6
Lausuntopalaute
Muutosturvan edellytykset
Pääosin lausunnonantajat pitivät kohdennettuja tukitoimia 55 vuotta täyttäneiden kohderyhmälle perusteltuina ja tarkoituksenmukaisina. Laajasti pidettiin hyvänä, että uusi muutosturva koskee kaikkia ehdot täyttäviä palkansaajia työnantajan koosta riippumatta. Samoin kannatettiin sitä, ettei muutosturvaetuja menetä, jos työllistyy suoraan uuteen työhön. Lisäksi pidettiin hyvänä sitä, että työhistoria voi koostua myös osittain määräaikaisista palvelussuhteista ja sisältää pieniä katkoja. Tätä pidettiin perusteltuna ottaen huomioon nykypäivän työmarkkinat. EK:n mukaan katkojen määrän tulisi olla 10—20 päivää esitetyn 30 päivän sijaan. Lisäksi eräiden TE-toimistojen puolelta nostettiin esiin se, että työhistorian laskeminen saattaa tuoda haasteita ja lisätä työmäärää.
Muutosturvan saamiseksi edellytettäisiin ilmoittautumista työnhakijaksi 60 päivän sisään irtisanomisilmoituksen saamisesta. TE-toimiston kanssa asioinnin varhentamista pidettiin laajasti hyvänä asiana. SAK:n mukaan määräajan tulisi olla pidempi (90 pv) pitkien irtisanomisaikojen tilanteessa. Suomen Merimies-Unionin mukaan merenkulkijan osalta kaivattaisiin työnhakijaksi ilmoittautumisen osalta lainsäädäntöön joustoja.
Se, että työnhakijaksi ilmoittautumisen määräaika ei vaihtele irtisanomisajan pituuden perusteella, edistää muutosturvan ehtojen selkeyttä. Hallituspuolueiden päätöskokonaisuudessa TE-palveluiden osalta todetaan, että ”Irtisanotun työntekijän uudelleen työllistymistä nopeutetaan niin, että työnhakijaksi ilmoittautuminen, osaamis- ja työkykykartoitus ja työllistymissuunnitelman tekeminen tapahtuvat jo irtisanomisaikana.” 60 päivän ilmoittautumisaika on valmistelussa arvioitu kohtuulliseksi ja tarkoituksenmukaiseksi myös niille irtisanotuille, joilla on pitkä irtisanomisaika, sillä muutosturvakoulutuksen tavoite on nopea uudelleen työllistyminen. Muutosturvakoulutuksen hankintaprosessi vie oman aikansa. On tärkeää, että irtisanottu ilmoittautuu työnhakijaksi TE-toimistossa kohtuullisen pian irtisanomisilmoituksen saatuaan, jotta koulutusmahdollisuuksia voidaan ryhtyä selvittämään ja aloittaa koulutuksen hankintaprosessi.
Useat lausunnonantajat pitivät puutteena sitä, että uusi muutosturva koskisi ainoastaan tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä irtisanottuja, eikä esimerkiksi konkurssi- ja yrityssaneeraustilanteissa irtisanotuksi joutuneita. Muutosturvan rajaaminen tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla irtisanottuihin vastaa voimassa olevaa työsopimuslaissa säädettyä muutosturvan kohdistumista, ja lisäksi sen on arvioitu parhaiten vastaavan hallituspuolueiden päätöskokonaisuuden kirjausta työnantajista, joille osoitetaan työnantajakohtaista vastuuta muutosturvan rahoituksesta. Muutosturvalla ei ole tarkoitus kasvattaa konkurssi- ja yrityssaneeraustilanteissa olevien työnantajien maksutaakkaa.
Muutosturvarahan ja -koulutuksen arvon määrittely
Yleisesti lausunnonantajat katsoivat, että esitetty arvon määrittely palkkauksen perusteella on ymmärrettävä ja selkeä, koska se mahdollistaa tietojen saannin tulorekisteristä ja vähentää erilaisia tulkintoja palkkauksen suhteen.
Lausunnoissa pidettiin myös hyvänä ja laskemista helpottavana sitä, että irtisanovan työnantajan maksamat palkat huomioidaan kaikissa tilanteissa kiinteältä 12 kalenterikuukauden ajanjaksolta.
Muutamat lausunnonantajat, kuten STTK, katsoivat, että määrittelyssä tulisi kuitenkin hypätä palkattomat ajat yli ja ottaa huomioon esimerkiksi irtisanomispäivää edeltänyt erikseen linjattava määrä kalenterikuukausia, joiden aikana henkilö on saanut työsopimuksensa mukaista palkkaa. Lausunnonantajat huomauttivat, että osa irtisanotuista on voinut olla esimerkiksi lomautettuna, sairaana tai perhe- tai opintovapaalla irtisanomista edeltäneiden 12 kuukauden aikana, mikä heidän mukaansa tulisi huomioida määrittelyssä.
Useat lausunnonantajat huomauttivat, että esitetty arvon määrittely johtaa tilanteeseen, jossa pienipalkkaisten muutosturvakoulutuksen arvo on alhaisempi kuin korkeampituloisten, vaikka pienipalkkaisten koulutusaste on usein alhaisempi ja heidän tarpeensa koulutukselle suurempi. Lisäksi lausunnonantajat kommentoivat, että henkilön palkkasumma ei välttämättä korreloi koulutustarpeen kanssa. Esimerkiksi STTK näki esityksen tästä syystä ongelmallisena irtisanottujen yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Opetushallitus esitti vaihtoehtoiseksi arvonmäärittelyksi työsopimuslain käytäntöä, jolloin valmennuksen tai koulutuksen arvo vastaisi työntekijän laskennallista palkkaa tietyltä ajalta tai työnantajan palveluksessa olevan henkilöstön keskimääräistä ansiota samalta ajalta riippuen siitä, kumpi on parempi. Uudenmaan TE-toimisto nosti esiin mahdollisuuden käyttää yleistä mediaaniansiota Suomessa määriteltäessä koulutuksen arvoa suhteessa ansioon.
Ehdotettu muutosturvakoulutuksen arvo perustuu hallituspuolueiden päätöskokonaisuuteen, jossa todetaan, että ”[Työllisyysrahaston kautta rahoitetaan] työntekijän palkkaa vastaavasti 2kk koulutusta ja…”. Esitysluonnoksessa ehdotettu arvon määrittely, joka perustuu nimenomaisesti irtisanotun henkilön omiin tuloihin, vastaa arvion mukaan parhaiten päätöskokonaisuudessa linjattua. Ehdotuksella arvon perustumisesta viimeisimmän 12 kuukauden tulorekisteritietojen mukaiseen ansion keskiarvoon pyritään estämään se, että KEHA-keskus, työttömyyskassa tai Kansaneläkelaitos joutuisi selvittämään irtisanotun palkansaajan tuloja muusta tiedon lähteestä kuin tulorekisteristä, sillä työsopimuksen mukaisen palkan selvittäminen hidastaisi uuden muutosturvan toimeenpanoa. Lisäksi, koska muutosturvan esitetään koskevan myös tuntipalkkaisia, osa-aikatyötä tekeviä palkansaajia, työsopimuksen tuntipalkkatieto ei tuottaisi tietoa kuukausipalkan määrästä. Mahdollisten palkattomien jaksojen arvoa alentavaa vaikutusta on pyritty lieventämään sillä, että arvo määritellään vuoden mittaisen jakson tulojen keskiarvosta. Ehdotuksessa on myös pyritty mahdollisimman yksinkertaiseen laskentatapaan, jotta toisistaan erillään muutosturvarahan määrän arvioivat työttömyyskassa ja Kela ja muutosturvakoulutuksen enimmäisarvon määrittelevä KEHA-keskus pääsisivät aina samaan tulokseen henkilön kuukausipalkasta tulorekisteriin ilmoitettujen tietojen perusteella.
Muutosturvakoulutuksen sisältö
Lausunnonantajat pitivät kannatettavana sitä, että muutosturvakoulutuksen tulisi olla ammatillisia valmiuksia lisäävää tai yritystoimintaa tukevaa koulutusta, joka edistäisi irtisanotun henkilön uudelleen työllistymistä ja vastaisi henkilön esittämiä ammatillisen osaamisensa kehittämisen ja tulevan työllistymisensä kannalta oleellisia näkemyksiä ja toiveita. Malli, jossa TE-toimisto ja asiakas yhdessä suunnittelevat ja valitsevat koulutuksen, sai laajaa kannatusta. Lausunnonantajat pitivät tärkeänä, että irtisanotun työntekijän näkemyksiä kuunnellaan, ja että koulutuksen sisältö voidaan riittävän hyvin räätälöidä vastaamaan henkilön osaamistarpeita.
Useat lausunnonantajat, kuten SAK ja Akava, kritisoivat sitä, ettei muutosturvakoulutus voisi esityksen mukaan olla tutkintoon tai sen osaan johtavaa koulutusta. Lausunnoissa huomautettiin, että monissa ammateissa on selkeitä tutkintovaatimuksia ja työnantajat käytännössä etsivät osaajia, jotka voivat tutkinnoilla tai tutkinnon osilla osoittaa osaamisensa. Irtisanotun henkilön työllistymisedellytysten parantamisen kannalta pidettiin tarkoituksenmukaisena, että hänellä olisi mahdollisuus muutosturvakoulutuksena tai sellaisen yhteydessä suorittaa myös esimerkiksi ammatillisen tutkinnon osa tai osia.
Tutkintoon tai sen osaan johtavan koulutuksen asemaa pohdittiin laajasti esitysluonnosta valmisteltaessa. Vuoden 2018 alusta lukien astui voimaan uusi laki ammatillisesta koulutuksesta (531/2017) sekä muutettiin julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 luvun työvoimakoulutusta koskevia säännöksiä siten, että TE-hallinto (ELY-keskukset ja TE-toimistot) ei enää voi hankkia toisen asteen ammatillisiin tutkintoihin (perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot) tai sellaisten osiin johtavaa koulutusta eikä myöskään alemman tai ylemmän yliopistotutkinnon tai ammattikorkeakoulututkinnon tai ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon loppuun saattamiseen tai muuntamiseen uudeksi tutkinnoksi tähtääviä koulutusohjelmia. Nyt voimassa olevien säädösten mukaan tällainen työvoimakoulutus rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön pääluokasta valtionosuusrahoituksella. TE-hallinto voi voimassa olevan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaan hankkia työvoimakoulutuksena vain muuta kuin tutkintoon johtavaa ammatillisesti suuntautunutta koulutusta sekä maahanmuuttajien kotoutumiskoulutusta.
Säädösvalmistelussa on päädytty siihen, että luontevin vaihtoehto uuden muutosturvakoulutuksen järjestämisen tavaksi on TE-hallinnon hankintatoiminta. Valmistelussa pohdittiin, tulisiko TE-hallinnon hankintatoimintaa laajentaa ainakin muutosturvakoulutuksen osalta niin, että sille säädettäisiin laissa mahdollisuus hankkia myös tutkintoon tai sellaisen osaan johtavaa koulutusta. Tämä edellyttäisi muutoksen vaikutusten kattavaa arvioimista sekä neuvotteluja työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön välillä.
Valmistelussa kuitenkin todettiin, että vaikka tällainen muutos säädöksiin voitaisiin toteuttaa, ei se tarkoittaisi sitä, että tutkintoon tai sen osaan johtavan koulutuksen hankinta onnistuisi. Tämä johtuu siitä, että koulutuspalvelua voivat myydä vain tahot, jotka ovat yhtiöitettyjä eli voivat toimia kilpailuilla markkinoilla kilpailuneutraalisti ja kaupallinen koulutustoiminta voidaan erottaa muusta ko. toimijan koulutustoiminnasta. Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuusrahoitusta tai korkeakoulurahoitusta tai niillä rahoitettuja resursseja ei saa kohdentaa markkinaehtoiseen koulutuspalveluun, vaan koulutuspalvelun myyntihinnan tulee olla markkinaehtoinen ja kattaa kaikki koulutuspalvelun toteutuksesta aiheutuvat kulut. Käytännössä esimerkiksi läheskään kaikilla opetus- ja kulttuuriministeriön järjestämisluvan omaavilla toisen asteen ammatillisen koulutuksen järjestäjillä ei ole tällaiseen toimintaan soveltuvaa yhtiö- tai säätiömuotoista statusta tai erillisyksikköä.
Lisäksi on huomioitava, että tutkintoon tai sen osaan johtavaa koulutusta voidaan edelleen suorittaa valtionosuusrahoitteisella työvoimakoulutuksella tai työttömyysetuudella tuetulla omaehtoisella opiskelulla. Nämä palvelut olisivat tarjolla myös muutosturvakoulutukseen osallistuville. Lisäksi työttömyysturvalaki mahdollistaa jo nyt myös ammatillisen koulutuksen näyttöjen suorittamisen sekä enintään kuusi kuukautta kestävien päätoimisten opintojen suorittamisen työttömyysetuus säilyttäen. Tämäkin mahdollistaa jonkin tutkinnon osan suorittamisen.
Tutkinnon suorittaminen tai aiemmin kesken jääneiden korkea-asteen tutkintoon johtavien opintojen loppuun saattaminen on käytännössä hyvin harvoin mahdollista alle puolessa vuodessa. Kun uuden muutosturvakoulutuksen tarkoitus on nimenomaan nopea uudelleen työllistyminen ja sen enimmäispituudeksi on määritelty kuusi kuukautta, tutkintotavoitteinen koulutus ei edellä mainitusta syystä sovi muutosturvakoulutuksen tarkoitukseen.
Kaikki edellä esitetty huomioiden valmistelussa arvioitiin, että tutkinnon tai sen osan suorittamisen mahdollistaminen muutosturvakoulutuksena ei olisi tarkoituksenmukaista.
Useissa työ- ja elinkeinohallintoa edustavien tahojen lausunnoissa muutosturvapalvelujen vaikuttavuuden näkökulmasta esitettiin, että uuden palvelun sijaan laajennettaisiin olemassa olevia koulutusmahdollisuuksia 55 vuotta täyttäneille ja mahdollistettaisiin sitä kautta kattavampi koulutusmahdollisuuksien kirjo ja myös ammatillinen liikkuvuus (ammatinvaihto, joka vaatii tutkinnon tai osatutkinnon). Myös palkkatukiratkaisu konkreettisena keinona nostettiin esiin. Ehdotettu muutosturvakoulutus uutena palveluna perustuu hallituspuolueiden päätöskokonaisuuteen, jossa todetaan, että ”[Työllisyysrahaston kautta rahoitetaan] työntekijän palkkaa vastaavasti 2 kk koulutusta …”. Koska nykyisiä palveluita ei voida rahoittaa Työllisyysrahaston kautta, esitysluonnoksessa ehdotettu muutosturvakoulutus uutena palveluna vastaa parhaiten päätöskokonaisuudessa linjattua.
Muutosturvakoulutuksen kesto
Muutosturvakoulutus on määritelty edistämään irtisanotun henkilön nopeaa työllistymistä ja alkamaan mahdollisesti ennen palvelusuhteen päättymistä. Yleisesti lausunnoissa katsottiin, että tähän tavoitteeseen nähden on perusteltua, että koulutus on rajattu toteutettavaksi kuuden kuukauden määräajassa. Lisäksi lausunnonantajat pitivät hyvänä, että koulutus voi koostua monipuolisista ja toisiaan täydentävistä jaksoista, sillä se tuo myös joustoa soveltuvan koulutuspaketin kokoamiseen. Lisäksi lausunnonantajat pitivät hyvänä, että esityksessä koulutuksen kestolle määritellään aikaikkuna, jonka aikana koulutus tulee olla suoritettuna. Sen katsottiin tuovan mukanaan suunnitelmallisuutta ja tavoitteellisuutta sekä koulutuksen järjestämiseen että sen suorittamiseen.
Lausunnonantajat kuitenkin huomauttivat, että lyhyestä kestostaan johtuen esitetty muutosturvakoulutus antaisi vain rajoitetusti mahdollisuuksia vaihtaa ammattia tai kehittää osaamista uuteen suuntaan. Sen vuoksi esimerkiksi tilanteissa, joissa irtisanottu edustaa jotakin poistuvaa ammattia, muutosturvakoulutuksesta ei välttämättä olisi merkittävää hyötyä. Muutamissa lausunnoissa nostettiin esiin, tulisiko harkita, että keston suhteen olisi joustavuutta henkilön tarpeista riippuen.
Kunta-ja hyvinvointialuetyönantajat KT lausui, että koulutuksen kestoa määräävämpää tulisi olla koulutuksen työllistymismahdollisuuksia lisäävät vaikutukset. Tästä syystä koulutuksen keston tulisi olla perustellusta syystä, esimerkiksi alueellisen työvoimatarpeen vuoksi, tarvittaessa pidempikin, jos koulutuksella voitaisiin helpottaa osaavan työvoiman ja työvoimatarpeen kohtaantoa.
55 vuotta täyttäneille kohdentuvassa uuteen muutosturvaan sisältyvässä koulutuksessa on keston osalta tavoiteltu mallia, joka mahdollistaa nopeaa osaamisen päivittämistä. Kuten edellä on todettu, tutkintoon tai sen osaan johtavaa koulutusta voidaan edelleen suorittaa työvoimakoulutuksella tai työttömyysetuudella tuetulla omaehtoisella opiskelulla. Nämä palvelut olisivat tarjolla myös muutosturvakoulutukseen osallistuville. Kohderyhmään kuuluvienkaan kohdalla muutosturvakoulutuksella ei ole tarkoitus korvata nykyisiä osaamisen kehittämisen palveluita, vaan täydentää niitä.
Muutosturvakoulutuksen järjestäminen
Lausunnonantajat kannattivat sitä, että muutosturvakoulutus järjestettäisiin joustavasti vastaamaan mahdollisimman hyvin kunkin asiakkaan tarpeisiin. Myös lyhyt aikaraja koulutuksen aloittamiselle sai kannatusta. Lausunnoissa pidettiin hyvänä asiana esityksen tarjoamaa joustoa sille, että irtisanottu henkilö voi perustellusta syystä myöhentää muutosturvakoulutuksen aloittamista.
Useat työvoimaviranomaiset lausuivat, että muutosturvakoulutuskokonaisuus (suunnittelu, kilpailutus, hankinta, järjestäminen) vaatisi huomattavasti lisää resursseja ja osaamista niin TE-toimistoissa kuin ELY-keskuksissa. Muutosturvakoulutukselle ei ole näissä viranomaisissa olemassa valmiita prosesseja tai resursseja. Lausuntojen mukaan esitetyn muutosturvan henkilöasiakkaan palvelu vaatisi asiakaspalvelijoilta erityisosaamista peruspalveluun verrattuna.
Useat lausunnonantajat pitivät ehdotettua kolmen kuukauden aikarajaa koulutuksen aloittamiselle tiukkana järjestämisen näkökulmasta. Asiasta lausuneiden TE-toimistojen mukaan isoissa irtisanomistilanteissa voi olla vaikeaa toteuttaa yksilöllinen koulutus, kilpailuttaa ja hankkia se niin, että paikat jokaiselle irtisanottavalle olisivat viimeistään kolmen kuukauden sisällä käytettävissä, kuten esityksessä on ehdotettu. Mitä yksilöllisempiin ratkaisuihin mennään, sitä enemmän se lausuntojen mukaan vaatisi hankinnan toteuttajia ja siihen varattuja resursseja.
Lausunnonantajat painottivat lisäksi myös koulutuksen suunnittelusta ja hankinnasta hankintayksiköille koituvia suuria kustannuksia. Lausuntojen mukaan koulutuksen suunnittelua ja hankintaa raamittaisi kulloisenkin asiakkaan koulutukseen käytössä oleva summa niin, että hankinta vaatisi hintatiedusteluja ja –neuvotteluja. Esityksen mukainen yksilöllinen harkinta, toisistaan eroavat koulutuksen enimmäismäärät ja koulutuksen jakaminen eri koulutusjaksoihin johtaisivat TE-toimistojen ja ELY-keskusten lausuntojen mukaan erittäin monimuotoiseen palveluvalikoimaan, jonka suunnittelu ja kokonaisuuden hallinta veisi perinteistä koulutushankintaa enemmän työaikaa.
Esitetty muutosturvakoulutuksen järjestämistapa perustuu hallituspuolueiden päätöskokonaisuuden linjaukseen, jonka mukaan irtisanotulle henkilölle järjestettävän muutosturvakoulutuksen arvon tulisi vastata henkilön kahden kuukauden palkkasummaa. Muutosturvakoulutus ei siis voi linjauksen mukaan olla sama kaikille, vaan sen järjestämistä raamittaa jokaisen henkilön kohdalla linjattu palkkasumma. Esityksessä on pyritty henkilöiden yksilölliset tarpeet ja toiveet mahdollisimman hyvin huomioivaan ratkaisuun.
Esityksessä korostetaan yksilöllisten ratkaisujen hankkimista asiakkaille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikissa tapauksissa olisi käytettävä suorahankintoja palvelun hankkimiseksi. Yksilöllisiä koulutusratkaisuja on mahdollista toteuttaa myös kapasiteettihankinnoilla, joissa kouluttajia kilpailutetaan ostamalla koulutuspäiviä varastoon ja tekemällä yksilöity koulutussuunnitelma vasta koulutukseen halukkaan asiakkaan halutessa koulutusta. Muitakin etukäteen valmisteltuja hankintoja voidaan tehdä.
Lisäksi SAK esitti, että myös koulutuksen suorittamisen 12 kuukauden takarajasta pitäisi pystyä harkinnanvaraisesti joustamaan. Ehdotetut aikarajat (3 kk palvelussuhteen päättymisestä, kuitenkin viimeistään 12 kk palvelussuhteen päättymisestä) perustuvat tavoitteelle nopeasta uudelleen työllistymisestä. Selkeyden ja tasavertaisuuden vuoksi takarajan ei tulisi vaihdella irtisanomisajan pituuden perusteella.
Muutosturvakoulutuksesta annettava päätös
Esitysluonnoksessa ehdotettiin, että TE-toimisto antaisi muutosturvakoulutusta koskevan päätöksen vain irtisanotun henkilön pyynnöstä. TE-toimistolla ei olisi velvollisuutta antaa kirjallista päätöstä oikeudesta muutosturvakoulutukseen, ellei irtisanottu henkilö sitä nimenomaisesti pyytäisi.
Oikeuskanslerinvirasto ja eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia totesivat lausunnoissaan, että laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta lähtee siitä, että TE-toimisto antaa aina päätöksen asiakkaalle eikä päätöstä tarvitse erikseen pyytää. Oikeuskanslerinvirasto ja eduskunnan oikeusasimiehen kanslia katsoivat, että muutosturvakoulutusta koskevaa päätöksentekoa ei tulisi järjestää julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa säädetyistä muista koulutusmuodoista poikkeavasti eikä näin ollen jättää asiassa tehtävää viranomaispäätöstä koulutukseen pyrkivän henkilön erillisen pyynnön varaan. Lausuntojen perusteella esitystä muutettiin niin, että TE-toimisto antaisi päätöksen oikeudesta muutosturvakoulutukseen, kun työnhakija ilmaisisi kiinnostuksensa osallistua muutosturvakoulutukseen. Muita mahdollisia toteutusvaihtoehtoja on arvioitu tämän esityksen luvussa 5.1.11.
Lisäksi oikeuskanslerinvirasto ja eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia huomauttivat lausunnoissaan, että esitysluonnoksessa ehdotettu paikka muutosturvakoulutusta koskevasta asiasta annettavaa päätöstä koskevalle säännökselle (14 luku 2 a §) ei olisi looginen, sillä kyse olisi viranomaisessa tapahtuvasta ”ensi vaiheen” päätöksenteosta. Lausuntopalautteen perusteella 14 luvun 2 a § muutettiin niin, että se sisältää sääntelyä ainoastaan muutosturvakoulutuksesta annettua päätöstä koskevasta muutoksenhausta.
Muutosturvakoulutusta koskevasta päätöksestä valittaminen
Oikeuskanslerinvirasto ja eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia nostivat lausunnoissaan esiin sen, että esityksen mukainen valitustie muutosturvakoulutusta koskevassa asiassa poikkeaisi TE-hallinnon oikaisuvaatimuksen johdosta annettujen ratkaisujen tavallisesta muutoksenhausta. Muutosturvakoulutusta koskevaan, oikaisuvaatimuksen johdosta tehtyyn päätökseen haettaisiin esityksen mukaan muutosta sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnalta, eikä siis hallinto-oikeudelta, joka on TE-hallinnon muutoksenhaussa lähtökohtainen valituselin. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen haettaisiin edelleen muutosta vakuutusoikeudelta. Oikeuskanslerinvirasto nosti lausunnossaan esiin, että viimeaikaisessa apulaisoikeuskanslerin ja apulaisoikeuskanslerin sijaisen ratkaisukäytännössä on havaittu viiveitä asioiden käsittelyssä sekä sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnassa (OKV/420/10/2021) että vakuutusoikeudessa (OKV/121/10/2021). Oikeuskanslerinvirasto totesi lausunnossaan, että tulisi varmistaa, ettei mahdollinen lisääntyvä valitusmäärä aiheuttaisi etuuksia koskevien valitusasioiden käsittelyssä viiveitä.
Vakuutusoikeus lausui, että ehdotettu valitustie sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan ja edelleen vakuutusoikeuteen on kannatettava asian luonteen vuoksi ottaen huomioon lautakunnan ja vakuutusoikeuden toimivaltaan kuuluvat muut asiat.
Ehdotettu, TE-hallinnon lähtökohtaisesta valitustiestä poikkeava valitusprosessi olisi yhdenmukainen muiden muutosturva-asioiden valitusprosessin kanssa. Myös muutosturvarahaa koskevasta työttömyyskassan tai Kansaneläkelaitoksen päätöksestä olisi valitusoikeus työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan ja muutoksenhakulautakunnan päätöksestä edelleen vakuutusoikeuteen (työttömyysturvalain 12 luku 1 §). On vältettävä tilannetta, jossa samasta asiasta voisi tehdä valituksen useisiin eri elimiin, vaan kaikki muutosturvaa koskevat asiat tulisi käsitellä samassa valituselimessä. Oikeuskanslerinviraston tai eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian lausunnot eivät siis tältä osin antaisi aihetta muutokseen.
Muutosturvan rahoittaminen
SAK katsoo, ettei ehdotettu rahoitusratkaisu täytä tavoitetta siitä, että muutosturvamaksun kustannukset jakautuisivat tasan yrityskohtaisen ja kaikille kohdistuvien maksun välillä, vaan painotus on selkeästi kollektiivisessa maksuelementissä. SAK:n mukaan jakoa on syytä työstää erityisesti siten, että työnantajakohtaisesta muutosturvamaksusta vapautuminen ei muutu kannustimeksi irtisanoa yli 55-vuotiaita työntekijöitä alhaisella kynnyksellä. SAK esittää, että yritykseen kohdistuvaa palkkasumman alarajaa voisi alentaa tai ottaa muutoin esimerkiksi kaikki yli kymmenen henkeä työllistävät yritykset mukaan maksamaan myös irtisanovan työnantajan osuutta. Tämä lisäisi pienempien työnantajien kohdistuvaa kannustinvaikutusta olla irtisanomatta ikääntyviä työntekijöitä.
Suomen Kuntaliitto ry toteaa lausunnossaan, että hallituksen esitysluonnoksen mukaan muutosturvan maksuvastuu koskisi jatkossa myös alle 30 hengen yrityksiä. Pienten yritysten kohdalla pelko irtisanomisista tuta-syistä ja niistä seuraavista maksuista voivat vaikuttaa merkittävästi yrityksen mahdollisuuteen toipua suhdanteesta tai jopa lopulta ajaa yrityksen konkurssiin. Tällä hallituksen esityksellä voi olla myös vaikutuksia pienten yritysten yrityskoon kasvattamiseen ja rekrytointi-intoon.
Uuden muutosturvan rahoituksen vaikutuksia työnantajien maksuihin on kuvattu esityksen osiossa 4.2.1.2.
Uuden muutosturvan rahoitustarve on arvioitu 44 milj. euroksi vuonna 2023. Ehdotettu muutosturvan rahoitusmallia koskevan ehdotuksen taustalla on seuraavat elementit:
irtisanovan työnantajan osassa huomioidaan nykyisen omavastuumaksun mukainen työnantajan kokoa koskeva ehto. Tämä tarkoittaa palkkasumman alarajaa, josta alkaen irtisanovan työnantajan maksua voidaan alkaa periä, ja palkkasumman ylärajaa, jossa irtisanovan työnantajan maksu on täysimääräinen. Näiden rajojen välillä maksu nousee lineaarisesti. Työnantajat, joiden palkkasumma alittaa nykyisen omavastuumaksun ja tulevaisuudessa irtisanovan työnantajan maksun palkkasumman alarajan, eivät maksaisi irtisanovan työnantajan maksua.
koska työnantajat, joiden palkkasumma on pienempi kuin edellä todettu palkkasumman alaraja, eivät maksa irtisanovan työnantajan maksua, maksukertymään syntyy vajetta, joka on katettava kollektiivimaksulla tai alarajaa suurempaa palkkasummaa maksavien työnantajien irtisanovan työnantajan maksua korottamalla.
Työnantajakohtaisen muutosturvamaksun kertoimen ehdotetaan siis määräytyvän työnantajan palkkasumman mukaan, mistä seuraa, että kustannukset painottuisivat suuriin työnantajiin, kuten tapahtuu nykyisten omavastuumaksujenkin kohdalla. Työnantajat, joiden palkkasumma ylittää 33 384 000 euron palkkasummarajan maksaisivat arviolta 78 prosenttia työnantajakohtaisista eli irtisanovan työnantajan muutosturvamaksuista (ko. työnantajat kattavat 40 % palkkasummasta) ja palkkasummarajojen välissä olevat työnantajat loput 22 prosenttia irtisanovan työnantajan maksuista. Nykyistä omavastuumaksua vastaavasti työnantajat, joiden palkkasumma alittaa sen palkkasummarajan, josta alkaen omavastuumaksua ei peritä, 2 197 500 euroa, eivät maksaisi myöskään irtisanovan työnantajan muutosturvamaksua. Työnantajakohtaiset eli irtisanovan työnantajan muutosturvamaksun tuotto olisi vuositasolla arviolta hieman yli 22 miljoonaa euroa eli noin 50 prosenttia uuden muutosturvan kustannuksista. Noin 50 prosenttia uuden muutosturvan kustannuksista katettaisiin työnantajien kollektiivimaksulla.
Vaihtoehtoisia irtisanovan työnantajan maksuvelvollisuuden edellytyksiä on arvioitu esityksen keskeisissä ehdotuksissa ja vaikutusarvioissa. Palkkasumman alarajan vuoksi irtisanovan työnantajan muutosturvamaksu ei kohdistuisi pieniin työnantajiin. Ehdotettua matalampi palkkasummaraja merkitsisi sitä, että irtisanovan työnantajan muutosturvamaksun maksuvelvollisuus irtautuisi niistä kriteereistä, joita nyt sovelletaan omavastuumaksua määrättäessä. Lausunnot eivät antaneet aihetta esityksen muuttamiseen.
Suomen Yrittäjät katsoo, että rahoitusvastuun kohdentaminen osin suoraan irtisanovalle työnantajalle tullee vaikuttamaan rahoitusvastuun piirissä olevien työnantajien irtisanomispäätöksiin joko siten, että irtisanominen herkemmin kohdistetaan henkilöön, josta maksuvelvoitetta ei synny tai vaihtoehtoisesti turvaudutaan irtisanomisen sijaan lomauttamiseen. Usea lausunnonantaja katsoo, että uusi maksu voi vähentää työnantajien halukkuutta palkata 55-vuotta täyttäneitä työnhakijoita.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT puolestaan tuo esiin, että kustannusvastuu mallista tulee kohdistumaan työnantajille ja työttömyysvakuutusmaksujen alentuminen tulevaisuudessa muutoksen seurauksena on epävarmaa. Muutoksen rahoitusratkaisun rakenteesta johtuen muutoksen rahoitusvastuu painottuu suurille työnantajille, jollaisia julkisen sektorin työnantajat tyypillisesti ovat. KT katsoo, että rahoitusvastuun kohdetumista julkiselle sektorille ja kuntiin tai sen kustannusvaikutuksia ei ole esityksessä riittävästi arvioitu.
Näiden lausuntojen perusteella esityksen vaikutusarvioita on täydennetty.
7
Säännöskohtaiset perustelut
7.1
Työttömyysturvalaki
1 luku Yleiset säännökset
2 §.Etuudet. Pykälässä säädetään työttömyysturvalain mukaisista etuuksista. Pykälään ehdotetaan lisättävän uusi 3 momentti, joka koskisi uutta muutosturvarahaa.
4 §.Lain toimeenpano. Pykälässä säädetään työttömyysturvajärjestelmän toimeenpanosta. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin säännös muutosturvarahan toimeenpanosta. Muutosturvarahan toimeenpanotehtävät hoitaisi työttömyyskassassa vakuutettuina olevien osalta työttömyyskassa ja muiden osalta Kansaneläkelaitos.
2 luku Etuuden saamisen yleiset työvoimapoliittiset edellytykset
10 §.Opiskelu. Pykälän 5 momentissa säädettäisiin muutosturvakoulutuksen vaikutuksesta oikeuteen saada työttömyysetuutta. Koulutus ei estäisi työttömyysetuuden saamista edes silloin, kun koulutusta olisi pidettävä päätoimisena opiskeluna.
Esitetty lisäys olisi tarpeen, koska muussa tapauksessa työnhakijalla ei välttämättä olisi oikeutta työttömyysetuuteen työttömyysaikana järjestettävän päätoimisen muutosturvakoulutuksen ajalta. Asia voitaisiin järjestää myös määrittelemällä muutosturvakoulutus työllistymistä edistäväksi palveluksi 1 luvun 5 §:n 1 momentin 15 kohdassa. Tällainen muutos edellyttäisi kuitenkin laajahkoja muitakin muutoksia työttömyysturvalakiin.
Koska muutosturvakoulutusta ei esitetyn 5 momentin perusteella pidettäisi päätoimisina opintoina, asiaa ei arvioitaisi lyhytkestoisia opintoja koskevan 10 a §:n perusteella.
2 a luku Työvoimapoliittisesti moitittava menettely
16 §.Tämän luvun poikkeava soveltaminen 55 vuotta täyttäneisiin. Pykälä olisi uusi. Muutosturvakoulutus ei olisi työnhakijaa työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä velvoittavaa eli koulutuksesta kieltäytymisen perusteella ei asetettaisi korvauksettomia määräaikoja ja työssäolovelvoitteita. Tämä koskisi myös työllistymissuunnitelman tai sitä korvaavan suunnitelman toteuttamatta jättämistä siltä osin, kun suunnitelmassa on sovittu muutosturvakoulutuksesta.
Työnhakijan näkökulmasta koulutuksen seuraamusuhkainen velvoittavuus saattaisi vähentää koulutuksen houkuttelevuutta. Toisaalta seuraamusuhkaisuus varmistaisi koulutuksen loppuun saattamista. Esitettyä ratkaisua siitä, ettei koulutus olisi työnhakijaa työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä velvoittavaa, puoltaisi lisäksi se, että koulutus on tarkoitettu muihin työnhakijoihin verrattuna ylimääräiseksi 55 vuotta täyttäneiden työllistymisen tukemisen keinoksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin TE-toimiston tekemän työtarjouksen velvoittavuudesta. Tarjotun työn hakeminen olisi työnhakijaa velvoittavaa, jos työsuhteen päättymisestä on kulunut kuusi kuukautta. Tavallisesti velvoittavuus alkaa, kun julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 2 luvun 5 §:ssä tarkoitetusta alkuhaastattelusta on kulunut kuusi kuukautta. Säännöksellä saatettaisiin ne 55 vuotta täyttäneet, joille on järjestetty alkuhaastattelu mahdollisesti useita kuukausia ennen työsuhteen päättymistä, yhdenveroiseen asemaan muiden työnhakijoiden kanssa.
3 luku Etuuden saamisen yleiset rajoitukset
4 §.Estävät sosiaalietuudet. Pykälässä säädetään työttömyysetuuden maksamisen estävistä sosiaalietuuksista. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin säännös siitä, että muutosturvarahan maksaminen ei estäisi ansiopäivärahan, peruspäivärahan tai työmarkkinatuen maksamista.
4 luku Soviteltu ja vähennetty työttömyysetuus
7 §.Sosiaalietuuksien vaikutus työttömyysetuuteen. Pykälän 1 momentissa säädetään sosiaalietuuksista, joita ei vähennetä maksetusta työttömyysetuudesta. Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 14 kohta, joka koskisi muutosturvarahaa. Muutosturvaraha ei vaikuta työttömyysetuuden määrään.
6 luku Työttömyyspäivärahan määrä ja kesto
9 §.Lisäpäiväoikeus. Pykälässä säädetään oikeudesta työttömyyspäivärahan lisäpäiviin. Pykälän 1 momentissa säädetään lisäpäiväoikeuden alkamisesta. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että vuonna 1963 syntyneistä alkaen lisäpäivien alaikäraja nousee vuodella syntymävuotta kohden, ja lisäpäivämahdollisuus poistuu kokonaan vuonna 1965 ja sen jälkeen syntyneiltä.
Pykälän 1 momentin 1 kohdasta ehdotetaan poistettavaksi maininta vuosina 1955 tai 1956 syntyneiden oikeudesta lisäpäiviin, sillä vuonna 1955 ja 1956 syntyneet ovat jo täyttäneet työttömyysetuuden myöntämisen yläikärajan.
9 luku Muutosturvaraha
Luvun otsikko muutettaisiin vastaamaan luvun sisältöä.
1 §.Oikeus muutosturvarahaan. Pykälässä säädettäisiin muutosturvarahan myöntämisen edellytyksistä. Muutosturvarahaan olisi oikeus julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 a luvun 2 §:n 1 momentin 1—4 kohdissa tarkoitetulla henkilöllä. Mainitun pykälän mukaan muutosturvakoulutukseen on oikeus henkilöllä:
1) jonka työnantaja on irtisanonut tuotannollisella tai taloudellisella irtisanomisperusteella;
2) joka viimeistään irtisanomispäivänä on täyttänyt 55 vuotta;
3) joka viimeistään irtisanomispäivänä on ollut yhdenjaksoisesti tai yhteensä enintään 30 päivää kestävin keskeytyksin 1 kohdassa tarkoitetun työnantajan palveluksessa vähintään viisi vuotta; ja
4) joka on 60 päivän kuluessa irtisanomispäivästä rekisteröitynyt työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistossa.
Näitä samoja edellytyksiä sovellettaisiin muutosturvarahaan. Muutosturvarahan maksajat eli työttömyyskassat ja Kansaneläkelaitos eivät kuitenkaan tutkisi itsenäisesti näitä edellytyksiä, vaan edellytykset tutkisi työ- ja elinkeinoviranomainen, joka antaisi asiasta sitovan lausunnon. Lausuntoon ja sen antamiseen sovellettaisiin, mitä muualla työttömyysturvalaissa säädetään työvoimapoliittisesta lausunnosta.
2 §.Muutosturvarahan määrä. Pykälässä säädettäisiin muutosturvarahan määrästä. Muutosturvaraha vastaisi henkilön keskimääräistä laskennallista kuukausiansiota.
Pykälän 1 momentin mukaan muutosturvarahan perusteena otettaisiin huomioon irtisanovan työnantajan maksama vakuutuksenalainen palkka ja muu ansiotulona pidettävä vastike, joka on maksettu päättyvän palvelussuhteen perusteella irtisanomispäivää edeltävien 12 kalenterikuukauden aikana. Muutosturvarahan suuruus laskettaisiin jakamalla 12 kalenterikuukauden palkkasumma kahdellatoista, josta saataisiin keskimääräinen laskennallinen kuukausiansio. Vakuutuksenalaisella palkalla tarkoitetaan työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 19 §:ssä tarkoitettuja tuloeriä.
Muutosturvarahan perusteeksi otettaisiin vain irtisanovan työnantajan maksamat palkat. Jos henkilöllä on muun työnantajan maksamia palkkatuloja, ei niitä otettaisi huomioon muutosturvarahan suuruutta määriteltäessä. Muutosturvarahan perusteena olevaan palkkasummaan huomioitaisiin vain työttömyysvakuutusmaksun alaiset tulot.
Keskimääräinen kuukausiansio laskettaisiin kokonaisten kalenterikuukausien aikana maksettujen palkkojen perusteella. Esimerkiksi, jos irtisanominen tapahtuisi kesäkuussa, olisi toukokuu viimeinen kuukausi, jonka aikana maksettu palkka huomioitaisiin muutosturvarahan laskennassa. Laskenta olisi maksuperusteinen. Palkan ansainta-ajankohdalla ei olisi merkitystä. Muutosturvaraha määritettäisiin irtisanomista edeltävinä 12 kalenterikuukautena maksettujen ansioiden perusteella, vaikka tähän ajanjaksoon sisältyisi palkattomia poissaoloja.
Muutosturvarahan suuruuden laskeminen edellä kuvatulla tavalla mahdollistaisi kansallisen tulorekisterin hyödyntämisen toimeenpanossa laajamittaisesti, koska muutosturvarahan suuruus voitaisiin laskea hyödyntäen tulotietojärjestelmästä annetun lain 6 §:ssä tarkoitettuja tietoja, jotka kaikkien työnantajien on ilmoitettava.
Muutosturvarahan perusteeksi huomioitavat tuloerät eroaisivat jossain määrin ansiopäivärahan perusteena olevan palkan laskennasta. Ansiopäivärahan perusteena olevaan palkkaan luetaan kaikki vakiintuneeksi katsottava työhön perustuva tulo, joka on ansaittu työssäoloehtoon luettavina viikkoina. Esimerkiksi lomarahaa- ja korvausta tai tulospalkkioita, jotka on ansaittu eri ajanjaksolta, jolta päivärahan suuruus lasketaan, ei lueta tällaiseksi vakiintuneeksi tuloksi. Muutosturvarahan määrittelyssä nämä tuloerät otettaisiin huomioon.
3 §.Muutosturvarahan rajoitukset. Pykälässä säädettäisiin muutosturvarahan maksamisen rajoituksista. Henkilöllä ei olisi oikeutta muutosturvarahaan tilanteessa, jossa työnantaja peruu tuotannollisiin tai taloudellisiin syihin perustuneen irtisanomisen ja työntekijä jatkaa työntekoa saman työnantajan palveluksessa. Työvoimaviranomainen antaisi asiasta tarvittaessa muutosturvarahan maksajalle lausunnon.
Rajoitusta ei sovellettaisi työsuhteen päättymisen jälkeen työsopimuslain 6 luvun 6 §:ssä tarkoitetun takaisinottovelvollisuuden perusteella saman työnantajan palvelukseen palaaviin henkilöihin. Henkilöllä olisi myös oikeus muutosturvarahaan, jos hän työllistyy heti aiemman työsuhteen päätyttyä toisen työnantajan palvelukseen. Muutosturvarahan maksaminen ei edellyttäisi työttömäksi jäämistä.
Muutosturvarahaan ei myöskään olisi oikeutta henkilöllä, jonka palvelussuhde päättyisi taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla tehdystä irtisanomisesta huolimatta työntekijän henkilöön liittyvillä perusteilla. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi työsuhteen purkamista työsopimuslain 8 luvun 1 §:ssä tarkoitetuilla perusteilla irtisanomisaikana.
4 §.Muutosturvarahan toimeenpano. Pykälässä säädettäisiin muutosturvarahan toimeenpanosta. Pykälän 1 momentin mukaan työttömyyskassan jäsen hakisi muutosturvarahan siltä työttömyyskassalta, jonka jäsen hän on. Työttömyyskassan jäsenen ei tarvitsisi täyttää työttömyysturvalain 5 luvun 3 §:ssä säädettyä palkansaajan työssäoloehtoa tai 2 §:n 1 momentissa säädettyä jäsenyysehtoa saadakseen muutosturvarahan työttömyyskassasta. Jos henkilö ei kuulu työttömyyskassaan, hakisi hän muutosturvarahan Kansaneläkelaitokselta.
Työttömyyskassa maksaisi muutosturvarahan kaikille jäsenilleen, jotka ovat olleet kassan jäseniä irtisanomispäivänä. Irtisanomispäivällä tarkoitetaan päivää, jona irtisanominen on toimitettu työsopimuslain 9 luvun 4 §:n mukaisesti. Työttömyyskassalain (603/1984) 3 §:n 8 momentin mukaan kassan jäsenyys alkaa siitä päivästä, josta alkaen henkilö on maksanut jäsenmaksunsa, aikaisintaan kuitenkin siitä päivästä, jona hän on kirjallisesti hakenut kassan jäsenyyttä. Joissakin tilanteissa olisi mahdollista, että työttömyyskassa maksaisi henkilölle muutosturvarahan, mutta jäsenyys- tai työssäoloehdon täyttymättömyyden vuoksi henkilön työttömyysetuuden maksaisi Kansaneläkelaitos.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan, että muutosturvarahaa ei ilman painavaa syytä myönnettäisi, jos muutosturvarahaa koskeva hakemus tulee vireille yli kolmen kuukauden kuluttua työsuhteen päättymisestä. Painavana syynä voitaisiin pitää esimerkiksi vakavaa sairautta tai muuta sellaista seikkaa, joka olennaisesti vaikuttaisi hakijan kykyyn hakea muutosturvarahaa määräajassa. Painavana syynä ei pidettäisi tietämättömyyttä muutosturvarahan hakemiselle säädetystä määräajasta. Muutosturvarahaa voisi hakea ja se voitaisiin maksaa jo irtisanomisaikana ennen työsuhteen päättymistä.
Pykälän 3 momentissa luetellaan ne työttömyysetuuden toimeenpanoon, muutoksenhakuun ja tietojen saamista ja luovuttamista koskevat säännökset, joita sovellettaisiin myös muutosturvarahaan. Muutosturvarahan toimeenpanossa ehdotetaan sovellettavan mahdollisimman laajasti olemassa olevia työttömyysetuuden toimeenpanoon liittyviä prosesseja.
Muutosturvaraha on mahdollista maksaa jo irtisanomisaikana, jolloin ei ole vielä tiedossa rajoittaisiko 3 §:ssä säädetty henkilön oikeutta muutosturvarahaan. 4 §:n 3 momentin 5 kohdan mukaan muutosturvarahaan sovelletaan lain 11 luvun 10 §:ää, jossa säädetään työttömyysetuuden takaisinperinnästä. Mainitun 10 §:n 1 momentin mukaan liikaa maksettu etuus on perittävä takaisin, jos etuutta on maksettu aiheetta tai määrältään liian suurena. Muutosturvarahan kohdalla jo maksettu etuus voitaisiin edellä kuvatussa tilanteessa periä takaisin.
5 §.Muutosturvarahan maksaminen. Pykälässä säädettäisiin muutosturvaraha maksamisesta. Muutosturvaraha maksettaisiin hakemuksen vastaanottamisen ja käsittelyn jälkeen hakijan ilmoittamalle Euroopan unionissa sijaitsevalle tilille. Muutosturvarahan maksaminen muulla tavoin kuin hakijan ilmoittamalle tilille edellyttäisi Kansaneläkelaitoksen tai työttömyyskassan hyväksymää syytä. Poikkeuksellisesti muutosturvaraha voitaisiin maksaa muulla tavalla esimerkiksi silloin, jos hakijalla ei ole pankkitiliä.
6 §.Asetuksenantovaltuus. Pykälässä säädettäisiin niistä asioista, joista voitaisiin tarvittaessa säätää tarkemmin asetuksessa. Pykälän 1 momentissa lueteltaisiin ne asiat, joista voitaisiin säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella. Nämä asiat koskevat muutosturvarahan suuruuden laskemista, muutosturvarahan hakemista ja hakemisen yhteydessä annettavia selvityksiä sekä muutosturvarahan maksamista.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin siitä, että työ- ja elinkeinoministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säädöksiä työttömyysturvalain 9 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitetun lausunnon antamisesta ja lausuntoon sisällytettävistä tiedoista.
Voimaantulo. Säännöksessä säädettäisiin voimaantulosta ja siirtymäajasta.
7.2
Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta
1 luku Yleiset säännökset
3 §.Määritelmät. Voimassa olevan 1 luvun 3 §:n 1 momentin 3 a kohdassa säädetään siitä, mitä julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitetaan työttömyysuhan alaisella. Voimassa olevan määritelmän mukaan työttömyysuhan alaisena pidetään henkilöä, joka ei ole työtön ja joka on vaarassa jäädä työttömäksi kahden viikon kuluessa. Pykälän 1 momentin 3 a kohtaa muutettaisiin siten, että siihen lisättäisiin kaksi alakohtaa. Momentin 3 a kohdan a alakohdan mukaan nykyistä vastaavasti työttömyysuhan alaisena pidettäisiin henkilöä, joka ei ole työtön ja joka on vaarassa jäädä työttömäksi kahden viikon kuluessa. Pykälän 1 momentin 3 a kohdan b alakohdassa säädettäisiin siitä, että työttömyysuhan alainen olisi myös 5 a luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettu henkilö. Mainitussa lainkohdassa säädettäisiin siitä, kenellä on oikeus muutosturvakoulutukseen. Muutosturvakoulutukseen olisi oikeus 5 a luvun 2 §:n 1 momentin mukaan henkilöllä, joka on täyttänyt 55 vuotta, ollut yhdenjaksoisesti tai yhteensä enintään 30 päivää kestävin keskeytyksin saman työnantajan palveluksessa vähintään viisi vuotta ja irtisanottu tuotannollisella tai taloudellisella irtisanomisperusteella. Edellytyksenä olisi myös, että irtisanottu henkilö on 60 päivän kuluessa irtisanomispäivästä rekisteröitynyt työnhakijaksi TE-toimistossa. Tämä tarkoittaisi sitä, että työnhakijaksi rekisteröityneelle, muutosturvakoulutukseen oikeutetulle TE-toimisto järjestäisi vastaavanlaisen palveluprosessin kuin voimassa olevan lain mukaan muillekin työttömyysuhan alaisille.
Irtisanotun henkilön palveluprosessi alkaisi irtisanomisaikana irtisanotun rekisteröidyttyä työnhakijaksi TE-toimistossa. TE-toimisto käynnistäisi palveluprosessin järjestämällä irtisanotulle alkuhaastattelun viiden arkipäivän kuluessa tämän rekisteröitymisestä työnhakijaksi. Seuraavan kolmen kuukauden aikana irtisanotulle järjestettäisiin viisi täydentävää työnhakukeskustelua ja työnhakukeskustelu sen jälkeen, kun alkuhaastattelusta on kulunut kolme kuukautta. Lisäksi järjestettäisiin täydentäviä työnhakukeskusteluja irtisanotun henkilön palvelutarpeen edellyttämällä tavalla.
Muutosturvakoulutukseen oikeutetulla ei olisi työnhakuvelvollisuutta irtisanomisaikana. Työnhakuvelvollisuus alkaisi vasta palvelussuhteen päätyttyä, jos henkilö on työtön. Kokoaikatyöstä irtisanotulle muutosturvakoulutukseen oikeutetulle ei myöskään aiheutuisi seuraamuksia irtisanomisaikana, vaikka hän esimerkiksi jättäisi osallistumasta täydentävään työnhakukeskusteluun. Tästä säädetään työttömyysturvalaissa. Sen sijaan osa-aikatyötä tekevällä irtisanotulla olisi työnhakuvelvollisuus ja velvollisuus osallistua palveluihin jo irtisanomisaikana sovitellun työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä.
Työtarjoukset velvoittaisivat työnhakijaa työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä kuuden kuukauden kuluttua työsuhteen päättymisestä lukien.
5 a luku Muutosturvakoulutus
Luku olisi uusi. Luvun 1 §:ssä säädettäisiin muutosturvakoulutuksen tavoitteista. Muutosturvakoulutuksen yleisistä edellytyksistä, joiden tulisi täyttyä, jotta koulutusta järjestettäisiin, säädettäisiin luvun 2 §:ssä. Luvun 3 §:ssä säädettäisiin koulutusta koskevista edellytyksistä, 4 §:ssä koulutuksen järjestämisestä ja 5 §:ssä koulutusoikeuden lakkaamisesta. Muutosturvakoulutukseen osallistuminen olisi irtisanotulle henkilölle vapaaehtoista. Muutosturvakoulutus olisi uusi julkinen työvoima- ja yrityspalvelu, jonka lisäksi muutosturvakoulutukseen oikeutetuilla olisi samanlainen mahdollisuus kuin muilla henkilöasiakkailla hyödyntää myös muita julkisia työvoima- ja yrityspalveluja. Hankittavan muutosturvakoulutuksen tulisi ensisijaisesti vastata irtisanotun henkilön esittämiä ammatillisen osaamisensa kehittämisen ja tulevan työllistymisensä kannalta oleellisia tavoitteita ja toiveita, kunhan se täyttää ehdotetussa 3 §:ssä edellytetyt vaatimukset. Voimassa olevassa työsopimuslain 7 luvun 13 §:ssä säädetään irtisanotun työntekijän työllistymistä edistävästä valmennuksesta tai koulutuksesta, jonka työnantaja järjestää. Nyt ehdotettu muutosturvakoulutus olisi tästä erillinen, uusi palvelu, jota tarjottaisiin vain niille 55 vuotta täyttäneille, jotka täyttävät ehdotetun 5 a luvun 2 §:n mukaiset edellytykset. Jos sekä työsopimuslaissa säädetyt että tässä luvussa ehdotetut edellytykset täyttyvät, irtisanotulla henkilöllä olisi oikeus sekä työnantajan hankkimaan koulutukseen tai valmennukseen että ehdotettuun muutosturvakoulutukseen.
1 §.Muutosturvakoulutuksen tavoitteet. Pykälässä säädettäisiin muutosturvakoulutuksen tavoitteista. Muutosturvakoulutuksella tuettaisiin työstään tuotannollisella tai taloudellisella perusteella irtisanottujen 55 vuotta täyttäneiden henkilöiden nopeaa työllistymistä uuteen työhön. Koulutuksella parannettaisiin irtisanottujen henkilöiden ammatillista osaamista tai valmiuksia toimia yrittäjänä. Tavoitteena on edistää irtisanotun työllistymistä siten, että hän voisi siirtyä mahdollisuuksien mukaan työstä työhön tai työstä yrittäjätoimintaan, tai että irtisanotun työttömyysaika jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Tavoitteena on myös edistää ammattitaitoisen työvoiman saatavuutta ja uuden yritystoiminnan syntymistä.
2 §.Muutosturvakoulutuksen yleiset edellytykset. Pykälässä säädettäisiin muutosturvakoulutuksen järjestämisen yleisistä edellytyksistä. Oikeus muutosturvakoulutukseen koskisi kaikkia ehdot täyttäviä palkansaajia työnantajan koosta riippumatta. Oikeus koskisi irtisanottuja työsopimussuhteisia, kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijoita sekä valtion virkamiehiä. Myös osa-aikatyöstä irtisanotuilla ehdot täyttävillä työntekijöillä olisi oikeus muutosturvakoulutukseen. Irtisanotun henkilön oikeus muutosturvakoulutukseen ei edellyttäisi työttömyyden alkamista välittömästi tuotannollisilla tai taloudellisilla syillä irtisanotun työsuhteen päättymisen jälkeen, mutta koulutus olisi toteutettava säädetyn määräajan kuluessa.
Pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan muutosturvakoulutusta olisi velvollisuus järjestää vain sellaiselle palvelussuhteestaan irtisanotulle henkilölle, jonka työnantaja on irtisanonut tuotannollisella tai taloudellisella irtisanomisperusteella. Muutosturvakoulutukseen oikeutettuja olisivat työntekijät, jotka työnantaja on irtisanonut työsopimuslain 7 luvun 3 §:ssä tai merityösopimuslain 8 luvun 3 §:ssä säädetyllä irtisanomisperusteella. Oikeus koskisi myös määräaikaisessa työsuhteessa olevaa henkilöä, mikäli työsuhde olisi irtisanottavissa tuotannollisilla tai taloudellisilla perusteilla. Työnantaja saa irtisanoa työntekijän edellä mainitulla perusteella, kun työ on taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi. Työsopimusta ei kuitenkaan saa irtisanoa, jos työntekijä on sijoitettavissa tai koulutettavissa toisiin tehtäviin työsopimuslain 7 luvun 4 §:ssä säädetyllä tavalla. Muutosturvakoulutukseen olisivat oikeutettuja myös kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijat, joiden irtisanomisesta tuotannollisella tai taloudellisella irtisanomisperusteella säädetään kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 37 §:ssä, ja valtion virkamiehet, joiden virkasuhteen päättämisestä vastaavissa tilanteissa säädetään valtion virkamieslain (750/1994) 27 §:ssä. Työntekijällä tarkoitetaan jäljempänä sekä työ- että virkasuhteessa työtä tekeviä henkilöitä.
Irtisanotulla henkilöllä ei olisi oikeutta muutosturvakoulutukseen määräaikaisen työsopimuksen päättyessä määräajan päättymisen perusteella. Tilanteissa, joissa palvelussuhde olisi päättynyt työnantajan ja työntekijän välisen sopimuksen johdosta (ns. kultainen kädenpuristus), työntekijä olisi itse irtisanoutunut tai palvelussuhde olisi päättynyt työnantajan konkurssin, yrityssaneerauksen tai kuoleman perusteella tai muutoin toteutettavan päättösopimuksen perusteella, työntekijä ei olisi oikeutettu muutosturvakoulutukseen.
TE-toimisto lähtisi edellytyksen täyttymistä tarkastellessaan siitä, mikä on työsopimuksen päättymiselle ilmoitettu syy. Mikäli työnantaja olisi irtisanonut henkilön tuotannollisilla tai taloudellisilla perusteilla, mutta irtisanottu myöhemmin riitauttaisi irtisanomisen, irtisanotun ei tarvitsisi korvata mahdollista perusteetta saamaansa muutosturvakoulutusta, vaan se jäisi työvoimaviranomaisen vahingoksi. Jos työnantaja taas irtisanoisi työntekijän henkilöön liittyvillä irtisanomisperusteilla, mutta irtisanottu katsoisi, että syyt olivat todellisuudessa tuotannolliset tai taloudelliset, irtisanottu voisi asian riitauttaessaan vaatia työnantajalta vahingonkorvausta myös menettämästään oikeudesta muutosturvaan.
Jos irtisanottu henkilö ilmoittaisi tai TE-toimisto, ELY-keskus tai KEHA-keskus muutoin saisi tietää, että irtisanotun palvelussuhteen päättymissyy on muuttunut muutosturvaoikeutta koskevan päätöksen antamisen jälkeen, mutta ennen muutosturvakoulutuksen alkamista, eikä palvelussuhde siten päättynytkään tuotannollisilla tai taloudellisilla perusteilla, koulutuksen järjestäminen keskeytettäisiin.
Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan ollakseen oikeutettu muutosturvakoulutukseen työntekijän on tullut täyttää 55 vuotta viimeistään sinä päivänä, jona irtisanominen on suoritettu. Irtisanomispäivänä pidettäisiin päivää, jona irtisanominen on toimitettu työsopimuslain 9 luvun 4 §:n mukaisesti.
Pykälän 1 momentin 3 kohdassa säädettäisiin muutosturvakoulutuksen edellytyksenä olevan palvelussuhteen vähimmäiskestosta. Koulutuksen järjestämisen edellytyksenä olisi, että irtisanottu henkilö on palvelussuhteen päättymiseen mennessä ollut palvelussuhteessa työnantajaan, joka on irtisanonut henkilön, yhdenjaksoisesti tai yhteensä enintään 30 päivää kestävin keskeytyksin vähintään viiden vuoden ajan. Viiden vuoden työhistoriavaatimus vastaisi kestoltaan nykyisen lisäpäiväoikeuden edellytyksenä olevaa työhistoriavaatimusta sekä voimassa olevan työsopimuslain mukaista työllistymistä edistävää valmennusta tai koulutusta koskevaa työhistoriavaatimusta. Tieto työnhakijan työhistorian pituudesta perustuisi irtisanotun henkilön omaan ilmoitukseen, eikä TE-toimisto siis pyytäisi häneltä kirjallista selvitystä.
Viiden vuoden yhdenjaksoisen tai edellisten viiden vuoden aikana yhteensä enintään 30 päivää keskeytyksiä sisältävän työhistorian tulisi täyttyä viimeistään irtisanomispäivänä. Työhistoria saman työnantajan palveluksessa voisi muodostua myös toisiaan yhdenjaksoisesti seuraavista määräaikaista palvelussuhteista, mutta viimeisimmän palvelussuhteen tulisi olla toistaiseksi voimassa oleva tai, jos kyseessä on määräaikainen palvelussuhde, irtisanottavissa tuotannollisilla tai taloudellisilla perusteilla.
Lyhyiden, yhteensä enintään 30 päivän keskeytysten salliminen työhistoriassa on perusteltua, sillä peräkkäisten työsopimusten välissä voi olla esimerkiksi viikonlopun tai juhlapyhien pituisia keskeytyksiä, vaikka työ on käytännössä jatkunut keskeytyksettä. Keskeytyspäiville säädettäisiin kuitenkin tarkka yläraja säännöksen soveltamisen helpottamiseksi ja tulkinnan yksinkertaistamiseksi.
Työntekijä on voinut palvelussuhteensa aikana siirtyä työsopimuslain 1 luvun 10 §:ssä, kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 25 §;ssä tai valtion virkamieslain 5 e §:ssä tarkoitetulla liikkeen luovutuksella työnantajalta toiselle. Liikkeen luovutustilanteissa palvelussuhteen kestoa laskettaessa otettaisiin huomioon liikkeen luovuttajan palveluksessa kertynyt yhtäjaksoinen palvelussuhde samalla tavalla kuin liikkeen luovutuksensaajan palveluksessakin kertynyt palvelussuhdeaika. Saman työnantajan käsitettä arvioitaisiin muodollisen työnantajakäsitteen kautta. Käytännössä saman työnantajan määrittelyssä merkitystä on työnantajan yritys- ja yhteisötunnuksella eli Y-tunnuksella. Kuntasektorilla työskentelevän työnantajana toimisi kunta siinäkin tapauksessa, että työntekijä on työskennellyt eri hallintokuntien tehtävissä. Työskentelyä saman konsernin eri yhtiöissä ei sitä vastoin otettaisi huomioon työhistoriavaatimuksen täyttymistä arvioitaessa, koska tällöin kysymys ei ole saman työnantajan palveluksessa olosta.
Pykälän 1 momentin 4 kohdassa säädettäisiin muutosturvakoulutuksen järjestämisen edellytyksenä olevasta työnhakijaksi rekisteröitymisestä. Irtisanotun henkilön olisi rekisteröidyttävä TE-toimistossa työnhakijaksi 60 päivän kuluessa irtisanomispäivästä. 60 päivän määräaika työnhakijaksi rekisteröitymiselle on perusteltua, jotta TE-toimisto voisi käynnistää palveluprosessin ja muutosturvakoulutuksen hankintamenettelyn mahdollisimman pikaisesti, sillä koulutuksen tavoitteena on edistää irtisanotun henkilön nopeaa uudelleen työllistymistä. Irtisanotun henkilön rekisteröidyttyä työnhakijaksi hänelle voitaisiin tarvittaessa tehdä osaamis- ja työkykykartoitus heti palveluprosessin alkaessa. Mikäli henkilö ei ilmoittautuisi 60 päivän määräajassa, hän menettäisi oikeutensa muutosturvakoulutukseen, ellei ilmoittautumisen viivästymiselle olisi pykälän 2 momentissa tarkoitettua painavaa syytä.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeuksesta 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuun rekisteröitymisvelvollisuuteen. Jos irtisanottu henkilö ei ole rekisteröitynyt työnhakijaksi 60 päivän kuluessa irtisanomispäivästä, hän ei menettäisi oikeuttaan muutosturvakoulutukseen, jos TE-toimisto arvioisi, että rekisteröimättömyydelle olisi painava syy. Painavana syynä pidettäisiin esimerkiksi tilannetta, jossa irtisanotun henkilön terveydellinen tila on niin vaikea, että hän ei ole kyennyt rekisteröitymään määräajassa. Tässä tarkoitettaisiin käytännössä tilanteita, joissa henkilö on esimerkiksi sairaalahoidossa ja fyysisesti tai psyykkisesti toimintakyvytön. Sen sijaan huolimattomuutta tai rekisteröitymisvaatimuksen unohtamista ei voitaisi pitää tässä momentissa tarkoitettuna painavana syynä. Lisäksi painavana syynä pidettäisiin tilannetta, jossa työnantaja ei ole täyttänyt työsopimuslain 9 luvun 3 b §:n mukaista velvoitettaan kertoa irtisanotulle henkilölle tämän oikeudesta muutosturvakoulutukseen. Arvioidessaan tämän painavan syyn toteutumista TE-toimisto luottaisi työnhakijan ilmoitukseen asiasta, ellei TE-toimistolle esitettäisi muuta luotettavaa selvitystä siitä, että työnantaja on tiedottamisvelvollisuutensa täyttänyt.
TE-toimisto antaisi päätöksen irtisanotun henkilön oikeudesta muutosturvakoulutukseen, kun henkilö ilmaisisi halukkuutensa osallistua koulutukseen. Jos päätös olisi myönteinen eli TE-toimisto arvioisi, että muutosturvaoikeuden edellytykset täyttyvät, päätös sisältäisi myös tiedon henkilölle järjestettävän muutosturvakoulutuksen enimmäisarvosta sekä päivämäärästä, johon mennessä muutosturvakoulutus tulisi aloittaa. Jos irtisanottu henkilö katsoisi, että muutosturvakoulutusta koskeva päätös olisi virheellinen, siihen voisi vaatia oikaisua 14 luvun 1 §:n 1 momentin mukaisesti. Edellä mainitun lainkohdan mukaan TE-toimiston, ELY-keskuksen ja KEHA-keskuksen päätökseen saa vaatia oikaisua. Oikaisuvaatimus voisi koskea esimerkiksi irtisanotun työhistorian laskemista tai muutosturvakoulutukselle annettua enimmäisarvoa.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin työnhaun voimassaoloa koskevasta edellytyksestä. Irtisanotun henkilön työnhaun tulisi olla voimassa työnhakijaksi rekisteröitymisestä lähtien palvelussuhteen päättymiseen asti tai, jos muutosturvakoulutus on päättynyt irtisanomisaikana, muutosturvakoulutuksen päättymiseen saakka. Irtisanotulla henkilöllä ei siis olisi velvollisuutta olla työnhakijana muutosturvakoulutuksen päättymisen jälkeen, jos koulutus on toteutettu jo irtisanomisaikana ja päättynyt ennen palvelussuhteen päättymistä. Kun irtisanottu henkilö rekisteröityy työnhakijaksi, TE-toimiston tulisi omatoimisesti merkitä työnhaun voimassaolopäiväksi palvelussuhteen päättymispäivä.
Muutosturvakoulutuksen edellytykset täyttävällä henkilöllä olisi subjektiivinen oikeus muutosturvakoulutukseen. Oikeus koulutukseen voisi kuitenkin lakata 5 §:ssä tarkoitetuilla perusteilla. Muutosturvan edellytykset täyttävällä henkilöllä ei missään tilanteessa olisi velvollisuutta osallistua muutosturvakoulutukseen eikä muutosturvakoulutuksesta kieltäytymisellä olisi hänelle mitään seurauksia. Koska julkisia työvoima- ja yrityspalveluja tulee tarjota asiakkaan palvelutarpeen mukaisesti, muutosturvakoulutus ei olisi edellytykset täyttävälle henkilölle välttämättä ensisijainen palvelu. Muutosturvakoulutukseen osallistuminen ei siten sulkisi pois muita työnhakijalle tarjolla olevia julkisia työvoimapalveluita. Jos työnhakija osallistuisi muutosturvakoulutukseen eikä sillä olisi tavoitteiden mukaista vaikutusta hänen työllistymiseensä, hän voisi hyödyntää myös muita TE-toimiston koulutusvaihtoehtoja ja palveluita.
3 §.Koulutusta koskevat edellytykset. Pykälässä säädettäisiin muutosturvakoulutusta koskevista edellytyksistä. Pykälän 1 momentin mukaan muutosturvakoulutuksen tulisi olla sellaista ammatillisia valmiuksia lisäävää tai yritystoimintaa tukevaa koulutusta, joka edistäisi irtisanotun henkilön nopeaa uudelleen työllistymistä. Hankittavan koulutuksen tulisi ensisijaisesti vastata irtisanotun henkilön esittämiä ammatillisen osaamisensa kehittämisen ja tulevan työllistymisensä kannalta oleellisia tavoitteita ja toiveita, kunhan se täyttää 3 §:ssä edellytetyt vaatimukset. Koulutusta järjestettäessä tulisi huomioida myös alueellinen työmarkkinatilanne, jotta valittu koulutus tosiasiallisesti voisi edistää irtisanotun henkilön nopeaa uudelleen työllistymistä. TE-toimiston tehtävänä olisi arvioida, onko irtisanotun henkilön ehdottama koulutus sisällöltään ja luonteeltaan sellaista, että se lisäisi henkilön ammatillisia valmiuksia tai parantaisi edellytyksiä toimia yrittäjänä sekä edistäisi irtisanotun henkilön nopeaa uudelleen työllistymistä. Sen arvioiminen, olisiko koulutus ammatillisia valmiuksia lisäävää tai yritystoimintaa tukevaa, kuuluu kaikissa tapauksissa TE-toimistolle, myös siinä tilanteessa, että irtisanotun henkilön ja TE-toimiston näkemykset asiasta eroaisivat.
Jos irtisanotulla ei olisi selkeää kuvaa omasta koulutustarpeestaan, hänelle voitaisiin viipymättä alkuhaastattelun jälkeen tarjota mahdollisuus osaamis- ja työkykykartoitukseen ja muihin TE-palveluihin, joilla tuettaisiin soveltuvan koulutusvaihtoehdon valintaa. TE-toimisto tukisi irtisanottua henkilöä muutosturvakoulutuksen valinnassa ja rakentaisi irtisanotun henkilön kanssa palveluvalikoimasta mielekkään kokonaisuuden. TE-toimisto ehdottaisi työnhakijalle mahdollisia koulutuksia. Ohjauksen apuna käytettäisiin irtisanotulle tehdyn osaamis- ja työkykykartoituksen tuloksia sekä tietoja alueellisesta työmarkkinatilanteesta. Jos alueella on tarve tietyntyyppiselle työvoimalle, TE-toimiston tulisi esitellä työnhakijalle sopivia kyseisen alan koulutusmahdollisuuksia. Muutosturvakoulutuksen vaikuttavuuden varmistamiseksi työvoima- ja opetusviranomaisten sekä koulutuksen järjestäjien yhteistyö on tärkeää koulutuksen suunnittelussa ja järjestämisessä.
Koulutus voisi olla ammatillisesti suuntautunutta toisen tai korkea-asteen jatko- ja täydennyskoulutusta, joka ei johtaisi tutkintoon tai sellaisen osaan. Lisäksi koulutus voisi olla muuta lyhytkestoista täydennyskoulutusta tai esimerkiksi ammatilliseen koulutukseen tai ammattialalle valmentavaa henkilön tarpeita vastaavaa ja hänen valmiuksiensa perusteella soveltuvaa koulutusta, jonka arvioitaisiin edistävän henkilön uudelleen työllistymistä. Tällaista voisi olla esimerkiksi työelämässä nykyisin tarvittavia taitoja kuten digitaitoja tai projektiosaamista kehittävä koulutus. Koulutus voisi olla myös yrittäjyyteen tähtäävää koulutusta tai valmennusta henkilöille, joilla on kiinnostusta ja valmiuksia perustaa oma yritys. Koulutus voisi tähdätä myös irtisanotun henkilön jo olemassa olevan yritystoiminnan kehittämiseen. Koulutus ei kuitenkaan voisi olla selkeästi harrastustoimintaan tai muuhun vapaa-ajan toimintaan liittyvää, kuten eri taiteenalojen alkeiden opetusta tai liikuntakursseja.
Koulutuspalveluja voitaisiin hankkia oppilaitoksilta, korkeakouluilta ja yksityisiltä osaamisen kehittämisen palvelujen tuottajilta. Muutosturvakoulutusta ei olisi sidottu maantieteellisesti esimerkiksi irtisanotun henkilön tai irtisanovan työnantajan kotikuntaan, vaan se voitaisiin toteuttaa irtisanotun henkilön toiveiden ja tarjolla olevien mahdollisuuksien mukaan missä tahansa.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin lisäksi siitä, että muutosturvakoulutuksesta on sovittava työllistymissuunnitelmassa. Koulutuksesta olisi sovittava suunnitelmassa ennen opintojen aloittamista riittävällä tasolla hankinnan tekemiseksi. Muutosturvakoulutus voisi koostua myös useista koulutusjaksosta, jotka voisivat olla myös eri koulutusorganisaatioiden tai palveluntuottajien tarjoamia. Useammasta eri koulutusjaksosta koostuvan opintokokonaisuuden tulisi olla mielekäs kokonaisuus niin, että eri koulutukset tukevat toisiaan ja kokonaisuus toteuttaa laissa sille asetettuja tavoitteita. Jos muutosturvakoulutus koostuisi useammasta kuin yhdestä koulutusjaksosta, hankittavasta opintokokonaisuudesta olisi hankintalainsäädännöstä johtuvista syistä ja siitä syystä, että TE-toimisto pystyisi arvioimaan opintokokonaisuuden vaikutuksen ammatillisten tai yrittäjänä toimimisen valmiuksien kehittämiseksi, sovittava kerralla ennen ensimmäisen jakson alkamista. Näin ollen ei olisi mahdollista sopia esimerkiksi siitä, että ensimmäisen koulutusjakson päättyessä tai sen aikana opintokokonaisuuteen lisättäisiin uusi opintojakso. Ei myöskään ole tarkoituksenmukaista muodostaa muutosturvakoulutusoikeudesta koulutustiliä tukemaan erityyppisiä toisistaan riippumattomia koulutuksia. Soveltuvan koulutuksen valinnasta sovittaisiin työllistymissuunnitelmassa, jonka sekä TE-toimisto että irtisanottu allekirjoittavat. Alkuhaastattelussa laadittua työllistymissuunnitelmaa olisi tarkistettava työnhakukeskusteluissa ja täydentävissä työnhakukeskusteluissa, jos irtisanottu henkilö ei aivan palveluprosessin alussa osaa ottaa kantaa muutosturvakoulutukseen. Irtisanottu henkilö ei välttämättä heti osaa tehdä lopullista ratkaisua koulutuksen valitsemisesta, vaan tarvitsee harkinta-aikaa vaihtoehtojen punnitsemiseksi esimerkiksi alan vaihtamisen vuoksi tai elämäntilanteensa johdosta, tai koska heti ei ole tiedossa, että irtisanotun haluamaa koulutusta olisi myöhemmin tarjolla. Työllistymissuunnitelmaa voitaisiin muutosturvakoulutuksen osalta päivittää tarvittaessa vielä myöhemmin. On esimerkiksi mahdollista, että irtisanottu henkilö haluaisi muutosturvakoulutuksen sijasta osallistua työvoimakoulutukseen eikä kokisi tarpeellisena sen lisäksi osallistua muutosturvakoulutukseen. Tällöin työllistymissuunnitelmaan voitaisiin kirjata osallistuminen ainoastaan työvoimakoulutukseen. Jos työnhakija ei kuitenkaan pääsisi valitsemaansa työvoimakoulutukseen hänestä riippumattomista syistä tai hän myöhemmin päättäisi kuitenkin haluta myös muutosturvakoulutukseen ja muutosturvakoulutuksen järjestämisen edellytykset yhä olisivat olemassa, työllistymissuunnitelmaa tulisi päivittää niin, että siinä sovittaisiin muutosturvakoulutuksen järjestämisestä.
Irtisanottu henkilö ei voisi tehokkaasti luopua oikeudestaan muutosturvakoulutukseen, vaan oikeus säilyisi niin kauan kuin koulutuksen järjestämisen edellytykset täyttyisivät. Luvun 4 §:ssä säädettäisiin siitä, että työ- ja elinkeinoviranomaisen tulisi järjestää koulutus siten, että irtisanottu henkilö voi aloittaa koulutuksen viimeistään kolmen kuukauden kuluessa irtisanomisajan päättymisestä. Perustellusta syystä koulutus saataisiin järjestää myöhemminkin, kuitenkin siten, että irtisanottu henkilö voi aloittaa koulutuksen tai sen viimeisen jakson viimeistään 12 kuukauden kuluessa palvelussuhteen päättymisestä. Käytännössä takarajana työllistymissuunnitelman tarkistamiselle olisi se, olisiko työ- ja elinkeinoviranomaisen mahdollista hankkia koulutus siten, että irtisanottu henkilö voisi aloittaa koulutuksen viimeistään 4 §:ssä säädetyssä määräajassa — joko kolmen kuukauden tai, jos koulutuksen siirtämiseen on perusteltu syy, 12 kuukauden kuluessa palvelussuhteen päättymisestä. Jos hankintamenettelyä ei ehdittäisi enää toteuttaa, muutosturvakoulutuksesta aiemmin sovittua ei enää voitaisi muuttaa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muutosturvakoulutuksen enimmäiskestosta. Koulutuksen enimmäiskesto olisi kuusi kuukautta. Muutosturvakoulutus voisi koostua yhdestä tai useammasta yhdessä tai useammassa jaksossa pidettävästä koulutuksesta tai valmennuksesta, joiden yhteenlaskettu kesto on enintään kuusi kuukautta tai jotka ovat suoritettavissa kuuden kuukauden pituisen ajanjakson sisällä. Muutosturvakoulutuksen olisi esimerkiksi mahdollista koostua kahdesta neljä kuukautta kestävästä koulutuksesta tai jaksosta, jos ne olisi mahdollista suorittaa ainakin osin samanaikaisesti niin, että muutosturvakoulutus tapahtuisi kuuden kuukauden ajanjaksolla. Samoin muutosturvakoulutus voisi koostua useasta yhteensä enintään kuusi kuukautta kestävästä koulutuksesta tai jaksosta, kunhan irtisanottu henkilö voisi aloittaa opintokokonaisuuden viimeisen osuuden joko kolmen kuukauden tai, jos koulutuksen siirtämiseen on perusteltu syy, 12 kuukauden kuluessa palvelussuhteen päättymisestä. Vuodenvaihteessa irtisanotun henkilön muutosturvakoulutus voisi siis esimerkiksi koostua tammikuussa alkavasta kolmen kuukauden kurssista, toukokuussa alkavasta kahden viikon kurssista sekä heinäkuussa alkavasta kahden kuukauden kurssista, mikäli koulutuksen siirtämiseen on perusteltu syy. TE-toimiston tulisi selkeästi kertoa irtisanotulle, että muutosturvakoulutuksena järjestettävien opintojen tai eri opintokokonaisuuksista muodostuvan koulutuskokonaisuuden enimmäiskestosta säädettyä aikaa ei ole mahdollista ylittää.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin muutosturvakoulutuksen arvosta. Muutosturvakoulutuksen arvo voisi olla enintään yhtä suuri kuin irtisanotun henkilön kahden kuukauden palkkaa vastaava summa. Hankittavan koulutuksen arvo voisi kuitenkin alittaa kahden kuukauden palkkasumman arvon, jos koulutus vastaa irtisanotun henkilön omaa näkemystä ja tarvetta. Hankittavan koulutuksen arvon tulisi sisältää kaikki koulutuksen oppimateriaalit ja maksut niin, että muutosturvakoulutus olisi irtisanotulle henkilölle samalla tavalla maksutonta kuin työvoimakoulutus ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (531/2017) 105 §:n 3 momentin perusteella on. Kahden kuukauden palkkaa määritettäessä käytettäisiin samoja laskentaperusteita kuin muutosturvarahan laskennassa, mistä säädettäisiin työttömyysturvalain 9 luvun 2 §:ssä. Palkkasumman perusteena otettaisiin huomioon irtisanovan työnantajan maksama vakuutuksenalainen palkka ja muu ansiotulona pidettävä vastike, joka on maksettu korvauksena työstä irtisanomispäivää edeltävien 12 kalenterikuukauden aikana. Koulutuksen hintaa määrittävän palkan suuruus laskettaisiin jakamalla 12 kalenterikuukauden palkkasumma kuudella, josta saataisiin keskimääräinen laskennallinen kahden kuukauden ansio. Vakuutuksenalaisella palkalla tarkoitetaan työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 19 §:ssä tarkoitettuja tuloeriä.
Momentissa tarkoitetun palkan perusteeksi otettaisiin vain irtisanovan työnantajan maksamat palkat. Jos henkilöllä on muun työnantajan maksamia palkkatuloja, ei niitä otettaisi huomioon muutosturvakoulutuksen perusteena olevan palkan suuruutta määriteltäessä. Palkkasummassa huomioitaisiin vain työttömyysvakuutusmaksun alaiset tulot. Käytännössä muutosturvakoulutuksen hinta olisi irtisanotun muutosturvaraha kerrottuna kahdella. Koulutuksen hintaan sisältyy koulutuksesta maksettava arvonlisävero.
Keskimääräinen kahden kuukauden palkka laskettaisiin kokonaisten kalenterikuukausien aikana maksettujen palkkojen perusteella. Esimerkiksi, jos irtisanominen tapahtuisi kesäkuussa, olisi toukokuu viimeinen kuukausi, jonka aikana maksettu palkka huomioitaisiin muutosturvakoulutuksen hintaa määrittävän palkan laskennassa. Laskenta olisi maksuperusteinen. Palkan ansainta-ajankohdalla ei olisi merkitystä. Palkka määritettäisiin irtisanomista edeltävinä 12 kalenterikuukautena maksettujen ansioiden perusteella, vaikka tähän ajanjaksoon sisältyisi palkattomia poissaoloja.
Muutosturvakoulutuksen enimmäishinnan perusteena olevan palkan määrittäminen edellä mainitulla tavalla mahdollistaisi myös kansallisen tulorekisterin hyödyntämisen toimeenpanossa laajamittaisesti, koska palkan suuruus voitaisiin laskea hyödyntäen tulotietojärjestelmästä annetun lain 6 §:ssä tarkoitettuja tulorekisterin pakollisia tietoja, jotka kaikkien työnantajien on ilmoitettava. Ehdotetun 12 luvun 8 a §:n 2 momentin mukaisesti KEHA-keskus määrittäisi tulorekisteristä saatavien tietojen perusteella työnhakijalle järjestettävän muutosturvakoulutuksen enimmäisarvon. KEHA-keskus määrittelisi arvon TE-toimiston pyynnöstä. Jotta koulutus olisi mahdollista hankkia määräajassa, tieto koulutuksen enimmäisarvosta tulisi ilmoittaa TE-toimistolle viipymättä. Jos ELY-keskus hankkisi koulutuksen, TE-toimiston tulisi informoida ELY-keskusta viipymättä työllistymissuunnitelmassa sovitusta koulutuksen tavoitellusta sisällöstä. TE-toimiston ja ELY-keskuksen tulisi tiiviissä yhteistyössä selvittää irtisanotulle tarjolla olevia koulutusmahdollisuuksia.
Muutosturvakoulutuksen enimmäishinnan perusteena olevan palkan muodostamisessa huomioitavat tuloerät eroaisivat jossain määrin ansiopäivärahan perusteena olevan palkan laskennasta. Ansiopäivärahan perusteena olevaan palkkaan luetaan kaikki vakiintuneeksi katsottava työhön perustuva tulo, joka on ansaittu työssäoloehtoon luettavina viikkoina. Esimerkiksi lomarahaa ja -korvausta tai tulospalkkioita, jotka on ansaittu eri ajanjaksolta, jolta päivärahan suuruus lasketaan, ei lueta tällaiseksi vakiintuneeksi tuloksi. Muutosturvakoulutuksen enimmäishinnan perusteena olevan palkan määrittelyssä nämä tuloerät otettaisiin huomioon.
Muutosturvakoulutusta valikoitaessa ja hankittaessa on pyrittävä siihen, että koulutuksen hinta vastaa likimääräisesti irtisanotun henkilön kahden kuukauden palkkaa edellä kuvatulla laskentatavalla. Koulutuksen arvon ei tarvitsisi olla täsmälleen kahden kuukauden palkan suuruinen, koska koulutusta olisi käytännössä erittäin vaikeaa hankkia etukäteen tarkasti määritellyllä rahamäärällä. Koulutuksen arvo ei kuitenkaan missään tilanteessa saisi ylittää irtisanotun henkilön kahden kuukauden palkan määrää. Sen sijaan irtisanotun henkilön työllistymistä parhaiten edistävä tai irtisanotun henkilön itsensä muutoin valitsema koulutus voi olla edullisempi kuin irtisanotun henkilön kahden kuukauden palkkaa vastaava summa. Muutosturvakoulutuksen tarkoituksen toteuttamiseksi on perusteltua mahdollistaa irtisanotulle henkilölle myös tavoiteltua edullisempi koulutus. Kahden kuukauden palkan määrä on koulutuksen hinnan ehdoton yläraja. Jos hankittavaksi suunnitellun koulutuksen hinta ylittäisi kahden kuukauden palkan määrän, koulutusta ei voisi järjestää muutosturvakoulutuksena. Muutosturvakoulutuksen osalta sellainen järjestely, jossa koulutuksen hinta ylittäisi irtisanotun henkilön kahden kuukauden palkan määrän ja irtisanonut työnantaja tai irtisanonut henkilö itse maksaisi palkan määrästä ylimenevän osuuden, ei olisi mahdollinen.
4 §.Koulutuksen järjestäminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin muutosturvakoulutuksen toteuttamisajankohdasta. Työ- ja elinkeinoviranomaisen olisi järjestettävä koulutus siten, että irtisanottu henkilö voisi aloittaa koulutuksen viimeistään kolmen kuukauden kuluessa irtisanomisajan päättymisestä. Kolmen kuukauden määräaika asetettaisiin siksi, että muutosturvakoulutus toteutettaisiin mahdollisimman pian, joko irtisanomisaikana tai pian irtisanotun palvelussuhteen päättymisen jälkeen, koska muutosturvakoulutuksen tavoitteena on irtisanotun nopea uudelleen työllistyminen. Irtisanomisaikana koulutus voitaisiin toteuttaa, jos irtisanotulla henkilöllä ei ole irtisanomisaikana työvelvollisuutta, tai jos irtisanottu on halukas kouluttautumaan työn ohessa.
Perustellusta syystä muutosturvakoulutus voisi osittain tai kokonaan kohdistua myöhempään ajankohtaan. Muutosturvakoulutuksen tulisi kuitenkin alkaa 12 kuukauden kuluessa sen palvelussuhteen päättymisestä, jonka perusteella muutosturvakoulutusoikeus syntyi. Jouston myötä työ- ja elinkeinoviranomainen voisi siirtää hankintamenettelyn aloittamista, jos sen tiedossa on jo suunnittelu- tai hankintavaiheessa sellainen irtisanottuun liittyvä tai muu syy, joka estäisi koulutuksen aloittamisen kolmen kuukauden kuluessa palvelussuhteen päättymisestä.
Perustelluista syistä siirtää koulutuksen aloitusta säädettäisiin pykälän 2 momentissa. Koulutuksen järjestämisen jouston kriteereissä otettaisiin huomioon sekä irtisanottujen vaihtelevat tilanteet että palveluntuottajien mahdollisuudet tarjota koulutusta. Momentin 1 kohdan mukaan muutosturvakoulutus voitaisiin perustellusti järjestää alkavaksi kolmen kuukauden määräajan jälkeen tilanteissa, joissa järjestävä viranomainen ei ole hankintamenettelystä johtuvista syistä voinut järjestää koulutusta määräajassa.
Momentin 2 kohdan mukaan perusteltu syy siirtää koulutuksen aloittamista voisi olla se, että irtisanotun henkilön näkemyksen mukaan hänelle soveltuvaa tai irtisanotun henkilön valitsemaa koulutusta ei olisi saatavilla määräajassa. Irtisanottu henkilö itse arvioisi koulutuksen soveltuvuuden. TE-toimisto arvioi muutosturvakoulutuksen osalta vain sen, onko koulutus ammatillisia valmiuksia lisäävää tai yritystoimintaa tukevaa koulutusta, joka edistäisi irtisanotun henkilön nopeaa uudelleen työllistymistä. Kolmen kuukauden vaatimuksesta olisi perusteltua joustaa, sillä koulutuspalveluiden tarjonta vaihtelee alueittain, koulutusaloittain ja -asteittain sekä ajallisesti. Harvinaisilla koulutusaloilla soveltuvaa koulutusta voi olla tarjolla esimerkiksi vain kerran vuodessa. Etäkoulutuksessa ei ole alueellisia rajoituksia, mutta kaikki irtisanotut eivät välttämättä pysty eikä heitä voi velvoittaa hyödyntämään etäkoulutusta.
Momentin 3 kohdan mukaan irtisanottu henkilö voisi ottaa vastaan määräaikaisen työn menettämättä oikeuttaan muutosturvakoulutukseen. Henkilö ei menettäisi oikeuttaan muutosturvakoulutukseen, vaikka uusi määräaikainen työsuhde olisi 2 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun työnantajan palveluksessa. Muutosturvaoikeus säilyisi kolmen kuukauden määräajan jälkeen myös, jos irtisanottu tekisi uuden työnantajan kanssa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen, mutta työsopimus päättyisi koeajalla.
Momentin 4 kohdan mukaan koulutuksen järjestämistä voitaisiin siirtää, jos työ- ja elinkeinoviranomaisen tiedossa on, ettei irtisanottu henkilö terveydentilansa tai työ- ja toimintakykynsä vuoksi voisi aloittaa koulutusta määräajassa. Momentin 5 kohdan mukaan irtisanotulla olisi lisäksi perusteltu syy koulutuksen aloittamatta jättämiseen tai koulutuksen keskeyttämiseen, jos siihen on muu syy, joka liittyy irtisanotun henkilön osaamisen kehittämisen tai hoitovastuun yhteensovittamiseen muutosturvakoulutuksen kanssa. Säännöksen tarkoituksena on turvata irtisanotun oikeus muutosturvakoulutukseen myös tilanteissa, joissa irtisanottu hyödyntää muutosturvakoulutuksen ohella muita työllistymistä edistäviä palveluita tai esimerkiksi suorittaa opintoja ja ne ajoittuisivat muutosturvakoulutuksen kanssa päällekkäin. Samoin säännöksen tarkoitus on turvata irtisanotun oikeus muutosturvakoulutukseen myös tilanteissa, joissa irtisanottu joutuu ennen koulutusta tai sen aikana hoitovastuuseen esimerkiksi sairaasta lapsestaan tai vanhemmastaan eikä sen vuoksi voi aloittaa tai jatkaa koulutusta. Irtisanotun koulutuksen aloittamisen estävä tai keskeyttämistä vaativa hoitovastuu voisi perustua omaishoitoon tai työsopimuslain perhevapaasäännöksiin. Omaishoidolla tarkoitettaisiin tässä yhteydessä irtisanotun henkilön tosiasiallista velvollisuutta hoitaa ikääntynyttä, vammaista tai sairasta omaistaan tilanteessa, jota ei ollut voitu ennakoida siinä vaiheessa, kun muutosturvakoulutusta hankittiin ja koulutuksen aloittamisesta sovittiin. Edellytyksenä ei olisi, että irtisanottu henkilö on tehnyt omaishoidon tuesta annetun lain mukaisen omaishoitosopimuksen, vaan pykälässä tarkoitettu omaishoito voisi olla myös epävirallista. Perhevapaaseen liittyvä velvollisuus voisi olla esimerkiksi isyysvapaa.
5 §.Koulutusoikeuden lakkaaminen. Pykälässä säädettäisiin tilanteista, joissa tässä luvussa säädetyt edellytykset täyttävän irtisanotun oikeus muutosturvakoulutukseen lakkaa. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa työ- ja elinkeinoviranomaisella ei olisi velvollisuutta ryhtyä järjestämään muutosturvakoulutusta tai se voisi keskeyttää koulutuksen hankinnan. Tilanteissa, joissa koulutusta hankittaisiin ryhmälle työnhakijoita, hankinnan keskeyttäminen tarkoittaisi keskeyttämistä vain kyseisen henkilön muutosturvakoulutuksen osalta, ei koko ryhmän osalta. Momentin 1 kohdan mukaan koulutusta ei järjestettäisi tai hankintaprosessi keskeytettäisiin, jos irtisanottu henkilö omatoimisesti päättäisi työnhaun voimassaolon irtisanomisaikana ennen koulutuksen alkamista. Työ- ja elinkeinoviranomainen voisi kuitenkin aloittaa koulutuksen järjestämisen tai jatkaa hankintaprosessia, jos irtisanottu rekisteröityisi uudelleen työnhakijaksi irtisanomisaikana. Muutosturvakoulutusta ei hankittaisi tai sen hankinta keskeytettäisiin myös tilanteissa, joissa työnantaja peruu tuotannollisiin tai taloudellisiin syihin perustuneen irtisanomisen ja työntekijä jatkaa työntekoa saman työnantajan palveluksessa. Tällaisissa tilanteissa työntekijän oikeus muutosturvakoulutukseen lakkaisi, koska palvelussuhde ei olisikaan päättynyt eikä työntekijä siten täyttäisi tässä luvussa säädettyjä muutosturvakoulutuksen järjestämisen edellytyksiä.
Momentin 2 kohdan mukaan muutosturvakoulutuksen järjestäminen tai hankinta keskeytettäisiin myös tilanteessa, jossa irtisanottu henkilö omalla toiminnallaan aiheuttaa sen, että työnantaja työntekijästä johtuvasta syystä päättää työntekijän työsuhteen irtisanomisaikana. Näissä tilanteissa työntekijän työsuhde ei olisi tosiasiallisesti päättynyt tuotannollisista tai taloudellisista syistä, joten edellytykset muutosturvakoulutukselle eivät tällaisessa tilanteessa enää täyttyisi. Kyseeseen voisi tulla esimerkiksi tilanne, jossa työnantaja on irtisanomisaikana purkanut työsopimuksen työsopimuslain 8 luvun 1 §:ssä säädetyllä perusteella, koska työntekijä on olennaisesti rikkonut tai laiminlyönyt velvoitteitaan, tai työsopimusta pidetään purkautuneena työsopimuslain 8 §:n 3 §:ssä tarkoitetulla perusteella, koska työntekijä on ollut poissa työstä vähintään seitsemän päivää ilmoittamatta sinä aikana työnantajalle pätevää syytä poissaololleen. Samoin henkilön oikeus muutosturvakoulutukseen lakkaisi, mikäli työntekijä ja työnantaja tekisivät irtisanomisaikana sopimuksen työsuhteen päättämisestä (ns. kultainen kädenpuristus). Tällöin työntekijän työsuhde ei olisi tosiasiallisesti päättynyt tuotannollisista tai taloudellisista syistä eivätkä edellytykset muutosturvakoulutuksen järjestämiselle enää täyttyisi. Työntekijän tulisi ilmoittaa tekemästään työsuhteen päättämissopimuksesta TE-toimistolle.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muutosturvakoulutusoikeuden lakkaamisesta tilanteissa, joissa työ- ja elinkeinoviranomainen on jo hankkinut koulutuksen, mutta irtisanottu henkilö ei aloita koulutusta tai keskeyttää koulutuksen. Koulutuksen aloittamatta jättämisestä tai keskeyttämisestä ei aiheutuisi irtisanotulle seuraamuksia, mutta uutta koulutusta ei tämän jälkeen järjestettäisi. Oikeus koulutukseen ei kuitenkaan lakkaisi, jos irtisanotulla henkilöllä olisi perusteltu syy koulutuksen aloittamatta jättämiseen tai keskeyttämiseen. Koulutus tulisi kuitenkin aloittaa tai sitä tulisi jatkaa 12 kuukauden kuluessa palvelussuhteen päättymisestä. Koulutuksen siirtymisestä ei saisi aiheutua lisäkustannuksia TE-toimistolle tai ELY-keskukselle. Lisäkustannuksilla tarkoitettaisiin koulutuksen hintaa. Lisäkustannukseksi ei katsottaisi hallinnollisen lisätyön työ- ja elinkeinoviranomaiselle aiheuttamia kustannuksia.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin tilanteista, joissa irtisanotulla henkilöllä on perusteltu syy olla aloittamatta tai keskeyttää koulutus menettämättä oikeuttaan muutosturvakoulutukseen. Perusteltu syy voisi liittyä joko irtisanottuun henkilöön tai palveluntuottajaan. Perusteltu syy olisi momentin 1 kohdan mukaan uuden työn aloittaminen, kun koulutusta ei voida järjestää työn ohessa. Säännöksen tarkoituksena olisi kannustaa irtisanottua ottamaan vastaan työtä, jos sitä olisi tarjolla. Oikeus muutosturvakoulutukseen menetettäisiin vasta sitten, jos irtisanottu ei pystyisi aloittamaan tai jatkamaan koulutusta 12 kuukauden kuluessa sen palvelussuhteen päättymisestä, jonka perusteella oikeus muutosturvakoulutukseen oli syntynyt. Lisäksi momentin 2 kohdan mukaan koulutus olisi perusteltua jättää aloittamatta tai keskeyttää, jos koulutus ei ole irtisanotun henkilön terveydentila tai alentunut työ- ja toimintakyky huomioon ottaen hänelle sopivaa. Irtisanotun henkilön tulisi esittää TE-toimistolle luotettava selvitys terveydentilastaan esimerkiksi lääkärintodistuksella. Työ- ja elinkeinoviranomainen arvioisi irtisanotun henkilön esittämien selvitysten perusteella, onko koulutuksen aloittamatta jättämiselle tai keskeyttämiselle ollut perusteltu syy.
Momentin 3 ja 4 kohdassa säädettäisiin sellaisista palveluntuottajaan liittyvistä syistä, joiden perusteella katsottaisiin, että irtisanotulla henkilöllä on perusteltu syy koulutuksen aloittamatta jättämiseen tai keskeyttämiseen. Perusteltuna syynä pidettäisiin sitä, että palveluntuottaja olennaisesti laiminlyö vastuutaan koulutukseen osallistuvan työturvallisuudesta tai olennaisesti laiminlyö noudattaa koulutuksen järjestämistä koskevaa lainsäädäntöä tai koulutuksesta tehdyn sopimuksen ehtoja. Käytännössä kyse olisi lähtökohtaisesti tilanteista, joissa irtisanottu on aloittanut koulutuksen, mutta koulutuksen aikana käy ilmi, että palveluntuottaja toimii lainvastaisesti, ja irtisanottu sen vuoksi keskeyttää koulutuksen.
Momentin 5 kohdan mukaan irtisanotulla olisi lisäksi perusteltu syy koulutuksen aloittamatta jättämiseen tai koulutuksen keskeyttämiseen, jos siihen on muu syy, joka on rinnastettavissa 1—4 kohdassa tarkoitettuihin syihin. Säännöksen tarkoituksena on turvata irtisanotun oikeus muutosturvakoulutukseen myös sellaisissa ennalta arvaamattomissa tilanteissa, joissa esimerkiksi irtisanotun omassa elämäntilanteessa tai palveluntuottajan toiminnassa tapahtuisi olennaisia muutoksia, joiden seurauksena irtisanottu ei voisi koulutusta aloittaa tai keskeyttäisi sen. Työ- ja elinkeinoviranomainen arvioisi, onko kyseessä sellainen muu syy, joka on rinnastettavissa momentissa säädettyihin perusteltuihin syihin.
Pykälän 4 momentin mukaan työvoimaviranomaisella ei olisi velvollisuutta muutosturvakoulutuksen järjestämiseen, mikäli irtisanotun haluamaa hänelle soveltuvaa koulutusta ei ole tarjolla eikä irtisanottu halua osallistua muuhun työvoimaviranomaisen ehdottamaan koulutukseen, joka alkaisi 12 kuukauden kuluessa palvelussuhteen päättymisestä. Jos irtisanotun valitsemaa koulutusta ei olisi lainkaan saatavilla tai mahdollista hankkia säädetyssä määräajassa tai irtisanottu ei täyttäisi koulutukseen valituksi tulemisen edellytyksiä, työ- ja elinkeinoviranomaisen velvollisuus järjestää koulutusta raukeaisi. TE-toimisto ehdottaisi irtisanotulle vaihtoehtoisia koulutuksia, mutta jos irtisanottu kieltäytyisi näistä ehdotetuista koulutuksista, hänen oikeutensa muutosturvakoulutukseen lakkaisi. Koska muutosturvakoulutukseen osallistuminen on irtisanotulle vapaaehtoista, häntä ei voida velvoittaa hyväksymään työ- ja elinkeinoviranomaisen ehdottamaa koulutusta. Tilanteessa, jossa koulutuksen järjestäminen olisi käytännössä mahdotonta edellä mainituista syistä, työ- ja elinkeinoviranomaisen tulisi voida vapautua järjestämisvelvollisuudesta.
Vaikka muutosturvakoulutuksen järjestämisessä lähtökohtaisesti otettaisiin ensisijaisesti huomioon irtisanotun toiveet koulutuksesta, myöskään hankintalainsäädännöstä seuraavat rajoitukset eivät voisi johtaa työ- ja elinkeinoviranomaiselle tulevaan sanktioon. Julkisten hankintojen kilpailutuksen tuloksena voidaan päätyä esimerkiksi toiseen kouluttajaan kuin irtisanottu henkilö toivoisi. Jos irtisanottu ei hyväksy kilpailutuksen kautta valittua palveluntuottajaa eikä muutakaan vastaavaa koulutusta, TE-hallinnolla ei olisi velvollisuutta järjestää muutosturvakoulutusta.
Pykälän 5 momentissa säädettäisiin muutosturvakoulutusoikeuden lakkaamisesta irtisanotun henkilön oman menettelyn johdosta. Jos irtisanottu henkilö omalla menettelyllään aiheuttaisi sen, että koulutus keskeytyy tai keskeytetään, irtisanotun henkilön oikeus muutosturvakoulutukseen lakkaa. Tällaista menettelyä voisi olla esimerkiksi koulutuksen ehtojen tai sääntöjen olennainen rikkominen, koulutukseen liittyvien tehtävien laiminlyönti, perusteettomat poissaolot koulutuksesta tai irtisanotun epäasiallinen tai uhkaava käytös, minkä vuoksi palveluntuottaja keskeyttää koulutuksen. Työ- ja elinkeinoviranomaisella ei olisi velvollisuutta järjestää uutta muutosturvakoulutusta omalla menettelyllään koulutuksen keskeytymisen tai keskeyttämisen aiheuttaneelle. TE-toimisto antaisi päätöksen muutosturvakoulutusoikeuden lakkaamisesta 5 momentin perusteella. Jos irtisanottu henkilö katsoisi, että asiaa koskeva päätös olisi virheellinen, siihen voisi vaatia oikaisua 14 luvun 1 §:n 1 momentin mukaisesti. TE-hallinnon oikaisuvaatimuksen johdosta antamaan päätökseen haettaisiin muutosta ehdotetun 14 luvun 2 a §:n mukaisesti sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnalta ja edelleen vakuutusoikeudelta.
12 luku Julkisen työvoima- ja yrityspalvelun toimeenpano ja siihen liittyvä yhteistyö
8 a §.Muutosturvakoulutuksen järjestämiseen liittyvät tehtävät. Pykälä olisi uusi. Pykälässä säädettäisiin siitä, minkä tahon vastuulla muutosturvakoulutuksen järjestäminen olisi. Lisäksi säädettäisiin siitä, mikä taho vastaisi muutosturvakoulutukseen liittyvän rahaliikenteen hoitamisesta.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin siitä, että TE-toimisto tai ELY-keskus hankkii 5 a luvun 2 §:ssä säädetyt edellytykset täyttävälle irtisanotulle henkilölle muutosturvakoulutuksena sellaista ammatillisia valmiuksia tai yritystoimintaa tukevaa koulutusta, josta on sovittu työllistymissuunnitelmassa. Koulutuksen hankintamenettelyyn ryhdyttäisiin välittömästi sen jälkeen, kun TE-toimisto on yhdessä irtisanotun henkilön kanssa allekirjoittanut työllistymissuunnitelman. TE-toimisto ja ELY-keskus sopisivat keskenään siitä, miten hankinta käytännössä tehdään. Koulutuksen hankinnassa noudatettaisiin julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettua lakia. Hankittavan muutosturvakoulutuksen tarjoaja voisi olla myös muu kuin suomalainen tai Suomeen rekisteröity toimija. Koulutushankinta tulisi toteuttaa mahdollisimman nopeasti siten, että irtisanottu voisi aloittaa koulutuksen joko irtisanomisaikana, jos mahdollista, tai viimeistään kolmen kuukauden kuluessa palvelussuhteen päättymisestä. Jos koulutuksen järjestämisen siirtämiseen olisi 4 §:ssä tarkoitettu perusteltu syy, hankinta voitaisiin tehdä siten, että irtisanottu voisi aloittaa koulutuksen viimeistään 12 kuukauden kuluessa palvelussuhteen päättymisestä.
Työllisyysrahasto maksaisi muutosturvakoulutusten kustannukset. Koulutusta hankittaessa koulutuksen kustannukset maksettaisiin työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan momentilta, mutta viime kädessä kustannukset jäisivät Työllisyysrahaston vastuulle.
Pykälän 2 momentin mukaan KEHA-keskus määrittäisi TE-toimiston pyynnöstä muutosturvakoulutuksen enimmäisarvon koulutukseen oikeutetulle irtisanotulle henkilölle, joka ilmoittaa haluavansa osallistua koulutukseen, hyödyntäen tulorekisteriä. Palkkatietoja ei siten tarkistettaisi tulorekisteristä sellaisten muutosturvakoulutukseen oikeutettujen osalta, jotka eivät halua osallistua koulutukseen. KEHA-keskus tekisi muutosturvakoulutusta koskevan arvonmäärityslaskelman itsenäisesti tulorekisteristä saamiensa tietojen perusteella eikä siis esimerkiksi käyttäisi määrityksen pohjana muutosturvarahan maksajan tekemää laskelmaa. Lisäksi KEHA-keskus laskuttaisi Työllisyysrahastolta neljännesvuosittain jälkikäteen muutosturvakoulutusten kustannukset.
14 luku Muutoksenhaku
2 a §.Muutoksenhaku muutosturvakoulutusta koskevassa asiassa. Pykälä olisi uusi. Siinä säädettäisiin muutoksenhausta muutosturvakoulutusta koskevassa asiassa.
Pääsääntöisesti TE-hallinnon oikaisuvaatimuksen johdosta antamiin päätöksiin haetaan muutosta hallinto-oikeudelta ja hallinto-oikeuden päätöksestä voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus antaa valitusluvan. Muutosturvakoulutusta koskevassa asiassa valitustie poikkeaisi edellä kuvatusta. Muutosturvakoulutusta koskevaan, oikaisuvaatimuksen johdosta tehtyyn päätökseen haettaisiin muutosta sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnalta. Sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnan päätökseen haettaisiin muutosta vakuutusoikeudelta. Vakuutusoikeuden päätökseen ei saisi hakea muutosta valittamalla. Poikkeavan valitustien perusteena on se, että kaikki muutosturvakoulutusta, muutosturvarahaa ja muutosturvamaksua koskevat valitusasiat olisi tarkoituksenmukaista käsitellä samassa muutoksenhakuelimessä eli sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakunnassa ja vakuutusoikeudessa.
Voimaantulo. Säännöksessä säädettäisiin voimaantulosta ja siirtymäajasta.
7.3
Laki työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta
5 §.Asiakkuuden siirtäminen. Pykälä vastaisi muutoin nykyistä 5 §:ää, mutta pykälään lisättäisiin uusi 3 ja 4 momentti, minkä johdosta 3—6 momentit siirtyisivät 5—8 momenteiksi. Pykälän 3 momentin mukaan henkilöä ei siirrettäisi kokeilualueen kunnan asiakkaaksi, jos hän täyttää julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 a luvun 2 §:n 1 momentin 1—3 säädetyt edellytykset. Mainitussa lainkohdassa säädettyjä edellytyksiä olisivat: henkilö on täyttänyt 55 vuotta, ollut saman työnantajan palveluksessa vähintään viisi vuotta ja irtisanottu tuotannollisella tai taloudellisella irtisanomisperusteella. Iän ja työhistorian tulisi täyttyä viimeistään irtisanomispäivänä.
Lisäksi pykälän 4 momentin mukaan kokeilualueen kunnan asiakkaaksi jo siirretty henkilö olisi siirrettävä takaisin työ- ja elinkeinotoimiston asiakkaaksi, mikäli kyseinen henkilö vasta siirron jälkeen täyttää julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 a luvun 2 §:n 1 momentin 1—3 kohdissa säädetyt edellytykset. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi osa-aikatyötä tekevällä työnhakijalla, joka on jo kokeilukunnan asiakas ja tulee irtisanotuksi osa-aikatyöstään niin, että hänelle syntyisi oikeus muutosturvaan, tai kun työllisyyden edistämisen kuntakokeilusta annetun lain 6 §:n 2 momentin perusteella henkilön tulisi muutoin jatkaa kokeilualueen kunnan asiakkaana.
TE-toimiston asiakkaaksi jäänyttä tai siirtynyttä työnhakijaa, joka täyttää edellä mainitut edellytykset, ei missään vaiheessa siirrettäisi kuntakokeilun asiakkaaksi, vaan hänen asiakkuutensa pysyisi TE-toimistossa, vaikka työnhakija olisi jo osallistunut muutosturvakoulutukseen tai oikeus muutosturvakoulutukseen olisi lakannut.
Voimaantulo. Säännöksessä säädettäisiin voimaantulosta ja siirtymäajasta.
7.4
Työsopimuslaki
7 luku Työsopimuksen irtisanomisperusteet
12 a §.55 vuotta täyttäneen erityinen oikeus työllistymisvapaaseen. Pykälä olisi uusi ja sen tarkoituksena olisi mahdollistaa julkisen työvoimapalvelun ja siihen liittyvän muutosturvan mahdollisimman varhainen käynnistyminen, kun irtisanottava henkilö on ikääntynyt.
Säännös koskisi tilanteita, joissa työnantaja irtisanoo taloudellisella tai tuotannollisella irtisanomisperusteella työntekijän, joka irtisanomisen toimittamishetkellä on täyttänyt 55 vuotta ja hänen palvelussuhteensa on tuolloin yhdenjaksoisesti tai yhteensä enintään 30 päivää kestävin keskeytyksin kestänyt vähintään viisi vuotta. Irtisanomisen toimittamishetkestä on erityinen säännös lain 9 luvun 4 §:ssä. Viiden vuoden aika voisi siten ylittyä esimerkiksi tilanteessa, jossa irtisanomisen perusteella päättyvää alle viisi vuotta kestänyttä toistaiseksi voimassa ollutta työsopimusta on yhdenjaksoisesti edeltänyt määräaikainen työsopimus ja sopimusten yhteenlaskettu kesto on ylittänyt viisi vuotta.
Työllistymisvapaan periaatteet määräytyisivät lähtökohtaisesti 12 §:n mukaisesti. Ehdotettu uusi pykälä pidentäisi työllistymisvapaan pituutta sekä laajentaisi sen käyttöalaa niiden työntekijöiden osalta, jotka täyttävät ikää ja palvelussuhteen kestoa koskevan vaatimuksen. Muilta osin työllistymisvapaan osalta sovellettaisiin 12 §:ää (esimerkiksi työllistymisvapaan käyttötarkoitus, ilmoitus työllistymisvapaan käyttämisestä, merkittävää haittaa koskeva poikkeus työllistymisvapaaseen).
Työllistymisvapaan pituus olisi pykälän tarkoittamassa tilanteessa enintään 5 työpäivää, jos irtisanomisaika olisi enintään yksi kuukausi. Tältä osin työllistymisvapaan pituus vastaisi 12 §:ssä säädettyä. Työsuhteen kestettyä viisi vuotta, irtisanomisaika on kuitenkin lähes aina pidempi. Koska irtisanomisaikaa koskeva säännös on dispositiivinen, tällainenkin mahdollisuus on otettava huomioon. Jos irtisanomisaika on yhtä kuukautta pidempi mutta enintään neljä kuukautta, työllistymisvapaa pitenisi 10 työpäivästä 15 työpäivään. Jos irtisanomisaika on yli neljä kuukautta, työllistymisvapaa pitenisi 20 työpäivästä 25 työpäivään. Sovellettava irtisanomisaika määräytyy työsopimuslain 6 luvun 3 §:n mukaisesti.
Pykälän 2 momentissa laajennettaisiin työllistymisvapaan käyttötarkoitusta siitä, mitä 12 §:n 1 momentissa säädetään. Työllistymisvapaata saisi siis pykälän tarkoittamissa tilanteissa käyttää myös julkisesta työvoima- ja yrityspalvelulaista annetun lain 5 a luvussa säädettyyn muutosturvakoulutukseen sekä osaamis- ja työkykykartoituksen tekemiseen.
9 luku Työsopimuksen päättämismenettely
3 b §.Työnantajan tiedottamisvelvollisuus eräistä työvoimapalveluista. Voimassa olevassa pykälässä säädetään työnantajan velvollisuudesta tiedottaa vähintään 10 työntekijää irtisanoessaan työntekijöitä näiden oikeudesta julkisesta työvoima-. ja yrityspalvelusta annetussa laissa tarkoitettuun työllistymissuunnitelmaan.
Pykälään lisättäisiin uusi tiedottamisvelvollisuutta koskeva säännös. Uuden säännöksen mukaan työnantajalla olisi velvollisuus tiedottaa työntekijälle, joka irtisanomista toimitettaessa on täyttänyt 55 vuotta ja jonka työsuhde on yhdenjaksoisesti tai yhteensä enintään 30 päivää jatkuvin keskeytyksin kestänyt vähintään viisi vuotta, tämän oikeudesta julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 a luvussa tarkoitettuun muutosturvakoulutukseen sekä työttömyysturvalain 9 luvussa tarkoitettuun muutosturvarahaan. Tiedottamisvelvollisuus koskisi niitä työntekijöitä, joilla olisi lisäksi oikeus myös ehdotettuun 7 luvun 12 a §:ssä tarkoitettuun pidennettyyn työllistymisvapaaseen. Säännöksen soveltamispiiriä on kuvattu edellä mainittua säännöstä koskevissa perusteluissa.
Muutosturvakoulutusta koskeva työnantajan tiedottamisvelvollisuus koskisi myös tilanteita, joissa irtisanotaan yksittäinen työntekijä taloudellisella tai tuotannollisella irtisanomisperusteella.
Koska työllistymissuunnitelmasta tiedottaminen koskee vain joukkoirtisanomistilanteita, voimassa oleva 1 momentti ehdotetaan siirrettäväksi 2 momentiksi ja 1 momentissa säädetäisiin muutosturvakoulutusta ja muutosturvarahaa koskevasta tiedottamisvelvollisuudesta.
Pykälän otsikkoa muutetaan vastaamaan muuttunutta sisältöä.
Voimaantulo. Säännöksessä säädettäisiin voimaantulosta ja siirtymäajasta.
7.5
Merityösopimuslaki
8 luku Työsopimuksen irtisanomisperusteet
10 a §.55 vuotta täyttäneen erityinen oikeus työllistymisvapaaseen. Pykälä olisi uusi ja sen sisältö vastaisi ehdotettua työsopimuslain 7 luvun 12 a §:ää, jonka sisältö on selostettu edellä.
10 luku Työsopimuksen päättämismenettely
5 §.Työnantajan tiedottamisvelvollisuus eräistä työvoimapalveluista. Pykälän sisältö vastaisi ehdotettua työsopimuslain 9 luvun 3 b §:ää, jonka sisältö on selostettu edellä. Pykälän otsikkoa muutettaisiin lisäksi vastaamaan säännöksen muuttunutta sisältöä.
Voimaantulo. Säännöksessä säädettäisiin voimaantulosta ja siirtymäajasta.
7.6
Työaikalaki
15 §.Lyhennetty työaika. Pykälässä säädetään lyhennetystä työajasta. Pykälän soveltamisalan piiriin kuuluvat lain soveltamispiiriin kuuluvien työntekijöiden, virkamiesten ja viranhaltijoiden ohella myös sellaiset työ- ja virkasuhteessa työtä tekevät, jotka lain 2 §:n mukaan jäävät tämän lain soveltamisalan ulkopuolelle.
Lyhennettyyn työaikaan siirtyminen edellyttää työnantajan ja työntekijän välistä sopimusta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin edelleen tilanteista, joissa työntekijä terveydellisistä ja sosiaalisista syitä haluaa tehdä osa-aikatyötä. Tällöin työnantajan olisi pyrittävä järjestämään työt osa-aikatyön mahdollistavalla tavalla. Tähän ei ehdoteta tehtäväksi muutosta.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin työntekijän 1 momenttia vahvemmasta oikeudesta siirtyä tekemään lyhennettyä työaikaa. Työntekijän pyynnöstä työnantajan olisi ensisijaisesti järjestettävä työt niin, että työntekijä voi lyhentää säännöllistä työaikaansa siirtyäkseen osittaiselle varhennetulle vanhuuseläkkeelle tai osatyökyvyttömyyseläkkeelle. Tältä osin momentti vastaa asiallisesti voimassa olevaa lakia. Näiden lisäksi työnantajan velvollisuus järjestää työt osa-aikatyön mahdollistavalla tavalla koskisi tilanteita, joissa työntekijän olisi tarkoitus jäädä työsopimuslain 2 luvun 11 a §:ssä tarkoitetulla tavalla osittaiselle sairauslomalle. Osasairauspäivärahaan ja osa-aikaiseen työstä poissaoloon perustuvan järjestelmän tavoitteena on tukea (osittain) työkyvyttömän työntekijän pysymistä työelämässä ja paluuta kokoaikaiseen työhön. Kysymys voisi olla tilanteesta, jossa työntekijä kokoaikaisen sairauspoissaolon jälkeen palaa ensin osa-aikatyöhön, jonka aikana voidaan selvittää hänen työssä selviytymistään ja mahdollisuuttaan palata sairauslomaa edeltäneeseen työaikaan. Osasairauspäivärahan edellytyksistä säädetään sairausvakuutuslain (1224/2004) 8 luvun 11 §:ssä.
Momentissa säädettäisiin vielä siitä, että työntekijän pyynnöstä työnantajan olisi ensisijaisesti järjestettävä työt osa-aikatyön mahdollistavalla tavalla myös silloin, kun 55 vuotta täyttänyt, työnantajan palveluksessa vähintään kolme vuotta ollut työntekijä haluaa lyhentää säännöllistä työaikaansa. Säännöksen noudattamisen edellytyksenä olisi ainoastaan työntekijän vähintään 55 vuoden ikä ja kolmen vuoden työhistoriavaatimus kyseisen työnantajan palveluksessa. Osa-aikatyön tekemistä koskevan pyynnön taustalla ei edellytetä olevan työntekijän esittämiä terveydellisiä tai sosiaalisia syitä eikä muitakaan perusteita. Ehdotetun säännöksen taustalla on kuitenkin ikääntyneen työntekijän työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin tukeminen. Yleisenä tavoitteena on pidentää työntekijöiden työuria.
Työajan lyhentäminen olisi toteutettava työnantajan ja työntekijän sopimalla tavalla ottaen huomioon työntekijän tarpeet sekä toisaalta työnantajan tuotanto- ja palvelutoiminnasta johtuvat osa-aikatyön järjestämiseen vaikuttavat seikat. Kysymys ei siten olisi työntekijän subjektiivisesta oikeudesta lyhennettyyn työaikaan. Kieltäytyessään osa-aikatyön järjestämisestä työnantajan olisi kuitenkin esitettävä työntekijälle perusteet, miksi lyhennetyn työajan käyttöön ottaminen ei onnistu. Tästä säädettäisiin edelleen pykälän 4 momentissa.
Voimaantulo. Säännöksessä säädettäisiin voimaantulosta ja siirtymäajasta.
7.7
Merityöaikalaki
5 a §.Lyhennetty työaika. Pykälää muutettaisiin siten, että sen mukaan työnantajan olisi järjestettävä työt osa-aikatyön mahdollistavalla tavalla myös silloin, kun 55 vuotta täyttänyt, työnantajan palveluksessa vähintään kolme vuotta ollut työntekijä haluaa lyhentää säännöllistä työaikaansa. Virkkeen sisältö vastaisi sitä, mitä edellä työaikalain 15 §:ää koskevan ehdotuksen osalta on todettu.
Työajan lyhentäminen olisi jatkossakin toteutettava työnantajan ja työntekijän sopimalla tavalla ottaen huomioon työntekijän tarpeet sekä toisaalta työnantajan tuotanto- ja palvelutoiminnasta johtuvat osa-aikatyön järjestämiseen vaikuttavat seikat. Kysymys ei siten olisi työntekijän subjektiivisesta oikeudesta lyhennettyyn työaikaan.
7.8
Laki työajasta kotimaanliikenteen aluksissa
6 a §.Lyhennetty työaika. Pykälää muutettaisiin siten, että sen mukaan työnantajan olisi järjestettävä työt osa-aikatyön mahdollistavalla tavalla myös silloin, kun 55 vuotta täyttänyt, työnantajan palveluksessa vähintään kolme vuotta ollut työntekijä haluaa lyhentää säännöllistä työaikaansa. Virkkeen sisältö vastaisi sitä, mitä edellä työaikalain 15 §:ää koskevan ehdotuksen osalta on todettu.
Työajan lyhentäminen olisi jatkossakin toteutettava työnantajan ja työntekijän sopimalla tavalla ottaen huomioon työntekijän tarpeet sekä toisaalta työnantajan tuotanto- ja palvelutoiminnasta johtuvat osa-aikatyön järjestämiseen vaikuttavat seikat. Kysymys ei siten olisi työntekijän subjektiivisesta oikeudesta lyhennettyyn työaikaan.
7.9
Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta
37 a §.Työllistymisvapaa ja työnantajan ilmoitusvelvollisuus. Voimassa olevaa pykälää muutettaisiin lisäämällä siihen työllistymisvapaata ja työnantajan ilmoitusvelvollisuutta koskevat säännökset, jolloin säännöksen sisältö vastaisi ehdotettua työsopimuslain 7 luvun 12 a §:ää, jonka sisältö on selostettu edellä ja ehdotettua työsopimuslain 9 luvun 3 b §:ää, jonka sisältö on selostettu edellä.
Voimaantulo. Säännöksessä säädettäisiin voimaantulosta ja siirtymäajasta.
7.10
Laki työttömyysetuuksien rahoituksesta
1 luku Yleiset säännökset
1 §.Lain tarkoitus. Pykälän 1 momentti sisältää luettelon työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain mukaisilla maksuilla rahoitettavista etuuksista. Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi maininnat työttömyysturvalain mukaisista muutosturvarahoista ja julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaisista muutosturvakoulutuksista.
2 §.Työttömyysvakuutusmaksut. Pykälän 2 momentissa luetellaan ne etuudet, jotka työttömyysvakuutusmaksun tuotolla tulee voida rahoittaa. Momenttiin ehdotetaan lisättäväksi maininnat muutosturvarahoista ja muutosturvakoulutuksista sekä viittaus säännökseen, jossa säädetään Kansaneläkelaitokselle tilitettävästä määrästä muutosturvarahan rahoitukseen.
3 luku Työllisyysrahasto
10 §.Työllisyysrahaston tehtävät. Pykälä sisältää luettelon Työllisyysrahaston tehtävistä. Pykälän 3 kohtaan ehdotetaan lisättäväksi rahaston tehtäväksi muutosturvamaksun määrääminen ja periminen.
4 a luku Muutosturvamaksu
14 §.Työnantajan muutosturvamaksu. Lakiin ehdotetaan lisättäväksi kokonaan uusi 4 a luku, jossa säädettäisiin muutosturvamaksusta. Muutosturvamaksu muodostuisi irtisanovan työnantajan osasta, josta säädettäisiin 14 a §:ssä ja yhteisestä osasta, josta säädettäisiin 14 b §:ssä. Työnantajan muutosturvamaksun määrä vastaisi keskimäärin irtisanotun työntekijän kolmen kuukauden palkan määrää. Muutosturvamaksun kokonaisuus määriteltäisiin siten, että maksulla perittäisiin työnantajilta muutosturvaan oikeutettujen henkilöiden kolmen kuukauden palkkaa vastaava määrä.
14 a §.Irtisanovan työnantajan muutosturvamaksu. Pykälässä säädettäisiin irtisanovan työnantajan muutosturvamaksun perusteista.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin irtisanovan työnantajan muutosturvamaksun perimisen edellytyksistä ja maksun määrästä. Irtisanovan työnantajan muutosturvamaksun määrä perustuisi Kansaneläkelaitoksen tai työttömyyskassan maksamaan muutosturvarahaan. Irtisanovan työnantajan muutosturvamaksun määrä olisi työntekijälle maksettavan muutosturvarahan määrä kerrottuna luvulla 0—2,9 riippuen työnantajan palkkasummasta. Kertoimen tarkistamisesta säädettäisiin lain 18 §:n 6 momentissa.
Työnantaja, joka irtisanoo työntekijän tuotannollisilla tai taloudellisilla perusteilla olisi tietyin edellytyksin velvollinen maksamaan irtisanotusta henkilöstä muutosturvamaksua. Muutosturvamaksua olisi maksettava niistä henkilöistä, jotka olisivat julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 5 a luvun 2 §:n 1 momentin 1—3 kohdassa tarkoitettuja työntekijöitä, eli jotka iän, työhistorian ja palvelussuhteen päättymissyyn perusteella olisivat oikeutettuja uuteen muutosturvaan.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin työnantajan palkkasumman vaikutuksesta velvollisuuteen maksaa muutosturvamaksua. Irtisanovan työnantajan muutosturvamaksun määrä ehdotetaan porrastettavaksi työnantajan koon mukaan vastaavalla tavalla kuin omavastuumaksun määrä on porrastettu. Täysimääräinen irtisanovan työnantajan muutosturvamaksu perittäisiin yrityksiltä, joiden palkkasumma on vähintään 35 160 000 euroa. Palkkasumman ollessa pienempi, pienenisi maksu lineaarisesti alaspäin siten, että maksua ei perittäisi enää lainkaan, jos palkkasumma olisi enintään 2 197 500 euroa. Esimerkiksi palkkasumman ylärajan ja alarajan puolivälissä maksu vastaisi muutosturvarahan määrää kerrottuna luvulla 1,45. Palkkasummien rajoja tarkistetaan joka vuosi palkkakertoimessa tapahtunutta muutosta vastaavasti. Muutoksista säädetään työttömyysvakuutusmaksuista säätämisen yhteydessä.
14 b §.Muutosturvamaksun yhteinen osa. Pykälässä säädettäisiin muutosturvamaksun yhteisestä osasta. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin muutosturvamaksun yhteisen osan määrästä. Muutosturvamaksun yhteisen osan määrä laskettaisiin siten, että sen tuotolla voitaisiin kattaa se osa muutosturvamenosta, jota ei saada katettua 14 a §:n mukaisen irtisanovan työnantajan muutosturvamaksun tuotolla. Muutosturvamaksun yhteinen osa ei olisi erillinen maksu vaan se olisi elementti, joka korottaisi työnantajan työttömyysvakuutusmaksua. Palkansaajan työttömyysvakuutusmaksuun sillä ei olisi vaikutusta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muutosturvamaksun yhteisen osan määräämisessä ja perinnässä noudatettavasta menettelystä.
Maksun määräämisessä ja perinnässä sovellettaisiin samaa menettelyä, jota sovelletaan työnantajan työttömyysvakuutusmaksun osalta. Työttömyysvakuutusmaksuista säädetään vuosittain lailla. Työnantajan työttömyysvakuutusmaksun määrään vaikuttaa työnantajan vuotuisen palkkasumman määrä.
Muutosturvamaksun yhteinen osa perittäisiin työnantajan työttömyysvakuutusmaksun yhteydessä. Muutosturvamaksun yleisestä osasta ei tehtäisi erillisiä maksupäätöksiä vaan se olisi osa työnantajan työttömyysvakuutusmaksua. Muutosturvamaksun yleisellä osalla olisi korottava vaikutus työnantajan työttömyysvakuutusmaksuun. Muutosturvamaksun arvioidaan nostavan työnantajan työttömyysvakuutusmaksua keskimäärin 0,03 prosenttiyksikköä.
14 c §.Oikeus tietojen saamiseen. Pykälässä säädettäisiin oikeudesta irtisanovan työnantajan muutosturvamaksun määräämiseen liittyvän menettelyn kannalta välttämättömien tietojen saamiseen.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin Työllisyysrahaston ja muutoksenhakuelimen oikeudesta saada välttämättömiä tietoja 14 a §:n mukaisen irtisanovan työnantajan muutosturvamaksun määräämistä varten. Tietoja olisi oikeus saada salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä sekä maksutta.
Rahastolla ja muutoksenhakuelimellä olisi oikeus saada työnantaja- ja työntekijäkohtaisia tietoja Kansaneläkelaitokselta, työttömyyskassalta ja TE-toimistolta (kohta 1) sekä valtion, hyvinvointialueen ja kunnan viranomaiselta sekä muulta julkisoikeudelliselta yhteisöltä (kohta 2) sekä työnantajalta (kohta 3). Tiedot, jotka rahastolla olisi oikeus saada työnantajalta, rahasto saisi pääosin tulorekisteristä, ja rahastolla olisi myös velvollisuus näitä tulorekisteritietoja käyttää. Tästä seuraa, ettei Työllisyysrahasto voisi edellyttää työnantajaa antamaan sille suoraan sellaisia tietoja, jotka työnantaja on jo ilmoittanut tulorekisteriin. Työllisyysrahastolla on oikeus saada tietoja tulorekisteristä tulotietojärjestelmästä annetun lain nojalla.
Irtisanovan työnantajan muutosturvamaksuvelvollisuutta koskevan asian ratkaisemisessa ja toimenpanossa Työllisyysrahasto tarvitsisi tiedon työntekijästä, joka on muutosturvapaketin piirissä. Valtaosa uuteen muutosturvapakettiin oikeutetuista henkilöistä hakeutuisi sekä työvoimapalveluita järjestävän tahon, että työttömyyskassan tai Kansaneläkelaitoksen asiakkaiksi. Työllisyysrahasto rakentaisi teknisen rajapinnan itsensä sekä Kansaneläkelaitoksen ja työttömyyskassojen välille. Valtaosa tapauksista tulisi Työllisyysrahastossa vireille Kansaneläkelaitoksen ja työttömyyskassojen ilmoituksesta.
Mikäli muutosturvapakettiin oikeutettu henkilö ei hae muutosturvarahaa Kansaneläkelaitokselta tai työttömyyskassalta esimerkiksi siitä syystä, että hän ilmoittautuisi säädettyä määräaikaa myöhemmin TE-toimistoon, Työllisyysrahaston tulisi saada tieto työntekijästä työvoimapalveluita järjestäviltä tahoilta. Näitä henkilöitä olisi kuitenkin määrällisesti vähän. Työllisyysrahasto ei rakentaisi teknistä rajapintaa työvoimapalveluita järjestävien tahojen välille.
Valtaosassa tapauksista Työllisyysrahasto saisi tiedon henkilölle maksettavasta muutosturvarahan määrästä Kansaneläkelaitokselta tai työttömyyskassalta. Työllisyysrahasto määrittelisi muutosturvarahan määrän niissä tapauksissa, joissa työntekijälle ei ole myönnetty muutosturvarahaa. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi siitä syystä, että henkilö olisi hakenut muutosturvarahaa Kansaneläkelaitokselta tai työttömyyskassalta myöhässä tai ei ole hakenut muutosturva-rahaa ollenkaan. Työllisyysrahastolla olisi samat tietojensaantioikeudet muutosturvarahan palkanmäärittelyä varten kuin Kansaneläkelaitoksella ja työttömyyskassoilla. Työllisyysrahastolla olisi tekninen rajapinta tulorekisteriin.
Irtisanovan työnantajan muutosturvamaksu olisi vakuutusluonteinen. Työllisyysrahasto voisi tutkia maksun suuruuden oikeellisuutta tulorekisteritiedoista.
Työllisyysrahasto voi joutua tehtäväänsä hoitaessa tarkistamaan työntekijää koskevia tietoja sekä tutkimaan työnantajan yrityshistoriaa, jos työsuhteen irtisanomisen jälkeen on esimerkiksi tapahtunut yritysjärjestelyjä. Tämän vuoksi Työllisyysrahastolla on oltava mahdollisuus saada irtisanovan työnantajan muutosturvamaksuasian käsittelyssä tarvittavia tietoja eri viranomaistahoilta. Työllisyysrahasto saisi tiedot esimerkiksi Patentti- ja rekisterihallitukselta y-tunnuksen muutoshistoriasta, Digi- ja viestintävirastolta esimerkiksi henkilötunnuksessa tapahtuneista muutoksista, maksun perimiseksi Oikeusrekisterikeskukselta tiedon työnantajan maksukyvyttömyydestä maksukyvyttömyysrekisteristä ja valtio-työnantajan kirjanpitoyksikön palkkasumman Valtiokonttorista. Myös muutoksenhakuelimellä tulisi olla vastaava oikeus tietojen saamiseen.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin työvoimapalveluita järjestävän tahon, Kansaneläkelaitoksen ja työttömyyskassan oikeudesta saada työnantajalta 1 momentissa tarkoitetut tiedot, jotka ovat välttämättömiä niille 14 d §:ssä säädetyn tietojenantovelvollisuuden täyttämiseksi. Kysymys on tiedoista, jotka kuuluvat työvoimapalveluita järjestävän tahon, työttömyyskassojen ja Kansaneläkelaitoksen tietojenantovelvollisuuden piiriin. Työvoimapalveluita järjestävillä tahoilla, työttömyyskassoilla ja Kansaneläkelaitoksella olisi oikeus saada työnantajalta pyynnöstä sitä työnantaja- ja työntekijäkohtaista tietoa, jotka niiden on 14 d §:n nojalla ilmoitettava Työllisyysrahastolle.
14 d §.Velvollisuus tietojen antamiseen. Pykälässä säädettäisiin velvollisuudesta tietojen antamiseen muutosturvamaksun määräämistä ja perintää varten. Pykälän 1 momentin mukaan Kansaneläkelaitoksella ja työttömyyskassalla olisi velvollisuus ilmoittaa salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia ja luovutusta koskevien rajoitusten estämättä maksutta Työllisyysrahastolle tietoja muutosturvamaksun määräämistä ja perintää varten.
Työttömyyskassoille ja Kansaneläkelaitokselle on tarpeen säätää ilmoitusvelvollisuus tiedoista, joilla on merkitystä irtisanovan työnantajan muutosturvamaksuvelvollisuuden määrittelyssä. Näillä toimijoilla on muutosturvarahan myöntäjinä tieto henkilöiden työnantajista. Niillä on mahdollisuus kerätä ja ilmoittaa niitä välttämättömiä tietoja, joilla on merkitystä työnantajan 14 a §:ssä tarkoitetun maksuvelvollisuuden määrittelyssä. Työttömyyskassan tai Kansaneläkelaitoksen antaman tiedon perusteella 14 a §:ssä säädetyn muutosturvamaksun käsittely voi käynnistyä Työllisyysrahastossa.
Työvoimapalveluita järjestävällä taholla on tieto henkilöstä, josta henkilön työnantaja on velvollinen maksamaan 14 a §:n mukaisen muutosturvamaksun. Työvoimapalveluita hoitava taho välittäisi tiedot henkilön iästä, työhistoriasta ja irtisanomisperusteesta Kansaneläkelaitokselle tai työttömyyskassalle lausunnossa, jonka perusteella Kansaneläkelaitos tai työttömyyskassa tutkisivat oikeuden muutosturvarahaan. Kansaneläkelaitos tai työttömyyskassa ilmoittaisi rajapinnan välityksellä Työllisyysrahastolle edellä mainitut tiedot sekä muutosturvarahan määrän.
Kansaneläkelaitos tai työttömyyskassa tekisi ilmoituksen Työllisyysrahastolle myös silloin, kun henkilön muutosturvarahaa koskeva hakemus on hylätty esimerkiksi sillä perusteella, että muutosturvarahaa on haettu myöhässä. Irtisanovan työnantajan muutosturvamaksu olisi vakuutusluonteinen. Työnantaja olisi maksuvelvollinen riippumatta siitä, onko työntekijä täyttänyt kaikki hänelle asetetut velvollisuudet muutosturvakoulutuksen tai -rahan saamiseksi.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin rahaston oikeudesta käyttää ja yhdistää saamiaan tietoja. Tietojen yhdistäminen olisi välttämätöntä muutosturvamaksun määräämisen ja perimisen prosessissa. Työllisyysrahastolla olisi oikeus yhdistää ja käyttää tässä pykälässä tarkoitettuja tietoja irtisanovan työnantajan muutosturvamaksun määräämistä ja perimistä varten. Yhdistettyjä tietoja voitaisiin säilyttää siihen asti, kun edellä mainittu tehtävä olisi suoritettu. Yhdistettyjä tietoja ei saisi luovuttaa edelleen.
Pykälän 3 momentti sisältäisi erityisen säännöksen TE-toimiston velvollisuudesta antaa rahastolle kaksi kertaa vuodessa tiedot muutosturvakoulutukseen oikeutetuista henkilöistä. Työllisyysrahasto rakentaisi sähköisen rajapinnan Kansaneläkelaitoksen ja työttömyyskassojen välille. Kaikki muutosturvapakettiin oikeutetut eivät kuitenkaan välttämättä hakisi muutosturvarahaa Kansaneläkelaitokselta tai työttömyyskassasta. Tästä syystä ja koska työttömyyskassojen ja Kansaneläkelaitoksen ilmoitukset 14 a §:n mukaisen muutosturvamaksuprosessin käynnistymisen kannalta ovat ratkaisevia, tulisi voida varmistaa, että Työllisyysrahasto on saanut tiedon henkilöstä, joka on muutosturvapaketin piirissä. Työvoimapalveluita järjestävän tahon rekisteristä ajettaisiin lista niistä työnhakijoista, joista on annettu muutosturvaoikeutta koskeva lausunto. Lista toimitettaisiin myös henkilöistä, joilta on hylätty oikeus muutosturvakoulutukseen, sillä hylkäämisen peruste voi olla se, että henkilö olisi ilmoittautunut työnhakijaksi säädetyn määräajan jälkeen. Työllisyysrahasto voisi verrata, onko se käsitellyt näistä henkilöistä koituvan 14 a §:n mukaisen maksuvelvollisuuden.
14 e §.Muutosturvamaksun määrääminen eräissä tilanteissa. Pykälä sisältäisi säännökset eräistä poikkeuksista muutosturvamaksun määräämisessä. Pykälän 1—3 momentissa säädettäisiin sellaisten tilanteiden varalta, joissa työnantaja pyrkii keinotekoisin järjestelyin välttämään muutosturvamaksun maksamisen. Tällaisia järjestelyitä voivat olla esimerkiksi yrityksen keinotekoinen jakaminen pienemmiksi kokonaisuuksiksi, joiden palkkasumma jää alle maksuvelvollisuuden rajan. Ehdotus vastaa omavastuumaksun määräämisestä säädettyä.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin irtisanovan työnantajan muutosturvamaksun perusteista niissä tilanteissa, joissa Kansaneläkelaitos tai työttömyyskassa ei ole maksanut irtisanotulle, uuteen muutosturvaan iän, työhistorian ja palvelussuhteen päättymissyyn vuoksi lähtökohtaisesti oikeutetulle henkilölle muutosturvarahaa, ja joissa Työllisyysrahasto ei näin ollen voi käyttää muutosturvarahaa maksun määräämisen perusteena. Näissä tilanteissa Työllisyysrahasto määrittäisi itsenäisesti muutosturvarahan perusteena olevan palkan noudattaen, mitä työttömyysturvalain 9 luvun 2 §:ssä säädetään.
14 f §.Päätöksen antaminen ja muutosturvamaksun periminen. Pykälässä säädettäisiin irtisanovan työnantajan muutosturvamaksun määräämiseen ja perimiseen liittyvästä menettelystä. Pykälän 1 momentin mukaan maksun määräämisestä olisi aina annettava kirjallinen päätös. Päätös olisi perusteltava ilmoittamalla sen perusteena olevat pääasialliset tosiseikat sekä säännökset ja määräykset. Päätöksen perusteena olisi rahaston saama tieto muutosturvarahan maksamisesta Kansaneläkelaitokselta tai työttömyyskassalta tai oikeudesta koulutukseen TE-toimistolta. Ennen päätöksen antamista Työllisyysrahaston tulisi varata työnantajalle mahdollisuus esittää kirjallinen pyyntö muutosturvamaksusta vapauttamiseksi sekä mahdollinen muutosturvamaksusta vapauttamiseen liittyvä selvitys. Perusteita vapauttamiselle voisi olla esimerkiksi, että työnantajan käsityksen mukaan irtisanotun henkilön työsuhde ei ole kestänyt kokonaisuudessaan vähintään viittä vuotta, että työntekijää ei ole irtisanottu tuotannollisella tai taloudellisella perusteella tai, että työnantajan palkkasumma jää alle maksuvelvollisuuden rajan. Tilanteissa, joissa työnantaja vetoaa seikkoihin, joiden osalta Työllisyysrahaston ratkaisu perustuu työttömyyskassan, Kansaneläkelaitoksen tai TE-toimiston ratkaisuun, sen tulisi pyytää lisälausunto mainitulta toimijalta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin muutosturvamaksun ulosottokelpoisuudesta ilman tuomiota ja viivästyskorosta. Säännös vastaisi sitä, mitä muiden lakisäänteisten maksujen osalta on säädetty.
14 g §.Muutosturvamaksun palauttaminen. Pykälässä säädettäisiin maksun palauttamisesta tilanteissa, joissa peruste maksun määräämiselle olisi poistunut maksun määräämisen jälkeen tapahtuneiden työsuhteeseen liittyvien muutosten johdosta. Maksu palautettaisiin pykälän 1 momentissa määritellyissä tilanteissa vain työnantajan sitä erikseen hakiessa. Työnantajan tulisi esittää perusteet maksun palauttamiselle. Perusteeksi maksun palauttamiselle työnantaja voisi esittää irtisanotun työntekijän kanssa tehdyn uuden työsopimuksen ja todisteen palkan maksusta vähintään vuoden ajalta.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin maksun palautuksen hakemisessa noudatettavasta määräajasta. Palautusta olisi haettava viiden vuoden kuluessa siitä, kun hakemus olisi aikaisintaan voitu tehdä. Ei olisi perusteltua, että maksun palautusta voisi hakea hyvin pitkän ajan kuluttua. Työnantajalla olisi mahdollisuus katkaista vanhentuminen siten kuin velan vanhentumisesta annetun lain 10 ja 11 §:ssä säädetään.
14 h §.Soveltaminen virkamiehiin. Pykälässä säädettäisiin 14 luvun säännösten soveltamisesta virkamiehiin. Kaikkia luvun säännöksiä, joissa viitataan työntekijään, sovellettaisiin vastaavalla tavalla virkamiehiin ja viranhaltijoihin.
6 luku Työttömyysvakuutusmaksujen suuruus
18 §.Työttömyysvakuutusmaksujen määrä. Pykälässä säädetään työttömyysvakuutusmaksujen määristä. Pykälän 5 momentissa säädetään työttömyysvakuutusmaksujen määriin tehtävien muutosten jakautumisesta työnantajien ja palkansaajien maksujen välillä. Voimassa olevan säännöksen mukaan muutokset jakautuvat tasan työnantajien ja palkansaajien maksujen kesken. Muutosturvamaksusta säätämisen johdosta ehdotetaan momenttiin lisättäväksi säännös, jonka mukaan työnantajan keskimääräinen työttömyysvakuutusmaksu olisi muutosturvamaksun yleisen osan verran suurempi kuin palkansaajan työttömyysvakuutusmaksu.
Pykälän 6 momentissa säädetään työttömyysvakuutusmaksujen vuosittaisesta säätämisestä lailla ja rahaston maksujen määriä koskevasta esityksestä. Pykälässä ehdotetaan säädettäväksi myös siitä, että irtisanovan työnantajan muutosturvamaksun määrittämisessä käytettävä kerroin vahvistettaisiin vuosittain rahaston esityksen perusteella.
8 luku Maksuosuuksien siirto
23 a §.Muutosturvamaksun tilitys. Pykälässä säädettäisiin menettelystä, jolla Työllisyysrahasto tilittää muutosturvamaksun kertymästä Kansaneläkelaitokselle määrän, joka vastaa Kansaneläkelaitoksen maksamaa osuutta muutosturvarahoista. Kansaneläkelaitos maksaisi muutosturvarahan niille irtisanotuille, jotka eivät ole työttömyyskassan jäseniä. Tilitettävä määrä vahvistettaisiin sosiaali- ja terveysministeriössä. Työllisyysrahastolta pyydettäisiin asiasta lausunto. Tilitys tehtäisiin kokonaisuudessaan tammikuussa. Menettely ehkäisisi irtisanottujen määrän heilahtelusta ja kohderyhmän suhteellisen pienestä koosta aiheutuvaa epävarmuutta. Jos Kansaneläkelaitokselle tammikuussa tilitettävä rahoitus osoittautuisi vuoden kuluessa riittämättömäksi, esimerkiksi talouskriisistä aiheutuvan irtisanottujen määrän voimakkaan kasvun vuoksi, Kansaneläkelaitoksen tulisi ilmoittaa asiasta sosiaali- ja terveysministeriölle. Sosiaali- ja terveysministeriö pyytäisi asiasta lausunnon Työllisyysrahastolta. Tarvittaessa sosiaali- ja terveysministeriö antaisi uuden päätöksen tilitettävien ennakoiden määrästä ja tilittäisi uuden päätöksen mukaisen ennakon Kansaneläkelaitokselle.
8 a luku Työnantajan työttömyysturvan omavastuumaksu
24 §.Maksuvelvollisuus. Pykälän 1 momentin 2 kohdassa säädetään työnantajan omavastuumaksuvelvollisuudesta tilanteissa, joissa henkilöllä työsuhteen irtisanomisesta johtuva 61 vuoden iän täyttämisen jälkeen alkanut oikeus työttömyyspäivärahaan jatkuu hänen täytettyään 64 vuotta tai hän on alkanut saada vanhuuseläkettä 63 vuotta täytettyään ja työttömyyspäiväraha on jatkunut vanhuuseläkkeelle siirtymiseen saakka. Näitä ikärajoja ehdotetaan korotettavaksi yhdellä vuodella.
Pykälän 2 momentissa säädetään tilanteista, joissa työnantaja ei ole velvollinen maksamaan omavastuumaksua. Momenttiin ehdotetaan lisättävän uusi 6 kohta, jonka mukaan työnantaja ei olisi velvollinen maksamaan omavastuumaksua työntekijästä, joka on syntynyt vuonna 1965 tai sen jälkeen, koska näillä henkilöillä ei olisi oikeutta lisäpäiviin.
24 a §.Omavastuumaksun määrä. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että työnantajan lisäpäivien omavastuun pääteikää korotetaan vuodella. Työnantajan omavastuumaksun perusteena olisi se etuusmenoa vastaava määrä, joka irtisanotulle tai lomautetulle työntekijälle tulisi ansiopäivärahan suuruisena maksettavaksi siitä lukien, kun hänen oikeutensa lisäpäiviin alkaa, siihen saakka, kunnes hän täyttää 65 vuotta. Omavastuumaksun perusteena olisi kuitenkin vähintään yhden vuoden etuusmenoa vastaava määrä.
Pykälän 2 momenttia ehdotetaan muutettavaksi 1 momenttia vastaavasti siten, että työnantajan omavastuun perusteena 24 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetuissa tilanteissa olisi se ansiopäivärahan suuruista etuusmenoa vastaava määrä, jolta ajalta irtisanotulle työntekijälle on maksettu työttömyysetuutta työsuhteen päättymisestä siihen saakka, kunnes hän täyttää 65 vuotta.
24 b §.Omavastuumaksun periminen ja palauttaminen. Pykälän 1 momentissa säädetään omavastuumaksun perimisen ajankohdasta. Omavastuumaksu peritään 24 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisissa tilanteissa irtisanotun työntekijän täytettyä 64 vuotta. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että omavastuu peritään irtisanotun työntekijän täytettyä 65 vuotta.
24 e §.Velvollisuus tietojen antamiseen. Pykälän 3 momentin 2 kohdassa säädetään Finanssivalvonnan ja Kansaneläkelaitoksen velvollisuudesta antaa Työllisyysrahastolle tieto niistä henkilöistä, joiden työnantajalla saattaa olla omavastuumaksuvelvollisuus 24 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella. Kohdan ikärajaa ehdotetaan korotettavaksi vuodella 64 vuodesta 65 vuoteen vastaamaan työnantajan omavastuumaksuvelvollisuuden ikärajan korotusta.
8 b luku Muutoksenhaku ja oikaisu
24 g §.Muutoksenhakuoikeus. Pykälässä säädetään muutoksenhakuoikeudesta rahaston päätöksiin. Pykälän 3 momenttiin ehdotetaan tehtäväksi muutosturvamaksun säätämisestä aiheutuvat muutokset. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, että muutosturvamaksua koskevaan päätökseen sovellettaisiin työttömyysturvalain 21 luvun 8 §:ää vastaavasti kuin sitä sovelletaan omavastuumaksua koskevaan päätökseen
9 luku Erinäisiä säännöksiä
26 §.Maksujen vanhentuminen. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös irtisanovan työnantajan muutosturvamaksua koskevan velvollisuuden vanhentumisesta. Irtisanovan työnantajan muutosturvamaksun määrästä ei voitaisi antaa päätöstä sen jälkeen, kun viisi vuotta on kulunut työntekijän irtisanomisesta. Säännös vastaa säännöstä omavastuumaksun vanhentumisesta. Viiden vuoden vanhentumisaika alkaisi kulua siitä päivästä, jolloin työntekijä on irtisanottu.
26 d §.Asiakirjojen säilyttäminen. Pykälä sisältää säännökset asiakirjojen säilyttämisestä Työllisyysrahastossa. Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan 14 a §:n mukaisen muutosturvamaksun määräämisen kannalta tarpeelliset asiakirjat säilytettäisiin rahastossa 10 vuoden ajan päätöksenantoa seuraavan kalenterivuoden lopusta lukien.
Voimaantulo. Säännöksessä säädettäisiin voimaantulosta ja siirtymäajasta.
7.11
Laki tulotietojärjestelmästä
5 luku Tietojen luovutus tulotietojärjestelmästä
13 §.Tiedon käyttäjien oikeus saada tietoja tulotietojärjestelmästä. Väliaikaisesti lailla 22/2022 muutetun 1 momentin 23 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että työ- ja elinkeinotoimistoille, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskukselle (KEHA-keskus) voidaan luovuttaa tulorekisteritietoja myös muutosturvakoulutuksen toimeenpanoa varten.
Muutosturvakoulutuksen ja -rahan toimeenpanossa tulotietojärjestelmän tietoja hyödyntävät myös Työllisyysrahasto, Kansaneläkelaitos ja työttömyyskassat. Näiden toimijoiden kohdalla voimassa oleva tulotietojärjestelmästä annetun lain 13 § ja muihin lakeihin esitettävät muutokset riittävät oikeuteen saada tietoja tulotietojärjestelmästä. Näin ollen muita muutoksia pykälään ei tarvita.
7.12
Laki tulotietojärjestelmästä
5 luku Tietojen luovutus tulotietojärjestelmästä
13 §.Tiedon käyttäjien oikeus saada tietoja tulotietojärjestelmästä. Pykälän 1 momentin 23 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että työ- ja elinkeinotoimistoille, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksille sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten ja työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskukselle (KEHA-keskus) voidaan luovuttaa tietoja tulotietojärjestelmästä myös muutosturvakoulutuksen toimeenpanoa varten.
Muutosturvakoulutuksen ja –rahan toimeenpanossa tulotietojärjestelmän tietoja hyödyntävät myös Työllisyysrahasto, Kansaneläkelaitos ja työttömyyskassat. Näiden toimijoiden kohdalla voimassa oleva tulotietojärjestelmästä annetun lain 13 § ja muihin lakeihin esitettävät muutokset riittävät oikeuteen saada tietoja tulotietojärjestelmästä. Näin ollen muita muutoksia pykälään ei tarvita.