1.1  Tausta

Lastensuojelun jälkihuollon ikärajan lasku

Lastensuojelulain (417/2007) 75 §:n 3 momentin nojalla hyvinvointialueen velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy viimeistään, kun nuori täyttää 25 vuotta. Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa on päätetty lastensuojelun jälkihuollon ikärajan laskemisesta kahdella vuodella 23 ikävuoteen. Toimenpiteelle on kohdennettu 12 miljoonan euron valtiontaloudellinen säästö vuodelle 2024 ja 24 miljoonan euron säästö vuodesta 2025 lukien. Hallitusohjelman mukaan jälkihuollon ikärajan alentamista koskeva hallituksen esitys annettaisiin eduskunnalle vuoden 2023 aikana. Koska esitys vaikuttaa valtion ensi vuoden talousarvioon, se on annettava budjettilakien aikataulussa. 

Varhaiskasvatuksen järjestämisvastuu ja siitä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistuksen (sote-uudistus) voimaantulon myötä kuntien ja hyvinvointialueiden kesken on syntynyt epäselvyyttä siitä, onko varhaiskasvatusta lastensuojelulain nojalla sijoitetulle lapselle järjestäneellä kunnalla oikeus laskuttaa aiheutuneet kustannukset sijoittajahyvinvointialueelta. Lastensuojelulain 16 b §:n 1 momentin mukaan lapsen sijoituspaikan sijaintikunnalla ja jälkihuollossa olevan lapsen asuinkunnalla on oikeus periä lapsen huollon tai hoidon tarpeen edellyttämistä palveluista ja tukitoimista aiheutuneet kustannukset sijoittajahyvinvointialueelta. Säännös on toiminut sote-uudistuksen voimaantuloon asti kuntien välisenä kustannustenjakosäännöksenä muun sääntelyn puuttuessa, kun sekä lastensuojelun että varhaiskasvatuksen järjestämisvastuu oli kunnassa. Sote-uudistuksen voimaantulon yhteydessä mainittua säännöstä olisi kuitenkin tullut täsmentää muuttuneita järjestämisvastuita vastaavaksi. Tällä esityksellä säännöstä nyt korjattaisiin. Myös varhaiskasvatuslain järjestämisvelvollisuutta koskevaa sääntelyä täsmennettäisiin samalla sekä lisättäisiin varhaiskasvatuslakiin tähän liittyen säännös kuntien välisestä kustannustenjaosta.  

Sote-uudistuksesta johtuvat korjaukset

Vuoden 2023 alusta lastensuojelulain muuttamisesta annetulla lailla (610/2022) tulivat voimaan sote-uudistuksesta johtuvat muutokset lastensuojelulakiin. Muutokset sisältyivät laajaan hallituksen esitykseen (HE 56/2021 vp, niin sanottu SOTE100-esitys), jolla sote-uudistuksesta johtuvat tekniset muutokset saatettiin voimaan sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännössä, jotta lainsäädäntö päivittyi vastaamaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa säädettyä uutta järjestäjärakennetta ja järjestämisvastuuta. Hallituksen esitykseen sisältyvillä ehdotuksilla ei ollut tarkoitus puuttua säännösten sisältöön, lukuun ottamatta eräitä Uudenmaan erillisratkaisuun liittyviä kysymyksiä. Lastensuojelulakiin jäi sote-muutosten myötä eräitä virheitä, jotka on korjattava. Muutokset ovat teknisluonteisia. 

1.2  Valmistelu

Hallituksen esitys on valmisteltu kiireisessä aikataulussa virkatyönä sosiaali- ja terveysministeriössä sen jälkeen, kun lastensuojelun jälkihuoltoa koskevat hallitusohjelmakirjaukset julkistettiin. Jälkihuoltoa koskevan asian valmisteluaikataulu on raamittanut myös muiden esitykseen sisältyvien ehdotusten aikataulua. Esitykseen on sen tiukasta aikataulusta huolimatta katsottu perustelluksi sisällyttää edellä mainitut sote-uudistukseen liittyvät teknisluonteiseksi arvioidut muutokset sekä varhaiskasvatusta koskevat edellä mainitut muutokset. Varhaiskasvatuksen kustannusten osalta tilanne on kunnissa ja hyvinvointialueilla tällä hetkellä epäselvä. Varhaiskasvatusta koskeva osuus esityksestä on valmisteltu yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön sekä valtiovarainministeriön kanssa. Varhaiskasvatuksen osuuden valmistelun yhteydessä on kuultu Suomen Kuntaliitto ry:tä ja Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:tä.  

Hallituksen esityksen luonnoksesta järjestettiin lausuntokierros 17.8.2023 – 14.9.2023. Lausuntopalautetta on käsitelty kohdassa 6. Kiireellisestä aikataulusta johtuen lausuntoaika oli ohjeellista kuuden viikon lausuntoaikaa lyhyempi.  

Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat julkisessa palvelussa osoitteessa valtioneuvosto.fi/hankkeet tunnuksella STM047:00/2023 

2.1  Lastensuojelun jälkihuollon ikärajan lasku

Lastensuojelulain 75 §:n mukaan jälkihuoltoa on järjestettävä sijaishuollon päättymisen jälkeen sekä avohuollon tukitoimena tapahtuneen sijoituksen jälkeen, jos sijoitus on kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään puoli vuotta ja kohdistunut lapseen yksin. Jälkihuoltoa voidaan järjestää myös sellaiselle nuorelle, jota ei ole aiemmin sijoitettu kodin ulkopuolelle tai jonka sijoitus ei ole kestänyt puolta vuotta. Näin voidaan tukea nuorta itsenäistymisessä, vaikka ehdotonta jälkihuoltovelvollisuutta ei olisikaan. 

Jälkihuollolla tarkoitetaan sijaishuollon tai pitkän avohuollon sijoituksen päättymisen jälkeen tarjottavaa kokonaisvaltaista tukea lapselle tai nuorelle. Jälkihuollon tarkoituksena on tukea lapsen kotiutumista sijaishuollosta tai auttaa aikuistuvaa nuorta saavuttamaan riittävät valmiudet itsenäisen elämän aloittamiselle. Enemmistö jälkihuollon asiakkaista on täysi-ikäisiä. Jälkihuolto turvaa lapselle tai nuorelle tukea asumisen, koulutuksen, sosiaalisen ja psyykkisen toimintakyvyn, terveydenhuollon sekä toimeentulon suhteen. Nuoren kanssa laaditaan yksilöllinen jälkihuollon asiakassuunnitelma, jonka toteuttamisen tukemiseksi eri hallinnonalat muodostavat monialaisen palvelukokonaisuuden. Käytettävissä ovat mitkä tahansa peruspalvelut, joita on järjestettävissä yksilöllisen jälkihuoltotarpeen perusteella. Jälkihuoltovelvoitteeseen kuuluu myös lapsen tai nuoren vanhempien tai muiden kasvatuksesta vastaavien henkilöiden tukeminen erityisesti sijaishuollon jälkeisessä kotiuttamistilanteessa. 

Lastensuojelun jälkihuollon ikäraja nostettiin 21 vuodesta 25 vuoteen 1.1.2020 voimaan tulleella lastensuojelulain muutoksella (542/2019). Ikärajan nostoa oli ehdotettu tätä ennen Toimiva lastensuojelu -selvityksessä Toimiva lastensuojelu. Selvitysryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2013:19, s. 46. . http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-3611-9 ja selvityshenkilö Kananojan loppuraportissa Kananoja, A. & Ruuskanen, K. (2019). Selvityshenkilön ehdotukset lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi. Loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:4, s. 42. .http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-4026-0. Eduskunta hyväksyi lastensuojelulain muuttamista koskeneen hallituksen esityksen (HE 237/2018 vp) hyväksymisen yhteydessä kansanedustajan lakialoitteeseen (LA 86/2018 vp) sisältyneen lakiehdotuksen, joka koski jälkihuoltoiän nostamista. Näin ollen muutos ei pohjautunut tavanomaiseen virkavalmisteluun ja sen yhteydessä tehtävään vaikutusarviointiin. Lastensuojelulain toinen muutos, joka niin ikään tuli voimaan 1.1.2020 (1489/2019; HE 71/2019 vp), sisälsi jälkihuollon ikärajan nostosta johtuen muutokset nuoren määritelmään sekä itsenäistymisvarojen viimeiseen maksupäivään. Lisäksi 1.1.2020 voimaan tulleella lastensuojelulain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta annetulla lailla (1490/2019; HE 71/2019 vp) lain voimaantulosäännökseen lisättiin siirtymäsäännös, jonka mukaan lapseen ja nuoreen, jonka oikeus 75 §:ssä tarkoitettuun jälkihuoltoon on päättynyt ennen tämän lain voimaantuloa, sovelletaan tämän lain voimaan tullessa voimassa olleita säännöksiä. Lakia ei näin sovellettu takautuvasti. 

Hyvinvointialueen velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy viiden vuoden kuluttua siitä, kun lapsi on ollut 75 §:n 1 momentissa tarkoitetun kodin ulkopuolisen sijoituksen päättymisen jälkeen viimeksi lastensuojelun asiakkaana. Viiden vuoden laskenta aloitetaan siitä, kun avohuollon tai jälkihuollon tukitoimet päättyvät ja lapsi ei ole ollut sen jälkeen enää lastensuojelun asiakkaana. Määräajan laskeminen ei siten ala vielä silloin, kun esimerkiksi sijoitus päättyy lapsen täyttäessä 18 vuotta, mutta nuori saa edelleen lastensuojelun jälkihuoltoa ja on siten lastensuojelun asiakkaana. Velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyy kuitenkin viimeistään, kun nuori täyttää 25 vuotta. 

Jälkihuollon päättyessä sosiaalityöntekijän on tarvittaessa laadittava nuoren kanssa yhdessä suunnitelma, jossa kuvataan jälkihuollon jälkeen nuoren käytettävissä olevat palvelut. Tällä varmistetaan, ettei itsenäistyvä nuori jää ilman tukea jälkihuoltovelvollisuuden päättyessä, vaan sosiaalityöntekijä ohjaa ja saattaa hänet tarvittaessa käyttämään muita hyvinvointialueen ja kunnan järjestämiä yleisiä palveluja ja tukitoimia sekä etuuksia. Lakiehdotus ei sisällä muutoksia jälkihuollon sisältöön.  

Lastensuojelulain 77 §:ssä säädetään itsenäistymisvaroista. Kun lapsi tai nuori on sijoitettu kodin ulkopuolelle avohuollon tukitoimena, huostaanotettuna tai jälkihuoltona, on hänen itsenäistymistään varten kalenterikuukausittain varattava määrä, joka vastaa vähintään 40 prosenttia hänen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 14 §:ssä tarkoitetuista tuloistaan, korvauksistaan tai saamisistaan. Määrää laskettaessa ei lapsilisää kuitenkaan oteta huomioon. Jollei lapsella tai nuorella ole (sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain 734/1992 14 §:ssä) tarkoitettuja tuloja, korvauksia tai saamisia, tai jos ne ovat riittämättömät, sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen on tuettava sijoituksen päättyessä itsenäistymässä olevaa nuorta asumiseen, koulutukseen ja muuhun itsenäistymiseen liittyvissä menoissa tarpeellisilla itsenäistymisvaroilla. Pykälän 3 momentin mukaisena lähtökohtana on, että itsenäistymisvarat maksetaan lapselle tai nuorelle jälkihuollon päättyessä. Lapsen tai nuoren itsenäistymisen tukemiseen tai sen turvaamiseen liittyvästä erityisestä syystä itsenäistymisvarojen maksamista koskevasta pääsäännöstä voidaan kuitenkin poiketa. Itsenäistymisvarat voidaan sosiaalityöntekijän harkinnan mukaan maksaa nuorelle jälkihuollon vielä kestäessä. Mikäli nuoren rahan käyttö ei ole hallinnassa, hän tarvitsee siihen edelleen tukea tai hän esimerkiksi käyttäisi rahat muuhun kuin itsenäistymiseen, esimerkiksi päihteisiin, voidaan maksua siirtää, vaikka jälkihuolto päättyy. Tällöinkin itsenäistymisvarat on maksettava nuorelle viimeistään, kun hän täyttää 25 vuotta. 

Vaikka oikeus jälkihuoltoon on subjektiivinen, tuen tarvetta arvioidaan työskentelyn aikana. Jälkihuollon työskentelyn jatkuminen tai päättyminen perustuu jälkihuollon sosiaalityön ammattilaisen ja asiakkaan yhteiseen arvioon tuen tarpeesta. Sosiaalihuoltolain 45 §:n mukaisesti asiakkaalla on oikeus saada kirjallinen päätös sosiaalipalveluiden järjestämisestä. Jälkihuollosta annetaan erilaisia hallintopäätöksiä, jotka koskevat esimerkiksi pelkkää jälkihuolto-oikeutta, yksilölliseen tarpeeseen perustuvaa yksittäistä tukitoimea (kuten sosiaalityö, sosiaaliohjaus, tuettu asuminen tai taloudellinen tuki) tai näiden yhdistelmiä (jälkihuolto-oikeutta turvaava päätös sisältää myös esimerkiksi jälkihuollon sosiaalityön). Pelkässä jälkihuolto-oikeudesta annetussa päätöksessä todetaan jälkihuoltoon oikeutetun oikeus saada jälkihuoltoa 25 vuoden ikäiseksi. Jälkihuollon tarkemman sisällön määrittävät yksilölliset palvelutarpeet, jotka kirjataan jälkihuoltosuunnitelmaan ja joista annetaan kutakin tukitoimea erikseen koskeva hallintopäätös (niin sanottu tukitoimipäätös), ellei sitä ole sisällytetty jälkihuolto-oikeudesta annettuun päätökseen. Tukitoimesta annettavat päätökset vaihtelevat kestoltaan eli niitä saatetaan antaa koko jälkihuolto-oikeuden ajaksi tai määräajaksi. Määräaika voi olla yhteydessä jälkihuoltosuunnitelman tarkastamisajankohtaan. Merkitystä voi olla myös sillä, tuotetaanko tukitoimi hyvinvointialueen omana palveluna tai ostopalveluna. Esimerkiksi hyvinvointialueen omana palveluna tuotettavasta sosiaaliohjauksesta voidaan antaa kestoltaan pidempi päätös (myös suoraan 25 ikävuoteen asti) kuin ostopalveluna hankittavasta sosiaaliohjauksesta. Asiakkuus voidaan päätöksellä päättää, mikäli tarvetta tukeen ei arvioida olevan. Mikäli tarve myöhemmin syntyy, asiakkuus alkaa uudelleen, mikäli jälkihuolto-oikeus on edelleen olemassa. Kattavaa tietoa siitä, millaisia päätöksiä eri hyvinvointialueilla on annettu ja annetaan, ei ole. Ne voivat vaihdella sisällöltään ja ajalliselta kestoltaan. 

Jälkihuollon palveluihin oikeutettu nuorten aikuisten ryhmä ei ole homogeeninen, jolloin jälkihuollon perustehtävään kuuluu hyvinkin erilaisiin tuen tarpeisiin vastaaminen. Esimerkiksi jälkihuollon tuettua asumista järjestetään intensiteetiltään eri tavoin. Kevyemmin tuettu malli voi tarkoittaa esimerkiksi vuokra-asunnossa asuvan jälkihuoltonuoren tukemista sosiaaliohjauksen keinoin kerran tai kahdesti kuukaudessa. Vahvasti tuetussa asumispalvelussa tuki on huomattavasti intensiivisempää ja voi toteutua erillisessä asumisyksikössä. Se voi olla ratkaisu nuorille, jotka eivät pärjää muissa palveluissa muun muassa käyttäytymisoireilunsa vuoksi. Heillä voi olla samaan aikaan esimerkiksi päihde- ja mielenterveysongelma ja autismikirjon häiriö. 

Jälkihuollossa on ainakin kolmenlaista taloudellista tukea: ehkäisevä ja täydentävä toimeentulotuki, jälkihuollon taloudellinen tuki ja itsenäistymisvarat. Toimeentulotuki toteutuu toimeentulotukilain mukaan eli se edellyttää perustoimeentulotukioikeutta. Jos perustoimeentulotukioikeutta ei ole tai asiakas tarvitsee jotain, mitä ei toimeentulotukena voi saada, voidaan myöntää jälkihuollon taloudellista tukea tai käyttää itsenäistymisvaroja. 

On arvioitu, että 40 prosenttia jälkihuoltonuorista on työn, koulutuksen ja varusmiespalveluksen ulkopuolella (NEET). Heillä on enemmän päihde- ja mielenterveyden haasteita sekä asunnottomuutta kuin ikätovereillaan, ja he saavat usein lapsia ikätovereitaan nuorempina. Heino, T., Hirschovits-Gerz T., Weckroth N., Sevola, S. (2022) Väliyhteenveto – lastensuojelun jälkihuolto. Teoksessa Hirschovits-Gerz, T., Weckroth, N., Heino, T. (toim.) Ikkuna aikuistumiseen: Selvitys lastensuojelun jälkihuollon ja ilman huoltajaa maahan alaikäisenä tulleiden nuorten tuesta ja palveluista. Raportti 2/2022. THL, 112–116. .http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-815-6 Tutkimuksen mukaan kodin ulkopuolelle sijoitetuilla lapsilla on aikuisiässä muuta väestöä todennäköisemmin pitkäkestoisia haasteita kouluttautumisessa ja työllistymisessä. Pojat kohtaavat pitkäkestoisia vaikeuksia useammin kuin tytöt. Kääriälä, A., Haapakorva, P., Pekkarinen, E., Sund, R. (2019) From care to education and work? Education and employment trajectories in early adulthood by children in out-of-home care. Child Abuse & Neglect 98 (2019) 104144. . Tutkimus perustui Kansalliseen syntymäkohortti 1987 -aineistoon. Nuorten koulutus- ja työelämäpolkuja seurattiin 25 ikävuoteen asti.https://doi.org/10.1016/j.chiabu.2019.104144 

Täysi-ikäisten jälkihuoltopalvelut on organisoitu hallinnollisesti eri tavoin: joillakin alueilla ne ovat osa muita lastensuojelupalveluja ja joillakin osana aikuisten palveluja. Jälkihuollon laajuus ja toimintamallit eivät ole valtakunnallisesti yhdenmukaisia, ja käytännön toteutus riippuu hyvinvointialueesta. Kattavia tilastoja siitä, mitä palveluja jälkihuoltona järjestetään tai mitkä jälkihuollon kokonaiskustannukset ovat, ei ole kansallisesti saatavissa. Tiedossa on, ettei jälkihuollossa aina ole riittävästi yhteen sovitettuja tukitoimia ja -palveluja tai vierellä kulkijoita tiivistä tukea tarvitseville nuorille. Lastensuojelun jälkihuollon yhtenä tärkeänä onnistumisena on kuitenkin pidetty juuri rinnalla kulkevan aikuisen tukea.  

Kokonaisuudessaan aikuistuvien nuorten jälkihuollon palvelut ovat usein pirstaleisia kuten muukin nuorten palvelujärjestelmä. Moni nuori saa tarvitsemansa avun, mutta jos nuoren tarpeet ovat moninaiset, ei tarjottu tuki välttämättä ole riittävän yksilöllistä eikä intensiivistä tai nuori ei koe sitä omassa tilanteessaan motivoivaksi tai sopivaksi. Myös palvelujen tarjonta- ja tuotantotavat voivat olla esteenä kuormittuneiden nuorten aktiiviselle osallistumiselle. Kun kouluttautumisen ja työllistymisen polut ja jälkihuollon tukipalvelut ovat hajallaan eri hallinnonaloilla, aiheuttavat erilaiset asenteet, ohjeet, lait ja palvelujen tarjoajat pahimmillaan nuorten putoamisen palvelujärjestelmän ulkopuolelle. Monet tarvitsisivat myös intensiivisempää apua terveydenhuollosta. Havaintoja jälkihuollon nykytilasta esim. Hirschovits-Gerz T., Heino T., Laine T., Weckroth N. toim. (2023) Kohti laadukasta aikuistumisen tukea. Yhdessä aikuisuuteen – Elämässä eteenpäin -hankkeen loppuraportti. Raportti 5/2023. THL. . https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-408-078-1 

Lastensuojelu jää usein liian yksin nuorten jälkihuollon palvelujärjestelmässä. Sosiaali- ja terveysministeriön 17.1.2019 asettama työryhmä ehdottikin loppuraportissaan (Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:43) lastensuojelun jälkihuollon uudistamista nuorten aikuistumisen ja itsenäistymisen tueksi. Tätä varten säädettäisiin erillislaki, jolla nuorten tukemisen painopistettä siirrettäisiin sosiaalihuollosta muihin palveluihin ja edistettäisiin eri hallinnonalojen irrallisten palvelujen sijaan kokonaisvaltaista ja koordinoitua yhteistyötä yli sektorien. Työryhmän ehdottama aikuistumisen tuki ei olisi niinkään lastensuojelun viimeinen vaihe, vaan aikuistumisen ensimmäisiin askeliin kohdennettu systemaattinen tukikokonaisuus. 

Erityisesti koulutus ja vähintään toisen asteen tutkinnon suorittaminen, jossa oppivelvollisuuden laajentamisella ja riittävän yksilöllisen oppimisen ja opiskelun tuen takaamisella on suuri merkitys, suojaavat lapsia ja nuoria monilta sosiaalisilta ja terveydellisiltä ongelmilta. 

Yhdistyneiden kansakuntien (YK) lapsen oikeuksien komitea on 2.6.2023 Suomelle antamissaan yhdistettyjä viidettä ja kuudetta raporttia koskevissa loppupäätelmissä Loppupäätelmät Suomen yhdistetyistä viidennestä ja kuudennesta raportista. YK:n lapsen oikeuksien komitea. CRC/C/FIN/CO/5–6. 2. kesäkuuta 2023 (epävirallinen suomennos). Saatavissa: .https://um.fi/documents/35732/0/CRC_C_FIN_CO_5-6_fi+%281%29.pdf/f8e9c156-5172-0834-d6c7-201066cbc9f2?t=1691047057189 tuonut esiin huolensa siitä, että sijaishuollon päättymisen jälkeen lapsia ei tueta riittävillä toimenpiteillä (26. e-kohta). Komitea suosittelee sopimusvaltiota varmistamaan, että lapsille suunnitellaan sijaishuollon jälkeiset yksilölliset jatkopolut tarkoituksena tarjota heille sosiaalista, koulutuksellista ja muuta asianmukaista tukea, jotta he sopeutuisivat onnistuneesti uudelleen perheeseen ja yhteiskuntaan (27. f-kohta). 

Lastensuojelun avohuollossa yli 18-vuotiaiden asiakkaiden määrässä (13 033) on tapahtunut selkeää kasvua vuoteen 2020 verrattaessa Kuusikkokuntien raportin mukaan jälkihuollossa oli täysi-ikäisiä 18–20-vuotiaita vuoden 2020 aikana 2125 ja vuoden 2021 aikana 1637 ja 21–24-vuotiaita vuoden 2020 aikana 190 ja vuoden 2021 aikana 896. Vantaan kaupungin tiedot 21–24-vuotiaiden määristä puuttuivat vuosina 2020–2021. 18–20-vuotiaiden kohdalla määrät laskivat. Samana ajanjaksona jälkihuollon kokonaiskustannukset nousivat 46,2 % (11 921 847 eurosta 17 424 174 euroon). Kuuden suurimman kaupungin lastensuojelun palvelut ja kustannukset vuonna 2021. Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 1/2022, s. 83 ja 87. Saatavilla: . https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/22_06_01_Kuusikko_Lastensuojelu_2021.pdf: 

Taulukko 1. Avohuollon 18 vuotta täyttäneiden asiakkaiden määrän kehitys 2018–2022. 

Avohuollon asiakkuuksien määrää ja siinä tapahtuneita muutoksia ei voi kansallisesti tarkastella kattavasti ikäluokittain. Vuoden 2022 aikana oli sijoitettuna 1 397 18 vuotta täyttänyttä nuorta. Heistä 342 oli vuoden aikana myös alaikäisenä sijoitettu. Tällöin esimerkiksi huostaanotto päätettiin syntymäpäivään, mutta sijoitusta jatkettiin jälkihuollon sijoituksena. Vuoden 2022 aikana 18 vuotta täyttäneistä sijoitetuista 346 oli 18-vuotiaita, 298 oli 19-vuotiaita, 192 oli 20-vuotiaita, 171 oli 21-vuotiaita, 156 oli 22-vuotiaita, 156 oli 23-vuotiaita ja 78 oli 24-vuotiaita. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) arvioi, että vuoden 2024 alussa 23- ja 24-vuotiaita jälkihuollon asiakkaita olisi noin 3 000 (arvio saatu 14.9.2023). Tämä arvio perustuu ensimmäisiin uuden Sosiaalihuollon seurantarekisterin tietoihin. Arvio pohjautuu asiakasmääriin, jotka kattavat vain 15 prosenttia väestöstä. Saman tietopohjan mukaan jälkihuollon 18–24-vuotiaista asiakkaista miehiä on arviolta 51 prosenttia ja naisia 48 prosenttia (arvio saatu 18.9.2023). Aineiston rajallisuudesta johtuen näihin arvioihin on kuitenkin suhtauduttava suurin varauksin. 

2.2  Varhaiskasvatuksen järjestämisvastuu ja siitä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen

Päivähoito oli vuoteen 2013 asti sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnonalalla osana sosiaalihuollon ja sosiaalipalvelujen järjestelmää ja sitä koskevaa lainsäädäntöä. Vuodesta 2013 päivähoidon lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirtyivät opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle eikä päivähoito tämän ajankohdan jälkeen ole enää ollut sosiaalihuoltolain mukainen sosiaalipalvelu. Edellä mainittua muutosta koskevan hallituksen esityksen (HE 159/2012 vp) mukaan muutos toteutettiin kustannusneutraalisti siten, että määrärahoja siirrettiin sosiaali- ja terveysministeriön pääluokan momenteilta opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokan momenteille. Osana lasten päivähoitolaista annetun lain muutoksia (580/2015; HE 341/2014) tehtiin myös päivähoitoa koskeva käsitteellinen muutos ja päivähoito muutettiin varhaiskasvatukseksi. Myös lain nimike muutettiin varhaiskasvatuslaiksi. Sittemmin 1.9.2018 tuli voimaan varhaiskasvatuslain kokonaisuudistus (540/2018).  

Vuoden 2023 alusta lukien lastensuojelun järjestämisvastuu on ollut hyvinvointialueilla. Lastensuojelulain 16 §:n mukaan lastensuojelun järjestämisestä vastaa hyvinvointialue, jonka alueella lapsen tai nuoren kotikunta on. Lastensuojelun toimia voidaan kuitenkin järjestää myös muulla hyvinvointialueella.  

Lastensuojelulain 16 b §:n 1 momentin mukaan hyvinvointialueen, jossa lapsi tai nuori on avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitettuna taikka jälkihuollossa (sijoitushyvinvointialue), on järjestettävä yhteistyössä 16 §:n 1 momentin tai 17 §:n mukaan vastuussa olevan hyvinvointialueen (sijoittajahyvinvointialue) sekä lapsen tai nuoren sijoituspaikan sijaintikunnan ja jälkihuollossa olevan lapsen tai nuoren asuinkunnan kanssa lapselle tai nuorelle hänen huollon tai hoidon tarpeensa edellyttämät palvelut ja tukitoimet. Järjestetyistä palveluista ja tukitoimista aiheutuneet kustannukset sijoitushyvinvointialue sekä lapsen tai nuoren sijoituspaikan sijaintikunta ja jälkihuollossa olevan lapsen tai nuoren asuinkunta on oikeutettu perimään sijoittajahyvinvointialueelta.  

Pykälän 2 momentin viimeisen virkkeen mukaan lapsen tai nuoren sijoituspaikan sijaintikunnan ja jälkihuollossa olevan lapsen tai nuoren asuinkunnan velvollisuudesta järjestää varhaiskasvatus säädetään varhaiskasvatuslaissa. Nykyisessä säännöksessä on virheellisesti sana nuori, joka tulisi poistaa. Lastensuojelulain kontekstissa nuori (18–24-vuotias) ei ole varhaiskasvatuksen eikä esi- ja perusopetuksen piirissä.  

Lastensuojelulain 16 b §:n 1 momentin tarkoittama kustannuskysymys sijoittajahyvinvointialueen ja kunnan välillä on konkretisoitunut tilanteissa, joissa lapsi on sijoitettu kotikuntansa ulkopuolelle. Lastensuojelulain nojalla lapsi voi olla sijoitettuna avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitettuna. Lisäksi jälkihuollossa oleva nuori voidaan sijoittaa. Jälkihuollossa voi olla myös varhaiskasvatusikäisiä lapsia, jotka voivat olla sijoitettuna. 

Varhaiskasvatuslain (540/2018) 6 §:ssä säädetään varhaiskasvatuksen järjestämisvelvollisuudesta. Sen 1 momentin mukaan kunnan on järjestettävä varhaiskasvatusta lapselle, jonka kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on. Kotikuntalain 3 §:n 2-kohdan mukaan henkilön kotikunta ei muutu, jos hänen asumisensa toisessa kunnassa johtuu pääasiassa hoidosta perhehoidossa tai laitoshoidossa taikka asumisesta asumispalvelujen avulla. Pykälän 3 momentin mukaan kiireellisissä tapauksissa tai olosuhteiden muutoin niin vaatiessa kunnan on huolehdittava varhaiskasvatuksen järjestämisestä muullekin kunnassa oleskelevalle lapselle kuin kunnan asukkaalle. Lapsen sijoituspaikan sijaintikunnan ja jälkihuoltoa koskien lapsen asuinkunnan varhaiskasvatuksen järjestämisvelvollisuus lienee perustunut mainittuun 6 §:n 3 momenttiin. Selvää kuitenkin on, että näillä lapsilla on yhtäläinen subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen kuin muillakin lapsilla. Varhaiskasvatuslain 6 §:n sääntelyä järjestämisvelvollisuudesta on tarpeen samalla täsmentää.  

Varhaiskasvatuslain 60 §:n mukaan kunnan varhaiskasvatuslain nojalla järjestämään toimintaan sovelletaan kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annettua lakia. Lapsen kotikunta saa siis varhaiskasvatuksen järjestämisvelvollisuuden perusteella kunnan peruspalveluiden valtionosuudesta annetun lain (618/2021) mukaisen valtionosuuden. Varhaiskasvatuslaissa taikka kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetussa laissa ei ole säännöksiä kuntien välisestä kustannustenjaosta.  

Lastensuojelulain 16 b §:n 1 momentin säännös on toiminut lastensuojelulain mukaisissa sijoitustilanteissa kuntien välisenä kustannustenjakosäännöksenä sote-uudistukseen asti. Sääntelyä ei ennen sote-uudistustakaan ole ollut siitä, miten esimerkiksi varhaiskasvatuksen kustannukset käytännössä kunnissa ovat sosiaalihuollon ja sivistystoimen välillä jakautuneet. Kunnat ovat voineet myös sopia kustannusten tasauksista esimerkiksi lastensuojelulain mukaisissa sijoitustilanteissa tai perheestä johtuvissa vuoroasumistilanteissa. Mahdollisesti on kuntia, joissa varhaiskasvatuksen kustannukset ovat olleet osa lastensuojelun kustannuksia. Lastensuojelulain 3 §:n mukaan lastensuojelua on lapsi- ja perhekohtainen lastensuojelu. Varhaiskasvatusta voidaan toteuttaa osana lastensuojelua ehkäisevää lastensuojelua koskevan 3 a §:n 3 momentin nojalla. Varhaiskasvatus voi myös olla osa lapsen avohuollon tukitoimenpiteitä lain 36 §:n 6-kohdan nojalla. Koska kunta on aiemmin järjestänyt sekä lastensuojelun että varhaiskasvatuksen ja molempien rahoitus on tullut peruspalvelujen valtionosuutena, on mahdollista, että varhaiskasvatuksen kustannukset on joissain kunnissa katsottu lastensuojelun kustannuksiksi. 

Sote-uudistuksen myötä lastensuojelulain 16 b §:n 1 momentin säännös ja erityisesti momentin viimeinen virke on synnyttänyt epäselvyyttä siitä, vastaako lastensuojelulain nojalla sijoitetun lapsen varhaiskasvatuksen kustannuksista lapsen kotikunta vai sijoittajahyvinvointialue. Sijoittajahyvinvointialueella tarkoitetaan lastensuojelulain 16 §:n 1 momentin tai 17 §:n mukaan vastuussa olevaa hyvinvointialuetta.  

Sote-uudistuksen voimaantulon yhteydessä lastensuojelulain 16 b §:n 1 momentin säännöstä olisi tullut täsmentää kunnan ja hyvinvointialueen järjestämisvastuita vastaavaksi. Mainitun säännöksen ei ole tarkoitettu olevan poikkeus varhaiskasvatuslain mukaisesta kunnan järjestämis- ja kustannusvastuusta. Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 6 §:n mukaan hyvinvointialue järjestää sille lailla säädetyt tehtävät. Lain 8 §:n mukaan hyvinvointialue voi eräillä edellytyksillä ottaa hoitaakseen sellaisia kuntien tehtäviä, joita ei ole laissa erikseen säädetty kunnan tehtäväksi. Laki ei sisällä säännöksiä siitä, että hyvinvointialueelle voitaisiin edes kunnan ja hyvinvointialueen välisellä sopimuksella siirtää järjestämis- tai rahoitusvastuuta kunnan lakisääteisistä tehtävistä. Koska varhaiskasvatus, kuten esi- ja perusopetuskin, ovat kunnan järjestämisvastuulla olevia kunnan lakisääteisiä tehtäviä, johon kunnat saavat laskennallisen rahoituksen, ei näihin liittyvää järjestämis- tai rahoitusvastuuta voida osoittaa hyvinvointialueelle. Lastensuojelulain mainittua 16 b §:n 1 momentin säännöstä on näin välttämätöntä täsmentää. Myös varhaiskasvatuslain 6 §:n säännöstä täsmennettäisiin lastensuojelulain nojalla sijoitettujen lasten varhaiskasvatuksen järjestämisvelvollisuuden osalta, ja varhaiskasvatuslain 60 §:ssä säädettäisiin jatkossa kuntien välisestä kustannustenjaosta mainitussa tilanteessa.  

Suomen Kuntaliitto ry ja Hyvil Oy ovat ilmaisseet kantansa voimassa olevan sääntelyn osalta niin, että kunnat ovat oikeutettuja laskuttamaan sijoittajahyvinvointialueita ennen muuta lastensuojelulain 16 b §:n 1 momentin ja sen viimeisen virkkeen nojalla. Hyvil Oy katsoo, että korvattavia lastensuojelun lisäkustannuksia ei kuitenkaan syntyisi silloin, kun lapsen varhaiskasvatus järjestetään lapsen kotikunnassa, koska lapsen kotikunta on joka tapauksessa järjestämisvastuussa lapsen varhaiskasvatuksesta. Sekä Hyvil Oy että Suomen Kuntaliitto ry ovat kuitenkin pitäneet sääntelyn täsmentämistä tarpeellisena. Järjestöjen arvion mukaan hallintoriidat varhaiskasvatuksen kustannusten suhteen ovat mahdollisia epäselvän tilanteen vuoksi.  

Vastaavaa ongelmaa ei ole esimerkiksi perusopetuslain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan rahoituksessa, koska sen rahoitus maksetaan suoraan toiminnan järjestäjälle. Esi- ja perusopetuksen kustannusten korvaamisesta on puolestaan jo nykyisin säädetty kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 38 §:ssä. 

2.3  Sote-uudistuksesta johtuvat korjaukset

SOTE100-esitykseen sisältyneissä muutoksissa lastensuojelulakia koskien on huomattu virheitä, jotka tällä esityksellä korjattaisiin. Virheet ovat teknisluonteisia. Lain 16 §:n 3 momentissa todetaan, että kunnilla on mahdollisuus sopia lastensuojelun järjestämisestä toisin kuin pykälässä säädetään, jos se on lapsen edun mukaista. Säännöksessä pitäisi kunnan sijaan lukea hyvinvointialue, koska lastensuojelun järjestämisvastuu on nykyisin hyvinvointialueilla. Lain 81 §:ssä on kielellinen virhe, jonka mukaan hyvinvointialueen on pidettävä rekisteriä lapsista, jotka se on sijoittanut yksityisesti. Hyvinvointialue ei sijoita yksityisesti lapsia vaan virkkeen tulisi kuulua siten, että hyvinvointialue pitää rekisteriä sen alueelle yksityisesti sijoitetuista lapsista.  

Voimassa olevan 35 §:n mukaan, kun lastensuojelun tarve oleelliselta osin johtuu riittämättömästä toimeentulosta, puutteellisista asumisoloista tai asunnon puuttumisesta tai kun mainitut seikat ovat oleellisena esteenä lapsen ja perheen kuntoutumiselle, hyvinvointialueen on viivytyksettä järjestettävä riittävä taloudellinen tuki sekä korjattava asumisoloihin liittyvät puutteet tai järjestettävä tarpeen mukainen asunto. Lain 76 a §:n säännös on saman sisältöinen, mutta koskee lastensuojelun jälkihuoltoa.  

Lastensuojelulain 35 ja 76 a §:n mukaiset oikeudet toimeentulon ja asumisen turvaamiseen ovat niin sanottuja subjektiivisia oikeuksia, joihin lastensuojelun asiakkaana olevilla lapsilla ja perheillä sekä itsenäistymässä olevilla nuorilla on oikeus säännöksessä tarkoitettujen edellytysten täyttyessä. Puutteet eivät yksinään voi muodostaa lapsen huostaanoton perustetta. Sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (812/2000) 6 §:n mukaan sosiaalihuollon järjestämisen tulee perustua viranomaisen tekemään päätökseen. Subjektiivisen oikeuden luonteeseen kuuluu, että päätökseen on oikeus hakea muutosta valittamalla. 

Voimassa olevissa säännöksissä ei mainita asumisoloihin liittyvien puutteiden korjaamisen ja tarpeenmukaisen asunnon järjestämisen osalta kuntaa. Sääntelyä sote-uudistuksen yhteydessä muutettaessa ei ollut kuitenkaan tarkoitus muuttaa nykytilaa. Jo ennen sote-uudistusta kunnan asuntoviranomaisella on ollut roolinsa asumisoloihin liittyvien puutteiden ja tarpeenmukaisen asunnon järjestämisessä, vaikka viime kädessä lastensuojelu turvaa asumisen. Myös hallituksen esityksessä (HE 137/2010 vp; s. 6) on lastensuojelulain 35 §:n osalta todettu, että ”Säännöstä on sovellettava siten, että mikäli siinä tarkoitetut edellytykset asunnon järjestämiselle täyttyvät, eikä sosiaalihuollosta vastaava toimielin tai muukaan kunnan viranomainen ole voinut järjestää asuntoa kunnan omasta asuntokannasta tai vapailta markkinoilta, on lastensuojeluasiakkaalle tarvittaessa aina tehtävä päätös, vaikka se olisi kielteinen.” (ks. myös AOA 20.12.2013 dnro 4848/2012, s.5). Lastensuojelulain 35 ja 76 a §:n säännöksiä onkin tarpeen täsmentää siten, että sääntely edelleen tunnistaisi myös kunnan asuntoviranomaisen roolin asiassa. Tämä edistäisi sääntelyn mukaisten oikeuksien toteutumista etenkin, kun otetaan huomioon, että kunnissa hoidetaan edelleen asumisen toimialaan liittyviä lakisääteisiä viranomaistehtäviä ja etenkin kaupunkikunnat, asuntopoliittiseen perinteeseen perustuen, omistavat yleishyödyllisiä vuokrataloyhtiöitä. Kuntaomisteisten asuntojen osalta muu lainsäädäntö jo velvoittaa omistajaa huomioimaan sosiaaliset perusteet asukasvalinnassa. Sama koskee myös kunnallistekniikkaa esimerkiksi veteen ja viemäröintiin liittyvissä asioissa. Myös lastensuojelulaki velvoittaa kunnan ja hyvinvointialueen tekemään yhteistyötä lastensuojelun järjestämisessä (lastensuojelulaki 11 §:n 3 mom.). 

4.1  Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lastensuojelulain 75 §:n 3 momenttia, jossa säädetään lastensuojelun jälkihuollon päättymisestä. Jälkihuollon nykyistä ikärajaa laskettaisiin kahdella vuodella pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman mukaisesti. Hyvinvointialueen velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen päättyisi näin viimeistään, kun nuori täyttää 23. Uusi ikäraja tulisi voimaan 1.1.2024, mutta siirtymäsäännöksen myötä oikeus jälkihuoltoon päättyisi vasta 30.6.2024. Tällä varmistettaisiin jälkihuolto-oikeuden piirissä jo olevien suunnitelmallinen siirtymä tarpeenmukaisten muiden palveluiden ja etuuksien piiriin jälkihuollon päättyessä. Tämä edellyttää jälkihuollon asiakassuunnitelmien päivittämistä. Lisäksi siirtymäsääntelyssä huomioitaisiin ennen lain voimaantuloa annetut päätökset jälkihuollon tukitoimista. Hyvinvointialue olisi näin velvollinen järjestämään jälkihuollon tukitoimen päätöksen mukaisesti, vaikka päätös ulottuisi pidemmälle kuin ehdotettu siirtymäaika.  

Jälkihuollon ikärajan laskuun liittyen esityksessä ehdotetaan myös muutettavaksi lastensuojelulain 6 §, jossa säädetään nuoren määritelmästä. Nuoren määritelmä 18–24-vuotiaista noudattaa voimassa olevan lastensuojelulain mukaista jälkihuollon ikärajaa. Jälkihuollon ikärajan laskiessa kahdella vuodella, nuoren määritelmä tulisi yhdenmukaistaa ja muuttaa tarkoittamaan 18–22-vuotiasta. 

Voimassa olevan lastensuojelulain mukaan itsenäistymisvarat on annettava itsenäistymässä olevalle nuorelle viimeistään hänen täyttäessään 25 vuotta. Viimeinen maksuajankohta noudattaa voimassaolevan lain mukaista jälkihuollon ikärajaa. Jälkihuollon ikärajan laskemisesta johtuen lastensuojelulain 77 §:n 3 momenttia tulisi muuttaa siten, että sosiaalihuollosta vastaavalla toimielimellä olisi velvollisuus maksaa itsenäistymisvarat nuorelle viimeistään hänen täyttäessään 23 vuotta kuitenkin niin, että siirtymäsääntelyssä huomioitaisiin myös siirtymäajan vaikutus itsenäistymisvarojen maksuun. Jokaisen nuoren yksilöllinen tilanne on huomioitava maksupäivän osalta jatkossakin. Jos nuori ja sosiaalityöntekijä ovat erimielisiä itsenäistymisvarojen käytöstä tai niiden maksamisesta, asiasta on jatkossakin tehtävä muutoksenhakukelpoinen päätös.  

Lisäksi esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi varhaiskasvatuslain 6 §:n 1 momentin säännöstä siten, että siinä nimenomaisesti todettaisiin, että lapsen lastensuojelulain mukaisen sijoituspaikan sijaintikunnan ja jälkihuollossa olevan lapsen asuinkunnan olisi järjestettävä avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitetun taikka jälkihuollossa olevan lapsen varhaiskasvatus. Edelleen varhaiskasvatuslain 60 §:ään lisättäisiin, että lapsen kotikunta olisi velvollinen maksamaan varhaiskasvatusta järjestävälle kunnalle lapsen varhaiskasvatuksesta aiheutuneita kustannuksia vastaavan korvauksen. Lastensuojelulain 16 b §:n 1 momenttia ja sen viimeistä virkettä selkeytettäisiin asiaan liittyen. Lisäksi pykälän 2 momenttiin lisättäisiin informatiivinen viittaus varhaiskasvatuslakiin järjestämisvelvollisuuden ja siitä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta.  

Sote-uudistukseen niin ikään liittyvillä muilla muutoksilla korjattaisiin eräät lähinnä teknisluonteiset virheet ja puutteet, jotka SOTE100-esitykseen sisätyvinä tulivat voimaan 1.1.2023. Korjauksia tehtäisiin lastensuojelulain 16, 35, 76 a ja 81 §:ään. 

4.2  Pääasialliset vaikutukset

5.1  Vaihtoehdot ja niiden vaikutukset

Lastensuojelun jälkihuollon ikärajan lasku kahdella vuodella nykyisestä 25 ikävuodesta 23 ikävuoteen perustuu pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelmaan ja on osa valtiontalouden säästötavoitteita. Tämä peruslähtökohta huomioon ottaen esityksessä ei ole arvioitu muita säästötavoitteen toteuttamistapoja. Sen sijaan on arvioitu vaihtoehtoisia malleja lain voimaantulon ja siirtymäsääntelyn toteuttamiseksi.  

Laki esitettäisiin tulevan voimaan 1.1.2024, mutta siirtymäsääntelyn nojalla uutta alempaa ikärajaa ei sovellettaisi lainkaan nuoriin, joille oikeus jälkihuoltoon on ehtinyt syntyä voimassa olevan sääntelyn nojalla. Tämä vaihtoehto suojaisi jo syntyneitä oikeuksia. Vaihtoehto suojaisi oikeutettuja odotuksia sekä jo annettuja tukipäätöksiä että pelkästä jälkihuolto-oikeudesta annettuja päätöksiä koskien. Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan toisi säästöjä vielä moneen vuoteen eikä vaihtoehto näin toteuta hallitusohjelman mukaisia säästötavoitteita.  

Laki tulisi voimaan 1.1.2024 ilman siirtymäsääntelyä, jolloin hallitusohjelman mukaiset säästöt toteutuisivat heti täysimääräisenä eli hallitusohjelmaankin kirjattuja säästöjä suurempina. Tämä vaihtoehto ei kuitenkaan ole jälkihuoltonuorten oikeuksien kannalta perusteltu. Tässä vaihtoehdossa nuorten oikeus palveluihin päättyisi ilman minkäänlaista siirtymäaikaa. Etenkin 23 vuotta lain voimaantultua pian täyttävien ja 24 vuotta jo olevien nuorten osalta tilanne olisi kohtuuton. Vaihtoehto on ongelmallisin jo annettujen päätösten näkökulmasta. Päätös on voitu antaa paitsi oikeudesta jälkihuoltoon, myös konkreettisesta, yksilöllisen palvelutarpeen perusteella määräytyvästä yksittäisestä tukitoimesta. Nuoren on voitava luottaa hallintopäätöksellä luodun oikeuden pysyvyyteen.  

Oikeuksien suojaamisen ja toisaalta säästötavoitteen toteutumisen näkökulmasta toteuttamiskelpoiset vaihtoehdot rajautuvatkin edellä mainittujen vaihtoehtojen välimaastoon. Yksi vaihtoehto olisi vuoden siirtymäaika voimaan 1.1.2024, mutta niillä jälkihuollon piirissä olevilla nuorilla, jotka vuonna 2024 täyttäisivät 23 tai 24 vuotta, jälkihuolto jatkuisi vuoden 2024 loppuun. Nuorella, joka lain voimaan tullessa on 24-vuotias, oikeus säilyisi siihen asti, kun hän täyttää 25 vuotta. Tämän vaihtoehdon osalta säästöä ei tulisi vuoden 2024 aikana kuitenkaan lainkaan. Vuonna 2025 säästö sen sijaan tulisi täysimääräisesti kaikkien yli 23-vuotiaiden osalta. Tämäkin vaihtoehto olisi ongelmallinen jo annettujen päätösten näkökulmasta, mikäli päätös ulottuu siirtymäaikaa pidemmälle. Tukipäätöskin voi jo olla annettuna siirtymäaikaa pidemmälle ajalle.  

Edelleen vaihtoehtoisena toteuttamistapana on arvioitu lain myöhempää voimaantuloa. Vuodelle 2024 asetettu säästötavoite 12 miljoonaa euroa voitaisiin saavuttaa, jos lastensuojelun jälkihuollon ikärajan muutos tulisi voimaan vasta 1.7.2024. Lain voimaan tulon jälkeen 23 vuotta täyttävät ja jo 23- ja 24-vuotiaat olevat nuoret eivät olisi oikeutettuja jälkihuollon palveluihin. Voimaantulon ajankohta mahdollistaisi valmistautumisen muutokseen. Tässä vaihtoehdossa on kuitenkin samat ongelmat jo annettujen päätösten osalta kuin edellä.  

Edellä mainituista vaihtoehdoista on päädytty esitettyyn puolen vuoden siirtymäaikaan, mikä mahdollistaisi nuorten suunnitelmallisen siirtymän muihin palveluihin ja etuuksiin. Siirtymäsääntelyssä huomioitaisiin myös jo annetut hallintopäätökset siten, että hyvinvointialue olisi velvollinen edelleen järjestämään ne lastensuojelulain 12 luvussa säädetyt, yksilölliseen palvelutarpeen arviointiin perustuvat jälkihuollon tukitoimet, joista päätös nuorelle on annettu ennen lain voimaantuloa, vaikka päätös ulottuisi siirtymäaikaa pidemmälle. Tämä vaihtoehto suojaa jo syntyneitä oikeuksia ja toteuttaa hallitusohjelman mukaisen säästötavoitteen esitetyistä vaihtoehdoista parhaiten. Siirtymäsääntely ei koskisi pelkästä jälkihuolto-oikeudesta annettuja päätöksiä. Hyvinvointialueilla ei ole yhdenmukaista käytäntöä päätösten antamisesta, joten on vaikea säätää nuoria yhdenvertaisesti kohtelevaa siirtymäsäännöstä. Myös tällaisten päätösten huomioimisen kustannusvaikutusten arviointi on vaikeaa ottaen huomioon tuen tarveperusteisuus ja vapaaehtoisuus. Arviossa pitäisi huomioida myös alaikäiset jälkihuoltoon oikeutetut ja heitä koskien mahdollisesti annetut päätökset.  

5.2  Ulkomaiden lainsäädäntö ja muut ulkomailla käytetyt keinot

Lastensuojelun jälkihuollon toteutustavat, sisällöt ja ikärajat vaihtelevat maittain, kuten esimerkiksi OECD-maiden tarkastelu OECD (2022) Assisting Care Leavers: Time for Action. OECD Publishing: Pariisi. , s. 23–25.https://doi.org/10.1787/1939a9ec-en osoittaa. Tässä yhteydessä on tarkasteltu Norjaa, Ruotsia ja Tanskaa sen ikärajan osalta, johon asti kyseisissä maissa on mahdollista saada lastensuojelun jälkihuollon kaltaisia palveluja. Palvelujen sisällöllinen vertailu ei ole kiireisen valmisteluaikataulun takia ollut mahdollista. Ikäraja on Norjassa 25 vuotta, Ruotsissa 21 vuotta ja Tanskassa 23 vuotta. 

6.1  Johdanto

Hallituksen esityksen luonnoksesta järjestettiin lausuntokierros 17.8.2023–14.9.2023. Lausuntoaika oli tavanomaista kuuden viikon aikaa lyhyempi, koska hallitus aloitti toimintansa vasta kesällä 2023, ja lain valmistelu alkoi sen jälkeen. Budjettilakien aikataulu ei mahdollistanut pidempää lausuntoaikaa. Lausuntoa pyydettiin yhteensä 56 taholta, minkä lisäksi kaikilla halukkailla oli mahdollisuus antaa lausuntonsa Lausuntopalvelu.fi-palvelussa. Lausuntoja saatiin yhteensä 80 kappaletta. Lausunnonantajista edusti hyvinvointialueita 16, kuntia ja kuntayhtymiä 4, valtion viranomaisia 12, järjestöjä 32, yrityksiä 3 ja muita lausunnonantajia 13, joihin sisältyi muun muassa hyvinvointialueen nuorisovaltuusto sekä lastensuojelun jälkihuollossa olevien tai olleiden nuorten ja heidän vanhempiensa näkemyksiä. Lausuntopalautteesta on laadittu lausuntoyhteenveto.  

6.2  Lastensuojelun jälkihuollon ikärajan lasku

Lausunnoissa pääosin vastustetaan esitettyä ikärajan laskua. Keskeisinä perusteina nostetaan esiin jälkihuoltonuorten erityisen haavoittuva asema ja jälkihuoltoon liittyvän subjektiivisen oikeuden heikennyksen kielteinen vaikutus heidän hyvinvointiinsa. Lausunnoissa nostetaan esiin, että siirtymä jälkihuollosta muiden sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden piirin tarkoittaa siirtymistä määrärahasidonnaisiin palveluihin, mikä on heikennys ja epävarmuustekijä niiden saatavuudessa. 

Lapsiasiavaltuutettu kuitenkin toteaa lausunnossaan, että lastensuojelun kohdentaminen 0–17-vuotiaisiin lapsiin ja 18–22-vuotiaisiin nuoriin on perusteltua. Lapsiasiavaltuutettu arvioi, että nuoren tarvitsema riittävä itsenäistymisen tuki voidaan toteuttaa jälkihuoltona 23 ikävuoteen mennessä, jos sen toimenpiteet kohdennetaan yksilöllisesti oikein ja vaikuttavasti. Lapsiasiavaltuutettu näkee ensisijaisena, että jälkihuoltoa tulee kehittää sisällöllisesti ja että siihen tulee kohdentaa riittävät resurssit hyvinvointialueilla. Useissa muissa lausunnoissa korostetaan niin ikään jälkihuollon sisällöllisen kehittämisen ja vahvistamisen tarvetta sen ikärajasta riippumatta. 

Esitetyn säästötavoitteen toteutumista pidetään useissa lausunnoissa epätodennäköisenä, ja muun palvelujärjestelmän kykyä vastata jälkihuollossa olevien nuorten tuen tarpeisiin kyseenalaistetaan monilta osin. Lausunnoissa nostetaan esiin myös tarve kehittää jälkihuollon palvelukokonaisuuden sisältöä osana laajempaa aikuistumisen ja itsenäistymisen tuen palvelukokonaisuutta, jossa voitaisiin huomioida myös muut kuin sijaishuollosta aikuistuvat nuoret. Tätä työtä tulisi tehdä osana hallitusohjelmaan kirjattua lastensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta. 

Lausunnoissa todetaan, että hallituksen esityksen valmistelu on tehty poikkeuksellisen nopealla aikataululla, eikä niitä henkilöitä, joihin esitetyn muutoksen vaikutukset kohdistuvat, ole kuultu. Lausuntopalautteen mukaan esityksessä ei ole myöskään arvioitu riittävästi hallitusohjelmaan sisältyvien muiden lainsäädäntömuutosten yhteisvaikutuksia jälkihuollossa oleviin nuoriin, esimerkiksi sosiaaliturvan leikkausten ja hyvinvointialueiden rahoitukseen liittyvien kysymysten osalta, ja vaikutusten arviointi on siksi puutteellinen. 

Lausuntopalautteessa nostetaan esiin, että aiemman vuonna 2020 voimaan tulleen jälkihuoltoikärajan 25 ikävuoteen nostamisen vaikutuksista ei ole ehditty saada tietoa. Lausunnoissa korostetaan, että ikärajan nostamisen vaikutuksia tulisi ensin seurata ja arvioida tutkimustietoon perustuen. Ikärajan muuttaminen muutaman vuoden aikajänteellä nähdään lyhytjänteisenä ja luottamusta julkiseen hallintoon heikentävänä. 

Lausunnonantajien mukaan vaikeimmin oireilevat ja kaikkein haastavimmassa elämäntilanteessa olevat nuoret eivät useinkaan kiinnity jälkihuoltoon heti täysi-ikäistyttyään. Mahdollisuutta aloittaa jälkihuollon työskentely myös myöhemmässä vaiheessa pidetään tärkeänä syrjäytymisen ehkäisyn kannalta.  

Voimassa olevan Kansaneläkelaitoksen käytännön mukaisesti, nuorella on jälkihuollon aikana mahdollista suorittaa tutkintoa toimeentulotuen turvin ottamatta opintolainaa. Tämä kannustin nähdään tärkeäksi, koska jälkihuoltonuoret hakeutuvat muita heikommin ja myöhemmin koulutuksen piiriin. Jälkihuollon ikärajan muutoksen pelätään näin ollen vaikeuttavan jälkihuollossa olevien nuorten kouluttautumista. 

Oikeusministeriö toteaa, että esityksen säätämisjärjestystä koskevassa jaksossa on käsitelty melko perusteellisesti jälkihuollon suhdetta perusoikeuksiin ja perustusvaliokunnan käytäntöön. Ministeriö kuitenkin toteaa, että olisi perusteltua vielä tarkemmin kuvata muutoksen vaikutuksia yksilöiden kannalta, jolloin saataisiin enemmän tietoa heikennyksen olennaisuudesta ja merkityksestä sekä palveluiden tasosta jatkossa. Oikeusministeriön mukaan on tärkeää arvioida heikennyksen perusteen hyväksyttävyyttä, rajoituksen oikeasuhtaisuutta ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten noudattamista. Lisäksi ministeriö ehdottaa esitystä täydennettäväksi perusteluilla, joissa avattaisiin uuden ikärajan sisällöllistä merkitystä suhteessa lain tavoitteisiin ja esityksen oikeasuhtaisuutta ottaen huomioon, että jatkossakin on tarkoitus säätää ehdottomasta ikärajasta. 

Riittävän tuen turvaaminen edellyttää lausunnonantajien mukaan niin jälkihuollon kuin työikäisten palveluiden sisällöllistä kehittämistä, riittävää resursointia ja toimivaa yhteistyötä. Muun muassa Lastensuojelun Keskusliitto huomauttaa, että riittäviä toimenpiteitä lastensuojelun tai muiden nuorten aikuisten palveluiden laadun ja vaikuttavuuden parantamiseksi ei ole vielä tehty. Toisaalta osa hyvinvointialueista toteaa, että myös sosiaalihuoltolain nojalla on mahdollista antaa nuorille riittävää sosiaalityötä ja tarpeen mukaisia tukipalveluja. 

Aluehallintovirastot toteavat lausunnossaan, että suunniteltu lakimuutos tosiasiallisesti heikentää yhdenvertaisuutta, kun kaikista heikoimmassa asemassa olevien nuorten palveluita heikennetään. Koska esityksessä on kyse haavoittuvassa asemassa olevan ryhmän palveluihin kohdistuvasta heikennyksestä ja asiaan liittyy myös yhdenvertaisuusnäkökohtia, oikeusministeriö pitää suotavana, että esitys saatettaisiin eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyyn. 

Eduskunnan oikeusasiamies ja Valvira toteavat lausunnoissaan, ettei esityksellä saa olla sellaisia vaikutuksia, jotka lisäävät palvelujen tarvetta tai sitä, että jälkihuollossa olevien nuorten syrjäytymisriski kasvaa, nuori syrjäytyy ja jää palvelujärjestelmien ulkopuolelle. Valvira katsoo, ettei lakiluonnoksesta käy ilmi riittäviä perusteita lastensuojelun jälkihuoltoon oikeutettujen ikärajan laskemiselle. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusten kasvun hillitsemistä pidetään lausunnoissa kannatettavana tavoitteena. Koska jälkihuollon asiakasmäärää koskeviin arvioihin ja jälkihuollon kustannuksiin liittyy huomattavaa epävarmuutta, lausunnoissa nostetaan esiin esitetyn muutoksen vaikutusten arvioinnin haastavuus. Lausuntopalautteiden mukaan kokonaistaloudellisesti jää hyvin epävarmaksi, tulisiko nyt ehdotettu muutos tosiasiallisesti vähentämään kustannuksia. Lausunnoissa painotetaan, ettei jälkihuollon ikärajan laskeminen poista nuorten tuen tarvetta, vaan ainoastaan siirtää heidän asiakkuutensa hyvinvointialueen muihin palveluihin, kuten asumis-, päihde- ja mielenterveyspalveluihin. 

Lausunnoissa myös todetaan, että työikäisten palvelut eivät ole saamassa lisärahoitusta ja hyvinvointialueilla on ylipäänsä suuret säästöpaineet kustannusten kasvun hillitsemiseksi. Riskiksi esitetään, että jälkihuoltonuoret eivät saa riittävästi tukea työikäisten palveluista tai putoavat kokonaan niiden ulkopuolelle. Pitkällä aikavälillä julkisen talouden kustannukset kasvavat, jos nuorten ongelmat kasautuvat ja monimutkaistuvat. Lisäksi lausunnoissa nostetaan esiin, että sijoitetut nuoret saavat omia lapsia varhemmin kuin muut nuoret, jolloin jälkihuollolla on merkitystä myös seuraavan sukupolven syrjäytymisriskin ehkäisemisessä. 

Lausunnoissa esitetään, että jälkihuollon tuen tarpeeseen ja sitä kautta kustannuksiin pystyttäisiin parhaiten vaikuttamaan ennen kaikkea lasten päihde- ja mielenterveyspalvelujen saatavuutta vahvistamalla.  

Lausunnoissa jälkihuolto nähdään erityisalana, johon liittyvää osaamista ei välttämättä ole työikäisten palveluissa. Jälkihuoltonuorille on myös järjestetty esimerkiksi vahvasti tuettuja asumiseen liittyviä palveluita, joita ei ole ollut tarjolla muille asiakkaille. Toisaalta lausunnoissa nostetaan myös esiin, että jälkihuolto on osaltaan paikannut tukitoimillaan muun palvelujärjestelmän puutteita esimerkiksi päihde- ja mielenterveyspalveluiden osalta. Esitetyn muutoksen vaikutukset myös vaihtelevat alueellisesti, sillä jälkihuollon tuen kokonaisuus ei ole kansallisesti yhdenmukainen. 

Etenkin hyvinvointialueet nostavat esiin esitetyn siirtymäajan lyhyyden. Lausunnoissa ehdotettiin esimerkiksi vuoden siirtymäaikaa, jotta alueet ehtivät siirtää useiden satojen nuorten asiakkuudet työikäisten palveluihin ja kehittää muita sosiaalihuollon palveluja nuorten tarpeiden mukaisesti. Esimerkiksi Keski-Suomen hyvinvointialue arvioi lakimuutoksen koskevan 283 nuorta, Länsi-Uusimaan hyvinvointialueella pelkästään Espoon osalta noin 200 nuorta ja Pohjois-Savon hyvinvointialueella noin 110 nuorta. Hyvinvointialueiden palveluverkostot hakevat yhä muotoaan, ja nopea muutos jälkihuollon ikärajaan lisää riskiä nuorten jäämisestä niiden ulkopuolelle. 

Hyvinvointialueet nostavat lausunnoissaan esiin, että lainmuutoksen toteutuessa nuorten asiakassuunnitelmien lisäksi voimassa olevat jälkihuoltonuorten palvelupäätökset jälkihuollon kestosta tulee kumota. Jatkovalmistelun osalta hyvinvointialueet toivovat, että lainsäädännössä otetaan kantaa jo tehtyjen palvelupäätöksien asemaan. Osassa hyvinvointialueita jälkihuollon piirissä oleville nuorille on jo tehty palvelupäätöksiä 25-vuotiaaksi saakka, joten lausunnoissa ehdotettiin, että jälkihuoltoa tulisi voida tarjota 25 ikävuoteen saakka niille nuorille, jotka tällä hetkellä ovat jälkihuollon piirissä ja joille sen ikärajan on kerrottu olevan 25 vuotta. 

Myös eduskunnan oikeusasiamies esittää, että mikäli jälkihuoltoikää lasketaan esityksen tarkoittamalla tavalla, lainsäädäntöön olisi valmisteltava riittävät säännökset turvaamaan nuorelle jo aloitettujen ja hänelle välttämättömien palveluiden jatkuvuutta. 

Jatkovalmistelu

Esityksen nykytilan kuvausta ja vaikutusarviointeja on täydennetty lausuntopalautteen perusteella. Lisäksi esityksen suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys -lukua on täydennetty. Lastensuojelulain siirtymäsääntelyä on muutettu siten, että sääntelyssä on huomioitu ennen lain voimaantuloa annetut hallintopäätökset jälkihuollon tukitoimista. Hyvinvointialue olisi näin järjestämisvastuussa niistä tukitoimista, joita tällainen päätös koskee, vaikka päätös ulottuisi ajallisesti ehdotettua kuuden kuukauden siirtymäaikaa pidemmälle. Siirtymäsääntelyssä on huomioitu myös itsenäistymisvarojen maksaminen.  

6.3  Varhaiskasvatuksen järjestämisvastuu ja siitä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen

Lainsäädännön täsmentämistä kannatetaan lausunnoissa laajasti. Useassa lausunnossa todetaan kustannusvastuun olevan tällä hetkellä epäselvä lapsen sijoittaneen hyvinvointialueen ja kunnan välillä. Epäselvyyttä on myös siitä, vastaako kustannuksesta lapsen kotikunta vai sijoituspaikan sijaintikunta. Hyvinvointialueet toteavat, että koska niiden tehtäväksi ei ole säädetty järjestää varhaiskasvatusta, myöskään varhaiskasvatuksesta aiheutuvat kustannukset eivät voi olla niiden vastuulla.  

Myös valtiovarainministeriö kannattaa periaatetta, jonka mukaan kunnat vastaavat kuntien järjestämisvastuulle kuuluvien palvelujen järjestämisestä ja kustannuksista silloinkin, kun lapsi on lastensuojelulain nojalla sijoitettuna kotikuntansa ulkopuolelle. Tämä on ministeriön mukaan perusteltua ennen muuta lasten yhdenvertaisten oikeuksien toteutumisen näkökulmasta, mutta myös palvelujen järjestämisen ja rahoituksen näkökulmasta. Valtiovarainministeriö ei sääntelyn johdosta katso olevan tarpeen tehdä muutoksia kuntien ja hyvinvointialueiden rahoitukseen. Se ei myöskään katso kuntien varhaiskasvatuksen järjestämisen sijoitetuille lapsille olevan sellainen kunnille säädettävä uusi tai laajeneva tehtävä, josta aiheutuvia kustannuksia tulisi esityksen yhteydessä ottaa huomioon valtionosuudessa. Ministeriö kuitenkin toteaa tarpeen arvioida vielä lausuntokierroksen palautteen perusteella ehdotetun lastensuojelulain 16 b §:n 1 momentin säännöksen tarkoituksenmukaisuutta suhteessa mahdollisiin muihin kunnallisiin palveluihin. Lausuntopalautteissa säännöksen ehdotettu muotoilu ei noussut muiden kunnan palveluiden osalta ongelmalliseksi. 

Lausunnoissa todetaan, että sääntelyn täsmentäminen varmistaa lastensuojelulain nojalla sijoitetun lapsen subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden toteutumista. Tällä tuetaan lapsen hyvinvointia, kielellistä oppimista ja varhaisen tuen saantia. Lakimuutos ehkäisee myös mahdollisia osapuolten välisiä kustannusriitoja. Osassa lausuntoja nostetaan esiin epäselvyys jo syntyneiden kustannusten korvaamiseen liittyen. Uutta sääntelyä ei kuitenkaan lähtökohtaisesti voida säätää soveltumaan takautuvasti. Toivottavaa onkin, että osapuolet sopivat kustannusten korvaamisesta, mutta mikäli sopimukseen ei päästä, riitaiset tilanteet on mahdollista saattaa hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. 

Useamman lausunnonantajan näkemyksen johdosta varhaiskasvatuslain 60 §:n muotoilusta on poistettu lause, jonka mukaan lapsen kotikunnalta laskutettavista kustannuksista vähennettäisiin perheeltä peritty varhaiskasvatuksen asiakasmaksu. Lausunnonantajien mukaan sijaisperheiltä ei pääsääntöisesti peritä asiakasmaksuja.  

THL ja Vantaan kaupunki nostavat lausunnoissaan esiin lastensuojelun asiakkuutta koskevan tiedon käsittelyn eri viranomaisten välillä. Vantaan kaupunki katsoo, että laskutusta koskevassa sääntelyssä olisi hyvä ottaa kantaa siihen, että henkilöä yksilöivien tietojen tulee olla olennaisia ja rajoitettuja suhteessa siihen, mikä on tarpeen käsittelyn tarkoituksen kannalta. THL puolestaan tuo esiin huolen siitä, liikkuuko tieto asiakkuudesta kuntien ja hyvinvointialueen välillä siten, että salassa pidettävää henkilötietoa käsittelee mahdollisimman pieni määrä henkilöitä. Lastensuojelulain 16 b §:n mukaan sijoitushyvinvointialueen on järjestettävä sijoitetun lapsen palvelut yhteistyössä sijoituspaikan sijaintikunnan tai jälkihuollossa olevan lapsen asuinkunnan kanssa. Sosiaalihuoltoa koskevan salassa pidettävän tiedon luovutuksesta säädetään tarkemmin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa (812/2000) ja varhaiskasvatusta koskien varhaiskasvatuslain 41 §:ssä. Sääntelyssä ei tältä osin ole tapahtunut muutosta sote-uudistusta edeltävään aikaan, jolloin tietoja luovutettiin kunnan sosiaalitoimen ja sivistystoimen välillä. EU:n yleinen tietosuoja-asetus (EU) 2016/679 sisältää lisäksi velvoitteita rekisterinpitäjälle henkilötietojen käsittelyyn liittyen, ja sääntely on rekisterinpitäjää suoraan velvoittavaa.  

Suomen Kuntaliitto ry esitti lausunnossaan selkiytettäväksi varhaiskasvatuksen kustannuskorvauskokonaisuutta myös muissa kuin lastensuojelutilanteissa, joissa varhaiskasvatuksen järjestämisvelvoite ei ole lapsen kotikunnalla tai se jakaantuu kahden kunnan välille. Ehdotukseen ei kuitenkaan ole mahdollista reagoida kiireisen valmisteluaikataulun vuoksi. Opetus- ja kulttuuriministeriöllä ei ole tietoa ilmiön laajuudesta ja mahdollisista kustannusvaikutuksista. Ministeriö on tilannut vuoroasumisen selvityksen, jossa selvitetään muun muassa kuntien välisiä varhaiskasvatuksen kustannusten korvauskäytäntöjä. 

6.4  Sote-uudistuksesta johtuvat korjaukset

Sikäli, kun sote-uudistuksesta johtuvien korjausten osalta lausuttiin, ehdotettuja muutoksia kannatettiin.  

7.1  Lastensuojelulaki

6 §.Lapsi ja nuori. Pykälää muutettaisiin siten, että nuorella tarkoitettaisiin 18–22-vuotiasta. 

16 §.Lastensuojelun järjestämisestä vastuussa oleva hyvinvointialue. Pykälän 3 momentissa mainitaan virheellisesti kunta. Säännökseen muutettaisiin kunnan tilalle hyvinvointialue. Lastensuojelun järjestämisvastuu on 1-2 momentissa säädetty hyvinvointialueelle, jonka vuoksi 3 momentissa tarkoitettu sopiminen tulee tapahtua hyvinvointialueiden kesken.  

16 b §.Sijoitushyvinvointialueen järjestämisvastuu. Pykälän 1 momentin viimeisestä virkkeestä poistettaisiin lapsen sijoituspaikan sijaintikunnan ja jälkihuollossa olevan lapsen tai nuoren asuinkunnan oikeus periä järjestämistään palveluista ja tukitoimista aiheutuneet kustannukset sijoitushyvinvointialueelta. Muutos on tarpeen, koska sijoittajahyvinvointialue ei ole kustannusvastuussa lastensuojelulain nojalla sijoitetun lapsen ja nuoren palveluista ja tukitoimista, jotka kuuluvat kunnan järjestämisvastuulle. Tällaisia palveluita lasten osalta ovat esimerkiksi varhaiskasvatus sekä perusopetuslain mukainen aamu- ja iltapäivätoiminta. Nykyinen säännös on sote-uudistuksen voimaantulon jälkeen aiheuttanut epäselvyyttä erityisesti varhaiskasvatuksen kustannusten osalta. Momentti koskisi jatkossa vain sellaisia lastensuojelulain nojalla sijoitetun lapsen palveluista ja tukitoimista aiheutuneita kustannuksia, jotka ovat syntyneet palveluista, jotka kuuluvat hyvinvointialueiden vastuulle. Lastensuojelulain 16 b §:n 1 momentin viimeisen virkkeen muutoksen lisäksi varhaiskasvatuslain 6 §:n 1 momentin säännöstä varhaiskasvatuksen järjestämisvelvollisuuden osalta täsmennettäisiin sekä säädettäisiin kuntien välisestä kustannustenjaosta. Mainittuun sääntelyyn viitattaisiin lastensuojelulain 16 b §:n 2 momentissa.  

Pykälän 2 momentin keskimmäisestä virkkeestä poistettaisiin kahdesta kohtaa sana nuori, joka on virheellisesti mainittu, kun viitataan esi- ja perusopetuksen järjestämisvelvollisuuteen perusopetuslaissa. Lisäksi momentin viimeistä virkettä, missä puolestaan on informatiivinen viittaus varhaiskasvatuslakiin, muutettaisiin siten, että viittauksen sanamuoto vastaisi varhaiskasvatuslain 6 §:n 1 momenttiin tässä esityksessä samanaikaisesti tehtäviä muutoksia liittyen lapsen sijoituspaikan sijaintikunnan ja jälkihuollossa olevan lapsen asuinkunnan velvollisuuteen järjestää avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitetun taikka jälkihuollossa olevan lapsen varhaiskasvatus. Myös tästä velvollisuudesta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta säädettäisiin jatkossa varhaiskasvatuslaissa.  

35 §.Toimeentulon ja asumisen turvaaminen. Säännökseen lisättäisiin maininta siitä, että hyvinvointialueen olisi yhteistyössä kunnan kanssa korjattava asumisoloihin liittyvät puutteet tai järjestettävä tarpeen mukainen asunto. Tämä vastaisi nykykäytäntöä ja käytäntöä myös ennen sote-uudistusta. Lastensuojelulla olisi kuitenkin edelleen viimesijainen turvaamistehtävänsä. Lastensuojelulain 11 §:n 3 momentissa on myös säädetty, että kunnan ja hyvinvointialueen on tehtävä yhteistyötä lastensuojelun järjestämisessä.  

75 §.Lapsen ja nuoren oikeus jälkihuoltoon. Pykälässä säädetään lapsen ja nuoren oikeudesta jälkihuoltoon. Pykälän 3 momentissa säädetään ikärajasta, milloin hyvinvointialueen velvollisuus jälkihuollon järjestämiseen viimeistään päättyy. Jälkihuollon ikärajan järjestämisvelvollisuus päättyisi jatkossa viimeistään, kun nuori täyttää 23 vuotta. Lastensuojelulain 76 §:n 2 momentin mukaan jälkihuollon päättyessä sosiaalityöntekijän on tarvittaessa laadittava nuoren kanssa yhdessä suunnitelma, jossa kuvataan jälkihuollon jälkeen nuoren käytettävissä oleva tuki ja palvelut. Tällä varmistetaan, ettei itsenäistyvä nuori jää ilman tukea jälkihuoltovelvollisuuden päättyessä, vaan hänet ohjataan ja saatetaan tarvittaessa käyttämään muita palveluja, tukitoimia ja etuuksia. Koska esityksessä ehdotetaan myös 6 §:ssä säädetyn nuoren määritelmän muuttamista tarkoittamaan 18–22-vuotiasta, myös pykälän 2 momentissa säädetty mahdollisuus järjestää jälkihuoltoa myös muulle kuin 1 momentissa tarkoitetulle lastensuojelun asiakkaana olevalle nuorelle päättyy, kun nuori täyttää 23 vuotta.  

76 a §.Asumisen ja toimeentulon turvaaminen jälkihuollossa. Säännökseen tehtäisiin vastaava lisäys, mitä edellä 35 §:n osalta. 

77 §.Itsenäistymisvarat. Pykälän 3 momentin viimeistä virkettä muutettaisiin siten, että itsenäistymisvarat tulisi maksaa viimeistään nuoren täyttäessä 23 vuotta.  

81 §.Yksityisesti sijoitettujen lasten hoidon valvonta. Pykälän 4 momentin viimeisessä virkkeessä on virhe, mikä korjattaisiin. Hyvinvointialue ei sijoita yksityisesti lapsia vaan hyvinvointialue pitää rekisteriä sen alueelle yksityisesti sijoitetuista lapsista. 

7.2  Varhaiskasvatuslaki

6 §.Kunnan velvollisuus järjestää varhaiskasvatusta asumisen ja oleskelun perusteella. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi selkeyttävä säännös siitä, että lapsen lastensuojelulain mukaisen sijoituspaikan sijaintikunnan ja jälkihuollossa olevan lapsen asuinkunnan on järjestettävä avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitetun taikka jälkihuollossa olevan lapsen varhaiskasvatus. Nykyisin varhaiskasvatuksen järjestämisvelvollisuus lastensuojelulain nojalla sijoitetulle lapselle perustuu varhaiskasvatuslain 6 §:n 3 momenttiin eli kiireellisyyden tai olosuhteiden aiheuttamaan vaatimukseen. Lastensuojelulain nojalla lapsi voi olla sijoitettuna avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitettuna. Lisäksi jälkihuollossa oleva nuori voidaan sijoittaa. Jälkihuollossa voi olla myös varhaiskasvatusikäisiä lapsia, jotka voivat olla sijoitettuna. Kunnan tulisi järjestää lastensuojelulain nojalla sijoitetuille lapsille varhaiskasvatusta varhaiskasvatuslain mukaisesti, vastaavasti kuin muillekin lapsille, eli kunnan käytettävissä olisivat esimerkiksi varhaiskasvatuslain 5 §:n mukaiset järjestämistavat. 

60 §.Rahoitus ja avustukset. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 4 momentti, jonka mukaan lapsen lastensuojelulain 16 b §:n 1 momentissa tarkoitetun avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitetun taikka jälkihuollossa olevan lapsen kotikunta on velvollinen maksamaan varhaiskasvatusta järjestävälle lapsen sijoituspaikan sijaintikunnalle ja jälkihuollossa olevan lapsen asuinkunnalle lapsen varhaiskasvatuksesta aiheutuneita kustannuksia vastaavan korvauksen. Korvaussääntelyä tarvitaan, koska vain lapsen kotikunta saa lapsesta kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain mukaisen peruspalvelujen valtionosuuden. Sijoitustilanteissa lapsen kotikunta ei kotikuntalain 3 §:n 2-kohdan mukaan muutu. Kotikuntalain 3 a §:ssä säädetään erikseen kotikuntalain valintaoikeudesta pitkäaikaisessa hoitosuhteessa. Sijoituspaikan sijaintikunta tai jälkihuollossa olevan lapsen asuinkunta kuitenkin käytännössä järjestää lapsen varhaiskasvatuspalvelut, mistä aiheutuu sijaintikunnalle tai asuinkunnalle kustannuksia. Varhaiskasvatuksesta aiheutuneet kustannukset määräytyisivät sijaintikunnan tai asuinkunnan kustannustason mukaisesti. Kustannukset voisivat syntyä varhaiskasvatuksen järjestämistavasta riippuen myös ostopalvelusta, palvelusetelistä tai yksityisen hoidon tuen kunnan osuudesta. Laskutusvälistä ei säädettäisi tarkemmin, vaan kunnat voisivat keskenään sopia siitä. 

10.1  Suhde talousarvioesitykseen

Esitys liittyy esitykseen valtion vuoden 2024 talousarvioksi ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.  

Jälkihuollon ikärajan lasku perustuu pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelmaan, ja se toteutettaisiin osana valtiontalouden säästöjä. Jälkihuollon ikärajan laskun hallitusohjelman mukainen säästötavoite vuonna 2024 on 12 miljoonaa euroa ja vuodesta 2025 lähtien 24 miljoonaa euroa.  

Säästö toteutetaan vähentämällä 12 miljoonaa euroa vuoden 2024 hyvinvointialueita sekä Helsingin kaupunkia ja HUS-yhtymää koskevalta rahoitusmomentilta. 

11.1  Jälkihuollon ikärajan lasku

11.2  Varhaiskasvatuksen järjestämisvastuu ja siitä aiheutuneiden kustannusten korvaaminen

11.3  Yhteenveto

Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotukset voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Ehdotettu muutos lastensuojelun jälkihuollon osalta noudattaa edellytyksiä, joita perustuslakivaliokunta on aiemmissa kannanotoissaan perusoikeuksien heikentämiselle asettanut. Perusoikeuksien heikentäminen on näiden edellytysten täyttyessä mahdollista julkisen talouden tilaan liittyvien vastakkaiseen suuntaan vaikuttavien syiden johdosta. Ehdotetun muutoksen jälkeen nuorten palvelutarpeeseen tulee vastata koko nuorten monialaisella palvelujärjestelmällä mukaan lukien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut sekä sosiaaliturvaetuudet. Siirtymäsääntely turvaa nuorten suunnitelmallisen siirtymisen muiden palveluiden ja etuuksien piiriin. Siirtymäsääntelyssä on lisäksi huomioitu ennen lain voimaantuloa annetut tukipäätökset. Hallitus pitää kuitenkin suotavana, että esityksestä pyydetään perustuslakivaliokunnan lausunto, koska esityksessä on kyse haavoittuvassa asemassa olevan ryhmän palveluihin liittyvästä heikennyksestä ja asiaan liittyy myös yhdenvertaisuusnäkökohtia.