2.1.1  Perheenyhdistämisen yleiset edellytykset

Perheenyhdistämisellä tarkoitetaan sitä, että Suomessa luvallisesti oleskelevan henkilön perheenjäsenet voivat hakea oleskelulupaa Suomeen perhesiteen perusteella. Suomessa luvallisesti oleva henkilö eli niin kutsuttu perheenkokoaja on voinut saapua maahan esimerkiksi työntekijänä, opiskelijana tai turvapaikanhakijana. Perheenkokoaja voi olla myös joko syntyperäinen Suomen kansalainen tai kansalaisuuslain (359/2003) nojalla kansalaisuuden saanut henkilö.  

Oleskeluluvan myöntämisestä perhesiteen perusteella kolmannen valtion kansalaisen perheenjäsenelle säädetään pääasiassa ulkomaalaislain oleskelua koskevassa 4 luvussa. Oleskeluluvan myöntämisen edellytyksistä säädetään yleensä sen säännöksen yhteydessä, jossa määritellään perheenkokoajan luvan myöntämisen edellytykset. Tämän lisäksi ulkomaalaislain kansainvälistä suojelua koskeva 6 luku sisältää erityissäännöksiä oleskeluluvan myöntämisestä kansainvälistä suojelua saaneen perheenjäsenelle. 

Perheenkokoajalla tarkoitetaan ulkomaalaislain 3 §:n 15 kohdan mukaan Suomessa oleskelevaa henkilöä, jonka Suomessa oleskelun perusteella ulkomailla olevalle perheenjäsenelle haetaan oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Perhesiteen perusteella myönnettävän oleskeluluvan luonne ja voimassaoloaika ovat lähtökohtaisesti samat kuin perheenkokoajalla esimerkiksi siten, että jatkuvan oleskeluluvan saaneen ulkomaalaisen perheenjäsenelle myönnetään jatkuva oleskelulupa.  

Suomessa oikeus perheenyhdistämiseen syntyy lähtökohtaisesti heti oleskeluluvan saamisen jälkeen huolimatta siitä, minkä tyyppinen oleskelulupa perheenkokoajalle on myönnetty, jos muut edellytykset oleskeluluvan myöntämiseksi täyttyvät. Poikkeuksena ovat ulkomaalaiset, joille on myönnetty tilapäinen oleskelulupa 51 §:n nojalla maasta poistamisen estymisen vuoksi tai ihmiskaupan uhrit, jotka ovat saaneet tilapäisen luvan 52 a §:n mukaan tai laittomasti maassa oleskelleet ja työskennelleet kolmannen maan kansalaiset, joille on myönnetty tilapäinen oleskelulupa 52 d §:n nojalla. Näissä tilanteissa perheenyhdistämisoikeutta ei ole.  

Oleskelulupahakemuksen perhesiteen perusteella panee vireille oleskeluluvan hakija itse. Ulkomaalaislain 60 §:n nojalla ensimmäistä oleskelulupaa on haettava ulkomailla ennen Suomeen saapumista siinä maassa, jossa hakija laillisesti oleskelee. Ulkomailta perheenjäsenen oleskelulupaa haettaessa hakemus jätetään Suomen edustustoon. Uutta määräaikaista lupaa eli jatkolupaa ja pysyvää oleskelulupaa haetaan Suomessa. Hakemus jätetään paikallispoliisille. 

Hakijan tulee aina esittää riittävä selvitys perhesuhteistaan. Oleskelulupa voidaan myöntää perhesiteen perusteella lähtökohtaisesti vain sellaiselle henkilölle, joka vastaa ulkomaalaislain perheenjäsenen määritelmää. Ulkomaalaislain perheenjäsenen määritelmä perustuu niin sanottuun ydinperheen käsitteeseen. Perheenjäseneksi katsotaan ulkomaalaislain 37 §:n mukaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso ja alaikäinen, naimaton lapsi, jonka huoltaja on Suomessa asuva henkilö. Myös aviopuolison alaikäinen lapsi katsotaan perheenjäseneksi. Oleskeluluvan edellytyksenä ei ole, että lapsi on huoltajansa biologinen lapsi vaan riittää, että Suomessa asuva henkilö tai tämän aviopuoliso on lapsen huoltaja. Lapseen rinnastetaan myös kasvattilapsi, jolla tarkoitetaan alle 18-vuotiasta naimatonta lasta, joka on huoltajansa tosiasiallisessa huollossa ja tosiasiallisen huollon tarpeessa oleskelulupahakemuksen ratkaisupäivänä, mutta jonka huoltosuhteesta ei ole saatavissa virallista selvitystä. Rinnastaminen edellyttää lisäksi luotettavaa selvitystä siitä, että lapsen aikaisemmat huoltajat ovat todistettavasti kuolleet tai kadoksissa ja että lapsella on ollut tosiasiallinen huoltosuhde perheenkokoajaan tai tämän aviopuolisoon ennen perheenkokoajan Suomeen saapumista.  

Perheenjäseneksi voidaan katsoa myös Suomessa asuvan alaikäisen lapsen huoltaja, esimerkiksi jompikumpi vanhempi. Tällöin lapsi toimii perheenkokoajana ja vanhemmalle haetaan oleskelulupaa perhesiteen perusteella.  

Aviopuolisoihin rinnastetaan jatkuvasti yhteisessä taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa elävät henkilöt sukupuolestaan riippumatta. Tällaisen rinnastuksen edellytyksenä on, että he ovat asuneet vähintään kaksi vuotta yhdessä. Asumisaikaa ei edellytetä, jos henkilöillä on yhteisessä huollossa oleva lapsi tai jos siihen on muu painava syy. Myös samaa sukupuolta oleva henkilö katsotaan perheenjäseneksi, jos parisuhde on kansallisesti rekisteröity.  

Kansainvälistä suojelua tai tilapäistä suojelua saaneella on tavanomaista laajempi oikeus perheenyhdistämiseen. Oleskelulupa voidaan tietyin edellytyksin myöntää myös kansainvälistä tai tilapäistä suojelua saaneen muille omaisille kuin ulkomaalaislain mukaisille perheenjäsenille.  

Oleskeluluvan myöntäminen edellyttää lupatyypistä riippumatta, että oleskeluluvan yleiset myöntämisen edellytykset täyttyvät. Ulkomaalaislain 36 §:n mukaan oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos ulkomaalaisen katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä tai turvallisuutta, kansanterveyttä tai Suomen kansainvälisiä suhteita taikka jos henkilön maahantulo ja kauttakulku tulee Suomea sitovan kansainvälisoikeudellisen velvoitteen tai Euroopan unionista tehdyn sopimuksen nojalla annetun neuvoston päätöksen mukaisesti estää. Kansanterveyden vaarantaminen ei kuitenkaan estä luvan myöntämistä, jos luvan myöntämisen edellytykset ovat muutoin olemassa. Kansainvälisten suhteiden vaarantaminen ei kuitenkaan estä oleskeluluvan myöntämistä perhesiteen perusteella taikka oleskeluluvan myöntämistä ulkomaalaiselle, jos hänelle on unionin jäsenvaltiossa myönnetty pitkään oleskelleen kolmannen maan kansalaisen EU-oleskelulupa. Oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen. Oleskelulupa perhesiteen perusteella voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä perheenkokoajan saaneen oleskelulupansa maahantuloa tai maassa oleskelua koskevia säännöksiä kiertämällä antamalla vääriä tietoja henkilöllisyydestään tai perhesuhteistaan. 

Perhesiteen perusteella haetun oleskeluluvan myöntämättä jättämistä harkittaessa on aina suoritettava ulkomaalaislain 66 a §:n mukainen kokonaisharkinta. Kokonaisharkinnassa otetaan huomioon ulkomaalaisen perhesiteiden luonne ja kiinteys, hänen maassa oleskelunsa pituus sekä hänen perheeseen liittyvät, kulttuuriset ja sosiaaliset siteensä kotimaahan. Sama koskee perhesiteen perusteella myönnetyn oleskeluluvan peruuttamista taikka perheenkokoajan tai hänen perheenjäsenensä maasta poistamista. Käytännössä säännös merkitsee sitä, että oleskelulupa voidaan myöntää kokonaisharkinnan perusteella, vaikka muuten oltaisiinkin päätymässä luvan myöntämättä jättämiseen, peruuttamiseen tai maasta poistamiseen. 

Ulkomaalaislain 67 §:n nojalla maahanmuuttovirasto myöntää ensimmäisen oleskeluluvan ulkomailla olevalle ulkomaalaiselle sekä ilman oleskelulupaa maahan saapuneelle ulkomaalaiselle tietyissä tapauksissa. Ulkomaalaislain 68 §:n nojalla poliisi myöntää jatkoluvan sekä pysyvän oleskeluluvan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle. 

Lapsen edun huomioon ottamisesta häntä koskevassa päätöksenteossa säädetään ulkomaalaislain 6 §:ssä. Päätöksissä, jotka koskevat alle 18-vuotiaita lapsia, on kiinnitettävä erityistä huomiota lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin. Alaikäistä lasta koskevat asiat on lain mukaan käsiteltävä kiireellisesti. Hallintovaliokunnan mietinnön (HaVM 4/2004 vp) mukaan lapsen edun arvioiminen ja lapsen kuuleminen korostuu ulkomaalaislain mukaisessa päätöksenteossa erityisesti turvapaikka-asioissa ja myönnettäessä oleskelulupia perhesiteen perusteella. Lasta koskevissa ratkaisuissa on keskeistä, että päätöksentekijä selvittää, mikä ratkaisu on juuri kyseessä olevan lapsen edun mukainen. Lapsen etu tulee harkita kokonaisuudessaan ottaen huomioon lapsen yksilölliset tarpeet, toivomukset ja mielipiteet. On huomattava, että lapsen etu on aina yksilöllinen ja sidottu lapsen kulloiseenkin elämäntilanteeseen. Lisäksi on selvitettävä, poikkeaako lapsen etu mahdollisesti huoltajan edusta. Lapsen etua arvioitaessa on aina otettava täysimääräisesti huomioon kansainväliset sopimusvelvoitteet. 

2.1.2  Toimeentuloedellytys perheenyhdistämisessä

Oleskeluluvan myöntäminen edellyttää ulkomaalaislain 39 §:n mukaan, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu, jollei ulkomaalaislaissa toisin säädetä. Turvattu toimeentulo on siten pääsääntö myös perheenjäsenen oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä. Hallituksen esityksen (HE 28/2003) mukaan keskeistä on, että yhteiskunta ei vastaisi ulkomaalaisen oleskelusta aiheutuvista kustannuksista vaan kustannukset hoitaisi oleskeluluvan saaja itse, hänen perheenjäsenensä tai muu taho. Turvattua toimeentuloa ei edellytetä, jos kyseessä on kansainvälistä tai tilapäistä suojelua saavan niin sanottu vanha perhe. Vanhalla perheellä tarkoitetaan tilannetta, jossa perhe on muodostettu ennen perheenkokoajan tuloa Suomeen. Toimeentuloedellytyksestä voidaan yksittäisessä tapauksessa poiketa, jos siihen on poikkeuksellisen painava syy tai lapsen etu sitä vaatii. 

Ulkomaalaislain 39 §:n mukaan ulkomaalaisen toimeentulo katsotaan turvatuksi ensimmäistä oleskelulupaa myönnettäessä, jos hänen maassa oleskelunsa kustannetaan tavanomaisiksi katsottavilla ansiotyöstä, yrittäjätoiminnasta, eläkkeistä, varallisuudesta tai muista lähteistä saatavilla tuloilla siten, että hänen ei voida olettaa joutuvan toimeentulotuesta annetussa laissa (1412/1997) tarkoitetun toimeentulotuen tai vastaavan muun toimeentuloa turvaavan etuuden tarpeeseen. Toimeentuloa turvaavina etuuksina ei 39 §:n mukaan kuitenkaan pidetä kustannuksia korvaavia sosiaaliturvaetuuksia. Maahanmuuttoviraston sisäisen ohjeen mukaan tällaisia ovat lapsilisä, alle 16-vuotiaan vammaistuki (aiemmin lapsen hoitotuki), elatustuki, opintotuki (siltä osin, kun on kyse opintorahasta ja asumislisästä) ja asumistuki. Jatkolupaa myönnettäessä voidaan 39 §:n mukaan kuitenkin sallia tilapäinen turvautuminen toimeentulotukeen tai muuhun vastaavaan toimeentuloa turvaavaan etuuteen. Toimeentulo ei kuitenkaan saa olla ainoastaan toimeentulotuen varassa. Hakijan on esitettävä viranomaiselle selvitys siitä, millä tavoin hänen toimeentulonsa Suomessa turvataan. Vaikka toimeentuloedellytys kohdistuu oleskeluluvan hakijaan, tämän mahdollisuudet täyttää toimeentuloedellytys ulkomailta käsin ovat usein heikot. Käytännössä hakijan toimeentulon turvaamisesta vastaa maassa jo oleskeleva perheenkokoaja.  

Toimeentuloedellytyksen täyttyminen arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Arvioinnissa käytetään apuna suuntaa-antavia euromääriä. Suuntaa-antavat euromäärät perustuvat Maahanmuuttoviraston sisäiseen ohjeeseen. Esimerkiksi aikuisen toimeentulo katsotaan lähtökohtaisesti turvatuksi, jos hänen nettomääräiset tulonsa ovat vuodessa vähintään 12 000 euroa ja kuukaudessa vähintään 1 000 euroa. Riittäviksi varoiksi katsottava euromäärä ei kuitenkaan muodostu suoraan samassa taloudessa asuvien lukumäärän mukaan, vaan esimerkiksi toisen samaan talouteen kuuluvan aikuisen osalta toimeentuloedellytys on 8 400 euroa vuodessa ja 700 euroa kuukaudessa. Lasten osalta käytetään pienempää ja monilapsisissa perheissä lasten lukumäärän nojalla pienenevää euromäärää henkilöä kohden. Jos perheessä on esimerkiksi kaksi aikuista ja kaksi alaikäistä lasta, turvattuun toimeentuloon vaaditaan yhteensä noin 2 600 euroa kuukaudessa.  

Kustannuksia korvaavat sosiaaliturvaetuudet otetaan huomioon tuloina, joiden katsotaan vähentävän muun vaadittavan toimeentulon euromäärää. Oleskeluluvan hakijan tulojen ja varojen vähimmäismäärä voi siis muodostua kustannuksia korvaavien sosiaaliturvaetuuksien ja muiden tulojen ja varojen yhteismäärästä. Nämä yhdessä määrittävät käytössä olevat tulot, joiden pohjalta arvioidaan ulkomaalaisen joutumista toimeentulotuesta annetussa laissa tarkoitetun toimeentulotuen tai vastaavan muun toimeentuloa turvaavan etuuden varaan. Jos oleskeluluvan hakijan Suomessa asuvalle perheenjäsenelle tai muulle yhteiseen talouteen kuuluvalle henkilölle maksetaan kustannuksia korvaavia sosiaaliturvaetuuksia, otetaan ne huomioon myös ensimmäisen oleskeluluvan hakijan toimeentuloedellytyksen täyttymisen arvioinnissa. Mahdollisesti tulevaisuudessa oleskeluluvan myöntämisen jälkeen saatavia kyseisiä etuuksia otetaan muutenkin huomioon jo ensimmäisen oleskelulupahakemuksen yhteydessä. Vaadittavaa toimeentulon euromäärää vähentävinä voidaan huomioida kuitenkin vain sellaisia hakijalle vasta oleskeluluvan myöntämisen jälkeen myönnettäviä kustannuksia korvaavia etuuksia, joihin nähden hakijan oikeus saada niitä tulevaisuudessa on selvä ja joiden määrä pystytään tarkasti ennakoimaan jo oleskelulupapäätöstä tehtäessä.  

2.1.3  Perheenyhdistäminen, jos perheenkokoja on saanut kansainvälistä suojelua

Kansainvälistä suojelua hakeneelle voidaan antaa joko ulkomaalaislain 87 §:n mukainen turvapaikka, lain 88 §:n mukainen oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella taikka lain 88 a §:n mukainen oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella. Kaikissa näissä on kyse kansainvälisen suojelun antamisesta. Turvapaikan ja toissijaisen suojelun perusteella myönnettävän oleskeluluvan edellytykset perustuvat Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviin vaatimuksista kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelemiseksi kansainvälistä suojelua saaviksi henkilöiksi, pakolaisten ja henkilöiden, jotka voivat saada toissijaista suojelua, yhdenmukaiselle asemalle sekä myönnetyn suojelun sisällölle (2011/95/EU, jäljempänä määritelmädirektiivi) ja turvapaikka myös Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisen oikeusasemaa koskevaan yleissopimukseen (SopS 77—78/1968, jäljempänä pakolaissopimus) asettamiin velvoitteisiin. Sen sijaan humanitaarista suojelua koskevan oleskeluluvan edellytykset eivät perustu Euroopan unionin tai kansainvälisiin velvoitteisiin vaan taustalla on kansallinen ratkaisu. Tilapäinen suojelun perusteella annettavan oleskeluluvan myöntämisen edellytykset perustuvat neuvoston direktiiviin vähimmäisvaatimuksista tilapäisen suojelun antamiseksi siirtymään joutuneiden henkilöiden joukottaisen maahantulon tilanteissa, ja toimenpiteistä näiden henkilöiden vastaanottamisen ja vastaanottamisesta jäsenvaltioille aiheutuvien rasitusten tasapuolisen jakautumisen edistämiseksi (2001/55/EY).  

Ulkomaalaislain 87 §:n mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta ja hän on pelkonsa vuoksi haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun. Ulkomaalaislain 88 §:n mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa toissijaisen suojelun perusteella, jos edellytykset turvapaikan antamiselle eivät täyty, mutta on esitetty merkittäviä perusteita uskoa, että jos ulkomaalainen palautetaan kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa, ja hän on kykenemätön tai sellaisen vaaran vuoksi haluton turvautumaan sanotun maan suojeluun. Lain 88 a §:n mukaan maassa oleskelevalle ulkomaalaiselle myönnetään oleskelulupa humanitaarisen suojelun perusteella, jos edellytyksiä turvapaikan tai toissijaisen suojelun antamiselle ei ole, mutta hän ei voi palata kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa siellä tapahtuneen ympäristökatastrofin takia taikka siellä vallitsevan huonon turvallisuustilanteen vuoksi, joka voi johtua kansainvälisestä tai maan sisäisestä aseellisesta selkkauksesta tai vaikeasta ihmisoikeustilanteesta. Pakolaisia, jotka ovat lähteneet kotimaastaan tai pysyvästä asuinmaastaan toiseen maahan, johon he eivät kuitenkaan voi pysyvästi asettua asumaan, voidaan ottaa uudelleen sijoitettaviksi kolmanteen maahan niin sanotussa pakolaiskiintiössä. Lain 90 §:n mukaan Suomeen voidaan ottaa pakolaiskiintiössä UNHCR (Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutettu) pakolaisiksi katsomia henkilöitä tai muita kansainvälisen suojelun tarpeessa olevia ulkomaalaisia uudelleen sijoitusta varten. Lain 109 §:n nojalla tilapäistä suojelua voidaan antaa kansainvälisen suojelun tarpeessa olevalle ulkomaalaiselle, jonka turvallinen paluu kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa ei ole mahdollinen sen vuoksi, että maasta tai sen lähialueilta on tapahtunut ihmisten joukkopako aseellisen selkkauksen tai muun väkivaltatilanteen taikka ympäristökatastrofin vuoksi. Tilapäisen suojelun antaminen edellyttää, että suojelun tarve voidaan arvioida lyhytaikaiseksi. Lain 106 §:n mukaan pakolaisaseman saa turvapaikan Suomessa saanut ulkomaalainen ja pakolaiskiintiössä Suomeen otettu ulkomaalainen sekä perhesiteen perusteella oleskeluluvan saanut edellä tarkoitetun ulkomaalaisen pakolaiseksi katsottava perheenjäsen. 

Oleskeluluvan myöntämisestä kansainvälistä tai tilapäistä suojelua saaneen perheenjäsenelle säädetään ulkomaalaislain 114 §:ssä. Pykälässä tarkoitetun oleskeluluvan myöntäminen ei edellytä, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu, jos perhe on muodostettu ennen perheenkokoajan Suomeen tuloa. Tällöin kyseessä on niin sanottu vanha perhe. Lähtökohtaisesti edellytetään, että perheenkokoaja on ilmoittanut aiemmin oman turvapaikka-asiansa yhteydessä perheenjäsenistään, jotka hakevat oleskelulupaa vanhoina perheenjäseninä. Perheenyhdistäminen on mahdollista myös silloin, kun perhe on muodostettu vasta perheenkokoajan Suomeen tulon jälkeen eli kyseessä on niin sanottu uusi perhe. Tällöin oleskeluluvan myöntäminen perheenjäsenelle kuitenkin edellyttää turvattua toimeentuloa. Toimeentuloedellytys tulee sovellettavaksi esimerkiksi silloin, kun kolmannen maan kansalaisesta tulee perheenjäsen avioitumisen kautta vasta sen jälkeen kun perheenkokoaja on tullut Suomeen. Lähtökohta perheenmuodostamistilanteissa on, että tehdessään päätöksen perustaa perheen tilanteessa, jossa osapuolilla ei ole oleskelulupaa, osapuolet eivät ole voineet luotta perhe-elämän viettämisen mahdollisuuksiin Suomessa eikä tällöin ole ehdotonta oikeutta jatkaa perhe-elämää itse valitsemassaan asuinmaassa.  

Oleskeluluvan myöntämisen ensimmäisenä edellytyksenä kansainvälistä suojelua tai tilapäistä suojelua saaneen perheenjäsenelle on ulkomaalaislain 114 §:n mukaan se, että perheenkokoaja asuu Suomessa tai hänelle on myönnetty oleskelulupa Suomeen muuttoa varten. Toiseksi edellytetään, että hakijan ei katsota vaarantavan yleistä järjestystä, turvallisuutta tai kansanterveyttä. Jos näitä vaarantavia seikkoja ilmenee, suoritetaan ulkomaalaislain 114 §:n mukaan kokonaisharkinta, jossa otetaan huomioon perheenkokoajan mahdollisuus viettää perhe-elämää hakijan kanssa jossain kolmannessa maassa. Harkinnassa on otettava huomioon perhesiteen merkitys asianosaisille. Lain 114 §:ssä säädetään vielä erityisestä kokonaisharkinnasta, jos perheenkokoaja on saanut oleskeluluvan toissijaisen suojelun perusteella ja luvan myöntämisen peruste on aseellinen selkkaus, taikka jos hän on saanut oleskeluluvan tilapäisen suojelun perusteella. Harkinnassa on tällöin otettava huomioon se, että ehdotonta estettä perheenkokoajan paluulle kotimaahan ei ole.  

Kansainvälistä suojelua tai tilapäistä suojelua saaneella on ulkomaalaislain 115 §:n nojalla mahdollisuus hakea oleskelulupaa myös muulle omaiselle kuin ulkomaalaislain mukaiselle perheenjäsenelle. Ulkomaalaislain 115 §:n mukaan oleskelulupa myönnetään kansainvälistä tai tilapäistä suojelua saaneen muulle omaiselle kuin ulkomaalaislain määritelmän täyttävälle perheenjäsenelle, jos oleskeluluvan epääminen olisi kohtuutonta sen vuoksi, että asianomaisten on Suomessa tarkoitus jatkaa aikaisemmin viettämäänsä kiinteää perhe-elämää tai että omainen on täysin riippuvainen Suomessa asuvasta perheenkokoajasta. Yleensä oleskelulupaa haetaan Suomessa asuvan henkilön vanhemmille, mutta oleskelulupa voidaan myöntää muillekin omaisille kuten sisaruksille. Oleskeluluvan myöntämisen kannalta on ratkaisevaa, että perheessä asuvan muun omaisen ja perheen välillä on sellainen suhde, että oleskeluluvan rajoittaminen pelkästään ydinperheen jäsenille olisi kohtuutonta. Oleskelulupaa ei välttämättä myönnetä perheessä asuvalle muulle omaiselle, vaikka muu perhe olisi muuttamassa Suomeen, jos muu omainen kuitenkin kykenee viettämään itsenäistä elämää kotimaassaan. Kiinteän perhe-elämän jatkamisella tarkoitetaan lähtökohtaisesti katkeamatonta perhe-elämää, jossa perhe ja perheessä asuva muu omainen siirtyvät samaan aikaan lähtömaastaan Suomeen. Oleskelulupa voidaan kuitenkin myöntää, jos kiinteä perhe-elämä on katkennut jostakin hakijasta riippumattomasta syystä kuten pakolaisuudesta. Täyttä riippuvuutta on tulkittu suppeasti siten, että muun omaisen tilanne edellyttää, että perheenkokoaja huolehtii hänestä nimenomaan Suomessa, eikä perheenkokoaja voi huolehtia hänestä esimerkiksi lähettämällä rahaa kolmanteen maahan ja järjestämällä hänen hoitonsa siellä muulla tavoin Suomesta käsin. Jos hakijan katsotaan vaarantavan yleistä järjestystä, turvallisuutta, kansanterveyttä tai Suomen kansainvälisiä suhteita, suoritetaan kokonaisharkinta 114 §:n 2 momentissa ilmenevällä tavalla. Oleskeluluvan myöntäminen 115 §:n nojalla muulle omaiselle ei edellytä, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu. 

Yksin tulleelle alaikäiselle lapselle, joka ei kuitenkaan ole kansainvälisen suojelun tarpeessa, mutta jonka vanhempien kerrotaan kuolleen tai heidän olinpaikastaan ei ole tietoa, voidaan myöntää jatkuva oleskelulupa 52 §:n nojalla yksilöllisestä inhimillisestä syystä. Oleskelulupa myönnetään 52 §:n perusteella, jos oleskeluluvan epääminen olisi ilmeisen kohtuutonta ulkomaalaisen terveydentilan, Suomeen syntyneiden siteiden tai muun yksilöllisen inhimillisen syyn vuoksi, kun erityisesti otetaan huomioon olosuhteet, joihin hän joutuisi kotimaassaan, tai hänen haavoittuva asemansa. Ilman huoltajaa olevan alaikäisen lapsen sisarukselle voidaan tällöin myöntää oleskelulupa. Oleskeluluvan myöntäminen Suomeen yksin tulleen alaikäisen lapsen ulkomailla olevalle alaikäiselle sisarukselle edellyttää, että sisarukset ovat asuneet yhdessä ja lasten vanhemmat eivät ole elossa tai heidän olinpaikkansa on tuntematon. Oleskeluluvan myöntämisen on lisäksi oltava lasten edun mukaista. Oleskeluluvan myöntäminen ei edellytä, että ulkomaalaisen toimeentulo on turvattu.  

2.1.4  Toimeentuloedellytyksestä poikkeaminen yksittäistapauksessa

Toimeentuloedellytyksen täyttyminen arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Voimassaolevan ulkomaalaislain 39 §:n nojalla toimeentuloedellytyksestä voidaan yksittäisessä tapauksessa poiketa, jos siihen on poikkeuksellisen painava syy tai lapsen etu sitä vaatii.  

Kansainvälisen suojelun tilanteissa toimeentuloedellytyksestä poikkeaminen on voimassa olevan lain mukaan merkityksellinen niissä tilanteissa, joissa on kyse niin kutsutusta uudesta perheestä. Jos perhe on muodostettu ennen perheenkokoajan Suomeen tuloa, oleskeluluvan myöntäminen ei edellytä turvattua toimeentuloa. Mahdollisuus poiketa toimeentuloedellytyksestä yksittäistapauksessa tietyin edellytyksin on merkityksellinen arvioitaessa turvattua toimeentuloa koskevan edellytyksen kohtuullisuutta, jonka tulkinnan Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on omaksunut ratkaisukäytännössään. 

Lapsen edun huomioon ottamisesta häntä koskevassa päätöksenteossa säädetään ulkomaalaislain 6 §:ssä. Lapsen etua arvioitaessa on aina otettava täysimääräisesti huomioon kansainväliset sopimusvelvoitteet. Lapsen oikeuksien sopimuksen (SopS 59—60/1991) mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskeva lapsia on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Korkein hallinto-oikeus on katsonut (KHO vuosikirjapäätös 2014:50), ettei lapsen etu edellytä toimeentuloedellytyksestä poikkeamista yksinomaan siitä syystä, että oleskeluluvan epääminen saattaa johtaa yhteiselämän katkeamiseen lapsen ja toisen vanhemman välillä. Toimeentuloedellytyksestä poikkeaminen lapsen edun perusteella edellyttää myös muita yksilöllisiä lapsen etuun konkreettisesti vaikuttavia seikkoja tai olosuhteita.  

2.1.5  Perheenyhdistäminen lukuina

Suomeen saapui vuonna 2015 yhteensä 32 476 turvapaikanhakijaa. Vuonna 2014 turvapaikanhakijoiden kokonaislukumäärä oli 3 651 hakijaa. Vuonna 2013 turvapaikanhakijoita oli yhteensä 3 238. Turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi vuonna 2015 noin kymmenkertaiseksi aiempiin vuosiin verrattuna. Tammi-maaliskuussa 2016 turvapaikanhakijoita saapui Suomeen yhteensä 2 237.  

Yksin tulleita alaikäisiä lapsia saapui vuonna 2015 yhteensä 3024 kun vuonna 2014 heitä saapui yhteensä 196 ja vuonna 2013 yhteensä 156. Yksin tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi vuoden 2015 aikana yli 15-kertaiseksi verrattuna aikaisempiin vuosiin.  

Vuonna 2015 myönteisen kansainvälisen suojelun päätöksen sai 1 628 henkilöä. Turvapaikka annettiin 1 112 henkilölle, toissijaista suojelua annettiin 397 henkilölle ja humanitaarista suojelua 119 henkilölle. Vuonna 2014 myönteisen kansainvälisen suojelun päätöksen sai 994 henkilöä. Näistä turvapaikka annettiin 501 henkilölle, toissijaista suojelua annettiin 488 henkilölle ja humanitaarista suojelua 4 henkilölle. Vuonna 2013 myönteisen kansainvälisen suojelun päätöksen sai 1 347 henkilöä. Turvapaikka annettiin 556 henkilölle, toissijaista suojelua 780 henkilölle ja humanitaarista suojelua 11 henkilölle. Turvapaikkamenettelyssä vuonna 2015 annetuissa myönteisissä päätöksistä annettiin turvapaikka 59 %:ssa tapauksia ja toissijaista suojelua 21 %:ssa tapauksia. Kiintiöpakolaisia otettiin vuonna 2015 yhteensä 1 034, vuonna 2014 yhteensä 1 030 ja vuonna 2013 yhteensä 746. Tilapäistä suojelua ei ole toistaiseksi myönnetty lainkaan.  

Perhesiteen perusteella tapahtuva maahanmuutto on perinteisesti muodostanut suuren osan maahanmuutosta Suomeen. Muita perusteita oleskeluluvalle ovat esimerkiksi työ ja opiskelu. Vuonna 2015 Maahanmuuttovirasto myönsi kaikkiaan 6 036 hakijalle ensimmäisen oleskeluluvan perhesiteen perusteella, kun myönteisiä ratkaisuja ensimmäisiin opiskelulupiin tehtiin yhteensä 17 796. Vuonna 2014 Maahanmuuttovirasto myönsi kaikkiaan 6 774 hakijalle ensimmäisen oleskeluluvan perhesiteen perusteella, kun myönteisiä ratkaisuja ensimmäisiin opiskelulupiin tehtiin yhteensä 17 995. Vuonna 2013 vastaava luku oli 6 468, kun myönteisiä ratkaisua ensimmäisiin oleskelulupiin tehtiin yhteensä 17 503.  

Ensimmäinen oleskelulupa perhesiteen perusteella myönnetään pääsääntöisesti kestoltaan vuodeksi, jonka jälkeen maahan jääminen edellyttää jatko-oleskeluluvan hakemista. Vuonna 2015 poliisi myönsi kaikkiaan 11 158 hakijalle jatko-oleskeluluvan perhesiteen perusteella. Vuonna 2014 myönteisiä päätöksiä tehtiin 10 295 ja vuonna 2013 yhteensä 10 902. 

Perhesideperusteella myönnetyistä ensimmäisistä oleskeluluvista vain osassa perheenkokoajana toimii kansainvälistä suojelua saava henkilö. Kansainvälistä suojelua saaneiden perheenjäsenet ovat olleet pienin ryhmä perhesiteen perusteella haettavissa oleskeluluvissa. Vuonna 2015 ensimmäisiä oleskelulupia kansainvälistä suojelua saaneen perheenjäsenille myönnettiin yhteensä 986, vuonna 2014 yhteensä 1 094 ja vuonna 2013 yhteensä 875. Näistä oleskeluluvan saaja oli muu omainen vuonna 2015 yhteensä 33 tapauksessa, vuonna 2014 yhteensä 14 tapauksessa ja vuonna 2013 yhteensä 38 tapauksessa.  

Vuonna 2015 noin 70 % ratkaisuista kansainvälistä suojelua saavien henkiöiden perheenjäsenten ensimmäisiin oleskelulupiin oli myönteisiä, vuonna 2014 noin 51 % ja vuonna 2013 noin 34 %. Siten vuosina 2013—2015 kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden perheenjäsenten ensimmäisistä oleskelulupahakemuksista hyvin karkeasti laskettuna keskimäärin noin puoleen annettiin myönteinen päätös.  

Vuonna 2015 jatko-oleskelulupia kansainvälistä suojelua saaneiden perheenjäsenille myönnettiin yhteensä 1 203, vuonna 2014 yhteensä 1 061 ja vuonna 2013 yhteensä 1 207. Näistä oleskeluluvan saaja oli muu omainen vuonna 2015 yhteensä 68 tapauksessa, vuonna 2014 yhteensä 78 tapauksessa ja vuonna 2013 yhteensä 214 tapauksessa. Vuonna 2015 noin 98 % ratkaisuista kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden perheenjäsenten jatko-oleskelulupiin oli myönteisiä, vuonna 2014 noin 98 % ja vuonna 2013 noin 97 %. Siten vuosina 2013—2015 kansainvälistä suojelua saavien henkilöiden perheenjäsenten jatko-oleskelulupahakemuksista lähes kaikkiin annettiin myönteinen päätös. 

Kansainvälistä suojelua saavia enemmän myönteisiä ensimmäisiä oleskelulupapäätöksiä perhesiteen perusteella annettiin muulla perusteella. Esimerkiksi Suomessa opiskelevan tai työskentelevän ulkomaalaisen perheenjäsenille myönnettiin oleskelulupia vuonna 2015 yhteensä 4 152, vuonna 2014 yhteensä 4 526 ja vuonna 2013 yhteensä 4 760. Jatko-oleskelulupia myönnettiin muulla perusteella oleskelevien perheenjäsenille vuonna 2015 yhteensä 6 197, vuonna 2014 yhteensä 5 820 ja vuonna 2013 yhteensä 6 238. 

2.2.1  Neuvoston direktiivi oikeudesta perheenyhdistämiseen

Neuvoston direktiivi oikeudesta perheenyhdistämiseen (2003/86/EY, jäljempänä perheenyhdistämisdirektiivi) annettiin 22 päivänä syyskuuta 2003. Direktiivi pantiin kansallisesti täytäntöön lailla ulkomaalaislain muuttamisesta (380/2006), joka tuli voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2006. Täytäntöönpanon jälkeen perheenyhdistämisen edellytyksiin liittyviä lainsäädäntömuutoksia on toteutettu muun muassa ulkomaalaislain muutoksella (549/2010), joka tuli voimaan 1 päivänä elokuuta 2010 ja uudestaan ulkomaalaislain muutoksella (631/2011), joka tuli voimaan 1 päivänä tammikuuta 2012.  

Perheenyhdistämisdirektiivin tavoitteena on suojata perhe-elämää ja määritellä EU:ssa ne vähimmäisedellytykset, joiden täyttyessä jäsenvaltiossa laillisesti oleskelevalla kolmannen valtion kansalaisella on oikeus perheenyhdistämiseen. Direktiivi ei vaikuta jäsenvaltioiden oikeuteen antaa tai pitää voimassa säännöksiä, jotka ovat suotuisampia. Direktiiviä sovelletaan ainoastaan niihin perheenkokoajiin, jotka ovat kolmansien maiden kansalaisia. Direktiivi ei siten koske oman maan tai EU-kansalaisen perheenjäsenen oleskeluoikeutta. Direktiivissä on erityissäännöksiä pakolaisen oikeudesta perheenyhdistämiseen. Pakolaisella tarkoitetaan direktiivissä pakolaissopimuksen mukaista henkilöä eli henkilöä, joka on saanut turvapaikan tai kiintiöpakolaista. Direktiivi ei koske lainkaan toissijaista suojelua saavia eikä tilapäisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneita.  

Direktiivin mukaan jäsenvaltioiden on sallittava perheenkokoajan aviopuolison, alaikäisten lasten sekä aviopuolison alaikäisten lasten maahantulo ja maassa oleskelu perheenyhdistämisen perusteella. Direktiiviä sovelletaan, kun perheenkokoajalla on jäsenvaltion vähintään yhdeksi vuodeksi myöntämä oleskelulupa ja perustellut mahdollisuudet saada pysyvä oleskeluoikeus, silloin kun perheenkokoajan perheenjäsenet ovat kolmannen maan kansalaisia, heidän oikeudellisesta asemastaan riippumatta.  

Direktiivi sisältää perheenyhdistämisen perusedellytysten lisäksi valinnaisia lisäedellytyksiä, joiden soveltamisesta jäsenvaltiot päättävät. Direktiivin 7 artiklan mukaan jäsenvaltio voi vaatia hakemuksen tehneeltä henkilöltä perheenyhdistämistä koskevan hakemuksen jättämisen yhteydessä todisteita siitä, että perheenkokoajalla on: a) asunto, jota voidaan pitää vastaavanlaisen perheen tavanomaisena asuntona samalla alueella ja joka täyttää asianomaisessa jäsenvaltiossa voimassa olevat yleiset terveys- ja turvallisuusvaatimukset; b) sairausvakuutus, joka kattaa asianomaisessa jäsenvaltiossa sekä perheenkokoajan että hänen perheenjäsentensä kaikki sellaiset riskit, jotka se kattaa yleensä asianomaisen jäsenvaltion omien kansalaisten osalta; c) vakaat ja säännölliset tulot ja varat, jotka riittävät perheenkokoajan ja hänen perheenjäsentensä ylläpitoon ilman, että heidän on turvauduttava asianomaisen jäsenvaltion sosiaalihuoltojärjestelmään. Lisäksi jäsenvaltiot voivat vaatia kolmansien maiden kansalaisia noudattamaan kotouttamistoimenpiteitä kansallisen lainsäädännön mukaisesti. Jäsenvaltiot voivat 8 artiklan perusteella vaatia, että perheenkokoaja on asunut laillisesti sen alueella tietyn ajan, jonka pituus voi olla enintään kaksi vuotta, ennen kuin hän voi hakea perheensä yhdistämistä. Direktiivin 4 artikla mahdollistaa myös sen, että jäsenvaltiot voivat vaatia, että perheenkokoaja ja hänen aviopuolisonsa ovat täyttäneet tietyn vähimmäisiän, joka voi olla enintään 21 vuotta, ennen kuin aviopuoliso voi tulla perheenkokoajan luokse. 

Lisäedellytyksiä ei vähimmäisikää koskevaa vaatimusta lukuun ottamatta voi perheenyhdistämisdirektiivin 12 artiklan mukaan kuitenkaan lähtökohtaisesti soveltaa pakolaisen, eli turvapaikan saaneen tai kiintiöpakolaisen, perheenjäseniin. Kyseessä on EU-jäsenvaltioita velvoittava pakottava säännös. Osaa lisäedellytyksistä, kuten toimeentuloedellytystä, asuntoedellytystä sekä sairausvakuutusedellytystä voidaan direktiivin mukaan kuitenkin tietyissä rajatuissa tapauksissa soveltaa myös pakolaisen perheenjäseniin. Tämä on mahdollista, jos 1) perheenyhdistämistä koskevaa hakemusta ei jätetä kolmen kuukauden kuluessa pakolaisaseman myöntämisestä, 2) perhe on muodostettu perheenkokoajan Suomeen tulon jälkeen, 3) kyse on muista omaisista kuin perheenjäsenistä tai 4) jos perhe voisi yhdistyä kolmannessakin maassa, johon perheenkokoajalla tai perheenjäsenellä on erityisiä siteitä. Edellä mainitun mukaisesti direktiivi antaa pakolaisille mahdollisuuden hakea perheenyhdistämistä kolmen kuukauden kuluessa pakolaisaseman myöntämisestä ilman lisäedellytyksiä. Kolmen kuukauden määräaika on niin sanottu minimimääräaika, joten määräajan on mahdollista olla tätä pidempi. Lisäedellytyksiä on kuitenkin mahdollista asettaa määräajan kuluessa edellä 2—4 -kohdissa mainituissa tilanteissa. Pakolaisilta ei kuitenkaan voi lainkaan vaatia asumisaikaa perheenjäsenen oleskeluluvan myöntämisen edellytyksenä eikä kotouttamistoimenpiteitä voi soveltaa ennen kuin pakolaiselle on myönnetty oikeus perheenyhdistämiseen. Erityissäännökset koskevat vain pakolaisen perheenjäseniä, ei muulla kansainvälisen suojelun tai tilapäisen suojelun perusteella oleskeluluvan saaneiden perheenjäseniä, koska nämä eivät kuulu direktiivin soveltamisalaan. Toissijaista ja tilapäistä suojelua saaviin lisäedellytyksiä on siten lähtökohtaisesti mahdollista soveltaa. 

Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle oikeudesta perheenyhdistämiseen annetun neuvoston direktiivin 2003/86/EY soveltamista koskevista ohjeista (KOM 2014(210)lopullinen, jäljempänä komission tiedonanto) sisältää jäsenvaltioille ohjeita direktiivin soveltamisesta. Ohjeet vastaavat komission tiedonantohetken näkemyksiä, jotka saattavat muuttua eivätkä ne rajoita Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä ja sen myöhempää kehitystä.  

2.2.2  Kansainväliset velvoitteet

Oikeus perhe-elämään on perusoikeus, joka on suojattu muu muassa Euroopan neuvoston jäsenvaltioiden tekemässä yleissopimuksessa ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi (SopS 19/1990, jäljempänä Euroopan ihmisoikeussopimus). Sen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi kun laki sen sallii ja se on välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Sen 12 artiklan mukaan avioliittoiässä olevilla miehillä ja naisilla on oikeus mennä avioliittoon ja perustaa perhe tämän oikeuden käyttöä säätelevien kansallisten lakien mukaisesti. 

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) mukaan Euroopan ihmisoikeussopimus ei sisällä valtiolle yleistä velvoitetta kunnioittaa aviopuolisoiden tekemää asuinpaikan valintaa ja hyväksyä perheenyhdistäminen alueellaan (EIT, Abdulaziz, Cabales ja Balkandali, 28.5.1985, tuomion kohta 68). Ehdotonta maahantulo-oikeutta ei sopimuksessa ole taattu. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella oikeuden toteutuminen ei tarkoita sitä, että jokaisella olisi täysi vapaus valita, missä perhe-elämää viettää. Valtion velvoitteiden laajuus määräytyy kulloisenkin asian tosiseikkojen perusteella. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lausunut, että se ei periaatteessa pidä kohtuuttomana vaatimusta, että maahan sijoittuneen ulkomaalaisen on osoitettava riittävän itsenäiset ja pysyvät tulot, joiden avulla hän voi huolehtia perheenyhdistämisessä tarkoitetun perheenjäsenen perustoimeentulosta mutta tuomioistuin on kuitenkin tutkinut, onko toimeentulovaatimus kyseisessä tapauksessa kohtuullinen (EIT, Konstatinov v. Alankomaat, 26.4.2007). Perhe-elämän ja maahanmuuton yhteydessä valtion velvollisuus sallia maassa asuvan henkilön sukulaisten maahanpääsy vaihtelee riippuen kysymyksessä olevien henkilöiden erityisistä olosuhteista ja yleisestä intressistä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on vakiintuneessa oikeuskäytännössään todennut, että valtion positiivisten ja negatiivisten velvollisuuksien kohdalla tulee löytää oikeudenmukainen tasapaino yksilön ja yhteiskunnan kilpailevien intressien välillä. Huomioon otettavia seikkoja ovat, missä määrin perhe-elämä on tosiasiassa rikkoutunut, siteiden voimakkuus asianomaiseen valtioon, onko perheen asumiselle jonkun perheenjäsenen alkuperämaassa ylitsepääsemättömiä esteitä ja onko maahanmuuttoon liittyviä määräyksiä rikottu tai onko muita julkiseen järjestykseen liittyviä seikkoja, jotka estäisivät maahanpääsyn (EIT, Rodriguez da Silva ja Hoogkamer v. Alankomaat, 31.1.2006). 

Kansainväliset velvoitteet eivät estä asettamasta perheenyhdistämisen edellytykseksi tiettyjä vaatimuksia kunhan edellytykset eivät tosiasiallisesti rajoita oikeutta perheenyhdistämiseen vaan oleskeluluvan edellytysten on oltava kohtuullisia ja oikeasuhteisia, jotta oikeutta perheenyhdistämiseen ei tarpeettomasti rajoiteta.  

Lissabonin sopimuksen yhteydessä osaksi EU:n primaarilainsäädäntöä hyväksytyn EU:n perusoikeuskirjan säännökset ovat sellaisinaan sitovia ja suoraan sovellettavaa oikeutta. Perusoikeuskirjan perheen suojaa koskevassa 7 artiklassa todetaan, että jokaisella on oikeus siihen, että hänen yksityis- ja perhe-elämäänsä kunnioitetaan.  

Euroopan unionin tuomioistuin on todennut, että perheenyhdistämisen salliminen on pääsääntö, jonka johdosta mahdollisuutta edellyttää todisteita perheenkokoajan vakaista ja säännöllisistä tuloista ja varoista on tulkittava suppeasti. Jäsenvaltiot eivät myöskään saa käyttää niille tunnustettua harkintavaltaa tavalla, joka olisi vastoin direktiivin tavoitetta, eli perheenyhdistämisen edistämistä, ja direktiivin tehokasta vaikutusta (Asia C-578/08 (Chakroun), tuomio 4.3.2010, kappale 43). Euroopan unionin tuomioistuin on perheenyhdistämistä koskevassa ratkaisukäytännössään korostanut yksittäistapauksellista arviointia. Tuomioistuimen mukaan jäsenvaltioiden on arvioitava tasapainoisesti ja järkevästi kaikkia käsillä olevia etuja tutkiessaan perheenyhdistämistä koskevia hakemuksia. Lisäksi tuomioistuin katsoo direktiivin edellyttävän, että jäsenvaltiot arvioivat kussakin yksittäisessä tapauksessa kaikkia asiaan liittyviä tekijöitä. Tämä velvoite pätee myös, kun jäsenvaltio on käyttänyt mahdollisuutta edellyttää todisteita tiettyjen edellytysten, kuten toimeentuloedellytyksen täyttymisestä. Yksikään tekijöistä ei erikseen johda automaattisesti tiettyyn päätökseen, mutta niiden on oltava mukana yhtälössä yhtenä asiaan liittyvänä tekijänä (Yhdistetyt asiat C-356/11 ja C-357/11 (O. ja S.), tuomio 6.12.2012). Komission tiedonannossa on todettu, että esimerkkejä muista asiaan liittyvistä tekijöistä ovat henkilön perhesuhteiden luonne ja vakaus, jäsenvaltiossa oleskelun pituus, perhesiteet tai kulttuuriset tai sosiaaliset siteet lähtömaahan, elinolot lähtömaassa, asianomaisten lasten iät, se, että perheenjäsen on syntynyt ja/tai kasvanut jäsenvaltiossa, perhesiteet tai kulttuuriset tai sosiaaliset siteet jäsenvaltioon, perheenjäsenten huollettavuus tai avioliiton ja/tai perhesuhteiden suojaaminen. Jäsenvaltioilla on laaja harkintavalta, kun ne ottavat asianmukaisesti huomioon yksittäiseen tapaukseen liittyvät tekijät. Niitä rajoittavia periaatteita ovat kuitenkin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla, Euroopan unionin perusoikeuskirjan 7 artikla sekä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja Euroopan unionin tuomioistuimen asiaa koskeva oikeuskäytäntö. 

Lapsen oikeuksien yleissopimuksen (SopS 59—60/1991) mukaiset lasten oikeudet ovat luonteeltaan universaaleja, jakamattomia, toisistaan riippuvaisia ja toisiinsa liittyviä. Lapsella tarkoitetaan lapsen oikeuksien yleissopimuksessa alle 18-vuotiasta henkilöä, ellei lapseen soveltuvien lakien mukaan täysi-ikäisyyttä saavuteta aikaisemmin. Ulkomaalaislain 6 § lapsen edun huomioonottamisesta kaikessa lain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa perustuu lapsen oikeuksia koskevaan yleissopimukseen ja erityisesti sen 3 artiklaan, jossa todetaan, että kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimuksen 8 artikla koskee sopimusvaltioiden sitoutumista kunnioittamaan lapsen oikeutta säilyttää henkilöllisyytensä, myös kansalaisuutensa, nimensä ja sukulaissuhteensa niin kuin lainsäädännössä niistä määrätään ilman, että niihin puututaan laittomasti. Sopimuksen 9 artiklan mukaan sopimusvaltiot takaavat, ettei lasta eroteta vanhemmistaan heidän tahtonsa vastaisesti paitsi, kun toimivaltaiset viranomaiset toteavat sen olevan lapsen edun mukaista soveltuvien lakien ja menettelytapojen mukaisesti. 10 artiklan mukaan lapsen tai hänen vanhempiensa hakemukset, jotka koskevat sopimusvaltioon saapumista tai sieltä lähtemistä perheen jälleenyhdistämiseksi käsiteltävä myönteisesti, humaanisti ja kiireellisesti. 16 artiklan mukaan lapsen yksityisyyteen, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon ei saa puuttua mielivaltaisesti tai laittomasti.  

2.2.3  Perheenyhdistämistä koskeva lainsäädäntö ja viimeaikainen kehitys muissa Pohjoismaissa ja Euroopan unionin jäsenvaltioissa

Sisäministeriö selvitti muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden ja Pohjoismaiden lainsäädäntöä perheenyhdistämisen edellytysten osalta vastuuviranomaisille tehdyllä kyselyllä. Kyselyyn vastasivat Ruotsi, Norja, Belgia, Alankomaat, Itävalta, Ranska, Portugali, Saksa, Iso-Britannia, Italia, Luxembourg, Viro, Latvia, Liettua, Unkari, Slovenia, Puola, Kroatia, Tšekki ja Slovakia. Osana valmistelua tehtiin tutustumismatka Saksaan sisäministeriön ulkomaalaisosastolle ja ulkomaalaisvirastoon 21.—23.10.2015. 

Ruotsissa perheenyhdistämisen edellytyksenä ei ole turvattu toimeentulo eikä Ruotsi sovella erityistä asumisaikaa tai muitakaan perheenyhdistämisdirektiivin mukaisia lisäedellytyksiä perheenyhdistämiselle. Ruotsissa perheenyhdistäminen on voimassa olevan lain mukaan mahdollista perheenkokoajan ydinperheelle, hänen oleskeluluvan tyypistä riippumatta.  

Ruotsi on kuitenkin tiukentamassa kansainväliseen suojeluun liittyvää sääntelyä ja myös perheenyhdistämisen ehtoja aiotaan kiristää. Ruotsin hallitus on turvapaikanhakijoiden määrän kasvun johdosta esittänyt, että Ruotsi ottaisi tilapäisesti käyttöön perheenyhdistämisdirektiivin mahdollistamia lisäedellytyksiä turvapaikanhakijoiden määrän rajoittamiseksi. Hallituksen esitys asiassa on lähetetty lausuntokierrokselle 11.2.2016. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että Ruotsin ulkomaalaislakiin tehtäisiin poikkeuksia, jotka olisivat voimassa kolmen vuoden ajan. Jos tilapäiset muutokset tulevat voimaan ehdotetulla tavalla, tämä vaikuttaisi perheenyhdistämiseen seuraavasti: ainoastaan kiintiöpakolaisille myönnettäisiin sellainen pysyvä oleskelulupa, joka oikeuttaisi perheenyhdistämiseen. Turvapaikan saaville myönnettäisiin kolmen vuoden tilapäinen oleskelulupa ja toissijaista suojelua saaville vuoden tilapäinen oleskelulupa. Turvapaikan saavien olisi mahdollista hakea perheenyhdistämistä vain, jos toimeentuloedellytys täyttyisi. Tällaisessa tapauksessa olisi kuitenkin perheenyhdistämisdirektiivin edellyttämä kolmen kuukauden määräaika, jonka aikana perhekokoajan perheenjäsenille voitaisiin myöntää oleskelulupa ilman turvattua toimeentuloa. Toissijaista suojelua saavat, joilla on tilapäinen oleskelulupa, eivät olisi oikeutettuja perheenyhdistämiseen. Henkilöt joille on myönnetty oleskelulupa muun suojelun tarpeen perusteella, eivät myöskään olisi oikeutettuja perheenyhdistämiseen. Jos toimeentulo on turvattu, näiden ryhmien olisi mahdollista hakea perheenyhdistämiseen oikeuttavaa pysyvää oleskelulupaan ensimmäisen tilapäisen luvan umpeuduttua. Tilapäisessä laissa ei erityisesti huomioitaisi yksin tulleita alaikäisiä hakijoita mutta lapsen etu huomioitaisiin. Ruotsi on ilmoittanut ottavansa käyttöön toimeentuloedellytyksen myös Ruotsin kansalaisten perheenjäsenten oleskeluluvan ehdoksi.  

Tanskan oikeus- ja sisäasioiden EU-varauman johdosta perheenyhdistämisdirektiivi ei koske Tanskaa. Tanskassa turvapaikan saaneen ulkomaalaisen ydinperheellä on oikeus perheenyhdistämiseen, perheenkokoajan suojelukategoriasta riippumatta. Jos henkilö on saanut pakolaisstatuksen tai hänen suojelutarpeensa on yksittäistapauksessa harkittu ja hän saa oleskeluluvan muun suojelun tarpeen johdosta, oikeus perheenyhdistämiseen on olemassa heti. Jos henkilö saa väliaikaista toissijaista suojelua, hän joutuu nykysäädännön mukaan odottamaan vuoden ennen kuin hän saa oikeuden perheenyhdistämiseen. Tanskassa on voimassa myös asuntoon ja varallisuuteen liittyviä ehtoja perheenyhdistämiselle. Näitä ei kuitenkaan käytännössä sovelleta pakolaissopimuksen mukaisen pakolaisstatuksen saaneisiin. Turvattu toimeentulo on edellytys Tanskan kansalaisen perheenjäsenen oleskeluluvalle.  

Tanskan uusi hallitus aloitti kautensa kesällä 2015 muuttamalla ulkomaalaislakia, erityisesti liittyen sosiaaliturvaetuuksiin. Hallituksen tarkoituksena on jatkaa muun muassa perheenyhdistämiseen liittyvillä tiukennuksilla. Näistä on tarkoitus aloittaa keskusteluja puolueiden kanssa helmikuussa 2016. Tanskassa on parlamenttikäsittelyssä ulkomaalaislain muutos väliaikaisen toissijaisen suojelun saaneiden perheenyhdistämisen odotusajan pidentämiseksi vuodesta kolmeen vuoteen. Muutosta on kritisoitu laajasti. Hallitus on harkinnut odotusajan muutoksen ulottamista koskemaan myös pakolaisstatuksen saaneita, mutta tämän on toistaiseksi katsottu olevan Euroopan ihmissopimuksen 8 artiklan vastaista. 

Norja ei ole EU-maa eikä perheenyhdistämisdirektiivi koske Norjaa. Norjassa oikeus perheenyhdistämiseen koskee kaikkia henkilöitä, joilla on pysyvä oleskelulupa. Nykyinen lainsäädäntö ei aseta vaatimuksia asumiselle oleskeluluvan saamiseksi lähimmille perheenjäsenille. Lähtökohtaisesti perheenkokoajalta vaaditaan turvattu toimeentulo edellytyksenä perheenyhdistämiselle. Toimeentulovaatimusta ei kuitenkaan ole lähimmille perheenjäsenille, jos perhe on perustettu ennen perheenkokoajan saapumista Norjaan (niin sanottu vanha perhe) ja jos hakemus perheenyhdistämisestä jätetään vuoden kuluessa siitä, kuin perheenkokoaja on saanut oleskeluluvan. Niiden uusien perheiden osalta, joiden perheenkokoajalla on muu kuin pakolaisasema, voimassa on toimeentuloedellytys. Turvattu toimeentulo on edellytys Norjan kansalaisen perheenjäsenen oleskeluluvalle.  

Norjassa hallitus ehdottaa tiukennuksia turvapaikan myöntämiseen ja turvapaikanhakijoiden etuuksiin. Tavoitteena on, että perheenyhdistämisen ja kansalaisuuden saamisen kriteerejä tiukennetaan. Norjan oikeusministeriö on laatinut poliittisen ehdotuksen ulkomaalaislain kiristämiseksi. Ehdotus, joka on lähetetty laajalle lausuntokierrokselle, sisältää myös lakimuutoksia perheenyhdistämisen kiristämiseksi. Ehdotuksessa esitetään, että henkilö, jolla on pakolaisasema, voisi hakea perheenyhdistämistä vasta neljän vuoden maassa oleskelun jälkeen ja kun toimeentuloedellytys täyttyy. Ehdotuksessa myös esitetään, että alaikäisille yksin Norjaan saapuneille turvapaikanhakijoille, ei myönnettäisi perheenyhdistämistä, ennen kuin he ovat täyttäneet 18 vuotta.  

Saksassa perheenyhdistämisen edellytykset ovat lähtökohtaisesti melko tiukat. Saksan ulkomaalaisvirastolla on kuitenkin huomattavasti liikkumavaraa päätöksissään ja päätöksenteossa painotetaan kokonaiskuvan muodostumista perheen tilanteesta yksittäisten ehtojen tarkan täyttymisen arvioinnin sijaan. Lähtökohtaisesti edellytyksenä perheenjäsenen oleskeluluvalle on toimeentuloedellytyksen täyttyminen. Kansainvälistä suojelua saaneiden henkilöiden perheenjäsenten osalta toimeentuloedellytyksen edellytetään täyttyvän vain, jos perheenyhdistämistä ei ole haettu kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun perheenkokoajalle on myönnetty turvapaikka tai toissijaista suojelua. Jos toimeentuloedellytys ei täyty virasto arvioi, onko perheenkokoaja kuitenkin yrittänyt saada toimeentuloa ja myös tämä saattaa riittää luvan saantiin. Lähtökohtaisesti edellytyksenä perheenyhdistämiselle on myös asunto. Lisäksi perheenkokoajalta edellytetään pääsääntöisesti jonkin asteista kotoutumista. Saksassa ei ole kansainvälistä suojelua saavien osalta käytössä erityistä asumisaikaa, joka perheenkokoajan tulisi asua maassa ennen kuin perheenjäsenen saavat hakea perheenjäsenen oleskelulupaa. Saksassa on sovittu muun muassa toissijaista suojelua saavien pakolaisten perheenyhdistämisen rajoittamisesta: liittohallituksen aikeena on edistää paluuta vanhaan käytäntöön, joka koskisi kahden vuoden niin sanottu karenssiaika ennen kuin voi hakea perheenyhdistämistä. Suunnitelmissa on myös luopua toissijaista suojelua saaville myönnetystä poikkeuksesta toimeentuloedellytykseen, mikäli perheenyhdistämistä haetaan kolmen kuukauden kuluessa perheenkokoajalle myönnetystä suojelusta. Saksan kansalaisten perheenjäseniin ei sovelleta toimeentuloedellytystä. Mikäli perheenkokoajana on kansainvälistä suojelua saava lapsi, toimeentuloedellytystä ei lain mukaan vaadita lainkaan.  

Alankomaissa edellytyksenä perheenjäsenen oleskeluluvalle on toimeentuloedellytyksen täyttyminen. Pakolaisten perheenjäsenten osalta toimeentuloedellytyksen edellytetään täyttyvän vain, jos perheenyhdistämistä ei ole haettu kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun perheenkokoajalle on myönnetty turvapaikka tai toissijaista suojelua. Lisäksi Alankomaissa edellytetään perheenkokoajalta jonkin asteista kotoutumisedellytysten täyttymistä. 

Myös Belgiassa perheenjäsenen oleskeluluvan edellytyksenä on toimeentuloedellytysten täyttyminen. Toimeentuloedellytystä ei kuitenkaan ole kansainvälistä suojelua saaneiden lähimmille perheenjäsenille, jos hakemus perheenyhdistämisestä esitetään yhden vuoden kuluessa siitä, kuin perheenkokoaja on saanut oleskeluluvan. Alaikäisille yksin Belgiaan saapuneille turvapaikanhakijoille ei esitetä toimeentuloedellytyksiä perheenyhdistämiselle. Belgian lainsäädäntö ei aseta vaatimuksia asumiselle oleskeluluvan saamiseksi lähimmille perheenjäsenille. Belgiassa ei tällä hetkellä ole suunnitelmia muuttaa lainsäädäntöä perheenyhdistämisestä. 

Iso-Britannia ei osallistu direktiivin 2003/83/EC soveltamiseen, mutta pyrkii käytännössä kuitenkin huomioimaan direktiivin linjaukset soveltuvin osin. Iso-Britannia ei aseta toimeentulo- tai asumisedellytyksiä kansainvälistä suojelua saaneiden perheenyhdistämiselle. Kansainvälistä suojelua saaneilla oikeus perheenyhdistämiseen on voimassa siihen asti kuin henkilö saa Iso-Britannian kansalaisuuden.  

Valtaosa EU-jäsenvaltioista ja Pohjoismaista vaatii lähtökohtaisesti toimeentuloa sekä turvapaikan saaneilta ja toissijaista suojelua saavilta perheenyhdistämisen edellytyksenä, ellei hakemusta ole direktiivin mukaisesti jätetty tietyn aikarajan sisällä. Tavallisin pituus aikarajalle on 3 kuukautta. Belgiassa ja Norjassa perheenyhdistämishakemus tulisi jättää 12 kuukautta perheenkokoajan oleskeluluvan myönnyttyä ja Virossa, Unkarissa ja Puolassa vastaava aikaraja on 6 kuukautta. Belgia ja Norja vaativat toimeentuloa vain ns. uusilta perheiltä. Esimerkiksi Ruotsi, Ranska, Iso-Britannia, Italia ja Kroatia eivät aseta toimeentuloa lainkaan edellytykseksi perheenyhdistämiselle. Pääsääntöisesti jäsenvaltiot eivät vaadi perheenkokoajalta asumisaikaa jäsenvaltiossa perheenyhdistämisen edellytyksenä. Kuitenkin mm. Latvia, Liettua, Tshekki ja Itävalta vaativat toissijaista suojelua saavilta 15–24 kuukautta asumisaikaa ennen oikeutta perheenyhdistämiseen.