnasta, vaan automatisoiduin tietoteknisin menetelmin tapahtuvasta tietoliikenteen seulonnasta tietystä viestintäverkon osasta tiettyyn tiedustelutehtävään liittyvien tietojen löytämiseksi. Käytännössä valtiolliseen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvassa tiedustelussa kerääminen toteutettaisiin tunnistamalla tietty viestintäverkon osa, jossa valtiollisen toimijan tietoliikenne kulkee ja tarvittaessa vertailemalla tietoliikennettä hakuehdoiksi kutsuttaviin ennakkoon asetettuihin kriteereihin. Tietoliikennetiedustelun yhtenä tarkoituksena olisi myös tunnistaa yksittäisiä telepäätelaitteita ja teleosoitteita telekuuntelun tai televalvonnan toteuttamisen mahdollistamiseksi.  

Momentin viimeisen virkkeen mukaan tietojen hankkiminen valtiollisen toimijan tietoliikenteestä perustuisi hakuehtojen käyttöön. Hakuehdot on tarkemmin kuvattu 67 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa.  

Hakuehtoihin perustuva kerääminen kohdistuisi vain tietyssä osassa viestintäverkkoa kulkevaan tietoliikenteeseen. Tämä viestintäverkon osa olisi määritelty tuomioistuimen lupapäätöksessä, tai poikkeuksellisissa tilanteissa, pääesikunnan tiedustelupäällikön väliaikaisessa kiirepäätöksessä. Kyseisessä viestintäverkon osassa kulkeva tietoliikennevirta ohjattaisiin kulkemaan myös tiedustelujärjestelmän kautta, jolloin tiedustelujärjestelmä keräisi ja tallentaisi järjestelmään ennakkoon syötettyjen hakuehtojen mukaisen tietoliikenteen. Kerääminen ja tallentaminen tapahtuisivat automaattisella tietojenkäsittelyllä, mistä johtuen kukaan luonnollinen henkilö ei näkisi tiedustelujärjestelmän läpi kulkenutta tietoliikennettä. Ainoastaan hakuehtoja vastaava liikenne tallentuisi järjestelmään niin, että sotilastiedusteluviranomaisen virkamies voisi sitä käsitellä.  

Puolustusvoimien tiedustelulaitoksella ei olisi oikeutta tai mahdollisuutta tallentaa muuta viestintää kuin sitä, joka vastaa tuomioistuimen myöntämässä luvassa tarkoitettuja hakuehtoja. Sotilastiedusteluviranomaisella ei myöskään olisi mahdollisuutta jälkikäteen palauttaa tai tarkastella tietoja, jotka eivät ole vastanneet tuomioistuimen myöntämän luvan mukaisia ehtoja. Tietoliikennetiedustelua käyttävä viranomainen ei saisi missään tilanteessa pääsyä muuhun kuin hakuehtojen mukaiseen tietoliikenteeseen. 

Puolustusvoimien ensisijaisen tehtävänä on puolustusvoimista annetun lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan Suomen sotilaallinen puolustaminen. Sotilaallisen uhkan muodostavat keskeisimmin vieraat valtiot. Pykälän mukaan tietoliikennetiedustelua voitaisiin käyttää vieraan valtion viestinnän tiedusteluun. Vieraan valtion viestinnästä voidaan saada olennaista tietoa vieraan valtion suunnitelmista ja toimintakyvystä, jotka vaikuttavat suoraan Suomea vastaan kohdistuvaan uhkaan ja siihen varautumiseen. Tehokkaan tiedustelun kautta sotilastiedusteluviranomainen pystyy muodostamaan ennakkovaroituksen Suomea kohtaan kohdistuvasta sotilaallisesta uhkasta ja siihen varautumisesta. 

Pykälän 2 momentin mukaan Puolustusvoimien tiedustelulaitoksella olisi mahdollisuus käsitellä automaattisen tietojenkäsittelyn avulla hankittuja tietoja automaattisesti ja manuaalisesti. Tässä vaiheessa Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen virkamies pääsisi käsittelemään kerättyä tietoliikennettä ja viestien sisältöä tiedustelutehtävän kannalta olennaisien viestien löytämiseksi ja tietojen analysoimiseksi. 

Tiedon analysointivaiheessa automaattisella käsittelyllä tarkoitettaisiin sellaista kerätyn tiedon analysointia, joka toteutetaan automaattisen tietojen käsittelyn eli teknisen tietojärjestelmän avulla. Tähän voitaisiin käyttää esimerkiksi analysointiin kehitettyä algoritmia. Suurin osa kerätyn tiedon analysoinnista toteutettaisiin käytännössä automaattisesti. Automaattisen käsittelyn tarkoituksena olisi esimerkiksi kohdistaa kerättyyn tietoon sellaisia hakuja, joiden avulla voitaisiin edelleen supistaa manuaalisen käsittelyn kohteeksi otettavan tiedon määrää. Tietojärjestelmän avulla suoritettavat analysointi ja haut voisivat koskea niin kerättyyn tietoon sisältyviä välitystietoja ja muita ohjaustietoja kuin tällaisen tiedon merkityksellistä sisältöä. 

Kerättyjä ja tallennettuja tietoja voitaisiin käsitellä myös aistinvaraisesti luonnollisen henkilön toimesta. Koska tällaisessa käsittelyssä samoin kuin edellä automaattisessa käsittelyssä saataisiin selvittää viestin välitystiedot ja viestin sisältö, kuuluisi aistinvaraiseen käsittelyyn esimerkiksi se, että Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen palveluksessa oleva virkamies lukisi käsiteltävänä olevan viestin tekstisisällön, tarkastelisi sen kuvaliitteitä, kuuntelisi ääntä tai antaisi viestisisällön syötteeksi ohjelmistolle, jolle lähettäjä on sen tarkoittanut, seuratakseen ohjelmiston suoritusta.  

Jos viestin käsittelyn aikana kävisi ilmi, että käsittelyn kohteena olevasta tiedosta ei saataisi tiedustelutehtävän kannalta olennaista tietoa taikka viestistä ei muuten saisi hankkia tietoa, tulisi se viipymättä hävittää hävittämistä koskevien säännösten perusteella. 

Suomen alueelle sijoittuneille toimijoille ei aseteta velvollisuutta asentaa salaukseen käytettäviin ohjelmistoihin niin sanottuja takaportteja eikä toimijoita velvoiteta luovuttamaan salausavaimia tai muuntoinkaan rajoiteta salausteknologian käyttöä.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin nimenomainen kielto käyttää Suomessa oleskelevan henkilön hallussa olevaa tai tämän oletettavasti muuten käyttämän telepäätelaitteen tai teleosoitteen yksilöiviä tietoja valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvassa tiedustelussa. Pykälässä tarkoitetut sotilastiedustelun kohteiden aiheuttama uhka tulee Suomen rajojen ulkopuolelta. Uhkan aiheuttajat ovat lisäksi organisatorisesti järjestäytyneitä suuria toimijoita. 

66 §. Valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvasta tiedustelusta päättäminen. Valtio ja muut julkisyhteisöt jäävät perusoikeussuojan ulkopuolelle (HE 309/1993 vp. ja PeVL 9/2015 vp.). Koska esimerkiksi vieraan valtion sotilasorganisaation viestintä ei nauti luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaa, voitaisiin valtiollisen toimijan viestinnän keräämisestä, tallentamisesta ja käsittelystä päättää lievemmin edellytyksin kuin muun toimijan viestinnän keräämisestä, tallentamisesta ja käsittelystä.  

Pykälän 1 momentin mukaan oikeudesta kohdistaa tiedustelua 65 §:ssä tarkoitetun valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen päättäisi pääesikunnan tiedustelupäällikön vaatimuksesta Helsingin käräjäoikeus.  

Momentin kahdessa viimeisessä virkkeessä säädettäisiin kiiremenettelystä asiassa, joka ei siedä viivytystä. Päätöksen voisi tehdä pääesikunnan tiedustelupäällikkö siihen asti, kunnes tuomioistuin olisi ratkaissut luvan myöntämistä koskevan vaatimuksen. Valtiollisen toimijan viestinnän keräämisessä, tallentamisessa ja käsittelyssä saattaisi tulla vastaan tilanteita, joissa valtiolliseen toimijaan kohdistuva viestinnän kerääminen, tallentaminen ja käsittely olisi voitava aloittaa välittömästi yllättävästi saadun tiedon tai nopeasti muuttuvan toimintaympäristön takia. Vaatimus tuomioistuimelle olisi esitettävä 24 tunnin sisällä toimivaltuuden käytön aloittamisesta.  

Lupa voitaisiin antaa pykälän 2 momentin mukaisesta enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin lupahakemuksessa esitettävistä tiedoista. Momentin 1 kohdan mukaan lupahakemuksessa olisi esitettävä tiedustelutehtävä, jota varten valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistettaisiin tietojen hankkimista. Tiedustelutehtävän kuvauksessa yksilöitäisiin suurempi kokonaisuus, jota varten tietojen hankkiminen tietystä valtiollisesta toimijasta olisi tarpeen. Tiedustelutehtävää on kuvattu edellä 9 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa. 

Momentin 2 kohdan mukaan hakemuksessa olisi ilmoitettava hakuehdot tai hakuehtojen luokat, joiden perusteella viestintää kerättäisiin, tallennettaisiin ja käsiteltäisiin. Hakuehtojen tai hakuehtojen luokkien perusteella suuresta määrästä tietoliikennettä etsittäisiin tiedustelutehtävän kannalta olennaiset tiedot. Jotta tietoliikennetiedustelu olisi riittävän kohdennettua, käytettävien hakuehtojen tulisi olla riittävän tarkkoja, jottei tietoliikenteen manuaaliseen käsittelyyn joutuisi tiedustelutehtävän kannalta tarpeetonta tietoa. 

Haluehdot kuvailisivat tiedonhankinnan kohdetta. Valtiolliset toimijat ovat kooltaan isoja organisaatioita. Edellä sanotusta johtuen tiedustelutehtävän kohteeseen liittyy lukuisa määrä välitystietoja, joidenka perusteella tiedustelutehtävän kohteesta hankittaisiin tietoa. Lupahakemuksessa esitettävät hakuehdoissa esitettäisiin hakuehtojen ryhmät, joidenka perusteella tietoliikennetiedustelua kohdennettaisiin. Ryhmät sisältäisivät tarkemmat välitystiedot, jotka kohdistuisivat tiettyyn tiedustelutehtävän kannalta olennaiseen organisaatioon, kuten tiettyä uutta asejärjestelmää kehittävään organisaatioon.  

Momentin 2 kohdan mukaan valitut hakuehdot tai hakuehtojen luokat olisi myös perusteltava vaatimuksessa. Perusteluissa kerrottaisiin tarkemmin, mihin kohteeseen ja miten valituilla hakuehdoilla tai hakuehtojen luokilla tiedustelutehtävän kannalta olennainen viestintä saataisiin kerättyä ja tallennettua 3 kohdassa tarkoitetusta viestintäverkon osasta. 

Vaatimuksen esittäjällä olisi korostunut velvollisuus sille, että vaatimuksessa esitetyt hakuehdot ja hakuehtojen luokat kohdistuvat sen tahon kohteena olevaan tietoliikenteeseen, josta tiedustelutehtävän kannalta olisi hankittava tietoa. Vaatimuksen käsittelyn yhteydessä tuomioistuin voisi kyselyoikeuttaan käyttäen varmistua siitä, että hakuehdot ja hakuehtojen luokat olisivat niin riittävät, että tietoliikennetiedustelu kohdistuisi vaatimuksessa tarkoitettuun kohteeseen. 

Koska valtiollinen toimija ei nauti luottamuksellisen viestin suojaa, hakuehtona voitaisiin käyttää myös viestin sisältöä kuvaavia tietoja. Valtiolliseen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvassa tiedustelussa saattaisi kuitenkin olla tarpeellista käyttää viestin sisältöön kohdistuvia hakuehtoja tietoliikenteen suuren määrän takia tai sen takia, että tietoliikenteestä saadaan jo tässä vaiheessa karsittua pois viestintä, joka liikkuisi valtiollisen toimijan tietoliikenteessä, mutta olisi sisällöltään luottamuksellisen viestin suojan alassa. 

Momentin 3 kohdan mukaan hakemuksessa olisi ilmoitettava ne Suomen rajan ylittävät viestintäverkon osat, kuten kaapeleiden kuidut, joista viestintää kerättäisiin ja tallennettaisiin. Esimerkiksi yksittäiseen kuituun kohdistetulla tietoliikennetiedustelulla rajataan ulos merkittävä osa Suomen rajan ylittävästä tietoliikenteestä, mikä osaltaan myös tehostaa ja kohdentaa tietoliikennetiedustelua asianmukaisella tavalla. Hakemuksessa olisi perusteltava, miksi juuri valitusta viestintäverkon osasta saataisiin tiedustelutehtävän kannalta olennaisen valtiollisen toimijan viestintää kerättyä ja tallennettua.  

Vaatimuksen esittäjällä olisikin korostunut perusteluvelvollisuus siitä, että juuri tietyssä viestinverkon osassa liikkuisi valtiollisen toimijan tietoliikennettä. Tuomioistuin voisi kyselyoikeuttaan käyttäen varmistua siitä, että vaatimuksessa osoitetussa viestintäverkon osassa liikkuisi valtiollisen toimijan tietoliikennettä. 

Momentin 4 kohdan mukaan lupahakemuksessa olisi ilmoitettava luvan voimassaoloaika kellonajan tarkkuudella. Kuten muidenkin tiedustelumenetelmien kohdalla, hankittuja tietoja olisi kokoajan arvioitava ja keskeytettävä, kun tiedustelutehtävän kannalta olennaiset tiedot olisi hankittu. Lisäksi luvan voimassaolon osalta voidaan viitata edellä 20 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa todettuun. 

Momentin 5 kohdan mukaan luvan mukaiselle tietoliikennetiedustelulle olisi nimettävä sen suorittamista johtava ja valvova Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt virkamies.  

Momentin 6 kohdan mukaan valtiollisen toimijan tietoliikenteen tiedustelulle voitaisiin asettaa muita ehtoja ja rajoituksia.  

67 §. Muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuva tiedustelu. Pykälässä säädettäisiin muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteen tiedustelusta sekä toimivaltuuden käytön edellytyksistä. Pykälässä säädettyjen edellytysten lisäksi toimivaltuuden käytön edellytyksiä harkittaessa olisi otettava huomioon myös tiedustelutoiminnan yleiset periaatteet.  

Muulla kuin valtiollisella toimijalla tarkoitettaisiin tiedustelutehtävän kohteita, joita ei voida katsoa vieraan valtion tai sellaiseen rinnastuvaksi toimijaksi. Toimijan asemaa arvioitaessa huomiota kiinnitettäisiin toimijaan, toimijan organisaatioon, toimijan käytettävissä oleviin resursseihin ja ennen kaikkea siihen, liittyisikö toimija sotilastiedustelun kohteeseen.  

Edellä tarkoitettuja muita kuin valtiollisia toimijoita voisivat olla esimerkiksi aseteknologiaa kehittävät yritykset ja joukko-osastoja tukevat muut kuin sotilaalliset organisaatiot. Sotilastiedustelu voisi saada lisäksi olennaista tietoa myös lukuisista aseteollisuuteen liittyvistä organisaatioista.  

Lisäksi muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuva tiedustelu tulisi kyseeseen tilanteissa, joissa internet-verkon luonteen vuoksi riittävällä todennäköisyydellä ei pystytä ennakolta esittämään, että tietyssä viestintäverkon osassa liikkuvassa tietoliikenteessä olisi ainoastaan valtiollisen toimijan tietoliikennettä. Tilanne tulisi kyseeseen esimerkiksi silloin, kun valtiollinen toimija käyttäisi ennakkoon tunnistetulla alueella tiettynä aikana normaaleja matkapuhelimia yleisessä viestintäverkossa. 

Erotuksena 65 §:ssä säädetystä valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvasta tiedustelusta, pykälän tarkoittamissa tilanteissa tietoliikenteen tiedustelulle asetettaisiin tiukemmat edellytykset. Tiedustelu tapahtuisi teknisesti samalla tavalla hakuehtojen perusteella kuin 65 §:n perusteluissa on kuvattu, mutta tiukemmilla vaatimuksilla.  

Pykälän 1 momentin mukaan muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteen tiedustelua voitaisiin käyttää tiedustelutehtävän kannalta olennaisen muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteen tiedusteluun, jos tietoliikenteeseen kohdistuvan tiedustelun voidaan olettaa olevan välttämätöntä tiedon saamiseksi tiedustelutehtävän kannalta.  

Tietoliikennetiedustelulle asetettaisiin tältä osin tiukempi edellytys kuin edellä säädettäväksi ehdotetuille luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan puuttuville tiedustelumenetelmille tai edellä 65 §:ssä tarkoitetulle valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvalle tiedustelulle. Syynä tähän on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu Szabo & Vissy v. Unkari, jonka mukaan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaista "välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa" -edellytystä on tulkittava tietoliikennetiedustelun kaltaisen kehityksen kärkeä edustavan valvontateknologian yhteydessä siten, että se edellyttää "ehdotonta välttämättömyyttä" (strict necessity) kahdessakin suhteessa. Menetelmän käytön tulee olla yleisellä tasolla ehdottoman välttämätön demokraattisten instituutioiden suojaamiseksi. Toiseksi menetelmän käytön tulee yksittäisen tiedusteluoperaation yhteydessä olla ehdottoman välttämätöntä olennaisen tärkeän tiedon (vital information) saamiseksi. 

Tietoliikennetiedustelun käytölle ehdotetulla välttämättömyysedellytyksellä tarkoitettaisiin viimesijaisuutta eli käytännössä sitä, että tietojen hankkiminen muulla keinolla kuin tietoliikennetiedustelulla ei ole mahdollista tai esimerkiksi vaatisi oleellisesti enemmän voimavaroja tai viivästyttäisi tiedonhankintaa kohtuuttomasti. Pakkokeinolain uudistamista koskevan hallituksen esityksen (HE 222/2010 vp, s. 316) välttämättömyysarvioinnille asettamaa kriteeristöä noudatellen selvitystä muiden tiedustelumenetelmien tosiasiallisesta käytöstä tai niiden yrittämisestä ei kuitenkaan edellytettäisi, koska silloin jouduttaisiin suorittamaan kalliita ja turhiakin yksityiselämän suojaan ulottuvia toimenpiteitä. Välttämättömyys voisi perustua kokonaisarviointiin siitä, että muut keinot tulisivat olemaan esimerkiksi tuloksettomia tai tiedonhankintaan soveltumattomia ilman, että niiden käyttöä olisi tullut konkreettisesti yrittää. Esimerkiksi Suomen rajan ulkopuolella olevan toimijan viestiliikenteen seuraaminen ei välttämättä ole mahdollista muilla tiedustelumenetelmillä, koska tiedustelun kohteen viestintää ei voitaisi seurata riittävän huomaamattomasti tai viestintää ei pystyttäisi keräämään ja tallentamaan riittävän nopeassa tahdissa.  

Vaikka tietojen hankkiminen sinänsä olisikin mahdollista muuta tiedustelumenetelmää käyttäen, toisen tiedustelumenetelmän käyttäminen ei välttämättä olisi perusteltua sotilastiedustelun käytössä olevien rahallisten tai henkilöstö resurssien kannalta. Säännöksen soveltaminen edellyttäisikin vertailua yhtäältä muiden luvussa säädettäväksi ehdotettujen tiedustelumenetelmien, erityisesti telekuuntelun ja televalvonnan, sekä toisaalta tietoliikennetiedustelun välillä. Koska telekuuntelun ja televalvonnan käyttö pääsääntöisesti voidaan kohdentaa tarkemmin kuin tietoliikennetiedustelun käyttö, sisältää telekuuntelun ja -valvonnan käyttö myös vähäisemmän mahdollisuuden, että sivullisten viestintä tulee tiedustelun piiriin. Näin ollen, jos telekuuntelun tai -valvonnan käyttö ei yksittäistapauksessa olisi mahdotonta tai huomattavan vaikeaa, tulisi niitä käyttää ensisijaisina keinoina suhteessa tietoliikennetiedusteluun.  

Lisäksi tietojen hankkiminen muilla keinoin saattaisi olla erityisen vaarallista tiedusteluoperaation toteuttajan kannalta. Tiedusteluoperaation toteuttaminen kotimaasta on huomattavasti turvallisempaa kuin vieraan valtion alueella toteutettava tiedustelu. 

Välttämättömyysedellytykseen ei olisi säännöstasolla liitetty vaatimusta, että tietoliikennetiedustelulla saatavan tiedon olisi oltava olennaisen tärkeää. Tämä johtuu siitä, että tiedon olennaisen tärkeyden arvottaminen on tiedustelussa vaikeampaa kuin esimerkiksi rikostorjunnassa, jossa estettävänä, paljastettavana tai selvitettävänä on jokin konkreettinen teko.  

Tiedustelussa ja erityisesti tietoliikennetiedustelussa ei kuitenkaan olisi kyse ainoastaan välittömien vaarojen torjumisesta, vaan myös pidempiaikaisesta tiedonhankinnasta kansallista turvallisuutta vakavasti vaarantavasta toiminnasta. Tietoliikennetiedustelu voisi olla välttämätön esimerkiksi sellaisen tiedon hankkimiseksi, joka seuraavassa vaiheessa mahdollistaa jonkin tässä luvussa tarkoitetun tiedustelumenetelmän käytön, mutta jonka ei vielä yksinään voida katsoa olevan välttämätön uhkan torjumisen mahdollistavan tiedon saamiseksi. Sotilastiedustelu olisi useista toisiaan täydentävistä tiedustelumenetelmistä muodostuva kokonaisuus, jonka puitteissa on erittäin vaikea ennakkoon arvottaa ja osoittaa kullakin yksittäisillä menetelmällä saatavan tiedon merkitys tiedonhankinnan kohteena olevaa toimintaa koskevan kokonaiskäsityksen kannalta. 

Momentin viimeisen virkkeen mukaan muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteen tiedustelu perustuisi hakuehtojen käyttöön. Tiedustelutoimintaan ohjaavan yleisenä periaatteena säädetyn vähimmän haitan periaatteen mukaan hakuehtojen yhdistelmien ja hakuehtoluokkien tulisi olla sellaisia, jotka mahdollisimman tarkkaan rajoittaisi muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteen tiedustelun kohteena olevan tahon viestintään. Lisäksi tarkoitussidonnaisuuden periaate ohjaisi tiedusteluviranomaista laatimaan hakuehtojen yhdistelmät ja hakuehtojenluokat niin, että toimivaltuutta voitaisiin käyttää ainoastaan siihen tarkoitettuun tarkoitukseen. Suhteellisuusperiaate ohjaisi myös tiedusteluviranomaista hakuehtojen laadinnassa.  

Velvollisuudesta esittää hakuehdot tai hakuehtojen luokat sekä perustelut niille tuomioistuinkäsittelyssä säädettäisiin 68 §:n 3 momentin 4 kohdassa. 

Muuhun kuin valtiolliseen toimijaan kohdistuvassa viestinnän kerääminen ja tallentaminen eivät saisi pykälän 2 momentin mukaan tapahtua Suomessa oleskelevan henkilön hallussa olevan tai tämän oletettavasti muuten käyttämän telepäätelaitteen tai teleosoitteen yksilöivän tiedon perusteella. Sotilastiedustelun kohteet eivät olisi yksittäisiä henkilöitä Suomessa oleskelevia henkilöitä. Muun kuin valtiollisen toimijan viestinnän kerääminen ja tallentaminen kohdistuu suuriin toimijoihin, jotka toimivan Suomen rajan ulkopuolella. Tietoja yksittäisen Suomessa oleskelevan henkilön telepäätelaiteesta tai käyttämästä teleosoitteesta voitaisiin tarvittaessa hankkia 4 luvussa tarkoitetuilla toimivaltuuksilla. Esimerkiksi suomalaisessa verkossa olevaan matkapuhelimeen kohdistuva tiedonhankinta pystyttäisiin kohdistamaan 4 luvussa säädettäväksi ehdotettavilla tiedustelumenetelmillä, jolloin vaikutukset sivullisten tietoliikenteeseen pystyttäisiin minimoimaan. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin nimenomaisesta kiellosta, ettei tietoliikenteen tiedustelu saisi tapahtua viestin sisällön perusteella. Tietoliikenteen kerääminen ja tallentaminen saisivat tapahtua ainoastaan luvan mukaisten hakuehtojen tai hakuehtojen luokkien perusteella, jotka kohdistuisivat viestintään liittyviin muihin tietoihin kuin veistin sisällössä oleviin tietoihin.  

Edellä sanotusta poikkeuksena olisivat kuitenkin haittaohjelman sisältöä ja ominaisuutta kuvaavat tiedot. Tiedustelutoiminnan pääasiallisena tehtävänä ei olisi tietoturvan parantaminen, mutta tietoliikennetiedustelun yhteydessä voitaisiin yksityisyyden suojaa vaarantamatta saada tiedustelutehtävän yhteydessä tietoa tietoverkoissa liikkuvista haittaohjelmista. Teknisiä verkkohyökkäyksiä on yleensä tehokkainta tunnistaa mahdollisimman lähellä potentiaalista hyökkäyksen kohdejärjestelmää ja järjestelmän omien ylläpitäjien toimesta. On kuitenkin tilanteita, joissa mahdollisia kohteita on paljon tai potentiaalisten kohdejärjestelmien ylläpito on ulkoistettu jollekin sellaiselle ilmaiselle taholle, ettei yksityiskohtaista tietoa torjuntaindikaattoreista ole mahdollista luovuttaa asettamatta kansallista turvallisuutta vaaraan. Tällöin tieto hyökkäyksistä tai valmistelevista toimenpiteistä voitaisiin hankkia tietoliikennetiedustelulla. Momentissa tarkoitetut haittaohjelmat olisivat korkealle kehittyneitä, joiden kehittämisen taustalla on usein valtiollinen toimija ja toiminnan taustalla ovat valtiolliset intressit, Suomen valtioon kohdistuvan vakoilun lisäksi myös teollisuuteen ja elinkeinoelämään liittyvien etujen tavoittelu. Suomalaisten organisaatioiden omasta tietoturvasta huolehtiminen jäisi edelleen organisaation itsensä huolehdittavaksi. Tietoja haittaohjelmista voitaisiin antaa yhteiskunnan eri toimijoille 77 §:ssä säädetyllä tavalla. 

Toteutuneen tietoturvaloukkauksen jälkeen poikkeamaa voidaan pyrkiä tunnistamaan haittaohjelman tai haitallisen käsken aiheuttaman liikennevirran ominaisuusjoukon perusteella. Sen sijaan torjunta ennalta ei useinkaan ole mahdollista pelkkien tietoliikenteen otsikkotietojen tai liikennevirran ominaispiirteiden nojalla, sillä tunkeutumista ennakoiva tietoliikenne pyrkii naamioitumaan tavanomaiseksi viestinnäksi. Siksi haitallisen tietokoneohjelman tai käskyn sisältävälle liikenteelle säädettäisiin sisältöhaun mahdollistava poikkeus. 

Haitallisuus tarkoittaisi tässä teknisen tietoturvallisuuden vaarantumista eli tietokoneohjelmaa tai käskyä, joka pyrkii anastamaan tietoa, muuttamaan tietoa oikeudetta tai haittaamaan kohdejärjestelmän toimintaa. Kohdejärjestelmäksi katsottaisiin mikä tahansa digitaalinen järjestelmä, myös itse verkko eli tietoliikennettä ohjaavat verkkolaitteet sekä reaalimaailman prosesseja ohjaavat laitteet. Koska hakuehtona ei olisi luonnollisen kielen sana, vaan jokin tekninen merkkijono, vaatimus automaattiseen vertailuun päätyvän tietoliikenteen rajaukselle ei olisi yhtä tiukka kuin muuten tietoliikenteen tiedustelussa edellytettäisiin.  

Tilanteissa olisi kyse esimerkiksi haittaohjelmasta, jonka etukäteen saatujen tietojen perusteella on tunnistettu tunkeutuvan tietojärjestelmiin suurien ICT-palvelujen tarjoajien järjestelmien kautta. Tilanteessa saattaisi olla kyse uhkasta, joka vakavasti vaarantaisi myös suomalaisten viranomaisten toimintakyvyn, jos vastaava tilanne toteutuisi myös suomalaisten viranomaisten käyttämien ICT-palveluntarjoajien tietojärjestelmissä. Tiedonhankinta kohdistuisi tässä tapauksessa siihen, onko Suomen tietoverkoissa havaittavissa kyseistä haittaohjelmaa. Hankittu tieto olisi olennaista suomalaisen yhteiskunnan suojautumisen sekä turvallisuuden kokonaistilannearvion kannalta. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta käsitellä automaattisesti ja manuaalisesti 1 momentissa tarkoitettuja automatisoidusti hankittua tietoliikennettä. Manuaalisessa käsittelyssä viestien sisällöstä hankittaisiin tiedustelutehtävän kannalta olennaisia tietoja.  

Automaattisessa ja aistin varaisessa käsittelyssä saataisiin selvittää viestin välitys- ja paikkatiedot sekä viestin sisältö. Viestin sisällön mainitsemisella tuotaisiin julki se, että selvittämisen piiriin voivat kuulua kaikki sellaiset tiedot, jotka nauttivat luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaa. Edellä mainittujen luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaa nauttivien tietojen ohella automaattisessa ja manuaalisessa käsittelyssä saataisiin ilman erillistä säännöstason mainintaa selvittää myös sellaiset tietoliikenteen ohjaamiseen liittyvät tiedot, jotka eivät kuulu luottamuksellisen viestin salaisuuden piiriin. 

Suomen alueelle sijoittuneille toimijoille ei aseteta velvollisuutta asentaa salaukseen käytettäviin ohjelmistoihin niin sanottuja takaportteja eikä toimijoita velvoiteta luovuttamaan salausavaimia. 

68 §. Muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvasta tiedustelusta päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan vaatimuksen tuomioistuimelle tekisi pääesikunnan tiedustelupäällikkö. Momentin kahdessa viimeisessä virkkeessä säädettäisiin muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuvan tiedustelussa kiireellisessä tilanteessa. Päätöksen näissä tilanteissa tekisi pääesikunnan tiedustelupäällikkö.  

Tietoliikennetiedustelussa saattaisi tulla vastaan tilanteita, joissa olisi pystyttävä reagoimaan nopeasti esimerkiksi sen takia, että tiedustelutehtävän kohteeseen liittyvät hakuehdot ja muut olennaisesti kohdistamiseen liittyvät tiedot, kuten reititystiedot, muuttuvat. Lisäksi tietoliikennetiedustelun aikana saattaisi tulla vastaan tilanteita, joissa uuden saadun tiedon pohjalta voitaisiin saada merkittäviä tiedustelutehtävään liittyviä olennaisia tietoja, mutta voimassa oleva lupa ei tällaista tiedonhankintaa kattaisi. 

Pääesikunnan tiedustelupäällikön tekemän päätöksen jälkeen asia olisi saatettava tuomioistuimen käsiteltäväksi heti, kun se olisi mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua kiireellisen tietoliikennetiedustelun aloittamisesta. Tuomioistuimen arvioitua päätöksen edellytykset, lupa voitaisiin antaa tai tuomioistuin voisi hylätä vaatimuksen. Kiiretilanteessa käynnistetyt tiedustelumenetelmän käytön lopettamisesta säädettäisiin jäljempänä. 

Kiiretilannemenettelyn voidaan arvioida olevan erittäin poikkeuksellista tuomioistuimen päivystyksen takia. Tilanne voisi tulla kyseeseen, jos tuomioistuin menettelyä ei pystyttäisi syystä tai toisesta järjestämään ja pääsy tuomioistuimeen olisi estynyt. Toisaalta tilanteissa voisi olla kyse esimerkiksi kriisinhallinta-alueella kaapatun suomalaisen sijainnin selvittämisestä ja tilanteen arvioitaisiin olevan niin kriittinen, että tietoliikennetiedustelu olisi saatava käyttöön välittömästi. 

Pykälän 2 momentin mukaan lupa voitaisiin antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vaatimuksessa ja päätöksessä esitettävistä tiedoista.  

Momentin 1 kohdan mukaan lupahakemuksessa olisi esitettävä tiedustelutehtävä, jota varten muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikennettä tiedusteltaisiin. Tiedustelutehtävän kuvauksessa yksilöitäisiin suurempi kokonaisuus, jota varten tietojen hankkiminen tietystä muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteestä olisi tarpeen. 

Momentin 2 kohdan mukaan vaatimuksessa ja päätöksessä olisi mainittava kohdetta koskevat tosiseikat, jotka antava aiheen olettaa muun kuin valtiollisen toimijan liittyvän tiedustelutehtävään. Sotilastiedusteluviranomaisen olisi tuomioistuimelle esittämässään vaatimuksessa näin ollen tehtävä riittävän tarkkaan selkoa sen konkreettisen toiminnan luonteesta, josta tietoliikennetiedustelulla olisi tarkoitus hankkia tietoa. Vaatimuksessa annettavat tiedot voisivat koskea esimerkiksi sitä, kuinka toiminnasta on saatu tieto, kuinka toiminta on toistaiseksi ilmennyt, kuinka toiminnan oletetaan kehittyvän, mikä taho tai ketkä henkilöt ovat toiminnan taustalla ja miltä osin ja millä tavalla toiminta liittyy tiedustelutehtävään. Luvan myöntäminen edellyttäisi, että tuomioistuimelle esitettyjen seikkojen perusteella tuomioistuin vakuuttuisi vaatimuksen kohteena olevan konkreettisen toiminnan liittymisestä tiedustelutehtävään. Vaatimuksen esittäjän olisi näin osoitettava, että konkreettinen toiminta siitä tiedossa olevien tosiseikkojen perusteella vastaa viime kädessä sitä tai niitä sotilastiedustelun kohteita, joka tai jotka olisi tullut yksilöidä vaatimuksen tai päätöksen 1 kohdassa.  

Momentin 3 kohdan mukaan vaatimuksessa ja päätöksessä olisi mainittava tosiseikat, joihin tietoliikennetiedustelun käytön edellytykset perustuvat. Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen olisi vaatimuksessaan tehtävä selkoa niistä seikoista, joiden perusteella tietoliikennetiedustelulla voidaan ylipäätään olettaa saatavan tietoja siitä tiedustelutehtävän kannalta olennaisesta toimijasta, jota vaatimus koskee. Lisäksi kohdan mukaan vaatimuksessa olisi tehtävä selkoa edellytykseksi asetetusta välttämättömyyden täyttymisestä. Vaatimuksessa ja samoin tuomioistuimen päätöksessä olisi näin ollen tehtävä selkoa siitä, miksi niitä tietoja, jotka tietoliikennetiedustelulla olisi kyseisessä tapauksessa tarkoitus hankkia, ei voitaisi hankkia muulla tavalla, tai miksi niiden hankkiminen muulla tavalla olisi oleellisesti vaikeampaa tai vaarallisempaa. Vaatimuksessa olisi esitettävä arvio siitä, miksi juuri tietoliikennetiedustelulla tietojen hankkiminen olisivat käsillä olevassa tilanteessa muita tiedustelumenetelmiä parempi keino hankkia tiedustelutehtävän kohteena olevia tietoja. 

Momentin 4 kohdan mukaan vaatimuksessa ja päätöksessä olisi ilmoitettava hakuehdot tai hakuehtojen luokat, joiden perusteella tietoliikennettä hankittaisiin sekä perustelut niille. Hakuehtojen tai hakuehtojen luokkien perusteella suuresta määrästä tietyssä viestintäverkon osassa liikkuvaa tietoliikennettä etsittäisiin tiedustelutehtävän kannalta olennaiset tiedot. Jotta tietoliikennetiedustelu olisi riittävän kohdennettua, käytettävien hakuehtojen tulisi olla riittävän tarkkoja, jottei viestinnän käsittelyyn joutuisi tiedustelutehtävän kannalta tarpeetonta tietoa. Lain yleiset periaatteet kohdistuisivat tiedusteluviranomaiseen myös hakuehtojen ja hakuehtojen luokkien laadinnassa. 

Hakuehdot kuvailisivat tiedonhankinnan kohdetta ja kohdistuisivat kohteen viestinnän siihen osaan, joka ei ole viestin sisältöä. Näitä tietoja ovat esimerkiksi viestin välitystiedot ja muut tekniset tiedot. Hakuehtoina voisivat olla esimerkiksi AS-numerot, IP-osoitealueet sekä domain-nimet. 

Pääsäännön mukaan hakuehto ei saisi kuvata viestin sisältöä, jolloin hakuehdoksi ei voisi asettaa viestivien henkilöiden käyttämiä ilmaisuja. Sisällön ja ohjaustiedon käsitteet edellyttävät internetverkossa enemmän määrittelyä ja avaamista kuin vanhoissa puhelinverkoissa, sillä sisällön ja otsikkotiedon raja voi vaihdella suuresti riippuen siitä, millä verkkoliikenteen toimintaa kuvaava OSI-viitemallin kerroksella asiaa tarkastellaan. Asiasta on kaksi tulkintaa. Molemmissa niiden soveltamisesta aiheutuvat perusoikeusvaikutukset eroavat toisistaan merkittävästi.  

Jos sisältö erotetaan ohjaustiedosta kuljetuskerroksen perusteella, ohjaustietoa on ainoastaan se tieto, jolla viesti ohjataan verkossa. Kuljetuskerrokselta tarkasteltuna hakuehtona voisi siten olla vain laitteiden verkko-osoite, sillä esimerkiksi sähköpostiosoite kuljetetaan kuljetuskerroksen tietoliikennepaketin hyötykuorman sisällä. Tiedustelua ei tällöin voitaisi rajata hakuehdolla esimerkiksi yksittäiseen sähköpostiosoitteeseen (esimerkiksi: HYPERLINK "mailto:xx.xxx" xx.xxx@sähköposti.com). Manuaaliseen virkamiehen toteuttamaan sisältöanalyysin piiriin jouduttaisiin ottamaan kaikki palvelimen gmail.com sähköpostiliikenne. Kuljetuskerroksella tapahtuva haku olisi toisaalta varsin suoraviivainen. Yhdenkään tietoliikennepaketin hyötykuormaa ei avata, vaan kerääminen ja tallentaminen tapahtuvat otsikkokenttien perusteella.  

Jos taas sisältö erotetaan ohjaustiedosta sovelluskerroksen perusteella, ohjaustietojen joukkoon kuuluu myös se tieto, jonka perusteella viesti ohjataan tarkasti oikealle vastaanottajalle vastaanottavan laitteen viestintäohjelmistossa. Sovelluskerrokselta tarkasteltuna siten sähköpostipalvelinten ja Suomen välisestä tietoliikenteestä voitaisiin hakuehdolla seuloa sisältöanalyysiin tarkasti vain osoitteen (xx.xxx@säköposti.com) tietoliikenne, muu palvelimen liikenne jätettäisiin keräämisen ja tallentamisen ulkopuolelle. Toisaalta sovelluskerroksen otsikkotiedon analysointi edellyttää sitä, että valitus tietoliikennevirran kuljetuskerroksen pakettien hyötykuorma joudutaan avaamaan teknisellä analysaattorilla, jotta sovelluskerroksen otsikkotietoa voidaan verrata hakuehtoon. 

Tietoliikennetiedustelussa käytetty tulkinta sisällön ja teknisten tietojen erosta olisi lähempänä OSI-viitemallin sovelluskerroksen tulkintaa kuin kuljetuskerroksen tulkintaa. Tällöin sisältöanalyysiin päätyvän aineiston haku pystyttäisiin kohdentamaan merkittävästi tarkemmin, jolloin tiedustelusta aiheutuva perusoikeusvaikutus olisi pienempi. 

Raja ei kuitenkaan ole luonteeltaan suoraviivaisen tietotekninen, vaan tulkinnan ohjenuorana tulisi pitää hakuehdoksi valitun merkkijonon tarkoitusta tietoliikennevirrassa: Esiintyykö se tietovirrassa ohjaamassa viestisisältöä vai onko se tarkoitettu semanttiseksi sanomasisällöksi lähettäjältä vastaanottajalle. Rajaa voidaan havainnollistaa sähköpostiviestin "Aihe:"-kentällä. Sähköpostiviestin Aihe-kenttä näytetään sovelluksissa otsikkotietojen seassa. Jos lähettäjä on tarkoittanut sen sanomaksi viestin vastaanottavalle henkilölle, sitä ei voida pitää ohjaustietona, vaan semanttisena sisältönä. Tietoliikennetiedustelussa käytettäviä hakuehtoja voisivat olla kaikki sellaiset tiedot, joita käytetään ohjaamaan tai dokumentoimaan viestin kulkua viestijärjestelmässä, kun taas sisältöä olisi kaikki sellainen tieto, jonka lähettäjä on tarkoittanut vastaanottajalle. Kyseeseen tulisivat siten osoitteet, sosiaalisen median palveluiden käyttäjätunnukset kuin myös teleosoitteet. Hakuehto voisi myös olla rakenteinen siten, että se muodostuisi joukosta ohjaustietoja, esimerkiksi IP-osoitteen, kohdeportin ja jonkin kuljetuskerroksen tunnisteen yhdistelmästä. 

Tiedustelutehtävän kohteeseen saattaa liittyä lukuisa määrä välitystietoja, joidenka perusteella tiedustelutehtävän kohteena olevan kohteen tietoliikennettä kerättäisiin.  

Vaatimuksessa voitaisiin esittää myös hakuehtojen luokat, joidenka perusteella tietoliikenteen erottelu tapahtuisi. Hakuehtojen luokilla ei hakuehdoista poiketen viitattaisi sellaisiin yksittäisiin teknisiin tietoihin, joita voidaan sellaisinaan käyttää tietoliikennevirtaan kohdistettavan automatisoidun seulonnan vertailuehtoina. Hakuehtojen luokalla tarkoitettaisiin tarkkarajaista suullista kuvausta tiedustelutehtävän kannalta relevanteista hakuehdoista. Hakuehtojen luokat sisältäisivät tiedustelutehtävän useita tietoja, joidenka perusteella viestinnän kerääminen ja tallentaminen tapahtuisi. Hakuehtojen luokista sotilastiedusteluviranomainen voisi valita tiedustelutehtävän edessä parhaiten olennaisimman viestinnän löytävät hakuehdot, jotka kohdistuisivat esimerkiksi uutta asejärjestelmää kehittävään organisaatioon.  

Hakuehtojen luokkaa voitaisiin käyttää tilanteessa, jossa samaan tarkkarajaisesti määriteltävissä olevaan kokonaisuuteen kuuluu joukko keskenään samantyyppisiä hakuehtoja, joista vain osa on tietoliikennetiedustelun käynnistyessä tiedossa. Sen sijaan, että tietoliikennetiedustelulla saadun uuden tiedon myötä käynnistettäisiin aina uusi lupamenettely, voitaisiin hakea lupa hakuehdoista muodostuvan joukon suulliselle kuvaukselle, jolloin uuden tiedon perusteella luotavat uudet yksittäiset hakuehdot kuuluisivat aiemmin haetun luvan piiriin. Hakuehtojen luokkana voisi olla esimerkiksi tietyn vaatimuksessa yksilöidyn henkilöryhmän viestiyhteydet yleisesti. Ryhmään kuuluvia henkilöitä yhdistävänä tekijänä voisi olla esimerkiksi jäsenyys tietyssä lupavaatimuksessa yksilöidyssä sotilaallisesti organisoituneessa ryhmittymässä taikka toimiminen tietyssä työtehtävässä sellaisessa vierasta valtiota edustavassa sotilaallisessa organisaatiossa.  

Kun tietoliikennetiedustelun avulla saataisiin yksitellen tietoon ryhmään kuuluvien henkilöiden käyttämiä teleosoiteavaruuksia ja muita ulkomaisia teleosoitteita, niitä voitaisiin käyttää hakuehtoina. Tiedustelun kuluessa laajoista, suuren teleosoitemäärän kattavista, hakuehdoista voitaisiin siten tietoliikennetiedustelulla hankittavan tiedon nojalla siirtyä tarkempiin hakuehtoihin sekä lisäksi alkuperäisen osoitejoukon ulkopuolelta paljastuviin uusiin hakuehtoihin. Tiedustelutehtävän kohteen luonteen vuoksi olisi välttämätöntä saada uudet hakuehdot tiedustelun piiriin välittömästi. Jotta tietyn henkilöryhmän viestiyhteydet voisivat tulla hyväksytyksi hakuehtojen luokkana, edellytettäisiin, että henkilöryhmän jäsenyyden perusteet olisi määritelty vaatimuksessa riittävän tarkasti, että ryhmän olisi osoitettu olevan tiedustelutehtävän kohteena, ja että ryhmää koskeva vaatimus muutenkin täyttäisi tietoliikennetiedustelun edellytykset.  

Sallittuna hakuehtojen luokkana voisi tulla kyseeseen myös tietoliikenneyhteydet tietyn hakemuksessa yksilöidyn rajatun maantieteellisen alueen ja Suomen välillä. Kyseinen maantieteellinen alue voisi olla esimerkiksi tietyn sotilasjoukko-osaston komentopaikka, josta sen muun tiedustelutiedon perusteella tiedetään ohjaavan toisen valtion alueella toimivia sotilaita. Jotta tiettyyn maantieteelliseen alueeseen liittyvät viestiyhteydet voisivat tulla hyväksytyksi hakuehtojen luokkana, olisi vaatimuksessa kyettävä osoittamaan kyseisen rajatun maantieteellisen alueen merkitys tiedustelutehtävän kannalta. Sen olisi tarpeen mukaan myös yksilöitävä ne rajaukset, joiden puitteissa konkreettiset hakuehdot muodostetaan, jotta tiedustelu ei kohdistuisi kyseiseltä maantieteelliseltä alueelta sinänsä lähtöisin olevaan mutta tiedustelutehtävän kannalta sivulliseen tietoliikenteeseen.  

Edelleen hakuehtojen luokkina voisivat tulla kyseeseen esimerkiksi sellaiset lupahakemuksessa ennakkoon yksilöimättömät haittaohjelmakoodit, joita tietyn vieraan valtion tietty tiedustelupalvelu käyttää kybervakoilussaan, tai sellaiset lupahakemuksessa ennakkoon yksilöimättömät verkko-osoitteet, joita kyseinen tiedustelupalvelu käyttää kybervakoilunsa välikappaleena. Jos haittaohjelmakoodit tai verkko-osoitteet yksilöitäisiin vaatimuksessa, olisi niissä kyse hakuehdoista eikä niiden luokista. Tarve vaatia lupaa kybervakoilussa käytettäviin haittaohjelmakoodeihin ja verkko-osoitteisiin yleisemmin johtuu siitä, että koodit ja osoitteet saattavat tietoliikennetiedustelun meneillään ollessa muuttua tai niistä saatetaan tietoliikennetiedustelussa saada uutta tietoa. Haittaohjelmaa kybervakoilussaan käyttävä tiedustelupalvelu saattaa esimerkiksi muuntaa ohjelman koodia siten, ettei se enää vastaa alkuperäistä, jolloin myöskään sellainen yksittäinen hakuehto, jonka käyttöön tuomioistuin on myöntänyt luvan, ei sitä enää tunnista. Jos lupa voitaisiin vaatia ja saada vaatimuksessa mainitun tiedustelupalvelun käyttämiin haittaohjelmakoodeihin yleisesti (hakuehtojen luokka), voitaisiin tietoliikennetiedustelu ilman keskeytystä suunnata muunnettuun koodiin. 

Vastaavasti, jos lupa tietoliikennetiedusteluun voitaisiin vaatia ainoastaan yksittäiseen kybervakoilun välikappaleena käytettävään verkko-osoitteeseen (hakuehto), seuraisi tästä, että tietoliikennetiedustelu jouduttaisiin keskeyttämään, jos vakoilua harjoittava taho ohjaa liikenteen uudelle reitille. Keskeytyksetön tietoliikennetiedustelu edellyttäisi sitä, että lupa olisi vaadittu ja saatu vaatimuksessa mainitun tiedustelupalvelun kybervakoilunsa välikappaleen käyttämiin verkko-osoitteisiin yleisesti (hakuehtojen luokka).  

Niitä tietoja, jotka tulisivat kyseeseen sallittuina hakuehtojen luokkina, on mahdoton määritellä ennakkoon tyhjentävästi. Näin ollen sen selkeyttäminen, mikä toisistaan liittyvistä tiedoista koostuva joukko olisi riittävän täsmällinen tullakseen kyseeseen hakuehtojen luokkana, ehdotetaan jätettäväksi tuomioistuinkäytännön varaan. Hyväksyessään tietyn hakuehtojen luokan käytön tuomioistuin voisi asettaa käytölle sellaisia rajoituksia ja tarkempia ehtoja kuin jäljempänä tämän momentin kohdassa 8 ehdotetaan. 

Koska hakuehtojen luokkaa koskevassa tuomioistuimen lupahyväksynnässä olisi kyse siitä, että Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle tietoliikennetiedustelun toteuttajana annettaisiin rajattu oikeus muotoilla tietoliikennetiedustelussa käytettävät konkreettiset hakuehdot itse, olisi toimintaan tältä osin tarve kohdistaa erityisen tarkkaa valvontaa. Valvonnan kohteena olisi se, että konkreettisten hakuehtojen määrittäminen tapahtuu tuomioistuimen päätöksessään hyväksymän hakuehtojen luokan puitteissa. Tiedustelutoiminnan valvonnasta säädettäisiin erillislaissa. Käytännössä hakuehtojen luokkien sisällä tapahtuvaa hakuehtojen tarkentamista Puolustusvoimien tiedustelulaitoksessa valvoisi ensisijaisesti luvassa mainittu muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteen tiedustelua johtava ja valvoja tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt virkamies.  

Lupavaatimuksessa ja päätöksessä olisi mainittava myös perustelut tietoliikennetiedustelussa käytettäviksi aiotuille hakuehdoille tai hakuehtojen luokille. Tietoliikenteen tiedustelussa käytettävät hakuehdot olisivat pääsääntöisesti teknisiä tietoja, joiden liityntä tietoliikennetiedustelun kohteena olevaan toimintaan ei välttämättä näytä ilmeiseltä. Vaatimuksen esittäjän tulisi näin ollen perustella tuomioistuimelle, mikä on hakuehdon ja tiedustelutehtävän välinen yhteys, miksi hakuehdon käytöllä oletetaan saatavan tietoa kyseisestä toiminnasta ja minkälaista tietoa hakuehdon käytön avulla todennäköisesti saadaan. Jos hakuehtona esimerkiksi olisi IP-osoiteavaruus, tulisi tehdä selkoa siitä, millä perusteilla tiedustelutehtävään liittyvää tietoliikennettä oletetaan olevan kyseisessä IP-osoiteavaruudessa ja minkälaista tämä liikenne siinä tapauksessa olisi. Jos vaatimus koskisi hakuehtojen luokkaa, tulisi vastaavalla tavalla perustella se, mikä on valitun hakuehtojen luokan ja tietoliikennetiedustelulla selvitettävän tiedustelutehtävää koskevan toiminnan yhteys, miten tekniset hakuehdot on tarkoitus muodostaa hakuehtojen luokan puitteissa ja minkälaista tietoa muodostettavien hakuehtojen avulla on tarkoitus hankkia. 

Hakuehtojen olisi aina oltava mahdollisimman tarkkoja niin, että sivullisen tietoliikenteen joutuminen sotilastiedusteluviranomaisen käsittelyyn jäisi mahdollisimman pieneksi tai sitä ei tulisi ollenkaan. Velvollisuus määritellä hakuehdot ja hakuehtojen luokat mahdollisimman tarkasti kohteeseen osuviksi tulee jo vähimmän haitan periaatteesta ja suhteellisuus periaatteesta. Vähimmän haitan periaatteen mukaan kenenkään oikeuksiin ei saa puuttua enempää eikä kenellekään saa aiheuttaa suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tehtävän suorittamiseksi.  

Momentin 5 kohdan mukaan vaatimuksessa ja päätöksessä olisi ilmoitettava ne Suomen rajan ylittävät viestintäverkon osat, kuten kaapeleiden kuidut, joihin tietoliikennetiedustelua kohdennettaisiin. Esimerkiksi yksittäiseen kuituun kohdistetulla tietoliikennetiedustelulla rajataan ulos merkittävä osa Suomen rajan ylittävästä tietoliikenteestä, mikä osaltaan myös tehostaa ja kohdentaa tietoliikennetiedustelua asianmukaisella tavalla. 

Hakuehtojen avulla toteutettava tietoliikenteen kerääminen ei voisi koskea koko viestintäverkkoa, vaan tietoliikenteen kerääminen saisi kussakin tilanteessa koskea mahdollisimman suppeaa osaa siitä. Vaatimuksen esittäjän velvollisuutena olisi lupavaatimuksessaan määritellä mahdollisimman täsmällisesti ne tietoliikennekaapelit tai, mikäli mahdollista, ne kuidut tai aallonpituudet, joissa liikkuvaan tietoliikenteeseen tietoliikennetiedustelussa käytettäviä hakuehtoja käytettäisiin. Vaatimuksessa ja päätöksessä edellytetty tieto viestintäverkon osasta selvitettäisiin tapauksesta riippuen joko edellä 63 §:ssä säädettäväksi ehdotetulla tietoliikenteen teknisten tietojen käsittelyllä tai 95 §:ssä tiedonsiirtäjille säädettäväksi ehdotetun avustamisvelvollisuuden avulla. Yleisimmin viestintäverkon osan selvittämisessä käytettäisiin edellä mainittujen selvittämiskeinojen yhdistelmää. 

Viestintäverkon osan tunnistamisessa 63 §:ssä säädettävällä teknisten tietojen käsittely ja tiedonsiirtäjän tiedonantovelvollisuus olisivat liitännäisiä. Muun kuin 63 §:ssä tarkoitetun tietoliikenteen reitittymisessä tiedonsiirtäjältä saadut tiedot olisi voitava todentaa tietoliikenteen teknisten tietojen käsittelyn avulla. Lisäksi tällä toiminnalla voitaisiin saada sellaista uutta tietoa, jota tiedonsiirtäjällä ei olisi hallussaan ja jota voitaisiin käyttää tietyn tietoliikenteen poissuljennassa. Poissulkevan tiedon käyttö mahdollistaisi sen, että myöhemmässä vaiheessa toteutettavaa tietoliikennetiedustelun hakuehtoperusteista tiedonhankintaa ei kohdistettaisi laajempaan osaan tietoverkkoa kuin on välttämätöntä. 

Vaatimuksessa ja päätöksessä olisi mainittava perustelut sille viestintäverkon osalle, johon tietoliikennetiedustelu kohdistettaisiin. Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen olisi tehdä vaatimuksessaan selkoa siitä, miksi ja millä perusteilla tiedusteluntehtävän kohteena olevaan toimintaan liittyvän tietoliikenteen voidaan olettaa kulkevan siinä tietoverkon osassa, jota vaatimus koskee. 

Momentin 6 kohdan mukaan vaatimuksessa ja päätöksessä olisi ilmoitettava tietoliikennetiedustelua koskevan luvan voimassaoloaika kellonajan tarkkuudella. Kuten muidenkin tiedustelumenetelmien kohdalla, hankittuja tietoja olisi koko ajan arvioitava ja tiedustelu olisi keskeytettävä, kun tietoliikennetiedustelun tavoite olisi saavutettu.  

Momentin 7 kohdan mukaan luvan mukaiselle tietoliikennetiedustelulle olisi mainittava sen suorittamista johtava ja valvova tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen virkamies. Johtava ja valvova tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt virkamies valvoisi ensimmäisenä myös edellä kohdassa 3 tarkoitettujen hakuehtojen käyttöä ja hakuehtojen luokkien sisällä tapahtuvaa hakuehtojen tarkentamista. 

Momentin 8 kohdan mukaan vaatimuksessa ja päätöksessä olisi esitettävä myös tietoliikennetiedustelun rajoitukset ja ehdot. Tuomioistuin voisi asettaa päätöksessään tietoliikennetiedustelulle rajoituksia ja ehtoja. Jos Tällaisia rajoituksia ja ehtoja olisi tiedossa jo vaatimusta laadittaessa, niin ne olisi syytä kirjata jo vaatimukseen. Rajoituksia ja ehtoja voitaisiin asettaa esimerkiksi sille, kuinka Puolustusvoimien tiedustelulaitos saa muodostaa hakuehtoja niiden hakuehtojen luokkien puitteissa, joihin tuomioistuin myöntää luvan. 

69 §. Teknisten tietojen käsittelyn ja tietoliikennetiedustelun edellyttämän kytkennän toteuttaminen. Pykälän mukaan 64, 66 ja 68 §:ssä tarkoitetun luvan mukaisen liitynnän Suomen rajan ylittävän kaapelin yksittäiseen kuituun tekisi kytkennän suorittaja tuomioistuimen luvassa osoitetun tiedonsiirtäjän avustuksella. Täytäntöönpano tarkoittaisi sitä, että kytkennän suorittaja ohjaisi tiedonsiirtäjän hallinnoimasta viestintäverkon osasta luvan mukaisessa fyysisessä liitynnässä kulkevan tietoliikenteen edelleen Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle. Kytkennän suorittaja myös varmistaisi, että Puolustusvoimien tiedustelulaitoksella olisi pääsy koko luvan voimassaolon ajan ainoastaan 64, 66 ja 68 §:ssä tarkoitetun luvan mukaiseen viestintäverkon osaan eikä Puolustusvoimien tiedustelulaitos pääsisi käyttämään muissa yhteyksissä, kuten kuiduissa tai aallonpituuksissa, liikkuvaa tietoliikennettä tiedustelussaan.  

Kytkennän suorittajan suorittaessaan pykälässä tarkoitettuja tehtäviä, olisi kiinnitettävä erityistä huomiota korkeaan tietoturvaan ja tietoturvaosaamiseen. 

Pykälän 2 momentin mukaan kytkennän suorittaja luovuttaisi edelleen luvan mukaisessa viestintäverkon osassa liikkuvan tietoliikenteen edelleen Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle. Sotilastiedusteluviranomaisella ei näin olisi suoraa pääsyä muussa viestintäverkon osassa liikkuvaan viestintään. 

70 §. Tietoliikennetiedustelun tekninen toteuttaminen suojelupoliisin puolesta. Sotilastiedusteluviranomaisella on Suomessa tarvittava osaaminen ja resurssit tietoliikennetiedustelun tekniseen toteuttamiseen. Suojelupoliisilla olisi tarve tietoliikennetiedustelulla hankitulle tiedolle. Resurssien tehokkaan käytön näkökulmasta ei ole kuitenkaan tarkoituksen mukaista, että usealla eri viranomaisella olisi tekninen valmius tietoliikennetiedustelun toteuttamiseen. Pykälän 1 momentin mukaan viestinnän keräämisen tietoliikenteestä toteuttaisi puolustushallinnon ulkopuoliselle toimijallekin sotilastiedusteluviranomainen.  

Pykälän 1 momentin 1 kohdassa tietoliikennetiedustelun teknisellä toteuttamisella suojelupoliisille tarkoitettaisiin teknisten tietojen hankkimista tietoliikennetiedustelun kohdentamiseksi. Sotilastiedusteluviranomainen voisi hankkia tietoliikennetiedustelun asianmukaiseksi toteuttamiseksi teknisiä tietoja tietoliikenteestä teknisen analyysin tekemiseksi, kuten edellä 63 §:ssä säädetään. Näitä teknisiä tietoja voitaisiin hankkia myös suojelupoliisin pyynnöstä suojelupoliisin tarvitseman tietoliikennetiedustelun toteuttamiseksi. Tässä tilanteessa Puolustusvoimien tiedustelulaitos hankkisi myös tuomioistuimen luvan, vaikka analyysi tehtäisiin suojelupoliisin toimeksiannosta. Teknisten tietojen käsittelyssä ei ole kyse merkittävää tuomioistuimen harkintaa edellyttävästä luvan hankkimisesta. Kyse on teknisten tietojen hankkimisesta tietoliikenteeseen kohdistuvan tiedustelun asianmukaiseksi kohdentamiseksi eikä teknisten tietojen käsittelyllä hankittaisi tietoja viestien sisällöstä. Tuomioistuimen harkinta rajoittuisi siihen, miten teknisiä tietoja käsiteltäisiin, mistä viestintäverkon osasto niitä hankittaisiin ja luvan voimassaoloaikaan. 

Momentin 2 kohdan mukaan tietoliikennetiedustelun teknisellä toteuttamisella tarkoitettaisiin tietojen teknistä hankkimista suojelupoliisille myönnetyn tuomioistuimen luvan mukaisesti. Puolustusvoimien tiedustelulaitos toimisi tietoliikennetiedustelun teknisenä toteuttajana suojelupoliisille. Näissä tapauksissa Puolustusvoimien tiedustelulaitos hankkisi suojelupoliisin saaman tuomioistuimen luvan mukaisen tietoliikenteen luvassa tarkoitetusta viestintäverkon osasta, hankkisi tietoliikenteestä hakuehtojen ja hakuehtojen luokkien mukaisen tietoliikenteen ja luovuttaisi sen edelleen Suojelupoliisille jatkokäsittelyä varten.  

Tietoliikennetiedustelussa kukin viranomainen olisi vastuussa muuhun kuin tietoliikenteen teknisiin tietoihin kohdistuvasta tietoliikennetiedustelussa tarvittavan luvan hakemisesta toimivaltaiselta tuomioistuimelta. Teknisessä toteuttamisessa suojelupoliisille Puolustusvoimien tiedustelulaitos ainoastaan hankkisi tietoliikenteestä lupaehtojen mukaiset tiedot toiselle viranomaiselle. Hankitut tiedot luovutettaisiin suojelupoliisille, joka käsittelisi hankittuja tietoja omien tehtäviensä mukaisesti.  

Pykälän 2 momentissa olisi viittaussäännös tietoliikennetiedustelusta siviilitiedustelussa annettuun lakiin. Suojelupoliisille toteutettavasta tietoliikennetiedustelusta säädettäisiin lain 10 §:ssä.  

Pykälän 3 momentin mukaan Puolustusvoimien tiedustelulaitoksella ei olisi pääsyä suojelupoliisille tietoliikennetiedustelulla hankitun tietoliikenteen sisältämien viestien sisältöön eikä se voisi niihin jälkikäteen palata. Tämä ei kuitenkaan koskisi tietoliikenteen teknisten tietojen perusteella tehtyä teknistä analyysia suojelupoliisin toimeksiannon perusteella. Tietoliikennetiedustelun asianmukainen kohdentaminen vaatisi ajantasaista tietoa tietoliikenteen reitittymisestä viestintäverkossa. Reitittymisessä voi tapahtua nopeasti muutoksia, joten tiedusteluviranomaisten toiminnan kannalta olisi tarkoituksen mukaista, että tiedusteluviranomaisilla olisi käytössään mahdollisimman laaja ja ajantasainen kuva tietoliikenteen liikkumisesta. 

71 §. Haitallista tietokoneohjelmaa koskevien tietojen luovuttaminen yrityksille ja yhteisöille. Pykälän mukaan haitallista tietokoneohjelmaa tai käskyä koskevia tietoja voitaisiin luovuttaa yrityksille ja yhteisöille, jos tietojen luovuttaminen on tarpeen maanpuolustuksen turvaamiseksi, kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi taikka yrityksen tai yhteisön etujen turvaamiseksi. Lisäksi Puolustusvoimien tiedustelulaitos voisi luovuttaa haitallista tietokoneohjelmaa koskevia tietoja toimivaltaiselle viranomaiselle, kuten Viestintävirastolle.  

Suomessa valtion ja yhteiskunnan puolustukseen ja sen kehittämiseen osallistuu lukuisa määrä yrityksiä ja muita yhteisöjä, jotka myös tuottavat valtion turvallisuuteen ja yhteiskunnan elintärkeitä toimintoihin liittyviä palveluita. Näiden palveluiden jatkuvuuden takaamiseksi olisi tärkeää, että tietoliikennetiedustelulla saatuja tietoja kehittyneistä haitallisista tietokoneohjelmista tai käskyistä voitaisiin antaa myös yrityksille ja yhteisöille.  

Tietoliikennetiedustelun yhtenä tarkoituksena olisi parantaa yhteiskunnan suojaa teknisesti edistyneitä tietoverkkohyökkäyksiä, esimerkiksi kybervakoilua, vastaan. Tietoliikennetiedustelun voidaan arvioida tuottavan runsaasti havaintoja ja tietoa tietoverkkohyökkäyksissä käytettävistä haitallisista tietokoneohjelmista ja -käskyistä. Kun edistyneet tietoverkkohyökkäykset voivat kohdistua paitsi viranomaisiin myös yrityksiin ja yhteisöihin, olisi suomalaisen yhteiskunnan kokonaissuojautumisen kannalta tärkeää, että hyökkäyksissä käytettäviä haittaohjelmia koskevia tietoja voitaisiin mahdollisimman laajasti luovuttaa hyökkäysten potentiaalisille kohteille. Tällaisten tietojen luovuttamisoikeudesta säätämällä voitaisiin osaltaan turvata yritysten ja yhteisöjen mahdollisuuksia ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin tietoturvastaan huolehtimiseksi, joista säädetään sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 272 §:ssä. Kyseisen säännöksen mukaiset toimenpiteet voivat pitää sisällään muun muassa viestin sisällön automaattisen selvittämisen, viestinen välittämisen ja vastaanottamisen automaattisen estämisen tai rajoittamisen sekä tietoturvaa vaarantavien haitallisten tietokoneohjelmien automaattisen poistamisen viesteistä. 

Teknisiä verkkohyökkäyksiä on yleensä tehokkainta tunnistaa mahdollisimman lähellä potentiaalista hyökkäyksen kohdejärjestelmää ja järjestelmän omien ylläpitäjien toimesta. On kuitenkin tilanteita, joissa mahdollisia kohteita on paljon tai potentiaalisten kohdejärjestelmien ylläpito on ulkoistettu jollekin sellaiselle ulkomaiselle taholle, ettei yksityiskohtaista tietoa torjuntaindikaattoreista ole mahdollista luovuttaa asettamatta kansallista turvallisuutta vaaraan. Tällöin tieto hyökkäyksistä tai valmistelevista toimenpiteistä voitaisiin hankkia tietoliikennetiedustelulla.  

Toteutuneen tietoturvaloukkauksen jälkeen, poikkeamaa voidaan pyrkiä tunnistamaan haittaohjelman tai haitallisen käskyn aiheuttaman liikennevirran ominaisuusjoukon perusteella. Sen sijaan torjunta ennalta ei useinkaan ole mahdollista pelkkien tietoliikenteen otsikkotietojen tai liikennevirran ominaispiirteiden nojalla, sillä tunkeutumista ennakoiva tietoliikenne pyrkii naamioitumaan tavanomaiseksi viestinnäksi. Siksi haitallisen tietokoneohjelman tai käskyn sisältävälle liikenteelle säädettäisiin sisältöhaun mahdollistava poikkeus.  

Haitallisuus tarkoittaisi tässä teknisen tietoturvallisuuden vaarantumista eli tietokoneohjelmaa tai käskyä, joka pyrkii anastamaan tietoa, muuttamaan tietoa oikeudetta tai haittaamaan kohdejärjestelmän toimintaa. Kohdejärjestelmäksi katsottaisiin mikä tahansa digitaalinen järjestelmä, myös itse verkko eli tietoliikennettä ohjaavat verkkolaitteet sekä reaalimaailman prosesseja ohjaavat laitteet. Koska hakuehtona ei olisi luonnollisen kielen sana, vaan jokin tekninen merkkijono, vaatimus automaattiseen vertailuun päätyvän tietoliikenteen rajaukselle ei olisi yhtä tiukka kuin valtiollisen viestinnän semanttiseen sisältöön kohdistuvassa sisältöhaussa. 

Säännöksen mukaan haitallisia tietokoneohjelmia ja -käskyjä koskevat tiedot saataisiin luovuttaa salassapitosäännösten estämättä. Tällaiset tiedot voisivat ilmeisesti olla salassa pidettäviä lähinnä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999) 24 §:n 1 momentin 7 kohdan tai 9 kohdan perusteella. Ensiksi mainitun lainkohdan mukaan salassa pidettäviä ovat muun muassa tieto- ja viestintäjärjestelmien turvajärjestelyjä koskevat ja niiden toteuttamiseen vaikuttavat asiakirjat, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna turvajärjestelyjen tarkoituksen toteutumista. Haitallista tietokoneohjelmaa tai -käskyä koskevan tiedon julkiseksi tuleminen saattaisi ainakin joissain tapauksissa vaarantaa turvajärjestelyjen tarkoituksen toteutumisen, koska haittaohjelmaa tai -käskyä käyttävä taho tiedon julkiseksi tulemisen myötä voisi tehdä johtopäätöksiä viranomaisten kyvykkyydestä havaita ja torjua hyökkäyksiä. Tämä puolestaan voisi johtaa siihen, että haittaohjelmaa tai -käskyä muutetaan tai edelleen kehitetään entistä vaikeammin havaittavaan suuntaan. Koska muunneltua haittaohjelmaa olisi mahdollista käyttää myös sellaiseen toimintaan, joka suoraan vaarantaa valtion turvallisuuden, saattaa salassapitoperusteena tulla kyseeseen myös viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 9 kohta. Kyseisen lainkohdan mukaan salassa pidettäviä ovat suojelupoliisin ja muiden viranomaisten asiakirjat, jotka koskevat valtion turvallisuuden ylläpitämistä, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen niistä ei vaaranna valtion turvallisuutta. Vaikka haittaohjelmaa koskevan tiedon julkistaminen vaarantaisi edellä mainittuja etuja, ei tiedon luovuttaminen tietoverkkohyökkäyksen kohteena olevalle yksittäiselle organisaatiolle niitä välttämättä vaarantaisi. Jos näin on, voitaisiin tieto luovuttaa kohdeorganisaatiolle kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi tai kohdeorganisaation etujen turvaamiseksi. 

Säännös olisi luonteeltaan salliva eikä velvoittava. Tiedon luovuttamista koskeva päätöksenteko perustuisi tapauskohtaiseen harkintaan ja intressipunnintaan. Joissain tilanteissa maanpuolustukseen tai kansalliseen turvallisuuteen liittyvät syyt voivat estää tiedon luovuttamisen, vaikka tiedon saaminen sinänsä olisi yrityksen tai yhteisön kannalta tarpeen, jotta se voisi turvata etunsa. Säännöksen tarkoituksena ei olisi siirtää vastuuta yritysten ja yhteisöjen tietoturvasta huolehtimisesta tiedusteluviranomaisille, vaan mahdollistaa se, että tiedusteluviranomaiset omalta osaltaan tukee yritysten ja yhteisöjen toimenpiteitä tietoverkkohyökkäyksiltä suojautumiseksi. 

Haitallista tietokoneohjelmaa tai -käskyä koskevan tiedon luovuttamiselle olisi kolme vaihtoehtoista perustetta: maanpuolustuksen turvaaminen, kansallisen turvallisuuden suojaaminen ja yrityksen tai yhteisön etu. Perusteet tiedon luovuttamiselle voisivat yhtyä tapauksissa, joissa kyse on esimerkiksi yhteiskunnan elintärkeän infrastruktuurin ylläpitämisen tai koko kansantalouden kannalta merkittävästä yrityksestä tai yhteisöstä. Perusteiden vaihtoehtoisuudesta seuraisi kuitenkin, että tieto voitaisiin harkinnan rajoissa luovuttaa siihen katsomatta, onko yrityksellä tai yhteisöllä tällaista merkitystä vai ei. 

Tietojen luovuttaminen toimivaltaiselle viranomaiselle tulisi kyseeseen silloin, kun haitallista tietokoneohjelmaa tai -käskyä koskevalla tiedolla olisi laajempi merkitys yhteiskunnan kannalta. Tieto tällaisissa tilanteissa olisi parhaiten levitettävissä muiden kuin tiedusteluviranomaisten, kuten Viestintäviraston, välityksellä. Näin myös voitaisiin taata se, ettei tiedustelutoiminta vaarantuisi. 

5 luku Sotilastiedustelun suojaaminen sekä virkamiehen ja tietolähteen turvaaminen

72 §.Sotilastiedustelun suojaaminen. Pykälässä säädettäisiin sotilastiedustelun paljastumisen estämisestä. Tiedustelutehtävän suorittaminen ja tiedonhankinta, käytettävät keinot ja menetelmät on kyettävä tarvittaessa suojaamaan niiden paljastumisen estämiseksi.  

Pykälän 1 momentin mukaan tiedonhankinnassa voitaisiin käyttää vääriä, harhauttavia tai peiteltyjä tietoja tiedustelutehtävän ja toimivaltuuksien käytön suojaamiseksi, kun se on tarpeen sotilastiedustelun paljastumisen estämiseksi. Vastaava tarpeellisuusedellytys on siviilitiedustelun suojaamista koskevassa pykäläehdotuksessa. Kynnystä on pidettävä riittävänä ottaen huomioon sotilastiedustelun tarkoitus ja kohteet. Toiminnan luonne eroaa merkittävästi poliisilain 5 luvun salaisten tiedonhankintakeinojen käyttämisestä, jossa on säädetty välttämättömyysedellytyksestä tiedonhankinnan suojaamisessa.  

Tiedustelun suojaaminen voisi tapahtua myös tietoverkoissa, esimerkiksi erilaisten palveluiden hankinnan yhteydessä. Rekisteröityminen tiettyyn sähköiseen palveluun ja palveluiden hankkiminen saattaa edellyttää niin sanottua vahvaa sähköistä tunnistamista. Vahvan sähköinen tunniste voisi edellyttää väärien, harhauttavien tai peiteltyjen tietojen käyttöä tunnisteen saamiseksi. 

Toimivalta merkintöjen tekemiseen olisi sotilastiedusteluviranomaisella, joskin merkinnät tehtäisiin käytännössä yhteistyössä asianosaisten rekisterinpitäjien kanssa rekisterin systematiikan ja teknisten ratkaisujen antamissa rajoissa. Ratkaisulla ei saatettaisi yksittäistä virkailijaa vaaraa ja toisaalta varmistettaisiin, että esimerkiksi suojattavan tietolähteen henkilötiedot ovat mahdollisimman pienen joukon tiedossa. Säännös ei mahdollistaisi merkintöjen tekemistä Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen suorayhteydellä. Sotilastiedustelutoiminnan osalta keskeisin rekisteri olisi käytännössä väestötietojärjestelmä, joskin merkintöjä voidaan joutua tekemään muidenkin viranomaisten tai yksityisten toimijoiden rekistereihin. Kustakin yksittäisestä toimenpiteestä tulisi sopia erikseen. Käytännön yhteistyömuodot jäisivät turvallisuussyistä soveltamiskäytännössä kehitettäviksi. 

Pykälän 2 momentin mukaan edellä 1 momentissa tarkoitettu rekisterimerkintä olisi oikaistava sen jälkeen, kun momentissa tarkoitettuja edellytyksiä ei enää ole.  

73 §. Sotilastiedustelun suojaamisesta päättäminen. Pykälän 1 momentin mukaan päätöksen tiedustelun suojaamisessa käytettävästä rekisterimerkinnästä tekisi pääesikunnan tiedustelupäällikkö.  

Pykälän 2 momentin mukaan muusta tiedustelun suojaamisesta päätöksen tekisi tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies.  

Pykälän 3 momentin mukaan pääesikunnan tiedustelupäällikkö vastaisi rekisterimerkintöjen tekemisestä, luetteloon tehdyistä rekisterimerkinnöistä ja valmistetuista asiakirjoista, valvottava niiden käyttöä sekä huolehdittava rekisterimerkintöjen oikaisemisesta. Tarkoituksen mukaisinta olisi, että viranomainen, joka päättää asiakirjojen valmistamisesta ja rekisterimerkintöjen tekemisestä, vastaa myös niitä koskevan luettelointi-, valvonta- ja oikaisuvelvoitteen täyttämisestä. Rekisterimerkinnän oikaisu olisi tehtävä, kun rekisterimerkintää ei enää tarvittaisi tiedustelun suojaamiseksi. 

Tässä momentissa tarkoitettuun luetteloon ei saisi kohdistaa 72 §:n 1 momentissa tarkoitettuja toimenpiteitä. 

74 §. Tiedustelumenetelmää käyttävän virkamiehen turvaaminen. Pykälän 1 momentin mukaan tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies saa päättää, että tiedustelumenetelmää käyttävä virkamies varustetaan kuuntelun ja katselun mahdollistavalla teknisellä laitteella, jos varustaminen on perusteltua hänen turvallisuutensa varmistamiseksi. Momentti koskisi niin sanottua turvakuuntelua ja -katselua. Salakuuntelua koskevan rangaistussäännöksen perusteella omien keskustelujen nauhoittaminen salaa ei ole rangaistavaa. Momentissa tarkoitettu laitteen käyttäminen ei muutenkaan olisi sellaista oikeudetonta toimintaa, jonka perusteella voisi seurata rangaistusvastuu salakuuntelusta tai salakatselusta. Turvakuuntelu ja -katselu saataisiin kohdistaa ainoastaan peitetoimintaa tai valeostoa toteuttavan virkamiehen kanssa vuorovaikutuksessa oleviin henkilöihin. Ilmaisu ”kuuntelun ja katselun” tarkoittaisi sitä, että tapauksesta riippuen voitaisiin käyttää joko kuuntelun tai katselun mahdollistavaa laitetta taikka sekä kuuntelun että katselun mahdollistavaa laitetta.  

Pykälän 1 momentin mukaan tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies saisi päättää lisäksi, että sotilastiedusteluviranomaisen virkamies, joka selvittää, onko tietolähteeksi rekrytoitava henkilö henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopiva tietolähteeksi, varustetaan kuuntelun ja katselun mahdollistavalla teknisellä laitteella, jos varustaminen on perusteltua hänen turvallisuutensa varmistamiseksi.  

Säännös mahdollistaisi sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen turvaamisen tietolähdetoiminnassa sekä tietolähteen ja virkamiehen luottamuksellista suhdetta valmistelevissa toimissa. Sotilastiedusteluviranomaisen virkamies saattaa altistaa itsensä tietolähdetoiminnassa vastaavan tasoiselle hengen ja terveyden vaaralle kuin esimerkiksi peitetoiminnassa. Tämä koskee erityisesti tilanteita, joissa tietolähteeksi rekrytoivatavan suhtautumisesta häntä lähestyvään virkamieheen ei ole vielä varmuutta. 

Pykälän 2 momentin mukaan kuuntelu ja katselu saataisiin tallentaa. Tallenteet olisi hävitettävä heti sen jälkeen, kun niitä ei tarvita virkamiehen turvaamiseen. Jos niitä olisi kuitenkin tarpeen säilyttää asiaan osallisen oikeusturvaan liittyvistä syistä, tallenteet saataisiin säilyttää ja niitä saataisiin käyttää tässä tarkoituksessa. Tällöin tallenteet olisi hävitettävä, kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu tai jätetty sillensä.  

Momentti sisältäisi turvakuuntelu- ja katselutallenteiden säilyttämis- ja hyödyntämisrajoitukset. Tallenteita ei saisi säilyttää ja käyttää muuhun kuin säännöksessä mainittuun tarkoitukseen. Kysymys näissä tapauksissa saattaisi olla esimerkiksi siitä, että sotilastiedusteluviranomaisen virkamieheen on kohdistettu väkivaltaa tai että hän joutunut käyttämään väkivaltaa taikka että tiedustelumenetelmän käytön yhteydessä on jollekin aiheutunut vahinkoa. Näissä tapauksissa tallenteita saatettaisiin tarvita rikosasian tai vahingonkorvausasian käsittelyn yhteydessä.  

75 §. Tietolähteen turvaaminen. Pykälässä säädettäisiin tietolähteen turvaamisesta. Sotilastiedusteluviranomaisella on lähtökohtaisesti velvollisuus huolehtia tietolähteidensä turvallisuudesta tarpeen mukaan tiedonhankinnan aikana ja sen jälkeen. Tietolähteen turvaamistoimivaltuus ei kuitenkaan korvaisi todistajansuojeluohjelmasta annetussa laissa (88/2015) tarkoitettua todistajansuojeluohjelmaa. Jos tietolähdettä olisi tarpeen suojella pidempiaikaisesti ja häneen kohdistuisi vakava hengen tai terveyden uhka eikä uhkaa voitaisi tehokkaasti torjua muilla toimenpiteillä, niin olisi perusteltua harkita tietolähteen kohdalla todistajansuojeluohjelman käynnistämistä. 

Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomainen voisi tietolähteen suostumuksella valvoa tämän asuntoa tai muuta tietolähteen asumiseen käyttämää tilaa tai muuta paikkaa ja sen välitöntä lähiympäristöä kameran tai muun paikkaa sijoitetun teknisen laitteen, menetelmän tai ohjelmiston avulla, jos se olisi tarpeen tietolähteen henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi. Suostumuksen saamisella varmistetaan se, että tietolähde myös itse haluaa tulla turvatuksi. Tietolähteen turvaamisesta ei tarvitsisi ilmoittaa sivullisille. 

Momentissa mahdollistettaisiin erilaisten tietolähteen turvaamiseksi tarpeellisten turvajärjestelmien, kuten esimerkiksi valvontakameroiden ja liiketunnistimien asentamisen suojelun tarpeessa olevan tietolähteen asuntoon ja sen välittömään lähiympäristöön. Muulla tietolähteen asumiseen käyttämällä tilalla tarkoitettaisiin esimerkiksi hotellihuoneita sekä muita kyseisellä hetkellä tietolähteen asuttamaa tilaa. 

Toisin kuin teknisessä katselussa, valvonta ei tapahtuisi kohteen tietämättä eikä tiedonhankintatarkoituksessa. Valvonnan tarkoituksena olisi sen sijaan tietolähteen turvaaminen, mutta välillisesti tietolähteen turvaamiseen liittyisi myös tiedonhankintatarkoitus esimerkiksi siitä, keitä alueella liikkuisi. 

Valvontaa ei saisi suorittaa, ellei se olisi tarpeen tietolähteen henkeä ja terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi. Tällä tarkoitettaisiin sitä, että tietolähteen henkeen ja terveyteen kohdistuisi ainakin potentiaalinen vaara.  

Säännös koskisi myös tilanteita, joissa suojeltavan kotiin tai sen välittömään lähiympäristöön asennetut laitteet ulottuisivat jonkun toisen kotirauhan suojaamalle alueelle, joskaan ei sen ydinalueelle. Tällainen tilanne voisi olla kerrostalossa, jossa turvakamera kuvaisi myös taloyhtiön asukkaiden yhteistä rappukäytävää tai rivitalossa, jolloin kuvaaminen saattaisi ulottua myös yhteisille piha-alueille. 

Tietolähteen turvaaminen edellyttäisi, ettei kamera- ja muusta valvonnasta tiedoteta sivullisille paljastumisriskin välttämiseksi ja tietolähteen hengen tai terveyden suojaamiseksi. 

Pykälän 2 momentin mukaan valvonta olisi lopetettava viipymättä, jos se ei olisi enää tarpeen tietolähteen henkeä tai terveyttä uhkaavan vaaran torjumiseksi. Tämä tarkoittaisi sitä, että kun tietolähteen turvaamiselle ei olisi enää perustetta olemassa, niin turvaamistoimet tulisi lopettaa välittömästi.  

Pykälän 3 momentin mukaan edellä 1 momentissa tarkoitetussa valvonnassa kertyneet tallenteet olisi hävitettävä heti sen jälkeen, kun niitä ei tarvittaisi tietolähteen turvaamiseen. Jos niitä olisi kuitenkin tarpeen säilyttää asiaan osallisen oikeusturvaan liittyvistä syistä, tallenteet saataisiin säilyttää ja niitä saataisiin käyttää tässä tarkoituksessa. Tällöin tallenteet olisi hävitettävä, kun asia olisi lainvoimaisesti ratkaistu tai jätetty sillensä. 

Tallenteita ei saisi säilyttää ja käyttää muuhun kuin säännöksessä mainittuun tarkoitukseen. Kysymys, näissä tapauksissa saattaisi olla siitä, että tietolähteeseen on kohdistettu välivaltaan ja viranomainen puuttuu välittömästi toimintaan. Mikäli tässä tilanteessa viranomaista vastaan nostettaisiin syyte, tietolähteen turvaamisessa syntyneitä tallenteita voitaisiin käyttää syyttömyyttä tai syyllisyyttä osoittavana selvityksenä. Näissä tapauksissa tallenteita saatettaisiin tarvita rikosasian tai vahingonkorvausasian käsittelyn yhteydessä. Koska kyse on turvaamistoimivaltuudesta eikä tiedustelumenetelmän käytöstä, niin kyse ei olisi tiedustelumenetelmällä saadun tiedon käyttämisestä rikosprosessissa, vaan tallenteet olisivat syntyneet eri tarkoituksessa. Rikos- ja vahingonkorvauskäsittely saattaisi kuitenkin edellyttää suljettua käsittelyä. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin tietolähteen turvaamisesta turvakuuntelulla ja -katselulla. Sotilastiedustelussa tietolähteitä olisi tarpeen värvätä sotilaallista toimintaan ja kansallista turvallisuutta uhkaavan toiminnan ytimestä, mistä seuraa, että tietolähteeksi suostuessaan henkilö saattaa altistaa itsensä hengen ja terveyden vaaralle. Tietolähteillä ei myöskään ole vastaavanlaista koulutusta voimankäyttöön, mistä johtuen heidän turvallisuudestaan huolehtiminen viranomaistoimenpitein nousee erittäin tärkeään asemaan. 

Tietolähteen varustaminen turvakuuntelun tai -katselun mahdollistavilla teknisillä laitteilla olisi sallittua ainoastaan lyhytaikaisesti sellaisissa tilanteissa, joissa tietolähteen turvallisuutta ei voitaisi muin viranomaistoimin riittävän tehokkaasti taata tai tietolähteen turvaaminen olisi muilla keinoin lähes mahdotonta. Yksittäistapauksellisuudella tarkoitettaisiin nimenomaan sitä, että toimenpide rajoittuisi johonkin yksittäiseen tapahtumaan. Toimenpiteen välttämättömyyttä ilmentäisi se, ettei tietolähteen turvallisuutta millään muulla keinoin pystyttäisi turvaamaan ja ettei tietoa sotilaallisesta toiminnasta tai kansallista turvallisuutta uhkaavasta toiminnasta pystyttäisi muulla keinoin saamaan. 

Päätöksentekijällä tulisi olla riittävä perehtyneisyys tietolähdetoimintaan. Tätä ilmentäisi muun muassa se, että toimenpiteestä päättäisi tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies. Kyseisen sotilaslakimiehen tai muun virkamiehen päätöksen lisäksi turvakuuntelun ja -katselun tulisi perustua tietolähteen suostumukseen. Tietolähteen tulisi olla henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sellainen, että hän kykenisi toimimaan luontevasti, vaikka hänen yllään olisi turvakuuntelun mahdollistava tekninen laite.  

Kyseisen toimenpiteen tarkoituksena olisi ainoastaan tietolähteen turvaaminen. Näin ollen sillä ei saisi kiertää teknistä kuuntelua ja katselua. Tätä ilmentäisi se, että kuuntelu- ja katselutallenteet olisi hävitettävä heti sen jälkeen, kun niitä ei tarvita tietolähteen turvaamiseen. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin tietolähteen turvaamisen tiedonhankinnan paljastumisen estämiseksi ja tietolähteen hengen ja terveyden suojaamiseksi. Momentin tarkoittamassa tietolähteen turvaamisessa olisi kysymys tietolähteen käytettäväksi hetkellisesti annettavista väärien, harhauttavien tai peiteltyjen tietojen tai rekisterimerkintöjen taikka väärien asiakirjojen käytettäväksi antamisesta.  

Momentin tarkoittamassa tilanteessa olisi kyse tietolähteen hankkimien tietojen toimittamisen turvaamisesta, ei toimivaltuuden käytöstä. Tietolähde toimisi tietolähde toiminnassa omana itsenään ja hänellä olisi asemansa perusteella oikeus päästä näihin tietoihin. Tilanteissa olisi kyse nimenomaisesti tietojen saattamisesta sotilastiedusteluviranomaiselle ja tietolähteen hengen ja turvallisuuden turvaamisesta tässä tilanteessa. 

Momentin tarkoittamissa tilanteissa edellytyksenä olisi se, että väärien, harhauttavien tai peiteltyjen tietojen tai rekisterimerkintöjen taikka väärien asiakirjojen käytettäväksi antaminen tietolähteen käytettäväksi olisi välttämätöntä tietojen saamiseksi tiedustelutehtävän kannalta sekä se, että tietolähteen hengen ja terveyden suojaamiseksi väärien, harhauttavien tai peiteltyjen tietojen tai rekisterimerkintöjen taikka väärien asiakirjojen käyttäminen olisi välttämätöntä.  

Tietolähteen turvaaminen voisi tulla kyseeseen esimerkiksi tilanteessa, jossa tietolähteellä olisi hallussaan erittäin merkittäviä tietoja sotilastiedustelutehtävien kannalta eikä tietoja voitaisi siirtää sotilastiedusteluviranomaiselle muuten kuin tietolähde tapaamalla. Lisäksi valtion rajan ylittäminen esimerkiksi vääriä asiakirjoja käyttäen tulisi olla välttämätöntä tietolähteen hengen ja terveyden suojaamiseksi.  

Momentissa oleva maininta yksittäistapauksesta viittaisi välttämättömyys edellytyksen lisäksi siihen, että kyseessä on sotilastiedustelun kannalta erittäin merkittävä tilanne. Lisäksi yksittäistapauksellisuus viittaisi siihen, ettei kyseessä olisi pitkäkestoinen momentissa mainittujen tietojen ja asiakirjojen käyttäminen. 

Rekisterimerkinnät voisivat olla esimerkiksi toista henkilöllisyyttä tukevia. Paljastumisriskin välttämiseksi on tärkeää, että suojeltavan toista henkilöllisyyttä tukeva tarina on mahdollisimman uskottava ja aukoton. Tilapäinen peitehenkilöllisyys ei olisi jäljitettävissä suojeltavan varsinaiseen henkilöllisyyteen, koska suojeltavan oikea henkilöllisyys olisi lähtökohtaisesti vain Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen tietyn virkamiehen ja pääesikunnan tiedustelupäällikön tiedossa. Kysymys ei olisi siten henkilöllisyyden vaihtamisesta, sillä suojeltavan henkilöllisyys pysyisi voimassa, vaikka suojeltava siirtyisi käyttämään peitehenkilöllisyyttä. Suojeltava voisi jälleen ottaa oikean henkilöllisyytensä käyttöönsä suojelutarpeen päätyttyä. Säännös mahdollistaisi peitehenkilöllisyyttä tukevien rekisterimerkintöjen ja asiakirjojen tekemisen esimerkiksi väestötietojärjestelmään. Säännöksen nojalla voitaisiin tehdä tarvittavia rekisterimerkintöjä myös suojeltavan oikean henkilöllisyyden tietoihin. Pidempiaikaisessa suojan tarpeessa ja viimesijaisena keinona tulisi harkita todistajansuojeluohjelman käyttämistä, josta säädetään todistajansuojeluohjelmasta annetussa laissa (65/2914). 

Tietolähteen turvaamisessa olisi kiinnitettävä huomiota tietolähteen turvallisuuteen liittyvään opastukseen, kuten tiettyjen paikkojen välttämiseen sekä sosiaalisessa mediassa käyttäytymiseen, jotta hänen todellinen henkilöllisyytensä ei paljastuisi sivullisille. Yleiseen varovaisuuteen sisältyisi käytännössä se, että suojattava ei osallistu rikolliseen toimintaan. Tietolähteen suojaamisella ei olisi vaikutusta rikosoikeudellisen vastuun toteutumiseen, mistä syystä rikolliseen toimintaan osallistuminen saattaisi käytännössä tehdä suojelemisen mahdottomaksi, koska tällöin suojeltava joutuisi esiintymään varsinaisella henkilöllisyydellään. 

Momentin viimeisen virkkeen mukaan rekisterimerkintä olisi oikaistava sen jälkeen, kun tässä momentissa tarkoitettuja edellytyksiä ei enää ole. Tämä tarkoittaisi sitä, että kun tietolähteen turvaaminen ei enää olisi välttämätöntä tietojen saamisen kannalta sekä tietolähteen hengen ja terveyden suojaamisen kannalta, väärät, harhauttavat tai peitellyt tiedot tai rekisterimerkinnät olisi korjattava ja väärät asiakirjat olisi otettava pois tietolähteeltä. Tarkoituksen mukaista ei olisi se, että tietolähde voisi käyttää momentissa tarkoitettuja tietoja ja asiakirjoja muuten kuin tietojen toimittamisessa sotilastiedusteluviranomaiselle ja oman henkensä ja terveytensä suojaamiseksi. 

6 luku Tiedustelutietojen luovuttaminen eräissä tapauksissa

Sotilastiedustelutoiminnassa tiedonhankinta on laaja-alaista ja sillä hankitaan tietoja Suomea koskevasta ulkoisesta, merkittävästä uhkasta. Yleistoimivalta rikosten ennalta estämisessä, selvittämisessä ja tutkimisessa on poliisilla. Sotilastiedusteltutoiminnan ensisijaisena tarkoituksena ei ole hankkia tietoja rikosten estämiseksi taikka tiedon hankkiminen rikosten valmistelusta tai suunnittelusta.  

Sotilastiedustelun kohteena on toiminta, joka ei ole välttämättä rikollista toimintaa tai ei koskaan sellaiseksi muutu. Sotilastiedustelu voi kohdistua tietyn sinänsä laillisen toiminnan tarkoituksen ja taustojen selvittämiseen, kuten tiettyjen sotilaskohteiden läheisyydessä tapahtunut kiinteistökauppa. 

Lisäksi sotilastiedusteluviranomaisen olisi hävitettävä kaikki tiedustelutehtävään liittymätön ylimääräinen tieto. Tämän takia sotilastiedustelussa ei lähtökohtaisesti synny tietoa tai tallenteita, jotka olisivat käytettävissä rikoksen tutkimisessa, syytteeseen saattamisessa tai rikosprosessissa. 

Sotilastiedustelutehtävän suorittamisen aikana saatettaisiin joutua tilanteisiin, joissa itse tiedustelutehtävään liittymättömästi tiedustelutehtävää suorittava havaitsee tai hänen tietoon tulee tapahtunut, tapahtumassa oleva tai suunniteltu rikos, josta esimerkiksi jokaisella Suomen lainkäyttöpiirissä saattaa olla ilmoitusvelvollisuus. Koska sotilastiedustelun lainmukaisena tehtävänä olisi hankkia ainoastaan tietyssä lain tarkkaan rajaamassa sotilaallisessa tarkoituksessa, tietojen ilmoittaminen muuhun käyttöön olisi oltava tarkoin rajattua ja vain tietyn kynnyksen ylittävissä tilanteissa. Tietyissä tilanteissa sotilastiedusteluviranomaiselle säädettäisiinkin velvollisuus ilmoittaa havaitsemansa tarpeelliset tiedot toimivaltaiselle esitutkintaviranomaiselle.  

Luvun rikosta kokevien tietojen luovuttamissäännösten tarkoituksena olisi turvata tiedustelumenetelmillä saadun tiedon käyttötarkoitussidonnaisuus. Tiedustelumenetelmillä saatuja tietoja ei lähtökohtaisesti saisi käyttää muuhun tarkoitukseen kuin tiedustelutehtävän suorittamiseen. 

76 §.Rikosepäilystä ilmoittaminen. Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaisen olisi ilman aiheetonta viivytystä ilmoitettava keskusrikospoliisille, jos tiedustelumenetelmän käytön aika ilmenee, että voidaan olettaa tehdyksi sellainen rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Ilmoitus olisi käytännössä tehtävä heti, kun se on mahdollista. Jos ilmoituksen viivyttämiselle olisi erittäin tärkeä ja perustelu syy, mahdollistaisi säännös ilmoituksen tekemisen viivyttämisen enintään muutamalla päivällä.  

Tiedon todennäköisyyttä koskeva voidaan olettaa -ilmaus olisi matala ja sama kuin mikä on asetettu salaisten tiedonhankintakeinojen käytön edellytykseksi poliisilain 5 luvun 2 §:ssä. Sotilastiedusteluviranomaisen vastuulla olisi ilmoituksen tekeminen keskusrikospoliisille. Keskusrikospoliisin vastuulla puolestaan olisi huolehtia siitä, että ilmoitus ohjattaisiin edelleen sille viranomaiselle, jolle esitutkinnan toimittaminen kuuluu tai joka päättää esitutkinnan toimittamisesta. Esitutkintaviranomaiset luetellaan esitutkintalain (805/20011) 2 luvun 1 §:ssä. Esitutkinnan toimittamisesta taas päättää eräissä tilanteissa syyttäjä. Esimerkiksi silloin, kun kyseessä olisi ulkomailla tehdyksi epäilty rikos, edellyttää sen tutkiminen Suomessa rikoslain 1 luvun 12 §:n (205/1997) nojalla valtakunnansyyttäjän syytemääräystä. Keskusrikospoliisin tulisi tämänkaltaisessa tilanteessa ohjata ilmoitus edelleen valtakunnansyyttäjänvirastoon. 

Momentin ensimmäisessä virkkeessä sotilastiedusteluviranomaiselle asetettaisiin velvollisuus ilmoittaa rikoksista, joista säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Tällaisen seuraamusuhan omaavia rikoksia leimaa jo niin merkittävä rikoksen selvittämisintressi ja rikosvastuun toteuttamisintressi, että niistä olisi rikosoikeusjärjestelmän uskottavuuden vuoksi välttämätöntä ilmoittaa toimivaltaiselle viranomaiselle, tässä tapauksessa keskusrikospoliisille. Pykälässä tarkoitettuja rikoksia ovat muun muassa murha ja ihmiskauppa. Edellä tarkoitettuja rikoksia voidaan pitää rikoksen selvittämisintressiltään ja rikosvastuun toteuttamisintressiltään niin suurina, ettei niiden kohdalla olisi hyväksyttävää jättää harkinnanvaraiseksi ilmoituksen antamista esitutkintaviranomaiselle. 

Ilmoitus olisi käytännössä tehtävä heti, kun se on mahdollista. Jos ilmoituksen tekemisen viivyttämiselle olisi erittäin tärkeä ja perusteltu syy, mahdollistaisi säännös ilmoituksen tekemisen viivyttämisen enintään muutamalla päivällä. Säännös ei asettaisi sotilastiedusteluviranomaiselle aktiivista velvoitetta seuloa tiedustelumenetelmillä saaduista tiedoista rikoksen selvittämisen kannalta merkityksellistä tietoa, jota ilmentäisi ilmaisu ”ilmenee”. 

Tiedon todennäköisyyttä koskeva ilmaus ”voidaan olettaa” olisi perustelua asettaa matalaksi. Tässä yhteydessä rikos voidaan olettaa tehdyksi, kun sillä hetkellä olevien tietojen perusteella muodostuu huolellisesti asioita harkitsevalle ihmiselle intuitio tehdystä rikoksesta. Käsillä tulisi lisäksi olla elementtejä sellaisesta rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta. Kyse ei olisi rikoksen paljastamisen kynnyksestä, koska edellä kerrotulla tavalla ei olisi aktiivista velvoitetta seuloa rikostietoa eikä näin ollen tavoitteena myöskään olisi selvittää, onko esitutkinnan aloittamiselle esitutkintalain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa tarkoitettua perustetta olemassa. 

Sotilastiedusteluviranomaisen vastuulla olisi ilmoituksen tekeminen keskusrikospoliisille. Keskusrikospoliisin vastuulla puolestaan olisi huolehtia siitä, että ilmoitus ohjattaisiin edelleen sille viranomaiselle, jolle esitutkinnan toimittaminen kuuluu tai joka päättää esitutkinnan toimittamisesta. Esitutkintaviranomaiset luetellaan esitutkintalain 2 luvun 1 §:ssä. Esitutkinnan toimittamisesta taas päättää eräissä tilanteissa syyttäjä. Esimerkiksi silloin, kun kyseessä olisi ulkomailla tehdyksi epäilty rikos, edellyttää sen tutkiminen Suomessa rikoslain 1 luvun 12 §:n (205/1997) nojalla valtakunnansyyttäjän syytemääräystä. Keskusrikospoliisin tulisi tämänkaltaisessa tilanteessa ohjata ilmoitus edelleen valtakunnansyyttäjänvirastoon. 

Ilmoituksen ohella sotilastiedusteluviranomaisen tulisi luovuttaa keskusrikospoliisille myös rikosta koskevat tarpeelliset tiedot. Luovutettavien tietojen tarpeellisuus voitaisiin arvioida ensinnäkin siltä kannalta, mitä esitutkinnan käynnistäminen välttämättä edellyttää. Tällaisten tietojen, kuten tapahtumaa ja asianosaisia koskevien tietojen tai muiden esitutkintalain 1 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettujen tietojen luovuttaminen tulisi luonnollisesti kyseeseen vain siinä laajuudessa kuin sotilastiedustelunviranomaisella on sellaista tietoa tiedustelumenetelmän käytöllä ylipäätään saanut. Tietojen tarpeellisuutta voitaisiin toiseksi arvioida todistelun kannalta, missä yhteydessä olennaista on tieto sellaisista seikoista, jotka epäiltyä rikosta koskevan rangaistusvaatimuksen tueksi on näytettävä.  

Momentin toisen virkkeen mukaan ilmoitusta saataisiin pääesikunnan tiedustelupäällikön päätöksellä siirtää enintään vuodeksi kerrallaan, jos se on välttämätöntä maanpuolustuksen varmistamiseksi tai kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi taikka hengen tai terveyden suojaamiseksi. Ilmoituksen siirtämisellä asetettaisiin siten korkea kynnys, välttämättömyys. Ilmoitusta voitaisiin siirtää enintään yhdeksi vuodeksi kerrallaan. Päätöksiä olisi kuitenkin mahdollista tehdä useampia, jos siihen olisi jokaisella kerralla esittää asianmukaiset perusteet. 

Ensimmäinen siirtämistä koskeva päätös tulisi tehdä välittömästi, kun tiedustelumenetelmän käytön aikana ilmenisi säännöksessä tarkoitettua rikostietoa. Jos ilmoittamista olisi perusteltua vuoden määräajan jälkeen jatkaa, uusi päätös tulisi tehdä hyvissä ajoin ennen määräajan päättymistä. Jos määräajan päättymisen ja päätöksen tekemisen väliin jäisi aikaa, seurauksena olisi ensinnäkin se, että tieto tulisi ilman aiheetonta viivytystä luovuttaa keskusrikospoliisille. Toiseksi rauenneen päätöksen ja tehtävän uuden päätöksen väliaikana tiedonhankinnan kohde voisi asianosaisjulkisuuteen vedoten saada tiedon tiedustelumenetelmän käytöstä.  

Ilmoituksen siirtäminen olisi ensinnäkin mahdollista, jos se olisi välttämätöntä maanpuolustuksen turvaamiseksi tai kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Kynnys "välttämätöntä" olisi korkea ja sillä tarkoitettaisiin viimesijaisuutta eli sitä, ettei maanpuolustusta tai kansallista turvallisuutta voitaisi muilla keinoin yksittäistapauksellisesti varmistaa kuin tekemällä päätös ilmoituksen siirtämisestä. Kyseisellä perusteella voitaisiin turvata tiedustelutehtävän saattaminen siihen pisteeseen, ettei siitä ilmoittamisesta aiheudu esimerkiksi sotilastiedusteluviranomaisen taktisten tai teknisten menetelmätietojen paljastumista edellyttäen, että niiden paljastuminen muodostaisi uhkan maanpuolustukselle tai kansalliselle turvallisuudelle. Ilmoituksen siirtämisen perustelu voisi liittyä myös esimerkiksi tarpeeseen välttää ilmoituksesta vääjäämättä käynnistyvä esitutkinta, ja siitä aiheutuva vahinko Suomen kahdenvälisille suhteille samoin kuin Suomen edellytyksille toimia kansainvälisessä yhteistyössä.  

Ilmoittamisen siirtäminen olisi toiseksi mahdollista, jos se olisi välttämätöntä hengen tai terveyden suojaamiseksi. Tämä peruste voi esimerkiksi henkilön turvaamiseksi tehtyjen toimenpiteiden vuoksi poistua tietyn ajan kuluttua, jolloin ilmoittaminen tiedustelun kohteelle voitaisiin tehdä. Kyseisellä perusteella voitaisiin myös esimerkiksi turvata tiedonhankinnan saattaminen siihen pisteeseen, ettei siitä ilmoittamisesta aiheudu työturvallisuusriskiä.  

Ilmoittamisen siirtämisen muista arviointikriteereistä säädettäisiin 3 momentissa. Ottaen huomioon, että sotilastiedusteluviranomaisen siirtämistä koskeva päätös merkitsee poikkeusta lähtökohtana olevaan ilmoitusvelvollisuuteen, olisi siitä perusteltua heti antaa tieto myös tiedusteluvaltuutetulle. Tästä säädettäisiin 105 §:ssä. Tiedusteluvaltuutettu voisi tiedon saatuaan tehdä itsenäisen arvion muun muassa siitä, voidaanko lykkäämispäätöstä pitää tässä momentissa ja 4 momentissa mainittujen kriteerien valossa puolustettavana sekä tarvittaessa käyttää tarkastusoikeuttaan lykkäämispäätösten laillisuuden valvomiseksi. 

Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomainen saisi ilmoittaa tehdystä rikoksesta keskusrikospoliisille, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta. Momentissa asetettaisiin siis vähintään kolmen vuoden seuraamusuhan mukaan määrittyvä tiedon luovutuskielto rikoksen selvittämiseksi. Tiedot niistä rikoksista, joista säädetty ankarin rangaistus alittaisi kolme vuotta, olisi aina jätettävä rikoksen selvittämisen tarkoituksessa ilmoittamatta. Ottaen huomioon yhtäältä 1 momentissa säädettäväksi ehdotettava ilmoitusvelvollisuus ja toisaalta tästä virkkeestä johtuva ilmoituskielto, sotilastiedusteluviranomaiselle jäisi vähintään kolmen vuoden ja enintään kuuden vuoden seuraamusuhkaa kantavien ja jo tehtyjen rikosten osalta harkinnanvaraa siitä, ilmoittaako se tällaisesta rikoksesta keskusrikospoliisille vai ei. Harkinnanvara olisi kuitenkin 3 momentissa mainittuihin arviointikriteereihin sidottua. Ilmoituksen yhteydessä luovutettavien rikosta koskevien tarpeellisten tietojen osalta viitataan edellä todettuun. 

Pykälän 1 ja 2 momentissa tarkoitettu ilmoitus ei vaikuttaisi tiedustelumenetelmän käytön jatkamiseen, jos sen käytön edellytykset olisivat edelleen olemassa. Sotilastiedustelun kohteena olevan toiminta saatetaan naamioida rikolliseksi toiminnaksi, jolloin tiedustelun kohteista olisi edelleen voitava hankkia tietoa. Tiedustelutoiminta ei tyhjentyisi rikosvastuun toteutumiseen. 

Pykälän 3 momentin mukaan, kun harkittaisiin 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen siirtämistä tai 2 momentissa tarkoitettua ilmoituksen tekemistä, arvioinnissa olisi otettava huomioon rikoksen selvittämisen tai rikoksen estämisen merkitys yleisen ja yksityisen edun kannalta. Momenttiin koottaisiin ne kriteerit, joiden kautta ilmoituksen lykkäämistä ja harkinnanvaraisen ilmoituksen tekemistä jo tehdystä rikoksesta olisi arvioitava. Sotilastiedusteluviranomaisen harkinta näissä toimissa ei siis olisi vapaata, vaan myös 3 momentissa tarkoitettuihin arviointikriteereihin sidottua. Tiedustelumenetelmien käyttötarkoituksesta johtuen olisi selvää, että harkinnanvaraisissa rikostiedon luovuttamistapauksissa keskeinen arviointikriteeri on luovuttamisen vaikutus maanpuolustukseen ja kansalliseen turvallisuuteen. Ilmoituksen lykkäämistilanteessa sotilastiedusteluviranomaisen olisi kuitenkin suhteutettava toisiinsa yhtäältä maanpuolustuksen tai kansallisen turvallisuuden taikka hengen tai terveyden suojaamisintressi ja toisaalta rikoksen selvittämisintressi.  

Pykälän 1 momentin mukaan pääesikunnan tiedustelupäällikkö voisi siirtää ilmoitusta enintään vuodeksi kerrallaan. Jotta pääesikunnan tiedustelupäällikkö pystyisi tosiasiallisesti arvioimaan rikoksen selvittämisen tai rikoksen estämisen merkitystä yleisen ja yksityisen edun kannalta, niin tämä saattaisi yksittäistapauksellisesti edellyttää ennen päätöksen tekemistä keskusrikospoliisille tai paikallispoliisille suoritettavaa kyselyä. Tällä turvattaisiin mainittujen intressien kohdalla se, että ne tulisivat pääesikunnan tiedustelupäällikön päätösharkinnassa mahdollisimman täysimääräisesti turvattua. 

Silloin, kun kyse olisi harkinnanvaraisen ilmoituksen tekemisestä jo tehdystä rikoksesta, arvioinnissa tulisi keskittyä siihen, miten ilmoitus palvelisi rikoksen selvittämistä yleisen ja yksityisen edun kannalta. Rikoksen selvittämisintressin painoarvo on yleisen edun kannalta sitä suurempi, mitä vakavammasta rikosepäilystä on kyse. Yleisen edun kannalta olisi otettava huomioon myös se, onko lykkääminen tai harkinnanvaraisen ilmoituksen tekeminen jo tehdystä rikoksesta ylipäätään mahdollista ilman suurta todennäköisyyttä rikoksen selvittämättä jäämisestä. Rikoksen selvittäminen ei vaarantuisi ainakaan silloin, jos tieto itsessään muodostaa olennaisen näytön tekijän syyllistymisestä rikokseen. Yksityisen edun kannalta merkittävää puolestaan olisi esimerkiksi se, jos ilmoittamisen arvioitaisiin mahdollistavan asianomistajan rikoksella saadun omaisuuden palauttaminen tai rikoksen johdosta tuomittavan menettämisseuraamuksen tai asianomistajalle tulevan vahingonkorvauksen täytäntöön paneminen. 

Pykälän 4 momentin mukaan pykälässä tarkoitetun ilmoituksen keskusrikospoliisille tekisi tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies. Pykälän tarkoittamissa tilanteissa olisi kyse jo tapahtuneesta rikoksesta tai sellaisen epäilystä. Tästä johtuen tarkoituksen mukaista olisi se, että tieto voitaisiin ilmoittaa mahdollisimman nopeasti esitutkintaviranomaiselle. Tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneillä sotilaslakimiehillä ja muilla virkamiehillä voidaan katsoa olevan riittävä osaaminen sen arvioimiseen, onko kyseessä jo tapahtunut rikos vai ei. 

77 §. Ilmoittaminen ja tiedon luovuttaminen eräissä tapauksissa. Pykälän 1 momentin 1 virkkeen mukaan sotilastiedusteluviranomaisen olisi viipymättä ilmoitettava keskusrikospoliisille, jos tiedustelumenetelmän käytön aikana ilmenee, että hankkeilla on sellainen rikos, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kuusi vuotta vankeutta, ja rikos on vielä estettävissä.  

Toisin kuin yleensä, velvollisuus ilmoittaa lainkohdassa tarkoitetusta rikoksesta olisi sidottu viipymättä tehtävään ilmoitukseen. Kyseinen virke asettaisi sotilastiedusteluviranomaiselle reagointivasteen osalta merkittävästi muita tiukemman velvoitteen ilmoittaa lainkohdassa tarkoitetusta rikoksesta. Käytännössä ilmoitus tulisi tehdä niin pian kuin inhimillinen toiminta ja ilmoituksen tekemisen tapa sen mahdollistaisivat. 

Pykälän 2 momentin perusteella sotilastiedusteluviranomainen saisi luovuttaa tietoa toimivaltaisille viranomaisille tiedustelumenetelmän käytön aikana ilmenevistä hankkeilla ja vielä estettävissä olevista rikoksista edellyttäen, että teosta seuraava rangaistusuhka on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Tämän rangaistusuhkan alittavia tekoja koskisi sitä vastoin tiedonluovutuskielto. Toimivaltaisella viranomaisella tarkoitettaisiin esitutkintaviranomaisten lisäksi esimerkiksi hätäkeskusta. Toimivaltaiselle viranomaiselle luovutettava tieto voisi liittyä paitsi rikoksen estämiseen, myös sen paljastamiseen tai esimerkiksi esitutkinnan aloittamiskynnyksen selvittämiseen. Tiedonluovutuksen harkintaa ohjaavista kriteereistä säädettäisiin 3 momentissa. Ilmoituksen yhteydessä luovutettavien rikosta koskevien tarpeellisten tietojen osalta viitataan edellä 76 §:n yhteydessä mainittuun. Tässä yhteydessä tulisi huomioida erityisesti henkeen ja terveyteen kohdistuvien rikosten uhka. Lisäksi eräiden rikosten hengelle ja terveydelle muodostama uhkapotentiaali saattaisi puoltaa ilmoituksen tekemistä. Esimerkiksi valtioinstituutioon kytkeytyvä henkilöön kohdistuva merkittävä väkivallanuhka olisi painava peruste ilmoituksen tekemiselle. Kyse voisi olla tilanteesta, jossa henkilön käyttäytymisestä tehtyjen havaintojen perusteella muodostuisi perusteltu oletus oikeudettomasta hyökkäyksestä, joka kohdistuisi edellä tarkoitettuun henkilöön. 

Selvää on, että sotilastiedusteluviranomainen saisi jatkaa ilmoituksesta huolimatta käynnissä olevaa tiedonhankintaa tämän pykälän perusteella, jos tiedustelumenetelmän käytön edellytykset olisivat edelleen olemassa.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin ilmoitukseen liittyvästä harkinnasta. Tältä osin voidaan viitata 76 §:n 3 momentissa mainittuihin seikkoihin. 

Pykälän 4 momentin mukaan tiedustelumenetelmän käytöllä saatua tietoa saisi aina ilmaista syyttömyyttä tukevaksi selvitykseksi sekä hengelle, terveydelle tai vapaudelle aiheutuvan merkittävän vaaran taikka huomattavan ympäristö-, omaisuus- tai varallisuusvahingon estämiseksi.  

Esitutkinnan tasapuolisuusperiaatteen sekä jokaiselle kuuluvan oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ja henkilökohtaiseen vapauteen kannalta on selvää, että mitä suurempi vaara henkilölle on joutua pidätetyksi, vangituksi tai muun rikosoikeudellisen seuraamuksen kohteeksi virheellisin perustein, sitä vakavammin pyyntöön saada syyttömyyttä tukevaa selvitystä on suhtauduttava. Samoihin seikkoihin olisi viran puolesta kiinnitettävä huomiota myös silloin, kun sotilastiedusteluviranomainen harkitsee oma-aloitteista tiedon ilmoittamista syyttömän tueksi. Sotilastiedusteluviranomaisen oma-aloitteinen tiedonluovutus syyttömän tueksi voisi tulla kyseeseen lähinnä 78 §:n mukaisissa tilanteissa eli silloin, kun esitutkintaviranomainen on ilmoittanut sotilastiedusteluviranomaiselle sen tiedonhankinnan kohteena ollutta tai edelleen olevaan henkilöä koskevan esitutkinnan käynnistämisestä, esitutkintatoimenpiteen käyttämisestä taikka rikoksen estämiseen tähtäävän toimenpiteen käynnistämistä. Epäillyn pyyntö syyttömyyttä tukevan selvityksen saamiseksi tulisi käytännössä kyseeseen vain silloin, kun hän on saanut ilmoituksen tiedustelumenetelmä käytöstä. 

Momentissa tarkoitetun vaaran tai vahingon ei välttämättä tulisi liittyä rikokseen tai olla vielä rikokseksi kehittymässä, vaan kysymys saattaisi olla esimerkiksi onnettomuuden estämisestä tai yritykseen suuntautuvan laajan tietoverkkohyökkäyksen estämisestä. Mitä merkittävämmästä vaarasta hengelle, terveydelle tai vapaudelle olisi kyse, sitä korkeampi olisi kynnys olla tekemättä ilmoitus esimerkiksi toimivaltaiselle viranomaiselle. Ilmoitus voitaisiin tehdä myös yksityiselle henkilölle tai yhteisölle, jos tämä olisi tarpeen merkittävän momentissa luetellun vahingon estämiseksi. 

Pykälän 5 momentin mukaan tiedon ilmoittamisesta päättäisi pääesikunnan tiedustelupäällikkö. Koska pykälän tarkoittamissa tilanteissa on kyse rikoksen estämisestä, jonka osalta rajanveto tiedustelutoiminnan ja rikostorjunnan välillä saattaa joissain tilanteissa olla tulkinnanvarainen, ilmoituksen antaminen voisi vaarantaa tietyissä tilanteissa tiedustelutoiminnan tai käynnissä olevan rikostorjunnan. Pääesikunnan tiedustelupäällikkö pystyisi parhaiten punnitsemaan eri näkökohtia liittyen rikostorjuntaan ilmoittamisesta. 

Lisäksi pääesikunnan tiedustelupäällikkö pystyisi harkitsemaan etenkin 3 momentin tilanteissa sen, miten tieto esimerkiksi huomattavan varallisuusvahingon estämisestä olisi tarkoituksen mukaisinta luovuttaa. 

78 §.Ilmoitus esitutkinnan tai rikostorjunnan aloittamisesta. Pykälän mukaan, jos esitutkintaviranomainen käynnistää esitutkinnan tai ryhtyy esitutkintatoimenpiteen käyttämiseen taikka rikostorjuntaviranomainen käynnistää rikoksen estämiseen tähtäävän toimenpiteen tässä luvussa tarkoitetun ilmoituksen perusteella, esitutkintaviranomaisen tai rikostorjuntaviranomaisen olisi ennen esitutkinnan käynnistämistä, esitutkintatoimenpiteen käyttämiseen ryhtymistä tai salaisen tiedonhankintatoimenpiteen käynnistämiseen ryhtymistä ilmoitettava siitä sotilastiedusteluviranomaiselle. Pykälän tarkoituksena olisi varmistaa, että sotilastiedusteluviranomaisella säilyy tilannekuva siitä, minkälaisiin toimiin esitutkintaviranomaiset tai muut viranomaiset ovat ryhtyneet sotilastiedusteluviranomaisen niille antaman ilmoituksen perusteella.  

Lisäksi varmistettaisiin tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittaminen 86 §:n 7 momentissa tarkoitetuissa tilanteissa. Lainkohdan mukaan suunnitelmallisesta tarkkailusta, peitellystä tiedonhankinnasta, peitetoiminnasta, valeostosta, tietolähteen ohjatusta käytöstä ja paikkatiedustelusta on ilmoitettava tiedustelumenetelmien käytön kohteelle, jos asiassa aloitetaan esitutkinta. Esitutkinnan käynnistämisestä säädetään esitutkintalain 3 luvun 3 §:ssä. Esitutkintatoimenpiteellä tarkoitetaan muun muassa kuulusteluja ja ryhmätunnistusta. Rikoksen estämiseen tähtääviä toimenpiteitä ovat muun muassa henkilön kiinniottaminen, sisäänpääsy kotirauhan tai julkisrauhan suojaamaan tilaan taikka paikan ja alueen eristäminen. 

7 luku Tiedustelukiellot, tiedustelutietojen hävittäminen ja tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittaminen

79 §. Tiedustelukiellot. Pykälän 1 momentin mukaan telekuuntelua, teknistä havainnointia tai tietoliikennetiedustelua ei saa kohdistaa sellaiseen viestintään tai viestiin, josta viestinnän osapuoli ei saisi todistaa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 13, 14, 16, 20 tai 22 §:n 2 momentin nojalla.  

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 13 §:ssä säädetään oikeudenkäyntiasiamiehen ja -avustajan sekä tulkin velvollisuudesta olla luvattomasti todistamatta siitä, mitä hän on saanut tietää hoitaessaan oikeudenkäyntiin liittyvää tehtävää, antaessaan oikeudellista neuvontaa päämiehen oikeudellisesta asemasta esitutkinnassa tai muussa oikeudenkäyntiä edeltävässä käsittelyvaiheessa ja antaessaan oikeudellista neuvontaa oikeudenkäynnin käynnistämiseksi tai sen välttämiseksi. Lisäksi pykälässä säädetään asianajajista ja luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetuissa laeissa tarkoitetun oikeudenkäyntiavustajan sekä julkisen oikeusavustajan velvollisuudesta olla luvattomasti todistamatta yksityisen tai perheen salaisuudesta tai liike- tai ammattisalaisuudesta, josta hän on muussa kuin edellä tarkoitetussa tehtävässään saanut tiedon.  

Tiedustelutehtävän kannalta olennainen henkilö saattaa olla oikeudenkäyntiavustajan kanssa tekemisissä myös muussa yhteydessä kuin rikoksesta epäillyn asemassa. Kyseessä voi olla tilanne, jossa sotilastiedustelun tiedustelumenetelmien käytön yhteydessä tiedustelutehtävän kannalta olennainen henkilö käy läpi avioeroon tai testamenttiin liittyviä tietoja, jolloin tilannetta on EIT:n tulkintakäytännön mukaan arvioitu yksityiselämän suojaan puuttumisena. 

Kummassakin edellä mainitussa tapauksessa edellytyksenä on se, että tietty lakimies on tiedustelutehtävän kannalta olennaisen henkilön oikeudenkäyntiavustaja ja tällainen suhde on syntynyt. Jotta suhteen syntyminen voitaisiin todentaa, on sotilastiedusteluviranomaisen seurattava jonkin aikaa osapuolten viestintää. Heti, kun tämä suhde olisi todennettu, olisi sotilastiedusteluviranomaisen poistettava kaikki tiedustelukiellon alainen tieto.  

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 14 §:ssä säädetään lääkärin ja muun terveydenhuollon ammattihenkilön velvollisuudesta olla todistamatta henkilön tai hänen perheensä terveydentilaa koskevasta arkaluonteisesta tiedosta tai muusta henkilön tai perheen salaisuudesta, josta hän asemansa tai tehtävänsä perusteella on saanut tiedon, ellei se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, suostu todistamiseen.  

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 16 §:ssä säädetään papin ja muun vastaavassa asemassa olevan henkilön velvollisuudesta olla todistamatta siitä, mitä hän on ripissä tai yksityisessä sielunhoidossa saanut tietää, ellei se, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, suostu todistamiseen.  

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:ssä säädetään sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetussa laissa tarkoitetun yleisön saataville toimitetun viestin laatijan sekä julkaisijan ja ohjelmatoiminnan harjoittajan oikeudesta kieltäytyä todistamasta siitä, kuka on antanut viestin perusteena olevat tiedot tai laatinut yleisön saataville toimitetun viestin.  

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 22 §:n 2 momentti laajentaa eräiden edellä mainittujen todistelukieltojen ja oikeuksien olla todistamatta henkilöllistä soveltamisalaa. Kyseisen lainkohdan mukaan sillä, joka on saanut 11 §:n 2 tai 3 momentissa, 13 §:n 1 tai 3 momentissa, 14 §:n 1 momentissa taikka 20 §:n 1 momentissa tarkoitetun tiedon toimiessaan lainkohdassa tarkoitetun henkilön palveluksessa tai muuten hänen apunaan, on vastaava velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta kuin vastaavassa lainkohdassa tarkoitetulla henkilöllä. Oikeudenkäymiskaaren 22 §:n 2 momentin sisältämä viittaus 11 §:n 2 ja 3 momentteihin ei tässä soveltuisi, koska oikeudenkäymiskaaren 11 §:ään liittyvästä nimenomaisesta kuuntelu- ja katselukiellosta ei muutenkaan esitetä säädettäväksi.  

Pykälän 1 momentissa tarkoitettua tiedustelumenetelmää ei myöskään saisi asentaa käytettäväksi sellaisessa paikassa, jossa tiedustelun kohteeksi voitaisiin olettaa joutuvan 1 momentissa tarkoitettua tietoa, josta on momentissa tarkoitettu velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta ja kyseinen kieltäytymisvelvollisuus tai -oikeus nauttisi Suomen perustuslaissa säädettyä perusoikeuksien suojaa. Tällaisia paikkoja olisivat esimerkiksi lääkärin vastaanotot, asianajo- ja lakiasiaintoimistot, mediatalot ja lehtien toimitukset, uskonnonvapauslaissa (453/2003) tarkoitetun rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan papin tilat ja sellaiset palvelinkeskukset, joiden voidaan olettaa siirtävän lainkohdassa tarkoitettua vaitiolovelvollisuuden tai -oikeuden alaista tietoa. 

Kaikissa 1 momentin tapauksissa olisi merkitystä annettava sotilastiedustelun kohteena olevan henkilön ja tiedustelukiellonalaisen henkilön väliselle suhteelle sekä sille, että tiedustelukiellonalainen henkilö täyttää tosiasiallisesti tiedustelukiellolle asetetut vaatimukset.  

Pykälän 2 momentin mukaan, jos telekuuntelun, teknisen kuuntelun tai teknisen katselun aikana tai muulloin ilmenisi, että kyseessä on viesti, jonka kuuntelu ja katselu on kielletty, toimenpide olisi keskeytettävä ja sillä saadut tallenteet ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä.  

Velvollisuus hävittää tiedot heti täydentäisi kuuntelu- ja katselukiellon noudattamista, Jos tiedonhankinnassa selviää, että ensimmäisessä momentissa tarkoitettua tiedustelumenetelmien kohdistamiskieltoa on loukattu, tulisi 2 momentissa asetettua tallenteita ja muistiinpanoja koskevaa hävittämisvelvollisuutta noudattaa heti, kun viestinnän tiedustelukiellonalaisuus on käynyt ilmi. Tilanne voisi tulla kyseeseen esimerkiksi silloin, kun henkilöiden nimet ja roolit eivät ole vielä viestinnän tapahtumisen aikaan sen selvillä tai kun esimerkiksi kuuntelua ei seurata reaaliaikaisesti.  

Pykälän 3 momentin mukaan tiedustelukielto koskisi sellaisia tietoliikennetiedustelussa saatuja viestejä, joiden lähettäjä ja vastaanottaja ovat fyysisesti Suomessa sillä hetkellä, kun viestintä tapahtuu. Tietoliikennetiedustelu ei olisi keino seurata kotimaisia uhkia, vaan sen tarkoituksena olisi hankkia tietoa kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvista vakavista ulkoisista uhkista eli uhkista, joiden alkuperä on Suomen ulkopuolella. 

Kotimaista viestintää koskevan erikseen säädettävän tiedustelukiellon tarpeellisuus liittyy siihen, ettei se seikka, että tietoliikenne fyysisesti ylittää Suomen rajan, ole tae tietoliikenteen tosiasiallisesti kansainvälisestä luonteesta. Internet on rakennettu siten, että verkon vika- tai ruuhkatilanteissa kotimaisten osapuolten välinen tietoliikenne saattaa reitittyä ulkomaisen verkkolaitteen kautta. Tällöin tietoliikenne näyttää siirtojärjestelmäkerrokselta tarkasteltuna rajat ylittävältä tietoliikenteeltä, vaikka kyse tosiasiallisesti on kotimaisesta tietoliikenteestä. Tiedustelukiellon tarkoituksena olisi varmistaa se, että tietoliikennetiedustelua ei kohdisteta Suomessa viestintätapahtuman hetkellä olleiden osapuolten välisiin viesteihin, jotka teknisten olosuhteiden vuoksi reitittyvät lähettäjältä vastaanottajalle ulkomaan kautta.  

Mahdollista sinänsä on, että myös kotimaassa oleskelevien osapuolten välisiin viesteihin sisältyy tiedustelun kannalta merkittävää tietoa kansalliseen turvallisuuteen kohdistuvista vakavista ulkoisista uhkista. Tietoliikennetiedustelun muista tiedustelumenetelmistä poikkeavan luonteen vuoksi sen käyttöalaa kuitenkin olisi tarpeen rajata eri tavoin sen varmistamiseksi, että luottamuksellisen viestin salaisuuteen puuttuminen olisi hyväksyttävää ja mahdollisimman vähäistä. Koska kotimaisella viestinnällä voidaan arvioida olevan aidosti kansainvälistä viestintää vähäisempi merkitys tiedon saamiseksi niistä uhkista, joista ehdotetaan säädettäväksi 3 §:ssä, on perusteltua rajata kotimainen viestintä kokonaan tietoliikennetiedustelun käyttöalan ulkopuolelle. Tiedustelutarkoituksessa tapahtuvan kotimaisten viestien sisällön ja muiden tietojen selvittämisen tulisi tietoliikennetiedustelun sijasta perustua poliisilain 5 a luvussa säädettyihin menetelmiin, muun muassa telekuunteluun ja -valvontaan. 

Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että tässä pykälässä tarkoitetut tiedustelukiellot eivät kuitenkaan koske tapauksia, joissa 1 momentissa tarkoitettu henkilö on tiedustelumenetelmän käytön kohteena samalla perusteella kuin 1 momentissa tarkoitettuun henkilöön yhteydessä oleva henkilö ja myös hänen osaltaan on tehty päätös telekuuntelusta, telekuuntelun sijasta toimitettavasta tietojen hankkimisesta, teknisestä havainnoinnista tai tietoliikennetiedustelusta.  

Kohteena oleminen kattaisi tilanteet, joissa 1 momentissa tarkoitettu henkilö ja tiedustelutehtävän kannalta olennaisen henkilö tekisivät sotilastiedustelun kannalta merkittävää yhteistyötä. Pelkkä yhteistyö kahden henkilön välillä ei vielä riittäisi kiellon noudattamatta jättämiseen, vaan molempien henkilöiden osalta tulisi olla päätös saman tiedustelumenetelmän käyttämisestä. Molempien henkilöiden olisi siis oltava tiedustelutehtävän kohteena ja heidän toiminnastaan pitäisi voida hankkia tietoja samalla toimivaltuudella. 

80 §. Jäljentämiskiellot. Pykälässä säädettäisiin jäljentämiskielloista. Sotilastiedustelun yhteydessä on huomioitava se, ettei tiedustelumenetelmillä hankittua tietoa ole lähtökohtaisesti tarkoitus käyttää rikosprosessissa todisteena. Jäljentämiskielloilla ei olisi vastaavanlaista merkitystä tiedustelutoiminnassa, kuin mitä rikosprosessuaalisia toimivaltuuksia käytettäessä on. Jäljentämiskieltoja ei myöskään ole mahdollista soveltaa yhteneväisesti vastaavien takavarikoimis- ja jäljentämiskieltojen sekä todistelua koskevien säännösten kanssa.  

Pykälän 1 momentin mukaan asiakirjaa tai muuta 1 momentissa tarkoitettua kohdetta ei saisi jäljentää, jos se sisältää tietoa, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11, 13, 14, 16, 20 tai 21 §:n nojalla on velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta. 

Sääntely vastaisi tältä osin pakkokeinolain 7 luvun 3 §:n 1 momentissa säädettyjä jäljentämiskieltoja. 

Pykälän 2 momentin mukaan jos salassapitovelvollisuus tai -oikeus perustuu oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n 2 tai 3 momenttiin tai 13, 14, 16, 20 §:ään, edellytyksenä kiellolle 1 momentissa säädetyn lisäksi olisi, että kohde on mainitussa lainkohdassa tarkoitetun henkilön tai häneen mainitun luvun 22 §:n 2 momentissa tarkoitetussa suhteessa olevan henkilön hallussa taikka sen hallussa, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus tai -oikeus on säädetty. 

Sääntely vastaisi tältä osin pakkokeinolain 7 luvun 3 §:n 2 momentissa säädettyjä jäljentämiskieltoja. Kielto on voimassa vain, milloin asiakirja on momentissa mainitun henkilön hallussa tai sen hallussa, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty. Hallussa olemista tulkittaisiin vastaavalla tavalla, mitä voimassa olevassa lainsäädännössä. Hallussapito käsittäisi näin myös postin, kuriirin tai muun kolmannen osapuolen kuljetettavana olevan lähetyksen. Tiedustelutoiminnan luonteesta johtuen kyseinen säännös ei tulisi usein sovellettavaksi. 

Pykälän 3 momentin mukaan jäljentämiskieltoa ei kuitenkaan olisi, jos: 1) oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n 2 tai 3 momentissa, 13 §:n 1 tai 3 momentissa, 14 §:n 1 momentissa taikka 16 §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö, jonka hyväksi salassapitovelvollisuus on säädetty, suostuu jäljentämiseen tai 2) oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 20 §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö suostuu jäljentämiseen. 

Sääntely vastaisi pakkokeinolain 7 luvun 3 §:n 3 momentissa säädettyjä jäljentämiskieltoja. Tiedustelutoiminnan luonteesta johtuen kyseinen säännös tulisi harvoin sovellettavaksi. 

Pykälän 4 momentin mukaan teleyrityksen tai yhteisötilaajan hallusta ei saisi jäljentää asiakirjaa tai dataa, joka sisältää tämän lain 32 §:n 1 momentissa tarkoitettuun viestintään liittyviä tietoja taikka 35 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tunnistamistietoja tai 37 §:n 1 momentissa tarkoitettuja tukiasematietoja. Momentin maininnalla estettäisiin edellä tarkoitettujen toimivaltuuksien kiertäminen. 

81 §.Tiedustelutietojen hävittäminen. Pykälän 1 momentin mukaan tiedustelumenetelmällä saatu tieto olisi hävitettävä viipymättä sen jälkeen, kun käynyt ilmi, ettei tietoa tarvita sotilastiedustelun tehtävien hoitamiseksi taikka tietoa ei tarvita maanpuolustuksen turvaamiseksi tai kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi.  

Momentti koskisi kaikkea tiedustelumenetelmällä saatua tietoa. Varsin pian tulisi käydä selväksi jo tiedon luonteesta johtuen, tarvitaanko sitä maanpuolustuksen turvaamiseksi tai kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi vai voidaanko se hävittää. 

Pykälän 2 momentin mukaan edellä 37 §:ssä tarkoitetut tukiasematiedot olisi hävitettävä, kun on käynyt ilmi, ettei tietoa tarvita sotilastiedustelun tehtävien hoitamiseksi taikka tietoa ei tarvita maanpuolustuksen turvaamiseksi tai kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Sääntely vastaisi voimassa olevan poliisilain 5 luvun 55 §:n 3 momentin sääntelyä sillä erotuksella, että tässä momentissa tiedon tarve liittyisi sotilastiedustelun tehtävien hoitamiseen taikka maanpuolustuksen turvaamiseen tai kansallisen turvallisuuden suojaamiseen. 

Pykälän 3 momentin mukaan 54 ja 55 §:ssä tarkoitettu jäljennös olisi hävitettävä viipymättä, jos käy ilmi, että jäljentäminen on kohdistunut jäljentämiskiellon alaiseen materiaaliin tai tieto ei tarvita maanpuolustuksen turvaamiseksi tai kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi.  

Pykälän 4 momentin mukaan tieto voitaisiin kuitenkin säilyttää ja tallettaa, jos tieto olisi tarpeen 76 §:ssä tai 77 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa. Tiedot, joita ei olisi hävitettävä, olisi säilytettävä viiden vuoden ajan siitä, kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu tai jätetty sillensä. 

Tiedustelumenetelmällä saatu tieto, joka ei liity maanpuolustuksen turvaamiseen tai kansallisen turvallisuuden suojaamiseen, tulee lähtökohtaisesti hävittää. Tällöin saatetaan hävittää myös törkeän rikoksen estämiseksi tarpeellista tai epäillyn syyttömyyttä tukevaa aineistoa. Sen vuoksi on tarpeen sallia poikkeaminen pääsäännöstä, jotta törkeä rikoksen estämiseksi tarpeellinen sekä syyttömyyttä tukeva aineisto olisi tarvittaessa oikeudenkäynnissä käytettävissä. 

82 §. Telekuuntelun, teknisen kuuntelun, radiosignaalitiedustelun, teknisen laitetarkkailun ja paikkatiedustelun keskeyttäminen. Pykälän 1 momentin mukaan, jos kävisi ilmi, että telekuuntelu kohdistuu muuhun kuin luvan kohteena olevalta henkilöltä lähtöisin olevaan tai hänelle tarkoitettuun viestiin taikka että teknisen kuuntelun kohteena oleva henkilö ei oleskele kuunneltavassa tilassa tai muussa paikassa, kuuntelu olisi keskeytettävä niin pian kuin mahdollista sekä kuuntelulla saadut tallenteet ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi heti hävitettävä.  

Säännöksen merkitys korostuu etenkin henkilöön kohdistuvan telekuuntelun osalta. Henkilöön kohdistuvassa telekuuntelussa tiedustelumenetelmän käytön kohteena ovat henkilön käyttämät telepäätelaitteet ja teleosoitteet. Henkilö voi tiedustelumenetelmän käytön aikana esimerkiksi myydä tai antaa eteenpäin käyttämänsä telepäätelaitteen, jolloin telepäätelaitteen myöhempään käyttäjään saattaisi kohdistua telekuuntelua. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin teknisen laitetarkkailun ja radiosignaalitiedustelun erityisistä heti hävittämisvelvollisuuksista. Radiosignaalitiedustelua koskevan ehdotetun 58 §:n 3 momentin mukaan radiosignaalitiedustelulla ei saa hankkia tietoa muun kuin valtiollisen toimijan viestin sisällöstä. Radiosignaalitiedustelun luonteen vuoksi sen kohteeksi saattaisi joutua luottamuksellisen viestin suojaa nauttivaa viestintää. Tässä käsiteltävänä olevan momentin mukaan tällainen viesti ja sitä koskevat muistiinpanot olisi hävitettävä heti. Keskeyttäminen ei tässä tapauksessa tarkoittaisi kaiken radiosignaalitiedustelun keskeyttämistä vaan radiosignaalitiedustelu oli tältä osin kohdennettava uudelle niin, ettei ilmi tullutta muun kuin valtiollisen toimijan viestintää enää päätyisi radiosignaalitiedustelun piiriin. 

Teknistä laitetarkkailua koskevan ehdotetun 30 §:n 2 momentin mukaan teknisellä laitetarkkailulla ei saa hankkia tietoa muun henkilön viestistä, kuin kohteena olevan, tai välitettävänä olevan viestin sisällöstä eikä sen tunnistamistiedoista. Vastaavasti, kuten tässä pykälässä edellä 1 momentissa käsitellyn telekuuntelun osalta, viestit, jotka ovat muulta kuin luvan mukaisen kohteena olevan henkilön viestejä, tai välitettävänä olevia viestejä, olisi tällaisen viestin sisältö ja siihen liittyvät tunnistamistiedot hävitettävä.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin 81 §:n 4 momenttia vastaavasti keskeyttämiseen mennessä kertyvän tiedon käyttämisestä. Tieto saattaisi olla rikosepäilyyn liittyvää tietoa, josta säädettäisiin 76 §:ssä tai rikostorjuntaan liittyvää 77 §:ssä tarkoitettua tietoa, jota voitaisiin hyödyntää säännöksissä tarkoitetuin tavoin.  

83 §. Tietoliikennetiedustelussa hankittujen tietojen hävittäminen. Pykälässä säädettäisiin tietoliikennetiedustelua koskevista erityisistä hävittämisvelvollisuuksista  

Tietoliikennetiedustelussa hankittuja tietoja koskisi 81 §:ssä säädetyt tiedustelutietojen hävittämisvelvollisuus, mutta tietoliikennetiedustelun erityisestä luonteesta johtuen sen lisäksi olisi eräitä erityisiä hävittämisvelvollisuuksia, jotka liittyisivät tiedon erityiseen luonteeseen. Hävittämisvelvollisuus koskisi yhtäältä tiedustelukiellon piiriin kuuluvia tietoja. Velvollisuus hävittää tiedustelukiellon alaiset tiedot ja siitä johtuva kielto käyttää niitä millään tavalla hyväksi olisivat ehdottomia eikä niistä olisi lupa poiketa. Velvollisuus hävittää epäolennaiset tiedot sen sijaan ei olisi ehdoton, vaan siitä olisi mahdollista poiketa edellä 76 tai 77 §:ssä yksilöidysti tai jäljempänä 85 §:ssä säädetyissä tilanteissa. 

Momentin 1 kohdan mukaan tietoliikennetiedustelulla saatu tieto olisi hävitettävä viipymättä, jos käy ilmi, että viestinnän molemmat osapuolet olivat Suomessa silloin, kun viestintä tapahtui. Velvollisuus täydentäisi 79 §:n 3 momentissa säädettäväksi ehdotettua tiedustelukieltoa. Mainitun pykälän mukaan tietoliikennetiedustelua ei saisi kohdistaa viestiin, jonka lähettäjä ja vastaanottaja ovat Suomessa (niin kutsuttu kotimainen viesti). Siltä osin kuin tällaisia tiedustelukiellon alaisia viestejä kuitenkin seuloutuisi käsittelyyn, olisi ne nyt kyseessä olevan säännöksen nojalla hävitettävä viipymättä, kun niiden luonne kotimaisina viesteinä on käynyt ilmi. 

Hävittämisvelvollisuuden käytännön merkitystä korostaa 79 §:n 3 momentin mukaisen kotimaista viestintää koskevaa tiedustelukieltoa. Tiedustelukiellon täydellinen noudattaminen ei ole teknisesti mahdollista. Viesti saattaa reitittyä vastaanottajalleen ulkomaan kautta eli Suomen rajan ylittäen, vaikka sekä viestin lähettäjä että sen vastaanottaja tosiasiassa ovat Suomessa. Tietoliikenteen automatisoidussa erottelussa käytettävien hakuehtojen muotoilulla voidaan jossain määrin vähentää riskiä, että tällaisia kotimaisia viestejä sisältyy kerättyyn aineistoon. Riski ei kuitenkaan yleensä ole kokonaan poistettavissa, mistä johtuen tietoliikennetiedustelun manuaalisen käsittelyn kohteeksi saattaa joutua myös kotimaisia viestejä. Manuaalisessa käsittelyssä viestin kotimainen luonne voi käydä ilmi jo viestin ohjaus- ja välitystietojen tarkastelussa, missä tapauksessa viesti olisi viipymättä hävitettävä sen sisältöä selvittämättä. Joissain tapauksissa viestin kotimainen luonne voidaan havaita vasta sen sisältöä manuaalisesti selvitettäessä, jolloin sisällön selvittäminen olisi välittömästi lopetettava ja viesti viipymättä hävitettävä. 

Momentin 2 kohdan mukaan tietoliikennetiedustelulla saatu tieto, josta lähettäjällä tai vastaanottajalla taikka tallentajalla on velvollisuus tai oikeus kieltäytyä todistamasta 79 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, olisi hävitettävä viipymättä. Hävittämisvelvollisuus koskisi 79 §:n 1 momentin viittauksen mukaisesti oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 13, 14, 16 ja 20 §:n sekä 22 §:n 2 momentin tarkoittamia tietoja, joista kyseisissä säännöksissä tarkoitetut ammattihenkilöt ovat velvoitettuja tai oikeutettuja olemaan todistamatta. Hävittämisvelvollisuus ei koskisi kaikkea kyseisten ammattihenkilöiden viestintää, vaan hävittämisvelvollisuuden olemassaolon ratkaisisi tiedon sisältö. Vaikka ammattihenkilön viestintään sisältyvän tiedon hävittämiseen ei olisikaan velvollisuutta tämän kohdan perusteella, voisi velvollisuus olla olemassa momentin 1 kohdan mukaisesti.  

Säännöksessä mainittaisiin tiedon lähettäjän ja vastaanottajan, eli kahden- tai monenvälisen viestinnän osapuolten, ohella erikseen tiedon tallentaja. Tallentajalla viitattaisiin henkilöön, joka tallentaa pilvipalveluun dataa, esimerkiksi asiakirjan. Jos tällaisen pilvipalveluun tallentavan asiakirjan sisältö kuuluisi jonkin säännöksessä tarkoitetun todistamiskiellon tai oikeuden olla todistamatta piiriin, olisi se hävitettävä. 

Tieto olisi hävitettävä viipymättä, kun on käynyt ilmi, että sitä koskee oikeudenkäymiskaareen liittyvä tiedustelukielto. 79 §:n 3 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa selostetuista syistä asia voidaan pääsääntöisesti havaita vasta viestin sisällön selvittämisen yhteydessä. Velvollisuudella viipymättä hävittämiseen tarkoitettaisiin tällaisissa tilanteissa sitä, että todistamiskiellon tai todistamattajättämisoikeuden alaisen tiedon sisällön tarkempi selvittäminen olisi välittömästi lopetettava ja tieto sekä sitä koskevat mahdolliset muistiinpanot heti hävitettävä. 

Pykälän 2 momentin mukaan tietojen hävittämisestä vastaisi sotilastiedusteluviranomainen. Ensisijaisesti tietojen hävittämisestä vastaisi tiedustelumenetelmää käyttävä sotilastiedustelun viranomainen tallenteiden tarkastamista koskevan säännöksen nojalla, josta säädettäisiin jäljempänä 107 §:ssä. Tiedustelutehtävää toteutettaessa sen osana käytetyllä tietoliikennetiedustelulla saatuja tietoja saatettaisiin siirtää myös Puolustusvoimien tiedustelulaitokselta pääesikunnalle, jonka johdosta myös Pääesikunnalla olisi velvollisuus tarkastaa tietoliikennetiedustelulla hankitut tiedot, niin että tässä pykälässä tarkoitettu hävittämisvelvollisuus toteutuu.  

Momentin toisen virkkeen mukaan Puolustusvoimien tiedustelulaitos vastaisi tietojen hävittämisestä, kun tietojen hankkiminen tietoliikenteestä perustuisi tietoliikennetiedustelun tekniseen toteuttamiseen suojelupoliisin puolesta. Sotilastiedusteluviranomaisella ei olisi mahdollisuutta tai toimivaltuutta käsitellä tietoliikennetiedustelun teknisessä toteuttamisessa hankittuja tietoja, joten luonnollista olisi, että teknisenä toteuttajana toimiva Puolustusvoimien tiedustelulaitos vastaisi tietojen hävittämisestä siltä osin kuin tiedot eivät vastaisi suojelupoliisin tuomioistuimelta hakemassa luvassa määriteltyihin hakuehtoihin tai hakuehtojen luokkiin. Sen jälkeen, kun tiedot olisi luovutettu suojelupoliisille, hävittämisestä vastaisi suojelupoliisi. 

Pykälässä mainittuja hetihävittämisvelvollisuuksia ei ole mahdollista toteuttaa tietoliikenteen seulontavaiheessa. Tästä johtuen olisi luonnollista, että kun tietoliikennettä jatkokäsitellyssä käsitellään automaattisesti ja manuaalisesti, tässä vaiheessa tunnistettu hetihävittämisvelvollisuuden alainen aineisto poistettaisiin. Ensisijaisesti tästä vastaisi sotilastiedusteluviranomaisen tietoliikennetiedustelun toteuttajan oleva Puolustusvoimien tiedustelulaitos. Joissain tilanteissa kuitenkin voisi syntyä tilanne, jossa sotilastiedustelunviranomaisen toimiva pääesikunta havaitsisi omassa käsittelyssään hetihävittämisvelvollisuuden alaisen tiedon, jolloin tiedon hävittämisestä vastaisi pääesikunta. 

Tilanteissa, joissa tietoliikennetiedustelu olisi toteutettu suojelupoliisin puolesta, luonnollista olisi, että suojelupoliisi vastaisi tiedon hävittämisestä. Tietoliikennetiedustelun teknisessä toteuttamisessa suojelupoliisin puolesta sotilastiedusteluviranomainen ei jatkokäsittele suojelupoliisille sen hankkiman luvan mukaisesti hankittua tietoliikennettä, vaan se luovutetaan suojelupoliisin jatkokäsiteltäväksi. Näin ollen teknisenä toteuttajan toimiva Puolustusvoimien tiedustelulaitoksella ei olisi mahdollisuuksia perehtyä hankittuun tietoliikenteeseen eikä näin ollen ole mahdollisuuksia myöskään tunnistaa sieltä hetihävittämisvelvollisuuden alaista materiaalia. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin 81 §:n 4 momenttia vastaavasti pykälässä tarkoitetun tiedon käyttämisestä rikosten selvittämisessä ja rikostorjunnassa. 

84 §. Kiireellisessä tilanteessa päätetyn tiedustelumenetelmän käytön lopettaminen ja sillä saadun tiedon hävittäminen. Pykälässä säädettäisiin kiireellisessä tilanteessa pääesikunnan tiedustelupäällikön, tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen sotilaslakimiehen tai muun virkamiehen päätöksen perusteella aloitetun lain 25, 27, 29, 31, 36, 38, 53, 57, 66 tai 68 §:ssä tarkoitetuissa tilanteissa saadun tiedon hävittämisestä, jos tuomioistuin tai muu päätöksentekijä olisi katsonut, ettei edellytyksiä tiedustelumenetelmän käytön aloittamiselle ole ollut. Tiedustelumenetelmän käyttö olisi lopetettava sekä sillä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot olisi hävitettävä heti.  

Kiirepäätöksen jälkeen tuomioistuimen antama kielteinen päätös olisi ilmoitettava tiedusteluvaltuutetulle kiirepäätösmenettelyn lainmukaisuuden tutkimiseksi. Kiirepäätöksellä saadun tiedon kohdalla on lähtökohtaisesti kyse laillisesti saadusta tiedosta. Mikäli tuomioistuin jälkikäteen katsoisi, ettei kiirepäätökselle ole ollut perusteita, niin mahdollisen menettelyvirheen vakavuudesta riippuen tämä saattaisi johtaa tilanteeseen, jossa tiedustelumenetelmällä saatua tietoa ei voitaisi hyödyntää syyllisyyttä tukevana selvityksen tai syyllisyyttä osoittavana näyttönä. Tuomioistuin voisi kielteisen päätöksen antaessaan lausua myös kiirepäätösmenettelyllä saatujen tietojen hyödynnettävyydestä rikoksen selvittämiseksi hankkimistapaan liittyvä oikeudenloukkauksen vakavuus huomioon ottaen. Yleisenä lähtökohtana punninnassa voidaan pitää yhtäältä asian selvittämisintressiä (rikoksen vakavuus) hyödyntämistä puoltavana näkökohtana ja toisaalta hyödyntämiskieltoa puoltavana näkökohtana ne epäedulliset vaikutukset, mitä hyödyntämisestä seuraisi. Hyödyntäminen saattaisi yhtäältä loukata epäillyn oikeusturvaa ja toisaalta auttaa aineellisen totuuden löytämisessä sekä palvella asianomistajan oikeuksien toteutumista. Yleisenä lähtökohtana voitaisiin pitää myös sitä, että kiirepäätöksellä saatua tietoa voitaisiin hyödyntää syytetyn syyttömyyden tukemiseksi. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kiiretilanteessa jäljentämisellä saadun tiedon hävittämisestä. Kyse olisi analogisesti vastaavanlaisesta tilanteesta kuin 1 momentissa. Jos sotilastiedusteluviranomaisen virkamies tekisi esimerkiksi kiirepäätöksen jäljentämisestä, mutta tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies katsoisi, että edellytyksiä toimenpiteelle ei ole ollut, niin jäljentämisellä saatu aineisto ja sillä saatuja tietoja koskevat muistiinpanot on heti hävitettävä.  

Pykälän 3 momentin mukaan pykälässä tarkoitettuja kiiremenettelyssä sen keskeyttämiseen mennessä hankittuja tietoja saataisiin kuitenkin käyttää samoin edellytyksin kuin tietoa saataisiin käyttää 76 §:n tai 77 §:n mukaan. 

85 §. Tiedustelutehtävään liittymättömän tiedon käyttäminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tiedustelutehtävään liittymättömän tiedon käyttämisestä käynnissä olevassa toisessa tiedustelutehtävässä tai tulevaisuudessa alkavassa tiedustelutehtävässä. Tällaista tietoa voisi käyttää tilanteissa, joissa tietoa olisi saatu hankkia samalla tiedustelumenetelmällä kuin tiedustelutehtävään liittymätön tieto olisi hankittu. Jos hankittu tieto olisi hankittu tuomioistuimen lupaa edellyttämällä tiedustelumenetelmällä, tiedon käyttäminen edellyttäisi tuomioistuimen harkintaa.  

Tiedustelutehtävän suorittamisessa voi tiedustelumenetelmien käytön aikana tulla tietoa, joka ei ole relevanttia käynnissä olevan tiedustelutehtävän kannalta. Tilanteessa voisi olla kyse esimerkiksi tiedustelutehtävästä, jonka tarkoituksena olisi seurata tiettyä ulkomailla tapahtuvaa sotilaallista harjoitusta, mutta sen yhteydessä saataisiin tietoa Suomen maanpuolustukseen kohdistuvasta tiedusteluoperaatiosta.  

Tiedustelutehtävään liittymätöntä tietoa saisi käyttää toisessa tiedustelutehtävässä, jos samaa tiedustelumenetelmää olisi saanut käyttää toisessa tiedustelutehtävässä. Tiedustelutehtävään liittymättömän tiedon käyttämisestä päättäisi aina se taho, joka saisi tehdä päätöksen tiedustelumenetelmän käytöstä kulloisessakin tilanteessa. Jos hankittu tieto olisi saatu esimerkiksi tuomioistuimen lupaa edellyttävällä tiedustelumenetelmällä, voitaisiin tällaista tietoa käyttää ainoastaan tuomioistuimen luvalla.  

Tiedustelutehtävään liittymättömän tiedon säilyttämisessä olisi aina huomioitava tiedon hävittämistä koskeva sääntely ja henkilötietojen käsittelyä koskeva sääntely. Arvio tehtäisiin aina tiedustelumenetelmää käytettäessä syntyneitä tallenteita ja asiakirjoja tarkastettaessa, mistä säädettäisiin tämän lain 107 §:ssä.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tiedustelutehtävään liittymättömän tiedon käyttämisen kiiremenettelystä. Kiirepäätösmenettely vastaisi muusta kiirepäätösmenettelystä säädettyä. Momentin mukaan tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies saa päättää tiedustelutehtävään liittymättömän tiedon käytöstä kunnes tiedustelumenetelmän käytöstä päättävä taho on ratkaissut tiedon käyttämistä koskevan vaatimuksen.  

Kiirepäätösmenettelyssä asia olisi saatettava 1 momentissa tarkoitetun päätöksentekijän ratkaistavaksi heti, kun se on mahdollista, kuitenkin viimeistään 24 tunnin kuluttua tiedustelutehtävään liittymättömän tiedon käytön aloittamisesta.  

Luonnollista olisi, ettei tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies voisi ratkaista itsensä tekemää vaatimusta. Näissä tilanteissa päätöksen tekisi luonnollisesti jokin toinen samat vaatimukset täyttävä henkilö. Tätä edellyttäisivät jo hallintolain vaatimukset. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin informatiivisesti tiedosta, jota käytettäisiin 76 §:n tai 77 §:n tilanteissa. Viitatuissa säännöksissä on kyse tiedosta, joka ei liity tiedustelutehtävän suorittamiseen. Tiedustelutehtävän suorittamisen aikana saattaa kuitenkin tulla vastaan tilanteita, joissa on tapahtunut rikos tai käy ilmi, että rikokseen tullaan syyllistymään jollain todennäköisyydellä. Nämä olisivat tietoja, joita olisi arvioitava 76 §:n tai 77 §:n ilmoittamisvelvollisuuden ja -oikeuden nojalla. 

86 §. Tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittaminen. Pykälän 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan telekuuntelusta, tietojen hankkimisesta telekuuntelun sijasta, televalvonnasta ja teknisen tarkkailun käytöstä sekä viestiin kohdistuvasta jäljentämisestä tai viestiin kohdistuvasta lähetyksen jäljentämisestä olisi viipymättä ilmoitettava tiedonhankinnan kohteena olleelle henkilölle kirjallisesti sen jälkeen, kun tiedustelumenetelmän käytön tarkoitus on saavutettu.  

Momentissa lueteltaisiin ne tiedustelumenetelmät, joista ilmoitus tiedonhankinnan kohteelle olisi tehtävä. Kyse olisi sellaisista tiedustelumenetelmistä, joilla puututtaisiin tiedustelumenetelmän käytön kohteena olevan henkilön luottamuksellisen viestin suojaan. Pykälässä kytkettäisiin velvollisuus ilmoittaa tiedustelun kohteelle momentissa tarkoitetun tiedustelumenetelmän käytöstä lähtökohtaisesti siihen ajankohtaan, kun tällainen tiedonhankinta on lopetettu. Vasta tämän hetken jälkeen tehtävä ilmoitus ei vaaranna käynnissä olevaa tiedonhankintaa. Tiedonhankinta on voitu lopettaa joko siksi, että sen tarkoitus on saavutettu tai siksi, koska tiedonhankinta on osoittautunut tuloksettomaksi. 

Ilmoituksen tulisi olla sillä tavoin yksilöity, että kohde voisi tarvittaessa pyrkiä selvittämään häneen kohdistetun tiedustelumenetelmän käytön perusteita. Ilmoituksessa olisi mainittava esimerkiksi se, mistä tiedustelumenetelmästä on kysymys, sekä se, missä ja milloin sitä on käytetty. Taktisia ja teknisiä toteutustapaa koskevia yksityiskohtia ei viranomaisen tarvitsisi paljastaa. Ilmoitus voitaisiin tehdä kohteelle esimerkiksi kirjeitse viimeiseen tiedossa olevaan osoitteeseen. Muulle henkilölle kuin tiedonhankinnan kohteelle ei tarvitsisi ilmoittaa tiedustelumenetelmän käytöstä, vaikka hän olisi tosiasiallisesti joutunut toimenpiteen kohteeksi. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluisivat näin ollen vain varsinaiset tiedonhankinnan kohteena olevat henkilöt eli ne henkilöt, joiden osalta vaatimus tai päätös tiedustelumenetelmän käyttämisestä olisi tehty.  

Silloin, kun tiedustelumenetelmän käyttö on tosiasiallisesti lopetettu ennen luvan tai päätöksen voimassaolon päättymistä, eikä uutta lupaa ole haettu tai jatkopäätöstä tehty, tulisi ilmoitus kohteelle tehdä tosiasiallisesta lopettamishetkestä. Jos tiedonhankintaa jatkettaisiin jatkoluvan tai -päätöksen nojalla, tulisi ilmoitus tehdä joko tiedustelumenetelmän käytön tosiasiallisesta lopettamisesta taikka luvan tai päätöksen voimassaoloajan päättymisestä. Päätösten voimassaolon välillä voidaan hyväksyä muutaman päivän katkoksia, jotta tiedonhankintaa voidaan pitää yhdenjaksoisena. Tiedustelumenetelmän käytöstä tulisi näin ollen ilmoittaa kohteelle viipymättä sen jälkeen, kun käynnissä olevan tai tulevan tiedusteluoperaation turvaaminen ei ole enää tarpeen. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muuhun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteen tiedustelusta ilmoittamisesta. Yleisperusteluista ilmenevällä tavalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lukuisissa ratkaisuissaan ottanut kantaa kysymykseen siitä, tuleeko ja missä tilanteissa tiedonhankinnan kohdehenkilöllä olla oikeus saada viranomaiselta tieto häneen kohdistetusta tiedonhankintatoimenpiteestä. EIT on ratkaisukäytännössään korostanut, että tiedonhankinnan kohdehenkilön on voitava valittaa tai kannella tiedonhankintatoimenpiteestä. Valitus- tai kantelumahdollisuuden käytön edellytyksenä on yleensä se, että henkilö saa viranomaiselta tiedon häneen kohdistetusta tiedonhankinnasta sen jälkeen, kun tiedonhankintakeinon käyttö on päättynyt. EIT:n ratkaisukäytännön mukaan tästä ei kuitenkaan seuraa, että ilmoitus on tehtävä välittömästi tiedonhankinnan päätyttyä. Uhka, josta tiedustelumenetelmän avulla on hankittu tietoja, voi jatkua vuosia tai jopa vuosikymmeniä, jolloin ilmoituksen tekemistä on turvallisuusviranomaisten toiminnan suojaamiseksi välttämätöntä lykätä vastaavasti. Oikeussuojakeinon käytön mahdollistamiseksi ilmoitus olisi kuitenkin tehtävä sen jälkeen, kun ilmoittamatta jättämiselle ei enää ole yksilöllistä perustetta. Kuitenkin myös järjestelmä, joka ei edellytä kohdehenkilölle ilmoittamista, voi olla sopusoinnussa ihmisoikeussopimuksen kanssa. Tällöin kanteluoikeus on tullut kansallisessa lainsäädännössä säätää niin yleiseksi, että kuka hyvänsä saa kannella pelkästään sen perusteella, että epäilee viranomaisten puuttuneen luottamuksellisen viestintänsä nauttimaan suojaan (Kennedy v. Yhdistynyt Kuningaskunta). Ehdotettavassa pykälässä velvollisuus ilmoittaa tietoliikennetiedustelusta rajattaisiin sellaisiin tapauksiin, joissa tietoliikennetiedustelun voidaan katsoa puuttuneen luottamuksellisen viestin salaisuuteen verrattain syvällisesti. Pykälän mukaisen rajatun ilmoittamisvelvollisuuden vastapainoksi tiedustelutoiminnan valvontaa koskevassa laissa ( / ) säädettäisiin yleisestä oikeudesta kannella tiedusteluvaltuutetulle tai tehdä tutkintapyyntö. EIT:n ratkaisukäytännössä suppeampaa ilmoittamisvelvollisuutta on pidetty hyväksyttävä, jos taho, joka kokee joutuneensa ilman perustetta tulleensa tiedustelutoimenpiteen kohteeksi, voi laajasta kannella tai muuten saattaa asiansa tutkittavaksi tiedustelusta ulkopuoliselle viranomaiselle.  

Tallennettua viestintään saataisiin käsitellä automaattisesti ja manuaalisesti. Näin kerätyn tiedon jatkokäsittelyssä puolestaan saataisiin selvittää viestin välitystiedot, sijaintitiedot ja viestin sisältö. Nyt kyseessä olevassa momentissa edellytettäisiin kohteelle ilmoittamista silloin, kun tiedon manuaalinen jatkokäsittely olisi kohdistunut luottamuksellisen viestin sisältöön. Ilmoittamisvelvollisuuden olemassaolo edellyttäisi lisäksi, että manuaalinen käsittely olisi kohdistunut Suomessa olevan henkilön luottamuksellisen viestin sisältöön. Muualla kuin Suomessa olevan henkilön luottamuksellisen viestin sisällön manuaalisesta käsittelystä ei sitä vastoin olisi ilmoittamisvelvollisuutta jo yksin siitä syystä, että tämä olisi usein mahdotonta esimerkiksi kohteen oikeaa henkilöllisyyttä koskevan epätietoisuuden vuoksi tai koska henkilöllisyydeltään sinänsä tunnistetun kohteen olinpaikka ei ole tiedossa tai kohtuullisella työllä selvitettävissä.  

Muuhun kuin valtiolliseen toimijaan kohdistuvan tietoliikennetiedustelun, jossa selvitetään luottamuksellisen viestin sisältö, voidaan katsoa sekä teknisessä mielessä että perusoikeuspuuttumisen syvyyden puolesta läheisesti rinnastuvan telekuunteluun. Siksi ehdotetaan, että velvollisuuksista ilmoittaa edellä mainitusta kahdesta menetelmästä säädettäisiin yhdenmukaisesti. 

Momentin mukaan velvollisuutta ilmoittaa tietoliikennetiedustelusta ei kuitenkaan olisi, jos tietoliikennetiedustelulla saatu tieto olisi hävitetty lain 83 §:n perusteella. Kyse olisi poikkeuksesta siihen, mitä ensimmäisessä virkkeessä olisi säädetty. Näin ollen, jos viestinnän käsittelyssä olisi selvitetty tietyn Suomessa olevan henkilön viestin sisältö, mutta samassa yhteydessä olisi havaittu heti hävitettävästä tiedosta, ja tuo heti hävitettävä tieto olisi velvollisuuden mukaisesti viipymättä hävitetty, ei velvollisuutta ilmoittamiseen olisi. Velvollisuutta ilmoittaa tietoliikennetiedustelu ei tällaisissa tapauksissa voida pitää perusteltuna, sillä sen henkilön tiedot, jolle ilmoitus olisi muuten tehtävä, olisi hävitetty tiedusteluviranomaisen hallusta. 

Pykälän 3 momentin mukaan tiedustelumenetelmän käytöstä olisi ilmoitettava tiedonhankinnan kohteelle viimeistään vuoden kuluttua sen käytön lopettamisesta. Jos menetelmän käyttö on tosiasiallisesti lopetettu ennen luvan tai päätöksen voimassaolon päättymistä, eikä uutta lupaa ole haettu, laskettaisiin vuoden määräaika tosiasiallisesti lopettamishetkestä. Mikäli tiedonhankinta on päättynyt luvan tai päätöksen voimassaoloajan päättymiseen, laskettaisiin vuoden määräaika tästä päättymisestä. Takautuvasti käytettävissä tiedustelumenetelmissä määräaika laskettaisiin luvan tai päätöksen tekohetkestä, vaikka tietoja ei olisi vielä saatu. 

Jos samaa tiedustelumenetelmän käytön kohteena olevaa henkilöä koskien olisi tehty uusi päätös saman tiedustelumenetelmän käytöstä, laskettaisiin vuoden määräaika viimeisen samaa asiaa koskevan tiedonhankinnan tosiasiallisesta lopettamisesta taikka luvan tai päätöksen voimassaoloajan päättymisestä. Päätösten voimassaolon välillä voidaan hyväksyä muutaman päivän katkoksia, jotta tiedonhankintaa voidaan pitää yhdenjaksoisena. 

Pykälän 4 momentin mukaan, jos tiedustelumenetelmän käytön kohteena olevan henkilöllisyys ei olisi tiedossa 1-3 momentissa tarkoitetun määräajan tai lykkäyksen päättyessä, tiedustelumenetelmän käytöstä olisi kirjallisesti hänelle ilmoitettava ilman aiheetonta viivytystä henkilöllisyyden selvittyä. Tuntemattomaksi jääneelle tiedonhankinnan kohteelle ilmoitusta ei voitaisi luonnollisestikaan tehdä. Mikäli tiedustelumenetelmän kohteena olevan henkilöllisyys myöhemmin selviäisi, tulisi ilmoitus kuitenkin tehdä. Tällaiset tilanteet saattaisivat myös muodostaa poikkeuksen pykälässä säädetyistä määräajoista, koska niitä ei joissakin tapauksissa kyetä noudattamaan. Jos henkilöllisyydeltään tunnettu tiedustelumenetelmien käytön kohde olisi kateissa, sotilastiedusteluviranomaiselta ei edellytettäisi kovin laajoja toimenpiteitä pelkästään ilmoituksen tekemiseksi.  

Pykälän 5 momentin mukaan kohteelle ilmoittamisesta olisi samalla annettava kirjallisesti tieto luvan myöntäneelle tuomioistuimelle. Lupaa edellyttävän tiedustelumenetelmän kohteelle ilmoittaminen olisi siten saatettava myös Helsingin käräjäoikeuden tietoon. 

Pykälän 6 momentin mukaan tuomioistuin voisi pääesikunnan tiedustelupäällikön taikka tehtävään määrätyn tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen sotilaslakimiehen tai muun virkamiehen vaatimuksesta päättää, että 1 tai 2 momentissa tarkoitettua ilmoitusta kohteelle saadaan lykätä enintään kaksi vuotta kerrallaan, jos se on perusteltua käynnissä olevan tiedustelumenetelmän käytön turvaamiseksi, Suomen sotilaallisen maanpuolustuksen turvaamiseksi tai kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi taikka hengen tai terveyden suojaamiseksi. Ilmoitus saataisiin tuomioistuimen päätöksellä jättää kokonaan tekemättä, jos se on välttämätöntä sotilaallisen maanpuolustuksen turvaamiseksi tai kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi taikka hengen tai terveyden suojaamiseksi. 

Ilmoituksen lykkäämisestä tai kokonaan tekemättä jättämisestä päättäisi tuomioistuin, vaikka kysymys olisi sellaisesta tiedustelumenetelmästä, josta on päättänyt tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies. Ehdotuksen mukaisesti ilmoitusta voitaisiin lykätä enintään kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Uuden lykkäyksen myöntäminen tulisi olla poikkeuksellista. Toistuvan ilmoittamisen lykkäämisen sijaan tulisi hakea kokonaan ilmoittamatta jättämistä, jos edellytykset ovat olemassa, koska esimerkiksi kymmenen vuoden kuluttua tehtävällä ilmoituksella ei käytännössä ole merkitystä kohteelle. Lykkäämistä ja uudelleen lykkäämistä tulisi hakea ennen määräajan päättymistä. 

Lykkäämisen mahdollistavana perusteena olisi ensinnäkin käynnissä olevan tiedustelumenetelmän käytön turvaaminen. Tiedonhankinta voisi liittyvä mihin tahansa vireillä olevaan tiedusteluoperaatioon, myös siviilitiedusteluoperaatioon.  

Lykkääminen olisi mahdollista myös maanpuolustuksen kannalta tai kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi. Tämä tarkoittaisi sitä, että käsillä olisi oltava maanpuolustukseen, valtioon tai yhteiskuntaan kohdistuva uhka. Kuitenkin esimerkiksi yksityishenkilöihin kohdistuvat väkivallanteot voisivat kuulua maanpuolustuksen tai kansallisen turvallisuuden piiriin, jos ne laajuudeltaan tai merkitykseltään olisivat maanpuolustuksen tai kansallisen turvallisuuden kannalta merkittäviä ja voisivat siten muodostaa vakavan uhan sille.  

Lisäksi lykkääminen olisi mahdollista hengen tai terveyden suojaamiseksi. Lykkäämisen kynnyksenä olisi, että se on perusteltua. Kynnys lykkäämiselle ei siis olisi kovin korkea. 

Ilmoitus saataisiin jättää tuomioistuimen päätöksellä kokonaan tekemättä vain silloin, jos se on välttämätöntä maanpuolustuksen turvaamiseksi tai kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi taikka hangen tai terveyden suojaamiseksi. Kynnys olisi näin ollen korkea.  

Pykälän 7 momentin mukaan suunnitelmallisesta tarkkailusta, peitetoiminnasta, valeostosta, tietolähteen ohjatusta käytöstä, paikkatiedustelusta, muuhun kuin viestiin kohdistuvasta jäljentämisestä ja muuhun kuin viestiin kohdistuvasta lähetyksen jäljentämisestä ei olisi velvollisuutta ilmoittaa tiedonhankinnan kohteelle.  

Paikkatiedustelun osalta ilmoitus tehtäisiin sille, joka on ollut kyseisen tiedustelumenetelmän käytön kohteena sekä tarvittaessa myös paikan omistajalle tai haltijalle. Säännöksessä tarkoitetusta jäljentämisestä ja lähetyksen jäljentämisestä ilmoitus tehtäisiin tiedonhankinnan kohteelle.  

Sotilastiedustelussa ei hankittaisi tietoja rikostorjuntaan tai esitutkintaan. Mikäli tällaisia tietoja tulisi sotilastiedusteluviranomaiselle, tietoja voitaisiin antaa aiemmin 76 ja 77 §:ssä säädetyn menettelyn mukaisesti. Jos 76 tai 77 §:ssä säädetyn mukaisesti annetun tiedon perusteella aloitettaisiin esitutkinta, noudatettaisiin pakkokeinolain 10 luvun 60 §:n 2-7 momentissa säädettyä. 

Momentissa mainittujen tiedustelumenetelmien käytöstä ei sitä vastoin tarvitsisi lainkaan ilmoittaa, jos niiden kohteena olevassa asiassa ei aloitettaisi esitutkintaa. 

Pykälän 8 momentissa säädettäisiin valtiolliselle toimijalle ilmoituksen tekemättä jättämisestä. Suomen alueella tapahtuvassa valtiolliseen toimijaan kohdistuvassa tiedustelumenetelmä käytössä toimintaan liittyy lähes poikkeuksetta ulkopoliittisia ja mahdollisesti myös muita herkkyyksiä, jolloin kohteena olleelle henkilölle ilmoittaminen ei ole perusteltua. Säännös ei kuitenkaan estäisi ilmoituksen tekemistä, mitä kuvaisi maininta ei ole velvollisuutta ilmoittaa. 

Pykälän 9 momentissa olisi viittaussäännös tuomioistuinmenettelyyn. Mikäli tuomioistuin ei myöntäisi lykkäystä tai ei hyväksyisi ilmoituksen kokonaan tekemättä jättämistä, saisi vaatimuksen esittäjä kannella päätöksestä Helsingin hovioikeudelle siten kuin jäljempänä 113 §:ssä säädetään.  

8 luku Puolustusvoimien virkamiehen ja asevelvollisten osallistuminen sotilastiedusteluun sekä kansainvälinen toiminta

87 §. Puolustusvoimien virkamiehen osallistuminen sotilastiedusteluun. Pykälässä säädettäisiin Puolustusvoimien muun kuin sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen käyttämisestä sotilastiedustelussa. Puolustusvoimien joukko-osastoissa on yksiköitä, joissa palvelevat virkamiehet on koulutettu muun muassa Puolustusvoimien rikostorjunnan salaisten tiedon hankintakeinojen käyttöön. Lisäksi eräillä yksiköillä on muuta erityistä osaamista tehtäviensä takia, jota voitaisiin käyttää sotilastiedustelun toimivaltuuksien käytössä. Koska sotilastiedustelussa käytettäisiin samankaltaisia tiedonhankintatoimivaltuuksia, resurssien asianmukaisen käytön takia myös näitä virkamiehiä olisi voitava käyttää tilanteen niin vaatiessa.  

Pykälän mukaan nämä virkamiehet olisivat aina tiedustelumenetelmiä käyttäessään sen sotilastiedusteluviranomaisen johdon ja valvonnan alaisena, jonka tiedustelutehtävän suorittamisessa pykälän tarkoittamia muita virkamiehiä käytettäisiin. 

88 §.Asevelvollisuuslain mukaisessa palveluksessa olevan reserviläisen toimivaltuudet. Myös asevelvollisuuslain mukaisessa palveluksessa olevia reserviläisiä olisi tarvittaessa voitava käyttää tiedustelutoiminnassa. Yhteiskunnallisen tilanteen kehittyminen kohti poikkeusolojen toimivaltuuksien käyttöönotto on pitkä kestoinen prosessi, jonka aikana tietyssä tilanteessa sotilastiedusteluviranomainen saattaisi joutua hankkimaan korostetusti paljon tiedustelutietoa tilanteen kehittymisestä. Pykälän tarkoittamassa toiminnassa ei saisi käyttää varusmiespalvelustaan suorittavia asevelvollisia, mikä johtuisi siitä, että varusmiespalveluksen tarkoitus ei kata pykälässä tarkoittamien tehtävien suorittamista. Tämän lisäksi on huomattava, että varusmiespalvelustaan suorittavien koulutus on vielä kesken, eikä heillä ole vielä edellytyksiä suorittaa pykälässä tarkoitettuja tehtäviä. Riittävän koulutuksen arvioinnissa olisi kiinnitettävä erityistä huomiota tietoturvaosaamiseen ja henkilötietojen käsittelyyn. Pykälän tarkoittamissa tilanteissa olisi myös tarpeen mukaan rajattava reserviläiset tehtäviin, joissa mahdollisimman vähän käsiteltäisiin henkilötietoja. 

Asevelvollisuuslain mukaisessa varusmiespalveluksessa olevien osalta on otettava huomioon heidän käyttämisensä valmiuden kohottamisessa. Näissä tilanteissa on kuitenkin otettava huomioon varusmiesten tiedolliset ja taidolliset valmiudet erilaisten tehtävien hoitamiseen. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, kuinka pitkälle varusmies on ehtinyt päästä koulutuksessaan. Sotilastiedustelun tehtäviä suorittamaan kutsuttu reserviläinen saisi käyttää tässä laissa tarkoitettuja toimivaltuuksia ainoastaan sotilastiedustelun palveluksessa olevan virkamiehen ohjauksessa ja valvonnassa. Näin ollen merkittävää julkisen vallan käyttöä ei siirtyisi pykälän tarkoittamissa tilanteissa muille kuin virkamiehille. 

Asevelvollisuuslain mukaisessa palveluksessa olevia reserviläisiä koskisivat samat salassapitovelvoitteet kuin heitä ohjaavia ja valvovia virkamiehiäkin, kuten jäljempänä säädettäisiin. 

Pykälän 1 momentin mukaan riittävän koulutuksen saanut reserviläinen voisi avustaa sotilastiedusteluviranomaista radiosignaalitiedustelussa, ulkomaan tietojärjestelmätiedustelussa, teknisten tietojen käsittelyssä ja tietoliikennetiedustelun kohdentamisessa.  

Reserviläisen riittävää koulutusta arvioitaessa olisi otettava huomioon reserviläisen tiedolliset ja taidolliset valmiudet sekä se, miten pitkä aika reserviläisen saamasta koulutuksesta on ehtinyt kulua.  

Tietojärjestelmätiedustelussa reserviläisen käyttäminen olisi mahdollista esimerkiksi tietojärjestelmän suojauksen ja suojauksen purkamisen mahdollistavien tietoteknisten menetelmien kehittämisessä. Itse ulkomaan tietojärjestelmätiedustelun käyttäminen olisi kuitenkin sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen käytettävissä. Kyseisen toimivaltuuden käytöllä voi olla merkittäviä vaikutuksia, joten sen käyttäminen olisi mahdollista ainoastaan sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehelle. 

Reserviläistä voitaisiin käyttää myös tietoliikennetiedustelun kohdentamisessa avustamiseen. Kyseisissä tapauksissa reserviläinen voisi käyttää hyväkseen lähinnä tietoliikenteen teknisiä tietoja ja sen perusteella laadittua tilastollista analyysiä, joiden perusteella reserviläinen voisi avustaa tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti koulutettua virkamiestä tunnistamaan olennaiset viestintäverkon osat, joista tietoliikenteen kerääminen ja tallentaminen olisi tarkoituksenmukaisinta ja parhaiten kohdennetusti toteutettavissa. Avustavia tehtäviä suorittava reserviläinen ei saisi käsiteltäväkseen tietoliikennetiedustelussa hankittavia tietoja, kuten luottamuksellisten viestien sisältöä. 

Vastaavasti kuin tietoliikennetiedustelun kohdentamisessa avustamisessa, radiosignaalistiedustelussa avustaminen kohdistuisi tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen virkamiehen ohjauksen ja valvonnan alaisena radiosignaalitiedustelun tekniseen toteuttamiseen, kuten radiosignaalien keräämiseen, olennaisten radiosignaalien tunnistamiseen, radiosignaalitiedustelun kohdentamiseen sekä salauksen purkuun.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin nopeutetussa menettelyssä kertausharjoitukseen, ylimääräiseen palvelukseen tai liikekannallepanon alaiseen palvelukseen määrätyn reserviläisen toimivaltuuksista.  

Nopeutetun kertausharjoituksen tilanteissa on kyse asevelvollisuuslain 32 §:n 4 momentin menettelystä. Tasavallan presidentti voi Puolustusvoimain komentajan esittelystä määrätä Suomen turvallisuusympäristössä ilmenevän välttämättömän tarpeen sitä edellyttäessä reserviin kuuluvia asevelvollisia kertausharjoitukseen sotilaallisen valmiuden joustavaksi kohottamiseksi. Turvallisuusympäristössä ilmenevä tarve voisi liittyä esimerkiksi Suomen lähialueella järjestettävään epätavanomaiseen sotilaalliseen harjoitukseen tai muuhun luonteeltaan uhkaavaksi kehittyvään tilanteeseen. 

Pykälässä nimenomaisesti mainitut tiedustelumenetelmät, lukuun ottamatta teknistä kuuntelua, ovat luonteeltaan sellaisia, joihin asevelvolliset ovat voineet saada riittävän koulutuksen ja perehtyneisyyden varusmiespalveluksen ja kertausharjoitusten perusteella eivätkä ne puutu luottamuksellisen viestin salaisuuden piiriin. Momentin toisessa virkkeessä olisikin erityismaininta siitä, ettei momentissa tarkoitettuja tiedustelumenetelmiä saa käyttää viestin sisällön selvittämiseksi. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin puolustusvoimista annetun lain 47 §:n perusteella Puolustusvoimien palveluksesta eronneen kertausharjoituksessa olevan henkilön toimivaltuuksista. Edellä tarkoitetun pykälän nojalla eroamaan joutunut henkilö voi olla vielä tarpeellinen sotilastiedustelutoiminnassa ja hänelle on saattanut kertyä merkittävää osaamista sotilastiedusteluviranomaisen palveluksessa ollessaan. Tietyissä tilanteissa tätä osaamista saattaisi olla tarpeen käyttää vielä senkin jälkeen, kun henkilö on joutunut eroamaan sotilastiedusteluviranomaisen palveluksesta. Kyseeseen tulisivat ainoastaan ne henkilöt, joiden on lain nojalla erottava sotilastiedusteluviranomaisen palveluksesta. 

Pykälän 4 momentin mukaan pykälässä tarkoitettu reserviläinen saisi käyttää toimivaltuuksia ainoastaan tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen virkamiehen ohjauksessa ja valvonnassa. 

89 §. Puolustusvoimien kansainväliseen toimintaan osallistuminen. Pykälässä säädettäisiin tehtävään määrättyjen tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneiden sotilaslakimiesten ja muiden virkamiesten sekä reserviläisen käyttämisestä kansainvälisissä tehtävissä. Pykälän tarkoittamat tilanteet eivät olisi 62 §:ssä säädettyjä sotilastiedusteluviranomaisen Suomen rajan ulkopuolella suorittamia tiedusteluoperaatioita vaan ne perustuisivat joko Suomen tekemään päätökseen antaa apua toiselle valtiolle tai Suomen sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain mukaiseen päätökseen osallistua sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon. Edellä tarkoitetussa kansainvälisessä toiminnassa on tyypillistä, että osana kansallista tai monikansallista joukkoa toimii tiedusteluyksiköitä tai tiedustelu-upseereita, jotka toimivat pääasiassa operaatiota johtavan organisaation määräysten ja ohjeistuksen mukaisesti. Tiedusteluyksiköiden ja tiedustelu-upseereiden tehtävänä on tuottaa suomalaisten joukkojen toiminta-alueen toimintaympäristötietoisuutta kansallisen päätöksenteon sekä joukkojen omasuojan ja toiminnan suunnittelun tueksi.  

Pykälän 1 momentin mukaan kansainvälisen avun antamisessa tai kriisinhallintaoperaation yhteydessä toimivan tiedusteluyksikön johtajana voisi toimia puolustusvoimista annetun lain 47 §:n mukaisesti sotilastiedustelunviranomaisen palveluksesta eroamaan joutunut tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt Puolustusvoimien palvelussuhteeseen otettu. Puolustusvoimista annetun lain 47 §:n mukaan sotilastiedusteluviranomaisen palveluksessa oleva henkilö saattaa joutua eroamaan sotilasvirasta jo 55-vuotiaana. Tämän jälkeen henkilö siirtyisi reserviin. Reserviläinen voidaan kuitenkin ottaa sotilaallisesta kriisinhallinnasta annetun lain mukaiseen palvelussuhteeseen tai kansainvälisen avunantamisen palvelussuhteeseen. Koska pykälässä tarkoitetuilla henkilöillä olisi tarvittava tiedustelutoimialan osaaminen, voitaisiin heitä käyttää kansainvälisessä toiminnassa tiedusteluyksikön johtajana ja hän voisi tehdä päätöksen 4 luvussa tarkoitettujen tiedustelumenetelmien käyttämisestä. 

Pykälän 2 momentin mukaan myös muita reserviläisiä voitaisiin käyttää kasainvälisen avun antamiseen liittyvän operaation tai sotilaallisen kriisinhallintaoperaation yhteydessä tiedustelutoiminnassa. Näissä tehtävissä Puolustusvoimien palvelussuhteessa oleva henkilö saisi käyttää tiedusteluyksikön johtajan ohjauksessa ja valvonnassa tässä laissa tarkoitettuja toimivaltuuksia. 

Momentissa tarkoitettu reserviläisen olisi oltava riittävän koulutuksen saanut, minkä osalta voidaan viitata aiemmin tämän luvun yksityiskohtaisissa perusteluissa kuvattuun reserviläisten riittävän koulutuksen saamisesta mainittuun. 

Pykälän 3 momentin mukaan päätöksen pykälässä tarkoitetun tiedustelumenetelmiä käyttävän henkilön osallistumisesta tekisi pääesikunnan tiedustelupäällikkö. Päätöksellä tarkoitettaisiin tiettyjen tiedustelumenetelmiä käyttävien henkilöiden osallistumista kansainväliseen toimintaan, ei päätöstä osallistua kansainväliseen avun antamiseen tai sotilaalliseen kriisinhallintaoperaatioon taikka laajemmin näihin lähetettävistä joukko-osastoista ja henkilöistä. Koska kyseessä olisivat aina tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneet virkamiehet tai riittävän koulutuksen saaneet reserviläiset, pääesikunnan tiedustelupäälliköllä olisi vastuu siitä, että kansainväliseen toimintaan osallistuvat virkamiehet tai reserviläiset olisivat riittävän perehtyneitä toimimaan puheena olevassa tehtävässä. 

Momentin mukaan pääesikunnan tiedustelupäällikkö myös päättäisi niistä henkilöistä, jotka voivat tehdä päätöksen tiedustelumenetelmän käytöstä kansainvälisen avun antamisessa ja muussa kansainvälisessä toiminnassa sekä sotilaallisessa kriisinhallinta operaatiossa. 

90 §.Asevelvollisuuslain mukaisessa palveluksessa olevan virkavastuu. Asevelvollisuuslain mukaisessa palveluksessa olevaan, joka käyttäisi 87 tai 88 §:ssä tarkoitettua toimivaltaa, sovellettaisiin rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä. 

91 §.Asevelvollisuuslain mukaisessa palveluksessa olevan vahingonkorvausvastuu. Edellä 88 §:ssä tarkoitetun tehtävän yhteydessä aiheutuneesta vahingosta vastaisi valtio sen mukaan kuin vahingonkorvauslaissa (412/1974) säädetään. 

Pykälän 2 momentin mukaan edellä 88 §:ssä tarkoitettua tehtävää suorittavan korvausvastuuseen sovellettaisiin vahingonkorvauslain 4 luvun säännöksiä asevelvollisen korvausvastuusta.  

Vahingonkorvauslain 3 luvun säännösten perusteella työnantaja on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka työntekijä virheellään tai laiminlyönnillään työssään kolmannelle aiheuttaa (1 §:n 1 momentti). Jos joku suorittaa viranomaisen määräyksestä laissa määrättyä tehtävää olematta itsenäinen yrittäjä ja tätä tehtävää suorittaessaan virheellään tai laiminlyönnillään aiheuttaa vahinkoa, on se, jonka lukuun tehtävä suoritetaan, velvollinen korvaamaan vahingon (1 §:n 3 momentti). Varusmiestä on pidetty julkisoikeudellisessa oikeussuhteessa olevana työnsuorittajana, josta julkisyhteisö voi joutua vahingonkorvausvastuuseen.  

Asevelvollisuuslain nojalla annetun tai muun vastaavan määräyksen perusteella valtion palveluksessa olevalla henkilöllä on vahingonkorvauslain 4 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan sama vastuu kuin virkamiehellä ja työntekijällä. Sotilas on velvollinen korvaamaan vahingosta määrän, joka harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon vahingon suuruus, teon laatu, vahingon aiheuttajan asema, vahingon kärsineen tarve sekä muut olosuhteet. Erityisasemassa ovat pykälän 3 momentin mukaan ne sotilaat, jotka ovat tuottaneet vahingon ollessaan vastuussa sotaväen aluksesta tai ilma-aluksesta.  

Edellä sanottu merkitsee myös mahdollisuutta vahingonkorvauksen sovitteluun huomioon ottaen muun muassa vahingon suuruus, teon laatu ja vahingon aiheuttajan asema. Jos hänen viakseen jää vain lievä tuottamus, ei vahingonkorvausta tuomita. Tahallisen rikoksen ollessa kyseessä pääsääntönä on täyden korvauksen tuomitseminen. Valtion oikeus regressioon vahingonaiheuttajalta on 4 luvun 3 §:n mukaan niin ikään rajoitettu.  

Valtion isännänvastuun ulottaminen myös 87 ja 88 §:ssä tarkoitetuissa tehtävissä oleviin henkilöihin edellyttää säännöksen ottamista tähän lakiin. Vahingonkorvauslakia ei näin ollen tarvitsisi muuttaa. 

9 luku Ilmaisukielto, teleyrityksiä ja tiedonsiirtäjää koskevat velvollisuudet ja oikeudet sekä tietojen käyttö ja saanti

92 §.Ilmaisukielto. Pykälän 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies saa kieltää sivullista ilmaisemasta tietoonsa tulleita seikkoja tiedustelumenetelmän käytöstä, jos se on perusteltua tiedustelumenetelmän käytön suojaamiseksi. 

Tiedustelumenetelmän käytön perusteena on aina, että sotilastiedustelun kohteena oleva toiminta on luonteeltaan sotilaallista taikka uhkaa tai vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. Tiedustelumenetelmää käytettäessä on mahdollista joutua tilanteeseen, joissa ulkopuolinen apu on tarpeen tai jopa välttämätöntä. Esimerkiksi paikkatiedustelussa voisi olla tarpeen pyytää taloyhtiön huollosta vastaavan yhtiön palveluksia. Näin ollen sivulliset saattaisivat saada tietoja, joiden ilmaiseminen voisi vaarantaa ainakin tiedustelumenetelmän käytön, mutta samalla muodostaa uhkan maanpuolustukselle tai kansalliselle turvallisuudelle. Tarkoitus olisi vähentää riski tiedustelumenetelmän käytön paljastumisesta sekä suojata samalla myös salassa pidettäviä taktisia ja teknisiä menetelmiä ja viime kädessä maanpuolustusta ja kansallista turvallisuutta.  

Pykälän 1 momentin toisen virkkeen mukaan edellytyksenä olisi lisäksi, että sivullinen olisi tehtävänsä tai asemansa johdosta avustanut tai häntä olisi pyydetty avustamaan tiedustelumenetelmän käytön toteuttamisessa. Ilmaisukieltoa ei siten voitaisi antaa kenelle tahansa henkilölle, esimerkiksi taloyhtiön asukkaalle tai muulle sivulliselle, joka sattumalta havaitsee teknisen tarkkailun laitteen asennuksen. 

Säännöksessä tiedustelumenetelmän käytöllä tarkoitettaisiin tiedustelumenetelmien käyttöä laajemmin, joka pitäisi esimerkiksi sisällään sotilastiedustelussa sekä siviilitiedustelussa käytettävien tiedustelumenetelmien käytön suojaamisen silloin, kun sotilastiedusteluviranomainen ja suojelupoliisi toimisivat yhteistyössä. Ilmaisukielto olisi perusteltua antaa ainakin silloin, jos tiedustelumenetelmän käyttö saattaisi paljastua ilman kiellon määräämistä sivulliselle. 

Pykälän 2 momentin mukaan ilmaisukielto annettaisiin enintään vuodeksi kerrallaan. Kielto olisi annettava saajalleen kirjallisena todisteellisesti tiedoksi. Siinä olisi yksilöitävä kiellon kohteena olevat seikat, mainittava kiellon voimassaoloaika ja ilmoitettava sen rikkomiseen liittyvästä rangaistusuhasta. Momentti vastaisi poliisilain 5 luvun 48 §:n 3 momenttia. 

Sotilastiedusteluviranomaisen olisi lisäksi liitettävä päätökseen riittävä ohjeistus siitä, kuinka ilmaisukiellon kohteena oleva henkilö voi tehdä ilmoituksen tiedusteluvaltuutetulle ja pyytää tätä ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin sekä tiedot siitä, kuinka ilmaisukiellon saanut henkilö voi kannella asiasta hovioikeuteen. Sotilastiedusteluviranomainen toteuttaisi näin myös hallintolain 8 §:n 2 momentissa säädettyä neuvontavelvollisuuttaan. 

Ilmaisukiellon saaneen henkilö oikeusturvaa takaa osaltaan myös sotilastiedusteluviranomaisen tiedusteluvaltuutetulle tekemä ilmoitus ilmaisukiellosta 105 §:n nojalla.  

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin ilmaisukieltoa koskevan päätöksen valituskiellosta. Säännöksen mukaan ilmaisukieltoa koskevaan päätökseen ei saisi hakea muutosta valittamalla. Kiellon saanut saisi kuitenkin ilman määräaikaa kannella päätöksestä. Kantelu olisi käsiteltävä kiireellisenä.  

Ilmaisukieltoa koskevasta päätöksestä tulisi aina ilmoittaa tiedusteluvaltuutetulle.  

Ilmaisukieltoa koskevaan päätökseen olisi sisällytettävä ilmoitus siitä, minkä säännöksen nojalla valittaminen ei ole mahdollista. Valituskielto ei estäisi ilmaisukiellon saanutta ilmoittamasta ilmaisukiellon määräämisestä tiedusteluvaltuutetulle. 

Ilmaisukieltopäätöksen valituskieltoa on käsitelty jäljempänä otsikon suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys alla. 

Pykälän 4 momentin mukaan rangaistus ilmaisukiellon rikkomisesta tuomitaan rikoslain 38 luvun 1 tai 2 §:n mukaan, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta. Momentin sääntely vastaisi poliisilain 5 luvun 48 §:n 3 momentissa säädettyä. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin ilmaisukiellon saaneen oikeudesta 4 momentin estämättä ilmoittaa saamastaan ilmaisukiellosta tiedusteluvaltuutetulle. Tämä olisi perusteltua ilmaisukiellon saaneen oikeusturvan vuoksi. Näin jokainen ilmaisukiellon kohteena oleva voisi ilmaisukiellon estämättä ilmoittaa tiedusteluvaltuutetulle oman näkemyksensä ilmaisukiellosta. 

93 §. Teleyrityksen avustamisvelvollisuus. Pykälän 1 momentin mukaan teleyrityksen olisi tehtävä ilman aiheetonta viivytystä televerkkoon telekuuntelun ja televalvonnan edellyttämät kytkennät sekä annettava sotilastiedusteluviranomaisen käyttöön telekuuntelun toimeenpanoa varten tarpeelliset tiedot, välineet ja henkilöstö. Sama koskisi myös niitä tilanteita, joissa telekuuntelu tai televalvonta toteutetaan sotilastiedusteluviranomaisen toimesta teknisellä laitteella. Teleyrityksen olisi lisäksi annettava sotilastiedusteluviranomaisen käyttöön hallussaan olevat telekuuntelun tai televalvonnan toimeenpanoa varten tarpeelliset tiedot. Telekuuntelu ja televalvonta voitaisiin toteuttaa myös sotilastiedusteluviranomaisen omilla laitteilla. 

Voimassa olevan poliisilain mukaan poliisilla on oikeus käyttää telekuuntelua ja televalvontaa. Sotilastiedustelussa käytettäisiinkin samaa teknistä ratkaisua ja järjestelmää, mitä poliisi käyttää. Tämä tarkoittaisi sitä, ettei toista vastaavaa telekuuntelun ja televalvonnan mahdollistavaa järjestelmää tarvitsisi rakentaa ainoastaan sotilastiedusteluviranomaisen toimivaltuuksia varten. 

Pykälän mukaan teleyrityksen olisi annettava sotilastiedusteluviranomaisen käyttöön telekuuntelun ja televalvonnan toimeenpanoa varten tarpeelliset tiedot, välineet ja henkilöstö. Pykälä vastaisi asiallisesti poliisilain 5 luvun 61 §:n 1 momenttia.  

94 §. Tiedonsiirtäjän velvollisuus myötävaikuttaa tietoliikennetiedustelun edellyttämän liityntäpisteen rakentamiseen ja ylläpitämiseen. Pykälässä säädettäisiin tiedonsiirtäjän avustamisvelvollisuudesta. Avustamisvelvollisuus koostuisi liityntäpisteen toteuttamisesta sekä sellaisten tiedonsiirtäjän hallussa olevien tietojen antamisesta Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle, joilla olisi merkitystä tietyn Suomen rajan ylittävän viestintäverkon osan tunnistamisessa. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tiedonsiirtäjän myötävaikuttamisvelvollisuudesta. Momentin mukaan tiedonsiirtäjän olisi yhteistyössä Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen kanssa velvollisuus myötävaikuttaa tietoliikennetiedustelun edellyttämien liityntäpisteiden toteuttamiseen Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle. Momentti sisältäisi lisäksi tiedonsiirtäjän velvollisuuden myötävaikuttaa liityntäpisteen ylläpitämiseen.  

Momentin mukaan tiedonsiirtäjällä olisi oikeus osallistua liityntäpisteiden liityntäpisteiden toteuttamisen edellyttämiin toimenpiteisiin. Liityntäpisteen tarkoituksena on mahdollistaa Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen pääsy tuomioistuimen luvan mukaiseen tiedonsiirtäjän Suomen rajan ylittävään tietoliikenneyhteyteen ja siinä liikkuvaan tietoliikenteeseen. 

Myötävaikuttamisella tarkoitettaisiin yhteistyötä liityntäpisteen toteuttamisessa. Käytännössä tämä tarkoittaisin Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen ja tiedonsiirtäjän suunnitelmaa siitä, miten liityntäpiste olisi tarkoituksenmukaisinta teknisesti toteuttaa. Lisäksi tiedonsiirtäjällä olisi oikeus osallistua liityntäpisteen rakentamisen edellyttämiin toimenpiteisiin. Liityntää hallinnoisi kytkennänsuorittaja. 

Liityntäpiste olisi tarkoituksen mukaisinta toteuttaa mahdollisimman lähellä sitä tiedonsiirtäjän omistamaa tai hallinnoimaa viestintäverkon osaa, joka ylittää Suomen rajan. Käytännössä tämä ei aina ole tarkoituksen mukaista, joten tiedonsiirtäjän myötävaikutuksella liityntäpiste voitaisiin toteuttaa myös muussa tarkoituksen mukaisessa kohdassa tiedonsiirtäjän omistamaa tai hallitsemaa viestintäverkkoa.  

Momentin tarkoittama myötävaikuttaminen ja yhteistyö olisi liityntäpisteen toteuttamisen lähtökohtana ja Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen olisi ensisijaisesti tunnistettava tiedonsiirtäjä ja oltava yhteydessä tähän liityntäpisteen toteuttamisen osalta. 

Momentin maininnalla ylläpitämisestä tarkoitettaisiin tiedonsiirtäjän velvollisuutta ilmoittaa suunnitelmistaan toteuttaa viestintäverkkoon muutoksia, joilla on välitöntä merkitystä liityntäpisteen toimintaan. Muutokset viestintäverkossa voivat tapahtua teknologia kehittymisen myötä, esimerkiksi uusien teknisten ratkaisujen asettamisen takia, taikka muuten sillä tavalla, että verkon topologiassa tapahtuu olennaisia muutoksia. Liityntäpisteen ylläpitäminen ei velvoittaisi tiedonsiirtäjää aktiivisesti tekemään liityntäpisteeseen teknisiä toimia, vaan kyseessä olisi Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen pitäminen ajan tasalla verkkoon suunnitelluista muutoksista. Liityntäpisteen ylläpitäminen edellyttäisi säännöllistä yhteistyötä Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen ja tiedonsiirtäjän välillä tasaisin määräajoin, esimerkiksi neljä kertaa vuodessa toistuvien tapaamisten muodossa. 

Pykälän 2 momentissa säädetyissä tilanteissa olisi kyse tilanteista, joissa liityntäpistettä ei voitaisi toteuttaa tiedonsiirtäjän myötävaikutuksella ja osallistumisella. Kyseessä olisi poikkeus 1 momentin säännöksestä. Käytännössä tilanne tulisi vastaan silloin, kun Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen yrityksistä huolimatta tiedonsiirtäjä ei ryhtyisi aktiivisiin toimenpiteisiin liityntäpisteen toteuttamiseksi.  

Lisäksi säännöksen alaan kuuluisivat tilanteet, joissa Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen aktiivisista yrityksistä huolimatta tiedonsiirtäjää ei pystytä tavoittamaan. 

95 §. Tiedonsiirtäjän tietojenantovelvollisuus. Pykälässä säädettäisiin tiedonsiirtäjän velvollisuudesta antaa Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle sen yksilöidystä pyynnöstä sellaiset halussaan olevat tiedot, jotka ovat tarpeen viestintäverkon osan yksilöimiseksi tietoliikennetiedustelun käyttöä koskevaa lupavaatimusta ja -päätöstä varten. Velvollisuus liittyy tietoliikennetiedustelun tuomioistuimen lupia koskevan 64 §:n 3 momentin 2 kohtaan, 66 §:n 3 momentin 3 kohtaan sekä 68 §:n 3 momentin 5 kohtaan, joidenka mukaan Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen olisi tuomioistuimelle esittämässään lupavaatimuksessaan yksilöitävä se viestintäverkon osa, jossa kulkevaan tietoliikenteeseen tietoliikennetiedustelun automaattisia hakuehtoja verrattaisiin. Jotta viestintäverkon osa voitaisiin lupavaatimusta varten yksilöidä, olisi välttämätöntä, että Puolustusvoimien tiedustelulaitos saisi yksilöintiä edistäviä tietoja niiltä tahoilta, joilla sellaisia esimerkiksi liiketoimintaansa liittyvistä syistä on hallussaan.  

Tiedonsiirtäjän pykälässä tarkoitetun velvollisuuden nojalla antamat tiedot eivät liittyisi edellä viitattujen säännösten johdosta hakuehtojen muodostamiseen tai yksittäisiin henkilöihin liittyvien välitystietojen hankkimiseen, vaan kyseessä olisi nimenomaan tietyn viestintäverkon osan tunnistaminen. 

Tietojen antamisvelvollisuudesta säätämällä voitaisiin ehkäistä se, että hakuperusteinen vertailu tulisi kohdistumaan tietoliikenteeseen laajemmin kuin on välttämätöntä sotilastiedustelun tarkoituksen mukaisesti. Jos tiedonsiirtäjän hallussa olevat tiedot osoittaisivat, että tiedonhankinnan kohteena oleva toimintaa koskeva tietoliikenne ei voi liikkua jossain tietyssä viestintäverkon osassa esimerkiksi sen vuoksi, että se on varattu jonkin tietoliikennetiedustelun kohteena olevan toiminnan kannalta epäolennaisen asiakasorganisaation käyttöön, ei tuo viestintäverkon osa voisi olla tietoliikennetiedustelua koskevan lupavaatimuksen piirissä. 

Pykälän tarkoittamat tietoliikennetiedustelun kohdentamiseksi välttämättömät tiedot koskisivat verkon teknistä toteuttamistapaa ja topologiaa esimerkiksi tietyn maantieteellisen alueen osalta. Pykälän mukaan tiedonsiirtäjää ei voitaisi velvoittaa luovuttamaan asiakkaana olevaa yksittäiseen luonnolliseen tai oikeushenkilöön liittyviä tietoja. 

Pykälä tarkoitettujen tietojen perusteella Puolustusvoimien tiedustelulaitos voisi arvioida esimerkiksi tietoliikenteen reitittymistodennäköisyyttä tiedonsiirtäjän omistamassa tai muuten hallitsemassa viestintäverkon osassa. Pykälä ei muutenkaan perustaisi Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle oikeutta hankkia tai saada tietoja yksittäisen viestintätapahtuman välitystiedoista tai viestin sisällöstä. 

Pykälän säännös velvoittaisi tiedonsiirtäjän antamaan Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle sellaiset tiedot, jotka ovat tietoliikennetiedustelun kohdentamiseksi välttämättömiä. Tietojen tarpeellisuutta koskeva vaatimus sisältäisi sen, että tiedonsiirtäjän olisi annettava Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle kaikki sellaiset tiedot, joilla voi olla merkitystä tietoliikennetiedustelun mahdollisimman tarkan kohdentamisen kannalta. Toiselta puolen tietojen tarpeellisuudelle asettavasta vaatimuksesta seuraisi, ettei tiedonsiirtäjä olisi velvoitettu antamaan Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle mitään sellaisia hallussaan olevia tietoja, joilla ei voi olla merkitystä kohdentamisen kannalta. Lisäksi säännöksen nojalla tiedonsiirtäjä ei olisi velvollinen Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen vaatimuksesta luomaan kohdentamisen kannalta merkityksellisiä raportteja tai hankkimaan muuta tietoa, mitä sillä ei olisi jo muuten hallussa tai mitä tiedonsiirtäjä ei esimerkiksi liiketoimintaansa liittyen muuten tuottaisi. 

Tiedonsiirtäjän velvollisuus antaa tietoja koskisi ainoastaan sellaisia tietoja, jotka sillä valmiiksi on hallussaan. Säädettäväksi ehdotettava tietojenantovelvollisuus ei näin ollen velvoittaisi tiedonsiirtäjiä hankkimaan tai keräämään Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle sellaisia uusia tietoja, jotka sinänsä voisivat olla tarpeen tietoliikennetiedustelun kohdentamiseksi.  

Avustamisvelvollisuus edellyttäisi Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen tehtävään määrätyn tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen sotilaslakimiehen tai muun virkamiehen esittämää yksilöityä pyyntöä. Pyynnössä Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen olisi esitettävä ne tiedot, joiden perusteella tiedonsiirtäjä voisi arvioida, mitkä sen hallussa olevat tiedot voisivat olla tarpeen tietyn Suomen rajan ylittävän viestintäverkon osan määrittelemiseksi. Pyyntö ei voisi koskea epäämäräistä rajoittamatonta tietojoukkoa, vaan Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen olisi pyynnössä rajattava tilannetta, jota koskevia tietoja tiedonsiirtäjän olisi annettava avustamisvelvollisuuden nojalla. 

Tiedonsiirtäjällä olisi pykälän tarkoittamien pyyntöjen osalta mahdollisuus esittää tutkimispyyntö tai tehdä kantelu tiedusteluvaltuutetulle tiedustelutoiminnan valvonnasta annetun lain nojalla, jos tiedonsiirtäjä katsoo sotilastiedusteluviranomaisen menetelleen epäasianmukaisesti. Tämä ei kuitenkaan vaikuttaisi tiedonsiirtäjän velvollisuuteen luovuttaa sotilastiedusteluviranomaiselle pykälässä tarkoitettuja tietoja ja tiedonsiirtäjän olisi luovutettava tiedot. 

96 §. Korvaus teleyritykselle. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että teleyrityksellä on oikeus saada valtion varoista korvaus tässä luvussa tarkoitetusta viranomaisten avustamisesta ja tietojen antamisesta aiheutuneista välittömistä kustannuksista, kuten sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 299 §:ssä säädetään. Kustannusten korvaamisesta päättäisi Puolustusvoimat.  

97 §. Korvaus tiedonsiirtäjälle. Pykälässä säädettäisiin tiedonsiirtäjälle tietojen antamisesta aiheutuneiden kustannusten korvaamisesta sekä korvauspäätöksen tekijästä. 

Pykälän momentin mukaan tiedonsiirtäjällä olisi oikeus saada valtion varoista korvaus 94 ja 95 §:ssä tarkoitetusta avustamisesta aiheutuneista välittömistä kustannuksista. Momentissa tarkoitettuja välittömät kustannukset olisivat pääasiassa työvoimakustannuksia. Välittömiä kustannuksia voisivat myös olla tietoja koostettaessa hyödynnettävien teknisten laitteistojen ynnä muiden apuvälineiden käytöstä aiheutuvat kustannukset. Korvauksen maksamisesta päättäisi Puolustusvoimien tiedustelulaitos. Puolustusvoimien tiedustelulaitos ratkaisisi näin ollen sen, mitkä kustannukset ovat välittömiä ja tulevat korvattavaksi. Puolustusvoimien tiedustelulaitos myös määrittäisi korvauksen suuruuden. 

Pykälä kattaisi myös tietoliikennetiedustelun teknisestä toteuttamisesta suojelupoliisin puolesta aiheutuvat kustannukset. Näissäkin tapauksissa Puolustusvoimien tiedustelulaitos määrittäisi sen, mitkä kustannukset tulisivat korvattavaksi. 

98 §. Muutoksenhaku korvauspäätökseen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin muutoksenhausta teleyritykselle tai tiedonsiirtäjälle maksettavaan korvaukseen. Muutosta voisi hakea vaatimalla oikaisua sotilastiedusteluviranomaisen tekemään päätökseen päätöksen tekijältä. 

Pykälän 2 momentin mukaan oikaisuvaatimukseen tehtyyn päätökseen voisi hakea muutosta valittamalla siitä hallinto-oikeuteen siten kuin hallinlainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. 

Pykälän 3 momentin mukaan hallinto-oikeuden päätöksestä saisi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus antaa valitusluvan. 

Pykälän 4 momentin mukaan Viestintävirastolle olisi annettava tilaisuus tulla kuullut asian hallinto-oikeuskäsittelyssä. 

99 §. Kytkennän suorittamisen maksullisuus. Pykälän mukaan kytkennän suorittaja voisi periä kytkennän suorittamisesta maksuja Puolustusvoimien tiedustelulaitokselta. Maksujen suuruus ei kuitenkaan saisi ylittää suoritteen tuottamisesta kytkennän suorittajalle aiheutuvien kokonaiskustannusten määrää (omakustannusarvo). Omakustannusarvoa laskettaessa lähtökohtana voitaisiin käyttää esimerkiksi valtion maksuperustelain (150/1992) 6 §:n 1 momentissa tarkoitetun omakustannusarvon laskentaperusteita.  

Maksujen suorittaminen olisi tarkoituksen mukaista osoittaa Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle, joka toimii tietoliikennetiedustelun teknisenä toteuttajan myös suojelupoliisille. Suojelupoliisin on toimitettava saamansa tuomioistuimen lupa Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle, joka toteuttaa tietoliikennetiedustelun teknisen tietojen hankinnan ja toimittaa keräämänsä materiaalin käsittelemättömänä suojelupoliisille. Prosessin osana Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen olisi ilmoitettava kytkennän suorittajalle ne Suomen rajan ylittävät viestintäverkon osat, joista tietoliikennettä hankittaisiin. 

100 §. Teleyrityksen säilyttämien tietojen käyttäminen. Pykälässä säädettäisiin teleyrityksen velvollisuudesta säilyttää sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 157 §:n 1 momentissa tarkoitetut tiedot myös sotilastiedustelun tehtävien hoitamiseksi.  

Sähköisen viestinnän palveluista annetun lain 157 §:n 1 momentissa säädetään, että pykälän 2 ja 3 momentissa tarkoitettuja tietoja saa käyttää ainoastaan pakkokeinolain 10 luvun 6 §:n 2 momentissa tarkoitettujen rikosten selvittämiseksi ja syyteharkintaan saattamiseksi. Viimeksi mainitussa lainkohdassa säädetään televalvontaan oikeuttavien rikosten luettelosta. 

Ehdotettavan pykälän mukaan vastaavia tietoja voitaisiin käyttää myös tiedon saamiseksi sotilaallisesta toiminnasta ja kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta, jotka puolestaan on määritelty tämän esityksen 4 §:ssä. Kyse ei olisi siten uusien tietojen säilyttämisestä, vaan jo olemassa olevien tietojen hyödyntämisestä paitsi rikoksen selvittämiseksi ja syyteharkintaan saattamiseksi, myös sotilastiedustelun tehtävien hoitamiseksi. Tallennettujen tietojen määrä ei kasvaisi. 

101 §.Tietojen saanti yksityiseltä yhteisöltä. Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaisella olisi tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen sotilaslakimies tai muun virkamiehen pyynnöstä oikeus saada rikoksen estämiseksi tai selvittämiseksi tarvittavia tietoja yhteisön jäsentä, tilintarkastajaa, toimitusjohtajaa, hallituksen jäsentä tai työntekijää velvoittavan yritys-, pankki- tai vakuutussalaisuuden estämättä sellaisia tietoja, joiden yksittäistapauksessa voitaisiin olettaa olevan tarpeen 4 §:ssä tarkoitetun toiminnan selvittämisessä ja joilla voidaan olettaa olevan merkitystä: 1) sotilastiedustelun kohteena olevan henkilön tai oikeushenkilön tunnistamiseksi, 2) tiedustelumenetelmän käytön kohdentamiseksi tiettyyn henkilöön, tai 3) henkilön tai oikeushenkilön taloudellisen toiminnan selvittämiseksi. 

Momentti vastaisi tarkoitukseltaan hyvin pitkälle, mitä poliisilain 4 luvun 3 §:n 1 momentissa säädetään. Tässä yhteydessä tietopyynnön kohteena ei kuitenkaan olisi rikoksen estäminen tai selvittäminen, vaan tietopyyntö olisi sidottu edellä 4 §:ssä tarkoitettuihin sotilastiedustelun kohteisiin. Tämän takia pykälässä mainittaisiin, että tietopyynnön kohteena olevilla tietojen voitaisiin olettaa olevan tarpeen 4 §:ssä tarkoitetun toiminnan selvittämisessä.  

Toiminnan selvittämistä koskevalla ilmaisulla ei tarkoitettaisi rikoksen selvittämistä esitutkintalain mukaisessa merkityksessä, vaan kyse olisi yksilöidyn sotilastiedustelun kohteena olevan toiminnan selvittämisestä. Selvittämisellä tarkoitettaisiin siten tietojen kokoamista keräämällä tietoa eri lähteistä ja pykälässä tarkoitettu tietopyyntö olisi yksi keino kerätä sotilastiedustelun kohteista merkityksellistä tietoa. 

Momentti sisältäisi tuloksellisuusodotukseen rinnastettavat edellytykset. Tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen sotilaslakimiehen tai muun virkamiehen olisi otettava edellytykset huomioon harkitessaan tietopyyntöä. Vaikka tietopyynnön esittäjällä ei olisi tiedon luovuttajaa kohtaan perusteluvelvollisuutta, hänen tulisi perustaa tietopyyntöään koskeva harkintansa objektiivisiin seikkoihin ja kirjata se asiasta, jotta tietopyynnön asianmukaisuus olisi laillisuusvalvonnan keinoin mahdollista jälkikäteen varmentaa. 

Säännöksen tarkoituksena olisi mahdollistaa yksityiselle taholle tiedon luovuttaminen ilman, että tämä syyllistyisi rangaistavaksi säädettyyn tekoon. Yritys-, pankki- ja vakuutussalaisuuden alaisen tiedon luovuttaja voisi luovuttaessaan sotilastiedusteluviranomaiselle tiedon olla vakuuttunut, että hän toimisi sallitulla tavalla. 

Pankkisalaisuudesta säädetään luottolaitostoiminnasta annetun lain (610/2014) 14 §:ssä ja vakuutussalaisuudesta vakuutusyhtiölain (521/2008) 30 luvun 1 §:ssä. Yrityssalaisuus on rikoslain 30 luvun 11 §:ssä määritelty niin, että sillä tarkoitetaan liike- tai ammattisalaisuutta taikka muuta vastaavaa elinkeinotoimintaa koskevaa tietoa, jonka elinkeinonharjoittaja pitää salassa ja jonka ilmaiseminen olisi omiaan aiheuttamaan taloudellista vahinkoa joko hänelle tai toiselle elinkeinonharjoittajalle, joka on uskonut tiedon hänelle. Merkityksellistä kuitenkin on, että puheena oleva säännös oikeuttaisi edellä kerrotun vaitiolovelvollisuuden piiriin kuuluvan tiedon luovutuksen sotilastiedusteluviranomaiselle. 

Yrityksillä on runsaasti yrityssalaisuuden piiriin kuuluvia omalle elinkeinotoiminnalleen merkityksellisiä tietoja, kuten tuotekehitystietoja. Pykälän perusteella yrityksellä ei olisi velvollisuutta luovuttaa sotilastiedusteluviranomaiselle yrityssalaisuuden ytimeen kuuluvia tietoja, vaan tietopyynnössä olisi lähtökohtaisesti kyse asiakas-, työntekijä- tai muussa taloudellisessa suhteessa olevien tahojen yksilöivistä tiedoista. 

Tietopyynnön yksittäistapauksellisuutta olisi arvioitava tiedonhankinnan kohteena olevan sotilastiedustelun kohteen kannalta. Näin ollen yksittäistapauksellisuus ei rajoittaisi tietopyyntöjen määrää saman sotilastiedustelun kohteena olevan toiminnan kohdalla. Yksittäistapauksellisuus voisi tarkoittaa tarvittaessa useampia kyseistä toimintaa koskevia tietopyyntöjä.  

Pyynnön kohteena olevilla tiedoilla tulisi 1 kohdan mukaan perustellusti voida olettaa merkitystä sotilastiedustelun kohteena olevan henkilön tai oikeushenkilön tunnistamiseksi. Tällä tarkoitettaisiin sitä, että sotilastiedustelun kohteena oleva henkilö voitaisiin saatavilla tiedoilla oletettavasti tunnistaa tai tämän toimintaa muutoin selvittää esimerkiksi hotellien majoituslistan tai laivan matkustajalistan perusteella. Pykälän 2 kohdan mukaan pyynnön perusteena voisi olla tiedustelumenetelmän käytön kohdentaminen tiettyyn henkilöön. Tämä tarkoittaisi esimerkiksi pyynnön osoittamista vähittäismyyntiliikkeelle koskien pre paid -liittymän ostoa ja sen ostajaa. Pykälän 2 kohta koskettaisi muun muassa pankkitiedusteluja sekä muita luottolaitoksille tai rahavälitystoimijoille tehtäviä tietopyyntöjä. 

Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaisella olisi pyynnöstä yksittäistapauksessa oikeus saada teleyritykseltä ja yhteisötilaajalta yhteystiedot sellaisesta teleosoitteesta, jota ei mainita julkisessa luettelossa, taikka teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöivät tiedot, jos tiedot ovat tarpeen sotilastiedusteluviranomaisen tiedustelutehtävän suorittamiseksi. Sotilastiedusteluviranomaisella olisi vastaavasti oikeus saada postitoimintaa harjoittavalta yhteisöltä jakeluosoitetietoja. 

Sääntely vastaisi asiallisesti poliisilain 4 luvun 3 §:ää. Kyseessä olisi sellainen tiedustelutoimintaan liittyvä tavanomainen toimenpide, joka ei edellyttäisi sotilaslakimiehen tai tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtyneen virkamiehen pyyntöä. 

10 luku Sotilastiedustelun valvonta puolustushallinnossa

102 §. Sisäinen valvonta. Pääesikunnan päällikkö valvoisi sotilastiedustelutoimintaa. Tämän lisäksi Puolustusvoimien asessori vastaa sisäisestä laillisuusvalvonnasta sotilastiedustelun toimialalla. Sisäinen tiedustelutoiminnan valvonta olisi ensisijaista valvontaa ja sitä täydentäisi ulkoinen laillisuusvalvonta, josta säädettäisiin erillisessä laissa. 

Sotilastiedustelutoiminnan yleisen valvonnan vastuuttaminen pääesikunnan päällikölle ja sisäisen laillisuusvalvonnan vastuuttaminen Puolustusvoimien asessorille ei kuitenkaan poistaisi muuta esimiesvalvontaan. Tällä tarkoitettaisiin esimiesvalvontaa, joka olisi osa normaaleja työnjohdollisia tehtäviä. Tämä valvonnan muoto on korostunut, koska se on jokapäiväistä ja se tapahtuu lähellä valvottavaa toimintaa.  

Pykälä täydentäisi Puolustusvoimien asessorin puolustusvoimista annetun valtioneuvoston asetuksen 5 §:n 1 momentin mukaista laillisuusvalvontaa. Myös henkilöstön oikeudellinen koulutus on keskeinen osa ennaltaehkäisevää sisäistä laillisuusvalvontaa.  

103 §. Puolustusministeriön suorittama valvonta. Perustuslain 68 §:n 1 momentin mukaan kukin ministeriö vastaa toimialallaan hallinnon asianmukaisesta toiminnasta. Ministeriöiden toimialoista säädetään valtioneuvoston ohjesäännössä. Sen mukaan puolustusministeriön toimialaan kuuluvat puolustuspolitiikka, sotilaallinen maanpuolustus, kokonaismaanpuolustuksen yhteensovittaminen sekä sotilaallinen kriisinhallinta- ja rauhanturvaamistoiminta. Lisäksi puolustusministeriön suorittamasta valvonnasta on säädetty nimenomaisesti sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa annetussa laissa. 

Puolustusministeriön Puolustusvoimien sotilastiedusteluun kohdistamasta valvonnasta säädettäisiin suoraan laissa. Nykyisin valvonta perustuu edellä kuvattuihin säännöksiin. Pykälän 1 momentin mukaan puolustusministeriöllä olisi käytännössä oikeus tarkastaa sotilastiedustelussa tehdyt päätökset, syntyneet tallenteet ja asiakirjat sekä muu aineisto.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin puolustusministeriön oikeudesta saada tiedot yhteiskunnallisesti, taloudellisesti tai vakavuudeltaan merkittävistä sotilastiedusteluun liittyvistä asioista. Tiedustelutoiminnassa saattaa syntyä tilanteita, jotka ovat etenkin ulko- ja turvallisuuspoliittisesti herkkiä. Tästä syystä puolustusministeriön olisi oltava hyvissä ajoin tietoinen momentissa mainituista tilanteista. Näin puolustusministeriö ja sen kautta valtioneuvosto voisivat ennakolta varautua tilanteeseen tarvittavalla tavalla. 

104 §. Sotilastiedustelun ulkoinen valvonta. Puolustusministeriö antaisi eduskunnan oikeusasiamiehelle ja tiedusteluvaltuutetulle vuosittain kertomuksen tiedustelumenetelmien ja niiden suojaamisen käytöstä sekä valvonnasta.  

105 §. Tiedusteluvaltuutetulle tehtävät ilmoitukset. Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaisen olisi annettava tieto tiedusteluvaltuutetulle tämän lain nojalla annetuista tuomioistuimen päätöksistä ja luvista mahdollisimman pian tuomioistuimen päätöksen jälkeen.  

Tiedustelutoiminnan luonteen vuoksi sekä tuomioistuimen tehtävän takia on tarkoituksenmukaista, että sotilastiedusteluviranomainen tekisi ilmoituksen tiedusteluvaltuutetulle myönnetystä tuomioistuimen luvasta. Ilmoitusvelvollisuus pitäisi sisällään myös niin sanotuista kiirepäätöksistä tuomioistuimen tekemät kielteiset päätökset sekä 40 §:n 2 momentissa tarkoitetut tuomioistuimen antamat luvat ja kielteiset päätökset. Käytännössä tiedonantovelvollisuus tulisi täytettyä toimittamalla jäljennös tuomioistuimen antamasta päätöksestä tiedusteluvaltuutetulle. Samassa yhteydessä myös asiaa koskeva lupahakemus voitaisiin toimittaa tiedusteluvaltuutetulle. 

Ilmoitus olisi myös merkittävässä osassa toteutettaessa tiedustelumenetelmien käytön ulkoista valvontaa. Tiedusteluvaltuutetulla olisi oltava ajantasainen tieto siitä, minkä tyyppisisiä toimivaltuuksia sotilastiedusteluviranomainen sotilastiedustelussa käyttäisi. Tiedusteluvaltuutettu valvoisi muun muassa, että sotilastiedusteluviranomainen toimisi tuomioistuimen myöntämän lupapäätöksen edellyttämissä rajoissa. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tiedusteluvaltuutetulle tehtävistä muista kuin 1 momentissa tarkoitetuista ilmoituksista. Sotilastiedusteluviranomaisen olisi ilman aiheetonta viivytystä ilmoitettava tiedusteluvaltuutetulle päätöksestä, joka koskee 1) sotilastiedustelun suojaamista, 2) ilmaisukieltoa, 3) 76 §:n 1 momentissa tarkoitetun ilmoituksen siirtämistä.  

Edellä 1 momentissa säädettyä ilmoitusmenettelyä tärkeämpää on, että tiedusteluvaltuutettu saisi tiedon muista kuin tuomioistuimen myöntämistä luvista. Riippumattoman oikeudellisen valvonnan mahdollistaminen tällaisissa asioissa on tosiasiallisesti merkittävää, koska tiedusteluviranomaisen itse tekemiin päätöksiin ei ole tehty ulkopuolista objektiivista arviota ennen tiedustelumenetelmän käyttöön ottoa, toisin kuin tuomioistuimen ollessa luvan myöntäjänä. 

Pykälän 3 momentin mukaan tiedustelumenetelmää koskevan päätöksen ilmoittamisessa olisi kiinnitettävä erityistä huomiota salassapitovelvollisuuden toteuttamiseen ja siihen, että asiakirjoihin ja tietojärjestelmiin sisältyvien tietojen suoja turvataan tarvittavin menettelytavoin ja tietoturvallisuusjärjestelyin. 

Tiedustelumenetelmien käyttö ja niistä tehtävät päätökset sisältävät tietoja, jotka ovat luonteeltaan hyvin arkaluonteisia ja salassa pidettäviä. Salassapitovelvollisuuden toteuttamiseen ja tietoturvallisuuden varmistamiseen olisi pykälässä tarkoitettujen ilmoitusten tekemisessä kiinnitettävä erityistä huomiota. Tiedusteluvaltuutetulle tehtävän ilmoituksen tulisi tapahtua niin, ettei ilmoituksen tekemisestä aiheudu salassa pidettävän tiedon paljastumisriskiä. Ilmoituksen kohteena olevia tietoja tulee käsitellä ainoastaan sellaisissa tiloissa, jotka olisi todettu tila- ja rakenneturvallisuudeltaan sellaisiksi, että niissä on turvallista käsitellä tietoja ilman paljastumisriskiä. 

Jos ilmoitusvelvollisuus toteutetaan automaattisen tietojen käsittelyn avulla, niin tiedonsiirtoyhteyden tulee olla sellainen, ettei se itsessään aiheutua riskiä salassa pidettävien tietojen paljastumiselle. Ainakin muiden kuin pykälän 1 momentissa tarkoitettujen ilmoitusten kohdalla olisi perusteltua, että ilmoituksen perusteena oleviin päätöksiin perehtyminen tapahtuisi tiedusteluviranomaisen tiloissa. Ilmoitus päätöksestä voisi tapahtua sellaisen viestintälaitteen välityksellä, joka teknisten ominaisuuksiensa puolesta mahdollistaisi sen, että tiedot olisivat ainoastaan tiedusteluvaltuutetun saatavilla. 

Ilmoitusmenettelyn ei itsessään tulisi muodostua sellaiseksi, että siitä aiheutuvat kustannukset olisivat selvässä epäsuhteessa tiedusteluvaltuutetulle tehtävän ilmoituksen tarkoituksen toteutumisen kanssa. 

11 luku Erinäiset säännökset

106 §. Määräaikojen laskeminen. Pykälän 1 momentin mukaan tässä laissa tarkoitettujen määräaikojen laskemiseen ei sovellettaisi säädettyjen määräaikain laskemisesta annettua lakia (150/1930). Pykälän 2 momentin mukaan aika, joka on määrätty kuukausina, päättyy sinä määräkuukauden päivänä, joka järjestysnumeroltaan vastaa sanottua päivää. Jos vastaavaa päivää ei ole siinä kuussa, jona määräaika päättyisi, pidetään sen kuukauden viimeistä päivää määräajan päättymispäivänä. Viimeinen virke tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että jos kuukauden mittaisen luvan voimassaolo alkaisi 31.3., voimassaolo lakkaisi 30.4. 

107 §.Tallenteiden ja asiakirjojen tarkastaminen. Säännöksen mukaan tiedustelumenetelmän käyttöä johtavan tiedustelumenetelmää käyttävän virkamiehen tai edellä mainitun määräämän virkamiehen on ilman aiheetonta viivytystä tarkastettava lain 4 tiedustelumenetelmien käytössä kertyneet tallenteet ja asiakirjat. Tarkistamisen suorittava virkamies voitaisiin määrätä esimerkiksi tiedustelumenetelmän käyttöä koskevassa päätöksessä.  

Tiedustelumenetelmän käyttöä johtava ja etenkin tiedustelumenetelmää käyttävä virkamies ovat keskeisessä asemassa toimenpiteitä toteutettaessa ja ovat velvollisia valvomaan niiden lainmukaista suorittamista. Säännöksen nojalla tiedustelumenetelmien käytössä kertyneet tallenteet ja asiakirjat olisi tarkastettava ja tallenteista sekä asiakirjoista olisi poistettava muun muassa tiedustelukieltojen alainen materiaali sekä muu aineisto, jota sotilastiedusteluviranomainen ei saisi hankkia tiedustelumenetelmän käytöllä. Viivytyksetön tarkastaminen on tarpeen muun muassa tiedustelukieltojen alaisen aineiston toteamiseksi ja hävittämiseksi.  

Tallenteiden ja asiakirjojen tarkastamisvelvollisuus olisi tiedustelutoiminnan lainmukaisuuden valvonnassa erityisen merkittävässä roolissa. Tallenteiden ja asiakirjojen tarkastamisella on olennainen merkitys, jotta toiminnasta vastaava virkamies voi tosiasiallisesti valvoa tiedustelumenetelmien lainmukaista käyttämistä reaaliaikaisesti. 

Mikäli tallenteiden ja asiakirjojen tarkastaminen on annettu muun virkamiehen kuin tiedustelumenetelmän käyttöä johtavalle tai tiedustelumenetelmää käyttävälle virkamiehelle, olisi huolehdittava siitä, että tarkastuksen toteuttavalla virkamiehellä on riittävät tiedot, taidot ja kokemus tehtävän suorittamiseksi.  

Tallenteiden ja asiakirjojen tarkastamisessa voitaisiin hyödyntää teknistä laitetta, menetelmää tai ohjelmistoa siten, että sen avulla tarkastamisen piiriin tulisivat vain sellaiset tallenteiden kohdat, joilla on esimerkiksi viestintää. Näin tyhjät kohdat voitaisiin pyyhkiä yli tai ohittaa. 

Pykälän viittauksella ilman aiheettomaan viivytykseen tarkoitettaisiin sitä, että tallenteet ja asiakirjat olisi tarkastettava mahdollisimman pian. Aiheellinen viivytys saattaisi johtua esimerkiksi siitä, että tarkastaminen ei onnistu ilman tulkkia, jonka hankkiminen saattaa olla vaikeaa, taikka jos tallenteiden purkaminen ymmärrettävään muotoon edellyttää salauksen purkua. 

Velvollisuus tallenteiden ja asiakirjojen tarkastamiseen takaisi tiedonhankintakeinojen ennakoitavuuden ja oikeasuhtaisuuden kannalta tärkeällä tavalla sitä, että sotilastiedusteluviranomainen ei käytä kielletyllä tavalla ylimääräistä tietoa, joka ei liity tiedustelutehtävään, tiedustelun kohteeseen tai joka koskee sivullisia. Toisaalta tallenteiden tarkastaminen myös mahdollistaa tiedustelumenetelmän käytön jatkamisen edellytysten selvittämisen ja estää sotilastiedusteluviranomaista perustamasta luvattomia henkilörekistereitä. 

108 §.Tallenteiden tutkiminen. Pykälän 1 momentin mukaan tiedustelumenetelmän käytössä kertyneitä tallenteita saisi tutkia vain tuomioistuin, pääesikunnan tiedustelupäällikkö, tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies taikka muu tiedustelutehtävään määrätty sotilastiedusteluviranomaisen virkamies, kuten analyytikko. Tallenteiden tutkimisella tarkoitetaan tiedustelutehtävään liittyvien asiakirjojen ja muiden tallenteiden käyttämistä, käsittelyä ja analysointia tiedustelutehtävän edellyttämän tiedon tuottamiseksi ja tiedustelutehtävän päämäärän toteuttamiseksi. Tutkimista edeltäisi edellä 107 §:ssä tarkoitettu tallenteiden ja asiakirjojen tarkastaminen, joten tallenteiden tutkimisvaiheessa materiaalin ei enää pitäisi sisältää muun muassa tiedustelukiellon alaista aineistoa. 

Tallenteiden tutkintaan oikeutettujen piiri olisi rajattu, jotta yksityiselämän suoja voidaan turvata riittävän tehokkaasti.  

Tiedustelun luonne edellyttää, että tallenteita tutkivien henkilöiden piiri olisi laajempi kuin päätöksiä tekevien ja toimivaltuuksia käyttävien henkilöiden piiri. Pykälän 2 momentin mukaan tallenteita voisi tutkia lisäksi pääesikunnan tiedustelupäällikön määräyksestä sotilastiedusteluviranomaisen ulkopuolinen asiantuntija tai muu henkilö, jota käytetään apuna tiedonhankinnassa. Näiden henkilöiden tietoon tulevan aineiston määrää rajoittaa se, että he saavat tutkia tallenteita ainoastaan pääesikunnan tiedustelupäällikön määräyksestä tietyssä tilanteessa ja tarkoituksessa. Määräyksen antaja vastaisi siitä, että kyseisellä henkilöllä on tarvittavat tiedot ja taito sekä kokemus toimeksiannon asianmukaiseksi suorittamiseksi. 

109 §.Pöytäkirja. Säännöksen mukaan tiedustelumenetelmää käyttävän sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen olisi laadittava tiedustelumenetelmän käytöstä pöytäkirja tai muu vastaava tallenne ilman aiheetonta viivytystä. Pöytäkirjasta olisi käytä ilmi myös se, kuka on tarkistanut tallenteet ja kuka niitä on myöhemmin tutkinut. Myös sen olisi käytävä ilmi, ketkä pääsevät tutkimaan tallenteita, vaikka varsinaista tallenteiden tutkimista ei olisikaan suoritettu. 

Pöytäkirjan sisällöstä säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella tarkemmin.  

Muulla vastaavalla tallenteella tarkoitettaisiin muussa kuin pöytäkirjamuodossa olevaa tallennetta, johon saattaisi sisältyä muutakin tietoa kuin kirjaamista. Ominaisuuksiltaan tallenteen tulisi kuitenkin vastata pöytäkirjaa ja siitä tulisi käydä ilmi kaikki vastaavat tiedot. 

Pöytäkirja ja siihen tarkasti merkityt tiedot mahdollistaisivat tässä tiedustelutoiminnan tässä laissa tarkoitetun valvonnan sekä tiedusteluvaltuutetun laillisuusvalvonnan.  

110 §. Vaitiolovelvollisuus. Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaisen henkilöstöön kuuluvan virkamiehen vaitiolovelvollisuudesta olisi voimassa, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa ja muussa laissa sekä tässä luvussa säädetään.  

Viranomaisten julkisuudesta annettu lain 23 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan viranomaisen palveluksessa oleva ei saa paljastaan asiakirjan salassa pidettävää sisältöä tai tietoa, joka asiakirjaan merkittynä olisi salassa pidettävä. Lain 24 §:ssä säädetään salassa pidettävistä viranomaisen asiakirjoista. Pykälän 1 momentin 10 kohdassa säädetään asiakirjoista, jotka koskevat muun muassa sotilastiedustelua, jollei ole ilmeistä, että tiedon antaminen ei vahingoita tai vaaranna maanpuolustuksen etua.  

Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaisen henkilöstöön kuuluva virkamies ei saisi ilmaista luottamuksellisesti tietoja antaneen avustajan tai sotilastiedustelun peitehenkilönä toimineen henkilöllisyyttä koskevaa tietoa, jos tiedon ilmaiseminen vaarantaisi luottamuksellisesti tietoja antaneen tai peitehenkilönä toimineen tai hänen läheistensä turvallisuuden. Vaitiolovelvollisuus olisi voimassa myös, jos henkilöllisyyttä koskevan tiedon ilmaiseminen vaarantaisi jo käynnissä olevan tai tulevan tiedustelutehtävän. Momentti koskisi myös satunnaisesti luottamuksellisia tietoja antavat.  

Momentin tarkoittamat tiedot ovat erittäin sensitiivisiä ja voivat vaarantaa sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen lisäksi myös useita sivullisia. Tämän takia momentin tarkoittamia tietoja käsittelisivät ainoastaan tietyt sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehet, joidenka piirin ulkopuolelle momentissa tarkoitetut tiedot eivät saisi joutua. Koska tämän lain mukaan tiedustelutehtävän suorittamiseen saattaisi muissa yhteyksissä osallistua myös muitakin henkilöitä kuin sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehiä, vaitiolovelvollisuus olisi tarkoituksen mukaista säätää koskemaan myös näitä henkilöitä. Momentin toinen virke koskisikin vastaavaa henkilöpiiriä kuin 1 momentin toisessa virkkeessä olisi säädetty. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin vaitiolovelvollisuudesta tilanteissa, joissa henkilöllisyyttä koskevan tiedon ilmaiseminen vaarantaisi jo päättyneen, käynnissä olevan tai tulevan tiedonhankinnan. Koska tiedustelutoiminta on pitkäkestoista toimintaa, johon tietyt henkilöt saattavat liittyä hyvinkin pitkän aikaa toimimatta välillä aktiivisesti sotilastiedustelutoiminnassa, olisi vaitiolovelvollisuus pidempikestoinen. Myös sotilastiedustelutoimintaan liittyviin henkilöihin kohdistuva hengen tai terveyden vaara saattaa konkretisoitua vasta vuosien päästä toteutetusta tiedusteluoperaatiosta. Tämän takia olisi perusteltua, että tällaisia henkilöitä koskevien tietojen ilmaisemisen kielto olisi laaja. 

Pykälän 4 momentti koskisi tilanteita, joissa muu kuin sotilastiedusteluviranomaisen palveluksessa oleva suorittaisin tiedusteluun liittyviä tehtäviä. Henkilöryhmänä laajimmillaan tämä saattaisi toteutua varusmiehiä ja reserviläisiä käytettäessä. Lisäksi momentin alaan tulisivat muut Puolustusvoimien virkamiehet, joita käytettäisiin tiedustelutehtävän suorittamisessa. 4 momentin tilanteissa tiedustelutehtävään osallistuvat tahot olisivat aina sotilastiedusteluviranomaisen johdon ja valvonnan alaisia. 

Momentin viittauksella pykälä 1-3 momenttiin muut tahot kuin sotilastiedusteluviranomaisen palveluksessa olevat olisivat lähtökohtaisesti sidottu julkisuuslain mukaiseen tiedon ilmaisemisenkieltoon.  

Tiedustelutoiminnassa tietoja antaneiden tahojen henkilöllisyyttä pyritään suojelemaan erittäin tarkasti. Tästä johtuen näitä tietoja käsittelisi sotilastiedusteluviranomaisessa vain pieni joukko virkamiehiä. Tietyissä tilanteissa tieto esimerkiksi tietoja antaneesta saattaisi tulla muun kuin sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen tietoon, kuten valmiustilanteen tehostamisen edellyttämä tiettyjen reserviläisten käyttö. Näissäkin tilanteissa olisi tarkoituksen mukaista säätää vaitiolovelvollisuudesta nimenomaisesti viittaamalla momentissa pykälän 2 momenttiin. 

Muiden kuin reserviläisten ja asevelvollisten osalta saattaa olla myös tarkoituksenmukaista antaa ilmaisukieltoa koskeva päätös tällaiselle henkilölle. Tilanne saattaisi tulla kyseeseen esimerkiksi tulkkien ja ulkopuolisten teknisten asiantuntijoiden kohdalla. 

Pykälän 5 momentin mukaan vaitiolovelvollisuus olisi voimassa edelleen sen jälkeen, kun palvelussuhde sotilastiedusteluviranomaiseen olisi päättynyt. Palvelussuhteella tarkoitettaisiin kaikkia tilanteita, joissa henkilön ei enää katsottaisi olevan suhteessa sotilastiedusteluviranomaiseen.  

111 §. Vaitiolo-oikeus. Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedustelun henkilöstöön kuuluva ei olisi velvollinen ilmaisemaan hänen palvelussuhteen aikana luottamuksellisesti tietoja antaneen henkilöllisyyttä koskevaa tietoa eikä salassa pidettäviä taktisia tai teknisiä menetelmiä. Vaitiolo-oikeus koskisi kaikkia tilanteita mukaan lukien tuomioistuimessa tapahtuvan kuulemisen ja muut kuulemistilanteet sekä tilanteen, joissa asioita tiedustelee esimerkiksi toinen viranomainen tai yksityinen taho.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sotilastiedusteluun osallistuvien muiden kuin sotilastiedusteluviranomaisen palveluksessa olevien vaitiolo-oikeudesta. Momentin alaan kuuluisivat sotilastiedustelussa mahdollisesti käytettävät varusmiehet, reserviläiset sekä tahot, jotka ovat avustaneet sotilastiedustelu tiedustelutehtävässä, kuten sotilastiedusteluviranomaisen käyttämät tulkit ja tekniset asiantuntijat. 

112 §. Virkamerkki. Pykälän 1 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehellä olisi pääesikunnan vahvistama virkamerkki. Laki ehdotuksessa on säännöksiä, jotka edellyttävät viranomaisaseman ilmaisemista. Tällaisia ovat esimerkiksi 56 §:ssä säädettävä lähetyksen pysäyttäminen jäljentämistä varten. Viranomaisen on näissä tapauksissa pystyttävä ilmaisemaan viranomaisasemansa, jotta velvollisuuden kohteena oleva henkilö saa tiedon siitä, että kyseessä olisi tämän lain mukainen viranomainen ja että häntä koskee viranomaisen antama määräys. 

Pykälän 2 momentin mukaan sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen olisi tarvittaessa pystyttävä esittämään virkamerkki virkatehtävää suorittaessaan.  

Lähtökohtaisesti sotilastiedusteluviranomaisen ei olisi tarpeen ilmaista virka-asemaansa. Sotilastiedustelussa viranomaisen virkamiehet eivät lähtökohtaisesti käytä virkapukua, jottei tiedustelumenetelmän kohteena oleva henkilö kiinnittäisi häneen erityistä huomiota. Tällaisessa tilanteessa virkamiehellä ei lähtökohtaisesti olisi edes virkamerkkiä mukanaan. Jos etukäteen olisi tiedossa, että toimenpiteen kohteena olevalle annettaisiin velvoitteita, olisi virkamerkin pitäminen mukana perustellumpaa. Virkamerkin esittämisvelvollisuus rajattaisiin tilanteisiin, joissa se on mahdollista toimenpiteen suorittamista vaarantamatta. Esimerkiksi edellä 1 momentin perusteluissa tarkoitettu vaitiolovelvollisuuden ilmaiseminen ei ole mahdollista ilman, että vaitiolovelvollisuuden kohteena oleva henkilö tietäisi kyseessä olevan virkamies. 

Virkamerkin esittämisessä olisi huomioitava suoritettavan toimenpiteen vaarantuminen ja paljastuminen virkamerkin esittämisen takia. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin muun kuin 1 momentissa tarkoitetusta sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen asemaa ilmaisevasta tunnisteesta. Tällaisen tunnisteen hyväksyisi ja sen käytöstä päättäisi pääesikunnan tiedustelupäällikkö. Tarve momentin mukaisen tunnisteen käytölle voisi ilmetä esimerkiksi tilanteessa, jossa sotilastiedusteluviranomaisen viranomaisstatus on käytännön syistä johtuen tarpeen ilmaista kolmannelle, mutta toiminnan suojaamiseksi tai sen tavoitteen saavuttamiseksi salattava ulkopuolisilta. 

Pykälän 4 momentin mukaan virkamiehen olisi oltava yksilöitävissä. Säännös on merkityksellinen toimenpiteen kohteena olevan henkilön oikeusturvan takia. Virkamiehen yksilöinti voidaan toteuttaa esimerkiksi toimenpiteiden ja niiden suorittajan tarkalla kirjaamisella. 

113 §.Menettely tuomioistuimessa. Pykälässä säädettäisiin tiedustelumenetelmän tuomioistuinkäsittelyä koskevista säännöksistä.  

Pykälän 1 momentin mukaan tiedustelumenetelmää koskeva lupa-asia käsiteltäisiin Helsingin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus olisi päätösvaltainen, kun siinä on yksin puheenjohtaja. Istunto voitaisiin pitää myös muuna aikana ja muussa paikassa kuin yleisen alioikeuden istunnosta säädetään. 

Tiedustelumenetelmiä koskevat lupa-asiat käsiteltäisiin vain ja ainoastaan Helsingin käräjäoikeudessa. Tämänkaltainen keskitetty päätöksentekojärjestely koskee voimassa olevassa lainsäädännössä tällä hetkellä poliisilain 5 luvussa tarkoitetuista salaisista tiedonhankintakeinoista yksin peitetoimintaa. Yhteen käräjäoikeuteen keskitetyn päätöksenteon tueksi voidaan esittää useita perusteluita. Helsingin käräjäoikeudessa työskentelee useita pakkokeinoasioihin keskittyviä käräjätuomareita. Tämänkaltainen osaamiskertymä mahdollistaa erikoistumisen tiedustelumenetelmiä koskeviin lupa-asioihin sekä tiedustelumenetelmien käytöstä ilmoittamista koskeviin kysymyksiin. [Helsingin käräjäoikeuden muita alioikeuksia suurempi henkilöstömäärä antaa myös paremmat mahdollisuudet varmistua istuntojärjestelyin siitä, että päivystysvuorossa oleva tuomari on perehtynyt tiedustelumenetelmiä koskevien asioiden käsittelyyn. Keskittämistä puoltaa lisäksi tiedustelumenetelmien käytöstä tietoisten henkilöiden lukumäärän rajoittaminen sekä tarvittavien turvajärjestelyjen toteuttaminen.  

Tuomioistuimen päätösvaltaista kokoonpanoa sekä istunnon aikaa ja paikkaa koskeva säännös olisi asiallisesti sama kuin vangitsemisesta päättävää viranomaista koskeva säännös pakkokeinolain 3 luvun 1 §:n 2 momentissa. 

Pykälän 2 momentin mukaan vaatimus tiedustelumenetelmän käytöstä olisi tehtävä kirjallisesti. Tiedustelumenetelmän käyttöä koskevaa vaatimusta koskisi näin ollen sama kirjallista muotoa koskeva ehto kuin mistä pakkokeinolain 3 luvun 3 §:n 1 momentissa säädetään. 

Momentissa säädettäisiin lisäksi, että tiedustelumenetelmän käyttöä koskeva vaatimus olisi otettava viipymättä tuomioistuimessa käsiteltäväksi vaatimuksen tehneen tai hänen määräämänsä asiaan perehtyneen virkamiehen läsnä ollessa. Käsittelyä koskeva viipymättömyyden vaatimus edellyttäisi jakamaan vireille saatetun tiedustelumenetelmäasian mahdollisimman nopeasti asian ratkaisevalle tuomarille sekä määräämään jutulle istuntoajankohdan. Määrätyltä virkamieheltä edellytettäisiin sellaista perehtyneisyyttä tiedustelumenetelmistä, että hän voisi vastata kysymyksiin ja perustella vaatimusta. 

Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että asia on ratkaistava kiireellisesti. Tiedustelumenetelmien käyttö voisi ilman tuomioistuimelle asetettua velvoitetta kiireelliseen käsittelyyn menettää merkityksensä, ja pahimmassa tapauksessa johtaa sotilaallisen maanpuolustuksen ja kansallisen turvallisuuden vaarantumiseen. 

Momentissa säädettäisiin, että käsittely voidaan pitää myös käyttäen videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa, jos käsittelyyn osallistuvilla on puhe- ja näköyhteys keskenään. Käsittelyn tiedonvälitystavat olisivat siten samat kuin mitkä tällä hetkellä ovat poliisilain 5 luvun 45 §:n 2 momentin nojalla salaisessa tiedonhankinnassa ja pakkokeinolain 10 luvun 43 §:n 2 momentin perusteella salaisissa pakkokeinoissa. Teknologian ja tietoliikenneyhteyksien salaustekniikoiden kehittymisen myötä voisi olla mahdollista pitää käsittely myös käyttäen videoneuvottelua tai muuta soveltuvaa teknistä tiedonvälitystapaa. Tämä ei kuitenkaan olisi velvoittava säännös ja käsittelyssä tulee aina huomioida 7 momentissa säädetty. 

Pykälän 4 momentin mukaan tiedustelumenetelmää koskevan päätöksen sisällöstä säädettäisiin tiedustelumenetelmäkohtaisesti. Päätöksen sisältöä koskevalla säännöksellä kiinnitetään tuomioistuimen huomiota siihen, että sen on tiedustelumenetelmän käyttöä koskevassa päätöksessään mainittava ne seikat, joista tämän lain tiedustelumenetelmien käyttöä koskevissa päätöksentekosäännöksissä yksityiskohtaisesti säädetään.  

Tuomioistuin olisi mainittuja seikkoja koskevassa arviossaan yksinomaan sotilastiedusteluviranomaisen tuomioistuimelle ilmoittamien tietojen varassa Tämän takia olisi erittäin tärkeää, että niin lupavaatimuksen kuin lupaa koskevan päätöksen perusteluista ilmenee luvan hakemiseen ja myöntämiseen johtaneet seikat ja oikeudellinen päättely. Vaikka sotilastiedusteluviranomainen toimii virkavastuulla, niin yksiasianosaissuhteeseen perustuva käsittely korostaisi tuomarin aktiivisen kyselyoikeuden käyttämisen merkitystä ja selonottovelvollisuutta. 

Momentin mukaan päätös olisi annettava heti tai viimeistään samaan tiedustelua koskevaan kokonaisuuteen liittyvien tiedustelumenetelmiä koskevien asioiden käsittelyn päätyttyä. Säännös edellyttäisi tuomioistuinta toimimaan tiedustelumenetelmäasiassa annettavan päätöksen yhteydessä samoin kuin vangitsemispäätöstä pakkokeinolain 3 luvun 10 §:n 1 momentin nojalla julistettaessa. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin, että jos tuomioistuin on myöntänyt luvan telekuunteluun tai televalvontaan, se saisi tutkia ja ratkaista luvan myöntämistä uuteen henkilöön, teleosoitteeseen tai telepäätelaitteeseen koskevan asian vaatimuksen tehneen tai hänen määräämänsä virkamiehen läsnä olematta, jos on kulunut vähemmän kuin kuusi kuukautta aiemman lupa-asian suullisesta käsittelystä. Asia voitaisiin käsitellä mainitun virkamiehen läsnä olematta myös, jos tiedustelumenetelmän käyttö on jo lopetettu. 

Sotilastiedustelun ja tuomioistuimen voimavarojen tarkoituksenmukaiseksi ja tehokkaaksi käyttämiseksi esitetään, että teleosoitteiden ja telepäätelaitteiden vaihtamista koskevia asioita ei kaikissa tilanteissa tarvitsisi käsitellä istunnossa. Momentissa tarkoitetun kevennetyn menettelyn käyttäminen olisi tuomioistuimen harkinnassa ja sitä voitaisiin käyttää vain luvan voimassa ollessa. Lupa-asia tulisi siten käsitellä vähintään puolivuosittain vaatimuksen esittämisestä huolehtivan virkamiehen läsnä ollessa. Lisäksi kevennetyn menettelyn edellytyksenä olisi, että kysymys on samasta henkilöstä ja samasta tiedustelumenetelmän käytön perusteena olevasta kansallista turvallisuutta vakavasti vaarantavasta uhkasta kuin aikaisemmin myönnetyssä luvassa. 

Momentin jälkimmäisen virkkeen mukaiseen tapaukseen liittyvät samanlaiset tarkoituksenmukaisuusnäkökohdat kuin ensimmäisenkin virkkeen tarkoittamissa tilanteissa. Jälkimmäinen virke koskisi siis tilanteita, jossa pääesikunnan tiedustelupäällikkö tai tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies on väliaikaisesti päättänyt tiedustelumenetelmän käytöstä 36 §:n 1 momentin, 38 §:n 1 momentin tai 53 §:n 2 momentin nojalla sekä tilanteita, joissa tehtävään määrätty tiedustelumenetelmien käyttöön erityisesti perehtynyt sotilaslakimies tai muu virkamies on väliaikaisesti päättänyt tiedustelumenetelmän käytöstä 29 §:n 1 momentin tai 31 §:n 1 momentin nojalla. 

Pykälän 6 momentin mukaan lupa-asiassa annettuun päätökseen ei saisi hakea muutosta valittamalla. Päätöksestä saisi ilman määräaikaa kannella Helsingin hovioikeuteen. Kantelu olisi käsiteltävä kiireellisenä. 

Sääntely vastaisi tältä osin voimassa olevan poliisilain 5 luvun 45 §:n 5 momenttia sillä täsmennyksellä, että kantelutuomioistuimena mainittaisiin Helsingin hovioikeus.  

Pykälän 7 momentissa säädettäisiin, että tiedustelumenetelmää koskevan asian käsittelyssä olisi kiinnitettävä erityistä huomiota salassapitovelvollisuuden toteutumiseen ja siihen, että asiakirjoihin ja tietojärjestelmiin sisältyvien tietojen suoja turvataan tarvittavin menettelytavoin ja tietoturvallisuusjärjestelyin. 

Asian käsittely voitaisiin tarvittaessa pitää muualla kuin tuomioistuimessa, esimerkiksi suojelupoliisin tiloissa. Salassapitovelvollisuuden toteutumiseen ja tietoturvallisuuden varmistamiseen olisi kiinnitettävä erityistä huomiota. Keskeisimmät salassapitoa koskevat säännökset ovat oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetussa laissa (370/2007).  

114 §.Asianosaisjulkisuuden rajoittaminen eräissä tapauksissa. Pykälän 1 momentin mukaan henkilöllä, jonka oikeutta tai velvollisuutta asia koskee, ei olisi viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 11 §:ssä säädetystä huolimatta oikeutta saada tietoa tässä laissa tarkoitetun tiedonhankintakeinon käytöstä, ennen kuin 86 §:ssä tarkoitettu ilmoitus on tehty. Hänellä ei olisi myöskään henkilötietolaissa tarkoitettua rekisteröidyn tarkastusoikeutta.  

Momentin tarkoituksena olisi lainsäädännöllisesti selkeyttää tilannetta suhteessa viranomaistentoiminnan julkisuudesta annettuun lakiin ja henkilötietolakiin. 

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 11 §:ssä on säädetty asianosaisen oikeudesta saada tieto viranomaisen asiakirjasta sekä tilanteista, jolloin asianosaisella ei ole oikeutta asiakirjaan. Mainitun pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan asianosaisella ei ole oikeutta saada tietoa asiakirjasta, josta tiedon antaminen olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etua. Erittäin tärkeä etu on esimerkiksi sotilastiedustelun taktisen tai teknisen menetelmän salassapitointressi. 

Momentin mukaan henkilöllä olisi kuitenkin oikeus saada tietoja 1 momentissa tarkoitettuja tietoja, jos hänelle olisi tehty 86 §:ssä tarkoitettu ilmoitus.  

115 §. Tarkemmat säännökset. Pykälässä säädettäisiin niistä asioista, joista voitaisiin säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella tai puolustusministeriön asetuksella. 

Pykälän 1 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää: 1) tiedustelumenetelmien käytön ja niiden suojaamisen järjestämisestä, 2) toimenpiteiden kirjaamisesta valvontaa varten, 3) sotilastiedustelun valvontaa varten annettavista selvityksistä, 4) rikostorjuntaan luovutettava tiedon siirtämistä koskevasta menettelystä, 5) sotilastiedusteluviranomaisen ja suojelupoliisin välisen yhteistyön järjestämisestä, 6) sotilastiedusteluviranomaisen ja muiden viranomaisten välisen yhteistyön järjestämisestä, 7) salaisen tiedonhankinnan yhteensovittamisen järjestämisestä ja 8) tiedustelutoiminnan yhteensovittamisen järjestämisestä. 

Pykälän 2 momentin mukaan puolustusministeriön asetuksella voitaisiin säätää 1) sotilastiedustelun valvonnan järjestämisestä puolustushallinnossa ja 2) sotilastiedustelun kansainvälisen yhteistyön järjestämisestä. 

Kaikista asetuksenantovaltuussäännöksissä ilmenee, että ne on rajattu teknisiin tai menettelyllisiin seikkoihin. Esimerkiksi valtuussäännöksen 1 momentin 1-4 kohdat ovat asiallisesti vastaavan sisältöiset poliisilain 5 luvun 65 §:n ja pakkokeinolain 10 luvun 67 §:n kanssa. 

Asioiden luonne huomioon ottaen säätäminen asetustasolla on perusteltua, koska kyse ei ole yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista, jolloin asiasta tulisi säätää lailla, vaan viranomaisen sisäisen toiminnan tai viranomaisten välisen toiminnan järjestämisestä. 

116 §. Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan mahdollisimman pian. 

1.2  Laki puolustusvoimista

8 a §. Sotilastiedustelu. Pykälässä säädettäisiin Puolustusvoimien toimialaan kuuluvasta tiedustelutoiminnasta.  

Lain 2 lukuun on koottu kaikki Puolustusvoimien 1 luvussa tarkoitettujen tehtävien hoitamiseksi tarvittavaa toimivaltaa koskevat säännökset tai viittaukset voimassa oleviin lakeihin, joissa toimivallasta säädetään. Sen vuoksi lukuun ehdotetaan lisättäväksi uusi viittaussäännös sotilastiedustelusta annettuun lakiin, jossa säädettäisiin Puolustusvoimien tiedustelutoiminnan eli sotilastiedustelun tarkoituksesta, viranomaisen tehtävistä ja toimivaltuuksista, päätöksenteosta, tietoliikennetiedustelun teknisestä toteuttamisesta sekä tiedustelun ohjauksesta ja sotilastiedustelun valvonnasta puolustushallinnossa.  

Sotilastiedustelun tarkoituksena olisi hankkia ja käsitellä tietoa ulkoisista uhkista 2 §:n 1 momentin 1 kohdan a ja b alakohdassa sekä 1 momentin 3 ja 4 kohdassa tarkoitettujen Puolustusvoimien tehtävien suorittamiseksi. Sotilastiedustelua ei siten olisi mahdollista suorittaa Puolustusvoimien sellaisissa tehtävissä, jotka liittyvät sotilaskoulutuksen antamiseen, vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen ohjaamiseen, maanpuolustustahdon edistämiseen, virka-apuun tai pelastustoimintaan osallistumiseen. 

1.3  Laki sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa

13 §.Pääesikunnan toimivalta antaa määräyksiä. Pykälässä säädetään niistä esimiehistä, joilla olisi vastaava kurinpitotoimivalta kuin kurinpitoesimiehellä, sekä pääesikunnan velvollisuudesta antaa tätä koskeva määräys. 

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi nimenomainen säännös siitä, että sotilastiedusteluviranomaisen eli Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen ja pääesikunnan tiedusteluosaston virkamiehellä ei olisi tässä laissa tarkoitettu kurinpitoesimiehen toimivaltaa. Näin ollen mainitut virkamiehet eivät voisi toimia esitutkintatehtävissä tai käyttää esitutkintaan liittyviä toimivaltuuksia. Lähimpiä kurinpitoesimiehiä, joilla olisi velvollisuus käynnistää esitutkinta, olisivat jatkossa pääesikunnan päällikkö ja puolustusvoimien operaatiopäällikkö. 

Sotilastiedusteluviranomaisella ei kuitenkaan olisi harkintavaltaa sen suhteen, miten ja missä vaiheessa se ilmoittaa tietoonsa tulleesta sotilasrikosepäilystä kurinpitoesimiehelle. Sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehellä on virkavelvollisuus ilmoittaa toimivaltaiselle kurinpitoesimiehelle, syyttäjälle tai laillisuusvalvonnalle epäilemästään sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen lainvastaisesta menettelystä mahdollisesti sotilasrikoksen tunnusmerkistön täyttävästä menettelystä organisaatiossaan. Pääesikunnan päällikkö voi aina käynnistää esitutkinnan. Hänellä on myös laissa säädetty valvontatehtävä. 

Sotilastiedusteluviranomainen voisi osallistua edelleenkin sotilasrikoksen esitutkintaan tarpeen mukaan asiantuntijaviranomaisen ominaisuudessa. 

Pykälän otsikkoon ja viimeiseen virkkeeseen tehtäisiin kielelliset korjaukset, jotka parantaisivat luettavuutta. 

27 §.Esitutkinnan toimittaminen. Pykälässä säädetään esitutkinnan toimittamisesta Puolustusvoimien joukko-osastoissa. Esikunnan toimittamisvelvollisuus koskee siten myös esitutkintaviranomaisena toimivaa sotilastiedusteluviranomaista eli pääesikuntaa ja Puolustusvoimien tiedustelulaitosta.  

Tavoitteena on tehdä selkeä ero esitutkinnan ja sotilastiedustelun välillä. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaamiseksi pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti siitä, että Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen virkamiehen tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkinnan toimittaisi pääesikunta. Esitutkinnan toimittamisesta pääesikunnassa säädetään 35 - 41 §:ssä. Sotilastiedusteluviranomaisen siviilivirkamiehen tekemäksi epäillyn rikoksen esitutkinnasta säädetään erikseen. 

Muilta osin pykälän asiasisältö säilyisi entisellään. 

36 §. Esitutkintaa hoitavat pääesikunnan virkamiehet. Pykälässä säädetään esitutkintaa hoitavista ja siihen liittyviä toimivaltuuksia käyttävistä pääesikunnan virkamiehistä. Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan päällystöön kuuluvalle poliisimiehelle ja pidättämiseen oikeutetulle virkamiehelle säädettyjä toimivaltuuksia käyttävät puolustusvoimien asessori ja sotilaslakimies ja 2 kohdan mukaan poliisimiehelle ja tutkijalle säädettyjä toimivaltuuksia ylietsivä ja esitutkintatehtävään määrätty puolustusvoimista annetussa laissa tarkoitettu ammattisotilas tai muu tehtävään määrätty puolustusvoimissa palveleva virkamies.  

Pykälän 1 momentin johdantokappaletta ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että esitutkintaa hoitavien ja siihen liittyviä toimivaltuuksia käyttävien tulisi olla nimenomaisesti pääesikunnan oikeudellisen osaston virkamiehiä. Sääntely vastaisi siten nykyistä käytäntöä. Tarkoituksena on varmistaa myös lain tasolla, että esitutkintaa hoitavat eri virkamiehet kuin rikosten ennalta estämistä ja paljastamista koskevia tehtäviä tai sotilastiedustelutehtäviä. Pykälän 1 momentin 2 kohdasta poistettaisiin tarpeettomana viittaus puolustusvoimissa palvelevaan virkamieheen, koska sekä pykälän otsikosta että 1 momentin johdantolauseesta ilmenee, että säännöksessä on kyse pääesikunnan virkamiehistä.  

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan selvyyden vuoksi otettavaksi uusi sääntely siitä, että yksittäinen kuulustelu tai muu tutkintatoimenpide voitaisiin esimerkiksi tutkinnan nopeuttamiseksi tai kuulusteltavan oikeusturvan suojaamiseksi antaa 28 §:n 3 momentissa tarkoitetun Puolustusvoimien palveluksessa olevan tutkijan suoritettavaksi. Menettely vastaisi nykyistä käytäntöä. 

Muilta osin pykälän asiasisältö säilyisi ennallaan. 

86 §.Toimivalta rikosten ennalta estämisessä ja paljastamisessa. Pykälässä säädetään Puolustusvoimien toimivallasta rikosten ennalta estämisessä ja paljastamisessa. Pykälän 3 momentissa on informatiivinen viittaus siitä, että suojelupoliisi huolehtii sotilaallisen maanpuolustuksen alalla Suomeen kohdistuvaan tiedustelutoimintaan liittyvän rikoksen ja sotilaallisen maanpuolustuksen tarkoitusta vaarantavan rikoksen selvittämisestä. 

Siviilitiedustelua koskevassa hallituksen esityksessä suojelupoliisiin tiedustelutoimivaltuuksia lisättäisiin ja esitutkintatoimivaltuuksia rajoitettaisiin. Koska rikosten selvittämistehtävä ehdotetaan mainittuun esitykseen sisältyvissä lakiehdotuksissa esitutkintalain muuttamiseksi (1 §) ja poliisin hallinnosta annetun lain muuttamiseksi (10 §) poistettavaksi suojelupoliisilta, 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että keskusrikospoliisi huolehtisi jatkossa sotilaallisen maanpuolustuksen alalla 1 momentissa tarkoitetun selvittämisestä.  

Keskusrikospoliisin ensisijaisena tehtävänä on ennalta estää ja paljastaa järjestäytynyttä sekä muuta vakavinta rikollisuutta. Pääsääntöisesti se itse tutkii paljastamansa rikokset. Lisäksi keskusrikospoliisi tutkii tietoonsa tullutta muuta vakavinta rikollisuutta ja erityisesti rikostapaukset, jotka ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä. 

1.4  Laki julkisen hallinnon turvallisuusverkkotoiminnasta

6 §. Verkko- ja infrastruktuuripalvelujen tuottaja. Pykälässä säädetään Suomen Erillisverkot Oy -nimisen osakeyhtiön ja Suomen Erillisverkot Oy:n tätä tarkoitusta varten erikseen perustaman ja kokonaan omistaman tytäryhtiön toiminnasta turvallisuusverkon verkko- ja infrastruktuuripalvelujen tuottajana. Pykälässä säädetään palvelutuotannon järjestämisen periaatteista, joihin kuuluu muun muassa turvallisuusverkkotoiminnan erottaminen yhtiön muusta toiminnasta hallinnollisesti, toiminnallisesti ja taloudellisesti. Lisäksi pykälässä todetaan, ettei Suomen Erillisverkot Oy:n julkisen hallinnon turvallisuusverkkotoiminnasta annetun lain mukaista tarkoitusta varten erikseen perustamalla ja kokonaan omistamalla tytäryhtiöllä saa olla muita tehtäviä tai toimintoja eikä sen tarkoituksena saa olla liiketaloudellisen voiton tuottaminen. 

Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tytäryhtiöllä saisi olla muitakin kuin turvallisuusverkkotoimintaan liittyviä tehtäviä, jos muualla laissa niin säädetään. Tällä viitattaisiin esimerkiksi sotilastiedustelusta annetussa laissa säädettyyn tehtävään toimia mainitun lain 9 §:n 1 kohdassa tarkoitettuna kytkennän suorittajana.  

Tiedustelutoiminnan edellyttämän kytkennän suorittajan tehtävää ei voida pitää turvallisuusverkkotoiminnan palvelutuotantoon kuuluvana tehtävänä, joten tehtävän hoitamisessa olisi otattava huomioon 2 momentissa tarkoitettu erottamisvaatimus. Vaatimus koskisi erityisesti kytkennän suorittamisen erottamista taloudellisesti yhtiön muusta toiminnasta. Hallinnollinen ja toiminnallinen erottaminen ei olisi tarkoituksenmukaista. Olisi kustannustehokasta, että kytkennän suorittajan tehtäviä tekisivät samat henkilöt, jotka huolehtivat turvallisuusverkkotoiminnasta. 

Muilta osin pykälä säilyisi asiasisällöltään entisenä.  

Sotilastiedustelusta annetussa laissa ehdotetaan säädettäväksi Puolustusvoimien tiedustelutoiminnasta. Tietoliikennetiedustelun kohdentamiseksi Puolustusvoimien tiedustelulaitoksella olisi oikeus hetkellisesti kerätä ja tallentaa tietoliikenteen teknisiä tietoja viestintäverkon tietoliikenteestä ja automaattisen tietojenkäsittelyn avulla käsitellä niitä tilastollista analyysiä varten (64 §). Puolustusvoimien tiedustelulaitoksella olisi oikeus automaattisen tietojenkäsittelyn avulla hankkia tietoa Suomen rajan ylittävästä viestintäverkon tietoliikenteestä tiedustelutehtävän kannalta olennaisen toimijan tietoliikenteestä sekä käsitellä toimijan viestintää (66 ja 68 §).  

Tietoliikenteen teknisten tietojen käsittelyn ja tietoliikennetiedustelun edellyttämän kytkennän toteuttamista koskeva sääntely olisi mainitun lain 70 §:ssä. Kytkennän suorittaja panisi täytäntöön teknisten tietojen käsittelyä ja tietoliikennetiedustelua koskevat tuomioistuimen luvat ja ohjaisi luvassa tarkoitetun viestintäverkon osan tietoliikenteen Puolustusvoimien tiedustelulaitokselle. Kytkennän suorittajalle korvattaisiin toiminnasta aiheutuneet kustannukset omakustannusarvon perusteella. 

Kytkennän suorittajasta säädettäisiin sotilastiedustelua koskevan lakiehdotuksen määritelmiä koskevan 9 §:n 1 kohdassa. Kytkennän suorittajalla tarkoitettaisiin julkisen hallinnon turvallisuusverkkotoiminnasta annetun lain 6 §:ssä tarkoitettua verkko- ja infrastruktuuripalvelujen tuottajaa eli Suomen Erillisverkot Oy -nimistä osakeyhtiötä tai sen kokonaan omistamaa tytäryhtiötä eli Suomen Turvallisuusverkko Oy:tä.  

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä voidaan johtaa, että tiedusteluviranomaisella ei voi olla suoraa ja rajoittamatonta pääsyä tietoliikenneverkkoihin. Tuomioistuimen luvan mukaisen liitynnän tietoliikenneverkkoon tulisi siten tehdä jokin muu taho kuin tiedusteluviranomainen itse. Tehtävä osoitettaisiin tiedusteluviranomaisista riippumattomalle taholle sen varmistamiseksi, että tiedusteluviranomaiset eivät saa laajempaa pääsyä tietoliikenteeseen kuin tuomioistuimen lupapäätös sallii. Tuomioistuimen luvan mukaisen liitynnän toteuttaminen ja tältä osin luvan täytäntöönpanon ei voida katsoa olevan merkittävää julkisen vallan käyttöä, joten se voitaisiin antaa myös muun kuin viranomaisen tehtäväksi.  

Oikeusturvan ja hyvän hallinnon vaatimuksen toteutumisen varmistaminen perustuslain 124 §:n tarkoittamassa merkityksessä edellyttää, että kytkennän suorittamisessa noudatetaan hallinnon yleislakeja ja että asioita käsittelevät toimivat virkavastuulla. Kytkennän suorittajan palveluksessa olevaan henkilöön sovellettaisiin rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä hänen suorittaessaan sotilastiedustelusta annetussa laissa säädettyjä tehtäviä (laki sotilastiedustelusta 70 §). 

1.5  Tuloverolaki

92 b §.Todistelupalkkiot, vihjepalkkiot ja tietolähdetoiminnasta maksettavat palkkiot. Luonnollisen henkilön saaman tulon veronalaisuudesta säädetään tuloverolaissa. Suomen verojärjestelmä perustuu laajaan tulokäsitteeseen, jonka mukaan veronalaista tuloa ovat verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot, jos niitä ei ole erikseen säädetty verovapaiksi. Lähtökohtaisesti esimerkiksi tietolähteille maksettavat palkkiot olisivat siten veronalaista tuloa. 

Pykälä sisältää todistelupalkkion ja vihjepalkkion verovapautta koskevan erityissäännöksen. Pykälän 2 kohdan mukaan veronalaista tuloa eivät ole viranomaisen maksama tai välittämä korvaus tai palkkio rikoksen estämistä, rikoksen selvittämistä, rikoksentekijän kiinni saamista tai rikoksella saadun hyödyn takaisin saamista edesauttaneesta tiedosta. Kyseinen säännös lisättiin tuloverolakiin vuonna 2005 poliisilain uudistamisen yhteydessä. 

Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 kohta, jonka mukaan veronalaista tuloa ei olisi viranomaisen maksama palkkio sotilastiedustelusta annetussa laissa ja poliisilaissa tarkoitetulle tietolähteelle tiedustelutehtävien hoitamiseksi merkityksellisten tietojen hankkimisesta. Pykälän otsikkoa muutettaisiin vastaavasti. Muilta osin pykälän asiasisältö säilyisi entisellään. 

Sotilastiedustelusta annetussa laissa säädettäisiin tietolähdetoiminnasta. Tietolähdetoiminnalla tarkoitettaisiin mainitun lain 46 §:n mukaan muuta kuin satunnaista ja luottamuksellista, tiedustelutehtävien hoitamiseksi merkityksellisten tietojen vastaanottamista muulta kuin viranomaiselta eli tietolähteeltä. Sotilastiedusteluviranomainen saisi pyytää tähän tarkoitukseen hyväksyttyä, henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopivaa, rekisteröityä ja tiedonhankintaan suostunutta tietolähdettä hankkimaan edellä tarkoitettuja tietoja (tietolähteen ohjattu käyttö), jos tietolähteen ohjatulla käytöllä voidaan perustellusti olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tietojen saamiseksi tiedustelutehtävän kannalta.  

Rekisteröidylle tietolähteelle voitaisiin sotilastiedustelua koskevan lain 50 §:n nojalla maksaa palkkio. Perustellusta syystä palkkio voidaan maksaa myös rekisteröimättömälle tietolähteelle. Palkkion veronalaisuudesta säädettäisiin erikseen. Vastaava sääntely, joka koskee tietolähdetoimintaa ja siitä maksettavia palkkioita siviilitiedustelussa, sisältyy poliisilain 5 luvun 40 §:ään ja 5 a luvun 24 §.ään. 

Tietolähteen kattavan suojan varmistamiseksi on tärkeää, että tiedon antaneen henkilöllisyys ei paljastu verotuksen yhteydessä. Palkkion verovapautta puoltaa myös se, että tietolähteelle maksettavat palkkiot olisivat varsin satunnaisia ja vähäisiä. Kyseessä ei olisi näin ollen saajalleen sellainen tulo, jota voitaisiin pitää varsinaisesti palkkaan rinnastettavana säännöllisenä tulona. 

Kun huomioidaan, että vihjepalkkiot säädettiin poliisilain uudistamisen yhteydessä verovapaaksi, voidaan vastaavaa verokohtelua pitää perusteltuna myös tietolähdetoiminnassa maksettavien palkkioiden kohdalla. 

4.1  Johdanto

Esitykseen sisältyy sääntelyä, joka on merkityksellistä perustuslaissa säädettyjen perusoikeuksien kannalta. Sotilastiedustelutoiminnassa käytettävillä toimivaltuuksilla puututtaisiin monin paikoin yksilön perusoikeuksiin. Perustuslain kannalta merkityksellisimpiä ovat säännösehdotukset, joilla annetaan viranomaisille uusia yksilöön kohdistuvia toimivaltuuksia tai joilla muuten rajoitettaisiin yksilön oikeuksia tai toimintavapautta. 

Vaikka tiedustelumenetelmien käytöllä puututtaisiin joihinkin perusoikeuksiin, kuten perustuslain 10 §:n 1 momentissa säädettyyn yksityiselämän suojaan, pyritään sotilastiedustelulain soveltamisella kuitenkin suojaamaan muita perusoikeuksia, kuten perustuslain 7 §:ssä turvattua oikeutta elämään ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen sekä perustuslain 1 luvussa säädettyjä valtiojärjestyksen perusteita, kuten valtion itsemääräämisoikeutta. Ihmisten kollektiivinen turvallisuus samoin yhteiskunnan elintärkeät toiminnot ja järjestäytynyt yhteiskuntaelämä ovat niin tärkeitä suojeluintressejä, että tiedustelusääntelylle on olemassa painava yhteiskunnallinen tarve ja perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävä peruste.  

Sotilastiedustelussa saataisiin hankkia tietoa ainoastaan laissa tyhjentävästi luetelluista kohteista. Niistä ehdotetaan säädettäväksi niin yksilöidysti kuin tiedustelutoiminnan erityispiirteistä johtuen on mahdollista. Sotilastiedustelun kohteet ovat useimmiten valtioita tai muita julkisyhteisöjä, jotka jäävät perussoikeussuojan ulkopuolelle (HE 309/1993 vp ja PeVL 9/2015 vp). Myös tiedustelumenetelmistä ehdotetaan säädettäväksi mahdollisimman täsmällisesti ja tarkkarajaisesti. 

Koska tiedustelua voisi suorittaa vain kansallisesta turvallisuudesta vastaava viranomainen, sotilastiedustelu ehdotetaan säädettäväksi yksinomaan sotilastiedusteluviranomaisina toimivien Puolustusvoimien pääesikunnan ja Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen tehtäväksi. 

Esityksessä ehdotetut tiedonhankintamenetelmät ovat suurelta osin sellaisia, joista on muissa yhteyksissä säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella. Näin ollen perusoikeussääntelyn kehittyminen on voitu esityksessä ottaa huomioon.  

Sotilastiedusteluviranomainen saisi virkatehtävien sitä edellyttäessä puuttua kansalaisten perusoikeuksiin. EIT on katsonut (Liberty ja muut v. Yhdistynyt kuningaskunta sekä Weber ja Saravia v. Saksa), että lain tasolla on riittävän täsmällisesti säädettävä tietoliikennetiedustelusta koskevasta menettelystä. Ehdotuksessa sotilastiedustelua koskevaksi laiksi säännökset määrittäisivät viranomaisen toimivaltuudet mahdollisimman tarkasti ja siten, että valtuuksien käyttö olisi sallittu vain tehtävien edellyttämässä laajuudessa.  

Ehdotetun lain mukaiset valtuudet puuttua kansalaisten perusoikeuksiin kuuluisivat vain virkavastuulla toimiville virkamiehille, jotka olisivat vastuussa myös heitä pyynnöstä avustavien reserviläisten toimista. Toimivaltuuksia koskevia säännösehdotuksia on tarkasteltava kokonaisuutena muun ehdotetun sääntelyn kanssa. 

Lakiehdotuksia arvioidaan lisäksi perustuslain 12 §:ssä säädetyn sananvapauden, 15 §:ssä säädetyn omaisuuden suojan, 21 §:ssä säädetyn oikeusturvan sekä vastuuta virkatoimista koskevan 118 §:n ja hallintotehtävän antamista muulle kuin viranomaiselle koskevan 124 §:n kannalta. Lakiehdotuksia tulee lisäksi tarkastella perusoikeuksien yleisten rajoitusedellytysten kannalta (HE 1/1998 vp, PeVM 25/1994 vp). 

4.2  Tiedustelumenetelmiä koskevat säännösehdotukset perusoikeussäännösten kannalta

Yksityiselämän suoja 

Perustuslain 10 §:ssä säädetään yksityiselämän suojasta. Sääntelyn lähtökohtana on, että yksilöllä on oikeus elää elämäänsä ilman viranomaisten tai muiden ulkopuolisten tahojen mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä. Säännös turvaa jokaiselle oikeuden luottamukselliseen viestintään ilman, että ulkopuoliset saavat oikeudettomasti tiedon hänen lähettämiensä tai hänelle osoitettujen luottamuksellisten viestien sisällöstä. Tämä merkitsee esimerkiksi suojaa kirjeiden tai muiden suljettujen viestien avaamista tai hävittämistä sekä puhelujen kuuntelemista tai nauhoittamista vastaan. Sääntely ei suojaa ainoastaan viestin lähettäjää, vaan kysymyksessä on viestinnän molempien osapuolten perusoikeus. Viestin sisällön lisäksi perustuslain säännökset suojaavat myös viestin lähettäjän ja vastaanottajan tunnistamistietoja sekä muita tietoja, joilla voi olla merkitystä viestin luottamuksellisuuden säilymiselle.  

Perustuslain 10 §:n 3 momentissa säädetään, että lailla voidaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimenpiteistä. Lailla voidaan säätää lisäksi välttämättömistä rajoituksista viestin salaisuuteen yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana. 

Nämä mahdollisuudet rajoittaa luottamuksellisen viestin suojaa on perusoikeusuudistuksen yhteydessä tarkoitettu tyhjentäväksi luetteloksi (HE 309/1993 vp, s. 54). Esimerkiksi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklasta poiketen perustuslain 10 §:n 3 momentti ei mainitse kansallista turvallisuutta sellaisena etuna, joka oikeuttaisi säätämään lailla luottamuksellisen viestin salaisuuden rajoittamisesta. 

Säännös ei suojaa tavallisen kuuloetäisyydellä käytävän, aistihavainnoin kuultavissa olevan keskustelun sisältöä, mutta luottamukselliseksi tarkoitetun keskustelun kuunteleminen teknisin apuvälinein merkitsee rajoitusta luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan (HE 309/1993 vp, s. 53, PeVL 11/2005 vp, s. 4, PeVL 36/2002 vp, s. 6, PeVL 2/1996 vp, PeVL 5/1999 vp, s. 4). 

Perusoikeussäännökset suojaavat luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä välillisesti. Valtio ja muut julkisyhteisöt jäävät perusoikeussuojan ulkopuolelle. Vieraan valtion viranomaisorganisaation viestintä ei nauti luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaa. Tällaisen viestinnän havaitsemiseksi voi kuitenkin olla välttämätöntä puuttua luottamuksellisen viestinnän salaisuuteen. Viestintä ammattitoiminnassa voi toiminnan luonteen ja viestinnän osapuolten viestien taltiointia koskevan tietoisuuden vuoksi jäädä luottamuksellisen viestin salaisuuden suojan ulkopuolelle, vaikka tällaisessa viestinnässä voitaisiinkin sinänsä välittää myös luottamuksellisia viestejä henkilöiden välillä (liikenteen ohjauksessa syntyvä puhe- ja viestiliikenne; PeVL 62/2010 vp). 

Luottamuksellisen viestin tunnistamistiedot  

Viestin sisällön lisäksi perustuslain säännökset suojaavat myös viestin lähettäjän ja vastaanottajan tunnistamistietoja sekä muita tietoja, joilla voi olla merkitystä viestin luottamuksellisuuden säilymiselle. Viestin tunnistamistietojen on perustuslakivaliokunnan vakiintuneessa käytännössä katsottu jäävän luottamuksellisen viestin salaisuutta suojaavan perusoikeuden ydinalueen ulkopuolelle.  

Tunnistamistietojen salaisuuden suojaan puuttuvan sääntelyn on täytettävä perusoikeuksien rajoittamisen yleiset edellytykset (PeVL 62/2010 vp, s. 4-5, PeVL 23/2006 vp, s. 3, PeVL 7/1997 vp ).  

Perustuslakivaliokunta on kuitenkin unionin tuomioistuimen Digital Rights Ireland -asiassa antaman tuomion jälkeen arvioinut, että käytännössä sähköisen viestinnän käyttöön liittyvät tunnistamistiedot sekä mahdollisuus niiden kokoamiseen ja yhdistämiseen voivat olla yksityiselämän suojan näkökulmasta siinä määrin ongelmallisia, että kategorinen erottelu suojan reuna- ja ydinalueeseen ei aina ole perusteltua, vaan huomiota on yleisemmin kiinnitettävä myös rajoitusten merkittävyyteen (PeVL 18/2014 vp, s. 6). Valiokunnan uusimmasta lausuntokäytännöstä ei ole vielä selvästi pääteltävissä, miten tällainen uudelleenarviointi muuttaa aiempaa perusoikeuksien yleisiin rajoittamisedellytyksiin nojaavaa tulkintalinjaa. Unionin tuomioistuin on toistanut Digital Rights Ireland -asiassa tietojen kokoamista ja yhdistämistä koskevat huomionsa asiassa Tele2 Sverige AB antamassaan ratkaisussa. 

Henkilötietojen suoja  

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan henkilötietojen suojasta on säädettävä lailla. Perustuslakivaliokunnan käytännön mukaan lainsäätäjän liikkumavaraa rajoittaa lisäksi se, että henkilötietojen suoja osittain sisältyy samassa säännöksessä turvatun yksityiselämän suojan piiriin (esim. PeVL 71/2014 vp, s. 2). Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti katsonut, että lainsäätäjän on turvattava henkilötietojen suoja tavalla, jota voidaan pitää hyväksyttävänä perusoikeusjärjestelmän kokonaisuudessa (esim. PeVL 18/2012 vp, s.2 ja PeVL 71/2012, s. 2). Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti katsonut, että erityisesti rekisteröinnin tavoitteista, rekisteröitävien henkilötietojen sisällöstä, henkilötietojen sallituista käyttötarkoituksista, henkilötietojen luovutettavuudesta ja erityisesti teknisellä käyttöyhteydellä luovuttamisesta, henkilötietojen säilytysajoista sekä rekisteröidyn oikeusturvasta tulee säätää lain tasolla kattavasti ja yksityiskohtaisesti (esim. PeVL 12/2002 vp, s. 5, 19/2012 vp, s 2 ja PeVL 71/2014 vp, s.2).  

Sotilastiedustelussa käsitellään myös henkilötietoja. Henkilötietojen käsittelystä sotilastiedustelussa ehdotetaan säädettäväksi valmisteilla olevassa uudessa Puolustusvoimien henkilötietolaissa, johon keskitettäisiin Puolustusvoimien suorittamaa henkilötietojen käsittelyä koskevat säännökset. Mainittu esitys liittyy Suomen tietosuojalainsäädännön kokonaisuudistukseen, jonka taustalla on Euroopan unionin tietosuojaa koskeva sääntely.  

Henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa annetun lain rinnalla sovellettaisiin tietosuojalainsäädännön yleisenä osana ehdotettua henkilötietojen käsittelystä rikosasioissa ja kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen yhteydessä annettua lakia (HE /2018). Näiden lakien muodostaman kokonaisuuden soveltamisalalla ei sovellettaisi lainkaan EU:n tietosuoja-asetusta eikä ehdotettua yleistä tietosuojalakia. 

Hallituksen esitys laiksi Puolustusvoimien henkilötietojen käsittelystä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi on tarkoitus antaa eduskunnalle siten, että se olisi eduskunnan käsiteltävänä samaan aikaan tiedustelulainsäädäntöä koskevien hallitusten esitysten kanssa.  

Puolustusvoimien henkilötietojen käsittelystä annetussa laissa säädettäisiin kattavasti ja yksityiskohtaisesti sotilastiedustelua koskevista rekistereistä, niiden käyttötarkoituksesta ja tietosisällöstä, henkilötietojen luovuttamisesta toiselle valtiolle ja kansainväliselle järjestölle, Puolustusvoimien oikeudesta saada henkilötietoja sotilastiedustelutehtävien hoitamista varten sekä henkilötietojen poistamisesta sotilastiedustelurekistereistä. 

Kotirauha 

Jokaisen kotirauha on perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan turvattu. Lailla voidaan pykälän 3 momentin mukaan säätää perusoikeuksien turvaamiseksi tai rikosten selvittämiseksi välttämättömistä kotirauhan piiriin ulottuvista toimista. 

Perustuslaissa turvattu kotirauhan piiri kattaa lähtökohtaisesti kaikenlaiset pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyt tilat (PeVL 43/2010 vp, s. 2, PeVL 40/2010 vp, s. 4, PeVL 18/2010 vp, s. 7, PeVL 6/2010 vp, s. 4, PeVL 8/2006 vp, s. 2, PeVL 39/2005 vp, s. 2, PeVL 16/2004 vp, s. 5, PeVL 69/2002 vp, s. 2, PeVL 48/2001 vp, s. 2, PeVL 46/2001 vp, s. 3–4). Kotirauhan suojaama piiri määritellään näin ollen eri tavoin perustuslaissa kuin esimerkiksi rikoslaissa. 

Perustuslain 10 §:n 1 momentin kannalta merkityksellisiä tiedustelumenetelmiä olisivat suunnitelmallinen tarkkailu, peitelty tiedonhankinta, tekninen kuuntelu, tekninen katselu, peitetoiminta, valeosto ja paikkatiedustelu. 

Mitään edellä mainituista tiedustelumenetelmistä ei saisi kohdistaa vakituiseen asumiseen käytettävään tilaan. Peitetoiminta ja valeosto asunnossa olisivat sallittua vain, jos sisäänkäynti tai oleskelu tapahtuu asuntoa käyttävän aktiivisella myötävaikutuksella. Tiedustelumenetelmillä ei näin ollen puututtaisi perustuslaissa tarkoitetun kotirauhan suojan ydinalueelle. Lähtökohtana olisi, ettei edellä mainittuja tiedustelumenetelmiä saisi kohdistaa asuntoon myöskään ulkomailla. Asunnon käyttötarkoituksen selvittäminen saattaa kuitenkin osoittautua mahdottomaksi tai kohtuuttoman vaikeaksi varsinkin heikommin kehittyneissä maissa.  

Mainittuja tiedustelumenetelmiä ei näin ollen voida pitää ongelmallisena perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvatun kotirauhan kannalta. 

Viestin salaisuus 

Tukiasematietojen hankkimista, suunnitelmallista tarkkailua, peiteltyä tiedonhankintaa, teknistä katselua, teknistä seurantaa, peitetoimintaa, valeostoa ja paikkatiedustelua koskevassa sääntelyssä on otettu huomioon perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon kyseisten menetelmien melko vähäisenä pidettävä puuttuminen luottamuksellisen viestin salaisuuteen tai tunnistamistietoihin, niitä on pidettävä ongelmattomina perustuslain 10 §:n 2 momentin kannalta.  

Lähetyksen pysäyttämistä jäljentämistä varten koskeva sääntely ehdotetaan otettavaksi 1. lakiehdotuksen 57 §:ään. Koska lähetyksen pysäyttäminen toisin kuin lähetyksen jäljentäminen ei merkitse puuttumista kirjeen tai muun luottamuksellisen viestin salaisuuteen, lähetyksen pysäyttäminen jäljentämistä varten on perusoikeusnäkökulmasta käsin tarkasteltuna ongelmaton. 

Radiosignaalitiedustelu ja ulkomaan tietojärjestelmätiedustelu eivät saisi 1. lakiehdotuksen 59 §:n 3 momentin ja 61 §:n 3 momentin mukaan kohdistua muun kuin valtiollisen toimijan viestintään. Edellä mainitut tiedustelumenetelmät eivät olisi ongelmallisia perustuslain 10 §:ssä säädetyn luottamuksellisen viestin salaisuuden suojan kannalta. Ulkomailla radiosignaalitiedustelu voisi kohdistua myös muuhun kuin valtiolliseen toimijaan (1. lakiehdotuksen 63 §). Kansainvälisessä toiminnassa kuten sotilaallisessa kriisinhallintaoperaatiossa saattaa syntyä tilanteita, joissa Puolustusvoimia vastaan kohdistuu uhka, esimerkiksi terrorismi, jonka alkuperä ei ole valtiollinen. Telekuuntelun käyttäminen ulkomailla ei välttämättä ole kaikissa tilanteissa mahdollista. Edellä kuvatuissa tilanteissa muuhun kuin valtiolliseen toimijaan saattaisi olla perusteltua kohdistaa radiosignaalitiedustelua viestin selvittämiseksi. Radiosignaalitiedustelu olisi keskeytettävä heti ja sillä saadut asiakirjat ja tallenteet hävitettävä heti, jos se kohdistuisi muun kuin valtiollisen toimijan viestintään.  

Tietoliikennetiedustelun kohdentamiseksi Puolustusvoimien tiedustelulaitoksella olisi oikeus kerätä ja tallentaa tietoliikenteen teknisiä tietoja eli muun muassa viestien tunnistamistietoja ja käsitellä niitä tilastollista analyysiä varten. Tietoliikenteen käsittely ei kohdistuisi viestin sisältöön vaan viestinnän teknisiin tietoihin, joiden avulla tietoliikennetiedustelua voitaisiin kohdistaan paremmin vain niihin viestintäverkon osiin, joissa liikkuisi tiedustelutehtävän kannalta olennaista viestintää.  

Koska tiedonhankinta kohdistuisi vain lyhytaikaisesti viestin tunnistamistietoihin tai muihin tietoliikenteen teknisiin tietoihin eikä sotilastiedusteluviranomaisella olisi pääsyä edes yksittäisten viestien teknisiin tietoihin, sotilastiedusteluviranomainen ei voisi siten selvittää viestinnän osapuolena olevaa luonnollista henkilöä. Teknisten tietojen käsittely ei näin ollen olisi ongelmallista perustuslain luottamuksellisen viestin salaisuuden suojan kannalta. 

Teknistä kuuntelua, teknistä laitetarkkailua, telekuuntelua ja tietojen hankkimista telekuuntelun sijasta, televalvontaa, lähetyksen jäljentämistä ja tietoliikennetiedustelua olisi pidettävä merkittävänä puuttumisena perustuslain 10 §:n 2 momentissa turvattuun luottamuksellisen viestin salaisuuteen lukuun ottamatta silloin, kun tiedonhankinta kohdistuisi vieraan valtion sotilas- tai muun viranomaisorganisaation viestintään.  

Vaikka televalvontaa on aiemmin pidetty telekuuntelua vähäisempänä kajoamisena luottamuksellisen viestinnän suojaan, sähköisen viestinnän tunnistamistiedot sekä mahdollisuus niiden kokoamiseen ja yhdistämiseen voivat olla yksityiselämän suojan näkökulmasta siinä määrin ongelmallisia, ettei kategorinen erottelu suojan reuna- ja ydinalueeseen ole enää perusteltua, vaan huomiota on yleisemmin kiinnitettävä myös rajoitusten merkittävyyteen (PeVL 18/2014 vp, s. 6). Tietoliikennetiedustelun valtiosääntöoikeudellisessa tarkastelussa taas on huomioitava, että jo pääsy tietojen keräämiseen muodostaa puuttumisen yksityiselämän suojaan (Klass v. Saksa, Liberty ja muut v. Yhdistynyt Kuningaskunta). 

Perustuslain 10 §:n 3 momentin nojalla ei ole mahdollista säätää sellaisista rajoituksista viestin salaisuuteen, joiden tarkoituksena ei olisi yksilöidyn rikoksen torjuminen tai selvittäminen, vaan laajemmalti Puolustusvoimien lakisääteisten tehtävien suorittamiseksi välttämättömän tiedon hankkiminen vakavista ulkoisista uhkista.  

Näin ollen tiedon hankkimisesta teknisen kuuntelun, teknisen laitetarkkailun, telekuuntelun ja sen sijasta tehtävän tietojen hankkimisen, televalvonnan, lähetyksen jäljentämisen ja tietoliikennetiedustelun menetelmin sotilaallisesta toiminnasta tai sellaisesta muusta toiminnasta, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta, jos tiedonhankinta kohdistuu muuhun kuin valtiolliseen toimijaan, olisi mahdollista säätää tavallisen lain säätämisjärjestyksessä vain perustuslain 10 §:n 4 momenttiin ehdotetun tiedon hankkimista koskevan uuden rajoitusperusteen nojalla ja edellyttäen, että sääntely täyttää perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset. Uusi rajoitusperuste ei mahdollista yleisestä, kohdentamattomasta ja kaiken kattavasta tietoliikenteen seurannasta säätämistä. 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on pitänyt luottamuksellisen viestin salaisuuden rajoittamisen välttämättömyyden ja lainmukaisuuden kannalta ongelmallisena muun muassa tiedusteluviranomaisille laissa säädettyä rajoittamatonta toimivaltaa määritellä luottamuksellisiin viesteihin puuttumisen edellytykset (Zakharov v. Venäjä). Myös Euroopan unionin oikeus edellyttää tiedonhankinnan perustumista unionin perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttäviin päämääriin sekä sitä, ettei tiedonhankinnalla puututa yksityiselämän suojaan suhteettomasti tai tämän oikeuden keskeistä sisältöä loukaten. Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on erityisesti painostettu sitä, että tiedonhankinnan on oltava riittävä kohdennettua ja yksilöityä (ratkaisut Digital Rights Ireland ja Schrems). 

Viranomaisten yleinen pääsy viestin sisältöön on yksityiselämän suojan ydinalueen kielletty loukkaus ”säännöstöstä, jonka nojalla viranomaiset pääsevät yleisesti sähköisen viestinnän sisältöön, on erityisesti katsottava, että sillä loukataan yksityiselämänä kunnioitusta koskevan perusoikeuden, sellaisena kuin se taataa perusoikeuskirja 7 artiklassa, keskeistä sisältöä (Schrems, kohta 94, ks. vastaavasti tuomio Digital Rights Ireland ym, C 293/12 ja C 594/12, EU:C:2014:238, 39 kohta). 

Liikkumisvapaus 

Perustuslain 9 §:ssä säädetään liikkumisvapaudesta. Säännöksen mukaan Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa. Liikkumisvapauden rajoitusten tulee perustua lakiin. Rajoitusten sallittavuutta arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 4 lisäpöytäkirjan 2 artiklaan, jonka 3 kappaleen mukaan liikkumisvapaudelle voidaan asettaa sellaisia rajoituksia, jotka ovat lainmukaisia ja välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa.  

Perustuslain 9 §:n kannalta merkityksellisiä tiedustelumenetelmiä olisivat tukiasematietojen hankkiminen, suunnitelmallinen tarkkailu, tekninen katselu ja tekninen seuranta. Kyseiset menetelmät merkitsisivät melko vähäistä puuttumista liikkumisvapauteen suhteessa siihen rajoitusperusteen välttämättömyyteen, jota kansallinen turvallisuus kansanvaltaisessa yhteiskunnassa edustaa. Näin ollen tässä mainittuja tiedustelumenetelmiä koskevan sääntelyn ei arvioida olevan ongelmallinen liikkumisvapauden kannalta. 

Perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset 

Välttämättömyys 

Luottamuksellisen viestin salaisuuden suojan rajoittamisen olisi perustuslain 10 §:n ehdotetun uuden 4 momentin mukaan oltava välttämätöntä. Tämä edellytys seuraa myös perusoikeuksien yleisistä rajoitusedellytyksistä.  

Sotilastiedustelun tarkoituksena olisi hankkia tietoa ulkoisista uhkista Puolustusvoimien puolustusvoimista annetussa laissa säädettyjen, valtakunnan itsenäisyyttä ja alueellisen koskemattomuuden puolustamista koskevien tehtävien suorittamiseksi.  

Arvioitaessa lakiehdotusten välttämättömyyttä on otettava huomioon, että ehdotettuja uusia tiedustelumenetelmiä olisi mahdollista käyttää tiedon hankkimiseen ainoastaan laissa tyhjentävästi luetelluista sotilastiedustelun kohteista (1. lakiehdotuksen 4 §). Sotilastiedustelun kohteet määriteltäisiin tyhjentävästi, joka vastaisi EIT:n ratkaisukäytännön vaatimuksia. Esimerkiksi pelkkä laissa oleva maininta siitä, että salaisia valtuuksia saadaan käyttää kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi, ei ole riittävä ennakoitavuusvaatimuksen täyttämiseksi (Zakharov v. Venäjä). Toisaalta kansallisen lain ei voida edellyttää täsmällisesti ja tyhjentävästi luetteloivan kaikkia niitä tilanteita, joissa viranomaiset saavat käyttää salaisia valtuuksia. Lain säännöksen, jonka mukaan salaisten valtuuksien käyttöperusteena on sotilaallinen uhka, on esimerkiksi katsottava täyttävän ihmisoikeussopimuksen asettaman ennakoitavuusvaatimuksen (Szabó ja Vissy v. Unkari, Kruslin v. Ranska ja Huvig v. Ranska). Tiedonhankinta näistä kohteista olisi Suomen ulkopuolisen turvallisuusympäristön seuraamisen ja Puolustusvoimien lakisääteisten, puolustusvalmiuden ylläpitämis- ja kehittämistehtävien kannalta välttämätöntä. Tiedustelumenetelmällä saataisiin hankkia tietoa vain sellaisesta toiminnasta, joka olisi luonteeltaan sotilaallista tai joka vakavasti uhkaisi kansallista turvallisuutta (Kopp v. Saksa, Kruslin v. Ranska ja Huvig v. Ranska).  

Tiedustelumenetelmällä saataisiin hankkia tietoa 1. lakiehdotuksen 4 §:n 1 momentissa yksilöidystä toiminnasta, jos toiminta olisi luonteeltaan sotilaallista. Mainitussa säännöksessä edellytettäisiin, että kohteet liittyisivät sotilaallisesti järjestäytyneiden joukkojen toimintaan, sotilaallisiin voimakeinoihin tai muuhun rinnastuvaan sotavoimaa käyttävien joukkojen toimintaan. Tiedon hankkiminen säännöksessä tarkoitetusta luonteeltaan sotilaallisesta toiminnasta ei edellyttäisi, että toiminnasta aiheutuisi välittömästi vakavaa uhkaa kansalliselle turvallisuudelle.  

Lisäksi sotilastiedustelua koskevan lakiehdotuksen 4 §:n 2 momentin mukaan tietoa saataisiin hankkia, vieraan valtion toiminnasta tai muusta toiminnasta, joka voisi vaarantaa Suomen maanpuolustusta tai vaarantaa yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja. Vieraan valtion toiminnalla tai muulla toiminnalla, joka voisi vaarantaa Suomen maanpuolustusta, tarkoitettaisiin esimerkiksi niin laajamittaista toimintaa, että se vaarantaisi Suomen mahdollisuudet toimia tehokkaasti kriisitilanteessa. Tällaista voisi olla esimerkiksi laajamittainen ja pitkäkestoinen hyökkäys tietoverkoissa Suomen energiahuoltojärjestelmän lamauttamiseksi, jonka johdosta yhteiskunta ei pystyisi toimimaan, ja joka heikentäisi puolustusvalmiutta. 

Lakiehdotuksen 4 §:n 2 momentissa tarkoitettuja yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja olisivat muun muassa valtion johtaminen, kansainvälinen toiminta, valtakunnan sotilaallinen puolustaminen ja talouden ja infrastruktuurin toimivuus. Niitä vakavasti vaarantavalla toiminnalla tarkoitettaisiin esimerkiksi niiden merkittävään heikentämiseen tai keskeyttämiseen pyrkivää toimintaa. Lakiehdotuksen 4 §:n 2 momentissa tarkoitetussa yhteiskunnan perustoimintoja uhkaavassa toiminnassa olisi siten kyse kansallista turvallisuutta vakavasti uhkaavasta toiminnasta. Jos tiedustelumenetelmän käytön kohteena on muu kuin valtiollinen toimija, luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan kohdistuvaa tiedustelumenetelmää saadaan käyttää 4 §:n 2 momentissa tarkoitetussa tiedonhankinnassa vain, jos toiminta vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. 

Ehdotetun 4 §:n 1 momentin jokainen kohta olisi johdettavissa yhdestä tai useammasta sotilaallista toimintaa koskevasta suojeluintressistä. Sääntelyn arvioidaan siten täyttävän perustuslain 10 §:ään ehdotetun uuden 4 momentin edellytykset Näin ollen tiedonhankinnan kohteita koskevaa sääntelyä ei voisi pitää ongelmallisena yksityiselämän suojan kannalta. Sääntelyn arvioidaan täyttävän korostuneet vaatimukset välttämättömyydestä ja ennakoitavuudesta. 

Täsmällisyys ja tarkkarajaisuus 

Tiedustelumenetelmien käytön yleiset edellytykset on koottu sotilastiedustelua koskevan lakiehdotuksen 11§:ään (Amann v. Sveitsi, Kopp v. Saksa, Kruslin v. Ranska, Huvig v. Ranska). Kaikkia tiedustelumenetelmiä koskeva yleinen edellytys olisi, että niiden käytöllä voidaan perustellusti olettaa saatavan tietoa tiedustelutehtävän kannalta. Kyse olisi niin sanotusta perustellusta tuloksellisuusodotuksesta.  

Koska tekninen kuuntelu, muuhun kuin valtiolliseen toimijaan kohdistuva telekuuntelu, tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta, muuhun kuin valtiolliseen toimijaan kohdistuva televalvonta, kirjelähetyksen jäljentäminen ja muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuva tiedustelu voivat sisältää merkittävää puuttumista yksityisen suojattuihin oikeushyviin, edellytyksenä olisi näiden menetelmien käytön osalta myös, että niitä saadaan käyttää tiedonhankinnassa vain, jos toiminta vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta eikä toiminta ole luonteeltaan sotilaallista.  

Lisäksi tiedustelumenetelmien käytölle säädettäisiin erityisiä edellytyksiä, joista ehdotetaan säädettäväksi kunkin tiedustelumenetelmän kohdalla (Amann v. Sveitsi, Kopp v. Saksa, Kruslin v. Ranska, Huvig v. Ranska). Toimivaltuuksia koskevasta sääntelystä käy ilmi, mitä valtuuksia käytettäessä saa tehdä ja miten tällöin on meneteltävä, vaatimuksen tai päätöksen tietosisältö, kuka tiedustelusta päättää, tiedustelua koskevan luvan, päätöksen tai määräyksen kesto, mahdolliset kuuntelu-, katselu-, jäljentämis- ja tiedustelukiellot samoin kuin tiedustelun käytöstä ilmoittaminen.  

Paikkatiedustelua, jäljentämistä, radiosignaalitiedustelua ja tietoliikennetiedustelua lukuun ottamatta sotilastiedusteluviranomaisille esityksessä ehdotettavat tiedustelumenetelmät olisivat vastaavat kuin poliisin poliisilain 5 luvussa säädetyt salaiset tiedonhankintakeinot, joita poliisilla on oikeus käyttää rikoksen estämiseksi tai paljastamiseksi taikka vaaran torjumiseksi. Toisin kuin poliisin salaisissa tiedonhankintakeinoissa, sotilastiedusteluviranomaisten tiedustelutoimivaltuudet eivät edellyttäisi konkreettista, yksilöityä rikosepäilyä. Tiedustelumenetelmien käyttötarkoitus ja käyttöedellytykset poikkeaisivat tiedustelutoiminnan luonteen vuoksi merkittävästi nykyisen voimassa olevien salaisten tiedonhankintakeinojen käyttötarkoituksesta ja -edellytyksistä. Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen on lainsäädännössä osoitettu poliisin tehtäväksi. Lähtökohtaisesti poliisille kuuluvien tehtävien ja toimivaltuuksien osoittaminen muulle viranomaiselle on poikkeuksellista ja edellyttää erityisiä perusteita. Perustuslakivaliokunta on aikaisemmissa lausunnoissaan katsonut, että poliisin käytössä olevien toimivaltuuksien kanssa samojen valtuuksien säätäminen muulle viranomaiselle ei välttämättä ole sopusoinnussa perusoikeuksien rajoitusedellytyksiin kuuluvan välttämättömyysvaatimuksen näkökulmasta (ks. PeVL 67/2016 vp, PeVL 10/2016 vp, s. 3, PeVL 49/2014 vp, s. 2, PeVL 37/2002 vp, s. 1-2 ja PeVL 2/1996 vp, s. 3).  

Perustuslaissa ei ole säädetty siitä, mille viranomaiselle voidaan säätää toimivaltuuksia. Perustuslakivaliokunta on viranomaisten toimivaltuuksia koskevaa sääntelyä arvioidessaan pitänyt arvion lähtökohtana sitä, että viranomaisen toimivaltuuksien sääntely on merkityksellistä perustuslain 2 §:n 3 momentissa vahvistetun oikeusvaltioperiaatteen kannalta (ks. PeVL 51/2006 vp, s. 2). Julkisen vallan käytön tulee momentin mukaan perustua lakiin, ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Lähtökohtana on, että julkisen vallan käytön tulee olla aina palautettavissa eduskunnan säätämässä laissa olevaan toimivaltaperusteeseen (HE 1/1998 vp, s. 74I). Lailla säätämiseen taas kohdistuu yleinen vaatimus lain täsmällisyydestä ja tarkkuudesta. Toimivaltasääntely on valiokunnan käsityksen mukaan yleensä merkityksellistä myös perustuslaissa turvattujen perusoikeuksien näkökulmasta (ks. PeVL 67/2016 vp, PeVL 10/2016 vp). 

Hyväksyttävyys ja suhteellisuus 

Sotilastiedustelussa tulisi kunnioittaa perus- ja ihmisoikeuksia sekä noudattaa suhteellisuusperiaatetta, vähimmän haitan periaatetta, tarkoitussidonnaisuuden periaatetta ja syrjintäkieltoa. Periaatteet ohjaisivat kaikkea tiedustelutoimintaa.  

Sotilastiedusteluviranomaisen olisi tiedustelutoimivaltuuksia käyttäessään valittava perusteltavissa olevista tiedustelumenetelmistä se, joka parhaiten edistää näiden perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista.  

Suhteellisuusperiaate edellyttäisi arvioimaan, onko tiedustelumenetelmän käyttö puolustettavaa suhteessa tiedustelua koskevan toimeksiannon tärkeyteen, kiireellisyyteen, tavoiteltavaan päämäärään ja muihin tilanteen kokonaisarviointiin vaikuttaviin seikkoihin EIT ja EU-tuomioistuin ovat ratkaisukäytännössään korostaneet suhteellisuusperiaatteen noudattamisen tärkeyttä erityisesti tietoliikennetiedustelun yhteydessä (esimerkiksi Zakharov v. Venäjä, Weber ja Saravia v. Saksa, Digital Rights Ireland).  

Tietoliikennetiedustelulta edellytettäisiin siksi viimesijaisuutta eli sitä, että tietojen hankkiminen muulla menetelmällä olisi mahdotonta tai kohtuuttoman vaikeaa. Vähimmän haitan periaatteesta johtuu, että sotilastiedusteluviranomaisen toimenpiteillä ei kenenkään oikeuksiin saisi puuttua enempää eikä kenellekään saisi aiheuttaa suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin on välttämätöntä tiedustelutehtävän suorittamiseksi. Sotilastiedusteluviranomainen saisi tarkoitussidonnaisuuden periaatteen mukaisesti käyttää tiedustelutoimivaltuuksiaan vain säädettyyn tarkoitukseen. 

Sotilastiedustelun toimenpiteiden kohdentaminen on toteutettava syrjimättömästi. Tästä on 1. lakiehdotukseen otettu nimenomainen säännös. Sotilastiedustelun toimenpiteen kohdentaminen ei saa perustua ainoastaan henkilön ikää, alkuperää, kansalaisuutta, kieltä, uskontoa, vakaumusta, mielipidettä, poliittista toimintaa, ammattiyhdistystoimintaa, perhesuhteita, terveydentilaa, vammaisuutta tai seksuaalista suuntautumista koskeviin tietoihin.  

Sääntely vahvistaisi perustuslain 6 §:n 2 momentin yhdenvertaisuusperiaatetta tiedustelutoiminnassa. Kohdentaminen edellä henkilöön liittyvillä tiedoilla saattaisi kuitenkin olla joissakin tilanteissa välttämätöntä, kuten esimerkiksi kansalaisuuden perusteella. Tämä edellyttäisi kuitenkin objektiivisia ja riittäviä perusteita. 

Perustuslain syrjintäkiellon ei ole katsottu kieltävän kaikenlaista erontekoa ihmisten välillä, vaikka erottelu perustuisi säännöksessä nimenomaan mainittuun syyhyn. Olennaista on, voidaanko henkilöön liittyvään syyhyn perustuva erottelu perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla. Säännösehdotus ei siten olisi ongelmallinen perustuslain 6 §:n kannalta.  

Oikeusturvajärjestelyt 

Tiedustelutoiminnassa korostuvat oikeusturvajärjestelyjen ja valvonnan tehokkuus sekä asianmukaisuus. Myös ihmisoikeusvelvoitteet ja Euroopan unionin oikeusjärjestys edellyttävät luottamuksellisen viestin salaisuuden suojaan puuttuvien toimivaltuuksien käytön valvonnalta tehokkuutta ja riippumattomuutta. On tärkeää, että tiedusteluviranomaisella ei ole rajoittamatonta harkintavaltaa tiedonhankinnan kohdentamisessa. Yksi tapa rajoittaa viranomaisen harkintavaltaa on osoittaa vakavinta puuttumista perusoikeussuojaan tarkoittava tiedustelumenetelmien käytöstä päättäminen tuomioistuimelle (muun muassa Weber ja Saravia v. Saksa). Tiedusteluviranomaisella ei voisi olla suoraa ja rajoittamatonta pääsyä tietoliikenneverkkoihin (Kennedy v. Yhdistynyt Kuningaskunta). Tätä voidaan ehkäistä sillä, että tietoliikennetiedustelun edellyttämän tuomioistuimen luvan mukaisen kytkennän tietoliikenneverkkoon tekisi jokin muu taho kuin tiedusteluviranomainen itse. 

EIT:n mukaan lupaharkinnan alan tulisi käydä ilmi laista. Laissa ehdotetaan säädettäväksi lupaa koskevan hakemuksen ja päätöksen sisällöstä. Lupaharkinnan, joka perustuu hakuehtojen tai kansallista turvallisuutta vaarantavan toiminnan tai henkilöiden mahdollisen täsmällisen kuvauksen hyväksymiseen, voidaan katsoa täyttävän EIT:n vaatimukset. Laissa säädettäisiin myös siitä, mitä tietoja hakuehtoina ei voitaisi käyttää. 

Esityksessä tuomioistuinlupaa edellyttäviä tiedustelumenetelmiä olisivat telekuuntelu ja tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta, televalvonta, tukiasematietojen hankkiminen, tekninen kuuntelu, tekninen katselu, tekninen seuranta, tekninen laitetarkkailu, paikkatiedustelu ja tietoliikennetiedustelu. Lupa voitaisiin antaa enintään kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan lukuun ottamatta telekuuntelussa ja sen sijasta toimitettavassa tietojen hankkimisessa, jos kohteena on henkilö. Näissä tilanteissa lupa voitaisiin antaa enintään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan.  

Kun tietoliikennetiedusteluun olisi saatu tuomioistuimen lupa, tehtäisiin luvanmukaiseen viestintäverkon osaan kytkentä. Kytkennän tekijänä ja luvanmukaisen tietoliikenteen luovuttajana toimisi julkisen hallinnon turvallisuusverkkotoiminnasta annetun lain 6 §:ssä tarkoitettu verkko- ja infrastruktuuripalvelujen tuottaja eli Suomen Erillisverkot Oy -niminen osakeyhtiö tai sen kokonaan omistamaa tytäryhtiö eli Suomen Turvallisuusverkko Oy. Tehtävä olisi osoitettu tiedusteluviranomaisista riippumattomalle taholle sen varmistamiseksi, että tiedusteluviranomaiset eivät saa laajempaa pääsyä tietoliikenteeseen kuin tuomioistuimen lupapäätös sallii. Säännösehdotuksilla jäljentämis- ja tiedustelukielloista, tiedustelutietojen hävittämisestä ja tiedustelumenetelmän käytöstä ilmoittamisesta turvattaisiin oikeusturvan toteutumista. Oikeus saada tieto tiedustelun kohteeksi joutumisesta on tärkeää, jotta henkilö ylipäätään ymmärtäisi hakea oikeussuojaa. Telekuuntelusta, tietojen hankkimisesta telekuuntelun sijasta, televalvonnasta ja teknisestä tarkkailusta sekä tietoliikennetiedustelusta olisi viipymättä ilmoitettava tiedustelun kohteelle, kun tiedustelumenetelmän käytön tarkoitus on saavutettu. Muiden menetelmien käytöstä olisi ilmoitettava, jos asiassa aloitetaan esitutkinta. Ehdotetun sääntelyn tarkoituksena olisi antaa mahdollisuus jokaiselle, joka epäilee joutuneensa yksityiselämän suojan loukkauksen kohteeksi, saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa siten kuin perustuslain 21 §:ssä edellytetään. 

Asianosaisjulkisuus on tiedonhankinnan kohteen kannalta tärkeä oikeusturvatae. Kaikkien tiedustelumenetelmien käyttö olisi asianosaisjulkista siitä lähtien, kun henkilö on saanut ilmoituksen menetelmän käytöstä. Kaikkia tiedustelumenetelmiä koskisi oikeudenkäynnissä diaari-, asiakirja-, käsittely-, ratkaisu- ja asianosaisjulkisuus. 

Tiedustelutoiminnan valvonnan tehokkuus edellyttää, että valvontaelimillä on oikeus tarkastaa tietoja ja asiakirjoja. Siksi tiedustelumenetelmiä koskisi viivytyksetön pöytäkirjaamisvelvoite.  

Tiedustelutoiminnan ulkoisesta laillisuusvalvonnasta huolehtisi ylimpien laillisuusvalvojien lisäksi uusi viranomainen, tiedusteluvaltuutettu, joka valvoisi tiedustelutoimintaa reaaliaikaisesti (Klass ym. v. Saksa). Reaaliaikaisen valvonnan mahdollistamiseksi säädettäisiin velvoitteesta antaa tieto tiedusteluvaltuutetulle tiedustelumenetelmiä koskevista tuomioistuimen päätöksistä ja luvista mahdollisimman pian tuomioistuimen päätöksen jälkeen. Lisäksi sotilastiedusteluviranomaisen olisi mahdollisimman pian ilmoitettava tiedusteluvaltuutetulle päätöksestä, joka koskee muuta kuin tuomioistuimen päätöksentekotoimivaltaan kuuluvaa tiedustelumenetelmää, tiedustelun suojaamista, ilmaisukieltoa sekä rikostorjuntaan luovutettavan tiedon siirtämisen lykkäämisestä (1. lakiehdotuksen 104 §). 

Valtuutetulla olisi laajat tiedonsaantioikeudet ja oikeus saada selvityksiä viranomaisilta ja muilta julkista hallintotehtävää hoitavilta. Valtuutettu voisi tehdä tarkastuksia tiedustelutoiminnan laillisuuden valvomiseksi, minkä lisäksi sille ehdotetaan oikeutta päästä valvonnan kannalta välttämättömiin tiloihin ja tietojärjestelmiin. Tiedusteluvaltuutettu voisi lisäksi määrätä tiedustelumenetelmän käytön keskeytettäväksi tai lopetettavaksi, jos hän katsoo valvottavan menetelleen lainvastaisesti tiedustelutoiminnassa. 

Tiedustelutoiminnan lainmukaisuuden valvonnasta puolustushallinnossa ehdotetaan säädettäväksi 1. lakiehdotuksen 10 luvussa. Puolustushallinnon sisäistä sotilastiedustelun laillisuusvalvontaa tehostettaisiin nykyisestä uusilla henkilövoimavaroilla. Puolustusvoimissa tiedustelutoimintaa valvoisivat pääesikunnan päällikkö ja Puolustusvoimien asessori.  

Tiedustelumenetelmän käyttöä johtavan ja tiedustelumenetelmää käyttävän virkamiehen tai tämän määräämän virkamiehen olisi ilman aiheetonta viivytystä tarkastettava tiedustelumenetelmien käytössä kertyneet tallenteet ja asiakirjat. Tallenteiden ja asiakirjojen tarkastamisella on olennainen merkitys, jotta toiminnasta vastaava tai tähän tehtävään määrätty virkamies voisi tosiasiallisesti valvoa tiedustelumenetelmien lainmukaista käyttämistä reaaliaikaisesti. 

Puolustusministeriölle ehdotetaan oikeutta tarkastaa sotilastiedustelussa tehdyt päätökset, syntyneet tallenteet ja asiakirjat sekä muu aineisto. Puolustusministeriöllä olisi oikeus saada salassapitosäännösten estämättä tiedot yhteiskunnallisesti, taloudellisesti tai vakavuudeltaan merkittävistä sotilastiedusteluun liittyvistä asioista. Puolustusministeriön tulisi antaa eduskunnan oikeusasiamiehelle ja tiedusteluvaltuutetulle vuosittain kertomus tiedustelumenetelmien ja niiden suojaamisen käytöstä ja valvonnasta.  

EIT on pitänyt tärkeänä muun muassa hallituksen vastuullisuudesta huolehtimiseksi, että tiedustelun valvontaan osallistuvat myös kansanedustuslaitoksen jäsenet. Eduskunta vastaa myös tiedusteluviranomaisten talousarvion hyväksymisestä. Tiedustelutoiminnan parlamentaarinen valvonta ehdotetaan annettavaksi uuden tiedusteluvalvontavaliokunnan tehtäväksi. Tiedusteluvalvontavaliokunta toimisi osana eduskunnan valiokuntalaitosta. Tiedusteluvaliokunnalla olisi valvontatehtävänsä hoitamiseksi tiedonsaantioikeuksien lisäksi oikeus saada selvityksiä muun muassa tiedusteluvaltuutetulta ja muilta viranomaisilta. 

4.3  Muu sääntely perustuslain kannalta

Sananvapaus ja oikeusturva 

Esitykseen sisältyvän 1. lakiehdotuksen 92 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi tiedustelumenetelmää koskevasta ilmaisukiellosta. Tiedustelutehtävän suorittamisessa avustanut sivullinen ei saa ilmaista tietoonsa tullutta tietoa tai seikkaa tiedustelutehtävästä.  

Perustuslain 12 §:n 1 momentti sisältää sananvapautta koskevan yleislausekkeen, säännöksen sananvapauteen luettavista oikeuksista, näiden oikeuksien käyttämistä koskevan ennakkoesteiden kiellon, lakivarauksen eli vaatimuksen sananvapauden käytön sääntelyn toteuttamisesta lailla ja kvalifioidun lakivarauksen lasten suojelemiseksi välttämättömistä kuvaohjelmia koskevista rajoituksista. 

Sananvapauden keskeisenä tarkoituksena on taata kansanvaltaisen yhteiskunnan edellytyksenä oleva vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin. Sananvapauden kannalta on arvioitu säännösehdotuksia yksittäisiä henkilöitä ja asioita koskevista ilmaisukielloista (PeVL 28/2008 vp, s. 3, PeVL 67/2002 vp, s. 4, PeVL 28/1997 vp). 

Ilmaisukiellon ei voida katsoa rajoittavan perustuslain 12 §:n 1 momentissa turvattua sanan-vapautta ottaen huomioon perusoikeuden yleiset rajoitusedellytykset, erityisesti täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimus sekä hyväksyttävyysvaatimus. Ilmaisukiellon määräämiselle asetettavista edellytyksistä säädettäisiin yksityiskohtaisesti laissa.  

Ilmaisukieltoa on pidettävä välttämättömänä, koska tiedustelumenetelmän käytön tuleminen sivullisen välityksellä kohdehenkilön tietoon voi estää menetelmän käytön tai vaarantaa sen tarkoituksen toteutumisen. Koska ilmaisukiellon rikkominen olisi rangaistavaa salassapitorikoksena tai -rikkomuksena rikoslain 38 luvun 1 tai 2 §:n nojalla, ehdotettava säännös kytkeytyisi lisäksi sananvapauden rikosoikeudelliseen rajoitukseen eli niin sanottuun ilmaisuvapausrikokseen.  

Ilmaisukieltoa koskevaan päätökseen ei saisi hakea muutosta valittamalla. Päätöksessä olisi mainittava valituskiellosta ja sen oikeudellisesta perusteesta. Ilmaisukiellon saanut saisi aina ilmoittaa ilmaisukiellosta tiedusteluvaltuutetulle. Lisäksi sotilastiedusteluviranomaisen olisi tehtävä 1. lakiehdotuksen 105 §:n nojalla ilmoitus ilmaisukiellosta tiedusteluvaltuutetulle. Koska sotilastiedusteluviranomaisella ei olisi käytännössä koskaan tarvetta, tai edes oikeutta, julkisesti tiedottaa ilmaisukiellon piiriin kuuluvista tiedustelumenetelmän käyttöä koskevista seikoista, sen määräämiseen ei liittyisi vastaavanlaista epäsuhtaa kuin mitä esitutkinnassa saattaa ilmetä tutkinnanjohtajan tiedottaessa seikoista, joista epäillylle tai tämän avustajalle on määrätty ilmaisukielto.  

Valituskielto ei loukkaisi perustuslain 21 §:n 2 momentissa turvattua muutoksenhakuoikeutta ottaen huomioon kiellon määräämiseltä edellytettävä painava syy ja kiellon kohdistuminen tiedustelumenetelmän käyttöä koskeviin seikkoihin. Lisäksi edellä sanotusti ilmaisukiellon saaneelle henkilölle ilmoitettaisiin mahdollisuudesta kannella hovioikeudelle ja mahdollisuudesta tehdä tiedusteluvaltuutetulle ilmoitus. Oikeutta kannella ja tiedusteluvaltuutetun valvontaa yhdessä voidaan pitää riittävänä oikeussuojan takeena (Klass ym. v. Saksa ja Leander v. Ruotsi). 

Sotilastiedustelua koskevan lakiehdotuksen 98 §:n mukaan teleyritykselle tai tiedonsiirtäjälle annettuun korvauspäätökseen saisi vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa säädetään. Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään. Lisäksi hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Sääntely ei olisi ongelmallinen perustuslain 21 §:n 1 momentin oikeusturvan kannalta. 

Sotilastiedustelua koskevan lakiehdotuksen 110 §:ään ehdotetaan sääntelyä sotilastiedusteluviranomaisen virkamiehen ja sotilastiedusteluviranomaisen johdon ja valvonnan alaisena toimivan henkilön vaitiolovelvollisuudesta. Ehdotus on merkityksellinen perustuslain 12 §:n sananvapauden kannalta.  

Vaitiolovelvollisuuden kohteet vastaavat osin sisällöltään perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (PeVL 43/1998 vp) säädetyn viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 24 §:n 1 momentin 7, 9 ja 10 kohtaa. Säännösehdotus ei siten ole ongelmallinen perustuslain 12 §:n 2 momentin julkisuusperiaatteen kannalta. 

Omaisuuden suoja 

Ensimmäisen lakiehdotuksen 93 §:ään ehdotetaan otettavaksi säännökset teleyrityksen ja 94 ja 95 §:ään tiedonsiirtäjän avustamisvelvollisuudesta.  

Teleyrityksille ja tiedonsiirtäjille asetettavia velvoitteita on pidettävä perustuslain 15 §:n 1 momentissa turvatun omaisuuden suojan kannalta ongelmattomina, sillä velvoitteet perustuisivat täsmällisiin säännöksiin ja olisivat nyt kyseessä olevien yritysten kannalta kohtuullisia (PeVL 8/2002 vp ja 61/2002 vp). Kohtuullisuusarvioinnin kannalta on huomioitava, ettei tiedonsiirtäjä olisi velvoitettu antamaan sotilastiedusteluviranomaiselle mitään kohdentamisen kannalta merkityksetöntä tietoa ja että tiedonsiirtäjän velvollisuus antaa tietoja koskisi ainoastaan sellaisia tietoja, jotka sillä hallussaan jo on. Sekä teleyritykselle sen avustamisvelvollisuuden että tiedonsiirtäjälle sen tietojenantovelvollisuuden täyttämisestä aiheutuvat kustannukset ehdotetaan korvattavaksi.  

Sotilastiedusteluviranomaisella olisi sotilastiedustelua koskevan lakiehdotuksen 101 §:n nojalla pyynnöstä oikeus saada yhteisön jäsentä, tilintarkastajaa, toimitusjohtajaa, hallituksen jäsentä tai työntekijää velvoittavan yritys-, pankki- tai vakuutussalaisuuden estämättä sellaisia tietoja, joilla yksittäistapauksessa voidaan olettaa olevan tarpeen 4 §:ssä tarkoitetun toiminnan selvittämisessä.  

Säännös on merkityksellinen tietopyynnön kohteen kannalta, jotta tämä ei tietoa luovuttaessaan syyllistyisi salassapitorikokseen tai muuhun rangaistavaksi säädettyyn tekoon, vaan voisi luottaa toimivansa lain sallimalla tavalla. Tietojen saantia yksityiseltä yhteisöltä koskeva säännös olisi ongelmaton paitsi perustuslain 10 §:n 1 momentissa turvatun yksityiselämän suojan kannalta myös 15 §:n 1 momentissa turvatun omaisuuden suojan kannalta ottaen huomioon ehdotetun pykälän taustalla vaikuttava välttämätön yhteiskunnallinen tarve, laissa säädetyn ilmaisuvelvollisuuden ennakoitavuus sitä koskevien tahojen kannalta ja pyyntöön liittyvän tuloksellisuusodotuksen sitominen täsmällisiin kriteereihin.  

Sotilastiedustelua koskevan lakiehdotuksen 62 §:ssä säädettäisiin ulkomailla tapahtuvasta sotilastiedustelusta. Muualla kuin Suomessa toteutettavasta sotilastiedustelusta ja tiedustelumenetelmän käytöstä päättäisi pääesikunnan tiedustelupäällikkö.  

Selvää on, että suomalainen virkamies ei voisi ulkomaillakaan toimia universaalien perus- ja ihmisoikeuksien vastaisesti. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon, että tiedon saaminen tiedustelumenetelmän käytön kohteeksi joutumisesta on tärkeä oikeusturvatae, tiedustelumenetelmän käytöstä tulisi lähtökohtaisesti ilmoittaa myös ulkomailla toimittaessa. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista. Joissakin tilanteissa ilmoituksen tekeminen saattaisi paitsi haitata Suomen kansainvälisiä suhteita tai edellytyksiä toimia kansainvälisessä yhteistyössä, myös vaarantaa sotilastiedustelua suorittavan virkamiehen henkeä tai terveyttä. Mahdotonta ilmoittaminen voisi olla esimerkiksi hallinnoltaan sortuneissa tai hauraissa maissa, missä ei ole viranomaisten ylläpitämiä rekistereitä tai muitakaan keinoja selvittää tiedonhankinnan kohteen henkilöllisyyttä tai asuinpaikkaa. Näistä syistä johtuen ja ottaen huomioon, että tiedustelumenetelmän käytöstä voidaan 86 §:n 2 momentin nojalla jättää ilmoitus kokonaan tekemättä myös Suomessa, ehdotettua sääntelyä ei voida sen harkinnanvaraisen ilmoitusjärjestelyn osalta pitää ongelmallisena perustuslain 21 §:ssä säädetyn oikeusturvan kannalta. 

Hallintotehtävän antaminen muulle kuin viranomaiselle 

Säännösehdotuksia, jotka koskevat kansainvälistä yhteistyötä, tietoliikennetiedustelun edellyttämän kytkennän suorittamista ja asevelvollisuuslain mukaisessa palveluksessa olevan reserviläisen osallistumista sotilastiedusteluun, on arvioitava hallintotehtävän antamista muulle kuin viranomaiselle koskevan perustuslain sääntelyn kannalta. 

Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle (HE 1/1998 vp, s. 179).  

Perustuslain esitöiden ja perustuslakivaliokunnan käytännön perusteella merkittävän julkisen vallan käyttämisenä on pidettävä esimerkiksi itsenäiseen harkintaan perustuvaa oikeutta käyttää voimakeinoja tai puuttua muuten merkittävällä tavalla yksilön perusoikeuksiin.  

Sotilastiedustelua koskevan lain 19 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi kansainvälisestä yhteistyöstä. Sotilastiedusteluviranomainen voisi tehdä yhteistyötä ja vaihtaa tiedustelutietoa ulkomaisten ja tiedustelu- ja turvallisuuspalveluiden kanssa. Kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta säädettäisiin erikseen siitä annetussa laissa 418/2017. 

Vieraan valtion virkamiehen Suomessa toimimisen edellytyksenä olisi pääesikunnan tiedustelupäällikön nimenomainen päätös. Virkamiehen toiminta Suomessa olisi tilapäisluonteista sekä aina suomalaisen virkamiehen ohjaamaa ja valvomaa. Vieraan valtion virkamies olisi Suomessa toimiessaan rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisen vastuun piirissä, jollei esimerkiksi hänen diplomaattiasemastaan muuta johtuisi. Tilanteessa, jossa vieraan valtion virkamies käyttäisi Suomessa eräitä pykälässä yksilöityjä tiedustelumenetelmiä, ei siten olisi kyse perustuslain 124 §:ssä tarkoitetusta merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältävästä tehtävästä, joka voidaan antaa vain viranomaiselle. Näistä syistä ehdotetun sääntelyn ei arvioida vaarantavan julkisen vallan käytölle asetettuja perusoikeus-, ja oikeusturvatakeita sekä hyvän hallinnon vaatimuksia.  

Kytkennän suorittajan tehtävä ohjata luvan mukainen tietoliikenne sotilastiedusteluviranomaiselle ei olisi luonteeltaan itsenäistä harkintavaltaa edellyttävää julkisen vallan käyttöä vaan tuomioistuimen myöntämän luvan toimeenpanoa. Tietoliikennetiedustelun uskottavuutta ja luotettavuutta lisää se, että sotilastiedusteluviranomaisella ei ole pääsyä muuhun tietoliikenteeseen kuin siihen, jota luvat koskevat. 

Varusmiesten ja muiden palveluksessa olevien asevelvollisten käyttämiselle erilaiseen perustuslain 127 §:ssä säädettyyn maanpuolustusvelvollisuuteen perustuvaan palvelukseen ei ole asetettu lähtökohtaisia oikeudellisia rajoitteita. Reservin kertausharjoituksilla pidetään yllä varusmiespalveluksen aikana saatuja sotilaallisia tietoja ja taitoja sekä koulutetaan vaativampiin tehtäviin. Sotilastiedusteluviranomaista avustaessaan reserviläisillä olisi 88 §:n nojalla oikeus käyttää toimivaltuuksia ainoastaan tiedustelumenetelmän käyttöön erityisesti perehtyneen virkamiehen ohjauksessa ja valvonnassa. Heidän käytössään olevista tiedustelumenetelmistä säädettäisiin nimenomaisesti eikä tietoa viestin sisällöstä saisi hankkia. Reserviläisillä tulisi olla tiedolliset ja taidolliset valmiudet tehtävien hoitamiseen. Vastaavan kaltaista sääntelyä reserviläisten toimivaltuuksista on sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa annetun lain 10 luvussa, joka koskee normaaliolojen vakavia häiriötilanteita ja poikkeusoloja. Kyse ei siten olisi itsenäisen harkintavallan eikä merkittävästä julkisen vallan käytöstä. 

Vastuu virkatoimista 

Sotilastiedustelua koskevan lakiehdotuksen 112 §:ään ehdotetaan säännöstä, jonka mukaan sotilasviranomaisen virkamiehen on ilmaistava tiedustelutehtävään liittyvän toimenpiteen kohteena olevalle henkilölle olevansa sotilastiedusteluviranomaisen virkamies tai vaadittaessa esitettävä virkamerkkinsä. Sotilastiedusteluviranomaisen on huolehdittava siitä, että virkatoimen suorittanut virkamies on tarvittaessa yksilöitävissä. Vaatimus virkamiehen yksilöitävyydestä perustuu perustuslain 118 §:ään, jonka mukaan virkamies vastaa virkatoimensa lainmukaisuudesta.  

Perustuslain 118 §:n 3 momentin mukaan jokaisella, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sekä vahingonkorvausta. Jotta perustuslain 118 §:n 3 momentissa säädetty oikeus voisi käytännössä toteutua, tulee virkatoimen suorittanut virkamies tarvittaessa pystyä yksilöimään.  

4.4  Esityksen arviointi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön kannalta

Yleisperusteluissa selostetun EIT:n ratkaisukäytännön ja perustuslakivaltiokunnan tulkintakäytännön perusteella seuraavassa arvioidaan, kuinka ehdotetut säännökset täyttävät perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta riittävät kriteerit.  

Sotilastiedustelua koskevan lakiehdotuksen 5-8 §:ssä ehdotetaan säädettäväksi viranomaisen toiminnassa noudatettavista yleisistä periaatteista, jotka rajoittaisivat mielivallan mahdollisuutta (Malone v. Yhdistynyt Kuningaskunta, Amann v. Sveitsi, Telegraaf Media Nederland Landelijke Media B.V. ja muut v. Alankomaat, Rotaru v. Romania). Periaatteet ohjaavat viranomaista käyttämään toimivaltuuksiaan oikeassa suhteessa, aiheuttaen mahdollisimman vähäistä haittaa yksilölle, ainoastaan siitä säädettyyn tarkoitukseen ja niin, ettei toimivaltuuden käyttö voi perustua syrjivään kohdentamiseen.  

Lakiehdotuksen 4 §:ssä säädettäisiin sotilastiedustelun kohteista. Sotilastiedustelun kohteet on kuvattu mahdollisimman tarkkarajaisesti ja täsmällisesti (mm. Klass v. Saksa, Weber ja Saravia v. Saksa, Kopp v. Saksa, Kruslin v. Ranska, Huvig v. Ranska). Kohdeluettelo on tyhjentävä ja sen arvioidaan täyttävän EIT:n ratkaisukäytännössään asettamat vaatimukset. Sotilastiedustelun kohteista säätäminen rajoittaisi viranomaisen mahdollisuuksia käyttää tiedustelumenetelmiä ja niiden kohdistamista sattumanvaraisesti keneen tahansa (Amann v. Sveitsi). 

Laissa säädettyjen sotilastiedustelun kohteiden lisäksi lain 3 §:ssä olisi säädetty sotilastiedustelun tarkoituksesta, eli siitä mihin sotilastiedustelussa hankittuja tietoja käytettäisiin (Liberty ja muut v. Yhdistynyt Kuningaskunta).  

Lakiehdotuksen 3 ja 4 §:n säännösten yhdessä voidaan arvioida täyttävän EIT:n asettaman vaatimuksen siitä, että puuttuminen EIS 8 artiklan takaamiin oikeuksiin on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä ja lailla suojataan kansallista turvallisuutta (muun muassa Weber ja Saravia v. Saksa, Kennedy v. Yhdistynyt Kuningaskunta). Kansallisen turvallisuuden käsitteen selventäminen on voitu jättää kansallisen käytännön varaan (Kennedy v. Yhdistynyt Kuningaskunta). Lisäksi välttämättömyyden arviointi kuuluu ensisijaisesti kansalliselle lainsäätäjälle (Silver ja muut v. Yhdistynyt Kuningaskunta, Handyside v. Yhdistynyt Kuningaskunta).  

Tyhjentävän kohdeluettelon voidaan katsoa täyttävän EIT:n ratkaisukäytännön asettaman edellytyksen siitä, että yksityiselämään puuttuvan, salaisen viranomaistoimenpiteen mahdollistavan lain on oltava laadultaan sellainen, että kansalaiset kykenevät ennakoimaan sen soveltamisen seuraukset omalta osaltaan (mm. Kruslin v. Ranska, Huvig v. Ranska, Lambert v. Ranska). Lisäksi lakiehdotuksen arvioidaan olevan riittävän selkeä antaakseen osoituksen siitä, missä olosuhteissa ja millä edellytyksillä kansalaiset voivat joutua salaisten viranomaistoimenpiteiden kohteeksi. Jotta henkilön yksityiselämään voitaisiin puuttua käsiteltävänä olevan esityksen nojalla, henkilöllä tulisi olla liityntäpinta esittävän lain 4 §:ssä tarkoitettuun toimintaan, minkä lisäksi tiedustelumenetelmällä tulisi voida perustellusti olettaa saatavan tietoa tiedustelutehtävän kannalta (11 §). Jos kyseessä henkilön osallistuminen muuhun kuin sotilaalliseen toimintaan, viestin luottamuksellisen suojan alaan puuttuvien toimivaltuuksien käytön edellytyksenä on se, että henkilö osallistuisi toimintaan, joka vakavasti uhkaa kansallista turvallisuutta. Lisäksi toimivaltuuden käyttöä rajaisi edelleen toimivaltuuskohtaisesti erityiset käyttöedellytykset, joita olisivat, että tiedustelumenetelmän käytöllä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys tai olevan välttämätöntä tietojen saamiseksi tiedustelutehtävän kannalta.  

Ennakoitavuusvaatimuksen täyttymistä tukee myös se, että toimivaltuuksien käyttö olisi ajallisesti rajoitettua, enintään kolme tai kuusi kuukautta, ja hankittua tietoa koskisi tietojen tarkastamisvelvollisuus (107 §) ja hävittämisvelvollisuudet (81-82 ja 84 §) sekä tiedustelukiellot (79-80 §) (Weber ja Saravia v. Saksa). Lisäksi tiedon säilyttämisen osalta olisi huomioitava se, mitä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa säädetään. 

Tiedustelumenetelmät vastaavat radiosignaalitiedustelua, ulkomaan tietojärjestelmätiedustelua ja tietoliikennetiedustelua lukuun ottamatta poliisilain 5 luvussa säädettyjä salaisen tiedonhankinnan toimivaltuuksia. Salaiset tiedonhankintakeinot on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (PeVL 67/2010). Lisäksi tiedustelumenetelmiä ei saisi käyttää tiedon saamiseksi vakituiseen asumiseen käytettävästä tilasta. Näin ollen puheena olevien toimivaltuuksien voidaan arvioida täyttävän perustuslakivaliokunnan toimivaltuuksille asettamat edellytykset.  

Tietoliikennetiedustelun voidaan arvioida täyttävän EIT:n ratkaisukäytännön asettamat vaatimukset. Muuhun kuin valtiolliseen toimijaan kohdistuvan tietoliikennetiedustelun käyttö olisi mahdollista, kun se kohdistuisi 4 §:ssä tarkoitettuun toimintaan ja 1. lakiehdotuksen 11 §:n mukaan kohteesta voidaan perustellusti olettaa saatavan tietoa tiedustelutehtävän kannalta (Liberty ja muut v. Yhdistynyt kuningaskunta). Lisäksi tietoliikennetiedustelun käytön tulisi olla 1. lakiehdotuksen 67 §:n mukaan välttämätöntä (Szabó ja Vissy v. Unkari) tiedon hankkimiseksi tiedustelutehtävän kannalta. Tietoliikennetiedustelu edellyttäisi 1. lakiehdotuksen 68 §:n perusteella tuomioistuimen lupaa (Weber ja Saravia v. Saksa). Lupavaatimuksessa olisi lisäksi esitettävä tietoliikennetiedustelussa käytettävät hakuehdot tai niiden luokat ja perustelut niille (Liberty ja muut v. Yhdistynyt kuningaskunta). Tiedusteluviranomaisella ei olisi suoraa pääsyä viestintäverkkoon, vaan tuomioistuimen myöntämän luvan mukaisen kytkennän tekisi ulkopuolinen taho.  

Tietoliikennetiedustelu olisi 1) fyysisesti rajoitettua, 2) tiedonhankinta tapahtuisi tiedusteluviranomaisen ulkopuolisen tahon arvioimien hakuehtojen mukaisesti, 3) tiedonhankinta olisi ajallisesti rajoitettua ja 4) tiedusteluviranomaiselle tallennettaisiin kohdennetusti vain pieni osa tietoliikenneverkossa liikkuvasta tiedosta. 

EIT:n ratkaisukäytännössä on asetettu velvollisuus tiedusteluviranomaisella olisi velvollisuus ilmoittaa tiedustelumenetelmän käytöstä (muun muassa Zakharov v. Venäjä, Klass ym. v. Saksa, Weber ja Saravia v. Saksa), minkä täyttäisi 1. lakiehdotuksen 86 §. Lisäksi ilmoittamatta jättämisestä päättäisi tuomioistuin 1. lakiehdotuksen 86 §:n mukaan (etenkin Klass ym. v. Saksa, Weber ja Saravia v. Saksa). 

Oikeusturvan toteutumista täydentäisi ilmoitusvelvollisuuden lisäksi ulkopuolinen riippumaton oikeudellinen valvonta (muun muassa Klass ym. v. Saksa, Leander v. Ruotsi). Ilmoituksen perusteella yksilö voisi tehdä ilmoituksen tiedusteluvaltuutetulle tarvittaviin toimenpiteisiin ryhtymiseksi. 

Tiedustelutoimintaa valvomaan perustetaan uusi ulkopuolinen ja riippumaton toimielin, tiedusteluvaltuutettu. Valvonnan tehokkuus ja valvontaelimen riippumattomuus ovat tiedustelutoiminnan hyväksyttävyyden osalta tärkeitä vaatimuksia (Liberty ja muut v. Yhdistynyt kuningaskunta). Tiedusteluvaltuutetulla olisi laajat tiedonsaantioikeudet ja oikeus keskeyttää toiminta. Tiedusteluvaltuutetun suorittaman valvonnan voidaan katsoa täyttävän EIT:n ratkaisukäytännössä asetetut vaatimukset (Szabó ja Vissy v. Unkari, Dumitru Popescu v. Romania). Lisäksi kansanedustuslaitos osallistuisi osaltaan tiedustelutoiminnan valvontaan, eduskuntaan perustettavan valiokunnan kautta (Campbell v. Yhdistynyt Kuningaskunta, Leander v. Ruotsi), mihin EIT on kiinnittänyt huomiota. 

Esityksen voidaan arvioida täyttävän EIT:n ratkaisukäytännössä ja perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännössä esitetyt vaatimukset lailla säätämisestä, lain perustumisesta kansallisen turvallisuuden suojaamiseen ja puuttumisen olevan välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa. Laissa määriteltäisiin EIT:n edellyttämän ennakoitavuusvaatimuksen mukaisesti salaisesti käytettävien tarkkailuvaltuuksien laatu ja laajuus (20-75 §); niiden henkilöiden kategoriat, joita vastaan toimivaltuuksia voidaan käyttää (11 §); sen toiminnan luonne, joka antaa aiheen valtuuksien käyttöön (4 §); valtuuksien avulla hankittuja tietoja tutkittaessa, hyödynnettäessä, tallennettaessa, edelleen jaettaessa ja poistettaessa noudatettavat menettelyt (79-86 § sekä henkilötietojen osalta laissa henkilötietojen käsittelystä Puolustusvoimissa); säännökset valtuuksien valvonnasta (102-105 § sekä laki tiedustelutoiminnan valvonnasta) ja niitä koskevista oikeussuojakeinoista (86 § ja laki tiedustelutoiminnan valvonnasta). 

4.5  Säätämisjärjestyksen arviointi

Esitykseen sisältyvä lakiehdotukset voidaan hallituksen käsityksen mukaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä lukuun ottamatta sellaisia toimivaltuuksia koskevia säännösehdotuksia, jotka merkitsevät puuttumista perustuslain 10 §:n 2 momentissa turvattuun luottamuksellisen viestin salaisuuteen.  

Tällaisia säännösehdotuksia ovat 1. lakiehdotuksen 24 § (tekninen kuuntelu), 30 § (tekninen laitetarkkailu), 32 §:n 3 momentti (muuhun kuin valtiolliseen toimijaan kohdistuva telekuuntelu), 33 § (muun kuin valtiollisen toimijan tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta), 35 §:n 3 momentti (muuhun kuin valtiolliseen toimijaan kohdistuva televalvonta), 55 § (muun kuin valtiollisen toimijan lähetyksen jäljentäminen) ja 67 § (muun kuin valtiollisen toimijan tietoliikenteeseen kohdistuva tiedustelu).  

Niistä olisi kuitenkin mahdollista säätää tavallisen lain säätämisjärjestyksessä perustuslain 10 §:n 4 momenttiin ehdotetun tiedon hankkimista koskevan uuden rajoitusperusteen nojalla. 

Edellä luetellut toimivaltuudet kytkeytyvät ehdotettuun perustuslain muutokseen. Tämän vuoksi ja myös esitykseen liittyvien muiden valtiosääntöoikeudellisten näkökohtien vuoksi hallitus pitää tarkoituksenmukaisena, että eduskunta pyytää esityksestä perustuslakivaliokunnan lausunnon. Kaikki tiedustelutoimintaan liittyvät hallituksen esitykset ovat riippuvaisia toisistaan, joten ne tulisi hallituksen näkemyksen mukaan saattaa perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi yhdessä.