Viimeksi julkaistu 27.11.2021 14.19

Kirjallinen kysymys KK 141/2016 vp 
Mikaela Nylander ym. 
 
Kirjallinen kysymys parlamentaarisen sivistyspoliittisen selonteon laatimisesta

Eduskunnan puhemiehelle

Koulutukseen, tutkimukseen ja osaamiseen panostaminen on meille välttämätöntä, jotta pärjäämme kansainvälisessä kilpailussa. Taloudellisesti vaikeina aikoina koulutusta ei saa nähdä vain kulueränä, vaan keinona synnyttää uutta kasvua. Suomalaisten osaamistason nostaminen on yksi hallituksen linjauksista, ja tämän saavuttamiseksi tarvitaan nyt toimenpiteitä. 

Koulutuksesta on tämän hallituskauden aikana tehty suuria leikkauksia, ja myös tästä syystä olisi erityisen tärkeää ottaa laajemmin kantaa siihen, miten niukentuvilla resursseilla voidaan Suomessa tavoitella maailman osaavimman kansakunnan asemaa. Päästääksemme tähän tavoitteeseen tarvitsemme laajapohjaista parlamentaarista valmistelua. Myös mittavien säästöjen taustalla tulisi olla yhteinen visio ja kokonaisvaltainen kuva sivistyksestä. Päätöksiä tehtäessä pitäisi tehdä arviointeja myös siitä, miten ja mihin päätökset vaikuttavat, ja niiden tulisi perustua tukittuun tietoon. 

Leikkaukset toteutetaan tällä hetkellä ilman koulutuspoliittisia pitkäjänteisiä ja kokonaisvaltaisia linjauksia. Esimerkkeinä voidaan mainita ammatillinen koulutus, jossa leikkaukset toteutetaan vuonna 2017, mutta ammatillisen koulutuksen uudistuksen sisältöä koskeva lainsäädäntö, joka sisältää normit ja ohjauksen, tulee voimaan vasta vuonna 2018. Myös korkeakoulusektoriin kohdistuu voimakkaita säästöpaineita, ja näitä säästöjä tullaan toteuttamaan ilman selkeää korkeakoulupolitiikkaa, joka ohjaisi tätä prosessia. 

Yksi hallituksen kärkihankkeista on edistää perusopetuksen digitalisaatiota. Tarve digiloikalle onkin suuri, mutta perusopetuksessa ollaan vielä kaukana tästä tavoitteesta. Myös digioppiminen tarvitsee kansallista ohjausta ja laatukriteerejä sen toteutumiseen. Tässäkin parlamentaarinen sivistyspoliittinen linjanveto olisi paikallaan. 

Aikaisemmin valtioneuvoston hyväksymä koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma (KESU) on linjannut koulutuksen ja tutkimuksen kehittämispyrkimyksiä koko hallituskaudelle, ja siihen ovat osallistuneet myös koulutuksen ja tutkimuksen asiantuntijat. Koska tästä on luovuttu, tilalle tarvittaisiin parlamentaarinen työryhmä pohtimaan koulutuspolitiikan strategiaa, visiota ja tulevaisuuskuvia.  

Tämän vuoksi ehdotamme parlamentaarista työryhmää, joka pohtii koulutuspolitiikan strategiaa, visioita ja tulevaisuuden kuvaa hallitusohjelmaa pidemmäksi ajaksi. Työryhmä laatisi sivistyspoliittisen selonteon, jossa hahmotellaan koulutuspoliittisia tavoitteita ja keinoja päästä tavoitteisiin nykyisten resurssien puitteissa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä parlamentaarisen työryhmän perustamiseksi ja kokonaisvaltaisen, pitkän tähtäimen koulutuspoliittisen vision aikaansaamiseksi? 
Helsingissä 10.3.2016 
Mikaela Nylander 
 
Eeva-Johanna Eloranta sd