1.1
Konkurssilaki
1 luku Yleiset säännökset
3 §.Konkurssikelpoisuus. Pykälän 2 momentissa säädetään poikkeuksista konkurssikelpoisuuteen. Luetteloon lisättäisiin uudet, hallituksen esityksessä HE 15/2017 vp ehdotetun maakuntalain tarkoittamat maakunnat. Konkurssisuoja kattaisi myös maakuntien liikelaitokset, koska ne ovat osa maakuntaa samalla tavoin kuin kuntien liikelaitokset ovat osa kuntaa. Kyseessä on tekninen selvennys, joka vastaa maakuntauudistuksen valmistelun taustaolettamia. Pykälän 1 ja 3 momentti säilyisivät ennallaan.
2 luku Konkurssiin asettamisen edellytykset
3 §.Oletus maksukyvyttömyydestä. Pykälän 2 momentin 3 kohdan soveltamisalaa laajennettaisiin siten, että se kattaisi myös ammattitoiminnastaan kirjanpitovelvolliset velalliset. Kirjanpitolaissa (1336/1997) liike- ja ammattitoimintaa koskivat pitkään eri velvollisuudet. Vuoden 2016 alussa voimaan tulleen lain 1620/2015 myötä näin ei kuitenkaan enää ole. Ratkaisua on hallituksen esityksessä (HE 89/2015 vp) perusteltu erityisesti sillä, että rajanveto näiden kahden käsitteen välillä on vaikeaa. Siten ei enää ole perusteltua kohdella liike- ja ammattitoimintaa eri tavoin myöskään konkurssiin asettamisen edellytyksiä koskevassa sääntelyssä. Myös liiketoimintakiellon soveltamisalaa on äskettäin vastaavasti laajennettu kirjanpitolaissa tarkoitettuun ammattitoimintaan (laki 749/2017). Kuten nykyisinkin, puheena olevaa kohtaa sovelletaan kaiken tyyppisiin velallisiin riippumatta siitä, ovatko ne luonnollisia henkilöitä vai oikeushenkilöitä.
3 luku Konkurssin alkamisen oikeusvaikutukset
11 §.Oikeusvaikutusten voimassaolo. Pykälän uuteen 3 momenttiin otettaisiin informatiivinen viittaussäännös yrityssaneerauslain 66 §:ään, jossa ehdotetaan selvennettäväksi konkurssiin asettamispäätöksen kumoamisen ja konkurssilain 7 luvun 13 §:n mukaisen konkurssin peruuntumisen vaikutusta saneerausohjelmaan, joka on rauennut konkurssiin asettamisen johdosta. Konkurssin peruuntuminen merkitsee sitä, ettei konkurssi ole vastannut tarkoitustaan, ja asettamisen kumoaminen sitä, ettei konkurssille ole ollut perusteita. Tämän vuoksi näissä tapauksissa on tärkeää, että saneerausohjelman raukeaminen peruuntuisi ja ohjelman toteuttaminen voisi jatkua entisellään.
7 luku Menettely tuomioistuimessa
8 §.Velkojan hakemuksen käsittely. Voimassa olevat säännökset edellyttävät istuntokäsittelyn järjestämistä velallisen vastustaessa hakemusta aina silloin, kun velallinen ei ole nimenomaisesti suostunut asian käsittelyyn kansliassa. Pykälän 1 ja 2 momentin sääntelyä ehdotetaan muutettavaksi niiden tapausten vähentämiseksi, joissa velallisen suostumuksen puuttuminen ei ole välttämättä vastannut velallisen todellista tarkoitusta ja joissa tästä seuranneelle istuntokäsittelylle ei ole muutoinkaan ollut todellista tarvetta. Toisaalta konkurssin laajakantoiset vaikutukset ja velallisen oikeusturva huomioon ottaen on syytä säilyttää istuntokäsittelyn järjestämättä jättämisen kynnys riittävän korkealla. Tämän vuoksi sääntelyyn otettaisiin kaksi edellytystä, joista kumman tahansa puuttuminen johtaisi velvollisuuteen järjestää istuntokäsittely.
Istuntokäsittely voitaisiin jättää järjestämättä vain, jos hakemusta vastustanut velallinen ei ole pyytänyt istuntokäsittelyä ja jos tuomioistuin lisäksi pitää istuntokäsittelyä tarpeettomana. Siten hakemusta vastustavalla velallisella olisi aina oikeus istuntokäsittelyyn pelkän pyynnön perusteella tuomioistuimen arviosta riippumatta. Pyynnölle ei olisi tarpeen esittää perustelua. Jotta velallinen osaisi ottaa asiaan kantaa, häneltä tulisi 1 momenttiin ehdotettavan lisäyksen mukaan nimenomaisesti kysyä, pyytääkö hän asian käsittelyä istunnossa. Samalla velalliselle tulisi ilmoittaa mahdollisuudesta ratkaista asia kirjallisessa menettelyssä ilman istuntokäsittelyä, jos velallinen ei ole pyytänyt asian käsittelemistä istunnossa.
Vaikkei hakemusta vastustava velallinen olisi pyytänyt istuntokäsittelyä, sellainen olisi järjestettävä, jollei tuomioistuin pidä sitä tarpeettomana. Kynnys istunnon järjestämättä jättämiselle on tarkoitettu korkeammaksi kuin oikeudenkäymiskaaren 8 luvun 3 §:n 3 momenttiin sisältyvässä yleissäännöksessä. Jos velallinen on vastustanut konkurssihakemusta, istuntokäsittelyn toimittamatta jättäminen voisi tulla kysymykseen sellaisissa tilanteissa, joissa konkurssiin asettamisen edellytysten olemassaolosta ei voi jäädä epäilyksiä. Velallisen vastustaessa hakemusta voi olla myös aiheellista tiedustella hakijavelkojan kantaa hakemuksen vastustamiseen esimerkiksi sen varalta, että hakijavelkoja ja velallinen neuvottelevat hakijan saatavan maksuaikataulusta.
Edellä selostettu säännös asian käsittelemisestä istunnossa koskee vain tilannetta, jossa velallinen on nimenomaisesti vastustanut konkurssihakemusta. Vaikka velallinen ei antaisi hakemuksen johdosta lainkaan lausumaa tai velallisen lausumasta ei suoraan ilmenisi, vastustaako velallinen hakemusta, tuomioistuimen olisi 11 §:n nojalla tutkittava konkurssiin asettamisen edellytykset viran puolesta. Asia käsiteltäisiin istunnossa, jos tuomioistuin pitää sitä tarpeellisena (ks. HE 26/2003 vp, s. 90).
8 luku Pesänhoitaja
7 §.Pesänhoitajan palkkio. Voimassa olevan säännöksen mukaan pesänhoitajalla on oikeus saada tehtävästään konkurssipesän varoista työn vaativuuteen, tehtyyn työhön, pesän laajuuteen ja muihin seikkoihin nähden kohtuullinen palkkio sekä korvaus hänelle aiheutuneista, pesänhoidon kannalta tarpeellisista kustannuksista. Valvontalain 7 §:n 3 momentin mukaan tuomioistuin voi konkurssiasiamiehen vaatimuksesta alentaa velkojien pesänhoitajalle määräämää palkkiota, jos pesänhoitaja on olennaisesti laiminlyönyt hänelle kuuluvia tehtäviä tai velvollisuuksia taikka jos palkkio selvästi ylittää sen, mitä voidaan pitää kohtuullisena. Konkurssiasiamiehen on esitettävä vaatimuksensa 30 päivän kuluessa siitä, kun velkojien päätöksen sisältävä asiakirja on saapunut konkurssiasiamiehen toimistoon.
Konkurssilaissa ei sen sijaan ole velkojien päätöksentekoa ohjaavaa nimenomaista säännöstä pesänhoitajan palkkion alentamisesta pesänhoitajan toiminnassa ilmenneiden puutteiden vuoksi. Pesänhoitajan palkkiosta annetun konkurssiasiain neuvottelukunnan suosituksen 13/2004 mukaan, jos pesänhoitaja laiminlyö tehtäviään, syyllistyy väärinkäytökseen tai hänet joudutaan omasta syystään vapauttamaan pesänhoitajan tehtävästä, pesänhoitopalkkiota voidaan alentaa tai törkeässä tapauksessa jättää kokonaan vahvistamatta. Uudelleenlaaditun suosituksen kohdassa 8.2. todetaan, että palkkio voi jäädä vertailupalkkioiden vaihteluväliä alemmaksi, kun pesänhoito on ollut tehotonta tai taitamatonta. Suosituksen mukaan myös esimerkiksi siinä tapauksessa, että pesänhoitaja laiminlyö tehtäviään, syyllistyy väärinkäytökseen tai jos pesää ei muutoin ole hoidettu lain ja hyvän pesänhoitotavan mukaisesti, palkkiota voidaan alentaa. Niissä tapauksissa, joissa pesänhoitaja vapautetaan omasta syystään, esimerkiksi esteellisyyden vuoksi, palkkiota tulisi alentaa ainakin siinä määrin, ettei velkojille aiheudu lisäkustannuksia pesänhoitajan vaihtumisesta. Pesänhoitajan palkkion alentamisessa voidaan ottaa huomioon myös pesänhoitajan menettelyn moitittavuuden aste.
Palkkion alentamisesta otettaisiin säännös uuteen 2 momenttiin. Nimenomaisella säännöksellä toivotaan olevan ohjausvaikutusta tehtävien hoidon laadun kannalta. Pesänhoitajien oikeusturvan ja palkkion määräytymisen ennakoitavuuden kannalta on myös perusteltua, että palkkion alentamisesta säädettäisiin laissa, eikä asia jäisi suosituksen varaan. Valvontalakiin tehtäisiin yhdenmukaisuuden vuoksi tarvittavat muutokset.
Palkkiota voitaisiin alentaa ensinnäkin silloin, kun pesänhoitaja on vapautettu tehtävästään 6 §:n 1 momentin 1 tai 2 kohdassa mainitusta syystä. Tehtävästä vapauttamisen perusteena voi siten olla kelpoisuuden puuttuminen tai pesänhoitajan esteellisyys samoin kuin tehtävien laiminlyöminen tai toimiminen lain tai hyvän pesänhoitotavan vastaisesti. Toiseksi palkkiota voitaisiin alentaa, vaikka pesänhoitajaa ei olisi vapautettu tehtävistään. Tällöin edellytetään, että pesänhoitaja on olennaisesti laiminlyönyt hänelle kuuluvia tehtäviä tai velvollisuuksia. Olennainen laiminlyönti voi olla esimerkiksi se, että pesänhoitaja ei huolehdi hänelle lain mukaan kuuluvista tehtävistä tai olennaisesti pitkittää menettelyä jättämällä ilman perusteltua syytä noudattamatta esimerkiksi 9 luvun 1 ja 2 §:n, 10 luvun 2 §:n, 12 luvun 5 §:n tai 13 luvun 2 §:n määräaikasääntelyä.
Alentamisen määrästä ei annettaisi säännöksiä. Alentaminen voisi olla hyvinkin huomattava tapauksissa, joissa pesänhoitajan toiminnassa on ollut tahallisia väärinkäytöksiä tai erittäin vakavia puutteita.
Pykälän voimassa oleva 1 momentti säilyisi ennallaan, ja 2 ja 3 momentti siirtyisivät sellaisinaan 3 ja 4 momentiksi.
9 luku Konkurssipesän selvitys ja velallisen kirjanpito
1 §.Pesäluettelo. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin pesäluettelon sisältövaatimusten keventämiseksi siten, että velallisen kaikkien velkojen ja sitoumusten sijasta pesäluetteloon merkittäisiin ainakin velallisen suurimmat velkojat ja niiden saatavat, merkittävimmät muut sitoumukset sekä arvio muiden velkojen ja sitoumusten kokonaismäärästä.
Säännöksen tarkoituksena on parantaa pesänhoitajan mahdollisuuksia keskittää työpanoksensa niiden seikkojen selvittämiseen, jotka ovat konkurssin alkuvaiheessa keskeisimpiä, siis ennen muuta velallisen varallisuuden sekä velallisselvitystä varten tarvittavien seikkojen selvittämiseen. Momentissa tarkoitettaisiin vain pesäluettelon vähimmäissisältöä, eikä estettä luonnollisesti olisi sille, että pesänhoitaja sisällyttäisi pesäluetteloon jatkossakin velallisen kaikki velat. Näin olisi tarkoituksenmukaista menetellä erityisesti silloin, kun oletetaan, että konkurssi tulee jatkumaan täysimittaisena. Pesänhoitajan on ilmoitettava tiedossa oleville velkojille konkurssisaatavien valvonnasta. Velkojan voidaan katsoa olevan pesänhoitajan tiedossa, jos velka ilmenee pesänhoitajan hallussa olevasta velallisen kirjanpitoaineistosta tai muusta liiketoimintaan liittyvästä materiaalista, jota voidaan pitää luotettavana. Jos pesäluettelo sisältää vain suurimmat velkojat ja konkurssi jatkuu, loputkin velkojat on selvitettävä ennen valvontapäivän määräämistä. Kaikkien velkojen luetteleminen voi olla tarkoituksenmukaista myös silloin, kun pesänhoitaja pitää 14 luvun 5 §:n 4 momentissa tarkoitetun ilmoituksen tekemistä rikosepäilystä poliisille tarpeellisena. Jos velallisen kaikkia velkoja ei ole merkitty pesäluetteloon, pesänhoitajan tulisi ilmoituksen tekemisen yhteydessä ilmoittaa poliisille kirjanpidosta ilmenevät velkojat ja heidän saatavansa. Pesäluettelo olisi siten tarkoituksenmukaista tehdä vähimmäisvaatimusten mukaisena lähinnä silloin, kun konkurssin oletetaan raukeavan, eikä syytä tehdä poliisille rikosilmoitusta ole ilmennyt.
Suurimpien velkojien käsitettä tulkittaisiin samoista lähtökohdista kuin muualla konkurssilaissa, kuten pykälän 4 momentissa ja 10 luvun 2 §:n 3 momentissa, ja sitä voitaisiin täsmentää konkurssiasiain neuvottelukunnan suosituksilla. Velallisen muilla merkittävillä sitoumuksilla tarkoitettaisiin esimerkiksi velallisen antamia rahallisesti merkittäviä takauksia ja vierasvelkapantteja. Velallisen olisi jatkossakin vahvistettava pesäluettelon tiedot oikeiksi. Tiivistelmää koskevaa säännöstä yksinkertaistettaisiin siten, että tiivistelmä olisi laadittava, jos se on tarkoituksenmukaista. Pesäluettelon laajuus voisi jatkossakin olla yksi syy, jonka johdosta tiivistelmän laatiminen on tarkoituksenmukaista.
Velallisen petoksesta tuomitaan rikoslain 39 luvun 2 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla velallinen, joka konkurssimenettelyssä jättää ilmoittamatta velan hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta hyötyä. Kun pesänhoitaja päättää, että pesäluettelo tehdään vähimmäisvaatimusten mukaisesti, edellä mainitun kohdan perusteella ei voitaisi tuomita velallista, joka jättää ilmoittamatta vähäisen velan tai muun sellaisen velan, joka ei kuulu pesäluettelon vähimmäisvaatimuksiin. Tahallinen väärän tai harhaanjohtavan tiedon antaminen, esimerkiksi väärän arvion vahvistaminen velkojen kokonaismäärästä, voi tulla arvioitavaksi momentin 3 kohdan nojalla.
Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että pesäluettelon viivästyessä ei enää haettaisi määräajan pidennystä tuomioistuimelta, vaan pesänhoitaja itse merkitsisi konkurssi- ja yrityssaneerausasioiden asianhallintajärjestelmä Kostiin pesäluettelon arvioidun valmistumispäivämäärän ja syyt, joiden vuoksi pesäluetteloa ei ole laadittu määräajassa. Pesäluettelo olisi lähtökohtaisesti laadittava kahden kuukauden määräajassa, josta voitaisiin poiketa vain pesänhoitajasta riippumattomasta erityisestä syystä, kuten kirjanpidon keskeneräisyyden tai velallisen pakoilun vuoksi. Merkintä olisi tehtävä heti, kun peruste siihen on tiedossa, ja joka tapauksessa ennen määräajan päättymistä. Jos este pesäluettelon valmistumiselle ei arvioidunkaan ajan puitteissa poistuisi, voitaisiin tehdä uusi merkintä. Säännös parantaisi konkurssiasiamiehen mahdollisuuksia valvoa konkurssimenettelyjen etenemistä sekä asianosaisten tiedonsaantia. Pesänhoitajan olisi tehtävä samansisältöinen ilmoitus myös konkurssiasiaa käsittelevälle tuomioistuimelle. Tuomioistuimen ei olisi tarpeen ryhtyä ilmoituksen johdosta mihinkään erityisiin toimiin, mutta se voisi kirjata uuden määräajan voidakseen seurata vireillä olevan asian etenemistä.
2 §.Velallisselvitys. Pykälän 1 momentin 1 kohtaan lisättäisiin sana säätiö, jolloin pesänhoitajan tulisi sisällyttää velallisselvitykseen tieto velallisen omistus- ja konsernisuhteista myös silloin, kun velallinen on säätiö. Yhteisön lisäksi myös säätiöllä voi olla konsernisuhteeseen perustuva määräysvalta muuhun oikeushenkilöön ja myös säätiö voi olla määräysvallan kohteena.
Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin 1 §:n 2 momenttia vastaavat muutokset.
10 luku Konkurssin raukeaminen
2 §.Hakemus konkurssin raukeamisesta. Pykälä sisältää säännökset konkurssin raukeamista koskevan hakemuksen sisällöstä ja lisäksi hakemusta koskevia menettelysäännöksiä. Säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi erityisesti sen vuoksi, että käytännössä menettelyn alkamisesta konkurssin raukeamiseen kulunut aika on saattanut olla hyvinkin pitkä, vaikka siihen ei olisi ilmennyt mitään erityistä syytä.
Voimassa olevan 2 §:n 3 momentin mukaan pesänhoitajan on toimitettava raukeamista koskeva esityksensä velkojille ennen kuin hänellä on oikeus hakea raukeamista tuomioistuimelta. Menettelyyn ei tältä osin ehdoteta muutosta. Pykälän 3 momentin säännökset ehdotetaan kuitenkin siirrettäviksi 1 momenttiin pykälän selkeyttämiseksi.
Pesänhoitajan on haettava konkurssin raukeamista tuomioistuimelta ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun peruste siihen on käynyt ilmi. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi määräaika, jossa pesänhoitajan on toimitettava esityksensä velkojille ennen hakemuksen tekemistä tuomioistuimelle. Esitys olisi toimitettava kuukauden kuluessa pesäluettelon ja velallisselvityksen valmistumisesta. Tällainen määräaika olisi tarpeellinen, koska konkurssimenettelyt ovat saattaneet kestää hyvinkin pitkän ajan ilman, että siihen olisi ilmennyt mitään syytä. Esitetty määräaika ei kuitenkaan olisi ehdoton. Esimerkiksi vireillä oleva esitutkinta tai oikeudenkäynti taikka omaisuuden realisaatioarvon selvittäminen voisi olla sellainen syy, jonka vuoksi esitystä ei voida tehdä kuukauden määräajassa. Pesänhoitajan tulisi ottaa huomioon myös se, että pesänhoitajalla ei konkurssin raukeamisen jälkeen ole enää puhevaltaa velkojien puolesta esimerkiksi velallisen rikosta koskevassa asiassa. Jos esitystä ei voida tehdä velkojille määräajassa, pesänhoitajan tulisi merkitä viivästyksen syy konkurssi- ja yrityssaneerausasioiden asianhallintajärjestelmään. Tällainen merkintä olisi hyödyllinen sekä velkojien ja velallisen tiedonsaannin että konkurssiasiamiehen valvontamahdollisuuksien kannalta.
Pykälän 2 momenttiin siirrettäisiin voimassa olevasta 1 momentista säännökset, jotka koskevat konkurssin raukeamista koskevan hakemuksen tekemistä tuomioistuimelle. Näitä säännöksiä samoin kuin pykälän otsikkoa ja sen 3 momenttia muutettaisiin siten, että sanan ”esitys” sijasta käytetään tuomioistuinmenettelyyn paremmin soveltuvaa sanaa ”hakemus”. Ensin mainittu termi säilytettäisiin laissa vain siltä osin kuin kysymys on raukeamishakemuksen tuomioistuimeen jättämistä edeltävistä vaiheista. Pykälän 3 momentti vastaisi muutoin voimassa olevaa 2 momenttia. Raukeamishakemus voitaisiin jatkossakin tehdä myös tilanteessa, jossa pesäluettelo on jäänyt 4 luvun 6 §:n 3 momentissa mainitun syyn vuoksi vahvistamatta.
3 §.Konkurssin raukeamista koskevan asian käsittely. Pykälässä muutettaisiin sana ”esitys” tuomioistuinmenettelyyn paremmin soveltuvaksi sanaksi ”hakemus”.
4 §.Pesänhoitajan palkkio konkurssin rauetessa. Pykälä 2 momenttiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan pesänhoitajan tulisi raukeamisesityksen yhteydessä toimittaa velkojille, velalliselle ja konkurssiasiamiehelle myös palkkiota ja kulujen korvaamista koskeva vaatimuksensa. Lisäksi tuomioistuimen velvollisuus varata velalliselle tilaisuus tulla kuulluksi muutettaisiin samalla tavoin harkinnanvaraiseksi kuin velkojien ja konkurssiasiamiehen osalta on jo voimassa olevassa laissa. Kuuleminen voisi edelleen olla tarpeen erityisesti silloin, kun pesänhoitajan palkkiovaatimus ei ole konkurssiasiain neuvottelukunnan suosituksen mukainen tai kun pesänhoitaja on laskuttanut toimista, jotka hän on tehnyt toimitettuaan laskun jo tiedoksi velalliselle ja velkojille. Velallisella ja velkojilla olisi luonnollisesti oikeus lausua asiassa myös omasta aloitteestaan sekä hakea päätökseen muutosta, vaikka tuomioistuin ei olisikaan varannut heille tilaisuutta tulla kuulluksi. Koska konkurssiasiamies ei ole menettelyn asianosainen, pykälässä on tarpeen säilyttää nimenomainen säännös konkurssiasiamiehen oikeudesta lausua ja hakea muutosta oma-aloitteisesti.
7 §.Ilmoitukset ja muutoksenhaku. Pykälän 2 momentissa muutettaisiin sana ”esitys” tuomioistuinmenettelyyn paremmin soveltuvaksi sanaksi ”hakemus”.
11 luku Julkisselvitys
1 §.Julkisselvitykseen siirtyminen. Pykälän 2 momentin ensimmäisen virkkeen sanajärjestystä muutettaisiin eräiden käytännössä esiintyneiden epäselvyyksien poistamiseksi. Säännöksen tarkoituksena on, että pesänhoitajaa ja tuomioistuimen harkinnan mukaan velallista ja suurimpia velkojia kuullaan konkurssiasiamiehen tekemän esityksen johdosta, eikä se, että konkurssiasiamies esittäisi tuomioistuimelle näiden tahojen kuulemista.
2 §.Julkisselvitykseen siirtymisen vaikutukset. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin velkojien tiedonsaannin parantamiseksi niin, että julkisselvittäjän olisi oma-aloitteisesti täytettävä pesänhoitajalle 14 luvun 11 §:n mukaan kuuluva selonteko- ja tietojenantovelvollisuus, jollei konkurssiasiamies toisin määrää. Julkisselvittäjän olisi siten laadittava vuosiselonteko ja toimitettava se velalliselle ja suurimmille velkojille sekä pyynnöstä muillekin velkojille. Konkurssiasiamies saisi vuosiselonteon Kosti-järjestelmän kautta. Julkisselvittäjän olisi pyynnöstä annettava velkojalle myös muita kuin 14 luvun 11 §:n 2 momentissa tarkoitettuja konkurssipesää ja sen hoitoa koskevia tietoja.
Konkurssiasiamies voisi esimerkiksi julkisselvittäjän nimittämistä koskevassa päätöksessä vapauttaa julkisselvittäjän 14 luvun 11 §:ssä säädetyistä velvollisuuksista. Konkurssiasiamies voisi menetellä näin, jos hän ei pidä vuosiselonteon laatimista tarkoituksenmukaisena. Tällaisen poikkeuksen nojallakaan julkisselvittäjä ei voisi kieltäytyä antamasta velkojalle sellaisia tämän pyytämiä tietoja, joiden saamiseen velkojilla olisi oikeus myös tavanomaisessa konkurssimenettelyssä.
Samalla momentista poistettaisiin sanat ”soveltuvin osin”. Ilman tätä ilmaisuakin on selvää, ettei julkisselvittäjään voida soveltaa sellaisia pesänhoitajaa koskevia säännöksiä, jotka eivät asian luonteen vuoksi häneen sovellu. Kuten konkurssilain esitöissä (HE 26/2003 vp, s. 110) on todettu, lähtökohtana on, että julkisselvittäjä suorittaa samat tehtävät kuin pesänhoitaja. Osin julkisselvittäjän valtuudet ovat kuitenkin laajemmat kuin pesänhoitajan normaalissa konkurssimenettelyssä. Kun velkojainhallintoa ei julkisselvityksessä ole, eivät velkojainhallintoa koskevat säännökset sovellu julkisselvittäjään, eivätkä esimerkiksi pesänhoitajan päätösvaltaa rajoittavat säännökset siten koske julkisselvittäjää. Myöskään esimerkiksi pakkokeinoja koskevaa 8 luvun 10 §:ää ei sovelleta julkisselvittäjään. Sen sijaan esimerkiksi jälkiselvitystä koskevia säännöksiä sovelletaan myös julkisselvityksessä.
4 §.Julkisselvityksen päättäminen. Pykälän uudessa 3 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta moittia konkurssiasiamiehen hyväksymää julkisselvityksen lopputilitystä. Moittia voitaisiin lopputilityksen jako-osuuksia koskevaa eli 19 luvun 2 §:n 3 momentissa tarkoitettua osaa. Siten moittiminen tulisi käytännössä kysymykseen vain sellaisissa julkisselvityksissä, joissa on 11 luvun 2 §:n nojalla järjestetty valvonta. Moittimiseen sovellettaisiin 19 luvun 6 §:n säännöksiä, lukuun ottamatta sen 1 momentissa viitattuun 15 luvun 11 §:ään sisältyviä säännöksiä tyytymättömyyden ilmoittamisesta.
Moitetta koskevan hakemuksen voisivat tehdä velallinen tai velkojat. Velkojalla ei muutoksenhakua koskevien yleisten oppien mukaisesti olisi kuitenkaan muutoksenhakuoikeutta silloin, kun hänen esittämänsä moite ei menestyessäänkään johtaisi velkojalle tulevan jako-osuuden kasvamiseen. Kysymys voi olla esimerkiksi tilanteesta, jossa velkojan saatava on niin pieni, ettei esitetty moite vaikuttaisi jako-osuuteen.
Hakemuksen menestyessä tuomioistuin kumoaisi lopputilityksen hyväksymisen tai muuttaisi lopputilitystä. Hakemus olisi 15 luvun 12 §:n säännöksiä vastaten tehtävä kuukauden kuluessa siitä, kun velkojille on ilmoitettu hyväksytystä lopputilityksestä, ja joka tapauksessa viimeistään kolmen kuukauden kuluessa hyväksymisestä. Konkurssipesän puhevaltaa käyttäisi julkisselvittäjä, jonka tehtävä jatkuisi vielä moiteoikeudenkäynnin ja siitä aiheutuvien jälkitoimenpiteiden ajan.
4 a §.Tilaisuuden varaaminen ulosmittaukseen julkisselvityksen yhteydessä. Uusi pykälä koskisi tilannetta, jossa konkurssipesään olisi jäänyt konkurssimenettelyn kustannusten ja muiden massavelkojen suorittamisen jälkeen niin vähän jaettavia varoja, ettei jakoluettelon laatimista voida pitää tarkoituksenmukaisena. Vaikka myös valvontamenettelyn järjestäminen ja jakoluettelon laatiminen sekä periaatteessa myös konkurssihallinnon palauttaminen säilyisivät sinänsä sallittuina vaihtoehtoina, tällaisessa tilanteessa olisi yleensä tarkoituksenmukaisempaa soveltaa konkurssilain 3 luvun 12 §:n mukaista menettelyä. Tällöin julkisselvittäjä ilmoittaisi lopputilityksen ja muiden lopputoimien yhteydessä tilanteesta ulosottomiehelle ja varaisi tälle tilaisuuden kohtuullisessa ajassa ulosmitata se velallisen omaisuus, jota ei tarvita massavelkojen maksamiseen. Viitatun pykälän toisessa virkkeessä todetaan, ettei ilmoitusta ulosottomiehelle kuitenkaan tarvitse tehdä, jos se on varojen vähäisyyden tai muun syyn vuoksi ilmeisen tarpeetonta. Tällöin kysymyksessä olisi yleensä erityisen vähäinen määrä jaettavia varoja.
12 luku Konkurssisaatavat, valvonta ja saatavien selvittäminen
3 §.Yhteisvelkasuhteet. Pykälän 1 momentin sanamuotoa selkeytettäisiin käytännössä esiintyneiden tulkintaongelmien välttämiseksi. Momentin mukaan velkoja voi valvoa velalliselta olevan saatavansa sen suuruisena kuin se oli konkurssin alkaessa ottamatta huomioon sen jälkeen takaajalta saamaansa suoritusta. Velkojalla ei kuitenkaan ole tätä oikeutta, jos takaaja on maksanut päävelan kokonaan ennen 5 §:ssä tarkoitettua valvontapäivää.
Päävelalla tarkoitetaan vakiintuneesti sitä osaa velasta, josta takaaja vastaa. Jos takaajan vastuu on rajoitettu vain osaan velasta ja takaaja on suorittanut velkojalle takaussitoumuksen mukaisen määrän ennen valvontapäivää, velkoja saa valvoa vain sen saatavan, joka velkojalla on edelleen velalliselta. Takaajan on tällöin itse valvottava saatavansa velallisen konkurssissa. Lain 18 luvun 6 §:ssä käytetään ilmaisua ”päävelka, josta takaaja vastaa”. Nyt puheena olevassa momentissa käytettäisiin samaa ilmaisua.
5 §.Valvontapäivän määrääminen. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan pesänhoitajan olisi merkittävä konkurssi- ja yrityssaneerausasioiden asianhallintajärjestelmä Kostiin viivästyksen syy, jos valvontapäivää ei ole määrätty kuukauden kuluessa pesäluettelon valmistumisesta. Muutos ja sen taustasyyt vastaisivat pitkälti edellä 10 luvun 2 §:n 1 momentin yhteydessä todettua. Valinta sen välillä, tulisiko pesänhoitajan tehdä mainitussa momentissa vai tässä momentissa tarkoitettu ilmoitus, määräytyisi sen perusteella, pitääkö pesänhoitaja ilmoituksen tekohetkellä todennäköisempänä, että konkurssissa tullaan määräämään valvontapäivä vai tekemään raukeamisesitys.
6 §.Konkurssivelkojan oikeus jako-osuuteen. Pykälän 1 momenttiin keskitettäisiin ne vaihtoehtoiset tavat, joilla velkojan on meneteltävä voidakseen saada jako-osuutta saatavalleen. Momentin 2 ja 3 kohta vastaisivat asiallisesti momentin nykyistä sisältöä. Momentin 1 kohdassa todettaisiin nimenomaisesti, että myös ennen valvontapäivän määräämistä ilmoitettu saatava otetaan huomioon. Näin meneteltäisiin tyypillisesti silloin, kun suurimmat velkojat olisivat ilmoittaneet saatavansa jo pesäluettelon laatimista varten muutettavaksi ehdotetun 9 luvun 1 §:n mukaisesti. Myös pienet velkojat ovat saattaneet ilmoittaa oma-aloitteisesti saatavistaan jo ennen valvontapäivän määräämistä, ja tällaiset ilmoitukset tulisi ottaa huomioon tai tarvittaessa niitä tulisi 15 §:n mukaisesti täydennyttää.
Pykälän 2 ja 3 momentti säilyisivät ennallaan (HE 26/2003 vp, s. 117).
Pykälään ehdotetun 4 momentin mukaan ennen valvontapäivän määräämistä tehdyn saatavailmoituksen sisällöstä olisi voimassa, mitä valvontakirjelmän sisällöstä säädetään 7 §:ssä. Siten esimerkiksi korkovaatimuksen osalta edellytettäisiin, että ennen valvontapäivää tehdyssä ilmoituksessa mainittaisiin korkovaatimus nimenomaisesti samalla tavoin kuin valvontakirjelmässä eikä esimerkiksi ilmoituksen liitteenä olevaan laskuun merkitty viivästyskorkoprosentti olisi riittävä. Saatavailmoituksen tarkastamisen ja täydentämisen osalta noudatettaisiin, mitä luvun 14 ja 15 §:ssä säädetään valvonnan tarkastamisesta ja täydentämisestä.
8 §.Saatavan huomioon ottaminen ilman valvontaa. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että pesänhoitajalla olisi jatkossa mahdollisuuden sijasta velvollisuus ottaa perusteeltaan ja määrältään selvät saatavat huomioon silloin, kun kysymys on suurella määrällä velkojia olevista samaan tai samanlaiseen perusteeseen liittyvistä saatavista eikä ole selvää, ettei saataville ole odotettavissa jako-osuutta. Säännös on tarkoitettu sovellettavaksi erityisesti verkkokauppojen, matkatoimistojen ja muiden sellaisten yritysten konkursseissa, joiden toimintaan liittyy tyypillisesti suuri määrä velkojia. Muilta osin selvien saatavien huomioon ottaminen säilyisi mahdollisuutena, jonka käyttämistä on tarkemmin ohjattu konkurssiasiain neuvottelukunnan suosituksilla ja konkurssilain esitöissä (ks. HE 26/2003 vp, s. 118–119). Se, että saatavan perusteesta ja määrästä ei ole epäselvyyttä, samoin kuin saatavien suurta määrää koskeva ilmaus, vastaisivat nykyisen lain ilmaisuja.
Pesänhoitajan velvollisuus ilmoittaa saatavien oma-aloitteisesta huomioon ottamisesta asianomaisille velkojille sekä ilmoitustapoja koskeva sääntely säilyisivät asiallisesti ennallaan, mikä ilmenisi 2 momenttiin erotettavista säännöksistä.
Pykälän nykyinen 2 ja 3 momentti siirtyisivät sellaisinaan 3 ja 4 momentiksi.
13 luku Jakoluetteloehdotus ja jakoluettelon vahvistaminen
2 §.Jakoluetteloehdotuksen määräpäivä ja toimittaminen. Pykälän 1 momenttiin sisältyvät määräajat puolitettaisiin. Pesänhoitajan olisi laadittava jakoluetteloehdotus yhden kuukauden tai, jos kysymys on laajasta konkurssipesästä, kahden kuukauden kuluessa valvontapäivästä. Tuomioistuin voisi jatkossakin pesänhoitajan pyynnöstä erityisestä syystä pidentää tätä määräaikaa.
16 §.Vahvistetun jakoluettelon oikaiseminen ja muuttaminen. Pykälän 1 ja 2 momentti säilyisivät ennallaan.
Pykälään otettaisiin uusi 3 momentti, jossa säädettäisiin mahdollisuudesta muuttaa jakoluetteloa määrältään ehdollisina vahvistettujen saatavien osalta. Momentin mukaan pesänhoitajan tai velkojan vaatimuksesta tuomioistuin voisi täsmentää jakoluettelossa määrältään ehdollisena vahvistetun saatavan suuruuden. Pesänhoitajalla tai velkojalla olisi siten mahdollisuus pyytää jakoluettelon muuttamista silloin, kun hän katsoo saatavan perusteen ja määrän tulleen riittävällä tavalla selvitetyksi. Velkojia ja velallista kuultaisiin pykälän mukaisin edellytyksin. Jos tuomioistuin katsoo saatavan määrän tulleen selvitetyksi, jakoluetteloa muutettaisiin siten, että siinä vahvistettaisiin saatavan lopullinen määrä ehdollisen sijasta.
Vaatimuksen tekeminen tuomioistuimelle tulisi kysymykseen lähinnä silloin, kun selvitetyksi katsotun saatavan määrästä ei päästä konkurssimenettelyssä sopimukseen. Kysymyksen tulisi olla saatavasta, jota koskevien riitojen ratkaiseminen kuuluu yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Tyypillinen saatava, johon menettelyä sovellettaisiin, olisi vahingonkorvaussaatava. Jakoluettelon muuttaminen edellyttäisi, että saatavan määrä on selvitettävissä.
Pykälän voimassa oleva 3 momentti siirtyisi 4 momentiksi ja siihen lisättäisiin mahdollisuus riitauttaa 3 momentin nojalla täsmennettäväksi vaaditun saatavan määrä.
15 luku Velkojien päätösvallan käyttäminen
6 §.Velkojainkokouksen koollekutsuminen. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin joustavammaksi siten, että ensimmäinen velkojainkokous voitaisiin tarvittaessa pitää jo ennen pesäluettelon valmistumista. Tällöin uutta velkojainkokousta ei olisi välttämätöntä enää järjestää pesäluettelon valmistumisen jälkeen. Näin voi olla tarkoituksenmukaista menetellä esimerkiksi silloin, kun on tarvetta ratkaista kiireellisesti omaisuuden realisointia koskevia kysymyksiä. Edellytyksenä olisi, että muutettavaksi ehdotetussa 9 luvun 1 §:ssä tarkoitetut suurimmat velkojat olisi jo luotettavasti selvitetty ennen koollekutsumiseen ryhtymistä. Jos tiedossa olisi tässä vaiheessa myös muita kuin suurimpia velkojia, velvollisuus heidän kutsumiseensa määräytyisi jatkossakin 7 ja 8 §:n säännösten mukaisesti. Muutos olisi linjassa paitsi velkaselvittelyn keventämistä koskevien muutosehdotusten, myös sen seikan kanssa, että luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettu muu päätöksentekomenettely on jo nykyisin mahdollinen ennen pesäluettelon valmistumista.
16 a luku Konkurssipesän julkisoikeudellinen ympäristövastuu
1 §.Yleissäännös konkurssipesän ympäristövastuusta. Uuden 16 a luvun säännöksillä selvennettäisiin ympäristölainsäädännöstä johtuvien julkisoikeudellisten vastuiden asemaa konkurssissa. Julkisoikeudellinen ympäristövastuu voi perustua esimerkiksi ympäristönsuojelulain, vesilain, luonnonsuojelulain, jätelain, maa-aineslain, kemikaaliturvallisuuslain tai säteilylain säännöksiin. Julkisoikeudelliseen ympäristövastuuseen kuuluu myös muun muassa vastuu ympäristövastuulaissa tarkoitetuista ehkäisevistä ja korjaavista toimista. Julkisoikeudellisella ympäristövastuulla tarkoitetaan käytännössä ympäristön muutoksen tai ympäristövahingon torjuntaa, korjaamista, puhdistamista, ennallistamista tai muuta tällaista toimea.
Säännökset eivät koskisi yksityisoikeudellista ympäristövastuuta, kuten toiminnanharjoittajan korvausvelvollisuutta naapurikiinteistön omistajalle aiheutuneesta vahingosta. Esityksessä ei ehdoteta muutoksia, jotka vaikuttaisivat oikeuteen saada korvausta ympäristölle aiheutuneesta vahingosta. Velallisen toiminnan johdosta vahinkoa kärsineen on siten jako-osuutta saadakseen valvottava saatavansa normaaliin tapaan konkurssimenettelyssä.
Sääntelyllä ei myöskään olisi vaikutuksia ympäristönsuojelulaissa tarkoitetun vakuuden realisoinnin edellytyksiin.
Pykälästä ilmenisi se lähtökohta, että konkurssipesän julkisoikeudellinen ympäristövastuu määräytyisi konkurssilain mukaan, eikä viranomainen voi konkurssilaissa tarkoitettujen tilanteiden lisäksi velvoittaa konkurssipesää ryhtymään esimerkiksi korjaaviin toimenpiteisiin ympäristölainsäädännön nojalla tai saada saatavilleen massavelka-asemaa. Konkurssilain sääntely on tarkoitettu tyhjentäväksi.
Pykälässä säädettäisiin ensinnäkin siitä, että konkurssipesällä ei ole velvollisuutta ryhtyä toimenpiteisiin muissa kuin 16 a luvussa tarkoitetuissa tilanteissa, jos julkisoikeudellisen ympäristövastuun synnyttävä tapahtuma on sattunut ennen konkurssin alkamista. Toiseksi pykälään otettaisiin selventävä säännös siitä yleisestä konkurssioikeudellisesta periaatteesta, että saatavat, joiden oikeusperuste on syntynyt ennen konkurssin alkamista, ovat konkurssisaatavia. Periaate ilmenee myös konkurssilain 1 luvun 5 §:stä. Vastaavasti sellaiset ympäristöoikeudelliset saatavat, joiden oikeusperuste on syntynyt vasta konkurssin alkamisen jälkeen, olisivat massavelkoja. Massavelasta olisi kysymys esimerkiksi silloin, kun velallisen toiminnassaan käyttämä säiliö rikkoutuu ja siitä vuotaa ympäristölle vaarallista ainetta maaperään sen jälkeen, kun velallinen on asetettu konkurssiin. Eräille ympäristövastuuseen perustuville saataville annettaisiin kuitenkin massavelan asema riippumatta oikeusperusteen syntymisajankohdasta. Näistä tilanteista säädettäisiin luvussa nimenomaisesti. Velallista vastaan annettu hallintopakkopäätös ei lähtökohtaisesti olisi voimassa konkurssipesää vastaan. Tämä johtuu siitä, että konkurssipesän konkurssilain mukainen vastuu olisi rajoitetumpi kuin velallisen ympäristölainsäädännön mukainen vastuu. Estettä ei kuitenkaan olisi kohdistaa velallista vastaan annettua hallintopakkopäätöstä konkurssipesään silloin ja siltä osin kuin päätös sisältää ympäristövastuita, jotka konkurssilain mukaan kuuluvat konkurssipesälle. Viranomainen voisi antaa konkurssipesää vastaan hallintopakkopäätöksen vain niissä tilanteissa, joissa konkurssipesällä on konkurssilain mukaan ympäristövastuu.
Konkurssipesän vastuun laajuuteen ei saa olla vaikutusta sillä seikalla, onko hallintopakkomenettely ollut vireillä ennen konkurssia vai ei. Siltä osin kuin velvoitteet eivät ehdotetun 16 a luvun mukaan kuulu konkurssipesän vastuun piiriin, ne ovat konkurssisaatavan asemassa. Ehdotetulla sääntelyllä ei sen sijaan ole vaikutusta siihen, mitä velvoitteita kiinteistön mahdolliseen uuteen omistajaan kohdennetaan tilanteessa, jossa kiinteistö konkurssimenettelyssä luovutetaan eteenpäin, eikä sääntely estä esimerkiksi jätevakuuden realisoimista hallintopakkomenettelyn kautta.
Uhkasakkolain 21 §:n mukaan jos omistaja tai haltija vaihtuu uhan asettamista koskevan päätöksen tekemisen jälkeen ja päätökseen on haettu muutosta, asian käsittelyä valitusviranomaisessa voidaan jatkaa ja antaa asiassa uuteen omistajaan tai haltijaan kohdistuva päätös. Säännöksen perustelujen (HE 63/1990 vp) mukaan säännös koskee kaikkia omistajanvaihdoksia, ja asianosaisseuraannon syynä voi olla myös velvoitetun kuolema tai konkurssi. Esityksessä ehdotettu konkurssipesän vastuun laajuutta koskeva sääntely on konkurssitilanteiden kannalta erityissääntelyä, jonka rajoja ei voida laajentaa uhkasakkolain 21 §:n tulkinnalla. Siten uhkasakkolain 21 §:n säännöstä voitaisiin soveltaa konkurssipesään ainoastaan silloin, kun konkurssipesästä tulee 16 a luvun säännöksissä tarkoitettu haltijataho. Tällainen tilanne voi olla esimerkiksi se, että 3 §:n 1 momentin mukaan konkurssipesään sovelletaan jätteen haltijan velvollisuuksia silloin, kun kysymys on vaarallisesta jätteestä.
Konkurssipesän oikeus hakea muutosta sitä vastaan annettuun hallintopakkopäätökseen määräytyisi kulloinkin sovellettavaksi tulevan ympäristölainsäädännön perusteella. Koska kysymys on ympäristövelvoitteita koskevasta viranomaisen päätöksestä, haettaisiin muutosta hallintotuomioistuimelta. Velvoitteen olemassaoloa ja laajuutta koskevat riidat ratkaistaisiin siten hallintotuomioistuimessa. Jos viranomainen taas teettää toimenpiteet ja perii korvausta pesältä, on kysymys siitä, onko korvaus katsottava massavelaksi vai valvottavaksi velaksi. Tämä kysymys saatavan luonteesta on konkurssioikeudellinen ja ratkaistaan konkurssimenettelyn yhteydessä. Muutoksenhaku tapahtuu yleiseen tuomioistuimeen.
Siltä osin kuin konkurssipesälle syntyisi luvun säännösten mukaan toimimisvelvollisuus ja sitä seuraava kustannuskorvausvastuu, konkurssipesän olisi noudatettava sellaisia kyseiseen elinkeinoon mahdollisesti liittyviä lupamääräyksiä, joilla on merkitystä säännöksissä tarkoitetun vaaran eliminoimisen kannalta. Samoin jos konkurssipesä ajaa alas velallisen liiketoiminnan ja osana alasajoa ylläpitää toimintaa omaisuuden myyntikuntoisuuden säilyttämiseksi, sen on tältä osin noudatettava toimintaan liittyviä lupamääräyksiä, kuten luvassa asetettuja päästörajoituksia. Velvollisuus noudattaa lupamääräyksiä rajoittuisi jatketun toiminnan kannalta merkityksellisiin lupamääräyksiin. Konkurssipesällä ei olisi velvollisuutta noudattaa lupamääräyksiä, jotka eivät liity konkurssipesän itsensä toimintaan, eikä esimerkiksi luvassa velalliselle asetettu ennallistamisvelvoite koskisi toimintaa alas ajavaa konkurssipesää.
2 §.Konkurssipesän toimimisvelvollisuus ja vastuu kustannuksista. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin konkurssipesän velvollisuudesta ryhtyä tiettyihin välttämättöminä pidettäviin toimenpiteisiin. Konkurssipesän tulisi maksaa momentissa tarkoitetut toimenpiteet pesän varoista. Jos viranomainen tekisi tai teettäisi tällaisia toimenpiteitä julkisilla varoilla, konkurssipesä olisi tältä osin massavelkaisessa vastuussa kustannuksista. Mainittu toimimisvelvollisuus ja sitä vastaava massavelka-asema rajoitettaisiin sellaisiin toimiin, jotka ovat välttämättömiä ympäristön pilaantumisen tai ympäristön merkittävän haitallisen muuttumisen ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi. Ympäristön pilaantuminen olisi ymmärrettävä ympäristönsuojelulain 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa määritellyllä tavalla päästönä, jonka seurauksena aiheutuu yksin tai yhdessä muiden päästöjen kanssa kyseisessä lainkohdassa tarkoitettuja seurauksia. Konkurssipesän vastuu koskisi tilanteita, joissa tällaisesta pilaantumisesta aiheutuisi tai uhkaisi aiheutua vakavaa vaaraa tai vakavaa haittaa terveydelle tai ympäristölle.
Pesän toimimisvelvollisuuden edellytysten arviointi olisi tapauskohtaista ja olosuhdesidonnaista. Toimimisvelvollisuus voisi olla käsillä esimerkiksi tilanteessa, jossa kiinteistöllä olevat jätevesialtaat on tyhjennettävä tai niitä on tarkkailtava ja huollettava määräajoin pykälässä tarkoitettujen seurausten välttämiseksi. Tämänkaltaisessa tilanteessa voisi ilmetä myös tarve toteuttaa välttämättömiksi arvioitavia patoturvallisuuden ylläpitoon liittyviä toimia. Toimimisvelvollisuus voisi kytkeytyä myös ympäristö- ja terveysvaarallisten aineiden ja jätteiden sekä muuntogeenisten organismien asianmukaiseen säilyttämiseen teollisuuslaitoksessa tai varastorakennuksissa, mikä voisi edellyttää sähkön ja lämmön toimittamista, ilmanvaihdon ylläpitämistä tai vartioinnin järjestämistä kiinteistölle taikka jätehuollon järjestämistä.
Vaaran tai haitan vakavuus ihmisten terveydelle tai ympäristölle jouduttaisiin arvioimaan tapauskohtaisesti ja kokonaisharkintaa soveltaen. Arvioinnissa painoarvoa annettaisiin esimerkiksi mahdollisen ympäristövahingon vaikutuksille ihmisten terveydelle, vedenkäyttöön soveltuville pohjavesialueille taikka lajien tai luontotyyppien suojelutasolle. Vakavana voitaisiin pitää esimerkiksi vaarallisten kemikaalien päästöä taikka räjähdys- tai tulipalovaaraa. Myös esimerkiksi vesimassojen hallitsemattomat purkaukset voivat olla pykälässä tarkoitettuja vakavia seurauksia. Vakavaa vaaraa tai vakavaa haittaa terveydelle tai ympäristölle voi aiheutua myös esimerkiksi vesilain ja patoturvallisuuslain mukaisten rakenteiden ja rakennelmien ylläpidon tai asianmukaisen käytön laiminlyönnistä. Se, mitä todennäköisyyden astetta kussakin tapauksessa edellytettäisiin, olisi harkittava suhteessa seurauksen arvioituun vakavuuteen. Uhkaavan vahingon torjuminen ennalta voisi monessa tapauksessa olla perustellumpaa kuin vahingon toteutuessa tilanteen edellyttämiin raskaisiin jälkihoitotoimenpiteisiin turvautuminen. Terveyshaitan arviointiin voidaan tarvita terveysviranomaisen näkemystä.
Ennallistamistarkoituksessa tehtävät toimet ja korjaavat toimet jäisivät määritelmän ulkopuolelle. Näin ollen esimerkiksi maisemalliset ennallistamistoimet tai kalakannan istuttaminen uudelleen eivät tulisi konkurssipesän vastuun piiriin. Sen sijaan radioaktiiviseen säteilyyn liittyvä ennallistaminen voi joissain tilanteissa olla välttämätöntä lisävahinkojen ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi, jolloin kysymys saattaisi olla 1 momentin määritelmän piiriin kuuluvasta tilanteesta. Tietyissä tilanteissa myös muut ennallistamistoimet, kuten maaperän kunnostaminen, voivat tulla kyseeseen pohjavesien pilaantumisen ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi. Siltä osin kuin toimenpiteet tai niiden jatkaminen jäisi momenttiin sisältyvän määritelmän ulkopuolelle, konkurssipesällä ei olisi toimimisvelvollisuutta eikä myöskään massavelkaista vastuuta viranomaisten mahdollisesti toteuttamien toimenpiteiden kustannuksista. Tällaiset viranomaisen kustannuksella toteutetut toimet olisivat siten konkurssisaatavan asemassa.
Konkurssipesän velvollisuus ryhtyä 1 momentissa tarkoitettuihin toimiin ei olisi riippuvainen siitä, onko konkurssipesä jatkanut velallisen liiketoimintaa. Merkitystä ei olisi myöskään sillä, missä vaiheessa velallisen toimintaa pilaantumisen tai ympäristön haitallisen muuttumisen aiheutumishetki on ollut. Jos aiheutumishetki on ollut vasta konkurssin alkamisen jälkeen, konkurssipesä vastaisi tavanomaisten massavelkavastuuta koskevien periaatteiden mukaisesti toimenpiteistä siitä riippumatta, kuuluisivatko ne 1 momenttiin sisältyvän määritelmän piiriin vai eivät. Momenttiin sisältyvä ilmaus ”velallisen toiminnasta johtuvan” osoittaisi yhtäältä tätä rajanvetoa. Toisaalta ilmaus osoittaisi sen ilmeisen seikan, ettei konkurssipesällä olisi velvollisuuksia suhteessa sellaiseen ympäristön pilaantumiseen tai muuttumiseen, joka ei liittyisi kysymyksessä olevan konkurssipesän ja konkurssivelallisen toimintaan.
Toimiin ryhtymistä olisi pidettävä välttämättömänä momentissa tarkoitetun haitallisen seurauksen tai sen uhan välttämiseksi. Siten ne olosuhteet, joissa toimimisvelvollisuus syntyisi, on tarkoitettu tiukkaan määritellyiksi. Sen sijaan itse toimet voisivat olla luonteeltaan monenlaisia, kuten pilaantuneiden vesien hallittua käsittelyä ja puhdistamista, vesitaseen tasapainottamista, alueen aitaamista, vaaratilanteen hallitsemiseksi vaadittavien teknisten välineiden hankkimista, mahdollisten suojarakenteiden vahvistamista taikka esimerkiksi sähkön, lämmön tai vartioinnin järjestämistä kiinteistölle.
Konkurssipesän tulisi ryhtyä pykälässä tarkoitettuihin toimiin viipymättä. Toimimisvelvollisuus olisi konkurssilain 14 luvun 5 §:n 1 momentin 9 kohdan mukainen pesänhoitoon kuuluva tehtävä, josta huolehtiminen kuuluu pesänhoitajan velvollisuuksiin. Pesänhoitajan tehtäviin kuuluu myös muun muassa pesään kuuluvan omaisuuden haltuun ottaminen, hoitaminen ja säilyttäminen. Pesänhoitajalla ei useinkaan ole asiantuntemusta arvioida, olisiko ja miltä osin konkurssipesällä 1 momentissa tarkoitettu toimimisvelvollisuus. Pesänhoitajan tulisi tällöin olla viipymättä yhteydessä asianomaiseen viranomaiseen ja tarvittaessa pyytää tämän kannanottoa asiassa. Pesänhoitaja saattaa esimerkiksi havaita, että velallisen kiinteistöllä sijaitsee säiliöitä. Hänen on tällöin selvitettävä säiliöiden sisältö ja oltava yhteydessä asianomaiseen viranomaiseen toimimisvelvollisuuden olemassaolon ja laajuuden selvittämiseksi. Tarvittaessa viranomainen voi antaa toimenpiteitä koskevan määräyksen kulloinkin sovellettavaksi tulevaan ympäristölainsäädäntöön perustuvien toimivaltuuksiensa nojalla ja mainitun lainsäädännön mukaisessa viranomaismenettelyssä. Ympäristöviranomainen tarkastelisi konkurssilain säännöksiä vasten, voidaanko tiettyyn ympäristösääntelyn perustuvia päätöksiä kohdistaa konkurssipesään ja, jos voidaan, miltä osin. Kulloinkin sovellettavaksi tulevan ympäristölainsäädännön perusteella määräytyisivät myös esimerkiksi konkurssipesän muutoksenhakuoikeus sekä mahdollinen velvollisuus noudattaa päätöstä muutoksenhausta huolimatta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin konkurssipesän kustannuskorvausvastuusta silloin, kun konkurssipesä ei ole itse ryhtynyt välttämättömiin toimenpiteisiin 1 momentissa tarkoitetussa tilanteessa, vaan viranomainen on joutunut tekemään tai teettämään toimenpiteet. Konkurssipesä olisi massavelkaisessa vastuussa teettämisestä aiheutuneista kustannuksista, kun toimenpiteet on tehty konkurssin alkamisen jälkeen. Sen sijaan kustannukset sellaisista toimenpiteistä, jotka on ehditty toteuttaa jo ennen konkurssin alkamista, jäisivät konkurssisaatavan asemaan, vaikka konkurssin alkamisen jälkeen konkurssipesällä olisi ollut toimimisvelvollisuus ja sitä seuraava kustannuskorvausvastuu. Sillä, milloin viranomainen on tehnyt päätöksen toimenpiteiden teettämisestä, ei olisi vastuun syntymisen kannalta merkitystä.
Jos viranomainen pitää sille aiheutuneita kustannuksia massavelkoina ja pesänhoitaja konkurssisaatavina, pesänhoitajan olisi harkittava viranomaisen perusteeltaan ja määrältään selvien saatavien ottamista jakoluettelossa huomioon 12 luvun 8 §:n 1 momentin nojalla, vaikka viranomainen ei olisi niitä valvonut. Viranomainen voi myös aina valvoa saatavansa ehdollisina siltä varalta, että pesänhoitajan käsitys velan luonteesta poikkeaa viranomaisen käsityksestä.
3 §.Konkurssipesän vastuu jätteistä, vaarallisista kemikaaleista ja räjähteistä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin konkurssipesän vastuusta jätteistä. Jätelaissa tarkoitetusta vaarallisesta jätteestä ja muusta jätteestä, jota ei luokitella vaaralliseksi, säädettäisiin eri tavalla. Vaarallinen jäte määritellään jätelain 6 §:n 1 momentin 1 kohdassa. Lainkohdan mukaan vaarallisella jätteellä tarkoitetaan jätettä, jolla on palo- tai räjähdysvaarallinen, tartuntavaarallinen, muu terveydelle vaarallinen, ympäristölle vaarallinen tai muu vastaava ominaisuus. Jätelain 6 §:n 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuista ominaisuuksista, joiden perusteella jätettä on pidettävä vaarallisena jätteenä, sekä säätää jätteiden luokittelusta vaarallisiin ja muihin jätteisiin. Jätelain 7 §:ssä mahdollistetaan poikkeaminen vaarallisen jätteen luokittelusta yksittäistapauksissa. Velalliselle myönnetty poikkeaminen vaarallisen jätteen luokittelusta olisi voimassa myös suhteessa konkurssipesään.
Konkurssipesä vastaisi jätteen haltijana vaarallisen jätteen jätehuollosta. Jätteen haltijalla tarkoitetaan jätelain 6 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan jätteen tuottajaa, kiinteistön haltijaa tai muuta, jonka hallussa jäte on. Kun vaarallisen jätteen katsotaan olevan konkurssipesän hallussa, pesällä on jätelaissa tarkoitetut velvoitteet vastata vaarallisesta jätteestä. Jätehuollon järjestämisestä säädetään jätelain 28 §:ssä. Jätelain mukaan jätteen haltijalla on yleisperusteluissa selostetusti kokonaisvastuu jätehuollosta. Käytännössä säännös tarkoittaisi sitä, että vaarallisten jätteiden osalta oikeustila säilyisi korkeimman hallinto-oikeuden uusimman ratkaisukäytännön (KHO 2003:51 ja KHO 2017:53) mukaisena.
Pykälän 1 momentin toisessa virkkeessä säädettäisiin konkurssipesän vastuusta sen hallussa olevista sellaisista jätteistä, joita ei luokitella vaarallisiksi. Kyse olisi tällöin jätelaissa tarkoitetusta muusta jätteestä. Konkurssipesä ei pääsäännön mukaan olisi näiden jätteiden osalta jätelain mukaisessa jätehuollon järjestämis- ja kustannusvastuussa. Muiden jätteiden osalta ei ole vakavien ympäristö- ja terveyshaittojen ehkäisemiseen liittyviä perusteita asettaa niihin liittyviä kustannuseriä etuoikeusasemaan ottaen huomioon konkurssimenettelyn tarkoitus ja velkojien yhdenvertaisen kohtelun vaatimus. Tarkoitus on tältä osin poiketa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännöstä (KHO 2003:51 ja KHO 2017:53).
Konkurssipesän vastuuseen sen hallussa olevista muista kuin vaarallisista jätteistä sovellettaisiin, mitä jätelaissa säädetään jätteen haltijan vastuusta, vain silloin ja siltä osin kuin jätteistä aiheutuu tai uhkaa aiheutua vakavaa vaaraa tai vakavaa haittaa terveydelle tai ympäristölle. Tällainen tilanne voisi syntyä esimerkiksi silloin, kun konkurssipesän hallussa oleva jäte ei sisältäisi niin suuria pitoisuuksia, että se itsessään luokiteltaisiin vaaralliseksi, mutta jätteen suuri määrä johtaisi tilanteeseen, josta aiheutuisi tai uhkaisi aiheutua vakavaa vaaraa tai vakavaa haittaa terveydelle tai ympäristölle. Käytännössä voisi myös ilmetä esimerkiksi tapauksia, joissa kiinteistöllä oleva eloperäinen jäte aiheuttaa suotovesien kautta vakavaa ympäristö- ja terveysvaaraa.
Pykälän 1 momentissa tarkoitettaisiin jätelain soveltamisalaan kuuluvia jätteitä. Jätelakia ei sen 3 §:n nojalla sovelleta säännöksessä tarkemmin mainituin täsmennyksin esimerkiksi ilmaan johdettaviin päästöihin, hiilidioksidiin, jäteveteen, pilaantumattomaan ruoppausmassaan, irrottamattomaan maa-ainekseen eikä kaikkiin eläimistä saataviin sivutuotteisiin siltä osin kuin niistä säädetään muualla laissa. Silloin kun jätelakia ei sovelleta, konkurssipesällä olisi toimimisvelvollisuus ja massavelkainen vastuu kustannuksista ainoastaan siltä osin kuin ehdotetun 2 §:n mukaiset edellytykset täyttyvät. Jätelain 3 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetuista vaarallisista kemikaaleista ja räjähteistä sekä radioaktiivisesta jätteestä säädettäisiin kuitenkin nimenomaisesti ehdotetuissa 3 §:n 2 ja 3 momentissa sekä 4 §:ssä.
Jos jäte ei ole vaarallista eikä aiheuta vakavaa vaaraa tai vakavaa haittaa terveydelle tai ympäristölle, konkurssipesällä ei olisi velvollisuutta ryhtyä jätettä koskeviin toimenpiteisiin. Konkurssipesällä olisi kuitenkin määräysvalta myös näihin jätteisiin ja se voisi siten tarvittaessa järjestää jätehuollon. Näin voisi olla esimerkiksi silloin, kun jätehuollon järjestäminen olisi tarkoituksenmukaista kiinteistön realisoinnin kannalta. Hyödyntämiskelpoisen jätteen realisoinnista voisi myös kertyä varoja pesään.
Jätelain 28 §:n 2 momentissa säädetään kiinteistön haltijan toissijaisesta jätehuollon järjestämisvastuusta. Kiinteistön haltijalla tarkoitetaan kiinteistön omistajaa tai vuokraoikeuden haltijaa. Tilanteessa, jossa konkurssipesälle ei aiheutuisi konkurssilain säännösten mukaan jätelaissa tarkoitettua jätehuollon järjestämisvastuuta, vastuuta ei synny myöskään sillä perusteella, että velallinen omistaa kiinteistön. Konkurssipesästä ei tule kiinteistön omistajaa eikä jätelain mukaista kiinteistön tai alueen haltijaa. Velallinen säilyisi edelleen kiinteistön omistajana. Lakiin perustuvan määräysvallan ja hallinnan siirtyminen velalliselta konkurssipesälle ei merkitsisi sitä, että konkurssipesä olisi käyttänyt valintavaltaansa ja sitoutunut konkurssivelallisen omaisuuteen liittyviin maksuvelvoitteisiin (esimerkiksi KKO 2015:103, k. 11).
Sen sijaan ei ole poissuljettua, ettei konkurssipesään voitaisi tietyissä tilanteissa kohdistaa jätehuoltoa koskevia velvoitteita sillä perusteella, että konkurssipesä katsottaisiin jätelain 6 §:n 1 momentin 6 kohdan määritelmään sisältyväksi vuokraoikeuden haltijaksi. Tällöin on ensin ratkaistava kysymys siitä, onko vuokraoikeus suhteessa konkurssipesään voimassa. Vuokrasopimuksen purkamisesta ja konkurssipesän sijaantulosta konkurssitilanteessa säädetään maanvuokralain (258/1966) 19 §:ssä ja liikehuoneiston vuokrauksesta annetun lain (482/1995) 39 §:ssä. Silloin, kun konkurssipesä on ottanut vuokrasopimuksen vastattavakseen, sitä voidaan pitää vuokraoikeuden haltijana.
Maanvuokralain 19 §:n 3 momentin mukaan jos konkurssipesä käyttää vuokra-aluetta, se on tämän ajan vastuussa vuokrasopimuksesta aiheutuvien velvollisuuksien täyttämisestä, vaikka se ei olisi ottanut vastatakseen niiden täyttämisestä. Käytännössä on esiintynyt epäselvyyttä ja riitaisuuksia siitä, mitä pidetään vuokra-alueen käyttämisenä. Esityksessä ehdotetaan maanvuokralain 19 §:n 3 momenttia, liikehuoneiston vuokrauksesta annetun lain 39 §:n 3 momenttia ja asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain (481/1995) 49 §:n 3 momenttia selvennettäväksi siten, ettei vuokra-alueen tai huoneiston käyttämisenä pidettäisi yksinomaan sitä, että konkurssipesä jättää alueelle tai huoneistoon velallisen omaisuutta. Kun konkurssipesä ei ole ottanut vuokrasopimusta vastattavakseen, ympäristöviranomaisen tulisi pääsääntöisesti kohdistaa toissijaisen jätevastuun nojalla jätevelvoitteet vuokranantajaan, ja erillisenä kysymyksenä ratkaistaisiin, syntyykö vuokranantajalle tämän johdosta korvausvaatimus konkurssipesää kohtaan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin konkurssipesän vastuusta vaarallisista kemikaaleista ja räjähteistä. Vaarallisen kemikaalin määritelmä on kemikaaliturvallisuuslain 6 §:n 2 kohdassa, jonka mukaan vaarallisella kemikaalilla tarkoitetaan ainetta tai seosta, joka tulee luokitella tai merkitä CLP-asetuksen (Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1272/2008 aineiden ja seosten luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta sekä direktiivien 67/548/ETY ja 1999/45/EY muuttamisesta ja kumoamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1907/2006 muuttamisesta) mukaisesti, sekä muuta palavaa nestettä. Räjähteellä tarkoitetaan saman pykälän 5 kohdan mukaan räjähdysainetta ja räjähdysainetta sisältävää esinettä tai välinettä sekä muuta ainetta, seosta, esinettä tai välinettä, joka on valmistettu tuottamaan räjähdyksen tai pyroteknisen ilmiön.
Kemikaaliturvallisuuslaissa vastuu vaarallisista kemikaaleista ja räjähteistä asetetaan toiminnanharjoittajalle. Toiminnanharjoittajan käsite on määritelty poikkeuksellisen laajasti. Lain 6 §:n 18 kohdan mukaan toiminnanharjoittajalla tarkoitetaan oikeushenkilöä tai luonnollista henkilöä, joka valmistaa, tuo maahan, pitää kaupan, saattaa markkinoille, luovuttaa, vie maasta, varastoi, pakkaa, jakelee, pitää hallussaan, säilyttää, käyttää tai muulla tässä laissa tarkoitetulla tavalla käsittelee vaarallista kemikaalia taikka räjähdettä tai muuta tuotetta. Toiminnanharjoittajan käsite kattaa siten myös vaarallisen kemikaalin tai räjähteen haltijan. Konkurssipesän vastuuseen sen hallussa olevista vaarallisista kemikaaleista ja räjähteistä sovellettaisiin, mitä kemikaaliturvallisuuslaissa säädetään toiminnanharjoittajan vastuusta. Konkurssipesän olisi siten huolehdittava hallussaan olevista vaarallisista kemikaaleista ja räjähteistä edellä mainitussa laissa säädetyllä tavalla.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin konkurssipesän kustannuskorvausvastuusta. Jos konkurssipesä ei ole ryhtynyt hallussaan olevia vaarallisia jätteitä, vaarallisia kemikaaleja tai räjähteitä koskeviin lain edellyttämiin toimenpiteisiin, vaan viranomainen olisi joutunut teettämään toimenpiteet omalla kustannuksellaan, konkurssipesä vastaisi kustannuksista. Konkurssipesä olisi siten massavelkaisessa vastuussa kustannuksista, jotka ovat syntyneet julkiselle vallalle konkurssipesän hallussa olevia vaarallisia jätteitä, vaarallisia kemikaaleja ja räjähteitä koskevista toimenpiteistä. Konkurssipesälle syntyisi massavelkainen vastuu viranomaiselle aiheutuneista kustannuksista myös siinä tilanteessa, että viranomaisen tekemät tai teettämät toimenpiteet koskisivat jätteitä, joita ei ole luokiteltu vaarallisiksi, mutta joista aiheutuisi tai uhkaisi aiheutua vakavaa vaaraa tai vakavaa haittaa terveydelle tai ympäristölle. Säännös koskisi toimenpiteitä, jotka on tehty konkurssin alkamisen jälkeen.
Konkurssipesällä säilyisi säännöksissä tarkoitettu massavelkainen vastuu silloinkin, kun vaaralliset jätteet, vaaralliset kemikaalit tai räjähteet olisivat sijainneet vuokratulla kiinteistöllä.
4 §.Konkurssipesän vastuu radioaktiivisista aineista ja radioaktiivisista jätteistä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin konkurssipesän vastuusta sen hallussa olevista säteilylaissa tarkoitetuista radioaktiivisista aineista ja radioaktiivisista jätteistä. Radioaktiivisella aineella tarkoitetaan säteilylain 4 §:n 14 kohdan mukaan ainetta, joka hajoaa itsestään ja lähettää ionisoivaa säteilyä. Saman pykälän 15 kohdan mukaan radioaktiivisella jätteellä tarkoitetaan radioaktiivista ainetta tai sillä kontaminoitunutta laitetta, tavaraa ja ainetta, jolle ei ole käyttöä tai jolle ei löydy omistajaa, ja joka on tehtävä radioaktiivisuutensa puolesta vaarattomaksi.
Konkurssipesän vastuu ei koskisi muita kuin radioaktiivisia säteilylähteitä. Tällaisia muita säteilylähteitä voivat olla esimerkiksi sähköisesti säteilyä tuottavat laitteet, jotka eivät tuota säteilyä kuin sähkövirran avulla käytettyinä. Ne eivät siis pelkästään olemassaolollaan muodosta vaaraa terveydelle tai ympäristölle.
Konkurssipesään sovellettaisiin säteilylain säännöksiä toiminnanharjoittajan vastuusta silloin, kun pesän hallussa olevien radioaktiivisten aineiden tai jätteiden hallussapitoon tarvitaan säteilylaissa tarkoitettu turvallisuuslupa. Säteilylain 48 §:ssä säädetään turvallisuusluvasta ja sen myöntämisestä. Pääsäännön mukaan säteilyn käyttö edellyttää turvallisuuslupaa, jonka Säteilyturvakeskus myöntää hakemuksesta. Säteilylain 49 §:ssä säädetään turvallisuusluvasta vapautetusta toiminnasta. Turvallisuuslupaa ei tarvita muun muassa silloin, kun säteilylähteessä on vain vähän radioaktiivista ainetta tai säteilylaitteen turvallisuusominaisuuksien vuoksi säteilyaltistus on vähäinen. Säteilylain 50 §:n nojalla Säteilyturvakeskus voi tiettyjen edellytysten täyttyessä vapauttaa yksittäistapauksissa toiminnan turvallisuusluvasta. Velalliselle myönnetty vapautus olisi voimassa myös suhteessa konkurssipesään.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin konkurssipesän kustannuskorvausvastuusta vastaavasti kuin 3 §:n 3 momentissa.
5 §.Liiketoimintaa jatkavan konkurssipesän ympäristövastuu. Pykälässä säädettäisiin velallisen liiketoimintaa jatkavan konkurssipesän julkisoikeudellisesta ympäristövastuusta. Velallisen liiketoimintaa jatkavan konkurssipesän vastuu olisi laajempi kuin sellaisen konkurssipesän, joka ei jatkaisi liiketoimintaa.
Pykälän 1 momentin ensimmäisessä virkkeessä olisi luonteeltaan selventävä säännös, jonka perusteella velallisen liiketoimintaa jatkava konkurssipesä vastaisi julkisoikeudellisista ympäristövelvoitteista samassa laajuudessa kuin mikä tahansa muukin toimija. Säännös koskisi esimerkiksi toiminnanharjoittajalla ympäristönsuojelulain tai vesilain mukaan olevia velvoitteita. Konkurssipesällä olisi muun muassa toimintansa haitallisia vaikutuksia koskeva ympäristönsuojelulaissa tarkoitettu selvilläolovelvollisuus, velvollisuus ehkäistä pilaantumisesta aiheutuvia haittoja ja velvollisuus noudattaa toimintaa koskevia ympäristölupavelvoitteita. Liiketoimintaa jatkavalla konkurssipesällä tulisi myös olla toiminnan harjoittamiseen tarvittavat luvat, joiden lupamääräyksiä pesän olisi noudatettava. Tällainen lupa voi olla esimerkiksi maa-ainesten ottamiseen maa-aineslain mukaan tarvittava lupa tai säteilylain edellyttämä turvallisuuslupa. Jos velallisen lupa toiminnan harjoittamiseen raukeaisi tai peruutettaisiin konkurssin vuoksi, konkurssipesän olisi haettava uutta lupaa pystyäkseen jatkamaan liiketoimintaa.
Säännös tarkoittaisi myös sitä, että jätelain velvoitteita sovellettaisiin velallisen liiketoimintaa jatkavaan konkurssipesään täysimääräisesti. Konkurssilainsäädännöstä ei siten aiheutuisi estettä soveltaa jätelain säännöksiä jätteen haltijan velvollisuuksista konkurssipesään silloin, kun konkurssipesä jatkaa velallisen liiketoimintaa. Sama koskee vastuita esimerkiksi säteilylähteistä, kemikaaleista ja muuntogeenisistä organismeista.
Vastuu syntyisi jatketun liiketoiminnan osalta. Jos velallisella olisi toimipisteitä useilla paikkakunnilla ja konkurssipesä jatkaisi velallisen liiketoimintaa yhdessä toimipisteessä, liiketoiminnan jatkaminen ei tarkoittaisi vastuuta muissa toimipisteissä sijaitsevista jätteistä ja kemikaaleista.
Momentin toinen virke muodostaisi poikkeuksen pääsäännöstä, jonka mukaan konkurssipesä ei vastaisi velvoitteista, joiden oikeusperuste on syntynyt ennen konkurssin alkamista. Säännöksen mukaan velallisen liiketoimintaa jatkava konkurssipesä vastaisi myös velallisen kyseisestä toiminnasta johtuvista ympäristövelvoitteista eli velvoitteista, joiden oikeusperuste on syntynyt ennen konkurssin alkamista ja jotka liittyvät siihen liiketoimintaan, jota konkurssipesä jatkaa. Vaikka liiketoiminnan jatkamista ei ole konkurssilaissa määritelty, jatkaminen on käytännössä selvästi tunnistettavissa, koska velkojat tekevät tästä nimenomaisen päätöksen (ks. myös HE 26/2003 vp, s. 133). Liiketoiminnan jatkaminen voi olla myös arvonlisäverollista (arvonlisäverolaki, 1501/1993, 14 §), ja liiketoimintaa jatkavan konkurssipesän kirjanpitovelvollisuus määrittyy kirjanpitolain eikä konkurssilain 16 luvun 1 §:n mukaisesti. Konkurssipesän ei katsota mainittujen velvollisuuksien kannalta jatkavan liiketoimintaa, jos se ainoastaan realisoi velallisen liikeomaisuutta tai saattaa loppuun keskeneräiset työt, jos toimintaa varten ei hankita vähäistä enempää uutta vaihto-omaisuutta (HE 88/1993 vp, s. 48, ja HE 26/2003 vp, s. 151). Ehdotettu säännös on tarkoitettu tulkittavaksi samoista vakiintuneista lähtökohdista.
Velallisen liiketoimintaa jatkavan konkurssipesän vastuu velallisen toiminnasta johtuvista ympäristövelvoitteista rajoittuisi siinä liiketoiminnassa tapahtuneisiin vahinkoihin, jota konkurssipesä jatkaa. Jos velallinen olisi harjoittanut liiketoimintaa kahdella erillisellä toimialalla, joista vain toista konkurssipesä jatkaa, konkurssipesän vastuu ei ulottuisi siitä velallisen toiminnasta johtuviin ympäristövelvoitteisiin, jota pesä ei jatka. Tällöin ei olisi merkitystä sillä, onko liiketoimintaa eri toimialoilla harjoitettu samassa vai erillisissä toimipisteissä, sillä kysymys olisi joka tapauksessa eri toiminnasta.
Jos konkurssipesä jatkaa samalla toimialalla liiketoimintaa vain toimipisteessä B, mutta ympäristön pilaantumiseen tai muuhun haitalliseen muutokseen johtanut tapahtuma on sattunut toimipisteessä A, konkurssipesä ei yleensä vastaisi ympäristövelvoitteista. Vastuu syntyisi vain, jos vahingon katsotaan maantieteellisestä erosta huolimatta sattuneen samassa, jatketussa toiminnassa. Jos toiminta on ollut ympäristölupavelvollista ja kullakin toimipisteellä on ollut oma ympäristölupa, kysymys ei olisi samasta toiminnasta, sillä toiminta eri toimipisteissä olisi erotettavissa myönnetyn luvan perusteella. Jos sen sijaan toimipisteillä olisi yhteinen ympäristölupa, vastuu katkeaisi, jos näin tapahtuisi myös myytäessä toisen toimipisteen liiketoiminta tavanomaisella liiketoimintakaupalla eteenpäin ja jos jatkettu liiketoiminta on velkojien päätöksessä selkeästi rajattu. Esimerkiksi huoltamotoiminnassa olisi yleensä mahdollista jatkaa liiketoimintaa pelkässä toimipisteessä B ilman, että tästä seuraisi vastuu yksinomaan toimipisteessä A tapahtuneesta ympäristön pilaantumisesta tai haitallisesta muuttumisesta.
Velallista vastaan annettua hallintopakkopäätöstä ei voida automaattisesti panna täytäntöön konkurssipesää vastaan edes silloin, kun konkurssipesä jatkaa velallisen liiketoimintaa. Asia on arvioitava kussakin yksittäistapauksessa erikseen. Tämä johtuu siitä, ettei liiketoiminnan jatkamisesta synny kaikissa tapauksissa ainakaan kaiken kattavaa ympäristövastuuta, vaan voi olla tarpeen arvioida esimerkiksi kyseisen liiketoiminnan käsitettä tai sitä, onko jatkaminen tapahtunut 2 momentissa mainitusta syystä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin rajoituksesta siihen, milloin konkurssipesälle syntyy säännöksessä tarkoitettu ympäristövastuu liiketoiminnan jatkamisesta. Pykälää ei sovellettaisi ollenkaan, jos liiketoimintaa jatketaan 2 §:n 1 momentissa tarkoitetun riskin torjumiseksi. Edellä selostetun 2 §:n 1 momentin mukaan konkurssipesän on viipymättä ryhdyttävä välttämättömiin toimenpiteisiin velallisen toiminnasta johtuvan ympäristön pilaantumisen tai ympäristön merkittävän haitallisen muuttumisen ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi, jos pilaantumisesta tai ympäristön haitallisesta muuttumisesta aiheutuu tai uhkaa aiheutua vakavaa vaaraa tai vakavaa haittaa terveydelle tai ympäristölle.
Momenttia sovellettaisiin tilanteissa, joissa konkurssipesällä on 2 §:n 1 momentin mukainen velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin. Käytännössä kysymys olisi siitä, että konkurssipesän olisi pidettävä velallisen toimintaa yllä ympäristön pilaantumisen tai ympäristön merkittävän haitallisen muuttumisen ehkäisemiseksi tai rajoittamiseksi. Velallisen harjoittamaa toimintaa ei siten voitaisi lopettaa konkurssin alkamiseen, sillä toiminnan nopea lopettaminen saattaisi johtaa 2 §:n 1 momentissa tarkoitettuihin seurauksiin. Esimerkiksi kaivostoimintaan liittyvää vesien käsittelyä ja hallintaa voi olla välttämätöntä jatkaa. Liiketoimintaa voitaisiin tällöin jatkaa ilman, että jatkaminen aiheuttaa pykälän 1 momentissa tarkoitetun vastuun. Harkittaessa liiketoiminnan jatkamista ympäristösyistä pesänhoitajan olisi syytä olla yhteydessä asianomaiseen valvontaviranomaiseen.
Momentin tullessa sovellettavaksi velallisen liiketoimintaa voitaisiin jatkaa kokonaisuutena. Momentin soveltamista ei rajoittaisi myöskään se, että liiketoiminnan jatkamiselle olisi ympäristöön liittyvän syyn lisäksi muukin syy. Kun 2 momenttia sovelletaan, konkurssipesän ympäristövastuu määräytyisi luvun 2–4 §:n mukaisesti.
Jos velallisella olisi toimintaa useissa eri toimipisteissä, joista konkurssipesä jatkaisi yhtä puheena olevassa momentissa tarkoitettujen edellytysten täyttyessä ja muita muulla perusteella, esimerkiksi pystyäkseen myymään liiketoiminnan eteenpäin toiminnallisena kokonaisuutena, konkurssipesä ei vapautuisi pykälässä tarkoitetusta ympäristövastuusta niiden toimipisteiden osalta, joiden toimintaa jatketaan muista kuin ympäristösyistä.
17 luku Konkurssipesään kuuluvan omaisuuden hoito ja myynti sekä panttivelkojaa koskevat säännökset
7 §.Panttiomaisuudesta aiheutuvat kustannukset. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännökset konkurssipesän oikeudesta saada panttiomaisuuden myyntihinnasta korvausta panttiomaisuuteen kohdistuvista toimenpiteistä, jotka konkurssipesä on joutunut suorittamaan julkisoikeudellista ympäristövastuuta koskevan 16 a luvun 2–4 §:n nojalla. Panttiomaisuuteen kohdistuvat konkurssipesän ympäristövastuut asetettaisiin siten samaan asemaan kuin panttiomaisuuden hoidosta ja myynnistä konkurssipesälle aiheutuneet kustannukset. Jos konkurssipesän vastuu on perustunut 16 a luvun 5 §:n mukaiseen liiketoiminnan jatkamiseen, oikeutta panttiomaisuuden myyntihinnasta suoritettavaan korvaukseen ei olisi, paitsi siltä osin kuin konkurssipesällä olisi joka tapauksessa ollut vastuu luvun 2, 3 tai 4 §:n nojalla.
Konkurssipesän suorittamien toimenpiteiden olisi tullut kohdistua panttiomaisuuteen. On selvää, että maaperään kohdistuvat toimenpiteet kohdistuvat suoraan panttina olevaan kiinteistöön. Sama koskee sellaisia toimenpiteitä, jotka suoritetaan kiinteistöllä sijaitsevassa rakennuksessa ja jotka vakavan ympäristöriskin poistumisen myötä nostavat kiinteistön arvoa.
Kiinteistöllä sijaitsevaan irtaimeen omaisuuteen kohdistuvat toimenpiteet eivät lähtökohtaisesti kohdistu panttina olevaan kiinteistöön. Esimerkiksi kiinteistöllä sijaitsevien vähäisten jätteiden tai kemikaalien poistamisesta aiheutuvat kustannukset eivät siten lähtökohtaisesti olisi kiinteistöön kohdistuvia toimenpiteitä, mutta ne saattavat tulla otetuiksi huomioon kiinteistön myyntikuntoon saattamista koskevina kuluina voimassa olevan sääntelyn nojalla. Kuitenkin tilanteessa, jossa jätettä tai kemikaaleja on esimerkiksi niin paljon, että niiden sijainti kiinteistöllä selvästi vaikuttaa kiinteistöstä saatavaan kauppahintaan, on perusteltua, että konkurssipesä saa korvauksen jouduttuaan poistamaan jätteen 16 a luvun 3 tai 4 §:n nojalla ja samalla mahdollisesti saatettuaan kiinteistön myyntikelpoiseksi. Siten säännöstä ei ole tarkoitettu tulkittavan kiinteistöä ja irtainta omaisuutta koskevista esineoikeudellisista opeista käsin, vaan taloudellisista näkökohdista eli tavoittelemalla neutraliteettia niiden kahden tilanteen välille, jossa pantinhaltija joko käyttää itsenäistä realisointioikeuttaan (ympäristökustannukset näkyvät kauppahinnassa) tai jossa konkurssipesä huolehtii realisoinnista (ympäristökustannukset eivät näy kauppahinnassa, mutta konkurssipesä vähentää ne heti myynti- ja täytäntöönpanokulujen jälkeen päältä pois). Kuitenkaan sellaiset toimenpiteet, joiden toteuttamiseen konkurssipesällä ei ole 2–4 §:n säännösten nojalla ollut velvollisuutta, eivät voisi tulla ehdotetun säännöksen nojalla korvattavaksi panttiomaisuuden myyntihinnasta.
Momentissa säädettäisiin myös toimenpiteet suorittaneen viranomaisen oikeudesta saada korvaus tehdyistä toimenpiteistä pantinhaltijalta vastaavassa tilanteessa, jossa konkurssipesä olisi ollut oikeutettu korvaukseen. Tällainen tilanne voi syntyä silloin, kun konkurssipesässä ei ole varoja toimenpiteen suorittamiseen, mutta tilanne on niin akuutti, että viranomainen ryhtyy toimenpiteisiin sen korjaamiseksi. Viranomaisella olisi oikeus korvaukseen ainoastaan niissä tilanteissa, joissa konkurssipesällä olisi ollut konkurssilain mukaan toimimisvelvollisuus, mutta konkurssipesän sijasta viranomainen on suorittanut toimenpiteet.
Muutos vaikuttaisi myös tilanteessa, jossa omaisuus myydään ulosottomyynnillä. Ulosottokaaren 5 luvun 33 §:n mukaan irtaimen ja 47 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan kiinteän omaisuuden myynnissä konkurssilain 17 luvun 7 §:ssä tarkoitettu korvaus maksetaan kauppahinnasta heti täytäntöönpanokulujen ja myyntimaksun jälkeen.
Pantinhaltijan 17 luvun 11 §:n mukainen itsenäinen realisointioikeus säilyisi ennallaan.
Pykälän 2 momentin voimassa olevan säännöksen mukaan, jos konkurssipesä on antanut panttivelkojan tehtäväksi huolehtia pesään kuuluvan panttiomaisuuden hoidosta, velkojalla on sama oikeus kuin konkurssipesällä saada korvaus hoidosta aiheutuneista välttämättömistä kustannuksista. Panttivelkojan oikeutta saada korvausta kustannuksista laajennettaisiin vastaavasti kuin 1 momenttia. Jos panttivelkoja olisi konkurssipesän sijasta suorittanut 1 momentissa tarkoitettuja konkurssipesän ympäristövastuun piiriin kuuluvia toimenpiteitä, panttivelkojalla olisi oikeus saada panttiomaisuuden myyntihinnasta korvaus toimenpiteiden johdosta suorittamistaan kustannuksista.
Oikeus korvauksen saamiseen panttiomaisuuden myyntihinnasta koskisi myös ympäristöön liittyvien kustannusten osalta vain tilanteita, joissa konkurssipesä on antanut panttivelkojan tehtäväksi huolehtia pesään kuuluvan panttiomaisuuden hoidosta. Panttivelkojalla ei olisi velvollisuutta ryhtyä 16 a luvussa tarkoitettuihin toimenpiteisiin.
19 luku Konkurssipesän lopputilitys ja jälkiselvitys
9 §.Jälkiselvitys. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin pesänhoitajalle velvollisuus ilmoittaa konkurssiasiamiehelle siitä, mihin toimenpiteisiin hän on ryhtynyt sen johdosta, että konkurssin päätyttyä ilmaantuu uusia varoja tai muutoin tarvitaan selvitystoimenpiteitä. Pesänhoitajalla on jo voimassa olevan lain mukaan velvollisuus ilmoittaa toimenpiteistä niille velkojille, joita asia koskee, jollei se ole asian vähäisen merkityksen takia ilmeisen tarpeetonta. Ilmoitusvelvollisuutta konkurssiasiamiehelle ei rajoitettaisi vastaavasti. Käytännössä pesänhoitaja täyttäisi ilmoitusvelvollisuutensa tallentamalla jälkitilitysasiakirjan konkurssi- ja yrityssaneerausasioiden asianhallintajärjestelmään. Myös velkojat saavat tiedon asiakirjasta asianhallintajärjestelmän kautta.
22 luku Konkurssirekisteri, kuulutus ja ilmoitukset
7 §.Tiedoksiantotapa. Pykälän 1 momentti jaettaisiin kohtiin, joissa säädetään vaihtoehtoisista tavoista toimittaa tiedoksianto. Momentin 1 kohdassa pesänhoitajalle annettaisiin mahdollisuus toimittaa tiedoksiannot ja asiakirjat kaupparekisteriin merkittyyn postiosoitteeseen. Tämä helpottaisi tiedoksiantoa yrityksiä ja erityisesti ulkomaisten yhtiöiden sivuliikkeitä silmällä pitäen silloin, kun pesänhoitajan tiedossa ei ole muuta osoitetta. Lisäksi maistraatille ilmoitettua osoitetta koskevan säännöksen sanamuotoa muutettaisiin siten, että tiedoksianto toimitettaisiin väestötietojärjestelmään merkittyyn postiosoitteeseen, mikä ei merkitsisi asiallista muutosta. On huomattava, että kaupparekisteristä tai väestötietojärjestelmästä mahdollisesti saatavista yhteystiedoista huolimatta vastuu siitä, että muuttuneet yhteystiedot saatetaan pesänhoitajan tietoon, on aina asianosaisella itsellään.
Momentin 2 kohdassa mahdollistettaisiin käytännössä esiintyneiden epäselvyyksien poistamiseksi tiedoksiantojen ja asiakirjojen toimittaminen tallentamalla ne konkurssi- ja yrityssaneerausasioiden asianhallintajärjestelmä Kostiin. Tämä edellyttäisi, että vastaanottajalle on myönnetty järjestelmän käyttöoikeus. Lisäksi 2 momenttiin ehdotettu säännös turvaisi sitä, että vastaanottaja havaitsee aina Kostin avulla toimitetun tiedoksiannon tapahtumisen. On huomattava, että kaikille velkojille, kuten ulkomaisille velkojille, ei voida myöntää Kostin käyttöoikeutta. Niille velkojille, jotka eivät saa tiedoksiantoa Kostin kautta, tiedoksianto olisi toimitettava muulla tavoin.
Momentin 3 kohdassa mahdollistettaisiin tiedoksiantojen tekeminen myös muun kaltaisten sähköisten järjestelmien avulla. Kysymyksessä voisivat olla esimerkiksi sellaiset omat järjestelmät, joita konkurssiasioita hoitavat asianajotoimistot ottavat käyttöön tiedonvälityksen helpottamiseksi. Tältä osin edellytettäisiin, että vastaanottajalla on järjestelmään pääsy ja että hän on nimenomaisesti hyväksynyt sen käyttämisen tiedoksiantojen toimittamiseen. Kertahyväksyntä riittäisi, ja hyväksyntä voitaisiin myöhemmin peruuttaa.
Puhelintiedoksiantoa koskeva 4 kohta vastaisi sisällöltään voimassa olevaa säännöstä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lisäedellytyksistä sille, että pesänhoitaja voi toimittaa tiedoksiannon käyttämällä Kostia tai muuta sähköistä järjestelmää. Pesänhoitajan tulisi tällöin jokaisen tiedoksiannon yhteydessä ilmoittaa vastaanottajalle sähköisellä tiedonsiirtomenetelmällä eli käytännössä vastaanottajan ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen siitä, että asiakirja on tallennettu Kostiin tai muuhun järjestelmään. Nykyisin Kostissa on toiminto, jonka avulla pesänhoitaja voi lähettää tallennetusta asiakirjasta sähköpostiherätteen. Tämä toiminto on Kostin kehitystyössä tarkoitus automatisoida. Momentissa tarkoitettua ilmoitusta ei tarvitsisi lähettää, jos vastaanottajan kanssa on niin sovittu.
Pykälän 3 momentti koskisi velkojien ja velallisen pesänhoitajalle toimittamia lausumia, vastineita ja ilmoituksia, mukaan lukien valvontakirjelmät. Tiedot voitaisiin toimittaa tallentamalla ne Kostiin tai toimittamalla ne pesänhoitajalle postitse, sähköpostitse tai muulla sähköisellä tiedonsiirtomenetelmällä. Koska pesänhoitajat käyttävät kaikkia mainittuja välineitä, jatkossa ei olisi enää tarpeen edellyttää mainittuja tiedoksiantojen vastaanottamistapoja koskevaa suostumusta.
8 §.Sähköisellä tiedonsiirtomenetelmällä saapuneen viestin saapumisajankohta. Pykälään ehdotetun lisäyksen perusteella myös Kostiin tallennetun asiakirjan katsottaisiin saapuneen vastaanottajalle määräajassa, jos se on saapunut niin kuin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain (13/2003) 10 ja 11 §:ssä säädetään. Kyseisissä lainkohdissa säädetään siitä, milloin sähköisen viestin tai viranomaisen pyytämän asiakirjan katsotaan saapuneen viranomaiselle määräajassa. Lainkohdat eivät sen sijaan koske sitä, milloin vastaanottajan katsotaan saaneen tiedoksi viranomaisen toimittaman asiakirjan.
1.4
Laki konkurssi- ja yrityssaneerausasioiden asianhallintajärjestelmästä
1 §.Asianhallintajärjestelmän ylläpito ja käyttötarkoitus. Konkurssi- ja yrityssaneerausasioiden asianhallintajärjestelmästä (Kosti) säädettäisiin oma lakinsa. Pykälän 1 momentin mukaan konkurssiasiamiehen tehtävänä olisi ylläpitää konkurssi- ja yrityssaneerausasioista pidettävää yhteistä asianhallintajärjestelmää ja huolehtia sen toimivuudesta.
Pykälän 2 ja 3 momentissa säädettäisiin järjestelmän käyttötarkoituksesta. Vaikka kysymys olisi teknisesti samasta tietojärjestelmästä, siihen sisältyisi kaksi tietosisällöltään ja käyttötarkoitukseltaan erillistä osaa. Ensinnäkin 2 momentin mukaan tarkoituksena olisi, että pesänhoitaja ja selvittäjä välittäisivät asianhallintajärjestelmän kautta konkurssiasiamiehelle tietoa, jota konkurssiasiamies tarvitsee konkurssihallinnon ja saneerausmenettelyn valvomiseksi.
Toiseksi 3 momentin mukaan asianhallintajärjestelmässä olisi erillinen osa, jonka välityksellä pesänhoitaja ja selvittäjä voisivat toimittaa konkurssilain 22 luvun 7 §:ssä ja yrityssaneerauslain 81 §:ssä tarkoitettuja tiedoksiantoja velkojille ja velalliselle sekä velkojat pesänhoitajalle tai selvittäjälle. Kysymys olisi konkurssiasiamiehen valvontatehtäviin nähden erillisestä toiminnosta, jonka tarkoituksena on helpottaa pesänhoitajien ja selvittäjien työtä tiedoksiantojen toimittamisessa samoin kuin mahdollistaa tietojen, kuten valvontakirjelmien, toimittaminen järjestelmän välityksellä velkojalta pesänhoitajalle tai selvittäjälle.
2 §.Rekisterinpitäjä ja asianhallintajärjestelmään liittyvät vastuut. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin järjestelmän ensimmäisen eli 1 §:n 2 momentissa tarkoitetun osan rekisterinpitäjästä. Rekisteriä pitäisi konkurssiasiamies, jonka tehtäviin kuuluisivat henkilötietolainsäädännön mukaiset rekisterinpitäjän velvollisuudet.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin järjestelmän toisen eli 1 §:n 3 momentissa tarkoitetun osan rekisterinpitäjistä. Järjestelmän tämän osan rekisterinpitäjinä toimisivat yhdessä konkurssiasiamies ja kunkin konkurssi- ja saneerausmenettelyn pesänhoitaja tai selvittäjä. Kysymys olisi EU:n tietosuoja-asetuksen 26 artiklassa tarkoitetusta yhteisrekisterinpitäjyydestä. Konkurssiasiamies huolehtisi järjestelmän ylläpitäjänä järjestelmän ja siihen tallennettujen tietojen tietoturvallisuudesta. Kaikki järjestelmää koskevat henkilötietojen käsittelyä koskevat tiedustelut tulisi toimittaa konkurssiasiamiehelle, joka toimisi EU:n tietosuoja-asetuksen 26 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuna yhteyspisteenä. Konkurssiasiamiehen tulisi henkilötietojen käsittelypyyntöjen osalta olla yhteydessä kyseiseen pesänhoitajaan tai selvittäjään, jonka tehtävänä olisi vastata kyselyyn ja tarvittaessa esimerkiksi oikaista tiedot.
Pesänhoitajat ja selvittäjät toimisivat rekisterinpitäjinä kukin hoitamiensa konkurssi- ja yrityssaneerausasioiden osalta. Heidän vastuulleen kuuluisivat ne henkilötietolainsäädännöstä johtuvat velvoitteet, joita ei säädetä konkurssiasiamiehen vastuulle. Pesänhoitaja ja selvittäjä vastaisivat siten esimerkiksi siitä, että järjestelmään tallennetut tiedot ovat lainmukaisia, eikä järjestelmään tallenneta henkilötietoja, jotka eivät ole konkurssipesän hallinnon tai saneerausmenettelyn kannalta tarpeellisia. He vastaisivat myös siitä, että heidän tallentamansa tiedot ovat oikein.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin velkojien vastuusta heidän tallentaessaan tietoja asianhallintajärjestelmään. Velkojat eivät olisi rekisterinpitäjiä, vaan vastaisivat ainoastaan siitä, että heidän tallentamansa tiedot olisivat oikein. Jos velkoja olisi tallentanut järjestelmään esimerkiksi virheellisiä henkilötietoja, ne tulisi oikaista ilman aiheetonta viivytystä. Momentissa tarkoitettu velvollisuus ei vähennä tietosuoja-asetuksen 16 artiklassa säädettyä rekisterinpitäjän velvollisuutta tietojen oikaisemiseen.
3 §.Asianhallintajärjestelmän käyttöoikeus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykykäytäntöä vastaten siitä, että jokainen alkanut konkurssi ja saneerausmenettely merkitään asianhallintajärjestelmään konkurssi- ja yrityssaneerausrekisteristä sähköisesti välittyvän tiedon pohjalta.
Pykälän 2 momentin mukaan konkurssiasiamies myöntäisi pesänhoitajalle ja selvittäjälle oikeuden järjestelmän käyttämiseen kunkin konkurssi- tai yrityssaneerausasian osalta. Järjestelmän myöhempää teknistä kehittämistä varten pykälässä mahdollistettaisiin myös se, että pesänhoitajalle ja selvittäjälle annetaan käyttöoikeus järjestelmään automaattisesti konkurssi- ja yrityssaneerausrekisteristä sähköisesti välittyvän tiedon pohjalta.
Ehdotetussa 3 momentissa pesänhoitajan ja selvittäjän tehtäväksi säädettäisiin käyttöoikeuden antaminen järjestelmään velkojille ja velallisille. Ehdotus vastaa nykyistä käytäntöä.
4 §.Asianhallintajärjestelmään tallennettavat tiedot. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nykyistä käytäntöä vastaavasti siitä, että konkurssi- ja yrityssaneerausrekisteriin merkityt tiedot välittyvät sähköisesti asianhallintajärjestelmään.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin pesänhoitajan ja selvittäjän velvollisuudesta tallentaa järjestelmään konkurssipesän hallinnon ja saneerausmenettelyn valvonnan kannalta tarpeelliset tiedot. Kysymys on tiedoista, joita konkurssiasiamies tarvitsee lakisääteisten tehtäviensä hoitamiseen. Järjestelmään pakollisesti tallennettavista tiedoista ja asiakirjoista sekä tallentamiseen liittyvästä menettelystä säädettäisiin tarkemmin oikeusministeriön asetuksella. Pesänhoitaja tai selvittäjä voisi järjestelmän välityksellä toimittaa konkurssiasiamiehelle toimitettavan asiakirjan tiedoksi samalla myös velkojille ja velalliselle.
Konkurssipesän pesänhoitajan ja saneerausmenettelyn selvittäjän velvollisuus tallentaa tietoja asianhallintajärjestelmään ei rajoittuisi asetuksessa lueteltuihin tietoihin. Asetukseen otettava luettelo ei siten olisi tyhjentävä. Jos pesänhoitaja tai selvittäjä katsoo jonkin muun tiedon, esimerkiksi konkurssissa erityistilintarkastusta koskevan raportin, olevan konkurssiasiamiehen valvontatehtävien hoitamisen kannalta tarpeen, hänen tulisi tallentaa asiakirja asianhallintajärjestelmään momentin nojalla. Kysymys voi myös olla asiakirjasta, jota konkurssiasiamies on pyytänyt.
Kun kysymys on muista kuin asetuksessa mainituista konkurssiasiamiehelle välitettävistä tiedoista, pesänhoitajan tai selvittäjän tulisi asianhallintajärjestelmässä nimenomaisesti osoittaa ne toimitettavaksi konkurssiasiamiehelle. Järjestelmää olisi tältä osin kehitettävä teknisesti, jotta on selvää, kumpaan osaan järjestelmää asiakirja kuuluu. Tämä on olennaista, sillä konkurssiasiamiehellä ei olisi pääsyä tietoon, joka on tallennettu 4 momentin nojalla järjestelmän toiseen, luonteeltaan yksityiseen osaan. Jos pesänhoitaja tai selvittäjä toimittaisi järjestelmän välityksellä ensin vain velkojille tarkoitetun asiakirjan myös konkurssiasiamiehelle, siirtyisi asiakirja tällöin järjestelmän yksityisestä osasta julkiseen osaan.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin yrityssaneerausmenettelyistä, joissa selvittäjä on jätetty määräämättä. Tällaisissa menettelyissä ei ole luontevaa tahoa, jolle velvollisuus tietojen tallentamiseen tulisi antaa. Tällöin konkurssiasiamies tallentaisi asianhallintajärjestelmään tarpeellisina pitämänsä tiedot. Koska konkurssiasiamiehen valvonnan alla olevaa selvittäjää ei olisi määrätty, olisi tietojen tallentaminen tarpeellista lähinnä tilastoinnin vuoksi. Tapaukset, joissa selvittäjää ei määrätä, ovat käytännössä harvinaisia.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin pesänhoitajan ja selvittäjän mahdollisuudesta tallentaa järjestelmään muita kuin konkurssiasiamiehen suorittaman valvonnan kannalta tarpeellisia tietoja. Tiedot tallennettaisiin järjestelmän yksityiseen, 1 §:n 3 momentissa tarkoitettuun osaan. Tietojen tallentamisen tarkoitus olisi niiden toimittaminen velkojille ja velalliselle järjestelmän kautta. Tietojen tulisi olla kyseisen konkurssi- tai saneerausmenettelyn kannalta tarpeellisia. Vastaavasti velkojat voisivat toimittaa järjestelmän kautta tietoja pesänhoitajalle tai selvittäjälle.
Momentissa tarkoitettuja tietoja ei toimitettaisi konkurssiasiamiehelle. Kysymys olisi siten viranomaisen ylläpitämän järjestelmän välityksellä toimitettavista tiedoista, joita toimitetaan vain yksityisten välillä ilman viranomaisen pääsyä tietoihin. Momentissa tarkoitetut tiedot muodostaisivat käyttötarkoitukseltaan ja tietosisällöltään asianhallintajärjestelmän erillisen osan.
5 §.Asianhallintajärjestelmään tallennettavat henkilötiedot. Suurin osa asianhallintajärjestelmään tallennettavista tiedoista koskee oikeushenkilöitä. Velallinen voi kuitenkin olla myös luonnollinen henkilö, ja järjestelmään voi muutoin olla tarpeen tallentaa henkilötiedoiksi luokiteltavia tietoja. Pykälässä säädettäisiin siitä, minkälaisia henkilötietoja järjestelmään voitaisiin tallentaa. Pykälässä säädetyt edellytykset henkilötietojen tallentamiselle koskisivat koko rekisteriä riippumatta siitä, kumpaan osaan rekisteriä tallennettavasta tiedosta on kysymys. Henkilötietojen käsittelyperusteena on EU:n tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa yhteisenä pohjaedellytyksenä olisi henkilötiedon tarpeellisuus kyseessä olevan konkurssi- tai yrityssaneerausmenettelyn taikka menettelyn valvonnan kannalta. Yksilöintitiedoilla tarkoitetaan ennen muuta nimiä ja henkilötunnuksia. Konkurssi- ja yrityssaneerausmenettelyjen lakisääteisistä tarkoituksista ja selvitystarpeista johtuu, että velallisen varallisuutta, velkoja ja oikeustoimia koskevia tietoja on voitava tallentaa järjestelmään melko laajasti. Momentin 2 kohdan nojalla järjestelmään saataisiin tallentaa henkilötietoja, jotka ovat tarpeellisia velallisselvityksessä tai taloudellisessa perusselvityksessä. Jos tallennettava henkilötieto ei kuuluisi 1–2 kohdassa lueteltuihin tietoihin, sen tulisi 3 kohdasta ilmenevin tavoin olla kyseessä olevan konkurssi- tai yrityssaneerausasian tai menettelyn valvonnan kannalta välttämätön. Välttämättömiä olisivat yleensä esimerkiksi henkilötiedot, jotka on sisällytettävä asiakirjaan, jonka laatimista konkurssilaki tai yrityssaneerauslaki edellyttää.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, milloin erityisiä henkilötietoryhmiä koskevien tietojen sekä rikoksia ja rikkomuksia koskevien tietojen tallentaminen olisi sallittua. Asianhallintajärjestelmään tallennettavat henkilötiedot voisivat sisältää velallisen tai sen edustajan terveydentilaa tai velallisen toiminnassa tapahtuneita rikoksia tai rikkomuksia koskevia tietoja, jos ne ovat konkurssi- tai yrityssaneerausmenettelyn tai sen valvonnan kannalta välttämättömiä. Järjestelmään tallennettavat tiedot eivät voisi sisältää muita EU:n tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja erityisiä henkilötietoryhmiä koskevia henkilötietoja.
EU:n tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 1 kohdan mukaan henkilön terveyttä koskevat tiedot ovat erityisiä henkilötietoryhmiä koskevia tietoja, joiden käsittely on lähtökohtaisesti kiellettyä. Tiedon käsitteleminen edellyttää, että sille on artiklan 2 kohdassa mainittu peruste. Kyseisen kohdan f alakohdan mukaan käsittely on sallittua, kun se on tarpeen oikeusvaateen laatimiseksi, esittämiseksi tai puolustamiseksi tai aina, kun tuomioistuimet suorittavat lainkäyttötehtäviään. Lisäksi 2 kohdan g alakohdan mukaan käsittely on sallittua, kun se on tarpeen tärkeää yleistä etua koskevasta syystä jäsenvaltion lainsäädännön nojalla, edellyttäen että se on oikeasuhteinen tavoitteeseen nähden, siinä noudatetaan keskeisiltä osin oikeutta henkilötietojen suojaan ja siinä säädetään asianmukaisista ja erityisistä toimenpiteistä rekisteröidyn perusoikeuksien ja etujen suojaamiseksi.
Konkurssi- tai yrityssaneerausmenettelyssä saattaa olla välttämätöntä käsitellä velallisen tai hänen edustajansa terveyttä koskevia tietoja. Esimerkiksi yrityssaneerausmenettely voi olla perusteltu sen vuoksi, että velallinen on sairastunut vakavaan sairauteen ja sen vuoksi elinkeinotoiminta on hetkellisesti kärsinyt, vaikka se sinänsä on elinkelpoista. Elinkeinon- tai ammatinharjoittajan taikka pienen yhtiömuotoisen yrityksen ollessa kyseessä tämän edustajan terveyttä koskevien tietojen käsittely yleisellä tasolla voi siten olla menettelyn toteuttamiseksi välttämätöntä. Kun lisäksi otetaan huomioon se merkitys, joka maksukyvyttömyysmenettelyjen toimivuudella on yhteiskunnassa, sääntely täyttää oikeasuhtaisuuden ja tärkeän yleisen edun vaatimukset.
EU:n tietosuoja-asetuksen 10 artiklan mukaan rikostuomioihin ja rikkomuksiin liittyvien henkilötietojen käsittely on sallittua vain viranomaisen valvonnassa tai silloin, kun se sallitaan unionin oikeudessa tai jäsenvaltion lainsäädännössä, jossa säädetään asianmukaisista suojatoimista rekisteröidyn oikeuksien ja vapauksien suojelemiseksi.
Asianhallintajärjestelmään saattaa sisältyä asiakirjoja, joissa mainitaan velallisen epäillyistä rikoksista tai rikostuomioista. Tällaisen tiedon tallentaminen järjestelmään on välttämätöntä, koska tiedolla on merkitystä menettelyn etenemisen ja tarkoituksen kannalta.
EU:n tietosuoja-asetus edellyttää asianmukaisista ja erityisistä suojatoimista säätämistä silloin, kun jäsenvaltion lainsäädännössä säädetään rikoksiin liittyvien henkilötietojen käsittelystä tai kun terveystietojen käsittely perustetaan asetuksen 9 artiklan 1 kohdan g alakohtaan. Ehdotetun tietosuojalain 6 §:n 2 momentissa ja 7 §:n 2 momentissa luetellaan tällaisia toimenpiteitä, joita myös konkurssi- ja yrityssaneerausasioiden asianhallintajärjestelmässä voitaisiin soveltaa. Kuten lain perusteluissa todetaan, luettelo ei ole kattava eikä pakottava, vaan rekisterinpitäjän harkintaan jäisi ensivaiheessa sen arvioiminen, millaisia suojatoimenpiteitä henkilötietojen käsittelyyn sisältyvät riskit edellyttävät (HE 9/2018 vp, s. 91).
6 §.Pääsy asianhallintajärjestelmään merkittyihin tietoihin. Pykälän 1 momentin nojalla konkurssiasiamiehellä olisi oikeus nähdä järjestelmään 4 §:n 1–3 momentin nojalla tallennetut tiedot ja käsitellä niitä. Konkurssiasiamiehellä olisi siten pääsy kaikkiin sellaisiin tietoihin, joita hän tarvitsee laissa säädettyjen tehtäviensä suorittamiseksi. Konkurssiasiamiehellä ei sen sijaan olisi oikeutta hakea järjestelmästä esille 4 §:n 4 momentissa tarkoitettuja tietoja laajemmin kuin järjestelmän ylläpitämiseksi ja tietoturvallisuuden varmistamiseksi on tarpeen. Pesänhoitajan tai selvittäjän sekä velkojien ja velallisen välinen tiedonvaihto ei siten tulisi konkurssiasiamiehen tietoon. Konkurssiasiamiehellä ei olisi oikeutta hakea järjestelmästä tietoa, jota ei ole osoitettu hänelle toimitettavaksi. Jos konkurssiasiamies tarvitsee valvontatehtäviensä suorittamista varten 4 §:n 4 momentin nojalla järjestelmään tallennetun asiakirjan, hänen olisi pyydettävä sitä erikseen pesänhoitajalta tai selvittäjältä, joka voisi toimittaa asiakirjan järjestelmän välityksellä konkurssiasiamiehelle.
Pykälän 2 momentin mukaan pesänhoitajalla ja selvittäjillä olisi pääsy niihin tietoihin, jotka liittyvät heidän hoitamiinsa tehtäviin. Näin ollen pesänhoitajalla ja selvittäjällä ei olisi pääsyä sellaisiin tietoihin, jotka eivät liity heidän hoitamiinsa konkurssipesiin tai yrityssaneerausmenettelyihin.
Velkojalla ja velallisella olisi 3 momentin mukaan pääsy asianomaista konkurssia tai yrityssaneerausta koskeviin tietoihin siltä osin kuin heillä on muun lain mukaan siihen oikeus. Velkojien ja velallisen oikeus saada tietoa konkurssi- ja yrityssaneerausasian käsittelystä määräytyy konkurssilain ja yrityssaneerauslain mukaan. Pesänhoitajalla on esimerkiksi oikeus rajoittaa velallisen tiedonsaantia konkurssilain 4 luvun 2 §:n nojalla. Velkojalla olisi lähtökohtaisesti pääsy kaikkiin järjestelmään tallennettuihin tietoihin kyseisen menettelyn osalta.
7 §.Asianhallintajärjestelmään merkittyjen tietojen julkisuus ja luovuttaminen. Pykälän 1 momenttiin sisältyisi informatiivinen säännös siitä, että asianhallintajärjestelmään 4 §:n 1–3 momentin nojalla tallennettujen tietojen julkisuudesta ja luovuttamisesta on voimassa, mitä julkisuuslaissa säädetään.
Julkisuuslaissa säädetään viranomaisen asiakirjan julkisuudesta ja tiedon antamisesta siitä. Julkisuuslakia sovelletaan konkurssiasiamieheen, mutta ei esimerkiksi pesänhoitajiin ja selvittäjiin. Pesänhoitajat ja selvittäjät eivät siten ratkaise julkisuuslain nojalla tehtyjä asiakirjapyyntöjä.
Julkisuuslain 7 §:n mukaan viranomaiselle asian käsittelyä varten tai muuten sen toimialaan tai tehtäviin kuuluvassa asiassa toimitettu asiakirja tulee julkiseksi, kun viranomainen on sen saanut, jollei asiakirjan julkisuudesta taikka salassapidosta tai muusta tietojen saantia koskevasta rajoituksesta säädetä toisin lailla. Pesänhoitajan tai selvittäjän laatimasta asiakirjasta tulee siten viranomaisen asiakirja, johon konkurssiasiamies soveltaa julkisuuslakia, kun asiakirja on tallennettu järjestelmään ja siten toimitettu konkurssiasiamiehelle. Salassa pidettävästä viranomaisen asiakirjasta tai sen sisällöstä saa antaa tiedon vain, jos julkisuuslaissa niin erikseen säädetään. Jos järjestelmään tallennettuihin asiakirjoihin sisältyy salassa pidettäviä tietoja, niitä ei saa luovuttaa edes silloin, kun asiakirja on muutoin julkinen. Konkurssi- ja yrityssaneerausasioissa voi tulla sovellettavaksi esimerkiksi julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 20 kohta, jossa säädetään liikesalaisuuden salassapidosta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin 4 §:n 4 momentin nojalla järjestelmään tallennettavista tiedoista eli tiedoista, joita välitetään pesänhoitajan tai selvittäjän sekä velkojien ja velallisen välillä. Kysymys olisi yksityisten välisistä asiakirjoista, joiden välittämiseen käytetään viranomaisen ylläpitämää järjestelmää. Nämä tiedot ja niistä muodostuva rekisteri eivät olisi konkurssiasiamiehen määräysvaltaan kuuluvia julkisuuslaissa tarkoitettuja asiakirjoja, eikä niihin siten sovellettaisi julkisuuslakia.
Konkurssiasiamiehellä ei olisi oikeutta nähdä eikä käsitellä järjestelmään tallennettuja puheena olevassa momentissa tarkoitettuja tietoja. Jos konkurssiasiamies, hänen palveluksessaan oleva tai hänen toimeksiannostaan toimiva olisi saanut tällaisia tietoja järjestelmän ylläpidon yhteydessä, tiedot olisi pidettävä salassa. Salassapitovelvollisuuden rikkomiseen sovellettaisiin tällöin julkisuuslain 35 §:ää, joka sisältää rangaistussäännöksen asiakirjan salassapitovelvollisuuden rikkomisesta.
Konkurssiasiamiehelle laissa säädetty oikeus tai velvollisuus antaa tietoja toiselle viranomaiselle ei koskisi tietoja, jotka on tallennettu asianhallintajärjestelmään 4 §:n 4 momentin nojalla. Koska kysymys olisi yksityisten välisistä asiakirjoista, joihin konkurssiasiamiehellä ei ole pääsyä, konkurssiasiamies ei voisi luovuttaa tietoja myöskään toiselle viranomaiselle.
8 §.Tarkastajan ja esitutkintaviranomaisen pääsy asianhallintajärjestelmään. Pykälän 1 momentissa mahdollistettaisiin konkurssiasiamiehen toimeksiannosta toimivalle erityistarkastuksen tekijälle ja esitutkintaviranomaiselle suora pääsy asianhallintajärjestelmän tiettyihin tietoihin. Tarkastajan ja esitutkintaviranomaisen oikeus saada tietoja määräytyy muiden säännösten nojalla, ja puheena olevassa pykälässä säädettäisiin oikeudesta hakea kyseiset tiedot suoraan asianhallintajärjestelmästä. Konkurssiasiamies myöntäisi pääsyn asianhallintajärjestelmään.
Valvontalain 5 §:n 1 momentin mukaan konkurssiasiamies voi määrätä yhden tai useamman tarkastajan suorittamaan velallisen tai konkurssipesän hallinnon, tilien ja toiminnan erityistarkastuksen. Tarkastajalla on samat oikeudet saada konkurssipesältä tietoa kuin konkurssiasiamiehellä. Tarkastajalle myönnettäisiin siten yleensä pääsy asianhallintajärjestelmän koko siihen osaan, johon konkurssiasiamiehelläkin on pääsy. Sen sijaan esitutkintaviranomaisen rikoksen esitutkinnan toimittamista varten tarvitsema tieto on yleensä rajoitetumpaa. Pääsyn asianhallintajärjestelmään tulisi koskea vain niitä tietoja, jotka ovat tarpeen esitutkinnan toimittamiseksi.
Pääsy järjestelmään koskisi myös salassa pidettäviä tietoja. Valvontalain 5 §:n 1 momentin mukaan tarkastajan tiedonsaantioikeus rinnastuu konkurssiasiamiehen tiedonsaantioikeuteen ja koskee siten myös salassa pidettäviä tietoja. Lain 16 §:ssä taas säädetään, että konkurssiasiamies saa julkisuuslaissa säädetyn salassapitovelvollisuuden estämättä luovuttaa salassa pidettäviä tietoja muun muassa syyttäjä- ja poliisiviranomaiselle rikoksen selvittämiseksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin konkurssipesän toimeksiannosta erityistarkastusta tekevän tarkastajan pääsystä asianhallintajärjestelmään tallennettuihin tietoihin. Konkurssilain 9 luvun 4 §:n mukaan velkojat voivat päättää velallisen tilien ja toiminnan erityistarkastuksesta, jos velallisen kirjanpito tai muut seikat antavat siihen aihetta. Kun päätös erityistarkastuksen toimittamisesta on tehty, pesänhoitajan olisi annettava erityistarkastuksen toimittajalle pääsy asianhallintajärjestelmään tallennettuihin tietoihin siltä osin kuin se on erityistarkastuksen toimittamista varten tarpeen.
Lisäksi momentissa säädettäisiin konkurssilain 16 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitetun konkurssipesän tilintarkastuksen toimittajan pääsystä asianhallintajärjestelmään tallennettuihin tietoihin. Kyseisen säännöksen mukaan konkurssipesän kirjanpidon tilintarkastuksesta päättävät velkojat, mutta laajassa konkurssipesässä tilintarkastus on toimitettava aina. Pesänhoitajan olisi annettava tilintarkastajalle pääsy asianhallintajärjestelmään siltä osin kuin se on tilintarkastuksen toimittamista varten tarpeen. Tilintarkastajalle tulisi antaa pääsy vähintään asiakirjoihin, jotka ovat myös konkurssiasiamiehen nähtävissä.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin yrityssaneerauksessa määrätyn selvittäjän mahdollisuudesta antaa velallisen toiminnan tarkastuksessa käyttämälleen asiantuntijalle pääsy järjestelmään tallennettuihin asiakirjoihin. Pääsy voitaisiin antaa siltä osin kuin se on tarkastuksen toimittamista varten tarpeen. Tarve tarkastuksen toimittamiseen yrityssaneerauksessa perustuu yrityssaneerauslain 8 §:n 1 momentin 3 kohtaan, jonka mukaan selvittäjän tehtävänä on huolehtia tarpeellisessa laajuudessa velallisen ennen menettelyn alkamista harjoittaman toiminnan tarkastuksesta, ja 9 §:n 3 momenttiin, jonka mukaan selvittäjällä on oikeus käyttää tehtäviensä suorittamisessa apunaan asiantuntijoita.
9 §.Tietojen poistaminen. Pykälän 1 momentin mukaan asianhallintajärjestelmään tallennetut tiedot olisi poistettava kymmenen vuoden kuluttua kyseisen konkurssi- tai saneerausmenettelyn päättymisestä. Konkurssilain 19 luvun 7 §:n mukaan konkurssi päättyy, kun lopputilitys on hyväksytty. Jos konkurssi on rauennut, aika laskettaisiin tuomioistuimen tekemästä konkurssin raukeamista koskevasta päätöksestä. Yrityssaneerausmenettely päättyy normaalitapauksessa saneerausohjelman vahvistamista koskevaan päätökseen. Poistetut tiedot hävitetään.
Jos konkurssi on peruuntunut, tarvetta kymmenen vuoden säilyttämisajalle ei kuitenkaan ole. Sama koskee tilannetta, jossa päätös konkurssiin asettamisesta kumotaan muutoksenhaun johdosta. Näissä kahdessa tilanteessa tiedot poistettaisiin pykälän 2 momentin mukaan seuraavan kalenterivuoden päättyessä. Ehdotettu säilyttämisaika mahdollistaisi vuosittaisen tilastoinnin.
Konkurssiasioista annetun oikeusministeriön asetuksen 6 §:ssä luetellaan ne asiakirjat, jotka pesänhoitajan on säilytettävä vähintään kymmenen vuotta lopputilityksen hyväksymisestä. Pesänhoitajan on tallennettava pykälän 1–4 kohdassa mainitut asiakirjat myös asianhallintajärjestelmään, jossa niitä säilytetään vaaditun kymmenen vuoden ajan. Pesänhoitajan voidaan katsoa täyttäneen säilyttämisvelvollisuutensa, kun hän on tallentanut asiakirjan asianhallintajärjestelmään.
EU:n tietosuoja-asetuksen kannalta säilytysaikaa koskevassa sääntelyssä on kysymys asetuksen 6 artiklan 3 kohdassa tarkoitetun sääntelyliikkumavaran käyttämisestä. Pääsääntöinen kymmenen vuoden säilyttämisaika on konkurssissa tarpeen muun muassa sen vuoksi, että saatavien täytäntöönpano voi kestää vielä useita vuosia lopputilityksen jälkeen. On myös yleistä, että pesään kertyy vuosia myöhemmin ennakoimattomia varoja, esimerkiksi rikosperusteisia saatavia. Varojen jälkitilitykseen ei voitaisi kohdistaa konkurssiasiamiehen kontrollia tilanteessa, jossa tiedot olisi poistettu asianhallintajärjestelmästä. Lyhyempi säilyttämisaika voisi johtaa väärinkäytöstilanteiden lisääntymiseen. Yrityssaneerausmenettelyn osalta ehdotettu säilyttämisaika on tarpeen, sillä saneerausohjelmat kestävät useita vuosia.