2.1.1  2.1.1 Hyvän tuen edellytykset

Laki yritystuen yleisistä ehdoista  

Laki yritystuen yleisistä ehdoista (786/1997) on ollut voimassa vuodesta 1997 lähestulkoon muuttumattomana. Lakia sovelletaan myönnettäessä yritystukea muuhun elinkeinotoimintaan kuin varsinaiseen maa- ja metsätalouteen tai kalastukseen. Lakia ei sovelleta kulttuuriin, liikuntaan, muuhun yleishyödylliseen tai siihen rinnastettavaan toimintaan myönnettävään tukeen eikä tietyiltä osin sanomalehdistön ja kulttuurilehtien tukeen, kun yritystukiohjelman tavoitteena on sananvapauden ja viestinnän monipuolisuuden turvaaminen. Lakia ei myöskään sovelleta erityislainsäädännön piiriin kuuluviin tukiin kuten eräisiin liikenne- ja viestintäministeriön, maa- ja metsätalousministeriön sekä valtioministeriön hallinnonalan tukiin. Myös osa energiatuista on myönnetty erityislainsäädännön perusteella. Lakia ei sovelleta kuntien myöntämiin tukiin. 

Lain 2 §:n mukaan yritystuella tarkoitetaan valtion avustusta ja korkotukea sekä sellaista lainaa, takausta, takuuta tai muuta rahoitusta, johon sisältyy saajalle tukea. Yritystukena ei pidetä verojärjestelmän kautta myönnettävää tukea.  

Lain 3 §:ssä määritellään yritystuen yleiset tavoitteet. Pykälän mukaan yritystukiohjelmalla on edistettävä kansantalouden kasvuedellytyksiä sekä lisättävä yritystoiminnan tehokkuutta. Yritystukiohjelma on kohdennettava ensisijaisesti sellaisiin tarkoituksiin, joilla poistetaan puutteita markkinoiden toiminnassa. Lisäksi se on laadittava siten, että yritystuen kilpailua vääristävät vaikutukset ovat mahdollisimman vähäisiä. Yritystukiohjelma on suunnattava ensi sijassa tutkimukseen, tuotekehitykseen, koulutukseen, kansainvälistymiseen tai muuhun yrityksen aineettomaan kehittämistoimintaan taikka pienten ja keskisuurten yritysten pitkän aikavälin kilpailukyvyn parantamiseen. Suurten yritysten tavanomaisten investointien ja käyttöpääoman rahoitukseen voidaan yritystukea antaa vain erityisistä syistä. Lisäksi edellytetään lain 4 §:ssä, että yritystukiohjelma on määräaikainen ja että sen tavoitteiden toteutumista seurataan ja vaikuttavuutta arvioidaan säännöllisesti. Lain 5 §:ssä määritellään vielä yritystuen myöntämisen yleiset edellytykset. Pykälän mukaan yritystukea voidaan antaa vain sellaiseen elinkeinotoimintaan, jolla arvioidaan olevan edellytykset jatkuvaan kannattavaan toimintaan. Tuenantajan on yritystukipäätöksen yhteydessä selvitettävä tuettavaan hankkeeseen annettavan julkisen rahoituksen suuruus sekä hankkeen kokonaisrahoitus, kannattavuus ja kilpailuvaikutukset. 

Lain 6 §:ssä säädetään yritystukineuvottelukunnasta. Pykälän mukaan asiaa valmistelevan viranomaisen on pyydettävä yritystukineuvottelukunnan lausunto ennen yritystukiohjelman hyväksymistä tai sen olennaista muuttamista taikka yksittäisen merkittävän yritystukipäätöksen tekemistä. Jos asiaa valmisteleva viranomainen haluaa tehdä neuvottelukunnan kannasta poikkeavan ratkaisun, asia on siirrettävä valtioneuvoston yleisistunnon ratkaistavaksi. Yritystukineuvottelukunnasta annetun asetuksen mukaan neuvottelukunnan tehtävänä on antaa yritystuen yleisistä ehdoista annetun lain (786/1997) 6 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettuja lausuntoja, kun esitettävän yritystuen tai – avustuksen suuruus on vähintään kolme miljoonaa euroa. Lausunto voidaan pyytää myös, jos siihen on muu perusteltu syy. Lausuntomenettely kohdistuu tällä hetkellä lähinnä tuen myöntämisen tarkoituksenmukaisuusharkintaan.  

Lain 7—10 pykälissä säädetään valvonnasta, tarkastusoikeudesta, tiedonsaannista ja rangaistuksista. Pykälien sisältö vastaa pitkälti valtionavustuslain vastaavia säännöksiä, rangaistussäännöstä lukuun ottamatta, jota ei valtionavustuslaissa ole.  

Asetus yritystukineuvottelukunnasta  

Yritystukineuvottelukunnasta annetun asetuksen (138/2012) 1 §:n mukaan neuvottelukunnan tehtävänä on antaa lausuntoja uusista ja muutettavista tukiohjelmista, merkittävistä yksittäisistä tukipäätöksistä ja Euroopan komissiolle tehtävistä valtiontuki-ilmoituksista sekä tehdä toimivaltaiselle viranomaiselle tarpeellisiksi katsomiaan esityksiä ja aloitteita lainsäädännön ja hallintokäytännön kehittämiseksi. Lisäksi neuvottelukunta seuraa toimialaansa koskevaa kansallista ja kansainvälistä lainsäädäntöä, käytäntöä ja kehitystä. 

Asetuksen 2 §:n mukaan neuvottelukunnalta on pyydettävä lausunto olemassa olevan yritystukiohjelman muuttamisesta, jos kyseessä on yritystukiohjelman soveltamisalaa tai yritystuen tasoa tai muotoa koskeva olennainen muutos. Yksittäisestä tukipäätöksestä on pyydettävä lausunto, kun esitettävän yritystuen tai avustuksen suuruus on vähintään kolme miljoonaa euroa. Lausunto voidaan pyytää myös, jos siihen on muu perusteltu syy. Neuvottelukunnalta on pääsääntöisesti pyydettävä lausunto Euroopan komissiolle tehtävistä uusista valtiontuki-ilmoituksista tai olennaisista muutoksista voimassa oleviin tukiin ennen ilmoitusten lähettämistä komissioon. Lausuntoa ei tarvitse pyytää, jos muutos on luonteeltaan tekninen, tai jos asian käsittely on kiireellinen. Lausuntoa ei myöskään tarvitse pyytää maa- ja metsätaloutta tai riista- ja kalataloutta koskevista valtiontuki-ilmoituksista. Lausuntoa ei tarvitse pyytää valtion talousarvion ulkopuolisen valtion rahaston, Innovaatiokeskus Tekesin eikä yksityisoikeudellisen yhteisön tai säätiön yksittäisestä yritystukipäätöksestä. Asetuksessa ei nimenomaisesti mainita yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen (651/2014) 11 artiklan mukaisia komissiolle jälkikäteen toimitettavia vakiomuotoisia yhteenvetoilmoituksia.  

Asetuksen 3 §:ssä säädetään yritystukineuvottelukunnan kokoonpanosta. Neuvottelukunnassa on puheenjohtaja ja enintään kuusi muuta jäsentä sekä kaikilla heistä henkilökohtainen varajäsen, jotka valtioneuvosto määrää kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Neuvottelukunta ja sen puheenjohtaja määrätään työ- ja elinkeinoministeriön esityksestä. Neuvottelukunta valitsee yhden jäsenistä varapuheenjohtajaksi. Neuvottelukunnassa tulee työ- ja elinkeinoministeriön lisäksi olla edustettuina valtiovarainministeriö, maa- ja metsätalousministeriö sekä liikenne- ja viestintäministeriö. Neuvottelukunnalla voi olla yksi tai useampi sivutoiminen sihteeri. Neuvottelukunta on nimennyt myös EU:n valtiontuki asiantuntijat. 

Asetuksen 4 §:n mukaan neuvottelukunnan on annettava vuosittain kuuden kuukauden kuluessa kalenterivuoden päättymisestä työ- ja elinkeinoministeriölle kertomus toiminnastaan. Asetuksen 5 §:n mukaan työ- ja elinkeinoministeriö vahvistaa neuvottelukunnalle työjärjestyksen. 

Neuvottelukunnalta pyydettävät tukiohjelmien lausuntopyynnöt ajoittuvat pääosin EU:n valtiontukisääntöuudistuksen mukaisesti. Keskeiset EU:n valtiontukisäännöt uudistetaan kuuden vuoden välein. Esimerkiksi tällä hetkellä voimassa olevat, pääosin 1 päivänä heinäkuuta 2014 voimaan tulleet, yleiset EU:n valtiontukisäännöt ovat voimassa vuoteen 2020 saakka. Koska jäsenmaiden on pääsääntöisesti mukautettava taloudelliseen toimintaan myönnettävien tukien ehdot uusien EU:n valtiontukisääntöjen mukaiseksi, yritystukineuvottelukunnassa käsiteltävien asioiden määrä kasvoi vuonna 2014. 

Neuvottelukunta toimi vuonna 2014 seurantafoorumina hallituksen rakennepoliittisten yritystukilinjausten toimeenpanossa. Neuvottelukunta edellytti muun muassa, että lausuntopyynnöissä on esitettävä kuvaus hyvän tuen edellytysten toteutumisesta. Valmistelun laadun paraneminen ja valmistelun läpinäkyvyys heijastuvat vaikuttavuuden paranemiseen. 

Työ- ja elinkeinoministeriön valtiontukiasiantuntijat ovat ministeriön EU:n valtiontukisääntelyyn liittyvässä koordinoivassa roolissa konsultoineet valtion viranomaisia usein samassa tukijärjestelyssä ensin epävirallisesti virkatyönä ja tämän lisäksi antamalla suullisen asiantuntija-arvion yritystukineuvottelukunnan kokouksessa. 

Muu lainsäädäntö 

Yritystuen yleisistä ehdoista annetun lain (786/1997) lisäksi laina-, takuu- tai takausmuotoiseen yritystukeen sovelletaan valtion lainanannosta sekä valtiontakauksesta ja valtiontakuusta annettua lakia ns. lainalakia (449/1988) ja avustusmuotoiseen yritystukeen valtionavustuslakia (688/2001). Verotuista ja oman pääoman ehtoisena sijoituksena myönnettävästä tuista ei ole yleislainsäädäntöä.  

Yritystuen yleisistä ehdoista annetun lain suhde valtionavustuslakiin ja lainalakiin on epäselvä. Valtionavustuslaki ja lainalaki ovat yleislakeja, joita sovelletaan, jos muussa laissa ei toisin säädetä. Myös voimassa olevan yritystuen yleisistä ehdoista annetun lain 1 §:ssä todetaan, että lakia sovelletaan, jos muussa laissa ei toisin säädetä. 

Valtionavustuslaki on yleinen menettelytapalaki. Lain 3 §:ssä säädetään, että lakia sovelletaan ainoastaan avustusmuotoisiin valtion tukiin. Lain 7 §:ssä säädetään valtionavustuksen myöntämisen yleisistä edellytyksistä. Valtionavustusta voidaan myöntää valtion talousarvion tai talousarvion ulkopuolella olevan valtion rahaston varojen puitteissa, jos avustuksen tarkoitus on yhteiskunnallisesti hyväksyttävä; jos myöntäminen on perusteltua avustuksen käytölle asetettujen tavoitteiden kannalta; jos avustuksen myöntämistä on pidettävä tarpeellisena avustuksen hakijan saama muu julkinen tuki sekä valtionavustuksen kohteena olevan hankkeen tai toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen; sekä jos avustuksen myöntämisen ei arvioida aiheuttavan muita kuin vähäisiä kilpailua ja markkinoiden toimintaa vääristäviä vaikutuksia Euroopan talousalueeseen kuuluvassa valtiossa. Lain 7 §:ssä säädetyt yleiset edellytykset koskevat sekä taloudelliseen että ei-taloudelliseen toimintaan myönnettävää valtiontukea. 

Valtionavustuslaissa on yksittäisiä viittauksia Euroopan unionin lainsäädäntöön. Lain perusteluissa viitataan myös yleisesti EU:n valtiontukisääntelyyn. 

Valmistelun yhteydessä oli esillä myös muiden tuen myöntämisedellytysten kuten esimerkiksi EU:n valtiontukisääntelyyn liittyvän niin sanotun deggendorf -säännön tai EU valtiontukisäännöissä määritellyn vaikeuksissa olevan yrityksen tukemisen rajoitusten lisääminen ehdotettuun lakiin. Lakiin ei kuitenkaan tässä vaiheessa katsottu tarkoituksenmukaiseksi lisätä esimerkiksi yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen (651/2014) perusteella suoraan sovellettavissa olevaa EU-oikeutta. Antaessaan ehdotuksen 7 §:n mukaista lausuntoa esimerkiksi yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisesta tukiohjelmasta tai tukiohjelman ulkopuolisesta yksittäisestä tuesta, yritystukineuvottelukunta joutuu tarkistamaan, että valmisteltavassa tukijärjestelyssä on suljettu pois tuen maksaminen yritykselle, jolle on annettu sellaiseen komission aikaisempaan päätökseen perustuva maksamaton perintämääräys (niin sanottu deggendorf -sääntö) sekä tuki vaikeuksissa olevalle yritykselle. 

Taloudellisen toimintaan myönnettäviä tukiohjelmia koskevat säädökset ovat säädöstasoltaan erilaisia. Osasta ohjelmia säädetään erillislaissa, osasta valtionavustuslain tai muun lain nojalla annetulla valtioneuvoston asetuksella. Kaikkien tukiohjelmien osalta ei ole olemassa omaa säädöstä, vaan tuen antaminen perustuu valtion talousarvioon. 

Kilpailulaki 

Kilpailulakiin (948/2011) lisättiin 1.9.2013 voimaan tulleella muutoksella uusi 4 a luku (595/2013). Kilpailu- ja kuluttajavirastolle annettiin toimivaltuuksia julkisen ja yksityisen elinkeinotoiminnan tasapuolisten toimintaedellytysten eli niin sanotun kilpailuneutraliteetin valvonnan tehostamiseksi. Jos kunnan, kuntayhtymän, valtion tai niiden määräysvaltaan kuuluvan yksikön taloudellisessa toiminnassa sovelletaan sellaista menettelyä tai rakennetta, joka vääristää kilpailua tai estää kilpailun syntymistä, Kilpailu- ja kuluttajaviraston on ensisijaisesti neuvotteluteitse pyrittävä poistamaan kilpailuneutraliteettia vaarantava menettely tai toiminnan rakenne. Jos neuvottelut eivät johda tulokseen Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi kieltää toiminnan tai asettaa sen jatkamisen edellytykseksi kilpailuneutraliteetin varmistavia velvoitteita. Säännöksiä ei kuitenkaan sovelleta, jos toiminta perustuu lainsäädäntöön. Kilpailu- ja kuluttajavirasto voi asettaa kiellon tai velvoitteen tehostamiseksi uhkasakon. Kilpailu- ja kuluttajaviraston kilpailuneutraliteettivalvonta ei koske yksityisille toimijoille myönnettyjä valtiontukia, vaan se keskittyy ainoastaan valtion kunnan, kuntayhtymän, valtion määräysvaltaan kuuluvan yksikön esimerkiksi valtion kokonaan omistaman yrityksen taloudellisessa toiminnassa harjoitettaviin menettelyyn tai rakenteeseen. 

2.1.2  2.1.2 EU:n valtiontukisääntely

EU:n valtiontukisääntely on osa unionin kilpailuoikeutta, jonka tarkoituksena on taata tasavertaiset kilpailuolosuhteet koko unionin alueella. Valtiontuesta säädetään SEUT -sopimuksessa (107—109 artikla). Sääntely on tärkeä osa Euroopan laajuisten sisämarkkinoiden toimintaa ja sen tarkoituksena on varmistaa, etteivät jäsenvaltioiden viranomaiset myönnä sellaisia tukia, jotka eivät sovi sisämarkkinoille vaan vääristävät kilpailua. Pääsääntöisesti viranomaiset voivat myöntää taloudelliseen toimintaan vain sellaisia tukia, jotka komissio on hyväksynyt sisämarkkinoille soveltuviksi. Komissiolle tehtävään ennakkoilmoitusvelvollisuuteen on kuitenkin merkittäviä poikkeuksia.  

SEUT -sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tuen katsominen valtiontueksi edellyttää neljän kriteerin samanaikaista täyttymistä. Valtiontuen tulee olla myönnetty julkisista varoista, tuen pitää olla valikoiva, tuen pitää vääristää tai uhata vääristää kilpailua ja tuen pitää vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. 

Valtiontukea pidetään valikoivana silloin, kun se kohdistuu vain osaan yrityksistä. Valikoivina toimenpiteinä ei pidetä yleisiä talouspoliittisia toimenpiteitä, kuten yhteisöveroprosentin alentamista. Taloudellisen tuen muodolla ei ole merkitystä. Valtiontukea voi olla esimerkiksi avustus, markkinahintaa edullisempi laina, takaus, markkinaehtoista edullisempi pääomasijoitus tai pääomitus, verovapaus, veronalennus tai markkinahintaa alhaisempi kiinteistön tai maa-alueen vuokra tai myyntihinta. Valtiontukea eivät sen sijaan ole esimerkiksi kaikkiin yrityksiin kohdistuvat toimenpiteet (mm. verotuksessa) tai julkisten varojen käyttö markkinaehtoisesti, esimerkiksi laina tai pääomasijoitus yksityisiin luotonantajiin/sijoittajiin verrattuna samankaltaisilla ehdoilla. 

Valtion toimenpiteen katsotaan vääristävän tai uhkaavan vääristää kilpailua, jos se on omiaan parantamaan tuensaajan kilpailuasemaa verrattuna muihin yrityksiin, joiden kanssa se kilpailee. Käytännössä kilpailun katsotaan vääristyvän SEUT -sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaisesti, jos valtio myöntää taloudellista etua yritykselle kilpailulle vapautetulla alalla, jolla on tai voisi olla kilpailua. Riittää, että yritys pystyy tuen avulla säilyttämään vahvemman kilpailuaseman kuin mikä sillä olisi ollut ilman tukea. Jotta tuen voidaan olettaa vääristävän kilpailua, pidetään yleensä riittävänä, että tuki antaa tuensaajalle etua vapauttamalla sen kustannuksista, joista sen olisi muuten vastattava osana tavanomaista liiketoimintaansa. Kauppavaikutuskriteerin täyttymisen kynnys on alhainen. Lähtökohtaisesti kauppavaikutuskriteeri täyttyy, jos tuensaaja harjoittaa taloudellista toimintaa ja toimii markkinoilla, joilla esiintyy jäsenvaltioiden välistä kauppaa. Jo tällöin tuki voi esimerkiksi vaikuttaa muihin jäsenvaltioihin sijoittautuneiden toimijoiden pääsyä markkinoille ylläpitämällä tai lisäämällä paikallista tarjontaa. Valtion tuen määritelmä ei myöskään edellytä, että kilpailun vääristyminen tai vaikutus kauppaan on merkittävää tai olennaista.  

SEUT -sopimuksen 107 artiklan määräykset rajoittavat myös verotukien käyttöä talouspolitiikan välineenä. Valtiontukisääntöjen soveltamisesta esimerkiksi yritysten välittömään verotukseen käsitellään komission 11.11.1998 antamassa tiedonannossa (1998/C 384/03). Komissio on lisäksi 9.2.2004 antanut tiedonannon soveltamista koskevan kertomuksen C(2004)434.  

SEUT -sopimuksessa ei ole määritelty yrityksen käsitettä, vaan käsitteen sisältö on täsmentynyt oikeuskäytännössä taloudellisen toiminnan käsitteen kautta. Taloudellista toimintaa on kaikki toiminta, jossa tavaroita ja palveluita tarjotaan markkinoilla. Euroopan unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yrityksiä ovat kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt riippumatta niiden oikeudellisesta muodosta, rahoitustavasta tai taloudellisen voiton tavoitteesta. Valtiontukisääntelyn kannalta ei ole merkitystä sillä, onko kyseessä yksityinen vai julkisomisteinen yritys. Taloudellisen toiminnan käsite kehittyy jatkuvasti ja se voi vaihdella jäsenvaltioittain. Yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvillä palveluilla (services of general economic interest, jäljempänä SGEI) tarkoitetaan yleishyödyllisiä palveluja, joiden saatavuuden turvaaminen katsotaan yhteiskunnallisesti niin tärkeäksi, että viranomainen voi asettaa palveluntuottajalle julkisen palvelun velvoitteen. Tällöin yrityksen on tarjottava viranomaisen ennalta määrittelemää palvelua julkisista varoista suoritettua korvausta vastaan. Komission yleisessä tiedonannossa koskien Euroopan unionin valtiontukisääntöjen soveltamista yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palvelujen tuottamisesta myönnettävään korvaukseen eli niin sanotussa SGEI -tiedonannossa (2012/C8/02) todetaan, että jäsenvaltiot voivat päättää siirtää yrityksille tehtäviä, jotka on perinteisesti katsottu valtiolle kuuluviksi tehtäväksi. Valtiot voivat myös luoda edellytykset markkinoiden syntymiselle sellaiselle tuotteelle tai palvelulle, jota ei muutoin olisi olemassa. Tällaisista valtion toimista seuraa, että kyseisestä toiminnasta tulee taloudellista ja että se kuuluu kilpailusääntöjen soveltamisalaan. Käytännössä tulee aina arvioida tapauskohtaisesti harjoittaako tuen saaja taloudellista toimintaa vai ei. 

Komissio on antanut useita yksityiskohtaisia sääntöjä siitä, millaiset valtiontuet ovat sisämarkkinoille hyväksyttyjä. SEUT -sopimuksen 108 artiklan 3 kohdan mukaan komissiolle on annettava tieto tuen myöntämistä tai muuttamista koskevasta suunnitelmasta niin ajoissa, että se voi esittää huomautuksensa. Ilmoitusmenettelyn tarkoituksena on varmistaa tukien yhteensopivuus sisämarkkinoille. Tukitoimenpidettä ei pääsääntöisesti voida ottaa käyttöön ennen kuin komissio on hyväksynyt tukijärjestelmän.  

Ennakkoilmoitusvelvollisuudesta on kuitenkin säädetty merkittäviä poikkeuksia. EU:n valtiontukiuudistuksen tavoitteena oli poikkeuksien lisääminen komissiolle tehtävään ennakkoilmoitusvelvollisuuteen. Komission toimivaltaa antaa ryhmäpoikkeuksia sääntelee niin sanottu valtuusasetus (neuvoston asetus 994/1998). Asetuksella neuvosto on antanut komissiolle toimivallan vapauttaa tietyt tukiluokat ennakkoilmoitusvelvollisuudesta. EU:n valtiontukiuudistuksen yhteydessä tehtyjen neuvoston asetuksen muutoksien myötä komissio laajensi yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen soveltamisalaa (651/2014) merkittävästi. Jäsenvaltioiden kannalta tämä tarkoittaa sitä, että entistä suurempi osa valtiontuista voidaan ottaa käyttöön suoraan ryhmäpoikkeusten nojalla ilman komission ennakkohyväksyntää. Komissio valvoo ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisia tukia jälkikäteen. Ilmoitusvelvollisuutta ei myöskään ole, jos tuki myönnetään vähämerkityksisenä tukena eli niin sanottuna de minimis-tukena (komission asetus 1407/2013) enintään 200 000 euroa kolmen verovuoden aikana tai yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille myönnettävänä vähämerkityksisenä tukena enintään 500 000 euroa kolmen verovuoden aikana tai SEUT -sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen eli niin sanotun SGEI -päätöksen (2012/21/EU) mukaisena tukena.  

Jos ilmoitusvelvollisuutta koskevia poikkeuksia ei voida soveltaa ja tuesta on etukäteen ilmoitettava komissiolle, ilmoitusprosessiin sisältyy käytännössä ensin niin sanottu esi-ilmoitusmenettely, jossa komission kanssa käytävillä epävirallisilla keskusteluilla ja kirjeenvaihdolla täsmennetään po. tukijärjestelyn hyväksyttävyyteen vaikuttavat asiat sekä varmistetaan, että varsinainen komissiolle tehtävä valtiontuki-ilmoitus sisältää asian nopean käsittelyn kannalta kaiken tarpeellisen tiedon. Vasta, kun komissiolle on tehty virallisesti varsinainen valtiontuki-ilmoitus, komissiota sitoo kahden kuukauden käsittelyaika, joka katkeaa, jos komissio tekee virallisen lisätietopyynnön. Komissiolle voidaan tehdä tukijärjestelyn valmisteluvaiheessa myös ns. oikeusvarmuusilmoitus, jos viranomaiset ovat ylipäänsä epävarmoja siitä, täyttääkö tukijärjestelmä SEUT -sopimuksen 107 1 kohdan valtiontuen edellytykset.  

Tukea myöntävän viranomaisen vastuulla on arvioida, sisältääkö toimenpide EU:n valtiontukisääntöjen mukaista tukea. Jos kyse on valtiontuesta, viranomaisen on ennen tuen täytäntöönpanoa selvitettävä mihin valtiontukisääntöön tukijärjestelyn hyväksyttävyys perustuu ja tarvittaessa noudatettava toimenpiteeseen soveltuvaa ilmoitusmenettelyä. Käytännössä erityisesti monimutkaisten tukiohjelmien ja suurten yksittäisten tukien tapauksessa, viranomaisen on tehtävä tuesta ennakkoilmoitus komissiolle.  

Huolimatta siitä, että tukea myöntävä viranomainen on velvollinen ottamaan huomioon EU:n valtiontukisäännöt, myös julkista tukea saavan yrityksen on syytä varmistaa, että tuki on valtiontukisääntöjen mukaista. Jos valtiontuki ei kuulu ryhmäpoikkeusten piiriin tai ole vähämerkityksistä, tuki voidaan ottaa käyttöön vasta, kun komissio on sen ennakkoilmoitusmenettelyssä hyväksynyt. Ilman komission hyväksyntää myönnetyt tuet ovat laittomia, ja ne voidaan joutua perimään korkoineen takaisin tukea saaneilta yrityksiltä.  

Tukea saaneen yrityksen kilpailijat voivat kannalla laittomaksi oletetusta tuesta Euroopan komissiolle. Komission kilpailun pääosastolla on vireillä myös Suomea koskevia valtiontukikanteluita. Tutkintansa päätteeksi komissio voi todeta myönnetyn tuen sisämarkkinoilla hyväksyttäväksi tueksi tai jos hyväksyttävyyden periaatetta ei valtiontukisäännöistä löydy, vaatia Suomen viranomaisia perimään tuen takaisin yritykseltä korkoineen. Komissio voi myös ehdottaa tukiohjelmaa sääntelevän kansallisen lainsäädännön muuttamista. 

Kilpailijat voivat myös viedä asian kansallisen tuomioistuimen tutkittavaksi. Kansallisilla tuomioistuimilla on komission tavoin toimivalta arvioida, täyttääkö tukijärjestely valtiontuen neljä kriteeriä. Jos tuomioistuin on asiasta epävarma, se voi pyytää komissiolta lausunnon valtiontukisääntelyn soveltamisesta. Lausunnon pyytäminen ei rajoita tuomioistuimen mahdollisuutta tai velvollisuutta siirtää asia SEUT -sopimuksen 234 artiklan perusteella unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi ennakkoratkaisua varten. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kansallisilla tuomioistuimilla ei kuitenkaan ole toimivaltaa todeta valtiontukitoimenpidettä SEUT -sopimuksen 107 artiklan mukaiseksi, vaan komissiolla on aina yksinomainen toimivalta arvioida toimenpiteen hyväksyttävyyttä sisämarkkinoille. 

Laki eräiden valtion tukea koskevien Euroopan unionin säännösten soveltamisesta  

Laissa eräiden valtion tukea koskevien Euroopan unionin säännösten soveltamisesta (300/2001) säädetään komission takaisinperintäpäätöksen mukaisen tuen maksamisen keskeyttämisen ja takaisinperinnän täytäntöönpanosta Suomessa. Tuen myöntänyt viranomainen on velvollinen ryhtymään täytäntöönpanotoimiin. Jos tuen on myöntänyt muu kuin viranomainen, sen viranomaisen, joka käyttää määräysvaltaa yhteisössä on ryhdyttävä täytäntöönpanotoimiin. Jos komission päätöksen perusteella ei ole mahdollista yksilöidä toimivaltaista viranomaista, työ- ja elinkeinoministeriö vastaa takaisinperinnän täytäntöönpanosta. Laissa säädetään myös asianosaisten tietojenantovelvollisuudesta sekä komission oikeudesta tehdä tarkastuskäyntejä. Tuen ilmoittamismenettelyn ja muun tiedonantovelvollisuuden järjestämisestä voidaan lain perusteella antaa tarvittaessa asetus.  

Valtioneuvoston asetus valtiontukien ilmoittamisessa komissiolle noudatettavista menettelyistä  

Valtioneuvoston asetuksessa valtiontukien ilmoittamisesta komissiolle noudatettavista menettelyistä (89/2011) säädetään SEUT -sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan soveltamisalaan kuuluvien tukiohjelmien ja yksittäisten tukien ilmoittamisesta sekä valtiontukien seurantaan ja valvontaan liittyvien tietojen toimittamisesta Euroopan komissiolle. Asetusta ei sovelleta maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan tukiin lukuun ottamatta SGEI -palveluita. 

Työ- ja elinkeinoministeriö toimittaa ilmoitukset ja tiedot komissiolle sekä ottaa vastaan ilmoituksiin ja tietoihin liittyvät lisätietopyynnöt, välipäätökset ja päätökset. Ministeriö toimittaa komissiolle myös hyväksyttyjä tukiohjelmia koskevat menettelytapa-asetuksessa (659/1999) edellytetyt seurantatiedot ja muut voimassa olevia tukia koskevat komission edellyttämät tiedot. Viranomaisten ja yhteisöjen on toimitettava kertomusten tekemistä varten tarvittavat tiedot ministeriölle. Ministeriö vastaanottaa myös komission kanteluita koskevat tietopyynnöt ja toimittaa ne vastausten antamista varten asianomaisille viranomaisille sekä toimittaa saadut vastaukset komissiolle.  

Jos komissio aloittaa SEUT -sopimuksen 108 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun muodollisen tutkintamenettelyn tietojen toimittaminen komissiolle ja asianosaisille siirtyy asetuksen 4 §:n 3 momentin perusteella ulkoasianministeriön tehtäväksi.  

Asetuksen 7 §:n mukaan työ- ja elinkeinoministeriön tehtävänä on antaa neuvontaa valtiontuki-ilmoitusten ja muiden komissiolle toimitettavien asiakirjojen laadinnassa. Asetus ei luo ministeriölle velvoitetta ohjeistaa kattavasti tehtävien valtiontuki-ilmoitusten sisällöstä eikä kaikista yksityiskohdista. Vastuu tietojen sisällöstä ja oikeellisuudesta on asianomaisella viranomaisella. Ministeriön rooli on neuvoa-antava ja tietoa välittävä. 

Laki eräitä yrityksiä koskevasta taloudellisen toiminnan avoimuus- ja tiedonantovelvollisuudesta  

Avoimuusdirektiivi 2005/81/EY sekä siihen tehdyt muutokset 2006/111/EY on saatettu Suomessa voimaan lailla eräitä yrityksiä koskevasta taloudellisen toiminnan avoimuudesta ja tiedonantovelvollisuudesta (19/2003, muut 1371/2009, jatkossa avoimuuslaki). Lain tavoitteena on turvata julkisten yritysten avoimuusvelvoite sekä taata komission ja kansallisten viranomaisten mahdollisuudet valvoa unionin valtiontuki- ja kilpailusääntöjen noudattamista.  

Avoimuuslaissa tarkoitetaan erilliskirjanpitovelvollisella yrityksellä kaikkia sellaisia yrityksiä, joille julkisyhteisö on myöntänyt SEUT -sopimuksen 106 (1) artiklan mukaisia erityisoikeuksia tai yksinoikeuksia tai joille on annettu SEUT -sopimuksen 106 (2)artiklan perusteella velvoite SGEI -palveluiden tuottamiseksi. Yritysten, joiden liikevaihto on alle 40 miljoonaa euroa voivat kirjanpidon eriyttämisen sijasta tehdä eriyttämislaskelman. Avoimuuslakia ei sovelleta yrityksiin, joille SGEI -palveluvelvoitteen suorittamiseksi on myönnetty de minimis-tukea tai joille julkisen palvelun velvoite on annettu avointa ja syrjimätöntä menettelyä käyttäen esimerkiksi julkisia hankintoja koskevia menettelyjä noudattaen. Laissa säännellään julkisten yritysten avoimuusvelvoitetta koskevasta vuosittaisesta raportointivelvollisuudesta komissiolle sekä yritysten velvollisuudesta toimittaa raportointia varten tarvittavat tiedot asianomaiselle ministeriölle. Kukin ministeriö toimittaa tiedot työ- ja elinkeinoministeriölle toimitettavaksi edelleen komissiolle. 

2.1.3  2.1.3 Kansainvälinen kehitys

EU:n valtiontukisääntelyn kansallinen ennakkoarviointi 

Useissa EU:n jäsenmaissa (esimerkiksi Bulgaria, Espanja, Kypros, Kreikka, Kroatia, Latvia, Liettua, Malta, Puola, Portugali, Romania, Ruotsi, Tsekki, Tanska, Unkari ja Yhdistynyt Kuningaskunta) on eritasoisia EU:n valtiontukisääntelyyn liittyviä kansallisia ennakkoarviointimekanismeja. Ennakkoarviointi tehdään usein ministeriötasolla, mutta jotkut maat ovat perustaneet myös erillisiä neuvontaorganisaatioita (esimerkiksi Alankomaat ja Unkari). Arvioinnin kohteena on pääsääntöisesti sen selvittäminen, täyttääkö tukijärjestely Euroopan unionin oikeuden valtiontuen SEUT -sopimus 107 artiklan 1 kohdan edellytykset ja voidaanko tukijärjestelyssä hyödyntää yleistä ryhmäpoikkeusasetusta vai täytyykö järjestelystä etukäteen ilmoittaa komissiolle.  

Ajallisesti arvioinnin painopiste on tukijärjestelyjen valmisteluvaiheessa – mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Joissakin jäsenmaissa kuten Tanskassa arviointi on myös keskeinen osa maan lainvalmisteluprosessia. Arvioinnin lopputuloksena annettu lausunto tai konsultointi ei useimmiten ole sitovaa. Sitova ennakkoarviointi tehdään esimerkiksi Latviassa, Kyproksella, Kreikassa, Ruotsissa, Portugalissa, Slovakiassa ja Unkarissa. Kuten Suomessakin maa- ja metsätalouteen liittyvien EU:n valtiontukisääntöjen koordinointi - ja konsultointivastuu on jäsenmaissa usein eri viranomaisilla. Esimerkiksi Unkarissa on annettu myös omat säännökset maa- ja metsätalouden valtiontukisääntöjen noudattamisen turvaavasta kansallisesta ennakkoarvioinnista. 

Tanska 

Tanskassa on laaja valtiontuen ennakkoarviointiprosessi käsittäen kaikki valmisteltavat lait, asetukset, budjettikirjaukset, joissa on valtiontukiliityntä. Tarkastelu koskee sekä valtio- että kuntasektoria. Organisatorisesti tarkastelu tehdään ministeriössä ”Ministry of Business and Growth. Tarkastelussa hyödynnetään omaa tarkistuslistaa, jonka avulla arvioidaan, sisältääkö toimenpide valtiontukea ja löytyykö valtiontuelle hyväksyttävyyden peruste. Tarkastelu tehdään mahdollisimman aikaisessa valmisteluvaiheessa ja se on myös osa valtion lainvalmisteluohjelmaa. Organisatorisesti tarkastelun tekee vuonna 2006 toimintansa aloittanut neuvoantava valtiontukikomitea, jossa on jäsenenä oikeusministeriön, ulkoministeriön, valtiovarainministeriön ja elinkeinoministeriön edustajat. Myös muut ministeriöt osallistuvat komitean työhön riippuen käsiteltävästä asiasta. Relevanteilla ministeriöillä ja viranomaisilla on velvollisuus pyytää neuvoa-antavan komitean lausunto, joka on luonteeltaan suositus. Komitean sihteeristö työskentelee Tanskan kilpailuvirastossa, joka toimii myös em. ministeriön alaisuudessa. 

Ruotsi 

Ruotsissa on keskitetty valtiontuen ennakkoarviointimekanismi, joka toimii elinkeinoministeriön yhteydessä. Sama ministeriö toimii myös koordinoivana viranomaisena komission suuntaan valtiontukiasioissa. Ruotsissa kunnat eivät voi lain mukaan myöntää lainkaan valtiontukea, joten tarkastelu keskittyy valtion viranomaisten, usein keskusvirastojen myöntämien tukien EU:n valtiontukisääntelyn mukaisuuden tarkasteluun. Em. viranomaisella on ns. veto eli kielto-oikeus, jos se katsoo, ettei tukijärjestely ole linjassa EU:n valtiontukisääntelyn kanssa, joten kannanotto on sitova. Tällöin järjestelyä ei voida toteuttaa suunnitelman mukaisesti. 

Unkari 

Unkarissa on oma keskitetty viranomainen (State Aid Monitoring Office eli SAMO), joka arvioi kaikkien valtion- ja kuntasektorin viranomaisten valtiontukea mahdollisesti sisältävät järjestelyt. Virasto perustettiin vuonna 1999. Viranomaiset ovat velvollisia pyytämään SAMOn kannanottoa harkitessaan valtiontuen myöntämistä. Myös maa- ja metsätalouden tuille on oma viranomainen, joka huolehtii valtiontuen ennakkoarvioinnista. SAMO toimii myös Unkarin koordinoivana viranomaisena EU:n valtiontukiasioissa komission suuntaan. Ennakkoarvioinnissa selvitetään ensin, täyttääkö toimenpide EU:n valtiontuen kriteerit ja mitä menettelytapaa järjestelyssä on noudatettava, jotta se täyttäisi EU:n valtiontuki sääntöjen vaatimukset. Jos virasto katsoo, ettei järjestely täytä EU:n valtiontukisääntelyn edellytyksiä, järjestelyä ei voida toteuttaa, ellei maan hallitus hyväksy toimenpiteen toteuttamista. 

Hyvän tuen edellytykset 

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen yritystukien arvioinnista ja vaikuttavuudesta tekemän selvityksen (Rauhanen – Grönberg – Harju – Matikka, Yritystukien arviointi ja vaikuttavuus, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 8/2015) mukaan kattava verotukien arviointi on Euroopassa toteutettu Alankomaissa, Irlannissa ja Isossa-Britanniassa, joissa kaikissa pyrittiin tukien uudelleen organisointiin ja tarpeettomien tukien lakkauttamiseen. Yhdysvalloissa ja Kanadassa on luotu uusien verotukien yhteydessä sovellettava evaluointiohjeistus ja säännöllinen yksittäisten tukien toimivuuden arviointimalli. Saksassa 2009 valmistunut tutkimus verotuista on ilmeisesti tähän mennessä perusteellisin. Siinä evaluoitiin maan 20 merkittävintä verotukea. Tavoitteena oli varmistaa eri verotukien vertailtavuus ja arvioida suorien tukien ja verotukien roolia markkinataloudessa. Saksan tutkimuksen pohjalta luotiin verotukien arviointimalli, jossa arvioidaan tuen kohdentumista (relevantti tarkoitus), tukivälineen tarkoituksenmukaisuutta sekä tuen tehokkuutta ja vaikuttavuutta. 

Myös EU -tasolla on määritelty hyvän tuen kriteereitä, joiden täyttyessä tuki on EU:n valtiontukisääntelyssä katsottu sisämarkkinoille hyväksyttäväksi. Komissio antoi valtiontukiuudistuksen yhteydessä yhteiset valtion tuen hyväksyttävyyttä koskevat arviointiperusteet (tiedonanto 8.5.2012 COM(2012/209) final). Arvioidessaan, voidaanko ilmoitetun tukitoimenpiteen katsoa soveltuvan sisämarkkinoille, komissio analysoi, onko järjestelyssä varmistettu, että tuen myöntäminen yhteisen edun mukaisen tavoitteen saavuttamiseksi ylittää sen mahdolliset kielteiset vaikutukset kauppaan ja kilpailuun.  

EU:n valtiontukiuudistuksessa on määritelty esimerkiksi seuraavia yhteisiä periaatteita:  

1) Tuella tulee olla yhteiskunnallisesti hyväksyttävä tavoite.  

2)Tuen avulla tulee saada aikaan parannus, jota markkinat eivät saisi itsessään aikaan (markkinahäiriön/puutteen korjaaminen).  

3) Tuen täytyy olla oikea toimenpide tavoitteen saavuttamiseksi ja sen täytyy olla läpinäkyvää.  

4) Tuen täytyy muuttaa tuen saajan toimintaa siten, että tuen saaja tekee jotain, mitä se ei tekisi ilman tukea tai tekisi rajoitetummin tai eri tavalla.  

5) Tuen määrän tulee rajoittua minimiin, jolla toivottu muutos saadaan aikaan. 

6)Tuen negatiiviset vaikutukset jäsenvaltioiden väliseen kilpailuun ja kauppaan ovat rajalliset. 

Lisäksi komissio säännönmukaisesti hyväksyy tuet määräaikaisina. Komissio voi myös edellyttää tukien vaikuttavuuden arviointia sille etukäteen ilmoitettavien tukiohjelmien osalta. Myös yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen (651 /2014) 1 artiklassa säädetään velvollisuudesta arvioida budjetiltaan yli 150 miljoonan euron tukiohjelmien vaikuttavuutta. 

2.2.1  2.2.1 Johdanto

Tällä hetkellä valtiosektorilla myönnetään tukea taloudelliseen toimintaan hyvin erilaisissa prosesseissa. Esimerkiksi jotkut tuet myönnetään tukiohjelman ulkopuolisena yksittäisenä tukena perustuen suoraan valtion talousarviossa myönnettyyn rahoitukseen, joka menettelyllisesti myönnetään tuen saajalle soveltaen yleisen valtionavustuslain (688/2001) säännöksiä. Osa tukiohjelmista perustuu yksityiskohtaiseen erityislainsäädäntöön tai asetukseen, johon sovelletaan täydentävästi yleisen valtionavustuslain säännöksiä. Myös se vaihtelee, miten voimassa olevassa laissa jo olevia tuen myöntämisen periaatteita ja yritystukineuvottelukuntakäsittelyä on sovellettu. Vastaavasti osa valtion tukiviranomaisista on hyvin perehtynyt oman hallinnonalansa EU:n valtiontukisääntelyyn ja on tottunut hyödyntämään EU:n valtiontukisääntelyn erilaisia menettelytapoja. Joillakin hallinnonaloilla on puolestaan ollut käytännössä hankaluuksia määritellä, onko kyse ylipäänsä taloudellisen toiminnan tukemisesta ja täyttyvätkö järjestelyssä SEUT -sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaiset edellytykset. Valtioneuvoston talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa käsitellään kokonaistaloudellista kehitystä ja yleistä talouspolitiikkaa, julkisen talouden kehityksen pääsuuntaviivoja ja muita pääministerin määräämiä talouspoliittisia toimia vaativia asioita. Käytännössä talouspoliittinen ministerivaliokunta käsittelee mainitussa viitekehyksessä ainoastaan isoja ja Suomen kannalta erittäin merkittäviä tukiohjelmia ja tukiohjelman ulkopuolisia yksittäisiä tukia.  

2.2.2  2.2.2 Soveltamisala

Yritystuen yleisistä ehdoista annetun lain 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan yritystuella tarkoitetaan lain soveltamisalan piiriin kuuluvaan toimintaan myönnettävää valtion avustusta ja korkotukea sekä sellaista lainaa, takausta, takuuta tai muuta rahoitusta, johon sisältyy saajalle tukea. Säännöksessä ei ole erikseen mainittu valtiontukea sisältäviä pääomasijoituksia. 

Voimassa olevaa lakia sovelletaan, mikäli muualla laissa ei toisin säädetä annettaessa suoraan tai välillisesti valtion varoista yritystukea muuhun elinkeinotoimintaan kuin varsinaiseen maa- ja metsätalouteen tai kalastukseen. Lakia ei sovelleta kulttuuriin, liikuntaan eikä muuhun yleishyödylliseen tai siihen rinnastettavaan toimintaan annettavaan tukeen. Sanomalehdistön ja kulttuurilehtien tukemiseen ei sovelleta lain 3 §:n, 5 §:n 1 momentin eikä lain 6 §:n säännöksiä, kun yritystukiohjelman tavoitteena on sananvapauden ja viestinnän monipuolisuuden turvaaminen.  

Yritystukena ei ole pidetty verojärjestelmän kautta myönnettävää tukea, vaikka EU:n valtiontukisääntelyn näkökulmasta voimassaolevan lain soveltamisalan ulkopuolelle jäävissäkin tukijärjestelyissä on useimmiten ollut kyse EU:n kilpailuoikeuden mukaisesta taloudellisen toiminnan tukemisesta, joissa on kansallisten tukisäännösten lisäksi huomioitava myös EU:n valtiontukisääntelyn sisältö ja menettelytavat.  

Vaikka suurinta osaa yritystukiohjelmista hallinnoidaan työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla, yritystukea myönnetään myös useiden muiden ministeriöiden toimialalla. Esimerkiksi liikenne- ja viestintäministeriön, maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön, ulkoasiainministeriön sekä sisäasiainministeriön hallinnonalalla on tukiohjelmia, joiden kautta annettava rahoitus on kokonaan tai osittain elinkeinotoimintaan suunnattua. Monessa tapauksessa näiden tukiohjelmien painopiste on muualla kuin varsinaisessa yritystuessa, mutta ne voivat silti täyttää EU:n valtiontukisääntelyn tunnusmerkit. Tällaisia ovat esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön tuet elokuva-alalle. 

Useisiin yritystukiohjelmiin saadaan lisäksi osarahoitusta Euroopan unionin rakennerahastoista. Pääsääntöisesti tukiohjelmien rahoituksesta vähintään puolet tulee kansallisista varoista ja tuet myönnetään kansallisten tukiohjelmien pohjalta. 

Laki on lähtökohtaisesti tarkoitettu sovellettavaksi mahdollisimman laajasti yritystukena myönnettäviin tukiin. Käytännössä tukiohjelmien ulkopuolisia taloudelliseen toimintaan myönnettyjä yksittäisiä, valtion talousarvioon perustuvia tukia ei ole kuitenkaan tuotu yritystukineuvottelukunnan käsittelyyn. Yritystuen määritelmä on ollut epätäsmällinen. Valtionavustuslakia (688/2001) ei sovelleta kaikkiin julkisiin tukiin. Esimerkiksi lakia ei sovelleta valtion verojen tai muiden saamisten maksuhelpotuksiin tai vapautuksiin. Valtionavustuslain 7 §:n avustuksen myöntämisen yleiset edellytykset koskevat sekä taloudellista toimintaa että ei- taloudellista toimintaa. Yritystuen yleisistä ehdoista annettu laki koskee puolestaan jo nyt laajemmin myös muussa muodossa kuin avustuksena myönnettyjä julkisia tukia. Taloudelliseen toimintaan myönnettäville tuille tarvittaisiin omat tuen myöntämisen edellytykset. Muun muassa tehokkuusnäkökulma puuttuu yleisestä valtionavustuslaista. Taloudelliseen toimintaan kohdistettua julkista tukijärjestelmää tulisi vaikuttavuusnäkökulmasta tarkastella kokonaisuutena. 

2.2.3  2.2.3 Hyvän tuen edellytykset

Suomen yritystukijärjestelmä on rakentunut pala palalta muutaman viime vuosikymmenen aikana. Lähtökohtana on ollut valtion puuttuminen markkinoihin silloin, kun ne eivät toimi yhteiskunnan kannalta toivotulla tavalla. Markkinoiden toimintapuutteita korjaavissa politiikkatoimissa on usein päädytty yritystukiin muiden politiikkatoimien sijaan. Tukitoimet on myös usein käynnistetty ilman tarkkaa analyysiä siitä, milloin ja millä edellytyksillä tukitoimista voidaan aikanaan luopua, jos ja kun markkinoiden toimintapuutteet aikanaan korjautuvat tai olennaisesti muuttuvat. 

Eri aikoina käynnistetyt tukitoimet ovat perustuneet parhaaseen mahdolliseen arvioon tukitoimien sen hetkisestä tarpeesta ja tavoitelluista vaikutuksista. Vaikka yksittäisiä tukia ja niiden vaikutuksia onkin aika-ajoin selvitetty ja muokattu toimintaympäristön muuttuessa, on yritystukijärjestelmästä vuosien varrella kehittynyt laaja ja hajanainen kokonaisuus. Monien tukitoimien kohdalla keskeiset perustelut niiden nykymuotoiselle olemassaololle ovat jo saattaneet vanhentua toimintaympäristön muutoksen myötä. Tämä on johtanut myös yritysten kannalta varsin vaikeasti lähestyttävään kokonaisuuteen, mikä on omiaan yhtäältä ylläpitämään tarpeettoman suuria hallinnointikustannuksia ja toisaalta heikentämään järjestelmän vaikuttavuutta. 

Yritystukijärjestelmän kehittymistä ovat viime vuosina ohjanneet lähinnä EU-tason tavoitteet tukien vähentämiseksi ja paremmaksi kohdentamiseksi, sekä tarve vähentää julkisen sektorin menoja. Näiden tavoitteiden konkretisoiminen on kuitenkin osoittautunut vaikeaksi kokonaisvaltaisempien yritystukijärjestelmän kehittämisen poliittisten suuntaviivojen puuttuessa. Puutteelliset tiedot yksittäisten tukien luonteesta, tarpeesta osana laajempaa politiikkatoimien kokonaisuutta, tuelle vaihtoehtoisista politiikkatoimista tai tuen vaikutuksista ovat johtaneet siihen, että yritystukijärjestelmään liittyviä päätöksiä ei ole voitu tehdä riittävän kokonaisvaltaisella ja strategisella tasolla. Tukisäännöksiä koskevien esitysten määrälliset ja laadulliset tavoitteet ovat tyypillisesti riittämättömästi dokumentoitu. 

2.2.4  2.2.4 Tutkimustulokset

Yritystukijärjestelmien tehokkuudesta ja vaikuttavuudesta on viime vuosina tehty useita arvioita. Yritystuen vaikuttavuudesta on esitetty useampi kriittinen tutkimus. Esimerkiksi Heli Koski et al. arvioivat selvityksessään (Toimialan tuottavuuden kasvu, sen yritystason mekanismit ja yritystuet, työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 14/2013), ettei yritystuilla ole ollut merkittävää vaikutusta yritysten tuottavuuden kasvuun. Selvityksen mukaan yritystuet tukevat erityisesti matalan tuottavuuden yritysten säilymistä. Samantyyppisiä tuloksia esittävät myös Mika Maliranta ja Niku Määttänen, joiden mukaan yritystuet voivat vääristää tuotannontekijöiden tehokasta kohdentumista tehokkaiden ja tehottomien tuotantoyksiköiden välillä (Innovointi, luova tuho ja tuottavuus, ETLA Muistio 25, 19.3.2014).  

Matti Pietarisen Yritystukiselvityksen (TEM 7/2012) tarkoituksena oli selvittää yritystukien toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta sekä tarjota pohjaa mahdollisten muutosten ja tukisäästöjen valmistelulle. Selvityksen mukaan yritystukien arvosta vajaa puolet (566 miljoonaa euroa), arvioiduista tukimuodoista viisi, arvioitiin tehokkaiksi eli hyvin tavoitteeseensa vaikuttavaksi ja usein myös elinkeinorakenteen muutosta edistäväksi. Tehottomiksi arvioitiin 15 % tukien arvosta (184 miljoonaa euroa). Selvityksen mukaan yritystukijärjestelmän vaikuttavuutta voidaan parantaa merkittävästi poistamalla tehottomat tuet ja kohdistamalla tukia elinkeinopolitiikan kannalta keskeisiin kohteisiin. Selvityksessä suositeltiin mm. että kaikkien teollisuuden ja elinkeinojen verotukien (noin 7 miljardia) toimivuus ja tarkoituksenmukaisuus selvitetään. Lisäksi suositellaan, että rakennemuutoksen edistämisen tulisi aina olla yritystuen yhtenä perusteluna ja sen soveltuvuuden arvioinnin kriteerinä. Tärkeää olisi kilpailun säilyminen ja tehostuminen ja kilpailussa selviämiselle keskeisten tekijöiden, ennen kaikkea innovaatioiden kehittäminen. Selvityksessä määritellään tuen hyväksyttävyydelle kaksi edellytystä: rahoitusmarkkinoiden kykenemättömyys rahoittaa hanketta ja hankkeen ulkoisvaikutukset. Lisäksi kansainvälinen kilpailutilanne voi oikeuttaa tuen. Selvityksessä arvioituja tukia on tarkasteltu edellä mainitut edellytykset huomioon ottaen. Lisäksi on tarkasteltu tuen kustannus-hyöty-suhdetta. Yritystukien vaikuttavuutta voidaan lisätä kohdentamalla tuet tietyn markkinapuutteen korjaamiseen. Tällä tarkoitetaan julkisen rahoituksen kohdentamista tavanomaisen yritystoiminnan sijasta aloittavien, kansainvälistyvien ja uusilta markkinoilta kasvua hakevien yritysten rahoittamiseen. Lisäksi vaikuttavuutta voidaan parantaa kohdistamalla tuet rakennemuutoksen edistämiseen, jolloin kiinnitetään huomio siihen, että tuet edistävät kilpailua eivätkä estä sitä.  

Myös Heli Kosken ja Pekka Yli-Anttilan yritystukien vaikuttavuudesta tekemän selvityksen (Yritystukien vaikuttavuus: tutkimushankkeen yhteenveto ja johtopäätökset, TEM -raportteja 7/2011) mukaan yritystuen tehtävänä on paikata markkinoiden puutteita. Tuen perusteena voi olla rahoitusmarkkinoiden toimimattomuus tai ulkoisvaikutukset. Selvityksessä todetaan, että rahoitusmarkkinoiden puutteita on enää varsin vähän, lukuun ottamatta varhaisen vaiheen innovatiivisten kasvuyritysten riskihankkeita. Markkinat kehittyvät jatkuvasti ja yritystukijärjestelmän pitäisi seurata kehitystä. Selvityksessä todetaan, että yritystuet on tarkoitettu väliaikaisiksi korjaamaan markkinapuutetta. Tuet pitäisi kohdistaa ennen kaikkea aineettomiin investointeihin, joihin usein liittyy markkinoiden toimimattomuutta ja ulkoisvaikutuksia. Tukien määrää ei tulisi lisätä, vaan kohdentaa tuet entistä paremmin. 

Kasvuyritysselvityksessä (Nuorten kasvavien yritysten merkitys, menestystekijät ja yritystukien rooli kasvun ajurina, TEM:n julkaisuja 10/2015) todetaan, että rahoituksen saatavuus ei näyttäisi olevan erityisen suuri ongelma Suomessa, mutta oikean rahoituksen löytäminen oikeaan aikaan saattaa olla haasteellista. Näkökulma pitäisi ottaa huomioon myös yritystukien roolia ja vaikutuksia tarkasteltaessa. Keskeinen kysymys on tukien oikea kohdentaminen, jotta oikeanlaista tukea myönnetään oikeanlaiselle yritykselle oikeaan aikaan. 

Selvityksessä Yritystukien arviointi ja vaikuttavuus (Timo Rauhanen, Sami Grönberg, Jarkko Harju ja Tuomas Matikka, Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 8/2015) arvioitiin hyvän tuen edellytyksiä ja tuen vaikuttavuuden arviointia sekä näiden sovellettavuutta erityisesti verotukiin.  

Yritystoimintaan kohdistuviksi verotuiksi on tyypillisesti katsottu useat elinkeinoverotuksen ja valmisteverotuksen tuet sekä energiaverotuksen tuet. Myös arvonlisäverotuksen hyödykeryhmittäiset verotuet voidaan katsoa yritystoimintaan vaikuttaviksi verotuiksi. Näiden verotukien katsominen yritystuiksi ei kuitenkaan ole ollut yksiselitteistä.  

Selvityksen mukaan Suomessa tunnistettiin vuonna 2014 yhteensä 187 verotukea. Riittävän laajan ja luotettavan tietopohjan puuttuessa noin kolmasosalle havaituista verotuista ei pystytty laskemaan euromääriä. Verotukien kokonaismäärää ei ole siten voitu arvioida. Niiden tukien osalta, jotka pystyttiin arvioimaan, verotukien yhteismäärä oli 23,8 miljardia euroa, mikä oli noin 12 % bruttokansantuotteesta ja 27 % veroista ja veroluonteisista maksuista. Valtion osuus verotuista oli noin 70 %, loput 30 % jakautui kunnille, seurakunnille ja Kelalle. Tutkimuksessa todetaan, että suora tuki on yleensä parempi vaihtoehto, koska se on läpinäkyvämpi ja helpommin kohdistettavissa kuin verotuki.  

2.2.5  2.2.5 EU:n valtiontukisääntely

Suomessa ei ole tällä hetkellä systemaattista ennakkoarviointimenettelyä tukijärjestelyjen EU:n valtiontukisääntelyn mukaisuuden arvioimiseksi.  

Käytännössä työ- ja elinkeinoministeriö hallinnoi valtiontukien ilmoittamisessa komissiolle noudatettavissa menettelyistä annetun valtioneuvoston asetuksen (89/2011) velvoittamana valtiontukiin liittyviä yleiseen ilmoitusmenettelyyn ja tiedonkulkuun liittyviä tehtäviä lukuun ottamatta maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaa. Jokainen viranomainen on itse vastuussa toimenpiteen valtiontukiluonteen arvioinnista. Tuki-ilmoitukset toimitetaan komissiolle työ- ja elinkeinoministeriön välityksellä. Jokainen viranomainen vastaa itse tuki-ilmoitusten laadinnasta, mutta työ- ja elinkeinoministeriö ohjeistaa ja neuvoo ilmoitusmenettelyä ja toimii menettelyn aikana yhteystahona kansallisten viranomaisten ja EU:n komission välillä. Työ- ja elinkeinoministeriö myös koordinoi tuista komissiolle tehtävää vuosiraportointia, komission Suomen tukiohjelmia koskevaa jälkivalvontaa ja kanteluvastineiden laadintaa. 

Yritystukineuvottelukunnasta annetun valtioneuvoston asetuksen (138/2012) 2 §:n mukaan neuvottelukunnalta on pääsääntöisesti ja tietyin asetuksessa mainituin poikkeuksin pyydettävä lausunto komissiolle tehtävistä valtiontuki-ilmoituksista. Neuvottelukunnassa toimii EU:n valtiontukisääntelyyn liittyvissä kysymyksissä asiantuntijoina työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehiä. Koska yritystuen yleisistä ehdoista annetun lain (786/1997) soveltamisala jättää tällä hetkellä soveltamisalan ulkopuolelle taloudelliseen toimintaan myönnettäviä tukia, jotka myös täyttävät EU:n valtiontuen kriteerit, neuvottelukunta ei nykyisin voi kattavasti etukäteen arvioida EU:n valtiontukisääntelyn noudattamista.  

Ennen 1 päivänä heinäkuuta 2014 voimaan tullutta komission EU:n valtiontukiuudistusta tukijärjestelystä tuli pääsääntöisesti etukäteen ilmoittaa komissiolle. Uudistuksen keskeinen tavoite oli, että entistä useampi valtiontuki vapautetaan uudella yleisellä ryhmäpoikkeusasetuksella (RPA 651/2014) etukäteen tehtävästä valtiontuki-ilmoituksesta. Ryhmäpoikkeusasetuksen mukaiset tuet voidaan siten ottaa heti käyttöön ilman komission ennakkotarkistusta ja hyväksyvää päätöstä. Komission tavoitteena on nostaa ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisten tukien käytön osuus 60—90 %:iin tukiohjelmien ja toimenpiteiden määrästä.  

Tällä hetkellä yritystukineuvottelukunnalta on pääsääntöisesti pyydettävä lausunto Euroopan komissiolle tehtävistä uusista valtiontuki-ilmoituksista tai olennaisista muutoksista voimassa oleviin tukiin ennen ilmoitusten lähettämistä komissioon. Lausunnon pyytäminen ja siihen liittyvä asiantuntija-arviointi tehdään yritystukineuvottelukunnassa tällä hetkellä valmisteluprosessin ollessa jo hyvin pitkällä usein juuri ennen valtiontuki-ilmoituksen lähettämistä komissiolle. Ehdotuksen tavoitteena on varmistaa, että valtion tukiviranomainen toisi jatkossa lain soveltamisalaan kuuluvat tukijärjestelyt yritystukineuvottelukuntaan heti, kun tukiohjelman tai tukiohjelman ulkopuolisen yksittäisen tuen keskeiset ehdot ja rahoitus ovat tiedossa. Lausuntopyynnön liitteenä voitaisiin toimittaa esimerkiksi jo luonnos komissiolle jälkikäteen tehtävästä yleistä ryhmäpoikkeusasetusta koskevasta ilmoituksesta  

Kilpailulain 4 a luvun (595/2013) mukainen kilpailuneutraliteettivalvonta ei koske viranomaisten yksityisille toimijoille myöntämiä tukia, vaan valvonta keskittyy ainoastaan valtion, kunnan tai kuntayhtymän määräysvaltaan kuuluvan yksikön esimerkiksi valtion kokonaan omistaman yrityksen taloudellisessa toiminnassa harjoittamaan menettelyyn tai rakenteeseen. Kilpailu- ja kuluttajavirastolla ei siis ole EU:n valtiontukisääntelyyn liittyvää toimivaltaa. Se ei voi puuttua unionin oikeuden mukaisesti ilmoitettuihin ja hyväksyttyihin valtiontukiin, eikä sen toimivaltaan kuulu valtiontukien myöntämisen valvonta. Virasto voi kuitenkin puuttua valtion, kunnan tai kuntayhtymän sellaiseen menettelyyn, kuten tukeen tai tukijärjestelyyn sekä toiminnan rakenteeseen, joka kansallisesti estäisi tai vääristäisi kilpailua kilpailulain 4 a luvussa määritellyin tavoin. 

Koska komission valtiontukivalvonta perustuu jatkossa nykyistä enemmän jälkikäteisvalvontaan, jäsenvaltiot ja tukia myöntävät viranomaiset joutuvat jatkossa käytännössä entistä enemmän itse varmistamaan, että tehtävät tukitoimenpiteet ovat linjassa EU:n valtiontuki säännösten kanssa. Jäsenmaiden ja komission työryhmä valmisteli valtiontukiuudistuksen toimeenpanon edistämiseksi 2014 raportin, joka hyväksyttiin 10.6.2014. Raportissa suositellaan valtiontukien oikeusvarmuuden takaavien menettelyjen ja laillisuusvalvonnan kansallista tehostamista. Uudistuksen toimeenpanoa käsittelevä työryhmä tulee seuraamaan raportin suositusten toimeenpanoa. 

Useissa jäsenmaissa on jo tällä hetkellä käytössä kansallisia menettelyitä, joilla pystytään etukäteen kattavasti arvioimaan tukijärjestelyjen riittävä laillisuusvalvonta ja täten turvaamaan riittävä oikeusvarmuus sekä tuen myöntäjän että tuen saajan eli yrityksen näkökulmasta. Vaikka kyseessä on suositus, komissio on useissa yhteyksissä korostanut ennakkoarviointimenettelyn tärkeyttä. Komissio valvoo yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen sekä etukäteen komission hyväksymien tukien EU:n valtiontukisääntöjen mukaisuutta tehostamalla jälkikäteen tapahtuvaa valvontaansa. Se, että järjestelyssä on noudatettu asianmukaisesti EU:n valtiontukisääntöjä voi tulla komission tarkasteltavaksi myös tuen saajan kilpailijan komissioon tekemän kantelun perusteella.  

3.1.1  3.1.1 Hyvän tuen edellytykset

Osana Kataisen hallituksen rakenneuudistusohjelmaa tarkasteltiin yritystukia. Yritystukien uudistamisen ministeriryhmän yhteenvedossa (28.4.2014) todetaan yhdeksi jatkotoimenpiteeksi hyvän tuen edellytysten ottaminen laajaan käyttöön. Hyvän tuen edellytyksiä tulisi soveltaa käytäntöön uusien tuki-instrumenttien valmistelussa ja yksittäisissä tukipäätöksissä yhteistyössä ministeriöiden, tukia hallinnoivien viranomaisten ja tutkimuslaitosten kanssa. Lisäksi tarkoituksena olisi luoda hyvän tuen edellytysten pohjalta arviointikehikko, jonka avulla tarkastellaan säännöllisesti (esimerkiksi joka toinen vuosi hallituskausittain) kaikki taloudellisen toiminnan tuet ja taloudellista toimintaa harjoittaviin kohdistuvat verotuet (mukaan lukien maa- ja metsätalous) yhteistyössä ministeriöiden kanssa. 

Esitys liittyy hallitusohjelman (Ratkaisujen Suomi, Neuvottelutulos strategisesta hallitusohjelmasta 27.5.2015) kohtaan kilpailukyvyn vahvistaminen elinkeinoelämän ja yrittäjyyden edellytyksiä parantamalla. Esitys sisältyy hallituksen toimeenpanosuunnitelmaan 28.9.2015 kohtaan 1) Työllisyyden ja kilpailukyvyn painopistealue toimenpidekohtaan 4 Kasvun voimistaminen ja kilpailun lisääminen ja se toteuttaa seuraavaa toimenpidettä: ”Yritystukijärjestelmän ja sitä koskevien periaatteiden ja kansallisten käytäntöjen uudistustyötä jatketaan”. Hallituksen tavoitteena on kehittää kansallista tukijärjestelmää tukien vaikuttavuuden lisäämiseksi ja luoda kansallinen menettely EU:n valtiontukisäännösten noudattamisen varmistamiseksi. 

Ehdotetulla lailla annettaisiin yleiset säännökset hyvän tuen edellytyksistä. Näiden yhtenäisten edellytysten tarkoituksena on varmistaa taloudellisen toiminnan tukien yhdenmukainen käyttö kansantalouden kannalta mahdollisimman tehokkaalla ja uudistavalla tavalla. 

Vaikuttavuuden mittaamiseen on välttämätöntä kiinnittää keskeistä huomiota, kun pyritään tukien ja yleisemmin talouden voimavarojen mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön. Valtiontalouden kannalta tukiohjelmien ajoittainen arviointi yhdistettynä niiden määräaikaisuuteen parantaa verovarojen käytön tehokkuutta ja taloudellisuutta. Lisäksi se kannustaa tehostamaan tukiohjelmien hallinnointia. 

3.1.2  3.1.2 EU-valtiontukilainsäädännön mukaisuuden ennakkoarviointi

Ennakkoarvioinnin tehostamisella pyrittäisiin varmistamaan valtion tukiviranomaisen EU:n valtiontukisäännösten noudattaminen taloudelliseen toimintaan myönnettävissä tukijärjestelyissä. 

EU:n valtiontukisääntelyn mukaisuuden ennakkoarvioinnin nykyistä laajemmalla keskittämisellä yritystukineuvottelukuntaan pystytään varmistamaan valtion tukiviranomaisten päätösten oikeusvarmuus ja näin välttämään tukien takaisinperintätilanteita. Muutoksen tavoitteena on kansallisesti huomioida komission pääosin 1 heinäkuuta 2014 voimaantulleen EU:n valtiontukiuudistuksen täytäntöönpanoa koskevat suositukset. Useissa muissa maissa on jo käytössä EU:n valtiontukea koskeva ennakkoarviointimekanismi tukijärjestelyjen oikeusvarmuuden turvaamiseksi. Uudistuksen toimeenpanoa käsittelevä komission työryhmä tulee seuraamaan myös antamiensa suositusten toimeenpanoa.  

Asian vieminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa yritystukineuvottelukuntaan antaisi tukea myöntävälle viranomaiselle mahdollisuuden saada asiantuntijalausunto järjestelyn EU:n valtiontukisääntelyn mukaisuudesta. Tukiviranomainen voisi näin lisätä harkintansa oikeusvarmuutta sekä ennaltaehkäistä komissiolle tukijärjestelystä tehtäviä valtiontukikanteluita. Menettely parantaa välillisesti myös tuen saajan oikeusturvaa. 

Uudistuksen tavoitteena on myös keskittää ja tehostaa nykyisin epävirallisesti työ- ja elinkeinoministeriöstä annettavaa valtiontukineuvontaa. Valmisteilla olevaan tukiohjelmaan tai tukiohjelman ulkopuolisena yksittäisenä tukena myönnettävään tukeen liittyvät valtiontukikysymykset käsiteltäisiin jatkossa virallisesti ja avoimesti poikkihallinnollisessa yritystukineuvottelukunnassa. 

3.1.3  3.1.3 Yritystukineuvottelukunta

Uudistetun yritystukineuvottelukunnan roolina olisi kansallisen tukijärjestelmän kehittäminen. Jatkossa se myös arvioisi kaikki valtion viranomaisen taloudelliseen toimintaan myönnettävät tuet silloin, kun tuki täyttäisi SEUT -sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan valtiontuen edellytykset. Uudistus mahdollistaisi tukijärjestelmien kokonaisvaltaisen tarkastelun sekä lisäisi tukien vaikuttavuutta ja tukiasioiden hoitamista tuloksellisesti. Hyötynä olisi, että nykyisenmuotoista pirstaleista järjestelmää katsottaisiin kokonaisuutena. Ehdotuksen tarkoituksena olisi tukien aiempaa tehokkaampi yhteensovittaminen. Tehokkaan yhteensovittamisen edellytyksenä on, että tukiohjelmien valmistelussa toimitaan riittävässä yhteistyössä hallinnonalojen välillä. 

Yritystukineuvottelukunnan lausuntojen tueksi sihteeristössä laadittavat ennakkoarvioinnit toimisivat yritystukineuvottelukunnan lausunnon tukena. Ennakkoarvioinnit parantaisivat tukiohjelmien valmistelun laatua ja sitä kautta vaikuttavuutta. Ennakkoarviointimenettely toimisi lausuntopyyntöä pyytävän viranomaisen apuna ja päätöksenteon tukena. 

3.2.1  3.2.1 Hyvän tuen edellytykset

Hyvän tuen edellytykset esitetään säädettäväksi laissa. Lakitason sijaan hyvän tuen edellytykset voitaisiin kirjata osaksi hallituksen esityksen laatimisohjeita. Koska kaikista tukiohjelmista ei kuitenkaan säädetä lailla, osa tukiohjelmista jäisi ohjeistuksen ulkopuolelle. Tästä syystä esitetään, että hyvän tuen edellytykset kirjattaisiin lakiin. Edellytysten täyttyminen olisi arvioitava tukiviranomaisen toimesta ennen tukiohjelman tai tukiohjelman ulkopuolisen yksittäisen tapauskohtaisen tuen käyttöön ottoa ja tämä arviointi pitäisi lisätä tukisäädöksen valmisteluaineistoon, hallituksen esitykseen tai perustelumuistioon. 

Hallituksen esityksen laatimisohjeet ovat luonteeltaan prosessinomaisia. Laatimisohjeisiin sisältyvä yritysvaikutusten arviointi, josta työ- ja elinkeinoministeriön lainsäädäntöyksikkö vastaa, noudattaa oikeusministeriön tarkastusyksikön laintarkastajan roolia. Tässä roolissa ei ole mahdollisuuksia puuttua sisältökysymyksiin. 

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietinnössä 9/2014 esitettiin, että valtioneuvoston kanslian yhteyteen tulisi perustaa arviointitoiminto. Valtiovarainministeriön OHRA -valmistelu-työryhmän raportissa (Päätöksistä muutoksiin, VM142:00/2013, 1.12.2014) esitettiin, että ”Keskeisten säädösmuutosten ja muiden strategisten politiikkatoimien systemaattinen etukäteinen ja vaihtoehtoja tuottava vaikutusarviointi nostetaan välttämättömäksi edellytykseksi erityisesti hallituksen toimintasuunnitelman politiikkapakettien valmistelussa. Valtioneuvostoon perustetaan asiantuntijayksikkö, jonka ydintehtävänä olisi varmistaa, että hallituksella ja eduskunnalla on käytössään kunnollinen arviointitieto päätettäessä keskeisistä rakenne- ja muista muutoksista. Vaikutusarvioinnin tukiyksikkö perustetaan aluksi määräaikaisena.” Valtioneuvoston kanslian yhteyteen perustettavaksi suunniteltu toimielin arvioi, ovatko hallituksen esitykseen kirjatut taloudellisten vaikutusten arvioinnit riittäviä ja onko ne tehty vaikutusarviointiohjeiden mukaan. Toimielin ei tee itse arviointeja, ja korkeintaan vain hyvin poikkeuksellisesti arvioi vaikutusarviointien oikeellisuutta. Toimielin vastaa luonteeltaan oikeusministeriön tarkastusyksikköä, eikä sillä ole yhteyttä tähän hallituksen esitykseen. 

Valmisteluvaiheessa arvioitiin myös hyvän tuen edellytysten sisällyttämistä valtionavustuslakiin (688/2001). Valtionavustuslaissa säädetään niistä perusteista ja menettelyistä, joita noudatetaan myönnettäessä valtionavustuksia. Valtionavustuslain (688/2001) 7 §:ssä säädetään valtionavustuksen myöntämisen yleisistä edellytyksistä ja pykälään voitaisiin lisätä myös taloudelliseen toimintaan myönnettävien tukien erityiset edellytykset. Laissa valtionavustuksella tarkoitetaan tuenluonteista rahoitusta tietyn toiminnan tai hankkeen rahoittamiseksi. Koska lain soveltamisala kattaa vain avustusmuotoiset tuet ja taloudelliseen toimintaan myönnettävä tukimuotoja voivat olla esimerkiksi myös tukea sisältävät lainat ja takaukset sekä verotuet, taloudelliseen toimintaan myönnettävien tukien yleisiä perusteita ei voida sisällyttää valtionavustuslain 7 §:ään. 

3.2.2  3.2.2 Kansallinen ennakkoarviointimenettely Euroopan unionin valtiontukisääntelyn noudattamisen varmistamiseksi

EU:n valtiontukiuudistuksen, jota koskevat muutokset tulivat pääosin voimaan 1.7.2014, keskeinen tavoite on entistä useampien tukien vapauttaminen SEUT -sopimuksen 108 artiklan 3 kohdan mukaisesta ennakkoilmoitusvelvollisuudesta komissiolle. Komission tavoitteena on jatkossa keskittyä vain eniten kilpailua vääristävien tukien ennakkovalvontaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että nykyistä useampi viranomaisen taloudelliseen toimintaan myönnettävä tuki voidaan myöntää noudattamalla yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen (651/2014) säännöksiä. Vastapainona entistä useamman tuen vapauttamisesta ennakkoilmoitusvelvollisuudesta komissio on uudistuksen täytäntöönpanoa käsittelevän jäsenvaltioiden työryhmän 10.6.2014 raportin mukaisesti suositellut jäsenvaltioille valtiontukien oikeusvarmuuden takaavien menettelyjen ja laillisuusvalvonnan tehostamista. Komissio on myös tehostanut valtiontukien jälkikäteisvalvontaa. 

Periaatteellisen tason vaihtoehtoja kansallisen ennakkoarvioinnin toteuttamiseksi olisi sitovan lausuntomenettelyn tai muun sitovan ennakkoarviointimenettelyn käyttöönotto. Tämä poistaisi kuitenkin viranomaisille kuuluvan harkintavallan toimenpiteen EU:n valtiontukisääntöjen mukaisuuden arvioinnista. Voimassa olevan yritystukilain yleisistä ehdoista annetun lain 6 §:ssä todetaan, että jos asiaa valmisteleva viranomainen haluaa tehdä yritystukineuvottelukunnan kannasta poikkeavan ratkaisun, asia on siirrettävä valtioneuvoston ratkaistavaksi. Käytännössä em. säännöstä ei ole koskaan sovellettu. Valtioneuvosto hyväksyy joka tapauksessa valtioneuvoston asetuksella säänneltävät tukijärjestelyt sekä päättää lailla säänneltävien tukijärjestelmien hallitusten esitysten antamisesta eduskunnalle.  

Tarkoituksenmukaisempi vaihtoehto on tehostaa valtiontukisääntelyn noudattamisen ennakkoarviointia ja oikeusvarmuutta ei-sitovan lausuntomenettelyn avulla vahvistamalla jo käytössä olevan yritystukineuvottelukunnan asemaa. Riittävän ennakkoarvioinnin turvaaminen edellyttäisi kuitenkin tällöin lain soveltamisalan laajentamista. Soveltamisalan laajentaminen valtion eri hallinnonaloilla edellyttäisi myös yritystukineuvottelukunnan toimintatapojen sekä sihteeristön toiminnan uudelleen organisointia. Työ- ja elinkeinoministeriön EU:n valtiontukiasiantuntijat antavat jo tällä hetkellä virkatyönä konsultointia EU:n valtiontukisääntelyyn liittyvissä kysymyksissä ja osallistuvat yritystukineuvottelukunnan kokouksiin. Tukijärjestelyjen EU:n valtiontukisääntelyn mukaisuuden arvioinnin keskittäminen uuteen neuvottelukuntaan lisäisi arvioinnin avoimuutta, poikkihallinnollisen asiantuntijuuden hyödyntämistä sekä vähentäisi saman tukijärjestelyn päällekkäistä arviointia sekä normaalina virkatyönä että neuvottelukunnan lausuntomenettelyssä. 

Esityksen tavoitteena on varmistaa valtion viranomaisten myöntämien tukien EU:n valtiontukisääntelyn mukaisuus. Tämä tapahtuisi ottamalla käyttöön jo toimivan yritystukineuvottelukunnan yhteyteen kansallinen ennakkoarviointi ei -sitovan lausuntomenettelyn avulla. 

3.2.3  3.2.3 Lain soveltamisalan rajaaminen valtion tukiviranomaisiin

Valmistelun yhteydessä on myös arvioitu uuden lain soveltamisalan laajentamista valtion tukiviranomaisten lisäksi kuntien myöntämiin SEUT -sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan edellytykset täyttäviin valtiontukiin.  

Kuntien itsehallinnollisesta asemasta johtuen hyvän tuen periaatteiden laajentamista kuntiin ei pidetä mahdollisena. Kuntien tietoisuus EU:n valtiontukisääntelystä on lisääntynyt viime vuosina. Tällä hetkellä Kuntaliitto informoi ja kouluttaa kuntia valtiontukisääntelyyn liittyvissä kysymyksissä. Uudistetussa kuntalaissa (410/2015) on rajoitettu kunnan mahdollisuuksia antaa takaus tai muu vakuus. Kuntalain mukaan kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa. Pääsäännöstä on säädetty kuitenkin poikkeuksia. Kunta voi edelleen myöntää yrityksille esimerkiksi suoria avustuksia. Kuntien myöntämät tuet ovat yksittäisiä tapauskohtaisia tukia, eivätkä kunnat ole vielä laatineet omia tukiohjelmia.  

Vaikka valtio koordinoi työ- ja elinkeinoministeriön sekä maatalouteen liittyvien tukien osalta maa- ja metsätalousministeriön kautta valtiontukisääntelyyn liittyviä asioita kuten komissiolle tehtäviä valtiontuki-ilmoituksia, komissiossa vireillä olevia kanteluprosesseja sekä valtiontukisääntöjen uudistamiseen liittyvää yhteensovitusta, tukea myöntävä viranomainen eli myös kunta vastaa aina itsenäisesti, että kunnan tukijärjestely on EU:n valtiontukisääntöjen mukainen. Vuonna 2015 Suomessa oli 317 kuntaa. Kuntien kannalta kansallinen keskitetty EU:n valtiontukisääntelyn ennakkoarviointimenettely olisi myös yksi keino varmistaa suunniteltavan tukitoimenpiteen valtiontukisääntelyn mukaisuus. Valmistelun yhteydessä päädyttiin kuitenkin siihen, etteivät käytettävissä olevat tukineuvottelukunnan resurssit riitä yksittäisten kuntien tukijärjestelyiden arvioimiseen. Asiaa arvioidaan kuitenkin vielä uudelleen yhteistyössä Kuntaliiton kanssa, kun nyt ehdotettava uusi valtiontukisääntelyn ennakkoarviointimenettely on vakiintunut. Samassa yhteydessä arvioidaan myös tulevien itsehallintoalueiden asema lain soveltamisessa. 

3.3.1  3.3.1 Soveltamisala

Soveltamisala laajenisi nykyisestä koskemaan valtion tukiviranomaisen taloudelliseen toimintaan myöntämiä tukia, jotka täyttäisivät SEUT -sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan valtiontuen edellytykset. 107 artiklan soveltamisalaa on rajoitettu siten, että lakia ei sovellettaisi maa- ja metsätalouden alkutuotantoon eikä kalatalouteen. SEUT -sopimuksen 107 artiklan perusteella esimerkiksi matkailuun myönnettävät maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan myönnettävät tuet kuuluisivat kuitenkin lain soveltamisalaan. Lakia sovellettaisiin vain valtion tukiviranomaisiin, joten kuntien tukijärjestelyt eivät kuuluisi lain soveltamisalaan. Lakia sovellettaisiin, jollei muussa laissa toisin säädetä. 

Taloudellisen toiminnan käsite olisi sama kuin EU:n kilpailuoikeudessa. Sekä yrityksen että taloudellisen toiminnan käsite ovat EU-oikeudessa laajat. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan kilpailuoikeudellisen yrityksen käsitteeseen kuuluvat kaikki taloudellista toimintaa harjoittavat yksiköt riippumatta niiden oikeudellisesta muodosta tai rahoitustavasta. Ratkaisevaa arvioinnissa on harjoitettavan toiminnan luonne. Taloudellista toimintaa on kaikki toiminta, jossa tavaroita ja palveluja tarjotaan tietyillä markkinoilla. Tulkintakäytännössä on painoarvoa annettu sille, tuottaako yksityinen yritys vastaavia tavaroita ja palveluita markkinoilla. Myös voittoa tavoittelemattomat yksiköt voivat harjoittaa taloudellista toimintaa. Toiminta voi olla taloudellista, vaikka siihen kytkeytyisi yleiseen etuun liittyviä velvoitteita, erityisoikeuksia, yksinoikeuksia tai toimintaa tuettaisiin julkisin varoin. Pelkkää hyödykkeen ostamista tai hankintaa ei pidettäisi lähtökohtaisesti taloudellisena toimintana, jos hyödykkeet on hankittu käytettäväksi muussa kuin taloudellisessa toiminnassa. Myös yksityinen ammatin- tai elinkeinonharjoittaja voi harjoittaa taloudellista toimintaa. Taloudellisen toiminnan käsitteen määrittelystä seuraa, että soveltamisalan ulkopuolelle jäisivät esimerkiksi suoraan luonnollisille henkilöille maksettavat sosiaaliturvaetuudet. 

Rajanvedossa taloudellisen toiminnan ja viranomaistoiminnan välillä voitaisiin tulkintavälineenä käyttää komission SGEI -tiedonantoa (2012/C8/02). Tiedonannon mukaan toiminnot, jotka luontaisesti ovat osa viranomaisten erioikeuksia ja joiden suorittamisesta julkinen sektori vastaa, eivät ole taloudellista toimintaa, kuten armeija, poliisi, ilma- ja meriliikenteen turvallisuus ja valvonta, saastumisen estämisen valvonta, vankilarangaistusten organisointi eikä niin sanottuun solidaarisuuden periaatteeseen perustuva sosiaaliturva tai terveydenhuolto. Julkista koulutusta, joka järjestetään valtion rahoittaman kansallisen koulutusjärjestelmän puitteissa, ei myöskään pidetä taloudellisena toimintana. EU:n oikeuskäytännössä on vahvistettu, että julkista koulutusta, joka järjestetään valtion rahoittaman ja valvoman kansallisen koulutusjärjestelmän puitteissa, voidaan pitää ei-taloudellisena toimintana. Yksikön luokittelu yritykseksi liittyy aina tiettyyn toimintaan; yksikkö, joka harjoittaa sekä taloudellista että ei-taloudellista toimintaa, katsotaan yritykseksi ainoastaan taloudellisen toimintansa osalta.  

SEUT -sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tuen määritteleminen valtiontueksi edellyttää siis edellä selostettujen neljän kriteerin samanaikaista täyttymistä. Valtiontuen tulee olla myönnetty julkisista varoista, tuen pitää olla valikoiva, tuen pitää vääristää tai uhata vääristää kilpailua ja tuen pitää vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan.  

Tällä hetkellä yritystuen yleisistä ehdoista annetun lain (786/1997) lisäksi lainamuotoiseen yritystukeen sovelletaan valtion lainanannosta sekä valtiontakauksesta ja valtiontakuusta annettua lakia (449/1998) ja avustusmuotoiseen yritystukeen valtionavustuslakia (688/2001). Yritystuen yleisistä ehdoista annetun lain suhde valtionavustuslakiin ja lainalakiin on epäselvä. Valtionavustuslaki ja lainalaki ovat yleislakeja, joita sovelletaan, jos muussa laissa ei toisin säädetä (VAL 3 § 1 ja LainaL 2 § 1). Myös voimassa olevan yritystuen yleisistä ehdoista annetun lain 1 §:ssä todetaan, että lakia sovelletaan, jos muussa laissa ei toisin säädetä. Lakien soveltamisalat vaativat selkeytystä. Jatkossa taloudelliseen toimintaan myönnettävään tukeen sovellettaisiin lakia taloudellisen toiminnan tuen yleisistä edellytyksistä, jota kuitenkin täydentäisivät lainalain säännökset lainarahoituksen osalta ja valtionavustuslain säännökset avustusmuotoisen rahoituksen sekä tiettyjen yleisten menettelytapasäännösten osalta.  

Esimerkiksi verotukena myönnettävään taloudellisen toiminnan tukeen ei sovelleta mitään edellä mainituista laeista. Yhdenmukaisuuden vuoksi lakia taloudellisen toiminnan tuen yleisistä edellytyksistä tulisi jatkossa soveltaa myös verotuksen kautta taloudelliseen toimintaan myönnettäviin tukiin, silloin, kun SEUT -sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan valtiontuen edellytykset täyttyvät. Poikkeuksen voivat edelleen muodostaa sellaiset erillislait (mukaan lukien verolait tai budjettilait), joissa erikseen mainitaan, että lakia taloudellisen toiminnan tuen yleisistä edellytyksistä ei kyseisen lain kohdalla ole noudatettava. Tämä on kuitenkin mainittava kyseisessä laissa erikseen, mikä tekee päätöksestä tietoisen ja läpinäkyvän. 

Esitys velvoittaisi valtion tukiviranomaisen pyytämään valmisteluvaiheessa lausunnon yritystukineuvottelukunnalta siitä, täyttääkö suunniteltu tukiohjelma tai tukiohjelman ulkopuolisena yksittäisenä tukena myönnettävä EU:n oikeuden valtiontuen määritelmän ja mitä EU:n valtiontukisääntöjen mukaista menettelytapaa tukijärjestelyssä olisi noudatettava. Valtiontuen ennakkoarviointia koskevaa lausuntomenettelyä ei sovellettaisi kuitenkaan verotukiin. 

3.3.2  3.3.2 Hyvän tuen edellytykset

Tuen yleiset tavoitteet ja kohdentuminen 

Ehdotetulla lailla annettaisiin säännökset hyvän tuen edellytyksistä. Ennen tuen käyttöönottoa tulisi varmistaa, että tuki täyttää laissa määritellyt hyvän tuen edellytykset. Edellytysten täyttyminen kuvataan tukiohjelman tai tukiohjelman ulkopuolisen tukipäätöksen perusteluissa. Hyvän tuen edellytykset on arvioitava aina ennen uuden tukiohjelman tai tukiohjelman ulkopuolisen yksittäisen tuen käyttöönottoa. Jokaisen tukiohjelmassa myönnetyn yksittäisen tuen katsotaan täyttävän edellytykset osana tukiohjelmaa.  

Hyvän tuen edellytykset koskisivat sekä suoria tukia että epäsuoria tukia, mukaan lukien verotuet. Yhtäläisten arviointikriteerien asettamista sekä suorille että epäsuorille tuille vaikeuttaa tukien ominaisuuksien ja myöntämisprosessien erilaisuus. Suoran tuen myöntäminen on tyypillisesti harkinnanvaraista, kun taas verotuen saa jokainen siihen lain mukaan oikeutettu. Suoran tuen etuna on pidetty läpinäkyvyyttä, helpompaa kohdennettavuutta ja parempia edellytyksiä tuen vaikuttavuuden arviointiin, kun taas verotuen etuna on pidetty hallinnollista yksinkertaisuutta. Eroista huolimatta hyvän tuen edellytykset ovat määriteltävissä niin, että ne soveltuvat sekä suoralle että epäsuoralle tuelle. 

Tuella tulisi olla selkeästi määritelty taloudellinen tai yhteiskunnallinen tavoite. Tuen tavoite tulisi esittää selkeästi tukiohjelmaa koskevissa säännöksissä ja niiden perusteluissa. Tavoite ei saisi olla liian kapea tai yleinen. Tavoitteita voisi myös olla useita.  

Taloudelliset tavoitteet kohdistuvat pitkällä aikavälillä pysyvään taloudellisen toiminnan vahvistumiseen, yritystoiminnan tehostumiseen ja uudistumiseen sekä kansainväliseen kilpailukykyyn. Näiden seurauksena kansantalous vahvistuu ja luo suotuisat taloudelliset edellytykset yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamiselle. Tuen tulee ensisijaisesti kohdistua taloudellisen toiminnan edellytysten vahvistumiseen ja vain yhteiskunnallisista syistä varsinaiseen taloudelliseen toimintaan. Yritystoiminnan pitkän aikavälin kehittämisen kannalta voidaan aineettoman kehittämistoiminnan tukea pitää tehokkaimmin käytettynä tukena. Tuki tulisikin suunnata ensisijaisesti juuri aineettomaan kehittämiseen sekä pienten ja keskisuurten yritysten pitkän aikavälin kilpailukyvyn parantamiseen. Suurten yritysten tavanomaisiin investointeihin ja käyttöpääoman rahoitukseen liittyvä tuki olisi sitä vastoin mahdollista vain erityisistä syistä.  

Taloudelliseen toimintaan myönnettävän tuen ensisijainen tavoite voi olla myös yhteiskunnallinen. Yhteiskunnalliset tavoitteet kohdistuvat yhteiskunnan kannalta myönteisten asioiden edistämiseen tai haitallisten vaikutusten ehkäisemiseen. Tällaisten tavoitteiden edistäminen ei välttämättä onnistu markkinaehtoisesti ilman julkisen vallan toimenpiteitä. Yhteiskunnallisia tavoitteita ovat mm. yhteiskunnallisen eriarvoistumisen ehkäiseminen, korkealaatuisen elinympäristön turvaaminen, sekä kansalaisten ja yhteiskunnan turvallisuuden varmistaminen. Voimakkaat nopeat muutokset taloudellisessa toiminnassa voivat synnyttää merkittäviä yhteiskunnallisia haittavaikutuksia. Taloudellisen toiminnan tukien kohdentaminen tällaisten haittavaikutusten lieventämiseen tulee aina olla määräaikaista ja osa laajempaa politiikkatoimien kokonaisuutta, jonka seurauksena kyseinen haittavaikutus lievenee tai poistuu pysyvästi.  

Jos tuella on taloudellinen tavoite, tuki tulisi suunnata ensisijaisesti sellaisiin tarkoituksiin, joilla poistetaan puutteita markkinoiden toiminnassa. Markkinoiden toimivuuden puutteella tarkoitetaan tilannetta, jossa markkinoiden kautta ei synny kansantalouden voimavarojen kohdentumisen kannalta optimaalista lopputulosta. Julkisen tuen puuttuessa tällaiseen toimintaan sijoitetaan vähemmän voimavaroja kuin olisi kansantalouden tehokkuuden kannalta perusteltua, mistä syystä oikein kohdennettu tuki voi tehostaa voimavarojen kohdentumista. 

Myös tilanteessa, jossa tuensaajan toiminnasta syntyy positiivisia ulkoisvaikutuksia, voidaan tukea pitää perusteltuna. Positiivisista ulkoisvaikutuksista on kyse silloin kun toiminnan kansantaloudellinen hyöty on suurempi kuin yritykselle itselleen syntyvä hyöty. Ilman tukea yritys ei toteuttaisi hankettaan, koska kustannukset ylittävät sen yksityiset odotetut hyödyt. Myös verotuilla pitäisi olla kansantalouden tehokkuutta parantavia ulkoisvaikutuksia.  

Tuen tulee olla tarkoituksenmukainen ja kustannustehokas keino tuen taloudellisten ja yhteiskunnallisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Tuen pitäisi olla välttämätön politiikkatoimi muiden politiikkatoimien sijaan tai niiden rinnalla. Valmisteluvaiheessa tulisi monipuolisesti arvioida eri vaihtoehtoja edistää markkinoiden toimivuutta. Tähän arviointiin kuuluu myös vaihtoehtoisten tuki-instrumenttien toimivuuden kartoittaminen ja sen arvioiminen, päästäänkö asetettuun tavoitteeseen parhaiten myöntämällä esimerkiksi suoraa vai palautuvaa tukea kuten lainoja tai takausta vai voisiko tavoitteeseen päästä lainsäädäntömuutoksin tai muilla ohjaustoimilla  

Tuki-instrumentti tulisi valikoida siten, että saavutetaan suuri hyöty pienillä kustannuksilla (kustannustehokkuus). Tuki voi olla vaikuttava, mutta hyvin kallis, jolloin se ei ole kustannustehokas. Kustannustehokkuuden tulee ohjata valintaa muiden politiikkakeinojen ja suorien/epäsuorien tukien välillä perustuen mahdollisimman tarkkaan arvioon kustannuksista ja hyödyistä. Osa kustannustehokkuutta on, että hallinnollinen rasitus tuen saajalle pieni. Tukivalikoiman sekä yksittäisiin tukiin liittyvien haku- ja seurantaprosessien tulee olla yksinkertaiset, läpinäkyvät ja yhdenmukaiset hakijoiden hallinnollisen rasituksen minimoimiseksi. Samalla tämä vähentää tukiviranomaisten hallinnollista rasitusta. Suorilla tuilla tarkoitetaan tukia, jotka edellyttävät aina hankkeiden tai niiden toteuttajien tapauskohtaista arviointia. Epäsuorilla tuilla tarkoitetaan esimerkiksi verotukia. 

Tuen mahdolliset haittavaikutukset tulee minimoida. Yritysten välinen toimiva kilpailu on keskeinen kansantalouden kokonaisedun ja taloudellisen toiminnan tehokkuuden kannalta. Tuki ei saa aiheuttaa kohtuuttomia kielteisiä vaikutuksia kilpailuun (esimerkiksi markkinoille pääsyn esteet, määräävän markkina-aseman väärinkäyttö) tai jäsenvaltioiden väliseen kauppaan eikä muita yhteiskunnallisia kustannuksia. Keskeisenä tavoitteena onkin, että tuen kilpailua vääristävät vaikutukset jäävät mahdollisimman pieniksi myös silloin, kun tukea käytetään ohjauskeinona muiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Ehdotetun lain säännökset velvoittavat ottamaan huomioon kilpailunäkökohdat sekä yritystukiohjelmia valmisteltaessa että yksittäisiä tukipäätöksiä tehtäessä. 

Tukiohjelmien ja yksittäisten tukipäätösten tulee olla määräaikaisia. Määräajan päättyessä tukien tarpeellisuus ja toimivuus tulee arvioida ennen mahdollista jatkopäätöstä. Pitkäkestoisten tukiohjelmien ja yksittäisten tukipäätösten tarpeellisuus ja toimivuus tulee arvioida esim. viiden, kuuden vuoden välein. Määräaikaisuus parantaa viranomaisten edellytyksiä päästä niihin tavoitteisiin, joihin tukiohjelmalla pyritään, sekä lisää mahdollisuuksia suunnata voimavaroja elinkeinopolitiikan painopisteiden ja välineiden tehokkuuden mukaan. Tukiohjelmien säännöllisillä arvioinneilla ei ole merkitystä, ellei niiden tuloksia voida soveltaa käytäntöön uudistamalla tukiohjelmia. 

Erityisistä syistä voitaisiin myöntää toistaiseksi voimassa olevia tukia. Tuen vaikuttavuutta tulisi myös tällöin arvioida määräajoin. Toisin kuin suorat tuet, joita tyypillisesti tarkastellaan säännöllisesti valtion talousarvio- ja kehysprosesseissa, useimmat verotuet jatkuvat automaattisesti, ellei verolakia muuteta. Lisäksi verotuen määrä kasvaa yleensä, kun veroja korotetaan. Näistä syistä myös verotukien kohdalla on tärkeää huolehtia tuen vaikuttavuuden arvioinnista, jos tuki on voimassa toistaiseksi.  

Tuella tulisi olla kannustava vaikutus ja se tulee mitoittaa oikein. Hyvä tuki luo juuri ja juuri riittävän kannusteen sen kohteena oleville taloudellista toimintaa harjoittaville toimia tuen perimmäisten tavoitteiden suuntaisesti.  

Tuen myöntämisen edellytykset 

Tukijärjestelmän yhtenäisyyden ja taloudelliselle tuelle asetettujen yleisten tavoitteiden kannalta olisi tärkeää aikaansaada yhtenäiset edellytykset myös yksittäisten tukien antamiseen tukiohjelmassa. Tässä tarkoituksessa toimivaltaisen viranomaisen tai yhteisön tulisi tuen antamisen yhteydessä selvittää tukikohteen kokonaisrahoitus ja julkinen rahoitus samoin kuin hankkeen kannattavuus ja kilpailuvaikutukset.  

Kannattamattomille yrityksille tai kannattamattomiin hankkeisiin ei tulisi myöntää tukea. 

Tuen vaikuttavuuden arviointi 

Vaikuttavuuden arvioinnin hyödyt ilmenevät entistä parempina politiikkatoimina pitkällä aikavälillä. Tutkimukseen perustuva tieto vähentää valittuihin politiikkatoimiin kohdistuvaa painetta. Metodologiat ja tietoaineistot ovat kehittyneet, joten niitä kannattaa hyödyntää. Tulevaisuudessa tarvitaan parempia politiikkatoimia resurssien vähetessä. Hyvää tukea on tuki, joka on arvioitu tutkimustiedon perusteella vaikuttavaksi eikä syrjäytä yrityksen omaa rahoitusta.  

Tukiohjelmien pitkäjänteinen ja samanaikainen kokonaisarviointi toisi kaivattua lisäarvoa tukijärjestelmän kokonaistarkasteluun. Vaikuttavuustutkimuksen lähtökohtana on selvittää, olisiko tuettava hanke/investointi toteutunut ilman tukea. Tällöin pyritään vertaamaan tilannetta tuen jälkeen vaihtoehtoiseen tilanteeseen ilman tukea. Pelkkä tilastollinen seuranta tai haastattelukyselyt eivät kerro, miten nimenomainen tuki on vaikuttanut esim. yrityksen kasvuun, tuottavuuteen ja työllisyyteen. 

Vaikuttavuuden arviointi ulotettaisiin jatkossa myös verotukien arviointiin. Selvityksen Yritystukien arvioinnista ja vaikuttavuudesta (Rauhanen jne. 2015) mukaan verotukien säännöllinen evaluointi on jopa niiden säännöllistä laskentaa ja raportointia tärkeämpää. Evaluoinnin avulla voidaan päivittää verotuen perusteet ja tehdä päätös siitä, jatketaanko tukea, korjataanko sen puutteita vai lopetetaanko tuki kokonaan. Jos evaluointia ei toteuteta, verotuki saattaa olla voimassa yhtä kauan kuin sen taustalla oleva säännös. Selvityksessä korostetaan, että verotuet eivät suinkaan aina ole tehottomia tai vahingollisia. Hyödylliset ja talouden tehokkuutta parantavat verotuet voidaan kuitenkin tunnistaa vasta huolellisen evaluointiprosessin jälkeen. Verotuet on säännöllisesti luetteloitava ja niiden kohdistuminen, laillinen perusta, odotetut ja toteutuneet vaikutukset sekä toteutuneet ja ennakoidut kustannukset on määräajoin raportoitava. Verotukia tulisi käsitellä vuosittaisten talousarvioiden yhteydessä osana yleistä talouspoliittista linjaa. Tämä on helpointa, jos verotuen vaikutusarvio on tehty ja sen päättymisajankohta määritelty säännöksen laatimisen yhteydessä. 

3.3.3  3.3.3 Kansallinen ennakkoarviointimenettely Euroopan unionin valtiontukisääntöjen noudattamisen varmistamiseksi

Esitys velvoittaisi Suomessa asianomaisen valtion tukiviranomaisen pyytämään yritystukineuvottelukunnalta asiantuntijalausunnon siitä, onko tukiohjelma tai tukiohjelman ulkopuolinen yksittäinen tuki EU:n lainsäädännön valtiontuen määritelmän (SEUT -sopimuksen 107 artikla 1 kohta) mukainen tuki ja mitä EU:n valtiontukisääntöjen mukaista menettelytapaa tuen myöntämisessä olisi noudatettava. Ennakkoarviointi kohdistuisi sekä etukäteen valtiontuki-ilmoitusta edellyttäviin tukiin että tukiin, joita ei ilmoiteta etukäteen komissiolle, kuten yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen piiriin kuuluviin tukiin ja vähämerkityksisiin eli de minimis -tukiin. Lausunto olisi lisäksi pyydettävä tukiohjelmasta myönnettävästä yksittäisestä tuesta, jos tuki ylittää EU:n valtiontukisääntelyssä määritellyn ennakkoilmoitusvelvollisuuden kynnysarvon. Tällaista erityissääntelyä on esimerkiksi yleisessä ryhmäpoikkeusasetuksessa (651/2014) sekä sektorikohtaisissa suuntaviivoissa esimerkiksi ympäristönsuojelua ja energiatuen valtiontukisuuntaviivoissa (2014/C 200/01). Esimerkiksi yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen (651/2014) 4 artiklassa on määritelty ne euromääräiset kynnysarvot, joiden ylittäessä yleistä ryhmäpoikkeusasetusta ei voida soveltaa, vaan tuesta on etukäteen ilmoitettava komissiolle. Ennakkoarviointimenettelyn ulkopuolelle jäisivät verotuet. 

Myös SGEI -palvelut, joiden tukeminen on mahdollista SEUT -sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan perusteella, kuuluisivat ennakkoarvioinnin piiriin, jos SEUT -sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan valtiontuen edellytykset täyttyisivät. Yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyvien palveluiden tukemisessa on kyse nimenomaan taloudellisen toiminnan tukemisesta. Esimerkiksi ympäristöministeriön hallinnonalan tuet sosiaaliseen asuntotuotantoon täyttävät myös SEUT -sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan EU:n valtiontuen edellytykset. Tukemisen hyväksyttävyyden perusteena on käytetty SEUT -sopimuksen 106 artiklan 2 kohdan määräysten soveltamisesta tietyille yleisiin taloudellisiin tarkoituksiin liittyviä palveluja tuottaville yrityksille korvauksena julkisista palveluista myönnettävään valtiontukeen (2012/21/EU) (SGEI -päätös 2012/21/EU). Jos esimerkiksi sosiaalisen asuntotuotannon tukiohjelmia muutettaisiin, myös niitä koskevat muutokset tulisi lähtökohtaisesti käsitellä yritystukineuvottelukunnassa. Komission SGEI -päätöksen (2012/21/EU) soveltamisalaan kuuluvista tuista toimitetaan joka toinen vuosi jälkikäteen maaraportti komissiolle. Edellä mainittu raportti olisi myös toimitettava jälkikäteen tiedoksi yritystukineuvottelukunnalle. 

Yritystukineuvottelukunnan kanta tulisi pyytää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa tukijärjestelyä valmisteltaessa. Lausuntoa ei tarvitsisi pyytää verotuista eikä, jos asia on kiireellinen, jos tukiohjelmaan tehtävä muutos on luonteeltaan tekninen tai jos muut erityiset syyt sitä edellyttävät. Lausunto ei olisi sitova. 

Kyse olisi kansallisesta ennakkoarviointimenettelystä oikeusvarmuuden turvaamiseksi eikä esitys vaikuttaisi EU:n valtiontukisääntöjen soveltamiseen tai velvollisuuksiin niiden noudattamisessa eikä komission toimivaltaan niiden valvonnassa. Esityksellä ei myöskään puututtaisi kansallisten tuomioistuinten toimivaltaan. 

3.3.4  3.3.4 Yritystukineuvottelukunta

Yritystukineuvottelukunta kokoaisi kaikki taloudelliseen toimintaan myönnettävät, SEUT -sopimuksen 107 artiklan 1 kohdan valtiontuen edellytykset täyttävät tukiasiat yhteen paikkaan. Esitetyssä mallissa luotaisiin horisontaalisen kehittämisen perusta taloudelliseen toimintaan myönnettävien tukien hallinnoinnin ja vaikuttavuuden kehittämiselle nykyistä yhtenäisemmäksi ja vaikuttavammaksi kokonaisuudeksi. Yritystukineuvottelukunta edistäisi hallinnonalojen välistä yhteistyötä ja kehittäisi kansallista tukijärjestelmää kokonaisuutena. Yritystukineuvottelukunta voisi tehdä toimivaltaiselle viranomaiselle tarpeellisiksi katsomiaan esityksiä tai aloitteita lainsäädännön ja hallintokäytännön kehittämiseksi. Yritystukineuvottelukunta voisi tehdä julkisia kannanottoja tukijärjestelmän kehittämiseksi. Lisäksi yritystukineuvottelukunta seuraisi toimialaansa koskevaa kansallista ja kansainvälistä sääntelyä, käytäntöä ja kehitystä. 

Valtion tukiviranomaisen olisi pyydettävä yritystukineuvottelukunnalta lausunto siitä, onko suunniteltava tuki EU:n valtiontukisäännösten mukaista valtiontukea ja onko valtiontuesta ilmoitettava etukäteen Euroopan komissiolle. Valtiontuen ennakkoarvioinnin osalta lausuntomenettely olisi pakollinen. Velvoite pyytää valtiontuen ennakkoarviointia koskeva lausunto, ei koskisi verotukia. Lisäksi tukiviranomainen voisi pyytää yritystukineuvottelukunnalta lausunnon 3—5 §:ien toteutumisesta valmisteilla olevissa tukiohjelmissa tai yksittäisessä tukiohjelman ulkopuolisessa tukipäätöksessä, joka on vähintään kolme miljoonaa euroa. Lausuntomenettely muuttuisi 3—5 §:ien osalta vapaaehtoiseksi, mutta tukiohjelmien kuvaukset 3—5 §:ien toteutumisesta tulisi antaa yritystukineuvottelukunnalle tiedoksi. Yritystukineuvottelukunta voisi halutessaan pyytää tuesta sihteeristöltä ennakkoarvioinnin 3—5 §:ien toteutumisesta. Lausuntoja ei enää tarvitsisi pyytää tukiohjelmaan kuuluvista yli 3 miljoonan euron tukipäätöksistä. 

Valtioneuvosto asettaisi yritystukineuvottelukunnan sekä nimeäisi sen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Yritystukineuvottelukunnan kokoonpano muodostuisi eri hallinnonalojen edustuksesta. Yritystukineuvottelukunnan kokoonpanon laajentamisen lisäksi perustettaisiin sihteeristö, jonka toimintaa koordinoisi pääsihteeri. Sihteeristön tehtävänä olisi valmistella lausunnot EU:n valtiontukisääntöjen mukaisuudesta ja hyvän tuen edellytysten mukaisuudesta. Sihteeristö voisi pyytää ennakkoarvioinnin tueksi esimerkiksi hyvän tuen periaatteiden osalta asiantuntijalausunnon tai selvityksen 3—5 §:ien toteutumisesta.  

3.3.5  3.3.5 Muut muutokset

Voimassa olevan lain 7 §:n mukaan tuenantajan on valvottava yritystuen käyttöä, kustannuksia ja vaikuttavuutta sekä tukipäätöksen muiden ehtojen täyttymistä. Lain 8 §:ssä säädetään toimivaltaisen viranomaisen oikeudesta saada tuensaajalta tarkastettavakseen ja käyttöönsä kaikki valvonnan kannalta tarpeelliseksi katsomansa asiakirjat ja muut tallenteet. Uuteen lakiin ei ehdoteta enää otettavaksi vastaavia tuen valvontaa, tarkastusoikeutta ja salassa pidettävien tietojen luovuttamista koskevia säännöksiä, vaan menettelytapoja koskevat säännökset on johdonmukaista keskittää valtionavustuslakiin (688/2001). Valtionavustuslain 14—18 §:ssä säädetään jo valtion avustuksen saajan tietojenantovelvollisuudesta sekä valtionavustuksen myöntäjän valvontavelvollisuudesta sekä tarkastusoikeudesta. Myös valtion lainanannosta sekä valtiontakauksesta ja valtiontakuusta annetun lain (449/1988) 2 pykälässä viitataan valtionavustuslain 14—18 §:iin. Voimassa olevan lain 9 §:ssä säädetään yritystukea koskevien tietojen luovuttamisesta toisille viranomaisille. Vastaavanlainen säännös sisältyy valtionavustuslain 31 ja 32 §:iin. Valtion lainanannosta sekä valtion takuusta ja valtion takauksesta annetun lain 2 §:ssä viitataan valtionavustuslain pykäliin. Koska valtionavustuslakia voidaan yleislakina suoraan tai erityislain viittaussäännöllä soveltaa myös ehdotettavan lain perusteella myönnettäviin tukiin, ei erillisten viittaussäännösten lisäämistä valtionavustuslakiin pidetä tarpeellisena.  

Voimassa olevan lain 10 §:ssä säädetään rangaistusseuraamuksesta, jos joku tahallaan kieltäytyy antamasta 8 §:ssä tarkoitetulle toimivaltaiselle viranomaiselle tai tämän määräämälle virkamiehelle tämän pyytämiä tietoja tai asiakirjoja taikka antaa tälle virheellisiä tietoja. Samoin rangaistusseuraamus koskisi sitä, joka estää tuenantajaa tai tarkastukseen oikeutettua suorittamasta ehdotetun lain mukaista valvontaa. Vastaavaa säännöstä ei ole valtionavustuslaissa eikä valtion lainanannosta sekä valtiontakauksesta ja valtiontakuusta annetussa laissa (449/1988). Voimassa olevan lain 10 §:n mukaisia rangaistuksia ei tiettävästi ole koskaan tuomittu. Lisäksi rikoslain 16 luvun 1—3 §:ssä (563/1998) säädetään virkamiehen vastustamisesta ja 29 luvun 5—8 §:ssä (769/1990) avustuspetoksesta, avustuksen väärinkäytöstä ja avustusrikkomuksesta. Pykälä esitetään poistettavaksi tarpeettomana.