2
Nykytila ja sen arviointi
Merivahingonlaskijan tehtävä on perinteinen osa Pohjoismaiden merioikeuden ja –vakuutusten järjestelmää. Merivahingonlaskijan tehtävä luotiin Suomeen 1851 ja sisällytettiin vuoden 1873 merilakiin, mutta merivahingonlaskijan eli ns. dispasöörin tehtävä oli ollut jo 1700-luvun puolivälistä alkaen osana Ruotsin vallan aikaista sääntelyä. Merivahingonlaskijoita on 1850-luvulta lähtien ollut yhtäjaksoisesti ja viran nykyinen haltija, oikeustieteen tohtori, Helsingin yliopiston siviilioikeuden dosentti Lauri Railas on viran kymmenes toimenhaltija. Merivahingonlaskijan toimisto oli vuoteen 1920 saakka Turussa, minkä jälkeen toimisto on siirtynyt Helsinkiin.
Merivahingonlaskijan tehtäviä korvausselvitysasioissa säänneltiin pitkään merilaissa, mutta sääntely jätettiin pois vuoden 1939 merilaista, minkä vuoksi säädettiin laki merivahingonlaskijan korvausselvityksestä merivakuutusasioissa (10/1953). Nykyisistä merivahingonlaskijan tehtävistä on säädetty merilaissa (674/1994), edellä mainitussa laissa merivahingonlaskijan korvausselvityksistä merivakuutusasioissa sekä merivahingonlaskijan toimenkuvasta annetussa asetuksessa (121/1936) siihen tehtyine muutoksineen. Merivahingonlaskijan tehtäviin kuuluvat yhteisen haverin selvittäminen (merilain 17 luvun 2 §), yksityisen haverin selvittäminen (merilain 17 luvun 6 §), merivakuutukseen perustuvan korvausasian selvittäminen (10/1953), osamatkarahtia koskevan riidan selvittäminen (merilain 14 luvun 21 § ja merilain 13 luvun 15 §) sekä laivanisännän globaalirajoituksen määrän ja määrän jakamista koskevien kysymysten ratkaiseminen, kun rajoitusrahastoa ei ole perustettu (merilain 9 luvun 9 §:n 4 mom.).
Vuodelta 1953 peräisin oleva merivahingonlaskijan korvausselvityksistä merivakuutusasioissa annettu laki edellyttää, että merivakuutussopimukseen perustuva korvausasia on merivahingonlaskijan selvitettävä, ellei toisin ole sovittu. Merivahingonlaskijan laatima korvausselvitys on sitova asiantuntijaratkaisu ja edellytys sille, että tuomioistuin (merioikeus) voi ottaa asian tutkittavaksi, jos korvauksesta on vakuutuksenottajan tai muun vakuutetun ja vakuutuksenantajan välillä erimielisyyttä tai muutoin halutaan merivahingonlaskijan selvittävän korvausasian. Korvausselvitys on aina pyydettävä kirjallisesti ja hakemukseen on liitettävä tarvittavat asiakirjat korvausasian selvittämistä varten. Tämän jälkeen merivahingonlaskija kehottaa vastapuolta kirjallisesti antaman lausuman siitä, mitä tämä katsoo etunsa vaativan korvausselvitystä pyytäneen tahon korvausvaatimukseen. Myös lausuman liitteeksi on liitettävä kaikki tarvittavat asiakirjat, joihin tämä haluaa vedota. Merivahingonlaskija voi pyytää tarvittaessa kummaltakin osapuolelta lisäselvitystä, hankkia muuta selvitystä tai suorittaa katselmuksen esimerkiksi arvioidakseen vahingon syytä tai laajuutta. Osapuolilla on tällöin oikeus osallistua katselmukseen. Merivahingonlaskijan korvausselvitysmenettely on perinteisesti joustava sen kehityttyä pitkän ajan kuluessa käytännön kautta, mutta tuomioistuinmenettelyn tavoin osapuolilla on yhtäläinen oikeus asiansa esittämiseen ja ratkaisun perusteena olevien seikkojen arvioimiseen. Menettely on lähes aina kirjallinen, mutta poikkeuksellisesti voidaan suullisiakin käsittelyjä järjestää. Merivahingonlaskija on voinut kuulla todistajiakin, tosin ilman vakuutusta. Saatuaan riittävän selvityksen ratkaisun muodostamiseksi merivahingonlaskija ottaa asian päätettäväksi ja antaa korvausselvityksen, joka on valituskelpoinen ratkaisu. Merivahingonlaskijan on annettava korvausselvitys kahden kuukauden kuluessa siitä, kun tämä on saanut kaikki tarvittavat asiakirjat päätöksentekoaan varten.
Vastaavalla tavalla kuin merivahingonlaskija on tehnyt merivakuutussopimuksen perusteella korvausselvityksen, hänen toimenkuvaansa ovat kuuluneet nykyisellään myös venevakuutussopimuksen mukaiset korvausselvitykset, vaikka niistä ei voimassa olevassa sääntelyssä erillisiä säännöksiä olekaan. Määrällisesti venevakuutussopimusten pohjalta korvausselvityksiä on pyydetty nykyisellään muutamia vuodessa.
Kaikkiaan merivahingonlaskija on Suomessa antanut vuosina 2015-19 korvausselvityksiä 16 kappaletta kattaen kaikki merivakuutuksen, mukaan lukien venevakuutuksen nojalla annetut korvausselvitykset. Vuositasolla korvausselvityksiä on siten ollut keskimäärin viisi kappaletta, mutta vuonna 2018 merivahingonlaskijan selvitettäväksi ei annettu yhtään selvitettävää asiaa. Korvausselvitykset ovat olleet ensisijaisesti venevakuutukseen liittyviä selvityksiä.
Sen lisäksi, että venevakuutukseen liittyvissä erimielisyysasioissa osapuolet ovat voineet kääntyä merivahingonlaskijan puoleen, osapuolet voivat hakea neuvontaa venevakuutuksiin ja venevahinkoihin liittyvissä asioissa Kuluttajariitalautakunnalta tai Rahoitus- ja vakuutusneuvonta FINE:ltä. Kuluttajariitalautakunnalta saadun tiedon mukaan Kuluttajariitalautakunnan käsiteltäväksi on tullut kaiken kaikkiaan vuosina 2015-19 yhteensä 21 venevakuutuksiin liittyvää selvityspyyntöä. Rahoitus- ja vakuutusneuvonta FINE:n käsiteltäväksi taas tuli yksinomaan vuonna 2019 59 yhteydenottoa venevakuutuksiin ja –vahinkoihin liittyen ja 12 venevahinkoja koskenutta riita-asiaa. Rahoitus- ja vakuutus-neuvonta FINE:n tehtävänä on antaa vakuutusasiakkailleen maksutonta ja puolueetonta neuvontaa vakuutusyhtiöiden käsittelemiin vakuutus- ja vahinkoasioihin liittyvissä riitatilanteissa. Yhteydenottojen määrä Rahoitus- ja vakuutusneuvonta FINE:n puoleen venevakuutusasioissa näyttäisi pidemmällä aikavälillä olevan kasvussa, mikä liittynee veneiden omistajien ja sitä kautta veneilyn määrän kasvuun.
Kuluttajariitalautakunta ja Rahoitus- ja vakuutusneuvonta FINE eivät ota käsiteltäväkseen venevakuutuksiin liittyviä erimielisyysasioita, jos jompikumpi osapuolista on jo ottanut asian käsiteltäväkseen. Kuluttajariitalautakunnan ja Rahoitus- ja vakuutusneuvonta FINE:n antamat päätökset venevakuutuksiin liittyvissä erimielisyysasioissa ovat suosituksia. Jos osapuolet eivät tyydy Kuluttajariitalautakunnan ja Rahoitus- ja vakuutusneuvonta FINE:n antamiin suositusluonteisiin päätöksiin, vaan haluavat saattaa asian edelleen tuomioistuimen käsittelyyn, merivahingonlaskijan korvausselvitys on kuitenkin ollut tähän asti edellytys asian käsittelylle merioikeudessa.
Merivahingonlaskijan yksi tärkeimmistä tehtävistä on ollut yhteistä haveria koskevan selvityksen laadinta. Yhteistä haveria koskevassa selvityksessä esitetään se, miten varustamo, lastinomistajat ja muut osapuolet, joiden etuus on yhteisessä vaarassa, osallistuvat yhteisestä vaaratilanteesta aiheutuneiden uhrausten ja kustannusten kattamiseen. Yhteistä haveria koskevassa selvityksessä otetaan huomioon esimerkiksi se, miten jaetaan aluksen korjaustoimenpiteiden kustannukset, lastin mahdollisesta purkamisesta ja välivarastoinnista aiheutuvat kustannukset, jos alus on joutunut merihädän vuoksi hätäsatamaan. Yhteistä haveria koskeva sääntely perustuu kansainväliseen sopimuskäytäntöön. Merilain 17 luvun 1 §:n mukaan yhteisestä haverista johtuvaan vahinkoon, menetykseen ja kustannukseen sekä niiden jakoon sovelletaan, jollei toisin sovita, vuoden 1974 York-Antwerpenin sääntöjä, siten kuin asetuksella tarkemmin säädetään. York-Antwerpenin sääntöihin on tehty päivitykset vuosina 1994 ja 2016.
Merilain 17 luvun 6 § sisältää määräyksiä yksityisen haverin selvityksestä, joka on myös merivahingonlaskijan tehtävä, jos joku useammasta yksityiseen haveriin osallisista tätä pyytää. Myöskään näihin säännöksiin ei esitetä muutoksia.
Kuten edellä on jo todettu, merivahingonlaskijaa koskeva lainsäädäntö on sekä sisällöltään että muodoltaan vanhentunutta. Sääntely ei vastaa perustuslain vaatimuksia ja korkein oikeus on todennut 24.1.2018 antamassaan ratkaisussaan (S2017/432), että merivahingonlaskijan toiminnan ja tämän toiminnastaan perimien korvausten on kaikilta osin perustuttava lakiin, eikä niistä voi nykyisellään säätää asetuksella ilman, että kyseiselle vanhalle vuodelta 1936 peräisin olevalle asetukselle on olemassa lain tasolla edes riittävää valtuutusta. Vuodelta 1936 peräisin olevaa asetusta on muutettu vuosina 1951 ja 1960 merivahingonlaskijan palkkion määräytymisperusteiden osalta. Asetuksen 9 §:n mukaan merivahingonlaskijalla on oikeus pyytää laatimastaan selvityksestä sitä pyytäneeltä taholta palkkiota sen mukaan, mitä selvityksen laajuus ja vaikeusaste sekä sen vaatima työ edellyttävät. Yhteistä haveria koskevan selvityksen osalta korvauksen määräämisen osalta merivahingonlaskijan on kiinnitettävä huomiota myös siihen osallistuvan pääoman määrään ja erityisiin olosuhteisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että otettava huomioon selvityksen laajuuden lisäksi se, millaiset yhteisestä haverista aiheutuneet uhraukset ja kustannukset. Yleensä selvityksen laajuus ja uhrausten ja kustannusten suuruus kulkevat käsi kädessä.
Myös merivahingonlaskijan antamien korvausselvitysten ja muiden ratkaisujen johdosta tehtäviä valituksia koskeva sääntely on merilaissa vanhentunut eikä vastaa esimerkiksi korvausselvityksen muodon osalta ajan vaatimuksia.
5
Muut toteuttamisvaihtoehdot
5.1
Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset
Vaihtoehdot ehdotetun kaltaiselle sääntelylle olisivat:
1) pitäytyminen nykyisessä sääntelyssä;
2) vanhentunut lainsäädäntö kumottaisiin ilman, että annettaisiin uutta korvaavaa lainsäädäntöä; tai
3) sääntelyä uudistettaisiin sisällöllisesti vakuutusyhtiöiden esittämällä tavalla niin, että korvausselvityksen sijasta merivahingonlaskija antaisi vakuutuksenantajan tai vakuutuksenottajan pyynnöstä ei-sitovan lausunnon. Lisäksi lausunnon antamisesta aiheutuvat kustannukset perittäisiin aina siltä osapuolelta, joka lausuntoa merivahingonlaskijalta on pyytänyt.
Kuten on todettu, voimassa oleva sääntely on vanhentunutta, eikä vastaa perustuslain vaatimuksia siitä, että viranomaisen tehtävistä ja niihin liittyvistä korvauksista on säädettävä lain tasolla. Tähän on kiinnittänyt huomiota myös korkein oikeus antamassaan ratkaisussa (S2017/432).
Myös lainsäädännön sisältö ja muoto on vanhentunut, erityisesti siltä osin kuin asetuksella on säädetty merivahingonlaskijan perimistä korvauksista sekä merivahingonlaskijan antamien selvitysten sekä muiden ratkaisujen muutoksenhakumenettelyistä. Näin ollen vanha lainsäädäntö on kumottava ja tarvittaessa annettava uutta korvaavaa lainsäädäntöä. Siksi pitäytyminen nykyisessä sääntelyssä on pois suljettu vaihtoehto.
Toinen vaihtoehto tarkoittaisi sitä, että merivahingonlaskijan korvausselvityksestä merivakuutusasioissa annettu laki ja merivahingonlaskijan toimesta annettu asetus kumottaisiin vanhentuneina, eikä näille annettaisi lainkaan uusia korvaavia säännöksiä. Merilakiin sisältyvät säännökset laivaisännän vastuumäärän suuruudesta ja määrän jakamista koskevien asioiden selvittämisestä, osamatkarahtia koskevaan rahtaussopimukseen liittyvien erimielisyyksien selvittämisestä sekä yksityisen ja yhteisen haverin selvityksen laadinnasta pysyisivät kuitenkin edelleen voimassa. Tässä vaihtoehdossa ongelmaksi kuitenkin muodostuisi se, miten ratkaistaan merivakuutuksiin liittyvät erimielisyydet osapuolten välillä. Toinen vaihtoehto edellyttäisi todennäköisesti muuta korvaavaa sääntelyä siitä, että merivakuutussopimuksiin liittyvät korvausasiat ratkaistaan tuomioistuimessa joko jonkin toisen valtion (Pohjoismaan) antaman korvausselvityksen pohjalta tai erimielisyysasia tuodaan suoraan tuomioistuimen ratkaistavaksi. Jos asia tuotaisiin suoraan tuomioistuimen ratkaistavaksi, tämä edellyttäisi huomattavaa panostusta tuomioistuinten merioikeudelliseen osaamiseen, koska merivahingonlaskijan antama korvausselvitys on nykyisellään toiminut ensimmäisen asteen oikeudellisena ratkaisuna, jonka perusteella asia on tarvittaessa viety merioikeuden ratkaistavaksi.
Vakuutusyhtiöiden esittämässä kolmannessa vaihtoehdossa voimassa olevien merilain säännösten lisäksi merivahingonlaskija antaisi merivakuutussopimukseen liittyvissä erimielisyysasioissa lausunnon korvausselvityksen sijasta. Lausunto ei olisi edellytys asian saattamiselle tuomioistuimen ratkaistavaksi. Kolmas vaihtoehto vastaisi siten melko pitkälle toista vaihtoehtoa ja näiden vaihtoehtojen vaikutukset olisivat todennäköisesti myös hyvin samankaltaisia, koska merivahingonlaskijan toimenkuvaan jäisi jatkossa pääsääntöisesti vain voimassa olevan merilain mukaiset tehtävät (haveria koskevat selvitykset, osamatkarahtia koskevan rahtaussopimuksen erimielisyydet sekä eräissä tilanteissa laivaisännän vastuumäärän suuruutta ja määrän jakamista koskevat kysymykset). Kolmanteen vaihtoehtoon sisältyvien lausuntojen antaminen ei olennaisesti lisää merivahingonlaskijan työtehtäviä. Etenkin jos lausunnot tulisivat lausunnon pyytäjän maksettavaksi, merivahingonlaskijan puoleen jatkossa tuskin kääntyisivät ainakaan tavalliset veneenomistajat vahinkovakuutusasioita koskevissa erimielisyysasioissa. Nykyisellään merivahingonlaskijan tehtävistä suurin osa on meri- ja venevakuutussopimuksen perusteella annettavia korvausselvityksiä ja useimmat niistä koskevat venevahinkoja. Vastaavalla tavalla kuin toinen vaihtoehto, myös kolmas vaihtoehto edellyttäisi huomattavia panostuksia tuomioistuinten merioikeudelliseen osaamiseen, jos merivakuutuksiin liittyvät erimielisyysasiat vietäisiin suoraan tuomioistuimen ratkaistavaksi etenkin niissä tapauksissa, joissa merivahingonlaskijalta ei olisi edes pyydetty asiassa asiantuntijalausuntoa ennen tuomioistuinkäsittelyä.
Hallituksen esityksen mukainen vaihtoehto eroaa vakuutusyhtiöiden esittämästä vaihtoehdosta siinä, että merivahingonlaskijan toimenkuvaan jatkossakin sisältyisi merivakuutuksen mukaisten korvausselvitysten laadinta kauppa-alusten merivakuutuksiin liittyvissä erimielisyysasioissa sekä myös sellaisissa venevahinkoja koskevissa erimielisyysasioissa, joissa veneen vakuutus on otettu elinkeinonharjoittajan kaupallisessa käytössä olevalle veneelle. Lisäksi hallituksen esityksen mukaisessa vaihtoehdossa korvausselvitys myös annettaisiin sellaisissa venevahinkoja koskevissa erimielisyysasioissa, joissa vakuutusehdoissa on erikseen sovittu, että merivahingonlaskijalta pyydetään korvausselvitystä. Näiden varsinaisten selvitysten ja niihin liittyvien valituskelpoisten ratkaisujen lisäksi merivahingonlaskijalta voisi myös pyytää asiantuntijalausuntoa yksityisten veneenomistajan venevahinkoihin liittyvissä erimielisyysasioissa kulutusvakuutuksen nojalla. Lausunto ei kuitenkaan olisi valituskelpoinen päätös ja venevahinkoihin liittyvissä erimielisyysasioissa ei siten jatkossa merivahingonlaskijan antama korvausselvitys olisi edellytys erimielisyysasian saattamiselle tuomioistuimen ratkaistavaksi. Koska merivahingonlaskijan työtehtävistä viime aikoina pääosa on keskittynyt venevakuutussopimuksen mukaisten korvausselvitysten laadintaan, on varsin todennäköistä, että myös hallituksen esityksen mukainen vaihtoehto johtaa toisen ja kolmannen vaihtoehdon tavoin merivahingonlaskijalle annettujen toimeksiantojen vähentymiseen. Hallituksen esityksen mukainen vaihtoehto on kuitenkin kompromissi eri osapuolten näkemysten välillä. Kun merivahingonlaskijan toimenkuvaan sisältyisivät merivakuutussopimuksen mukaiset korvausselvitykset ja lausuntomahdollisuus venevakuutussopimuksiin liittyvissä erimielisyysasioissa, Suomessa voisi säilyä kansallinen merivahingonlaskija instituutio, jonka puoleen Suomeen rekisteröityjä aluksia koskevissa erimielisyysasioissa voitaisiin kääntyä jatkossakin. Jos merivahingonlaskijan toimenkuvaan kuuluisivat vain kansainvälisiin sääntöihin ja voimassa olevaan merilakiin perustuvat tehtävät, myös näihin liittyvissä erimielisyystapauksissa pitäisi turvautua ulkomaiden merivahingonlaskijoiden tarjoamiin selvityspalveluihin tai tuomioistuinten merioikeudelliseen osaamiseen olisi panostettava merkittävässä määrin, jos erimielisyysasiat ratkaistaisiin suoraan tuomioistuimessa.
Näin ollen esillä olleista vaihtoehdosta on pidetty parhaana sitä, että voimassa oleva lainsäädäntö uudistetaan sisällöltään ja muodoltaan vastaamaan perustuslain edellyttämää sääntelyä ja merivahingonlaskijan instituutiosta pidetään Suomessa jatkossakin kiinni kuitenkin niin, että toimenkuvaa esitetään tarkistettavaksi.
5.2
Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot
Tässä luvussa tarkastellaan muiden Pohjoismaiden merivahingonlaskijan toimenkuvaa ja sitä koskevaa lainsäädäntöä. Pohjoismaiden voimassa olevat merilait vuodelta 1994 on valmisteltu Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan yhteistyönä ja lait vastaavat rakenteeltaan ja pitkälti myös sisällöltään toisiaan. Kaikkiin lakeihin sisältyy säännökset myös yhteisestä ha-verista ja merivahingonlaskijan tehtävistä siinä.
Merivahingonlaskijan tehtävä on perinteinen osa Pohjoismaiden merioikeuden ja –vakuutuksen järjestelmää, jolla on, kuten edellä on todettu, pitkät historialliset perinteet ja merivahingonlaskijaa koskeva sääntely on ollut hyvin yhdenmukaista. Varsinkin Suomen ja Ruotsin merivahingonlaskijan instituutio ja sitä koskeva lainsäädäntö on hyvin yhdenmukainen ja Norjan ja Tanskan merivahingonlaskijan instituutio on lähellä toisiaan. Suomessa ja Ruotsissa merivahingonlaskija katsotaan viranomaiseksi niin, että menettelyä voidaan luonnehtia tuomioistuimeen rinnastettavaksi sitovaksi menettelyksi, jossa merivahingonlaskijan antamat selvitykset ja ratkaisut ovat valituskelpoisia. Norjassa ja Tanskassa merivahingonlaskija antaa ensisijaisesti lausuntoja vakuutusehtoihin perustuen. Norja ja Tanska ovat Suomea ja Ruotsia suurempia merenkulkuvaltioita, joten niissä myös merivahingonlaskijan työtehtäviä on enemmän. Suomen ja Ruotsin lainsäädäntö, jossa korvausselvitykset ovat pitkälle tuomioistuinratkaisuihin rinnastettavia ratkaisuja, on myös paremmin sopusoinnussa EU-oikeuden ja erityisesti palveluista sisämarkkinoilla annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2006/123/EY eli ns. palveludirektiivin kanssa. Palveludirektiivillä on pyritty vähentämään luvanvaraisia elinkeinoja, ja sen velvoitteita on tarkasteltu myös suhteessa merivahingonlaskijan tehtäviin Tanskassa ja Norjassa. Merivahingonlaskija katsotaan viranomaiseksi eikä elinkeinonharjoittajaksi.
Pohjoismaissa merivahingonlaskijan tehtävä tarjoaa nopean ja riippumattoman kanavan merivakuutuksia koskevien riitojen käsittelylle sekä asiantuntijaelimen yhteistä haveria koskevien selvitysten ja muiden merivahingonlaskijalle osoitettujen erimielisyyksien käsittelylle. Sääntely tapahtuu yleisesti Pohjoismaiden kansallisten merilakien kautta.
Ruotsissa merivahingonlaskija (dispaschör) toimii Göteborgissa. Merivahingonlaskijan toimintaa säännellään Ruotsin merilaissa (sjölag 1009/1994) ja sen nojalla annetussa merivahingonlaskijaa koskevassa asetuksessa. Merilain 17 luku sisältää merivahingonlaskijan keskeiset tehtävät ja muita määräyksiä. Merilain mukaan merivahingonlaskijan nimeää hallitus. Merivahingonlaskijalta edellytetään oikeustieteellistä tutkintoa. Merivahingonlaskijan tehtävä on rinnastettavissa tuomarin tehtävään, koska Ruotsin oikeudenkäymiskaaren määräykset tuomarinjäävistä koskevat myös merivahingonlaskijaa.
Ruotsin merilain mukaan merivahingonlaskijan tehtävän on merivakuutusta koskevan riidan selvittäminen korvausselvityksellä. Korvausselvitysmenettely on pääosin kirjallinen ja muotoutunut käytännön kautta. Myös Ruotsissa nykyisellään merivahingonlaskijan toimenkuvaan kuuluu korvausselvitysten antaminen myös venevakuutuksia koskevissa erimielisyysasioissa.
Ruotsin merilain mukaan valitus (moitekanne) merivahingonlaskijan antamasta korvausselvityksestä on tehtävä merioikeudessa siinä tuomiopiirissä, jossa korvausselvitys on annettu. Käytännössä tämä tarkoittaa siten Göteborgin käräjäoikeutta. Jos korvausselvityksestä ei ole tehty valitusta, siitä tulee lainvoimaisesti sitova.
Merilain nojalla annettu asetus (förordning 932/1975 beträffande dispaschörinstitution) sääntelee yksityiskohtaisesti merivahingonlaskijan toimintaa. Asetuksessa säädetään myös merivahingonlaskijaa avustavasta henkilökunnasta, merivahingonlaskijan nimittämisestä, toimistosta, asiakirjoista ja arkistoinnista.
Merivahingonlaskijan palkkiosta asetuksessa säädetään, että merivahingonlaskijalla on oikeus periä kohtuullinen korvaus korvausselvityksestä ja palkkiota koskevat erimielisyydet ratkaistaan samassa järjestyksessä valittamalla kuin ne ratkaistaan itse korvausselvityksestä. Ruotsin lainsäädännössä ei kuitenkaan ole säädetty merivahingonlaskijan palkkion maksajaa, mikä johtuu siitä, että vakuutusyhtiöt ovat vakiintuneen käytännön ja vakuutusehtojen mukaan maksaneet merivahingonlaskijan kulut ja palkkion. Merivahingonlaskijan menettelyn on katsottu olevan vakuutuksenottajalle ja vakuutetulle tarkoitettu palvelu. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan (Högsta domstolens beslut 9.2.2006) vakuutusyhtiö ei myöskään ole voinut jälkikäteen vaatia kulujaan merivahingonlaskijan korvausselvitysasioissa vastapuolelta maksettavaksi, vaikka korvausselvitys päätyisi itse vahingon osalta vakuutuksenottajan korvausvelvolliseksi.
Merivahingonlaskijan korvausselvitysten määrä on viime vuosina jäänyt alle kymmeneen vuodessa.
Valmistelun aikana liikenne- ja viestintäministeriö on ollut yhteydessä Ruotsin valtioneuvostoon siitä, suunnitellaanko Ruotsissa mahdollisesti muutoksia merivahingonlaskijaa koskevaan lainsäädäntöön. Tämän hetkisen tiedon mukaan Ruotsissa ei tällä hetkellä ole mitään virallista hanketta vireillä merivahingonlaskijaa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi.
Norjassa merivahingonlaskijan (dispasjør) asema on määritelty merilain 17 luvussa. Merivahingonlaskijan nimittää Norjassa hallitus oikeusministeriön esittelystä. Merilaki mahdollistaa useamman merivahingonlaskijan nimittämisen, mutta tällä hetkellä Norjassa on vain yksi merivahingonlaskija. Norjassa on ollut myös aikaisemmin erillinen merivahingonlaskijan tutkinto, josta on kuitenkin luovuttu. Merivahingonlaskija on Norjassa päätoimena hoidettava tehtävä. Merivahingonlaskijan toimipaikka on Oslossa.
Merilain mukaan merivahingonlaskijan toimenkuvaan kuuluu auttaa erilaisissa riita- ja kanneasioissa merivakuutuspolitiikkaan liittyen. Merivahingonlaskijan ensisijainen työkalu Norjassa on lausuntojen antaminen. Merivahingonlaskijan tehtävät vakuutuskorvausasioissa on yksityiskohtaisemmin määritelty vakuutusehdoissa. Norjan merivahingonlaskijan vastuulle kuuluvat alusten ja sen koneiston vakuutusasiat, niihin liittyvät vastuukysymykset, korvausten suuruuteen ja sen jakautumiseen liittyvät asiat, alusten vuokrausten korvaamiseen liittyvät erimielisyysasiat ja niiden sovittelu sekä erilaiset lausunnot merivakuutuspolitiikkaan liittyen. Merivahingonlaskijan toimenkuva Norjassa (samoin kuin Tanskassa) poikkeaa siten jonkin verran Suomen ja Ruotsin merivahingonlaskijan toimenkuvasta, kun Norjassa ja Tanskassa keskeinen työkalu on lausuntojen antaminen. Merivahingonlaskijan antamat lausunnot merivakuutuksen nojalla vahingonkorvausasiassa osapuolten esityksestä vastaa kuitenkin sisällöltään pitkälle Suomen ja Ruotsin lakisääteistä korvausselvityskäytäntöä. Koska merenkulku on Norjassa Ruotsin ja Suomen merenkulkusektoria suurempi, merivahingonlaskijan antamien selvitysten ja lausuntojen määräkin on suurempi. Annettujen selvitysten ja lausuntojen määrä vaihtelee vuodesta toiseen, mutta niitä on keskimäärin useita kymmeniä vuodessa.
Merivahingonlaskija tarjoaa edellä mainituissa asioissa palveluitaan ns. yhteispohjoismaisten merivakuutusehtojen pohjalta (Nordic Marine Insurance Plan, viimeisin versio vuodelta 2016), joka taas perustuu aikaisempiin norjalaisiin merivakuutusehtoihin vuodelta 1986. Näissä yhteispohjoismaisissa merivakuutusehdoissa asetetaan yhteiset ja yhtenäiset säännöt korvausvaatimukselle ja sen käsittelylle ja kunkin Pohjoismaan osalta on vielä erilliset säännöt kansalliselle menettelylle, jos korvausvaatimuksesta on valitettu. Yhteispohjoismaisten merivakuutusehtojen mukaan vakuutuksenantaja on vastuussa merivahingonlaskijan kustannuksista ja hänen palkkioistaan siitä riippumatta, onko vakuutuksenottajana yritys tai kuluttaja.
Myös Tanskassa merivahingonlaskijan (dispachør) tehtävät perustuvat merilain 17 lukuun. Tanskassa merivahingonlaskijalta edellytetään toimilupaa, jonka myöntää paikallinen elinkeinoviranomainen. Merivahingonlaskijalta edellytetään oikeustieteellistä loppututkintoa ja vähintään kolmen vuoden käytännön kokemusta merivakuutusasioissa. Tanskassa voi olla samanaikaisesti useampia toimiluvan saaneita merivahingonlaskijoita ja tällä hetkellä maassa toimii kolme merivahingonlaskijaa.
Merivahingonlaskijan tehtäviin kuuluvat yhteistä haveria koskevat selvitykset sekä lausuntojen antaminen merivakuutussopimusten mukaisissa korvauksia koskevissa erimielisyystilanteissa. Merivahingonlaskijan toimenkuva Tanskassa on siten lähellä Norjan merivakuutuslaskijan toimenkuvaa. Merivakuutussopimuksiin sovelletaan yhteispohjoismaisia, tanskalaisia ja englantilaisia merivakuutusehtoja. Tanskalaiset merivakuutusehdot perustuvat ns. Tanskan merivakuutussopimuksen (Dansk Søforsikrings-Konvention, 2.4.1934) vakioehtoihin, jotka Tanskan merivakuuttajat, varustamot ja elinkeinoelämän järjestöt ovat hyväksyneet. Sopimuksen vakioehdoilla säännellään myös yksityiskohtaisemmin merivahingonlaskijan toimintaa korvausristiriitoihin liittyvissä selvitysasioissa. Yhteispohjoismaisten merivakuutusehtojen mukaisesti merivahingonlaskijan kustannukset katetaan vakuutuksesta.
Koska Tanskassa on useampia merivahingonlaskijoita samanaikaisesti eikä näillä ole vuotuista raportointivelvollisuutta, Tanskasta ei ole saatavilla virallista tilastotietoa siitä, millaisia tapauksia ja kuinka paljon merivahingonlaskijat vuosittain käsittelevät.
Pohjoismaiden ulkopuolisista maista voidaan todeta, että Saksassa paikalliset kauppakamarit auktorisoivat merivahingonlaskijat ja Iso-Britanniassa merivahingonlaskijat toimivat kaupalliselta pohjalta itsenäisinä yrittäjinä. Merivahingonlaskijoilla on myös kansainvälinen yhteistyöjärjestö (Association Mondiale de Dispacheurs), jonka puitteissa etenkin Pohjoismaiden, Benelux-maiden, Britannian, Yhdysvaltojen ja Saksan merivahingonlaskijat muiden muassa tekevät yhteistyötä ja jakavat tietoa toisilleen.
7
Säännöskohtaiset perustelut
Hallituksen esityksellä esitetään lisättäväksi merilain merionnettomuuksia koskevaan V osaan uusi 16 a luku merivahingonlaskijan tehtävistä, päätöksenteosta ja korvauksista. Lisäksi eräitä merilain viittaussäännöksiä merivahingonlaskijan korvausselvityksestä merivakuutusasioissa annettuun lakiin kumottaisiin, koska tämä laki samoin kuin merivahingonlaskijasta ja hänen tehtävistään annettu asetus esitetään kumottavaksi. Myös merilain muutoksenhakusäännöksiä esitetään muutettavaksi siltä osin kuin ne koskevat muutoksenhakua merivahingonlaskijan selvityksistä ja ratkaisuista.
9 luku. Yleiset säännökset vastuun rajoittamisesta.
9 §. Vastuurajoitusoikeuteen vetoaminen rajoitusrahastoa perustamatta. Pykälän 4 momentissa säädetään siitä, että merivahingonlaskijan ratkaistavaksi voidaan jättää vastuumäärän suuruutta ja määrän jakamista koskeva kysymys, jos rahoitusrahastoa ei ole perustettu. Momenttiin tehtäisiin tekninen muutos niin, että siinä viitattaisiin merilain 17 luvun 7 §:ään, jossa säädetään merivahingonlaskijan selvityksestä ja kyseisen pykälän säännöksiä noudatettaisiin vastuumäärän suuruuden ja määrän jakamista koskevan kysymyksen ratkaisussa, jos rajoitusrahastoa ei ole perustettu.
16 a luku. Merivahingonlaskijan tehtävät, päätöksenteko ja korvaukset.
1 §.Merivahingonlaskijan nimittäminen. Pykälä sisältäisi säännökset merivahingonlaskijan nimittämisestä ja kelpoisuusvaatimuksista. Pykälän mukainen sääntely vastaisi osittain voimassa olevan merivahingonlaskijan toimesta annetun asetuksen 2 ja 3 §:ää, mutta sääntelyä uudistettaisiin sisällöllisesti. Asetuksen 2 § sisältää säännökset merivahingonlaskijan ja häntä avustavan merivahingonlaskijan nimittämisestä ja 3 § merivahingonlaskijan ja tämän sijaisen kelpoisuusvaatimuksista.
Pykälän 1 momentti sisältäisi määritelmän luonteisen säännöksen merivahingonlaskijasta. Momentin mukaan merivahingonlaskijan toimi olisi merivakuutukseen perustuvien korvausselvitysten laatimista ja muita 3 §:ssä lueteltuja tehtäviä varten ja merivahingonlaskija olisin itsenäinen ja merenkulun ja vakuutusalan elinkeinonharjoittajista riippumaton.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin myös siitä, että merivahingonlaskijan nimittäisi valtioneuvosto. Voimassa olevan sääntelyn mukaan liikenne- ja viestintäministeriö on nimennyt merivahingonlaskijan. Merivahingonlaskijan korvausselvitysmenettely katsotaan ns. legaaliseksi välimiesmenettelyksi, jonka mukaisesti merivakuutuksiin liittyviä erimielisyysasioita ei voi viedä tuomioistuimen ratkaistavaksi ennen merivahingonlaskijan antamaa korvausselvitystä. Näin ollen merivahingonlaskijan antamat selvitykset ovat rinnastettavissa käräjäoikeuden tuomarin tehtävään ja merivahingonlaskijan selvitysmenettely on rinnastettavissa käräjäoikeuden oikeudenkäyntiin, jossa annetaan tuomioistuinratkaisuihin rinnastettavia ratkaisuja. Perustuslain 102 §:n mukaan tasavallan presidentti nimittää vakinaiset tuomioistuinten tuomarit ja muiden tuomarien nimityksestä säädetään lailla. Näin ollen esitetään, että merilakiin sisällytettäisiin säännös siitä, että valtioneuvosto nimittäisi jatkossa merivahingonlaskijan tehtäväänsä.
Pykälän 2 momentin mukaan merivahingonlaskijan kelpoisuusvaatimuksena olisi oikeustieteen muu ylempi korkeakoulututkinto kuin kansainvälisen ja vertailevan oikeustieteen maisterin tutkinto, todistus merivahingonlaskijan kelpoisuudesta, hyvä perehtyneisyys vakuutus- ja vahingonkorvausoikeuteen ja virkaan kuuluviin tehtäviin sekä hyvä kielitaito. Kuten edellä on todettu, merivahingonlaskijan tehtävä on verrattavissa tuomarin tehtävään, joten on perusteltua pitää kiinni ylemmän oikeustieteellisen tutkinnon vaatimuksesta. Todistuksen merivahingonlaskijan kelpoisuudesta myöntää joko kotimainen tai ulkomainen merivahingonlaskija, kun hakija on osoittanut hallitsevansa tehtävän hoitamiseen liittyvät tiedot ja valmiutensa hoitaa tätä tehtävää. Merivahingonlaskijan tehtävän hoitamisen kannalta on erityisen tärkeää hyvä perehtyneisyys vakuutus- ja vahingonkorvausoikeuteen. Merivahingonlaskijalta edellytettäisiin myös hyvää kielitaitoa, jotta hän kykenee antamaan korvausselvityksiä molemmilla kotimaisilla kielillä. Merivahingonlaskijoiden kansainvälinen yhteistyö edellyttää myös hyvää englannin kielen taitoa. Myös merivahingonlaskijalle osoitettuihin tehtäviin liittyvä asiakirja-aineisto voi olla esitetty kotimaisten kielten lisäksi englanniksi tai muilla vierailla kielillä.
Pykälän 3 momentin mukaan merivahingonlaskijaksi ei voitaisi nimittää henkilöä, joka on konkurssissa tai jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu. Vastaavaa edellytetään muun muassa asianajajilta asianajajista annetun lain (496/1958) 3 §:n 5 kohdan mukaisesti.
Pykälän 4 momentissa säädetään, että merivahingonlaskijan tulisi olla tehtävässään puolueeton ja riippumaton. Merivahingonlaskija toimii virkavastuulla, joten merivahingonlaskijaa koskisivat rikosoikeudellinen virkavastuu ja vahingonkorvausvastuu, siten kuin siitä säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974).
2 §. Merivahingonlaskijan sijainen. Pykälässä säädettäisiin siitä, että merivahingonlaskijalla tulisi olla sijainen, joka käsittelisi ja ratkaisisi asiat, joissa merivahingonlaskija on esteellinen. Merivahingonlaskijan sijaiseen sovellettaisiin, mitä merivahingonlaskijasta säädetään. Näin ollen merivahingonlaskijan sijainen nimettäisiin samassa yhteydessä, kun valtioneuvosto nimittää varsinaisen merivahingonlaskijan. Merivahingonlaskijan sijainen olisi siten reservissä, eikä ottaisi hoidettavaksi merivahingonlaskijalle osoitettuja tehtäviä kuin ainoastaan siinä tilanteessa, että varsinainen merivahingonlaskija on todettu kyseisen tehtävän hoitamiseen esteelliseksi.
3 §. Merivahingonlaskijan tehtävät. Merivahingonlaskijan tehtävistä on nykyisellään säädetty merivahingonlaskijan korvausselvityksestä merivakuutusasioissa annetun lain 1 §:ssä, jossa todetaan, että merivahingonlaskijan on selvitettävä merivakuutussopimukseen perustuva korvausasia ennen kuin se voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. Lisäksi merilain 17 luku sisältää säännökset yhteisestä ja yksityisestä haverista. Merilakiin sisältyy myös 9 luvun 9 §:ssä säädetty tehtävä selvittää osapuolen pyynnöstä laivaisännän vastuumäärän suuruutta ja määrän jakamista koskevia kysymyksiä sekä lain 14 luvun 21 §:ssä tarkoitettuun osamatkarahtia koskevaan rahtaussopimukseen liittyviä epäselvyyksiä. Edelleen merivahingonlaskijan toimesta annetun asetuksen 4 §:ssä säädetään, että merivahingonlaskija on velvollinen suorittamaan kaikki ne tehtävät, jotka lain mukaan kuuluvat hänen tehtäviinsä ja jotka häntä pyydetään suorittamaan.
Nyt esitetään, että merivahingonlaskijan tehtävät koottaisiin yhteen pykälään ja tarvittavilta osin viitattaisiin merilain muiden lukujen säännöksiin, joissa säilyisivät pääosin entisellään säännökset merivahingonlaskijan laivaisännän vastuumäärän suuruuden ja määrän jakamiseen, osamatkarahtia koskevan rahtaussopimuksen erimielisyyden ratkaisemiseen sekä yhteistä ja yksityistä haveria koskevan selvityksen laadintaan liittyvissä tehtävissä.
Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin ne selvitykset, joiden laadinta kuuluisi merivahingonlaskijan tehtäviin, jollei toisin ole sovittu. Tämä muotoilu mahdollistaa sen, että kuten voimassa olevassakin sääntelyssä, osapuolet voivat sopia asioiden selvittämisestä ja niiden ratkaisemisesta myös muulla tavalla, esimerkiksi jonkin toisen Pohjoismaan merivahingonlaskijan tai muun osapuolten sopiman välimiehen toimesta. On myös muistettava, että kauppa-alusten merivakuutussopimuksissa riski on jakaantunut enenevässä määrin useiden vakuutuksenantajien kesken ja nämä ovat sijoittuneet usein eri maihin. Näin ollen merivakuutussopimukseen sovelletaan usein sen maan lainsäädäntöä, joka on päävakuuttaja. Vaikka Suomi ei olisikaan kauppa-aluksen lippuvaltio, merivakuutussopimukseen liittyvä erimielisyysasia voidaan saattaa merivahingonlaskijan selvitettäväksi Suomessa ja Suomen lipun alla purjehtivan kauppa-aluksen merivakuutukseen liittyvä erimielisyysasia jonkin muun maan merivahingonlaskijan tai tuomioistuimen ratkaistavaksi. Tähän kytkeytyy myös tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviilioikeuden alalla annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1215/2012 (ns. Brysselin asetus) sekä samasta asiasta annettu kansainvälinen Luganon yleissopimus (Lugano II-yleissopimus vuodelta 2007). EU-asetuksen ja Luganon yleissopimuksen nojalla vakuutuksenottaja voi nostaa jutun vakuutuksenantajaa vastaan myös oman kotipaikkansa maan tuomioistuimessa, vaikka alus olisi vakuutettu toisessa maassa.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan merivahingonlaskijan tehtävänä olisi laatia merivakuutukseen perustuva korvausselvitys vakuutuksenottajan, muun vakuutetun tai vakuutuksenantajan toimeksiannosta. Nykyisellään merivahingonlaskijan toimenkuvaan on kuulunut laatia korvausselvitys pyynnöstä myös venevakuutussopimuksen mukaisissa erimielisyystapauksissa, vaikka tästä ei olekaan voimassa olevassa sääntelyssä erikseen säännöksiä.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan merivahingonlaskijan olisi laadittava venevakuutukseen perustuva korvausselvitys vakuutuksenottajan, vakuutetun tai vakuutuksenantajan hakemuksesta, jos vakuutus on otettu elinkeinonharjoittajan kaupallisessa käytössä olevalle veneelle. Näin ollen kuluttajavenevakuutusten riita-asiat rajautuisivat pääsääntöisesti merivahingonlaskijan korvausselvityksen ulkopuolelle, mutta venettään elinkeinonharjoittamiseen käyttävän luonnollisen henkilön tai oikeushenkilön ottamat venevakuutukset olisivat korvausselvityksen piirissä. Korvausselvityksen piiriin kuuluisivat siten myös veneiden vuokraustoimintaa päätoimisesti harjoittavan elinkeinonharjoittajan veneiden vakuutuksia koskevat riita-asiat silloin, kun venettä on käyttänyt muu kuin elinkeinoharjoittaja itse. Päätoimi tässä pitää sisällään esimerkiksi matkailu-, retkeily- ja muut virkistyspalvelut, joihin liittyy olennaisena osana veneiden vuokraus. Vaikka veneen omistaja olisi rekisteröitynyt toiminimellä elinkeinonharjoittajaksi, mutta veneen omistaminen ei liity elinkeinonharjoittajan toimintaan millään tavoin, luonnollisestikaan tällaisen veneen vakuutuksiin liittyvät erimielisyysasiat eivät kuuluisi korvausselvityksen piiriin. Myös jos omaa venettään vuokraa satunnaisesti tai laajemminkin muille käyttäjille, tämä ei vielä tee toiminnasta päätoimista elinkeinonharjoittamista, jonka kautta kyseiseen veneeseen ja venevahinkojen korvaamiseen liittyvästä asiasta edellytettäisiin merivahingonlaskijan korvausselvitystä.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan merivahingonlaskijan tulisi selvittää osapuolten pyynnöstä merilain 9 luvun 9 §:n 3 momentissa tarkoitettua laivaisännän vastuumäärän suuruutta ja määrän jakamista koskevia kysymyksiä ja antaa niistä ratkaisu. Merivahingonlaskijan ratkaistavaksi voidaan jättää vastuumäärän suuruutta ja määrän jakamista koskevia kysymyksiä, jos ei ole perustettu merilain 9 luvun 7 §:ssä tarkoitettua rajoitusrahastoa vastuun jaosta. Merivahingonlaskijan tehtävä ei siten tältäkään osin muuttuisi voimassa olevaan sääntelyyn verrattuna.
Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan merivahingonlaskijan tulisi selvittää merilain 14 luvun 21 §:ssä tarkoitettua koskevaan rahtaussopimukseen osamatkarahtia koskevaa erimielisyyttä sopimusosapuolten pyynnöstä ja antaa sitä koskeva ratkaisu. Matkarahdinottajalla on merilain kyseisen säännöksen mukaan oikeus osamatkarahtiin, jos osa matkasta on suoritettu, kun rahtaussopimus puretaan tai raukeaa taikka tavara jostakin muusta syystä puretaan jossakin muussa kuin sovitussa purkaussatamassa. Kyseisen säännöksen mukaan osamatkarahtia koskeva riita voidaan jättää merivahingonlaskijan selvitettäväksi ja ratkaistavaksi ja erimielisyyden ratkaisuun noudatetaan soveltuvin osin yhteistä haveria koskevia säännöksiä.
Pykälän 1 momentin 5 kohdan mukaan merivahingonlaskijan tulisi laatia merilain 17 luvussa tarkoitettua yhteistä haveria koskeva merivahingon selvitys. Kuten edellä on jo todettu, yhteistä haveria koskevassa selvityksessä määritellään, miten alus, tavaranhaltija ja muut osapuolet, joiden omaisuus tai etuus on mukana yhteisessä vaarassa osallistuvat siitä aiheutuneiden uhrausten ja kustannusten kattamiseen.
Pykälän 1 momentin 6 kohdan mukaan merivahingonlaskijan tulisi laatia merilain 17 luvun 6 §:n mukainen yksityisen haverin selvitys tilanteissa, jossa tarvitaan vahingon selvittämistä useamman haveriin osallisen kesken, mutta joissa yhteisen haverin edellytykset eivät täyty.
Merivahingonlaskijan tehtävät ja velvollisuudet pykälän 1 momentin 3, 4, 5 ja 6 kohdan mukaisissa selvityksissä eivät muuttuisi voimassa olevaan sääntelyyn verrattuna. Merivahingonlaskijan antamat selvitykset koskevat pääsääntöisesti vain vakuutuksenottajan ja vakuutuksenantajan välisiä korvausvastuita, ei näiden korvausvastuita kolmansille osapuolille, eikä sääntelyä tältä osin esitetä muutettavaksi.
Pykälän 2 momentti olisi mahdollistava säännös, jonka mukaan merivahingonlaskija olisi velvollinen antamaan venevakuutuksiin liittyvissä erimielisyysasioissa korvausselvityksen myös silloin, jos vakuutuksenottaja, vakuutettu ja vakuutuksenantaja ovat sopineet vakuutusehdoissa, että venevakuutuksiin liittyvissä erimielisyysasioissa voidaan pyytää merivahingonlaskijalta korvausselvitystä. Pääsääntöisesti kuitenkaan tavalliset kuluttajan venevakuutukseen liittyvät erimielisyysasiat eivät edellyttäisi jatkossa merivahingonlaskijan antamaa korvausselvitystä asian saattamiselle tuomioistuimen ratkaistavaksi.
Pykälän 3 momentin mukaan muissa venevakuutuksiin liittyvissä asioissa vakuutuksenottaja, vakuutettu tai vakuutuksenantaja voisivat pyytää merivahingonlaskijalta 7 §:ssä tarkoitettua lausuntoa eikä näihin liittyvissä erimielisyysasioissa korvausselvitys ole edellytys asian ottamiselle tuomioistuimen tutkittavaksi. Merivahingonlaskijan osaamista tulisi hyödyntää erityisesti sellaisissa venevahingoissa, jotka ovat tapahtuneet merialueella. Sisämaan järvillä tapahtuneita venevahinkoja koskevat erimielisyysasioissa venevakuutussopimuksen osapuolet voisivat kääntyä jatkossakin Kuluttajariitalautakunnan tai Rahoitus- ja vakuutus-neuvonta FINE:n puoleen, vaikka mikään ei estä pyytämästä lausuntoa myös näissä asioissa myös merivahingonlaskijalta.
Kaikkinensa voidaan siten todeta, että merivahingonlaskijan tehtävät pysyisivät pääosin entisellään lukuun ottamatta sitä, miten merivahingonlaskijan tehtäviä esitetään edellä kuvatulla tavalla rajattavaksi venevakuutuksiin liittyvissä erimielisyysasioissa.
4 §.Korvausselvitysmenettely. Pykälän 1 momentin mukaan merivahingonlaskija laatisi 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun merivakuutukseen perustuvan korvausselvityksen sekä 3 §:n 2 momentin 2 kohdan ja 2 momentin mukaisissa erityistapauksissa myös venevakuutukseen perustuvan korvausselvityksen siten kuin tässä luvussa säädetään. Korvausselvitys saatettaisiin vireille 5 §:n mukaisella hakemuksella ja merivahingonlaskija antaisi korvausselvityksen 6 §:ssä säädetyllä tavalla.
Pykälän 2 momentin mukaan merivahingonlaskija laatisi korvausselvityksen noudattaen mitä välimiesmenettelystä annetussa laissa (967/1992) säädetään välimiesmenettelyssä noudatettavasta menettelystä. Korvausselvitysmenettely katsotaan ns. legaaliseksi välimiesmenettelyksi, jonka mukaisesti merivahingonlaskijan antama selvitys rinnastetaan ensimmäisen oikeusasteen sitovaksi oikeudenkäynniksi ennen asian viemistä merioikeuden käsittelyyn. Näin ollen merivahingonlaskijan antamat selvitykset ovat asianosaisille pakollisia ja merivahingonlaskijan selvitysten yhteydessä antamat ratkaisut ovat täytäntöönpanokelpoisia, ellei niistä valiteta merioikeuteen. Toisin kuin tavallisessa välimiesmenettelyssä, legaalisessa välimiesmenettelyssä on lainsäädännön nojalla asianosaiset velvoitettu ratkaisemaan riitansa ensin välimiesmenettelyssä ennen asian saattamista tuomioistuimen ratkaistavaksi.
5 §.Korvausselvitystä koskeva hakemus. Pykälässä säädettäisiin siitä, mitä tietoja merivahingonlaskijalle tehtävään korvausselvitystä koskevaan toimeksiantoon tulisi sisällyttää. Korvausselvitystä koskevasta hakemuksesta on säädetty nykyisellään merivahingonlaskijan korvausselvityksestä merivakuutusasioissa annetun lain 2 §:ssä ja kyseisen pykälän 1 momentin mukaan merivahingonlaskijalle tehtävä toimeksianto on tehtävä kirjallisesti ja siinä yhteydessä on toimitettava korvausasian selvittämiseksi tarvittavat asiakirjat, näitä kuitenkaan tarkemmin yksilöimättä.
Sääntelyn tarkentamiseksi esitetään nyt, millä tavalla korvausselvitysasia saatettaisiin vireille ja mitä asiakirjoja hakemukseen olisi pääsääntöisesti liitettävä. Hakemuksesta olisi käytävä ilmi ensinnäkin hakijan yhteystiedot. Toiseksi hakemuksesta olisi käytävä myös muiden asianosaisten yhteystiedot, joka tarkoittaisi vakuutetun yhteystietoja, jos osapuolena on muu vakuutettu kuin vakuutuksenottaja sekä vakuutuksenantajan yhteystiedot. Kolmanneksi hakemukseen olisi liitettävä vakuutussopimusta koskevat asiakirjat, joita ovat vakuutuskirja ja muut vakuutusehdot.
Neljänneksi hakemuksesta olisi käytävä ilmi hakijan mahdolliset vaatimukset asiassa. Korvausselvitystä koskevassa hakemuksessa ei välttämättä aina tarvitsisi kuitenkaan yksilöidä, mitä vakuutuksen perusteella tulisi korvata, sillä tältäkin osin kyse on vakuutusehtojen soveltamisesta, jossa pyydetään merivahingonlaskijan ratkaisua. Merivahingonlaskija voi toisaalta toisinaan antaa ratkaisunsa vain vahingon yleisestä korvattavuudesta, jonka jälkeen varsinainen korvauksen laskeminen suoritetaan vakuutusyhtiössä.
Viidenneksi korvausselvitystä koskevaan hakemukseen tulisi liittää vakuutuksen perusteella tehdyt selvitykset, laskut ja muu aineisto, joihin korvausselvityksen hakija haluaa hakemuksessaan vedota. Riittävän asiakirja-aineiston toimittaminen jo menettelyn alussa nopeuttaa korvausselvitystä. Mikäli hakemuksen allekirjoittaa muu asiamies kuin asianajaja, tarvitaan hakijalta valtuutus. Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain (13/2003) nojalla toimeksianto merivahingonlaskijalle voidaan tehdä sähköisesti. Näin ollen toimeksianto niin korvausselvityksen laatimiseksi kuin lausunnon antamiseksi ja niihin liittyvät liiteasiakirjat voitaisiin toimittaa merivahingonlaskijalle esimerkiksi sähköpostilla. Korvausselvitystä koskevan hakemuksen laajan liiteaineiston, esimerkiksi kuva-aineisto, äänitteet tai tekninen selvitys, saattavat kuitenkin käytännössä edellyttää perinteisen postin käyttämistä.
Pykälän 2 momentin mukaan hakemuksen tekeminen katkaisee siinä tarkoitetun velan vanhentumisen siten kuin velan vanhentumisesta annetun lain (728/2003) 11 §:ssä säädetään. Säännös on katsottu tarpeelliseksi sen vuoksi, että jos jokin selvityksen kohteena olevista osapuolista havaitsee ongelman tai erimielisyyden selvityksen kohteena olevassa asiassa myöhäisessä vaiheessa, asia ei vanhenisi ennen kuin erimielisyysasiassa on saatu sovintoratkaisu joko merivahingonlaskijan toimesta tai muussa välimiesmenettelyssä taikka tuomioistuin on antanut asiaan lainvoimaisen ratkaisun.
6 §.Korvausselvitys. Pykälässä säädettäisiin korvausselvityksen laadinnan määräajoista ja korvausselvityksen sisällöstä sekä siitä, miten korvausselvitykseen haetaan muutosta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että merivahingonlaskijan olisi laadittava korvausselvitys 60 päivässä siitä, kun hän on saanut asianosaisilta kaikki tarpeelliseksi katsomansa tiedot. Merivahingonlaskija voisi pidentää määräaikaa laajoissa ja vaikeissa asioissa. Merivahingonlaskijan olisi ilmoitettava määräajan pidentymisestä selvityksen kohteena oleville vakuutussopimuksen osapuolille.
Korvausselvityksen laadinta etenee kirjallisena menettelynä, mutta merivahingonlaskijalla on mahdollisuus myös kuulla osapuolia. Merivahingonlaskija voisi myös suorittaa katselmuksia, jos vakuutuksenottaja, vakuutettu tai vakuutuksenantaja tätä pyytävät. Osapuolilla olisi oltava oikeus halutessaan osallistua katselmukseen sekä lausua merivahingonlaskijan hankkimasta muusta selvityksestä. Kuuleminen jatkuisi, kunnes merivahingonlaskija katsoo, että asianomaiset ovat saaneet riittävän mahdollisuuden lausua kantansa ja esittää sen tueksi tarpeelliseksi katsomansa selvitykset. Saatuaan kaikki tarvittavat asiakirjat ja muun aineiston ja selvitykset asian käsittelyyn liittyen, merivahingonlaskija ottaisi asian päätettäväksi ja antaisi asiasta korvausselvityksen, joka on valituskelpoinen ratkaisu.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin korvausselvityksen sisällöstä. Korvausselvitys sisältäisi yleistietoina korvausselvityksen antamispäivän ja asianosaisten nimen. Näiden yleistietojen lisäksi korvausselvityksessä selostettaisiin asianosaisten vaatimukset ja vastaukset perusteluineen, luettelon esitetyistä todisteista, perusteluista sekä ratkaisuun sovelletuista lainkohdista ja oikeusohjeista. Korvausselvityksen keskeisin osa olisi korvauspäätös, joka sisältäisi päätöksen osapuolten vaatimien kulujen korvaamisesta sekä myös siitä, miten merivahingonlaskijan kulut ja palkkio korvattaisiin.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että merivahingonlaskijan olisi allekirjoitettava korvausselvitys ja toimitettava se asianosaisille. Korvausselvitykseen olisi sisällytettävä myös muutoksenhakuohje, jonka mukaisesti korvausselvitykseen ja sen mukaiseen ratkaisuun voidaan hakea muutosta valittamalla. Merivahingonlaskijan antama korvausselvitys on sitova ja valituskelpoinen ratkaisu, johon voidaan hakea muutosta valittamalla merioikeuteen lakiehdotuksen 21 luvun 8 §:ssä säädetyllä tavalla.
7 §.Merivahingonlaskijan lausunto. Pykälä säädettäisiin merivahingonlaskijan antamasta lausunnosta, jollaista merivahingonlaskijalta voisi jatkossa pyytää yksityisiin kuluttajavakuutuksiin liittyvissä venevahinkoasioissa, kun merivahingonlaskijan nykyisin antama korvausselvitys ei enää jatkossa olisi venevahinkoihin liittyvissä vakuutussopimuksia koskevissa erimielisyysasioissa enää edellytys asian saattamiselle tuomioistuimen käsiteltäväksi. Merivahingonlaskija antaisi lausunnon venevahinkoasioissa asiantuntijan roolissa. Merivahingonlaskijan antama lausunto olisi siten vaihtoehto sille, että venevakuutuksiin liittyvissä erimielisyysasioissa käännytään joko Kuluttajariitalautakunnan tai Vakuutus- ja rahoitus-neuvonta FINE:n puoleen. Lausunto olisi säädöstasolla uusi tehtävä merivahingonlaskijan toimenkuvassa, kun jatkossa venevakuutuksiin liittyvissä erimielisyysasioissa korvausselvitys ei enää olisi edellytys riita-asian saattamiselle tuomioistuimen ratkaistavaksi. Toisin kuin merivahingonlaskijan 3 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 2 momentin mukaisesti venevakuutuksiin liittyvissä erityistapauksissa antamat korvausselvitykset ja niiden mukaiset ratkaisut, merivahingonlaskijan antama lausunto ei olisi valituskelpoinen ratkaisu.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lausuntopyyntöön sisällytettävistä tiedoista ja liiteasiakirjoista. Lausuntopyyntöön olisi sisällytettävä vakuutuksenottajan tai muun vakuutetun ja vakuutuksenantajan yhteystiedot, vakuutussopimusta koskevat asiakirjat, selvitys lausuntopyynnön kohteena olevista kysymyksistä sekä valtuutus, jos lausuntopyynnön on allekirjoittanut muu asiamies kuin asianajaja.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että merivahingonlaskijan olisi annettava lausuntonsa asiassa sen jälkeen, kun tämä on kuullut vakuutussopimuksen osapuolia. Lausunto olisi annettava 30 päivän kuluessa siitä, kun merivahingonlaskija on saanut kaikki selvitykset ja tarvitsemansa lisätiedot lausunnon antamista varten. Vaikeissa asioissa merivahingonlaskija voisi tarvittaessa pidentää lausunnon antamisen määräaikaa ja tästä olisi ilmoitettava lausunnon pyytäjälle.
Pykälän 3 momentin säädettäisiin lausunnon sisällöstä. Lausuntoon olisi sisällytettävä kuvaus lausuntopyynnön kohteena olevasta tapauksesta ja kannanotto perusteluineen. Lausunto toimitettaisiin kirjallisena osapuolille. Kuten edellä on jo todettu, lausunto ei olisi sitova eikä se myöskään ole valituskelpoinen.
8 §.Menettely muissa asioissa. Pykälän 1 momentti sisältäisi viittaussäännöksen merilain 17 luvun 7 §:ään, jossa säädetään merivahingonlaskijan antamista muista selvityksistä. Näitä olisivat laivaisännän vastuumäärän suuruutta ja määrän jakamista koskeva asia, osamatkarahtia koskevaan rahtaussopimukseen liittyvä asia sekä yhteisen ja yksityisen haverin selvitykset. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että laivaisännän vastuumäärän suuruutta ja määrän jakamista koskeva asia ja osamatkarahtia koskevaan rahtaussopimukseen liittyvä asia olisi ratkaistava kolmessa kuukaudessa siitä, kun merivahingonlaskija on saanut asianosaisilta kaikki tarpeelliseksi katsomansa tiedot. Merivahingonlaskija voisi pidentää määräaikaa laajoissa ja vaikeissa asioissa ja tästä olisi ilmoitettava asianosaisille. Yhteisen ja yksityisen haverin selvityksistä ja niihin liittyvistä määräajoista säädetään merilain 17 luvussa.
9 §.Merivahingonlaskijalle suoritettava korvaus. Pykälässä säädettäisiin merivahingonlaskijan laatimista selvityksistä perimistä korvauksista ja siitä, mikä taho maksaa merivahingonlaskijalle korvauksen näistä selvityksistä.
Pykälän 1 momentin mukaan merivahingonlaskija vahvistaisi käsittelemissään asioissa työstään ja kustannuksistaan suoritettavan korvauksen määrän, jonka tulisi olla asian laajuus ja vaikeus huomioon ottaen kohtuullinen. Näin merivahingonlaskijalle selvityksistä ja lausunnoista aiheutuneet kulut korvattaisiin täysimääräisesti ja hän saisi myös kohtuullisen korvauksen tehdystä työstä. Korvaus perittäisiin selvityksen tai lausunnon laadintaan käytettyjen työtuntien mukaan ja siinä voidaan ottaa huomioon selvityksen laajuus ja vaikeusaste. Kohtuullisen korvauksen määrittelyssä merivahingonlaskija käyttäisi lähtökohtana oman päätoimensa mukaista tuntipalkkaa.
Pykälän 2 momentin mukaan vakuutuksenantaja olisi velvollinen suorittamaan merivahingonlaskijan korvauksen 3 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdissa ja 2 momentissa tarkoitettujen korvausselvitysten laatimisesta, jos asia koskee kaskovakuutusta. Venevakuutuksiin liittyvistä asiantuntijalausunnoista korvauksen merivahingonlaskijalle maksaisi aina lausunnon pyytäjä. Korvauksen 3 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetusta yhteisen haverin selvityksen ja jakamisen toimittamisesta suorittavat yhteisvastuullisesti yhteisen haverin asianosaiset.
Pykälän 3 momentin mukaan muissa asioissa merivahingonlaskija ratkaisisi tapauskohtaisesti, miten korvausvelvollisuus jakautuu asianosaisten kesken noudattaen soveltuvin osin, mitä oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa säädetään.
Pykälän 4 momentti sisältäisi viittaussäännöksen merilain 21 luvun 8 §:ään, jossa säädetään siitä, miten merivahingonlaskijan antamaan ratkaisuun haetaan muutosta valittamalla.
10 §. Julkisuus merivahingonlaskijan käsittelemissä asioissa. Pykälä sisältäisi viittaussäännöksen oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annettuun lakiin (370/2007), jonka säännöksiä noudatettaisiin soveltuvin osin merivahingonlaskijan antamien selvitysten ja niiden mukaisten ratkaisujen julkisuuteen.
17 luku: Haveri
2 §.Merivahingonselvitys ja merivahingonlaskija. Koska lakiesityksessä esitetään, että merivahingonlaskijan korvausselvityksestä merivakuutusasioissa annettu laki kumotaan sääntelyn siirtyessä osaksi merilakia, myös merilain haveria koskevan 17 luvun 2 §:n 2 ja 3 momentti esitetään kumottavaksi. Pykälän 2 momentti sisältää viittauksen kumottavaan lakiin ja 3 momentissa säädetään, että merivahingonlaskijasta on voimassa, mitä siitä erikseen säädetään. Lakiesityksessä esitetään, että merivahingonlaskijaa koskeva sääntely keskitetään merilakiin, eikä siten jatkossa olisi muissa laeissa ja asetuksissa merivahingonlaskijaa koskevaa sääntelyä. Pykälään jäisi siten ainoastaan voimassa olevasta pykälästä sen 1 momentti, jonka mukaan yhteisen haverin selvityksen jakaminen on toimitettava merivahingonselvityksellä siinä maassa ja sillä paikkakunnalla, jonka laivaisäntä määrää, ellei toisin ole sovittu. Suomessa merivahingonselvityksen toimittaa merivahingonlaskija.
7 §.Merivahingonselvityksen toimittaminen. Pykälä sisältää säännökset merivahingonlaskijan haveria koskevan selvityksen toimittamisesta. Voimassa olevan pykälän 2 momentissa säädetään, että merivahingonlaskijan on viipymättä ja viimeistään kahdessa kuukaudessa kuulutuksessa määrätyn ajan päättymisestä saatettava käräjäoikeuden ilmoitustaululle ja viralliseen lehteen pannulla kuulutuksella ilmoitettuna päivänä merivahingonselvitys valmiiksi kahtena kappaleena ja varustettuna merkinnällä. Määräaika muutettaisiin kolmeen kuukauteen. Samalla momenttiin lisättäisiin myös säännös siitä, että merivahingonlaskija voisi pidentää tätä kolmen kuukauden määräaikaa ottaen huomioon selvitettävän asian laajuus ja vaikeus. Esitetty lisäys olisi linjassa sen kanssa, mitä edellä on esitetty korvausselvityksen laadintaa koskevan määräajan osalta. Lisäksi momenttiin lisättäisiin säännös siitä, että merivahingonlaskijan antamiin selvityksiin haetaan muutosta siten kuin merilain 21 luvun 8 §:ssä säädetään.
21 luku: Toimivaltainen tuomioistuin ja oikeudenkäynti merioikeusjutuissa
8 §.Muutoksenhaku ja täytäntöönpano. Voimassa olevassa merilain 21 luvun 8 §:ssä säädetään merivahingonselvitystä koskevasta moitekanteesta. Pykälää esitetään muutettavaksi niin, että muutoksenhakua koskeva sääntely olisi ajan tasalla. Pykälän otsikko esitettäisiin muutettavaksi niin, että se olisi muutoksenhaku ja täytäntöönpano. Pykälä sisältäisi siten säännökset siitä, miten merivahingonlaskijan antamiin selvityksiin ja muihin ratkaisuihin haetaan muutosta valittamalla ja miten niistä tulee lainvoimaisia.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että merivahingonlaskijan antamaan ratkaisuun voidaan hakea muutosta merioikeudelta valittamalla. Muutoksenhaussa noudatettaisiin soveltuvin osin sitä, mitä oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 12–14, 14 a-c, 15-18 §:ssä säädetään muutoksenhausta käräjäoikeuden ratkaisuun. Oikeudenkäymiskaaren kyseisillä säännöksillä asetetaan valituksen tekemisen määräaikaa ja valituskirjelmän sisältöä koskevat vaatimukset. Merivahingonlaskijaa koskisivat siten soveltuvin osin käräjäoikeutta koskevat säännökset ja merioikeutta hovioikeutta koskevat säännökset.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että merioikeuden ratkaisuun voitaisiin hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta valittamalla, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan. Haettaessa muutosta merioikeuden antamaan ratkaisuun noudatettaisiin soveltuvin osin niitä oikeudenkäymiskaaren 30 luvun säännöksiä, jotka koskevat muutoksenhakua hovioikeuden toisena oikeusasteena käsittelemässä asiassa.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin, että merivahingonlaskijan ratkaisu, johon ei ole haettu muutosta, pannaan täytäntöön kuten lainvoimainen tuomio. Lainvoimaisen tuomion täytäntöönpanosta säädetään ulosottokaaren (705/2007) 2 luvussa.
14 §.Muutoksenhaku merivahingonselvitystä koskevaan merioikeuden tuomioon. Pykälä esitetään kumottavaksi vanhentuneena. Muutoksenhaku merivahingonlaskijan antamiin selvityksiin esitetään edellä kuvatulla tavalla koottavaksi merilain 21 luvun 8 §:ään, joka sisältäisi myös säännökset siitä, miten merioikeuden antamaan tuomioon haetaan muutosta valittamalla korkeimpaan oikeuteen.