Viimeksi julkaistu 27.11.2021 14.04

Kirjallinen kysymys KK 136/2016 vp 
Sami Savio ps 
 
Kirjallinen kysymys alueellisen kielikokeilun toteuttamisesta

Eduskunnan puhemiehelle

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen ohjelmaan on kirjattu vapaata kielivalintaa koskevan kokeilun mahdollistaminen eduskunnassa keväällä 2015 hyväksytyn ponnen mukaisesti. Kieltenopiskelun valinnanvapaus toisi laajentuessaan yhä enemmän kansainvälisten kielten osaajia työelämään. Isojen maailmankielten osaajille on tarjolla erinomaisia jatko-opinto- ja työmahdollisuuksia sekä kotimaassa että ulkomailla. Erityisesti vientimarkkinoiden kiristyvässä kilpailussa monipuolisen kieltenosaamisen mukanaan tuoma etu olisi Suomelle ja suomalaiselle yrityselämälle erittäin merkittävä kilpailuvaltti. 

Myös opiskelumotivaation lisääntyminen ja kieltenopiskelun arvostuksen nousu ovat perusteita kieltenopiskelun vapaaehtoisuudelle. Åbo Akademin vuonna 2014 julkaiseman tutkimuksen mukaan 74 % suomenkielisistä kannattaa ruotsin kielen valinnaisuutta. Saman tutkimuksen mukaan kiinnostusta ruotsin kielen vapaaehtoiseen opiskeluun olisi runsaasti. 

Monessa Pirkanmaan ja Hämeen seudun kunnassa on tällä hetkellä käsittelyssä valtuustoaloite, jossa esitetään kielikokeilun toteuttamista joko paikallisesti tai seudullisesti kielikokeilun mahdollistavan lainsäädännön valmistuttua. Myös seudulliseen kielikokeiluun olisi kiinnostusta monessa kunnassa, mikäli lähikunnat suhtautuvat asiaan myönteisesti. 

Kielikokeilu tultaneen toteuttamaan ainakin joissain Itä-Suomen kunnissa. Etukäteisarvioiden nojalla venäjän kieli olisi Itä-Suomessa todennäköisesti erittäin suosittu kielivalinnan kohde. Jos myös esimerkiksi muutama Pirkanmaan ja Hämeen seudun kunta tulisi kielikokeilun piiriin, saataisiin kokeilun tuottamista tuloksista laaja-alaisempi käsitys verrattuna tilanteeseen, jossa kokeilu toteutettaisiin vain Itä-Suomessa. Tällöin muun muassa kiinan ja espanjan kaltaiset maailmankielet voisivat saada kokeilussa huomattavasti nykyistä laajemman jalansijan, ja kielikokeilusta saatu kokemus antaisi samalla monipuolisen kuvan mahdollista jatkovalmistelua varten. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Millä aikataululla hallitus aikoo mahdollistaa alueellisen kielikokeilun hallitusohjelman ja eduskunnan keväällä 2015 hyväksymän ponnen mukaisesti ja 
mtä keinoja hallitus aikoo käyttää varmistaakseen, että kielikokeilu tuottaa mahdollisimman monipuolisen ja kattavan kuvan koululaisten ja opiskelijoiden kieltenopiskelutarpeista koko maan alueella? 
Helsingissä 9.3.2016 
Sami Savio ps