1.1  Tausta

Esityksen tarkoituksena on panna täytäntöön direktiivin 2013/34/EU muuttamista siltä osin kuin on kyse tiettyjen yritysten ja sivuliikkeiden tuloverotietojen ilmoittamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2021/2101, jäljempänä veroraportointidirektiivi tai direktiivi .  

Direktiivi annettiin 24 päivänä marraskuuta 2021. Virallisessa lehdessä direktiivi julkaistiin 1.12.2021 ja se tuli voimaan 21.12.2021. Direktiivi on pantava täytäntöön 22.6.2024 ja sen jälkeen alkaville tilikausille.  

Esityksen virkavalmistelussa tarkasteltiin myös mahdollisuutta säätää tilinpäätöstietojen digitaalisesta hyödyntämisestä yhteiskunnassa eri sidosryhmien tietotarpeisiin velvoittamalla keskikokoiset ja suuret kirjanpitovelvolliset sekä säätiöt digitaaliseen ilmoittamismenettelyyn. Saadun lausuntopalautteen myötä asian jatkovalmistelu siirrettiin toteutettavaksi asetuksen (EU) N:o 537/2014, direktiivin 2004/109/EY, direktiivin 2006/43/EY ja direktiivin 2013/34/EU muuttamisesta yritysten kestävyysraportoinnin osalta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (EU) 2022/2464, asetuksen (EU) N:o 537/2014 voimaanpanon yhteyteen. Asiaa koskeva hallituksen esitys 20/2023 annettiin Eduskunnalle 29.9.2023. 

1.2  Valmistelu

2.1  Direktiivin tavoitteet

Veroraportointidirektiivin lähtökohtana on, että terveet sisämarkkinat tarvitsevat oikeudenmukaisen, tehokkaan ja kasvua edistävän järjestelmän, joka perustuu periaatteeseen, jonka mukaan yritysten on maksettava verot siihen maahan, josta voitot ovat peräisin. Aggressiivinen verosuunnittelu heikentää tätä periaatetta. Suurin osa yrityksistä ei harjoita aggressiivista verosuunnittelua, minkä vuoksi ne ovat epäedullisessa kilpailuasemassa verrattuna tällaista suunnittelua harjoittaviin yrityksiin. Erityisesti pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset) kärsivät tästä ilmiöstä. 

Tuloveroja koskeva julkistamisvelvollisuus asetetaan vain suurille, kansainvälisesti toimiville konserneille. Uusia velvoitteita ei aseteta pienyrityksille, jotka muodostavat yli 95 % kaikista yrityksistä EU:ssa. Koska ehdotuksen tavoitteena on mahdollistaa avoimuus ja läpinäkyvyys, julkistettavat selvitykset on asetettava ja pidettävä yleisesti saatavilla muiden tilinpäätöstietojen tavoin. 

Veroraportointidirektiivistä erillisenä hankkeena – osana laajempaa Euroopan unionin oikeudenmukaista ja tehokasta yhtiöverojärjestelmää koskevaa strategiaansa – komissio julkisti 28.1.2016 ehdotuksen monikansallisten yritysten velvollisuudesta toimittaa veroviranomaisille maakohtaisen raportin sisältäen tietoja tuloveroista sekä tietyistä yrityksen toimintaa koskevista taloudellisista indikaattoreista. Ehdotukseen perustuva direktiivi – (EU) 2016/881 – direktiivin 2011/16/EU muuttamisesta siltä osin kuin on kyse pakollisesta automaattisesta tietojenvaihdosta verotuksen alalla, on sittemmin Suomessa pantu täytäntöön lailla verotusmenettelystä annetun lain muuttamisesta (1489/2016), joka tuli voimaan 1.1.2017. Mainitun lain 14d ja 14e §:n säännökset maakohtaisesta raportista ovat tässä esityksessä tarkoitetusta julkistamisesta erillisiä velvoitteita, sillä ne koskevat yksinomaan veroviranomaisen tiedontarpeita. Tämän vuoksi niitä ei julkisteta yleisesti tilinpäätöstietojen tavoin siten kuin edellytetään veroraportointidirektiivissä tarkoitettujen tietojen osalta. 

2.2  Pääasiallinen sisältö

Direktiivillä otetaan käyttöön maakohtaisten tuloverotietojen julkinen raportointi, joka on uutta useimmille toimialoille. Kyse on minimisäädöksestä, jota voidaan täydentää täytäntöönpanossa kansallisilla säännöksillä.  

Samankaltaisia raportointivaatimuksia on kuitenkin luottolaitostoiminnassa, puunkorjuun alalla ja kaivannaisteollisuudessa. Laki luottolaitoksista (610/2014) sisältää luottolaitoksen velvoitteen raportoida maakohtaisesti vuosittain muun muassa tuloveroistaan. Laki 1621/2015 puolestaan velvoittaa kaivannaisteollisuutta ja puunkorjuuta aarniometsissä harjoittavien yritykset julkistamaan viranomaisille suorittamansa maksut. 

3.1  Läpinäkyvyys verojen kansainvälisessä kohdentumisessa

Kansainvälinen yritystoiminta mahdollistaa verosuunnittelun, koska eri valtioiden verosäännökset voivat poiketa toisistaan alueellisen ulottuvuuden, veropohjien ja verokantojen suhteen. Suomen ja muiden EU-valtioiden nykylainsäädäntöön perustuva tilinpäätösinformaatio tarjoaa kuitenkin vain niukasti välineitä sen todentamiseksi, missä määrin ja millä tavalla verosuunnittelua tosiasiallisesti hyödynnetään. Tämä informaatiovajeen on esitetty edesauttavan sitä, että monikansalliset yrityksistä kertyy verotuloja niukasti niiden toiminnan laajuuteen myötä, mikä on omiaan kyseenalaistamaan EU:n verojärjestelmien yleisen tehokkuuden ja oikeudenmukaisuuden. 

3.2  Maakohtainen raportointi verotustarkoituksessa

Jo aikaisemmin on säädetty verotuksen maakohtaisesta raportoinnista verotusmenettelystä annetun lain 14d ja14e §:ssä perustuen neuvoston direktiiviin 2015/881 direktiivin 2011/16/EU muuttamisesta siltä osin kuin on kyse pakollisesta automaattisesta tietojenvaihdosta verotuksen alalla. Näihin säännöksiin perustuen verotuksen maakohtaisen raportin antaa Suomessa noin 50 konsernia vuosittain ja sen lisäksi raportoinnin piirissä on noin 1 000 konsernia, joiden ylimmän emoyrityksen kotipaikka on ulkomailla. 

Koska kyse on raportoinnista verotustarkoitusta varten, asianomaiset raportit on tarkoitettu viranomaiskäyttöön. Siten niitä ei julkisteta yleisesti tilinpäätöstietojen tavoin siten kuin edellytetään veroraportointidirektiivissä tarkoitettujen tietojen osalta. 

5.1  Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan tietynkokoisille suomalaisille suuryrityksille veroraportointidirektiivin mukaista velvollisuutta esittää tilikausittain laadittavassa kaikille julkisessa kertomuksessa tuloverotietonsa maakohtaisesti eriteltyinä. Esitykseen sisältyvät säännösehdotukset vastaavat edellä kohdassa 2.2 selostettuja direktiivivaatimuksia. Tilinpäätöksen tavoin yritysjohto on vastuussa tuloverokertomuksesta, joka tulee toimittaa Patentti- ja rekisterihallitukselle. 

5.2  Pääasialliset vaikutukset

Tuloverojensa maakohtaiseen raportointiin velvoittavaan 750 miljoonan euron liikevaihtoon yltäviä yrityksiä tai konserneja olisi Suomessa noin 50. Näille aiheutuvat raportointikustannukset voidaan arvioida kohtuullisiksi yritysten kokoon nähden, sillä kohteena ovat tiedot, jotka sisältyvät yrityskirjanpitoon jo nykyisellään. Kyse on näiden tietojen kokoamisesta samaan tapaan kuin mikä jo koskee maakohtaista raportointia verotuksen tarpeisiin. Toisaalta tuloverokertomuksessa julkistettavien tietojen varmentamisessa mahdollisesti joudutaan käyttämään yritysten ulkopuolisten toimijoiden, mikä saattaa aiheuttaa merkittäviä prosessikustannuksia. Arvio kohtuullisuudesta koskee myös lisäkustannusta tilintarkastustoimista, sillä tilintarkastajan tehtävänä olisi yksinomaan todentaa raportin olemassaolo tilintarkastuskertomuksessaan. 

Edellä mainitun raja-arvon ylittävään ulkomaiseen yrityskokonaisuuteen kuuluva sivuliike kuuluisi myös raportointivelvollisiin; tällaisia sivuliikkeitä olisi Suomessa arviolta hieman vähemmän kuin 1 200. Sivuliikkeelle voisi kuitenkin aiheutua kustannuksia vain siinä tapauksessa, että siinä määräysvaltaa käyttävä ulkomainen yritys ei itse ole halukas laatimaan raporttia. 

Tuloveroraportointi vahvistaisi yritysten yhteiskuntavastuuta tuodessaan julki sen, miten yritykset tukevat maakohtaisella veronmaksulla sikäläistä hyvinvointia. Lisäksi raportoinnin julkisuuden myötä on mahdollisuus tietopohjaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun aggressiivisen verosuunnittelun syistä ja seurauksista, mikä voisi ehkäistä eroavaisuuksia, porsaanreikiä ja haitallisia verotoimenpiteitä. 

Ehdotettu maakohtainen raportointi on omiaan hillitsemään verosuunnittelun ääri-ilmiöitä, mutta sen vaikutuksia verokertymään Suomessa on mahdoton arvioida. Kuten komissio esittää direktiivin osalta, tällä hetkellä ei ole vielä arvioitavissa, miten ehdotus vaikuttaa monikansallisten yritysten maksamien tuloverojen määrään, mutta se voimistaa kannustinta maksaa vero siinä maassa, jossa voitto syntyy. 

Ehdotus ei siten välittömästi vaikuttaisi verokertymään eikä myöskään asettaisi uusia velvoitteita Verohallinnolle. Verohallinnolla ei olisi tehtävää tuloverokertomuksen ohjeistamisessa, sillä raportoinnilla ei kerätä tietoja verotusta varten. Ehdotuksen tarkoittama yleisöjulkinen raportointivelvollisuus kirjanpitoperusteisena poikkeaa verotusmenettelylain (1558/1995) 14 d §:ssä säädetystä velvollisuudesta. Siten Verohallinnon antamat täsmentävät menettelyohjeet verotuksellisen maaraportoinnin osalta jäisivät tässä suhteessa vaille normatiivista merkitystä eikä Verohallinnolle aiheutuisi asiassa sen toimivaltaan kuulumatonta tulkintavastuuta.  

Patentti- ja rekisterihallitus on arvioinut, että uudet tehtävät vaativat ainakin yhden henkilötyövuoden verran lisää resursseja. 

Kaikilla suurilla monikansallisilla yrityksillä olisi yhtäläinen julkistamisvelvollisuus riippumatta siitä, ovatko ne sijoittuneet EU:hun vai kolmanteen maahan. Kansainvälisten yritysten kilpailukykyyn ei siksi vaikutettaisi. Ylimääräisten veroristiriitojen tai kaksinkertaisen verotuksen riski, joka aiheutuu siitä, että maakohtainen raportti on minkä tahansa veroviranomaisen vapaasti käytettävissä, on rajoittunut, koska verotiedot eriteltäisiin ainoastaan EU-maittain. 

7.1  Viranomaiskannanotot

Oikeusministeriö esitti lukuisia lakiteknisiä täsmennyksiä direktiiviin täytäntöönpanosäännöksiin. Nämä ministeriön ehdotukset on otettu huomioon jatkovalmistelussa. Ministeriöllä ei ole yleistä huomautettavaa esitysluonnoksen tavoitteisiin ja ehdotettavaan sääntelyyn. 

Liikenne- ja viestintäministeriö totesi yleisesti maakohtaisesta tuloveroraportoinnista, että lakiesityksen tavoite edistää toimivaa kilpailua sisämarkkinoilla ehkäisemällä aggressiivisesta verosuunnittelusta syntyvää kilpailuetua on kannatettava. 

Verohallinnon lausunnon mukaan maakohtaista tuloveroraportointia koskevilla säännöksillä ei olisi välitöntä vaikutusta verotuksen toimittamiseen tai Verohallinnon muihinkaan tehtäviin. Julkinen raportointivelvollisuus saattaa direktiivin tavoitteiden mukaisesti vähentää aggressiivista verosuunnittelua ja siten välillisesti vaikuttaa verokertymiin ja verovalvontaan. Säännökset digimuotoisen tilinpäätöksen laatimisesta ja rekisteröimisestä edistäisivät Verohallinnon käsityksen mukaan parhaimmillaan yleisemminkin sähköistä asiointia ja tietojen kustannustehokasta hyödyntämistä.  

7.2  Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Finanssiala ry ja Teknologiateollisuus ry sekä Keskuskauppakamari

Maakohtaisen tuloveroraportoinnin osalta EK pitää tärkeänä, ettei Suomessa säädetä direktiiviä tiukemmin. EK myös katsoo, että lakiluonnoksen arvio hallinnollisista kustannuksista on puutteellinen muun muassa sen vuoksi, että se koskee ainoastaan teknistä tiedon keräämistä. Tuloverokertomuksessa yleisölle julkistettavien tietojen varmentamiseen joudutaan käyttämään ulkopuolisia toimijoita, mikä on kuukausia kestävä ja kustannuksiltaan merkittävä prosessi. 

Finanssiala ry ehdottaa maakohtaista tuloveroraportointia koskevaa esitystä täsmennettäväksi tiettyjen lakiteknisten seikkojen osalta.  

Teknologiateollisuus ry pitää erittäin kannatettavana pysyttäytymistä direktiivin mukaisessa sääntelyssä. Maakohtaisen tuloveroraportoinnin osalta KKK kannattaa pysyttäytymistä direktiivin minimivaatimuksissa. KKK myös huomauttaa, että yrityksille aiheutuu kustannuksia tietojen keräämisestä ja tiedonkeruuseen liittyvistä hankkeista sekä tietojen läpikäymisestä ja varmentamisesta tarvittaessa ulkopuolisia asiantuntijoita apuna käyttäen.  

7.3  Finnwatch ry ja Fingo ry

Kriittisin lausunnonantajista maakohtaisen tuloveroraportoinnin suhteen oli Finnwatch ry. Yhdistys ehdotti seuraavia muutoksia: 

Raportointivelvoite tulisi kansallisessa sääntelyssä ulottaa kattamaan yritysten kaikki toimintamaat. EU-maiden kohdalla raportointia olisi myös perusteltua edellyttää verotusaluekohtaisesti, koska maakohtaisuus tarkoittaa esimerkiksi Alankomaiden kohdalla sitä, että merentakaisia (veroparatiiseiksi katsottavia) alueita koskevat tiedot saa nyt sisällyttää Alankomaiden lukuihin. 

Yhdistyksen mukaan raportointivelvoitteen synnyttävä liikevaihtoraja on asetettu lakiluonnoksessa perusteettoman korkealle. Lausunnolle toimitetussa luonnoksessa perustellaan direktiivin mukaista raja-arvoa sillä, ettei matalampaa kansallista rajaa voitaisi kattavasti ulottaa tilanteisiin, joissa toisessa EU-maassa sijaitsevalla yrityksellä on Suomessa sivuliike. Tämä ei kuitenkaan estä asettamasta matalampaa liikevaihtorajaa yrityksille, joiden ylin konsernitilinpäätöksen laativa emoyhtiö (perimmäinen emoyhtiö) sijaitsee Suomessa. Näiden yritysten kohdalla liikevaihtoraja tulisi asettaa vastaamaan tilinpäätösdirektiivin ja kirjanpitolain suuryrityksen määritelmää. Tällöin liikevaihtoraja olisi myös linjassa pankkisektoria ja kaivannaisteollisuutta koskevan läpinäkyvyyssääntelyn kanssa. 

Kolmas raportointivelvoitteen tehoa yhdistyksen mukaan merkittävästi heikentävä seikka on direktiivin mukainen poikkeusmahdollisuus, jonka nojalla on mahdollista lykätä raportointia viidellä vuodella, mikäli “julkistaminen voisi aiheuttaa vakavaa taloudellista haittaa tuloverokertomuksen tarkoittamille yrityksille”. 

Neljäs yhdistyksen heikkoutena pitämä seikka liittyy raportoitavien tietojen suppeuteen muun muassa yrityksen toiminnan laajuuden ja voitonsiirron arvioimiseksi. Yhdistys esittää näiden osalta yksityiskohtaisia täydennysehdotuksia. 

Lisäksi yhdistyksen mukaan tietojen käytettävyyttä parantaisi merkittävästi se, että kansallisessa sääntelyssä käytettäisiin direktiivin tarjoama optio tietojen keräämisestä julkiseen keskitettyyn rekisteriin. 

Fingo ry:n lausunto ehdotuksineen on samansuuntainen Finnwatch ry:n esittämien kanssa. 

7.4  Tilintarkastajajärjestöt

Suomen Tilintarkastajat ry huomautti, että olisi tarkoituksenmukaisempaa rajata maakohtainen raportointivelvoite selvästi niiden yritysten kertomuksiin, jotka kuuluvat ehdotetun säännöstön soveltamisalaan. Yhdistys esitti myös muita lakiteknisiä muutos- ja täydennysehdotuksia esitykseen. 

7.5  Jatkovalmistelu

Lausuntopalautteessa (Finnwatch ry ja Fingo ry) esitetty ehdotus tuloverokertomusten keskitetystä kokoamisesta ja julkistamisesta on sellainen, että siihen on mahdollista ryhtyä Patentti- ja rekisterihallituksen toimivaltuuksin, kun käytännön kokemusta raportoinnista on kertynyt siinä määrin, että keskitetyn menettelyn tarve on arvioitavissa siihen nähden, millainen julkistamisteho on ollut saavutettavissa yritysten omin toimin. Asian arvioinnissa otettaisiin huomioon myös muissa ETA-valtioissa julkistamisen tehokkuudesta kertynyt kokemus. 

Määräaikainen poikkeusmahdollisuus yksittäisten tietojen julkistamisesta pohjautuu direktiiviin ja edellyttää julkistamatta jättämisen perustelujen esittämistä kertomuksessa. Jatkovalmistelussa on lyhennetty määräaikaa direktiivin säätämästä viidestä vuodesta kahteen vuoteen. Jos erityisestä syystä yrityksellä olisi tarve pidemmälle poikkeukselle, siihen olisi pyydettävä erikseen lupa kirjanpitolautakunnalta, joka olisi toimivaltainen pidentämään aikaa enintään direktiivin mukaiseen viiden vuoden maksimiin. Väärinkäytösmahdollisuuden estämiseksi poikkeamisille tulee olla objektiivisesti todennettava syy, joka on pöytäkirjattava. Poikkeamispäätöksen laillisuuden arviointi kuuluisi tilintarkastajalle osana hallinnon tarkastusta. 

Lausuntopalautteessa kiinnitettiin myös huomiota tietosisältövaatimusten perustumiseen yksinomaisesti direktiiviin ja esitettiin asetusluonnoksen täydentämistä yrityksen toimintaa koskevilla erinäisillä lisäinformaatiovaatimuksilla. Tämän huomautuksen osalta on lakiehdotuksen jatkovalmistelussa pidetty keskeisenä sitä, että kertomusten tietosisällöllinen yhdenmukaisuus ETA-alueella on ollut perustavanlainen tavoite direktiivin laadintaprosessissa. Siten lisävaatimusten asettamiseen on suhtauduttava pidättyväisesti. Myöskään esimerkiksi Ruotsin lainvalmistelussa ei tällaisia ole esitetty. Lakiehdotuksen perusteluita on kuitenkin lausuntokierroksen jälkeisessä jatkovalmistelussa täsmennetty huomautuksen johdosta sen selventämiseksi, että kansallisten lisävaatimusten asettaminen olisi tarvittaessa mahdollista, jos ne myöhemmin osoittautuvat julkistamiskäytännöstä ETA-alueella kertyvän kokemuksen myötä tarkoituksenmukaisiksi kertomuksen informaatiotavoitteiden kannalta. 

Niin ikään ehdotettiin yhtäältä ilmoitusvelvollisuuden ulottamista Suomessa direktiivissä säädettyä laajempaan yritysjoukkoon alentamalla kokokriteerejä ja toisaalta erittelyvelvollisuuden kohdentamista tiukemmin lainkäyttöaluekohtaiseksi myös EU-valtioiden osalta. Jatkovalmistelussa näistä huomautuksista ei ole johdettu muutoksia lakiehdotukseen. Koska direktiivissä on kyse täysin uudenlaisen raportointivelvollisuuden asettamisesta, on nyt säädännön voimaansaattamisvaiheessa perusteltua pysyttäytyä EU-neuvotteluissa saavutetun yhteisymmärryksen mukaisessa soveltamisalassa. Samaan on päädytty myös Ruotsin lainvalmistelussa. Selvää kuitenkin on, ettei direktiivi estä asian kansallista uudelleentarkastelua. Se on Suomessakin mahdollista, jos uusien velvoitteiden toteuttamisessa meillä ja muulla ETA-alueella käytännössä kertyvät kokemukset antavat siihen aihetta direktiivin tarkoituksena olevan veroläpinäkyvyyden toteuttamiseksi. 

Saadun lausuntopalautteen myötä tilinpäätösten digitaalisen rekisteröintivelvoitteen jatkovalmistelu siirrettiin toteutettavaksi yritysten kestävyysraportointia koskevien säännösten voimaanpanon yhteyteen (kohta 1.l edellä). 

Useat lausunnonantajat esittivät myös lukuisia teknisluontoisia huomautuksia täsmennys- ja muutostarpeista. Ne on huomioitu lakiesityksen jatkovalmistelussa mahdollisimman kattavasti. 

8.1  Kirjanpitolaki

1 luku – Yleiset säännökset

6 §.Konserniyritys, emoyritys ja tytäryritys sekä itsenäinen yritys. Pykälän 3 momenttia täydennettäisiin konserniin kuulumattoman eli itsenäisen yrityksen määritelmällä. Käsite on samasisältöinen kuin direktiivin 48a.1 artiklan 4 kohdassa.  

10 §.Perimmäinen emoyritys. Uudeksi pykäläksi tarkoitettu määritelmä vastaa 48.1 artiklan 1 kohtaa.  

11 §.Verotuksellinen lainkäyttöalue. Ehdotettu pykälä perustuu vastaavaan määritelmään 48.1 §:n 3 kohta.  

7 b luku – Tuloverokertomus

Veroraportointidirektiivin täytäntöönpanemiseksi tarpeelliset säännökset soveltamisalasta ja raportoinnin muodosta samoin kuin vastuusta sisällytettäisiin lakiin uudeksi 7 b luvuksi. Raportoinnin tietosisällöstä, säädettäisiin erillisellä valtioneuvoston asetuksella. Tämä vastaisi kirjanpitolainsäädännön nykyistä lakitekniikkaa, jossa tilinpäätöksen tietosisältöä koskevat vaatimukset yksilöidään asetuksella. 

Direktiivin artiklat ehdotetaan pantaviksi täytäntöön seuraavin säännöksin jäljempänä esitetyllä tavalla:  

48a artikla – Määritelmät, jotka liittyvät tuloverotietojen ilmoittamiseen: 1 lukuun ehdotetut 6, 10 ja 11 §:t; 

48b artikla – Yritykset ja sivuliikkeet, joiden on annettava tuloverotietoja koskeva kertomus: 7 b lukuun ehdotetut 1–5 §:t;  

48c artikla – Tuloverotietoja koskevan kertomuksen sisältö: 7 b lukuun ehdotetut 6–8 §:t sekä luonnos valtioneuvoston asetukseksi tuloverokertomusten sisällöstä;  

48d artikla – Julkaiseminen ja saatavuus: 7 b lukuun ehdotettu 9 §; 

48e artikla – Vastuu tuloverotietoja koskevan kertomuksen laatimisesta, julkaisemisesta ja saataville asettamisesta: 7 b lukuun ehdotettu 10 §; 

48f artikla – Lakisääteisen tilintarkastajan lausunto: tilintarkastuslain 3 lukuun ehdotettu 5 b §; 

48g artikla – Tuloverotietoja koskevan raportoinnin alkamispäivä: lain voimanatulosäännös. 

Ehdotetut säännökset on tarkoitettu kattamaan tyhjentävästi ne tilinpäätösdirektiiviä koskevat uudet artiklat, joiden panemista täytäntöön edellytetään jäsenmailta.  

1 §.Soveltamisala. Tuloverokertomusvelvoitteen soveltamisala määräytyisi 1 momentissa direktiivin säätämällä tavalla. Artiklan 48b.1:n mukaisesti suomalaiselle oikeushenkilölle kynnysarvona olisi vähintään 750 miljoonan euron määräinen liikevaihto kahtena perättäisenä tilikautena.  

Itsenäisen eli konserniin kuulumattoman oikeushenkilön lisäksi velvoite koskisi konsernirakenteessa ylimmäisen emoyrityksen asemassa olevaa kirjanpitovelvollista. Emoyritys määrittyy voimassaolevan 1 luvun 5 ja 6 §:n mukaisesti tilinpäätösdirektiiviä vastaavasti. 

Velvollisuus ulotettaisiin kansallisesti tilinpäätösdirektiiviä laajemmalle. Osakeyhtiön ja sellaisen henkilöyhtiön (so. avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö), jossa vastuunalaisena yhtiömiehenä on osakeyhtiö, ohella myös esimerkiksi osuuskunta olisi velvollinen kertomuksen laatimiseen edellä mainitun raja-arvon ylittymisen myötä. Tämä laajennus vastaa suomalaisen kirjanpitolainsäädännön yleistä lähtökohtaa siitä, että velvoite informaation avoimuuteen ulkopuolisille on yhtäläinen yritysmuodosta riippumatta.  

Säännös koskee suomalaisia osakeyhtiöitä ja muita täällä perustettuja ja rekisteröityjä oikeushenkilöitä. Vastaavat velvollisuudet muissa ETA-valtioissa sijaitseville yrityksille säädetään direktiiviperusteisesti sikäläisillä laeilla. 

Direktiivijohdannon 11 kohdan mukaisesti momentissa tarkoitetun 750 miljoonan määräisen raja-arvon saavuttaminen tai ylittyminen lasketaan nimenomaan siitä liikevaihdosta, joka ilmenee konsernituloslaskelmasta tai, itsenäisen yrityksen osalta, sen erillistilinpäätöksen tuloslaskelmasta. Siten muut tulot esimerkiksi koneiden tai liiketoimintojen myynneistä eivät ole tässä suhteessa merkityksellisiä. 

Silloin, kun kyse on konsernitilinpäätöksestä, tytäryritysten mahdollisesti ei-euromääräiset liikevaihdot otetaan konsernitilinpäätöksen laatimissäännösten mukaisesti huomioon. Näin ollen ei ole tarpeen säätää asiasta erikseen. 

Pykälän 2 momentti selventää, että kertomuksen laatimisvelvoite raukeaa vasta, kun 750 miljoonan euron raja-arvo on alittunut kahdella perättäisellä tilikaudella. Alittuminen viimeisimmillä tilikaudella ei siten vielä poista velvoitetta kertomuksen laadintaan. Selvää on, että raportointivelvoite tulisi uudelleen sovellettavaksi tällaiseen monikansalliseen konserniin tai itsenäiseen yritykseen, kun sen tulot jälleen ylittävät raja-arvon kahden peräkkäisen tilikauden aikana (direktiivijohdanto 11 kohta). Edeltävän momentin säätämää vastaavasti velvoite kohdentuisi näistä jälkimmäiseen tilikauteen, joten raportti julkistettaisiin sitä seuraavalla eli ”kolmannella” tilikaudella.  

Jos konsernista on poistunut tilikauden aikana yksi tai useampi tytäryritys, tällaisille muutoksille ei annettaisi itsenäistä merkitystä. Tarkastelun kohteena on nimenomaisesti tilikauden päättymishetkellä kuvaava konsernitilinpäätös, joka laaditaan sitä koskevien säännösten mukaisesti.  

Ehdotetussa 3 momentissa säädettäisiin 48b.2 artiklana mukaisesti, että yksinomaan kotimaassa toimivalla yrityksellä ei ole velvoitetta tuloverokertomuksen laadintaan. Direktiivin tarkoituksen mukaisesti maakohtaiset verotiedot ovat tarpeen vain monikansallisista yrityksistä.  

Kahdenkertaisen raportoinnin välttämiseksi rahoitusalalla 4 momentti rajaisi soveltamisalan ulkopuolelle 48b.3 artiklan ja direktiivijohdannon 12 kohdan tarkoittamalla tavalla sellaiset luottolaitokset ja sijoituspalveluyritykset, joille on jo säädetty momentissa mainittujen EU-säännösten mukaisesti vastaavanlainen veroraportointivelvoite. 

2 §.Soveltaminen Euroopan talousalueen ulkopuoliseen emoyritykseen. Tuloverokertomuksen laadintavelvoite ulotettaisiin 1 momentilla 48b.4 artiklan nojalla suomalaista emoyritystä vastaavasti sellaiseen ETA:n ulkopuoliseen emoyritykseen, kun 1 §:ssä tarkoitetut edellytykset täyttyvät ja tällä on Suomessa tytäryritys, joka on 1 luvun 4c §:ssä säädetyllä tavalla suuri tai keskikokoinen. Lisäksi säädettäisiin velvoitteen raukeamisesta samalla tavalla kuin edellä 1 §:n 2 momentissa suomalaisen emoyrityksen osalta.  

Se, ylittyykö raportointivelvollisuuden laukaiseva 750 miljoonan euron raja-arvo, ratkaistaisiin perustuen siihen tilinpäätössäännöstöön, jota asianomainen emoyritys noudattaa (direktiivijohdanto 11 kohta). Siten esimerkiksi yhdysvaltalaisen emoyrityksen osalta velvoite perustettaisiin sikäläiseen US GAAP -säännöstön mukaiseen liikevaihdon määritelmään sopeuttamatta sitä tilinpäätösdirektiiviin. Niin ikään kansainvälinen IFRS-tilinpäätösstandardisto voisi tulla sovellettavaksi, jos asianomainen yritys noudattaa sitä erillis- tai konsernitilinpäätöksessään. 

Jos konsernitilinpäätös laaditaan muun valuutan määräisenä kuin euroina, kysymys raja-arvon ylittämisestä tai alittamisesta ratkaistaisiin tilinpäätöspäivän ostokurssin mukaisesti. Tämä on perusteltua asiayhteyden vuoksi: tilinpäätös kuvaa taloudellista asemaa ja tulosta nimenomaan tarkasteltuna tilikauden viimeisen päivän tilanteessa eli tilinpäätöspäivänä. Jäljempänä 11 §:ään ehdotetaan tästä nimenomaista säännöstä.  

Artiklan 48b.4 ja direktiivijohdannon 10 kohdan mukaisesti 2 momentti velvoittaisi suomalaisen tytäryrityksen tuloverokertomustietojen julkistamiseen ETA-alueen ulkopuolisesta emoyrityksestään. Siinäkin tapauksessa, että emoyritys ei itse julkista tällaista kertomusta ja laiminlyö tietojensa antamisen kertomusta varten, tytäryrityksen tulee itse laatia käytettävissään olevista tiedoista kertomus, jossa myös mainitaan emoyrityksen laiminlyönnistä. 

Pykälän 3 momentti selventää, ettei ole tarvetta julkistaa päällekkäistä raportointia siinä tapauksessa, että Suomessa on useampia tytäryrityksiä ETA-alueen ulkopuolisella emoyrityksellä. Ehdotuksen mukaan julkistusvelvollisuus kuuluisi tällöin tytäryrityksistä suurimmalle, mikä selviäisi viimeisimmistä tilinpäätöksistä ilmenevien liikevaihtolukujen vertailusta. Vertailtavina olisivat asianomaisten yritysten omien erillistilinpäätösten liikevaihdot, joten mahdolliset konsernitilinpäätökset jäävät tässä suhteessa vaille merkitystä. 

3 §.Soveltaminen Euroopan talousalueen ulkopuolisen yrityksen suomalaiseen sivuliikkeeseen. Pykälässä säädettäisiin ehdotettua 2 pykälää vastaavista velvoitteista suomalaisen sivuliikkeen osalta. Ehdotettu 1 momentti perustuu 48b.5 artiklaan ja direktiivijohdannon 10 kohtaan. Sivuliikkeen epäitsenäisyydestä eli oikeushenkilöllisyyden puutteesta johtuu, ettei direktiivissä ole asetettu kokorajoja sivuliikkeelle velvoitteen soveltamisen edellytykseksi. Siten liiketoiminnaltaan vähäiselläkin sivuliikkeellä on Suomessa tämän pykälän mukainen informointivelvoite silloin, kun emoyritys tai sivuliikettä suoraan hallitseva itsenäinen yritys sijaitsee ETA-alueen ulkopuolella.  

Jos suomainen sivuliike kuuluu sellaiselle ulkomaiselle yritykselle, jonka tilinpäätös laaditaan muussa valuutassa kuin euroina, raja-arvo tarkastellaan tilinpäätöspäivän ostokurssin mukaisesti, kuten edellä ehdotetun 2 §:n tarkoittamassa tilanteessa. Jäljempänä ehdotettu 11 § käsittää tätä koskevan selventävän säännöksen.  

Pykälän 2 momentti osoittaisi toimimisvelvoitteen tietojen hankkimiseksi ja julkistamiseksi sivuliikkeen edustajalle. Sisällöltään velvoite vastaisi edellä 2 §:ssä suomalaiselle tytäryritykselle ehdotettua. 

Ehdotettu 3 momentti koskee tilannetta, jossa ETA-alueen ulkopuolisella yrityksellä on Suomessa sekä sivuliike että tytäryritys. Tällöin 48b.5 artiklan 6.b alakohdan mukaisesti toimivelvollisuus kohdistuisi yksinomaan tytäryritykseen. 

4 §.Euroopan talousalueen ulkopuolisen yrityksen itsensä laatiman tuloverokertomuksen ensisijaisuus. Ehdotettu pykälä koskee 48b.6 artiklassa tarkoitettua tilannetta, jossa ETA-alueen ulkopuolinen itsenäinen yritys tai perimmäinen emoyritys itse julkistaa ja asettaa maksutta saataville sähköisenä raporttina tuloverokertomuksen, jossa on direktiivin edellyttämät tiedot. Näiden edellytysten täyttyessä väistyvät edellä 2 ja 3 pykälässä suomalaiselle tytäryritykselle ja sivuliikkeelle säädettävät toimimisvelvoitteet. Myöskään kääntämistä suomen- tai ruotsinkieliseksi ei voida vaatia, jos edellä tarkoitettu kertomus on julkistettu jollakin muulla unionikielellä.  

5 §.Tuloverokertomusta koskevien velvoitteiden välttely. Pykälä käsittää 48b.7 artiklan mukaisen säännöksen tilanteesta, jossa tytäryritys- tai sivuliikerakennetta koskevien järjestelyjen tarkoituksena raportointivelvoitteen välttely. Säännöksen soveltaminen edellyttää, että kiertotarkoitus ilmenee järjestelyn yksinomaiseksi tarkoitukseksi (engl. serve no other objective than to circumvent the reporting requirements).  

Pykälän tehosteeksi ehdotetaan, että Patentti- ja rekisterihallitus julkistaa kehotuksensa merkitsemällä sen kaupparekisteriin, jolloin se tulisi yleisesti tietoon liikekumppaneille. Tämä tehoste olisi Suomen kansallinen säännös. 

Säännöksen tarkoittama valvonta olisi käytännössä reaktiivista. Valvontatoimet perustuisivat ensisijaisesti yleisön ilmiannon luonteisiin yhteydenottoihin virastoon. 

6 §.Tuloverokertomuksen sisältö. Sisältöä koskevat säännökset tuloverokertomuksesta annettaisiin valtioneuvoston asetuksella. Tämä vastaa kirjanpitosäädännön yleistä rakennetta, jossa tilinpäätöksessä esitettävistä tuloslaskelma- ja tase-eristä sekä liitetiedoista säädetään 8 luvun 6 §:n valtuutussäännöksen nojalla yhtäältä pienyritystä suurempien oikeushenkilöiden osalta kirjanpitoasetuksessa (1339/1997) ja toisaalta muiden osalta valtioneuvoston asetuksessa pien- ja mikroyrityksen tilinpäätöksessä esitettävistä tiedoista (1753/2015).  

Asetuksenantovaltuutta rajattaisiin kohdentamalla se niihin tietovaatimuksiin, joita direktiiviin asianomainen 48c artikla nimenomaisesti edellyttää tuloverokertomuksessa esitettäväksi. Siten kansallisia lisävaatimuksia ei voitaisi säätää asetuksella, ellei kyse ole seikoista, jotka ovat tarpeen direktiivin informatiivisen tarkoituksen toteuttamisen varmentamiseksi. Tällaisen tarpeen arviointi voisi osoittautua perustelluksi julkistamiskäytännöstä myös muissa ETA-valtioissa kertyvän kokemuksen myötä. Arvioinnissa olisi kuitenkin aina keskeisenä lähtökohtana, että kertomusten tietosisällöllinen yhdenmukaisuus EU-alueella on ollut perustavanlainen tavoite direktiiville. 

Kirjanpitolautakunta olisi voimassaolevan 8 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla antamaan tarvittaessa ohjeita myös tämän asetuksen tietovaatimusten soveltamisesta. Kirjanpitovelvollisten lausuntopyyntöjen ohella lautakunta voi antaa ohjausta myös viranomaisen, kuten Patentti- ja rekisterihallituksen aloitteesta. 

7 §.Raportointimallit ja sähköinen raportointimuoto. Pykälän 1–3 momentit sisältävät yhdenmukaistavat säännökset mallista ja digimuodosta tuloverokertomuksen raportoinnille. Ehdotus perustuu 48c.3, 48c.4 ja 48c.10 artikloihin, sekä direktiivijohdannon 14 ja 15 kohtiin.  

Ehdotettu 1 momentti perustettaisiin lähes samasanaisesti 48c.3 artiklaan, joka kuuluu: ”Jäsenvaltioiden on sallittava, että tämän artiklan 2 kohdassa luetellut tiedot raportoidaan neuvoston direktiivin 2011/16/EU liitteessä III olevan III jakson B ja C osan raportointiohjeiden perusteella.” Koska artikla oikeuttaa kertomuksessa esitettävien tietojen määrittämiseen verotuksellisessa maaraportoinnissa noudatettavalla tavalla, yritys voi vedota siihen välittömästi. Säännös rajautuu yksittäisten tietojen määrittämistapaan, ei itse raportin laatimiseen tai sitä koskevaan ohjeistukseen. 

Verohallinnolla ei olisi tehtävää tuloverokertomuksen ohjeistamisessa, sillä raportoinnilla ei kerätä tietoja verotusta varten. Siten Verohallinnon antamat täsmentävät menettelyohjeet verotuksellisen maaraportoinnin osalta jäisivät tässä suhteessa vaille normatiivista merkitystä. 

8 §.Väliaikainen poikkeus tuloverokertomukseen sisältyvän tiedon julkistamisesta . Direktiivijohdannon 18 kohdan mukaan tuloverokertomukseen sisällytettävien tietojen välitön ilmaiseminen saattaisi tietyissä tapauksissa vahingoittaa vakavasti yrityksen kaupallista asemaa (engl. commercial position). Tämän vuoksi 48c.6 artikla sallii julkistamisen lykkäämisen enintään viidellä vuodella edellyttäen, että lykkääminen julkistetaan selkeästi ja sen perustelut esitetään kertomuksessa ja perustelujen tausta dokumentoidaan yrityksessä. Tämän mukaista säännöstä ehdotetaan 1 ja 2 momentiksi kuitenkin siten, että yritysaloitteinen poikkeusaika olisi viiden vuoden sijasta enintään kaksi vuotta. Väärinkäytösmahdollisuuden estämiseksi poikkeamisille tulee olla objektiivisesti todennettava syy, joka on pöytäkirjattava. Poikkeamisen laillisuuden arviointi kuuluisi tilintarkastajalle osana hallinnon tarkastusta. Kahta vuotta pidempi poikkeus edellyttäisi aina lupaa kirjanpitolautakunnalta, joka harkitsisi asiaa yhtäältä direktiivin tarkoituksen toteutumisen ja toisaalta yritysintressin kannalta. Lautakuntaperusteinen pidennys julkistamatta jättämiselle olisi aina poikkeuksellinen ja edellyttäisi yrityksen tilanteeseen liittyvää erityistä syytä. Lautakunnan menettely asiassa vastaisi sitä, mitä muuten säädetään voimassaolevan 8 luvun 2 §:n 2 momentissa.  

Pykälän 3 momentti sisältää artiklan 48c.6 kolmannen alakohdan mukaisen rajoituksen, joka kieltää tekemistä väliaikaista poikkeamista julkistamisesta silloin, kun kyse on verotukselliseen yhteistyöhön haluttomien lainkäyttöalueista. jotka kannustavat verotuksen väärinkäytöksiin heikentäen jäsenmaiden yhtiöverotuloja. EU:n neuvoston päätöksen (5.10.2021) mukaan nämä ovat Amerikan Samoa, Fidži, Guam, Palau, Panama, Samoa, Trinidad ja Tobago, Yhdysvaltain Neitsytsaaret ja Vanuatu. 

Lisäksi 4 momentti rajaisi lykkäysmahdollisuuden ulkopuolelle tilanteet, joissa pörssiyhtiöllä on markkinoiden väärinkäyttöasetukseen (596/2014) perustuva velvollisuus julkistaa tieto, joka on merkityksellinen markkinoille. Vaikka ehdotus ei perustu välittömästi direktiiviin, se ilmaisee ohjaavasti asetusvelvoitteiden ensisijaisuuden direktiivipoikkeukseen nähden.  

9 §.Laatimisaika sekä rekisteröiminen ja julkistaminen. Pykälä edellyttäisi raportin laatimista samassa neljän kuukauden määräajassa, joka on säädetty 3 luvun 6 §:ssä tilinpäätökselle ja toimintakertomukselle.  

Tilintarkastuskertomus, jossa lausuttaisiin tilintarkastuslain 3 luvun 5 b §:ssä ehdotetulla tavalla muun muassa tuloveroraportista, on luovutettava hallitukselle tai vastaavalle toimielimelle viimeistään kaksi viikkoa ennen sitä kokousta, jossa tilinpäätös esitetään vahvistettavaksi (tilintarkastuslaki 6 luku 6 § 2 mom.). Siten raportti tulisi laadittavaksi ennen tilintarkastuskertomuksen antamista. Tästä yhteydestä myös seuraa, ettei olisi hyväksyttävää, että yritys muuttaa tilintarkastuksen jälkeen tuloveroraporttiaan ennen sen julkistamista. 

Pykälässä säädettäisiin myös 48d artiklassa edellytetyllä tavalla 12 kuukauden määräaika kertomuksen ilmoittamiselle kaupparekisteriin sekä kertomuksen pitämisestä maksutta saatavilla verkkosivuilla. 

Ilmoitukseen sovellettaisiin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnasta annettua lakia (13/2003). Ilmoitus on varmennettava sähköisellä allekirjoituksella tai muulla hyväksyttävällä tavalla. Patentti- ja rekisterihallitus antaisi tarkemmat määräykset siitä, millä tavoin ilmoitus voidaan toimittaa sähköisesti. Kyse on samankaltaisesta säännöstöstä kuin mitä säädetään verohallituksesta verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 93 a §:ssä. 

10 §.Vastuu tuloverokertomuksesta . Kuten tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta, asianomaisen oikeushenkilön johto olisi ehdotetun 1 momentin nojalla vastuussa tuloverokertomuksen julkistamisesta ja sen sisällöstä. Tämä perustuu 48e artiklaan.  

Pykälän 2 ja 3 momentissa rajoitettaisiin 48e artiklan toisen alakohdan mukaisesti johtohenkilöiden vastuuta. Direktiivijohdannon 19 kohdassa esitetyllä tavalla vastuun olisi käsitettävä sen varmistaminen, että heidän parhaan tietämyksensä ja kykyjensä mukaan perimmäisen emoyrityksen tai itsenäisen yrityksen kertomus on laadittu, rekisteröity ja julkistettu direktiivin mukaisella tavalla tai että suomalainen tytäryritys tai sivuliike on laatinut, julkaissut ja asettanut saataville kaikki hallussaan olevat saadut tai hankitut tiedot direktiivin mukaisesti. Jos tiedot tai kertomus ovat puutteellisia, heidän vastuuseen kuuluisi sellaisen lausunnon julkaiseminen, josta käy ilmi, että perimmäinen emoyritys tai itsenäinen yritys ei ole asettanut tarvittavia tietoja saataville. 

11 §.Valuuttakurssi . Selvyyden vuoksi ehdotetaan säännöstä, jonka nojalla 2 ja 3 §:ssä tarkoitetun raja-arvon ylittymisen tai alittuminen perustettaisiin tilinpäätöspäivän mukaiseen euron ostokurssiin.  

8 Luku – Erinäiset säännökset

1 §.Lain tarkoituksen edistäminen sekä valvonta. Tuloverokertomuksen valvonnasta säädettäisiin uudessa 4 momentissa vastaavalla tavalla kuin mitä on voimassa tilinpäätöksen osalta. Siten Patentti- ja rekisterihallitus voisi rekisteriviranomaisena määrätä uhkasakon tehostamaan laiminlyönnin oikaisemisvelvoitetta. Patentti- ja rekisterihallitus olisi toimivaltainen myös sellaisessa tapauksessa, että kirjanpitovelvollinen pörssiyhtiönä tai muuna rahoitusmarkkinatoimijana muutoin kuuluu Finanssivalvonnan valvottaviin. Toimivaltaa ei olisi tarpeen hajauttaa, koska tuloveroraportoinnilla ei ole välitöntä arvonmäärityksellistä merkitystä asianomaisen yrityksen arvopapereille kuin tilinpäätösinformaatioilla.  

Lisäksi 5 ja 6 momentissa asetettaisiin tehosteeksi osakeyhtiölain 20 luvun 4 §:ää ja osuuskuntalain 23 luvun 4 §:ää vastaava uhka siitä, että laiminlyönnistä voisi seurata selvitystilaan asettaminen tai poistaminen kaupparekisteristä. 

4 a §. Tuloverokertomuksen rekisteröintirikkomus. Rekisteröimisen ja siihen perustuvan yleisöjulkisuuden myötä kertomuksen tarkoituksena on palvella yritystoiminnan yleistä läpinäkyvyyttä kuin tilinpäätös. Tämän varmistamiseksi lakiin lisättäisiin rangaistussäännös raportoinnin tehosteeksi samalla tavalla kuin mitä säädetään tilinpäätöksen laiminlyönnistä kirjanpitorikkomuksena voimassaolevassa 4 §:n 1 momentin 4 kohdassa. Koska kertomuksen ja tilinpäätöksen tehtävä on samanlainen, on perusteltua, että seuraamusuhasta säädettäisiin yhdenmukaisesti.  

Rangaistusuhka kohdistuisi 10 §:ssä tarkoitettuihin henkilöihin, jotka ovat vastuussa tuloverokertomuksesta 48 e artiklan tarkoittamalla tavalla. Direktiivin johdannon 19 kohdan mukaan ”[y]ritysten sijoittajiin, velkojiin, muihin kolmansiin osapuoliin ja suureen yleisöön kohdistuvien avoimuusvaatimusten ja yhteiskuntavastuun lisäämiseksi ja asianmukaisen hallinnoinnin varmistamiseksi - - hallinto-, johto- ja valvontaelinten jäsenten olisi oltava kollektiivisesti vastuussa tämän direktiivin mukaisten raportointivelvoitteiden noudattamisen varmistamisesta.” 

8.2  Tilintarkastuslaki

3 Luku – Tilintarkastuksen sisältö

5 b §.Lausunto tuloverokertomuksesta . Pykälän 1 momentissa säädettäisiin 48f artiklaa vastaavasti tilintarkastajan velvollisuudesta lausua 3 luvun 5 §:ssä säädetyssä kirjanpitoa, tilinpäätöstä ja hallintoa koskevassa tilintarkastuskertomuksessaan siitä, jos tarkastuksen kohteella oli velvollisuus tuloverokertomuksen julkistamiseen ja oliko julkistaminen tehty lain mukaisesti. Direktiivijohdannon 20 kohdan mukaan tämä on tarpeen sen varmistamiseksi, että yleisö on tietoinen raportointivelvoitteiden soveltamisalasta ja niiden noudattamisesta. Velvoite kohdistuisi direktiivin tarkoittamien osakeyhtiöiden ohella osuuskuntiin.  

Ehdotettu 2 momentti edesauttaisi Patentti- ja rekisterihallituksen valvontatointa. Jos tuloverokertomuksen rekisteröinti tai julkistustoimet on lainlyöty, tilintarkastaja antaisi tästä tiedon toimittamalla virastolle tilintarkastuskertomuksensa, johon sisältyy lausuma tästä laiminlyönnistä. Uusi toimintavelvoite asetettaisiin tilintarkastajalle sen vuoksi, että tuloveroraportointiin liittyy erityinen yleisöjulkisuuden intressi. 

7 Luku – Ohjaus, kehittäminen ja valvonta

6 §.Tilintarkastuslautakunnan asettaminen ja kokoonpano . Pykälää täydennettäisiin uudella 5 momentilla tilintarkastuslautakunnan jäsenistön ja pysyvien asiantuntijoiden palkkioperusteiden määräämisestä. Säännös on tarpeen, koska voimassaolevasta laista uupuu oikeusperusta palkkioiden tarkistamiselle. Perusteista määräisi työ- ja elinkeinoministeriö, jonka hallinnonalaan tilintarkastuksen sääntely kuuluu.