7.1
Arvonlisäverolaki
3 §.
Pykälässä säädetään vähäistä toimintaa koskevasta verottomuudesta.
Pykälän 1 momentin mukaan myyjä ei ole verovelvollinen, jos tilikauden liikevaihto on enintään 15 000 euroa, ellei häntä ole oman ilmoituksensa perusteella merkitty verovelvolliseksi.
Ehdotettu sääntely vastaisi pienyritysdirektiivin mukaisesti korvatun arvonlisäverodirektiivin 284 artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa. Kyseisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat myöntää verovapautuksen sellaisten niiden alueelle sijoittautuneiden verovelvollisten kyseisellä alueella suorittamille tavaroiden luovutuksille ja palvelujen suorituksille, joiden tällaisten luovutusten ja suoritusten vuosittainen liikevaihto jäsenvaltiossa ei ylitä kyseisten jäsenvaltioiden tämän vapautuksen soveltamiseksi vahvistamaa raja-arvoa. Kyseinen raja-arvo voi olla enintään 85 000 euroa tai sen vasta-arvo kansallisena valuuttana.
Pykälän 1 momenttia muutettaisiin siten, että tilikauden liikevaihdon sijasta raja-arvon laskemisessa käytettäisiin kalenterivuoden liikevaihtoa. Sääntely vastaisi arvonlisäverodirektiivin 280 a artiklan 1) kohtaa. Kyseisen kohdan mukaan ”vuosittaisella liikevaihdolla jäsenvaltiossa” tarkoitetaan verovelvollisen kyseisessä jäsenvaltiossa kalenterivuoden aikana suorittamien tavaroiden luovutusten ja palvelujen suoritusten vuosittaista arvonlisäverotonta kokonaisarvoa.
Momenttia muutettaisiin lisäksi siten, että verottomuuden edellytyksenä otettaisiin kuluvan kalenterivuoden liikevaihdon lisäksi huomioon edellisen kalenterivuoden liikevaihto. Verottomuutta ei voisi soveltaa, jos kuluvaa kalenterivuotta edeltäneen kalenterivuoden liikevaihto ylittäisi verottomuuden raja-arvon. Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 288 a artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa. Kyseisen alakohdan mukaan verovelvollinen ei saa hyödyntää 284 artiklan 1 kohdassa säädettyä jäsenvaltion myöntämää verovapautusta sellaisen kalenterivuoden aikana, jota edeltävänä kalenterivuonna kyseisen kohdan mukaisesti vahvistettu raja-arvo on ylittynyt, riippumatta siitä, onko verovelvollinen sijoittautunut kyseiseen jäsenvaltioon.
Verottomuuden soveltamisen edellytyksenä olisi siten ensinnäkin, että kuluvan kalenterivuoden liikevaihto olisi enintään 15 000 euroa. Lisäksi edellytyksenä olisi, että kuluvaa kalenterivuotta edeltäneen kalenterivuoden liikevaihto olisi enintään 15 000 euroa. Molempien edellytysten olisi täytyttävä, jotta vapautusta voitaisiin soveltaa.
Esimerkki 1
Elinkeinonharjoittajan liiketoiminnan kotipaikka on Suomessa. Vuonna 1 elinkeinonharjoittajan kalenterivuoden liikevaihto on 15 000 euroa. Elinkeinonharjoittaja on oikeutettu soveltamaan vähäisen toiminnan verottomuutta Suomessa vuoden 2 alusta lukien.
Lain ensimmäisenä voimassaolovuotena 2025 verottomuuden edellytyksenä olisi, että kalenterivuoden 2024 liikevaihto on enintään 15 000 euroa.
Esimerkki 2
Yritys perustetaan vuonna 2. Uuden yrityksen kuluvaa kalenterivuotta 2 edeltäneen kalenterivuoden (vuosi 1) liikevaihtona pidetään 0 euroa. Yritys voi aloittaa vapautuksen soveltamisen sen perustamisajankohdasta lukien vuonna 2.
Esimerkki 3
Elinkeinonharjoittaja on soveltanut vähäisen toiminnan verottomuutta Suomessa viiden vuoden ajan. Vuonna 6 elinkeinonharjoittajan kalenterivuoden liikevaihto Suomessa on ylittänyt 15 000 euroa ja yritys on merkitty arvonlisäverovelvollisten rekisteriin ylittämisajankohdasta lukien. Vuonna 7 elinkeinonharjoittajan kalenterivuoden liikevaihto Suomessa on 20 000 euroa. Vuonna 8 kalenterivuoden liikevaihto Suomessa on 14 000 euroa. Elinkeinonharjoittaja ei voi soveltaa vähäisen toiminnan verottomuutta vuonna 7 ja 8. Elinkeinonharjoittaja voi alkaa soveltaa vähäisen toiminnan verottomuutta Suomessa vuoden 9 alusta lukien.
Pykälän 2 momentissa säädetään verottomuuden raja-arvona olevan liikevaihdon laskemisesta ja liikevaihtoon sisällytettävistä eristä. Momenttia ei olisi tarpeen muuttaa. Kuten nykyisinkin, liikevaihtoon laskettaisiin mukaan vain Suomessa tapahtuvat myynnit. Sääntely vastaisi direktiivin (EU) 2022/542, annettu 5 päivänä huhtikuuta 2022, direktiivien 2006/112/EY ja (EU) 2020/285 muuttamisesta arvonlisäverokantojen osalta 288 artiklaa, jolla korvattiin viittaustarkistuksin pienyritysdirektiivillä korvattu arvonlisäverodirektiivin vastaava artikla.
Pykälän 3 momenttiin sisältyvä 12 kuukaudesta poikkeavia tilikausia koskeva laskentasääntö kumottaisiin tarpeettomana. Verottomuutta koskevana liikevaihtorajana olisi 15 000 euroa, vaikka toimintaa harjoitettaisiin vain osan vuotta. Jos elinkeinonharjoittajan 12 kuukauden pituinen tilikausi olisi kalenterivuodesta poikkeava, kalenterivuoden liikevaihto laskettaisiin yhdistelemällä eri tilikausien liikevaihtoja. Jos tilikausi olisi pidempi kuin 12 kuukautta, laskelmassa huomioitaisiin vain kalenterivuodelle kohdistuva tilikauden liikevaihto.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että 1 momentissa tarkoitettu kalenterivuoden liikevaihto laskettaisiin nykyisestä poiketen 2 momentissa tarkoitettujen myyntien verottoman arvon perusteella. Aiemmin liikevaihtoon luettavilla myyntihinnoilla tarkoitettiin ostajilta veloitettuja määriä riippumatta siitä, sisältyykö hintoihin arvonlisäveron osuus vai ei (HE 88/1993). Arvonlisäverottomalla arvolla tarkoitettaisiin myyjän ja ostajan väliseen sopimukseen perustuvaa hintaa, johon ei sisälly kyseisestä myynnistä suoritettavaa arvonlisäveroa. Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiivin lisätyn 280 a artiklan 1 alakohtaa, jonka mukaan ’vuosittaisella liikevaihdolla jäsenvaltiossa’ tarkoitetaan verovelvollisen kyseisessä jäsenvaltiossa kalenterivuoden aikana suorittamien tavaroiden luovutusten ja palvelujen suoritusten vuosittaista arvonlisäverotonta kokonaisarvoa.
Pykälän 4 momentissa säädetään niistä tahoista, joihin vähäisen toiminnan verottomuutta ei sovelleta. Momentin 1 kohdassa suljetaan nykyisin verottomuuden soveltamisen ulkopuolelle ulkomaalaiset, joilla ei ole Suomessa kiinteää toimipaikkaa. Ulkomaalaisella tarkoitetaan lain 10 §:n mukaan elinkeinonharjoittajaa, jonka liiketoiminnan kotipaikka on ulkomailla.
Pykälän nykyisen 4 momentin 1 kohtaa muutettaisiin siten, että verottomuutta ei sovellettaisi ulkomaalaiseen, jonka liiketoiminnan kotipaikka on Yhteisön ulkopuolella riippumatta siitä, onko tällä kiinteä toimipaikka Suomessa vai ei. Tällainen ulkomainen elinkeinonharjoittaja ei siten olisi enää oikeutettu verottomuuteen, vaikka hänellä olisi kiinteä toimipaikka Suomessa. Tällöin Suomessa harjoitettu toiminta olisi arvonlisäverolain yleisten säännösten mukaan verollista, ellei sitä olisi jonkin lain erityissäännöksen perusteella vapautettu verosta.
Vapautuksen soveltamisesta sellaiseen ulkomaalaiseen, jolla on liiketoiminnan kotipaikka toisessa jäsenvaltiossa, säädettäisiin lakiehdotuksen 3 a §:ssä.
Ehdotetussa 14 luvussa säädettyä vähäisen toiminnan harjoittamista Yhteisössä koskevaa erityisjärjestelmää ei sovellettaisi sellaiseen Suomeen sijoittautuneeseen elinkeinonharjoittajaan, joka harjoittaa lain 3 §:ssä tarkoitettua vähäistä toimintaa eikä sovella vähäisen toiminnan verottomuutta missään muussa jäsenvaltiossa kuin Suomessa.
Vähäisen toiminnan verottomuutta sovellettaessa Ahvenanmaan maakunnan katsottaisiin, kuten nykyisinkin, kuuluvan Suomen alueeseen. Näin ollen esityksellä ei olisi vaikutusta siihen, miten vähäisen toiminnan verottomuutta sovelletaan Ahvenanmaan maakunnassa liiketoiminnan kotipaikan omaavan elinkeinonharjoittajan Suomessa harjoittamaan toimintaan.
3 a §.
Ehdotetussa uudessa pykälässä säädettäisiin 3 §:ssä tarkoitetun vähäisen toiminnan verottomuuden soveltamisesta sellaiseen ulkomaalaiseen, jolla on liiketoiminnan kotipaikka toisessa jäsenvaltiossa.
Arvonlisäverokomitean 123. kokouksessa lähes yksimielisesti hyväksytyn tulkintasuosituksen mukaan pienyritysten erityisjärjestelmää sovellettaessa elinkeinonharjoittajaa pidetään sijoittautuneena siihen jäsenvaltioon, jossa täytäntöönpanoasetuksen 10 artiklan mukaan on elinkeinonharjoittajan liiketoiminnan kotipaikka eli paikka, jossa keskushallinnon tehtävät suoritetaan. Täytäntöönpanoasetuksen 10 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan liiketoiminnan kotipaikan selvittämiseksi otetaan huomioon paikka, jossa yrityksen yleistä liikkeenjohtoa koskevat olennaiset päätökset tehdään ja jossa on yrityksen liiketoiminnan sääntömääräinen kotipaikka ja jossa yrityksen johto kokoontuu. Kohdan toisessa alakohdassa säädetään, että kun liiketoiminnan kotipaikkaa ei ole mahdollista määrittää varmuudella näiden perusteiden avulla, ensisijaisena perusteena on paikka, jossa yrityksen yleistä liikkeenjohtoa koskevat olennaiset päätökset tehdään. Artiklan 3 kohdan mukaan pelkkä postiosoitteen olemassaolo ei voi määrittää paikkaa, jossa on verovelvollisen liiketoiminnan kotipaikka. Tulkintasuosituksen mukaan elinkeinonharjoittajaa ei pidetä sijoittautuneena sellaisessa jäsenvaltiossa, jossa sillä on ainoastaan kiinteä toimipaikka.
Pykälän 1 momentin mukaan vähäisen toiminnan verottomuutta sovellettaisiin ulkomaalaisiin, joiden liiketoiminnan kotipaikka on toisessa jäsenvaltiossa, vain momentissa säädetyillä edellytyksillä. Verottomuuden soveltaminen edellyttäisi siten myös ulkomaisen elinkeinonharjoittajan osalta sitä, että 3 §:n 2 momentin mukainen kalenterivuoden liikevaihto jäisi alle säädetyn 15 000 euron raja-arvon kuluvana ja sitä edeltäneenä vuotena. Sääntely vastaisi sellaiseen elinkeinonharjoittajaan, jonka kotipaikka on Suomessa, sovellettavaa sääntelyä.
Ulkomaiseen elinkeinonharjoittajaan sovellettavan verottomuuden edellytyksenä olisi ensinnäkin, että elinkeinonharjoittajan kuluvan kalenterivuoden liikevaihto unionissa olisi enintään 100 000 euroa. Lisäksi edellytyksenä olisi, että ulkomaisen elinkeinonharjoittajan liikevaihto unionissa kuluvaa kalenterivuotta edeltäneenä kalenterivuonna ei ylitä 100 000 euroa. Molempien edellytysten olisi täytyttävä, jotta verottomuutta voitaisiin soveltaa.
Pienyritysdirektiivillä korvattiin arvonlisäverodirektiivin 284 artikla ja siihen lisättiin 288 a artikla. Sääntely vastaisi arvonlisäverodirektiivin 284 artiklan 2 kohdan a ja b alakohtaa sekä 288 a artiklan 2 kohdan ensimmäistä alakohtaa. Arvonlisäverodirektiivin 284 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltioiden, jotka ovat saman artiklan 1 kohdan nojalla ottaneet käyttöön verovapauden, on myönnettävä verovapautus myös sellaisten verovelvollisten niiden omalla alueella suorittamille tavaroiden luovutuksille ja palvelujen suorituksille, jotka ovat sijoittautuneet toiseen jäsenvaltioon, jos seuraavat edellytykset täyttyvät: a) kyseisen verovelvollisen vuosittainen liikevaihto unionissa on enintään 100 000 euroa; b) verovelvollisten luovutusten ja suoritusten arvo jäsenvaltiossa, johon verovelvollinen ei ole sijoittautunut, ei ylitä kyseisessä jäsenvaltiossa sovellettavaa raja-arvoa, joka koskee verovapautuksen myöntämistä kyseiseen jäsenvaltioon sijoittautuneille verovelvollisille. Direktiivin 288 a artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan verovelvollinen, joka ei ole sijoittautunut 284 artiklan 1 kohdassa säädetyn verovapautuksen myöntävään jäsenvaltioon, ei saa hyödyntää kyseistä verovapautusta, jos 284 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettu unionin vuosittaisen liikevaihdon raja-arvo on ylittynyt edeltävänä kalenterivuonna.
Verottomuuden edellytysten täyttyessä se koskisi kaikkia ulkomaisen elinkeinonharjoittajan Suomessa tapahtuvia myyntejä. Verottomuutta ei siten voisi soveltaa vain osaan toiminnasta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin unionin liikevaihdon laskentatavasta. Pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 280 a artiklan 2 kohdan mukaan ”vuosittaisella liikevaihdolla unionissa” tarkoitetaan verovelvollisen Yhteisön alueella kalenterivuoden aikana suorittamien tavaroiden luovutusten ja palvelujen suoritusten vuosittaista arvonlisäverotonta kokonaisarvoa. Liikevaihtoon unionissa laskettaisiin Yhteisön alueella tapahtuvat arvonlisäverodirektiivin 288 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen liiketoimien arvo. Mainitussa direktiivikohdassa säädetään, että vuosittainen liikevaihto koostuu seuraavista arvonlisäverottomista määristä:
a) tavaroiden luovutusten ja palvelujen suoritusten arvo siltä osin kuin niitä verotettaisiin, jos luovutusten ja suoritusten suorittaja olisi muu kuin verosta vapautettu verovelvollinen;
b) sellaisten 98 artiklan 2 kohdan tai 105 a artiklan nojalla verosta vapautettujen liiketoimien arvo, joihin liittyy edeltävässä vaiheessa maksetun arvonlisäveron vähennysoikeus;
c) edellä 146–149, 151, 152 ja 153 artiklan nojalla verosta vapautettujen liiketoimien arvo;
d) edellä 138 artiklan nojalla verosta vapautettujen liiketoimien arvo siltä osin kuin kyseisessä artiklassa säädetty vapautus soveltuu;
e) kiinteistöjä koskevien liiketoimien, 135 artiklan 1 kohdan b–g alakohdassa tarkoitettujen rahoitusliiketoimien sekä vakuutus- ja jälleenvakuutuspalvelujen arvo, jolleivät nämä liiketoimet ole luonteeltaan liitännäisiä.
Liikevaihtoon luettaisiin siten Yhteisön alueella tapahtuvat ehdotettua 3 §:n 2 momenttia vastaavat myynnit. Lisäksi unionin liikevaihtoon luettaisiin esimerkiksi eri jäsenvaltioiden vapaaehtoisuuden perusteella soveltamien sellaisten 98 artiklan 2 kohdan tai 105 a artiklan nojalla verosta vapautettujen liiketoimien arvo, joihin liittyy edeltävässä vaiheessa maksetun arvonlisäveron vähennysoikeus. Kussakin jäsenvaltiossa verotuspaikkasäännösten mukaan tapahtuvat myynnit luettaisiin liikevaihtoon vain kertaalleen. Liikevaihto sisältäisi myös arvonlisäverolain 3 §:n 2 momentissa tarkoitetut myynnit sekä niiden elinkeinonharjoittajien osalta, joilla on liiketoiminnan kotipaikka Suomessa, että ulkomaisten elinkeinonharjoittajien osalta.
Pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 288 artiklan 2 kohdan mukaan verovelvollisen suorittamia aineellisten tai aineettomien tuotantohyödykkeiden luovutuksia ei oteta huomioon 1 kohdassa tarkoitettua liikevaihtoa laskettaessa. Liiketoimista, joita ei direktiivin mukaan lueta liikevaihtoon, säädettäisiin pykälän 2 momentissa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, että 1 momentissa tarkoitettuun liikevaihtoon luettaisiin 2 momentissa tarkoitettujen luovutusten arvonlisäveroton arvo. Vastaava säännös sisältyisi kansallisen vähäisen toiminnan verottomuutta koskevan liikevaihdon osalta 3 §:n 3 momenttiin. Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiivin lisättyä 280 a artiklan 2 alakohtaa, jonka mukaan ’vuosittaisella liikevaihdolla unionissa’ tarkoitetaan verovelvollisen Yhteisön alueella kalenterivuoden aikana suorittamien tavaroiden luovutusten ja palvelujen suoritusten vuosittaista arvonlisäverotonta kokonaisarvoa.
Ulkomaisen elinkeinonharjoittajan vapautuksen soveltamista koskevasta erityisjärjestelmästä säädettäisiin 14 luvussa.
123 §.
Pykälän 2 momenttiin tehtäisiin viittaustarkistus.
131 §
. Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan elinkeinonharjoittajalla on oikeus saada palautuksena tavaran tai palvelun hankintaan sisältyvä vero, jos hankinta liittyy ulkomailla tapahtuvaan myyntiin, joka olisi aiheuttanut verovelvollisuuden tai oikeuttanut pykälän 1 momentin 1–3 kohdassa tarkoitettuun palautukseen, jos toimintaa olisi harjoitettu Suomessa.
Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jossa säädettäisiin poikkeuksesta 1 momentin 4 kohdan mukaiseen palautukseen niiden Suomessa tehtyjen hankintojen osalta, jotka liittyvät toisessa jäsenvaltiossa tapahtuvaan myyntiin, joka on toisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan vapautettu verosta vähäistä toimintaa koskevan verottomuuden perusteella. Tällaiseen hankintaan sisältyvä vero ei oikeuttaisi palautukseen. Säännös vastaisi pienyritysdirektiivillä korvatun arvonlisäverodirektiivin 169 artiklan a alakohtaa, jonka mukaan 168 artiklassa tarkoitetun vähennyksen lisäksi verovelvollisella on oikeus vähentää kyseisessä artiklassa tarkoitettu arvonlisävero, siltä osin kuin tavaroita tai palveluja käytetään verovelvollisen 9 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettuun taloudelliseen toimintaan kuuluviin muihin kuin 284 artiklan nojalla verovapaisiin liiketoimiin, jotka suoritetaan sen jäsenvaltion ulkopuolella, jossa kyseinen vero on maksettava tai maksettu, ja jotka olisivat oikeuttaneet vähennykseen, jos ne olisi suoritettu kyseisessä jäsenvaltiossa.
137 §.
Pykälässä säädetään oikeudesta kohdistaa myynnistä suoritettava vero maksuperusteisesti myös eräissä muissa kuin 136 §:ssä säädetyissä tilanteissa. Pykälän 1 momentin mukaan verovelvollinen, jonka tilikauden liikevaihto on enintään 500 000 euroa taikka verovelvollinen, johon ei sovelleta kirjanpitolakia tai jolla on oikeus laatia maksuperusteinen tilinpäätös tai olla laatimatta tilinpäätöstä, saa kohdistaa myynnistä suoritettavan veron 15 §:n 1 momentin 1 kohdassa mainituissa tilanteissa sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana myyntihinta tai sen osa on kertynyt. Pykälän 4 momentin mukaan 1 momentissa tarkoitettua menettelyä soveltavan verovelvollisen, joka ei ole oikeutettu laatimaan maksuperusteista tilinpäätöstä tai olemaan laatimatta tilinpäätöstä, tilikauden liikevaihdon ylittäessä 500 000 euroa ja ylityksen johtuessa ennakoimattomasta tai yllättävästä syystä, verovelvollinen voi jatkaa menettelyn soveltamista tilikauden loppuun. Pykälän 5 momentin mukaan 1 ja 4 momentissa tarkoitettu tilikauden liikevaihto lasketaan 3 §:n mukaisesti.
Pykälän 1, 4 ja 5 momenttia muutettaisiin siten, että tilikauden liikevaihdon sijasta maksuperusteisen menettelyn euromääräinen raja-arvo määriteltäisiin kalenterivuoden liikevaihdon mukaan. Sääntely olisi edelleen yhtenäistetty 3 §:ssä säädetyn vähäisen toiminnan verottomuuden raja-arvon laskennan kanssa.
Lain 216 §:n muutoksesta seuraa lisäksi, että liikevaihdon ylittäessä maksuperusteista menettelyä koskevan raja-arvon 4 momentissa tarkoitetulla tavalla edellä mainitut verovelvolliset voisivat siten soveltaa menettelyä kalenterivuoden lopun sijasta kirjanpitolain mukaisen tilikauden loppuun saakka.
Arvonlisäverolain 14 a luku ja sen pykälät 149 a–149 f kumottaisiin. Luvussa ja kyseisissä pykälissä säädetään verovelvollisuuden alarajaan liittyvästä huojennuksesta. Arvonlisäverolakiin lisättäisiin 14 luku. Lukuun lisättäisiin uudet pykälät 149–149 m, osin kumottujen tilalle.
14 luku
Vähäisen toiminnan harjoittamista Yhteisössä koskeva erityisjärjestelmä
149 §.
Pykälään sisältyisi pienyritysdirektiivin mukaisesti käyttöönotettavan erityisjärjestelmän soveltamisalaan kuuluvien elinkeinonharjoittajien määritelmät.
Pykälän 1 momentissa määriteltäisiin Suomen erityisjärjestelmän soveltamisalaan kuuluva Suomeen sijoittautunut elinkeinonharjoittaja. Tällä tarkoitettaisiin elinkeinonharjoittajaa, jonka 149 a §:ssä tarkoitettu sijoittautumisjäsenvaltio on Suomi ja joka on oikeutettu soveltamaan arvonlisäverodirektiivin 284 artiklan 1 kohdassa säädettyä pienten yritysten verovapautusta muussa jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Sellaisen Suomeen sijoittautuneen elinkeinonharjoittajan, joka harjoittaa lain 3 §:ssä tarkoitettua vähäistä toimintaa eikä sovella vastaavaa verottomuutta missään muussa jäsenvaltiossa kuin Suomessa, ei näin ollen tulisi ilmoittautua eikä rekisteröityä erityisjärjestelmään.
Määritelmän täyttymiseksi riittävää olisi, että elinkeinonharjoittaja olisi oikeutettu soveltamaan pienten yritysten verovapautusta yhdessä jäsenvaltiossa eli liikevaihto jäisi alle kyseisessä jäsenvaltiossa säädetyn verovapautuksen raja-arvon. Erityisjärjestelmää sovellettaisiin vain siinä tapauksessa, että elinkeinonharjoittaja päättäisi soveltaa vapautusta jossakin muussa jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Jos vapautusta ei sovellettaisi, toimintaan soveltuisivat asianomaisen jäsenvaltion yleiset arvonlisäveroa koskevat säännökset. Määritelmän täyttymisen kannalta merkitystä ei olisi sillä, olisiko elinkeinonharjoittaja oikeutettu arvonlisäverolain 3 §:ssä säädettyyn vähäisen toiminnan verottomuuteen tai soveltaisiko hän sitä käytännössä.
Pykälän 2 momentissa määriteltäisiin toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut elinkeinonharjoittaja. Tällä tarkoitettaisiin elinkeinonharjoittajaa, jonka 149 a §:ssä tarkoitettu sijoittautumisjäsenvaltio on muu jäsenvaltio kuin Suomi ja joka on oikeutettu soveltamaan arvonlisäverolain 3 §:ssä tarkoitettua vähäisen toiminnan verottomuutta.
Erityisjärjestelmää sovellettaisiin vain siinä tapauksessa, että elinkeinonharjoittaja päättäisi soveltaa vähäisen toiminnan verottomuutta Suomessa. Jos verottomuutta ei sovellettaisi, toimintaan soveltuisivat arvonlisäverolain yleiset säännökset. Määritelmän täyttymisen kannalta merkitystä ei olisi sillä, olisiko elinkeinonharjoittaja oikeutettu soveltamaan sijoittautumisjäsenvaltiossaan tai jossakin muussa jäsenvaltiossa pieniä yrityksiä koskevaa verovapautusta. Merkitystä ei olisi myöskään sillä, onko pienten yritysten vapautukseen oikeutettu tosiasiassa valinnut vapautuksen soveltamisen jossakin jäsenvaltiossa vai ei.
Sijoittautuneen elinkeinonharjoittajan käsitettä tulkittaisiin arvonlisäverokomitean tulkintasuosituksen mukaisesti. Tulkintasuosituksen sisältöä on käsitelty edellä 3 a §:n perusteluissa.
149 a §.
Pykälään sisältyisivät erityisjärjestelmän soveltamista varten sijoittautumisjäsenvaltion ja verottomuuden myöntävän jäsenvaltion määritelmät.
Pykälän 1 momenttiin sisältyisi sijoittautumisjäsenvaltion määritelmä. Tällä tarkoitettaisiin jäsenvaltiota, jossa elinkeinonharjoittajalla on liiketoiminnan kotipaikka. Liiketoiminnan kotipaikalla tarkoitettaisiin arvonlisäverokomitean tulkintasuosituksen mukaisesti täytäntöönpanoasetuksen 10 artiklan mukaista liiketoiminnan kotipaikkaa.
Pykälän 2 momenttiin sisältyisi verottomuuden myöntävän jäsenvaltion määritelmä. Tällä tarkoitettaisiin sellaista muuta jäsenvaltiota kuin sijoittautumisjäsenvaltiota, jossa arvonlisäverodirektiivin 284 artiklassa tarkoitettua verovapautusta sovelletaan eli jäsenvaltiota, jossa 3 ja 3a §:ää vastaaviin säännöksiin perustuvaa verottomuutta sovelletaan.
Esimerkki 4
Elinkeinonharjoittajan liiketoiminnan kotipaikka on Ruotsissa ja sillä on kiinteä toimipaikka Suomessa. Elinkeinonharjoittajan kalenterivuoden liikevaihto Suomessa vuonna 1 on 12 000 euroa ja Ruotsissa 20 000 euroa. Elinkeinonharjoittajalla ei ole toimintaa muissa jäsenvaltioissa eikä sillä ole ollut toimintaa Suomessa aikaisempina vuosina. Elinkeinonharjoittajan liikevaihto unionissa vuonna 1 on siten 32 000 euroa. Elinkeinonharjoittaja on oikeutettu soveltamaan vähäisen toiminnan verottomuutta Suomessa kyseisenä vuonna, koska sen toiminnan liikevaihto ei ylitä Suomen kansallisen verottomuuden raja-arvoa eikä unionin liikevaihdon raja-arvoa.
Elinkeinonharjoittaja tunnistautuu erityisjärjestelmään Ruotsissa voidakseen soveltaa vähäisen toiminnan verottomuutta Suomessa. Elinkeinonharjoittajalla ei ole verovelvoitteita Suomessa.
149 b §.
Pykälässä säädettäisiin ennakkoilmoituksesta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin ennakkoilmoituksen antamisvelvollisuudesta. Verottomuuden soveltaminen jossain muussa jäsenvaltiossa erityisjärjestelmän kautta edellyttäisi, että Suomeen sijoittautunut elinkeinonharjoittaja antaisi ennakkoilmoituksen Verohallinnolle.
Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivin mukaisesti korvatun arvonlisäverodirektiivin 284 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohtaa. Kyseisen alakohdan mukaan ”- - - jotta verovelvollinen voi hyödyntää verovapautusta jäsenvaltiossa, johon kyseinen verovelvollinen ei ole sijoittautunut, verovelvollisen on a) annettava ennakkoilmoitus sijoittautumisjäsenvaltioon - - -.”
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ennakkoilmoituksen sisällöstä. Ennakkoilmoituksessa olisi ensinnäkin ilmoitettava elinkeinonharjoittajan tunnistetietoja sekä nimettävä jäsenvaltiot, joissa verottomuutta aiotaan soveltaa. Lisäksi ilmoituksessa ilmoitettaisiin kuluvan ja sitä edeltäneen kalenterivuoden aikana tehtyjen tavaroiden ja palvelujen myyntien yhteismäärä Suomessa ja muissa jäsenvaltioissa jäsenvaltioittain eriteltynä.
Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 284 a artiklan 1 kohdan ensimmäistä alakohtaa. Kyseisen alakohdan mukaan ”- - -ennakkoilmoituksessa on oltava vähintään seuraavat tiedot: a) verovelvollisen nimi, toimiala, oikeudellinen muoto ja osoite; b) jäsenvaltio tai jäsenvaltiot, joissa verovelvollinen aikoo hyödyntää verovapautusta; c) edeltävän kalenterivuoden aikana verovelvollisen sijoittautumisjäsenvaltiossa ja kussakin muussa jäsenvaltiossa tehtyjen tavaroiden luovutusten ja/tai palvelujen suoritusten kokonaisarvo; d) kuluvan kalenterivuoden aikana ennen ilmoituksen antamista verovelvollisen sijoittautumisjäsenvaltiossa ja kussakin muussa jäsenvaltiossa tehtyjen tavaroiden luovutusten ja/tai palvelujen suoritusten kokonaisarvo.”
Pykälän 3 momenttiin sisältyisi erityissäännös koskien niitä jäsenvaltioita, joissa verottomuuden edellytyksenä on, että sille vahvistettu raja-arvo ei ylity kahtena kuluvaa kalenterivuotta edeltäneenä vuonna. Näiden jäsenvaltioiden osalta 2 momentissa tarkoitettuja myyntejä koskevat tiedot olisi annettava kuluvalta ja kultakin kahdelta sitä edeltäneeltä kalenterivuodelta erikseen.
Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 284 a artiklan 1 kohdan toista alakohtaa. Kyseisen alakohdan mukaan tämän kohdan ensimmäisen alakohdan c alakohdassa tarkoitetut tiedot on annettava kultakin edeltävältä kalenterivuodelta, joka kuuluu 288 a artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuun kauteen sellaisen jäsenvaltion osalta, joka soveltaa siinä säädettyä vaihtoehtoa.
Pykälän 4 momenttiin sisältyisi erityissäännös koskien niitä jäsenvaltioita, joissa sovelletaan arvonlisäverodirektiivin 284 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti eri raja-arvoja eri liiketoiminnan aloille. Näiden jäsenvaltioiden osalta 2 momentissa tarkoitettuja myyntejä koskevat tiedot olisi ilmoitettava erikseen kunkin raja-arvon osalta.
Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 284 c artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c) alakohtaa. Kyseisen alakohdan mukaisesti, jos verovapautuksen myöntävä jäsenvaltio soveltaa 284 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettuja eri raja-arvoja, verovelvollisen on kyseisen jäsenvaltion osalta ilmoitettava suoritettujen tavaroiden luovutusten ja/tai palvelujen suoritusten kokonaisarvo erikseen kunkin raja-arvon osalta, joka voi olla sovellettavissa.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin Verohallinnon valtuudesta antaa tarkempia määräyksiä 2–4 momentissa tarkoitetuista tiedoista.
149 c §.
Pykälässä säädettäisiin muutoksista 149 b §:ssä säädettyyn ennakkoilmoitukseen.
Pykälän 1–3 momenteissa säädettäisiin Suomeen sijoittautuneen elinkeinonharjoittajan velvollisuudesta ilmoittaa muutoksista ennakkoilmoituksen tietoihin.
Pykälän 1 momentin mukaan myös ennakkoilmoituksen tietoja koskevista muutoksista tulisi ilmoittaa elinkeinonharjoittajan sijoittautumisjäsenvaltion viranomaisille. Suomeen sijoittautunut elinkeinonharjoittaja ilmoittaisi näin ollen muutostiedot Verohallinnolle. Ilmoitus koskisi uusia jäsenvaltioita, joissa verottomuutta aletaan soveltaa ja jäsenvaltioita, joissa sen soveltaminen lopetetaan.
Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivin mukaisesti korvatun arvonlisäverodirektiivin 284 artiklan 4 kohdan ensimmäistä alakohtaa. Kyseisen alakohdan mukaan verovelvollisen on ilmoitettava etukäteen sijoittautumisjäsenvaltiolle, ennakkoilmoitusta päivittämällä, muutoksista aiemmin 3 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaisesti annettuihin tietoihin, mukaan lukien aikomus hyödyntää verovapautusta yhdessä tai useammassa muussa jäsenvaltiossa kuin ennakkoilmoituksessa mainituissa jäsenvaltioissa ja päätöksestä lopettaa verovapautusjärjestelyn soveltaminen yhdessä tai useammassa jäsenvaltiossa, johon kyseinen verovelvollinen ei ole sijoittautunut.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ilmoituksen minimisisällöstä. Tällaisia tietoja olisivat elinkeinonharjoittajan yksilöllinen tunniste ja tieto niistä jäsenvaltioista, joissa verottomuuden soveltaminen aloitetaan tai lopetetaan sekä tarvittavat myyntien määrää koskevat tiedot.
Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivin mukaisesti korvatun arvonlisäverodirektiivin 284 artiklan 4 kohdan ensimmäistä alakohtaa. Yksilöllisen tunnisteen osalta säännös vastaisi pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 284 a artiklan 2 kohdan toista alakohtaa, jonka mukaan ennakkoilmoituksen päivityksessä on oltava 284 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitettu yksilöllinen tunniste.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että muutoksista ilmoittamisen yhteydessä elinkeinonharjoittaja voisi antaa ennakkoilmoituksessa ilmoitettavat myyntejä koskevat tiedot vain siltä osin kuin ne eivät jo sisälly neljänneskalenterivuosi-ilmoitukseen.
Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 284 a artiklan 2 alakohtaa. Kyseisen alakohdan mukaan, kun verovelvollinen ilmoittaa sijoittautumisjäsenvaltiolle 284 artiklan 4 kohdan mukaisesti aikovansa hyödyntää verovapautusta yhdessä tai useammassa muussa kuin ennakkoilmoituksessa mainitussa jäsenvaltiossa, verovelvollisen ei ole pakko antaa tämän artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja tietoja siltä osin kuin kyseiset tiedot ovat jo sisältyneet aikaisemmin 284 b artiklan nojalla toimitettuihin ilmoituksiin.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin ajankohdasta, jona Suomessa sovellettavan verottomuuden soveltamisen katsottaisiin toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen elinkeinonharjoittajan ilmoituksen johdosta päättyvän. Pääsäännön mukaan päättymisajankohta olisi ilmoituksen vastaanottamista seuraavan kalenterivuodenneljänneksen alusta lukien. Jos ilmoitus vastaanotettaisiin kuitenkin vasta vuosineljänneksen viimeisen kuukauden aikana, päättymisajankohta olisi vasta ilmoituksen vastaanottamista seuraavan kalenterivuodenneljänneksen toisen kuukauden alusta lukien.
Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivin mukaisesti korvatun arvonlisäverodirektiivin 284 artiklan 4 kohdan toista alakohtaa, jonka mukaan lopettaminen tulee voimaan verovelvollisen ilmoituksen vastaanottamista seuraavan kalenterivuosineljänneksen ensimmäisenä päivänä, tai jos tällainen ilmoitus vastaanotetaan kalenterivuosineljänneksen viimeisen kuukauden aikana, seuraavan kalenterivuosineljänneksen toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä.
Pykälän 5 momenttiin sisältyvän valtuussäännöksen nojalla Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä tässä pykälässä tarkoitetulla ilmoituksella annettavista tiedoista.
149 d §.
Pykälässä säädettäisiin Suomeen sijoittautuneen elinkeinonharjoittajan merkitsemisestä verottomuuden soveltamista varten rekisteriin ja tämän tunnistamisesta.
Pykälän 1 momentin mukaan Suomeen sijoittautunut elinkeinonharjoittaja merkittäisiin muissa jäsenvaltioissa tapahtuvaa verottomuuden soveltamista varten erilliseen tunnistamisrekisteriin. Tunnistamisrekisteriä ylläpitäisi Verohallinto. Tähän rekisteriin merkittäisiin myös muussa jäsenvaltiossa verottomuutta soveltava Suomeen sijoittautunut elinkeinonharjoittaja, joka soveltaa Suomessa vähäisen toiminnan verottomuutta eikä ole siten arvonlisäverolain 172 §:ssä tarkoitetussa arvonlisäverovelvollisten rekisterissä. Sitä vastoin sellaista Suomeen sijoittautunutta elinkeinonharjoittajaa, joka harjoittaa lain 3 §:ssä tarkoitettua vähäistä toimintaa Suomessa eikä sovella pienyritysten verovapautusta missään muussa jäsenvaltiossa, ei merkittäisi tässä pykälässä tarkoitettuun tunnistamisrekisteriin.
Muussa jäsenvaltiossa verottomuutta soveltava Suomessa erilliseen tunnistamisrekisteriin merkitty Suomeen sijoittautunut elinkeinonharjoittaja, voisi olla merkitty Suomessa arvonlisäverovelvollisten rekisteriin verollisen toiminnan harjoittamisen johdosta. Verovelvolliseksi rekisteröinti voisi aiheutua myös yhteisöhankinnasta. Arvonlisäverokomitean 123. kokouksessa yksimielisesti hyväksytyn tulkintasuosituksen mukaisesti toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut elinkeinonharjoittaja voisi soveltaa vähäisen toiminnan verottomuutta Suomessa, vaikka hänet olisi merkitty Suomessa yhteisöhankinnasta verovelvolliseksi. Vastaavasti Suomeen sijoittautunut elinkeinonharjoittaja, joka olisi merkitty Suomessa erilliseen tunnistamisrekisteriin verottomuuden soveltamista varten toisessa jäsenvaltiossa, voisi soveltaa verottomuutta sellaisessa jäsenvaltiossa, jossa hänet on merkitty yhteisöhankinnasta verovelvolliseksi.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi, että elinkeinonharjoittajalle annettaisiin verottomuuden soveltamista varten yksilöllinen tunniste.
Verottomuutta soveltava elinkeinonharjoittaja voisi edellä esitetyn mukaisesti olla joissakin tilanteissa merkittynä sekä erilliseen verottomuuden soveltamista koskevaan tunnistamisrekisteriin että arvonlisäverovelvollisten rekisteriin. Erilliseen rekisteriin liittyvä tunniste eroaisi kuitenkin arvonlisäverotunnisteesta, koska siihen lisättäisiin verottomuutta sovellettaessa pääte ”EX”.
Toiseen jäsenvaltioon sijoittautunut elinkeinonharjoittaja, joka soveltaisi vähäisen toiminnan verottomuutta Suomessa, tunnistettaisiin ja rekisteröitäisiin verottomuuden soveltamista varten ainoastaan sijoittautumisjäsenvaltiossa. Näin ollen esimerkiksi Ruotsiin sijoittautunut elinkeinonharjoittaja, joka soveltaisi verottomuutta Suomessa, merkittäisiin sen soveltamista varten tunnistamisrekisteriin vain Ruotsissa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin yksilöllisen tunnisteen muodosta. Jos elinkeinonharjoittaja olisi rekisteröity verovelvolliseksi Suomessa, tunniste olisi tälle elinkeinonharjoittajalle jo myönnetty arvonlisäverotunniste. Jos elinkeinonharjoittajalla ei olisi Suomessa arvonlisäverotunnistetta, tunniste olisi rakenteeltaan arvonlisäverotunnistetta vastaava. Kummassakin tapauksessa tunnisteeseen olisi verottomuutta sovellettaessa lisättävä pääte ”EX”.
Sääntely vastaisi tunnisteen osalta pienyritysdirektiivin mukaisesti korvatun arvonlisäverodirektiivin 284 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan b) alakohtaa sekä 3 kohdan toista ja kolmatta alakohtaa. Direktiivin 284 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan b) alakohdan mukaan, jotta verovelvollinen voi hyödyntää verovapautusta jäsenvaltiossa, johon kyseinen verovelvollinen ei ole sijoittautunut, verovelvollisen on oltava tunnistettu verovapautuksen soveltamiseksi yksilöllisellä tunnisteella vain sijoittautumisjäsenvaltiossa. Direktiivin 284 artiklan 3 kohdan toisen alakohdan mukaan jäsenvaltiot voivat käyttää yksilöllistä arvonlisäverotunnistetta, joka on jo annettu verovelvolliselle verovelvollisen sisäisen järjestelmän mukaisten velvoitteiden täyttämiseksi, tai soveltaa arvonlisäverotunnisteen tai muun tunnisteen rakennetta ensimmäisen alakohdan b alakohdassa tarkoitettua tunnistamista varten. Direktiivin 284 artiklan 3 kohdan kolmannen alakohdan mukaan yksilöllisessä tunnisteessa on oltava pääte ”EX” tai pääte ”EX” on lisättävä kyseiseen tunnisteeseen.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin Verohallinnolle annettavasta valtuudesta antaa tunnistetta ja sen tiedoksiantotapaa koskevia tarkempia määräyksiä.
149 e §
. Pykälässä säädettäisiin neljänneskalenterivuosi-ilmoituksesta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin velvollisuudesta antaa neljänneskalenterivuosi-ilmoitus. Momentin mukaan Suomeen sijoittautuneen elinkeinonharjoittajan olisi annettava kultakin kalenterivuodenneljännekseltä neljänneskalenterivuosi-ilmoitus.
Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 284 b artiklan 1 kohtaa, jonka mukaan verovelvollisen, joka 284 artiklan 3 ja 4 kohdassa vahvistetun menettelyn mukaisesti hyödyntää 284 artiklan 1 kohdassa säädettyä verovapautusta jäsenvaltiossa, johon verovelvollinen ei ole sijoittautunut, on ilmoitettava sijoittautumisjäsenvaltioon kultakin kalenterivuosineljännekseltä siinä säädetyt tiedot mukaan lukien 284 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitettu yksilöllinen tunniste.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin neljänneskalenterivuosi-ilmoituksen sisällöstä. Ilmoituksessa olisi oltava elinkeinonharjoittajalle annettu yksilöllinen tunniste. Lisäksi ilmoituksessa olisi ilmoitettava Suomessa ja muissa jäsenvaltioissa neljänneskalenterivuoden aikana tehtyjen tavaroiden ja palvelujen myyntien yhteismäärä jäsenvaltioittain eriteltynä.
Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 284 b artiklan 1 kohtaa, jonka mukaan kultakin kalenterivuosineljännekseltä on ilmoitettava seuraavat tiedot: a) kalenterivuosineljänneksen aikana sijoittautumisjäsenvaltiossa tehtyjen luovutusten ja suoritusten kokonaisarvo tai ”0”, jos luovutuksia tai suorituksia ei ole tehty; b) kalenterivuosineljänneksen aikana kussakin muussa jäsenvaltiossa kuin sijoittautumisjäsenvaltiossa tehtyjen luovutusten ja suoritusten kokonaisarvo tai ”0”, jos luovutuksia tai suorituksia ei ole tehty.
Pykälän 3 momentin mukaan 2 momentin 1 tai 2 kohdassa tarkoitettujen myyntien arvoksi ilmoitettaisiin nolla, jos niitä ei olisi tehty lainkaan ilmoitusajanjaksona. Sääntely vastaisi edellä mainittua arvonlisäverodirektiivin 284 b artiklan 1 kohtaa.
Pykälän 4 momenttiin sisältyisi niitä jäsenvaltioita, joissa sovelletaan arvonlisäverodirektiivin 284 artiklan 1 kohdan toisen alakohdan mukaisesti eri raja-arvoja eri liiketoiminnan aloille, koskeva erityissäännös. Näiden jäsenvaltioiden osalta 2 momentissa tarkoitettuja myyntejä koskevat tiedot olisi ilmoitettava erikseen kunkin raja-arvon osalta. Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 284 c artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c) alakohtaa, jonka mukaan, jos verovapautuksen myöntävä jäsenvaltio soveltaa 284 artiklan 1 kohdan toisessa alakohdassa tarkoitettuja eri raja-arvoja, verovelvollisen on kyseisen jäsenvaltion osalta ilmoitettava suoritettujen tavaroiden luovutusten ja/tai palvelujen suoritusten kokonaisarvo erikseen kunkin raja-arvon osalta, joka voi olla sovellettavissa.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin neljänneskalenterivuosi-ilmoituksen antamisen määräpäivästä. Ilmoitus olisi annettava viimeistään sitä kalenterivuosineljännestä seuraavan kalenterikuukauden viimeisenä päivänä, jota ilmoitus koskee. Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 284 b artiklan 2 kohtaa, jonka mukaan verovelvollisen on annettava ilmoituksen tiedot kuukauden kuluessa kalenterivuosineljänneksen päättymisestä.
Pykälän 6 momenttiin sisältyvän valtuussäännöksen nojalla Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä tässä pykälässä tarkoitetulla ilmoituksella annettavista tiedoista.
149 f
§. Pykälässä säädettäisiin neljänneskalenterivuosi-ilmoituksen korjaamisesta.
Pykälän 1 momentin mukaan neljänneskalenterivuosi-ilmoituksessa oleva virhe olisi korjattava antamalla kyseiseltä neljänneskalenterivuodelta oikaisuilmoitus.
Pykälän 2 momentissa tarkoitetussa ilmoituksessa on oltava 149 e §:n 2 momentissa tarkoitetut korjatut tiedot jäsenvaltioittain eriteltynä. Tiedot voisivat koskea siten neljänneskalenterivuoden aikana Suomessa tehtyjen 3 §:n 2 momentissa tarkoitettujen tavaroiden ja palvelujen myyntien yhteismäärää ja neljänneskalenterivuoden aikana muissa jäsenvaltioissa tehtyjen 3 a §:n 2 momentissa tarkoitettujen tavaroiden ja palvelujen myyntien yhteismäärää.
Pykälän 3 momenttiin sisältyisi säännös Verohallinnon valtuudesta antaa tarkempia määräyksiä virheen korjaamisessa noudatettavasta menettelystä.
149 g.
Pykälässä säädettäisiin velvollisuudesta ilmoittaa unionin liikevaihtoa koskevan enimmäisrajan ylittymisestä.
Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 284 b artiklan 3 kohtaa, jonka mukaisesti, jos 284 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettu unionin vuosittaisen liikevaihdon raja-arvo ylittyy, verovelvollisen on ilmoitettava siitä sijoittautumisjäsenvaltiolle 15 työpäivän kuluessa. Verovelvollisen on samalla ilmoitettava 1 kohdassa tarkoitettujen luovutusten ja suoritusten arvo kuluvan kalenterivuosineljänneksen alusta siihen päivään, jona unionin vuosittaisen liikevaihdon raja-arvo ylittyi.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Suomeen sijoittautuneen elinkeinonharjoittajan edellä mainitusta ilmoitusvelvollisuudesta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin ilmoituksen sisällöstä. Ilmoituksessa olisi ilmoitettava 149 e §:n 2 momentissa tarkoitettujen myyntien arvo neljänneskalenterivuoden alusta siihen päivään saakka, jona raja-arvo ylittyi.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin ilmoituksen antamisen määräpäivästä. Ilmoitus olisi annettava Verohallinnolle viimeistään 15 työpäivän kuluessa raja-arvon ylittymisestä.
Pykälän 4 momenttiin sisältyvän valtuussäännöksen nojalla Verohallinto voisi antaa tarkempia määräyksiä tässä pykälässä tarkoitetulla ilmoituksella annettavista tiedoista.
149 h §.
Pykälässä säädettäisiin siitä, että Verohallinnolle annettavat ilmoituksissa ilmoitettavat liikevaihtojen määrät olisi ilmoitettava euromääräisinä.
Pykälän 1 momentin mukaan ennakkoilmoitus, ennakkoilmoituksen muutosilmoitus, neljänneskalenterivuosi-ilmoitus ja sitä täydentävät ilmoitukset olisi annettava euromääräisinä.
Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 284 c artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohtaa, jonka mukaan edellä 284 a artiklan 1 kohdan c ja d alakohdan ja 284 b artiklan 1 kohdan tarkoituksia varten arvot on annettava euromääräisinä.
Pykälän 2 momenttiin sisältyisi valuutanmuuntosäännös niitä tilanteita varten, joissa 1 momentissa tarkoitetulla ilmoituksella ilmoitettava myynti olisi tapahtunut muuna valuuttana kuin euroina.
Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 284 c artiklan 1 kohdan toista alakohtaa, jonka mukaan sovellettaessa ensimmäisen alakohdan b alakohtaa jäsenvaltiot, jotka eivät ole ottaneet käyttöön euroa, voivat vaatia, että arvot ilmoitetaan niiden kansallisessa valuutassa. Jos luovutukset tai suoritukset on tehty muina valuuttoina, verovelvollisen on käytettävä kalenterivuoden ensimmäisenä päivänä sovellettavaa muuntokurssia. Muuntamisessa on käytettävä Euroopan keskuspankin kyseiselle päivälle julkaisemaa muuntokurssia tai, jos kurssia ei ole julkaistu kyseisenä päivänä, on käytettävä seuraavana julkaisupäivänä julkaistua kurssia.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että pykälässä tarkoitetut ilmoitukset olisi annettava sähköisesti Verohallinnolle. Eritysjärjestelmää käyttävällä elinkeinonharjoittajalla voitaisiin normaaleissa olosuhteissa kohtuudella olettaa olevan valmiudet antaa ilmoitukset sähköisesti. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä määrättäisiin ehdotetun 149 m §:n mukaisesti oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa tarkoitettu laiminlyöntimaksu. Mainitun lain mukaan laiminlyöntimaksu jätetään määräämättä, jos sähköinen ilmoittaminen olisi teknisen esteen vuoksi mahdotonta.
Pykälän 4 momentin valtuussäännöksen mukaan Verohallinto antaisi tarkemmat määräykset 1 momentissa tarkoitettujen ilmoitusten antotavasta.
149 i §.
Pykälässä säädettäisiin tilanteista, jolloin Verohallinnon olisi poistettava Suomeen sijoittautuneelle elinkeinonharjoittajalle verottomuuden soveltamiseksi annettu yksilöllinen tunniste.
Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisättyä 284 e artiklaa. Kyseisen artiklan mukaan sijoittautumisjäsenvaltion on viipymättä joko poistettava käytöstä 284 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitettu tunniste tai, jos verovelvollinen jatkaa verovapautuksen hyödyntämistä yhdessä tai useammassa muussa jäsenvaltiossa, mukautettava 284 artiklan 3 ja 4 kohdan nojalla saatuja tietoja asianomaisen jäsenvaltion tai useamman jäsenvaltion osalta seuraavissa tapauksissa: a) verovelvollisen ilmoittama tavaroiden luovutusten ja palvelujen suoritusten kokonaisarvo ylittää 284 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetun määrän; b) verovapautuksen myöntävä jäsenvaltio on ilmoittanut, että verovelvollinen ei ole oikeutettu verovapautukseen tai verovapautuksen soveltaminen on loppunut kyseisessä jäsenvaltiossa; c) verovelvollinen on ilmoittanut päätöksestään lopettaa verovapautuksen soveltaminen; tai d) verovelvollinen on ilmoittanut tai muuten ilmenee, että verovelvollisen toiminta on päättynyt.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan tunniste olisi poistettava, jos Verohallinto saisi tietää, että elinkeinonharjoittajan myyntien yhteismäärä ylittää unionin liikevaihdolle säädetyn 100 000 euron suuruisen enimmäisrajan. Käytännössä Verohallinto voisi saada tiedon tuloveroilmoituksen, vuosi-ilmoituksen, tulorekisterin tai arvonlisäverolain 12 a luvussa tarkoitettujen erityisjärjestelmien kautta kertyneestä tiedosta ja muista vastaavista vertailutiedoista.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettäisiin tilanteista, joissa tunniste olisi poistettava verottomuuden myöntävältä jäsenvaltiolta saadun tiedon perusteella. Verottomuuden myöntävä jäsenvaltio voisi esimerkiksi elinkeinonharjoittajan harjoittamasta toiminnasta keräämiensä valvontatietojen perusteella ilmoittaa, ettei elinkeinonharjoittaja ole enää oikeutettu verottomuuteen. Kyseinen jäsenvaltio voisi myös ilmoittaa, että verottomuuden soveltaminen on muutoin päättynyt.
Pykälän 1 momentin 3 kohdan mukaan tunniste olisi poistettava, jos elinkeinonharjoittaja ilmoittaisi Verohallinnolle lopettavansa verottomuuden soveltamisen.
Pykälän 1 momentin 4 kohdan mukaan tunniste olisi poistettava myös silloin, kun elinkeinonharjoittajan toiminta on päättynyt.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Verohallinnon velvoitteesta tunnisteen poistamisen sijasta muuttaa 149 b §:ssä tarkoitetun ennakkoilmoituksen tietoja, jos elinkeinonharjoittaja jatkaa vapautuksen soveltamista jossakin jäsenvaltiossa, vaikka sen soveltaminen lakkaisi jossakin muussa jäsenvaltiossa.
149 j §.
Pykälässä säädettäisiin ajankohdasta, jona toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen elinkeinonharjoittajan lain 3 §:ssä tarkoitettu verottomuus alkaisi soveltua.
Sääntely vastaisi pienyritysdirektiivin mukaisesti korvatun arvonlisäverodirektiivin 284 artiklan 5 kohtaa. Kyseisen kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan verovapautusta sovelletaan jäsenvaltiossa, johon verovelvollinen ei ole sijoittautunut ja jossa verovelvollinen aikoo hyödyntää verovapautusta a) ennakkoilmoituksen perusteella, siitä päivästä, jona sijoittautumisjäsenvaltio ilmoittaa verovelvolliselle yksilöllisen tunnisteen, tai b) ennakkoilmoituksen päivityksen perusteella, siitä päivästä, jona sijoittautumisjäsenvaltio vahvistaa verovelvollisen tunnisteen verovelvollisen päivityksen johdosta. Kohdan toisen alakohdan mukaan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettu päivä on viimeistään 35 työpäivää 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa ja 4 kohdan ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetun ennakkoilmoituksen tai ennakkoilmoituksen päivityksen vastaanottamisesta, lukuun ottamatta erityistapauksia, joissa jäsenvaltiot voivat tarvita lisäaikaa veropetosten tai veronkierron estämiseksi tarvittavien tarkastusten tekemiseen.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan verottomuus soveltuisi siitä päivästä lukien, jona sijoittautumisjäsenvaltio ilmoittaisi elinkeinonharjoittajan omalle sijoittautumisjäsenvaltiolleen tekemän ennakkoilmoituksen perusteella elinkeinonharjoittajalle yksilöllisen tunnisteen. Sääntely vastaisi arvonlisäverodirektiivin 284 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan a alakohtaa.
Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädettäisiin tilanteista, joissa elinkeinonharjoittaja ilmoittaa sijoittautumisjäsenvaltiolle ennakkoilmoituksen muutoksena alkavansa soveltaa verottomuutta jonkin muun jäsenvaltion tai muiden jäsenvaltioiden lisäksi uutena jäsenvaltiona myös Suomessa. Verottomuus soveltuisi tällöin siitä päivästä lukien, jona sijoittautumisjäsenvaltio vahvistaisi elinkeinonharjoittajalle ennakkoilmoituksen muutoksen johdosta tunnisteen. Sääntely vastaisi arvonlisäverodirektiivin 284 artiklan 5 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohtaa.
Pykälän 2 momenttiin sisältyisi säännös ajankohdasta, jona verottomuuden katsottaisiin viimeistään alkavan soveltua. Verottomuus alkaisi soveltua viimeistään 35 työpäivän kuluessa 1 momentin 1 ja 2 kohdissa mainittujen ilmoitusten vastaanottamisesta. Säännös on perusteltu, jotta jäsenvaltiot eivät voisi omilla toimillaan viivyttää verottomuuden soveltumisen alkamista. Ainoastaan poikkeuksellisesti tilanteissa, joissa Verohallinto tai sijoittautumisjäsenvaltion viranomainen tarvitsisi verovalvonnan toteuttamiseksi lisäaikaa estääkseen veropetoksia tai veronkiertoa, alkamisajankohta voisi olla myöhäisempi. Sääntely vastaisi arvonlisäverodirektiivin 284 artiklan 5 kohdan toista alakohtaa.
149 k §.
Pykälässä säädettäisiin Verohallinnon velvollisuudesta antaa päätös eräissä erityisjärjestelmää koskevissa asioissa sekä muutoksenhausta näihin päätöksiin.
Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto antaisi elinkeinonharjoittajalle päätöksen 149 d §:ssä tarkoitetusta erilliseen tunnistamisrekisteriin merkitsemisestä ja tästä rekisteristä poistamisesta sekä siitä, ettei asianomaista ole tämän ilmoituksesta poiketen merkitty tähän rekisteriin tai poistettu siitä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin Verohallinnon velvollisuudesta antaa päätös toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneelle elinkeinonharjoittajalle kansallisen raja-arvon ylittymistä koskevassa asiassa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin 1 momentissa tarkoitettujen päätösten tiedoksiantotavasta. Pykälän 3 momentti koskisi elinkeinonharjoittajalle tapahtuvaa tiedoksiantoa. Verohallinto antaisi päätöksen asianomaiselle tiedoksi sähköisesti. Verohallinto voisi antaa 1 momentissa tarkoitetun päätöksen tiedoksi Verohallinnon sähköisessä asiointipalvelussa. Tiedoksiannosta lähetettäisiin tieto elinkeinonharjoittajan ilmoittamaan sähköiseen osoitteeseen. Asiakirja katsottaisiin annetuksi tiedoksi kolmantena päivänä siitä, kun elinkeinonharjoittajalle on lähetetty tieto tiedoksiannosta. Jos tiedoksiantoa koskevan tiedon vastaanottamisessa tai pääsyssä Verohallinnon sähköiseen palveluun tänä aikana olisi ollut tekninen este, asiakirja katsottaisiin annetuksi tiedoksi kolmantena päivänä siitä, kun tekninen este on poistunut.
Pykälän 2 momentissa tarkoitetun päätöksen tiedoksiantoon sovellettaisiin hallinnollista yhteistyötä koskevan neuvoston asetuksen 904/2010 artikloja 25–27. Verohallinto toimittaisi päätöksen sähköisesti yhteisön sisäisen rajapinnan kautta sijoittautumisjäsenvaltioon, joka antaisi päätöksen tiedoksi elinkeinonharjoittajalle.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin 1 ja 2 momentissa tarkoitettujen päätösten tiedoksiannosta veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle. Päätösten tiedoksianto tapahtuisi siten kuin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylaissa säädetään. Mainitun lain 57 §:n mukaan Veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle päätös annetaan tiedoksi siten, että sille varataan tilaisuus tutustua verotusasiakirjoihin.
149 l §.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin muutoksenhakuoikeudesta päätöksiin, jotka koskevat Suomeen sijoittautunutta elinkeinonharjoittajaa. Tällaiseen elinkeinonharjoittajaan sovellettaisiin, mitä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 59 §:ssä säädetään verovelvollisesta. Kyseisen pykälän mukaan verovelvollinen saa hakea muutosta Verohallinnon päätökseen. Muutoksenhakuoikeus koskisi kaikkia Verohallinnon ehdotetun 149 k §:n nojalla tekemiä päätöksiä. Tämä koskisi muun muassa tilanteita, joissa elinkeinonharjoittaja poistetaan tunnistamisrekisteristä sen johdosta, että unionin liikevaihdon enimmäisraja on ylittynyt. Muutoksenhakuoikeus koskisi myös tilanteita, joissa Verohallinto katsoisi saaneensa tiedon toiselta jäsenvaltiolta sen kansallisen verovapauden raja-arvon ylittymisestä ja olisi poistanut elinkeinonharjoittajan tunnistamisrekisteristä, mutta elinkeinonharjoittajan mukaan poistamiselle ei ole laillista perustetta. Muutoksenhakuoikeus koskisi myös muita tunnistamisrekisteristä poistamistilanteita.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muutoksenhakuoikeudesta päätöksiin, jotka koskevat toiseen jäsenvaltioon sijoittautunutta ja siellä paikalliseen tunnistamisrekisteriin merkittyä elinkeinonharjoittajaa. Tällaiseen elinkeinonharjoittajaan sovellettaisiin, mitä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 59 §:ssä säädetään verovelvollisesta siltä osin kuin kyse on muutoksenhausta kansallisen verottomuuden raja-arvoa koskevassa asiassa. Arvonlisäverokomitean 121. kokouksessa yksimielisesti hyväksytyn tulkintasuosituksen mukaan toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneen elinkeinonharjoittajan on voitava hakea muutosta kansallista verovapautuksen raja-arvoa koskevassa asiassa siinä jäsenvaltiossa, jonka kansallisesta raja-arvosta on kyse.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin siitä, miten 1 ja 2 momentissa tarkoitettuihin Verohallinnon päätöksiin haettaisiin muutosta. Pykälässä tarkoitettuihin Verohallinnon päätöksiin haettaisiin muutosta siten kuin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 62 §:n 5 momentissa säädetään. Kyseisen lainkohdan mukaan muutosta haetaan verotuksen oikaisulautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus on tehtävä 60 päivän kuluessa siitä, kun muutoksenhakija on saanut tiedon Verohallinnon päätöksestä. Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön määräaika lasketaan kuitenkin päätöksen tekemisestä. Muutoksenhaussa noudatetaan muutoin, mitä oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 10 luvussa säädetään.
149 m §.
Pykälään sisältyisi informatiivinen viittaus ennakkoilmoitusta ja sen muutosilmoitusta, neljänneskalenterivuosi-ilmoitusta ja 149 g §:ssä tarkoitettua unionin liikevaihdon enimmäisrajan ylittymistä koskevaa ilmoitusta koskevan ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin seuraamuksesta. Laiminlyönnistä määrättäisiin oma-aloitteisten verojen verotusmenettelylain 39 §:ssä tarkoitettu laiminlyöntimaksu.
173 §.
Pykälässä säädetään verovelvollisten rekisteriin merkitsemisen ajankohdasta. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin säännös ajankohdasta, jona elinkeinonharjoittaja merkittäisiin rekisteriin verovelvollisuuden alarajan ylityttyä.
Pykälän 1 momentin mukaan Verohallinto merkitsee verovelvollisen rekisteriin siitä lukien, kun verollinen liiketoiminta alkaa. Vähäisen toiminnan harjoittajan osalta verollisen liiketoiminnan alkamista arvioidaan nykyisin 3 §:n mukaisesti tilikausittain. Jos tilikauden liikevaihto ylittää tilikauden aikana verovelvollisuuden alarajan, verollinen toiminta alkaa tilikauden alusta lukien. Nykyjärjestelmässä elinkeinonharjoittajan on siten etukäteen arvioitava, ylittääkö tilikauden myynti verovelvollisuuden alarajan euromääräisen raja-arvon.
Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jonka mukaan Verohallinto merkitsisi lain 3 §:ssä tarkoitetun elinkeinonharjoittajan rekisteriin siitä lukien, kun vähäisen toiminnan verottomuuden euromääräinen raja-arvo ylittyisi. Vähäisen toiminnan verottomuuden raja-arvoa koskeva säännös soveltuisi myös 3 a §:ssä tarkoitettuun toiseen jäsenvaltioon sijoittautuneeseen elinkeinonharjoittajaan. Lisäksi mainittu ulkomainen elinkeinonharjoittaja merkittäisiin uuden momentin mukaan rekisteriin siitä lukien, kun 3 a §:ssä säädetty unionin liikevaihdon raja-arvo ylittyisi. Sääntely vastaisi ensinnäkin pienyritysdirektiivillä arvonlisäverodirektiiviin lisätyn 288 a artiklan 1 kohdan neljättä alakohtaa, jonka mukaan jäsenvaltiot voivat vahvistaa, että 284 artiklan 1 kohdassa säädetyn verovapautuksen soveltaminen lakkaa siitä ajankohdasta alkaen, jona kyseisen kohdan mukaisesti vahvistettu raja-arvo ylittyy. Sääntely vastaisi myös 288 a artiklan 2 kohdan toista alakohtaa, jonka mukaan silloin, kun 284 artiklan 2 kohdan a alakohdassa tarkoitettu unionin vuosittaisen liikevaihdon raja-arvo ylittyy kalenterivuoden aikana, 284 artiklan 1 kohdassa säädetyn verovapautuksen soveltaminen sellaiseen verovelvolliseen, joka ei ole sijoittautunut kyseisen verovapautuksen myöntäneeseen jäsenvaltioon, on lopetettava kyseisestä ajankohdasta lukien.
Ehdotetussa järjestelmässä elinkeinonharjoittajan ei verovelvoitteiden noudattamiseksi tarvitse arvioida etukäteen kalenterivuoden liikevaihtoa, vaan liikevaihdon kehittymistä voidaan seurata reaaliaikaisesti. Verohallinto voi nykykäytännön mukaisesti merkitä verovelvollisen, jonka liikevaihto on ylittänyt verovelvollisuuden alarajan, rekisteriin myös viranomaisaloitteisesti. Käytännössä voi esiintyä tilanteita, joissa Verohallinto on saanut tiedon alarajan ylittymisestä muuta kautta kuin verovelvolliselta, esimerkiksi vertailutietona toisista jäsenvaltioista, maksupalveluntarjoajia koskevan komission ylläpitämän keskusrekisterin (Central Electronic System of Payments, CESOP) tai arvonlisäveron erityisjärjestelmien kautta.
Esimerkki 5
Elinkeinonharjoittaja on soveltanut vähäisen toiminnan verottomuutta viiden vuoden ajan. Kuudentena vuotena lokakuun 15. päivänä elinkeinonharjoittajan kalenterivuoden liikevaihto ylittää 15 000 euroa. Yrityksen on rekisteröidyttävä verovelvolliseksi ylittämisajankohdasta lukien.
Jos liiketoiminnan harjoittaja olisi hakeutunut vapaaehtoisesti rekisteriin 12 §:n perusteella, veroverollinen merkittäisiin rekisteriin 3 momentin mukaisesti aikaisintaan hakemuksen tekemisestä lukien nykykäytännön mukaisesti. Uutta 2 momenttia ei sovellettaisi näissä tilanteissa. Pykälän 3 momenttiin otettaisiin tätä koskeva täsmennys.
216 §
. Pykälä on otettu käyttöön alarajahuojennuksen säätämisen yhteydessä. Hallituksen esityksen 135/2003 perusteluissa todetaan, että ”vuositilitysmenettelyn piiriin voi kuitenkin kuulua myös kirjanpitovelvollisia verovelvollisia, joilla voi olla kalenterivuodesta poikkeava tilikausi. Vuositilitysmenettelyn piiriin kuuluvien verovelvollisten verokaudelta tilitettävä vero ja siitä myönnettävä huojennus tulisi laskea samalta ajanjaksolta. Tämän vuoksi säännöstä muutettaisiin siten, että vuositilitysmenettelyyn kuuluvien verovelvollisten tilikautena pidettäisiin arvonlisäverolain säännöksiä sovellettaessa aina kalenterivuotta.” Neljänneskalenterivuosimenettelyn käyttöönoton yhteydessä (HE 221/2008 vp) säännöstä täydennettiin samasta syystä kuin kalenterivuosimenettelyä soveltavien osalta siten, että neljänneskalenterivuosimenettelyä soveltavien verovelvollisten tilikautena pidettäisiin kalenterivuotta.
Kun alarajahuojennus kumotaan, pidennettyjä verokausia soveltavia verovelvollisia koskeva erityissääntely muuttuu tarpeettomaksi. Esityksessä ehdotetaan myös vähäisen toiminnan verottomuuden raja-arvon laskennan muuttamista tilikausiperusteisesta kalenterivuosiperusteiseksi. Niiden verovelvollisten, joiden tilikausi olisi kalenterivuodesta poikkeava, olisi joka tapauksessa verottomuuden soveltamista varten laskettava kalenterivuoden liikevaihto. Pidennettyjä verokausia soveltavien verovelvollisten arvonlisäverotuksessa sovellettava tilikausi olisi siten jatkossa kaikissa tilanteissa kirjanpitolainsäädännön mukainen tilikausi, vaikka se poikkeaisi kalenterivuodesta.
Kirjanpitolain (1336/1997) 4 §:n 1 momentin mukaan tilikausi on 12 kuukautta. Toimintaa aloitettaessa tai lopetettaessa taikka tilinpäätöksen ajankohtaa muutettaessa tilikausi saa olla tätä lyhyempi tai pitempi, kuitenkin enintään 18 kuukautta. Pykälän 3 momentissa säädetään poikkeus 1 momentista. Momentin mukaan ammatin- ja liikkeenharjoittajan tilikautena on aina kalenterivuosi. Jos noudatetaan kahdenkertaista kirjanpitoa, voi tilikausi kuitenkin erota kalenterivuodesta siten kuin 1 momentissa säädetään. Käytännössä verovelvollisista noin 10 %:lla on kalenterivuodesta poikkeava tilikausi.
Ehdotettu muutos vaikuttaisi eräiden arvonlisäverolain säännösten sisältöön. Muutos vaikuttaisi arvonlisäverolain 137 §:n sisältöön edellä kyseisen pykälän yksityiskohtaisissa perusteluissa esitetyllä tavalla.
Arvonlisäverolain 136 §:ssä säädetään myynnistä suoritettavan veron kohdistamisesta tilikauden aikana. Pykälän 1 momentin mukaan tilikauden aikana tilikaudelle kuuluva vero saadaan 15 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa kohdistaa sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana ostajaa on toimitetusta tavarasta tai suoritetusta palvelusta veloitettu. Jos veloitusta ei käytetä, vero saadaan kohdistaa sille kalenterikuukaudelle, jonka aikana myyntihinta tai sen osa on kertynyt. Pykälän 2 momentin mukaan tilikauden päättyessä veloittamatta tai, jos veloitusta ei käytetä, kertymättä olevista 1 momentissa tarkoitetuista myyntihinnoista suoritettava vero kohdistetaan tilikauden viimeiselle kalenterikuukaudelle. Verovelvollisuuden päättyessä vero kohdistetaan toiminnan viimeiselle kalenterikuukaudelle. Jatkossa pykälää sovellettaessa niiden verovelvollisten, jotka soveltavat pidennettyä verokautta ja joiden tilikausi on kalenterivuodesta poikkeava, tilikautena pidettäisiin kirjanpitolain mukaista tilikautta. Myynnistä suoritettava vero oikaistaisiin siten suoriteperusteiseksi viimeistään kirjanpitolain mukaisen tilikauden viimeisellä kalenterikuukaudella. Verovelvollisen ei siten enää tarvitsisi tehdä erillistä myynnistä suoritettavan veron oikaisua maksuperusteiseksi arvonlisäverotusta varten.
Arvonlisäverolain 139 a §:ssä säädetään palautuskelpoisiin pakkauksiin sovellettavasta verokannasta. Pykälän mukaan palautuskelpoisen pakkauksen ja kuljetustarvikkeen myyntiin voidaan tilikauden aikana soveltaa yleisen verokannan sijasta samaa verokantaa kuin pakatun tai kuljetettavan tavaran myyntiin, jos myyntejä ei voida ilman huomattavia vaikeuksia erottaa toisistaan. Kalenterikuukaudelta suorittamatta jäänyt vero kohdistetaan viimeistään tilikauden viimeiselle kalenterikuukaudelle. Jatkossa pykälää sovellettaessa niiden verovelvollisten, jotka soveltavat pidennettyä verokautta ja joiden tilikausi on kalenterivuodesta poikkeava, tilikautena pidettäisiin kirjanpitolain mukaista tilikautta. Verokanta oikaistaisiin siten vastaamaan yleistä verokantaa viimeistään kirjanpitolain mukaisen tilikauden viimeisellä kalenterikuukaudella. Oikaisuja ei siten tarvitsisi tehdä erikseen arvonlisäverotusta varten kalenterivuoden päättyessä.