7.1
Jätelaki
1 §.Lain tarkoitus. Ehdotuksen mukaan pykälä muutettaisiin kuvaamaan paremmin yhteiskunnan ja jätepolitiikan nykytilaa, jossa jätteet nähdään enenevässä määrin hyödyntämättömänä resurssina. Ehdotettu säännös sisältäisi kiertotalousviittausta lukuun ottamatta samat elementit kuin voimassa oleva jätelain säännös, mutta niiden järjestystä muutettaisiin. Koska kyse on tavoitesäännöksestä, muutoksella ei olisi suoria oikeusvaikutuksia, mutta se saattaisi vaikuttaa esimerkiksi normiohjauksen tai muiden politiikkatoimien sisältöön taikka johtaa uudenlaisiin painotuksiin lain tulkinnassa. Ehdotetulla muutoksella pantaisiin osaltaan täytäntöön jätedirektiivin uudistamisen tavoitetta, kiertotalouden edistämistä.
3 §.Soveltamisalan rajaukset. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 8 kohta, jolla rehun markkinoille saattamista ja käyttöä koskevassa EU:n asetuksessa tarkoitetut rehuaineet suljettaisiin jätelain soveltamisen ulkopuolelle. Rehuaineet, jotka koostuvat eläimistä saatavista sivutuotteista tai sisältävät niitä, suljetaan jätelain soveltamisen ulkopuolelle voimassa olevan momentin 6 kohdan nojalla. Ehdotus olisi yhdenmukainen jätedirektiivin 2 artiklan 1 kohdan e alakohdassa säädetyn soveltamisalan rajauksen kanssa. Lisäksi pykälän 4 kohtaan päivitettäisiin uuden säteilylain (859/2018) säädöskokoelmanumero.
Muut momentin kohdat säilyisivät ennallaan. Voimassa olevan momentin 6 kohdan mukaan jätelakia sovelletaan sellaisiin eläimistä saataviin sivutuotteisiin ja niistä johdettuihin tuotteisiin, jotka on tarkoitettu poltettaviksi, kaatopaikalle sijoitettaviksi tai käytettäviksi biologisessa käsittelylaitoksessa. Ympäristönsuojelulain jätteen polttoa koskevia vaatimuksia ei lain 107 §:n 2 momentin mukaan kuitenkaan sovelleta eläinten ruhoihin, jotka poltetaan siten kuin niiden käsittelemisestä säädetään sivutuoteasetuksessa eikä sellaiseen tuotantoeläinten lannan polttoainekäyttöön, johon sovelletaan lain 221 c–221 f §:ssä säädettyjä, sivutuoteasetuksen täytäntöönpanoasetukseen pohjautuvia erityisvaatimuksia.
5 a §.Sivutuotteet. Pykälässä säädettäisiin edellytyksistä, joiden täyttyessä aine tai esine voitaisiin määritellä sivutuotteeksi. Pykälä korvaisi asiasisällöltään vastaavat voimassa olevan lain 5 §:n kumottavat 2 ja 3 momentit ja sillä pantaisiin täytäntöön jätedirektiivin 5 artikla.
5 b §.Jätteeksi luokittelun päättyminen. Pykälässä säädettäisiin kierrätyksen tai muun hyödyntämistoimen läpikäyneen jätteen jätteeksi luokittelun päättymisestä. Pykälällä korvattaisiin voimassa olevan lain 5 §:n kumottavat 4 ja 5 momentit ja pantaisiin täytäntöön jätedirektiivin 6 artikla.
Pykälän 1 momentin nojalla jätteen, joka on kierrätetty tai muuten hyödynnetty, katsottaisiin lakanneen olemasta jätettä, jos se täyttäisi samanaikaisesti momentin eri kohdissa säädetyt edellytykset. Momentin 1 kohdalla, jonka mukaan ainetta tai esinettä olisi määrä käyttää erityisiin tarkoituksiin, pantaisiin täytäntöön muutettu jätedirektiivin 6 artiklan 1 kohdan a alakohta. Voimassa olevan laissa edellytetään, että ainetta tai esinettä käytetään yleisesti tiettyihin tarkoituksiin. Jatkossa kuitenkin riittäisi, että aineelle tai esineelle on selkeästi tiedossa käyttökohde. Kevennetyllä vaatimuksella osaltaan tuettaisiin innovaatioita ja edistettäisiin materiaalien uusien käyttötarkoitusten syntymistä. Momentin 2–4 kohdassa tarkoitetut arviointiperusteet säilyisivät asiasisällöltään ennallaan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin valtioneuvoston valtuudesta antaa tarkempia säännöksiä yksityiskohtaisista arviointiperusteista 1 momentissa tarkoitettujen edellytysten soveltamiseksi tiettyihin jätelajeihin. Jätedirektiivin 6 artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltio voi laatia yksityiskohtaisia perusteita jätteeksi luokittelun päättymistä koskevien edellytysten soveltamisesta tiettyihin jätelajeihin, jos unionin tasolla ei tällaisia ole vahvistettu. Momentissa ehdotetut arviointiperusteita koskevat sisällölliset vähimmäisvaatimukset vastaavat jätedirektiivin 6 artiklan 2 kohdassa säädettyjä vaatimuksia. Unionin sääntelyä täydentävät kansalliset säädökset on ilmoitettava komissiolle teknisenä määräyksenä direktiivin (EU) 2015/1535 mukaisesti.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tapauskohtaisesta jätteeksi luokittelun päättymisestä jäte-direktiivin 6 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Tapauskohtainen ratkaisu voitaisiin tehdä sellaisen jätteen osalta, jolle ei ole Euroopan unionissa tai 2 momentin mukaisesti valtioneuvoston asetuksella säädetty arviointiperusteita. Jätteen ammattimainen tai laitosmainen hyödyntämistoimi, jonka seurauksena aine tai esine lakkaa olemasta jätettä, on ympäristönsuojelulain mukaan luvanvaraista jätteenkäsittelytoimintaa. Asian käsittelyssä olisi noudatettava ympäristönsuojelulain säännöksiä ympäristölupa-asian käsittelystä. Jätteeksi luokittelun päättymistä koskeva asia voitaisiin käsitellä osana ympäristösuojelulain 6 luvun mukaista uuden ympäristöluvan myöntämistä. Jos ympäristöluvan saanut toiminnanharjoittaja haluaisi saada päätöksen laitoksessa hyödynnettävän aineen tai esineen jätteeksi luokittelusta, asia voitaisiin toiminnanharjoittajan hakemuksesta käsitellä ympäristönsuojelulain 89 §:n mukaisena luvan muutoksena, jonka käsittelyssä noudatetaan lain 96 §:ssä säädettyä normaalia kevyempää menettelyä. Koska asian käsittelyssä noudatettaisiin ympäristönsuojelulakia, lupaviranomaisen päätökseen haettaisiin muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Nykyisen käytännön mukaisesti valvontaviranomainen voisi edelleen todentaa toiminnanharjoittajan pyynnöstä ja tämän esittämillä perusteilla, että kyse ei ole jätteestä. Valituskelpoisen ja lopulta lainvoimaisen päätöksen saadakseen toiminnanharjoittajan olisi kuitenkin tehtävä ympäristönsuojelulain mukainen lupahakemus tai hakemus luvan muuttamisesta.
Tapauskohtaisessa päätöksenteossa jätteen hyödyntämistoiminnan harjoittaja arvioisi ja laatisi perustelut jätteeksi luokittelun päättymisestä pykälän 1 momentissa säädettyjen arviointiperusteiden mukaisesti. Toiminnanharjoittajan olisi esitettävä arviointi perusteluineen toimivaltaiselle ympäristölupaviranomaiselle ratkaistavaksi toimintaa koskevassa ympäristölupapäätöksessä. Materiaalin jätteeksi luokittelu voitaisiin päättää vain, jos kaikki pykälän 1 momentissa säädetyt vaatimukset täyttyisivät ja hyödyntämistoimen läpikäynyt materiaali täyttäisi kyseiseen tuotteeseen sovellettavan lainsäädännön vaatimukset. Lupaviranomaisen olisi lupapäätöksessään tarvittaessa noudatettava pykälän 2 momentissa valtioneuvoston asetuksella säädettyjä sisältövaatimuksia (arviointiperusteita).
Pykälän 3 momentin mukaisesti tehtyjä tapauskohtaisia ratkaisuja ei olisi tarpeen ilmoittaa komissiolle teknisinä määräyksinä. Tiedot päätöksistä olisi merkittävä ympäristönsuojelulain 223 §:n mukaisesti ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. Lisäksi lupaviranomaisen olisi julkaistava antamansa päätös internetsivuillaan ympäristönsuojelulain 85 §:n 3 momentin mukaisesti. Valtion lupaviranomaisen olisi myös julkaistava lupa-asiaa koskevat tiedot ympäristönsuojelulain 85 a §:n mukaisesti ympäristölupa-asioiden tietopalvelussa.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin jätedirektiivin 6 artiklan 5 kohtaa vastaavasti ensimmäisen käyttäjän tai markkinoille saattajan velvollisuudesta varmistua siitä, että materiaali on kemikaali- ja tuotelainsäädännön mukaista. Esimerkiksi REACH-asetusta tai muuta kemikaalilainsäädäntöä sovelletaan jäteperäisiin materiaaleihin vasta sen jälkeen, kun ne ovat lakanneet olemasta jätettä. Varmistamisvastuu kohdistuisi yleensä materiaalin markkinoille saattajaan. Jos materiaalia kuitenkin käytettäisiin ennen sen markkinoille saattamista, ensimmäinen käyttäjä vastaisi materiaalin kemikaali- ja tuotelainsäädännönmukaisuudesta.
6 §.Muut määritelmät. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin pääosin jätedirektiivistä johtuvia muutoksia ja eri kohtien numerointi muutettaisiin juoksevaksi. Muutokset eivät koskisi voimassa olevan momentin 3, 3 a, 4–10, 10 a, 11–15 ja 16–19 kohtia, jotka uudelleen numeroituina muuttuisivat 4, 9−14, 16−23, 26−29 kohdaksi. Seuraavat perustelut koskevat vain kohtia, joita on muutettu sisällöllisesti. Muilta osin lakien 410/2014 (HE 16/2014) ja 646/2011 (HE 199/2010) yksityiskohtaiset perustelut ovat edelleen voimassa.
Pykälän 1 momentin 1 kohdassa vaarallisen jätteen määritelmää muutettaisiin kirjoitusasultaan yleisemmäksi. Määritelmässä viitattaisiin yleisesti jätteen sisältämiin vaaraominaisuuksiin ja siitä poistettaisiin viittaukset esimerkkeinä mainittuihin vaaraominaisuuksiin, joista osa, kuten palovaarallinen ja räjähdysvaarallinen, eivät enää ole ajan tasaisia. Asiasisällöltään määritelmä säilyisi ennallaan. Se myös vastaisi jätedirektiivin 3 artiklan 2 kohdan mukaista vaarallisen jätteen määritelmää, jossa viitataan direktiivin liitteessä III olevaan luetteloon ominaisuuksista, jotka tekevät jätteistä vaarallisia. Kyseistä liitettä on päivitetty direktiivin antamisen jälkeen komission asetuksella (EU) N:o 1357/2014 ja muutettu yhden vaaraominaisuuden osalta neuvoston asetuksella (EU) 2017/997. Vaaraominaisuuksista säädettäisiin valtioneuvoston asetuksella, kuten nykyisinkin. Pykälään ehdotettu uusi 4 momentti rajaisi valtioneuvoston asetuksenantovaltuuden käytännössä jätedirektiivin liitteeseen III tehtyjen muutosten täytäntöönpanoon.
Pykälän 1 momentin 1 kohtaan lisättäisiin vaarattoman jätteen määritelmä, joka vastaisi jätedirektiivin 3 artiklan 2 a alakohtaan lisättyä määritelmää. Vaarattomalla jätteellä tarkoitettaisiin jätettä, jolla ei ole vaaraominaisuuksia, toisin sanoen muuta kuin vaaralliseksi luokiteltavaa jätettä. Myös vaarattomalla jätteellä on kuitenkin usein haitallisia ominaisuuksia, jotka jätteen epäasianmukaisen kuljetuksen, käsittelyn ja muun jätehuollon seurauksena voivat johtaa vakaviinkin terveys- ja ympäristöhaittoihin. Siksi vaarattomankin jätteenkäsittely ja muu jätehuolto tulee aina järjestää asianmukaisesti jätelakia ja ympäristönsuojelulakia noudattaen. Ehdotettu määritelmä selkiyttäisi jätelainsäädännössä käytettävää terminologiaa, sillä käsitettä vaaraton jäte käytetään jo nyt voimassa olevassa jäteasetuksen liitteen 4 jäteluettelossa sekä jätteiden siirrosta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (1013/2006, jäljempänä jätteensiirtoasetus), joka on jäsenvaltioissa suoraan sovellettavaa oikeutta. Vaarattoman jätteen määritelmän sisällyttäminen lakiin edellyttäisi kaatopaikoista annetussa valtioneuvoston asetuksessa käytetyn päällekkäisen käsitteen ”tavanomainen jäte” korvaamista käsitteellä ”vaaraton jäte”.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettyyn yhdyskuntajätteen määritelmään tehtäisiin jätedirektiivin 3 artiklan 2 b kohtaan lisätyn määritelmän täytäntöön panemiseksi tarpeelliset täsmennykset. Määritelmään lisättäisiin direktiiviä vastaavasti luettelo yhdyskuntajätteeksi katsottavista jätejakeista. Luettelo ei olisi tyhjentävä. Yhdyskuntajäte määriteltäisiin edelleen laadullisin perustein siten, että yhdyskuntajätettä olisi asumisesta peräisin oleva jäte sekä laadultaan siihen rinnastettava jäte, joka on peräisin hallinto-, palvelu- ja elinkeinotoimin-nasta kuten vähittäismyynnistä, koulutuksesta, majoitus- ja ruokapalveluista ja muista palveluista ja toiminnoista. Yhdyskuntajätettä olisi myös muun muassa puisto- ja puutarhajäte, kuten lehdet, nurmikonleikkuujäte ja puiden leikkuujäte sekä torialueiden jäte ja katujen puhdistuspalvelusta syntyvä jäte, kuten roskasäiliöiden sisältö ja kadunlakaisujäte. Kadunlakaisujätteellä tarkoitettaisiin käytännössä esimerkiksi haravointijätettä sekä kadunvarsien roskasäiliöiden jätteen kaltaista jätettä, ja sitä eivät olisi esimerkiksi hiekka (kuten hiekoitushiekka), kivet, muta, pöly ja muu vastaava materiaali. Jätedirektiivin johdanto-osan perustelukappaleen 10 mukaan yhdyskuntajäte käsittäisi jäteluettelon nimikeryhmiin 15 01 (pakkausjätteet) ja 20 (yhdyskuntajätteet) sisältyvät jätteet, lukuun ottamatta jätenimikkeisiin 20 02 02 (maa- ja kiviainekset), 20 03 04 (sakokaivo-lietteet) ja 20 03 06 (viemäreiden puhdistuksessa syntyvät jätteet) kuuluvia jätelajeja, sekä nimikeryhmään 19 kuuluvat käsitellyt yhdyskuntajätteet.
Yhdyskuntajätteen määritelmässä viitattaisiin vakiintuneen terminologian mukaisesti asumisessa syntyvään jätteeseen, mikä vastaisi sisällöltään direktiivissä käytettyä viittausta kotitalouksien jätteeseen. Määritelmässä käytetty ilmaisu ”laadultaan siihen rinnastettavaa” vastaisi asiallisesti jätedirektiivissä käytettyä sanamuotoa ”luonteeltaan ja koostumukseltaan”. Asumisessa syntyvään jätteeseen rinnastettavalla jätteellä tarkoitettaisiin voimassa olevaa jätelakia vastaavasti jätettä, joka ominaisuuksiensa ja koostumuksensa puolesta soveltuisi kerättäväksi ja käsiteltäväksi samassa jätehuoltojärjestelmässä asumisessa syntyvän jätteen kanssa.
Jätedirektiivissä määritellään erikseen, ettei yhdyskuntajäte kata tuotantoteollisuudesta, maa-taloudesta, metsätaloudesta, kalastuksesta, rakentamisesta ja purkamisesta, sakokaivoista sekä viemäriverkosta ja viemäriveden käsittelystä peräisin olevaa jätettä eikä romuajoneuvoja. Vastaavia täsmennyksiä ei pääosin olisi tarpeen sisällyttää jätelakiin. Vaatimus hallinto-, palvelu- ja elinkeinotoiminnan jätteen laadun rinnasteisuudesta asumisessa syntyvään jätteeseen rajaisi mainituissa toiminnoissa syntyvät kyseiselle toiminnalle ominaiset jätteet määritelmän ulkopuolelle. Näiden toimintojen yhteydessä olevien ruokaloiden ja toimistojen jätteet olisivat kuitenkin yhdyskuntajätettä.
Ehdotuksen mukaan yhdyskuntajätteen määritelmästä poistettaisiin jätedirektiivin mukaisesti viittaus sako- ja umpikaivolietteeseen. Samalla lisättäisiin uudeksi 3 kohdaksi saostus- ja umpisäiliölietteen määritelmä, jolla tarkoitettaisiin talousjätevedestä saostussäiliössä, umpisäiliössä, pienpuhdistamossa tai muussa vastaavassa käsittelyjärjestelmässä muodostuvaa lietettä. Määritelmä vastaisi ympäristönsuojelulain 154 §:ssä käytettyä terminologiaa ja kattaisi teknisistä ratkaisuista riippumatta talousjätevesien kiinteistökohtaisissa käsittelylaitteistoissa syntyvät lietteet. Ehdotettua määritelmää käytettäisiin jäljempänä laissa muun ohella jätehuollon vastuunjakoa, kunnan jätehuoltomääräyksiä ja jätemaksuja koskevissa pykälissä.
Ehdotettuun uuteen 5 kohtaan otettaisiin nykyisen jäteasetuksen 1 §:n 4 kohdassa oleva rakennus- ja purkujätteen määritelmä. Määritelmään tehtäisiin jätedirektiivin 3 artiklan 2 c kohdasta johtuvat täsmennykset siten, että se kattaisi kaiken rakentamisessa ja purkamisessa syntyvän jätteen. Rakennus- ja purkujäte sisältäisi jätelajit, jotka sisältyvät jäteasetuksen liitteessä 4 tarkoitetun jäteluettelon nimikeryhmään 17. Lisäksi rakentamisessa ja purkamisessa syntyvä pakkausjäte voidaan ottaa huomioon laskettaessa rakennus- ja purkujätteen hyödyntämisastetta, vaikka se luokitellaankin pakkausjätteinä jäteluettelon nimikeryhmään 15. Rakennus- ja purkujätteeseen sisältyisi myös yksityisten kotitalouksien pienimuotoisista itse tehtävistä rakennus- ja purkutoiminnoista syntyvä jäte, sillä tällainen jäte ei jätedirektiivin muutosdirektiivin 851/2018 johdanto-osan perustelukappaleen 11 mukaan ole yhdyskuntajätettä, vaan rakennus- ja purkujätettä. Ehdotetun 32 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan määritelmässä tarkoitettu kotitalouksien pienimuotoisessa itse tehtävässä rakennus- ja purkutoiminnassa syntyvä jäte säilyisi kuitenkin kunnan järjestämisvastuulla nykyiseen tapaan.
Uuteen 6 kohtaan siirrettäisiin jäteasetuksen 1 §:n 3 kohdasta biojätteen määritelmä. Määritelmässä nykyisin käytetty sana ”kotitalous” korvattaisiin terminologisen johdonmukaisuuden vuoksi sanalla ”asuminen”. Määritelmässä myös täsmennettäisiin jätedirektiivin 3 artiklan 4 kohtaa vastaavasti, että biojäte kattaisi muun ohella toimistoissa, tukkuliikkeissä ja ruokaloissa syntyvän biologisesti hajoavan elintarvike- ja keittiöjätteen. Lisäksi direktiivistä poiketen biojätteen määritelmä kattaisi sellaisen biologisesti hajoavan elintarvike- ja keittiöjätteen, jota syntyy määritelmässä erikseen lueteltuja kohteita vastaavissa muissa toiminnoissa. Tämä olisi tarpeen keinotekoisten rajanvetotilanteiden välttämiseksi. Tällaisia muita toimintoja voisivat olla esimerkiksi päiväkodit tai vanhainkodit, joissa ei ole ruokalaa, mutta joissa asiallisesti ottaen syntyy määritelmässä tarkoitettua biojätettä.
Uuteen 7 kohtaan lisättäisiin elintarvikejätteen määritelmä. Elintarvikejäte sisältyisi myös ehdotetussa 6 kohdassa tarkoitettuun biojätteen määritelmään, mutta erillinen elintarvikejätteen määritelmä olisi tarpeen jätedirektiivin 3 artiklan 4 kohdassa säädetyn vastaavan määritelmän sekä elintarvikejätteen syntymisen ehkäisemistä ja raportointia koskevien direktiivin säännösten täytäntöön panemiseksi. Elintarvikejätteellä tarkoitettaisiin koko elintarvikeketjussa (alkutuotanto, teollisuus, kauppa, ravitsemuspalvelut, kotitaloudet) syntyviä sellaisia EU:n yleisen elintarvikeasetuksen 2 artiklassa tarkoitettuja elintarvikkeita, joista on tullut jätettä. Yleisessä elintarvikeasetuksessa elintarvikkeella tarkoitetaan mitä tahansa ainetta tai tuotetta, myös jalostettua, osittain jalostettua tai jalostamatonta tuotetta, joka on tarkoitettu tai jonka voidaan kohtuudella olettaa tulevan ihmisten nautittavaksi. Määritelmä käsittää kaikki aineet, jotka on tarkoituksellisesti lisätty elintarvikkeeseen sen valmistuksen tai käsittelyn aikana (mukaan lukien juomat, purukumi ja vesi). Määritelmään eivät sisälly rehut, elävät eläimet (pois lukien ne, jotka on tarkoitus saattaa markkinoille ihmisten ravinnoksi), kasvit ennen niiden korjuuta, lääkkeet, kosmeettiset valmisteet, tupakka ja tupakkatuotteet, huumeet ja psykotrooppiset aineet eivätkä jäämät ja epäpuhtaudet. Elintarvikejätteellä ei kohdassa tarkoitettaisi myöskään sellaista ruokahävikkiä, joka koostuu syömäkelpoisesta ruoasta ja joka esimerkiksi lahjoitettaisiin edelleen ihmisravinnoksi tai toimitettaisiin rehukäyttöön. Kyseisiä elintarvikkeita ei tällöin olisi poistettu käytöstä tavalla, joka tekisi niistä jätettä.
Uuteen 8 kohtaan lisättäisiin POP-jätteen määritelmä. Ehdotettu määritelmä kattaisi kaikki jätteet, jotka sisältävät POP-asetuksen liitteessä IV lueteltuja yhdisteitä vähintään kyseisessä liitteessä säädetyn pitoisuusrajan mukaisina pitoisuuksina. POP-jätteen määritelmään sisältyisivät myös sellaiset jätteet (esimerkiksi käytöstä poistetut laitteistot), joiden osa sisältää pysyviä orgaanisia yhdisteitä vähintään mainitun pitoisuusrajan mukaisina pitoisuuksina. Asetuksen liitteen V osan 1 mukaan tällaiset osat on eroteltava ja loppukäsiteltävä asetuksen vaatimusten mukaisesti.
Voimassa olevaan 11 kohtaan sisältyvä jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämisen määritelmä siirtyisi 19 kohdaksi ja samalla sitä täsmennettäisiin muuttamalla siinä oleva viittaus haitallisten aineiden vähentämiseen viittaukseksi vaarallisten ja muiden haitallisten aineiden määrän vähentämiseen. Täsmennys olisi tarpeen jätedirektiivin 3 artiklan 12 kohdan c alakohdassa ehkäisemisen määritelmään tehdyn muutoksen johdosta. Voimassa olevaa säännöstä vastaavasti mutta direktiivistä poiketen 19 kohdan määritelmässä kuitenkin viitattaisiin vaarallisten aineiden lisäksi myös muihin haitallisiin aineisiin. Kaikkia ihmisten terveydelle tai ympäristölle haitallisiksi tunnistettuja aineita ei luokitella kemikaalien luokitusta, merkintää ja pakkaamista koskevan asetuksen (EY) N:o 1272/2008 ns. CLP-asetuksen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1272/2008, annettu 16 päivänä joulukuuta 2008, aineiden ja seosten luokituksesta, merkinnöistä ja pakkaamisesta sekä direktiivien 67/548/ETY ja 1999/45/EY muuttamisesta ja kumoamisesta ja asetuksen (EY) N:o 1907/2006 muuttamisesta mukaan vaarallisiksi aineiksi. Näitä ovat esimerkiksi eräät hormonitoimintaan vaikuttavat aineet sekä aineet, jotka ovat erittäin hitaasti hajoavia ja erittäin voimakkaasti biokertyviä ja jotka on tunnistettu erityistä huolta aiheuttaviksi aineiksi REACH-asetuksen mukaisesti. Myös tällaisten aineiden määrän vähentämisen on johdonmukaista sisältyä jätteen haitallisuuden vähentämisen käsitteeseen.
Uudessa 15 kohdassa määriteltäisiin tuottajavastuusääntelyssä käytetty tuottajan käsite. Tuottajalla tarkoitettaisiin tuotteita markkinoille saattavaa luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä, joka kuitenkin määriteltäisiin tarkemmin tuotekohtaisesti lain 48 §:ssä.
Uuteen 24 kohtaan lisättäisiin materiaalina hyödyntämisen määritelmä, joka kattaisi jätteen muunlaisen hyödyntämisen kuin hyödyntämisen energiana taikka jätteen valmistamisen polttoaineeksi tai muutoin energianlähteenä käytettäväksi materiaaliksi. Määritelmä vastaisi jätedirektiivin 3 artiklan 15 a kohdan mukaista määritelmää. Jätedirektiivin mukaisessa määritelmässä mainitaan uudelleenkäytön valmistelu, kierrätys ja maantäyttö esimerkkeinä materiaalina hyödyntämisestä. Vastaavaa täsmennystä ei ole tarpeen sisällyttää jätelakiin, sillä materiaalina hyödyntämisen määritelmä itsessään yhdessä hyödyntämisen käsitteen kanssa rajaisi sitä, mitkä toiminnot voitaisiin katsoa määritelmän piiriin kuuluviksi. Lisäksi materiaalina hyödyntäminen käsittää jätedirektiivin muutoksen johdanto-osan perustelukappaleen 12 mukaan muunlaisen materiaalien hyödyntämisen, kuten jätteen valmistamisen teiden tai muun infrastruktuurin rakentamisessa käytettäväksi uusioraaka-aineeksi. Tällainen hyödyntäminen voitaisiin erityisolosuhteista riippuen katsoa kierrätykseksi, jos se perustuisi asianmukaiseen laadunvalvontaan ja täyttäisi kaikki kyseiseen käyttötarkoitukseen sovellettavat standardit, normit ja eritelmät sekä ympäristön ja terveyden suojelua koskevat vaatimukset.
Uuteen 25 kohtaan lisättäisiin jätedirektiivin 3 artiklan 17 a alakohtaa vastaavasti maantäytön määritelmä. Maantäytöllä tarkoitettaisiin vaarattoman jätteen hyödyntämistoimia louhittujen alueiden kunnostamisessa tai maisemointiin liittyvissä maarakennustöissä. Direktiivin mukaiseen määritelmään sisältyy edellytys siitä, että maantäyttöön käytettävällä jätteellä tulisi korvata materiaaleja, jotka eivät ole jätettä ja jotka soveltuvat mainittuihin tarkoituksiin. Vastaava vaatimus sisältyy jo nykyisin jätteen hyödyntämisen määritelmään, johon myös maantäytön määritelmässä viitattaisiin. Tarpeettoman toiston välttämiseksi vaatimusta ei erikseen sisällytettäisi ehdotettuun määritelmään. Lisäksi direktiivin määritelmässä edellytetään jätteen käytön rajaamista siihen, mikä on ehdottoman tarpeellista maantäytön toteuttamiseksi. Vastaavanlainen maantäyttöä, muuta maarakentamista ja maanparannusta koskeva säännös näennäishyödyntämisen ehkäisemisestä sisältyy nykyisin jäteasetuksen 12 §:n 2 momenttiin. Määritelmään sisältyvä edellytys pantaisiin täytäntöön tekemällä tarvittavat täsmennykset kyseiseen jäteasetuksen säännökseen. Komissio on käynnistänyt selvityksen, jossa pyritään muun muassa selventämään maantäytön, kierrätyksen ja muun materiaalina hyödyntämisen välistä rajanvetoa.
Jätedirektiivin 3 artiklan 21 kohdassa olevaa laajennettua tuottajan vastuuta koskevan järjestelmän määritelmää ei sisällytettäisi jätelakiin, koska määritelmää ei sellaisenaan käytetä lain säännöksissä. Direktiivin määritelmää voidaan pitää yleisenä, jäsenvaltioille suunnattuna kuvauksena tuottajavastuun ideasta ja mahdollisista kansallisista järjestämistavoista. Tuottajavastuun tarkka sisältö määritetään jätelain 6 luvun säännöksissä tuotealakohtaisesti.
Pykälän 2 momentti säilyisi ennallaan. Pykälän 3 momentissa olevia asetuksenantovaltuuksia täsmennettäisiin siten, että valtioneuvoston asetuksella voitaisiin muun ohella antaa tarkempia säännöksiä siitä, mitkä toimet ovat 1 momentissa tarkoitettua uudelleenkäytön valmistelua, kierrätystä, hyödyntämistä, materiaalina hyödyntämistä, maantäyttöä tai loppukäsittelyä. Momentista kumottaisiin valtuus antaa tarkempia säännöksiä jätteen vaaraominaisuuksista ja korvattaisiin se uuteen 4 momenttiin sisällytettävällä säännöksellä, jolla valtioneuvoston valtuus vaaraominaisuuksista säätämiseen rajattaisiin jätedirektiivin nojalla annettujen täytäntöönpanosäädösten voimaan saattamiseen.
9 §.Tuotteita koskevat huolehtimisvelvollisuudet ja kiellot. Pykälän otsikkoa muutettaisiin vastaamaan paremmin sen sisältöä, ottaen huomioon myös 10 §:n valtuusäännökseen ehdotetut muutokset, joilla laajennettaisiin valtioneuvoston asetuksenantovaltuuksia liittyen erityisesti tuotteita koskeviin kieltoihin.
Pykälän 1 momentin johdannosta poistettaisiin vanhentuneena ja osin tarpeettomana sanat ”mahdollisuuksien mukaan”. Poistettava määre on tarpeeton, koska 1 momentin sisältämistä huolehtimisvelvollisuuksista 1–5 kohdat ja ehdotettu uusi 7 kohta ovat sellaisinaan joustavia ja kohdan 6 tuleekin olla ehdoton. Momentin 5 kohtaa täydennettäisiin vastaamaan jätedirektiivin 9 artiklan 1 kohdan b alakohtaa lisäämällä siihen tuotteen valmistajan velvollisuus huolehtia tuotteidensa resurssitehokkuudesta ja päivitettävyydestä. Päivitettävyydellä tarkoitettaisiin mahdollisuutta vaihtaa laitteiden ja koneiden osia uudempiin ja modernimpiin (ns. modulaarisuus) tai esimerkiksi laitteen digitaalisten toimintojen päivittämistä. Kohdassa tarkoitettua tuotteiden kestävyyttä täsmennettäisiin lisäksi koskemaan tuotteen elinkaarta ja käyttöikää, millä pyrittäisiin ehkäisemään tuotteiden suunniteltua vanhentumista.
Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 7 kohta, jossa säädettäisiin tuotteen valmistajan velvollisuudesta huolehtia mahdollisuuksien mukaan siitä, että niin sanottuja kriittisiä raaka-aineita sisältävä tuote on uudelleenkäytettävä ja jätteenä kierrätettävä. Kriittisistä raaka-aineita ei ole määritelty lainsäädännössä, mutta komissio on viimeksi syyskuussa 2020 antamassaan tiedonannossa (COM(2020)474 final) vahvistanut luettelon tällaisista unionin raaka-aineista. Kyseinen luettelo tarkistetaan säännöllisesti. Luettelossa tarkoitetuille kriittisille raaka-aineille on yhteistä suuri hankintariski ja suuri taloudellinen merkitys. Lisäksi niiden luotettavan ja esteettömän saatavuuden turvaaminen aiheuttaa huolta Euroopan teollisuudelle ja arvoketjuille. Vuoden 2020 luetteloon sisältyviä kriittisiä raaka-aineita ovat esimerkiksi antimoni, koboltti, germanium, litium, magnesium, raakafosfaatti, fosfori, skandium, tantaali ja volframi. Jätedirektiivin 9 artiklan 1 kohdan c alakohdassa edellytetään, että jäsenvaltio kohdistaa kriittisiä raaka-aineita sisältäviin tuotteisiin toimenpiteitä, jottei kyseisistä materiaaleista tulisi jätettä. Lisäksi jätedirektiivin muutosdirektiivin johdanto-osan perustelukappaleessa 37 jäsenvaltioita kehotetaan toteuttamaan toimenpiteitä merkittäviä määriä kriittisiä raaka-aineita sisältävän jätteen parhaan mahdollisen jätehuollon tason saavuttamiseksi.
Pykälän 2 momentin tuotteen valmistajaa koskeviin velvollisuuksiin ehdotetaan muutamia jätedirektiivistä johtuvia lisäyksiä. Momentin 1 ja 2 kohtaan lisättäisiin jätteen lajittelu seikaksi, jota koskevaa tietoa tulisi tarpeen mukaan sisällyttää tuotteen merkintöihin tai tuotteen mukaan liitettävään aineistoon ja jonka järjestelyistä tuotteen käyttäjiä olisi tiedotettava. Uuteen 4 kohtaan lisättäisiin tuotteen valmistajalle tuotteen laadukkaan korjauksen ja turvallisen uudelleenkäytön edellyttämän datan saatavuutta koskeva huolehtimisvelvoite. Vastaavantyyppisiä velvoitteita sisältyy nykyisin romuajoneuvoasetuksen 9 §:ään (koodausstandardit ja purkamistiedot) ja 12 §:ään (uuden ajoneuvon myynninedistämisaineistoon sisällytettävät tiedot) sekä SER-asetuksen 13 §:ään (käsittelijöille annettavat tiedot). Ehdotettu velvoite ei rajoittaisi muun muassa tekijänoikeuslain (404/1961), patenttilain (550/1967), tavaramerkkilain (544/2019) ja mallioikeuslain (221/1971) mukaisten teollis- ja tekijänoikeuksien soveltamista. Ehdotettavilla lisäyksillä pantaisiin täytäntöön jätedirektiivin 9 artiklan 1 kohdan e alakohta, jonka mukaan jäsenvaltion on toteutettava toimenpiteitä, joilla edistetään teollis- ja tekijänoikeuksia rajoittamatta varaosien, käyttöohjeiden, teknisten tietojen tai muiden sellaisten välineiden, laitteiden tai ohjelmistojen saatavuutta, jotka mahdollistavat tuotteiden korjauksen ja uudelleenkäytön heikentämättä niiden laatua ja turvallisuutta.
10 §.Valtioneuvoston asetukset tuotteista. Valtioneuvoston asetuksenantovaltaa laajennettaisiin koskemaan 9 §:n 1 momentin 5 ja 6 kohdan lisäksi myös kaikkia muita momentin eri kohdissa tarkoitettuja, tuotteen valmistajaan kohdennettuja tarkempia säännöksiä. Lisäksi säännöksen 6 kohdan mukaista valtuutta muutettaisiin siten, että se kattaisi jatkossa selvästi myös tuotteen kieltämisen. Laajennetut valtuudet ovat jatkossa tarpeen, koska tuotantomenetelmiä ja tuotteita koskeva sääntely on EU-tasolla lisääntymässä. Esimerkiksi SUP-direktiivissä jäsenvaltiolle on asetettu velvoitteita, joiden täytäntöönpano tarkoittaa muun ohella tuotteiden markkinoille saattamisen kieltämistä tai niiden pakkaamista koskevia vaatimuksia tai rajoituksia.
11 a §.Uudelleenkäytön valmistelun edistäminen. Jätelakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 11 a § jätteen uudelleenkäytön valmistelun edistämisestä. Uudelleenkäyttöön valmistelulla tarkoitettaisiin 6 §:n 1 momentin 21 kohdan mukaisesti jätehuoltotoimea, jossa käytöstä poistettu tuote tai sen osa tarkistetaan, puhdistetaan tai korjataan siten, että se voidaan käyttää uudelleen ilman muuta esikäsittelyä. Uudelleenkäytön valmistelun edistämisvelvollisuus kohdistuisi yleisesti kaikkiin jätteen keräysjärjestelmiin. Kunnan, tuottajan ja muun jätteen ammattimaista keräystoimintaa harjoittavan tulisi pykälän 1 momentin mukaan varata uudelleenkäytön valmistelua harjoittaville yrityksille ja yhteisöille tasapuolinen mahdollisuus uudelleenkäytön valmisteluun soveltuvan jätteen saamiseen osoittamastaan vastaanottopaikasta silloin, kun ne eivät itse järjestä uudelleenkäytön valmistelua kyseiselle jätteelle. Ammattimaista keräystoimintaa harjoittavan olisi jätettä vastaanotettaessa ja kerättäessä toimittava siten, ettei mahdollisuus jätteen uudelleenkäytön valmisteluun heikenny esimerkiksi jätteiden sekoittumisen, likaantumisen, rikkoutumisen tai säälle altistumisen johdosta. Pykälän mukainen velvollisuus ei koskisi ei-ammattimaiseksi katsottavaa keräystä, kuten jakelijoiden järjestämää poistettujen kulutustuotteiden vastaanottoa myymälöissä tai vapaaehtoisia keräystapahtumia. Ennen jätteen luovuttamista ammattimaisen kerääjän tulisi jätelain 29 §:n mukaisesti varmistua siitä, että vastaanottajalla on tarvittavat hyväksynnät ja valmiudet järjestää uudelleenkäytön valmistelu asianmukaisesti.
Pykälän 2 momentin mukaan jätteen luovuttamisesta tulisi tehdä kirjallinen sopimus jätteen luovuttavan ja vastaanottavan tahon välillä. Sopimuksen ja siinä asetettavien ehtojen avulla jätteen keräystoiminnan harjoittaja voisi varmistua uudelleenkäytön valmistelua harjoittavan yrityksen tai yhteisön toiminnan asianmukaisuudesta ja siitä, että luovutettavat jätteet päätyvät uudelleenkäytön valmisteluun. Lisäksi jätteen luovutusta koskevissa sopimusehdoissa voitaisiin ottaa huomioon esimerkiksi tietoturvaan, tuote- ja työturvallisuuteen sekä tuotevastuuseen liittyviä näkökohtia. Ehdotettu 2 momentti mahdollistaisi uudelleenkäytön valmisteluun luovutetun jätteen kustannustehokkaasta keräyksestä ja varastoinnista aiheutuvien kustannusten perimisen jätettä saavilta yrityksiltä ja yhteisöiltä. Perittävien keräyskustannusten tulisi olla kohtuullisessa suhteessa jätteen kerääjälle aiheutuneisiin todellisiin kustannuksiin. Jotta luovutettava jäte saataisiin mukaan valtakunnalliseen tilastointiin, jätettä saavan yrityksen tai yhteisön olisi annettava jätteen käsittelyä koskevat tiedot jätteen luovuttajalle.
Pykälän 3 momenttiin sisältyvien asetuksenantovaltuuksien nojalla voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä jätteen luovuttamista koskevan sopimuksen sisällöstä sekä uudelleenkäytön valmistelua harjoittavilta yrityksiltä ja yhteisöiltä perittävien kustannusten perusteista. Asetuksenantovaltuudet mahdollistaisivat muun muassa tuoteryhmäkohtaisten sisältövaatimusten asettamisen jätteen luovuttamista koskeville sopimuksille.
Vastaavantyyppinen uudelleenkäytön edistämisen vaatimus sisältyy nykyisin SER-asetuksen 5 §:ään SER-direktiivin vastaavaan säännökseen perustuen. Ehdotetulla pykälällä pantaisiin täytäntöön jätedirektiivin 11 artiklan 1 kohdan vaatimus, jonka mukaan jäsenvaltioiden tulee helpottaa uudelleenkäytön valmistelun verkostojen ja korjausverkostojen (uudelleenkäytön valmistelua harjoittavat yritykset ja yhteisöt) pääsyä kerättyyn jätteeseen. Ehdotettu pykälä edistäisi myös jätedirektiivin 9 artiklan 1 kohdan d alakohdan edellyttämää tuotteiden korjausta ja uudelleenkäyttöä.
12 §.Selvilläolo- ja tiedonantovelvollisuus. Pykälän 3 momentin asetuksenantovaltuuksia täydennettäisiin siten, että valtioneuvoston asetuksella voitaisiin tarvittaessa säätää jätteen haltijan velvollisuudesta tehdä säännöllisiä selvityksiä jätteen koostumuksesta tai alkuperästä. Selvityksillä saataisiin tarkennettua tietoa jätteen sisältämien eri materiaalien ja eri toiminnoista peräisin olevien jätteiden (esimerkiksi kunnan ja jätteen haltijan vastuulla oleva yhdyskuntajäte, rakennus- ja purkujäte, pakkausjäte) suhteellisista osuuksista. Selvityksillä saatava tieto parantaisi jätevirtojen seurantaa, auttaisi tunnistamaan eri jätelajien kierrätyspotentiaalia sekä tukisi kierrätystä ja muuta jätehuoltoa edistävien toimien suunnittelua. Tiedot olisivat tarpeen myös komission täytäntöönpanopäätösten (EU) 2019/665 ja (EU) 2019/1004 edellyttämien pakkausjätteitä ja yhdyskuntajätteitä koskevien raportointitietojen tuottamiseksi.
15 §.Jätteiden erilliskeräysvelvollisuus. Voimassa olevassa pykälässä säädetty jätteiden erilläänpitovelvollisuus muutettaisiin erilliskeräysvelvollisuudeksi. Jätteiden erilläänpito ja lajittelu jo jätteen syntypaikalla on usein välttämätöntä jätemateriaalin hyvän laadun varmistamiseksi, mikä puolestaan on edellytys mahdollisimman laadukkaalle ja etusijajärjestyksen mukaiselle jätteen hyödyntämiselle. Pykälä perustuisi jätedirektiivin 10 artiklan 2 ja 3 kohtiin, joissa säädetään jätteen erilliskeräyksestä sen varmistamiseksi, että jäte tulisi hyödynnetyksi direktiivin 4 artiklan mukaisen jätehierarkian (etusijajärjestyksen) ja 13 artiklan mukaisten terveyden- ja ympäristönsuojeluvaatimusten mukaisesti. Erilliskeräysvelvollisuuksien tavoitteena on myös helpottaa ja parantaa jätteen uudelleenkäytön valmistelua, kierrätystä tai muuta hyödyntämistä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lähtökohtaisesta velvollisuudesta kerätä lajiltaan ja laadultaan erilaiset jätteet erillään kuten jätedirektiivin 10 artiklan 2 kohdassa edellytetään sekä kiellosta sekoittaa erilaatuisia jätteitä keskenään. Ehdotetut muutokset tiukentaisivat erilliskeräysvelvoitetta nykyiseen verrattuna. Jätedirektiiviä vastaavasti momentista poistettaisiin siinä nykyisin oleva viittaus erilliskeräyksen tekniseen ja taloudelliseen toteutettavuuteen sekä tarpeellisuuteen jätehuollon asianmukaiseksi järjestämiseksi. Lisäksi erilaatuisten jätteiden sekoittamiskieltoa täsmennettäisiin paremmin direktiivin sanamuotoa vastaavaksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin erilliskeräyksestä poikkeamisen edellytyksistä perustuen jätedirektiivin 10 artiklan 3 kohdan a–d alakohtiin. Poikkeamisperusteen olemassaolo tulisi osoittaa selvityksellä, jolle ei kuitenkaan olisi säädettyä määrämuotoa. Tarvittavan selvityksen laajuutta ja siinä käytettäviä menetelmiä tulisi arvioida tilannekohtaisesti. Mitä suurempaa jätemäärää poikkeaminen koskisi, sitä perusteellisemmin poikkeamisedellytysten olemassaolo tulisi selvittää.
Pykälän 2 momentin 1 kohdassa säädettäisiin jätteiden yhteiskeräykseen perustuvasta poikkeuksesta. Erilaiset jätteet saisi kerätä yhteiskeräyksessä vain, jos se ei heikentäisi jätteiden laatua eikä vähentäisi mahdollisuuksia valmistella ne uudelleenkäyttöön, kierrättää ne tai hyödyntää ne muulla tavoin etusijajärjestyksen mukaisesti. Säännös vastaisi jätedirektiivin 10 artiklan 3 kohdan a alakohtaa. Yhteiskeräyksellä tarkoitettaisiin keräystä, jossa lajiltaan tai laadultaan erilaisia jätteitä kerätään esimerkiksi kustannustehokkuussyistä samaan keräysastiaan tai autoon niin, että ne sekoittuvat keskenään, mutta tarkoituksena on tämän jälkeen vielä lajitella jätteet erilleen uudelleenkäytön valmistelua, kierrätystä tai muuta hyödyntämistä varten. Yhteiskeräyksessä kyse olisi siis jätteistä, jotka yleensä kerätään erikseen tiettyä hyödyntämistapaa varten. Tässä mielessä tilanne olisi lähtökohdiltaan erilainen kuin momentin 2–4 kohdissa tarkoitetuissa poikkeamisperusteissa. Tulevaisuudessa esimerkiksi jätteiden tunnistus- ja erottelutekniikoiden kehittyminen saattaa lisätä yhteiskeräyksen mahdollisuuksia.
Momentin 2 kohdan mukaan erilliskeräysvelvoitteesta voitaisiin poiketa, jos erilliskeräys ei johtaisi ympäristön kannalta parhaaseen mahdolliseen kokonaistulokseen ottaen huomioon asianomaisen jätteen jätehuollon kokonaisvaikutukset ympäristöön. Esimerkiksi harvaan asutuilla tai vaikeakulkuisilla alueilla jätteiden kuljettamisesta hyödyntämislaitoksiin aiheutuvat päästöt ja luonnonvarojen kulutus voivat ylittää tietystä tai tietyistä hyödyntämistavoista saatavat ympäristöhyödyt. Harva asutus tai hankalat liikenneyhteydet eivät kuitenkaan sellaisenaan oikeuttaisi erilliskeräyksestä poikkeamiseen, vaan ensisijaisesti tulisi arvioida, voidaanko erilliskeräys toteuttaa tehokkaasti esimerkiksi uusien teknisten ratkaisujen tai uusien keräyskäytäntöjen avulla. Jätehuollon ympäristövaikutuksia arvioitaessa tulisi varsinaisten jätehuoltotoimien vaikutusten lisäksi ottaa huomioon myös mahdollinen erilliskerätyn jätteen hyödyntämisestä aiheutuva luonnonvarojen säästyminen. Säännös vastaisi jätedirektiivin 10 artiklan 3 kohdan b alakohtaa.
Momentin 3 kohdan mukaan erilliskeräyksestä voitaisiin poiketa, jos se ei olisi teknisesti toteutettavissa ottaen huomioon jätteiden keräyksen hyvät käytännöt. Säännös vastaisi jätedirektiivin 10 artiklan 3 kohdan c alakohtaa. Direktiivin poikkeusmahdollisuus viittaa erilliskeräyksen tekniseen mahdottomuuteen, joka liittyy usein keräysalueen tai -paikan vaikeisiin olosuhteisiin, kuten esimerkiksi keräyspaikkojen tai keräysreittien ahtauteen tai vaikeakulkuisuuteen. Jos tällaisiin olosuhteisiin olisi kuitenkin kehitetty keräystekniikoita tai käytäntöjä, joiden olisi osoitettu toimivan myös käytännössä, 3 kohdan mukaista poikkeusta ei voisi soveltaa.
Momentin 4 kohdan perusteella erilliskeräyksestä voitaisiin poiketa, jos siitä aiheutuisi kohtuuttomia kustannuksia. Säännös vastaisi jätedirektiivin 10 artiklan 3 kohdan d alakohtaa. Erilliskeräyksen kustannusten kohtuuttomuutta arvioitaessa tulisi ottaa huomioon mahdollisuudet parantaa erilliskeräyksen kustannustehokkuutta, erilliskerätyn jätteen tai siitä valmistetun uusioraaka-aineen myynnistä mahdollisesti saatavat tulot sekä ne erilliskeräyksen johdosta vältettävät kustannukset, jotka syntyisivät keräyksen ja käsittelyn kielteisistä ympäristö- ja terveysvaikutuksista siinä tapauksessa, että jätettä ei lajitella ja kerätä erikseen.
Pykälän 3 momentti sisältäisi tarvittavat valtuussäännökset tarkempien erilliskeräysvelvolli-suuksien kohdentamiseksi jätehuollosta vastaaviin toimijoihin. Valtuussäännös vastaisi suurelta osin voimassa olevan pykälän 2 momenttia ja sitä täydennettäisiin siten, että valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä myös lajiltaan ja laadultaan erilaisten jätteiden yhteiskeräyksestä ja muiden 2 momentissa tarkoitettujen poikkeusten soveltamisesta sekä eri toimijoiden velvollisuudesta järjestää jätteen erilliskeräys. Ehdotetun 1 kohdan nojalla annettu asetus voisi koskea esimerkiksi jätteiden erillään pitämisen teknisiä vaatimuksia taikka poikkeusta tietyn jätteen tai tietyntyyppiseen käsittelyyn toimitettavien jätteiden erilliskeräysvelvollisuudesta.
Ehdotetun 2 kohdan nojalla kunta, jätteen haltija, kiinteistön haltija ja jätelain 6 luvun mukainen jätteen tuottaja voitaisiin velvoittaa järjestämään tietyn jätteen erilliskeräys esimerkiksi alueellisissa vastaanottopaikoissa tai kiinteistöittäisesti. Säännöksen nojalla voitaisiin esimerkiksi kierrätyksen tehostamiseksi säätää tietyn jätelajin tai jätelajien kiinteistöittäinen erilliskeräys tietyillä alueilla pakolliseksi. Tämä tulisi kysymykseen alueilla, joilla kiinteistöittäinen erilliskeräys voitaisiin järjestää kustannustehokkaasti alueen asukastiheys ja alueella syntyvän jätteen määrä huomioon ottaen. Tuottajavastuun piiriin kuuluvan jätteen vastaanottovaatimuksista säädettäisiin lisäksi lain 6 luvussa ja alakohtaisissa tuottajavastuuasetuksissa.
Kunta vastaa asumisessa syntyvän jätteen jätehuollosta ja voi jätelain 91 §:n nojalla antaa jätehuoltomääräyksiä kyseisen jätteen määrän vähentämisestä, lajittelusta, säilyttämisestä, keräyksestä, kuljetuksesta, hyödyntämisestä ja loppukäsittelystä sekä näitä koskevista teknisistä vaatimuksista. Ehdotuksen mukaan kunnan vastuulla olevan jätteen erilliskeräystä koskeva alemman asteinen sääntely rakentuisi siten, että ehdotetun valtuuden nojalla asetustasolla säädettäisiin valtakunnallisista minimivaatimuksista keskeisten jätejakeiden erilliskeräyksen järjestämiselle, mutta kunta voisi jätehuoltomääräyksissään poiketa asetuksen vaatimuksesta suuntaan tai toiseen kuitenkin siten, että asetusta suppeampi erilliskeräysvelvoite voitaisiin asettaa korkeintaan viiden vuoden määräajaksi. Ehdotettu sääntelymalli mahdollistaisi yhdyskuntajätteen erilliskeräyksen tehokkaasti siten, että uudelleenkäytön valmistelua ja kierrätystä voidaan lisätä merkittävästi, mutta erilliskeräysvelvoitetta ei ulotettaisi esimerkiksi alueille, joilla erilliskeräyksestä aiheutuvat kustannukset olisivat kohtuuttomat suhteessa siitä saatuihin hyötyihin. Valtioneuvoston asetuksenantovallan ja kunnan norminantovallan välisestä suhteesta säädettäisiin ehdotetussa 91 §:ssä.
15 a §.Kielto polttaa tai sijoittaa kaatopaikalle uudelleenkäytön valmistelua tai kierrätystä varten erilliskerättyä jätettä. Ehdotetun uuden pykälän mukaan uudelleenkäytön valmistelua tai kierrätystä varten erilliskerättyä jätettä ei saisi toimittaa poltettavaksi eikä sijoitettavaksi kaatopaikalle. Pykälän tarkoituksena olisi varmistaa, että uudelleenkäytön valmistelua tai kierrätystä varten erilliskerättyä jätettä ei sijoitettaisi kaatopaikalle eikä hyödynnettäisi energiana tai poltettaisi muulla tavoin esimerkiksi tilanteessa, jossa mainitut etusijajärjestyksessä alimpana olevat käsittelyvaihtoehdot olisivat jätteen haltijalle taloudellisesti edullisempia vaihtoehtoja. Kierrätystavoitteiden saavuttaminen edellyttää, että niin sanottu energiajäte sisältäisi mahdollisimman vähän kierrätyskelpoista jätettä.
Kielto ei koskisi erilliskerätyn jätteen myöhemmästä käsittelystä syntyvää jätettä, kuten lajittelurejektejä, jonka osalta polttamisella tai kaatopaikalle sijoittamisella saavutetaan kokonaisuutena arvioiden lain tarkoituksen kannalta paras tulos. Ehdotettu kielto ei myöskään sellaisenaan koskisi energiana hyödyntämistä varten erilliskerättyä ns. energiajätettä. Jätteen ohjaamista käytettäväksi energiajätteenä rajoittaa kuitenkin jätelain 8 §:ssä säädetty jätteen haltijan velvollisuus järjestää jätteelle etusijajärjestyksen mukainen käsittely sekä ehdotetun 15 §:n mukainen erilliskeräysvelvollisuus. Tämä tarkoittaa, että energiajätteeseen ei tule ohjata kierrätyskelpoista jätettä kuin mainituissa pykälissä säädetyissä poikkeustapauksissa.
Ehdotettu säännös ei estäisi kierrätystä varten erilliskerätyn jätteen polttamista tai sijoittamista kaatopaikalle, jos jäte olisi esimerkiksi onnettomuudesta, epätavallisista sääolosuhteista tai muusta niihin rinnastettavasta jätteen haltijasta riippumattomasta poikkeuksellisesta syystä muuttunut laadultaan uudelleenkäytön valmisteluun tai kierrätykseen kelpaamattomaksi.
Pykälällä pantaisiin täytäntöön jätedirektiivin 10 artiklan 4 kohdan ja kaatopaikkadirektiivin 5 artiklan 3 kohdan f alakohdan mukaiset vaatimukset.
15 b §.Hyödynnettävän jätteen laadun varmistaminen. Ehdotetun uuden pykälän mukaan ammattimaisesti tai laitosmaisesti jätettä hyödyntävän toiminnanharjoittajan olisi ennen hyödyntämistä tai sen aikana poistettava jätteestä vaaralliset aineet, seokset tai osat, jos se olisi tarpeen jätteen käsittelemiseksi etusijajärjestyksen mukaisesti tai 13 §:ssä tarkoitetun vaaran tai haitan aiheutumisen estämiseksi. Pykälällä pantaisiin täytäntöön jätedirektiivin 10 artiklan 5 kohta. Direktiivistä poiketen vaarallisten aineiden, seosten tai osien erotteluvelvollisuus laajennettaisiin koskemaan vaarallisten jätteiden lisäksi myös muita hyödynnettäviä jätteitä. Haitattomien materiaalikiertojen ja asianmukaisen hyödyntämisen turvaamiseksi on tärkeää, että kierrätykseen ja muuhun hyödyntämiseen soveltuvista jätemateriaaleista poistetaan hyödyntämistä vaikeuttavat tai haittaavat vaaralliset aineet, seokset tai osat riippumatta siitä, onko kysymyksessä vaarallinen tai muu jäte. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä siitä, mitä vaarallisia aineita, seoksia tai osia olisi poistettava jätteestä, sekä poistamisen tavoista ja toimenpiteistä.
17 §.Vaarallisten jätteiden sekoittamiskielto. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin jätedirektiivin 18 artiklaan tehtyjen muutosten täytäntöön panemiseksi tarpeellinen tiukennus. Ehdotuksen mukaan pykälässä säädetyn kiellon vastaisesti sekoitetut jätteet olisi aina eroteltava, jos erottelu on teknisesti mahdollista ja tarpeen terveydelle tai ympäristölle aiheutuvan vaaran tai haitan ehkäisemiseksi. Erottelua ei voitaisi jättää tekemättä pelkästään tästä aiheutuvien kohtuuttomien kustannusten perusteella.
20 §.Aiheuttamisperiaate. Pykälää muutettaisiin jätedirektiivin 14 artiklan 1 kohtaa vastaavasti täsmentämällä, että jätteen tuottajan tai haltijan vastuuseen jätehuollon kustannuksista sisältyvät myös tarvittavasta infrastruktuurista, kuten keräysjärjestelmistä ja käsittelylaitoksista aiheutuvat investointi- ja ylläpitokustannukset. Muutoksella ei olisi vaikutusta oikeustilaan, koska aiheuttamisperiaate kattaa jo nykyisellään kaikki jätehuollosta aiheutuvat kustannukset.
23 §.Kunnan jätehuoltoviranomainen. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi teknisluonteinen muutos, jolla päivitettäisiin kuntalain säädöskokoelmanumero.
25 §.Muut valvontaviranomaiset. Pykälän 4 momentissa tarkoitettu eräiden juomapakkausten valmisteverosta annetun lain (1037/2004) mukainen juomapakkausten valvontatehtävä kuuluu valmisteverotuslain 4 §:n nojalla nykyisin Tullin sijasta Verohallinnolle ja säännös muutettaisiin vastaamaan nykytilaa.
27 §.Asiantuntijaviranomaiset ja –laitokset. Pykälää täydennettäisiin säännöksellä, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella nimettävän asiantuntijaviranomaisen tai –laitoksen tehtävänä voisi olla myös tämän lain mukaisten jätteitä tai tuotteita koskevien seurantatietojen kokoaminen ja tietojen toimittaminen Euroopan komissiolle. Säännöksen nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella olisi tarkoitus esimerkiksi säätää Luonnonvarakeskuksen tehtävistä elintarvikejätteen sekä jätteenä käytöstä poistetun syömäkelpoisen elintarvikkeen ja muun ruokahävikin määrää, käyttöä ja käsittelyä koskevan seurantatiedon kokoamisessa ja tietojen toimittamisessa Euroopan komissiolle jätedirektiivin 9 artiklan 5 kohdan ja 37 artiklan 3 kohdan mukaisesti.
32 §. Kunnan velvollisuus järjestää jätehuolto. Pykälään tehtäisiin tarpeelliset täsmennykset, jotka johtuvat yhdyskuntajätteen määritelmään ja pakkausjätteen erilliskeräysvelvollisuuksiin ehdotetuista muutoksista.
Pykälän 1 momentin 1 kohtaan ehdotetaan lisättäväksi viittaus kotitalouden pienimuotoisessa itse tehtävässä rakennus- ja purkutoiminnassa syntyvään jätteeseen. Tämä olisi tarpeen sen selventämiseksi, että kyseisen jätteen jätehuollon järjestämisvelvollisuus säilyisi kunnan vastuulla, vaikka jätettä ei ehdotetun 6 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan enää luokiteltaisi yhdyskuntajätteeksi, vaan mainitun momentin 3 a kohdassa tarkoitetuksi rakennus- ja purkujätteeksi. Ehdotus vastaisi nykyistä tulkintakäytäntöä, jonka mukaan kunnan jätehuollon järjestämisvelvollisuuden piiriin ovat kuuluneet kotitalouden omatoimisessa suhteellisen pienimuotoisessa remontoinnissa ja rakentamisessa syntyvät jätteet, jotka soveltuvat kuljetettaviksi kiinteistöittäisessä jätteenkuljetuksessa tai joiden kuljetuksesta kunnan osoittamaan vastaanottopaikkaan on kiinteistön haltija omatoimisesti huolehtinut.
Kunnan muita jätehuollon järjestämisvelvollisuuksia koskevaan 2 momenttiin lisättäisiin viittaus saostus- ja umpisäiliölietteen jätehuollon järjestämiseen. Muutos vastaisi sisällöltään voimassa olevan pykälän 1 momentissa olevaa ja poistettavaksi ehdotettua viittausta sako- ja umpikaivolietteeseen. Ehdotetun 6 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan termi ”sako- ja umpikaivoliete” korvattaisiin termillä ”saostus- ja umpisäiliöliete”. Voimassa olevan lain mukaan saostus- ja umpisäiliöliete luokitellaan yhdyskuntajätteeksi, minkä seurauksena kunnan jätehuollon järjestämisvelvollisuus on koskenut kaikissa pykälän 1 momentissa tarkoitetuissa toiminnoissa syntyvää saostus- ja umpisäiliölietettä. Lisäksi momentin rakennetta selvennettäisiin jäsentämällä eri jätteitä koskevat velvollisuudet luettelon muotoon.
Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin informatiivinen viittaus kunnan ja pakkausten tuottajan velvollisuuteen järjestää pakkausjätteen kiinteistöittäinen keräys yhteistoiminnassa.
33 §.Kunnan toissijainen jätehuoltopalvelu. Ehdotuksen mukaan pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että kunnan toissijaisen jätehuoltopalvelun tarpeen tunnistanut hankintalaissa tai vesi- ja energiahuollon, liikenteen ja postipalvelujen alalla toimivien yksiköiden hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetussa laissa (1398/2016, jäljempänä erityisalojen hankintalaki) tarkoitettu hankintayksikkö voisi selvittää markkinaehtoisen palvelun saatavuuden julkisten hankintojen Hilma-ilmoituskanavassa. Tällöin erillistä tarjouspyyntöä jätteiden ja sivuvirtojen tietoalustaan (Materiaalitori) ei tarvitsisi tehdä.
Hankintayksikön edellä kuvattu velvollisuus selvittää markkinaehtoisen palvelun saatavuus koskee jätehuoltopalvelua, jonka arvo on vähintään 2000 euroa vuodessa. Hankintalainsäädännössä säädetään palveluja koskevista kansallisista ja EU:n kynnysarvoista (hankintalaki 60 000 euroa; erityisalojen hankintalaki 428 000 euroa 1.1.2020 alkaen), jotka ylittävät julkiset hankinnat on kilpailutettava ja tällöin hankinnat on aina julkaistava Hilmassa. Jos hankittavan jätehuoltopalvelun arvo olisi vähintään 2000 euroa, mutta ei ylittäisi mainittuja kynnysarvoja, hankintayksikkö voisi itse päättää, käyttääkö se jätehuoltopalvelun hankintaan ja palvelun saatavuutta koskevaan kohtuullisuusarviointiin Materiaalitoria vai Hilmaa. Ehdotuksen tarkoituksena olisi välttää päällekkäisyyttä Hilman ja Materiaalitorin käytössä silloin, kun kunnan toissijaisen jätehuoltopalvelun tarpeen tunnistanut jätteen haltija on hankintalain mukainen hankintayksikkö.
Kun toissijaisen jätehuoltopalvelun hankinnassa sovellettaisiin hankintalain tai erityisalojen hankintalain mukaista hankintamenettelyä ja hankintailmoitus julkaistaisiin Hilmassa, hankintailmoituksen laatimisessa tulisi kiinnittää huomiota jätehuoltopalvelun saatavuutta koskevaan kohtuullisuusarviointiin. Hankintailmoitusta laadittaessa hankinnan vaatimukset tulisi pyrkiä määrittämään niin, että saatavat tarjoukset olisivat jätelain 33 §:n tarkoittamalla tavalla kohtuullisia ja mahdolliset kohtuuttomat tarjoukset olisi hankinnan vaatimusten perusteella mahdollista hylätä. Esimerkiksi hankittavan palvelun kattohinnan määrittäminen varmistaa, että hyväksyttävissä olevat tarjoukset ovat hinnaltaan kohtuullisia. Jos tarjouspyyntöön ei saataisi lainkaan tarjouksia, hankintayksikkö voisi tehdä hankintalain 125 §:n perusteella päätöksen hankintamenettelyn keskeyttämisestä sekä pyytää kunnalta toissijaista jätehuoltopalvelua ja sopia siitä jätelain 33 §:n 1 ja 3 momentin mukaisesti. Jos tarjouspyyntöön saataisiin tarjous tai tarjouksia, jotka eivät vastaa tarjouspyyntöä – mukaan lukien tarjouspyynnössä edellytetty jätelain 33 §:n mukainen palvelun kohtuullinen saatavuus, hankinnassa voitaisiin myös siirtyä hankintalain 34 §:n 3 momentin tai erityisalojen hankintalain 38 §:n mukaisesti neuvottelumenettelyyn. Jos neuvottelumenettelykään ei johtaisi tarjouspyyntöä vastaavaan tarjoukseen, hankintayksikkö voisi tehdä päätöksen hankinnan keskeyttämisestä ja pyytää kunnalta toissijaista jätehuoltopalvelua.
Käytännössä edellä tarkoitettu pyyntö esitettäisiin kunnan jätelaitokselle Materiaalitoriin luodun menettelyn mukaisesti. Pyyntöä tehtäessä hankintayksikkö vahvistaisi Materiaalitorissa tehneensä tarvitsemastaan jätehuoltopalvelusta hankintailmoituksen Hilmaan ja perustelisi kunnan toissijaisen jätehuoltopalvelun tarpeensa. Sopimus kunnan toissijaisesta jätehuoltopalvelusta voitaisiin tehdä Materiaalitorissa tai sen ulkopuolella. Sopimuksen tulee vastata hankintailmoituksen tai Materiaalitoriin tehdyn tarjouspyynnön sisältöä. Tiedot sopimuksista tallennettaisiin Materiaalitoriin jätelain 33 §:n 3 momentin mukaisesti.
35 §. Kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen järjestäminen. Pykälään tehtäisiin teknisluonteisia ja säännösten keskinäistä suhdetta selventäviä muutoksia, joilla ei olisi vaikutusta pykälän aineelliseen sisältöön. Pykälän 1 momentissa selvennettäisiin, että kunnan velvollisuus järjestää vastuulleen kuuluvan jätteen keräys kiinteistön haltijan järjestämästä vastaanottopaikasta ei koske poikkeustapauksia, joista säädetään 41 §:n 2 momentissa ja 41 a §:ssä. Momenttiin lisättäväksi ehdotettu erityinen viittaus saostus- ja umpisäiliölietteeseen olisi tarpeen 32 §:n uudelleenjärjestelyn huomioon ottamiseksi. Lisäksi 1 momentista poistettaisiin tarpeettomana viittaus kunnan mahdollisuuteen järjestää erilliskerätyn pakkausjätteen kiinteistöittäinen kuljetus. Kunta järjestäisi pakkausjätteen kiinteistöittäisen keräyksen, jos siitä on sovittu yhdessä pakkausten tuottajayhteisön kanssa siten kuin 49 a–c §:ssä ehdotetaan taikka jos siitä säädetään jätelain 15 §:ssä tai sen nojalla. Lisäksi kunta voisi 47 §:n mukaan osana 5 luvun mukaan järjestämäänsä jätehuoltoa täydentää kuljetusta ja vastaanottoa siltä osin kuin tuottaja ei sitä järjestä.
Pykälän 4 momentissa täsmennettäisiin, että kunnan päätös poiketa kiinteistöittäisen jätteenkuljetuksen järjestämisvelvollisuudesta voisi koskea vain sekalaisen yhdyskuntajätteen kuljetusta. Ehdotuksen mukaan kunta olisi lähtökohtaisesti velvollinen järjestämään kaiken 32 § 1 momentissa tarkoitetun sekalaisen yhdyskuntajätteen keräyksen kiinteistöiltä. Kunta voisi ehdotetun 4 momentin nojalla päättää, kuten nykyisinkin, ettei kiinteistöittäistä jätteenkuljetusta järjestetä, jos se olisi alueen hankalien kulkuyhteyksien taikka jätteen haltijoiden tai kuljetettavan jätteen vähäisen määrän vuoksi perusteltua. Kiinteistöittäinen jätteenkuljetus tulisi tällaisissakin tapauksissa järjestää, jos sen arvioitaisiin olevan terveys- tai ympäristösyistä tarpeellista.
Kunnan velvollisuudesta järjestää erilliskerättävän jätteen kiinteistöittäinen tai alueellinen keräys säädettäisiin ehdotetussa 15 §:ssä tai sen nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella. Kunnan velvollisuus järjestää erilliskerättävän jätteen kiinteistöittäinen kuljetus voisi perustua myös 91 §:n nojalla annettuun jätehuoltomääräykseen. Jollei kunta järjestäisi keräystä kiinteistöltä, olisi sen järjestettävä tarvittava jätteen alueellinen vastaanotto 34 §:n mukaisesti.
36 §. Kunnan järjestämä jätteenkuljetus. Ehdotetussa uudessa 3 momentissa kunnan jätteenkuljetusurakoiden kilpailuttamista koskevaa sääntelyä ehdotetaan tarkennettavaksi selvästi nykyisestä, jotta edistetään pk-yritysten mahdollisuuksia osallistua kilpailutuksiin ja saada kuljetusurakoita. Ehdotus sisältäisi osin yleisestä hankintalainsäädännöstä poikkeavaa sääntelyä. Ensinnäkin kunnalle ehdotetaan velvollisuutta tehdä markkinakartoitus kuljetuspalvelujen hankintojen suunnittelun yhteydessä. Hankintalain 65 §:n mukaan hankintayksikkö voi tehdä markkinakartoituksen, mutta säännös ei ole hankintayksikköä velvoittava. Markkinakartoituksen avulla voidaan hyödyntää käytettävissä olevat kilpailuolosuhteet ja varmistaa kilpailun säilyminen tulevissa kilpailutuksissa sekä eri kokoisten − olemassa olevien tai uusien − yritysten mahdollisuudet päästä markkinoille.
Jätteenkuljetuspalvelujen hankinnassa tulisi määritellä sopimusajat sellaisiksi ja toteuttaa kilpailutukset eriaikaisina siten, että tämä mahdollistaisi investoinnit keräyskalustoon ja liiketoiminnan pitkäjänteisen suunnittelun. Suositeltava urakkasopimuksen kesto voisi käytännössä olla esimerkiksi 3–5 vuotta. Mahdolliset optiot lisävuosista (1–2 vuotta) tulisi jo tarjouspyyntövaiheessa määritellä sekä ajallisesti että sisällöllisesti riittävän selkeästi. Hankinnat tulisi myös jaksottaa niin, että markkinoilla olevien kuljetusyritysten toimintaedellytykset säilyvät ja että uusille yrityksille on säännöllisesti mahdollisuuksia tulla markkinoille. Kilpailuttamisen kokonaissuunnitelman tulisi myös olla yrittäjien tiedossa useammaksi vuodeksi eteenpäin.
Jätteenkuljetusyritysten tasapuolisten kilpailuolosuhteiden turvaamiseksi 3 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi kunnalle lähtökohtainen velvollisuus jakaa yhtä aikaa kilpailutettavat kuljetusurakat osiin siten, että useampi kuin yksi yritys voitaisiin valita palvelun tarjoajiksi. Säännös poikkeaisi hankintalain 75 §:stä, jonka mukaan hankintayksikkö voi halutessaan jakaa hankinnan osiin. Päätös jättää kuljetusurakka jakamatta osiin voitaisiin saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Jakamisvelvoitteesta voitaisiin poiketa vain hyvin perustellusta syystä. Kuljetusurakoiden jakamista ei esimerkiksi edellytettäisi, jos hankinnan kohteena oleva alue on niin pieni, että se soveltuu sellaisenaan esimerkiksi alle 10 työntekijän mikroyrityksille tai jos jakaminen heikentäisi merkittävästi hankinnan kustannustehokkuutta. Jakaminen aiheuttaa hallinnollisia kustannuksia hankintayksikölle ja se voi vähentää volyymista saatavia etuja, mutta vähäinen kustannusten lisäys ei olisi peruste poiketa jakamisvelvoitteesta. Kilpailutettava kokonaisuus voitaisiin jakaa eri alueisiin esimerkiksi siten, että joitain osa-alueita voisi hoitaa myös yhden tai muutaman auton omistava yritys. Kaikki yritykset voisivat tarjota kaikkia alueita, mutta kilpailutuksessa voitaisiin määrittää, että yksi yritys voisi voittaa vain tietyn enimmäismäärän alueita. Enimmäismäärä tulisi asettaa tapauskohtaisen harkinnan mukaan ottaen huomioon alueen olosuhteet, kuten asukastiheys- ja määrä, jätemäärät ja kuljetusetäisyydet. Enimmäismäärärajoituksesta voitaisiin poiketa, jos tarjouksia ei saada tai ne eivät ole tarjouspyynnön vaatimusten mukaisia. Hankinnan osiin jakamista koskevat säännöt olisi hankintalain 75 §:n mukaisesti ilmoitettava etukäteen tarjouspyynnön ehdoissa.
Muilta osin kuljetusten kilpailutuksissa tulisi noudattaa yleistä hankintasääntelyä. Kunnan tarjouspyynnössä asetettavien vaatimusten tulisi hankintalain 83 §:n mukaisesti liittyä hankinnan kohteeseen ja ne tulisi suhteuttaa hankinnan luonteeseen, käyttötarkoitukseen ja laajuuteen. Vaatimusten asettaminen esimerkiksi palvelun tarjoajan kokemukselle, vähimmäisliikevaihdolle ja kalustolle olisi harkittava tapauskohtaisesti ja niitä tulisi arvioida suhteessa toiminnasta aiheutuviin riskeihin. Esimerkiksi aiempaa toimintaa koskevaa kokemusta tai liikevaihtoa koskeva vaatimus voi tarpeettomasti estää uusien yritysten alalle tulon. On kuitenkin huomattava, että muu lainsäädäntö voi velvoittaa hankintayksiköitä ottamaan hankinnan sisällössä ja ehdoissa huomioon vähimmäisvaatimuksia tai laatutasoja. Lisäksi julkisyhteisöjä kehotetaan esimerkiksi valtioneuvoston hyväksymissä ohjelmissa (Valtioneuvoston periaatepäätös uusien ja kestävien ympäristö- ja energiaratkaisujen, Cleantech-ratkaisut, edistämisestä julkisissa hankinnoissa 13.6.2013, valtioneuvoston periaatepäätös yhteiskuntavastuusta 22.11.2012) edistämään ympäristönsuojeluun ja sosiaaliseen vastuullisuuteen liittyviä tavoitteitaan julkisten hankintojen avulla.
37 §. Kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus. Pykälän 1 momentin mukaan kunta voisi päättää, että sen vastuulle kuuluvan sekalaisen yhdyskuntajätteen ja saostus- ja umpisäiliölietteen kiinteistöittäinen kuljetus järjestetään kunnassa tai sen osassa siten, että kiinteistön haltija sopii siitä jätteen kuljettajan kanssa. Voimassa olevan momentin mukaan kunnan mahdollisuus päättää kiinteistön haltijan järjestämästä kuljetuksesta koskee kaikkia tämän vastuulle kuuluvia jätteitä.
Voimassa oleva 2 momentti, jonka mukaan kunta voi päättää, että kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus koskee lajiltaan tai laadultaan tietyntyyppistä jätettä, ehdotetaan kumottavaksi. Säännös olisi tarpeeton, koska ehdotettu 1 momentti rajaa kunnan mahdollisuuden päättää kiinteistön haltijan järjestämän kuljetuksen käytöstä vain sekalaiseen yhdyskuntajätteeseen ja saostus- ja umpisäiliölietteeseen. Momentti ehdotetaan korvattavaksi uudella säännöksellä, jolla selvennettäisiin kunnan päätöksentekoa tämän päättäessä siirtyä kiinteistön haltijan järjestämästä kuljetuksesta kunnan järjestämään kuljetukseen. Ehdotuksen mukaan kunnan tulisi päätöksessä määrätä kiinteistön haltijan järjestämän jätteenkuljetuksen lakkaamisajankohdasta, joka voisi olla aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua päätöksen tekemisestä. Säännös olisi tarpeen kohtuullisen siirtymäajan varmistamiseksi jätteitä kuljettaville yrityksille ja kunnan viranomaisille.
39 §. Tiedot jätteen noutamisesta kiinteistöiltä. Pykälänotsikko päivitettäisiin vastaamaan paremmin pykälän sisältöä. Pykälän 2 momenttia ehdotetaan tiukennettavaksi siten, että jätteen kuljettajan olisi annettava tiedot kiinteistöiltä noudettavista jätteistä kunnan jätehuoltoviranomaiselle vähintään neljännesvuosittain. Voimassa olevassa laissa vähimmäisvaatimuksena on tietojen toimittaminen vuosittain, jota kunnan jätehuoltoviranomainen voi tarvittaessa tiukentaa neljännesvuosittaiseksi. Tiedonantovelvollisuuden piiriin kuuluisivat 35 §:n mukaisesti kiinteistöiltä noudetut kunnan vastuulla olevat yhdyskuntajätteet ja saostus- ja umpisäiliölietteet sekä kiinteistön haltijan tilauksesta 41 §:n 3 momentin mukaisesti noudetut bio- ja pakkausjätteet. Säännöksessä tuotaisiin nykyistä selvemmin esille, että tiedonantovelvollisuus koskee myös 41 §:n 3 momentin mukaisia kuljetuksia. Voimassa olevassa laissa tämä velvollisuus perustuu 41 §:n 3 momentissa säädettyyn yleiseen velvoitteeseen noudattaa kuljetuksessa kiinteistöittäisestä jätteenkuljetuksesta laissa annettuja säännöksiä. Tiedot tulisi antaa jäteastioiden tyhjennyskerroista kiinteistöittäin ja jätelajeittain, kuten nykyisinkin. Säännökseen lisättäisiin velvollisuus toimittaa tiedot viranomaiselle sähköisesti muokattavassa muodossa, jollaiseksi voitaisiin katsoa esimerkiksi taulukkolaskentaohjelmalla luotu tiedosto, joka sisältää momentissa mainitut tiedot kunnan jätehuoltoviranomaisen määrittelemällä tavalla.
Ehdotetuilla muutoksilla helpotettaisiin jätteen kuljetusten seurantaa ja valvontaa. Tämä olisi tarpeen erityisesti niissä kunnissa, joissa on käytössä kiinteistön haltijan järjestämä sekalaisen yhdyskuntajätteen tai saostus- ja umpisäiliölietteen kuljetus. Kunnan järjestämässä kuljetuksessa tietojen toimittaminen jätehuoltoviranomaiselle toteutuu yleensä kuljetusurakoiden operatiivisen seurannan yhteydessä.
41 §. Jätteen luovuttaminen kiinteistöittäiseen jätteenkuljetukseen tai alueelliseen vastaanottopaikkaan. Pykälä ehdotetaan muutettavaksi kokonaisuudessaan. Pykälän 1 momentti säilyisi sisällöllisesti ennallaan. Pykälän 2 momentissa olevaa viittausta 1 momenttiin selvennettäisiin. Lisäksi 2 momentissa oleva kiinteistöllä tapahtuvaa pienimuotoista jätteen käsittelyä koskeva säännös ehdotetaan siirrettäväksi uuteen 41 a §:ään.
Pykälän 3 momentin mukaan kiinteistön haltija voisi järjestää erilliskerätyn biojätteen ja pakkausjätteen kuljetuksen, jos kiinteistö ei kuuluisi 15 §:n 3 momentin nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa tarkoitettujen erilliskeräysvelvoitteiden tai kunnan jätehuoltomääräyksissä määriteltyjen kiinteistöittäistä erilliskeräystä koskevien velvoiterajojen piiriin. Jos kunta lain 91 §:n nojalla antaisi valtioneuvoston asetuksessa määriteltyä velvoiterajaa laajemman määräyksen kerätä biojätettä tai pakkausjätettä erikseen, tämä määräys voitaisiin muotoilla joko sitovaksi tai kiinteistön haltijan valinnan vapauteen perustuvaksi. Jälkimmäisessä tapauksessa kiinteistön haltija voisi halutessaan pyytää kuntaa järjestämään biojätteen tai pakkausjätteen erilliskeräyksen, jolloin kunnan olisi se järjestettävä. Kunnan erilliskeräystä koskevien jätehuoltomääräysten tulisi olla selkeitä ja niistä tulisi tiedottaa aktiivisesti. Jos kunnan jätehuoltomääräyksissä ei tarjota kiinteistön haltijalle edes vapaaehtoista mahdollisuutta kunnan järjestämään erilliskeräykseen, tämä voisi tilata erilliskeräyksen yksityiseltä jäteyritykseltä.
41 a §. Kiinteistöllä tapahtuva pienimuotoinen jätteen käsittely. Uuteen pykälään koottaisiin erityiset säännökset kiinteistöllä tapahtuvasta pienimuotoisesta jätteen käsittelystä. Tätä koskeva voimassa olevan lain 41 §:n 2 momentin mukainen säännös siirrettäisiin sisällöltään muuttamattomana pykälän 1 momentiksi.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi jätteen haltijalle uusi velvollisuus antaa tiedot kiinteistöllä tapahtuvasta biojätteen pienimuotoisesta käsittelystä kunnan jätehuoltoviranomaiselle. Jätteen haltijan tulisi ilmoittaa jätehuoltoviranomaiselle myös siitä, jos hän lopettaa biojätteen käsittelyn. Ilmoitusvelvollisuus koskisi sekä uusia biojätteen käsittelijöitä, että sellaisia, jotka jo kompostoivat kunnan jätehuoltomääräysten nojalla. Kunnan jätehuoltoviranomaisen olisi merkittävä nämä tiedot 143 §:ssä säädettyyn rekisteriin. Säännöksellä pantaisiin osaltaan täytäntöön jätedirektiivin 11 a artiklan 3 kohdassa edellytetty tehokas yhdyskuntajätteen laadunvalvonta- ja jäljittämisjärjestelmä. Tietojen ilmoitusvelvollisuus ja niiden merkitseminen rekisteriin olisivat tarpeen, jotta kiinteistöillä käsitellyn biojätteen määrä voitaisiin arvioida ja laskea mukaan kierrätetyn yhdyskuntajätteen määrään komission täytäntöönpanopäätöksen (EU) 2019/1004 mukaisesti. Täytäntöönpanopäätöksessä edellytetään tietojen keräämistä muun muassa biojätteen kiinteistökohtaiseen käsittelyyn käytettävien kompostorien lukumäärästä ja tällaista käsittelyä harjoittavien kiinteistöjen asukasmääristä. Tiedonkeruu ja muut tarvittavat taustaselvitykset on toistettava vähintään viiden vuoden välein.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin valtioneuvoston valtuudesta antaa tarkempia säännöksiä kiinteistöllä tapahtuvasta pienimuotoisesta jätteen käsittelystä ja biojätteen käsittelystä kunnan jätehuoltoviranomaiselle annettavista tiedoista. Asetuksella voitaisiin säätää esimerkiksi biojätteen käsittelyä koskevista ympäristön ja terveyden suojelun kannalta tarpeellisista vähimmäisvaatimuksista sekä yksilöidä komission täytäntöönpanopäätöksen pohjalta ilmoitettavien tietojen sisältöä, toimittamisen määräaikoja ja päivitystarvetta.
43 §.Kunnan jätehuollon palvelutehtävien siirtäminen kuntien omistamalle yhtiölle. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi teknisluonteinen muutos, jolla viitattaisiin julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettuun lakiin kumotun hankintalain sijasta.
46 §.Tuottajan vastuu jätehuollosta ja sen kustannuksista. Pykälän 1 momenttiin, joka määrittää tuottajan jätehuollon järjestämis- ja kustannusvastuun laajuutta, lisättäisiin viittaus uuteen 49 a §:ään, jossa säädettäisiin kunnan ja tuottajan yhteistoiminnassa järjestämästä pakkausjätteen erilliskeräyksestä. Tuottajan velvoite ottaa vastaan jätteitä ei koskisi muiden tuottajien tai tuottajayhteisöjen keräämiä tuotteita, ellei jätteiden luovuttaja ole kyseisen vastaanottojärjestelmän järjestäneen tuottajayhteisön jäsen tai sopinut siitä kyseisen tuottajayhteisön kanssa.
Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin viittaus etäkaupalla myytäviin tuotteisiin, jotka näin ollen myös kuuluisivat tuottajavastuun piiriin. Ehdotuksella pantaisiin täytäntöön jätedirektiivin 8 a artiklan 5 kohdassa säädetty edellytys, että tuottajat täyttävät tuottajavastuuvelvoitteensa myös etämyynnin yhteydessä.
47 §.Tuottajan ensisijainen oikeus järjestää jätehuolto. Pykälän 1 momentista poistettaisiin sana ”rinnakkaisia”, koska se voi aiheuttaa väärinkäsityksiä tuottajien ja muiden toimijoiden välisistä järjestämisvastuista. Muut toimijat voisivat järjestää jätteen vastaanottoa tai keräystä ainoastaan yhteistyössä tuottajien kanssa, jolloin keräys tai vastaanotto on käytännössä osa tuottajan järjestämää jätehuoltoa, eikä sen ulkopuolella tapahtuvaa ”rinnakkaista” toimintaa.
Pykälän 2 momentti säilyisi muuttamattomana. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin informatiivinen viittaus esitettyyn uuteen 49 a §:ään, jonka mukaan kunta ja pakkausten tuottajayhteisö järjestävät pakkausjätteen erilliskeräyksen yhteistoiminnassa.
48 §.Tuottajavastuun piiriin kuuluvat tuotteet ja tuottajat. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin tuottajavastuun soveltamista etäkauppaan koskeva lisäys. Lisäyksellä varmistettaisiin, että tuottajavastuuta sovelletaan myös muualta Euroopan talousalueelta tai kolmansista maista Suomeen ja vastaavasti Suomesta etäkaupalla toiseen valtioon myyviin toimijoihin. Voimassa olevan lain ilmaus ”myyntitavasta riippumatta” on tässä suhteessa ollut tulkinnanvarainen.
49 a §.Kuntien ja pakkausten tuottajayhteisön yhteistoiminta pakkausjätteen erilliskeräyksessä. Ehdotettavassa pykälässä säädettäisiin pakkausten tuottajayhteisön ja kuntien yhteistoimintavelvoitteesta 32 §:n 1 momentissa tarkoitetuissa toiminnoissa syntyvän pakkausjätteen erilliskeräyksessä sekä siihen liittyvässä neuvonnassa, tiedotuksessa ja seurannassa. Kuluttajapakkausjätteet sekoittuvat käytännön jätehuollossa muuhun yhdyskuntajätteeseen ja niiden kerääminen on tehokkainta osana kunnan järjestämää keräystä varsinkin silloin, kun jätettä kerätään kiinteistöiltä. Toisaalta kuluttajapakkaukset kuuluvat tuottajavastuun piiriin.
Yhteistoiminta toteutettaisiin siten, että kunta järjestäisi pakkausjätteen kiinteistöittäisen erilliskeräyksen ja kuljetuksen tuottajan järjestämään käsittelyyn sekä mahdollisesti täydentäisi tuottajan järjestämää alueellista vastaanottoa. Lisäksi kunta voisi antaa tarvittavat lajitteluvelvoitteita ja keräysjärjestelyjä koskevat yksityiskohtaiset määräykset kunnan jätehuoltomääräyksillä jätelain 91 §:ssä säädetyn mukaisesti. Pakkausten tuottajayhteisö huolehtisi kunnan keräämän pakkausjätteen vastaanotosta omiin vastaanottoterminaaleihinsa ja sen jälkeisestä jätehuollosta sekä riittävän kotitalouksille suunnatun, jätelain 49 §:n 1 momentin mukaisen alueellisten vastaanottopaikkojen verkoston ylläpidosta. Kunnan järjestämä pakkausjätteen keräys ja kuljetus olisi kunnan lakisääteinen velvollisuus eikä sitä luettaisi markkinaehtoiseksi toiminnaksi laskettaessa jätelain 145 a §:n mukaista sidosyksiköihin ja hankintayksiköihin sovellettavaa markkinaehtoisen liiketoiminnan prosenttiosuutta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin valtakunnallisen sopimuksen tekemisestä kuntien ja pakkausten tuottajayhteisön välillä. Sopimuksen tulisi kattaa vähintään kaksi kolmasosaa Suomen väestöstä. Pakkausten tuottajien puolesta sopimuksen tekisi tuottajarekisteriin hyväksytty pakkausten tuottajayhteisö. Liittyminen tuottajayhteisöön olisi ehdotetun 62 §:n mukaan käytännössä pakollista kuluttajapakkausten tuottajalle. Kunnan puolesta sopimusosapuolena voisi olla myös jätehuollon operatiivisia tehtäviä hoitava jätelaitos (esimerkiksi kuntayhtymä tai jätelain 43 §:ssä tarkoitettu jätehuoltoyhtiö). Kunta tai jätelaitos voisi valtuuttaa esimerkiksi Kuntaliiton tai jätelaitoksia edustavan yhteistyöjärjestön edustamaan sopimusneuvotteluissa itseään. Sopimuksen tekemisessä olisi kyse jätelain 43 §:ssä tarkoitetusta jätehuollon palvelutehtävään välittömästi liittyvästä hallinnollisesta tehtävästä, johon ei sisälly julkisen vallan käyttöä. Kunnalla olisi lakiin perustuva yhteistoimintavelvoite ja siihen sisältyvä velvollisuus järjestää pakkausjätteen erilliskeräys kiinteistöillä. Koska 49 b §:ssä säädettäisiin pakkausten tuottajayhteisön maksaman korvauksen määräytymisen perusteista, sopimuksen tekeminen olisi yhteistoimintavelvollisuuden toteuttamiseen liittyvä hallinnollinen tehtävä, jonka kunta voi jätelain 43 §:n mukaan siirtää omistamalleen yhtiölle. Sopimus koostuisi suurelta osin jätteen laatua, keräystä, kuljettamista ja vastaanottoa koskevista teknisistä ja operatiivisista velvoitteista ja niiden noudattaminen sopimuskauden aikana edellyttäisi, että asuinkiinteistöjen pakkausjätteiden keräyksen ja kuljetuksen jätehuollon käytännön työstä vastuussa oleva taho on suoraan sopimuksen osapuolena.
Ehdotettavalla 1 momentin 1 kohdalla ohjattaisiin pakkausten tuottajayhteisön ja kuntien yhteistoimintaa siten, että eri keräysjärjestelmät muodostaisivat alueellisesti toimivia kokonaisuuksia. Pakkausten tuottajayhteisön olisi esimerkiksi huolehdittava pakkausjätteen alueellisten vastaanottopaikkojen sijoittamisesta niin, että ne palvelevat hyvin kiinteistöittäisen keräyksen ulkopuolelle jääviä asukkaita. Ehdotetun 2 kohdan mukaan pakkausjäte tulisi saada talteen tehokkaasti ja siten, että jäte olisi laadultaan kierrätykseen soveltuvaa. Momentin 3 kohdan mukaan pakkausjäte tulisi mahdollisuuksien mukaan kerätä yhdessä muiden samaa materiaalia olevien jätteiden kanssa. Tämä olisi erityisesti tarpeen metalli- ja muovijätteiden erilliskeräyksen tehostamiseksi. Jätteen keräys ja kuljetus tulisi 4 kohdan mukaan järjestää kustannustehokkaasti ja niin, että päästöt ympäristöön sekä haitat asuinympäristön viihtyisyydelle ja turvallisuudelle olisivat mahdollisimman vähäiset.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kuntien ja pakkausten tuottajayhteisön yhteistoiminnasta neuvonnan ja tiedotuksen järjestämisessä sekä erilliskeräyksen toteutumisen seuraamiseksi. Seurannan perusteella arvioitaisiin tarvetta tehostaa pakkausjätteen erilliskeräystä tai toimia kerätyn pakkausjätteen laadun parantamiseksi. Erilliskeräystä voitaisiin tehostaa esimerkiksi lisäämällä alueellisia vastaanottopaikkoja tai laajentamalla kiinteistökohtaista erilliskeräystä tai erilliskeräykseen kannustavilla jätetaksoilla. Neuvonnan ja tiedotuksen lisääminen voisi olla keino pakkausjätteen laadun parantamiseksi. Yhteistoimintasopimuksen osapuolena olevan jätelaitoksen olisi tiedotettava kunnan jätehuoltoviranomaiselle sopimuksen toteutumisesta ja muista jätehuoltoviranomaisen toiminnan kannalta tärkeistä seikoista.
49 b §.Kunnille maksettavat korvaukset ja pakkausten tuottajien kustannusvastuu. Pykälässä säädettäisiin pakkausten tuottajayhteisön ja kuntien velvollisuudesta sopia tuottajayhteisön maksamasta korvauksesta osana 49 a §:ssä tarkoitettua valtakunnallista sopimusta sekä tuottajien kustannusvastuun määräytymisen perusteista.
Pykälän 1 momentin mukaan pakkausten tuottajia edustavan tuottajayhteisön ja kuntien olisi sovittava korvauksista, jotka tuottajayhteisö maksaa kunnille pakkausjätteen erilliskeräyksestä ja kuljetuksesta asuinkiinteistöiltä tuottajan järjestämään jätehuoltoon. Pakkausmateriaalikohtaiset korvaukset olisi maksettava kunnille tasapuolisin perustein ottaen huomioon kerätty pakkausjätemäärä ja keräyksen tehokkuuteen vaikuttavat alueelliset olosuhteet. Alueellisia olosuhteita olisivat mm. maantieteelliset olosuhteet, keräyksen piirissä oleva väestömäärä ja –tiheys. Kuntien olisi huolehdittava siitä, että korvaukset otetaan täysimääräisesti materiaaleittain huomioon määrättäessä erilliskerättyä pakkausjätettä koskevia jätemaksuja. Sopimuksen osapuolena olevan kunnan jätelaitoksen olisi tiedotettava kunnan jätehuoltoviranomaiselle sopimuksen mukaisista korvauksista, jotta tämä voi ottaa ne huomioon jätemaksujen määräytymisessä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin pakkausten tuottajien vähimmäiskustannusvastuusta ja samalla kunnille maksettavien korvausten yleisistä perusteista. Tuottajayhteisön kunnille maksaman korvauksen määrän perusteena olisivat pakkausjätehuollon materiaalikohtaiset kokonaiskustannukset, jotka muodostuisivat 2 momentin 1–4 kohdissa mainituista kustannuseristä: kunnan asuinkiinteistöillä kustannustehokkaasti järjestämästä pakkausjätteen erilliskeräyksestä ja kuljetuksesta tuottajan järjestämään jätehuoltoon; tuottajien jätelain 49 §:n perusteella järjestämästä pakkausjätteen alueellisesta vastaanotosta; edellä mainittujen kunnan tai tuottajien keräämien sekä muulla tavoin tuottajan haltuun päätyneiden pakkausjätteiden jatkokuljetuksesta ja käsittelystä; sekä käytöstä poistettaviin pakkauksiin ja niiden jätehuoltoon liittyvästä kuluttajille ja yrityksille suunnatusta tiedotuksesta ja neuvonnasta sekä lainmukaisesta kirjanpitotietojen ilmoittamisesta valvovalle viranomaiselle.
Tuottajien kustannusvastuuseen ei kuitenkaan laskettaisi niiden pakkausjätteiden erilliskeräys- ja kuljetuskustannuksia, jotka kunta keräisi kiinteistökohtaisesti ehdotetun 15 §:n 3 momentin nojalla annettua valtioneuvoston asetusta tai tuottajille säädettyä aluekeräysvaatimusta laajemmin. Näin ollen esimerkiksi kunnan 91 §:n nojalla antamat asetusta laajemmat erilliskeräysmääräykset eivät laajentaisi tuottajien kustannusvastuuta. Tuottajien kustannusvastuuseen ei myöskään kuuluisi ehdotetussa 41 §:n 3 momentissa tarkoitettu kiinteistön haltijan järjestämä pakkausjätteen erilliskeräys.
Tuottajayhteisö maksaisi kunnille vuosittain korvauksia 1 kohdan mukaisesta erilliskeräyksestä ja kuljetuksesta siten, että tuottajien osuus pakkausjätehuollon kokonaiskustannuksista pakkausmateriaaleittain olisi vähintään 80 %, mikä vastaisi jätedirektiivin 8 a artiklan 4 kohdan c alakohdassa määriteltyä vähimmäiskustannusvastuuta.
Ehdotuksen mukaan korvaukset olisi maksettava kunnille pakkausmateriaaleittain ja mahdollisimman tasapuolisin perustein ottaen huomioon kerätty pakkausjätemäärä ja keräyksen tehokkuuteen vaikuttavat alueelliset olosuhteet. Kuntien olisi puolestaan huolehdittava siitä, että korvaukset otettaisiin täysimääräisesti ja materiaalikohtaisesti huomioon määrättäessä erilliskerättyä pakkausjätettä koskevia jätemaksuja ja tiedotettaessa niistä jätelain 78 ja 79 §:n mukaisesti.
49 c §.Sovittelu ja yhteistoiminnasta poikkeaminen. Ehdotetussa pykälässä säädettäisiin kuntien ja tuottajayhteisön välisestä sovittelusta ja tuottajayhteisön mahdollisuudesta järjestää pakkausjätteen keräys asuinkiinteistöiltä itse siltä varalta, että osapuolet eivät pääsisi sopimukseen yhteistoiminnan sisällöstä ja korvauksen määrästä.
Ehdotetun 1 momentin mukaan sovittelu käynnistyisi tuottajayhteisön ilmoitettua ympäristöministeriölle, että sopimus ei ole syntymässä tai voimassa oleva sopimus on vaarassa päättyä osapuolten välisen erimielisyyden vuoksi. Ilmoituksen saatuaan ympäristöministeriön olisi viipymättä kuultava osapuolia ja tehtävä sovintoesitys.
Jos sovintoa ei syntyisi kuudessa kuukaudessa tuottajayhteisön jättämästä ilmoituksesta, ehdotetun 2 momentin mukaan pakkausten erilliskeräys asuinkiinteistöiltä siirtyisi tuottajayhteisön järjestettäväksi kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen. Siirtymäaika olisi tarpeen mm. voimassaolevien jätteen kuljetussopimusten irtisanomiseksi ja uusien tekemiseksi sekä neuvonnan ja tiedottamisen järjestämiseksi. Siirtymäaikana noudatettaisiin ennen sovittelua voimassa ollutta sopimusta ja siinä määritettyjä korvausperusteita. Korvauksen määrää voitaisiin olosuhteiden muuttumisen johdosta sovittelumenettelyn yhteydessä tarkistaa ylös- tai alaspäin. Siirtymäajan päätyttyä pakkausten tuottajayhteisön tulisi järjestää pakkausjätteiden erilliskeräys valtioneuvoston asetuksessa säädettyjen velvoiterajojen mukaan koko maassa, mukaan lukien siihen liittyvä tiedotus, neuvonta ja kirjanpitotietojen ilmoittaminen valvontaviranomaiselle. Pakkausten tuottajayhteisön järjestämän erilliskeräyksen tulisi olla kiinteistön haltijoille maksuton. Tuottajan järjestäessä erilliskeräyksen asetuksessa säädettyjen velvoiterajojen mukaan kunta voisi jätelain 47 §:n perusteella tarjota täydentävää erilliskeräystä siellä, missä tuottaja ei ole velvollinen tai ei halua järjestää erilliskeräystä. Näin kerätty pakkausjäte olisi luovutettava tuottajan järjestämään jätehuoltoon.
Ehdotetussa 3 momentissa säädettäisiin kunnan asemasta siinä tapauksessa, että se ei liittyisi yhteistoimintasopimukseen. Tällöin kunta ei voisi vaatia jätteiden erilliskeräyksestä ja kuljetuksesta korvausta pakkausten tuottajayhteisöltä, mutta sen olisi kuitenkin järjestettävä erilliskeräys ja toimitettava jätteet tuottajan järjestämään vastaanottoon.
Ehdotetun siirtymäsäännöksen mukaan ensimmäinen sopimus tuottajien ja kuntien välillä olisi tehtävä kuuden kuukauden kuluttua lain voimaantulosta. Ehdotukseen ei sisälly erityissääntelyä sen varalta, että ensimmäistä sopimusta ei synny siirtymäsäännöksen määräaikaan mennessä. Tällöin toimivaltainen valvontaviranomainen, joka olisi tuottajayhteisön osalta Pirkanmaan ELY-keskus ja kunnan osalta sen alueen ELY-keskus, voisi turvautua jätelain 128 §:n mukaiseen laiminlyönnin oikaisemiseen ja tarpeen mukaan siihen 129 §:ssä kytkettyyn uhkasakkoon.
49 d §.Sopimusta koskevien tietojen antaminen valvontaviranomaiselle. Uudessa pykälässä säädettäisiin pakkausten tuottajayhteisön velvollisuudesta toimittaa tuottajavastuun valvontaviranomaisena toimivalle Pirkanmaan ELY-keskukselle yhteenveto kuntien kanssa edellisenä kalenterivuonna tehdystä sopimuksesta ja sen toimeenpanosta. Sopimuksen oleellisen sisällön ja pakkausjätteiden keräystä koskevien tietojen lisäksi yhteenvedon tulisi sisältää riippumattoman tarkastajan arvio tuottajien kustannusvastuun toteutumisesta. Tällä säännöksellä pantaisiin osaltaan täytäntöön jätedirektiivin 8 a artiklan 3 kohdan d alakohdan i alakohtaa. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin ehdotetun 2 momentin mukaisesti säätää tarkemmin raportoinnin yksityiskohdista sekä riippumattoman tarkastajan pätevyysvaatimuksista.
51 §.Tuottajan tiedotus- ja neuvontavelvollisuus. Pykälä ehdotetaan muutettavaksi kokonaisuudessaan. Pykälän 1 momentin mukaista tuottajan velvollisuutta laajennettaisiin nykyisestä käytöstä poistetun tuotteen vastaanoton tiedottamisesta koskemaan neuvontaa, joka liittyisi jätteen määrän ja haitallisuuden vähentämistoimenpiteisiin, uudelleenkäyttöön ja uudelleenkäytön valmistelua koskeviin toimiin sekä roskaantumisen ehkäisemiseen. Säännös olisi tarpeen jätedirektiivin 8 a artiklan 2 ja 4 kohdan velvoitteiden täytäntöön panemiseksi. Direktiivin mukaan tuottajan on katettava myös tiedottamisen kustannukset. Jätteen haltijoille tulisi antaa riittävästi tietoa muun muassa uudelleenkäyttöä ja uudelleenkäytön valmistelua harjoittavista yrityksistä ja yhteisöistä. Tältä osin tiedottamisen tulisi kattaa vähintään ehdotetun 11 a §:n 2 momentissa tarkoitetut sopimustahot.
Pykälän 2 momentti säilyisi ennallaan. Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti, joka mahdollistaisi ainoastaan yrityskäyttöön tarkoitettujen tuotteiden osalta suppeamman tiedottamisen ja neuvonnan. Yritystuotteiden osalta ei ole tarkoituksenmukaista säätää ehdottomana 1 momentin mukaista laajaa tiedotusvelvoitetta ilman lieventämismahdollisuutta. Pirkanmaan ELY-keskus arvioisi tällaisten tuottajien tarkoituksenmukaisen tiedotus- ja neuvontavelvollisuuden laajuuden hyväksyessään tuottajan tuottajarekisteriin tai muutoin osana valvontaa, ottaen huomioon kyseisen tuottajan markkinoille saattamien tuotteiden laadun sekä toiminnan laadun ja laajuuden. Pykälään lisätyn uuden 3 momentin vuoksi voimassa olevan pykälän 3 momentti siirtyisi 4 momentiksi asiasisällöltään muuttamattomana.
53 a §.Tuottajan omavalvonta. Uudessa pykälässä säädettäisiin tuottajan omavalvonnasta jätedirektiivin 8 a artiklan 3 kohdan d alakohdan täytäntöön panemiseksi. Omavalvonta kattaisi pykälän 1 momentin mukaan yhtäältä säännöllisen ja suunnitelmallisen valvonnan sen varmistamiseksi, että tuottajavastuuta koskevat velvoitteet tulevat hoidetuiksi, ja toisaalta valvonnassa tuotetun tiedon luotettavuuden kehittämisen. Omavalvonnasta tulisi laatia kirjallinen suunnitelma, joka liitettäisiin Pirkanmaan ELY-keskukselle jätelain 101 §:n mukaisesti tehtävään hakemukseen tuottajarekisteriin hyväksymiseksi. Tarvittaessa omavalvonnan tueksi olisi teetettävä riippumattoman ja ammattitaitoisen henkilön suorittama säännöllinen tarkastus. Tarkastuksesta säädettäisiin erikseen valtioneuvoston asetuksella pykälän 4 momentin nojalla.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin omavalvontasuunnitelman vähimmäissisällöstä. Momentin 1–4 kohdassa edellytetyistä tiedoista 3 kohta koskisi vain tuottajayhteisöjä, ei yksittäisiä tuottajia.
Pirkanmaan ELY-keskus voisi 3 momentin perusteella hyväksyä poikkeuksen 2 momentin mukaisesta omavalvontasuunnitelman sisältövaatimuksesta, jos se olisi perusteltua tuottajan toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen. Säännös mahdollistaisi kevennetyn omavalvontasuunnitelman pienille tuottajille, joille suunnitelman laatiminen muutoin saattaisi osoittautua kohtuuttoman raskaaksi. Jos tuottajan omavalvonnassa tapahtuisi olennaisia muutoksia, tulisi näistä jätelain 106 §:n perusteella ilmoittaa Pirkanmaan ELY-keskukselle, joka merkitsee muuttuneet tiedot tuottajarekisteriin ja tarvittaessa muuttaa hyväksymispäätöstä.
Pykälän 4 momentin valtuussäännöksen nojalla voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä omavalvontasuunnitelman sisältövaatimuksista, tarkastusten sisällöstä ja ajankohdasta sekä riippumattoman tarkastajan ammatillisista pätevyysvaatimuksista.
54 §.Tuottajan kirjanpito- ja tiedonantovelvollisuus Pykälä ehdotetaan muutettavaksi kokonaisuudessaan. Pykälän 1 momenttiin ei ehdoteta muutoksia. Pykälän 2 momentissa täsmennettäisiin tuottajan tiedonantovelvollisuutta siten, että tuottajan tulisi muun ohella toimittaa tiedot uudessa 53 a §:ssä tarkoitetun omavalvontasuunnitelman mukaisista toimista ja tarkastuksista Pirkanmaan ELY-keskukselle kalenterivuosittain tai tarvittaessa useammin. Tuottajan olisi myös julkaistava vuosittain yleisessä tietoverkossa tiedot jätteen erilliskeräystä ja hyödyntämistä koskevien velvollisuuksiensa täyttymisestä. Toimitettavista tiedoista ja niiden toimittamis- ja julkaisuajankohdasta voitaisiin antaa pykälän 3 momentin nojalla tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Säännöksellä pantaisiin osaltaan täytäntöön jätedirektiivin 8 a artiklan 3 kohdan e alakohdan vaatimuksia tiedoista, jotka tuottajan on asetettava julkisesti saataville.
60 §.Korvaus lisäkustannuksista. Pykälään ehdotettavan lisäyksen mukaan käytöstä poistettavien renkaiden haltijalta voitaisiin periä korvaus, jos renkaisiin olisi niiden käytön aikana lisätty uudelleenkäyttöä tai jätehuoltoa merkittävästi haittaavia aineita. Vastaava mahdollisuus lisäkustannusten perimiseen on voimassa olevassa jätelaissa romutettavan ajoneuvon kerääjällä ja käsittelijällä. Esimerkiksi raskaan liikenteen ajoneuvojen renkaisiin saatetaan käytön aikana lisätä renkaan puhkeamista estäviä täyteaineita, jotka vaikeuttavat renkaiden uudelleenkäyttöä ja kierrätystä. Korvausta voitaisiin periä vain markkinoille saattamisen jälkeen renkaisiin lisätyistä aineista, joita ei käytännössä voida ottaa huomioon tuottajalle määritellyissä tuottajavastuumaksuissa.
62 §.Tuottajayhteisöön liittyminen. Ehdotetun 1 momentin mukaan tuottajan olisi velvoitteistaan huolehtiakseen liityttävä tuottajayhteisöön tai perustettava sellainen yhdessä muiden tuottajien kanssa. Liittyminen tuottajayhteisöön olisi tuottajalle ensisijainen tapa hoitaa tuottajavastuuvelvoitteet. Muutos vastaisi pitkälti nykykäytäntöä. Pirkanmaan ELY-keskus voisi ehdotetun uuden 2 momentin mukaan edelleen hyväksyä myös yksittäisen tuottajan tekemän hakemuksen tuottajarekisteriin, jos liittyminen tuottajayhteisöön olisi toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen ilmeisen tarpeetonta. Tällainen mahdollisuus tulisi kyseeseen lähinnä yrityksille suunnattuja tuotteita markkinoille saattavien tuottajien kohdalla silloin, kun ne osoittavat kiistatta kykenevänsä hoitamaan markkinoille saattamiensa tuotteiden jätehuollon.
Nykyiseen tapaan tuottajayhteisöön voisi kuulua vain tuottajia. Ehdotetun 1 momentin mukaan pakkausten tuottajayhteisön toimialan olisi katettava kaikki pakkausmateriaalit. Säännös olisi tarpeen tuottajavastuuvelvoitteiden tehokkaan hoitamisen sekä 49 a–d §:ssä ehdotetun kunnan ja pakkausten tuottajan yhteistoimintavelvoitteen toimeenpanon helpottamiseksi. Nykyisen viiden eri tuottajayhteisön (metalli, kuitu, lasi, muovi, puu) sijasta pakkausten tuottaja voisi hoitaa velvoitteensa liittymällä jäseneksi yhteen tuottajayhteisöön.
Pykälän nykyinen 2 momentti muuttuisi 3 momentiksi, mutta sen sisältö ei muuttuisi. Vastaavasti nykyinen 3 momentti siirtyisi 4 momentiksi eikä säännökseen tehtäisi sisällöllisiä muutoksia.
63 §.Tuottajayhteisön toiminta. Pykälän 1 momenttiin ehdotetun lisäyksen mukaan tuottajayhteisön olisi oltava voittoa tavoittelematon yhteisö, jonka tarkoituksena on hoitaa tuottajien tuottajavastuuvelvoitteita. Säännös ei rajaisi pois mitään oikeudellisen yhteisön muotoa. Velvoitteet tulisi voimassa olevaa lakia vastaavasti jakaa tuottajien kesken tasapuolisesti toiminnan laatu ja laajuus huomioon ottaen ja siten, että vältetään kaupan esteet ja kilpailun vääristyminen. Ehdotuksella selvennettäisiin tuottajayhteisön tarkoitusta. Tuottajayhteisöt ovat lainsäädäntöön perustuvia, tuottajavastuuvelvoitteiden hoitamiseen tarkoitettuja hallinnollisia ja operatiivisia yksiköitä. Kirjanpitoa ja tiedonantoa koskevat velvoitteet tulisi osoittaa kevennettyinä sellaiselle tuottajalle, joka saattaa markkinoille vähäisiä määriä tuotteita, jos velvoitteet muutoin olisivat tuottajalle kohtuuttomat. Ehdotetuilla muutoksilla pantaisiin täytäntöön jätedirektiivin 8 a artiklan 1 kohdan d alakohta.
Ehdotettuun 2 momenttiin tehtävän lisäyksen mukaan tuottajayhteisön olisi ylläpidettävä julkisesti saatavilla olevaa, ajantasaista luetteloa omistajistaan tuottajien lisäksi. Säännöksessä täsmennettäisiin luettelon vähimmäissisältöä. Luettelosta tulisi näkyä myös, minkä tuotteiden tuottajavastuu on siirretty tuottajayhteisölle. Luetteloon tulisi muun ohella merkitä tiedot jäsenen maksuista tuottajayhteisölle yksikkö- tai tonniperusteisesti. Maksuilla tarkoitettaisiin esimerkiksi tuottajayhteisöjen jäseniltään perimiä tuote- tai materiaalikohtaisia niin kutsuttuja kierrätysmaksuja. Koska maksut ilmoitettaisiin yksikkö- tai painoperusteisesti, niistä ei voisi päätellä yksittäisen tuottajan markkinoille saattamien tuotteiden määriä tai markkinaosuuksia. Tuottajamaksujen julkisuusvaatimus voitaisiin täyttää esimerkiksi julkaisemalla yleisessä tietoverkossa tuottajayhteisön hinnasto. Tuottajayhteisöllä olisi velvollisuus pitää tiedot saatavilla yleisessä tietoverkossa. Ehdotetuilla muutoksilla pantaisiin osaltaan täytäntöön jätedirektiivin 8 a artiklan 3 kohdan e alakohdassa säädettyä tuottajayhteisöjen toiminnan julkisuutta koskeva vaatimus.
Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin uusi valtuussäännös, jonka nojalla valtioneuvosto voisi säätää tarkemmin 1 momentissa tarkoitetuista kevennettyjen velvoitteiden vähimmäisvaatimuksista. Kirjanpitoa ja tiedonantoa koskevat vähimmäisvaatimukset voisivat koskea esimerkiksi raportoinnin yksityiskohtaisuutta ja aikataulua. Näiden vähimmäisvaatimusten tulee kuitenkin mahdollistaa mukautettujen maksujen tasapuolinen periminen.
63 a §. Tuottajien maksuosuudet ja niiden mukauttaminen. Ehdotetussa uudessa pykälässä säädettäisiin tuottajien maksuosuuksista ja eri tuotteita ja tuoteryhmiä koskevista mukautetuista maksuosuuksista. Ehdotetun 1 momentin mukaan tuottajayhteisössä maksuosuudet olisi jaettava tuottajien kesken tasapuolisesti suhteessa näiden markkinoille saattamiin tuotteisiin. Käytännössä tämä tarkoittaisi esimerkiksi sitä, että vastuiltaan suurimmille tuottajille ei voitaisi myöntää paljousalennuksia eivätkä vastaavasti pieniä määriä markkinoille saattavien tuottajien maksut tuoteyksikköä kohti saisi olla korkeampia kuin suuria määriä markkinoille saattavien. Tämä koskisi sekä tuotteista maksettavia, niin sanottuja kierrätysmaksuja että tuottajayhteisön liittymis- tai hallinnollisia maksuja. Tällaisiksi maksuiksi katsottaisiin myös tuottajayhteisön palveluyhtiölle maksettavat maksut, jos palveluyhtiöön liittyminen on edellytyksenä tuottajan liittymiselle tuottajayhteisöön.
Ehdotetun 2 momentin mukaan tuottajayhteisön tulisi kuitenkin mahdollisuuksien mukaan tuotteiden tai tuote- tai materiaaliryhmien maksuosuuksia määrittäessään ottaa huomioon niiden elinkaarenaikaset ympäristövaikutukset. Tällöin merkitystä olisi erityisesti tuotteen tai materiaalin kestävyydellä, korjattavuudella, uudelleenkäytettävyydellä, kierrätettävyydellä tai niiden sisältämillä vaarallisilla aineilla. Säännöksen tarkoituksena olisi luoda erilaiset maksuperusteet eri tuotteille tai tuote- tai materiaaliryhmille perustuen niiden erilaisiin elinkaarenaikaisiin ympäristövaikutuksiin. Esimerkiksi tuotteen pitkäikäisyys tai helppo korjattavuus, uudelleenkäytettävyys tai kierrätettävyys voisi olla peruste suhteellisen maksuosuuden pienentämiselle. Vastaavasti suuri määrä vaarallisia aineita tai käytöstä poistetun tuotteen heikko kierrätettävyys voisi olla peruste maksuosuuden nostamiselle. Säännös olisi tarpeen jätedirektiivin 8 a artiklan 4 kohdan b alakohdan täytäntöön panemiseksi.
Ehdotettu säännös asettaisi tuottajayhteisölle yleisen velvoitteen maksuosuuksien mukauttamiseen muiden kuin suoria kustannuksia aiheuttavien tekijöiden perusteella. Säännös jättäisi tuottajayhteisön harkittavaksi keinot mukautettujen maksujen käytännön toteuttamiseksi. Ehdotetun 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä maksuosuuksien perusteista eri tuote- tai materiaaliryhmissä. Euroopan komissio valmistelee ohjeistusta mukautettujen maksujen perusteista.
64 §.Tuottajarekisteriin hyväksytyn tuottajan ja tuottajayhteisön toiminnan turvaaminen. Pykälän 1 momentin yleisluontoinen ja vaikeasti tulkittava vakavaraisuuden selvittämisvaatimus ehdotetaan korvattavaksi paremmin asiayhteyteen soveltuvalla vaatimuksella esittää selvitys tuottajavastuun toteuttamiseen liittyvistä riittävistä taloudellisista järjestelyistä. Olennaista on varmistaa, että tuottajalla tai tuottajayhteisöllä on taloudelliset voimavarat toimintansa asianmukaiseksi järjestämiseksi niin, että se pystyy vastaamaan sille siirretyistä tuottajavastuuvelvoitteista jatkuvasti ja vähintään kuuden kuukauden ajan.
Pykälään ehdotetaan tuottajien ja tuottajayhteisöjen tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi lisättäväksi uusi 2 momentti, jolla säädettäisiin 1 momentissa tarkoitetun toiminnan turvaamista koskevat velvoitteet koskemaan tuottajayhteisöjen ohella tuottajavastuuvelvoitteensa itse hoitavia tuottajia silloin, kun valvontaviranomainen arvioi sen tarkoituksenmukaiseksi. Käytännössä lähes kaikki tuottajarekisteriin hyväksyttävät yksittäiset tuottajat saattavat markkinoille ainoastaan yrityksille suunnattuja tuotteita. Näiltä tuottajilta ei ole perusteltua lähtökohtaisesti edellyttää vastaavanlaista selvitystä kuin tuottajayhteisöiltä.
Uuden 2 momentin vuoksi voimassa oleva 2 momentti siirtyisi uudeksi 3 momentiksi ja siinä oleviin asetuksenantovaltuuksiin tehtäisiin 1 ja 2 momentissa ehdotettuja muutoksia vastaavat muutokset.
65 §.Tuottajien ja tuottajayhteisöjen yhteistyö. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan tuottajayhteisöjen olisi tarpeellisin yhteistoimin edistettävä tuottajien mahdollisuutta hoitaa eri tuotteita koskevat tuottajavastuuvelvoitteensa yhden toimijan kautta. Tavoitteena olisi mahdollistaa yksittäiselle tuottajalle, etämyyjät mukaan lukien, mahdollisimman vaivaton tapa hoitaa tuottajavastuuvelvoitteensa. Tuottajavastuun laajentuessa ja tuottajavastuuvelvoitteiden lisääntyessä niin sanotun yhden luukun periaatteen toteuttaminen on tuottajien sääntelytaakan vähentämisen näkökulmasta entistä tärkeämpää. Periaatteen käytännön toteuttamistapa olisi tuottajayhteisöjen harkittavissa eikä se sellaisenaan esimerkiksi edellyttäisi yhden yhteisen tuottajayhteisön perustamista. Yhteistoimintaan velvoittamisesta ja yhteistoiminnalle asetettavista vaatimuksista voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä 2 momenttiin ehdotetun uuden valtuussäännöksen nojalla.
66 §.Tuottajayhteisöjen palvelunhankinta. Pykälään ehdotettavan säännöksen mukaan tuottajayhteisön olisi julkaistava yleisessä tietoverkossa tiedot palvelunhankinnoissaan noudatettavista yleisistä periaatteista ja menettelyistä. Säännöksellä pantaisiin osin täytäntöön jätedirektiivin 8 a artiklan 3 kohdan e alakohdan iii alakohdan toiminnan julkisuutta koskeva vaatimus.
66 a §.Tuottajan tai muun toimijan valtuutettu edustaja. Voimassa oleva 66 a § jaettaisiin kahteen eri pykälään siten, että 66 a §:ssä säädettäisiin velvollisuudesta tai mahdollisuudesta nimetä valtuutettu edustaja, ja 66 b §:ssä säädettäisiin valtuutetun edustajan nimeämismenettelystä ja eräistä valtuutetun edustajan velvollisuuksista.
Ehdotetussa 66 a §:n 1 momentissa säädettäisiin Suomeen sijoittautuneiden etämyyjien velvollisuudesta hoitaa tuottajavastuuvelvoitteensa toisessa valtiossa. Jos toisessa valtiossa olisi asetettu etämyyjille kyseisiä tuoteryhmiä koskevia velvoitteita, tulisi suomalaisen etämyyjän vastata niistä kyseisen valtion lainsäädännön mukaisesti. Sähkö- ja elektroniikkalaitteita etäkaupalla toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon myyvän etämyyjän olisi nimettävä kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautunut valtuutettu edustaja vastaamaan velvoitteidensa täyttämisestä. Tämä SER-direktiivin 16 artiklaan perustuva velvoite vastaisi sisällöltään voimassa olevan pykälän 1 momenttiin sisältyvää säännöstä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin menettelyistä, joilla toiseen valtioon sijoittautunut etämyyjä tai muu tuottajaa vastaava toimija voisi täyttää tuottajavastuuvelvoitteet Suomessa. Säännös merkitsisi poikkeusta 62 §:n 1 momentin mukaiseen tuottajan lähtökohtaiseen velvollisuuteen liittyä tuottajayhteisöön. Toiseen Euroopan unionin jäsenvaltioon sijoittautuneen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden etäkauppiaalla olisi velvollisuus nimetä valtuutettu edustaja vastaamaan velvoitteidensa täyttämisestä Suomessa. Vaatimus vastaisi sisällöltään voimassa olevan pykälän 1 momenttiin sisältyvää säännöstä ja perustuisi SER-direktiivin 16 artiklaan. Muiden 48 §:ssä mainittujen tuotteiden etämyyntiä Suomeen harjoittava tuottaja voisi valita joko liittymisen tuottajayhteisöön tai valtuutetun edustajan nimeämisen. Ulkomaisen toimijan nimeämä valtuutettu edustaja järjestäisi jätehuollon Suomeen sijoittautuneen maahantuojan puolesta. Jätedirektiivin 8 a artiklan 5 kohdan mukaan mahdollisuus valtuutetun edustajan nimeämiseen tulisi olla kaikissa tuottajavastuun alaisissa tuoteryhmissä, kun se nykyisin on mahdollista vain sähkö- ja elektroniikkalaitteissa. Direktiivin mukaan mahdollisuus tulisi säätää unionin jäsenvaltioihin sijoittautuneille tuottajille. Ehdotettu säännös kuitenkin laajentaisi mahdollisuuden Suomessa koskemaan myös kolmansiin maihin sijoittautuneita tuottajia.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin toiseen valtioon sijoittautuneen tuottajaa vastaavan toimijan mahdollisuudesta nimetä Suomeen sijoittautunut valtuutettu edustaja vastaamaan Suomeen sijoittautuneen tuottajan sijasta tämän velvoitteista taikka vastaavassa tarkoituksessa tehdä sopimus hyväksytyn tuottajayhteisön kanssa. Tällaisia toimijoita voivat olla esimerkiksi suuret kansainväliset tuotemerkit, jotka toimittavat tuotteita Suomeen sijoittautuneille tuottajille näiden myytäväksi ja jotka haluavat hoitaa tuottajavastuuvelvoitteet keskitetysti Suomeen sijoittautuneen valtuutetun edustajan avulla. Vastaava oikeus olisi sijoittautumispaikasta riippumatta verkkokaupan alustan ylläpitäjällä, joka haluaisi vastata alustalta toimivien etämyyjien tuottajavastuuvelvoitteista. Verkkokaupan alustan ylläpitäjällä tulisi kuitenkin valtuutetun edustajan nimeämiseksi olla valtuutus niiltä etämyyjiltä, joiden tuottajavastuuvelvoitteet se ottaa hoidettavakseen.
66 b §.Suomessa valtuutettuna edustajana toimiminen. Voimassa olevassa 66 a §:ssä oleva sääntely siirtyisi osin uuteen 66 b §:ään ja samalla sääntelyä tarkennettaisiin. Uudessa pykälässä säädettäisiin Suomessa sijoittautunutta valtuutettua edustajaa koskevista vähimmäisvaatimuksista. Ehdotetun 1 momentin mukaan valtuutettu edustaja olisi nimettävä kirjallisella valtuutuksella. Yhden valtuutetun edustajan kautta olisi mahdollista hoitaa kaikki tuotetta koskevat tuottajavastuuvelvoitteet. Esimerkiksi sähkö- ja elektroniikkalaitteiden etämyyjiä koskisivat käytännössä useimmiten myös paristojen ja pakkausten tuottajavastuuvelvoitteet. Valtuutetuksi edustajaksi nimetyn olisi muiden kuin suoraan etäkaupalla myytävien tuotteiden osalta tiedotettava saamastaan valtuutuksesta ja sen muuttamisesta tai peruuttamisesta niille tuottajille ja tuottajayhteisölle, jotka muutoin vastaisivat tuottajavastuuvelvoitteista mainittujen tuotteiden osalta.
Ehdotetussa 2 momentissa säädettäisiin pitkälti nykyistä 66 a §:ää vastaavasti siitä, että suurinta osaa tuottajaa koskevista velvollisuuksista ja oikeuksista sovellettaisiin myös valtuutettuun edustajaan. Valtuutetun edustajan olisi jätelain 62 §:n mukaisesti liityttävä tuottajayhteisöön. Valtuutettu edustaja ei kuitenkaan voisi perustaa tuottajayhteisöä. Tuottajayhteisön olisi jätelain 62 §:n mukaan otettava valtuutetun edustajan velvollisuudet huolehdittavakseen tämän pyynnöstä, jos valtuutetun edustajan toiminta kuuluisi tuottajayhteisön toimialaan. Ehdotetun 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä valtuutetun edustajan nimeämistä koskevasta menettelystä sekä tämän velvollisuudesta tiedottaa saamastaan valtuutuksesta ja toiminnastaan.
66 c §.Tuottajavastuujärjestelmien yhteistyöryhmä. Ehdotetussa uudessa pykälässä säädettäisiin tuottajavastuujärjestelmien yhteistyöryhmän perustamisesta sekä sen tehtävästä ja kokoonpanosta. Yhteistyöryhmän tehtävänä olisi vaihtaa tietoa tuottajavastuujärjestelmien toiminnasta. Pykälällä pantaisiin täytäntöön jätedirektiivin 8 a artiklan 6 kohdassa jäsenvaltiolle säädetty velvoite järjestää säännöllinen vuoropuhelu tuottajavastuujärjestelmien täytäntöönpanoon osallistuvien sidosryhmien välillä. Pirkanmaan ELY-keskuksen olisi yhteistyössä tuottajien kanssa asetettava yksi tai useampi säännöllisesti kokoontuva yhteistyöryhmä tuottajavastuujärjestelmien toimintaa koskevaa tiedonvaihtoa varten. Ryhmään olisi kutsuttava vähintään pykälässä mainitut tahot. Jos eri tuottajavastuualoille perustetaan omia yhteistyöryhmiä, tulisi ryhmien välille järjestää riittävää vuoropuhelua yhteistyön ja tiedonvaihdon varmistamiseksi.
68 §. Juomapakkausten palautusjärjestelmän perustaminen ja järjestelmään liittyminen. Ehdotuksen mukaan pykälän 2 momenttiin lisättäisiin säännös, jonka mukaan juomapakkausten palautusjärjestelmässä liittymistä ja seurantatietoja koskevat velvoitteet olisi osoitettava kevennettyinä sellaiselle tuottajalle tai verovelvolliselle, joka saattaa markkinoille vähäisiä määriä tuotteita, jos velvoitteet muutoin olisivat sille kohtuuttomat. Säännös vastaisi sisällöltään ehdotettua 63 §:n 1 momenttia ja sillä pantaisiin osaltaan täytäntöön jätedirektiivin 8 a artiklan 1 kohdan d alakohta tuottajien tasapuolisesta kohtelusta ja kohtuuttoman sääntelytaakan välttämisestä pienille tuottajille. Pykälän 1 momentti säilyisi sisällöllisesti ennallaan.
Pykälän uuteen 3 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi valtuussäännös, jonka nojalla voitaisiin säätää tarkemmin palautusjärjestelmään liittymistä ja seurantatietoja koskevien kevennettyjen velvoitteiden vähimmäisvaatimuksista. Kirjanpitoa ja tiedonantoa koskevat vähimmäisvaatimukset voisivat koskea esimerkiksi raportoinnin yksityiskohtaisuutta ja aikataulua. Näiden vähimmäisvaatimusten tulee kuitenkin mahdollistaa palautusjärjestelmän maksujen tasapuolinen periminen.
69 §. Juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjän velvollisuudet. Pykälän 1–3 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi soveltuvin osin samoja jätedirektiivin 8 a artiklan mukaisia velvollisuuksia kuin 6 luvussa on ehdotettu tuottajien ja tuottajayhteisöjen osalta.
Pykälän 4 momentin valtuussäännös säilyisi sisällöllisesti ennallaan.
80 §. Velvollisuus suorittaa kunnan jätemaksu. Pykälän 2 momentin sanamuotoa ehdotetaan täsmennettäväksi. Momentissa tarkoitettu mahdollisuus käsittelymaksun perimiseen kuljettajalta on käytännössä aiheellinen vain kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa, joka ehdotetun 37 §:n mukaan voisi jätelajeittaisten siirtymäaikojen jälkeen koskea enää vain sekalaista yhdyskuntajätettä ja saostus- ja umpisäiliölietettä. Siirtymäaikana säännöstä sovellettaisiin kuitenkin vielä myös kunnan vastuulla olevaan erilliskerättävän kiinteän yhdyskuntajätteen, kuten biojätteen käsittelymaksuun. Pykälän 1 momentti säilyisi ennallaan.
80 a §. Jätteen kuljettajan kirjanpitovelvollisuus kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa. Selkeyden vuoksi voimassa olevan lain 45 §:n asiasisältö ehdotetaan siirrettäväksi uudeksi 80 a §:ksi. Pykälässä tarkoitettu kirjanpitovelvollisuus on tarpeellinen vain kiinteistön haltijan järjestämässä jätteenkuljetuksessa, joka ehdotettujen jätelajeittaisten siirtymäaikojen jälkeen voisi koskea enää sekalaisen yhdyskuntajätteen ja saostus- ja umpisäiliölietteen kuljetusta.
81 §. Kunnan jätemaksun määrääminen. Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin ehdotetuista 41 ja 41 a §:stä johtuva tekninen muutos. Voimassa olevan momentin viittaussäännös 41 §:n 2 ja 3 momenttiin tarkistettaisiin vastaamaan ehdotusta, jonka mukaan kiinteistöllä tapahtuvaa pienimuotoista jätteen käsittelyä koskevat säännökset siirrettäisiin voimassa olevasta 41 §:n 2 momentista uuteen 41 a §:ään. Asiasisällöltään momentti säilyisi ennallaan. Pykälän 1 momenttiin ei ehdoteta muutoksia.
87 §.Valtakunnallinen jätesuunnitelma. Pykälään tehtäisiin 88 §:ssä ehdotetusta alueellisen jätesuunnitelman laatimisvelvollisuuden poistamisesta aiheutuvat sekä jätedirektiivin 28 ja 29 artiklaan tehtyjen muutosten täytäntöön panemiseksi tarpeelliset muutokset. Lisäksi pykälään siirrettäisiin kumottavaksi ehdotetuista 89 ja 90 §:stä edelleen tarpeelliset säännökset jätesuunnitelman valmistelussa noudatettavista menettelyistä ja asetuksenantovaltuuksista.
Pykälän 1 momentissa säädetyt valtakunnallisen jätesuunnitelman yleiset sisältövaatimukset säilyisivät jokseenkin ennallaan. Uutena valtakunnalliseen jätesuunnitelmaan sisällytettäisiin direktiivin vaatimat toimet roskaantumisen ehkäisemiseksi ja roskaantuneiden alueiden siivoamiseksi. Suunnitelmassa voitaisiin esittää myös alueellisista oloista johtuvia tavoitteita ja toimia jätehuollon kehittämiseksi. Näitä voisivat olla esimerkiksi väestötiheydeltään tai maantieteellisiltä olosuhteiltaan (kuten saaristo, tunturialueet) erilaisille alueille kohdistetut tavoitteet tai toimenpiteet. Valtakunnallisen jätesuunnitelman sisältövaatimuksista säädettäisiin tarkemmin 3 momentin nojalla annettavalla valtioneuvoston asetuksella. Asetuksella täydennettäisiin valtakunnallisen jätesuunnitelman sisältövaatimuksia muun muassa tiedoilla, jotka voimassa olevan lainsäädännön nojalla on tullut sisällyttää alueellisiin jätesuunnitelmiin.
Pykälän 2 momentissa ympäristöministeriö velvoitettaisiin seuraamaan valtakunnallisen suunnitelman ja mahdollisen erillisen suunnitelman toteutumista ja vaikuttavuutta. Seurantaa tehtäisiin muun muassa tarkoitusta varten laadittujen, direktiivin 28 artiklan 3 kohdan g alakohdan mukaisten indikaattorien avulla. Indikaattorit kuvaisivat esimerkiksi syntyvän jätteen määrää ja sen käsittelyä sekä loppukäsiteltyä tai energiana hyödynnetyn yhdyskuntajätteen määrää. Valtakunnallinen jätesuunnitelma olisi valmisteltava tai tarkistettava viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista annetun lain (200/2005) mukaisten menettelysäännösten mukaisesti. Jätesuunnitelman laatiminen tai tarkistaminen edellyttäisi mainitun lain 4 §:n mukaisesti ympäristöarvioinnin tekemistä. Voimassa olevan jätelain kumottavaksi ehdotetun 89 §:n mukaan vastaava velvollisuus on tähän saakka koskenut alueellisen jätesuunnitelman valmistelua.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin valtuudesta antaa tarkempia säännöksiä valtakunnallisen jätesuunnitelman valmistelusta ja sisällöstä sekä suunnitelman toteutumisen seurannasta ja arvioinnista. Momentti korvaisi voimassa olevan lain 90 §:n, joka ehdotetaan kumottavaksi.
88 §.Alueellinen yhteistyöryhmä. Voimassa olevan pykälän mukainen ELY-keskuksen velvollisuus laatia alueellinen jätesuunnitelma ehdotetaan poistettavaksi, koska alueellisista jätesuunnitelmista saadut hyödyt valtakunnallisen jätesuunnitelman täytäntöönpanossa ja alueellisen jätehuollon kehittämisessä ovat osoittautuneet vähäisiksi suhteessa suunnitelmien valmisteluun käytettyihin resursseihin. Alueellista yhteistyötä on kuitenkin pidetty merkityksellisenä jätesuunnitelmatyössä, koska se sitouttaa toimijoita asetettuihin tavoitteisiin sekä kokoaa alueellista tietoa ja näkökulmia valtakunnallisen jätesuunnitelman laadintaan. Alueellisten jätesuunnitelmien laadinnan kehittäminen, ympäristöministeriön raportteja 25/2013. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan ELY-keskuksella olisi velvollisuus asettaa alueellinen yhteistyöryhmä tukemaan valtakunnallisen jätesuunnitelman valmistelua, toimeenpanoa ja seurantaa. Yhteistyöryhmä tulisi perustaa siten, että se voi aloittaa toimintansa viivytyksettä lain tultua voimaan. ELY-keskus voisi perustaa tällaisen yhteistyöryhmän yhdessä toisen tai useamman ELY-keskuksen kanssa.
Alueellisessa yhteistyöryhmässä tulisi olla edustajat toimialueen kaikista kunnista. Useampi kunta voisi tarvittaessa kuitenkin nimetä yhteisen edustajan yhteistyöryhmään. Sen tulisi myös edustaa monipuolisesti ja tasapuolisesti alueen toiminnanharjoittajia sekä ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelua tai asuinympäristön viihtyisyyttä edistäviä rekisteröityjä yhdistyksiä tai säätiöitä.
Pykälän 2 momentin mukaan yhteistyöryhmän tehtävänä olisi edistää valtakunnallisen jätesuunnitelman toimeenpanoa ja seurata toimeenpanon toteutumista toimialueellaan. Tässä tarkoituksessa yhteistyöryhmän olisi koottava ja toimitettava ympäristöministeriölle tarpeelliset tiedot valtakunnallisen jätesuunnitelman valmistelua tai sen tarkistamista varten, mukaan lukien tarpeelliset tiedot alueen jätteenkäsittelykapasiteetista.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin kunnan velvollisuudesta toimittaa alueelliselle yhteistyöryhmälle tarpeelliset tiedot kunnassa syntyvistä jätteistä, jätehuollon järjestämisestä sekä jätehuollon kehittämistavoitteista. Yhteistyöryhmä toimittaisi nämä tiedot edelleen ympäristöministeriölle.
91 §. Kunnan jätehuoltomääräykset. Pykälän 1 momentin 1 kohdassa täsmennettäisiin, että kunnan jätehuoltomääräyksiä voitaisiin antaa myös jätteen lajittelusta syntypaikalla, vastaanottopaikan järjestämisestä kiinteistöllä ja jätteen toimittamisesta alueelliseen vastaanottopaikkaan. Näitä koskevat jätehuoltomääräykset korostaisivat jätteen haltijan keskeistä roolia erilliskeräyksen tehostamisessa.
Pykälän 1 momentin 2 ja 3 kohdat säilyisivät muuttumattomina.
Pykälän 1 momentin 4 kohdassa selvennettäisiin, että jätehuoltomääräyksillä voitaisiin määrätä velvollisuudesta antaa kunnan jätehuoltoviranomaiselle tai ympäristönsuojeluviranomaiselle tietoja paitsi 1 kohdassa tarkoitetuista jätteistä, myös niiden jätehuollon järjestämisestä. Tällaiset jätehuoltomääräykset olisivat todennäköisesti tarpeen esimerkiksi kiinteistöillä tapahtuvaa biojätteen pienkompostointia koskevien tietojen saamiseksi.
Pykälän voimassaolevaan 2 momenttiin tehtäisiin kaksi muutosta. Ensinnäkin täsmennettäisiin, että ympäristöluvanvaraisen toiminnan ohella myöskään sellaisesta ympäristönsuojelulain 116 §:ssä tarkoitetusta jätteen käsittelystä, josta olisi tehtävä rekisteröinti-ilmoitus, ei voitaisi antaa jätehuoltomääräyksiä. Toiseksi kunnan toimivalta antaa jätehuoltomääräyksiä laajennettaisiin koskemaan myös muun kuin 32 §:ssä tarkoitetun kunnan vastuulle kuuluvan saostus- ja umpisäilölietteen pienimuotoisesta käsittelystä määräämiseen.
Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 3 momentti, jolla määritettäisiin jätteiden erilliskeräyksen järjestämisvelvollisuutta koskevien valtioneuvoston asetuksen ja kunnan jätehuoltomääräyksen välistä suhdetta. Ehdotuksen mukaan kunnan vastuulle kuuluvien jätteiden erilliskeräyksen järjestämistä koskeva, jätelain 15 §:ää täydentävä alemman asteinen sääntely rakentuisi valtioneuvoston ja kunnan toisiaan täydentävälle toimivallalle. Sääntelymalli mahdollistaisi valtakunnan tasolla kunnianhimoisen, mutta samalla paikallisesti joustavan ja kustannustehokkaan erilliskeräyksen toteuttamisen. Valtioneuvoston asetuksella säädettyä erilliskeräyksen laajuutta voitaisiin jätehuoltomääräyksillä supistaa korkeintaan viiden vuoden määräajaksi, jos jokin 15 §:n 2 momentissa säädetyistä poikkeusperusteista täyttyisi. Esimerkiksi harvaan asutuilla seuduilla asetuksen mukainen vaatimustaso saattaisi johtaa erilliskeräykseen, jonka kustannukset olisivat merkittävät, mutta vaikutus kierrätystavoitteiden saavuttamiseen vähäinen.
Jätehuoltomääräyksillä voitaisiin määrätä kunnassa tai sen osassa noudatettavista asetuksessa säädettyä vaatimustasoa laajemmista erilliskeräysvelvoitteista, jos se olisi paikalliset olot huomioon ottaen tarpeellista jätteen uudelleenkäyttöön valmistelun, kierrätyksen tai muun hyödyntämisen toteuttamiseksi jätehuollon etusijajärjestyksen mukaisesti. Esimerkiksi yhdyskuntajätteen kierrätystavoitteiden saavuttaminen saattaa edellyttää asetuksen vaatimustasoa laajempaa erilliskeräystä kunnissa, joissa keräys on mahdollista toteuttaa tehokkaasti. Kunta voisi määrätä valtioneuvoston asetusta laajemmasta erilliskeräyksestä joko kiinteistön haltijaa sitovana tai vapaaehtoisena palveluna. Vapaaehtoisessa erilliskeräyksessä kunta järjestäisi erilliskeräyksen tietyllä kunnan alueella vain kiinteistön haltijan pyynnöstä. Tällöin kunnan tulisi sisällyttää vapaaehtoisesta erilliskeräyksestä perittävä maksu jätetaksaan ja tiedottaa selkeästi alueen asukkaille palvelun olemassaolosta.
Ennen kunnan jätehuoltomääräysten antamista kunnan on voimassa olevan lain 92 §:n mukaan varattava asianomaiselle ELY-keskukselle sekä tarvittaessa muille viranomaisille tilaisuus lausunnon antamiseen. ELY-keskuksen olisi lausuntoa valmistellessaan kiinnitettävä erityistä huomiota jätehuoltomääräysten mahdollisesti sisältämiin, asetuksessa säädettyä suppeamman kiinteistöittäisen erilliskeräyksen salliviin määräyksiin ja arvioitava, täyttyykö niiden osalta jokin 15 §:n 2 momentissa säädetyistä erilliskeräysvelvollisuudesta poikkeamisen edellytyksistä.
Pykälän voimassa oleva 3 momentti siirtyisi muuttamattomana uudeksi 4 momentiksi.
93 §. Jäteneuvonta. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan selvyyden vuoksi täsmennettäväksi, että kunnan velvollisuus antaa jäteneuvontaa koskisi myös 32 §:ssä tarkoitetusta kunnan vastuulle kuuluvasta toiminnasta aiheutuvan roskaantumisen ehkäisemistä. Jäteneuvonta kohdistuisi erityisesti kunnan asukkaisiin, jotka kuluttajina ovat merkittäviä potentiaalisia roskaantumisen aiheuttajia. Momenttia tarkennettaisiin myös lisäämällä neuvonnan perusteiksi lajittelun tehostaminen ja erilliskeräyksen lisääminen sekä velvollisuus kiinnittää neuvonnassa erityistä huomiota elintarvikejätteen määrän vähentämiseen. Ehdotetulla säännöksellä pantaisiin osaltaan täytäntöön jätedirektiivin 9 artiklan 1 kohdan mukaisia velvoitteita.
Pykälän 2 momentti säilyisi ennallaan.
102 §.Tuottajarekisteriin hyväksymisen edellytykset. Pykälän 2 momentin 1 kohtaan, jossa säädetään tuottajayhteisön rekisteröimisen edellytyksistä, ehdotetaan lisättäväksi 63 a §:ssä tarkoitettujen tuottajan mukautettujen maksuosuuksien noudattaminen.
117 §.Tullin tehtävät. Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin Tullin nimikettä koskeva teknisluonteinen korjaus Tullin hallinnosta annetun lain (960/2012) mukaisesti. Pykälän 1 momentti säilyisi ennallaan.
117 b §.Asianmukaisuuden osoittaminen siirrettäessä jätettä Euroopan talousalueen ulkopuolelle. Jäte- ja pakkausjätedirektiivien mukaan jäsenvaltio voi laskea unionin ulkopuolelle viedyn jätteen kierrätetyksi vain, jos viejä pystyy jätteensiirtoasetuksen mukaisesti osoittamaan, että jätteen siirto on kyseisen asetuksen vaatimusten mukaista ja jätteen käsittely unionin ulkopuolella tapahtuu olosuhteissa, jotka suurelta osin vastaavat unionin ympäristölainsäädännössä asetettuja edellytyksiä. Ehdotetussa uudessa 117 b §:ssä olisi tätä koskeva säännös. Velvoite ei kuitenkaan koskisi vain yhdyskunta- ja pakkausjätteitä, vaan jätteensiirtoasetuksen mukaisesti kaikkea jätteen vientiä Euroopan talousalueen ulkopuolelle. Jätteensiirtoasetuksen 49 artiklan mukaan kaikkien yhteisöstä vietyjen jätteiden huollon on tapahduttava ympäristön kannalta hyväksyttävällä tavalla koko siirron ajan, ja se kattaa myös Euroopan talousalueen ulkopuolisessa maassa tapahtuvan hyödyntämisen tai loppukäsittelyn. Jätteen vastaanottavan laitoksen voidaan asetuksen mukaan katsoa toimivan ympäristön kannalta hyväksyttävästi, jos sen voidaan osoittaa toimivan sellaisten ihmisten terveyttä ja ympäristönsuojelua koskevien vaatimusten mukaisesti, jotka pääpiirteissään vastaavat yhteisön lainsäädännössä vahvistettuja vaatimuksia.
117 c §. Jätettä toiseen maahan siirtävän selvilläolo-, kirjanpito- ja tiedonantovelvollisuus. Ehdotetussa uudessa pykälässä säädettäisiin jätettä toiseen maahan hyödynnettäväksi siirtävän toimijan velvollisuudesta olla selvillä ja pitää kirjaa jätteen käsittelystä toisessa maassa siinä laajuudessa kuin se on tarpeen Euroopan unionin jätelainsäädännössä asetettujen tavoitteiden seurantaa ja raportointia varten tarvittavien tietojen tuottamiseksi. Kirjanpitoon tulisi sisällyttää tiedot jätteen uudelleenkäytön valmistelussa, kierrätyksessä, hyödyntämisessä tai näitä edeltävissä valmistelutoimissa syntyvien jätteiden laadusta, lajista, määrästä, toimituspaikasta ja käsittelytavasta. Lisäksi kirjaa olisi pidettävä mainituissa toimissa syntyvistä uusista tuotteista ja materiaaleista sekä niiden määrästä ja käyttötarkoituksesta. Tiivistelmä kirjanpitotiedoista tulisi toimittaa vuosittain jätteiden kansainvälisiä siirtoja valvovalle viranomaiselle Suomen ympäristökeskukselle taitämän 142 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla ylläpitämään rekisteriin.
Kirjanpito- ja tiedonantovelvollisuudella pantaisiin jätteiden siirtojen osalta täytäntöön jätedirektiivin 11 a artiklan 3 kohdassa ja pakkausjätedirektiivin 6 a artiklan 3 kohdassa edellytetty tehokas laadunvalvonta- ja jäljittämisjärjestelmä. Velvoitteet kohdennettaisiin jätettä toiseen maahan siirtäviin toimijoihin, koska kirjanpito- ja tiedonantovelvollisuutta ei voida asettaa suoraan toisen valtion lainkäyttövaltaan kuuluvalle jätteen käsittelijälle. Seuranta- ja raportointitietojen tuottamiseksi tarvittavasta Suomessa tapahtuvan käsittelytoiminnan kirjanpito- ja tiedonantovelvollisuudesta säädettäisiin lain 118 §:ssä ja 119 §:ssä sekä maan sisäisissä siirroissa sovellettavista siirtoasiakirjakäytännöistä lain 121 ja 121 a §:ssä.
Yksityiskohtaisia tietoja toisessa maassa tapahtuvasta jätteiden käsittelystä tarvittaisiin yhdyskunta-, pakkaus- ja öljyjätteitä sekä rakennus- ja purkujätteitä koskevien raportointitietojen tuottamiseksi komission täytäntöönpanopäätöksissä (EU) 2019/665 ja (EU) 2019/1004 edellytetyllä tavalla. Täytäntöönpanopäätösten laskentasääntöjen mukaan toisessa maassa uudelleenkäyttöön valmistellun tai kierrätetyn yhdyskunta- ja pakkausjätteen määrän saa laskea lähtömaan kierrätystavoitteisiin vain, jos siitä on vähennetty jätteen esikäsittelyssä syntyneiden kierrättämättä jääneiden jätteiden määrä. Rakennus- ja purkujätteen hyödyntämisen määrätiedoissa on eroteltava uudelleenkäyttöön valmistelua, kierrätystä, hyödyntämistä energiana, maantäyttöä ja muuta materiaalina hyödyntämistä koskevat tiedot. Kaikkia edellä mainittuja jätteitä koskevien raportointitietojen tuottamiseen tarvittaisiin myös tiedot kierrätystoiminnoissa syntyneiden tuotteiden ja materiaalien määrästä ja käyttötarkoituksista tuote- ja materiaaliryhmittäin eriteltyinä. Öljyjätteitä koskevaan raportointiin on sisällytettävä kierrätysprosessissa syntyvien öljytuotteiden määrä tuotetyypeittäin. Lisäksi komission täytäntöönpanosäädöksen (EU) 2019/1885 mukaan yhdyskuntajätteen sijoittamista kaatopaikalle koskevan tavoitteen seurannassa on huomioitava toiseen maahan kierrätetyksi tai hyödynnettäväksi viedyn jätteen esikäsittelyprosesseissa syntyvät jätteet, jotka sijoitetaan kaatopaikalle tai loppukäsitellään polttamalla (käsittelymenetelmä D10).
Tarkemmat säännökset selvilläolo- ja kirjanpitovelvoitteen piiriin kuuluvista jätelajeista ja kirjapitoon sisällytettävistä jätelajikohtaisista tiedoista annettaisiin valtioneuvoston asetuksella. Lisäksi valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin tiivistelmään sisällytettävistä tiedoista ja tietojen toimittamisesta Suomen ympäristökeskukselle. Asetuksella voitaisiin säätää esimerkiksi tietojen toimittamistavasta ja -ajankohdasta.
118 §.Kirjanpito- ja tiedonantovelvollisuus. Pykälän 1 momentissa säädetty kirjanpitovelvollisuus laajennettaisiin koskemaan POP-jätettä tuottavaa toimintaa sekä elintarviketeollisuuden toimintaa, joka on ympäristönsuojelulain 115 a §:n mukaan ilmoituksenvaraista. Lisäksi 1 momentin 3 ja 4 kohdan sanamuotoja täsmennettäisiin asiasisältöä muuttamatta. Uuden 5 kohdan vuoksi nykyinen 5 kohta siirtyisi 6 kohdaksi.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan POP-jätettä tuottavaa toimintaa koskevalla säännöksellä pantaisiin täytäntöön POP-asetuksen 7 artiklan 6 kohdassa jäsenvaltioille osoitettu vaatimus toteuttaa tarvittavat toimet pysyviä orgaanisia yhdisteitä sisältävien jätteiden valvonnan ja jäljitettävyyden varmistamiseksi jätedirektiivin vaarallisten jätteiden valvontaa koskevan 17 artiklan mukaisesti. Mainitussa jätedirektiivin artiklassa edellytetään jätteen jäljitettävyyden varmistamista syntypaikalta lopulliseen käsittelypaikkaan sekä kirjapitoa jätteistä ja kirjapitotietojen asettamista sähköisesti viranomaisen saataville jätedirektiivin 35 artiklan mukaisesti. On tärkeää tunnistaa POP-jätteet ja pitää niistä kirjaa jätteen syntypaikasta lähtien kaikissa jätehuoltoketjun vaiheissa, jotta voidaan estää niiden sekoittuminen muihin jätteisiin.
Pykälän 1 momentin uudessa 5 kohdassa ehdotettu ympäristönsuojelulain mukaan ilmoituksenvaraista elintarviketeollisuutta koskeva kirjanpitovelvollisuus jätteistä olisi tarpeen komission delegoidussa päätöksessä (EU) 2019/1597 raportoitavaksi edellytettyjen elintarvikejätteen määrätietojen keräämiseksi. Säännös olisi tarpeen myös elintarvikkeiden jalostus- ja valmistusteollisuuden yritysten yhdenmukaisen kohtelun kannalta. Alle 100 tonnia vuodessa vaaratonta jätettä tuottavien ilmoituksenvaraisten laitosten kirjanpitovelvollisuus jätteistä päättyi vuoden 2019 alusta, jolloin ne useiden muiden toimintojen ohella siirrettiin ympäristöluvanvaraisuudesta ilmoitusmenettelyn piiriin ympäristönsuojelulain muuttamisesta annetun lain (1166/2018) mukaisesti. Ympäristönsuojelulain mukaan ilmoituksenvaraisia laitoksia ovat muun muassa eräät elintarviketeollisuuden toiminnat, joiden jätevedet johdetaan ympäristöluvanvaraiselle jätevedenpuhdistamolle. Vastaavankokoiset elintarviketeollisuuden ympäristöluvanvaraiset toiminnat, joiden jätevesiä ei johdeta ympäristöluvanvaraiselle jätevedenpuhdistamolle, ovat edelleen kirjanpitovelvollisia 118 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla. Tällä jätevesien johtamisjärjestelyihin liittyvällä rajanvedolla ei ole merkitystä syntyvän elintarvikejätteen määrän seurannan kannalta.
Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin jätteen hyödyntämisessä syntyviä tuotteita ja materiaaleja (joita ei enää luokitella jätteeksi) koskevasta kirjanpitovelvollisuudesta. Säännöksellä pantaisiin täytäntöön jätedirektiivin 35 artiklan 1 kohdan mukainen vastaavan sisältöinen kirjanpitovelvoite. Pykälään lisätyn uuden 2 momentin vuoksi voimassa olevan pykälän 2 ja 3 momentti siirtyisi 3 ja 4 momentiksi asiasisällöltään muuttumattomana.
118 a §.Kirjanpito- ja tiedonantovelvollisuus elintarvikejätteestä. Uudessa 118 a §:ssä säädettäisiin 118 §:ää täydentävästä elintarvikelain (23/2006) 6 §:n 11 kohdassa tarkoitetun elintarvikealan toimijan velvollisuudesta pitää kirjaa ja antaa tietoja toiminnassaan syntyvästä elintarvikejätteestä. Elintarvikejätteen tuottajia laajasti koskeva kirjapitovelvollisuus olisi tarpeen komission delegoidussa päätöksessä (EU) 2019/1597 raportoitavaksi edellytettyjen elintarvikejätteen määrätietojen keräämiseksi myös niiltä ammattimaisilta elintarvikeketjun toimijoilta, jotka eivät ole ympäristönsuojelulain 27 §:n nojalla ympäristöluvanvaraisia tai 115 a §:n nojalla ilmoitusvelvollisia. Näitä ovat muun muassa merkittävä osuus elintarvikkeiden jalostus- ja valmistusteollisuudesta, kauppa ja muu elintarvikkeiden jakelutoiminta sekä ravintola- ja majoitustoiminta. Kirjanpitovelvollisuus ei koskisi pienimuotoista toimintaa, joka elintarvikelain mukaan jää suunnitelmallisen elintarvikevalvonnan ulkopuolelle, eikä yleishyödyllisiä yhteisöjä, kuten ruoka-apua tarjoavia hyväntekeväisyysjärjestöjä. Velvollisuus ei myöskään koskisi suurinta osaa alkutuotannon toimijoista. Näistä vain suuret eläinsuojat olisivat kirjanpitovelvollisia 118 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaisesti. Kirjanpitotiedot tulisi säilyttää kuusi vuotta vastaavasti kuin 119 §:ssä edellytetään muusta jätekirjanpidosta. Elintarvikelain mukaiset valvontaviranomaiset, eli lähinnä käytännön elintarvikevalvontaa tekevät kunnan viranomaiset, voisivat antaa jätelain mukaiselle valvontaviranomaiselle teknistä virka-apua kirjanpitovelvollisuuden valvonnassa.
Pykälässä tarkoitettujen toimijoiden, mukaan lukien ympäristönsuojelulain nojalla luvan- tai ilmoituksenvaraisten elintarvikealan toimijoiden, olisi pidettävä kirjaa toiminnassaan syntyvän, ehdotetun 6 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetun elintarvikejätteen määrästä. Tämän lisäksi kirjanpitoon olisi mahdollisuuksien mukaan sisällytettävä arvio siitä, mikä määrä jätteenä käytöstä poistetuista elintarvikkeista on alun perin ollut syömäkelpoista (esimerkiksi lautastähteet, käyttämättä jäänyt ruoka, vanhentuneet tai pilaantuneet elintarvikkeet). Kirjanpitoa ei edellytettäisi esimerkiksi uudelleenjakeluun tai rehuksi toimitettavien elintarvikkeiden määrästä. Kirjanpito syömäkelpoisen elintarvikejätteen määrästä antaisi elintarvikealan toimijoille ruokahävikin vähentämistoimien kannalta hyödyllistä seurantatietoa ja loisi pohjaa myös elintarvikehävikin valtakunnalliselle seurannalle. Yhtenäisten ja luotettavien menetelmien puuttuessa velvoitetta ei kuitenkaan asetettaisi tässä vaiheessa sitovana.
Pykälän 2 momentin mukaan elintarvikealan toimijoiden kirjanpitoon sisällytettävistä tiedoista voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Lisäksi valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää kirjanpitotietojen toimittamisesta valvontaviranomaiselle tai viranomaisen pitämään tietojärjestelmään, jos tämä olisi seurannan tai valvonnan kannalta tarpeen. Samoin voitaisiin seuranta- tai valvontatarpeen mukaan säätää asetuksella kuutta vuotta lyhyemmästä kirjanpitotietojen säilyttämisajasta.
119 §. Kirjanpitoon sisällytettävät tiedot ja niiden käsittely. Pykälän otsikkoa muutettaisiin kuvaamaan paremmin pykälän muutettua sisältöä. Tietojen ”käsittely” kattaa yleisen tietosuoja-asetuksen määritelmän mukaan kattavasti kaikki tietoihin kohdistetut toiminnot, mukaan lukien niiden toimittaminen ja säilyttäminen.Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin 118 §:n 2 momentissa ehdotettua kirjanpitovelvollisuutta vastaava vaatimus sisällyttää jätteen ammattimaista ja laitosmaista käsittelyä koskevan toiminnan kirjanpitoon tiedot jätteen hyödyntämisessä syntyvien tuotteiden ja materiaalien määrästä ja käyttötarkoituksesta tuote- ja materiaaliryhmittäin eriteltyinä.
Voimassa olevassa 1 momentissa oleva valtuusäännös erotettaisiin uudeksi 2 momentiksi, jota täydennettäisiin valtuudella antaa valtioneuvoston asetuksella tarkempia säännöksiä kirjanpitoon sisällytettävistä tiedoista tuote- ja materiaaliryhmittäin eriteltyinä. Lisäksi valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tietojen toimittamisesta valvontaviranomaiselle tai tämän ylläpitämään tietojärjestelmään, kuten ympäristönsuojelulain 222 §:ssä tarkoitettuun ympäristönsuojelun tietojärjestelmään, jos tämä olisi seurannan tai valvonnan kannalta tarpeen. Voimassa olevan pykälän 2 momentti siirtyisi 3 momentiksi asiasisällöltään muuttumattomana.
121 §. Velvollisuus laatia siirtoasiakirja. Siirtoasiakirjaa koskevat säännökset ehdotetaan järjestettäviksi uudelleen niin, että voimassa olevaan 2 momenttiin sisältyvät säännökset siirtoasiakirjan käyttöön liittyvistä menettelyistä siirrettäisiin uuteen 121 a §:ään. Voimassa olevaan pykälään jäisivät säännökset siitä, mitä toimijoita ja mitä jätteitä siirtoasiakirjan laatimisvelvollisuus koskee, sekä vaatimukset siirtoasiakirjaan sisällytettävistä tiedoista. Pykälän otsikkoa muutettaisiin vastaavasti.
Pykälän 1 momentissa täsmennettäisiin, että velvollisuus siirtoasiakirjan laatimiseen kohdistuu siihen toiminnanharjoittajaan, joka on jätteen haltija luovuttaessaan jätteen kuljetettavaksi. Useimmiten tämä on jätteen tuottaja tai kiinteistön haltija, mutta joissakin tapauksissa myös esimerkiksi jätteen välittäjä voi olla pykälässä tarkoitettu jätteen haltija. Käytännössä jätteen haltija voi valtuuttaa jätteen kuljettajan tai muun toimijan laatimaan siirtoasiakirjan tämän puolesta, mutta tällöinkin vastuu velvollisuuden noudattamisesta säilyy jätteen haltijalla.
Siirtoasiakirjan laatimisvelvollisuus laajennettaisiin 1 momentin mukaan koskemaan myös POP-jätteitä. Tällä, yhdessä 118 §:ssä ehdotetun kirjanpitovelvollisuuden kanssa, pantaisiin täytäntöön POP-asetuksen 7 artiklan 6 kohdan mukainen vaatimus POP-jätteiden jäljitettävyyden varmistamisesta. Ehdotuksilla korostetaan jätteen tuottajan velvollisuutta olla selvillä ja antaa tietoja tuottamansa jätteen sisältämistä POP-yhdisteistä. Tämä on välttämätöntä, jotta POP-jätteet voidaan jätehuoltoketjussa pitää erillään muusta jätteestä ja järjestää niille turvallinen käsittely sekä siten ehkäistä POP-yhdisteiden päätyminen materiaalikiertoihin.
Pykälän 1 momentissa oleva termi ”sako- ja umpikaivoliete” korvattaisiin termillä ”saostus- ja umpisäiliöliete” ehdotetun 6 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisesti. Siirtoasiakirjan sisältövaatimuksiin lisättäisiin tiedot jätteen käsittelytavasta toimituspaikassa. Käytännössä siirtoasiakirjan laatimisen yhteydessä jätteen haltija voisi ilmoittaa käsittelytiedon yksinkertaisella sanallisella kuvauksella, jos tarkempaa tietoa käsittelymenetelmästä ei jätteen siirtoa aloitettaessa ole kohtuudella saatavissa. Käsittelytiedon antaminen vähintään yleispiirteisellä tasolla toteuttaisi jätteen haltijan velvollisuutta olla selvillä jätteen ja jätehuollon ympäristö- ja terveysvaikutuksista. Jätteen vastaanottajan tulisi tarkistaa ja tarvittaessa täydentää käsittelytiedot muun muassa täsmällisellä tiedolla käsittelymenetelmän luokituksesta.
Voimassa oleva 3 ja 4 momentti siirtyisi 2 ja 3 momentiksi. Uusi 2 momentti säilyisi asiasisällöltään ennallaan. Uudessa 3 momentissa säädettäisiin pykälän sisältöä vastaavasti vain valtuudesta antaa tarkempia säännöksiä siirtoasiakirjaan merkittävistä tiedoista. Muut siirtoasiakirjan käyttöä koskevat valtuussäännökset sisällytettäisiin ehdotetun 121 a §:n 3 momenttiin.
121 a §.Siirtoasiakirjan käyttöön liittyvät menettelyt. Uuden 121 a §:n mukaan siirtoasiakirja olisi laadittava sähköisenä, jollei pykälän 2 momentista muuta johdu. Sähköisen siirtoasiakirjan tietojen tulisi olla koneluettavassa muodossa. Koneluettava tieto tallennetaan rakenteellisesti, järjestelmällisesti ja luokitellusti, jolloin se voidaan tarvittaessa esimerkiksi muuntaa asiakirjamuotoon. Viranomaistarkastusten mahdollistamiseksi siirtoasiakirjan tulisi olla esitettävissä luettavassa muodossa jätteen siirron aikana. Lisäksi siirtoasiakirjan tietojen tulisi olla saatavissa kaikille siirtoon osallistuville osapuolille. Siirtoasiakirjaan tehtävät muutokset olisi voitava havaita jälkikäteen, ja ne olisi toteutettava niin, etteivät alkuperäiset tiedot häviä. Siirtoasiakirjaan voi käytännössä olla tarpeen tehdä muutoksia kuljetuksen jo alettua esimerkiksi tilanteessa, jossa tarkka tieto jätteen painosta saadaan vasta vastaanottavassa laitoksessa tapahtuvassa punnituksessa.
Jätteen siirtyminen kuljetusketjussa toimijalta toiselle olisi vahvistettava sähköisellä allekirjoituksella, sähköisellä leimalla tai muulla luotettavalla sähköisellä todentamismenetelmällä. Jätteen haltijan velvollisuus vahvistaa siirtoasiakirjassa annettujen tietojen oikeellisuus ja vastaanottajan velvollisuus vahvistaa jätteen vastaanotto käsiteltäväksi säilyisivät asiasisällöltään voimassa olevan sääntelyn mukaisena. Katkeamattoman kuljetusketjun varmistamiseksi pykälässä täsmennettäisiin, että myös jätteen kuljettajan olisi vastaavaan tapaan vahvistettava jätteen vastaanotto kuljetettavaksi. Jätteen haltijan ja vastaanottajan velvollisuus säilyttää siirtoasiakirjan tiedot kolmen vuoden ajan siirron päättymisestä säilyisi ennallaan.
Sähköisellä allekirjoituksella tarkoitettaisiin sähköisessä muodossa olevaa tietoa, joka on liitetty tai joka loogisesti liittyy muuhun sähköisessä muodossa olevaan tietoon ja jota allekirjoittaja käyttää allekirjoittamiseen. Sähköisellä leimalla tarkoitettaisiin luonnollisen henkilön tekemää sähköistä allekirjoitusta vastaavaa organisaation nimissä tehtyä varmentamista. Siirtoasiakirjaan tehdyn allekirjoituksen tai leiman tulisi yksilöidä allekirjoittajansa selvästi ja allekirjoitus tulisi luoda keinolla, jonka allekirjoittaja voi pitää yksinomaisessa valvonnassaan. Lisäksi allekirjoitus tulisi liittää sen kohteena olevaan tietoon siten, että tiedon mahdollinen myöhempi muuttaminen voidaan havaita. Tällainen olisi esimerkiksi sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisiin transaktioihin liittyvistä luottamuspalveluista sisämarkkinoilla ja direktiivin 1999/93/EY kumoamisesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 910/2014, annettu 23 päivänä heinäkuuta 2014, tarkoitettu kehittynyt sähköinen allekirjoitus tai kehittynyt sähköinen leima. Sähköisen allekirjoituksen tai leiman sijasta voitaisiin käyttää myös muuta luotettavaa sähköistä todentamismenetelmää. Tällaisia olisivat esimerkiksi vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista annetun lain (617/2009) 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu vahva sähköinen tunnistaminen. Luotettava tapa ei kuitenkaan välttämättä edellyttäisi vahvaa tunnistautumista, vaan myös muut luotettavat keinot voisivat tulla kyseeseen. Jätteenkuljetuksesta vastaavalla organisaatiolla voi esimerkiksi olla oma varmenne, jolla se allekirjoittaa tai leimaa tarvittavat tiedot. Luotettavana menetelmänä ei voitaisi pitää pelkästään paikannukseen perustuvaa leimausta, sillä se ei yksilöi allekirjoittajaa.
Ehdotetussa 2 momentissa säädettäisiin paperisen siirtoasiakirjan käyttöön liittyvistä menettelyistä siltä osin kuin ne poikkeaisivat 1 momentissa tarkoitetusta sähköistä siirtoasiakirjaa koskevista menettelyistä. Siirtoasiakirja olisi pääsääntöisesti laadittava sähköisenä, mutta se voitaisiin laatia myös paperisena, jos sähköisen siirtoasiakirjan laatimiselle ei olisi edellytyksiä. Edellytykset voivat puuttua toiminnanharjoittajalta esimerkiksi laitteiden puutteiden vuoksi tai sähköisessä siirtoasiakirjajärjestelmässä olevan teknisen vian vuoksi. Paperisen siirtoasiakirjan käyttöön liittyvät menettelyt säilyisivät pääosin voimassa olevan sääntelyn mukaisina. Paperiseen siirtoasiakirjaan tulisi tehdä vastaavat vahvistukset kuin mitä sähköisen siirtoasiakirjan osalta. Jätteen haltijan ja vastaanottajan velvollisuus vahvistaa siirtoasiakirjan vastaanotto allekirjoituksellaan säilyisi siten sisällöllisesti ennallaan. Uutta olisi se, että myös kuljettajan tulisi vahvistaa kuljetettavaksi ottaminen, vastaavasti kuin sähköisen siirtoasiakirjan osalta. Vahvistaminen voitaisiin tehdä allekirjoituksen ohella myös muilla järjestelyillä, jos tämä ei heikennä vahvistuksen luotettavuutta. Tällainen voisi olla esimerkiksi järjestely, jossa miehittämättömän vastaanottopaikan automaatiojärjestelmä rekisteröi jätteen vastaanoton ja vaaka tulostaa kuitin jätteen kuljettajalle, ja kuljettaja toimittaa siirtoasiakirjan ja kuitin jälkikäteen jätteen vastaanottajalle, joka vahvistaa jätteen vastaanoton siirtoasiakirjaan.
Siirtoasiakirjan laatimista ja käyttöä koskevien velvollisuuksien noudattamisen valvonta jakautuisi voimassa olevan ympäristönsuojelulain ja jätelain mukaisen viranomaisten toimivallan jaon mukaisesti. ELY-keskus valvoisi jätteen kuljettajien toimintaa sekä aluehallintoviraston myöntämää lupaa edellyttävän jätteen haltijan ja jätteen vastaanottajan toimintaa. Muilta osin valvonta kuuluisi kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.
Pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä sähköisen ja paperisen siirtoasiakirjan muodosta ja tietojen vahvistamisesta.
122 §. Tiedonsaantioikeus. Pykälän 1 momentin 2 kohtaan ehdotettavilla muutoksilla selvennettäisiin, että pykälässä mainittujen viranomaisten oikeus saada tietoja säännösten noudattamisen valvontaa ja lain täytäntöönpanoa varten koskee myös ehdotetussa 5 a §:ssä tarkoitettuja sivutuotteita ja ehdotetussa 5 b §:ssä tarkoitettua materiaalia, jonka jätteeksi luokittelun katsotaan päättyneen hyödyntämisen seurauksena. Viranomaisella olisi myös oikeus saada tarpeelliset selvitykset siitä, mihin seikkoihin materiaalin määrittäminen sivutuotteeksi tai arvio materiaalin jäteluonteen päättymisestä perustuu. Ehdotuksella parannettaisiin viranomaisen mahdollisuuksia sivutuotteita ja jätteeksi luokittelun päättymistä koskevan sääntelyn noudattamisen tehokkaaseen valvontaan ja osaltaan varmistettaisiin säännösten yhdenmukaista soveltamiskäytäntöä.
127 §.Tuotetta tai tuotemerkintöjä koskevan rikkomuksen tai laiminlyönnin oikaiseminen. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että säännökseen lisätään nimenomainen maininta tuotekielloista. Lisäys olisi tarpeen erityisesti SUP-direktiivin täytäntöön panemiseksi säädettäviä tuotekieltoja koskevien rikkomusten oikaisemiseksi. Lisäksi maininta ympäristöministeriön toimivallasta tuotteiden lainmukaisuutta valvovana viranomaisena poistettaisiin säännöksestä. Lain 22 §:n mukaan ympäristöministeriön tehtävänä on yleinen ohjaus, seuranta ja kehittäminen. Muutoksen jälkeen pääsääntöisesti Turvallisuus- ja kemikaalivirasto valvoisi tuotteiden ja niiden merkintöjen lainmukaisuutta siten kuin niistä tarkemmin säädetään 10 §:n nojalla annetulla valtioneuvoston asetuksella.
Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin toimivaltaista viranomaista koskeva teknisluonteinen korjaus. Eräiden juomapakkausten valmisteverosta annetun lain mukaisesti juomapakkausten viranomaistehtävät kuuluvat nykyisin Tullin sijasta Verohallinnolle ja säännös päivitettäisiin vastaamaan voimassa olevaa lakia.
129 §. Uhkasakko, teettämisuhka ja keskeyttämisuhka. Pykälän 1 momentista poistettaisiin ympäristöministeriötä koskeva maininta johtuen 127 §:ään tehtävästä vastaavasta muutoksesta.
131 §.Laiminlyöntimaksu. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin tuottajavastuullisen tuottajan velvollisuus maksaa laiminlyöntimaksua, jos tämä laiminlyö velvollisuuden liittyä tuottajayhteisöön tai tehdä hakemus tuottajarekisteriin hyväksymiseksi. Pykälän 2 momentin 5 kohtaan ehdotetaan tehtäväksi ehdotetuista 121 a §:stä johtuvat tarpeelliset tekniset muutokset.
Lisäksi jätteen kansainvälistä siirtoa koskevia laiminlyöntimaksuvelvollisuussäännöksiä ehdotetaan tarkistettavaksi siten, että pykälän 2 momentin 8 kohdassa laiminlyöntimaksuvelvolliseksi säädettäisiin – voimassaolevan lain jätteensiirtoasetuksen 18 artiklassa tarkoitetun asiakirjan laatimista ja allekirjoitusvelvollisuutta sekä asiakirjan mukana pitämistä koskevan velvollisuuden lisäksi – siirtoasiakirjan täyttämistä tai sen jäljennöksen lähettämistä viranomaiselle koskevat laiminlyönnit sekä hyväksyttyä jätteen siirtoa koskevan kuljetuksen suorittajan muuttumisesta ilmoittamisen laiminlyönti.
Jätteensiirtoasetuksen 15 artiklan mukaisesti jätteen väliaikaisia hyödyntämis- ja huolehtimistoimia toteuttavan laitoksen on lähetettävä siirtoasiakirjan jäljennös toimivaltaiselle viranomaiselle. Jätteensiirtoasetuksen 16 artiklan mukaisesti sen jälkeen, kun viranomainen on hyväksynyt ilmoitetun siirron, kaikkien siirtoon osallistuvien yritysten on täytettävä siirtoasiakirja ja lähetettävä sen jäljennös toimivaltaiselle viranomaiselle. Jätteensiirtoasetuksen 17 artiklassa säädetään jätteen siirtoa koskevan hyväksynnän jälkeen tehtävistä muutoksista, joista on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle. Laiminlyöntimaksuvelvolliseksi säädettäisiin 17 artiklassa säädetyn kuljetuksen suorittajaa koskevasta muutoksesta ilmoittamisen laiminlyönti. Muista 17 artiklassa säädetyistä ilmoittamista koskevista laiminlyönneistä säädettäisiin 147 §:ssä. Jätteensiirtoasetuksen mukaisesti kuljetuksen suorittajan muuttaminen on mahdollista ilman uutta ennakkohyväksyntää edellyttäen, että kaikki asianomaiset viranomaiset hyväksyvät muutoksen. Jätteen siirron sujuvuuden vuoksi on tarkoituksenmukaista, että jätteen siirto ei estyisi esimerkiksi kuljetusliikkeen kapasiteettipulan, lopettamisen tai muun vastaavan syyn perusteella. Muuttunutta kuljetuksen suorittajaa koskevan ilmoituksen laiminlyönti olisi jätteen siirtoa koskevan valvonnan yhteydessä helppo todeta.
Laiminlyöntimaksusäännökseen ehdotetut edellä tarkoitetut laiminlyönnit sisältyvät voimassa olevan lain 147 §:n mukaisesti rangaistaviin tekoihin. Nämä laiminlyönnit ovat kuitenkin sellaisia, joiden toteen näyttäminen olisi yksinkertaista eikä vaatisi tutkinnallisia toimia, ja joiden oikaiseminen hallinnollisessa menettelyssä olisi sujuvampaa kuin rangaistussäännöksillä. Näin ollen näistä teoista ei enää rangaistaisi jätelain rikkomisena 147 §:n nojalla.
136 §.Toiminta rikosasiassa. Pykälän 1 momenttiin tehtäisiin Tullin nimikettä koskeva teknisluonteinen korjaus Tullin hallinnosta annetun lain mukaisesti. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös Suomen ympäristökeskuksen asianomistajan asemasta, kun kyse on jätteen kansainvälisiä siirtoja koskevasta rikosasiasta, jos yleistä etua on loukattu. Säännös olisi tarpeellinen Suomen ympäristökeskuksen jätteen kansainvälisiä siirtoja koskevan valvontatehtävän hoitamiseksi. Yleisen edun loukkaamisena pidettäisiin jätteen kansainvälisessä siirrossa esimerkiksi sitä, että yritys, joka siirtää jätettä laittomasti, saa toiminnasta perusteetonta taloudellista hyötyä lain mukaan toimiviin yrityksin nähden ja täten vääristää kilpailua alalla.
143 §. Rekisteri jätteen kuljetuksista ja biojätteen käsittelystä kiinteistöllä. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin voimassa olevaa säännöstä vastaavasti kunnan jätehuoltoviranomaisen velvollisuudesta pitää rekisteriä kiinteistöiltä noudetuista jätteistä. Rekisterin merkittäisiin henkilötietoina muun muassa kiinteistön haltijan nimi ja yhteystiedot sekä kiinteistön osoite. Henkilötiedot säädettäisiin säilytettäviksi viiden vuoden ajan rekisteriin merkitsemisen jälkeen, mikä olisi tarpeen esimerkiksi valvonta- tai muun vireillä olevan viranomaistehtävän hoitamiseksi.
Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi kunnan jätehuoltoviranomaisen velvollisuus merkitä pykälässä tarkoitettuun rekisteriin 41 a §:n 2 momentissa tarkoitetut tiedot biojätteen kiinteistöllä tapahtuvasta pienimuotoisesta käsittelystä. Säännöksellä pantaisiin osaltaan täytäntöön jätedirektiivin 11 a artiklan 3 kohdassa edellytetty tehokas yhdyskuntajätteen laadunvalvonta- ja jäljittämisjärjestelmä komission täytäntöönpanosäädöksen (EU) 2019/1004 liitteessä II edellytettyjen tietojen keräämiseksi yhdyskuntabiojätteen syntypaikalla tapahtuvasta käsittelystä. Ehdotettujen voimaantulo- ja siirtymäsäännösten mukaan velvollisuutta sovellettaisiin 1.1.2023 alkaen.
Jätteen haltijoista, jotka käsittelevät biojätettä, talletettaisiin rekisteriin nimi- ja yhteystiedot sekä tieto sen kiinteistön asukasmäärästä, jossa biojätettä käsitellään. Rekisteri ei sisältäisi arkaluonteisia tietoja, mutta se saattaisi sisältää julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 31 kohdan mukaan salassa pidettäviä tietoja, jos henkilön puhelinnumero, kotikunta, asuinpaikka tai muu yhteystieto on henkilön terveyteen tai turvallisuuteen liittyvän syyn vuoksi salainen. Yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklassa säädetään henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuudesta. Pykälässä tarkoitettu henkilötietojen käsittely perustuisi 6 artiklan 1 kohdan c alakohdassa tarkoitettuun rekisterinpitäjän lakisääteisten velvoitteiden noudattamiseen.
Yleisen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdan perusteella henkilötietojen säilytysajoista voidaan säätää kansallisesti. Asetuksen 5 artiklan 1 kohdan e alakohdan mukaan henkilötietoja saa säilyttää ainoastaan niin kauan kuin on tarpeen tietojenkäsittelyn tarkoitusten toteuttamista varten. Julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain (906/2019) 21 §:ssä säädetään säilytysaikoja määriteltäessä huomioon otettavista seikoista. Ehdotetun 1 momentin henkilötietojen säilyttämisaikaa koskevalla säännöksellä täydennettäisiin näitä säädöksiä. Tietojen kerääminen biojätteen käsittelystä perustuisi komission täytäntöönpanopäätökseen (EU) 2019/1004, joka edellyttää kiinteistöillä käsiteltävän biojätteen määrän ja käsittelyä harjoittavien kiinteistöjen asukasmäärien arviointia. Täytäntöönpanopäätös velvoittaa keräämään tietoja vähintään viiden vuoden välein. Rekisteriin tallennetut henkilötiedot, jotka koskevat kiinteistöllä tapahtuvaa asumisessa syntyvän biojätteen käsittelyä, ehdotetaan säilytettäviksi vastaavasti viisi vuotta käsittelyn päättymisestä ilmoittamisen jälkeen. Koska tietoja kerätään kotitalouksissa tapahtuvasta biojätteen käsittelystä, niihin liittyvät henkilö- ja yhteystiedot ovat oleellinen osa kerättäviä tietoja ja varmistavat tiedon luotettavuuden ja jäljitettävyyden. Säännöllisin väliajoin tehtävästä tiedonkeruu- ja seurantatarpeesta johtuen tietoja on välttämätöntä säilyttää myös sen jälkeen, kun biojätteen käsittely tietyllä kiinteistöllä on päättynyt.
Säännöksessä täsmennettäisiin lisäksi, että kunnan jätehuoltoviranomainen olisi yleisessä tietosuoja-asetuksessa tarkoitettu rekisterinpitäjä, jolloin sen vastuulla olisi huolehtia asetuksessa rekisterinpitäjälle asetetuista henkilötietojen käsittelyä koskevista velvoitteista.
Pykälän voimassa oleva 2 momentti, jossa on informatiivinen viittaus viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin ja henkilötietolakiin (523/1999), kumottaisiin tarpeettomana ja osin vanhentuneena. Henkilötietolaki on kumoutunut uuden tietosuojalain (1050/2018) tultua voimaan 1.1.2019. Rekisteriin talletettavien henkilötietojen käsittelyyn sovelletaan yleistä tietosuoja-asetusta ja sitä täydentävää tietosuojalakia. Tietosuoja-asetus on Euroopan unionin jäsenvaltioissa suoraan sovellettavaa oikeutta. Asetus sisältää säännökset rekisteröidyn oikeuksista, henkilötietojen käsittelystä ja tietojen turvallisuudesta, henkilötietojen siirroista sekä oikeussuojakeinoista, vastuista ja seuraamuksista, jotka velvoittavat rekisterinpitäjiä. Asetusta on täydennetty tietosuojalailla, jonka mukaan rekisteröidyllä on muun muassa oikeus saattaa henkilötietojen käsittelyä koskeva asia tietosuojavaltuutetun käsiteltäväksi. Tietojen luovuttamiseen rekisteristä ja muuhun henkilötietojen luovuttamiseen sovellettaisiin tietosuojalain 28 §:n mukaisesti julkisuuslakia.
Ehdotetun uuden 2 momentin mukaan kunnan jätehuoltoviranomaisella olisi velvollisuus pyydettäessä antaa rekisteriin kootut tiedot jätteen kuljetuksista ja biojätteen käsittelystä kiinteistöllä 22 §:ssä tarkoitetulle valtion viranomaiselle tai 27 §:ssä tarkoitetulle asiantuntijaviranomaiselle tai -laitokselle. Rekisteri sisältää tietoja, joiden saatavuus olisi tarpeen viranomaisille ja tutkimuslaitoksille jätehuollon yleistä ohjausta, seurantaa ja kehittämistä varten sekä edellä tarkoitettujen EU-raportointivelvoitteiden noudattamiseksi. Säännös mahdollistaisi myös sellaisten henkilötietojen luovuttamisen, jotka eivät ole salassa pidettäviä. Henkilötietojen luovuttaminen on mahdollista, jos tiedon saajalla on henkilötietojen suojaa koskevien säännöksien nojalla oikeus käsitellä näitä tietoja. Henkilötietoja voitaisiin luovuttaa, jos pykälässä mainitulla viranomaisella tai laitoksella on jätehuollon yleistä ohjausta, seurantaa, kehittämistä ja raportointia koskeva tehtävä, jota varten tietoja tarvitaan. Rekisterinpitäjänä toimivan kunnan jätehuoltoviranomaisen olisi pyynnön saatuaan tarkistettava, onko tietoja pyytävällä oikeus käsitellä henkilötietoja.
146 §.Salassa pidettävien tietojen luovuttaminen. Pykälässä mainittujen viranomaisten nimitiedot päivitettäisiin vastaamaan niiden nykyisiä organisaatioita. Valmisteverotuslain mukaisesti valmisteverojen valvontatehtäviä on siirretty Tullilta Verohallinnolle, jonka vuoksi pykälään tehtäisiin tätä koskeva tarpeellinen muutos. Verohallinto on valmisteverotuslain 4 §:n mukaisesti toimivaltainen viranomainen jäteverolain mukaisissa viranomaistehtävissä. Valmisteverotuslain mukaisesti verohallinnon vastuulla on myös juomapakkausverotuksen osalta jälkikäteen tehtävä tarkastus. Lisäksi salassa pidettävien tietojen antamista koskevaa säännöstä tarkistettaisiin siten, että näiden tietojen tulisi olla välttämättömiä pykälässä mainittujen viranomaistehtävien hoitamiseksi.
147 §.Rangaistussäännökset. Pykälän 2 momentissa säädetään rikoslain säännöksiä täydentävistä sakonuhkaisista rangaistussäännöksistä. Voimassa olevassa laissa rangaistavuudelta edellytetään tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta. Momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että jätelain rikkomisen syyksiluettavuuden kynnystä laskettaisiin tavanomaiseen huolimattomuuteen. Huolimattomuus rangaistavuuden edellytyksenä on tahallisuuden ohella syyksiluettavuuden toinen päämuoto. Törkeä tuottamus on huolimattomuuden ankarampi muoto.
Rikoslain rikosoikeudellisen vastuun yleisiä edellytyksiä koskevan 3 luvun 7 §:n mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan. Se, pidetäänkö huolimattomuutta törkeänä, ratkaistaan kokonaisarvostelun perusteella. Arvostelussa otetaan huomioon rikotun huolellisuusvelvollisuuden merkittävyys, vaarannettujen etujen tärkeys ja loukkauksen todennäköisyys, riskinoton tietoisuus sekä muut tekoon ja tekijään liittyvät olosuhteet.
Jätesääntelyllä pyritään jätehuollon asianmukaiseen järjestämiseen. Jätehuolto ja sitä koskeva sääntely vaikuttavat välittömästi siihen, kuinka hyvin perustuslain 20 §:ssä turvattu, jokaisen oikeus terveelliseen ympäristöön toteutuu. Siksi jätteisiin ja jätehuoltoon liittyy korostunut huolellisuusvelvollisuus, jota vastoin toimiva osoittaa välinpitämättömyyttä ympäristöään ja ihmisten terveyttä kohtaan. Ehdotetulla syyksiluettavuuden asteen alentamisella pyrittäisiin turvaamaan jätteiden käsittelyn asianmukaisuus voimassa olevaa sääntelyä tehokkaammin. Muutoksella myös selkiytettäisiin huolellisuusvelvollisuuden merkitystä. Suurin osa pykälän 2 momentissa rangaistaviksi säädetyistä teoista ja laiminlyönneistä liittyy välittömästi asianmukaisen jätehuollon ja jätteiden käsittelyn järjestämiseen (1-18 ja 21-24 kohdat). Momentin 19 kohdassa on puolestaan kyse hallinnollisten kieltojen tai määräysten rikkomisesta tai laiminlyönnistä. Myös näillä hallinnollisilla velvoitteilla on suora kytkentä toimivan jätehuollon varmistamiseen sekä jätteistä ja jätehuollosta aiheutuvan vaaran ja haitan ennalta ehkäisemiseen. Samoin momentin 20 kohdassa viitatuissa valtioneuvoston asetuksissa asetetaan yksityiskohtaisia jätteitä ja jätehuoltoa koskevia vaatimuksia. Useimmat 2 momentissa tarkoitetuista teoista tai laiminlyönneistä koskevat ammattimaista tai laitosmaista jätteenkäsittelyä tai siihen rinnastettavaa toimintaa. Toisaalta osa momentissa tarkoitetuista rikkomuksista on sellaisia, että kuka tahansa voi niihin syyllistyä. Tällöinkin jätteen haltijalla on kokonaisvastuu asianmukaisen jätehuollon järjestämisestä ja siitä, että jätteet käsitellään terveyden- ja ympäristönsuojelun kannalta hyväksyttävällä tavalla. Edellä mainituista syistä ehdotettu syyksiluettavuuskynnyksen muutos ulotettaisiin kaikkiin 2 momentissa tarkoitettuihin rikkomuksiin.
Muutos vähentäisi näyttöongelmia vähäisempien tekojen ja laiminlyöntien osalta, mikä lisäisi sanktiovarmuutta. Jätelain rangaistussäännös sisältää monenlaisia tekoja jätehuollon järjestämiseen ja jätteiden käsittelyyn liittyvistä rikkomuksista tai laiminlyönneistä hallinnollisten velvollisuuksien laiminlyömiseen. Ympäristövaikutuksiltaan vakavampien tekojen valvonta ja ennalta ehkäiseminen on osin riippuvainen siitä, miten suorilta ympäristövaikutuksiltaan vähäisempiin tekoihin suhtaudutaan. Esimerkiksi ehdotetussa 147 §:n 1 momentin 10 kohdassa rangaistavaksi säädetty tiedonantovelvollisuuden laiminlyönti voi liittyä toimintaan, jossa saostus- ja umpisäiliölietettä hylätään ympäristöön taloudellista hyötyä tavoitellen. Näin ollen jäterikkomusten syyksiluettavuuskynnyksen laskeminen olisi tarpeen kaikissa jätelain rikkomustyypeissä rangaistussäännösten ennaltaehkäisevän vaikutuksen vahvistamiseksi. Lisääntynyt sanktiovarmuus olisi omiaan lisäämään myös yleistä luottamusta siihen, että ympäristöä, luontoa ja ihmisten terveyttä kyetään suojelemaan. Ehdotettu muutos korostaisi perustuslain suojaaman oikeushyvän merkitystä ja edistäisi sen toteutumista käytännössä.
Ehdotettu muutos yhdenmukaistaisi syyksiluettavuuden kynnystä suhteessa muuhun ympäristösääntelyyn, jonka mukaan rikkomuksesta voidaan tuomita tahallisuudesta tai huolimattomuudesta. Tällaisia säännöksiä ovat esimerkiksi ympäristönsuojelulain 225 §:ssä tarkoitettu ympäristönsuojelulain rikkominen, vesilain (587/2011) 16 luvun 2 §:ssä tarkoitettu vesilain luparikkomus tai 16 luvun 3 §:ssä tarkoitettu vesilain rikkominen, kemikaalilain 59 §:ssä tarkoitettu kemikaalirikkomus, maa-aineslain (555/1981) 17 §:ssä tarkoitettu maa-ainesrikkomus, terveydensuojelulain (763/1994) 54 §:ssä tarkoitettu terveyden vaarantamisrikkomus tai luonnonsuojelulain (1096/1996) 58 §:ssä tarkoitettu luonnonsuojelurikkomus. Ehdotettu muutos olisi näin ollen tarpeen myös ympäristösääntelyn yhdenmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden vaatimusten vuoksi sekä yleisen edun suojaamiseksi. Rikoslain 48 luvun 1 §:ssä tarkoitettu ympäristön turmeleminen ja saman luvun 5 §:ssä tarkoitettu luonnonsuojelurikos puolestaan edellyttävät vähintään törkeää huolimattomuutta.
Pykälän 2 momentissa olevaan luetteloon rangaistavista teoista ehdotetaan tehtäväksi muualle lakiin ehdotettujen muutosten huomioon ottamiseksi tarvittavat muutokset. Momenttiin lisättäisiin kolme uutta kohtaa ja jätteen kansainvälisiä siirtoja koskevat rangaistavat teot jaettaisiin selvyyden vuoksi kahteen eri kohtaan. Momenttiin ehdotettujen uusien kohtien vuoksi kohtien numerointi muuttuisi vastaavasti.
Ehdotettuja uusia säännöksiä, joiden rikkominen tai laiminlyönti säädettäisiin rangaistaviksi, olisivat 15 a §:ssä tarkoitettu kielto polttaa tai sijoittaa kaatopaikalle uudelleenkäytön valmistelua tai kierrätystä varten erilliskerättyä jätettä ja 15 b §:ssä ehdotettu velvollisuus varmistaa hyödynnettävän jätteen laatu. Edellä mainitut rangaistavaksi ehdotetut teot tai laiminlyönnit olisivat moitittavuudeltaan yhteneväisiä voimassa olevassa laissa rangaistavaksi säädettyjen tekojen ja laiminlyöntien kanssa.
Pykälän 2 momentin 2 kohdan mukaan rangaistavaa olisi 15 a §:n mukaisen uudelleenkäytön valmistelua tai kierrätystä varten erilliskerätyn jätteen polttamista tai kaatopaikalle sijoittamista koskevan kiellon rikkominen. Mainittua jätettä ei saisi toimittaa poltettavaksi tai sijoitettavaksi kaatopaikalle esimerkiksi taloudellisista syistä.
Pykälän 2 momentin 3 kohdan mukaisesti rangaistavaksi säädettäisiin 15 b §:ssä tarkoitetun hyödynnettävän jätteen laadun varmistamisen laiminlyönti. Vaarallisten aineiden, seosten tai osien poistamisen laiminlyönnistä voisi aiheutua seurauksena vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle jätehuollon seuraavissa vaiheissa tai materiaalien turvallinen kierrätys voisi vaarantua.
Pykälän 2 momentin 10 kohdan mukaisesti rangaistavaksi säädettäviin tekoihin lisättäisiin jätteen kuljettajan 39 §:n 2 momentissa tarkoitettujen kiinteistöiltä noudettuja jätteitä koskevien tietojen antamisen laiminlyönti. Rangaistavuuden edellytyksenä olisi se, että tietoja ei olisi annettu viranomaisen kehotuksesta huolimatta. Sen sijaan vähäinen tietojen antamisen viivästyminen säädetystä määräajasta ei johtaisi rangaistusvastuuseen. Mainittujen tietojen antaminen jätehuoltoviranomaiselle on välttämätöntä kiinteistöiltä noudettavien jätteiden kuljetuksen toimivuuden ja lainmukaisuuden varmistamiseksi.
Pykälän 2 momentin 20 kohdassa säädettäisiin lain valtuussäännösten nojalla annetun asetuksen rikkomisesta. Kohtaa tarkistettaisiin siten, että siinä luonnehdittaisiin voimassa olevaa lakia täsmällisemmin rangaistavista tekotavoista.
Pykälän 2 momentin 21 kohdassa säädettäisiin rangaistuksista jätteen kansainvälistä siirtoa koskevien säännösten rikkomisesta. Kohdassa viitattaisiin voimassa olevaa lakia täsmällisemmin asianomaisiin jätelain pykäliin ja jätteensiirtoasetuksen artikloihin, joihin sisältyy velvollisuus tai kielto, jota voidaan rikkoa. Jätteensiirtoasetusta koskevat rangaistavat teot jaettaisiin selkeyden vuoksi kahteen eri kohtaan siten, että 22 kohdassa säädettäisiin rangaistavaksi ne artiklojen velvollisuudet, jotka voidaan laiminlyödä. Jätteensiirtoasetuksen rikkomista koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettavaksi siten, että osa voimassa olevan lain mukaisesti jätteensiirtoasetuksen rikkomisena rangaistavista laiminlyönneistä siirrettäisiin laiminlyöntimaksua koskevaan 131 §:ään.
Tämän lain 12 luvussa säädetään jätteensiirtoasetusta täydentäviä säännöksiä jätteen kansainvälisistä siirroista jätteensiirtoasetuksen edellyttämällä tai sallimalla tavalla. Lain 109 §:ssä säädetään jätteen siirtoa toiseen maahan koskevista rajoituksista ja 110 §:ssä säädetään jätteen siirtoa Suomeen koskevista rajoituksista, joiden rikkominen olisi rangaistavaa.
Jätteensiirtoasetuksen 2 artiklan 35 kohdassa määritellään laiton jätteensiirto. Jätteensiirtoasetuksen 4 artiklassa säädetään velvollisuudesta tehdä jätteen siirrosta kirjallinen ennakkoilmoitus toimivaltaiselle viranomaiselle ja ilmoituksen sisältövaatimuksista, 13 artiklassa säädetään velvollisuudesta ilmoittaa toimivaltaiselle viranomaiselle reittimuutoksesta. Jätteensiirtoasetuksen 17 artiklassa säädetään velvollisuudesta ilmoittaa toimivaltaiselle viranomaiselle hyväksyttyä jätteen siirtoa koskevista muutoksista, joista siirrettävän jätteen määrän tai reitin tai siirron aikataulun muutoksesta ilmoittamisen laiminlyönti säädettäisiin rangaistavaksi jätelain rikkomisena, kun taas artiklassa säädetystä kuljetuksen suorittajaa koskevasta muutoksesta ilmoittamisen laiminlyönnistä säädettäisiin laiminlyöntimaksua koskevassa 131 §:ssä. Jätteen siirto ilman voimassaolevaa siirtolupaa, siirrettävän jätteen kokonaismäärän ylittäminen tai reitin olennainen muuttuminen (esimerkiksi reittiin tulee uusia kauttakulkumaita) ovat rinnastettavissa jätteen siirtoon ilman toimivaltaisten viranomaisten hyväksyntää, joten tällaiset siirtoa koskevat muutokset edellyttävät uuden ilmoituksen tekemistä 17 artiklan 2 tai 3 kohdan mukaisesti. Jätteensiirtoasetuksen 19 artiklassa säädetään kiellosta sekoittaa jätettä muuhun jätteeseen siirron aikana ja 20 artiklassa säädetään velvollisuudesta säilyttää kaikki ilmoitetun siirron yhteydessä toimivaltaiselle viranomaiselle lähetetyt tai tämän lähettämät asiakirjat vähintään kolmen vuoden ajan siirron alkamispäivästä. Asetuksen 34 artiklassa säädetään vientikiellosta muualle kuin EFTA-maihin, 36 artiklassa säädetään hyödynnettäviksi tarkoitettujen jätteiden vientikiellosta maihin, joihin ei sovelleta OECD:n päätöstä ja 39 artiklassa jätteiden vientikiellosta Etelämantereelle. Asetuksen 40 artiklassa säädetään jätteiden vientikiellosta merentakaisiin maihin tai merentakaisille alueille, 41 artiklassa säädetään huolehdittavaksi tarkoitetun jätteen tuontikiellosta, 43 artiklassa säädetään hyödynnettäväksi tarkoitetun jätteen tuontikiellosta ja 49 artiklassa säädetään ympäristön suojelua koskevista toimenpidevaatimuksista.
Voimassa olevassa laissa edellä mainitut rikkomukset sisältyvät jätteensiirtoasetusta koskevaan rangaistussäännökseen, joten rangaistavuuden alaan ehdotetut tarkistukset vaikuttaisivat vain siltä osin kuin laiminlyönnistä säädettäisiin laiminlyöntimaksua koskevassa 131 §:ssä.
Voimaantulo ja siirtymäsäännökset
Laki ehdotetaan tulevaksi voimaan 1.7.2021.
EU:n jätesäädöspakettiin sisältyvät direktiivimuutokset olisi tullut saattaa jäsenvaltioissa voimaan viimeistään 5.7.2020. Jätelainsäädännön uudistuksen vaatimasta suuresta työmäärästä sekä komission täytäntöönpanoasetusten ja toimeenpano-ohjeiden viivästymisestä johtuen direktiivien toimeenpano viivästyisi ehdotetulla aikataululla noin vuoden.
Ehdotetun 2 momentin mukaan jätteen haltijan velvollisuutta ilmoittaa tiedot 41 a §:n mukaisesta kiinteistöllä tapahtuvasta pienimuotoisesta biojätteen käsittelystä ja kunnan jätehuoltoviranomaisten velvollisuutta siirtää ilmoitetut tiedot rekisteriin sovellettaisiin 1.1.2023 lukien. Siirtymäaika olisi tarpeen, jotta ilmoitusvelvollisuuden toimeenpanemiseksi tarvittaville järjestelyille ja tietojärjestelmien päivittämiselle jäisi riittävästi aikaa.
Säännöksen 3 momentin mukaan lain 118 a §:ssä säädettyä elintarvikejätettä koskevaa kirjanpitovelvollisuutta sovellettaisiin 1.1.2022 alkaen. Siirtymäaika olisi tarpeen riittävän ajan varaamiseksi velvollisuuden toteuttamiseen. Samoin velvollisuutta laatia siirtoasiakirja sähköisenä sovellettaisiin 1.1.2022 alkaen. Siirtymäsäännös olisi tarpeen riittävän ajan varaamiseksi sähköisten siirtoasiakirjojen tallentamista varten tarvittavien sähköisten järjestelmien toteutukseen ja kehittämiseen.
Säännöksen 4 momentissa säädettäisiin, että lain voimaan tullessa vireillä olevat asiat käsiteltäisiin sen voimaan tullessa voimassa olleiden säännösten mukaisesti.
Säännöksen 5 momentissa säädettäisiin, että jos muutoksenhakutuomioistuin ehdotetun lain voimaan tultua kumoaa päätöksen ja palauttaa asian kokonaisuudessaan uudelleen käsiteltäväksi, asia käsitellään ja ratkaistaan ehdotetun lain säännösten mukaisesti.
Säännöksen 6 momentissa säädettäisiin, että jos kunnassa on ehdotetun lain voimaan tullessa muun kuin sekalaisen yhdyskuntajätteen tai saostus- ja umpisäiliölietteen osalta käytössä kiinteistön haltijan järjestämä jätteenkuljetus, kunnan järjestämään jätteenkuljetukseen olisi siirryttävä biojätteen osalta aikaisintaan kahden vuoden ja viimeistään kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta ja muiden kiinteiden yhdyskuntajätteiden, kuten pakkausjätteiden osalta viimeistään 1.7.2023. Siirtymäaika olisi tarpeen, jotta kuljetusyrityksillä ja kunnilla olisi aikaa valmistautua muutokseen. Kierrätystä varten erilliskerättävien jätteiden kuljetuksia koskevat siirtymäajat olisivat yhdenmukaisia asetuksella säädettäviksi ehdotettavien kiinteistöittäistä erilliskeräystä koskevien velvoitteiden siirtymäaikojen kanssa. Biojätteen osalta kuljetusjärjestelmän muutosta koskeva siirtymäaika sidottaisiin biojätteen erilliskeräyksen laajentamiseen kolmen vuoden kuluttua lain voimaantulosta. Biojätteen erilliskeräys käynnistyisi suppeampana jo vuoden kuluttua lain voimaantulosta, jolloin kahden vuoden ajan joillain alueilla kuljetuksissa voisi olla edelleen käytössä kiinteistön haltijan järjestämä kuljetus. Muilta osin siirtymisen kunnan järjestämään kuljetukseen olisi tapahduttava viimeistään yhtä aikaa uusien erilliskeräysvelvoitteiden toimeenpanon määräajan kanssa, jotta kunnat voisivat suunnitella ja järjestää erilliskeräyksen velvoitteiden mukaisesti. Ehdotetut siirtymäajat mahdollistaisivat järkevien urakka-alueiden muodostamisen kuntien yhteistyönä sekä kilpailutusten porrastamisen urakka-alueittain, mikä varmistaisi erikokoisille yrityksille tasapuoliset mahdollisuudet osallistua kilpailutuksiin.
Säännöksen 7 momentin mukaan pakkausten tuottajia edustavan toimijan tai toimijoiden ja kuntien olisi tehtävä pakkausjätteen erilliskeräystä koskeva sopimus yhteistoiminnasta ja kustannusten korvaamisesta viimeistään 31.12.2021. Sopimuksen mukaisia korvauksia olisi maksettava 1.7.2023 alkaen. Sopimusneuvotteluille ja siinä sovittaviin käytännön järjestelyihin valmistautumiselle olisi varattava riittävästi aikaa. Kaikki pakkausmateriaalit kattavaa pakkausten tuottajayhteisöä ei välttämättä ole vielä ole saatu perustettua sopimuksenteolle annetussa määräajassa ja se voitaisiin hyväksyä tuottajarekisteriin vasta sopimuksenteon jälkeen. Siirtymäaikana tehtävän sopimuksen osapuolena tuottajapuolella olisi ehdotetun säännöksen sanamuodon mukaan tuottajia edustava toimija tai toimijoita. Tällainen toimija voisi olla esimerkiksi voimassaolevan lain mukaisesti tuottajarekisteriin rekisteröity tuottajayhteisö tai laaja joukko yksittäisiä tuottajia, jotka pystyvät uskottavasti osoittamaan, että tuottajien perusteilla oleva tuottajayhteisö kykenee hoitamaan yhteistoiminnasta aiheutuvat velvoitteet lain mukaisesti.
Ehdotetun 8 momentin tarkoituksena olisi turvata merkittävien kierrätysinvestointien syntymisen kannalta tärkeiden sopimusten jatkuvuus tilanteessa, jossa nykyisten materiaalikohtaisten tuottajayhteisöjen tilalle tulee kaikki materiaalit kattava pakkausten tuottajayhteisö. Esimerkiksi muovin kierrätysasteen nostaminen vaatii lähivuosina merkittäviä investointeja muovijätteen käsittelyteknologiaan. Kierrätyksen kannalta merkittävänä investointina pidettäisiin esimerkiksi investointia, joka lisää merkittävästi pakkausjätteiden kierrätyskapasiteettia. Jos tuottajayhteisö olisi ennen lain voimaantuloa tehnyt pakkausjätteen käsittelyä koskevan sopimuksen, jonka toteutuminen turvaa kierrätyksen kannalta merkittävän investoinnin syntymisen, sopimus velvoittaisi lain voimaantultua rekisteröityä uutta tuottajayhteisöä sellaisenaan korkeintaan seitsemän vuotta lain voimaantulon jälkeen. Siirtymäsäännös velvoittaisi vain sitä uutta tuottajayhteisöä, jolle kyseisen kierrätyksen kannalta merkittävän sopimuksen tehneen tuottajayhteisön vastuut ja velvoitteet on muutoinkin siirretty. Siirtymäsäännös ei pidentäisi seitsemää vuotta lyhyempien sopimusten kestoa eikä poistaisi sopimuksessa olevaa irtisanomisehtoa. Siirtymäsäännöksellä ei olisi tarkoitus poiketa kilpailulainsäädännöstä. Pakkausten tuottajayhteisön ja pakkausmateriaalin kierrätyksestä huolehtivan yrityksen välinen sopimus ei saisi muodostaa estettä uusien kierrätystoimijoiden markkinoille pääsylle.
Säännöksen 9 momentin mukaan tuottajan, joka ei ole tuottajayhteisön jäsen, olisi liityttävä tuottajayhteisöön tai perustettava sellainen yhdessä muiden tuottajien kanssa viimeistään 31 päivänä joulukuuta 2021. Tuottajayhteisön, juomapakkausten palautusjärjestelmän ylläpitäjän sekä tuottajan, joka ei ole liittynyt tuottajayhteisöön, olisi tehtävä 101 §:ssä tarkoitettu hakemus tuottajarekisteriin hyväksymiseksi viimeistään 30.6.2022. Tuottajayhteisöille tulisi varata riittävästi aikaa uusien tuottajavastuuta koskevien säännösten toimeenpanemiseksi. Pakkausten tuottajayhteisön hakemus tuottajarekisteriin hyväksymiseksi voitaisiin tehdä vasta 4 momentissa säädetyn pakkausjätteen erilliskeräystä koskevan sopimuksen tekemisen jälkeen, sillä hyväksymisen edellytyksenä olisi muun muassa, että ehdotetut säännökset yhteistoiminnasta kuntien kanssa pakkausjätteiden erilliskeräyksestä täyttyvät.